1.1  Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetussa laissa (1194/2014), jäljempänä kriisinratkaisulaki, säädetään luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen kriisinratkaisuun varautumisesta ja taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen yrityksen kriisinratkaisusta toiminnan uudelleen järjestämiseksi tai purkamiseksi. Rahoitusvakausviranomaisesta annetulla lailla (1195/2014) perustetulla Rahoitusvakausvirastolla on toimivalta päättää luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen asettamisesta kriisihallintoon ja käyttää kriisinratkaisua koskevia välineitä ja valtuuksia sen sijaan, että yritys asetetaan selvitystilaan tai konkurssiin. 

Muun muassa kriisinratkaisulailla ja lailla rahoitusvakausviranomaisesta pantiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta, jäljempänä kriisinratkaisudirektiivi.  

Kriisiratkaisulaissa ei erikseen säädetä alentamiskelpoisten velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen tunnustamisesta sopimuksissa. Kriisinratkaisudirektiivin 55 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä direktiivin soveltamisalan piiriin kuuluvilta luottolaitoksia ja sijoituspalveluyrityksiä ottamaan käyttöön sopimusehto, jolla velkoja tai velkasopimuksen osapuoli tunnustaa, että velkaan voidaan soveltaa alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksia, sekä sitoutuu hyväksymään pääoman tai maksamatta olevan määrän mahdollisen vähentämisen, muuntamisen tai mitätöimisen sen seurauksena, että kriisinratkaisuviranomainen käyttää kyseisiä valtuuksia. Euroopan pankkiviranomaisen on laadittava 3 päivään heinäkuuta 2015 mennessä luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi säännöksen tiettyjen soveltamisedellytysten sisällön täsmentämiseksi. Euroopan pankkiviranomainen on pitänyt teknisistä sääntelystandardeista julkisen kuulemisen (EBA/CP/2014/33). 

1.2  Laki rahoitusvakausviranomaisesta

Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvulla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/49/EU talletusten vakuusjärjestelmistä, jäljempänä talletussuojadirektiivi, joka on uudelleen laadittu toisinto, jolla korvataan direktiivi 94/19/EY ja sen muutosdirektiivi 2009/14/EY. 

Talletussuojadirektiivin 10 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisen talletussuojajärjestelmän käytettävissä oleviin rahoitusvaroihin, jotka on otettava huomioon talletussuojajärjestelmän tavoitetason saavuttamiseksi, voi sisältyä maksusitoumukset. Maksusitoumusten kokonaisosuus ei saisi ylittää 30:tä prosenttia mainitun artiklan mukaisesti hankittujen käytettävissä olevien rahoitusvarojen kokonaismäärästä. Talletussuojadirektiivissä säädetään Euroopan pankkiviranomaiselle velvollisuus antaa direktiivin johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi maksusitoumuksia koskevat suuntaviivat. Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetään, että talletussuojarahaston vähimmäistasosta enintään 30 prosenttia voi muodostua talletuspankkien maksusitoumuksista.  

Talletussuojadirektiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaan kansalliset talletussuojajärjestelmät voivat käyttää omia riskiperusteisia menetelmiään jäsentensä niille suorittamien riskiperusteisten kannatusmaksujen määrittämiseksi ja laskemiseksi. Kannatusmaksujen laskeminen tapahtuu suhteessa jäsenten toimintariskiin ja siinä otetaan asianmukaisella tavalla huomioon eri liiketoimintamallien riskiprofiilit. Näissä menetelmissä voidaan ottaa huomioon myös taseen vastaavaa -puoli ja riskimittarit, kuten omien varojen riittävyys, omaisuuserien laatu sekä maksuvalmius. Euroopan pankkiviranomainen antaa 3 päivään heinäkuuta 2015 mennessä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan mukaisia ohjeita täsmentääkseen talletusten vakuusjärjestelmään suoritettavien kannatusmaksujen laskentamenetelmää. Ohjeet kuvaavat erityisesti laskennassa käytettävät yksittäiset riskimittarit ja niiden keskinäisen painotuksen, menetelmän, jolla talletuspankit jaetaan riskiluokkiin, riskien ja koon keskinäisten painotusten ylärajat sekä muita tarpeellisia osatekijöitä. 

Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 5 §:n mukaan vuotuinen talletussuojamaksu määräytyy talletuspankin vakavaraisuuden ja korvattavien talletusten määrän perusteella siten, että talletuspankin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta mukaisesti laskettujen riskien kattamiseksi vaadittavien omien varojen vähimmäismäärän ja omien varojen suhde kerrotaan pankin 8 §:n 1 ja 2 momentin perusteella korvattavien talletusten yhteismäärällä ja näin saatu määrä kerrotaan 5 §:n 2 momentin mukaisella kertoimella. Talletusten yhteismäärä, omien varojen määrä ja omien varojen vähimmäismäärä määräytyvät talletussuojamaksun suorittamista edeltävän tilikauden vahvistetun tilinpäätöksen perusteella. Vuonna 2015 kerättävän talletussuojamaksun määräytymisessä otetaan huomioon korvattavien talletusten enimmäismäärä 31 päivänä joulukuuta 2014 voimassa olleen lainsäädännön mukaisena. 

Euroopan pankkiviranomainen on pitänyt julkisen kuulemisen maksusitoumuksia koskevista suuntaviivoista ja talletusten vakuusjärjestelmään suoritettavien kannatusmaksujen laskemisessa käytettävistä menetelmistä (EBA/CP/2014/27, EBA/CP/2014/35). 

2.1  Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta

Kriisinratkaisulain 8 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 12 a §. Pykälässä säädettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 55 artiklassa tarkoitettujen alentamiskelpoisten velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen tunnustamisesta tietyissä sopimuksissa. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin ne sopimukset, joissa laitoksen olisi käytettävä säännöksessä tarkoitettua sopimusehtoa. Säännöksen soveltamisalan piiriin kuuluisivat ne sopimukset, joihin sovelletaan ETA:een kuulumattoman valtion lainsäädäntöä. Momentin 2 kohdassa korvauskelpoisella talletuksella tarkoitettaisiin rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja korvauskelpoisia talletuksia.  

Jos Suomi tai EU on tehnyt luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 15 luvun 1 §:ssä tarkoitetun sopimuksen, laitoksen ei tarvitsisi käyttää sopimusehtoa, jos Rahoitusvakausvirasto ehdotetun 2 momentin mukaisesti tai EU:n kriisinratkaisuneuvosto Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2014, yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 12 artiklan 7 kohdan nojalla niin arvioi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin laitoksen velvollisuudesta toimittaa pyynnöstä Rahoitusvakausvirastolle oikeudellinen lausunto sopimusehdon täytäntöönpanokelpoisuudesta ja pätevyydestä. 

Jos laitos ei noudattaisi tässä pykälässä tarkoitettua velvollisuutta käyttää sopimusehtoa, se ei vaikuta 4 momentin mukaan Rahoitusvakausviraston oikeuteen käyttää tässä laissa tarkoitettuja valtuuksia alentaa, muuntaa ja mitätöidä velkoja. 

Euroopan pankkiviranomainen laatii luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa määritellään tarkemmin 1 momentissa tarkoitetun sopimusehdon sisältö ja niiden velkojen luettelo, jotka on rajattu 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla soveltamisalan ulkopuolelle laitosten erilaiset liiketoimintamallit huomioon ottaen. 

2.2  Sijoituspalvelulaki

Sijoituspalvelulain (747/2012) 6 luvun 2 §:n 1 momenttia muutettaisiin siten, että vain sellaiset sijoituspalveluyritykset, joihin sovelletaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annettua lakia, olisivat velvolliset laatimaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 8 a luvussa tarkoitetun elvytyssuunnitelman. Voimassa olevan lain nojalla soveltamisalan piirissä olisivat kriisinratkaisudirektiivistä poiketen myös sellaiset sijoituspalveluyritykset, jotka tarjoavat säilytyspalvelua ja joiden osakepääoman on lain mukaan oltava vähintään 730 000 euroa. 

2.3  Laki rahoitusvakausviranomaisesta

Talletussuojaa koskevan 5 luvun 4 §:ssä täsmennettäisiin, että päätös maksusitoumusten käytöstä kuuluu virastolle. 

Lisäksi luvun 5 §:ään lisättäisiin uusi 7—9 momentti riskiperusteisen menetelmän käyttämisestä talletussuojamaksun määräytymisessä. Talletussuojadirektiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti virasto voisi käyttää määräytymisperusteena myös muuta menetelmää kuin EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaista arviota. Jos virasto päättää poiketa 1 momentista, viraston olisi otettava huomioon laajasti talletuspankin riskejä kuvaavia mittareita, kuten omien varojen riittävyys, omaisuuserien laatu sekä maksuvalmius. Viraston olisi tällöin noudatettava liitteen mukaista riskien laskentamenetelmää, joka pohjautuu Euroopan pankkiviranomaisen laatimaan ohjeeseen talletusten vakuusjärjestelmään suoritettavien kannatusmaksujen laskemisessa käytettävistä menetelmistä. Liitteessä esitetään maksujen määrittämisessä tarvittava laskukaava, yksittäiset mittarit, talletuspankkien jakaminen riskiluokkiin ja riskiluokille annettavien painotusten rajat. 

3.1  Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten velvollisuudesta käyttää tietyissä sopimuksissa sopimusehtoa, jonka mukaan sopimusosapuoli tunnustaa alentamiskelpoisten velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen, aiheutuu jonkin verran kustannuksia. Kustannukset syntyvät kertaluonteisesti joko yksittäistä sopimusehtoa muuttamalla tai osana koko sopimuksen uudelleen neuvottelua. Euroopan pankkiviranomaisen arvion mukaan erot kansallisten rahoitusvakausviranomaisten käytänteissä saattaisi vaikuttaa negatiivisesti luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille tarjotun rahoituksen saatavuuteen ja hintaan. Käytänteitä ja poikkeuksien käyttöä yhtenäistävällä Euroopan pankkiviranomaisen teknisellä standardilla voidaan vähentää toimialalle aiheutuvia kustannuksia. 

3.2  Sijoituspalvelulaki

Sijoituspalvelulain soveltamisalan muutos vähentää yksittäisten sijoituspalveluyritysten hallinnollista taakkaa, kun kansallinen lainsäädäntö vastaisi kriisinratkaisudirektiiviä ja niiden ei tarvitse laatia elvytyssuunnitelmaa. 

3.3  Laki rahoitusvakausviranomaisesta

Aiempaa laajempi talletuspankkien riskien arviointi pyrkii ottamaan huomioon pankkien erilaiset toimintamallit sekä ennalta estämään mahdolliset vääristymät, joita liittyy yksittäisen riskimittarin käyttöön. Talletuspankkien riskit voivat olla luonteeltaan hyvin erilaisia ja niiden tasapuolinen huomioiminen vaatii laajaa arviota. Omille varoille asetettavan vähimmäismäärän ja niiden todellisen määrän suhde kuvaa pankkien vakavaraisuutta, mutta riskit voivat olla lähtöisin myös monista muista tekijöistä. Lisäksi omille varoille asetettavan vähimmäismäärän ja niiden todellisen määrän suhde pitää sisällään myös heikkouksia esimerkiksi tase-erien riskipainotuksiin ja pankkien sisäisten riskien laskentamallien toimivuuteen liittyen. Näin ollen laaja riskien arviointi pitää sisällään myös riskipainottaman pääoman määrän sekä mittareita, jotka kuvaavat pankkien saatavien erien laatua ja laajemmin liiketoimintamallia. Lisäksi laaja riskien arviointi ottaa huomioon myös talletuspankkien maksuvalmiuden, joka oli yksi keskeisistä tekijöistä viime vuosien rahoitusmarkkinoiden kriisissä. Riskien laajalla arvioinnilla pyritään myös siihen, että sen talletuspankeille aiheuttamat kannustimet ovat samansuuntaiset muun pankkisääntelyn ja erityisesti vakavaraisuussääntelyn kanssa.