4 luku
Auttamisjärjestelmä
33 §
Auttamisjärjestelmän tarkoitus
Auttamisjärjestelmän tarkoituksena
on:
1) päättää henkilön
ottamisesta auttamisjärjestelmään tarpeen
mukaan monialaista asiantuntijaryhmää kuultuaan;
2) antaa ihmiskaupan uhrille 36 §:ssä tarkoitettu
toipumisaika tai ulkomaalaislain 52 c §:ssä säädetyin
tavoin mainitun lain 52 b §:ssä tarkoitettu harkinta-aika,
jatkaa toipumis- tai harkinta-aikaa ja keskeyttää se;
3) järjestää auttamistoimet
ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa
Suomessa;
4) toimia yhteistyössä kunnan kanssa
sellaisen ihmiskaupan uhrin auttamisessa, jolla on kotikuntalaissa
tarkoitettu kotikunta Suomessa;
5) tunnistaa ihmiskaupan uhri siten kuin 38 §:n
3 momentissa säädetään;
6) päättää ihmiskaupan
uhrin poistamisesta auttamisjärjestelmästä tarpeen mukaan monialaista
asiantuntijaryhmää kuultuaan.
Päätöksen 1 momentin 1, 2, 5 ja 6
kohdassa tarkoitetussa tapauksessa tekee Joutsenon vastaanottokeskuksen
johtaja tai hänen määräämänsä virkamies.
34 §
Esitys auttamisjärjestelmään ottamiseksi
Julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimija voi tehdä Joutsenon
vastaanottokeskukselle esityksen ihmiskaupparikoksen uhriksi olettamansa
henkilön ottamiseksi auttamisjärjestelmään.
Esityksen voi tehdä myös henkilö itse.
35 §
Auttamisjärjestelmään ottaminen
Auttamisjärjestelmään esitetty henkilö otetaan
auttamisjärjestelmään, jos olosuhteiden
perusteella arvioidaan, että kyseessä voi olla
ihmiskaupparikoksen uhri ja hän on auttamistoimien tarpeessa.
Auttamisjärjestelmään voidaan ottaa
myös ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustava henkilö,
jos hän on erityisen avun tarpeessa.
Auttamisjärjestelmään voidaan ottaa
myös edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun henkilön Suomessa
oleva lapsi, jos hän on avun tarpeessa.
36 §
Toipumisaika ja sen oikeusvaikutukset
Suomen kansalaiselle tai ulkomaalaislain 40 §:ssä tarkoitetuin
tavoin laillisesti maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle ihmiskaupan
uhrille voidaan auttamisjärjestelmään
ottamista koskevan päätöksenteon yhteydessä antaa 30 vuorokauden
mittainen toipumisaika. Toipumisaikaa voidaan jatkaa enintään
60 vuorokaudella, jos ihmiskaupan uhrin henkilökohtaiset olosuhteet
sitä edellyttävät. Toipumisaika keskeytetään,
jos uhri päätetään 38 f §:n
nojalla poistaa auttamisjärjestelmästä.
Toipumisajan päätyttyä Joutsenon
vastaanottokeskuksen johtajalla on velvollisuus ilmoittaa salassapitosäännösten
estämättä poliisille ihmiskaupan
uhrista ja päätöksestä, jolla
uhri on otettu auttamisjärjestelmään,
sekä 37 §:ssä tarkoitetut välttämättömät
tiedot.
Toipumisaikana 1 momentissa tarkoitetulle uhrille annetaan mahdollisuus
toipua ja harkita yhteistyötä toimivaltaisten
viranomaisten kanssa ihmiskaupparikoksen selvittämiseksi.
Esitutkintaviranomainen tai syyttäjä ei ilman
uhrin suostumusta ole häneen yhteydessä toipumisaikana.
Suomessa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskelevalle ihmiskaupan
uhrille annettavasta harkinta-ajasta säädetään
ulkomaalaislain 52 b ja 52 c §:ssä.
37 §
Oikeus välttämättömien tietojen
ilmoittamiseen
Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajalla on oikeus salassapitosäännösten
estämättä ilmoittaa poliisille henkeen,
terveyteen tai vapauteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan
teon estämistä varten välttämättömät
tiedot, jos keskus on ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmään ottamisen
yhteydessä tai sen jälkeen saanut tietoja olosuhteista,
joiden perusteella on syytä epäillä ihmiskaupan
uhrin tai hänen läheisensä, muun ihmiskaupparikoksen
kohteena olevan uhrin taikka auttamisjärjestelmää hoitavan
henkilökunnan henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaa
vakavaa uhkaa.
38 §
Ihmiskaupan uhrin varsinainen tunnistaminen
Esitutkintaviranomainen tai syyttäjä tunnistaa
ihmiskaupan uhrin käynnistäessään
epäiltyä rikoslain (39/1889) 25 luvun
3 tai 3 a §:ssä tarkoitettua ihmiskaupparikosta
koskevan esitutkinnan, jonka uhri tunnistettava henkilö mahdollisesti
on.
Maahanmuuttovirasto tunnistaa ihmiskaupan uhrin myöntäessään
tälle oleskeluluvan ulkomaalaislain 52 a §:n 2
momentin nojalla.
Joutsenon vastaanottokeskus voi tunnistaa 38 c §:ssä tarkoitettua
monialaista asiantuntijaryhmää kuultuaan ihmiskaupan
uhrin, jos:
1) esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt
olla käynnistämättä esitutkintaa
Suomessa, mutta on perusteltua syytä katsoa, että auttamisjärjestelmään
otettu henkilö on joutunut ihmiskaupan uhriksi ulkomailla;
taikka
2) esitutkinnan keskeyttämistä tai
päättämistä koskevasta päätöksestä käy
ilmi, että henkilön on katsottava joutuneen ihmiskaupparikoksen
uhriksi, mutta asiaa ei ole voitu toimittaa syyttäjälle
käsiteltäväksi, koska asiassa ei voida nostaa
syytettä ketään vastaan.
38 a §
Auttamistoimet
Ihmiskaupan uhria voidaan auttaa seuraavilla toimilla:
1) neuvonta ja ohjaus;
2) turvallinen majoitus;
3) vastaanottoraha tai toimeentulotuki;
4) sosiaalipalvelut;
5) terveydenhuoltopalvelut;
6) tulkki- ja käännöspalvelut;
7) oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetussa laissa (689/1997) ja oikeusapulaissa (257/2002) tarkoitettu
oikeusapu sekä oikeudellinen neuvonta;
8) ilman huoltajaa olevan lapsiuhrin vanhemman tai
muun hänen tosiasiallisesta huollostaan vastanneen henkilön
jäljittäminen;
9) turvallisen paluun tukeminen.
Ihmiskaupan uhria ei saa auttaa vastoin hänen tahtoaan,
jollei lastensuojelulaissa toisin säädetä.
38 b §
Auttamistoimien järjestäminen
Auttamistoimien järjestämisestä ihmiskaupan
uhrille, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa,
vastaa Joutsenon vastaanottokeskus. Auttamistoimien järjestämisestä ihmiskaupan
uhrille, jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa,
vastaa hänen kotikuntansa.
Joutsenon vastaanottokeskus ja uhrin kotikunta voivat järjestää auttamistoimet
itse tai ostaa ne julkiselta tai yksityiseltä palvelujen
tuottajalta.
Auttamistoimet järjestetään ihmiskaupan
uhrin yksilöllisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella.
Auttamistoimia järjestettäessä tulee
ottaa huomioon uhrin iästä, turvattomasta asemasta sekä fyysisestä ja
psyykkisestä tilasta johtuvat erityistarpeet ja sekä uhrin
että auttamistoimia järjestävän
henkilöstön turvallisuus.
38 c §
Monialainen asiantuntijaryhmä
Joutsenon vastaanottokeskuksen päätöksenteon
sekä ihmiskaupan uhrien auttamistoimien ja suojelutarpeiden
arvioimisen tukena toimii monialainen asiantuntijaryhmä.
Monialainen asiantuntijaryhmä huolehtii vastaanottokeskuksen
ja muiden viranomaisten välisestä tiedonkulusta.
Maahanmuuttovirasto asettaa asiantuntijaryhmän kolmeksi
vuodeksi kerrallaan. Jos asiantuntijaryhmän jäsen
eroaa ryhmästä tai kuolee kesken toimikautensa,
Maahanmuuttovirasto nimittää uuden jäsenen
hänen edustamansa yhteisön ehdotuksesta. Asiantuntijaryhmän
jäsenet ovat tehtävää hoitaessaan
rikosoikeudellisessa virkavastuussa. Vahingonkorvauksesta säädetään
vahingonkorvauslaissa (412/1974).
Asiantuntijaryhmässä on Joutsenon vastaanottokeskuksen
johtajan lisäksi oltava vähintään yksi
sosiaalihuollon ja yksi terveydenhuollon asiantuntija sekä poliisin,
rajatarkastusviranomaisen ja Maahanmuuttoviraston edustajat. Asiantuntijaryhmän
on tarvittaessa kuultava asiantuntijoina kunnan viranomaisia, työsuojeluviranomaisia,
työmarkkinajärjestöjä, mielenterveystyön
ja lastensuojelun asiantuntijoita ja muuta tahoa, joka on tarpeen
ihmiskaupan uhrin auttamiseksi.
Joutsenon vastaanottokeskus saa salassapitosäännösten
estämättä luovuttaa asiantuntijaryhmälle
yksittäistä ihmiskaupan uhria koskevia henkilötietoja,
jos kyseessä oleva henkilö antaa siihen suostumuksensa
tai se on välttämätöntä palvelutarpeen
arvioinnin, palvelujen järjestämisen tai turvallisuustoimenpiteiden
suunnittelun ja järjestämisen vuoksi. Asiantuntijaryhmä ei
saa luovuttaa näitä tietoja ulkopuolisille.
38 d §
Yhteistyö ihmiskaupan uhrin suojelemiseksi
Joutsenon vastaanottokeskus tai ihmiskaupan uhrin kotikunta
toimii yhteistyössä poliisin kanssa uhrin suojeluun
liittyvissä kysymyksissä.
38 e §
Auttamisjärjestelmässä oleva lapsi
Joutsenon vastaanottokeskus toimii yhteistyössä lastensuojeluviranomaisten
kanssa ihmiskaupan uhriksi joutuneen lapsen ja uhrin mukana seuraavan
lapsen auttamisessa.
Ilman huoltajaa olevalle auttamisjärjestelmään
otetulle lapselle määrätään
edustaja siten kuin 5 luvussa ja kotoutumisen edistämisestä annetun
lain (1386/2010) 7 luvussa säädetään.
38 f §
Auttamisjärjestelmästä poistaminen
Joutsenon vastaanottokeskus poistaa ihmiskaupan uhrin
auttamisjärjestelmästä tehtyään tarvittaessa
hänen henkilökohtaisesta tilanteestaan kokonaisarvion,
kun:
1) hän ei ole enää auttamistoimien
tarpeessa;
2) häntä ei ole tunnistettu ihmiskaupan
uhriksi siten kuin 38 §:ssä säädetään;
3) esitutkinnan päättämistä koskevasta
päätöksestä ilmenee, että kyseessä ei
katsota olevan rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitettu
ihmiskaupparikos;
4) syyttäjä ei nosta uhria koskevassa
asiassa syytettä ihmiskaupparikoksesta, koska hän
katsoo, ettei rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitettua
ihmiskaupparikosta ole tehty tai kyseessä on muu rikos;
5) tuomioistuin on todennut, että kyseessä ei ole
rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitettu ihmiskaupparikos;
6) hän poistuu tai hänet poistetaan
maasta; taikka
7) hän ilmoittaa haluavansa pois auttamisjärjestelmästä tai
hän on kadonnut.
Ihmiskaupan uhri voidaan poistaa auttamisjärjestelmästä,
jos hän aiheuttaa vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle
tai turvallisuudelle.
Ihmiskaupan uhrille, joka on päätetty poistaa auttamisjärjestelmästä,
voidaan antaa auttamistoimia kohtuullinen aika edellä tässä pykälässä tarkoitetun
päätöksen jälkeen.
Joutsenon vastaanottokeskuksen päätös,
jolla uhri on päätetty poistaa auttamisjärjestelmästä, voidaan
panna heti täytäntöön, vaikka
päätös ei ole saanut lainvoimaa, jollei
päätöksessä ole toisin määrätty.
46 §
Rekisterien käyttötarkoitus
Vastaanoton asiakasrekisteriin kuuluvat valtakunnallinen osarekisteri
ja vastaanotto- ja järjestelykeskusten osarekisterit. Valtakunnallista osarekisteriä
pidetään
kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua
saavien vastaanoton sekä ihmiskaupan uhrien auttamisen
ohjausta, suunnittelua ja seurantaa varten. Vastaanotto- ja järjestelykeskusten
osarekistereitä pidetään kansainvälistä suojelua
hakevien ja tilapäistä suojelua saavien vastaanottopalveluiden
sekä ihmiskaupan uhreille tarkoitettujen auttamistoimien
suunnittelua, järjestämistä, toteuttamista
ja seurantaa varten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Vastaanoton asiakasrekisteriin talletettavat tiedot
Vastaanoton asiakasrekisteriin saa tallettaa 45 §:n
1 momentissa tarkoitettujen henkilöiden ja heidän
perheenjäsentensä asia- tai asiakasnumeron, nimet,
sukupuolen, syntymäajan, -paikan ja -maan, henkilötunnuksen
ja ulkomaisen henkilönumeron tai muun ulkomaisen henkilön yksilöimiseksi
annetun tunnuksen, kansalaisuustiedot sekä tiedot siviilisäädystä ja
perhesuhteista. Rekisteriin saa tämän lisäksi
tallettaa tietoja, jotka koskevat rekisteröidyn:
1) majoittumista;
2) vastaanotto- tai käyttörahaa;
3) terveydentilaa;
4) kielitaitoa, koulutusta, ammattitaitoa ja työkokemusta;
5) kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevaa
hakemusta ja jotka ovat tarpeellisia vastaanottopalvelujen suunnittelun,
järjestämisen, toteuttamisen ja seurannan kannalta;
6) auttamisen aloittamista koskevaa esitystä ja
jotka ovat tarpeellisia auttamistoimien suunnittelun, järjestämisen,
toteuttamisen ja seurannan kannalta.
52 §
Tietojen luovuttaminen rekisteristä
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, vastaanoton
asiakasrekisteristä ja edustajarekisteristä saa
salassapitosäännösten estämättä luovuttaa
Maahanmuuttovirastolle, poliisille, rajatarkastusviranomaiselle
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tietoja, jotka ovat niille välttämättömiä kansainvälistä suojelua hakeviin,
tilapäistä suojelua saaviin tai ihmiskaupan uhreihin
liittyvien tehtävien hoitamisessa.
Tiedot voidaan luovuttaa myös konekielisessä muodossa
tai teknisen käyttöyhteyden avulla. Ennen tietojen
luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla on
tietoja pyytävän esitettävä selvitys
tietojen suojaamisesta henkilötietolain 32 §:n
1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
57 §
Valituskiellot
Vastaanottokeskuksen tai Maahanmuuttoviraston 16 §:n
nojalla tekemään päätökseen,
joka koskee majoittamista tai vastaanottokeskuksesta toiseen siirtämistä,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Edellä 36 §:ssä tarkoitettuun
toipumisaikaa koskevaan päätökseen ei
saa hakea muutosta valittamalla.
58 §
Tiedonsaantioikeus
Sisäministeriöllä, Maahanmuuttovirastolla, vastaanotto-
ja järjestelykeskuksella, esitutkintaviranomaisella ja
kunnan viranomaisella on oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten estämättä
3
ja 4 luvun mukaisten tehtävien suorittamiseksi välttämättömät
tiedot toisiltaan, 3 ja 4 luvun mukaisia palveluja tuottavalta julkiselta tai
yksityiseltä palvelujen tuottajalta ja ilman huoltajaa
olevalle lapselle määrätyltä edustajalta.
Edellä 3 ja 4 luvun mukaisia palveluja tuottavalla
julkisella tai yksityisellä palvelujen tuottajalla, jonka
asiakas turvapaikanhakija, tilapäistä suojelua
saava tai ihmiskaupan uhri on, on oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten
estämättä Maahanmuuttovirastolta ja vastaanotto- ja
järjestelykeskukselta palvelujen tuottamisen kannalta välttämättömät
tiedot.
Ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyllä edustajalla
on oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten
estämättä 41 §:ssä tarkoitettujen tehtävien
hoitamiseksi välttämättömät
tiedot Maahanmuuttovirastolta, vastaanotto- ja järjestelykeskukselta,
kunnan viranomaiselta sekä 3 ja 4 luvun mukaisia palveluja
tuottavalta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta.