sellaisina kuin niistä on 47 §:n 4 momentti
laissa 561/2004, 57 § ja 100 §:n 2 momentti
laissa 896/2001, 100 §:n 4 momentti sekä 101 §:n
3 ja 4 momentti laissa 1126/1996, 105 § laissa
409/2005 ja 105 a §:n 2 momentti
laissa 1218/2006, sekä
47 §
Omaisuuden hankintamenon laskemista koskevia erityisiä säännöksiä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvat
osuudet tiettyyn omaisuuteen, sijoitusrahaston rahasto-osuudet ja
yhteissijoitusyrityksen osuudet katsotaan luovutetuiksi, jollei
verovelvollinen muuta näytä, siinä järjestyksessä kuin
ne on saatu. Omaisuuden luovutusjärjestystä ratkaistaessa omaisuus
katsotaan saaduksi samana ajankohtana, josta sen omistusaika luovutusvoiton
verotuksessa lasketaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
57 §
Lahjoitusvähennys
Yhteisö saa valtioneuvoston asetuksella
tarkemmin säädettävällä tavalla
vähentää tulostaan:
1) vähintään 850 euron ja
enintään 250 000 euron suuruisen rahalahjoituksen,
joka on tehty tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen
säilyttämistä edistävään
tarkoitukseen Euroopan talousalueeseen kuuluvalle valtiolle tai Euroopan
talousalueella olevalle julkista rahoitusta saavalle yliopistolle
tai korkeakoululle taikka näiden yhteydessä olevalle
yliopistorahastolle;
2) vähintään 850 euron ja
enintään 50 000 euron suuruisen rahalahjoituksen,
joka on tehty tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen
säilyttämistä edistävään
tarkoitukseen sellaiselle Verohallituksen nimeämälle
Euroopan talousalueella olevalle yhdistykselle, säätiölle tai
edellä mainittujen yhteydessä olevalle rahastolle,
jonka varsinaisena tarkoituksena on tieteen tai taiteen tukeminen
taikka suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun Verohallituksen
nimeämän tahon on toimitettava vuosittain Verohallitukselle
tiedot saamistaan vähennyskelpoisista lahjoituksista, niiden antajista
ja siitä, mihin tarkoitukseen lahjoitus on käytetty.
Verohallitukselle on lisäksi toimitettava viimeksi päättyneen
toimintavuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase. Verohallitus
antaa tarkemmat määräykset tietojen antamistavasta
ja -ajankohdasta.
4 luku
Ansiotulon veronalaisuus
92 c §
Rikoksen hyvittäminen työsuorituksella
Veronalaista tuloa ei ole taloudellinen hyöty, jonka
rikoksentekijä saa hyvittämällä rikoksesta aiheutuneen
vahingon asianomistajalle suorittamallaan työsuorituksella
rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetussa
laissa (1015/2005) tarkoitetun sovittelun perusteella.
5 luku
Ansiotulosta tehtävät vähennykset
Tulonhankkimismenot
95 a §
Työasuntovähennys
Jos verovelvollinen on varsinaisen työpaikkansa sijainnin
vuoksi vuokrannut käyttöönsä asunnon
(työasunto) ja verovelvollisella on myös
toinen asunto, jossa hän puolisonsa tai alaikäisen
lapsensa kanssa asuu (vakituinen asunto), vähennetään
verovelvollisen tulonhankkimiskuluina 250 euroa jokaista sellaista
täyttä kalenterikuukautta kohti, jona hänellä on
ollut kaksi asuntoa (työasuntovähennys).
Vähennyksenä myönnetään
kuitenkin enintään verovelvollisen työasunnosta
maksamaa vuokraa vastaava määrä. Vähennyksen
myöntäminen edellyttää, että vakituinen
asunto sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä työasunnosta
ja siitä varsinaisesta työpaikasta, jonka sijainnin
vuoksi työasunto on hankittu.
Verovelvolliselle myönnetään 1 momentissa säädetyin
edellytyksin työasuntovähennys myös silloin,
kun verovelvollisella on työasunnon lisäksi vakituinen
asunto toisen varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi, vaikka
verovelvollinen asuisi vakituisessa asunnossaan yksin.
Jos verovelvollinen on varsinaisen työpaikkansa sijainnin
vuoksi saanut työnantajalta asuntoedun, verovelvolliselle
myönnetään työasuntovähennys
1 ja 2 momentissa säädetyin edellytyksin.
Tällöin vähennyksenä myönnetään
enintään asunnon luontoisetuarvoa vastaava määrä.
Vähennystä ei myönnetä,
jos verovelvollinen on saanut toisella paikkakunnalla asumiseen
liittyvää verovapaata korvausta tai etuutta, eikä siltä osin
kuin verovelvollinen on muun säännöksen
nojalla vähentänyt asunnon käyttöön
liittyviä kustannuksia verovuodelta toimitetussa verotuksessaan.
Kotitalousvähennys ei kuitenkaan estä työasuntovähennyksen
myöntämistä.
Jos vähennyksen edellytykset täyttyvät
molempien puolisoiden osalta ja molemmat puolisot ovat vaatineet
vähennystä, vähennys myönnetään
sille puolisolle, jonka puhdas ansiotulo on suurempi.
100 §
Valtionverotuksen eläketulovähennys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan
siten, että luvulla 3,53 kerrotun täyden kansaneläkkeen
määrästä vähennetään
progressiivisen tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja
jäännös pyöristetään
seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään.
Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon
määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas
ansiotulo on suurempi kuin täyden eläketulovähennyksen
määrä, eläketulovähennystä pienennetään
53 prosentilla määrästä, jolla
puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen
määrän.
Valtionverotuksen täyden eläketulovähennyksen
määrää laskettaessa täytenä kansaneläkkeenä pidetään
yksinäiselle henkilölle verovuonna maksetun täysimääräisen
kansaneläkkeen määrää.
101 §
Kunnallisverotuksen eläketulovähennys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnallisverotuksen täyden eläketulovähennyksen
määrää laskettaessa täytenä kansaneläkkeenä pidetään
verovuonna yksinäiselle henkilölle maksetun täysimääräisen
kansaneläkkeen määrää.
Poiketen siitä, mitä edellä säädetään,
verovelvolliselle, johon sovelletaan tämän lain
puolisoa koskevia säännöksiä,
myönnetään kunnallisverotuksessa puolison
eläketulovähennys. Puolison eläketulovähennys
lasketaan edellä 2 ja 3 momentissa säädetyllä tavalla.
Puolison täytenä kansaneläkkeenä pidetään
verovuonna puolisolle maksetun täysimääräisen
kansaneläkkeen määrää.
105 §
Kunnallisverotuksen opintorahavähennys
Jos verovelvollinen on saanut opintotukilaissa tarkoitettua
opintorahaa, hänen puhtaasta ansiotulostaan vähennetään
kunnallisverotuksen opintorahavähennys. Sen täysi
määrä on 2 600 euroa, kuitenkin
enintään opintorahan määrä. Vähennystä pienennetään
50 prosentilla siitä määrästä,
jolla verovelvollisen puhtaan ansiotulon määrä ylittää opintorahavähennyksen
täyden määrän.
105 a §
Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vähennys on 51 prosenttia 1 momentissa tarkoitettujen
tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta tulojen
7 230 euron määrään
saakka ja sen ylittävältä osalta 28 prosenttia.
Vähennyksen enimmäismäärä on
kuitenkin 3 570 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon
ylittäessä 14 000 euroa vähennyksen
määrä pienenee 4,5 prosentilla puhtaan
ansiotulon 14 000 euroa ylittävältä osalta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2008
toimitettavassa verotuksessa. Tämän lain 105 §:ssä säädetyn
opintorahavähennyksen täysi määrä vuonna
2008 on 2 300 euroa, kuitenkin enintään
opintorahan määrä.