1 §
Teollista tai siihen verrattavaa tuotannollista toimintaa harjoittavien
yritysten vesiensuojeluinvestointien, ilmansuojeluinvestointien
ja jätteiden hyödyntämisinvestointien
(ympäristönsuojeluinvestoinnit) sekä Suomessa
toteutettavien uusiutuvan energian hankkeiden ja energiatehokkuuden
parantamiseen tarkoitettujen hankkeiden (energiainvestoinnit)
rahoittamiseen myönnettyjen luottojen ja muun
rahoituksen vakuudeksi valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetussa
laissa (443/1998) tarkoitettu yhtiö (erityisrahoitusyhtiö)
voi myöntää valtiontakauksia
siten kuin tässä laissa säädetään.
Valtiontakaus voidaan myöntää myös
tällaisen hankkeen muutos-, korjaus- tai parannustöitä varten
otettavien luottojen vakuudeksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja valtiontakauksia
voidaan antaa yrityksen koosta riippumatta. Takausta annettaessa
on kiinnitettävä huomiota ympäristönsuojeluinvestoinneista
ja energiainvestoinneista johtuvien toimenpiteiden tehokkuuteen
ja kannattavuuteen.
Tässä laissa takausluotolla tarkoitetaan erityisrahoitusyhtiön
tämän lain nojalla takaamaa luottoa tai muuta
rahoitusta.
1 a §
Ulkomailla toteutettavien Suomen ympäristön
tilaa merkittävästi parantavien investointien (ulkomaiset
ympäristönsuojeluinvestoinnit) rahoittamiseen
erityisrahoitusyhtiö voi myöntää valtiontakauksia
siten kuin tässä laissa säädetään.
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiontakaus annetaan omavelkaisena takauksena tai
muuna vastuusitoumuksena.
Erityisrahoitusyhtiö voi vaatia takausluotolle annettavaksi
hyväksymänsä vakuuden.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Ennen valtiontakauksen myöntämistä ympäristönsuojeluinvestointeihin
tai energiainvestointeihin erityisrahoitusyhtiön
on hankittava riittävä selvitys investoinnin tarkoituksenmukaisuudesta
ja tehokkuudesta ympäristönsuojeluinvestointien
osalta ympäristönsuojelun ja jätteiden
hyödyntämisen kannalta sekä energiainvestoinnin
osalta uusiutuvan energian lisäämiseen liittyvien
tavoitteiden, kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämisen tai energiatehokkuuden parantamisen
kannalta.
Ulkomaisten ympäristönsuojeluinvestointien osalta
erityisrahoitusyhtiön on hankittava 1 momentissa tarkoitetun
selvityksen lisäksi ulkoasiainministeriöltä lausunto
investoinnin tarkoituksenmukaisuudesta.
4 §
Valtion edun turvaamiseksi tässä laissa tarkoitetusta
takaustoiminnasta aiheutuvan tappionvaaran varalta voidaan suojautua
vakuutuksilla, vakuuksilla, vastuiden vaihtosopimuksilla ja muilla
järjestelyillä (suojautumisjärjestelyt).
5 §
Tämän lain nojalla myönnettyjen takausluottojen
pääomasta saa samanaikaisesti olla takaisin maksamatta
yhteensä enintään 1 000 miljoonaa euroa,
kuitenkin siten, että 1 a §:ssä tarkoitettujen
takausten takausvastuu saa olla enintään 100 miljoonaa
euroa. Edellä tarkoitettuja takausvastuita laskettaessa
otetaan huomioon voimaan tulleiden takausten kattamien luottojen taattu
pääoma ja sitovista takaustarjouksista puolet
luottojen taattavasta pääomasta.
Muun kuin euromääräisen luoton määrä lasketaan
Euroopan keskuspankin julkaiseman, takausta myönnettäessä voimassa
olevan viitekurssin mukaan. Euroopan keskuspankin kurssilistalta
puuttuvan valuutan kurssi lasketaan käyttäen valuutan
takausta myönnettäessä voimassa olevaa
käypää kansainvälistä kurssia
sellaisessa valuutassa, jolle on käytettävissä Euroopan
keskuspankin kurssi.
6 §
Laissa tarkoitettuja takauksia koskevista päätöksistä voidaan
periä käsittelymaksu, jota määrättäessä otetaan
huomioon käsittelystä aiheutunut työmäärä ja
käsittelystä aiheutuneet kustannukset.
Laissa tarkoitetuista takauksista peritään
takausmaksu, jota määrättäessä otetaan
huomioon riskiajan pituus, riskin kohteen luottokelpoisuus ja muut
katettavaan riskiin vaikuttavat seikat.
6 a §
Tässä laissa tarkoitettuja takauksia hallinnoi 1 §:ssä tarkoitettu
erityisrahoitusyhtiö. Yhtiö myös vahvistaa
takauksiin ja takuisiin sovellettavat yleiset sopimusehdot sekä tekee
4 §:ssä tarkoitetut sopimukset sekä suojautumisjärjestelyt ja
muut sitoumukset.
6 b §
Erityisrahoitusyhtiön on tässä laissa
tarkoitettujen takausten käsittelyssä ja niitä hallinnoidessaan
noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003) ja
kielilaissa (423/2003) säädetään.
Yhtiön palveluksessa olevaan henkilöstöön
ja sen toimielinten jäseniin sovelletaan rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä niiden
käsitellessä tässä laissa tarkoitettuja
asioita.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään
vahingonkorvauslaissa (412/1974).
6 c §
Asiakirjojen julkisuudesta sekä tietojen saantia koskevista
rajoituksista ja vaitiolovelvollisuudesta säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999)
ja valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain
5 §:ssä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.