30 a §
Rekisteröidyn lisäeläketurvan mukaiseen eläkkeeseen
sovelletaan, mitä ennen 1 päivää tammikuuta
2007 voimassa olleessa TEL-lain 11 §:ssä ja
sen nojalla annetuissa alemmanasteisissa säädöksissä sekä TEL-lain
muuttamisesta annettujen lakien 1482/1995, 1263/1999
ja 634/2003 voimaantulosäännöksissä säädettiin.
TEL-lain mukaista vähimmäisturvaa koskevaan
eläkejärjestelyyn, johon työnantaja on
sisällyttänyt itsensä TEL-lain 1 §:n
3 momentin mukaisesti, sellaisena kuin se oli laeissa 395/1961
ja 639/1966, sovelletaan sosiaali- ja terveysministeriön
28 päivänä joulukuuta 2004 vahvistamia
työnantajan eläkevakuutuksen vapaakirjan ehtoja
ja perusteita.
Edellä 1 ja 2 momentin estämättä rekisteröidyn
lisäeläketurvan mukainen täysi työkyvyttömyyseläke
muuttuu vanhuuseläkkeeksi ja osatyökyvyttömyyseläke
täyden työkyvyttömyyseläkkeen
määräiseksi vanhuuseläkkeeksi
samasta iästä kuin työntekijän
eläkelain mukainen työkyvyttömyyseläke.
30 b §
Edellä 30 a §:n 1 momentissa tarkoitettua
lisäeläketurvaa koskeva vakuutus (lisäeläkevakuutus)
päätetään 31 päivänä joulukuuta
2016 ja ansaitusta lisäeläkkeestä muodostetaan 65 vuoden
vanhuuseläkeikää vastaava vapaakirja.
Jos 1 momentissa mainittuna ajankohtana työntekijän
lisäeläkevakuutuksen mukainen vanhuuseläkeikä on
alempi kuin työntekijän eläkelain
mukaisen vanhuuseläkkeen alin ikäraja, työntekijällä on
30 §:n estämättä oikeus 1 momentissa
tarkoitettuun lisäeläkkeen vapaakirjaan ja aiemmin
muodostettuihin lisäeläkkeen vapaakirjoihin sekä työntekijän
eläkelain mukaiseen eläkkeeseen aikaisintaan lisäeläkevakuutuksen
mukaisessa vanhuuseläkeiässä. Edellytyksenä on
lisäksi, että työsuhde, johon lisäeläketurva
on liittynyt, jatkuu mainittuun vanhuuseläkeikään
saakka tai päättyy aikaisintaan neljä kuukautta
ennen mainitun eläkeiän täyttämistä.
Vanhuuseläkkeen myöntämisen edellytyksenä on
myös, ettei työntekijä enää ole
siinä työsuhteessa, johon lisäeläketurva
on liittynyt.
Kun lisäeläkevakuutus päättyy
1 momentin mukaisesti, työnantajalla on oikeus kertamaksulla
ostaa eläkkeen määrän korotusta
sellaisille lisäeläkevakuutuksen henkilöpiiriin
kuuluvan ryhmän työntekijöille, jotka
ovat täyttäneet lisäeläkevakuutuksen
mukaisen vanhuuseläkeiän viimeistään
1 momentissa mainittuna ajankohtana ja joiden työsuhde
lisäeläketurvan järjestäneeseen
työnantajaan jatkuu edelleen. Edellytyksenä on
lisäksi, että lisäeläketurvaa
koskevaan vakuutussopimukseen sisältyy oikeus eläketapahtuman
yhteydessä kertamaksulla ostaa eläkkeen määrän
korotusta. Kertamaksulla kustannettavan lisäeläkkeen
määrää laskettaessa vanhuuseläkkeen
eläketapahtuman katsotaan olevan 31 päivänä joulukuuta
2016.
30 c §
Edellä 30 a §:ssä tarkoitetut etuudet
ovat työntekijän eläkelain ja merimieseläkelain
mukaista eläketurvaa hoitavien eläkelaitosten
yhteisesti kustannettavia.
Kukin 1 momentissa tarkoitettua lisäeläketurvaa
vakuuttaneista eläkelaitoksista osallistuu vuosittain työntekijän
eläkelain ja merimieseläkelain mukaista
eläketurvaa hoitavien eläkelaitosten yhteisesti
kustannettavien etuuksien aiheuttaman menon kustantamiseen 3 momentissa tarkoitetusta
lisäeläketurvan tasausvastuustaan työntekijän
eläkelain 166 §:ssä tarkoitettujen laskuperusteiden
mukaisella osuudella siten kuin mainitun lain 179 §:n 4
momentin nojalla annetussa sosiaali- ja terveysministeriön
asetuksessa tarkemmin säädetään.
Työeläkevakuutusyhtiön ja eläkekassan
vastuuvelka sekä eläkesäätiön
eläkevastuu 1 momentissa tarkoitetuista etuuksista
muodostuu kokonaisuudessaan tasausvastuusta, johon lisätään
vuosittain tasausvastuulle laskettu työntekijän
eläkelain 166 §:ssä tarkoitettujen laskuperusteiden
mukainen perustekorko. Perustekorolla korotetusta tasausvastuusta
vähennetään vuosittain 2 momentissa tarkoitettu
kustannusosuus ja vastuuvelan tai eläkevastuun laskuperusteissa
määrätyt, etuuksien hoitamisesta aiheutuvien
kulujen kattamiseksi tarkoitetut hoito-osat.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2014. Sen 30 c § tulee kuitenkin voimaan 1 päivänä tammikuuta
2017.
Lain 30 a §:n 3 momenttia sovelletaan työkyvyttömyyseläkkeisiin,
joiden eläketapahtuma on 1 päivänä tammikuuta
2014 tai sen jälkeen. Lain 30 a §:n 3 momenttia
ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, jonka
eläketapahtuma on ennen 1 päivää tammikuuta
2017 ja lisäeläkevakuutuksen mukainen vanhuuseläkeikä on
alle 63 vuotta.
Lain 30 a §:n 3 momenttia
sovelletaan myös sellaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen,
jonka eläketapahtuma on ennen tämän lain
voimaantuloa ja työntekijä täyttää työntekijän
eläkelain (395/2006) mukaisen vanhuuseläkeiän
tämän lain tultua voimaan. Mitä edellä säädetään
työkyvyttömyyseläkkeestä, koskee
myös sellaista työttömyyseläkettä,
joka on maksussa tämän lain voimaan tullessa.
Mitä 3 momentissa säädetään,
ei kuitenkaan koske sellaista osatyökyvyttömyyseläkettä,
jossa lisäeläkevakuutuksen mukainen vanhuuseläkeikä on
alle 63 vuotta.
Kun lisäeläkevakuutukset päätetään
30 b §:n 1 momentin perusteella:
1) lisäeläketurvasta viimeistään
31 päivänä joulukuuta 2016 kertynyt vastuuvelka
ja eläkevastuu, joka sisältää myös
tasoitusmäärän, siirretään
1 päivänä tammikuuta 2017 lisäeläketurvan
tasausvastuuseen;
2) lisäeläketurvan mukaiset etuudet ovat kokonaan
1 päivästä tammikuuta 2017 työntekijän eläkelain
ja merimieseläkelain (1290/2006) mukaista eläketurvaa
hoitavien eläkelaitosten yhteisesti kustannettavia; tällöin
kunkin eläkelaitoksen 30 c §:n
2 momentissa tarkoitettu osuus yhteisesti kustannettavista
menoista arvioidaan siten, että eläkelaitosten
lisäeläketurvan tasausvastuiden yhteismäärä suhteessa
tulevien vuosien yhteenlaskettuun lisäeläketurvan
mukaisista etuuksista aiheutuvaan menoon pysyy samanlaisena kuin
se arvion mukaan olisi ollut ilman muutosta.
Eläkelaitoksen, jossa tämän lain
voimaan tullessa on jatkuvana voimassa olevia lisäeläkevakuutuksia,
on viimeistään 30 päivänä huhtikuuta
2014 lähetettävällä kirjeellä tiedotettava lisäeläkevakuutuksen
ottaneelle työnantajalle ja vakuutuksen piiriin kuuluville
työntekijöille 30 b §:n 1 momentissa
tarkoitetusta lisäeläkevakuutuksen päättämisestä ja
vaihtoehdoista, kuinka työnantaja voisi järjestää lisäeläkevakuutuksen
päättymisen vuoksi työntekijälle
karttumatta jäävää eläketurvaa
korvaavan turvan. Lisäksi eläkelaitoksen on lähetettävä viimeistään 31
päivänä lokakuuta 2014 edellä tarkoitetulle työnantajalle
ja jokaiselle edellä tarkoitetuista työntekijöistä erikseen
kirje, jossa on asianomaista työntekijää koskeva
arvio lisäeläkevakuutuksen lakkauttamisen
vuoksi hänelle karttumatta jäävän
lisäeläketurvan määrästä.