5 §
Tuen saamisen yleiset edellytykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tukea voidaan myöntää sellaiselle
elinkeinonharjoittajalle, joka saa pääasiallisen
osan toimeentulostaan porotaloudesta tai luontaiselinkeinoista,
jonka taloudellinen elinkelpoisuus voidaan osoittaa ja joka edistää elinkeinojen
toimintaedellytyksiä ja jonka tukemista voidaan pitää tämän
lain tavoitteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisena. Tukemisen
tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa on tämän
lain nojalla maksettavien tukien osalta edellytettävä sitä,
että tuen saaja asuu poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella
taikka 2 §:n mukaisella luontaiselinkeinon harjoittamisalueella.
Tässä momentissa mainittuja tuensaajaa koskevia
edellytyksiä ei kuitenkaan sovelleta myönnettäessä tukea
65 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen tutkimusten
ja selvitysten suorittamiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Varojen ohjaus
Maa- ja metsätalousministeriö huolehtii tämän
lain tarkoituksiin käytettävissä olevien
varojen ohjaamisesta antamalla Euroopan yhteisön säännöksiä,
lakia, valtioneuvoston asetusta ja maatilatalouden kehittämisrahaston
käyttösuunnitelmaa tarkempia määräyksiä varojen käytöstä.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään
lain tavoitteiden mukaisesti varojen alueittaisesta, toimialoittaisesta
ja kohderyhmittäisestä ohjaamisesta. Lisäksi
maa- ja metsätalousministeriö antaa hallinnollisia
määräyksiä varojen määrällisestä ohjaamisesta.
Maa- ja metsätalousministeriö päättää määrääminsä ehdoin
yksittäistapauksittain varojen käyttämisestä porotalouden
ja luontaiselinkeinojen kehittämistä koskevien
tutkimusten ja selvitysten tekemiseen sen mukaan kuin valtioneuvoston
asetuksella säädetään. Maa-
ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
antaa tätä lakia ja sen nojalla annettavaa valtioneuvoston asetusta
tarkemmat säännökset tämän
lain nojalla tuettavan rakentamisen teknisistä, taloudellisista ja ympäristöllisistä
seikoista,
hyväksyttävistä yksikkökustannuksista
sekä ennakkohyväksyntämenettelystä.
22 §
Valtionvastuu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtionvastuun voimassaolon edellytyksenä on, että luottolaitos
huolehtii lainasta ja sen vakuuksista tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
mukaisesti sekä hyvää pankkitapaa noudattaen.
Lainan myöntänyt luottolaitos on myös
velvollinen valvomaan valtion etua, kun lainan vakuutena oleva omaisuus
muutetaan rahaksi vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä,
pakkohuutokaupassa tai konkurssimenettelyn yhteydessä.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
antaa säännöksiä valtion edun
valvomiseen liittyvästä menettelystä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
31 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn rajoitukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä ei voida myöntää maksuvapautusta
valtionlainan lyhennyksille, jos lainan esinevakuus tai lainalle
liike- tai siihen verrattavassa toiminnassa annettu takaus turvaa
lyhennysten maksun. Velallisen asunnon säilyttämiseksi,
yrityksen toiminnan jatkumisen turvaamiseksi tai muista erityisen painavista
syistä maksuvapautus voidaan kuitenkin myöntää.
Hakemus on näissä tapauksissa saatettava maa-
ja metsätalousministeriön ratkaistavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
36 §
Rahoitustuen hakeminen ja myöntäminen
Rahoitustuen myöntää hakemuksesta
asianomainen työvoima- ja elinkeinokeskus. Tukea koskeva
hakemus on tehtävä kirjallisesti ja allekirjoitettava.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
37 §
Valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
säätää, että valvonnassa
käytetään apuna työvoima- ja
elinkeinokeskuksia tai muun hallinnonalan viranomaisia edellyttäen,
että tehtävistä ja niiden laajuudesta
sovitaan erikseen maa- ja metsätalousministeriön
ja asianomaisen ministeriön välillä.
Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella voidaan tarvittaessa antaa teknisluonteisia säännöksiä lainojen
ja tukien käytön valvonnasta ja seurannasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Tarkastusoikeus
Maa- ja metsätalousministeriöllä ja
työvoima- ja elinkeinokeskuksilla on oikeus suorittaa ennakolta
ilmoittamatta tässä laissa tarkoitettujen avustusten,
lainojen ja muiden tukien myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja
ehtojen noudattamisen valvonnassa tarvittavia tarkastuksia.
Valvonnan ja tarkastusten asianmukaiseksi suorittamiseksi maa-
ja metsätalousministeriö voi valtuuttaa toisen
viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan 1 momentissa mainittujen
tukimuotojen käyttöön liittyviä tuen välittäjiin,
myöntäjiin ja saajiin kohdistuvia tarkastuksia.
Tilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslaissa (936/1994)
tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa
(467/1999) tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja
tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön
on nimettävä tarkastuksesta vastuullinen tilintarkastaja. Tarkastustehtävää suorittavaan
valtuutettuun sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003),
saamen kielilakia (1086/2003) sekä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999). Tarkastusta
suorittavat tilintarkastajat toimivat virkavastuulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Takaisinperimisen toimivalta
Maa- ja metsätalousministeriö päättää myöntämiensä tukien
takaisinperimisestä ja niiden maksamisen lakkauttamisesta.
Muutoin tuen takaisinperimisestä ja maksamisen lakkauttamisesta
päättää työvoima- ja
elinkeinokeskus. Tuki on perittävä takaisin kohtuullisessa
ajassa ottaen huomioon takaisinperimisen peruste ja henkilön
maksukyky. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin
ajasta, jonka kuluessa tuki on perittävä takaisin.
Tuen takaisinperimiseen ei saa ryhtyä enää sen
jälkeen, kun kymmenen vuotta on kulunut tuen viimeisen
erän maksamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
54 §
Päätöksen tiedoksianto
Päätösten tiedoksiannosta on voimassa,
mitä asiasta hallintolaissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä kuuta 200
.
Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja
määräyksiä sovelletaan kuitenkin toistaiseksi.