1.1  Tausta

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa on useita teknologiaan ja digitalisaatioon liittyviä kirjauksia. Ohjelman mukaan tietoa, teknologiaa ja digitaalisia palveluita hyödynnetään laaja-alaisesti palvelujen saatavuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi sekä henkilöstön työkuorman helpottamiseksi. Myös tekoälyn käyttö sosiaali- ja terveydenhuollossa esimerkiksi työvuorosuunnittelussa, ennaltaehkäisyssä, oma- ja itsehoidossa sekä palvelu- ja hoitotoiminnassa mahdollistetaan perusoikeudet turvaten. 

Sosiaalihuollon palveluissa käytetään teknologisia ratkaisuja ja sosiaalihuollon toimintayksiköissä on käytössä teknistä valvontaa, kuten kameravalvontaa ja liiketunnistimien avulla tehtävää valvontaa. On kuitenkin ilmennyt, että oikeustila näiden teknologioiden käyttämiselle ei ole selvä. Valvontaviranomaiset ovat kieltäneet tiettyjen, erityisesti ihmisen perusoikeuksiin puuttuvien, teknologioiden käytön. Näillä teknologioilla voi kuitenkin olla myönteinen vaikutus sosiaalihuollon asiakkaiden palveluihin, joten on katsottu tarpeelliseksi selventää oikeustilaa lainsäädännöllä. Samalla lainsäädännöllä asetetaan yhtenäiset perus- ja ihmisoikeuksia turvaavat reunaehdot teknologisille ratkaisuille ja tekniselle valvonnalle. Hallitusohjelmaan on teknologian hyödyntämisestä iäkkäiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa kirjattu, että mahdollistetaan hoivatyötä helpottavan ja potilasturvallisuutta lisäävän teknologian, kuten älylattioiden tai -rannekkeiden, inhimillinen hyödyntäminen henkilöstömitoituksen laskennassa. Toimenpiteellä tavoitellaan vuositasolla 30 miljoonan euron säästövaikutusta hyvinvointialueiden kustannuksiin ja vastaavansuuruisen rahoitusvähennyksen myötä valtion talouteen. 

Julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteydessä keväällä 2024 hallitus uudelleen kirjasi, että jatketaan hallitusohjelman mukaisesti hoivatyötä helpottavan ja potilasturvallisuutta lisäävän teknologian, kuten älylattioiden tai -rannekkeiden, inhimillisen hyödyntämisen mahdollistamista henkilöstömitoituksen laskennassa. Lisäksi julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteydessä päätettiin, että iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta kevennetään ja mitoitukseksi säädetään 0,6 nykyisen 0,65 sijaan. Lisäksi vuoden 2028 alusta voimaantulevaksi tarkoitetusta 0,7 vähimmäismitoituksesta luovutaan. (Toimenpide vähentää vuosina 2025–2027 rahoitusta 45 milj. euroa vuodessa ja 119 milj. euroa vuodesta 2028 alkaen.)  

Hallitus linjasi 27.3.2025 korvaavista säästöistä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Teknologian hyödyntämistä sosiaalihuollon palveluissa voidaan lisätä huomioiden asiakkaan tarve. Esimerkiksi kotihoidon etäkäyntejä lisäämällä voidaan säästää 16,2 milj. euroa.  

Hallitusohjelmaan on lisäksi kirjattu, että selvitetään vammaispalveluihin soveltuvan teknologian käyttömahdollisuuksia hyödyntäen iäkkäiden henkilöiden palveluita koskevissa hankkeissa saatuja kokemuksia. 

Hallituksen esityksessä laeiksi sosiaalihuoltolain ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi (HE 231/2021 vp) ehdotettiin sääntelyä turva-auttamispalvelusta, etähoivasta ja muista teknologisista ratkaisuista. Ehdotetut säännökset kuitenkin poistettiin esityksestä, koska ehdotetut säännökset näyttivät mahdollistavan hyvin syvälle käyvän puuttumisen yksityiselämän suojaan. Sääntelystä ei lisäksi käynyt ilmi, millaisia henkilötietoja teknologisten ratkaisujen avulla kerätään ja miten niitä käsitellään. Sääntelyä ei myöskään ollut rajattu sillä esityksen perusteluissa mainitulla seikalla, ettei asiakkaan toimintoja voida seurata enempää kuin hänen hoidon ja huolenpidon tarpeensa välttämättä edellyttää, eikä sääntelystä käynyt ilmi, perustuuko teknologisten ratkaisujen käyttöönotto aina asiakkaan nimenomaiseen suostumukseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuitenkin piti tärkeänä, että hallitus antaisi turva-auttamispalvelujen käyttöä koskevan esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian. Valiokunta piti tärkeänä myös, että lainsäädäntö saatettaisiin mahdollisimman pian perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla vastaamaan käytännön tarpeita niin hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien asiakkaiden kuin palvelujen toteuttamisesta ja valvonnasta vastaavien toimijoiden kannalta. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä.  

Teknologisten ratkaisujen vaikutuksia henkilöstötarpeisiin koskevien tietopuutteiden vuoksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on STM:n toimeksiannosta toteuttanut selvitystyön, jossa on kartoitettu aihetta koskevaa tutkimustietoa ja selvitetty muun muassa teknologian käytön vaikutuksia henkilöstöön ja asiakkaisiin mukaan lukien asiakkaiden perusoikeuksien toteutumiseen liittyvät vaikutukset. Sosiaali- ja terveysministeriö on myös asettanut seurantaryhmän edistämään, tukemaan ja seuraamaan valmistelua, joka liittyy hallitusohjelman kirjaukseen asiakastyötä helpottavan ja asiakasturvallisuutta lisäävän teknologian hyödyntämiseen iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen laskennassa. Seurantaryhmä toimikausi on 18.3.2024-30.6.2025. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa osoitteessa https://stm.fi/hanke?tunnus=STM121:00/2024 .  

2.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

2.2  Teknologian hyödyntäminen sosiaalihuollon palveluissa

Teknologisten ratkaisujen tarkoituksena on toimia asiakkaan ja asiakkaan palvelujen toteuttamisen tukena sosiaalihuollon palveluissa. Teknologisilla ratkaisuilla on mahdollista tukea esimerkiksi asiakkaan toimintakykyä, hyvinvointia, turvallisuutta ja kotona asumista. Erilaiset älykkäät järjestelmät voivat lisätä asiakasturvallisuutta auttamalla havaitsemaan riskitilanteita ja hälyttämällä mahdollisista ongelmista. Teknologia myös mahdollistaa asiakkaiden hyvinvoinnin seurannan tarvittaessa reaaliaikaisesti etäyhteyden avulla. Teknologialla voidaan automatisoida tai helpottaa joitakin tehtäviä, mikä vapauttaa henkilöstön aikaa asiakkaan kanssa tehtävään työhön. Teknologialla voidaan tehostaa myös työprosesseja, vähentää työn kuormittavuutta ja mahdollistaa paremman resurssien hallinnan. Samalla on kuitenkin huomioitava, että ihmistä ei voi korvata teknologialla ja sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus tarpeenmukaiseen ja riittävään hoivaan ja huolenpitoon. Asiakasta on kohdeltava hyvin, eikä asiakkaan ihmisarvoa tule loukata. Teknologian avulla voidaan tukea ammattihenkilöiden työtä ja kohdentaa resursseja palvelujen toteuttamisen kannalta tehokkaalla tavalla. Teknologian hyödyntämisellä sosiaalihuollon palveluissa mahdollistetaan ihmisen läsnäolo sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Samalla on huomioitava, että teknologiasta voidaan odottaa tulevan hyötyjä ihmisen työn tehostajana ja järkevöittäjänä, mutta siihen ei kannata ladata ylisuuria odotuksia ja toisaalta siihen liittyvä lisääntynyt työmäärä saattaa jäädä huomaamatta (Jaakola 2023).  

Sosiaalihuollon palveluissa on käytössä monenlaisia teknologisia ratkaisuja. Teknologinen kehitys voi edetä vauhdikkaastikin, jolloin teknologian tuoma hyöty asiakkaiden sosiaalipalveluissa kasvaa entisestään. Teknologisen ratkaisun vaikutus asiakkaan sosiaalipalveluun voi olla hyvin erilainen riippuen siitä, mistä ratkaisusta on kyse. Esimerkiksi kirjaamiseen liittyvä teknologia voi nopeuttaa asiakastietojen kirjaamista, mutta sillä ei ole suoraa vaikutusta asiakkaalle annettavan palvelun laatuun. Toisaalta kirjaamisen nopeutuminen antaa ammattilaiselle enemmän aikaa asiakkaan kohtaamiseen, jolloin syntyy välillisesti myös laadullisia vaikutuksia. Sähköisten tietoturvallisten viestintävälineiden käyttö auttaa yhteydenpidossa asiakkaaseen ja sitä kautta voidaan myös jakaa dokumentteja. Etäpalvelut mahdollistavat yhteydenpidon asiakkaaseen jopa useamman kerran päivässä. Turva-auttamisteknologia tukee asiakkaan kotona asumista ja älymatto voi olla asiakkaalle hyvinkin tärkeä maton reagoidessa kaatumiseen ja hälyttäessä apua. Yhtä lailla automaattivalaistus, sähköinen ovenavaaja tai liesivahti tuovat turvaa ja tukea asiakkaalle. Lääkerobotti muistuttaa asiakasta lääkkeen ottamisesta. On huomioitava, että sosiaalihuollossa yleisesti on käytössä myös muunlaista teknologiaa, kuten asiakasjärjestelmiä ja chat-palveluja, ja näihin sovelletaan voimassaolevaa lainsäädäntöä kuten asiakastietojen käsittelyä, digipalveluja ja hallinnon asiakkaan oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä.  

Teknologiset ratkaisut voivat antaa ammattilaisille uusia tapoja tarjota parempaa palvelua ja toimiessaan vapauttaa ammattilaisten aikaa asiakkaiden kohtaamiselle. Teknologia tarjoaakin merkittäviä mahdollisuuksia sosiaalihuollon palveluissa, mutta sen hyödyntämiseen liittyy asenne- ja osaamiskysymyksiä, joita on syytä ratkaista. Asenteet ja osaaminen voivat suoraan vaikuttaa uusien teknologioiden hyväksymiseen ja käytön tehokkuuteen; näin ollen onkin tärkeä kiinnittää huomiota henkilöstön osaamiseen. Sosiaalihuollon ammattihenkilöllä tulee olla tarvittava osaaminen myös sen teknologisen ratkaisun osalta, jonka soveltuvuutta hän arvioi osana asiakkaan palvelua. Ammattihenkilöiden tulee saada tarvittava koulutus käytössä oleviin teknologisiin ratkaisuihin.  

Teknologian käyttäminen on yksi tapa muiden joukossa vastata asiakkaan avun, tuen, hoidon ja huolenpidon tarpeisiin. Jotta teknologiaa voidaan hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti, sen on oltava kiinteä osa asiakkaan palvelukokonaisuutta. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista säätää erillisestä prosessista liittyen teknologian hyödyntämiseen asiakkaan palvelukokonaisuudessa, vaan teknologian hyödyntämisen mahdollisuus tulisi arvioida samassa yhteydessä kuin muu palvelujen tarve. Näin turvataan myös se, että arvioinnissa otetaan huomioon voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti esimerkiksi asiakkaan itsemääräämisoikeus.  

Teknologia on luonteva ja edelleen kasvava osa eri ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien ihmisten arkea ja on tarkoituksenmukaista, että teknologian mahdollisuudet asiakkaan palvelukokonaisuudessa arvioidaan aina, kun asiakkaan palveluita suunnitellaan. Arviointivelvollisuudella turvataan teknologian hyödyntämisessä kansallisesti yhtenäiset edellytykset, jolloin teknologian käyttäminen on yhdenmukaista. Teknologian tarkoituksena sosiaalihuollon palveluissa on asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja etua kunnioittaen turvata hänen oikeuksiaan. Teknologian hyödyntämisellä voidaan osaltaan turvata sote-sektorin resursseja, erityisesti henkilöstön riittävyyttä, ja samalla kaikilla on mahdollisuus hyötyä teknologiasta. Arviointivelvollisuuden tulisi johtaa siihen, että asiakkaan palveluita suunniteltaessa arvioidaan teknologian mahdollisuudet ja tarvittaessa myös perustellaan, miksi teknologiaa ei käytetä. Arviointivelvollisuuden ei kuitenkaan tulisi johtaa siihen, että kaikissa tilanteissa aina käytetään teknologiaa, vaan arvioinnissa tulee korostua se, että asiakkaan palvelut suunnitellaan asiakkaan tarpeet ja etu huomioiden. Näin ollen arvioinnin tulisi kattaa myös se, mikäli asiakkaan tarpeisiin vastaaminen edellyttäisi nimenomaisesti jotain muuta palvelujen muotoa kuin teknologialla toteutettavia palveluja. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaisesti perustuslain 19 §:n 3 momentin viittaus jokaiseen palveluihin oikeutettuna edellyttää viime kädessä yksilökohtaista arviointia palvelujen riittävyydestä (ks. PeVL 30/2013 vp, s. 3/1, PeVL 14/2024 vp, k. 7). Myös teknologiaan liitettävän arviointivelvollisuuden tulee osaltaan turvata yksilökohtainen arviointi, jossa huomioidaan teknologian edut ja mahdollisuudet, mutta myös se, ettei kaikkiin tarpeisiin ole tarkoituksenmukaista vastata teknologialla.  

Valtakunnallisissa tavoitteissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165405 todetaan, että digitaalisia palveluja hyödynnetään silloin kun se on mahdollista ja hoidon tai palvelun kannalta tarkoituksenmukaista ja turvallista. Tiedonhallinta ja tietojärjestelmät tukevat sosiaali- ja terveyspalvelujen saumatonta ja asiakaslähtöistä toteuttamista. Vuosina 2020–2023 toimineen Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille ohjelman (KATI-ohjelma) loppuraportissa https://julkari.fi/handle/10024/147940 esitetään ikäteknologian käytön kansallinen malli. Malli on kuvaus siitä, miten teknologiaratkaisuja voidaan ottaa käyttöön ikääntyneiden henkilöiden kotona asumisen tukemiseksi. Raportissa kuvataan, että hyvinvointialueilla tulee ottaa haltuun uusia tehtäviä, jotta teknologioita voidaan hyödyntää asiakkaan palvelupolulla. Teknologian hyödyntäminen nähtiin raportissa osana asiakkaan palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelman laatimista. Tämä malli voi päteä yhtä lailla myös muissa sosiaalihuollon palveluissa.  

2.3  Iäkkäiden sosiaalipalvelut ja teknologian käyttö

Vanhuspalvelulaki täydentää sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädäntöä. Lain tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia sekä parantaa sen mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kunnassa ja hyvinvointialueella. Lisäksi lain tarkoituksena on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vahvistaa hänen mahdollisuuttaan vaikuttaa hänelle järjestettävien palvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan. 

Laissa asetetaan kunnalle ja hyvinvointialueelle velvollisuuksia huolehtia ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin tukemisen ja iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin edellytyksistä.  

Vanhuspalvelulaissa määritellään iäkkään henkilön palveluntarpeisiin vastaamisessa noudatettavat yleiset periaatteet sekä pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamisen periaatteet. Iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen on oltava laadukkaita sekä hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat hänen hyvinvointiaan, terveyttään, toimintakykyään, itsenäistä suoriutumistaan ja osallisuuttaan sekä ehkäisevät ennalta muuta palveluntarvetta. Hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti iäkkään henkilön kotona.  

Vanhuspalvelulaki ei sisällä säännöksiä iäkkäälle henkilölle järjestettävistä palveluista lukuun ottamatta lain 12 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointia edistäviä ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään ensisijaisesti ja pääosin yleislakien eli sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain (1326/2010) nojalla. 

Palvelujen laadun varmistamisesta säädetään vanhuspalvelulain 4 luvussa. Säännökset koskevat sekä julkisten että yksityisten palveluntuottajien toimintayksikköjä. Iäkkäälle henkilölle tarjottavien palvelujen on oltava laadukkaita ja niiden on turvattava hänelle hyvä hoito ja huolenpito. Keskeisiä palvelujen laadun osatekijöitä ovat riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö, osaava johtaminen ja asianmukaiset toimitilat. Toimintayksikön henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen on vastattava yksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää sekä heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja palveluja on oltava saatavilla asiakkaiden tarpeen sitä edellyttäessä kaikkina vuorokauden aikoina. Henkilöstö on mitoitettava niin, että iäkkään henkilön laadukkaat palvelut tulevat turvatuiksi. 

Laissa säädetään iäkkään henkilön palveluntarpeiden viivytyksettömästä ja monipuolisesta selvittämisestä sekä hänen yksilöllisiä tarpeitaan vastaavan palvelukokonaisuuden suunnittelusta. Vaihtoehdoista on neuvoteltava iäkkään henkilön kanssa ja hänen näkemyksensä on kirjattava. Kiireellisessä tapauksessa sosiaalipalvelut on järjestettävä viipymättä ja muissa tapauksissa viimeistään kolmen kuukauden kuluttua asian vireille tulosta.  

Palvelujen saaminen perustuu henkilöllä havaittuihin palvelutarpeisiin. Hyvinvointialue vastaa siitä, että iäkkään henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden hänen hyvinvointiaan, terveyttään, toimintakykyään ja itsenäistä suoriutumistaan tukevien palvelujen tarve selvitetään kokonaisvaltaisesti yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa.  

Palveluntarpeiden selvittämisen yhteydessä on arvioitava iäkkään henkilön toimintakyky monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. Hyvinvointialueilla on 1.4.2023 alkaen ollut vanhuspalvelulain mukaan velvollisuus arvioida iäkkään henkilön palvelutarve ja toimintakyky RAI-arviointivälineistöllä. Toimintakykyä arvioitaessa on selvitettävä, miltä osin iäkäs henkilö pystyy suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista asuin- ja toimintaympäristössään, ja missä asioissa hän tarvitsee tukea ja apua. Arvioinnissa on otettava huomioon iäkkään henkilön fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä hänen ympäristönsä esteettömyyteen, asumisensa turvallisuuteen ja lähipalvelujensa saatavuuteen liittyvät tekijät. RAI-arviointivälineistön käyttö on hyvinvointialueen velvollisuus. Velvollisuus käyttää arviointivälineistöä palvelutarpeen ja toimintakyvyn arvioinnissa vaikuttavat myös osaltaan iäkkään henkilön oikeuksien ja etujen toteutumiseen (ks. PeVL 15/2020 vp, s. 3). 

Hyvinvointialue vastaa siitä, että iäkkäälle henkilölle laaditaan asiakassuunnitelma ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun iäkkään henkilön palveluntarve on selvitetty, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. 

Asiakassuunnitelmassa on määriteltävä iäkkään henkilön toimintakykyä koskevan arvion perusteella, millainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tarvitaan hänen hyvinvointinsa, terveytensä, toimintakykynsä ja itsenäisen suoriutumisensa tukemiseksi sekä hänen hyvän hoitonsa turvaamiseksi. Iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä, omatyöntekijänsä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa on neuvoteltava vaihtoehdoista kokonaisuuden muodostamiseksi. Iäkkään henkilön näkemykset vaihtoehdoista on kirjattava suunnitelmaan. Palvelut on suunniteltava niin, että ne vastaavat määrältään, sisällöltään ja ajoitukseltaan iäkkään henkilön tarpeita. On siten perusteltua, että asiakassuunnitelmassa määritellään tarvittavien palvelujen lisäksi myös niiden toteuttamistapoja. Esimerkiksi kotihoidon kohdalla on tarpeen kirjata miltä osin iäkkään asiakkaan tarpeisiin voidaan vastata esimerkiksi etäkäynneillä tai lääkerobotti voi turvata lääkehoitoa osana kotihoidon kokonaisuutta ja mihin tehtäviin tarvitaan lähikäyntejä asiakkaan luona. 

Vanhuspalvelulaki edellyttää, että hyvinvointialueen on tehtävä päätös muiden kuin kiireellisten sosiaalipalvelujen myöntämisestä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun asia on tullut vireille. Lain mukaan päätöstä tehtäessä sosiaalipalvelujen riittävyyden määrittelyn perustana on pidettävä laissa tarkoitettua palveluntarpeiden selvittämistä sekä asiakassuunnitelmaa. Hyvinvointialue päättää siten asiakkaalle myönnettävistä palveluista asiakassuunnitelman perusteella, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti palvelua ei kuitenkaan tule järjestää sillä tavoin, että palvelun käyttö tosiasiassa estyy. 

Palvelutarve on arvioitava uudelleen silloin, kun hyvinvointialueen järjestämiä sosiaalipalveluja säännöllisesti saavan iäkkään henkilön olosuhteissa tapahtuu olennaisia muutoksia. Myös asiakassuunnitelma on tarkistettava ilman aiheetonta viivytystä aina silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyvyssä tapahtuu hänen palveluntarpeeseensa vaikuttavia olennaisia muutoksia. Mikäli edellä mainitut tarkistukset edellyttävät asiakkaan palvelujen muuttamista voimassa olevaan päätökseen nähden, on niistä tehtävä uusi päätös. Laatusuosituksessa aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi vuosille 2024–2027 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:4: Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027, Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027 (valtioneuvosto.fi) on arvioitu, että teknologia luo mahdollisuuksia sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, että vaihtoehtoja palveluiden toteuttamiseen. Laatusuosituksessa on annettu suosituksia teknologiasta iäkkään henkilön toimintakyvyn, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja osallisuuden edistäjänä; teknologian helppokäyttöisyyteen, käyttäjäystävällisyyteen ja eettisyyteen liittyen; kotona asumista tukevasta teknologiasta sekä teknologiasta työntekijöiden tukena. Teknologia voi auttaa ihmisiä elämään terveellisemmin, saamaan tukea sairauksiensa hoitoon sekä asumaan itsenäisemmin ja turvallisemmin kodeissaan. Teknologian tarjoamat mahdollisuudet voivat antaa ammattilaisille uusia tapoja tarjota monipuolisempaa palvelua ja hoitoa sekä hyvin toimiessaan vapauttavat ammattilaisten aikaa ihmisten kohtaamiseen. Digitalisaation ja teknologian hyödyntämiseen liittyy kuitenkin käytettävyyteen, eettisyyteen, osaamiseen ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä, jotka täytyy ratkaista.  

Kotona asumisen tukena on nykyisin kasvavassa määrin teknologiaa. Etäteknologialla voidaan parantaa iäkkäiden kotona asuvien henkilöiden turvallisuutta ja sitä on mahdollista hyödyntää heidän palveluissaan nykyistä enemmän. Erityisesti yöaikaan hyödynnettävä teknologia voi luoda turvaa asiakkaille ja vapauttaa siten resursseja päiväaikaan tapahtuvaan työhön.  

Teknologia voi tukea palvelua tarvitsevien iäkkäiden asiakkaiden turvallisuutta, omatoimisuutta, itsenäisyyttä ja yksityisyyttä, sekä lisätä myös omaisten turvallisuuden tunnetta, kun huoli iäkkään henkilön hyvinvoinnista vähenee. Mahdollisuus teknologian käyttämiseen tulee selvittää iäkkään henkilön yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Palveluissa käytettävän teknologian soveltuvuutta asiakkaalle on arvioitava riittävän usein, jotta hänen muuttuvat tarpeensa tulevat huomioiduksi.  

Sosiaalisen toiminnan lisäämiseen ja vahvistamiseen on jo tällä hetkellä käytössä erilaisia vuorovaikutus-, seura- ja terapiarobotteja sekä muutakin teknologiaa. Etäyhteyksiä voidaan käyttää esimerkiksi ryhmäohjaukseen, ryhmäkeskusteluihin tai ryhmäruokailuun. Etäyhteydellä myös omaiset voivat osallistua iäkkään omaisensa hoitoon ja hoitokokouksiin. Yhteydenpitoa lääkäriin ja hoitohenkilökuntaan voidaan mahdollistaa videoyhteyksillä etäkäynteinä. Kodin älyteknologiset laitteet kuten älyjääkaappi, voivat olla osalla ikääntyneistä jo käytössä. Teknologian kehitystä on tapahtunut liittyen muun muassa lääkehoidon turvallisuuteen (esimerkiksi lääkerobotit), sähköiseen kirjaamiseen sekä erilaisiin aktiivisiin ja passiivisiin hälytysjärjestelmiin (esimerkiksi turvarannekkeet, liiketunnistimet sekä kulunvalvonta). Teknologian vaikutuksista henkilöstötarpeisiin ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut riittävästi tutkittua tietoa.  

Henkilöstömitoituksen laskenta ei tällä hetkellä huomioi yksiköissä käytettävää teknologiaa. THL on kuitenkin kerännyt systemaattisesti tietoa sekä kotihoidon että ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä käytössä olevista teknologisista laitteista ja järjestelmistä. Taulukossa 1 on esitetty toukokuun 2023 tilanne. Eniten yksiköissä on käytössä turvarannekkeita ja kulunvalvontaa. Yleisiä ovat myös sähköovet ja automaattivalaistus. Jonkin verran vakiintuneessa käytössä on myös liiketunnistimia, älymattoja ja kaatumisantureita. Vielä harvinaisia ovat esimerkiksi lääkeautomaatit.  

Taulukko 1. Asiakkaiden hoidossa käytössä olevat teknologiset ratkaisut ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä (Vanhuspalvelujen tila seuranta 2023). 

Teknologioiden yleistyessä yksiköissä, toimintakäytännöt eivät ole aina pysyneet kehityksen tahdissa. Vaihtelua on havaittu esimerkiksi siinä, kysytäänkö asiakkaalta suostumus teknologian käyttöön ja käytön yhteydessä kertyvän henkilötiedon käsittelyyn. THL:n Johtaminen ja toimintakäytännöt kyselyn 2023 mukaan 87 prosenttia toimintayksiköistä keräsi suostumuksen teknologian käyttöön ja 81 prosenttia toimintayksiköistä keräsi suostumuksen kertyvän henkilötiedon käsittelyyn. 

Vanhuspalvelujen tila -seurannassa 2023 on selvitetty myös asiakkaiden ja henkilöstön halukkuutta käyttää teknologiaa iäkkäiden palveluissa. Sekä kotihoidon että ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköistä suurin osa arvioi asiakkaidensa olevan melko haluttomia ottamaan teknologiaa käyttöön osana palveluaan. Asiakkaiden varautunut suhtautuminen saattaa esimerkiksi liittyä huoleen yksityisyyden suojasta tai autonomian säilymisestä tai toisaalta epävarmuuteen teknologian hyödyistä turvallisuuden parantamisessa. Toisaalta henkilöstö haluaa hyödyntää teknologiaa työssään, joka saattaa osoittaa, että he näkevät teknologian potentiaalin hoitotyön tukemisessa ja asiakkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Johtopäätöksenä seurantaraportissa todetaankin, että kohdennettua koulutusta, joka keskittyy henkilöstön teknologiaosaamisen vahvistamiseen, on syytä järjestää. Erityisesti teknologian hyödyntämiseen hoitotyön tukena ja asiakkaiden avustamiseen teknologian käytössä kaivataan lisäkoulutusta. Lisäksi on kehitettävä jatkuvan oppimisen kulttuuria, joka tukee henkilöstön kykyä sopeutua teknologisen kehityksen tuomiin muutoksiin. Lisää tietoa tarvitaan teknologisten ratkaisujen vaikutuksista kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon palvelujen laatuun ja henkilöstöön. Hyödyntämistä tulee arvioida monipuolisesti ja tarveperustaisesti. Teknologian yleisyys tai yleistyminen eivät kerro niiden tuomista vaikutuksista. Myös uusien potentiaalisten teknologioiden tunnistaminen vaatii jatkuvaa tutkimus- ja kehittämistyötä. 

2.4  Vammaispalvelut ja teknologian käyttö

Vuoden 2025 alusta voimaantullut uusi vammaispalvelulaki sisältää säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista. Laki täydentää yleislakina sovellettavaa sosiaalihuoltolakia. Lisäksi vammaisilla henkilöillä on yhdenvertainen oikeus saada muun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön mukaisia palveluita. 

Vammaispalvelulakia sovelletaan erityispalveluiden järjestämiseen niille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat vamman tai sairauden aiheuttaman pitkäaikaisen fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen, sosiaalisen tai aisteihin liittyvän toimintarajoitteen johdosta välttämättä apua tai tukea tavanomaisessa elämässä. Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluita vain, jos muussa laissa tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Periaatteena on, että yleiset palvelut suunnitellaan kaikille sopiviksi ja ympäristö esteettömäksi. 

Vammaispalvelulain tarkoituksena on toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä. Lisäksi lain tarkoituksena on tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä turvata yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.  

Vammaispalvelulaissa säädetään keskeisistä vammaisen henkilön osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä välttämätöntä huolenpitoa turvaavista palveluista. Hyvinvointialueella on yleensä erityinen, määrärahoista riippumaton velvollisuus järjestää vammaispalveluita. Vammaispalvelulain perusteella järjestettäviä palveluita ovat valmennus, henkilökohtainen apu, erityinen osallisuuden tuki, tuettu päätöksenteko, vaativa moniammatillinen tuki, asumisen tuki, lapsen asumisen tuki, tuki esteettömään asumiseen, lyhytaikainen huolenpito, päivätoiminta, kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminta, liikkumisen tuki ja taloudellinen tuki hengityslaitteen varassa elävälle henkilölle. 

Vammaisen henkilön palveluita suunniteltaessa on sovellettava sosiaalihuoltolain asiakasprosessia koskevien yleisten säännösten lisäksi vammaispalvelulain asiakasprosessia koskevia erityisiä säännöksiä. Sosiaalihuoltolain 30 §:n mukaisten keskeisten periaatteiden ja vammaispalvelulain 1 §:n mukaisen tarkoituksen tulee ohjata päätöksentekoa.  

Sosiaalihuoltolain 4 luvun säännösten lisäksi vammaisen henkilön osallisuuteen liittyviä säännöksiä on vammaispalvelulaissa. Sen lisäksi on sovellettava vammaispalvelulain säännöksiä vammaisen henkilön osallisuudesta palvelutarpeen arvioinnissa, palveluiden suunnittelussa, toteuttamisessa ja toteutumisen seurannassa sekä osallisuuden toteutumisessa tarvittavasta tuesta. Palvelutarpeen arviointi ja koko asiakasprosessi lähtevät siitä, että asiat tehdään yhdessä vammaisen henkilön kanssa. Vammaisen henkilön osallisuutta on tuettava henkilön toimintakyvyn, iän ja kehitysvaiheen sekä elämäntilanteen edellyttämällä tavalla.  

Palvelutarpeen arviointi on keskeinen ja kiinteä osa palveluiden suunnittelua, toteutusta ja palvelukokonaisuuden muodostamista. Sen huolellinen toteuttaminen on edellytys vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaisten sekä laadukkaiden palveluiden järjestämiselle. Diagnoosi tai toimintarajoitteet eivät yksin riitä kuvaamaan henkilön toimintakykyä tai palvelutarvetta, vaan niihin vaikuttavat myös henkilön ja hänen perheensä elämäntilanne, elinolosuhteet, toimintaympäristö, terveydentila sekä kieli- ja kulttuuritausta. Nämä asiat vaikuttavat myös sen arviointiin, kuinka teknologiaa voidaan hyödyntää vammaispalvelussa.  

Koska vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata useilla eri palveluilla ja niiden toteuttamistavoilla, vammaiselle henkilölle tulee antaa eri vaihtoehdoista mahdollisimman monipuolista tietoa.  

Hyvinvointialueiden on vammaispalvelulain mukaan huolehdittava siitä, että palvelut toteutetaan sisällöltään, laadultaan, määrältään ja tuottamistavaltaan vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaisina. Sääntely korostaa palveluiden laadun merkitystä riippumatta palveluiden toteuttajasta ja toteuttamistavasta.  

Vammaispalvelulaissa ei ole erityisiä säännöksiä teknologian käytöstä. Yleisten asiakasprosessia koskevien sosiaalihuoltolain ja niitä täydentävien vammaispalvelulain säännösten lisäksi yksittäisissä palvelupykälissä säädetään asioista, joita on otettava huomioon palvelun toteuttamistapaa valittaessa. Näiden säännösten arvioidaan yhdessä sosiaalihuoltolakiin esitettävien teknologian käytön edellytyksiä koskevien säännösten kanssa turvaavan vammaisten henkilöiden oikeudet hyödynnettäessä teknologiaa vammaispalveluissa. Uuden vammaispalvelulain voimaantulon jälkeen myös kehitysvammaisten henkilöiden palvelut järjestetään vammaispalvelulain perusteella. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 3 a luvussa säädetään edelleen itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä erityishuollossa. Lähtökohtana on aina palveluiden toteuttaminen yhteistyössä vammaisen henkilön kanssa. Erityishuollossa olevan henkilön asiakassuunnitelmaan on kirjattava toimenpiteet, joilla tuetaan ja edistetään henkilön itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Teknologian käyttöä sosiaalihuollon palveluissa koskevat säännökset auttaisivat arvioimaan, millä edellytyksellä teknologialla olisi mahdollista tukea näitä tavoitteita.  

Rajoitustoimenpiteitä voidaan kohdistaa kehitysvammaiseen henkilöön vain, jos hänelle on tehty päätös erityishuollon antamisesta. Lisäksi edellytyksenä on, että kehitysvammalain 42 d pykälässä säädetyt rajoitustoimenpiteiden käytön yleiset edellytykset ja yksittäisen rajoitustoimenpiteen käytön edellytykset täyttyvät.  

Valvottua liikkumista koskeva kehitysvammalain 42 m § on ainoa säännös, jossa mainitaan erikseen tekninen valvontalaite. Säännöksen mukaan toimintayksikön henkilökuntaan kuuluva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö voi valvoa henkilön liikkumista toimintayksikössä, poistumista toimintayksiköstä ja liikkumista toimintayksikön tai sen yhteydessä olevan piha-alueen ulkopuolella, jos henkilö muutoin todennäköisesti vaarantaisi oman terveytensä tai turvallisuutensa taikka muiden henkilöiden terveyden tai turvallisuuden. Jos muut keinot eivät ole riittäviä, henkilön liikkumista voidaan valvoa henkilön ylle kiinnitettävän teknisen valvontalaitteen avulla, suunnitellusti saattajan avulla tai muulla vastaavalla tavalla. Valvottaessa henkilön liikkumista on erityisesti huolehdittava siitä, ettei muiden henkilöiden liikkumisvapautta rajoiteta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä 4/2016 vp todetaan, että henkilön liikkumista valvottaessa on aina harkittava, mikä on lievin mahdollinen keino, jolla säännöksessä tarkoitettu terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuva vaara voidaan välttää. Mietinnössä todetaan myös, että poistumisen valvontaan voidaan käyttää muun muassa erilaisia lukituksen ja kulunvalvonnan teknisiä välineitä edellyttäen, että ne eivät loukkaa yksityisyyttä.  

Teknologian käytöstä vammaispalveluissa ei ole tutkittua tietoa. Asiaa on kuitenkin selvitetty hyvinvointialueiden vammaispalvelujen asiantuntijoille marraskuussa 2024 tehdyn sähköposti- kyselyn avulla. Sitä edelsi yhteinen tapaaminen, jossa selvitettiin lainvalmistelun lähtökohtia.  

Yleisesti näyttäisi siltä, että teknologiaa hyödynnetään vielä melko vähän vammaispalveluissa. Turvarannekkeita on käytössä useimmilla hyvinvointialueilla tuetussa asumisessa. Pienessä määrin on myös käytössä digiratkaisuja, joilla saadaan yhteys asiakkaaseen. Esimerkiksi joillakin asiakkailla toteutetaan tukikäynti kuvapuhelimen avulla. Osana kotihoitoa on käytössä jonkin verran lääkeautomaatteja, samoin lääkkeiden annosjakelua ryhmämuotoisessa asumisessa. Yöaikaan on käytössä yö-ohjaajan tukena liiketunnistin ja älylattia joillakin alueilla joissakin yksiköissä. Päivätoiminnan asiakkaille on toteutettu esimerkiksi etäjumppaa, jossa toteuttaja on etänä ja osallistujat läsnä päivätoiminnassa.  

Hyvinvointialueet näkivät tarpeelliseksi hyödyntää teknologiaa nykyistä enemmän sekä suoraan vammaisten henkilöiden palveluissa että työntekijöiden työn tukena.  

Useat hyvinvointialueet nostivat esille mahdollisuuden hyödyntää teknologiaa eri tavoin asumisen ja päivätoiminnan järjestämisessä sekä liikkumisen tukena. Teknologiaa olisi mahdollista käyttää enemmän vammaisen henkilön kommunikaation tukena sekä yhteydenpitovälineenä asumisen tuen asiakkaille. Hyvinvointialueet korostivat, että yksin asuvilla tulisi olla mahdollisuus saada yhteys työntekijöihin silloin, kun he tarvitsevat tukea. Yhteys olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi asiakkaan käynnistämän tai asiakkaan toiveesta käynnistettävän videoyhteyden avulla. Teknologiaa olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän myös sosiaalista kanssakäymistä ja osallisuutta edistävässä toiminnassa. Käyttöön voisi ottaa esimerkiksi aktivointiohjelmia ja päivätoimintaa voisi järjestää nykyistä monipuolisemmin etäpalveluna asiakkaiden omien mieltymysten mukaan.  

Monia iäkkäiden henkilöiden palveluissa käytettäviä turvallisuutta edistäviä ratkaisuja (hyvinvointiranneke, hälytysmatot, liiketunnistimet, sensorit) olisi madollista käyttää enemmän myös vammaispalveluissa. Asumisyksiköiden yöaikaiseen valvontaan toivottiin myös erilaisia digitaalisia ratkaisuja.  

Hyvinvointialueet näkivät, että teknologian käyttöä tulee kehittää ja hyödyntää kaikkien asiakasryhmien palveluissa. Teknologian käytön tulee aina perustua yksittäisen asiakaan palvelutarpeen arviointiin ja arvioon siitä, hyötyykö yksittäinen asiakas teknologisista apuvälineistä ja onko niitä muuten mahdollista käyttää. 

Teknologiaa tulisi hyvinvointialueiden näkemyksen mukaan hyödyntää nykyistä enemmän yksittäisten palveluiden lisäksi myös asiakasprosessin eri vaiheissa. Esimerkiksi tekoäly voi koostaa asiakkuuteen liittyviä tietoja ja kirjaamisessa hyödyntää puheentunnistusta.  

Vammaispalvelujen asiantuntijat näkivät yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelmallisena teknologiaan käyttöön liittyvät valvontaviranomaisten erilaiset käytännöt. Joillain alueilla tiettyjen teknologisten ratkaisujen käyttö on kielletty ja toisilla ei. Vammaispalveluiden asiantuntijat pitivät tärkeänä, että lainsäädäntöön saadaan yhtenäiset teknologian käytön edellytyksiä koskevat säännökset. Varmuus mahdollisuudesta käyttää teknologiaa kannustaa myös kehittämään uudenlaisia teknologioita ja toimintakäytäntöjä. Teknologisten apuvälineiden kehittäminen edellyttää sitä, että niillä voidaan oikeasti korvata ainakin osittain ihmisten tekemää työtä ja näin myös alentaa kustannuksia. Asiakkaiden osallistuminen teknologian kehittämiseen nähtiin tärkeänä.  

Teknologian käytöstä tai teknisestä valvonnasta vammaispalveluissa ei ole säännöksiä. Säädöspohjan puuttuminen johtaa asiakkaiden erilaiseen kohteluun ja epäyhdenmukaisiin käytäntöihin.  

2.5  Lastensuojelu ja teknologian käyttö

Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lain keskeisenä tavoitteena on varmistaa lapsen oikeuksien ja edun huomioon ottaminen sekä turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat palvelut ja tukitoimet. Lapsen edun tulee olla keskeinen arviointiperuste kaikissa lasta koskevissa lastensuojelutoimenpiteissä. Lapsen etua tulee arvioida jatkuvasti eri tilanteissa, sekä lapsen asuessa kotona että ollessa sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Lastensuojelulaissa säädetään lapsen kiireellisestä sijoituksesta, huostaanotosta ja sijaishuollosta. Lain 11 luvussa säädetään rajoituksista sijaishuollossa. Lastensuojelulaissa ei säädetä teknologian käyttämisestä osana lastensuojelua. 

Teknologian käytöstä lastensuojelussa ei ole olemassa runsaasti tietoa. Lastensuojelun teknologiaa on selvitetty lähinnä työssä käytettävien teknologioiden, kuten puhelimien ja tietokoneen käyttönä. Lastensuojelun tapaamisia järjestetään kuitenkin myös etänä videotapaamisina. Lastensuojelun toimintayksiköiden yhteisissä tiloissa voi olla käytössä teknistä valvontaa. Lisäksi lastensuojelulain 70 §:ssä säädetyn eristämisen yhteydessä kameravalvontaa käytetään eristyshuoneissa ja tästä on jatkossa tarkoitus säätää lastensuojelulaissa. Teknologian käyttö voi myös erityisesti nuorten palveluissa olla yhteydenpitoa, luottamuksen rakentamista ja avunsaannin kynnyksen madaltamista. Teknologia voi täydentää kasvokkain tehtävää työtä, mutta ei korvata sitä.  

Onnettomuustutkintakeskuksen teematutkinnassa selvitettiin, millaisia välillisiä ja välittömiä kuolemaan johtaneita seikkoja on tunnistettavissa nuorten tapaturmaisten huumekuolemien taustalla https://turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/sosiaali-jaterveydenhuollononnettomuudet/t2023-s1nuortentapaturmaisethuumekuolematvuonna2023160.html . Tutkintaselostuksessa todetaan, että teknologisia ratkaisuja käytetään ja kehitetään jatkuvasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Digitaaliset ratkaisut tarjoavat esimerkiksi keinoja havaita, varoittaa ja välittää tietoa hengenvaarallisen myrkytyksen oireista, kuten vaarallisista muutoksista hengitystiheydessä tai syketaajuudessa niin, että muut paikalla olijat havahtuvat tilanteeseen tai apu voidaan hälyttää riittävän ajoissa. Nuoret huumeiden käyttäjät käyttävät teknologiaa arjessaan. Huumekuolemien ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen liittyvään työhön tulee ennakkoluulottomasti kehittää ja pilotoida erilaisia teknologisia innovaatioita ja ratkaisuja myös nuorille huumeiden käyttäjille. Onnettomuustutkintakeskus suosittelikin, että sosiaali- ja terveysministeriö huolehtii siitä, että nuorten huumekuolemien ehkäisemisessä hyödynnetään tavoitteellisesti teknologisia ratkaisuja henkeä uhkaavien myrkytysten havaitsemiseksi.  

Teknologian käytöstä tai teknisestä valvonnasta lastensuojelussa ei ole säädetty ja siltä osin nykytilan voidaan arvioida olevan puutteellinen. Säädöspohjan puuttuminen voi johtaa asiakkaiden erilaiseen kohteluun ja epäyhdenmukaisiin käytäntöihin ja toisaalta siihen, että teknologisia ratkaisuja ei kehitetä, koska niiden käyttämiseen liittyy epäselvyyksiä.  

Lastensuojelun sijaishuollossa on osana turvallisuusratkaisuja hyödynnetty sekä kuvaa tallentavaa että tallentamatonta kameravalvontaa, samoin kuin liiketunnistimia. Teknisen valvonnan toteutus ilmenee sijaishuoltopaikkojen laatimissa omavalvontasuunnitelmissa. Kameravalvontaa voi olla ulkoalueilla, yleisissä tiloissa sekä eristyshuoneissa olevilla valvontakamerajärjestelmillä. Kameravalvonnan katsotaan edistävän asiakas- ja työturvallisuutta, jolla on yhteys myös lapsen hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Tietosuojavaltuutetun ratkaisusta (539/451/2011) ilmenee, että sijaishuoltopaikassa toteutetulla kameravalvonnalla oli tarkoitettu estää kohteen omaisuuteen, henkilökuntaan tai asiakkaisiin kohdistuvaa rikollisuutta ja auttaa tapahtuneiden vahinkojen vastuukysymysten selvittämisessä sekä suojata asiakkaiden ja henkilökunnan oikeusturvaa, työrauhaa, lisätä heidän turvallisuuttaan, valvoa kiinteistön kuntoa ja materiaalin säilyvyyttä sekä auttaa järjestyksen pitoa. Lasten keskinäinen henkinen ja fyysinen väkivalta on sijaishuollossa hälyttävän yleistä. Pia Eriksson, Päivi Korhonen: ”Kiitos kun pidätte huolta, että asiat olisi minulla hyvin” Kysy ja kuuntele -hankkeen loppuraportti, raportti 3 /2022 THL, 103. Lapset ja nuoret voivat kokea turvattomuutta myös epäammatillisiksi kokemiensa työntekijöiden toimien vuoksi. Pia Eriksson, Miia Ståhlberg, Maria Svetloff, Johanna Barkman, Johanna Liukkonen, Tiia Hipp: Trauma- ja väkivaltatietoinen sijaishuolto- selvitys kaltoinkohtelun nykytilasta sekä materiaali ammattilaisille ja opiskelijoille, Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2023, 39. 

Teknologian käyttöä ja erityisesti kameravalvonnan käyttöä ohjaa eduskunnan oikeusasiamiehen ja aluehallintoviranomaisten antamat ratkaisut ja ohjeet. Tietosuojavaltuutetun toimisto on ottanut tietosuojakysymysten osalta kantaa teknisten ratkaisujen käyttöön (2.9). Eduskunnan oikeusasiamiehen ja aluehallintovirastojen linjausten mukaisesti kameravalvonta on tietyin edellytyksin mahdollista lastensuojelussa, jos lapsen valvonta- ja huolenpito sitä edellyttää.  

Jatkuvaa kameravalvontaa on katsottu voitavan järjestää vain, jos kysymys on lapsen terveyden, hoidon ja turvallisuuden kannalta välttämättömästä valvonnasta, joka ei ole muutoin järjestettävissä. Kameravalvonnassa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ei ole katsonut välttämättömäksi, hyväksyttäväksi eikä kohtuulliseksi sellaista kameravalvontaa, jossa lasten jokainen liike oman huoneen ja saniteettitilojen ulkopuolella tallennetaan (EOAK 20.5.2019 Dnro 5377/2018, 82). Lasten liikkumisen valvonnan toteuttaminen ratkaisussa kuvatulla kattavalla kameravalvonnalla ja ikkunoihin asennetulla hälytysjärjestelmällä ei ole apulaisoikeusasiamiehen mukaan hyväksyttävää. 

Tietosuojasääntely tulee huomioida asianmukaisesti teknologisia ratkaisuja käytettäessä. Itä-Suomen aluehallintovirasto katsoi lastensuojelun sijaishuollon toimintayksikköön liittyvän epäkohtailmoituksen perusteella, että lainmukaisuuden edellytykset eivät täyttyneet tietosuoja-asetuksen 6 artiklan edellyttämällä tavalla toimintayksikön kameravalvontaa ja kulunvalvontaa koskevassa menettelyssä. Aluehallintovirastolle muodostui myös käsitys, ettei palveluntuottaja ollut tehnyt henkilötietojen käsittelyä koskevaa vaikutustenarviointia kameravalvonnan osalta. Näin ollen palveluntuottaja oli jättänyt arvioimatta mahdolliset henkilötietojen käsittelyn aiheuttamat riskit rekisteröityjen eli lasten oikeuksille. Lisäksi ratkaisussa katsottiin, että toimintayksikössä ei ollut käytetty suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ensisijaisesti muita, vähemmän lasten yksityisyyteen kajoavia keinoja turvallisuuden parantamiseksi ennen kamera- ja kulunvalvontaan turvautumista (ISAVI/9131/2021). 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on katsonut, että kameravalvontaa voidaan käyttää lastenkodin eristämistilassa ja ulko-ovilla, lääkekaapin edessä sekä jossain tilanteissa keittiössä ja erityisen perustellusta syystä myös muissa tiloissa. Itä-Suomen aluehallintovirasto on todennut päätöksessään, että lastensuojelun sijaishuollon toimintayksikössä kameravalvontaa on mahdollista toteuttaa toimintayksikön ulko-ovilla ja piha-alueilla asiakasturvallisuuden varmistamiseksi silloin, kun se on välttämätöntä, eikä asiakasturvallisuus ole muilla keinoin varmistettavissa. Aluehallintavirasto myös korosti, että kameravalvontaa ei pidä käyttää lasten kasvatuksessa tai arjen ristiriitatilanteiden selvittämisessä (ISAVI/9131/2021).  

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan lapsen eristämistila on lapsen yksityisyyden suojan näkökulmasta erityisasemassa, sillä laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökunnalla on erityinen huolenpitovastuu eristettynä olevan lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tällainen lakiin perustuva jatkuva huolenpitovastuu (lastensuojelulain 70 §:n 2 mom.) oikeuttaa myös teknisin apuvälinein tapahtuvan valvonnan. Kameravalvonnan hyväksyttävyyteen vaikuttaa olennaisesti myös se, että eristämisen edellytysten vuoksi eristetty lapsi on erityisen turvan tarpeessa sekä se, että eristämiselle on tietty laissa määritelty enimmäisaika, joka ei jatkuvan valvonnan näkökulmasta voi olla kohtuuttoman pitkä. Tekninen valvonta ei voi kuitenkaan korvata hoito- ja kasvatushenkilökunnan käyntejä eristetyn lapsen luona (EAOA 31.12.2010 Dnro 4138/2/09). 

Laitoksen yleisissä tiloissa tapahtuvalle kameravalvonnalle tulee eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan olla perusteltu syy ja kameravalvonnan sekä sen syyn tulee olla kaikkien tiedossa (EOAK/4138/2/09, 31.12.2010, 17). Apulaisoikeusasiamies toi ratkaisussaan esille, etteivät lapset aina tienneet äänittävätkö lastensuojeluyksikön kamerat (EOAK/5377/2018, 20.5.2019, 13). 

YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan kaikki valvontamenetelmät, kuten kameravalvonta, on toteutettava lapsen ihmisarvoa kunnioittaen ja noudattaen tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatetta. Tekninen valvonta ei saa loukata lapsen yksityiselämän suojaa, joka on turvattu lapsen oikeuksien yleissopimuksen 16 artiklassa. Komitea toteaa yleiskommentissaan nro 25 YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 25 (2021) digitaaliseen ympäristöön liittyvistä lapsen oikeuksista. , että kaikessa lasten digitaalisessa valvonnassa ja siihen liittyvässä automaattisessa henkilötietojen käsittelyssä tulisi kunnioittaa lasten oikeutta yksityisyyteen. Valvontaa ei saa harjoittaa rutiininomaisesti, umpimähkäisesti tai lapsen tietämättä tai erittäin nuorten lasten tapauksessa heidän vanhempansa tai huoltajansa tietämättä. Valvontaa ei myöskään saa harjoittaa kaupallisissa ympäristöissä tai koulutus- tai hoitoympäristöissä ilman, että olisi oikeutta vastustaa sitä. Valvonnassa täytyy aina ottaa huomioon ne tarjolla olevat keinot, jotka saavuttavat halutun tarkoituksen kajoten yksityisyyteen mahdollisimman vähän (kohta 75)  

Ilman huoltajaa maassa oleva lapsia varten on perheryhmäkoteja, joista säädetään sosiaalihuoltolain 22 a §:ssä. Perheryhmäkoti on sosiaalihuollon ympärivuorokautinen palveluyksikkö, jossa annetaan lapselle hoiva, huolenpito ja kasvatus. Palvelu on tarkoitettu lapsille, joilla on oleskelulupa. Perheryhmäkodeissa olevan lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1 §). Perheryhmäkodeissa asuvat ilman huoltajaa maahan tulleet lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä. Perheryhmäkodeissa lapselle tulee pyrkiä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö ja lisäksi lapsen hoiva, huolenpito ja kasvatus on järjestettävä ja lasta kohdeltava siten, että hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Teknologian käyttöä tai sen tarvetta ei ole laajemmin selvitetty, mutta ministeriön saamien tietojen mukaan tarvetta esimerkiksi kameravalvonnalle sisätiloissa ei ole ilmennyt. Tilat ovat muutoinkin melko pienet ja kodinomaiset. Lapsen oma huone ja lasten käyttöön tarkoitetut yhteiset tilat muodostavat yhdessä perheryhmäkodissa asuvien lasten kodin. Myös yksikön yhteisissä tiloissa olisi annettava lapselle mahdollisuus toteuttaa yksityiselämän piiriin kuuluvia toimintoja.  

Koska perheryhmäkotien tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisimman turvalliset ja tavanomaiset kasvuolosuhteet, on tilojen valinnassa ja suunnittelussa pyritty huomioimaan erityisesti kodinomaisuus ja perhemäiset olosuhteet. Perheryhmäkotien asukkaat ovat tarvittaessa oikeutettuja lastensuojelun palveluihin samoilla edellytyksillä kuin muutkin hyvinvointialueen asukkaat. Mikäli lapsen käytös vaarantaa lapsen omaa ja muiden perheryhmäkodin asukkaiden tai työntekijöiden turvallisuutta ja lastensuojelulain mukaiset edellytykset täyttyvät, voidaan lapsi sijoittaa lastensuojelulain mukaiseen sijaishuoltoon. Perheryhmäkodeissa ei siten pääsääntöisesti asu lapsia, joiden terveyden, hoidon ja turvallisuuden varmistaminen edellyttäisi teknologisten ratkaisujen, kuten kameravalvonnan käyttöön ottamista perheryhmäkodin sisätiloissa. 

2.6  Teknologian hyödyntäminen ja arviointi asiakkaan suostumuksen merkityksestä

Hallituksen esityksen valmistelussa arvioitiin erilaisia tapoja turvata teknologian hyödyntämisen kannalta erityisen oleellisia perusoikeuksia kuten yksityiselämän suoja, asiakkaan itsemääräämisoikeus ja asiakkaan osallistumisen ja osallisuuden turvaaminen. Yhtenä vaihtoehtoisena tapana arvioitiin asiakkaan erillistä suostumusta teknologian hyödyntämiseen. Erillinen teknologian hyödyntämiseen annettava suostumus olisi eri asia kuin esimerkiksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen suostumus henkilötietojen käsittelyyn. Kyseessä olisi suostumus, jolla asiakas hyväksyisi teknologian hyödyntämisen osana sosiaalihuollon palvelujen toteuttamista.  

Suostumuksella asiakas voisi vaikuttaa oman palvelunsa laatuun ja toteutustapaan teknologiaan liittyvien ratkaisujen osalta. Suostumus olisi yksi vaihtoehtoinen tapa vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta osana teknologian hyödyntämistä sosiaalihuollon palvelun toteuttamisessa. Suostumuksen tarvetta arvioitaessa on otettu huomioon myös se, että asiakkaalla on oikeus hyötyä teknologiasta ja sen kehityksestä, josta voi olla hyötyä ja etua hänen terveydelleen, hyvinvoinnilleen ja turvallisuudelleen.  

Arvioinnin yhteydessä katsottiin, että erillinen suostumus teknologian hyödyntämiseen on epätarkoituksenmukainen ja kankea eikä luontevasti sovellu sosiaalihuollon palvelujen suunnittelukokonaisuuteen, jossa asiakkaan itsemääräämisoikeus turvataan jo nyt osana asiakasprosessia yksilöllisesti. Asiakkaan mielipide ja toiveet tulee huomioida lainsäädännön edellyttämällä tavalla myös silloin, kun palveluissa ja niiden toteuttamisessa hyödynnetään teknologiaa. Asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteuttamisessa huomioidaan samalla asiakkaan yksilöllinen tilanne ja ymmärryskyky ja hänen mielipiteensä ja toiveensa on selvitettävä mahdollisimman tarkasti myös silloin, kun esimerkiksi asiakkaan ymmärryskyky on alentunut. Itsemääräämisoikeuden huomiointi on voimassa olevan lainsäädäntökokonaisuuden mukaisesti vahva pääsääntö (HE 137/1999 vp, s. 22–23), eikä tästä pääsäännöstä poiketa teknologian kohdalla. Voimassa olevaa lainsäädäntöä sosiaalihuollon asiakasprosessista ja asiakkaan itsemääräämisoikeudesta on kuvattu kappaleessa 2.1.2.  

Teknologia myös arkipäiväistyy, eikä erillinen suostumus tuo perusoikeuksien näkökulmasta lisäarvoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden tai osallistumisen kannalta. Nykytilassakin erilaisia teknisiä ratkaisuja ja laitteita käytetään osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Niiden käyttö perustuu vahvasti ammattihenkilöiden ammattitaidolla tekemään arvioon, johon asiakkaat sosiaalihuollossa ja potilaat terveydenhuollossa osallistuvat jo nykyisenkin sääntelyn perusteella. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa asiakkaan etu on aina ensisijainen. Sosiaalihuoltolain esitöissä (HE 64/2014 vp) todetaan, että sosiaalihuoltolain 4 §:n 1 momentin 4 kohtaa korostaa asiakkaan asemaa omassa asiassaan. Hallituksen esityksessä todetaan, että asiakkaan itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa ja edistää. Kohta korostaisi myös asiakkaan mahdollisuutta vaikuttaa palvelujensa toteuttamiseen sekä osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuutta laajemminkin yhteisössä ja yhteiskunnassa. Valinnanmahdollisuuksien edistäminen tarkoittaisi mahdollisuutta muun muassa vaikuttaa siihen, miten ja missä palvelut toteutetaan. Kyse olisi asiakkaan roolista asiakasprosessissa sekä palvelujen merkityksestä asiakkaan muussakin osallistumisessa ja vaikuttamisessa. Sosiaalihuollon ammattihenkilön tulisi toimia yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa siten, että asiakkaan kokemat tarpeet ja toivomukset ohjaisivat mahdollisuuksien mukaan asiakasprosessin etenemistä. Asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamista ja periaatteen toteuttamista ja sen toteuttamisesta käytännössä edistettäisiin palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelman tekoa koskevalla sääntelyllä. 

Sosiaalihuollossa palvelutarpeen arviointi tehdään yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaistensa ja läheistensä ja muiden toimijoiden kanssa. Arviossa otetaan huomioon asiakkaan oma näkemys ja mielipiteet. Arviointia tehtäessä asiakkaalle on selvitettävä hänen yleis- ja erityislainsäädäntöön perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot palvelujen toteuttamisessa ja niiden vaikutukset. Arvioinnin yhteydessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että asiakas riittävästi ymmärtää selvityksen sisällön ja merkityksen. Arviointia tehtäessä on kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja otettava huomioon hänen toiveensa, mielipiteensä ja yksilölliset tarpeensa. Asiakkaalla on asiakaslain 5 §:n mukaisesti myös oikeus tietoon, mikä tukee hänen itsemääräämisoikeutensa toteutumista. Tässä yhteydessä oikeus tietoon voisi sisältää esimerkiksi tiedon mahdollisuuksista hyödyntää teknologiaa sekä vaihtoehtoisista muista toimenpidevaihtoehdoista, joissa ei hyödynnettäisi teknologiaa. 

Hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluu huolehtia asiakkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta. Päätöksentekijän on huolehdittava, että palvelukokonaisuus vastaa asiakkaan palvelutarpeisiin ja että se on asiakkaan edun mukainen. Siksi suostumuksen edellyttäminen teknologian hyödyntämisessä osana palvelukokonaisuutta olisi ongelmallinen.  

Suostumukselle voisi syntyä täysin näennäinen asema, minkä lisäksi joissain yhteyksissä aidon ja tietoisen suostumuksen saaminen voisi olla haastavaa. Perustuslakivaliokunta on katsonut (PeVL 20/2020 vp) perusoikeusrajoituksen kohteeksi joutuvan henkilön suostumuksella voivan sinänsä olla merkitystä valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa. Valiokunta on kuitenkin käytännössään pitänyt tällaista sääntelytapaa ongelmallisena ja korostanut suurta pidättyväisyyttä suostumuksen käyttämisessä perusoikeuksiin puuttumisen oikeutusperusteena. Valiokunnan mukaan tällainen sääntelytapa ei ole helposti sovitettavissa yhteen sen perustuslain 2 §:n 3 momentissa vahvistettuun oikeusvaltioperiaatteeseen sisältyvän vaatimuksen kanssa, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Toimivallasta puuttua yksilön perusoikeuksiin on lisäksi aina säädettävä riittävän tarkkarajaisella ja soveltamisalaltaan täsmällisellä lailla (PeVL 30/2010 vp, s. 6/II). Perustuslakivaliokunta on arvioinut Koronavilkkua koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2020 vp, PeVL 20/2020 vp) yhteydessä, että sääntelyä oli täydennettävä tietosuoja-asetuksen suojatoimien sääntelylle sallimissa puitteissa tältä osin suostumusta koskevalla täsmällisellä sääntelyllä, johon sisältyvät säännökset suostumuksen antamisen ja sen peruuttamisen tavasta sekä suostumuksen aitouden ja vapaaseen tahtoon perustuvuuden varmistamisesta. Lisäksi valiokunta totesi, että sääntelyssä oli myös varmistettava suostumuksen perustuminen riittävään tietoon myös eri käyttötarkoitusten ja esimerkiksi tietojen luovutusten suhteen ja että suostumuksesta olisi ilmettävä, että sitä ei ole annettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaspalvelutilanteessa tai muussakaan viranomaismenettelyssä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti siis huomiota siihen, että suostumusta ei voisi antaa viranomaismenettelyssä. Käytännössä tämä arvio tuottaisi ongelmia suostumuksen pyytämiseen teknologian käytölle, koska suostumus aina pyydettäisiin osana asiakkaan palveluprosessia.  

Sosiaalihuollon palveluissa on myös kiinnitettävä huomiota siihen, että asiakasryhmissä on myös haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, joiden kohdalla suostumus ei olisi paras tapa tukea heidän osallisuuttaan tai itsemääräämisoikeuttaan. Asiakasryhmiin kuuluu henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole kykeneviä antamaan suostumusta tai suostumukseen antamiseen liittyy muita ongelmia ja haasteita. Näin ollen suostumuksen edellyttäminen voisi joissain tilanteissa muodostaa esteen teknologian käytölle tai palvelun toteuttamiselle. Näihinkin asiakasryhmiin kuitenkin lukeutuu henkilöitä, joiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta voitaisiin tukea sosiaalihuollon palveluissa teknologialla. Suostumusedellytys ei näin ollen riittävästi turvaisi tiettyjen haavoittuvien asiakasryhmien oikeuksia ja asettaisi asiakkaat, joiden kohdalla suostumusta ei voida käyttää, epäedulliseen asemaan suhteessa muihin asiakasryhmiin.  

Suostumukseen liittyisi myös samanlaisia ongelmia, kuin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisen suostumuksen kohdalla. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen suostumus ei pääsääntöisesti tulisi olla käsittelyperuste silloin, kun rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä on selkeä epäsuhta. Tämä liittyy erityisesti suostumuksen vapaaehtoisuuteen. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdantokappaleessa 42 todetaan, että suostumusta ei voida pitää vapaaehtoisesti annettuna, jos rekisteröidyllä ei ole todellista vapaan valinnan mahdollisuutta ja jos hän ei voi myöhemmin kieltäytyä suostumuksen antamisesta tai peruuttaa sitä ilman, että siitä aiheutuu hänelle haittaa. Julkisten palvelujen yhteydessä tällainen epäsuhta voi muodostua, mikäli asiakas kokee suostumuksen olevan edellytys ylipäätään palvelujen saamiselle. Samanlainen suostumuksen vapaaehtoisuuteen liittyvä ongelma olisi todennäköinen myös teknologiasuostumuksen kohdalla. Näin ollen asiakkaan itsemääräämisoikeus, osallistuminen ja yksityiselämän suojaan liittyvät asiat on huomioitava sosiaalihuollon teknologian hyödyntämisessä muilla tavoilla.  

Yllä mainituin perusteluin valmistelussa on katsottu perustelluksi, ettei sosiaalihuollon palvelun toteuttamisessa hyödynnettävä teknologia edellytä erillistä suostumusta, eikä tällaisesta suostumuksesta näin ollen säädetä. Asiakkaan itsemääräämisoikeus ja osallistuminen toteutuvat jo voimassaolevan lain mukaan osana palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelman laatimista yhdessä asiakkaan kanssa.  

2.7  Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus

Vanhuspalvelulakiin lisättiin vuonna 2020 velvoite vähintään 0,7 työntekijän henkilöstömitoituksesta asiakasta kohti iäkkäiden henkilöiden tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon toimintayksiköissä.  

Henkilöstömitoitusta koskevan säännöksen oli tarkoitus tulla voimaan täysimääräisesti 1.4.2023 päättyneen siirtymäajan jälkeen. Henkilöstömitoitukseen on tehty useita muutoksia sen voimaantulon jälkeen.  

Pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaan ikäihmisten palveluja tarvitaan lähivuosikymmeninä selvästi nykyistä enemmän. Vaikka suurin osa ikäihmisistä pärjää itsenäisesti, avun tarve kasvaa erityisesti viimeisinä vuosina. Osana hallitusohjelman tavoitetta yksilöllisistä ja tarpeenmukaisista palveluista hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan nykyinen 0,65 henkilöstömitoitus pidetään voimassa hallituskauden ajan ja ympärivuorokautisen hoivan 0,7 henkilöstömitoituksen voimaantuloa siirretään alkamaan 1.1.2028, jotta sosiaali- ja terveyspalveluissa voidaan varmistaa tarvittava määrä henkilöstöä. Kyseinen muutos toteutettiin vanhuspalvelulakiin ja tuli voimaan 30.11.2023. 

Taloudellisen kestävyyden ja henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteydessä keväällä 2024 päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, jossa iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä vähimmäishenkilöstömitoitus on vuoden 2025 alusta lähtien pysyvästi 0,6 työntekijää asiakasta kohden. Uusi sääntely tuli voimaan 1.1.2025 (741/2024).  

Hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä antamassaan mietinnössä (StVM 17/2024 vp) sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi, että useat valiokunnan kuulemat tahot pitivät hallituksen esitystä kannatettavana tai ainakin toteuttamiskelpoisena, kunhan ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitus asetetaan vähimmäismitoitusta korkeammaksi silloin, kun se on asiakasrakenteen vuoksi tarpeen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa tuotiin kuitenkin myös esille huoli siitä, että henkilöstömitoituksen pienentäminen heikentää ympärivuorokautisen hoivan laatua ja asiakasturvallisuutta. Koska ympärivuorokautiseen hoivaan siirtyvät asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia, on henkilöstön mitoitustarvekin asiantuntijakuulemisissa esitettyjen arvioiden mukaan usein korkeampi kuin vähimmäismitoitus 0,6. Useat valiokunnan kuulemat tahot toivat esille huolen siitä, että ehdotettu vähimmäismitoitus uhkaa muodostua käytännössä tosiasiassa enimmäismitoitukseksi riippumatta asiakkaiden palvelutarpeesta. Valiokunnan tietoon tuotiin myös, että useat hyvinvointialueet ovat jo alkaneet kilpailuttaa ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan ostopalveluja edellyttäen 0,6 mitoitusta. Apulaisoikeusasiamies Sakslinin esittämän arvion mukaan henkilöstömitoituksen alentamisen vuoksi käytännössä tulee olemaan suuri riski sille, että perustuslain mukaiset oikeudet eivät toteudu, jos yksiköt alentavat mitoitusta vähimmäistasolle. Selkeyden vuoksi valiokunta ehdottikin, että vanhuspalvelulain 20 §:n 2 momenttiin lisättäisiin momentin toiseksi virkkeeksi säännös siitä, että henkilöstömitoituksen osalta on aina huomioitava, mitä 20 §:n 1 momentissa säädetään iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn edellyttämästä palvelutarpeesta ja laadukkaiden palveluiden turvaamisesta.  

Vanhuspalvelulain henkilöstöä koskevan 20 §:n 1 momentin mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Jos toimintayksikön tiloissa hoidettavana olevan iäkkään henkilön toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee huolenpitoa vuorokaudenajasta riippumatta, toimintayksikössä on oltava riittävästi henkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina. Lääkehoidon toteuttamiseen saa osallistua vain henkilö, jolla on tehtävän edellyttämä riittävä lääkehoidon koulutus ja osaaminen. Pykälän 2 momentissa säädetään henkilöstömitoituksesta ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksikössä, jolla on yhteiset toimitilat ja oma työvuorosuunnittelu ja joka toimii yhden esimiehen alaisuudessa. Henkilöstömitoituksen osalta on kuitenkin aina huomioitava, mitä pykälän 1 momentissa säädetään iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn edellyttämästä palvelutarpeesta ja laadukkaiden palveluiden turvaamisesta. Toteutunut henkilöstömitoitus tarkoittaa toimintayksikössä paikalla olevien välitöntä asiakastyötä tekevien 3 a §:ssä tarkoitettujen työntekijöiden työpanosta suhteessa toimintayksikössä kolmen viikon seurantajakson aikana olevien asiakkaiden määrään. Välillistä työtä ei oteta huomioon henkilöstömitoituksessa. 

Aluehallintavirastot ovat 15.1.2025 antaneet samansisältöisen ohjauskirjeen (esim. ESAVI/47572/2024) hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille, jossa hyvinvointialueita ja Helsingin kaupunkia sekä yksityisiä palveluntuottajia ohjataan varmistamaan, että henkilöstömitoitus vastaa asiakkaiden palvelujen tarvetta kaikissa iäkkäiden ympärivuorokautisissa toimintayksiköissä. Aluehallintovirastot korostavat ohjauskirjeessä, että henkilöstömitoitusta ei voi kategorisesti alentaa vanhuspalvelulain mukaiseen vähimmäishenkilöstömitoitukseen. Vanhuspalvelulaki edellyttää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Näin ollen toimintayksikön henkilöstömitoituksen on oltava vähimmäishenkilöstömitoitusta korkeampi, jos asiakkaiden palvelutarpeet sitä edellyttävät. Ohjauskirjeessä todetaan myös, että valvontaviranomaisten tietoon on tullut, että useat hyvinvointialueet ovat jo ryhtyneet toimiin ympärivuorokautisen palveluasumisen henkilöstömitoituksen alentamiseksi vähimmäismitoitukseen ilman, että asiakkaiden palvelujen tarvetta on tosiasiallisesti arvioitu. 

2.8  Teknistä valvontaa koskeva sääntely

Teknologian hyödyntäminen sosiaalihuollossa voi tarkoittaa teknisen valvonnan hyödyntämistä osana sosiaalihuollon palvelujen toteuttamista. Yleisemmin teknistä valvontaa, jolla tarkoitetaan esimerkiksi kamera- tai videovalvontaa, käytetään esimerkiksi turvallisuussyistä, omaisuuden suojaamiseksi, rikosten ehkäisyyn ja selvittämiseen ja tilojen valvontaa. Tekninen valvonta voi toimia osana asiakkaan oman asuinhuoneiston turvallisuusjärjestelmää, ammattihenkilöiden työn tukena esimerkiksi hoivakameratyyppisessä käytössä tai palveluyksikön kaikkien asiakkaiden turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin tukena toimintayksikön yhteisissä tiloissa. Suomessa ei ole erityislakia teknisestä valvonnasta. Kansallisessa lainsäädännössä on kuitenkin erikseen säädetty työpaikalla tapahtuvasta valvonnasta (759/2004, laki yksityisyyden suojasta työelämässä ) sekä esimerkiksi teknisestä valvonnasta vankiloissa (767/2005, vankeuslaki ). Muutoin teknisen valvonnan käyttö ja sen edellytykset tulevat yleensä tapauskohtaisesti arvioitavaksi. Teknisen valvonnan käytön edellytysten arviointiin ja sovellettavaan lainsäädäntöön vaikuttavat muun muassa se, onko valvottava tila julkinen ja yleinen vai kuuluuko se kotirauhan piiriin, miten huomioidaan henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely ja kenen vastuulla valvonta on.  

Vastuussa on kyse yhtäältä rekisterinpitäjän vastuista ja velvollisuuksista ja toisaalta muista kuin henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä vastuista. Nykytilassa, kun erillistä sääntelyä ei ole, vastuut voivat jäädä epäselviksi. Rekisterinpitäjän vastuut seuraavat henkilötietojen käsittelyä koskevasta sääntelystä. Tekninen valvonta edellyttää myös muunlaisia vastuita, eikä kaikessa teknisessä valvonnassa ole kyse henkilötietojen käsittelystä. Muissa vastuissa on kyse esimerkiksi teknisestä valvonnasta ilmoittamisesta ja esimerkiksi käyttöön ja tavoiteltavaan tavoitteeseen soveltuvan teknologian arvioinnista ja hankkimisesta. 

Tilojen luokittelu yleisiin ja ei-yleisiin tiloihin on keskeistä teknisen valvonnan arvioinnin kannalta, sillä lähtökohtaisesti yleisissä tiloissa kameralla kuvaaminen ei ole edes salaa toteutettuna rangaistavaa. Esimerkiksi järjestyslain (612/2003) 2 §:ssä yleisellä paikalla tarkoitetaan esimerkiksi tietä, katua, toria ja puistoa tai rakennusta, kuten virastoa, toimistoa ja liikehuoneistoa. Tällaiset tilat ovat lähtökohtaisesti sillä tavalla yleisiä ja julkisia, että niihin voi kuka tahansa mennä milloin tahansa kenenkään ennalta estämättä. Sosiaalihuollon toimintayksikköjä ei voida katsoa julkisiksi tai yleisiksi tiloiksi, eikä niihin lähtökohtaisesti ole vapaata pääsyä kenellä tahansa. 

Sosiaalihuollon toimintayksikkö, esimerkiksi ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole sillä tavalla yksityinen tai henkilökohtainen tila, että sen voitaisiin katsoa olevan kokonaisuudessaan perustuslain tarkoittaman kotirauhan piiriin kuuluva. Yksiköiden käyttämissä rakennuksissa katsotaankin olevan monenlaisia tiloja. Yksikön yleisissä tiloissa liikkuu asiakkaiden lisäksi heidän omaisiaan ja läheisiään sekä henkilökuntaa, johon kuuluu sosiaalihuollon ammattihenkilöiden lisäksi myös muuta henkilökuntaa esimerkiksi kiinteistönhuoltoon liittyvissä tehtävissä. Lisäksi rakennukseen voidaan tehdä esimerkiksi paloturvallisuuteen tai kiinteistönhuoltoon liittyviä tarkastus- ja valvontakäyntejä. Sosiaalihuollon yksikön tilat voidaankin jakaa yksikön yleisiin, yhteiskäytössä oleviin tiloihin ja kunkin asiakkaan yksityisiin henkilökohtaisiin tiloihin. Yksityiset, henkilökohtaiset tilat sosiaalihuollon yksikössä ovat asiakkaan pysyväisluontoiseen asumiseen käyttämiä tiloja. Tällaiset tilat lähtökohtaisesti voivat kuulua perustuslain 10 §:ssä turvatun kotirauhan piiriin. Perustuslaissa tarkoitetun kotirauhan piirin määritelmän ohella merkityksellinen on rikoslain 24 luvun 11 §:n tarkoittama kotirauhan suojaama piiri, joka määritellään eri tavalla kuin perustuslain kotirauhan piiri.  

Teknisen valvonnan yhteydessä on kiinnitettävä huomiota myös henkilötietojen suojaan ja siten henkilötietojen käsittelyn ja erityisesti sosiaalihuollon asiakastietojen käsittelyyn liittyvään sääntelykokonaisuuteen. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan mukaan kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön liittyvät tiedot ovat henkilötietoja. Asetuksen tarkoittama henkilötiedon määritelmä on hyvin laaja, eikä aina edellytä, että henkilö on suoraan tunnistettavissa. Teknistä valvontaa voidaan toteuttaa esimerkiksi kameravalvonnalla, jolloin käsittely kohdistuisi videokuvaan. Silloin, kun henkilö on tunnistettavissa tällaisesta kuvasta joko kuvan tai lisätietojen perusteella, kyseessä on henkilötieto. Henkilötietojen käsittelyä sisältävä tekninen valvonta tulee näin ollen toteuttaa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja sen vaatimuksia noudattaen. Käytännössä asetus edellyttää esimerkiksi käsittelyn lainmukaisuutta, rekisteröidyn oikeuksien turvaamista, läpinäkyvyyttä ja tiedottamista koskevia velvollisuuksia sekä erinäisiä teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä, joihin kuuluu muun muassa sisäänrakennettu ja oletusarvoinen tietosuoja. Euroopan tietosuojaneuvosto on myös antanut ohjeet henkilötietojen käsittelystä videolaitteilla. Tietosuojaneuvosto, Ohjeet 3/2019 henkilötietojen käsittelystä videolaitteilla. Annettu 29. tammikuuta 2020. Saatavilla: https://www.edpb.europa.eu/sites/default/files/files/file1/edpb_guidelines_201903_video_devices_fi.pdf Ohjeiden tarkoitus on antaa neuvoja siitä, miten tietosuoja-asetusta sovelletaan videolaitteilla saatavien henkilötietojen käsittelyn yhteydessä.  

Teknisen valvonnan yhteydessä käsiteltävät sosiaalihuollon asiakastiedot ovat arkaluonteisia tietoja, minkä lisäksi ne on asiakastietolaissa määritelty pysyvästi salassapidettäviksi tiedoiksi. Nykyisellään asiakastietolaissa ei säädetä teknisestä valvonnasta tai nimenomaan teknisen valvonnan yhteydessä tapahtuvasta asiakastietojen käsittelystä. Asiakastietolaki kuitenkin soveltuu, kun käsitellään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja toteuttamisen käyttötarkoituksissa. Kyse on arkaluonteisista, salassapidettäviksi säädetyistä tiedoista, joiden käsittelyn sallimisen katsotaan koskettavan perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojaan sisältyvän henkilötietojen suojan ydintä. Teknisen valvonnan yhteydessä tapahtuva henkilötietojen ja erityisesti asiakastietojen käsittely edellyttääkin tarkempaa ja täsmällisempää sääntelyä teknisen valvonnan toteuttamisesta. Sääntelyllä on tarpeen täsmentää ennen kaikkea teknisen valvonnan yhteydessä tapahtuvan asiakastietojen käsittelyn suhde asiakastietolakiin. 

Sosiaalihuollon asiakastietojen lisäksi teknisessä valvonnassa käsitellään myös muiden henkilöiden kuin sosiaalihuollon asiakkaiden asiakastietoja. Ehdotuksella ei muuteta työntekijöitä koskevaa sääntelyä ja työnantaja osapuolen tulee sosiaalihuollon toimintayksikön työntekijöiden osalta noudattaa sitä, mitä on säädetty laissa työelämän yksityisyyden suojasta. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 16 § soveltuu sosiaalihuollon toimintayksikössä tapahtuvaan tekniseen valvontaan siltä osin kuin valvonta kohdistuu työntekijöihin ja silloin, kun toteutettava tekninen valvonta on kyseisen lain sääntelyn tarkoittamaa valvontaa.  

EU:n tietosuojasääntely asettaa tekniselle valvonnalle useita edellytyksiä, jotka tulee huomioida silloin, kun teknisessä valvonnassa käsitellään henkilötietoja.  

Yllä esitetysti yhteisten tilojen teknisen valvonnan oikeustila on epäselvä. Teknistä valvontaa tosiasiallisesti toteutetaan yksiköissä ja se on välttämätöntä asiakkaiden turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tekninen valvonta mahdollistaa muiden perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamista osana palvelujen järjestämistä entistä paremmin, kun työntekijät voivat kohdentaa henkilöstöresursseja juuri niihin tehtäviin, joissa tarvitsee olla paikalla. Tekninen valvonta voi auttaa ehkäisemään tai estämään tapaturmia tai vaaratilanteita. Kyse voi olla myös asiakkaiden toisilleen aiheuttamista tilanteista, joihin voidaan valvonnan avulla puuttua ja siten myös ehkäistä ja estää. Esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujille tarkoitetuissa toimintayksiköissä tietoisuus teknisestä valvonnasta voi lisätä asiakkaiden turvallisuudentunnetta. 

Tekninen valvonta on merkityksellistä erityisesti perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan kannalta. Se on merkityksellistä myös EU:n ja kansallisen tietosuojasääntelyn kokonaisuuden kannalta. Näin ollen on perusteltua säätää laintasoisesti yhteisten tilojen teknisestä valvonnasta ja sille asetettavista yhtenäisistä edellytyksistä. Sääntelyllä turvataan yksilöiden oikeuksien toteutuminen silloin, kun teknistä valvontaa toteutetaan. Sääntely asettaa tekniselle valvonnalle edellytyksiä ja rajoituksia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että jokaisessa teknisen valvonnan kohteessa varmistetaan, että yksilön perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat kokonaisuutena parhaalla mahdollisella tavalla. Sääntelyllä asetetaan myös selkeät vastuut teknisen valvonnan toteuttamisesta ja edellytysten tapauskohtaisen olemassaolon arvioinnista.  

Ehdotetulla säännöksellä teknisestä valvonnasta tavoitellaan yhteisten tilojen teknisen valvonnan mahdollistamista perus- ja ihmisoikeudet turvaavalla tavalla. Sääntelyllä turvataan sosiaalihuollon toimintayksikköjen yhteisten tilojen teknisen valvonnan yhtenäiset edellytykset. Tavoitteena on myös selkiyttää nykyistä oikeustilaa tilojen teknisen valvonnan osalta. Teknistä valvontaa koskeva soveltamiskäytäntö on ollut alueellisesti vaihtelevaa. Myös laillisuusvalvontakäytäntö on ollut vaihtelevaa, mikä on osaltaan vaikuttanut epävarmaan oikeustilaan teknisen valvonnan osalta. Tekninen valvonta sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisissä tiloissa on kuitenkin välttämätöntä asiakkaiden turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. 

2.9  Valvontaviranomaisten ohjeistus ja ratkaisut sekä oikeuskäytäntö koskien palveluissa käytettävää teknologiaa

Osa aluehallintovirastoista on antanut alueellaan ohjeita erityisesti kameroiden käytöstä osana hoitoa ja huolenpitoa. Aluehallintovirastot toteavat, että lainsäädäntö sosiaalihuollon toimintayksiköissä käytettävästä kameravalvonnasta on puutteellinen suhteessa asiakkaiden yksityisyyden suojaan. 

Itä-Suomen, Etelä-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastot toteavat ohjauskirjeissään (ISAVI/11892/2023, ESAVI/43775/2023, LSSAVI/677/2024 PSAVI/2799/2024) ylimmän laillisuusvalvojan ja tuomioistuimen ratkaisuihin viitaten, että sosiaalihuollon yksikössä asiakkaan oman huoneen lisäksi yksikön asiakkaiden käyttöön tarkoitetut yhteiset tilat kuuluvat kotirauhan ja yksityiselämän suojan piiriin. Aluehallintovirastot katsovat, että asiakkaan oma huone ja yksikön asiakkaiden käyttöön tarkoitetut yhteiset tilat muodostavat yhdessä asiakkaan kodin, minkä vuoksi myös yksikön yhteisissä tiloissa on annettava asiakkaalle mahdollisuus toteuttaa yksityiselämän piiriin kuuluvia toimintoja ilman, että hänen yksityisyyttään loukataan oikeudettomalla kameravalvonnalla.  

Aluehallintovirastot korostavat ohjauksessaan, että yksikössä on oltava asiakkaiden palvelutarpeeseen nähden riittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon koulutettua henkilökuntaa kaikissa työvuoroissa takaamaan asiakkaiden turvallisuutta. Kameravalvonnalla ei aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan voida korvata puutteita henkilöstön määrässä. 

Aluehallintovirastot eivät pidä sosiaalihuollon yksikön asiakashuoneissa eikä yksikön asiakkaiden käyttöön tarkoitetuissa yleisissä tiloissa tapahtuvaa kameravalvontaa asianmukaisena. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan kameravalvontaa voidaan tarvittaessa käyttää sosiaalihuollon yksikössä esimerkiksi lääkehuoneissa, ulkoalueiden valvonnassa tai yksikön sisäänkäyntien yhteydessä eli tiloissa, jotka eivät kuulu sosiaalihuollon yksikön asiakkaiden yksityisyyden suojan piiriin. Jos edellä mainituissa tilanteissa käytetään nauhoittavaa kameravalvontaa, on yksikön huolehdittava Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (EU 2016/679) ja tietosuojalain (1050/2018) edellyttämistä toimenpiteistä kuten kameravalvontaa koskevasta informoinnista. Ennen kameravalvonnan aloittamista tulee kuitenkin ratkaista kysymys siitä, asettaako tietosuoja- tai muu lainsäädäntö joiltakin osin rajoituksia kameravalvonnan käytölle kyseisissä tiloissa. 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 26.11.2024 antanut päätöksen hoivakamerakäynneistä (ISAVI/11600/2023). Aluehallintovirasto kiinnitti palveluntuottajan ja hyvinvointialueen huomiota siihen, että asiakkaiden yksityisyyden suojan ja itsemääräämisoikeuden tulee toteutua kaikissa tilanteissa ja kaikkina vuorokauden aikoina. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että kamerahoivakäynneissä suostumuksen kameran käyttöön voi antaa vain henkilö itse, ei kukaan toinen hänen puolestaan. Suostumuksen on oltava nimenomainen, joten palveluntuottajan on varmistuttava aina, että suostumusta antaessaan henkilö ymmärtää suostumuksensa merkityksen. Palveluntuottajaa ohjattiin muuttamaan menettely kamerahoivan käytössä lain mukaiseksi ja rajaamaan sen niihin asiakastilanteisiin, joissa asiakas ymmärtää ja on tietoinen hoivakameran toiminnasta ja tarkoituksesta ja pystyy itse antamaan nimenomaisen suostumuksensa sen käyttöön. Aluehallintovirasto totesi, että erilaiset teknologiset ratkaisut voivat tuoda hoito- ja hoivatyöhön hyödyllistä apua ja lisätä asiakasturvallisuutta. Teknologian käyttö vaatii kuitenkin monissa tilanteissa asiakkaalta vuorovaikutustaitoja ja kykyä osallistua välineiden käyttöön. Siten hoivakamerakäyntejäkään ei ole perusteltua kategorisesti kieltää, vaan käytön lainmukaisuutta on harkittava tapauskohtaisesti. Lainsäädännössä ei ole erityisiä säännöksiä siitä, missä tilanteissa kameravalvonta on oikeutettua tai sallittua ja milloin se on oikeudetonta. Perustuslain mukaan yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojan turvaavia perusoikeuksia ei saa rajoittaa ilman laissa säädettyä perustetta. Henkilön kuvaaminen yksityisissä olosuhteissa, kuten hänen omassa huoneessaan, kuuluu kotirauhan piiriin ja on katsottava itsemääräämisoikeuden rajoittamiseksi silloin, kun henkilö ei pysty siihen itse vaikuttamaan. Tietosuojavaltuutetun ohjeistuksen mukaan myös ei-tallentavassa kameravalvonnassa on kyse henkilötietojen käsittelystä. 

Tietosuojavaltuutettu on lastensuojelun perhehoitoa koskevassa ratkaisussaan (539/451/2011) todennut käsityksenään, että sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on alan erityisviranomaisena arvioida, missä tilanteissa kameravalvonta olisi perhekodeissa tai muissa lastensuojeluyksiköissä annettavan hoivan tai muun huolenpidon kannalta taikka muusta syystä perusteltua ja lainmukaista ja missä tilanteissa ei. Kameravalvontaa tulee käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa yksityisyyden suojaan vähemmän puuttuvat keinot eivät ole riittäviä. 

Tietosuojavaltuutetun käsityksen mukaan kameravalvonta asuintiloissa puuttuu voimakkaasti henkilöiden yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan. Tämän vuoksi sen käyttämisen edellytysten pitäisi hänen mielestään selkeästi ilmetä joko lainsäädännöstä tai ohjeista. Hänen käsityksensä mukaan asukkaiden tai työntekijöiden suostumuksellakaan ei voida syrjäyttää vaatimusta siitä, että kameravalvonnan tulee olla lain sallimaa ja henkilötietojen kerääminen sen avulla asiallisesti perusteltua kyseessä olevan toiminnan kannalta. Silloin kun erityisviranomaisten mielestä kameravalvonta ei ole suositeltavaa tai lainmukaista, ei myöskään henkilötietojen käsittely kameravalvonnan avulla voi olla asiallisesti perusteltua henkilötietolain kannalta arvioituna. 

Tietosuojavaltuutettu viittaa ratkaisussaan rikoslain 24 luvun 6 §:n, jossa säädetään salakatselusta. Säännöstä sovelletaan myös kameravalvontaan. Kyseistä lainkohtaa koskevien hallituksen esityksen perustelujen mukaan (HE 184/1999 vp) oikeudetonta ei olisi esimerkiksi laissa nimenomaan sallittu katselu. Katselu tai kuvaaminen teknisellä laitteella ei olisi oikeudetonta myöskään silloin, kun siihen on saatu tarkkailtavan suostumus. Vaikka kameravalvonta ei olisikaan salakatselua, on sen joka tapauksessa täytettävä myös henkilötietolain tai muun lainsäädännön vaatimukset. Nauhoittavaan kameravalvontaan sovelletaan myös henkilötietolain (523/1999) säännöksiä. Silloin, jos kameravalvontaa on, siitä tulee informoida kuvattavia ja laatia rekisteriseloste.  

Tietosuojavaltuutettu toteaa, että henkilötietolain mukaan henkilötietojen käsittelyn tulee olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta ja kerättyjen tietojen tulee olla tarpeellisia kerättyyn tarkoitukseen. Suostumuksellakaan ei saa kerätä tarpeettomia tietoja. Rekisteröidyn yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojan turvaavia perusoikeuksia ei saa rajoittaa ilman laissa säädettyä perustetta. Ennen kameravalvonnan aloittamista tulee siten ratkaista kysymys siitä, onko kameravalvonta kyseessä olevassa tilanteessa yleensä sallittua vai ei. 

Apulaisoikeusasiamies on lastensuojelulaitoksen toimintaa koskevassa ratkaisussaan (EOAK/5377/2018) todennut, että lastensuojelulaitoksessa toteutettavasta kameravalvonnasta ei ole säännelty lailla, kuten esimerkiksi vankiloissa toteutettavan kameravalvonnan osalta on tehty. Ratkaisun mukaan kameravalvonnalla, oli sitten kysymys nauhoittavasta tai ei-nauhoittavasta kameravalvonnasta, puututaan aina henkilön yksityisyyteen. Kameravalvonnan järjestämisessä on noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Tällöin on arvioitava, voidaanko kameravalvonnan sijasta käyttää muita lapsen yksityisyyttä paremmin huomioivia keinoja. Jatkuvaa kameravalvontaa voidaan järjestää vain, jos kysymys on lapsen terveyden, hoidon ja turvallisuuden kannalta välttämättömästä valvonnasta, joka ei ole muutoin järjestettävissä. Kameravalvonnan sekä sen syyn tulee olla kaikkien tiedossa. Kameravalvonnan järjestämisellä ei siis voida korvata puutteellisia, sijoitettujen lasten hoidon tarpeeseen vastaamattomia henkilöresursseja, eikä varsinkaan lapsen tarvitseman laitoksen ohjaajan tai muun työntekijän tukea ja läsnäoloa sijoitetun lapsen arjessa. 

Oikeusasiamiehen kehitysvammaisten henkilöiden ympärivuorokautista palveluasumista koskevassa ratkaisussa (EOAK/2008/2019) oikeusasiamies korostaa, että kehitysvammaisten henkilöiden tehostetun palveluasumisen yksiköissä tulee olla riittävästi henkilökuntaa asukkaiden ympärivuorokautisen hoidon, huolenpidon ja valvonnan turvaamiseksi. Oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan käytössä olleen teknisen kuuntelujärjestelmän käyttäminen asukkaan kotirauhan piirin kuuluvassa kodissa saattaa olla ongelmallista yksityisyyden ja yksityiselämän suojan kannalta.  

Täysi-ikäisen kehitysvammaisen huoneeseen oli asennettu tallentava kameravalvonta, jonka avulla pyrittiin ennalta ehkäisemään asiakkaan itselleen aiheuttamia vammoja. Koska tämä vahingoittava käytös ilmeni erityisesti wc-tiloissa, kameran näkymä ulottui myös näihin tiloihin. Kameravalvonta lopetettiin 10.6.2016 kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muutosten voimaan tultua, koska lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta kameravalvonnan toteuttamiseen asiakkaan yksityistiloissa, varsinkaan saniteettitiloissa. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 3 a luvussa on lainmuutoksella 381/2016 säädetty itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä erityishuollossa (42 §–42 q §). Asiakkaan äiti ja asiakkaan edunvalvoja valittivat päätöksestä ja vaativat kameravalvonnan jatkamista. 

Sekä hallinto-oikeus että myöhemmin korkein hallinto-oikeus (KHO:2017:132) totesivat ratkaisussaan, että kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa, sellaisena kuin se on muutettuna lailla 381/2016, ei ole säädetty rajoitustoimenpiteestä, jonka perusteella voitaisiin päättää kehitysvammaisen henkilökohtaisessa käytössä olevien huoneen ja wc-tilojen kameravalvonnasta. Tällaisen kameravalvonnan käyttämisestä päättäminen ei ole kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain nojalla sallittua. Tältä osin ei ole oikeudellista merkitystä sillä, että rajoitustoimenpide, jota ei sallita mainitussa laissa, mahdollisesti olisi asianomaisen kehitysvammaisen henkilön edun mukainen tai hänen perusoikeuksiaan vähemmän rajoittava kuin sallitut rajoitustoimenpiteet. 

Valvontakäytännöt tulevat yhtenäistymään, kun valtion aluehallinnon uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon. Samalla muodostetaan uudet alueelliset elinvoimakeskukset. Uudistamisessa tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua. Aluehallinnon uudistus perustuu pääministeri Orpon hallitusohjelmaan. Uudistuksessa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten ympäristöasioiden vastuualueen tarkoituksenmukaiset tehtävät yhdistetään. Uudessa valtakunnallisessa virastossa ympäristöön liittyvät lupa- ja valvontatehtävät muodostavat yhden yhtenäisen kokonaisuuden. ELY-keskusten jäljelle jäävät tehtävät kootaan nykyistä vahvemmille alueille elinvoimakeskuksiin. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että teknologisia ratkaisuja voidaan käyttää asiakkaan sosiaalipalveluissa asiakkaan perusoikeuksia kunnioittaen. Teknologisten ratkaisujen käyttäminen olisi mahdollista asiakkaan toimintakyvyn, turvallisuuden, osallisuuden ja hyvinvoinnin tueksi ja niiden tulisi soveltua käytettäväksi asiakkaan palvelussa ja vastata asiakkaan tarpeisiin. Ratkaisujen soveltuvuus asiakkaalle arvioitaisiin osana sosiaalihuollon asiakasprosessia. Lisäksi teknologisten ratkaisujen käyttöönotossa ja käytössä tulisi noudattaa laissa säädettyjä reunaehtoja, kuten että asiakas osaa tarpeen mukaan käyttää ratkaisua ja että ratkaisu ei puutu asiakkaan yksityisyydensuojaan enempää kuin hänen hoidon ja huolenpidon tarpeensa välttämättä edellyttää. Teknologisen ratkaisun tulisi myös toimia tarkoitustaan vastaavalla tavalla eikä se saisi vaarantaa asiakasturvallisuutta.  

Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi yleinen säännös teknisestä valvonnasta sosiaalihuollon toimintayksiköiden yhteisissä tiloissa. Säännöksellä mahdollistettaisiin kameravalvonta sekä muu esimerkiksi liiketunnistimiin perustuva tekninen valvonta sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisissä tiloissa. Tekninen valvonta olisi mahdollista, kun se olisi tarpeen asiakkaiden terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja se tulisi rajata ajallisesti ja alueellisesti välttämättömään. Teknisen valvonnan tulisi olla oikeasuhtaista tarkoitukseensa nähden. Teknisestä valvonnasta ja sen toteuttamistavasta tulisi ilmoittaa näkyvällä tavalla niissä tiloissa, joissa teknistä valvonta käytetään.  

Asiakastietojen käsittelyyn sekä teknologisten ratkaisujen käytön että teknisen valvonnan yhteydessä sovellettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettua lakia. 

Esityksessä ehdotetaan, että sosiaalihuoltolakiin ja vanhuspalvelulakiin lisättäisiin uusi säännös, jonka nojalla olisi aina asiakassuunnitelmaa laadittaessa arvioitava, voidaanko asiakkaan palvelutarpeisiin vastata teknologisilla ratkaisuilla.  

Esityksessä ehdotetaan, että asiakasmaksulakia muutettaisiin siten, että asiakasmaksun periminen on mahdollista niissä tilanteissa, kun asiakkaan kiireelliseen ja ennakoimattomaan avun tarpeeseen vastattaisiin käyttäen sosiaalihuoltolain 47 §:ssä tarkoitettua teknologista ratkaisua. Muutos mahdollistaisi asiakasmaksun perimisen turva-auttamispalvelun toteuttamisesta osana kotihoitoa. 

Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen laskemisessa mahdollistettaisiin teknologian ja teknisen valvonnan ottaminen huomioon silloin, kun niillä olisi henkilöstötarvetta pienentävä vaikutus. Henkilöstömitoitusta arvioitaessa voitaisiin mitoitusta pienentää enintään 0,04 työntekijää asiakasta kohti, mikäli toimintayksikössä olisi käytössä teknologiaa, joilla voidaan korvata välitöntä asiakastyötä. Toteutuneen henkilöstömitoituksen olisi kuitenkin aina oltava vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti. Palveluntuottajan olisi mahdollista tehdä teknologian käyttöön liittyvät henkilöstömitoitusta koskevat muutokset 31.3.2027 saakka ilman valvontaviranomaisen päätöstä rekisteröinnin muutoksesta.  

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Esityksen vaikutusarvioinnissa arvioitavat kokonaisuudet: 

Yleiset säännökset teknologian käytöstä sosiaalihuollossa 

Teknologian huomioiminen iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen laskennassa 

THL on STM:n toimeksiannosta toteuttanut selvitystyön, jossa on kartoitettu aihetta koskevaa tutkimustietoa ja selvitetty muun muassa teknologian käytön vaikutuksia henkilöstöön ja asiakkaisiin mukaan lukien asiakkaiden perusoikeuksien toteutumiseen liittyvät vaikutukset. Raportti (Alastalo ym. Teknologioiden käytön huomioiminen ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksessa. Arviointitutkimuksen loppuraportti. Työpaperi 10/2025. THL.) löytyy: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150999/URN_ISBN_978-952-408-474-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Arvioinnissa on hyödynnetty lisäksi näitä raportteja: 

Paula Pennanen, Miia Jansson, Paulus Torkki, Marja Harjumaa, Iida Pajari, Elina Laukka, Sanna Lakoma, Henna Härkönen, Anastasiya Verho, Susanna Martikainen, Anne Kouvonen, Riikka-Leena Leskelä. Digipalvelujen vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:52. Valtioneuvoston kanslia. Helsinki 2023. 

Heidi Anttila, Minna Anttila, Sari Koivisto, Marketta Niemelä, Jouni Kaartinen, Pirita Forsius, Sari Kauppinen ja Minna-Liisa Luoma. Kotihoidon uudet ratkaisut. Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille - KATI-ohjelman 2020–2023 loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 9/2023. Helsinki 2023. 

Sari Kehusmaa, Sari Honkanen & Petra Saukkonen (toim.) Kehittyvät iäkkäiden palvelut Suomessa Vanhuspalvelujen tila -seurannan tuloksia 2023. Raportti 5/2024. THL. Helsinki 2024. 

Vaikutusten arvioinnissa on tehty yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, THL:n ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n kesken. Valmistelun aikana on säädösehdotuksen vaikutuksista ja toimeenpanosta keskusteltu myös hyvinvointialueiden ikääntyneiden palveluiden johdon yhteistyöverkostossa ja vammaispalvelujen asiantuntijaryhmässä sekä hankkeen laajassa seurantaryhmässä. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Hallituksen esityksen taustalla on pääministeri Orpon hallitusohjelmakirjaus ja säästötavoite, jotka johtavat siihen, että lainsäädäntöä on muutettava. Kysymyksenä onkin se, että olisiko muita mahdollisia tapoja säätää teknologian huomioimisesta henkilöstömitoituksessa, kuin mitä tässä esityksessä esitetään. 

Esityksessä ehdotetaan, että teknologiaa voidaan huomioida henkilöstömitoituksen laskemisessa maksimissaan 0,04 työntekijää asiakasta kohti. Vaihtoehtoisena ratkaisuna olisi jättää säätämässä tällaisesta maksimivaikutuksesta ja sen sijaan antaa toimintayksiköiden ottaa teknologiaa huomioon niin paljon kuin ne voivat. Tässä ratkaisussa riskinä on kuitenkin nähty se, että syntyy hallitsematon tilanne, jossa teknologian käyttäminen nähdään mahdollisuutena laskea henkilöstömitoitus kategorisesti vähimmäismitoitukseen 0,6, vaikka toimintayksiköiden tuleekin ottaa huomioon asiakkaidensa hoitoisuus. Lisäksi on otettava huomioon, että sääntely olisi teknologianeutraalia ja toimintayksiköt arvioivat itse teknologian vaikutuksen mitoitukseen. Tällöin on perusteltua, että sääntely toteutetaan muilla rajauksilla, eli maksimivaikutuksen asettamisella, mahdollisimman tarkkarajaisena ja täsmällisenä. Toisaalta voidaan kysyä, että voisiko teknologian täysimääräisellä huomioimisella henkilöstömitoituksen laskemisessa olla positiivisiakin vaikutuksia. Ympärivuorokautisissa palveluyksiköissä on jo tällä hetkellä käytössä teknologiaa, kuten yövalvontaa, automaattista lääkehuoltoa ja turvarannekkeita. Yksiköt voisivat kuitenkin mahdollisesti investoida uuteen teknologiaan ja kehittää sosiaalipalveluja entistä tehokkaammiksi, jos ne voisivat huomioida teknologian henkilöstömitoituksessa täysimääräisesti.  

Vaihtoehtoisena ratkaisuna voidaan arvioida myös sitä, että teknologisista ratkaisuista tai teknisestä valvonnasta ei säädettäisi. Kuten esityksessä on tuotu esiin, ovat valvontaviranomaiset antaneet lukuisia ratkaisuja esimerkiksi kameravalvonnasta ja sen tyyppisistä teknologioista. Jos teknologiasta ja teknisestä valvonnasta ei säädettäisi, olisi oikeustila edelleen epäselvä, eivätkä sosiaalihuollon järjestäjät voisi olla varmoja siitä, onko erilaisten teknologioiden käyttäminen oikeutettua. Alueellinen yhdenvertaisuus ei tällöin toteutuisi. Jos ei säädettäisi velvollisuudesta arvioida teknologian mahdollisuuksia asiakkaan sosiaalipalveluissa, voisi teknologian hyödyntäminen jäädä pienemmäksi kuin sen potentiaali on, ja toisaalta kaikki asiakkaat eivät välttämättä pääsisi hyötymään teknologian mahdollisuuksista.  

On mahdollista myös arvioida vaihtoehtoisena ratkaisuna sitä, että teknologiasta säädettäisiin teknologiakohtaisesti. Sääntelystä voisi näin tulla hyvin tarkkarajaista, mutta riskinä olisi se, että lainsäädäntöä olisi muutettava jatkuvasti, jotta se vastaisi nopeasti kehittyvää teknologiaa.  

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

7.1  Sosiaalihuoltolaki

3 §Määritelmät. Lain 3 §:ään, joka koskee määritelmiä, lisättäisiin uusi 8 ja 9 kohta. Pykälän 7 kohtaa muutettaisiin lisäämällä sen loppuun puolipiste.  

Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin teknologinen ratkaisu. Teknologisella ratkaisulla sosiaalihuoltolaissa tarkoitettaisiin asiakkaan sosiaalipalvelun toteuttamisessa käytettäviä sähköisiä laitteita, ohjelmistoja, palveluja ja järjestelmiä. Tässä laissa tarkoitettu teknologinen ratkaisu olisi ensinnäkin sähköinen. Teknologinen ratkaisu voisi olla fyysinen laite, kuten tietokone tai turvaranneke. Se voisi myös olla koodi, sovellus tai käyttöjärjestelmä, tai verkkopalvelu ja digitaalinen alusta tai järjestelmä, johon yhdistyy laitteita, ohjelmistoja tai prosesseja. Teknologisessa ratkaisussa voidaan käsitellä asiakastietolain tarkoittamia asiakastietoja. Sosiaalihuoltolaissa ei säädettäisi kuhunkin ratkaisuun liittyvistä vaatimuksista, vaan niihin sovellettaisiin muussa lainsäädännössä olevia vaatimuksia riippuen siitä, mistä ratkaisusta on kyse. Ratkaisu voi esimerkiksi olla lääkinnällinen laite tai tekoälyjärjestelmä, jolloin sovellettaisiin kyseisiä laitteita ja järjestelmiä koskevia vaatimuksia. Sääntelyehdotus ei siten ole ristiriidassa esimerkiksi lääkinnällisiä laitteita tai tekoälyjärjestelmiä koskevan EU-lainsäädännön kanssa.  

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin tekninen valvonta. Teknisellä valvonnalla tarkoitettaisiin asiakkaan kuvan, äänen ja liikkeen havainnointia sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisissä tiloissa. Teknistä valvontaa voidaan toteuttaa monin eri tavoin ja erilaisilla teknologioilla, kuten esimerkiksi kameralla tai liiketunnistimilla. Olennaista olisi se, onko teknisellä valvonnalla tarkoitus havainnoida asiakkaan kuvaa, ääntä tai liikettä. Teknisen valvonnan yhteydessä voidaan käsitellä asiakastietolain tarkoittamia asiakastietoja.  

39 §Asiakassuunnitelma . Lain 39 §:ää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin velvollisuudesta arvioida, voidaanko asiakkaan palvelutarpeisiin vastata teknologisilla ratkaisuilla ottaen huomioon, mitä lain 47 §:ssä säädetään. Arviointivelvollisuus tarkoittaisi sitä, että osana asiakkaan sosiaalipalvelujen suunnittelua hyvinvointialueella olisi velvollisuus arvioida, miten teknologia voisi olla hyödyksi asiakkaan sosiaalipalveluissa. Hyvinvointialueet ovat jo nyt ottaneet laajasti käyttöön erilaisia teknologisia ratkaisuja sosiaalihuollon palveluissa, mutta ehdotetun sääntelyn myötä teknologian käytön edistäminen tuotaisiin osaksi asiakkaan sosiaalipalveluiden suunnittelua. Arviointivelvollisuus tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kotihoidon palvelujen suunnittelun yhteydessä olisi arvioitava, voidaanko joku osa fyysisistä käynneistä korvata etäkäynneillä. Arviointivelvollisuus voisi tarkoittaa myös sitä, että arvioidaan, voitaisiinko kotihoidon yhteydessä käyttää lääkeautomaattia, hoivakameraa tai hyvinvoinnin etäseurantaa. Käytännössä arvioinnin toteuttaisi se ammattilainen, joka vastaa asiakkaan palvelujen suunnittelusta. Momentissa olisi viittaus ehdotettavaan uuteen 47 §:ään. Viittauksen tarkoituksena on ilmentää, että osana arviointia tulee huomioida 47 §:ssä säädetyt reunaehdot teknologian käyttämiselle. Yhtä lailla asiakkaan palveluiden suunnittelussa tulee huomioida lainsäädännön yleiset velvoitteet asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Arviointivelvollisuus olisi siis osa tätä kokonaisuutta.  

Arviointivelvollisuudella ja siihen kytkeytyvällä uudella 47 §:llä turvataan teknologian hyödyntämisessä kansallisesti yhtenäiset edellytykset, jolloin teknologian käyttäminen on yhdenmukaista. Teknologian tarkoituksena sosiaalihuollon palveluissa on asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja etua kunnioittaen turvata hänen oikeuksiaan. Teknologian hyödyntämisellä voidaan osaltaan turvata sote-sektorin resursseja, erityisesti henkilöstön riittävyyttä, ja samalla kaikilla on mahdollisuus hyötyä teknologiasta. Arviointivelvollisuuden tulisi johtaa siihen, että asiakkaan palveluita suunniteltaessa arvioidaan teknologian mahdollisuudet ja tarvittaessa myös perustellaan, miksi teknologiaa ei käytetä. Arviointivelvollisuuden ei kuitenkaan tulisi johtaa siihen, että kaikissa tilanteissa aina käytetään teknologiaa, vaan arvioinnissa tulee korostua se, että asiakkaan palvelut suunnitellaan asiakkaan etu huomioiden. Asiakkailla lain voimaan tullessa käytössä olevat teknologiset ratkaisut olisi saatettava osaksi asiakkaan asiakassuunnitelmaa, kun asiakkaalle hänen tilanteensa muuttuessa tehdään uusi palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelmaa päivitetään sen johdosta. 

Vammaispalvelulain palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelmaa koskevassa 4 §:ssä viitataan sosiaalihuoltolain 39 §:ään. Arviointivelvollisuus koskee siten myös vammaispalvelulain mukaista asiakasprosessia. Lastensuojelulain 30 §:ssä säädetään asiakassuunnitelmasta. Pykälässä ei viitata sosiaalihuoltolain 39 §:ään. Arviointivelvollisuuden soveltumista lastensuojelulain mukaiseen asiakasprosessiin voidaan arvioida lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä ja se edellyttää laajempaa lapsivaikutusten arviointia.  

47 § Teknologiset ratkaisut sosiaalihuollon palveluissa . Uudessa 47 §:ssä säädettäisiin teknologisten ratkaisujen käyttämisestä sosiaalihuollon palveluissa.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että asiakkaan sosiaalipalvelun toteuttamisessa asiakkaan toimintakyvyn, turvallisuuden, osallisuuden ja hyvinvoinnin tueksi käytettävien teknologisten ratkaisujen tulee soveltua käytettäväksi asiakkaan sosiaalipalvelussa ja vastata asiakkaan tarpeisiin. Asiakkaan sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaista palvelutarpeen arviointia tehtäessä on kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja otettava huomioon hänen toivomuksensa, mielipiteensä ja yksilölliset tarpeensa. Asiakkaan tulee voida vaikuttaa palvelunsa sisältöön eli sosiaalihuollon ammattihenkilön tulee toimia yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa siten, että asiakkaan kokemat tarpeet ja toivomukset ohjaisivat mahdollisuuksien mukaan asiakasprosessin etenemistä. Sosiaalihuollon toteuttamisen keskeisistä periaatteista säädetään lain 30 §:ssä. Pykälän mukaan asiakasta tulee kohdella siten, että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan eikä hänen ihmisarvoaan loukata. Asiakkaan etu tulee ensisijaisesti ottaa huomioon. Ammattihenkilö arvioi palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä myös palvelun toteuttamisen tavan asiakkaan yksilöllinen tilanne huomioiden. Iäkkään henkilön palvelutarpeen selvitystä tehtäessä on lisäksi noudatettava vanhuspalvelulakia. Vammaisen henkilön palvelutarvetta arvioitaessa on lisäksi noudatettava vammaispalvelulakia, jonka mukaan vammaisen henkilön osallisuutta on tuettava hänen toimintakykynsä, ikänsä ja kehitysvaiheensa sekä elämäntilanteensa edellyttämällä tavalla. Vammaista henkilöä on tarvittaessa tuettava tiedon saannissa sekä oman mielipiteen muodostamisessa ja ilmaisemisessa. Lapsen mielipiteen selvittämisestä ja kuulemisesta lastensuojelua toteutettaessa säädetään lastensuojelulaissa.  

Käyttöön otettavien teknologisten ratkaisujen soveltuvuus asiakkaan palveluihin ja toimenpiteisiin tulisi arvioida osana sosiaalihuollon asiakasprosessia. Sosiaalihuoltolain 39 §:ssä säädetään asiakassuunnitelmasta. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan asiakassuunnitelma sisältää ammatillisen arvion tarvittavista palveluista ja toimenpiteistä. Teknologiset ratkaisut olisivat osa palveluja ja toimenpiteitä, jolloin ne kirjattaisiin asiakassuunnitelmaan. Pykälän 1 momentissa olisi viittaus asiakaslain 8 ja 9 §:ään, jossa säädetään asiakkaan itsemääräämisoikeudesta. Teknologisia ratkaisuja hyödynnettäessä olisi otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Jos ammattilainen arvioi teknologisen ratkaisun soveltuvan asiakkaan palveluun ja asiakas vastustaa sitä, olisi yritettävä löytää yhteisymmärrys asiakkaan palvelun toteuttamisen tavasta. Asiakkaan ymmärrystä ja tietoutta voitaisiin esimerkiksi lisätä kertomalla teknologian hyödyistä ja teknologian toimintatavoista. Hyviä kokemuksia on myös saatu toimintamallista, jossa asiakas on voinut ensin kokeilla ehdotettua palvelun toteuttamistapaa ja saada siihen ohjausta ja tukea ja näin totutella siihen. Ammattilainen voi kuitenkin katsoa, että teknologinen ratkaisu soveltuisi osaksi asiakkaan palvelun toteuttamista eikä teknologisen ratkaisun käyttöönotto vaadi asiakkaan suostumusta. Palveluista päätettäessä ja palveluita toteutettaessa on kuitenkin aina otettava huomioon asiakkaan etu. Harkittaessa teknologian käyttöä eri sosiaalihuollon palveluissa, on lisäksi otettava huomioon, mitä sosiaalihuollon erityislainsäädännössä säädetään esimerkiksi koskien vammaisia tai ikääntyneitä henkilöitä tai lapsia. Vammaispalvelujen osalta tulee huomioida vakiintunut ratkaisukäytäntö, jonka mukaan, vaikka palvelujärjestäjällä on viime kädessä oikeus päättää palvelun järjestämistavasta, tulee asian ratkaisussa ottaa huomioon asiakkaan mielipiteet ja yksilöllinen avun tarve, eikä palvelua saa järjestää sillä tavoin, että palvelun käyttö tosiasiassa estyy (EOAK/6302/2020). Yhtä lailla lasten kohdalla on kaikissa sosiaalihuollon toimissa ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.  

Sosiaalihuollon ammattihenkilöllä tulee olla tarvittava osaaminen myös sen teknologisen ratkaisun osalta, jonka soveltuvuutta hän arvioi asiakkaan palveluun. Ammattihenkilöiden tulisi saada tarvittava koulutuskäytössä oleviin teknologisiin ratkaisuihin. Tarvittava koulutus on riittävää silloin, kun ammattihenkilöllä on teknologisesta ratkaisusta sellainen osaaminen ja tieto, että hän pystyy arvioimaan teknologisen ratkaisun soveltuvuutta asiakkaan palveluihin. Tätä tukee ammattihenkilön sosiaalihuollon ammattiosaaminen. Sosiaalihuollon palvelujen toteuttamisessa ei voida hyödyntää teknologisia ratkaisuja, joihin sosiaalihuollon ammattihenkilöt eivät saa tukea, koulutusta ja perehdytystä.  

Asiakkaalla olisi oikeus hakea muutosta sosiaalihuollon palvelua koskevaan päätökseen siten kuin lain 6 luvussa säädetään. Teknologisten ratkaisujen mahdollistaminen osaksi sosiaalihuollon palvelujen toteuttamista ei näin ollen vaikuta muutoksenhakuun eikä muuhun, mitä sosiaalihuollon palvelujen oikeusturvasta on säädetty.  

Teknologinen ratkaisu voi olla soveltuva asiakkaan palvelun toteuttamiseen esimerkiksi silloin, kun se lisää asiakkaan turvallisuutta. Teknologisia ratkaisuja voidaan käyttää hälyttämään asiakkaan kiireellisestä avuntarpeesta. Kiireelliseen avuntarpeeseen vastaaminen on osa sosiaalihuoltolain 19 a §:n 2 momentin 1 kohdan mukaista kotihoidon hoitoa ja huolenpitoa. Turvallisuutta lisääviä teknologisia ratkaisuja ovat esimerkiksi turva-auttamisteknologia kuten turvarannekkeet, hoivakamerat, älymatot, kaatumisanturit ja muut vastaavat teknologiset ratkaisut, jotka tukisivat asiakkaan turvallisuutta osana hänelle annettavaa sosiaalipalvelua. Asiakkaan turvallisuutta ja yhtä lailla asiakkaan turvallisuuden tunnetta voisivat kotona tai kodinomaisessa ympäristössä, kuten ympärivuorokautisen palveluasumisen tai yhteisöllisen asumisen yksikössä, tukea esimerkiksi sellaiset ratkaisut, jotka mahdollistavat asiakkaan voinnin tarkistamisen etäyhteyden avulla ja tarvittaessa yhteyden saamisen asiakkaaseen. Tällaiset teknologiset ratkaisut, kuten hoivakamerat, mahdollistavat asiakkaan hyvinvoinnin seuraamisen paremmin kuin fyysiset käynnit, koska etänä videon välityksellä asiakkaaseen voidaan esimerkiksi hätätilanteessa ottaa nopeampaa ja helpommin yhteyttä. Etänä toteutettava tarkastuskäynti mahdollistaa myös useammat tarkastukset useamman asiakkaan osalta samassa ajassa. Hoivakamera voisi olla käytössä myös palveluasumisessa, jolloin kuvayhteys asiakkaaseen huoneeseen voidaan saada välittömästi, jos esimerkiksi älymatto tai liiketunnistin tekee hälytyksen. Kyseinen teknologia vähentää tarvetta yöaikaisten hoitajien määrään, kun hoitajien ei tarvitse kiertää ja tarkistaa asukkaiden tilannetta heidän huoneissaan käymällä ja avaamalla asukkaan huoneen ovi vain tarkistuskäynnille, jonka voi tehdä teknologian avulla. Kyseinen henkilöstöresurssi voidaan käyttää tärkeimpiin ajankohtiin esimerkiksi aamu- tai iltavuoroihin. Hoivakameran käyttö palveluasumisessa voi myös turvata asiakkaan yksityisyyttä paremmin kuin fyysiset tarkistuskäynnit asiakkaan huoneessa, koska fyysisiä käyntejä tulee tehdä varmuuden vuoksi. Turvarannekkeet tukevat asiakkaan turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta esimerkiksi kotona asuessa. Turvarannekkeessa on usein hälytysnappi, jonka avulla asiakas voi tehdä hätätilanteessa hälytyksen. Turvaranneke voi myös sisältää sensoreita, jotka hälyttävät automaattisesti etukäteen määritellyissä tilanteissa, esimerkiksi oven auetessa. Turvaranneke voi tehdä hälytyksen tai lähettää tietoja myös automaattisesti asiakkaan elintoiminnoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Hyvinvointialueet toteuttavat jo nyt turva-auttamispalvelua.  

Asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia voivat tukea myös esimerkiksi automaattiset lääkeannostelijat, jotka ohjaavat kotihoidon asiakkaan ottamaan lääkkeen oikeana annoksena ja oikeaan aikaan. Annostelija muistuttaa äänellisesti lääkkeen ottamisesta ja jos lääkettä ei oteta, lääke tallennetaan annostelijan varastoon ja henkilökunnalle menee tieto asiasta. Kun annostelija annostelee lääkkeen ja ilmoittaa asiakkaalle sen ottamisesta, ei kotihoidon asiakkaan luona tarvita sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöä pelkästään jakamassa lääkkeitä. Etäkäynteinä voidaan tehdä lääkkeenoton muistutusta ja valvontaa, ravitsemuksen seurantaa ja valvontaa, suunhoidon muistutusta, asiakkaan voinnin seurantaa ja liikkumisen tukemista ja harjoittelua. Etäkäynnit eivät voi kokonaan korvata fyysisiä asiakastapaamisia, mutta niiden avulla voidaan osittain vähentää kotikäynteihin kuluvaa matka-aikaa ja siten lisätä välittömään asiakastyöhön käytettävää osuutta työntekijöiden työajasta. Teknologian avulla voidaan vapauttaa työntekijöiden aikaa rutiininomaisista ja usein myös raskaista työtehtävistä käytettäväksi välittömään asiakkaiden kohtaamiseen.  

Teknologisilla ratkaisuilla voidaan myös tukea ja edistää osallisuutta. Teknologian tavoitteena olisi esimerkiksi auttaa toimintarajoitteisen asiakkaan mielekästä arjessa elämistä ja samalla teknologia voisi vähentää riippuvuutta hoitohenkilöstöstä. Osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, kuten etäryhmäliikuntaa tai harrastetoimintaa, voidaan toteuttaa esimerkiksi etäyhteydellä. Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan voi korvata henkilökohtaista kontaktia. Osallisuudenkin edistämisessä teknologian käyttöönoton prosessi lähtee tarpeesta, jota teknologian on tarkoitus tukea.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että teknologisia ratkaisuja, jotka havainnoivat asiakkaan kuvaa, ääntä, liikettä tai elintoimintoja saa käyttää asiakkaan kodissa ja henkilökohtaisessa asuinhuoneistossa lukuun ottamatta saniteettitiloja, mikäli se on välttämätöntä asiakkaan hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi. Ehdotus mahdollistaisi esimerkiksi hoivakamera-tyyppisten ratkaisujen, älymattojen, kaatumisantureiden ja liikesensoreiden käyttämisen asiakkaan huoneessa ja kotona, mutta niitä ei saisi käyttää saniteettitiloissa, kuten WC:ssä tai pukuhuoneessa. Ratkaisujen käyttäminen olisi mahdollista, mikäli se olisi välttämätöntä asiakkaan hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi. Välttämättömyyden arviointi olisi tapauskohtainen ja kokonaisvaltainen arviointi asiakkaan tilanteesta. Välttämättömyys ei tarkoita vain sitä, että ratkaisu olisi asiakkaalle hyödyllinen, vaan myös sitä, että ilman ratkaisua asiakkaan hoito ja huolenpito voisi esimerkiksi vaarantua.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden tulisi täyttyä, jotta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja teknologisia ratkaisuja voitaisiin ottaa käyttöön ja käyttää asiakkaan sosiaalipalvelussa. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että asiakkaan tulee olla tietoinen teknologisen ratkaisun käytöstä, osata tarpeen mukaan käyttää sitä ja saada tarpeen mukaan ohjausta ja neuvontaa sen käytössä. Tämän toteuttamisessa tulee ottaa huomioon kunkin asiakkaan yksilöllinen ymmärryskyky ja huolehtia asian saattamisesta asiakkaan tietoisuuteen hänen ymmärrystään vastaavalla tavalla. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asiakkaan iän, ymmärryskyvyn tai ilmaisukyvyn rajoituksen huomioimista. Samoin ennen teknologisten ratkaisujen käytön aloittamista olisi tärkeää huolehtia siitä, että asiakkaalle annetaan riittävä opastus tarvittavien laitteiden käyttöön hänen omat kykynsä, valmiutensa ja kielelliset oikeutensa huomioiden. Sillä, että asiakkaan tulisi olla tietoinen teknologisen ratkaisun käytöstä tarkoitetaan sitä, että teknologista ratkaisua ei voida ottaa käyttöön asiakkaan tietämättä. Asiakaslain 9 §:n mukaisesti, jos asiakas ei itse pysty osallistumaan sosiaalipalvelunsa toteuttamiseen, on asiakkaan tahtoa selvitettävä yhteistyössä hänen laillisen edustajansa taikka omaisensa tai muun läheisen henkilön kanssa. Teknologian käytöstä on siis tarvittaessa keskusteltava asiakkaan läheisen kanssa, jos asiakas ei itse pysty osallistumaan palvelunsa toteuttamiseen.  

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että teknologinen ratkaisu ei voi puuttua asiakkaan tai muun henkilön yksityisyyteen enempää kuin asiakkaan hoidon ja huolenpidon tarve välttämättä edellyttää. Teknologisen ratkaisun käytössä olisi siis huolehdittava, että asiakkaan yksityisyyttä kunnioitetaan. Esimerkiksi asiakkaan kotona käytössä olevat etäpalvelut olisi toteutettava niin, että asiakas on tietoinen siitä, milloin ja missä tilanteissa ammattilainen voi ottaa yhteyttä. Kohdan mukaan myös muiden henkilöiden yksityisyyden suoja olisi huomioitava. Tällainen edellytys suojaa myös esimerkiksi asiakkaan kanssa samassa taloudessa asuvia henkilöitä. Teknologisen ratkaisun toiminta voi perustua myös gps-paikannukseen, jonka avulla voidaan paikallistaa esimerkiksi kotoaan poistunut muistisairas henkilö. Tällaisessa tilanteessa asiakkaan hoidon ja huolenpidon tarve edellyttää, että hänet voidaan tarvittaessa paikallistaa ja teknologinen ratkaisu täten tukee hänen turvallisuuttaan. Koska eri teknologisten ratkaisujen sopivuus tulee erikseen arvioida asiakkaan palvelun yhteydessä, tulee arvioida, onko asiakkaan hoidon ja huolenpidon kannalta esimerkiksi paikallistamisteknologian käyttäminen välttämätöntä. Yhtä lailla tulee arvioida, minkälainen teknologia parhaiten turvaa asiakkaan hoidon ja huolenpidon ympärivuorokautisessa palveluasumisessa puuttumatta hänen yksityiselämän suojaansa enempää kuin välttämättä on tarpeen. Esimerkiksi hoivakameran ja sen tyyppisten ratkaisujen käyttö asiakkaan huoneessa turvaa asiakkaan hoitoa ja huolenpitoa. Ihminen ei voi valvoa tehokkaasti useita huoneita samanaikaisesti, mutta teknologinen ratkaisu voi hälyttää apua, kun asiakas sitä tarvitsee. Tällöin voidaan arvioida, että rajoittamalla asiakkaan yksityiselämän suojaa, turvataan samalla hänen oikeutensa hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Momentin mukaiset edellytykset tulee aina arvioida ammatillisin perustein. Arvioinnissa otetaan huomioon asiakkaan etu. Palvelut tulee suunnitella ja toteuttaa käytännössäkin niin, että ne vastaavat asiakkaan tarpeita ja toteuttavat hänen yksityiselämän ja henkilötietojen suojaansa sekä itsemääräämisoikeuttaan, tiedollinen itsemääräämisoikeus mukaan lukien. 

Momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että teknologisen ratkaisun käyttöönotossa ja käytössä on huolehdittava siitä, että asiakkaan oikeus inhimilliseen kohtaamiseen ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen toteutuu. Kyse on inhimillisen kohtaamisen ja henkilökohtaisen vuorovaikutuksen toteutumisesta asiakkaan palvelujen kokonaisuudessa. Vaikka teknologisilla ratkaisuilla voidaan saavuttaa hyötyjä asiakkaalle, on huolehdittava siitä, että sosiaalipalvelun toteuttamisessa kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaan kohtaamiseen, läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. Teknologisia ratkaisuja käyttämällä voitaisiin täydentää henkilökohtaista vuorovaikutusta ja tukea asiakkaan ihmisarvoista kohtelua.  

Momentin 4 kohdassa säädettäisiin, että teknologisen ratkaisun käyttöönotossa ja käytössä on huolehdittava siitä, että se toimii tarkoitustaan vastaavalla tavalla eikä vaaranna asiakasturvallisuutta. Teknologinen ratkaisu voi esimerkiksi olla lääkinnällinen laite, jolloin siihen sovelletaan lääkinnällisiä laitteita koskevaa lainsäädäntöä. Ratkaisu voi olla myös sosiaali- ja terveydenhuollon laite, jolle on tehty digi-HTA arviointi. Digi-HTA-arviointimallin keskeiset arviointinäkökulmat ovat digitaalisten terveysteknologioiden vaikuttavuus, turvallisuus, kustannukset, käytettävyys ja saavutettavuus sekä tietoturva, tekoäly ja tietosuoja. Mallin avulla tuotetuilla Digi-HTA-arviointiraporteilla tuetaan hyvinvointialueiden digitaalisiin terveysteknologioihin liittyvää päätöksentekoa. Teknologissa ratkaisuissa voi olla kyse myös asiakastietolain tarkoittamasta tietojärjestelmästä, jolloin sovelletaan asiakastietolakia, tai tekoälyjärjestelmästä, jolloin sovelletaan EU:n tekoälyasetusta. Sosiaalihuollon palveluyksikön on myös valvontalain nojalla laadittava omavalvontasuunnitelma laadun ja asiakasturvallisuuden varmistamiseksi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että teknologisten ratkaisujen yhteydessä tapahtuvasta asiakastietojen käsittelystä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa. Asiakastietolaissa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä, kuten asiakastietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista, rekisterinpidosta sekä tiedonsaantioikeuksista ja tietojen luovuttamisesta. Asiakastietolakia olisi noudatettava kokonaisuudessaan, mutta myös erityisesti huomioiden sosiaalihuollon asiakasasiakirjoja koskevat 6 luvun säännökset. Henkilötietojen käsittelyn osalta myös EU:n yleinen tietosuoja-asetus asettaa edellytyksiä teknologian käytölle sosiaalihuollossa. Teknologisen ratkaisun turvallisuuden ja laadun osalta keskeinen on velvoite toteuttaa yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittama tietosuojavaikutustenarviointi, joka käsittää myös arvion rekisteröidyn oikeuksille ja vapauksille kohdistuvista riskeistä. Asetuksen mukaan vaikutustenarviointi on velvollisuus toteuttaa etenkin uutta teknologiaa käytettäessä, kun se arvion mukaan aiheuttaa luonnollisen henkilön oikeuksien ja vapauksien kannalta korkean riskin. 

Uutta pykälää sovellettaisiin vain tilanteissa, joissa on arvioitava teknologisen ratkaisun käyttöä asiakkaan sosiaalipalvelua toteutettaessa. Näin ollen pykälää ei sovellettaisi esimerkiksi hallinnollisessa työssä käytössä oleviin teknologisiin ratkaisuihin, kuten asiakastietojen kirjaamisen teknologioihin tai toiminnanohjausjärjestelmiin.  

Asiakkaan tahdosta riippumattomista toimenpiteistä sekä asiakkaan hoitoon tai huolenpitoon liittyvistä pakotteista ja rajoituksista sekä niitä koskevasta päätöksentekomenettelystä sosiaalihuollossa on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.  

48 § Tekninen valvonta sosiaalihuollon toimintayksiköiden yhteisissä tiloissa . Uudessa 48 §:ssä säädettäisiin teknisestä valvonnasta sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisissä tiloissa. Säännöksellä asetetaan yhtenäiset reunaehdot tekniselle valvonnalle sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisissä tiloissa. Tekninen valvonta olisi mahdollista silloin, kun se on tarpeen asiakkaidenterveyden, turvallisuuden tai hyvinvoinnin turvaamiseksi. Säännös koskee ainoastaan sosiaalihuollon toimintayksikön yhteisiä tiloja. Näin ollen tässä säännöksessä tarkoitettua teknistä valvontaa ei voida toteuttaa asiakkaiden omissa asuinhuoneistoissa tai muissa yksityiseen käyttöön tarkoitetuissa tiloissa, kuten saniteettitiloissa eli esimerkiksi WC:ssä tai pukuhuoneessa. Asuinhuoneistojen ja muiden yksityiseen käyttöön tarkoitettujen tilojen tekninen valvonta kuuluu ehdotetun 47 §:n mukaisiin teknologisiin ratkaisuihin, joiden käyttämiselle on omat 47 §:ssä säädetyt perusteensa. Näin ollen esimerkiksi asiakkaan asuinhuoneistossa hyödynnettävä hoivakamera tai vastaava ei kuuluisi yhteisten tilojen teknistä valvontaa koskevan säännöksen soveltamisalaan.  

Teknisen valvonnan sallittavuuden arvioinnissa on merkitystä sillä, mitä tilaa tai kohdetta aiotaan valvoa. Ehdotetun sääntelyn osalta merkityksellisiä tiloja ovat esimerkiksi sosiaalihuollon ympärivuorokautiseen asumiseen tarkoitettujen yksiköiden yhteiset tilat. Nämä yhteiset tilat ovat yksiköissä niitä tiloja, jotka ovat lähtökohtaisesti kaikkien asiakkaiden ja työntekijöiden käytettävissä. Samalla tilat voivat olla myös esimerkiksi vierailijoiden käytettävissä. Kyse voi olla esimerkiksi yhteisestä sosiaalisesta tilasta, ruokailutiloista tai yleisistä käytävätiloista. Yhteiset tilat ovat usein tiloja, joihin voidaan ilman asiakkaiden erillistä lupaa mennä suorittamaan kiinteistönhuoltoon liittyviä tehtäviä kuten paloturvallisuuden varmistamiseen liittyvät huoltotehtävät tai tarkastustehtävät.  

Ehdotetun säännöksen nojalla olisi mahdollista toteuttaa teknistä valvontaa näissä yhteisissä tiloissa silloin kun tapauskohtaisessa arvioinnissa katsotaan säännöksen tarkoittamien edellytysten täyttyvän. Teknisen valvonnan edellytyksistä tulee aina suorittaa tapauskohtainen arvio ja teknistä valvontaa toteuttavan tahon tulee kyetä osoittamaan, että valvottavan kohteen kohdalla arvio on toteutettu ja edellytysten katsotaan täyttyvän. Ehdotetun säännöksen nojalla teknistä valvontaa ei voi ulottaa muihin kuin yhteisiin tiloihin. Toimintayksikön muiden kuin yhteisten tilojen, kuten eristystilojen, tekninen valvonta voi edellyttää erillistä säännöstä.  

Ehdotetulla säännöksellä selkeytetään nykyistä oikeustilaa yhteisten tilojen teknisen valvonnan osalta. Teknistä valvontaa on toteutettu myös ilman erillistä säännöstä. Perusteena on ollut asukkaiden ja työntekijöiden turvallisuus, asiakkaiden hyvinvointi ja terveys sekä omaisuuden suojeluun liittyvät syyt. Perusteet tekniselle valvonnalle toimintayksikön yhteisissä tiloissa voivat osin olla samoja kuin syyt silloin, kun valvotaan esimerkiksi terveysaseman tai sairaalan yleisiä tiloja tai odotustiloja. Asumiseen tarkoitetussa toimintayksikössä kuitenkin korostuvat toimintayksikössä tilapäisesti tai toistaiseksi asuvien asiakkaiden turvallisuus, terveys ja hyvinvointi. Oikeustilaa on kuitenkin pidetty epäselvänä ja yhteisten tilojen teknistä valvontaa koskeva laillisuusvalvonta on ollut vaihtelevaa. Lakia on sovellettu eri tavoin ja näin ollen yhteisten tilojen teknisen valvonnan osalta on puuttunut säännöspohja, jolla turvataan yksilön perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännöksessä tarkoitettu tekninen valvonta kattaa esimerkiksi kameravalvonnan ja liiketunnistimiin perustuvan valvonnan. Liiketunnistimiin perustuvassa valvonnassa voi olla samanaikaisesti kyse kameravalvonnan käyttämisesti esimerkiksi siten, että kameravalvonta aktivoituu, kun liiketunnistin hälyttää. Tällainen valvontamuoto voisi olla tarkoituksenmukainen esimerkiksi ympärivuorokautisessa toimintayksikössä.  

Teknistä valvontaa toteuttava taho on velvoitettu arvioimaan säännöksen edellytyksiä huomioiden valvonnan kohteen yksilölliset seikat. Edellytyksiä arvioitaessa on varmistettava, että edellytykset täyttyvät kunkin valvottavan kohteen osalta itsenäisesti. Viime kädessä teknisen valvonnan säännöksen mukaisista edellytyksistä vastaa palvelun järjestäjä. Lisäksi rekisterinpitäjä on vastuussa henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä vastuista myös teknisen valvonnan osalta. Teknisen valvonnan edellytysten arvioinnin yhteydessä teknisen valvonnan toteuttajan tulee arvioida toteutus suhteessa tavoitteeseen. Teknistä valvontaa voidaan säännöksen tarkoittamalla tavalla toteuttaa terveyden, hyvinvoinnin tai turvallisuuden takaamiseksi. Käytetyn teknisen valvonnan toteutustapa, suojatoimet ja valvonnan kohde tulee arvioida suhteessa tavoiteltuun päämäärään ja varmistaa, että valvonta on oikeasuhtaista suhteessa tavoitteeseen. Euroopan tietosuojalainsäädännössä on kauan ollut periaatteena, että rekisteröityjen olisi oltava tietoisia käynnissä olevassa videovalvonnasta. Näin ollen pykälässä säädettäisiin, että teknisestä valvonnasta ja sen toteuttamistavasta olisi ilmoitettava näkyvällä tavalla niissä tiloissa, joissa käytetään teknistä valvontaa.  

Teknisen valvonnan yhteydessä tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn sisältyvät velvoitteet kuuluvat rekisterinpitäjälle. Asiakastietolain 13 §:n mukaisesti julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelun järjestämisestä vastaava palvelunantaja on asiakastietojen rekisterinpitäjä, jos ei muualla laissa toisin säädetä. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset velvoitteet tulee huomioida täysimääräisesti. Tietosuoja-asetuksen soveltamisen tukena tulee huomioida esimerkiksi tietosuojaneuvoston antaman ohjeet. Tietosuojaneuvosto, Ohjeet 3/2019 henkilötietojen käsittelystä videolaitteilla. Annettu 29. tammikuuta 2020. Saatavilla: https://www.edpb.europa.eu/sites/default/files/files/file1/edpb_guidelines_201903_video_devices_fi.pdf Sääntelyllä teknisestä valvonnasta ei muuteta myöskään henkilötietojen käsittelyyn liittyvää kansallista sääntelykokonaisuutta. Sosiaalihuollon asiakastietojen osalta noudatetaan asiakastietolain vaatimuksia. Asiakastietolain 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä. Pykälän 3 momentin mukaan sosiaalihuollon toimintayksikössä saa käsitellä palvelunantajan rekisteriin kuuluvia sosiaalihuollon toteuttamisen kannalta välttämättömiä asiakastietoja salassapitosäännösten estämättä. Tekninen valvonta tulee toteuttaa siten, että valvonnan yhteydessä käsiteltäviä sosiaalihuollon asiakastietoja käsitellään asiakastietolain 4 §:n mukaisesti rajaten se sosiaalihuollon toteuttamisen kannalta välttämättömään. Käytännössä tämä voi edellyttää esimerkiksi tallenteiden säilytyksen rajaamista ja esimerkiksi kasvoja sumentavaa teknologian hyödyntämistä, mikäli sellaista teknologiaa on saatavilla ja toimintayksikön käytettävissä. Asiakastietolain Asiakasasiakirjojen säilytysajat -liitteessä määritellään, että sosiaalipalveluissa kuvattavat video- ja äänitallenteet saa hävittää, kun käyttötarve on päättynyt ja tarvittavat kirjaukset on tehty asiakasasiakirjoihin.  

Lisäksi asiakastietolaki edellyttää lain 9 §:n mukaisesti, että oikeus käyttää asiakastietoja perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön ja muun asiakastietoja käsittelevän henkilön työtehtävään ja annettavaan palveluun siten, että henkilöllä on oikeus käyttää vain työtehtävissään tarvitsemiansa välttämättömiä asiakastietoja. Asiakastietojen käsittelyn perusteena on oltava säännöksen mukaan tietoteknisesti varmistettu asiakas- tai hoitosuhde tai muu asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvä tehtävä. Teknisen valvonnan osalta asiakastietojen käsittely tulee sääntelyn mukaisesti rajata vain sosiaalihuollon ammattihenkilöille ja muulle asiakastietoja käsittelevälle henkilölle. Tällöin perusteena on joko voimassa oleva asiakassuhde tai muu sosiaalipalvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvä tehtävä.  

Teknisen valvonnan yhteydessä käsitellään myös työntekijöiden henkilötietoja. Työntekijöiden henkilötietojen osalta sovelletaan lakia yksityiselämän suojasta työelämässä. Mahdollisten muiden henkilöiden, kuten toimintayksikössä vierailevat omaiset, osalta kyse ei ole esimerkiksi sosiaalihuollon asiakastietojen käsittelystä tai EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittamista erityisistä henkilötietoryhmistä.  

Teknistä valvontaa toteuttava palvelujen järjestäjä on velvollinen toteuttamaan teknisen valvonnan tavalla, jolla minimoidaan yksilöiden oikeuksiin ja vapauksiin puuttuminen. Näin ollen tekninen valvonta tulee rajata säännöksen edellyttämällä tavalla välttämättömään ajallisesti ja alueellisesti. Lisäksi valvonnassa voidaan hyödyntää teknologiaa, joka esimerkiksi sumentaa videokuvasta tietoja, joita ei valvonnan tarkoituksen mukaan tarvitse. Esimerkiksi kasvokuvien sumentaminen voi olla tarkoituksenmukaista ja oikeasuhtaista teknisen valvonnan tarkoitukseen nähden. Lisäksi henkilötietojen käsittelyn kannalta on myös huomioitava rekisterinpitäjän velvollisuudet täysimääräisesti. Näihin velvollisuuksiin lukeutuva henkilötietojen käsittelyn minimointiperiaate edellyttää muun muassa sitä, ettei tarpeettomia henkilötietoja käsitellä tai säilytetä. Näin ollen myös rekisterinpitäjän velvollisuudet edellyttävät teknisen valvonnan rajaamista välttämättömään ja hyödyntämään teknologisia mahdollisuuksia esimerkiksi henkilöjen tunnistettavuuden poistamiseen. Teknologian kehitys ja uudet teknologiset mahdollisuudet tulee huomioida käytössä olevien resurssien rajoissa. Valvontaa ei tule myöskään kohdistaa tarpeettomasti. Esimerkiksi valvottaessa yhteisiä tiloja asiakkaiden turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi, voi olla tarpeetonta valvoa kuvan lisäksi ääntä, jolloin teknistä valvontaa ei tule kohdistaa ääniin. 

7.2  Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

16 §Asiakassuunnitelma . Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin vastaavalla tavalla kuin sosiaalihuoltolain 39 §:n uudessa 3 momentissa, velvollisuudesta arvioida, voidaanko asiakkaan palvelutarpeisiin vastata teknologisilla ratkaisuilla huomioiden, mitä sosiaalihuoltolain 47 §:ssä säädetään. Vastaava säännös olisi lisättävä vanhuspalvelulakiin, koska vanhuspalvelulain 16 §:ssä viitataan asiakaslain 7 §:ään eikä sosiaalihuoltolain 36 §:ään.  

Arviointivelvollisuus tarkoittaisi sitä, että osana asiakkaan sosiaalipalvelujen suunnittelua hyvinvointialueella olisi velvollisuus arvioida, miten teknologia voisi olla hyödyksi asiakkaan vanhuspalvelulain mukaisissa palveluissa. Momentissa olisi viittaus ehdotettavaan uuteen sosiaalihuoltolain 47 §:ään. Viittauksen tarkoituksena on ilmentää, että osana arviointia tulee huomioida 47 §:ssä säädetyt reunaehdot teknologian käyttämiselle. Yhtä lailla asiakkaan palveluiden suunnittelussa tulee huomioida lainsäädännön yleiset velvoitteet asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Arviointivelvollisuus on siis osa tätä kokonaisuutta.  

Arviointivelvollisuudella ja siihen kytkeytyvällä uudella 47 §:llä turvataan teknologian hyödyntämisessä kansallisesti yhtenäiset edellytykset, jolloin teknologian käyttäminen on yhdenmukaista. Teknologian hyödyntämisellä voidaan osaltaan turvata sote-sektorin resursseja, erityisesti henkilöstön riittävyyttä, ja samalla kaikilla on mahdollisuus hyötyä teknologiasta. Teknologian tarkoituksena sosiaalihuollon palveluissa on yhtä lailla tarkoitus turvata yksilön oikeuksia. Arviointivelvollisuuden tulisi johtaa siihen, että asiakkaan palveluita suunniteltaessa arvioidaan teknologian mahdollisuudet ja tarvittaessa myös perustellaan, miksi teknologiaa ei käytetä. Arviointivelvollisuuden ei kuitenkaan tulisi johtaa siihen, että kaikissa tilanteissa aina käytetään teknologiaa, vaan arvioinnissa tulee korostua se, että asiakkaan palvelut suunnitellaan asiakkaan etu huomioiden.  

Asiakassuunnitelmaa laadittaessa palvelut on suunniteltava niin, että ne vastaavat määrältään, sisällöltään ja ajoitukseltaan iäkkään henkilön tarpeita. On siten perusteltua, että asiakassuunnitelmassa määritellään tarvittavien palvelujen lisäksi myös niiden toteuttamistapoja. Esimerkiksi kotihoidon kohdalla on tarpeen kirjata miltä osin iäkkään asiakkaan tarpeisiin voidaan vastata esimerkiksi etäkäynneillä tai lääkerobotti voi turvata lääkehoitoa osana kotihoidon kokonaisuutta ja mihin tehtäviin tarvitaan lähikäyntejä asiakkaan luona. 

Asiakassuunnitelma on tarkistettava ilman aiheetonta viivytystä aina silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyvyssä tapahtuu hänen palveluntarpeeseensa vaikuttavia olennaisia muutoksia. Mikäli edellä mainitut tarkistukset edellyttävät asiakkaan palvelujen muuttamista voimassa olevaan päätökseen nähden, on niistä tehtävä uusi päätös.  

Asiakkaalla lain voimaan tullessa käytössä olevat teknologiset ratkaisut olisi saatettava osaksi asiakkaan asiakassuunnitelmaa, kun asiakkaalle hänen tilanteensa muuttuessa tehdään uusi palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelmaa päivitetään sen johdosta. 

20 §Henkilöstö. Vanhuspalvelulain 20 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettaviksi.  

Pykälän 2 momentissa säädetään ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksikön henkilöstömitoituksesta. Momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin säännös, joka mahdollistaisi henkilöstömitoituksen pienentämisen, jos toimintayksikössä on käytössä teknologisia ratkaisuja, joilla on vaikutusta henkilöstötarpeeseen. Esityksessä ehdotetaan, että niissä ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksiköissä, joissa henkilöstömitoitus on suurempi kuin 0,6 työntekijää asiakasta kohti, voidaan henkilöstömitoitusta pienentää enintään 0,04 työntekijää asiakasta kohti, jos toimintayksikössä on käytössä teknistä valvontaa tai asiakkaiden sosiaalipalveluissa teknologisia ratkaisuja, joilla on henkilöstötarvetta pienentävä vaikutus. Säännös mahdollistaisi sen, että ne yksiköt, joissa henkilöstömitoitus on suurempi kuin 0,6 ja joissa on käytössä mitoitukseen vaikuttavaa teknologiaa, mukaan luettuna tekninen valvonta, voisivat pienentää mitoitusta enintään 0,04:lla. Toteutuneen henkilöstömitoituksen olisi kuitenkin aina oltava vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti, jolla tarkoitetaan nimenomaan työntekijöistä koostuvaa henkilötyövoimaa. Ehdotuksen tarkoituksena on turvata se, että vähimmäismitoitus säilyisi 0,6:ssa, mutta toisaalta se, että yksiköt voivat huomioida teknologisten ratkaisujen vaikutuksen yksikössä tarvittavaan henkilöstömäärään. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ne yksiköt, joissa henkilöstömitoitus on suurempi kuin 0,64 voivat huomioida teknologiset ratkaisut täysimääräisesti henkilöstömitoitusta arvioidessaan. Sen sijaan, jos henkilöstömitoitus olisi 0,61, voitaisiin teknologialla korvata maksimissaan 0,01 työntekijää asiakasta kohti. Teknologisen ratkaisun tulisi olla käytössä koko yksikössä, jotta vähennys henkilöstömitoituksesta voidaan tehdä. Momentissa viitattaisiin edelleen pykälän 1 momenttiin eli arvio henkilöstömitoituksesta on aina tehtävä huomioiden, mitä pykälän 1 momentissa säädetään iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn edellyttämästä palvelutarpeesta ja laadukkaiden palveluiden turvaamisesta.  

Toimintayksikön tulisi ilmoittaa yksikössä käytössä olevat teknologiset ratkaisut, kun ne antavat tietoja valvontalain 16 §:n nojalla palveluyksikön rekisteröintiä varten, tai silloin kun ne ilmoittavat palveluyksiköissä tapahtuneista olennaisista muutoksista. Teknologiset ratkaisut olisivat osa toimintayksikön toimintakokonaisuutta ja palveluntuottajan tulisi esittää hakemuksessa valvontalain 16 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaisesti ne välineet, joita toimintayksikössä on käytössä. Toimintayksikön tulisi kuvata, kuinka teknologiset ratkaisut vaikuttavat toimintayksikön palvelukokonaisuuteen, asiakkaiden saaman palvelun laatuun ja henkilöstötarpeeseen. Teknologisten ratkaisujen tai teknisen valvonnan käyttö ei saa heikentää palvelun laatua, mutta toisaalta niiden käyttäminen voi myös parantaa laatua. Hallituksen esityksessä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (299/2022 vp) todetaan lain 16 §:ää koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa, että välineillä tarkoitettaisiin varusteita, laitteita, tietojärjestelmiä, tarvikkeita ja ajoneuvoja. Ilmoittamisvelvollisuus koskisi toiminnan kannalta oleellisia välineitä. Teknologiset ratkaisut olisivat perusteluissa tarkoitettuja laitteita tai tietojärjestelmiä. Valvontaviranomainen ei valvontalain mukaan hyväksy teknologisia ratkaisuja, vaan palveluntuottaja ilmoittaa niistä valvontaviranomaiselle rekisteröimisen yhteydessä ja vastaa niiden soveltuvuudesta kussakin tilanteessa ja toimintayksikössä. 

Palveluntuottajan olisi siirtymäsäännöksen mukaan mahdollista tehdä teknologian käyttöön liittyvät henkilöstömitoitusta koskevat muutokset 31.3.2027 saakka ilmoittamalla muutokset valtakunnalliseen palveluntuottajien rekisteriin. Erillistä hakemusta muutoksen rekisteröintiä varten ei tarvitsisi siirtymäaikana tehdä valvontaviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee valvontalain mukaan julkisia palveluntuottajia vasta vuoden 2028 alusta lukien. Palveluntuottajan olisi kuitenkin huolehdittava, että tämän lain mukaiset edellytykset teknologian käytölle täyttyvät. Muilta osin on noudatettava valvontalain säännöksiä esimerkiksi omavalvontaan liittyen.  

7.3  Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta

10 e §Jatkuvasta ja säännöllisestä kotona annettavasta palvelusta perittävä maksu . Pykälään edotetaan lisättäväksi uusi 8 momentti. Uudessa momentissa säädettäisiin, että hyvinvointialue saisi periä asiakkaalta kohtuullisen maksun asiakassuunnitelmaan sisältyvästä palvelusta, jolla vastataan asiakkaan kiireelliseen ja ennakoimattomaan avuntarpeeseen käyttäen sosiaalihuoltolain 47 §:ssä tarkoitettua teknologista ratkaisua. Säännöksen nojalla hyvinvointialue saisi periä asiakkaalta maksun silloin, kun asiakkaalla on käytössä teknologinen ratkaisu, kuten turvaranneke, jonka avulla asiakkaan on mahdollista saada apua kiireellisessä avuntarpeessa. Tällainen avun antaminen kiireellisessä avuntarpeessa on sosiaalihuoltolain 19 a §:n mukaista kotihoitoa.  

10.1  Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Lastensuojelulain kokonaisuudistukseen ( https://stm.fi/hanke?tunnus=STM009:00/2024 ) liittyvä hallituksen esitys tullee olemaan eduskunnan käsittelyssä samaan aikaan kuin tämä esitys. Lastensuojelulaissa ehdotetaan erityissääntelyä eristämisen yhteydessä toteutettavasta kameravalvonnasta.  

10.2  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hyvinvointialueiden rahoituksesta ehdotetaan vähennettäväksi vuonna 2026 yhteensä 50,9 miljoonaa euroa (kotihoidon teknologia 16,2 + henkilöstömitoitus 34,7) momentilta 28.89.31.