7 luku
Yleiset säännökset vaalien tuloksen
laskennasta
98 §
Vaalien tuloksen merkitseminen pöytäkirjaan
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pöytäkirjaan merkitään kustakin
valitusta ehdokaslistojen yhdistelmässä tai presidentinvaalin
ehdokasluettelossa olevat tiedot ja hänen äänimääränsä sekä lisäksi
kunnallisvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa valitun saama vertausluku.
101 §
Valitusoikeus ja valitusperusteet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lisäksi päätöksestä saavat
valittaa sillä perusteella, että vaalit on toimitettu
virheellisessä järjestyksessä ja että se
on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen:
1) eduskuntavaaleissa jokainen äänioikeutettu,
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä toimitetuissa eduskuntavaaleissa
kuitenkin vain jokainen siinä vaalipiirissä äänioikeutettu;
2) kunnallisvaaleissa jokainen asianomaisessa kunnassa äänioikeutettu
sekä kunnan jäsen;
3) europarlamenttivaaleissa jokainen äänioikeutettu.
103 §
Valitusviranomaisen päätös
Jos vaaliviranomaisen päätös tai
toimenpide on ollut lainvastainen ja lainvastaisuus on ilmeisesti
saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, vaalit on määrättävä uusittaviksi
kunnassa, vaalipiirissä tai koko maassa, jollei vaalien
tulos ole oikaistavissa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
104 §
Päätöksen tiedoksianto
Eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa hallinto-oikeuden
on annettava päätöksensä tiedoksi
valittajalle. Lisäksi hallinto-oikeus antaa tiedon päätöksestään
kaikille vaalipiirilautakunnille ja oikeusministeriölle.
Kukin vaalipiirilautakunta toimittaa tiedon päätöksestä edelleen
vaalipiirin vaaliasiamiehille. Hallinto-oikeuden on tiedotettava
päätöksestään virallisessa
lehdessä, jos se on määrännyt
vaalien tuloksen oikaistavaksi tai vaalit uusittaviksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
105 §
Jatkovalitus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos päätöksellä on määrätty
vaalien tulos oikaistavaksi tai vaalit uusittaviksi, valitusoikeus
on 101 §:ssä mainituilla sekä kunnallis-vaaleissa
myös kunnanhallituksella. Niiden, jotka eivät
ole saaneet päätöstä erikseen
tiedoksi, katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,
kun siitä on tiedotettu virallisessa lehdessä tai
kun päätös asetettiin nähtäväksi
kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
108 §
Oikeus asettaa ehdokkaita
Eduskuntavaaleissa voivat ehdokkaita asettaa:
1) puolueet;
2) äänioikeutetut, jotka ovat perustaneet
valitsijayhdistyksen.
Ehdokkaita asetettaessa kahdella tai useammalla valitsijayhdistyksellä on
oikeus muodostaa yhdessä tai useammassa vaalipiirissä yhteislista
sopimalla siitä keskenään.
Eduskuntavaaleissa ei voi muodostaa vaaliliittoja.
109 §
Ehdokkaiden enimmäismäärä
Kullakin puolueella ja yhteislistalla voi olla vaalipiirissä enintään
14 ehdokasta kansan-edustajiksi. Jos vaalipiiristä valitaan
enemmän kuin 14 kansanedustajaa, ehdokkaita voi kuitenkin
olla enintään niin monta kuin vaalipiiristä valitaan
edustajia.
120 §
Vaaliasiamiehet
Kullakin ehdokkaita asettavalla puolueella ja ehdokkaan asettavalla
valitsijayhdistyksellä tulee olla vaalipiirissä vaaliasiamies
(puolueen vaaliasiamies ja valitsijayhdistyksen vaaliasiamies)
ja jokaisella vaaliasiamiehellä varamies. Lisäksi
yhdessä vaalipiirissä yhteislistan muodostaneiden
valitsijayhdistysten on valtuutettava jonkin valitsijayhdistyksen
vaaliasiamies toimimaan vaalipiirissä yhteislistan
vaaliasiamiehenä ja toisen valitsijayhdistyksen vaaliasiamies
hänen varamiehenään. Eri vaalipiireissä perustettujen
valitsijayhdistysten muodostamalle yhteislistalle on valtuutettava
kuhunkin asianomaiseen vaalipiiriin oma vaaliasiamies ja tämän
varamies.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eduskuntavaalien tuloksen laskenta ja vahvis-taminen
125 a §
Tuloksen laskenta vaalipiirissä
Ehdokkaiden saamat äänet lasketaan yhteen siten,
että puolueen ehdokkaiden äänet tulevat puolueen
hyväksi ja yhteislistaan kuuluvien valitsijayhdistysten
ehdokkaiden äänet yhteislistan hyväksi.
Vaalipiirilautakunta vahvistaa 3. päivänä vaalipäivän
jälkeen kello 18 aloitettavassa kokouksessa äänimäärän,
jonka kukin ehdokas on saanut, sekä äänimäärän,
jonka kukin puolue ja kukin yhteislista on vaalipiirissä yhteensä saanut. Vaalipiirilautakunta
ilmoittaa vahvistetut äänimäärät
ja vaalipiirissä annettujen äänten kokonaismäärän
oikeusministeriön määräämällä tavalla
viipymättä Helsingin vaalipiirilautakunnalle.
Eduskuntavaalien tuloksen laskennasta ja vahvistamisesta Ahvenanmaan
maakunnan vaalipiirissä säädetään
125 h §:ssä.
125 b §
Tuloksen laskenta koko maassa
Helsingin vaalipiirilautakunta laskee yhteen kunkin puolueen
ja kunkin yhteislistan koko maassa saamat äänet.
Helsingin vaalipiirilautakunta antaa vertausluvut kullekin
sellaiselle puolueelle, yhteislistalle ja yhteislistaan kuulumattomalle
valitsijayhdistykselle, joka on saanut koko maassa annetuista äänistä vähintään
kolme prosenttia. Vertauslukuja annetaan kullekin puolueelle
ja yhteislistalle yhtä monta kuin sillä on
ehdokkaita koko maassa. Ensimmäiseksi vertausluvuksi annetaan
puolueen tai yhteislistan hyväksi annettujen äänten
koko määrä, toiseksi vertausluvuksi puolet
siitä, kolmanneksi vertausluvuksi kolmannes ja niin edelleen.
Yhteislistaan kuulumattoman valitsijayhdistyksen vertausluku on ehdokkaan
saamien äänten määrä.
Helsingin vaalipiirilautakunta asettaa kaikki vertausluvut suuruusjärjestykseen.
Vertausluvuista 199 suurinta osoittaa, kuinka monta kansanedustajanpaikkaa
kukin puolue, yhteislista ja yhteislistaan kuulumaton valitsijayhdistys saa.
125 c §
Saatujen kansanedustajanpaikkojen jako
Helsingin vaalipiirilautakunta jakaa kunkin kansanedustajanpaikkoja
saaneen puolueen, yhteislistan ja yhteislistaan kuulumattoman valitsijayhdistyksen
(edustajapaikkaryhmä) saamat kansanedustajanpaikat
vaalipiireihin samassa suhteessa kuin edustajapaikkaryhmien koko maassa
saamat äänet jakautuvat vaalipiirien kesken. Kullekin
vaalipiirille jaetaan 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun valtioneuvoston
päätöksen mukainen määrä paikkoja.
Jakoa varten edustajapaikkaryhmän vaalipiirissä saamien äänten
määrä jaetaan sen koko maassa saamien äänten
määrällä ja näin saatu luku
kerrotaan ryhmän koko maassa saamien kansanedustajanpaikkojen
lukumäärällä. Näin saatujen
desimaalilukujen kokonaislukuosat osoittavat, kuinka monta paikkaa
kukin ryhmä saa kussakin vaalipiirissä. Nämä paikat
jaetaan vaalipiireille siinä järjestyksessä,
jossa vaalipiirit on mainittu 5 §:ssä, siten,
että ensin jaetaan eniten ääniä koko
maassa saaneen ryhmän paikat, sitten toiseksi eniten ääniä saaneen
ryhmän paikat ja niin edelleen.
Jos kaikki kansanedustajanpaikat eivät tule jaetuiksi
2 momentin mukaisesti, jäljellä olevat paikat
jaetaan vaalipiireille mainitussa momentissa tarkoitettujen desimaalilukujen
desimaaliosien suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Yhtä suurten
desimaaliosien keskinäinen järjestys ratkaistaan
arpomalla.
Jos edustajapaikkaryhmä olisi desimaalilukujen desimaaliosiin
perustuvassa jaossa oikeutettu saamaan kansanedustajanpaikan vaalipiiristä mutta
vaalipiirin kaikki paikat ovat jo tulleet jaetuiksi, se
saa paikan seuraavaksi suurimman desimaaliosansa perusteella sellaisesta
vaalipiiristä, jonka kaikkia paikkoja ei vielä ole
jaettu.
125 d §
Saatujen kansanedustajanpaikkojen jako eräissä tapauksissa
Jos 125 c §:n 2 momentissa tarkoitetussa desimaalilukujen
kokonaislukuosiin perustuvassa jaossa edustajapaikkaryhmä olisi
oikeutettu saamaan kansanedustajanpaikan vaalipiiristä mutta vaalipiirin
kaikki paikat ovat jo tulleet jaetuiksi, sen paikka siirtyy jaettavaksi
mainitun pykälän 3 ja 4 momentin mukaisesti.
Jos ryhmällä ei ole ehdokkaita niissä vaalipiireissä,
joiden kaikkia paikkoja ei vielä ole jaettu, se saa paikan
mainitun pykälän 2 momentin mukaan määräytyvästä vaalipiiristä.
Tällöin tämän vaalipiirin viimeisen
paikan alun perin saaneen ryhmän paikka siirretään
jaettavaksi mainitun pykälän 3 ja 4 momentin
mukaisesti. Jos tälläkään ryhmällä ei
ole ehdokkaita niissä vaalipiireissä, joiden kaikkia
paikkoja ei vielä ole jaettu, siirretään mainittujen
momenttien mukaisesti jaettavaksi vaalipiirin toiseksi viimeisen
paikan alun perin saaneen ryhmän paikka, sitten kolmanneksi
viimeisen paikan saaneen ryhmän paikka ja niin edelleen.
Jos 125 c §:n 4 momentissa tarkoitetussa jaossa edustajapaikkaryhmällä ei
ole ehdokkaita niissä vaalipiireissä, joiden kaikkia
paikkoja ei vielä ole jaettu, se saa paikan mainitun pykälän 3 momentin
mukaan määräytyvästä vaalipiiristä.
Tällöin tämän vaalipiirin viimeisen
paikan alun perin saaneen ryhmän paikka siirretään uudelleen
jaettavaksi mainitun pykälän 3 ja 4 momentin mukaisesti.
Jos tälläkään ryhmällä ei ole
ehdokkaita niissä vaalipiireissä, joiden kaikkia
paikkoja ei vielä ole jaettu, siirretään
mainitun pykälän 3 ja 4 momentin mukaisesti uudelleen
jaettavaksi vaalipiirin toiseksi viimeisen paikan alun perin saaneen
ryhmän paikka, sitten kolmanneksi viimeisen paikan saaneen
ryhmän paikka ja niin edelleen.
Jos vaalipiirin kaikki kansanedustajanpaikat eivät
muutoin tule jaetuiksi, vaalipiirin loput paikat jaetaan niille
edustajapaikkaryhmille, joiden kaikkia paikkoja ei ole vielä jaettu
vaalipiirien kesken. Jos tällaisia vaalipiirejä on
enemmän kuin yksi, paikat jaetaan ryhmien suuruuden mukaisessa
järjestyksessä aloittaen eniten ääniä saaneesta
ryhmästä ja noudattaen järjestystä,
jossa vaalipiirit on mainittu 5 §:ssä.
125 e §
Vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määräytyminen
Helsingin vaalipiirilautakunta ilmoittaa oikeusministeriön
määräämällä tavalla
muille vaalipiirilautakunnille, kuinka monta kansanedustajanpaikkaa
kukin edustajapaikkaryhmä saa vaalipiirissä.
Vaalipiirilautakunta jakaa edustajapaikka-ryhmien vaalipiiristä saamat
kansanedustajanpaikat ehdokkaille heidän henkilökohtaisten äänimääriensä mukaisessa
järjestyksessä. Jos tämän järjestyksen
perusteella valituksi tuleva ehdokas ei ole vaalikelpoinen tai on
kuollut, paikka jaetaan edustajapaikkaryhmän seuraavaksi eniten ääniä saaneelle
ehdokkaalle.
125 f §
Kansanedustajan varaedustaja
Vaalipiirilautakunta nimeää kansanedustajan varaedustajan.
Varaedustajaksi tulee ensimmäinen valitsematta jäänyt
ehdokas valituksi tulleen edustajapaikkaryhmästä.
Jos sellaista ehdokasta ei ole, varaedustajaksi tulee vaalipiirin
suurimman henkilökohtaisen äänimäärän
saanut jonkin edustajapaikkaryhmän valitsematta jäänyt
ehdokas.
Vaalipiirilautakunta nimeää uuden
varaedustajan, jos varaedustaja:
1) tulee kansanedustajaksi;
2) on Euroopan parlamentin jäsen ja kansanedustajaksi
tulemisen sijasta jatkaa toimimistaan Euroopan parlamentissa;
3) valitaan tai nimitetään perustuslain 27 §:n 3
momentissa tarkoitettuun tehtävään;
4) menettää vaalikelpoisuutensa; taikka
5) kuolee.
125 g §
Eduskuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta
tiedottaminen
Vaalipiirilautakunta ilmoittaa viipymättä tiedot
vaalipiiristä valittavista kansanedustajista ja varaedustajista
oikeusministeriön määräämällä tavalla
Helsingin vaalipiirilautakunnalle, joka vahvistaa eduskuntavaalien
koko maan tuloksen.
Helsingin vaalipiirilautakunta ilmoittaa vaalien tuloksen
oikeusministeriölle ja vaalipiirilautakunnille ministeriön
määräämällä tavalla
ja antaa vaalien tuloksesta kuulutuksen, jossa ilmoitetaan
vaalipiireittäin tiedot valituiksi tulleista, varaedustajista
ja heidän äänimääristään sekä kussakin vaalipiirissä ja koko maassa annettujen
äänten
kokonaismäärästä. Kuulutus ja
valitusosoitus on julkaistava Suomen säädöskokoelmassa.
125 h §
Eduskuntavaalien tuloksen laskenta ja vahvistaminen Ahvenanmaan
maakunnan vaalipiirissä
Eduskuntavaalien tuloksen Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä laskee
ja vahvistaa Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirin vaalipiirilautakunta
noudattaen soveltuvin osin, mitä 125 g, 126, 156
a—156 c ja 180 §:ssä säädetään.
Jos Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirin vaalipiirilautakunta ei
varaedustajan puuttumisen takia voi nimetä uutta kansanedustajaa,
vaalipiirissä on toimitettava viipymättä uudet
eduskuntavaalit, jollei se muutoin toimitettavien eduskuntavaalien
ajankohdan vuoksi ole tarpeetonta. Oikeusministeriö määrää vaalien
ajankohdan Ahvenanmaan maakunnan hallitusta kuultuaan. Ennakkoäänestys
uusissa vaaleissa toimitetaan vain Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä.
126 §
Kansanedustajan valtakirja
Vaalipiirilautakunnan on viipymättä vaalien tuloksen
julkistamisen jälkeen laadittava kullekin valitulle
kansanedustajalle valtakirja ja toimitettava valtakirjat viipymättä eduskuntaan annettaviksi
valituille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnallisvaalien tuloksen laskenta ja vahvistaminen
156 a §
Ehdokkaiden saamien äänimäärien
laskeminen yhteen
Ehdokkaiden saamat äänimäärät
lasketaan yhteen siten, että samaan vaaliliittoon kuuluvien
puolueiden ehdokkaiden äänimäärät
tulevat vaaliliiton hyväksi, vaaliliittoon kuulumattoman
puolueen ehdokkaiden äänimäärät
puolueen hyväksi ja yhteislistaan kuuluvien valitsijayhdistysten
ehdokkaiden äänimäärät
yhteislistan hyväksi.
Jos käy ilmi, että ehdokas ei ole vaalikelpoinen
tai on kuollut, tulevat sellaisen ehdokkaan saamat äänet
kuitenkin sen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan hyväksi,
johon ehdokas kuuluu.
156 b §
Vaalien tuloksen laskentatapa
Vaaliliittoon kuulumattomaan puolueeseen ja kuhunkin yhteislistaan
kuuluvien ehdokkaiden keskinäinen järjestys puolueessa
tai yhteislistassa määräytyy heidän
saamiensa henkilökohtaisten äänimäärien
mukaan. Tässä järjestyksessä ehdokkaille
annetaan vertausluvut siten, että kunkin puolueen tai yhteislistan
ensimmäinen ehdokas saa vertausluvukseen puolueen tai yhteislistan
hyväksi annettujen äänten koko lukumäärän,
toinen puolet siitä, kolmas kolmanneksen, neljäs
neljänneksen ja niin edelleen.
Vaaliliittoon kuuluvien puolueiden ehdokkaiden keskinäinen
järjestys määräytyy puolueesta riippumatta
heidän saamiensa henkilökohtaisten äänimäärien
mukaan. Tässä järjestyksessä ehdokkaille annetaan vertausluvut siten,
että ensimmäinen ehdokas saa vertausluvukseen
vaaliliiton hyväksi annettujen äänten
koko lukumäärän, toinen puolet siitä,
kolmas kolmanneksen, neljäs neljänneksen ja niin
edelleen.
Yhteislistaan kuulumattoman valitsijayhdistyksen ehdokkaan vertauslukuna
on hänen saamansa äänimäärä.
156 c §
Vaalien tuloksen määrääminen
kunnallisvaaleissa
Vaalien tuloksen määräämiseksi
kunnallis-vaaleissa kirjoitetaan kaikkien ehdokkaiden nimet
heidän vertauslukujensa suuruuden mukaiseen järjestykseen ja kunkin ehdokkaan
nimen
kohdalle merkitään hänen vertauslukunsa.
Tästä nimisarjasta valitaan sarjan alusta alkaen
niin monta ehdokasta kuin kunnassa on valittava valtuutettuja.
156 d §
Varavaltuutetut
Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain
11 §:ssä säädetään.
Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi,
kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia
varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti.
Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi
tässä pykälässä olevien
säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen
määrä vajaaksi.
156 e §
Kunnallisvaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta
tiedottaminen
Kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän
jälkeen kello 18 aloitettavassa kokouksessaan.
Kunnan keskusvaalilautakunnan on viipymättä:
1) julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja
valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle
seitsemän päivän ajaksi;
2) annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän
varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava
siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa
saatetaan tiedoksi;
3) annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle
sen määräämällä tavalla.
179 §
Vaalien tuloksen vahvistaminen
Saatuaan 178 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen kaikilta
vaalipiirilautakunnilta Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa viipymättä vaalien
tuloksen noudattaen soveltuvin osin, mitä vertauslukujen
laskemisesta ja vaalien tuloksen määräämisestä 156
a—156 c §:ssä säädetään.
Jos käy ilmi, että ehdokas on samoissa europarlamenttivaaleissa
asetettu ehdokkaaksi myös muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa,
tulevat sellaisen ehdokkaan saamat äänet kuitenkin sen
vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan hyväksi, johon ehdokas
kuuluu.
180 §
Euroopan parlamentin jäsenen varajäsen
Euroopan parlamentin jäsenen varajäseneksi tulee
ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas siitä puolueesta,
yhteislistasta tai vaaliliitosta, johon valittu kuului.
Jos jäsenelle ei muutoin saada varajäsentä, varajäseneksi
tulee se valitsematta jäänyt ehdokas, jonka nimi
on ensimmäisenä 156 c §:ssä tarkoitetussa
nimisarjassa.
Helsingin vaalipiirilautakunta nimeää jäsenelle
uuden varajäsenen, jos varajäsen:
1) tulee europarlamentin jäseneksi;
2) valitaan tai nimitetään 164 §:n
2 momentissa mainittuun virkaan tai toimeen;
3) menettää vaalikelpoisuutensa; taikka
4) kuolee.