Laki
kuntajakolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta
1997 annetun kuntajakolain (1196/1997) 9 §:n 2
momentti, 38 §:n 5 momentti sekä 41 §:n
1 ja 3 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 9 §:n 2 momentti laissa 167/2005
ja 38 §:n 5 momentti sekä 41 §:n 1 ja
3 momentti laissa 170/2007, seuraavasti:
9 §
Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus
ja suunnitelma on liitettävä asianomaisten kuntien 6 §:n
1 momentin mukaiseen kuntajaon muutosta koskevaan esitykseen. Jos
kuntajaon muutos tehdään 4 §:n 2 momentin
perusteella, asianomaisten kuntien on laadittava 1 momentin mukainen
sopimus ja suunnitelma ennen kuntajaon voimaantuloa sekä toimitettava
ne valtiovarainministeriölle.
38 §
Yhdistymisavustus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriö maksaa yhdistymisavustuksen
vuosittain kunkin vuoden kesäkuun loppuun mennessä.
Silloin kun avustusta saa useampi kuin yksi kunta, avustus jaetaan
kuntien kesken kuhunkin kuntaan siirtyvien asukkaiden
määrien mukaisessa suhteessa. Kunkin kunnan osuus
lasketaan euromäärästä, joka
kunnalle olisi maksettu yhdistymisavustuksena, jos lakkaava kunta
olisi liitetty kokonaan asianomaiseen kuntaan. Kunnan asukasmääränä käytetään
väestötietolain (507/1993) 18 §:n
mukaista kunnan asukasmäärää kuntajaon
muutoksen voimaantulovuotta edeltävän vuoden alussa.
41 §
Valtionosuuksien vähenemisen korvaaminen
Jos 38 §:ssä tarkoitettu kuntajaon muutos
vähentää asianomaisten kuntien valtionosuuksia, kunnille
myönnetään vähennyksen johdosta kuntajaon
muutoksen voimaantulovuotena ja sitä seuraavana neljänä vuotena
valtionosuuksien vähenemisen korvausta. Vuotuinen
korvauksen määrä saadaan vertaamalla
kuntajaon muutoksessa mukana oleville kunnille muutoksen voimaantuloa
edeltävänä vuotena myönnettyjä yleistä valtionosuutta,
verotuloihin perustuvaa valtionosuuksien tasausta ja tehtäväkohtaisia
käyttökustannusten valtionosuuksia niihin vastaaviin
valtionosuuksiin, jotka muutoksen jälkeen toimiville kunnille
olisi maksettu sellaisen kuntajaon muutoksen perusteella, joka olisi toteutettu
samana vuotena. Jos valtionosuuden määräytymisperusteet
muuttuvat kuntajaon muutoksen voimaantulovuodesta, korvaus lasketaan
mainitusta vuodesta sovellettavien uusien määräytymisperusteiden
mukaisesti. Valtiovarainministeriö laskee korvauksen määrän
kuntien valtionosuuslaissa tarkoitettujen asianomaisten
ministeriöiden antamien tietojen perusteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriö maksaa korvaukset yhdistymisavustuksen
yhteydessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 9 ja 10 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 9
päivänä helmikuuta 2007 annetun lain (169/2007)
9 §:n 2 ja 3 momentti sekä 10 §:n 3 momentti
seuraavasti:
9 §
Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettu selvitys tehdään
arviointiryhmässä, jonka jäsenistä yhden nimeää valtiovarainministeriö ja
yhden asianomainen kunta. Lisäksi valtiovarainministeriö nimeää asianomaista
kuntaa kuultuaan arviointiryhmän puheenjohtajaksi mainituista
tahoista riippumattoman henkilön. Arviointiryhmä tekee ehdotuksen
kunnan asukkaiden palvelujen turvaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä.
Kunnanvaltuuston on käsiteltävä arviointiryhmän
toimenpide-ehdotukset ja saatettava niitä koskeva päätös
valtiovarainministeriön tietoon mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.
Valtiovarainministeriö tekee arviointiryhmän toimenpide-ehdotusten
ja kunnanvaltuuston päätösten perusteella
ratkaisun kuntajakolaissa tarkoitetun erityisen selvityksen tarpeellisuudesta kuntajaon
muuttamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Kunnan selvitys ja uudistuksen toimeenpanosuunnitelma
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos kunta päättää toteuttaa
kuntajaon muutoksen vuoden 2009 alusta, kunnan tulee tehdä kuntajaon
muutosta koskeva esitys ja 1 momentissa tarkoitettu selvitys
palvelujen järjestämisestä valtioneuvostolle
vuoden 2007 loppuun mennessä. Jos valtiovarainministeriö on
päättänyt suorittaa kuntajakolain 8 §:ssä tarkoitetun
erityisen selvityksen tai ryhtyä tämän
lain 9 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin,
kuntajaon muutosta koskeva esitys tulee kuitenkin tehdä 30
päivään maaliskuuta 2008 mennessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
seutuyhteistyökokeilusta annetun lain 19 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan seutuyhteistyökokeilusta 28 päivänä kesäkuuta
2002 annetun lain (560/2002) 19 § seuraavasti:
19 §
Valtiovarainministeriön seurantavastuu
Valtiovarainministeriön tehtävänä on
seurata ja arvioida seutuyhteistyökokeilua. Kokeiluseudut
ovat velvollisia antamaan valtiovarainministeriölle kokeilun
seurannassa ja arvioinnissa tarpeelliset tiedot.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuntien valtionosuuslain 13 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä joulukuuta
1996 annetun kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 13 a §:n 1—3
momentti, sellaisena kuin ne ovat laissa 1036/2004, seuraavasti:
13 a §
Yhteistoiminta-avustus
Valtiovarainministeriö voi myöntää vuosina 2005—2008
kunnille harkinnanvaraista yhteistoiminta-avustusta, jos kuntien
välinen yhteistoiminta on laaja-alaista tai se on kuntien
palvelujen järjestämisen, talouden ja kehittämisen kannalta
merkittävää. Yhteistoiminta-avustusta voidaan
myöntää vain yhteistoiminnan aloittamisesta
aiheutuviin kustannuksiin.
Kunnat voivat hakea yhteistoiminta-avustusta valtiovarainministeriöltä yhteistoiminnan
aloittamisvuonna
ja sitä seuraavana vuotena. Yhteistoiminta-avustusta on
haettava kunkin vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Vuonna 2008
aloitettavan yhteistoiminnan yhteistoiminta-avustusta on haettava
kuitenkin vuoden 2008 huhtikuun loppuun mennessä.
Jos kunnat hakevat yhteistoiminta-avustusta sellaiseen yhteistoimintaan,
johon muu viranomainen voi myöntää valtionosuutta
tai -avustusta muun lain nojalla tai valtion talousarviossa muuhun
tarkoitukseen osoitetuista määrärahoista,
valtiovarainministeriön tulee ennen tuen myöntämistä kuulla
tätä viranomaista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Kuntien takauskeskuksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kuntien takauskeskuksesta 28 päivänä kesäkuuta
1996 annetun lain (487/1996) 3 §, 8 §:n
3 momentti ja 13 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat
laissa 944/2006, seuraavasti:
3 §
Valvonta
Tämän lain ja sen nojalla annettujen määräysten
noudattamista valvoo takauskeskustarkastaja. Valtiovarainministeriö määrää takauskeskustarkastajan
takauskeskuksen hallituksen esityksestä enintään
neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan.
8 §
Takausten myöntäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Takauskeskus voi myöntää takauksia
ainoastaan riittävää vakuutta vastaan.
Edellä 1 §:ssä tarkoitetun luottolaitoksen
maksuvalmiutensa turvaamiseksi ja riskeiltä suojautumiseksi
tekemille järjestelyille takaus voidaan kuitenkin myöntää ilman
erillistä vastavakuutta. Erityisestä syystä takaus
voidaan myöntää ilman vakuutta muulloinkin,
jos valtiovarainministeriö antaa siihen luvan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Takauskeskustarkastaja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Takauskeskustarkastajan on kultakin tilikaudelta
annettava valtiovarainministeriölle ja takauskeskuksen
hallitukselle kertomus takauskeskuksen toiminnasta ja taloudesta.
Tarkastajan on viipymättä ilmoitettava niille
takauskeskusta koskevasta seikasta tai päätöksestä,
jonka hän on saanut tietoonsa tehtäväänsä suorittaessaan
ja jonka voidaan katsoa:
1) olennaisesti rikkovan takauskeskusta tai sen toimintaa
koskevia lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä;
2) vaarantavan takauskeskuksen toiminnan jatkumisen;
tai
3) johtavan tilintarkastuskertomuksessa muistutukseen
tai tilinpäätöksen vahvistamista koskevan
kielteisen lausunnon antamiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kunnallisen eläkelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä kesäkuuta
2003 annetun kunnallisen eläkelain (549/2003)
98 §:n 4 momentti, 107 §:n 1 ja 2 momentti,
137 §, 138 §:n 2 momentti, 141 § ja 143 §:n
2 momentti, sellaisina kuin niistä ovat, 98 §:n
4 momentti laissa 1293/2006 sekä 137 §,
138 §:n 2 momentti ja 141 § laissa 260/2007,
seuraavasti:
98 §
Eläkkeen hakeminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tarkemmat säännökset eläkkeen
hakemiseen tarvittavista lomakkeista ja todistuksista annetaan tarvittaessa
valtiovarainministeriön asetuksella.
107 §
Tarkemmat säännökset viimeisestä eläkelaitoksesta
Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
tarkemmin viimeisestä eläkelaitoksesta ja sen
tehtävistä tilanteissa, joissa 103, 104 ja 106 §:n
mukaan useampi eläkelaitos voisi toimia viimeisenä eläkelaitoksena.
Jos syntyy epäselvyyttä siitä, mikä eläkelaitos
on tämän luvun ja 1 momentin nojalla annetun valtiovarainministeriön
asetuksen mukaan toimivaltainen käsittelemään
eläkehakemuksen, asian ratkaisee eläkelaitoksen
pyynnöstä eläketurvakeskus. Eläketurvakeskuksen
tässä asiassa antamaan päätökseen
ei saa hakea erikseen muutosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
137 §
Valvonta
Kunnallinen eläkelaitos on valtiovarainministeriön
valvonnan alainen. Eläkelaitoksen rahoitustoiminnan suunnittelua
ja sijoitustoimintaa valvoo kuitenkin Vakuutusvalvontavirasto, joka on
velvollinen antamaan valvonnastaan kertomuksen valtiovarainministeriölle.
Valvontaa varten eläkelaitos on velvollinen toimittamaan valtiovarainministeriölle
ja Vakuutusvalvontavirastolle valvonnan edellyttämät
tiedot.
Valtiovarainministeriö voi erityisestä syystä määrätä suoritettavaksi
eläkelaitoksen hallinnon ja tilien erityistilintarkastuksen.
138 §
Valtuuskunta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtuuskunnassa on 30 jäsentä sekä jokaisella
heistä henkilökohtainen varajäsen, jotka
kaikki valtiovarainministeriö määrää neljäksi
kalenterivuodeksi kerrallaan. Vähintään
neljä jäsentä ja yhtä monta
varajäsentä määrätään
kunnallisessa pääsopimuksessa tarkoitettujen pääsopijajärjestöjen
ehdottamista henkilöistä. Muut jäsenet
ja varajäsenet määrätään
Suomen Kuntaliitto ry:n ehdottamista henkilöistä siten,
että kunnat ja kuntayhtymät ja maan eri osat saavat valtuuskunnassa
tasapuolisen edustuksen. Näitä jäseniä ja
varajäseniä määrättäessä otetaan
lisäksi huomioon eri ryhmien kunnallisvaaleissa saama ääniosuus
vaalilaissa (714/1998) säädetyn suhteellisuusperiaatteen
mukaisesti.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
141 §
Kuntien eläkeneuvottelukunta
Kunnalliseen eläketurvaan liittyvän lainsäädännön
kehittämiseen liittyvien kysymysten käsittelyä varten
on valtiovarainministeriön yhteydessä valmistelu-,
neuvottelu- ja lausunnonantoelimenä kuntien eläkeneuvottelukunta.
Neuvottelukunnassa on puheenjohtaja ja kahdeksan muuta jäsentä.
Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
varajäsen. Valtiovarainministeriö määrää jäsenet
neljäksi vuodeksi kerrallaan siten, että jäsenistä puheenjohtaja
ja hänen varamiehensä edustavat valtiovarainministeriötä.
Muista jäsenistä neljä määrätään
kunnallisessa pääsopimuksessa tarkoitettujen pääsopijajärjestöjen
ehdotuksesta ja neljä kunnallisen eläkelaitoksen
ehdotuksesta.
143 §
Sijoitusneuvottelukunta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eläkelaitoksen hallitus kutsuu toimikaudekseen sijoitusneuvottelukuntaan
kymmenen jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen
varajäsenen. Jäsenistä kolmen tulee edustaa
valtiovarainministeriötä, yhden työ-
ja elinkeinoministeriötä sekä kahden
kunnallisen pääsopimuksen 3 §:ssä tarkoitettuja
pääsopijajärjestöjä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun lain 2 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta
12 päivänä maaliskuuta 1993 annetun lain (254/1993)
2 §:n 2 momentti seuraavasti:
2 §
Valtuuskunta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtuuskunnassa on 11 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista
varajäsentä, jotka valtiovarainministeriö määrää kunnallisvaalien
jälkeisen vuoden lokakuun 1 päivänä alkavaksi
nelivuotiskaudeksi. Valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet määrätään
kuntien keskusjärjestön ehdottamista kuntaan,
kuntayhtymään tai kuntien keskusjärjestöön
keskeisessä luottamushenkilö- tai palvelussuhteessa
olevista kunnallista työnantajaa edustavista henkilöistä.
Jäseniä määrättäessä on otettava
huomioon kunnissa vallitsevat poliittiset voimasuhteet sekä muutoinkin
tasapuolisuusnäkökohdat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
perintökaaren 20 luvun 9 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä helmikuuta
1965 annetun perintökaaren (40/1965) 20 luvun
9 a §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa
960/2006, seuraavasti:
20 luku
Perunkirjoituksesta
9 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vahvistusta voi hakea miltä tahansa maistraatilta.
Jos maistraattien toiminnan tehostamiseksi tai tasapainoisen alueellisen
kehityksen edistämiseksi on kuitenkin tarpeen siirtää vahvistuksen
antamista koskevien asioiden käsitteleminen toiselle maistraatille,
valtiovarainministeriön asetuksella voidaan antaa
tarkemmat säännökset maistraateista,
joilta toimivalta siirtyy ja joille se siirtyy, sekä toimivallan
jakautumisen perusteista tehtävät vastaanottavien
maistraattien kesken. Jos hakemus on otettu vastaan muussa kuin
toimivaltaisessa maistraatissa, hakemus on siirrettävä viipymättä toimivaltaiselle
maistraatille.
Siirrosta on ilmoitettava hakijalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
isyyslain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä syyskuuta
1975 annetun isyyslain (700/1975) 20 §:n 2 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 959/2006, seuraavasti:
20 §
Tunnustamisen voimaansaattaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tunnustamisen hyväksymistä koskevan asian ratkaisee
lastenvalvojan toimialueen maistraatti. Jos maistraattien toiminnan
tehostamiseksi tai tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämiseksi
on kuitenkin tarpeen siirtää isyyden tunnustamisen
hyväksymistä koskevien asioiden käsitteleminen
toiselle maistraatille, valtiovarainministeriön asetuksella
voidaan antaa tarkemmat säännökset maistraateista,
joilta toimivalta siirtyy ja joille se siirtyy, sekä toimivallan jakautumisen
perusteista tehtävät vastaanottavien
maistraattien kesken.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
nimilain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä elokuuta
1985 annetun nimilain (694/1985) 14 §:n 1 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 958/2006, seuraavasti:
14 §
Sukunimiviranomaiset
Maistraatti käsittelee sukunimen muuttamista koskevat
asiat. Jos maistraattien toiminnan tehostamiseksi tai tasapainoisen
alueellisen kehityksen edistämiseksi on tarpeen keskittää sukunimen
muuttamista koskevien asioiden käsitteleminen yhdelle tai
useammalle maistraatille, valtiovarainministeriön asetuksella
voidaan antaa tarkemmat säännökset siitä,
mitkä maistraatit ovat toimivaltaisia antamaan päätöksen
sukunimen muuttamista koskevassa asiassa, sekä toimivallan
jakautumisen perusteista niiden kesken.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
väestötietolain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä kesäkuuta
1993 annetun väestötietolain (507/1993)
2 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 299/2003,
seuraavasti:
2 §
Väestötietojärjestelmä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 2 momentista poiketen maistraatti voi rekisteröidä väestötietojärjestelmään
toisen maistraatin puolesta ilmoituksia, jotka koskevat 4 §:n
1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja tietoja. Maistraateista, jotka
voivat rekisteröidä edellä mainittuja
ilmoituksia, ja ilmoituksista, joita maistraatti voi rekisteröidä,
säädetään tarkemmin valtiovarainministeriön
asetuksella. Tiedon rekisteröinyt maistraatti vastaa rekisteröimästään
tiedosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kotikuntalain 7 b ja 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä maaliskuuta
1994 annetun kotikuntalain (201/1994) 7 b §:n
2 momentti ja 9 §:n 4 momentti, sellaisina kuin
ne ovat, 7 b §:n 2 momentti laissa 624/2004 ja
9 §:n 4 momentti laissa 957/2006, seuraavasti:
7 b §
Ilmoituksen toimittaminen maistraatille
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Muutto- ja maastamuuttoilmoituksen voi ottaa vastaan myös
muu kuin 1 momentissa tarkoitettu maistraatti. Valtiovarainministeriön
asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset muutto-
ja maastamuuttoilmoitusten vastaanottamiseen liittyvien tehtävien
jakamisesta maistraattien kesken.
9 §
Kotikuntaa ja väestökirjanpitokuntaa koskeva merkintä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentista poiketen myös muu ilmoituksen
vastaanottanut maistraatti voi tehdä ilmoituksen johdosta
tarvittavat merkinnät väestötietojärjestelmään,
jos merkintä voidaan tehdä ilman lisäselvityksiä.
Tarkemmat säännökset edellä tarkoitetuista
ilmoituksista, joita koskevat merkinnät maistraatti voi
tehdä, ja maistraateista, jotka voivat tehdä merkinnät,
annetaan valtiovarainministeriön asetuksella. Merkinnän tehnyt
maistraatti vastaa tekemästään merkinnästä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
holhoustoimesta annetun lain 47 a ja 84 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan holhoustoimesta 1 päivänä huhtikuuta
1999 annetun lain (442/1999) 47 a §:n 1 momentti
ja 84 §:n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on
47 a §:n 1 momentti laissa 649/2007, seuraavasti:
47 a §
Jos se on holhousviranomaisen työn tasaamiseksi tarkoituksenmukaista,
valtiovarainministeriön asetuksella voidaan säätää,
että holhousviranomaisen, joka 46 tai 47 §:n mukaan
valvoo edunvalvojan toimintaa, on siirrettävä 56 §:ssä tarkoitettuja
tilintarkastustehtäviä toisen holhousviranomaisen
suoritettaviksi. Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään
tarkemmin tilintarkastustehtäviä siirtävistä ja
vastaanottavista holhousviranomaisista, vuosittain siirrettävien
tilintarkastustehtävien määristä sekä muutoin
siirron toteuttamisesta. Ennen asetuksen antamista on sekä tilintarkastustehtävän
siirtävälle että sen vastaanottavalle
holhousviranomaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
84 §
Holhoustoimen sisällöstä ja sen kehittämisestä huolehtii
oikeusministeriö. Holhousviranomaisten hallinnollinen ohjaus
ja kehittäminen kuuluu valtiovarainministeriölle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun
lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä 1
päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain
(443/1999) 6 §:n 1 momentti seuraavasti:
6 §
Korvaus edunvalvontapalveluiden tuottamisesta
Edunvalvontapalvelun tuottajalle maksetaan korvaus valtion varoista
valtiovarainministeriön vahvistamien perusteiden mukaan.
Korvaus määrätään siten,
että se vastaa palveluiden tarkoituksenmukaisesta tuottamisesta
aiheutuvia keskimääräisiä kustannuksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 6 ja 45 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kainuun hallintokokeilusta 9 päivänä toukokuuta
2003 annetun lain (343/2003) 6 § ja 45 §:n
1 ja 2 momentti seuraavasti:
6 §
Kansallinen kehittämisrahoitus
Valtion talousarvioon otetaan työ- ja elinkeinoministeriön
pääluokkaan määräraha
kokeilualueen kehittämistä varten (Kainuun
kehittämisraha).
45 §
Kokeilun seuranta
Valtiovarainministeriön tehtävänä on
seurata ja arvioida hallintokokeilun edistymistä, seurata Kainuun
kehitystä sekä valtion toimenpiteiden vaikutuksia
Kainuussa.
Kuntien, maakunnan ja valtion viranomaisten on annettava valtiovarainministeriölle
tarpeelliset tiedot kokeilun ja eri toimenpiteiden seuraamiseksi
ja arvioimiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetun
lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maistraattien eräistä henkilörekistereistä 4
päivänä helmikuuta 2005 annetun lain (57/2005)
3 §:n 3 momentti seuraavasti:
3 §
Tietojen julkisuus ja luovuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriön päätöksellä nimettävä maistraatti
voi antaa luvan saada rekisterien tietoja teknisen käyttöyhteyden
välityksellä sellaiselle valtion tai kunnan viranomaiselle,
yhteisölle tai elinkeinonharjoittajalle, joka toiminnassaan
jatkuvasti tarvitsee rekisterin tietoja hyväksyttävää tarkoitusta
varten. Ennen luvan myöntämistä hakijan
on esitettävä selvitys siitä, että tietojen
suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti. Rekistereihin talletettuja
tietoja käsiteltäessä on noudatettava,
mitä henkilötietolaissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesikulkuneuvorekisteristä annetun lain 3 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesikulkuneuvorekisteristä 10 päivänä marraskuuta
2006 annetun lain (976/2006) 3 §:n 3 ja 5 momentti
seuraavasti:
3 §
Viranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rekisterinpidon yleisestä ohjauksesta vastaa liikenne-
ja viestintäministeriö. Rekisterinpidon hallinnollinen
ohjaus ja kehittäminen kuuluu valtiovarainministeriölle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiovarainministeriön asetuksella voidaan vesikulkuneuvorekisterin
pitämiseen kuuluvia tehtäviä määrätä nimetyn
maistraatin tehtäväksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eräiden henkilöiden ja virkojen siirtämisestä valtiovarainministeriöön
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Sisäasiainministeriöstä valtiovarainministeriöön
1 päivänä tammikuuta 2008 siirtyviä tehtäviä hoitava
virka- ja työsopimussuhteinen henkilöstö ja
vastaavat virat siirtyvät tämän lain
voimaan tullessa valtiovarainministeriöön. Määräaikaisia
tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy
valtiovarainministeriön palvelukseen määräaikaisen
palvelussuhteensa keston ajaksi.
Virkojen siirtymiseen ei tarvita asianomaisen virkamiehen suostumusta.
Siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetkellä palvelussuhteensa
ehtoihin liittyvät oikeutensa ja velvollisuutensa. Valtiovarainministeriön
palkkausjärjestelmän mukaista kuukausipalkkaa
korkeampi palkkaus turvataan edellyttäen, että henkilön
tehtävät valtiovarainministeriössä vastaavat
vaativuudeltaan vähintään hänen
tehtäviään sisäasiainministeriössä.
Henkilöllä on tällöin oikeus
sisäasiainministeriössä maksetun ja valtiovarainministeriössä maksettavan
kuukausipalkan erotuksen määräiseen palkanlisään.
Jos viran tehtävät muuttuvat olennaisesti
ja sen tilalle perustetaan uusi virka, voidaan uusi virka täyttää ilman
haettavaksi julistamista. Valtion virkamieslain (750/1994)
4 §:n 2 momentissa tarkoitettu uusi virka on kuitenkin
julistettava haettavaksi.
2 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________