sellaisina kuin ne ovat, 25 § laeissa 421/2001
ja 193/2011, 26 ja 27 a § laissa 421/2001,
27 § laeissa 413/1997, 421/2001 ja 193/2011,
27 b § laeissa 193/2011 ja 971/2012 sekä 30 §:n
3 momentti laissa 971/2012,
sellaisina kuin niistä ovat 28 § osaksi
laissa 1316/2011, 34 c § laeissa
1450/2006 ja 971/2012, 47 § osaksi
laissa 1324/2009, 48 § osaksi laissa 266/2003
ja 65 § laissa 267/2008, sekä
28 §
Autoveroa alennetaan enintään 4 800
eurolla autosta, joka Suomessa ensi kertaa rekisteröitäessä merkitään
käytettäväksi taksiliikennelain (217/2007)
2 §:n 1 kohdassa tai sitä vastaavassa Ahvenanmaan
maakuntalaissa tarkoitettuun tilausliikenteeseen ja jota pääasiallisesti
käytetään tällaiseen liikenteeseen.
Alennus on enintään 15 000 euroa, jos taksi on
esteetön tai se on varustettu koulukuljetuskäyttöön
hyväksytyillä lisäturvavöillä ja
se on hyväksytty kuljettajan lisäksi vähintään
seitsemän matkustajan kuljetukseen, joista yksi tai useampi
voi olla pyörätuolissa matkustava henkilö.
Veron alennusta pienennetään kuitenkin yhdellä kolmaskymmeneskuudesosalla
jokaista täyttä tai alkavaa kalenterikuukautta
kohden, jonka ajoneuvo on muualla kuin Suomessa ollut käytössä ennen
sen rekisteröintiä edellä mainittuun
käyttöön.
Mitä jäljempänä säädetään
muutoksenhausta ja oikaisusta, sovelletaan myös, jos auto,
josta vero on jo suoritettu, otetaan käyttöön
1 momentissa säädetyllä tavalla.
34 c §
Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö, jonka
työnantajalla on kiinteä toimipaikka muussa valtiossa
kuin Suomessa, voi käyttää siellä vakinaisesti
rekisteröityä, työnantajansa omistuksessa
tai hallinnassa olevaa ajoneuvoa Suomessa liikenteeseen väliaikaisesti veroa
suorittamatta. Niin ikään Suomessa vakinaisesti
asuva ammatinharjoittaja, joka on sijoittautunut ulkomaille tai
tarjoaa siellä palvelujaan, voi käyttää siellä vakinaisesti
rekisteröityä ajoneuvoaan Suomessa liikenteeseen
väliaikaisesti veroa suorittamatta.
Myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön perhe
voi käyttää mainitussa momentissa tarkoitettua
ajoneuvoa Suomessa liikenteeseen väliaikaisesti veroa suorittamatta.
Henkilön perheeseen kuuluvat hänen kanssaan yhteisessä taloudessa asuvat
aviopuoliso ja heidän naimattomat lapsensa. Aviopuolisoon
rinnastetaan avioliittoa solmimatta yhteisessä taloudessa
avioliitonomaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävä henkilö.
Käyttö katsotaan väliaikaiseksi Suomessa,
jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö ja hänen
perheensä yhteensä käyttävät
ajoneuvoa päivien mukaan laskettuna vähemmän
Suomessa kuin ulkomailla kunkin 12 kuukauden pituisen ajanjakson
aikana. Jos ajoneuvoa saman päivän aikana käytetään
sekä Suomessa että ulkomailla, ajoneuvoa katsotaan
käytettävän ulkomailla.
Tulli antaa hakemuksesta luvan 12 kuukauden pituiseksi jaksoksi
ajoneuvon verottomaan käyttöön. Luvassa
vahvistetaan ehdot, joiden mukaista ajoneuvon käyttöä pidetään
tässä pykälässä säädetyin
tavoin väliaikaisesti verottomana. Tulli voi antaa tarkempia
määräyksiä hakemuksen tueksi
vaadittavasta selvityksestä ja hakemusmenettelystä.
Verottomaan käyttöön oikeuttava
lupa on pidettävä mukana ajoneuvossa käytettäessä sitä liikenteessä.
Jos ajoneuvon käyttö ei enää täytä verottomuuden
edellytyksiä, siitä on ilmoitettava Tullille,
joka voi peruuttaa luvan. Ilmoituksen laiminlyönnin perusteella
toimitetaan jälkiverotus noudattaen, mitä siitä 57 §:ssä säädetään.
35 c §
Muussa kuin 34 b, 34 c, 35, 35 a tai 35 b §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa saa Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö käyttää omaa tarvettaan
varten väliaikaisesti maahantuomaansa ajoneuvoa veroa suorittamatta
yhtäjaksoisesti enintään 14 päivän
ajan kerran kalenterivuodessa, jos ajoneuvo on rekisteröity
toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Määräaikaan
lasketaan myös muiden samaan perheeseen 34 c §:n
2 momentin mukaisesti kuuluvien henkilöiden väliaikainen
ajoneuvon käyttö Suomessa.
Tullille tulee antaa ilmoitus väliaikaisesta käytöstä ennen
ajoneuvon Suomessa tapahtuvan käytön alkamista.
Tullin vahvistama ilmoitus on pidettävä mukana
ajoneuvoa käytettäessä.
47 §
Liikenteen turvallisuusvirasto maksuunpanee autoveron saatuaan
46 §:n mukaisen ilmoituksen tai kun muutoin havaitaan,
että liikenteessä on käytetty ajoneuvoa,
joka ei enää täytä verottomuuden,
veronpalautuksen tai veronalennuksen ehtoja.
Vero maksuunpannaan 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun
verovelvollisen maksettavaksi tai sille, joka on käyttänyt
ajoneuvoa 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla
tai hänen oikeudenomistajalleen. Maksuunpanoa ei kuitenkaan
toimiteta, jos ajoneuvo merkitään rekisteriin
toisen verottomuuteen, alennetun veron alaisen ajoneuvon käyttöön
oikeutetun tai veronpalautukseen oikeutetun omistukseen viimeistään
yhden kuukauden kuluessa siitä, kun mainittuihin etuihin oikeutettu
omistaja on luovuttanut ajoneuvon.
48 §
Ajoneuvo, joka ei enää täytä verottomuuden, veronpalautuksen
tai veronalennuksen ehtoja, verotetaan uudelleen niiden perusteiden
mukaan, joita olisi sovellettava lajiltaan samanlaiseen käytettyyn
ajoneuvoon ajankohtana, jona verovelvollisuus syntyi. Jäljempänä 2
momentissa tarkoitetusta ajoneuvosta maksuunpannaan kuitenkin se
määrä, joka ajoneuvosta olisi tullut sitä ensi
kertaa verotettaessa kantaa täysimääräisenä verona
vähennettynä ajoneuvosta jo suoritetun veron määrällä.
Autosta, josta veroa on alennettu 28 tai 51 §:n nojalla,
sekä sairasautosta maksuunpantavaa veroa alennetaan yhdellä kolmaskymmeneskuudesosalla
jokaista rekisterissäoloajan täyttä kuukautta
kohti. Edellä 21 §:n 1 momentissa
tarkoitetun pelastusauton, invataksin, eläinlääkintäauton
ja ruumisauton verosta vähennetään yksi
neljäskymmeneskahdeksasosa rekisterissäoloajan kutakin
täyttä kuukautta kohti. Jos veroa alennettaessa
on 28 §:n nojalla otettu veron alennuksen määrässä huomioon
myös rekisterissäolo muualla kuin Suomessa, tämä aika
lasketaan vastaavasti hyväksi tätä momenttia
sovellettaessa. Veroa ei vähennetä ajalta, jonka
ajoneuvo on ollut ilmoitettuna liikennekäytöstä poistetuksi, lukuun
ottamatta 51 §:n mukaisen autoveron palautuksen
saaneita ajoneuvoja.
65 §
Muutoksenhaun tai veroviranomaisen tekemän oikaisun
johdosta takaisin maksettavalle verolle maksetaan veronkantolaissa
(609/2005) säädetty korko.
Edellä 34 d §:ssä tarkoitetun palautuksen
johdosta maksetaan korko, jos hakija osoittaa, että ajoneuvo
on tuotu Suomeen määräaikaista käyttöä varten,
jonka kesto on määritelty ennen ajoneuvon maahantuontia.
Korko maksetaan enintään ennalta määritetyn
käyttöjakson ajalta. Korko lasketaan vuotuisena
korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän
puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.
Korko lasketaan veron maksupäivästä.
66 §
Jollei tässä laissa tai sen nojalla toisin
säädetä, autoveron kannossa, perimisessä ja
palauttamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä veronkantolaissa
tai sen nojalla säädetään tai
määrätään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Ajoneuvoon, jonka maahan muuttava henkilö on tuonut
muuton yhteydessä ja jonka veroa on alennettu tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten
perusteella, sovelletaan 27 ja 27 a §:ää ja
30 §:n 3 momenttia sellaisina kuin ne
olivat tämän lain voimaan tullessa.
Ajoneuvoon, joka on tämän lain voimaan tullessa
rekisteröitynä maahan muuttavan henkilön käyttöön
tai jonka hankinnasta henkilö on tehnyt sitovan sopimuksen,
sovelletaan 25—27, 27 a ja 27 b §:ää ja
30 §:n 3 momenttia sellaisina kuin ne olivat tämän
lain voimaan tullessa, jos muutto Suomeen tapahtuu viimeistään 31 päivänä joulukuuta
2017 tai 25 §:n 3 momentissa tarkoitettu väliaikainen
oleskelu Suomessa on alkanut viimeistään tällöin.
Autoon, joka on rekisteröity viimeistään 28 päivänä helmikuuta
2015 käytettäväksi taksiliikennelain
(217/2007) 2 §:n 1 kohdassa tai sitä vastaavassa
Ahvenanmaan maakuntalaissa tarkoitettuun tilausliikenteeseen, sovelletaan 28 §:ää
sellaisena
kuin se oli tämän lain voimaan tullessa.