Poliisiasiain tietojärjestelmä on poliisin
valtakunnalliseen käyttöön tarkoitettu
pysyvä automaattisen tietojenkäsittelyn avulla
ylläpidettävä henkilörekisteri.
Poliisiasiain tietojärjestelmä voi sisältää henkilöistä tietoja,
joita on tarpeen käsitellä poliisilain 1 §:n
1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi.
Tietojärjestelmään saadaan tallettaa
rikoksesta epäillyn tai esitutkinnan, poliisitutkinnan,
poliisin toimenpiteen taikka pakkokeinon kohteena olevan henkilön
henkilöllisyyttä koskevista tiedoista täydellinen
nimi, syntymäaika, henkilötunnus, sukupuoli, äidinkieli,
kansalaisuus, siviilisääty, syntymävaltio,
syntymäkotikunta, kotikunta, ammatti, osoite ja puhelinnumero
tai muu yhteystieto, tieto henkilön kuolemasta, ulkomaalaisen
henkilön matkustusasiakirjan tiedot sekä henkilöä koskevat,
hänen omaan turvallisuuteensa tai poliisin työturvallisuuteen
vaikuttavat tiedot.
Tietojärjestelmään saadaan
lisäksi tallettaa poliisilain 1 §:n 1 momentissa
säädettyjen tehtävien suorittamiseksi
hankittuja muita tarpeellisia tietoja seuraavasti:
1) henkilöiden tavoittamiseksi, valvomiseksi,
tarkkailemiseksi ja suojaamiseksi etsintäkuulutetuista,
liiketoiminta-, lähestymis- tai matkustuskieltoon määrätyistä,
ehdonalaisessa vapaudessa olevista, lähestymiskiellolla
suojattavista taikka tarkkailtavista henkilöistä toimenpiteen
syy, pyydetyt toimenpiteet, kuuluttava viranomainen, kuulutuksen
vanhentuminen ja muut kuulutusten valvonnassa tarvittavat tiedot (etsintäkuulutustiedot);
2) anastetuista tai muusta syystä etsittävistä ajoneuvoista
ja rekisterikilvistä yksilöintitietoja omaisuuden
löytämiseksi ja omistajalleen tai haltijalleen
palauttamiseksi tarpeellisia tietoja sekä moottoriajoneuvoilla
liikkuvista etsittävistä tai tarkkailtavista henkilöistä henkilöiden
tavoittamiseksi tarpeellisia tietoja (etsittävien moottoriajoneuvojen
tiedot);
3) rikoksella menetetystä, poliisin haltuun otetusta
taikka kadonneesta tai kadonneella henkilöllä olleesta
omaisuudesta yksilöintitietoja omaisuuden löytämiseksi
ja omaisuuden omistajalleen tai haltijalleen palauttamiseksi tarpeellisia
tietoja sekä katoamistapauksen selvittämiseksi
tarpeellisia tietoja (omaisuustiedot);
4) vapaudenmenetysaikojen seuraamiseksi ja valvomiseksi
sekä säilytysturvallisuuden varmistamiseksi esitutkintalain
(449/1987), pakkokeinolain (450/1987), poliisilain
taikka muun säädöksen perusteella kiinniotetuista,
pidätetyistä tai vangituista henkilöistä esitutkinnasta
ja pakkokeinoista annetun asetuksen (575/1988) 22 §:ssä tarkoitetut
pidättämistä koskevat tiedot, rikosilmoituksiin
ja kiinniottoon liittyviä tietoja sekä yksittäistapauksissa
vapautensa menettäneen säilytysturvallisuuteen
vaikuttavia tietoja (pidätettyjen tiedot);
5) kirjattujen rikosilmoitusten koottua hakua varten
rikoksista epäillyistä henkilöistä rikosilmoituksen
numero, rikoksen tekopäivä ja -paikka, rikosnimike,
rikoksen syyteoikeuden vanhentumisaika sekä rikoksesta
seuranneet rangaistukset ja muut seuraamukset (rikosilmoitushakemisto-
ja seuraamustiedot);
6) poliisiyksiköiden tietoon saattamiseksi
ja valvonnan suuntaamiseksi poliisin tallettamia tietoja, joista
asian kiireellisyyden, vaaratilanteen, rikosten ennalta estämisen
tai tutkinnallisten syiden vuoksi on tarpeen erityisesti tiedottaa (sanomanvälitystiedot);
7) rikosten tekotapojen luokittelemiseksi ja analysoimiseksi
epäilyn kohteena olevista rikoksista rikosilmoituksiin
ja tutkintapöytäkirjoihin perustuvia ilmoitustietoja,
asianomistajatietoja, rikoksesta epäiltyä koskevia
tietoja, rikoksen yksilöintiin ja tapahtumakuvaukseen liittyviä tietoja,
rikoksella saatua omaisuutta koskevia tietoja, tekijän,
tapauksen tai teon luokittelua kuvaavia tietoja sekä rikosten
sarjoittamiseen ja tekniseen tutkintaan tarvittavia tietoja (tekotapatiedot);
8) kadonneiksi ilmoitettujen henkilöiden löytämiseksi
tarpeellisia tietoja kadonneista henkilöistä ja
tunnistamattomina löytyneiden vainajien tunnistamiseksi
tarpeellisia tietoja tunnistamattomista vainajista (tunnistettavien
tiedot);
9) rikoksesta epäiltyjen henkilöiden
tunnistamiseksi, rikoksen selvittämiseksi ja rikoksentekijöiden
rekisteröimiseksi rikoksesta epäillyistä tai
tuomituista henkilöistä pakkokeinolain 6 luvun
4 §:n 1 ja 4 momentissa säädetyt henkilötuntomerkit
ja mainitun luvun 5 §:ssä säädetyt DNA-tunnisteet,
henkilön videokuvat ja jalkineenjäljet, epäilyn
kohteena olevaan rikokseen liittyviä tietoja sekä rekisteröintiä ja
henkilön luokitusta koskevia tietoja (tuntomerkkitiedot);
10) tutkinta- ja virka-aputehtävien
suorittamiseksi ja kirjaamiseksi esitutkintalaissa tarkoitetussa
esitutkinnassa, poliisilaissa tarkoitetussa poliisitutkinnassa,
poliisin toimenpiteiden yhteydessä tai virka-aputehtävässä taikka
pakkokeinolain soveltamisen yhteydessä saatuja tietoja
(tutkinnan ja virka-avun tiedot) seuraavasti:
a) rikoksesta epäillyistä henkilöistä sekä ilmoittajina,
todistajina ja asianomistajina esiintyvistä tai muutoin
ilmoitukseen liittyvistä henkilöistä;
b) rikosilmoitusten ja muiden ilmoitusten nimikkeistä,
pakkokeinoista, poliisin toimenpiteistä sekä esitutkinnan
ja poliisitutkinnan vaiheista;
c) muista poliisin tehtävään,
toimenpiteeseen ja tapahtumaan liittyvistä tarpeellisista
kuvauksista, olosuhteista ja yksilöinneistä;
11) asiakirjan poliisin päätearkistosta
hakua varten tutkinnan ja virka-avun tiedoista ilmoituksen ja tapauksen
tunnistetiedot sekä selostusosan tiivistelmän
(tutkinnan ja virka-avun arkistotiedot).