1.1  Sähköturvallisuuslaki

1 luku Yleiset vaatimukset

1 §.Lain tarkoitus. Pykälän 1 momentin mukaan lain tarkoituksena olisi varmistaa sähkölaitteen ja -laitteiston käytön pitäminen turvallisena ja sähkön käytöstä aiheutuvien sähkömagneettisten häiriöiden haitallisten vaikutusten estäminen sekä sähkölaitteen tai -laitteiston sähkövirran tai magneettikentän välityksellä aiheuttamasta vahingosta kärsineen aseman turvaaminen. Lisäksi lain tarkoituksena olisi varmistaa sähkölaitteiden vaatimustenmukaisuus ja vapaa liikkuvuus. EU:n sisämarkkinoiden päätavoitteita on tavaroiden vapaa liikkuvuus, johon pyritään muun muassa yhdenmukaistamalla jäsenmaiden lainsäädäntöä. Pienjännitedirektiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltiot eivät saa kieltää direktiivin mukaisten sähkölaitteiden asettamista saataville markkinoille ja EMC-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot eivät saa sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista syistä estää alueellaan EMC-direktiivin vaatimukset täyttävän laitteiston asettamista saataville markkinoilla tai käyttöönottoa.  

Pykälän 2 momentin mukaan esitetyssä laissa säädetään sähkölaitteille ja -laitteistoille asetettavista vaatimuksista, sähkölaitteiden ja -laitteistojen vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta ja vaatimustenmukaisuuden valvonnasta, sähköalan töistä ja niiden valvonnasta sekä sähkölaitteen ja -laitteiston haltijan vahingonkorvausvelvollisuudesta. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan todettavaksi, että lailla pantaisiin täytäntöön sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/30/EU (EMC-direktiivi) ja tietyllä jännitealueella toimivien sähkölaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/35/EU (pienjännitedirektiivi).  

2 §. Lain soveltamisala. Laissa säädettäisiin kokonaisvaltaisesti sekä sähkölaitteiden (sähkötuotteet ja -komponentit) että sähkölaitteistojen (sähköasennukset) turvallisuus- ja häiriövaatimuksista. Lakiin sisältyvät EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin toimeenpanon vaatimat asiat sekä kansallisesti säädettäviä asioita. Lain soveltamisala olisi siis laajempi kuin EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin soveltamisala.  

Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaisiin sellaisiin sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin, joita käytetäisiin sähkön tuottamisessa, siirrossa, jakelussa tai käytössä ja joiden sähköisistä tai sähkömagneettisista ominaisuuksista voisi aiheutua vahingon vaara tai häiriötä. Lain soveltamisalan ulkopuolella olisivat sähkölaitteet ja -laitteistot, joista ei voi aiheutua vaaraa tai haitallista häiriötä. 

Lisäksi esitetyn lain 2 luvun 8 §:ssä olisi kyseistä lukua koskevia soveltamisalan rajauksia. Nämä rajaukset johtuisivat pienjännitedirektiivin ja EMC-direktiivin toimeenpanosta. Myös esitetyn lain 3 luvun 30 ja 37 §:ssä on soveltamisalan rajaus.  

Pykälän 2 momentin mukaan esitettyä lakia sovelletaan myös radiolaitteisiin ja viestintäverkkoihin siltä osin kuin niistä voisi aiheutua vaaraa hengelle, terveydelle tai omaisuudelle taikka haitallista häiriötä, joista ei säädettäisi tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014) tai sen nojalla annetuissa säännöksissä. EMC-direktiivin 2 artiklan 2a kohta viittaa radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annettuun 1999/5/EY (jäljempänä R&TTE-direktiivi), joka on kuitenkin jo kumottu. EMC-direktiivin 2 artiklan 3 kohdan nojalla voidaan kuitenkin viitata radiolaitedirektiivin 2014/53/EU (jäljempänä radiolaitedirektiivi) uudempiin säännöksiin siitä alkaen, kun ne pannaan kansallisesti täytäntöön.  

Radiolaitedirektiivin mukaisesti radiolaitteiden olennaisiin sähköturvallisuusvaatimuksiin sovelletaan radiolaitedirektiivin nojalla pienjännitedirektiivin olennaisia turvallisuusvaatimuksia. Radiolaitteiden sähköturvallisuutta arvioitaessa ei kuitenkaan sovelleta jännitealuerajoja. Radiolaitedirektiivin nojalla radiolaitteisiin sovelletaan myös EMC-direktiiviä olennaisten vaatimusten osalta. Jotta vältettäisiin tarpeettomat päällekkäiset säännökset, pienjännitedirektiiviä ja EMC-direktiiviä ja niihin perustuvia esitetyn sähköturvallisuuslain säännöksiä ei sovellettaisi radiolaitteisiin muuten kuin olennaisten turvallisuusvaatimusten ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten osalta.  

Komissio voi radiolaitedirektiivin 2 artiklan 2 kohdan nojalla antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määritellään, täyttävätkö tietyt sähkölaitteet radiolaitteen määritelmän. 

Radiolaitedirektiivillä on kumottu aikaisemmin voimassa oleva R&TTE-direktiivi. Näiden kahden direktiivin soveltamisalassa on kuitenkin eroja. Esimerkiksi telepäätelaitteet ovat jääneet pois radiolaitedirektiivin soveltamisalasta ja niitä säännellään siis jatkossa EMC-direktiivin nojalla. Vastaanottimet (kuten televisiot ja radiot) ovat aikaisemmin kuuluneet EMC-direktiivin soveltamisalaan, mutta jatkossa niitä säännellään radiolaitedirektiivin nojalla.  

3 §.Soveltamisalaa koskevat rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin esitetyn lain soveltamisalan rajauksia. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovellettaisi sähköllä toimivien koneiden markkinoille saattamiseen eikä käyttöön ottamiseen siltä osin kuin niistä säädetään koneiden turvallisuudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (400/2008). Tämä kohta vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuusasetuksen 15 §.  

Momentin 2 kohdan mukaan lakia ei sovellettaisi terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa (629/2010) tarkoitettuihin terveydenhuollon laitteisiin, tarvikkeisiin ja niiden lisälaitteisiin. Esitettyä lakia sovellettaisiin kuitenkin näihin laitteisiin, tarvikkeisiin ja lisälaitteisiin, jos kyse olisi korjaus- ja huoltotöistä. Tämä kohta vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuusasetuksen 16 §:ää.  

Momentin 3 kohdan mukaan esitettyä lakia ei sovellettaisi vahinkoon, joka olisi aiheutunut sähkönsiirron, -jakelun tai -toimituksen keskeytymisestä eikä sellaisen vahingon korvaamiseen, joka olisi syntynyt sähkömarkkinalain (588/2013) 97 §:ssä tarkoitetun sähkönjakelun, muun verkkopalvelun tai sähköntoimituksen virheen vuoksi. Sähkönsiirron, -jakelun, tai toimituksen keskeytymisestä aiheutuvat vahingot eivät olisi sähköturvallisuuslain mukaisen korvausvastuun piirissä, koska tällöin aiheutuneet vahingot eivät aiheudu sähkövirran tai magneettikentän välityksellä, vaan sähkövirran puuttumisesta. Sähkönsiirron, -jakelun ja toimituksen keskeytymisestä aiheutuvien vahinkojen korvaamista säännellään sähkömarkkinalaissa. Myös sähkönjakelun, muun verkkopalvelun ja sähköntoimituksen virheen arviointiin sovelletaan sähkömarkkinalakia sekä sähköntoimitusta ja verkkopalvelua koskevia ehtoja, ei sähköturvallisuuslakia. Sähköturvallisuuslaissa säädetty korvausvastuu ei siten koskisi myöskään sähkön laatupoikkeamien aiheuttamia vahinkoja. Sähkönkäyttäjälle toimitetun sähkön laadun poikkeamista johtuvia korvauskysymyksiä on nykyisin arvioitava sähkömarkkinalain ja sen perusteella laadittujen sähkönmyyntiehtojen ja verkkopalveluehtojen sekä tuotevastuulain (694/1990) perusteella. Jos sähköverkko on rakennettu tai sitä on ylläpidetty vastoin sähköturvallisuudesta annettuja määräyksiä, tästä aiheutuvat sähkövahingot olisivat kuitenkin sähköturvallisuuslain mukaisen korvausvastuun piirissä. Momentin 3 kohdan soveltamisalarajaukset eivät siten poistaisi esimerkiksi sähköverkonhaltijan vastuuta rakentaa ja suojata sähköverkkonsa sähköturvallisuuslain vaatimusten mukaisesti. Momentin 3 kohta olisi uusi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin puolustushallintoa koskevista poikkeuksista. Puolustusvoimia koskevaa poikkeussäännöstä sähköturvallisuuslaissa ja sähköturvallisuusasetuksessa ei ole määritelty perustuslain edellyttämällä tavalla tarkkarajaisesti ja täsmällisesti, vaan asetustasolle kuuluvista asioista on säädetty nykyisin puolustusministeriön ja puolustushallinnon ohjeissa. Näin ollen lakiin tulisi sisällyttää valtuutussäännös. Lisäksi valvontaan liittyviä vastuita tulisi selkiyttää. Muutoksella ei olisi vaikutusta nykytilanteeseen, vaan tarkoituksena on selkeyttää sääntelyä ja saattaa se vastaamaan perustuslain vaatimuksia.  

Momentissa säädettäisiin valtioneuvostolle asetuksenantovaltuutus antaa tarkempia säännöksiä koskien sähköturvallisuuslain lukujen 2—5 tiettyjä kokonaisuuksia. Poikkeus koskisi sähkölaitteita ja -laitteistoja kuten aikaisemminkin. Asetus tulisi antaa siltä osin, kuin se koskee yksinomaan sotilaskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden vaatimuksenmukaisuuden osoittamista sekä varmennus- ja määräaikaistarkastuksen suorittajaa, ilmoituksia sähkölaitteistoista ja vastuuhenkilöistä ja tietojen antamista ja valvonnan järjestämistä maanpuolustuksen kannalta salassa pidettävissä kohteissa. Säännöksessä tarkoitettu yksinomaan sotilaskäyttöön tarkoitettu tuote ei voisi olla kaksikäyttötuote. 

Säännöksen soveltamisalan piiriin kuuluvilta sähkölaitteilta ja -laitteistoilta edellytettäisiin samaa sähköturvallisuuden tasoa kuin muiltakin laitteilta. Ilmoitusten ja tietojen antamista koskevista säännöksistä on puolustusvoimien sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin liittyviin maanpuolustuksen kannalta arkaluontoisten tietojen johdosta perusteltua antaa tarkempia määräyksiä asetuksella. Puolustusvoimien sähkölaitteet ja -laitteistot voitaisiin tarkastuttaa ilmoitetulla laitoksella, valtuutetulla laitoksella tai valtuutetulla tarkastajalla, mutta erikseen määritellylle puolustushallinnon sähkölaitteille tai -laitteistoille ei edellytettäisi puolustushallinnon ulkopuolisen tahon suorittamaa tarkastusta. Vastuu valvonnasta säädettäisiin vastaamaan nykytilaa, eli pääesikunta valvoisi puolustusministeriön ohjauksessa sähköturvallisuutta. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat määräykset siitä, kuinka valvonta järjestetään ja valvontaa koskevat perussäännökset tulisivat laista. 

Puolustusvoimien puolustusvälineistä ja sotatarvikkeista merkittävä osa tuotetaan EU:n ulkopuolella, joissa sähkölaitteiden turvallisuusvaatimukset eivät perustu EU-oikeuteen. Edellä mainitusta ja näiden tuotteiden erityisluonteesta johtuen kyseisten tuotteiden vaatimustenmukaisuutta ei lähtökohtaisesti osoiteta CE-vaatimustenmukaisuusvakuutuksella ja CE-merkinnällä. EU:n sisämarkkinoilla tuotettujen puolustustuotteiden osalta perussäännöksen soveltaminen on ongelmatonta. Kaikki puolustushallinnon hankkimat sähkölaitteet ja laitteistot on rakennettu kansainvälisesti tunnettujen standardien mukaisesti ja ne täyttävät lakiehdotuksen 6 §:n yleiset vaatimukset. Näitä sähkölaitteita tai -laitteistoja ei saateta markkinoille, vaan ne pysyvät koko elinkaarensa ajan puolustusvoimien ja maanpuolustukseen osallistuvien viranomaisten sisäisessä käytössä. Selvyyden vuoksi olisi syytä säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin puolustusvoimien sähkölaitteita koskevista sähköturvallisuuslain 2 luvun mukaisista vaatimuksenmukaisuuden osoittamista koskevista määräyksistä. Nykytilanne jättää sääntelyn osin aukolliseksi, koska puolustushallinnon kolmansista maista hankkimien yksinomaan sotilaskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden osalta kyse ei ole tyypillisesti sähköturvallisuuslain 2 luvussa tarkoitetusta markkinoille saattamisesta, mihin vaatimustenmukaisuuden arviointi on laissa sidottu. 

4 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin laissa käytetyt keskeiset käsitteet. Määritelmissä pyritään pääasiassa noudattamaan pienjännitedirektiivissä ja EMC-direktiivissä esitettyä terminologiaa. Pykälässä on avattu kansalliseen lainsäädäntöön vastaavia käsitteitä kuin pienjännitedirektiivin 2 artiklassa ja EMC-direktiivin 3 artiklassa. Direktiivipaketin yksi keskeisiä tavoitteita oli harmonisoida eri direktiivien käsitteet niin, että samoista asioista voidaan puhua samoilla termeillä. NLF:n mukaisia käsitteitä on avattu tarkemmin Euroopan komission julkaisussa “Sininen opas EU:n tuotesääntöjen täytäntöönpano-opas, 2014” / ”The Blue Guide on the implementation of EU product rules, 2014”. Lisäksi pykälässä on määritelty kansallisessa lainsäädännössä käytettyjä termejä.  

Ehdotetun 4 §:n 1 kohdassa määriteltäisiin sähkölaite. Sähkölaitteella tarkoitettaisiin valmista kojetta, konetta tai laitetta, joka tarvitsee toimiakseen sähköä ja jolta tai jonka osalta edellytetään erityisiä sähköteknisiä ominaisuuksia. Sähkölaitteina pidettäisiin myös näiden laitteiden markkinoilla saataville yhtenä toiminnallisena yksikkönä asetettua yhdistelmää taikka komponenttia tai osakokoonpanoa, joka on tarkoitettu laitteen loppukäyttäjän asennettavaksi laitteeseen. Kodinkoneet, valaisimet ja viihde-elektroniikan laitteet ovat tyypillisiä toiminnallisia sähkölaitteita. Sähkölaitteita olisivat myös sähkön tuottamiseen, siirtoon ja mittaamiseen tarkoitetut kojeet, koneet, laitteet ja tarvikkeet, jos niiltä tai niiden osalta vaaditaan erityisiä sähköteknisiä ominaisuuksia. Näin myös sähköasennustarvikkeita pidettäisiin sähkölaitteina. 

Ehdotetun 4 §:n 2 kohdassa määriteltäisiin käsite sähkölaitteisto. Sähkölaitteistolla tarkoitettaisiin kiinteää asennusta tai muuta vastaavaa sähkölaitteista ja mahdollisesti muista laitteista, tarvikkeista ja rakenteista koostuvaa toiminnallista kokonaisuutta.  

Ehdotetun 4 §:n 3—5 ja 29 kohdassa määritellään EMC-direktiiviä vastaavasti sähkömagneettinen häiriö, sähkömagneettinen yhteensopivuus, sähkömagneettinen ympäristö ja häiriönsieto. Määritelmät vastaisivat EMC-direktiivin 3 artiklan 4—6 ja 8 kohtia.  

Pykälän 6 kohtaan ehdotetaan otettavaksi määritelmä vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos. Määritelmä vastaisi EMC-direktiivin 3 artiklan 21 kohtaa.  

Ehdotettuun 9, 14, 15 ja 18 kohtaan liittyvistä toimijoista valmistaja, valtuutettu edustaja, maahantuoja ja jakelija vastaisivat pienjännitedirektiivin 2 artiklan 3—6 kohtaa ja EMC-direktiivin 3 artiklan 11—14 kohtaa. Pykälän 7 kohdassa määritelty talouden toimija sisältäisi pienjännitedirektiivin ja EMC-direktiivin mukaisesti edellä mainitut toimijat. 

Pykälän 8 kohdan mukaan teknisellä asiakirjalla tarkoitettaisiin asiakirjoja, jotka valmistajan olisi laadittava sähkölaitteen tai -laitteiston ominaisuuksista sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi. 

Pykälän 10 kohdan määritelmä yhdenmukaistetusta standardista vastaisi EU:n standardisointiasetuksen (EU) N:o 1025/2012 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa yhdenmukaistetun standardin määritelmää.  

Ehdotetussa 11 kohdassa ehdotetaan määriteltävän tekninen eritelmä, joka vastaa pienjännitedirektiivin 2 artiklan 8 kohtaa ja EMC-direktiivin 3 artiklan 16 kohtaa. Tekninen eritelmä on standardia vastaava ennalta laadittu asiakirja, jossa määrätään tekniset vaatimukset, jotka tuotteen on täytettävä.  

Pykälän 12 kohdassa ehdotetaan määriteltäväksi akkreditointi. EMC-direktiivin 3 artiklan 18 kohdan tapaan ehdotetussa laissa viitattaisiin NLF-asetukseen, jossa akkreditointi on määritelty. NLF-asetuksen 2 artiklan 10 kohdan mukaan akkreditoinnilla tarkoitetaan kansallisen akkreditointielimen antamaa todistusta siitä, että vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos täyttää tiettyä vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevat, yhdenmukaistetuilla standardeilla vahvistetut vaatimukset ja tarvittaessa muut vaatimukset, mukaan luettuna ne, jotka on vahvistettu asiaa koskevissa alakohtaisissa ohjelmissa. 

Lisäksi ehdotetaan pykälän 13 kohdaksi otettavan määritelmä CE-merkinnästä. Määritelmät vastaisivat pienjännitedirektiivin 2 artiklan 14 kohtaa ja EMC-direktiivin 3 artiklan 25 kohtaa.  

Ehdotettu 16 kohdan määritelmä markkinoille saattaminen ja ehdotettu 19 kohdan määritelmä asettaminen saataville markkinoilla vastaisivat pienjännitedirektiivin 2 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja EMC-direktiivin 3 artiklan 9 ja 10 kohtaa. 

Pykälään 17 kohtaan ehdotetaan otettavan määritelmä vaatimustenmukaisuuden arviointi, joka vastaa pienjännitedirektiivin 2 artiklan 10 kohtaa ja EMC-direktiivin 2 artiklan 20 kohtaa.  

Pykälän 20 ja 21 kohdassa määriteltäisiin markkinavalvontaan liittyvät toimenpiteet markkinoilta poistaminen ja palautusmenettely. Määritelmät vastaisivat EMC-direktiivin 3 artiklan 22 ja 23 kohtaa ja pienjännitedirektiivin 2 artiklan 11 ja 12 kohtaa.  

Pykälän 22 kohdassa määriteltäisiin kiinteä asennus. Se vastaisi EMC-direktiivin 3 artiklan 3 kohtaa. Kohdan mukaan kiinteällä asennuksella tarkoitettaisiin sähkölaitteistoa, joka olisi usean erityyppisen laitteen tai muun kojeen yhdistelmä, joka olisi koottu, asennettu ja tarkoitettu pysyvään käyttöön ennalta määritellyssä paikassa. 

Pykälän 24—26 kohdassa ehdotetaan määriteltäväksi määritelmät valtuutettu tarkastaja, valtuutettu laitos ja pätevyydenarviointilaitos. Näiden määritelmien tarve tulee kansallisesta lainsäädännöstä. Valtuutetun laitoksen, valtuutetun tarkastajan ja pätevyydenarviointilaitoksen nimeää sähköturvallisuusviranomainen. 

Pykälän 27 kohdassa määriteltäisiin toiminnanharjoittaja. Toiminnanharjoittajan määritelmä vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuuslain sähköurakoitsijan määritelmää. Sillä tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tekisi sähkölaitteistojen rakennus-, korjaus- ja huoltotöitä tai sähkölaitteiden korjaus- ja huoltotöitä. 

Pykälän 28 kohdassa ehdotetaan määriteltäväksi sähkövahinko. Määritelmä vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuuslain 4 §:n 6 kohtaa.  

Pykälän 30 kohdassa ehdotetaan määriteltäväksi ilmoitettu laitos. Laissa ilmoitetulla laitoksella tarkoitetaan Euroopan unionin jäsenvaltion nimeämää ja Euroopan komissiolle ilmoitettua laitosta. jolla on oikeus tehdä vaatimustenmukaisuuden arviointeja. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö myöntää luvan toimia EMC-direktiivin mukaisena ilmoitettuna laitoksena ja ilmoittaa luvasta Euroopan komissiolle. 

Pykälän 31 kohdassa määriteltäisiin käsite unionin yhdenmukaistamislainsäädäntö. Määritelmä vastaisi pienjännitedirektiivin 2 artiklan 13 kohtaa ja EMC-direktiivin 3 artiklan 24 kohtaa.  

5 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälässä viitattaisiin informatiivisesti muuhun keskeiseen lainsäädäntöön ehdotetun lain soveltamisen kannalta.  

Pykälän 1 momentissa viitattaisiin NLF-asetukseen, joka on suoraan sovellettavaa oikeutta jäsenmaissa. NLF-asetuksella säädetään akkreditoinnista, markkinavalvonnasta, kolmansista maista tuotavien tuotteiden valvonnasta ja CE-merkinnästä. Sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin sovelletaan NLF-asetusta ja NLF-päätös on ollut perustana EMC- ja pienjännitedirektiiviä laadittaessa. Näin NLF-asetus ja EMC-direktiivi sekä pienjännitedirektiivi muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Yleiset periaatteet markkinavalvonnasta, akkreditoinnista ja CE-merkinnästä on säädetty horisontaalisessa NLF-asetuksessa ja niitä on täydennetty sektoridirektiivien säännöksillä.  

Lex specialis -periaatteen nojalla lex generalis -tyyppistä NLF-asetusta sovelletaan asetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaan vain, jollei yhteisön muussa, voimassaolevassa tai myöhemmin tulevassa, lainsäädännössä ole erityissäännöksiä, joilla pyritään samaan tavoitteeseen tai jotka ovat samankaltaisia taikka jotka ovat vaikutukseltaan samanlaisia kuin asetuksessa vahvistetut säännökset. Lex specialis periaatteen mukaista vertailua tehdään NLF-asetuksen ja muun lainsäädännön välillä artiklakohtaisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan hisseistä säädetään hissiturvallisuuslaissa. Hissiturvallisuussäädökset ehdotetaan erotettavaksi sähköturvallisuuslainsäädännöstä omaksi erillislaiksi.  

Pykälän 3 momentin mukaan räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta säädetään räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetussa laissa. 

Pykälän 4 momentin mukaan markkinavalvonnasta, NLF-asetuksen 27—29 artiklan mukaisesta ulkorajavalvonnasta, valvontaviranomaisista ja muutoksenhausta säädettäisiin eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa. Horisontaalinen laki eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta, jäljempänä markkinavalvontalaki perustuisi NLF-asetukseen ja yhdeksän tuoteryhmän erityissääntelyyn Euroopan unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä. Markkinavalvontalailla toimeenpantaisiin pääosin kansallisesti EMC-direktiivin 5 luku ja pienjännitedirektiivin 4 luku eikä ehdotetussa laissa säädettäisi EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin markkinavalvontaluvun asioista. Markkinavalvontalaissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto olisi lain markkinavalvontaviranomainen ja Tulli laissa tarkoitettu ulkorajavalvontaviranomainen. Laki sisältäisi yleiset säännökset viranomaisten toimivaltuuksista ja markkinavalvontaviranomaisen valvontakeinoista tuotteiden vaatimustenvastaisuustilanteissa. Lisäksi laissa olisi säännökset muutoksenhausta viranomaisen markkinavalvontapäätökseen. Ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvien sähkölaitteistojen rakentamiseen ja käyttöön liittyvästä valvonnasta säädettäisiin kuitenkin ehdotetun sähköturvallisuuslain 5 luvussa. Kansallisen sääntelyn valvonta, muun muassa sähkölaitteistojen tarkastaminen säilyisi uudessa sähköturvallisuuslaissa. 

Pykälän 5 momentin mukaan eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetussa laissa säädetään ilmoitetuille laitoksille asetetuista vaatimuksista ja ilmoitettujen laitosten valvonnasta sekä muutoksenhausta. Edellä mainitulla lailla toimeenpantaisiin kansallisesti pääosin EMC-direktiivin 4 luku. Horisontaalinen ilmoitettujen laitosten yleislaki sisältäisi säännökset, jolla laitos saisi ”ilmoitetun laitoksen statuksen” ja lisäksi yleislaissa säädettäisiin statuksen saamisen ja säilyttämisen edellytyksistä. Ehdotetun sähköturvallisuuslain 7 luvussa säädettäisiin EMC-direktiivin mukaisten ilmoitettujen laitosten toiminnan aikaisista asioista.  

Pykälän 6 momentin työturvallisuutta koskevista vaatimuksista säädetään työturvallisuuslaissa (738/2002). Työturvallisuuslakia sovelletaan sähkötyöhön. Työturvallisuuslaissa asetetaan vaatimuksia työnantajalle ja työntekijälle.  

Pykälän 7 momentin mukaan sähkönsiirron, -jakelun ja -toimituksen keskeytykseen, keskeytymiseen sekä sähkönjakelun, muun verkkopalvelun tai sähköntoimituksen virheeseen liittyvistä korvausasioista säädetään sähkömarkkinalaissa (588/2013), erityisesti 13 luvussa.  

Pykälän 8 momentin mukaan radiolaitteiden markkinoille saattamisesta säädettäisiin tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 30 luvussa. Radiolaitteisiin sovelletaan direktiiviä 2014/53/EU radiolaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 1999/5/EY kumoamisesta (radiolaitedirektiivi). Radiolaitedirektiivi on voimaan saatettu Suomessa tietoyhteiskuntakaaren muutoksella sekä tietoyhteiskuntakaaren nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Radiolaitteiden olennaisiin vaatimuksiin, joita valvotaan tietoyhteiskuntakaaren 30 luvun nojalla, sisältyvät olennaiset sähköturvallisuusvaatimukset, soveltamatta jännitealuerajoja, sekä riittävä sähkömagneettisen yhteensopivuuden taso.  

Tietoyhteiskuntakaaren uuden säännöksen soveltamisalaan kuuluvat laitteet, jotka tarkoituksella lähettävät tai vastaanottavat radioaaltoja radioviestinnän tai radiomäärityksen tarkoituksiin ja käyttävät tässä tarkoituksessa järjestelmällisesti radiotaajuuksia. Radiolaitteiden tulee tukea taajuusresurssien tehokasta ja tarkoituksenmukaista käyttöä haitallisten häiriöiden välttämiseksi. Vaikka vastaanottimet eivät itse aiheuta haitallista häiriötä, vastaanottokyvyllä on tärkeä merkitys taajuuksien tehokkaan ja häiriöttömän käytön varmistamiseksi. Siksi olennaisia vaatimuksia on tärkeää soveltaa myös radiovastaanottimiin. Radiovastaanottimen tulee toimia siten, että se suojaa erityisesti jaetuilta tai rinnakkaiskanavilta aiheutuvien häiriöiden riskiltä ja tukee näin jaettujen tai rinnakkaiskanavien käytön tehostamista. Aiemmin vain lähettimiä on säädelty radiolaitteina. 

Radiolaitteet on rakennettava siten, että ne varmistavat ihmisten ja kotieläinten terveyden ja turvallisuuden suojelun sekä omaisuuden suojelun, mukaan luettuina olennaiset sähköturvallisuusvaatimukset. Uuden radiolaitedirektiivin mukaisesti radiolaitteiden olennaisiin sähköturvallisuusvaatimuksiin sovelletaan pienjännitedirektiiviä soveltamatta kuitenkaan pienjännitedirektiivissä mainittua jännitealueen alarajaa. Uuden radiolaitedirektiivin nojalla radiolaitteisiin sovelletaan myös EMC-direktiiviä. Jotta vältettäisiin tarpeettomat päällekkäiset säännökset, EMC- ja pienjännitedirektiivejä ja niihin perustuvia sähköturvallisuuslain säännöksiä ei sovelleta radiolaitteisiin muuten kuin olennaisten vaatimusten osalta.  

Komissio voi radiolaitedirektiivin 2 artiklan 2 kohdan nojalla antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määritellään, täyttävätkö tietyt sähkölaitteet radiolaitteen määritelmän. 

6 §.Sähkölaitteita ja -laitteistoja koskevat yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momentti sisältäisi sähköturvallisuuslain keskeisen aineellisoikeudellisen säännöksen. Sähköturvallisuuden saavuttamiseksi ja häiriöiden välttämiseksi määriteltäisiin pykälässä yleisellä tasolla, miten sähkölaitteet ja -laitteistot on suunniteltava, rakennettava, valmistettava ja korjattava sekä miten niitä on huollettava ja käytettävä. Lähtökohtana on, että sähkölaitteista ja -laitteistoista ei saisi aiheutua henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuvaa vaaraa. Sähkölaite tai -laitteisto ei myöskään saisi aiheuttaa sähköisesti tai sähkömagneettisesti kohtuutonta häiriötä. Koska täysin häiriötöntä käyttöympäristöä ei käytännössä saada aikaan, edellytettäisiin sähkölaitteilta ja -laitteistoilta myös kohtuullista häiriönsietoa. Vaatimuksena olisi, että sähkölaite tai -laitteisto toimii tarkoitetulla tavalla myös muiden sähkölaitteiden ja -laitteistojen aiheuttamassa kentässä. Pykälän sisältö vastaisi nykyisen sähköturvallisuuslain 5 §:ää. Pykälän sisällöllä varmistettaisiin osaksi EMC-direktiivin 1 artiklan ja pienjännitedirektiivin 1 artiklan toimeenpano.  

Pykälän 2 momentin mukaan, jos sähkölaite tai -laitteisto ei täyttäisi 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä, sitä ei saisi saattaa markkinoille, luovuttaa toiselle eikä ottaa käyttöön. 

2 luku Sähkölaitteita koskevat vaatimukset

7 §.Sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan sen, joka saattaa markkinoille sähkölaitteen, olisi voitava osoittaa, että sähkölaite täyttää lain 6 §:n vaatimukset. Kaikkien markkinoille saatettavien sähkölaitteiden, myös pienjännitedirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävien laitteiden, tulisi siis olla turvallisia ja sähkömagneettisesti yhteensopivia. 

Talouden toimijan olisi sähköturvallisuusviranomaisen pyynnöstä annettava kyseiselle viranomaiselle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka olisivat tarpeen sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi suomen, ruotsin tai muulla valvontaviranomaisen hyväksymällä kielellä. Sähköturvallisuusviranomaisen pyytämiä tietoja ja asiakirjoja voisivat olla: 1) tiedot sähkölaitteen valmistajasta; 2) tiedot sähkölaitteen maahantuojasta; 3) tiedot kaikista talouden toimijoista, jotka ovat toimittaneet sille sähkölaitteita ja joille tämä on toimittanut sähkölaitteita; 4) sähkölaitteen merkinnät, turvallisuustiedot ja muut ohjeet; 5) riskienarviointiasiakirjat; 6) testausraportit tai muut asiakirjat, joissa kuvataan miten sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus on todettu. 

Pykälän 2 momentin mukaan sen, joka valmistaisi tai toisi maahan sähkölaitteen, jota ei saatettaisi markkinoille, mutta joka luovutettaisiin myös muiden käyttöön, olisi voitava osoittaa, että sähkölaite täyttäisi lain 6 §:n yleiset vaatimukset. Myös muiden kuin markkinoille saatettavien sähkölaitteiden tulisi olla turvallisia ja sähkömagneettisesti yhteensopivia varsinkin, jos niitä luovutettaisiin muiden käyttöön. Sähkölaitetta ei olisi saatettu markkinoille, jos se olisi esimerkiksi valmistettu omaan käyttöön tai yksityinen henkilö olisi ostanut tuotteen unionin ulkopuolisesta maasta ollessaan kyseisessä maassa.  

Pykälä vastaa nykytilaa; sähköturvallisuuslain 13 §:n sääntelyä. Pykälän sisältö on kansallista sääntelyä. 

8 §. Sähkölaitteita koskevien vaatimusten soveltamisala. Ehdotetun lain 9—28 §:n soveltamisala vastaisi EMC- ja pienjännitedirektiivin soveltamisaloja.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pienjännitedirektiivin 1 artiklan 2 kohtaa vastaavasti sähkölaitteisiin liittyvien vaatimusten soveltamisalasta. Ehdotetun lain 9—28 §:ää sovellettaisiin sähkölaitteisiin, jotka toimisivat vaihtosähköllä nimellisjännitealueella 50—1 000 V ja tasasähköllä nimellisjännitealueella 75—1 500 V. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin EMC-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa vastaavasti sähkölaitteisiin liittyvien vaatimusten soveltamisalasta. Ehdotetun lain 9—28 §:ää sovellettaisiin loppukäyttäjille tarkoitettuihin sähkölaitteisiin tai sellaisten laitteiden markkinoille saataville yhtenä toiminnallisena yksikkönä asetettuihin yhdistelmiin, jotka todennäköisesti aiheuttaisivat sähkömagneettisia häiriöitä tai joiden toimintaan sellainen häiriö todennäköisesti vaikuttaisi. 

Pykälän 3 momentissa ehdotettaisiin annettavaksi valtuutus säätää tarkemmin soveltamisalan rajauksista valtioneuvoston asetuksella. Asetuksilla säädettäisiin pienjännitedirektiivin liitteen II ja EMC-direktiivin 2 artiklan 2 kohtaa vastaavasti sähkölaitteista, joihin ei sovellettaisi ehdotetun lain luvun 9—28 §:ää. 

Lakia sovellettaisiin sekä uusiin sähkölaitteisiin että kolmannesta maasta tuotuihin käytettyihin sähkölaitteisiin, kun ne saapuisivat markkinoille ensimmäisen kerran. Tämä koskisi myös kolmannesta maasta tuotuja käytettyjä sähkölaitteita, jotka olisi valmistettu ennen kuin esitettyä lakia alettaisiin soveltaa. Lakia sovellettaisiin kaikkiin myynnin muotoihin, myös etämyyntiin ja sähköiseen myyntiin. Myyntitavasta riippumatta tuotteiden, jotka olisi tarkoitus asettaa saataville unionin markkinoilla, olisi oltava ehdotetun lainsäädännön mukaisia.  

Esitetyn lain 9—28 §:n tarkemmat soveltamisalan rajaukset annettaisiin sähköturvallisuuden ja sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta erikseen, koska toinen direktiiveistä voi sulkea tietyt laitteet pois lain 9—28 §:n soveltamisalasta, mutta toinen ei. Esimerkkinä ovat räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävät sähkölaitteet. Pienjännitedirektiivin liitteen II mukaan kyseiset laitteet eivät kuulu pienjännitedirektiivin soveltamisalaan, mutta ne kuitenkin kuuluvat EMC-direktiivin soveltamisalaan. Täten lain 9—28 §:n vaatimuksia tulisi noudattaa räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäville sähkölaitteille sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta. 

Pienjännitedirektiivin liitteen II mukaan esitetyn lain 9—28 §:n vaatimuksia ei sovellettaisi: 1) sähkölaitteisiin, jotka kuuluvat räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojaus-järjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetun lain soveltamisalaan; 2) sähkölaitteisiin, joka kuuluvat terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain (629/2010) soveltamisalaan; 3) sähkölaitteisiin, joka kuuluvat hissiturvallisuuslain soveltamisalaan; 4) sähköenergiamittareihin; 5) sähköpaimeniin; 6) laivoihin, lentokoneisiin ja rautateille tarkoitettuihin erikoissähkölaitteisiin, jotka täyttävät sellaisen kansainvälisen järjestön valmistelevat turvallisuusvaatimukset, jonka työskentelyyn Suomi osallistuu; 7) ammattilaisten käyttämiin asiakaskohtaisesti valmistettuihin arviointialustoihin, joita käytetään ainoastaan tutkimus- ja kehitysyksikössä. 

EMC-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan esitetyn lain 9—28 §:n vaatimuksia ei sovellettaisi: 1) sähkölaitteeseen, joka kuuluu tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) soveltamisalaan; 2) sähkölaitteeseen, joka kuuluu ilmailulain (1194/2009) soveltamisalaan; 3) ammattilaisten käyttämiin asiakaskohtaisesti valmistettuihin arviointialustoihin, joita käytetään ainoastaan tutkimus- ja kehitysyksikössä; 4) Kansainvälisen televiestintäliiton peruskirjan ja Kansainvälisen televiestintäliiton yleissopimuksen mukaisessa radio-ohjesäännössä määriteltyihin radioamatöörien käyttämiin radiolaitteistoihin, jollei niitä ole asetettu saataville markkinoilla. 

Pykälän soveltamisala vastaisi nykytilaa, sähkölaitteiden turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 2 §:n ja sähköturvallisuuslain 24 f §:n mukaista säänneltyä.  

9 §.Sähkölaite markkinointitarkoituksiin. Pykälässä säädettäisiin ehdot, joilla sähkölaitteita voidaan esitellä näyttelyissä ja messuilla. Jos sähkölaite ei täyttäisi esittelytilanteessa lain vaatimuksia, tällöin sähkölaitteessa olisi oltava näkyvä merkintä, josta ilmenee messun, esittelytilaisuuden tai näyttelyn nimi ja päivämäärä. Lisäksi sähkölaitteen merkinnästä olisi käytävä selvästi ilmi, että sähkölaite ei olisi vaatimusten mukainen eikä myytävänä ennen kuin valmistaja tai maahantuoja olisi saattanut sen vaatimusten mukaiseksi. Esittelyjä saisi järjestää vain, jos olisi toteutettu riittävät toimenpiteet sähköturvallisuuden varmistamiseksi ja sähkömagneettisten häiriöiden välttämiseksi. Pykälä vastaa nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 h §:n 3 momentin mukaista sääntelyä. Pykälän tarkoituksena on implementoida EMC-direktiivin 5 artiklan 3 kohta. 

10 §.Asettaminen saataville markkinoilla. Pykälässä säädettäisiin sähkölaitteen asettamisesta saataville markkinoilla. Sähkölaitteen saisi asettaa saataville markkinoilla vain, jos se täyttäisi esitetyssä laissa sille säädetyt vaatimukset. 

Sähkölaite asetettaisiin saataville markkinoilla, kun se toimitettaisiin markkinoille liiketoiminnan yhteydessä jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta. Saataville asettamisen käsite viittaisi kuhunkin yksittäiseen tuotteeseen eikä tuotetyyppiin, riippumatta siitä, olisiko tuote valmistettu yksittäiskappaleena vai sarjatuotantona. 

Sähkölaitteen vapaata liikkuvuutta eli sähkölaitteen asettamista saataville markkinoilla ei saisi estää sähköturvallisuuden tai sähkömagneettisen yhteensopivuuden perusteella, jos sähkölaite täyttää esitetyn lain vaatimukset. Sähkölaitteen vapaata liikkuvuutta voitaisiin kuitenkin rajoittaa, jos vaatimustenmukainen sähkölaite aiheuttaisi vaaraa ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle tai muille yleisen edun vuoksi suojeltaville näkökohdille. Pykälä vastaisi nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 g §:n mukaista sääntelyä. Pykälällä toimeenpantaisiin pienjännitedirektiivin 3 artikla ja EMC-direktiivin 4 artikla.  

11 §.Sähkölaitteen markkinoille saattamisen ja käytön rajoittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomainen voisi ryhtyä sähkölaitteen käyttöönottoa tai käyttämistä koskeviin erityistoimenpiteisiin, jos olisi ratkaistava sähkömagneettista yhteensopivuutta koskeva erityinen ongelma. Lisäksi erityistoimenpiteisiin tulisi voida ryhtyä, jos olisi turvallisuussyistä suojattava yleisiä viestintäverkkoja tai vastaanotto- tai lähetysasemia. 

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin erityistoimenpiteistä olisi sähköturvallisuusviranomaisen ilmoitettava Euroopan komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Pykälä vastaa nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 h §:n mukaista säänneltyä. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 5 artiklaa vastaavasti sähkölaitteen vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta.  

12 §.Sähkölaitteen olennaiset vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin sähkölaitteen olennaisista vaatimuksista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkölaite olisi suunniteltava ja valmistettava hyvän teknisen käytännön mukaisesti siten, että se olisi oikein asennettuna, huollettuna ja käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettynä sähkömagneettisesti yhteensopiva eikä se vaaranna ihmisten terveyttä ja turvallisuutta, kotieläimiä tai omaisuutta. Sähkölaitteen suojaus olisi varmistettava sekä sähkölaitteen aiheuttamien vaarojen varalta että sellaisten vaarojen varalta, jotka voivat aiheutua ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta sähkölaitteeseen.  

Olennaisilla vaatimuksilla pyritään varmistamaan korkeatasoinen suojelu. Valmistajan olisi noudatettava tuotteen käyttäjiin nähden sellaista suojelun tasoa, joka vastaa valmistajan tuotetiedoissa määrittämää tuotteen käyttötarkoitusta. Valmistajien olisi otettava huomioon kohtuudella ennakoitavissa olevat käyttöolosuhteet, ennen kuin ne saattaisivat tuotteen markkinoille. Valmistajien olisi otettava huomioon myös muunlainen käyttö kuin niiden määrittämä tuotteen suunniteltu käyttö, tarkasteltava käyttöä tuotteen keskivertokäyttäjien näkökulmasta ja pohdittava, mihin tarkoitukseen he todennäköisesti käyttäisivät tuotetta. 

Olennaisissa vaatimuksissa määriteltäisiin saavutettavat tulokset tai vältettävät vaarat, mutta ei eritellä käytettäviä teknisiä ratkaisuja. Täsmälliset tekniset ratkaisut voidaan esittää standardissa tai muussa teknisessä eritelmässä valmistajan harkinnan mukaan. Tällaisessa joustavassa lähestymistavassa valmistaja voi valita, miten se täyttää vaatimukset. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pienjännitedirektiivin 5 artiklaa vastaavasti sähkön toimittamisesta. Sähköverkonhaltija ei saisi asettaa sähkölaitetta koskevia esitetyssä pykälässä tai sen nojalla säädettyjä olennaisia turvallisuusvaatimuksia tiukempia turvallisuusvaatimuksia ehtona verkkoon liittämiselle tai sähkön toimittamiselle sähkölaitteen käyttäjille. Edellä mainituilla sähkölaitetta koskevilla olennaisilla turvallisuusvaatimuksilla tarkoitettaisiin pienjännitedirektiivin liitteen 1 olennaisia turvallisuusvaatimuksia vastaavia vaatimuksia. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan annettavaksi valtuutus säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella sähkölaitteen olennaisista turvallisuusvaatimuksista sekä sähkölaitteen sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista olennaisista vaatimuksista.  

Pienjännitedirektiivin liitteen I olennaisten turvallisuusvaatimusten yleisten ehtojen mukaan olennaiset tiedot, jotka tuntemalla ja noudattamalla varmistetaan sähkölaitteen turvallinen käyttö, on annettava sähkölaitteen mukana. Sähkölaite tulisi voida koota ja liittää verkkoon turvallisesti ja oikein. Sähkölaitteen on oltava suunniteltu ja rakennettu siten, että se on turvallinen, jos sitä käytetään käyttötarkoituksensa mukaisesti ja huolletaan asianmukaisesti. 

Teknisillä toimenpiteillä olisi varmistettava, ettei sähkölaite aiheuta varaa ihmiselle, kotieläimelle eikä omaisuudelle. Vaaran arvioinnissa tulee huomioida sekä sähköiset vaarat että ei-sähköiset kokemusperäisesti havaitut vaarat. Suojauksessa tulee varmistaa, että ihmiset ja kotieläimet ovat riittävästi suojattuja ruumiinvammalta tai muulta vahingolta, joka voisi syntyä suorassa tai välillisessä kosketuksessa. Vaaraa aiheuttavia lämpötiloja, valokaaria tai säteilyä ei saa syntyä. Eristyksen tulisi olla riittävä ennalta arvioitavissa olosuhteissa. 

Teknisillä toimenpiteillä olisi myös varmistettava, että sähkölaite on suojattu ulkoisten tekijöiden aiheuttamilta vaaroilta. Sähkölaiteen tulee olla mekaanisesti kestävä, ettei se aiheuta vaaraa ihmiselle, kotieläimelle tai omaisuudelle. Sähkölaitteen on kestettävä myös muut kuin mekaaniset vaarat odotettavissa olevissa ympäristöolosuhteissa. Myöskään sähkölaitteen ennalta arvioitavissa oleva ylikuormitus ei saa aiheuttaa vaaraa ihmiselle, eläimelle tai omaisuudelle. 

EMC-direktiivin liitteen I sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten mukaan sähkölaite on suunniteltava ja valmistettava kehityksen taso huomioon ottaen niin, että varmistettaisiin, että: 1) sähkölaitteen aiheuttama sähkömagneettinen häiriö ei ylittäisi tasoa, jolla radio- ja telelaitteet tai muut laitteistot eivät voisi toimia tarkoitetulla tavalla; 2) sähkölaitteen sille tarkoitetussa käytössä odotettavissa olevan sähkömagneettisen häiriön sieto olisi sellainen, että sähkölaiteen tai -laitteiston toiminta ei häiriintyisi kohtuuttomasti.  

Pykälä vastaa nykytilaa, sähkölaitteiden turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 37 §:n ja sähköturvallisuuslain 24 i §:n mukaista säänneltyä. 

13 §. Valmistajan velvollisuus varmistaa sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 1—3 kohtaa ja EMC-direktiivin 7 artiklan 1—3 kohtaa vastaavasti valmistajan velvollisuuksista sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi. Valmistajan velvollisuudet säänneltäisiin yksityiskohtaisemmin kuin nykyisin on säädetty sähköturvallisuuslain 13 ja 24 j §:ssä sekä sähkölaitteiden turvallisuudesta annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä. Valmistajalla tarkoitettaisiin luonnollista tai oikeushenkilöä, joka olisi vastuussa sähkölaitteen suunnittelusta tai valmistamisesta ja saattaisi sen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään. Määritelmä sisältäisi kaksi kumulatiivista ehtoa: henkilön olisi oltava valmistaja (tai valmistuttaja) ja hänen olisi markkinoitava sähkölaitetta omalla nimellään tai tavaramerkillään. 

Valmistaja voisi suunnitella ja valmistaa sähkölaitteen itse. Alihankintatöissä valmistajan olisi vastattava sähkölaitteen yleisestä valvonnasta ja varmistettava, että hän saisi kaikki tarvitsemansa tiedot ja asiakirjat. Valmistaja, joka teettää toimintojaan osittain tai kokonaan alihankintana, ei voisi vapauttaa itseään velvollisuuksistaan ja siirtää niitä esimerkiksi valtuutetulle edustajalle, jakelijalle, vähittäiskauppiaalle, tukkukauppiaalle, käyttäjälle tai alihankkijalle. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että valmistajan olisi ennen sähkölaitteen markkinoille saattamista varmistettava ja voitava osoittaa, että sähkölaite olisi suunniteltu ja valmistettu esitetyn lain 12 §:ssä tarkoitettujen olennaisten turvallisuusvaatimusten ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten mukaisesti.  

Pykälän 2 momentin mukaan valmistajan olisi suoritettava sähkölaitteelle soveltuva vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely ja laadittava sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi tekniset asiakirjat. Vaatimustenmukaisuuden arvioinnin olisi kuuluttava yksinomaan valmistajan velvollisuuksiin. Valmistajalla on parhaat mahdollisuudet suorittaa vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely, koska valmistajalla on yksityiskohtaiset tiedot suunnittelu- ja tuotantoprosessista. 

Pykälän 3 momentin mukaan valmistajan olisi laadittava EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja kiinnitettävä sähkölaitteeseen CE-merkintä, kun sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus on sovellettavien vaatimusten suhteen osoitettu. Laatimalla EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen valmistaja ottaisi vastuun siitä, että sähkölaite olisi esitetyssä laissa säädettyjen vaatimusten mukainen. 

Pykälän 4 momentin mukaisesti tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus tulisi olla suomen tai ruotsin kielellä taikka muulla valvontaviranomaisen hyväksymällä kielellä. Tältä osin kyseessä olisi kansalliseen harkintaan perustuva vaatimus. 

Pykälän 5 momentin mukaan valmistajan olisi säilytettävä tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun sähkölaite olisi saatettu markkinoille. Markkinoille saattamisen käsite viittaa yksittäiseen tuotteeseen eikä tuotetyyppiin, eikä se ota huomioon, onko tuote yksittäinen vai valmistettu sarjatuotannossa. 

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan annettavaksi valtuutus säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä, teknisistä asiakirjoista sekä EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta ja sen sisällöstä. 

Sähkölaitteen sähköturvallisuuteen liittyvästä vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelystä säädetään pienjännitedirektiivin liitteessä III (moduuli A, sisäinen tuotannonvalvonta). Vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn moduuli A sisältää tuotteen valmistajaa koskevia teknisluonteisia velvollisuuksia liittyen tuotteiden valmistusprosessiin, laadittaviin asiakirjoihin sekä tuotteisiin kiinnitettäviin yhdenmukaisuusmerkintöihin. 

Suorittaessa vaatimustenmukaisuuden arviointia koskien sähkölaitteen sähkömagneettista yhteensopivuutta valmistaja voi valita toisen seuraavista vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä: 1) EMC-direktiivin liitteessä II esitetty sisäinen tuotannonvalvonta (moduuli A, sisäinen tuotannonvalvonta); 2) EMC-direktiivin liitteessä III esitetyt EU-tyyppitarkastus (moduuli B, EU-tyyppitarkastus) ja sitä seuraava sisäiseen tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus (moduuli C, sisäiseen tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus). 

Moduuli B, EU-tyyppitarkastus, on se vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn osa, jossa ilmoitettu laitos tutkii tuotteen teknisen suunnittelun sekä varmistaa ja vakuuttaa, että tuotteen tekninen suunnittelu täyttää olennaiset vaatimukset. Moduuli C, sisäiseen tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus, sisältää tuotteen valmistajaa koskevia teknisluonteisia velvollisuuksia liittyen tuotteiden tyypinmukaisuuden varmistamiseen, laadittaviin asiakirjoihin sekä tuotteisiin kiinnitettäviin yhdenmukaisuusmerkintöihin.  

Jos sähkölaitteella on eri konfiguraatioita, sähkömagneettisen yhteensopivuuden arvioinnin avulla tulisi vahvistaa, että sähkölaite täyttää sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset kaikissa odotettavissa olevissa konfiguraatioissa, jotka valmistaja voi otaksua edustavan sähkölaitteen tavanomaista käyttöä aiotussa tarkoituksessa. Tällaisissa tapauksissa riittäisi, että suoritettaisiin sellaisen konfiguraation arviointi, joka todennäköisimmin aiheuttaa suurimmat mahdolliset häiriöt ja on kaikkein herkin häiriöille. 

Sähkölaitetta koskevien teknisten asiakirjojen perusteella olisi voitava arvioida, onko sähkölaite sovellettavien vaatimusten mukainen, ja niihin on sisällyttävä asianmukainen analyysi ja arviointi riskistä tai riskeistä. Teknisten asiakirjojen sisällölle asetettaviin vaatimuksiin on sovellettava soveltuvin osin mitä pienjännitedirektiivin liitteessä III ja EMC-direktiivin liitteissä II ja III säädetään. Teknisten asiakirjojen on oltava saatavilla, kun tuote saatetaan markkinoille, sen maantieteellisestä alkuperästä tai sijainnista riippumatta. 

Jos tekniset asiakirjat on laadittu jollakin muulla kielellä kuin suomen tai ruotsin kielellä, valmistajan olisi toimitettava tämän lain noudattamisen valvonnasta vastaavan viranomaisen pyynnöstä suomen- tai ruotsinkielinen käännös teknisistä asiakirjoista tai siitä osasta asiakirjoja, joka on lain noudattamisen valvonnan kannalta tarpeen. 

EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa on ilmoitettava, että pienjännitedirektiivin liitteen 1 olennaisten turvallisuusvaatimusten ja EMC-direktiivin liitteen I sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten täyttyminen on osoitettu. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen on oltava pienjännitedirektiivin liitteen IV ja EMC-direktiivin liitteen IV mukainen ja sen on sisällettävä vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyissä eritellyt tekijät, ja se on pidettävä ajan tasalla. 

Jotta varmistettaisiin tosiasiallinen mahdollisuus saada tietoa markkinavalvontaa varten, kaikkien sovellettavien unionin säädösten yksilöimiseksi vaadittavien tietojen olisi oltava saatavilla yhdessä ainoassa EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa. Hallinnollisen rasitteen vähentämiseksi tällainen yksi ainoa EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus voi olla asiakirja, joka koostuu tuotetta koskevista yksittäisistä vaatimustenmukaisuusvakuutuksista. 

14 §. Valmistajan velvollisuus varmistaa sarjatuotannon jatkuva vaatimustenmukaisuus. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 4 kohtaa ja EMC-direktiivin 7 artiklan 4 kohtaa vastaavasti valmistajan velvollisuudesta varmistaa sarjatuotannon jatkuva vaatimustenmukaisuus. Pykälässä mainitut valmistajan velvoitteet olisivat yksityiskohtaisempia kuin nykyisin on säädetty.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valmistajan velvollisuudesta varmistaa sarjatuotannon jatkuva vaatimustenmukaisuus. Sarjatuotannolla tarkoitetaan tuotantoa, jossa valmistetaan tuotteita muuten kuin yksittäiskappaleina. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valmistajan vastuusta ottaa huomioon muutokset sähkölaitteen suunnittelussa tai ominaisuuksissa ja muutokset yhdenmukaistetuissa standardeissa tai muissa teknisissä eritelmissä, joihin nähden sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus ilmoitetaan. 

Se, minkä tyyppisiä toimia valmistajan on toteutettava, määräytyy yhdenmukaistettuihin standardeihin tai teknisiin eritelmiin tehtyjen muutosten luonteen perusteella ja etenkin sen perusteella, vaikuttavatko muutokset merkittävästi olennaisten tai muiden oikeudellisten vaatimusten täyttymiseen ja koskevatko ne kyseessä olevaa tuotetta. Tämä voi edellyttää esimerkiksi EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen ajan tasalle saattamista, tuotemallin muuttamista tai yhteydenottoa ilmoitettuun laitokseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan valmistajan olisi silloin, kun hän katsoo tämän aiheelliseksi sähkölaitteeseen liittyvien riskien vuoksi, testattava kuluttajien terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi näyte markkinoilla saataville asetetusta sähkölaitteesta. Valmistajan olisi tutkittava valitukset, vaatimustenvastaiset sähkölaitteet ja sähkölaitteiden palautukset ja tarvittaessa pidettävä niistä kirjaa sekä tiedotettava jakelijoille tällaisesta valvonnasta. 

15 §. CE-merkintä. Pykälä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 17 artiklaa ja EMC-direktiivin 17 artiklaa vastaavasti CE-merkinnästä. Pykälä vastaa nykytilaa, sähkölaitteiden turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 13 a §:n ja sähköturvallisuuslain 24 k §:n mukaista säänneltyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pienjännitedirektiivin 16 artiklaa ja EMC-direktiivin 16 artiklaa vastaavasti, että CE-merkintää koskevista yleisistä periaatteista säädetään NLF-asetuksen 30 artiklassa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valmistajan vastuusta kiinnittää valmiiseen esitetyn lain vaatimukset täyttävään sähkölaitteeseen CE-merkintä ennen sähkölaitteen markkinoille saattamista.  

Valmistaja voisi kiinnittää vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn jälkeen sähkölaitteeseen CE-merkinnän. CE-merkintä on pakollinen, ja se on kiinnitettävä aina ennen kuin sähkölaite saatetaan markkinoille tai otetaan käyttöön. Kiinnittämällä laitteeseen CE-merkinnän valmistaja osoittaa ottavansa vastuun siitä, että tuote täyttää siihen sovellettavassa yhdenmukaistamislainsäädännössä asetetut vaatimukset. Merkintä olisi kiinnitettävä niin, että se näkyy hyvin, on luettava ja pysyy kiinni käytön yhteydessä. Jos merkintää ei olisi mahdollista tai perusteltua kiinnittää laitteeseen tai sen arvokilpeen, se voitaisiin kiinnittää pakkaukseen ja mukana oleviin asiakirjoihin. CE-merkintää ei tulisi kiinnittää laitteeseen esimerkiksi silloin, kun CE-merkintä pitäisi kaivertaa laitteeseen ja tämä heikentäisi laitteen ominaisuuksia, kuten kestävyyttä. Vastaavasti CE-merkintä voisi häiritä läpinäkyväksi tarkoitetun laitteen keskeistä ominaisuutta, läpinäkyvyyttä. CE-merkinnän kiinnittäminen voisi puolestaan olla mahdotonta esimerkiksi silloin, kun laitteen pinta ei mahdollista merkinnän kiinnittämistä tai laite on kooltaan liian pieni.  

16 §. Sähkölaitteen merkinnät, yhteystiedot ja mukana seuraavat asiakirjat. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 5—7 kohtaa ja EMC-direktiivin 7 artiklan 5—7 kohtaa vastaavasti valmistajan velvollisuudesta huolehtia merkinnöistä ja tuotteen mukana seuraavista asiakirjoista. Säännöksessä mainitut valmistajan velvoitteet olisivat yksityiskohtaisempia kuin nykyisin on säädetty.  

Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan olisi varmistettava, että markkinoille saatettavaan sähkölaitteeseen on kiinnitetty tässä laissa vaaditut merkinnät ja sähkölaitteeseen on liitetty tarvittavat ohjeet ja turvallisuustiedot.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteessa olisi oltava tyyppi-, erä- tai sarjanumero tai muu merkintä, jonka avulla se voidaan tunnistaa. Jos merkintää ei olisi mahdollista kiinnittää sähkölaitteeseen, sen voi kiinnittää pakkaukseen tai laitteen mukana oleviin asiakirjoihin.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valmistajan vastuusta ilmoittaa nimensä, rekisteröity tuotenimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä ja postiosoitteensa. Tiedot olisi oltava sähkölaitteessa tai, jos se ei ole mahdollista, sähkölaitteen pakkauksessa tai sähkölaitteen mukana olevassa asiakirjassa. Osoitteessa on ilmoitettava yksi yhteyspiste, jonka kautta valmistajaan saa yhteyden. Säännöksellä pyritään varmistamaan, että valvontaviranomainen pystyy tarvittaessa ilmoitetusta osoitteesta saamaan yhteyden valmistajaan. Lisäksi valmistajaa kannustetaan ilmoittamaan verkkosivustonsa osoite postiosoitteen lisäksi. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että sähkölaitteen mukana toimitettavissa ohjeissa olisi oltava tarpeelliset tiedot sähkölaitteen käyttämiseksi turvallisesti ja käyttötarkoituksensa mukaisesti.  

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että merkintöjen, turvallisuustietojen ja ohjeiden sekä muiden tuotteen mukana seuraavien asiakirjojen tiedot tulisi olla selkeitä, ymmärrettäviä ja helppotajuisia, ja ne tulisi antaa sekä suomen että ruotsin kielellä. Kielivaatimuksen osalta kyseessä on kansalliseen harkintaan perustuva vaatimus. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin valtuutuksesta säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin sähkölaitteen merkintöjä, tietoja ja ohjeita koskevista vaatimuksista. 

Valtioneuvoston asetuksella tulisi säätää valmistajan vastuusta merkitä sähkölaitteeseen olennaiset seikat, joiden tunteminen ja noudattaminen varmistavat sähkölaitteen turvallisen käytön niissä käyttötarkoituksissa, joita varten se on tehty. Jos tietojen merkitseminen sähkölaitteeseen ei olisi mahdollista, tiedot tulisi antaa sähkölaitteen mukana seuraavassa käyttöohjeessa. Lisäksi sähkölaitteeseen olisi liitettävä tiedot erityisistä varotoimista, joihin on ryhdyttävä sähkölaitteen kokoonpanon, asennuksen, huollon tai käytön yhteydessä, sen varmistamiseksi, että sähkölaite on käyttöön otettaessa täyttää sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset. 

Sähkölaitteen mukana olisi oltava myös selkeä ilmoitus käyttörajoituksesta, jos sähkölaitteen sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten täyttymistä ei voida taata asuinalueilla. Ilmoitus käyttörajoituksesta olisi oltava tarvittaessa myös pakkauksessa. 

17 §. Valtuutettu edustaja. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 7 artiklaa ja EMC-direktiivin 8 artiklaa vastaavasti valtuutetusta edustajasta. Pykälässä määriteltäisiin, mitä tehtäviä valtuutetun edustajan on toimeksiannon mukaan ainakin voitava suorittaa ja mitä tehtäviä kirjalliseen toimeksiantoon ei voi kuulua. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valmistajan mahdollisuudesta nimittää kirjallisella toimeksiannolla itselleen valtuutettu edustaja, jolla olisi oikeus suorittaa valmistajan puolesta sille kuuluvia tehtäviä. 

Pykälän 2 momentin mukaan valmistaja ei voisi siirtää valtuutetulle edustajalle 13 §:n 1 momentissa säädettyä velvollisuuttaan varmistaa sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus eikä saman pykälän 2 momentin mukaista velvollisuutta huolehtia vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyihin liittyvien teknisten asiakirjojen laatimisesta.  

Pykälän 3 momentin mukaan valtuutetun edustajan olisi suoritettava valmistajalta saadussa toimeksiannossa eritellyt tehtävät. Kirjallisen toimeksiannon olisi oikeutettava valtuutettu edustaja suorittamaan seuraavat tehtävät: 1) pidettävä EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutus ja teknisten asiakirjat valvontaviranomaisen saatavilla kymmenen vuoden ajan siitä lähtien, kun sähkölaite olisi saatettu markkinoille; 2) annettava valvontaviranomaisen perustellusta pyynnöstä tälle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi; 3) tehtävä yhteistyötä valvontaviranomaisen kanssa tämän pyynnöstä toimissa, joilla pyrittäisiin poistamaan valtuutetun edustajan toimeksiannon piiriin kuuluvien sähkölaitteiden aiheuttamat riskit. 

18 §.Maahantuojan velvollisuudet sähkölaitteen markkinoille saattamisen yhteydessä. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 8 artiklan 1,2 ja 4 kohtaa ja EMC-direktiivin 9 artiklan 1, 2 ja 4 kohtaa vastaavasti maahantuojan velvoitteista sähkölaitteen markkinoille saattamisen yhteydessä. Maahantuojan velvoitteista ei nykyisin ole säädetty yhtä yksityiskohtaisesti. Maahantuojalla tarkoitetaan talouden toimijaa, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan sähkölaitteen markkinoille. Maahantuoja ei olisi pelkkä tuotteiden jälleenmyyjä, vaan sillä olisi keskeinen tehtävä maahantuotujen tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa. 

Pykälän 1 momentin mukaan maahantuoja saisi saattaa markkinoille ainoastaan vaatimukset täyttäviä sähkölaitteita.  

Pykälän 2 momentin mukaan maahantuojan olisi ennen sähkölaitteen markkinoille saattamista varmistettava, että valmistaja on varmistanut sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden ja suorittanut lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn. Lisäksi maahantuojan olisi varmistettava, että valmistaja on laatinut tekniset asiakirjat, sähkölaitteeseen on kiinnitetty CE-merkintä, sähkölaitteen mukana on vaaditut asiakirjat, sähkölaitteessa on 16 §:n 2 ja 3 momentissa vaaditut merkinnät ja yhteystiedot ja sähkölaitteeseen liitetään 16 §:n 4 momentin mukaiset ohjeet ja turvallisuustiedot suomen ja ruotsin kielellä. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos maahantuojalla olisi syytä epäillä, että sähkölaite ei täytä tässä laissa säädettyjä olennaisia turvallisuusvaatimuksia tai sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevia olennaisia vaatimuksia maahantuoja ei saisi saattaa sähkölaitetta markkinoille ennen kuin se olisi saatettu vaatimusten mukaiseksi. Silloin kun sähkölaitteeseen sisältyisi riski, maahantuojan olisi ilmoitettava tästä välittömästi valmistajalle ja valvontaviranomaiselle. 

19 §.Maahantuojan velvollisuus ilmoittaa yhteystietonsa. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 8 artiklan 3 kohtaa ja EMC-direktiivin 9 artiklan 3 kohtaa vastaavasti maahantuojan velvoitteesta ilmoittaa sähkölaitteessa omat yhteystietonsa. Pykälä vastaa nykytilaa, sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaista sääntelyä. 

Ehdotetun pykälän mukaan maahantuojan olisi ilmoitettava sähkölaitteessa tai, jos se ei olisi mahdollista, laitteen pakkauksessa tai laitteen mukana seuraavassa asiakirjassa, nimensä, rekisteröity tuotenimensä tai tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta maahantuojaan saa yhteyden. Säännöksellä pyritään varmistamaan, että sähköturvallisuusviranomainen pystyy tarvittaessa ilmoitetusta osoitteesta saamaan yhteyden maahantuojaan. Lisäksi maahantuojaa kannustetaan ilmoittamaan verkkosivustonsa osoite postiosoitteen lisäksi. 

20 §.Maahantuojan velvollisuus säilyttää ja toimittaa asiakirjoja. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 8 artiklan 7 kohtaa ja EMC-direktiivin 9 artiklan 7 kohtaa vastaavasti maahantuojan velvoitteesta säilyttää ja toimittaa asiakirjoja. 

Ehdotetun pykälän mukaan maahantuojan olisi pidettävä EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen jäljennös valvontaviranomaisen saatavilla kymmenen vuoden ajan siitä, kun sähkölaite on saatettu markkinoille ja varmistettava, että tekniset asiakirjat ovat pyynnöstä valvontaviranomaisten saatavilla. Markkinoille saattamisen käsite viittaa yksittäiseen tuotteeseen eikä tuotetyyppiin, eikä se ota huomioon, onko tuote yksittäinen vai valmistettu sarjatuotannossa. EMC- ja pienjännitedirektiivin vaatimuksiin ei kuulu, että EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus olisi toimitettava sähkölaitteen mukana. 

21 §.Jakelijan velvollisuudet asetettaessa sähkölaite saataville markkinoilla. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 9 artiklan 12 ja 4 kohtia ja EMC-direktiivin 10 artiklan 1, 2 ja 4 kohtaa vastaavasti jakelijan velvollisuuksista tämän asettaessa laitteita saataville markkinoilla. Jakelijan velvoitteista ei nykyisin ole säädetty yhtä yksityiskohtaisesti. Valmistajien ja maahantuojien ohella jakelijat ovat talouden toimijoiden kolmas ryhmä, jolle on asetettu erityisiä velvollisuuksia. Jakelijalla tarkoitetaan tuotteen markkinoilla saataville asettavaa muuta toimitusketjuun kuuluvaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kuin valmistajaa tai maahantuojaa. 

Pykälän 1 momentin mukaan jakelijan olisi noudatettava asiaankuuluvaa huolellisuutta sen varmistamiseksi, että hänen markkinoilla saataville asettamansa sähkölaite olisi esitetyn lain vaatimusten mukainen. 

Pykälän 2 momentin mukaan jakelijan olisi ennen sähkölaitteen asettamista saataville markkinoilla tarkistettava, että sähkölaitteessa on CE-merkintä, sähkölaitteen mukana ovat vaaditut asiakirjat, sähkölaitteessa on 16 §:n 2 ja 3 momentissa ja 19 §:ssä vaaditut merkinnät ja yhteystiedot sekä sähkölaitteeseen on liitetty 16 §:n 4 momentin mukaiset ohjeet ja turvallisuustiedot suomen ja ruotsin kielellä. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos jakelijalla olisi syytä epäillä, että sähkölaite ei täytä olennaisia turvallisuusvaatimuksia tai sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevia olennaisia vaatimuksia, jakelija ei saisi asettaa sähkölaitetta saataville markkinoilla ennen kuin se on saatettu esitetyn lain vaatimusten mukaiseksi. Lisäksi, jos sähkölaitteeseen sisältyisi riski, jakelijan olisi ilmoitettava siitä valmistajalle tai maahantuojalle ja sähköturvallisuusviranomaiselle. 

22 §.Maahantuojan ja jakelijan velvollisuus varmistaa sähkölaitteen varastointi- ja kuljetusolosuhteet. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 8 artiklan 5 kohtaa ja 9 artiklan 3 ja pienjännitedirektiivin 8 artiklan 5 kohtaa sekä EMC-direktiivin 9 artiklan 5 kohtaa ja 10 artiklan 3 kohtaa vastaavasti maahantuojan ja jakelijan velvollisuudesta varmistaa, ettei sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus vaarannu hänen vastuullaan olevan varastoinnin tai kuljetuksen aikana. 

23 §. Valmistajan velvollisuuksien soveltaminen maahantuojaan ja jakelijaan. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 10 artiklaa ja EMC-direktiivin 11 artiklaa vastaavasti niistä tilanteista, jolloin maahantuoja ja jakelija rinnastettaisiin valmistajaan ja näihin sovellettaisiin kaikkia valmistajiin sovellettavia velvollisuuksia. Maahantuojalla ja jakelijalla olisi samat velvollisuudet kuin valmistajalla, jos ne saattaisivat sähkölaitteen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään taikka muuttaisivat markkinoille jo saatettua sähkölaitetta tavalla, joka voisi vaikuttaa tämän lain vaatimusten täyttymiseen. 

24 §.Talouden toimijoiden tunnistetiedot. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 11 artiklaa ja EMC-direktiivin 12 artiklaa vastaavasti talouden toimijan velvollisuudesta luovuttaa jäljitettävyyden kannalta tarpeellisia tietoja. Pykälän 1 momentin mukaan talouden toimijan olisi pyynnöstä toimitettava sähköturvallisuusviranomaiselle tiedot kaikista talouden toimijoista, jotka olisivat toimittaneet sille sähkölaitteita ja joille tämä olisi toimittanut sähkölaitteita.  

Pykälän 2 momentin mukaan talouden toimijan olisi kyettävä esittämään 1 momentissa tarkoitetut tiedot kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun sille on toimitettu sähkölaitteita, ja kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun se on toimittanut sähkölaitteita. 

25 §. Talouden toimijan velvollisuudet vaatimustenvastaisuustilanteissa. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 8 kohtaa, 8 artiklan 7 kohtaa ja 9 artiklan 4 kohtaa sekä EMC-direktiivin 7 artiklan 8 kohtaa, 9 artiklan 6 kohtaa ja 10 artiklan 4 kohtaa vastaavasti valmistajan tai maahantuojan toimenpiteistä tilanteissa, joissa tämän markkinoille saattama sähkölaite osoittautuu vaatimusten vastaiseksi.  

Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi tällöin oma-aloitteisesti ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin sähkölaitteen saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai tarvittaessa käyttäjien saataville asetetun laitteen palauttamiseksi takaisin itselleen. Ehdotuksen mukaan jo perusteltu epäily riittäisi laukaisemaan toimenpidevelvollisuuden. 

Pykälän 2 momentin mukaan jakelijan tulisi osaltaan toimijaketjussa varmistaa, että tarvittavat turvallisuustoimenpiteet toteutetaan. Jos jakelijalla olisi syytä epäillä, että sen markkinoille saataville asettamansa sähkölaite ei täyttäisi esitetyn lain vaatimuksia, olisi jakelijan varmistettava, että asiassa ryhdyttäisiin tarvittaviin toimenpiteisiin sähkölaitteen saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai sitä koskevan palautusmenettelyn järjestämiseksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos sähkölaite aiheuttaisi riskin, olisi talouden toimijan velvollisuus välittömästi ilmoittaa EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, joissa talouden toimija olisi sähkölaitteen asettanut saataville markkinoille ja sen olisi annettava yksityiskohtaiset tiedot sähkölaitteessa havaitusta vaatimustenvastaisuuksista ja toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa ja 8 artiklan 6 kohtaa vastaavasti, että valmistajan ja maahantuojan olisi silloin, kun se katsotaan kuluttajien terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi tarpeelliseksi, tehtävä näytteisiin perustuvia testejä markkinoilla saataville asetetuille sähkölaitteille ja tutkittava valitukset, vaatimustenvastaiset sähkölaitteet ja sähkölaitteiden palautukset ja tarvittaessa pidettävä niistä kirjaa sekä tiedotettava jakelijoille kaikesta tällaisesta valvonnasta. Tämän momentin toimenpiteitä oletettavasti tulisivat vaatimaan valmistaja tai sähköturvallisuusviranomainen.  

26 §.Talouden toimijan velvollisuus luovuttaa tietoja ja tehdä yhteistyötä sähköturvallisuusviranomaisen kanssa. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 6 artiklan 9 kohtaa, 8 artiklan 9 kohtaa ja 9 artiklan 5 kohtaa sekä EMC-direktiivin 7 artiklan 9 kohtaa, 9 artiklan 8 kohtaa ja 10 artiklan 5 kohtaa vastaavasti talouden toimijan velvollisuudesta luovuttaa tietoja ja tehdä yhteistyötä sähköturvallisuusviranomaisen kanssa.  

Pykälän 1 momentin mukaan talouden toimijan olisi sähköturvallisuusviranomaisen pyynnöstä annettava kyseiselle valvontaviranomaiselle tiedot ja asiakirjat, jotka olisivat tarpeen sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi suomen, ruotsin tai muulla sähköturvallisuusviranomaisen hyväksymällä kielellä. 

Pykälän 2 momentin mukaan talouden toimijan olisi tehtävä sähköturvallisuusviranomaisen kanssa tämän pyynnöstä yhteistyötä toimissa, joilla pyritään poistamaan talouden toimijan markkinoille saattamien sähkölaitteiden aiheuttamat riskit.  

Tiedonsaantioikeudella ja talouden toimijan yhteistyöllä olisi keskeinen merkitys sähköturvallisuusviranomaisen toiminnassa. Tehokas valvonta edellyttäisi laissa turvattua oikeutta saada valvontaa varten tarpeellisia tietoja. 

27 §. Sähkömagneettisen yhteensopivuuden vaatimukset tiettyyn kiinteään asennukseen sijoitettavalle sähkölaitteelle. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 19 artiklan 1 ja 3 kohtaa vastaavasti kiinteään asennukseen sijoitettavan sähkölaitteen vaatimuksista. Pykälä vastaa nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 m §:n mukaista säänneltyä.  

Pykälän 1 momentin mukaan markkinoilla saataville asetettuun sähkölaitteeseen, joka voidaan sijoittaa kiinteään asennukseen, sovellettaisiin sähkölaitteiden sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevia vaatimuksia, kuten kaikille muillekin markkinoille saatettaville sähkölaitteille. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteeseen, joka on tarkoitettu sijoitettavaksi tiettyyn kiinteään asennukseen eikä se ole muutoin asetettu saataville markkinoilla, ei sovellettaisi lain 11—25 §:ssä säädettyjä sähkömagneettiseen yhteensopivuuteen liittyviä vaatimuksia. Sähkölaitteen mukana olevissa asiakirjoissa olisi yksilöitävä kiinteä asennus ja sen sähkömagneettisen yhteensopivuuden ominaispiirteet ja ilmoitettava varotoimenpiteet, joita sähkölaitteen asentaminen kiinteään asennukseen edellyttää, jotta kyseisen asennuksen vaatimustenmukaisuutta ei vaaranneta. Asiakirjoissa olisi oltava 16 §:n 2 ja 3 momentin sekä 19 §:n mukaiset tiedot. Lisäksi asiakirjoihin olisi kirjattava noudatetut hyvät tekniset käytännöt. 

Pykälän 3 momentin mukaan kiinteän asennuksen rakentajan olisi varmistettava, että edellytetyt asiakirjat luovutetaan sähkölaitteiston haltijalle. Haltijan olisi säilytettävä nämä asiakirjat sähköturvallisuusviranomaisen saatavilla asennuksen käyttöiän ajan. 

28 §. Sähkölaitteen vaatimustenmukaisuusolettama. Pykälässä säädettäisiin pienjännitedirektiivin 12—14 artiklaa vastaavasti ja EMC-direktiivin 13 artiklaa vastaavasti vaatimustenmukaisuusoletteman antavista standardeista. Pykälä vastaa nykytilaa, pienjännitedirektiivin osalta tästä on säädetty sähkölaitteiden turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 8—10 §:ssä ja sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta tästä on säädetty sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen 1 kohdassa 3.  

Pykälän 1 momentin mukaan sähkölaitteen katsottaisiin täyttävän esitetyn lain 12 §:ssä tarkoitetut olennaiset turvallisuusvaatimukset ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset, jos se on sitä koskevien yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mukainen.  

Ensisijaisesti sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus tulisi osoittaa käyttämällä yhdenmukaistettuja standardeja. Vaatimustenmukaisuusolettaman sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten suhteen voisi saada vain käyttämällä yhdenmukaistettuja standardeja. Sähkölaitteen katsottaisiin olevan olennaisten turvallisuusvaatimusten mukainen, jos se on yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukainen. Silloin, kun yhdenmukaistettuja standardeja ei olisi vielä laadittu ja julkaistu, katsottaisiin sähkölaitteen täyttävän olennaiset turvallisuusvaatimukset, jos sähkölaite olisi kansainvälisen standardisointijärjestön (IEC) vahvistamien kansainvälisten standardien turvallisuussäädösten mukainen. Kyseisiin kansainvälisiin standardeihin tulee olla sovellettu pienjännitedirektiivin 13 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyä julkaisumenettelyä.  

Vaatimustenmukaisuusolettama olennaisten turvallisuusvaatimusten suhteen voitaisiin todeta myös kansallisten standardien mukaisesti, jos yhdenmukaistettuja standardeja tai julkaisumenettelyn mukaisia IEC:n vahvistamia standardeja ei ole vielä laadittu ja julkaistu. Tällöin sähkölaitteen voitaisiin katsoa täyttävän olennaiset turvallisuusvaatimukset, jos se olisi valmistettu ETA-sopimuksen sopimuspuolena olevassa valtiossa ja valmistuksessa olisi noudatettu sellaisia valmistajamaassa voimassa olevia standardeja, joiden turvallisuusvaatimukset vastaisivat Suomessa voimassa olevien standardien turvallisuusvaatimuksia. Ensisijaisesti sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus tulisi osoittaa käyttämällä yhdenmukaistettuja standardeja.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, milloin sähkölaite voisi täyttää olennaiset turvallisuusvaatimukset ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset, vaikkei se olisikaan yhdenmukaistetun standardin mukainen. Tällöin sähkölaitteen vaatimustenmukaisuus olisi voitava osoittaa luotettavasti. Näin ollen yhdenmukaistettujen standardien käyttö ei olisi pakollista ja vaatimustenmukaisuus olisi mahdollista osoittaa myös muilla tavoin. Vaatimustenmukaisuus olisi kuitenkin tällöin erikseen osoitettava. Ehdotettu momentti on omiaan vahvistamaan yritysten panostusta tuotteidensa kehittämiseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtuutuksesta säätää valtioneuvoston asetuksella vaatimustenmukaisuusolettaman antavista standardeista ja niiden soveltamisjärjestyksestä. Tämä koskisi standardeja, joita noudattamalla olisi mahdollista täyttää olennaiset turvallisuusvaatimukset.  

29 §.Kotitalouskäyttöön tarkoitettujen pistokytkimien erityisvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin erityisvaatimuksista Suomessa kotitalous- ja vastaavaan käyttöön (esimerkiksi koulut, toimistot, julkiset rakennukset) tarkoitettujen pistokytkimien rakenteille sekä velvollisuuksista niille talouden toimijoille, jotka valmistavat tai tuovat Suomen markkinoille kotitalous- ja vastaavan käytön pistotulppia ja -rasioita. Erityisvaatimukset koskisivat yli 50 V ja alle 440 V yksivaiheisia pistotulppia ja -rasioita. 

Pykälän 1 momentin mukaan kotitalous- ja vastaavaan käyttöön tarkoitettujen pistotulppien ja -rasioiden olisi oltava rakenteeltaan jonkin Suomessa sovellettavan standardin mukaisia ja täytettävä kyseisessä standardissa määritetyt vaatimukset, jotta ne voitaisiin asettaa saataville markkinoilla, luovuttaa toiselle tai ottaa käyttöön. Sovellettavien standardien luettelo on julkaistu standardissa SFS-6000-8-813, joka sisältyy sähköturvallisuusviranomaisen 33 §:n nojalla julkaisemaan luetteloon.  

Pykälän 2 momentin mukaan se, mitä 1 momentissa säädettäisiin, koskisi myös sähkölaitteen rakenteellisena osana olevaa pistotulppaa ja -rasiaa. 

Kotitalouskäyttöön tarkoitettuja pistokytkimiä ei suurimmaksi osaksi ole kansainvälisesti tai Euroopan tasolla standardisoitu, vaan eri maissa on käytössä useita kansallisia standardeja. Kotitalouskäyttöön tarkoitetut pistotulpat ja -rasiat on rajattu pienjännitedirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen liitteessä II. 

Jotta voitaisiin varmistua siitä, että Suomen markkinoille tulevat kotitalous- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut pistokytkimet täyttävät niille asetetut vaatimukset, sen talouden toimijan, joka valmistaisi tai toisi Suomen markkinoille pistotulpan tai -rasian, olisi 3 momentin mukaan varmistettava, että sähköturvallisuusviranomaisen saatavilla olisi todistus siitä, että pistotulppa tai -rasia täyttää Suomessa käytössä olevan pistokytkimiä koskevan standardin vaatimukset. Koska kotitalouskäyttöön tarkoitetut pistotulpat ja -rasiat on rajattu pienjännitedirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle, pienjännitedirektiivin mukaista EU-vaatimustenmukaisuus-vakuutusta ei kotitalouskäyttöön tarkoitetuille pistotulpille ja rasioille voi laatia, vaan vaatimustenmukaisuus olisi osoitettava todistuksella pistokytkimien standardinmukaisuudesta. 

Aiemmin kauppa- ja teollisuusministeriön sähkölaitteiden turvallisuudesta antaman päätöksen (1694/1993) 17 §:ssä vaadittiin, että kotitalouskäyttöön tarkoitettuja pistokytkimiä ei saa Suomessa pitää kaupan, toiselle luovuttaa tai ottaa käyttöön, ennen kuin sähköturvallisuuslaissa tarkoitettu tarkastuslaitos on varmentanut niiden turvallisuuden ja antanut tästä vaatimuksenmukaisuutta koskevan todistuksen, joka perustuu Suomessa sovellettavaan standardiin tai jos pistokytkimen vaatimustenmukaisuutta koskeva todistus perustuu Suomessa sovellettavaan standardiin ja sen on antanut tarkastuslaitos, joka on Euroopan talousalueella saanut oikeuden tarkastaa pienjännitedirektiivin soveltamisalaan kuuluvia sähkölaitteita eli direktiivin 2006/95/EY mukainen ilmoitettu tarkastuslaitos. 

Tätä vaatimusta lievennettäisiin ja täsmennettäisiin vaatimalla todistus pistokytkimen standardinmukaisuudesta. Todistuksen voisi laatia riittävän osaamisen omaava testauslaitos. Vaatimusta ilmoitetun laitoksen antamasta todistuksesta uuden pienjännitedirektiivin tultua voimaan ei enää voida esittää, koska uudessa pienjännitedirektiivissä ei ole enää roolia ilmoitetulle laitokselle.  

Eri maissa käytössä olevat kansalliset pistokytkinjärjestelmät eivät ole täysin yhteensopivia. Erityisesti jotkin pistokytkimien väliset poikkeamat voivat ovat käyttäjien turvallisuuden kannalta merkittäviä, jos erilaisia pistokytkinjärjestelmiä käytetään samanaikaisesti tai rinnakkaisesti. Varmistumalla siitä, että kotitalous- ja vastaavaan käyttöön tarkoitetut pistokytkimet ovat vain Suomessa käytössä olevien standardien mukaisia, voidaan varmistua sähkön ja sähkölaitteiden turvallisesta käytöstä eri käyttöolosuhteissa ja -tilanteissa. Standardit asettavat selkeät vaatimukset kotitalous- ja vastaavaan käyttöön tarkoitettujen pistokytkimien rakenteelle ja niille suoritettaville turvallisuustesteille. 

Jos markkinoilla saataville asetetuissa, toiselle luovutetuissa tai käyttöön otetuissa sähkölaitteissa on kotitalous- tai vastaavan käyttöön tarkoitettu pistotulppa ja/tai -rasia, niiden on oltava Suomessa käytössä olevien standardien mukaisia, jotta sähkölaitteet voidaan turvallisesti liittää sähköverkkoon ilman siirtymispistokytkimiä tai adaptereita.  

3 luku Sähkölaitteistoa koskevat vaatimukset

30 §.Soveltamisalan rajaus. Pykälässä säädettäisiin, että ehdotetun lain 32—34 §:ää ei sovellettaisi viestintäverkkojen, hissien, ilma-alusten eikä maa- ja vesikulkuneuvojen sähkölaitteistoihin. Jäljempänä 32—34 §:ssä on säädetty oleelliset turvallisuusvaatimukset täyttävien standardien luettelointimenettely ja näistä standardeista poikkeamisen menettely. Näiden alojen teknisten rakennestandardien luettelointia ei katsota tarkoituksenmukaiseksi, koska kyse on erityislaitteistoista, joiden standardien tai vastaavien teknisten spesifikaatioiden määrä on hyvin suuri, ja niissä noudatetaan yleensä kansainvälisiä sopimuksia. Oleelliset turvallisuusvaatimukset koskisivat silti näitäkin laitteistoja. Soveltamisen rajaus vastaa voimassa olevan sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 1 §:n 2 momenttia. 

31 §. Sähkölaitteiston turvallisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin sähkölaitteistojen rakenteellisista vaatimuksista vastaavalla tavalla kuin tuotteita koskevissa uuden menettelyn mukaisissa EU-direktiiveissä. Sähkölaitteistojen vaatimuksista ei kuitenkaan ole olemassa EU-sääntelyä, joten vaatimukset ovat kansallisia. 

Tällaisessa sääntelymenettelyssä laissa ja asetuksissa annetaan vain oleelliset rakenteelliset turvallisuusvaatimukset. Yksityiskohtaisten vaatimusten osalta nojaudutaan standardoimisjärjestöjen laatimiin standardeihin. Standardien noudattaminen ei olisi pakollista, vaan niistä voitaisiin poiketa tietyin menettelyin. Standardin noudattaminen olisi kuitenkin helpoin tapa osoittaa vaatimuksenmukaisuus, koska standardin mukaisen ratkaisun katsottaisiin täyttävän määräysten olennaiset turvallisuusvaatimukset.  

Menettelyä on sovellettu sähkölaitteistojen rakenteeseen vuodesta 1999 alkaen, jolloin niistä säädettiin sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä. Tätä aiemmin oli voimassa Sähkötarkastuskeskuksen antamat hyvin yksityiskohtaiset Sähköturvallisuusmääräykset ja niitä täydentävät muut julkaisut. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkölaitteisto olisi suunniteltava, rakennettava ja korjattava hyvän turvallisuusteknisen käytännön mukaisesti ottaen huomioon 6 §:n 1 momentin 1 kohdan vaatimus turvallisuustasosta. Tällä huomioidaan se, että teknisen kehityksen myötä yhteiskunnan käsitys hyväksyttävästä turvallisuustasosta kehittyy ajan myötä. Sama kehitys näkyy yksityiskohdissaan standardien sisällössä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin olennaisten turvallisuusvaatimusten perusteista. Momentti sisältäisi perussäännöksen, jonka pohjalta voitaisiin pykälän 4 momentin valtuutussäännöksen nojalla säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin sähkölaitteiston olennaisista turvallisuusvaatimuksista. Sähkölaitteiston olennaisten vaatimusten sisältöön ei olisi tarkoitus tehdä muutoksia. 

Pykälän 3 momentissa säädetään, että sähkölaitteiston rakenteessa olisi otettava huomioon Suomessa vallitsevat olosuhteet ja noudatettavat asennustavat. Sähkölaitteistojen rakenteen standardit ovat hyvin pitkälle kansainväliset. Tiettyjä valintoja täytyy kuitenkin tehdä muun muassa Suomen kylmien talviolosuhteiden takia sekä jakelujärjestelmän maadoitustavan suhteen. Nämä onkin otettu huomioon kansainvälisiin IEC-standardeihin perustuvissa suomalaisissa SFS-standardeissa, jotka koskevat sähkölaitteistojen rakennetta. Pykälän sisältö vastaa sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 2 §:ää. 

Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin sähkölaitteiston olennaisista turvallisuusvaatimuksista. 

32 §.Turvallisuusvaatimusten täyttyminen. Pykälän 1 momentin mukaan sähkölaitteiston katsottaisiin täyttävän olennaiset turvallisuusvaatimukset, jos se suunniteltaisiin, rakennettaisiin, ja korjattaisiin soveltaen standardeja tai julkaisuja, joiden vastaavuus olennaisiin vaatimuksiin olisi vahvistettu esitetyn lain 33 §:n mukaisesti (vaatimuksenmukaisuusolettama). 

Pykälän 2 momentin mukaan standardeista voitaisiin poiketa tietyin edellytyksin. Sähkölaitteisto voi täyttää olennaiset turvallisuusvaatimukset, vaikkei se olekaan sitä koskevien standardien mukainen. Tällöin sähkölaitteiston vaatimustenmukaisuus on voitava osoittaa luotettavasti. Näin ollen standardien käyttö ei olisi pakollista ja vaatimustenmukaisuus olisi mahdollista osoittaa myös muilla tavoin. Vaatimustenmukaisuus olisi kuitenkin tällöin erikseen osoitettava.  

33 §. Sovellettavat standardit ja julkaisut. Pykälän 1 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomainen julkaisisi luettelon niistä standardeista, joita noudattaen sähkölaitteiston katsotaan täyttävän esitetyn lain vaatimukset. Uuden menettelyn mukaisten direktiivien osalta Euroopan komissio vahvistaa luettelon vaatimuksenmukaisuusolettaman antavista standardeista. Sähkölaitteistojen osalta menettely on kansallinen, ja luettelon vahvistaminen olisi sähköturvallisuusviranomaisen tehtävä. Näin on ollut jo vuodesta 1999 saakka. Sähköturvallisuusviranomainen on julkaissut luettelon omassa ohjesarjassaan. Luettelo päivitetään vuosittain tai harvemmin, kun sen sisältämiin standardeihin tulee olennaisia päivityksiä. Sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 4 §:n mukaan luettelon vahvistamiseen on pyydettävä sähköturvallisuuden neuvottelukunnan lausunto. Tästä lausuntomenettelystä olisi nyt tarkoitus luopua tarpeettomana.  

Pykälän 2 momentin mukaan, jos standardeja ei tietyn sähkölaitteiston osalta olisi laadittu, voidaan soveltaa standardeihin verrattavia julkaisuja, joiden vastaavuus olennaisiin turvallisuusvaatimuksiin on vahvistettu 1 momentin mukaisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin standardin vaihtumisesta. Sähkölaitteiston rakentaminen on osa muuta rakennuksen rakentamista, ja se kestää tavallisesti kuukausissa tai vuosissa laskettavan ajan. Siksi olisi tarpeen määritellä säädöstasolla, miten menetellään, jos rakentamisessa noudatettavan standardin painos edellä mainitussa luettelossa vaihtuu kesken rakentamisajan. Nykyisten määräysten mukaan rakenteilla oleva sähkölaitteisto voidaan rakentaa valmiiksi suunnitelmiensa mukaisena kolmen vuoden kuluessa standardin päivittymisestä. Tähän ei esitetä tehtäväksi muutoksia. Sääntö on aikanaan valmisteltu huolella sähköalan toimijoiden piirissä. Se on koettu toimivaksi ja luo myös hyvän ennakoitavuuden kaikkiin tuleviin standardienvaihdostilanteisiin. 

Rakenteilla olevaksi sähkölaitteistoksi katsotaan tilanne, jossa konkreettinen rakentaminen on jo aloitettu tai sähkösuunnitelman perusteella on jo ryhdytty konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten urakkatarjouskierrokseen. Sen sijaan pelkkää sähkösuunnitelman olemassaoloa ei lasketa tällaiseksi, koska suunnitelmia voi olla hyvinkin vanhoja ja hyvin eritasoisia varalle tehtyinä.  

Pykälän sisältö vastaisi pitkälti voimassa olevan sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 4 §:ää. 

34 §.Standardeista poikkeaminen. Pykälässä säädettäisiin menettelytavoista, jos luetteloiduista standardeista poikettaisiin. Pykälän 1 momentin mukaan standardeista saisi tarvittaessa poiketa, jos vastaava turvallisuustaso voidaan muutoin saavuttaa. Poikkeamisella mahdollistettaisiin esimerkiksi sellainen tuotekehitys, jonka mukaista ratkaisua olemassa olevat standardit eivät vielä riittävästi tuntisi. Poikkeamista saatettaisiin tarvita myös joissain erityiskohteissa tai tilanteissa. Poikkeamista ei sen sijaan voisi käyttää asennusvirheen hyväksyttämiseen tai standardien osoittamasta turvallisuustasosta tinkimiseen.  

Pykälän 2 momentin mukaan poikkeaminen tulisi aina suunnitella etukäteen ja se tulisi dokumentoida kirjallisesti siten, että olennaisten turvallisuusvaatimusten täyttyminen olisi todettavissa. Sähkölaitteiston suunnittelijan tai rakentajan olisi laadittava kirjallinen selvitys poikkeamisesta. Poikkeamalle olisi myös oltava tilaajan suostumus. Tarvittaessa sitä voitaisiin täydentää valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan lausunnolla. Käytännössä poikkeamisia on tehty erittäin harvoin. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin standardista poikkeamisen menettelystä.  

Sääntely vastaisi voimassa olevan sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 5 §:ää. 

35 §. Käyttöolosuhteiden muuttuminen. Pykälässä säädettäisiin, että sähkölaitteiston käytön tai käyttöolosuhteiden muuttuessa olisi ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin laitteiston rakenteen muuttamiseksi. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa tavallinen toimistorakennus otetaan lääkintätilakäyttöön tai joissa aiemmin kuivassa huonetilassa onkin jatkossa säännöllisesti esimerkiksi roiskuvaa vettä tai palavaa pölyä. Tämä velvoite olisi sähkölaitteiston haltijan vastuulla. Sääntely vastaisi voimassa olevan sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 6 §:ää. 

36 §.Sähkölaitteiston kytkeminen yhteen. Pykälässä säädettäisiin, että yhteen kytkettävien sähkölaitteistojen haltijoiden olisi annettava toisilleen riittävät tekniset tiedot, jotta sähkölaitteistojen rakenteessa voitaisiin ottaa huomioon yhteen kytkemisen aiheuttamat vaara- tai häiriötekijät. Sääntely vastaisi sähkölaitteistojen turvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 7 §:ää.  

37 §. Sähkölaitteistojen sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien vaatimusten soveltamisala. Lain 38—41 §:n soveltamisala vastaisi EMC-direktiivin soveltamisalaa. Pykälässä säädetty soveltamisala vastaisi sähköturvallisuuslain 24 f §:n mukaista säänneltyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin EMC-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa vastaavasti sähkölaitteistoihin liittyvien vaatimusten soveltamisalasta. Lain 38—41 §:ää sovellettaisiin sähkölaitteistoihin, jotka todennäköisesti aiheuttavat sähkömagneettisia häiriöitä tai joiden toimintaan sellainen häiriö todennäköisesti vaikuttaisi. 

Pykälän 2 momentissa ehdotettaisiin annettavaksi valtuutus säätää tarkemmin sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien vaatimusten soveltamisalan rajaamisesta valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella säädettäisiin EMC-direktiivin 2 artiklan 2 kohtaa vastaavasti sähkölaitteistoista, joihin ei sovellettaisi luvun 38—41 §:ää. 

EMC-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus säätää, että esitetyn lain 38—41 §:n vaatimuksia ei sovellettaisi: 1) sähkölaitteistoon, joka kuuluu tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) soveltamisalaan; 2) sähkölaitteistoon, joka kuuluu ilmailulain (1194/2009) soveltamisalaan; 3) kansainvälisen televiestintäliiton peruskirjan ja Kansainvälisen televiestintäliiton yleissopimuksen mukaisessa radio-ohjesäännössä määriteltyihin radioamatöörien käyttämiin radiolaitteistoihin, jollei niitä ole asetettu saataville markkinoilla. 

38 §.Sähkölaitteisto markkinointitarkoituksiin. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 5 artiklan 3 kohtaa vastaavasti ehdot, joilla sähkölaitteistoa voidaan esitellä näyttelyissä ja messuilla. Pykälä vastaa nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 h §:n 3 momentin mukaista säänneltyä. Jos sähkölaitteisto ei täyttäisi esittelytilanteessa esitetyn lain vaatimuksia, tällöin sähkölaitteistossa olisi oltava näkyvä merkintä, josta ilmenisi messun, esittelytilaisuuden tai näyttelyn nimi ja päivämäärä. Lisäksi sähkölaitteiston merkinnästä olisi käytävä selvästi ilmi, että sähkölaitteisto ei olisi vaatimusten mukainen eikä myytävänä ennen kuin valmistaja tai maahantuoja olisi saattanut sen vaatimusten mukaiseksi. Esittelyjä saisi järjestää vain, jos olisi toteutettu riittävät toimenpiteet sähköturvallisuuden varmistamiseksi ja sähkömagneettisten häiriöiden välttämiseksi. 

39 §.Sähkölaitteiston sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 6 ja 19 artiklaa vastaavasti sähkölaitteiston sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista vaatimuksista. Pykälä vastaa sähköturvallisuuslain 24 i ja 24 m §:n mukaista säänneltyä.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkölaitteisto olisi suunniteltava ja rakennettava hyvän teknisen käytännön mukaisesti siten, että se on oikein huollettuna ja korjattuna sähkömagneettisesti yhteensopiva. Kiinteissä asennuksissa olisi otettava huomioon komponenttien aiottua käyttötarkoitusta koskevat tiedot siten, että varmistettaisiin sähkölaitteistolle säädettyjen olennaisten vaatimusten täyttyminen.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteiston rakentajan olisi kirjattava sovelletut tekniset käytännöt asiakirjoihin ja luovutettava ne sähkölaitteiston haltijalle. Sähkölaitteiston haltijan olisi säilytettävä nämä asiakirjat sähköturvallisuusviranomaisen saatavilla tarkastuksia varten niin kauan kuin sähkölaitteisto olisi käytössä. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin EMC-direktiivin 6 artiklaa ja liitettä I vastaavasti sähkölaitteiston sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista olennaisista vaatimuksista ja kiinteiden asennusten erityisvaatimuksista. 

Sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten mukaan sähkölaitteisto olisi suunniteltava ja valmistettava kehityksen taso huomioon ottaen niin, että 1) varmistettaisiin, että sähkölaitteiston aiheuttama sähkömagneettinen häiriö ei ylittäisi tasoa, jolla radio- ja telelaitteet tai muut laitteistot eivät voisi toimia tarkoitetulla tavalla; 2) sähkölaitteiston sille tarkoitetussa käytössä odotettavissa olevan sähkömagneettisen häiriön sieto olisi sellainen, että sähkölaiteen tai -laitteiston toiminta ei häiriintyisi kohtuuttomasti. 

Kiinteitä asennuksia koskevien erityisvaatimusten mukaan sähkölaitteistojen asennuksessa on noudatettava hyviä teknisiä käytäntöjä ja otettava huomioon komponenttien aiottua käyttötarkoitusta koskevat tiedot, jotta varmistetaan, että sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset täyttyvät. 

40 §.Sähkölaitteiston vaatimustenmukaisuusolettama sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten suhteen. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 13 artiklaa vastaavasti vaatimustenmukaisuusolettaman antavista standardeista. Pykälä vastaa sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen 1 kohdan 3 mukaista sääntelyä.  

Pykälän 1 momentin mukaan sähkölaitteiston katsottaisiin täyttävän esitetyn lain 39 §:n sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset, jos se on sitä koskevien yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mukainen. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteisto voisi täyttää sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset, vaikkei se olisikaan yhdenmukaistetun standardin mukainen. Tällöin sähkölaitteiston vaatimustenmukaisuus olisi voitava osoittaa luotettavasti. Näin ollen yhdenmukaistettujen standardien käyttö ei olisi pakollista ja vaatimustenmukaisuus olisi mahdollista osoittaa myös muilla tavoin. Vaatimustenmukaisuus olisi kuitenkin tällöin erikseen osoitettava.  

41 §.Sähkölaitteiston käyttöönotto ja käyttöönoton rajoittaminen. Pykälässä säädettäisiin EMC-direktiivin 4 ja 5 artiklaa vastaavasti sähkölaitteiston käyttöönotosta ja käytöstä. Pykälä vastaa nykytilaa, sähköturvallisuuslain 24 g §:n ja 25 h §:n 1 ja 2 momentin mukaista sääntelyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkölaitteiston saa ottaa käyttöön vain, jos se täyttäisi esitetyssä laissa sille asetetut vaatimukset. Sähköturvallisuusviranomainen ei saisi sähköturvallisuutta tai sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista syistä estää lain vaatimukset täyttävän sähkölaitteiston käyttöönottoa.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteiston rakentajan on ennen sähkölaitteen käyttöönottoa varmistettava, että sähkölaitteisto on suunniteltu ja rakennettu 31 §:ssä säädettyjen turvallisuusvaatimusten ja 39 §:ssä säädettyjen sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten mukaisesti. 

Pykälän 3 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomainen voisi kuitenkin ryhtyä sähkölaitteiston käyttöönottoa tai käyttämistä koskeviin erityistoimenpiteisiin, jos olisi ratkaistava sähkömagneettista yhteensopivuutta koskeva erityinen ongelma. Lisäksi erityistoimenpiteisiin tulisi voida ryhtyä, jos olisi turvallisuussyistä suojattava yleisiä viestintäverkkoja tai vastaanotto- tai lähetysasemia. 

Pykälän 4 momentin mukaan sähkölaitteiston käyttöönoton ja käytön rajoittamisesta sähköturvallisuusviranomaisen olisi ilmoitettava Euroopan komissiolle ja muille jäsenvaltioille. 

42 §.Sähkölaitteiston käyttöönottoajankohta. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin sähkölaitteiston käyttöönottoajankohta ja pykälän 2 momentissa määriteltäisiin ajankohta, jolloin sähkölaitteisto otettaisiin varsinaiseen käyttötarkoitukseensa. Nämä kaksi edellä mainittua ajankohtaa voisivat olla eri ajankohdat. Ajankohtien määrittelyä tarvittaisiin tarkastuksiin liittyvissä vaatimuksissa. Pykälän sisältö on nykyisen sähköturvallisuuslain 16 §:n mukainen. 

43 §. Sähkölaitteiston käyttöönottotarkastus. Sähköturvallisuuslain tarkoitus olisi korostaa toiminnanharjoittajan vastuuta rakentamastaan sähkölaitteistosta. Pykälän 1 momentin mukaan sähkölaitteiston saisi ottaa käyttöön vasta, kun käyttöönottotarkastuksessa olisi selvitetty, että laitteistosta ei aiheutuisi 6 §:ssä tarkoitettua vaaraa tai häiriötä. Sähkölaitteiston rakentajan olisi aina huolehdittava käyttöönottotarkastuksen suorittamisesta ennen käyttöönottoa. Jos rakentaja olisi estynyt huolehtimaan velvoitteesta esimerkiksi kuoleman tai muun vastaavan syyn takia, siirtyisi velvoite kuitenkin haltijan huolehdittavaksi, jottei tarkastus jäisi kokonaan tekemättä. Tarkastuksen tekijän tulisi kuitenkin aina olla sähkölaitteiston rakentamiseen oikeutettu toiminnanharjoittaja. Käyttöönottotarkastuksessa tehtäisiin erilaisia mittauksia ja testauksia sekä silmämääräistä tarkastelua sen varmistamiseksi, että rakennettu sähkölaitteisto olisi turvallinen ja vaatimusten mukainen. 

Pykälän 2 momentin mukaan käyttöönottotarkastuksesta olisi laadittava haltijan käyttöön tarkastuspöytäkirja vähäisiä töitä lukuun ottamatta. Vaikkei varsinaista pöytäkirjaa tarvitsisi vähäisistä töistä luovuttaa haltijalle, tulisi sähkölaitteiston testausten tulokset kuitenkin tarvittaessa luovuttaa. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi lattialämmityskaapelien asennusten eristysvastusmittaukset, joilla voi olla merkitystä vikaselvitystilanteissa. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin pöytäkirjan sisällöstä sekä vähäisiksi katsottavista töistä.  

Pykälän vaatimukset ovat vuonna 1996 annettujen säädösten mukaisia. Niihin ei ehdoteta muutoksia. 

44 §.Sähkölaitteistoluokitus. Sähkölaitteistot on jaettu nykyisissä säädöksissä luokkiin, joiden perusteella määräytyy, onko niille tehtävä kolmannen osapuolen varmennustarkastus käyttöönottovaiheessa, onko niille tehtävä määräaikaistarkastuksia, kuka edellä mainitut tarkastukset voi tehdä sekä onko laitteistolle laadittava kunnossapito-ohjelma. 

Luokitus on nykyisin säädetty sähköalan töistä annetussa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä. Pykälän 1 momentissa esitetään, että sähkölaitteistoluokitus nostettaisiin lain tasolle, koska luokitus määrittäisi merkittäviä toimenpidevelvoitteita sähkölaitteistoja rakentavalle toiminnanharjoittajalle sekä sähkölaitteiston haltijalle. Luokitus on kuitenkin osoittautunut tarpeettoman monimutkaiseksi, ja sitä ehdotetaan samalla yksinkertaistettavaksi. Luokituksen yksinkertaistamista valmisteltiin jo nykyisen lain aikana, ja se ehti olla julkisella lausuntokierroksella, mutta loppuun viemisessä päätettiin odottaa sähköturvallisuuslain kokonaisuudistusta. Esityksessä ehdotettu luokitus on tämän aiemman valmisteluversion mukainen. 

Nykyisten säädösten mukaisen luokituksen suurin haitta on sen moniulotteisuus ja monimutkaisuus. Luokituksen perusjako koskee kokonaisia rakennuksia tai tehdaskiinteistöjä tai vastaavia kohteita. Kuitenkin tietyt erityistilat, kuten lääkintätila ja räjähdysvaarallinen tila, on luokiteltu erikseen. Tällöin rakennuksen osana olevan yksittäisen tilan tai huoneen määräaikaistarkastusväli voi olla eri kuin muulla rakennuksella ja tarkastukseen kelpoisen tarkastajan osalta on myös eroja räjähdysvaarallisissa tiloissa, esimerkiksi liikekiinteistöön sijoittuneen lääkäriaseman leikkaussalien määräaikaistarkastusväli on erilainen kuin muulla rakennuksella. Kasvihuoneen nestekaasuhöyrystimen osalta on vastaava tilanne eikä kasvihuoneen sähkölaitteiston muiden osien valtuutettu tarkastaja saa edes tarkastaa höyrystimen sähkölaitteistoa. Sähköalan erityisvaatimuksia tuntemattoman sähkölaitteiston haltijan on vaikea hallita tällaisia vaatimuksia, ja tilanne on osaltaan johtanut myös tarkastusten laiminlyömiseen. 

Räjähdysvaarallisten tilojen osalta tilojen erityisluokittelu sähköalan sektorikohtaisessa säädöksessä voidaan katsoa myös jossain määrin vanhentuneeksi menettelyksi siksi, että räjähdysvaarallisten tilojen osalta on annettu uusia varsin kattavia ja substanssiriippumattomia säädöksiä. Suuronnettomuusvaarallisten palavien nesteiden ja kaasujen laitoksia säädellään nykyisin Seveso-direktiivin vaatimusten nojalla. Vaatimukset koskevat koko tuotantolaitosta tai vastaavaa substanssista riippumatta asettaen vaatimuksia muun muassa johtamisjärjestelmälle ja turvallisuusselvityksille. Erityisesti räjähdysvaarallisia tiloja koskien on myös voimaansaatettu ATEX-olosuhdedirektiivi 99/92/EY. Se edellyttää räjähdysvaarallisten tilojen tilaluokittelun tekemistä, suojausmenettelyjen ja käytettyjen laitteiden läpikäymistä sekä niin sanotun räjähdyssuojausasiakirjan laadintaa. Menettelyt on tarkistettava säännönmukaisesti ja aina kun tehdään merkittäviä muutoksia. Direktiivi kattaa palavien nesteiden ja kaasujen lisäksi myös pölyräjähdysvaaralliset tilat eikä se koske vain sähkölaitteita vaan kaikkia mahdollisia energialähteitä. 

Yksinkertaistetun luokituksen periaate olisi, että rakennus tai kiinteistö tarkastetaan kokonaisuutena. Jos rakennuksessa olisi edellä mainittuja erityistiloja, ne tarkastetaan samanaikaisesti. Tätä korostetaan tarkastuksien sisältöä koskevassa 46 ja 50 §:ssä. Näin taataan, että erityistilat kuitenkin edelleen tarkastetaan. Samalla korjautuu kaksi muutakin epäkohtaa. Räjähdysvaarallisten tilojen erityisluokittelu on tähän asti kattanut vain palavat nesteet ja kaasut. Niiden sähkölaitteistot eivät ole juurikaan aiheuttaneet onnettomuuksia. Ehdotuksessa saataisiin ongelmallisemmiksi osoittautuneet pölyräjähdysvaaralliset tilat samanarvoiseen tarkastuskäsittelyyn palavien nesteiden tilojen kanssa. Ehdotus myös poistaisi sen epäkohdan, että laajamittaisia kemikaalikohteita on tähän asti saanut tarkastaa vain valtuutettu laitos. Samaa erityissähkötekniikkaa sisältävät kohteet, joissa kemikaalien määrä on vähäisempi, on saanut tarkastaa myös valtuutettu tarkastaja. Ero ei ole perustunut tarkastajien kompetenssivaatimuksiin vaan muihin näkökohtiin, ja on siksi ollut kilpailullisesti arveluttava. Valtuutetut laitokset ovat vastustaneet luokituksen yksinkertaistamista. 

Uusittava luokitus olisi kolmeportainen, kuten edeltäjänsäkin. Alimman luokan muodostaisivat asuinrakennusten osalta rakennukset, joissa on enemmän kuin kaksi asuinhuoneistoa sekä muiden sähkölaitteistojen osalta kohteet, joissa olisi yli 35 A pääsulakkeet (esimerkiksi liike-, teollisuus- ja maatalousrakennukset tai -kiinteistöt sekä julkisten paikkojen sähköverkot). Luokituksen näin määriteltyyn alarajaan ei ehdoteta muutoksia. Luokan 2 muodostaisivat suurjänniteliittyjät ja ne pienjänniteliittyjät, joiden liittymisteho olisi yli 1600 kVA. Nämä ovat samalla laitteistoja, joille edellytettäisiin 60 §:n nojalla käytön johtajaa. Luokan 3 muodostaisivat verkkoyhtiöiden verkot. 

Luokituksen alaluokissa säilytettäisiin nykyisten säädösten mukaiset kirjaintunnukset sekaannusten välttämiseksi. Näin on tehty myös edellisen kerran, kun luokitusta uusittiin. Lain mukaisia alaluokkia olisivat siten enää seuraavat: 1a, 1b, 2c, 2d ja 3c. Poistuvien, erityistiloja koskevien nykyisten alaluokkien 1d, 2b, 3a ja 3b sähkölaitteistot sisältyisivät jatkossa näihin luokkiin. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteistoluokitusta ei sovellettaisi viestintäverkkojen, hissien, ilma-alusten eikä maa- ja vesikulkuneuvojen sähkölaitteistoihin. 

45 §.Sähkölaitteiston varmennustarkastus. Pykälän 1 momentissa velvoitettaisiin teettämään kolmannen osapuolen tarkastus niille sähkölaitteistoille, jotka kuuluvat 44 §:ssä määritellyn sähkölaitteistoluokituksen piiriin. Näiden katsottaisiin olevan niin vaativia toteutukseltaan, että sähkölaitteiston rakentajasta tai sähkölaitteiston haltijasta riippumaton tarkastus käyttöönottovaiheessa olisi tarpeen. Myös näiden laitteistojen merkittäville muutos- ja laajennustöille olisi teetettävä varmennustarkastus.  

Suhteellisen yksinkertaiset sähkölaitteistot, kuten esimerkiksi omakotitalon tai kesämökin sähkölaitteistot, jäisivät edelleen tarkastusvelvoitteen ulkopuolelle. Suuri osa sähkölaitteistoista on 44 §:ssä tarkoitetun sähkölaitteistoluokituksen ulkopuolella. Ne ovat ikään kuin luokkaa 0, koska ne ovat pienempiä sähkölaitteistoja. 

Pykälän 2 momentin mukaan varmennustarkastuksen ensisijainen huolehtimisvelvoite olisi sähkölaitteiston rakentajalla. Rakentaja tuntee sähköalan säädökset sähköasennuksen tulevaa haltijaa paljon paremmin, ja näin varmistetaan että tarkastus tulee tilattua. Jos rakentaja olisi estynyt huolehtimaan velvoitteesta esimerkiksi kuoleman tai muun sellaisen syyn takia, siirtyisi velvoite kuitenkin haltijalle, jottei tarkastus jäisi kokonaan tekemättä. 

Vaikka ensisijainen huolehtimisvelvoite olisi säädetty rakentajalle, voisi haltija tarvittaessa osallistua varmennustarkastuksen suorittajan valintaan. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin merkittäväksi katsottavista sähkölaitteiston muutos- ja laajennustöistä. 

46 §.Varmennustarkastuksen ajankohta, sisältö ja suorittaja. Varmennustarkastuksen ajankohtaan ja sisältöön ei olisi tarkoitus tehdä oleellisia muutoksia nykysäädöksiin nähden. Pykälän 1 momentin mukaan varmennustarkastus olisi tehtävä ennen sähkölaitteiston ottamista varsinaiseen käyttötarkoitukseensa tai tietyn ajankohdan jälkeen sen jälkeen. Ajankohdasta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella 44 §:n mukaiseen laitteistoluokitukseen perustuen. Tavanomaiset sähkölaitteistot on voimassa olevien säädösten mukaan voitu tarkastaa kolmen kuukauden kuluessa käyttöönotosta, eikä tähän olisi tarkoitus esittää muutosta. Lisäksi verkkoyhtiöiden verkot, joihin tehdään jatkuvasti hyvin paljon laajennuksia ja muutoksia, voitaisiin tarkastaa rakentamista seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Tämäkin on voimassa olevan säädöksen mukainen käytäntö, eikä siihen ole osoittautunut tarvetta tehdä muutosta. Vaativien räjähdysvaarallisten tilojen ja lääkintätilojen sähkölaitteistojen varmennustarkastus tehtäisiin ennen näiden tilojen ottamista varsinaiseen käyttötarkoitukseensa, siten kuin asetuksella tarkemmin säädettäisiin. Asia koskisi myös pölyräjähdysvaarallisia tiloja, joita ei nykysäädöksissä ole luokiteltu erikseen. 

Sähkölaitteiston rakentamisen tärkein tarkastus on rakentajan itsensä tekemä yksityiskohtainen käyttöönottotarkastus. Varmennustarkastuksessa ei ole tarkoitus toistaa sitä kokonaisuudessaan, vaan pistokoemaisesti varmistua siitä, että sähkölaitteiston rakentaja on huolehtinut velvoitteestaan ja osannut tehdä tarkastuksen oikein ja että rakennettu laitteisto on muutoinkin turvallinen. Sähkölaitteistoluokituksen yksinkertaistamiseen liittyen säädettäisiin varmuuden vuoksi erikseen, että kohteen mahdolliset erityistilat, kuten lääkintätilat, räjähdysvaaralliset tilat ja palovaaralliset tilat kuuluvat aina tarkastusotannan piiriin. 

Sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta ei käyttöönotto- ja varmennustarkastuksessa ole tarkoitettu suoritettavaksi varsinaisia häiriömittauksia, koska se olisi hyvin vaikeaa, kallista ja epätarkoituksenmukaista. Varmennustarkastuksessa on tarpeen varmistua kuitenkin siitä, että rakentaja on täyttänyt sähkömagneettiseen yhteensopivuuteen liittyvät velvoitteensa ja liittänyt siitä tarpeelliset dokumentit osaksi haltijalle luovutettavaa aineistoa. Varmennustarkastaja voi tarkistaa dokumenttien lisäksi esimerkiksi taajuusmuuttajakäytön osalta, onko käytetty oikeanlaista kaapelityyppiä, ja ovatko kaapelin mahdolliset häiriösuojavaipat asennettu oikein myös liitoksissa ja mahdollisella turvakytkimellä. 

Pykälän 2 momentin mukaan varmennustarkastuksen voisi tehdä valtuutettu laitos tai valtuutettu tarkastaja. Esitetyn lain 44 §:n mukaisen laitteistoluokituksen yksinkertaistaminen poistaa valtuutetuilla laitoksilla olleen yksinoikeusalueen, mikä on vääristänyt kilpailua ja monimutkaistanut vaatimusten hallintaa. 

Pykälän 3 momentin mukaan varmennustarkastuksesta laadittaisiin haltijan käyttöön tarkastustodistus, kuten nykyisten säädöstenkin mukaan. Täsmennettynä vaatimuksena säädettäisiin, että laitteiston haltijan olisi säilytettävä varmennustarkastustodistus vähintään kymmenen vuotta. Lisäksi tarkastuksen tekijän olisi kiinnitettävä pääkeskukseen tai vastaavaan kohtaan tarkastustarra. Seuraavan määräaikaistarkastuksen ajankohta merkittäisiin lisäksi, jos sähkölaitteisto on uusi tai kokonaan peruskorjattu. 

Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin varmennustarkastuksen ajankohdasta erityyppisille laitteistoille sekä tarkastustodistuksen ja tarkastustarran sisällöstä.  

47 §.Sähkölaitteiston haltijan vastuu sähkölaitteiston turvallisuudesta ja sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta. Pykälän 1 momentissa korostettaisiin sähkölaitteiston haltijan vastuuta laitteistonsa turvallisuudesta ja vaatimuksenmukaisuudesta. Lisäksi tuotaisiin esille, että edellä mainitut asiat vaatisivat riittävää kunnossapitoa, koska harvoin tehtävät määräaikaistarkastukset eivät siihen riittäisi. Kunnossapidolle ei kuitenkaan esitettäisi mitään määrämuotoisia vaatimuksia, koska laitteistot ovat hyvin erityyppisiä. Turvallisuuden ylläpitävä kunnossapito voitaisiin sovittaa laitteiston tarpeita ja luonnetta vastaavaksi.  

Pykälän 2 momentin vaatimus sähkölaitteiston kunnon ja turvallisuuden tarkkailemisesta ja puutteiden poistamisesta on ollut voimassa olevassa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä sähköalan töistä.  

48 §.Sähkölaitteiston huolto ja kunnossapito-ohjelma. Pykälän 1 momentissa velvoitettaisiin nykysäädösten mukaisesti, että luokan 2 ja 3 laitteistoille olisi laadittava turvallisuuden ylläpitävä kunnossapito-ohjelma. Ohjelman sisällölle ei asetettaisi vaatimuksia, jolloin se voidaan sovittaa laitteiston tarpeita ja luonnetta vastaavaksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan muiden sähkölaitteistojen osalta ohjelma voitaisiin korvata laitteiden ja laitteistojen käyttö- ja huolto-ohjeilla. 

49 §. Sähkölaitteiston määräaikaistarkastus. Pykälässä velvoitettaisiin nykysäädösten mukaisesti teettämään määräaikaistarkastuksia luokitelluille sähkölaitteistoille (luokat 1—3) asuinrakennuksia lukuun ottamatta. Jos asuinrakennuksen osana olisi luokiteltuja laitteistoja vastaava liiketila tai vastaava, esimerkiksi asuinrakennuksen katutasossa oleva suuri myymälä, tulisi myös tälle tehdä määräaikaistarkastuksia. 

Pykälän 1 momentin mukaan käytössä olevalle luokan 1 ja 2 sähkölaitteistolle asuinrakennuksia lukuun ottamatta olisi tehtävä määräaikaistarkastus kymmenen vuoden välein. 

Pykälän 2 momentin mukaan määräaikaistarkastusvälejä ehdotetaan luokassa 1 lyhennettäväksi 15 vuodesta kymmeneen vuoteen. Tarkastusten pitkää 15 vuoden tarkastusväliä voidaan pitää epäuskottavana, koska monet liikehuoneistot ja vastaavat on uusittu useammankin kerran näin pitkän ajanjakson aikana. Aika olisi myös aivan liian pitkä varmistamaan kohteen turvallisuutta sen käytön aikana. Tarkastusvälin lyhentämisestä ei katsottaisi aiheutuvan merkittävää lisäkustannuserää sähkölaitteiston sisältävän kiinteistön haltijalle, koska tarkastusvälit olisivat edelleen pitkät.  

Pykälän 3 momentin mukaan luokan 3 sähkölaitteistolle määräaikaistarkastus olisi tehtävä viiden vuoden välein. Pykälän 1 ja 3 momentin mukaan laitteistoluokan 2 ja 3 määräaikaistarkastusvälit ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan. 

Pykälän 4 momentin mukaan sähkölaitteiston haltijan tulisi huolehtia laitteiston määräaikaistarkastuksesta. 

50 §.Määräaikaistarkastuksen sisältö ja suorittaja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin määräaikaistarkastuksen sisällöstä, joka vastaisi pitkälti voimassa olevaa lainsäädäntöä.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkölaitteistoluokituksen yksinkertaistamiseen liittyen säädettäisiin varmuuden vuoksi erikseen, että kohteen mahdolliset erityistilat, kuten lääkintätilat, räjähdysvaaralliset tilat ja palovaaralliset tilat kuuluvat tarkastusotannan piiriin. 

Pykälän 3 momentin mukaan määräaikaistarkastuksen voisi tehdä valtuutettu laitos tai valtuutettu tarkastaja. Esitetty laitteistoluokituksen yksinkertaistaminen poistaisi valtuutetuilla laitoksilla olleen yksinoikeusalueen, mikä on vääristänyt kilpailua ja monimutkaistanut vaatimusten hallintaa. 

51 §. Määräaikaistarkastuksen tarkastuspöytäkirja ja tarkastustarra. Pykälän 1 momentin mukaantarkastuksen tekijän olisi laadittava määräaikaistarkastuksesta laitteiston haltijan käyttöön tarkastuspöytäkirja ja kiinnitettävä pääkeskukseen tai vastaavaan kohtaan tarkastustarra. 

Pykälän 2 momentin mukaan laitteiston haltijan olisi säilytettävä tarkastuspöytäkirja sekä osoitus pöytäkirjassa esitettyjen puutteiden korjaamisesta vähintään seuraavaan määräaikaistarkastukseen saakka. Tämä olisi uusi velvoite. Puutteiden korjaamisen osoitus voisi olla esim. korjanneen sähköurakoitsijan laatima käyttöönottotarkastuspöytäkirja korjauksista tai pienten puutteiden osalta yksinkertainen allekirjoitettu dokumentti puutteiden poistamisesta. Jos puutteen korjaaminen ei edellytä sähkötyöoikeuksia, voi tämänkaltaisen dokumentin luonnollisesti tehdä muukin kuin sähköurakoitsija. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin tarkastuspöytäkirjan ja tarkastustarran sisällöstä.  

52 §.Jakeluverkonhaltijan rekisteri. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti jakeluverkkoyhtiöiden on edellytetty pitävän rekisteriä jakelualueensa sähkölaitteistoista, niiden rakentajista sekä niille suoritetuista varmennus- ja määräaikaistarkastuksista sähköturvallisuusviranomaista varten. Tarkoitus on kuitenkin ollut, että jakeluverkonhaltijan ei tarvitse rakentaa erillistä rekisteriä tähän tarkoitukseen, vaan tarvittavat asiat voitaisiin tallentaa käytössä oleviin asiakasrekistereihin, joissa on osa mainituista tiedoista jo muutenkin. 

Suoritettujen tarkastusten tietojen rekisteröinti on tapahtunut siten, että tarkastuksen suorittanut valtuutettu laitos tai valtuutettu tarkastaja on ollut velvollinen tekemään ilmoituksen suoritetusta tarkastuksesta jakeluverkkoyhtiölle tai vaativiksi katsottujen laitteistojen osalta sähköturvallisuusviranomaiselle. Ilmoitusten tekemisestä ja tarkastustietojen rekisteröimisestä ehdotetaan nyt luovuttavan. Jakeluverkkoyhtiöt ovat kokeneet tarkastustietojen rekisteröinnin työlääksi ja hankalaksi, eivätkä ne koe sen palvelevan heidän varsinaista toimintaansa millään tavoin. Varsinaisia viranomaistehtäviä ei jakeluverkkoyhtiöillä ole ollut vuoden 1996 jälkeen. Tarkastusilmoituksia on laadittu ja rekisteröity vuosittain noin 8 000 kappaletta. Tähän kuluvan työpanoksen voidaan katsoa olevan suhteettoman suuri siihen hyötyyn nähden, miten tietoja on voitu hyödyntää tarkastusten toteutumisen valvonnassa. Tarkastusilmoitusten tekemisestä ja niiden rekisteröinnistä luopuminen vähentää elinkeinoelämälle aiheutuvia kustannuksia omalta pieneltä osaltaan. 

Tarkastusten rekisteröinnistä luopumisen vastapainona ehdotetaan säädettäväksi pakolliseksi nyt vapaaehtoisena menettelynä oleva tarkastustarran kiinnittäminen tarkastuskohteen pääkeskukseen tai vastaavaan paikkaan. Sen avulla esimerkiksi paloviranomaisen tai, kohteen vaihtaessa omistajaa, uuden omistajan on helppo todeta tarkastusvelvoitteesta huolehtiminen. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi myös säilyttämisvelvoite tarkastuspöytäkirjalle. 

Sähköturvallisuuslain mukaisesta jakeluverkkoyhtiöiden rekisterinpidosta ei kuitenkaan muilta osin ole tarkoituksenmukaista luopua, eivätkä verkkoyhtiöt näekään sitä ongelmalliseksi, koska tiedot ovat osa heidän nykyisiä asiakastietojaan. Sähköturvallisuuden valvonnassa hyödynnetään etenkin sähkölaitteiston rakentajan tietoja, mutta niitä voidaan edelleen käyttää myös tarkastusten toteutumisen valvonnassa siksi, että tarkastusvelvoitteen vaatimukset sähköturvallisuuslaissa on määritelty samankaltaisin sähköteknisin tiedoin, jotka sisältyvät jakeluverkkoyhtiön liittymätietoihin. 

4 luku Sähkötöitä ja käyttötöitä koskevat vaatimukset

53 §. Sähkö- ja käyttötyön määrittely. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin, mitä tarkoitetaan sähkötöillä. Sähkötyöllä tarkoitettaisiin sähkölaitteen korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteiston rakennus-, korjaus- ja huoltotöitä. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähkötyöksi ei katsottaisi sähkölaitteen eikä -laitteiston purkutyötä, jos laite tai laitteisto on tehty luotettavasti ja asianmukaisesti jännitteettömäksi. Luotettava erottaminen edellyttää tavallisesti sähköalan ammattilaisen toimenpiteitä. 

Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin, mitä tarkoitetaan käyttötöillä. Käyttötyöllä tarkoitettaisiin sähkölaitteiston käyttötoimenpiteitä ja sähkölaitteistoon kohdistuvia tarkastustoimenpiteitä. 

Pykälän sisällössä ei ole oleellisia muutoksia voimassa oleviin säädöksiin nähden. Säännös vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 1 §:ää. 

54 §. Perusvaatimus sähkötyölle ja käyttötyölle. Pykälän mukaan sähkö- ja käyttötöitä tekevän henkilön olisi oltava tehtävään ja sen sähköturvallisuutta koskeviin vaatimuksiin perehtynyt tai opastettu. Tämä yleisvaatimus koskisi sekä niin sanottua maallikkotöitä että niitä sähkö- ja käyttötöitä, joissa edellytetään osoitettua ammattipätevyyttä. Lähtökohtana pidettäisiin sitä, että sähkö- ja käyttötöitä tekevä henkilö osaa tehdä työn ja on siihen perehdytetty tai opastettu. Säännös vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 9 §:ää. 

55 §.Sähkötöiden tekemisen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sähkötöiden tekemisen edellytyksistä. Sähkötyö määriteltäisiin 54 §:ssä. Sähkötyöllä tarkoitetaan sähkölaitteen korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteiston rakennus-, korjaus- ja huoltotöitä. Sähkötyöksi ei katsota sähkölaitteen eikä -laitteiston purkutyötä, jos laite tai laitteisto on tehty luotettavasti ja asianmukaisesti jännitteettömäksi. Sähkötyön edellytysten täyttymisestä olisi toiminnanharjoittajan huolehdittava. Näistä edellytyksistä säädetään tarkemmin jäljempänä laissa.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan sähkötöiden johtajaksi tulisi nimetä henkilö, jonka kelpoisuuden olisi todennut 65 §:n mukainen pätevyydenarviointilaitos, joka antaisi arvioinnin osoituksena pätevyystodistuksen. Sähkötöiden johtaja vastaisi turvallisuusvaatimusten täyttymisestä. Sähkötöiden johtajan tehtävistä säädettäisiin 59 §:ssä.  

Tämän lisäksi sähkötöiden johtajan johdolla tehtävissä töissä vaadittaisiin itsenäisesti töitä suorittavilta ja valvovilta henkilöiltä riittävää ammattipätevyyttä 1 momentin 2 kohdan mukaisesti. Tällaiselta henkilöltä ei kuitenkaan edellytettäisi pätevyystodistusta tai muuta vastaavaa osoitusta, vaan sähkötöiden johtajan tehtävänä olisi huolehtia, että hänen johdollaan tehtävissä töissä käytetään riittävän ammattitaitoisia henkilöitä. Näin saataisiin muodollisen pätevyyden osoittamismenettelyt pidettyä suhteellisen yksinkertaisina. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin yleisellä tasolla, että toiminnanharjoittajalla tulisi olla käytössään tarvittavat työvälineet, kuten työkalut ja mittavälineet, sekä sähköturvallisuutta koskevat säännökset. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin, että toiminnasta olisi tehtävä ilmoitus sähköturvallisuusviranomaiselle ennen kuin sähkötöitä koskeva toiminta aloitetaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa olisi selvitettävä, että 1 momentissa ja 58 §:ssä asetetut vaatimukset täyttyvät. Ilmoituksesta olisi käytävä ilmi sähkötöiden johtajan suostumus tehtäväänsä. Rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista olisi kuukauden kuluessa ilmoitettava kirjallisesti sähköturvallisuusviranomaiselle. Ilmoituksen voisi tehdä myös sähköisesti.  

Pykälän perusvaatimukset eivät ole uusia, vaan ne ovat olleet voimassa samansisältöisinä jo vuosikymmeniä. 

Asianmukainen ja ammattitaitoinen sähkösuunnittelu luo perustan sille, millaisia sähköjärjestelmiä rakennuksissa toteutetaan ja millä tavoin. Se luo myös perustan sähköturvallisuudelle. Suunnittelun merkitys sähköiselle mitoitukselle ja suojauksen toimivuudelle onkin korostunut uusissa sähköasennusstandardien vaatimuksissa. Sähkösuunnittelun muodollisista pätevyysvaatimuksista luovuttiin kuitenkin jo vuoden 1996 lakiuudistuksessa, koska säädösvaatimuksena toteutetun turvallisuuteen liittyvän auktorisoinnin ei katsottu antavan riittävää lisäarvoa. Turvallisuusauktorisointia ei tässä lakiuudistuksessa katsota myöskään tarkoituksenmukaiseksi palauttaa. Sen sijaan sähkölaitteiston rakentamisen auktorisointivaatimukset katsotaan yhä tarpeellisiksi, koska asennustyömailla esiintyy paljon turvallisuuspuutteita tietämättömyyden, tietoisten laiminlyöntien sekä työnaikaisten toteutusmuutosten seurauksena.  

Sähköturvallisuuslaki koskee kuitenkin myös suunnittelua. Sähkösuunnitelman tulee täyttää lain nojalla annetut tekniset vaatimukset, vaikkei auktorisointivaatimuksia olekaan esitetty. Rakennuksen toimivuuteen liittyvä sähkösuunnittelun auktorisointi puolestaan ei ole turvallisuuslailla säädettävissä. Nykyisin ei ole säädetty sähkösuunnittelulle muodollisia pätevyysvaatimuksia, mutta alalla toimii vapaaehtoinen sertifiointijärjestelmä. 

56 §.Sähkötöiden tekemisen edellytyksiä koskevat poikkeukset. Pykälässä säädettäisiin niistä töistä, joissa ei edellytettäisi sähkötöiden johtajaa eikä muita 55 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta olisi uusi. Kohdassa vapautettaisiin 55 §:n vaatimuksista tieliikennekäyttöön rekisteröidyn sähköajoneuvon voimajärjestelmän sähkötyöt, jos henkilö olisi riittävästi perehtynyt tai perehdytetty kyseisen ajoneuvomallin sähköjärjestelmään ja sähkön vaaroihin. Sähköisellä voimajärjestelmällä varustetut kulkuneuvot on suunniteltu turvallisiksi käyttää ja huoltaa ja lisäksi valmistajat ovat laatineet niille yksityiskohtaiset korjaus- ja huolto-ohjeet. Tällaisissa voimajärjestelmissä esiintyvät jännitteet ovat kyllä verkkojännitteen suuruisia ja siten vaarallisia, mutta niissä tehtävät huoltotyöt ovat lähinnä pistoliitinkomponenttien vaihtamista vastaavaan uuteen tai muuten suhteellisen yksinkertaisia ja kulkuneuvokohtaisella perehtyneisyydellä hyvin hallittavissa. Siksi katsottaisiin, että vaatimus sähkötöiden johtajasta on tarpeeton. Myös verrattuna muihin teknisiin turvallisuusriskeihin, joita autonasentaja voi aiheuttaa itselleen tai ajoneuvon käyttäjälle (esimerkiksi bensiinin käsittely, paineilma, jarrujen toimivuus), olisi pelkästään sähköturvallisuuden sääntely muodollisin pätevyysvaatimuksin epätarkoituksenmukaisen ankaraa. Se, että autokorjaamolta vaadittaisiin sähkötöiden johtaja, jolta vaadittaisiin pätevyystodistus, johon vaadittaisiin sähköturvallisuustutkinto sekä koulutus- ja työkokemusvaatimukset, lisäisi varsinkin muutaman hengen yritysten hallinnollista taakkaa. Yhdysvalloissa ja suurimmassa osassa EU:n jäsenmaita ei ole myöskään mitään vaatimuksia työturvallisuuslainsäädännön lisäksi sähköisellä voimajärjestelmällä varustettujen kulkuneuvojen huoltotöille. 

Pykälän 1 momentin 2 kohta olisi uusi. Siinä käsiteltäisiin erikseen maakaapelien maahan laskemista siten, että vaatimukset eivät olisi kohtuuttomia maanrakennusurakoitsijalle, mutta takaisivat kuitenkin riittävän sähköturvallisuuden. Maakaapelien asentaminen ja maahan laskeminen on myös sähkötyötä, ja siinä tulee varmistua muun muassa kaapelin riittävästä asennussyvyydestä, mekaanisesta suojaamisesta sekä merkitsemisestä ennen kuin asennusoja peitetään. Käytännössä nämä maakaapeloinnin osatyöt tekevä toiminnanharjoittaja on kaivuri-urakoitsija, ja olisi kohtuutonta asettaa hänelle vaatimusta palkattavasta sähkötöiden johtajasta. Pelkkä maakaapelien asennustyö on katsottavissa sellaiseksi rajalliseksi työalueeksi, johon voidaan soveltaa ammattitaitovaatimuksia koskevan 73 §:n 4 momentin vaatimuksia lyhyemmästä työkokemusvaatimuksesta. 

Tällaista sähkötyötä tekevän ei tarvitsisi täyttää 55 §:n vaatimuksia sähkötyötä tekevälle toiminnanharjoittajalle, mutta hänen tulisi kuitenkin täyttää 73 §:n ammattitaitovaatimukset. Koska kyse on hyvin rajallisista sähkötöistä, jotka kohdistuvat aina samankaltaisiin sähkölaitteistoihin, voidaan soveltaa 73 §:n 4 momentissa esitettyjä kevennettyjä vaatimuksia, jolloin riittää kahden vuoden työkokemus näistä töistä tai tietynlainen koulutus ja vuoden työkokemus. Kyseiset maakaapeleihin liittyvät sähkötyöt tulee tehdä 55 §:n mukaisen toiminnanharjoittajan ohjauksessa ja valvonnassa. Toiminnanharjoittaja vastaa maakaapeliasennuksen kokonaisuuden vaatimuksenmukaisuudesta. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaisesti henkilö, jolla olisi sähkötöiden johtajalta edellytetty pätevyystodistus, voisi tehdä pienimuotoisia töitä, esimerkiksi yksittäisen pistorasian tai ryhmäjohdon asentamisen ilman, että hänen tarvitsisi tehdä toiminnastaan ilmoitusta sähköturvallisuusviranomaisen rekisteriin. Vastaavansisältöinen säännös on voimassa olevassa lainsäädännössä.  

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan tilapäisen sähkölaitteiston rakentamiseen opetustarkoituksessa ei vaadittaisi 55 §:n edellytyksiä, jos työ tehtäisiin sähköalan oppilaitosten laboratoriotiloissa ja työtä ohjaisi ja valvoisi 73 §:n mukainen henkilö. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaisesti ammattipätevä sähköasentaja saisi tehdä oman ja lähisukulaisensa asuinrakennuksen ja sen piha-alueeseen liittyvät sähkötyöt ilman sähkötöiden johtajaa. Lisäedellytyksenä olisi, että hänellä on osoitettu kelpoisuus ja työn tarkastaa kolmantena osapuolena toimiva valtuutettu laitos tai valtuutettu tarkastaja. Tällainen poikkeusmahdollisuus yleissäännöstä on ollut voimassa nykylaissa ja sen edeltäjässäkin. 

Pykälän 2 momentin mukaan maallikko saisi edelleen tehdä eräitä suhteellisen yksinkertaisia sähkötöitä, kuten yksivaiheeseen jatkojohtoon ja sisustusvalaisimeen kohdistuvia töitä, suojajännitealueen töitä ja omaan käyttöön harrastetoimintana rakennetun sähkölaitteen, kuten radioamatöörilaitteen korjaustöitä. Näihin töihin ei ehdotettaisi muutoksia. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista sähkötöistä ja töiden kohteista. 

57 §. Sähkötöiden johtajan nimeäminen. Pykälän 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan olisi nimettävä sähkötöitä varten sähkötöiden johtaja ennen toiminnan aloittamista. 

Käytännön elämässä esiintyy tilanteita, joissa sähkötöiden johtajaksi ryhtynyt vaihtaa työpaikkaansa. Olisi kohtuutonta, että toiminnanharjoittaja joutuisi lopettamaan sähkötyöt siihen asti kunnes hän saa palkattua uuden sähkötöiden johtajan. Siksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että uusi sähkötöiden johtaja on vaihdostilanteessa nimettävä kolmen kuukauden kuluessa. Sääntely vastaisi voimassa olevan sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 2 ja 7 §:n sisältöä.  

58 §.Toiminnanharjoittajaa ja sähkötöiden johtajaa koskevat vaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkötöiden johtajan olisi oltava toiminnanharjoittaja itse tai toiminnanharjoittajan palveluksessa. Sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin liittyvien töiden asianmukaisuuden varmistamiseksi olisi tarkoituksenmukaista, että vastuu toimintaa koskevien säännösten ja määräysten noudattamisesta olisi selvästi kohdennettu töiden johtajaan, jolla olisi tosiasialliset mahdollisuudet hoitaa tehtäväänsä. Oleellisena edellytyksenä olisi siksi, että henkilön asema organisaation palveluksessa olisi sellainen, että hänellä olisi tosiasialliset mahdollisuudet huolehtia tehtävästään. Tämän edellytyksen täyttymiseksi henkilön tulisi toisaalta joko itse toimintaa harjoittavana tai palvelussuhteen nojalla olla asemassa, jossa hänellä olisi valta vaikuttaa vastuullaan oleviin asioihin, ja toisaalta hänellä tulisi olla kiinteä kosketus töiden suorittamiseen. Palveluksessa olo ei edellyttäisi välttämättä työ- tai virkasuhdetta, vaan kyseeseen saattaisi tulla myös esimerkiksi yhtiömiehen tai johtajan asemassa oleva henkilö. Palvelussuhteen vaatimuksia ei voitaisi täyttää toimeksiantosopimuksella. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että sama henkilö saa toimia enintään kolmen toiminnanharjoittajan sähkötöiden johtajana. Vaatimus otettiin nykyiseen sähköturvallisuuslakiin vuonna 2010 rajoittamaan, ettei sama henkilö toimisi liian monen toiminnanharjoittajan töiden johtajana, koska tällaisten toiminnassa oli havaittu muita enemmän puutteita. Pelkkä palvelussuhdevaatimus sinänsä ei rajoita lukumäärää, koska päätoimisuusvaatimusta ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi. Siksi yksittäisellä henkilöllä voisi periaatteessa olla palkkasuhde rajoittamattomaan määrään yrityksiä. Yhden asemesta kolmeen rajoittaminen sisältää mahdollisuuden toimia kahden yrityksen töiden johtajana ja pitää yllä lisäksi omia henkilökohtaisia sähkötyöoikeuksia, mikä takaa riittävän joustavuuden käytännön tilanteita ajatellen. 

Pykälän 2 momentin mukaan toiminnanharjoittajan tulisi antaa sähkötöiden johtajalle riittävät mahdollisuudet johtaa ja valvoa sähkötöitä. Sähkötöiden johtajalla tulisi olla tosiasiallinen mahdollisuus huolehtia tehtävästään. Pykälä vastaa sähköturvallisuuslain 9 §:n ja sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 4 §:n sisältöä.  

Pykälän 3 momentin mukaan jotta sähkötöiden johtajan ammattitaito säilyisi, hänet velvoitettaisiin tuntemaan kulloinkin voimassa olevat turvallisuutta koskevat vaatimukset sekä ylläpitämään ammattitaitoaan. Määrämuotoisia toimenpiteitä tämän osoittamiseksi ei kuitenkaan säädettäisi, jotta usein pienyrittäjinä toimiviin toiminnanharjoittajiin ja sähkötöiden johtajiin ei kohdistuisi kohtuuttoman paljon kustannuksia aiheuttavia jatkuvaluonteisia ylläpitovaatimuksia. Pykälä vastaa sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 5 §:n sisältöä. 

59 §. Sähkötöiden johtajan tehtävät. Pykälän mukaan turvallisuuden vastuuhenkilönä toimivan ammattipätevän sähkötöiden johtajan tehtävänä olisi vastata siitä, että toiminta tapahtuu ehdotetun lain vaatimusten mukaisesti. Käytännössä tehtävät liittyisivät työn ohjaamiseen, työntekijöiden ammattitaidon varmistamiseen ja työntekijöiden opastamiseen, luovutettavien sähköasennusten ja -laitteiden teknisestä vaatimuksenmukaisuudesta huolehtimiseen sekä työvälineistä ja työn ulkoisista puitteista huolehtimiseen.  

60 §. Käytön johtajaa edellyttävät sähkölaitteistot. Pykälän 1 momentin mukaan vaativiksi katsottaville sähkölaitteistoille tulisi sähkölaitteiston haltijan nimetä ammattipätevä vastuuhenkilö, käytön johtaja, huolehtimaan sähkölaitteiston käytön turvallisuudesta. Tällaisia laitteistoja olisivat suurjänniteosia sisältävät laitteistot tai muutoin vastaavankokoiset laitteistot. Pykälän sisältö ja siinä esitettävät rajat, millaiselle sähkölaitteistolle käytön johtaja tulisi nimetä, olisivat sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 2 §:n mukaiset.  

Pykälän 2 momentin mukaan käytön johtaja olisi nimettävä kolmen kuukauden kuluessa laitteiston käyttöönotosta.  

Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin mukaisesta sähkölaitteistosta ja sen käytön johtajasta olisi tehtävä sähkölaitteiston haltijan ilmoitus sähköturvallisuusviranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa sähkölaitteiston käyttöönotosta. Ilmoituksesta olisi käytävä ilmi sähkölaitteistoa koskevat oleelliset esitetyn lain vaatimuksiin liittyvät tiedot sekä käytön johtajan suostumus tehtäväänsä. Ilmoituksessa olisi selvitettävä, että 61 §:ssä säädetyt vaatimukset, kuten palvelusuhde ja muuntamoiden lukumäärä täyttyvät. Ilmoitus olisi tehtävä myös sähkölaitteistoa ja käytön johtajaa koskevista oleellisista muutoksista kuukauden kuluessa muutoksesta.  

Pykälän 4 momentin mukaan käytön johtajan vaihtuessa noudatettaisiin myös kolmen kuukauden nimeämisaikaa kuten tähänkin asti. 

61 §. Sähkölaitteiston haltijaa ja käytön johtajaa koskevat vaatimukset. Pykälän 1 momentin mukaan käyttötöiden luonteesta johtuen ei käytön johtajan ole aina välttämätöntä olla sähkölaitteiston haltijan palveluksessa vastaavalla tavalla kuin sähkötöiden johtajan on oltava sähkötöitä tekevän toiminnanharjoittajan palveluksessa (58 §). Käyttö- ja kunnossapitotyöt ovatkin nykyään usein ulkoistettuna asianomaisia palveluja tuottaville yrityksille. Pykälässä säädettäisiin nykysäädösten mukaisesti, että käytön johtaja voi olla joko sähkölaitteiston haltijan palveluksessa tai kunnossapitoyrityksen palveluksessa. Jos laitteistossa on enintään kolme muuntamoa ja nimellisjännite on enintään 20 kV, ei käytön johtajan tarvitsisi olla kummankaan palveluksessa. 

Lukumäärärajoituksia ei käytön johtajuuksille ole katsottu tarpeelliseksi esittää samalla tavalla kuin sähkötöiden johtajuuksille. Valvontahavainnot eivät suoraan puolla tällaisia rajoituksia. Fyysiset laitteistot ja toiminnanharjoittajana toimivat yritykset eivät muutenkaan ole suoraan vertailukelpoisia, koska yhdellä toiminnanharjoittajalla voi olla fyysisesti useita toimipisteitä ympäri Suomea, mutta sille riittää luonnollisesti yksi sähkötöiden johtaja. Vastaavasti yksi henkilö voisi toimia usean fyysisesti erillään olevan sähkölaitteiston käytön johtajana. 

Pykälän 2 momentti olisi informatiivisesti tarpeellinen. Sähkömarkkinalain 6 §:n 4 kohdassa sähköverkkoluvan myöntämisen ehdoksi asetetaan, että sähköverkkoluvan hakijalla on palveluksessaan sähköturvallisuuslain edellytykset täyttävä käytön johtaja. Tämän vuoksi sähköturvallisuuslaissa ei ole tarvetta säätää sähköverkonhaltijan käytön johtajan palvelusuhteesta. 

Pykälän 3 momentin mukaan sähkölaitteiston haltijan olisi annettava käytön johtajalle riittävät mahdollisuudet johtaa ja valvoa käyttötöitä. Sähkölaitteiston haltijan olisi lisäksi annettava käytön johtajalle tarvittavat tiedot sähkölaitteiston rakennus- ja korjaustöistä sekä niihin liittyvistä tarkastuksista. Pykälän sisältö vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 3 §:n ja 4 §:n 2 momentin sisältöä. 

Vastaavasti kuin sähkötöiden johtajan osalta 58 §:n 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi 4 momentissa, että käytön johtajan olisi tunnettava turvallisuusvaatimukset ja ylläpidettävä ammattitaitoaan. Pykälän sisältö vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 5 §:n 2 ja 3 momentin sisältöä. 

62 §. Käytön johtajan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin käytön johtajan tehtävistä. Pykälän mukaan käytön johtaja vastaisi, että sähkölaitteiston käytössä ja huollossa noudatettaisiin esitettyä lakia, kuten että laitteistolla olisi kunnossapito-ohjelma, sitä noudatettaisiin ja määräaikaistarkastukset tehtäisiin ajallaan. Vastaavasti kuin sähkötöiden johtajan osalta 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa ehdotetaan 2 kohdassa säädettäväksi käytön johtajan tehtäväksi huolehtia, että sähkölaitteisto on esitetyssä laissa edellytetyssä kunnossa käytön aikana. Käytön johtaja vastaisi 3 kohdan mukaan myös siitä, että käyttötöitä tekevät henkilöt olisivat riittävän ammattitaitoisia ja opastettuja tehtäviinsä. 

63 §. Käytön johtajan johdolla tehtävät yksinkertaiset korjaus- ja huoltotyöt. Pykälässä säädettäisiin nykysäädösten mukaisesti, että yksinkertaiset käyttötoimenpiteisiin rinnastettavat korjaus- ja huoltotyöt, kuten yksittäisen komponentin vaihto ja korjaaminen, voitaisiin tehdä käytön johtajaa edellyttävässä sähkölaitteistossa käytön johtajan johdolla. Tällöin ei tarvitsisi siis nimetään erikseen sähkötöiden johtajaa eikä tehdään töistä ilmoitusta valvontaviranomaiselle. Menettelyllä yksinkertaistetaan byrokratiaa, koska käytön johtajan pätevyystodistus oikeuttaisi joka tapauksessa toimimaan myös kyseisten töiden sähkötöiden johtajana.  

64 §.Maallikoille ja opastetuille henkilöille sallitut käyttötyöt. Pykälän 1 momentin mukaan sähköalalla ammattitaidoton saisi tehdä käyttötöitä laitteistossa, jonka jännitteiset osat on suojattu koskettamiselta. 

Pykälän 2 momentin mukaan tehtävä- ja laitteistokohtaisen perehdytyksen saanut henkilö saisi myös tehdä käyttötöitä laitteistossa, jossa jännitteiset osat olisi suojattu tahattomalta koskettamiselta ja riskit ovat hallittuja. Opastetulla henkilöllä tarkoitetaan sähköalalla ammattitaidotonta henkilöä, joka kuitenkin voisi tehdä tehtäväkohtaisesti opastettuna tiettyjä käyttötoimenpiteitä sähkölaitteistossa, joka ei olisi täysin kosketussuojainen ja riskit hyvin hallittavissa. Tavallisin esimerkki on kahvasulakkeen vaihto kiinteistöhuoltohenkilöstön toimesta. 

Pykälän sisältö vastaa sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 10 §:n vaatimuksia. Sähköalalla käsitteenä olleen opastetun henkilön asema on nähty kuitenkin tarkoituksenmukaiseksi tuoda esille aiempaa tarkemmin lakitasolla. 

65 §. Pätevyydenarviointilaitos ja pätevyystodistukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sähkötöiden johtajalta ja käytön johtajalta edellytettäisiin pätevyystodistusta. Sähkötöiden johtajalta ja käytön johtajalta edellytetyn pätevyystodistuksen vaatimukset on säädetty 66—71 §:ssä.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähkötöiden johtajan ja käytön johtajan pätevyyden arvioi ja pätevyystodistuksen antaa pätevyydenarviointilaitos. Pätevyydenarviointilaitoksen olisi annettava pätevyystodistus henkilölle, joka täyttää esitetyssä laissa sähköpätevyydelle säädetyt vaatimukset. Pätevyydenarviointilaitoksena toimii tällä hetkellä Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy, jolle Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on myöntänyt toimintaoikeuden. 

Pykälän 3 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitos voisi antaa myös 56 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun todistuksen oman asunnon sähkötöiden tekemiseen. Viimemainittua on kutsuttu kelpoisuustodistukseksi. Vastaava säännös on voimassa olevan sähköturvallisuuslain 10 §:ssä. 

Yhdenmukaisuussyistä 4 momentissa säädettäisiin, että sähköturvallisuusviranomainen vahvistaisi 1—3 momentissa tarkoitetun pätevyys- ja kelpoisuustodistusten sisällön ja muodon. Näin on myös voimassa olevassa sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 24 §:ssä. 

Pykälän 5 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitoksen olisi tarvittaessa annettava todistus Suomessa harjoitetusta sähköalan ammattitoiminnasta. Tämä olisi tarpeen erityisesti siinä tilanteessa, jossa Suomesta lähdetään muualle Eurooppaan. 

66 §. Sähköpätevyys 1. Pätevyystodistuksen laajuus määrä toiminnanharjoittajan sähkötyöoikeuksien laajuuden. Sähkötöiden johtajalta ja käytön johtajalta edellytettävien pätevyystodistusten järjestelmää on yksinkertaistettu ja vaadittua koulutustasoa madallettu vuosikymmenien saatossa. Erityisalojen pätevyyksistä on luovuttu, ja nykyiseen kolmen tason pätevyysjärjestelmään on päädytty vuoden 1996 lakiuudistuksessa. Tätä nykysäädösten mukaista suhteellisen yksinkertaista järjestelmää ei ehdoteta muutettavaksi. Koulutustasovaatimuksissa jouduttaisiin kuitenkin edelleen huomioimaan nykyisten tutkintojen lisäksi vanhojen koulutusjärjestelmien tutkinnot, koska tällaisia henkilöitä on yhä pätevyystodistusten hakijoina. 

Pykälän 1 momentin mukaan sähköpätevyys 1 oikeuttaisi toimimaan kaikenlaisten sähkö- ja käyttötöiden johtajana.  

Pykälän 2 momentissa esitetään sähköpätevyys 1:n vaatimukset sähköpätevyys 1:n todistuksen saamiseksi. Sen edellytyksenä olisi soveltuva sähköalan ammatillinen koulutus, sen jälkeen hankittu riittävän laaja-alainen sähköalan työkokemus sekä suoritettu sähköturvallisuustutkinto. Kukin osatekijä katsottaisiin välttämättömäksi. Myös 68, 69 ja 70 §:ssä esitettyjen muiden pätevyyksien vaatimukset perustuvat tähän samaan kolmijakoon, joka on ollut säädösvaatimuksena voimassa jo 1970-luvulta lähtien. Riittävän laaja-alainen työkokemus ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla. Esitetyn lain 74 §:n 2 momenttiin sisältyisi valtuutus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin 66—68 §:ssä edellytettyjen työkokemusten tarkemmasta määrittelystä. 

Soveltuvan ammatillisen tutkintovaatimuksen tarkoituksena on taata riittävän laaja-alainen teoreettinen sähkötekninen osaaminen. Pelkkää ammatillista tutkintoa ei kuitenkaan katsota riittäväksi turvallisuudesta vastaavan sähkötöiden johtajana toimivan henkilön kelpoisuudelle asetettaviin vaatimuksiin siitä riippumatta, onko se suoritettu kurssipohjaisesti vai näyttökokein. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa saatua oppia täytyy ensin päästä soveltamaan käytännössä kokeneen henkilön ohjauksessa ja valvonnassa, jotta riittävä käytännön perehtyneisyys varmistuu; ikään kuin kisälli-mestari-tyyppisesti. Kun työkokemusta on kertynyt tietty määrä, henkilö täyttäisi ensin itsenäiseen työskentelyyn edellytettävät 73 §:n vaatimukset. Työskenneltyään tämän jälkeen lisää, omaten valmiuden myös itsenäisiin tehtäviin, työkokemus riittäisi sähköpätevyyksien saamiseen. Käytännön kokemuksen karttuessa voi siten ensin siirtyä jatkuvasta ohjauksesta itsenäiseen työskentelyyn ja kokemuksen edelleen karttuessa on mahdollisuus hankkia sähkötöiden johtajalta tai käytön johtajalta edellytettävä pätevyystodistus. Turvallisuustutkinnolla varmistettaisiin lisäksi se, että sähköturvallisuuteen liittyvien säädösten ja oleellisten turvallisuusstandardien vaatimukset hallittaisiin riittävästi. 

Sähköpätevyys 1 edellyttäisi laaja-alaista teoreettista, työnjohdollista sekä suunnitteluun ja dokumentointiin liittyvää kokemusta. Siksi on katsottu, että vähimmäiskoulutusvaatimus olisi entisen koulutusjärjestelmän mukainen teknikon tutkinto. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa vastaavalla tutkinnolla tarkoitettaisiin eri aikakausina voimassa olleiden tutkintojärjestelmien vastaavuutta. Lisäksi momentin 2 kohdassa edellytettäisiin kaksi vuotta työkokemusta. Koska sähköpätevyys 1 oikeuttaisi myös suurjännitelaitteistoihin (jännite yli 1 000 V) kohdistuviin töihin, tulisi vähintään vuosi työkokemuksesta olla näihin töihin perehdyttävää. Riittävän laaja-alaisuuden varmistamiseksi osa työkokemuksesta tulisi olla kiinteistöjen sähköverkkojen tai vastaavien sähkölaitteistojen rakentamiseen perehdyttävistä sähkötöistä. Tällaista kokemusta voi karttua myös teollisuudesta, mutta esimerkiksi pelkkä teollisuusmoottorien liittämistyö tai ilmajohtojen rakentaminen ei vielä riittäisi laaja-alaisuudeltaan sähköpätevyydeltä edellytettäväksi työkokemukseksi. Riittävän laaja-alainen sähkötöiden johtamiseen perehdyttävä kahden vuoden työkokemus ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla ja yksityiskohtaiset määrittelyt vaadittavan työkokemuksen sisällöstä ehdotetaan säädettäväksi 74 §:n 2 momentin valtuuden nojalla valtioneuvoston asetuksella. 

Vaatimukset olisivat nykyisen sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 12 §:n mukaiset. 

67 §. Rajoitettu sähköpätevyys 1. Pykälän 1 momentin mukaan rajoitettu sähköpätevyys 1 oikeuttaisi suurjännitealueella enintään 20 kV:n jännitetasolla käytön johtajana toimimiseen, mutta ei oikeuttaisi sähköasennustöihin tällä jännitealueella. Lisäksi se kattaisi sähköpätevyys 2:n alueen, eli sähkö- ja käyttötyöt enintään 1 000 V:n laitteistossa. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähköyliasentajan erikoisammattitutkinnon, soveltuvan sähköverkkoalan erikoisammattitutkinnon tai vastaavan vanhan sähkölaitosyliasentajan ammattitutkinnon suorittaneelle henkilölle voitaisiin antaa rajoitettu sähköpätevyys 1. Koulutuksen jälkeen hankittua työkokemusta edellytettäisiin kuusi vuotta siten, että vähintään kaksi vuotta on hankittu suurjännitelaitteistoihin (jännite yli 1 000 V) tai laitteistojen johtamiseen perehdyttävistä tehtävistä. Osan työkokemuksesta tulisi myös olla kiinteistöjen sähköverkkojen tai vastaavien sähkölaitteistojen rakentamiseen perehdyttävistä sähkötöistä samalla tavoin kuin rajoittamattomassa sähköpätevyys 1:ssä (66 §). Lisäksi edellytettäisiin suoritettua turvallisuustutkintoa. Lain tasolla säädettäisiin, että vaadittaisiin riittävän laaja-alaista työkokemusta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin yksityiskohtaiset määrittelyt vaadittavan työkokemuksen sisällöstä ehdotetun lain 74 §:n 2 momentin valtuuden nojalla.  

Vaatimukset olisivat sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 12 §:n 3 momentin mukaiset. 

68 §. Sähköpätevyys 2. Sähköpätevyys 2 on yleisin nykyisen järjestelmän mukaisista pätevyyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan se oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana ja käytön johtajana kaikissa pienjännitteeseen (jännite alle 1 000 V) kohdistuvissa töissä, jollaisia ovat rakennusten sähköasennukset ja muiden alueiden tavalliset sähkölaitteistot.  

Pykälän 2 momentin mukaan sähköpätevyyteen 2 vaadittaisiin vähintään soveltuvan sähköalan perustutkinnon suorittaminen sekä kolme vuotta työkokemusta. Vähintään teknikkotasoisen koulutuksen suorittaneilta vaadittaisiin kahden vuoden työkokemus. Riittävän laaja-alaisuuden varmistamiseksi osa työkokemuksesta tulisi olla kiinteistöjen sähköverkkojen tai vastaavien sähkölaitteistojen rakentamiseen perehdyttävistä sähkötöistä. Tällaista kokemusta voi karttua myös teollisuudesta, mutta esimerkiksi pelkkä teollisuusmoottorien liittämistyö tai ilmajohtojen rakentaminen ei vielä riittäisi laaja-alaisuudeltaan sähköpätevyydeltä edellytettäväksi työkokemukseksi. Lisäksi vaadittaisiin suoritettu turvallisuustutkinto.  

Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentin työkokemuksen tulisi olla riittävän laaja-alaista sähkölaitteistojen rakentamiseen perehdyttävää. Esitetyn lain 74 §:n 2 momenttiin sisältyisi valtuutus säätää valtioneuvoston asetuksella yksityiskohtaiset määrittelyt vaadittavan työkokemuksen sisällöstä. 

Sähköpätevyyteen 2 vaadittu koulutustasovaatimus madallettiin nykyiseksi vuoden 1996 lakiuudistuksessa, eikä sen ole valvonnassa havaittu aiheuttavan erityisiä ongelmia. Sähköpätevyys 2:n vaatimukset ehdotetaan säilytettäväksi nykysäädösten mukaisina. Vaatimukset olisivat sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 13 §:n mukaiset. 

69 §. Sähköpätevyys 3. Pykälän 1 momentin mukaan sähköpätevyys 3 oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana enintään 1 000 voltin vaihtojännitteiseen tai enintään 1 500 voltin tasajännitteiseen verkkoon liitettäväksi tarkoitettujen sähkölaitteiden korjaustöissä. Sähköpätevyys 3 on alun perin vain pienjännitteisten (jännite alle 1 000 V) sähkölaitteiden korjaukseen tarkoitettu pätevyys, mutta sitä laajennettiin vuonna 1996 lakiuudistuksessa niin, että se oikeuttaa laitekorjauksen lisäksi vaihtamaan sähkölaitteistoon yksittäisen komponentin sekä yksittäisen sähkölaitetta syöttävän ryhmäjohdon asentamiseen sähkökeskukselta lähtien. Tällä mahdollistettiin, että esimerkiksi lieden tai ilmalämpöpumpun asennuspaikalleen asentavalla tai paloilmoitinkeskuksen verkkosähkönsyöttöön liittävällä toiminnanharjoittajalla ei tarvitse olla varsinaisia sähköasennusoikeuksia (sähköpätevyys 2).  

Pykälän 2 momentin mukaan korjaustöihin rinnastettaisiin sähkölaitteiston yksittäisen komponentin vaihtaminen sekä korjattavan tai uutena verkkoon liitettävän sähkölaitteen tai laitekokonaisuuden yksittäisen syöttöjohdon asentaminen asennusrasialta tai kiinteistön jakokeskukselta muuttamatta keskuksen rakennetta. Sähköpätevyys 3 ei kuitenkaan oikeuttaisi muilta osin kiinteistön sähkölaitteiston rakentamiseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan sähköpätevyyden 3 edellytyksenä olisi 73 §:ssä tarkoitettu riittävä ammattitaito sähkö- ja käyttötöihin sekä suoritettu sähköturvallisuustutkinto. Sähköpätevyys 3 olisi täten ainoa sähköpätevyys, jossa soveltuva ammatillinen tutkinto ei olisi ehdoton vaan se voitaisiin korvata riittävän pitkällä työkokemuksella.  

Sähköpätevyyden 3 ehtoihin ei ehdoteta muutoksia nykysäädöksiin nähden, mutta sanamuotoja ehdotetaan täsmennettäväksi korostamaan sitä, että pätevyys ei oikeuta edellä mainittua laajempiin sähköasennustöihin. Vaatimukset olisivat sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 14 §:n mukaiset. 

70 §. Sähköpätevyyksien täydentävät vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin rajoitettu sähköpätevyys 3 voitaisiin antaa henkilölle, jolla ei ole ammatillista soveltuvaa tutkintoa tai jonka työkokemus ei täysin vastaa rajoittamattoman pätevyystodistuksen ehtoja.  

Pykälän 1 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitos voisi hakemuksesta myöntää hakijan koulutusta vastaavalle sähköalan tehtäväalueelle rajoitetun 69 §:ssä tarkoitettua pätevyyttä osoittavan todistuksen sille, joka olisi suorittanut tehtäväalueen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai vastaavan aikaisemman koulutuksen tai tutkinnon ja hankkinut vähintään yhden vuoden pituisen työkokemuksen tehtäväalueen sähkötöistä, tai jolla olisi kahden vuoden työkokemus kyseisestä sähkötyöstä ja riittävät alan perustiedot. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos henkilöltä 69  §:ssä edellytetty työkokemus ei olisi riittävän laaja-alaista, pätevyydenarviointilaitos voisi myöntää pätevyystodistuksen rajattuna työkokemusta vastaavalle tehtäväalueelle. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin ennen pätevyysvaatimuksena edellytettyä soveltuvaa ammatillista tutkintoa saadun työkokemuksen huomioon ottamisesta.  

Pykälän sisältö vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 18 ja 19 §:ää. 

71 §.Ulkomailla hankittu koulutus ja työkokemus. Pykälässä säädettäisiin miten pätevyydenarviointilaitos ottaa huomioon ulkomailla hankitun koulutuksen ja työkokemuksen, kun se myöntää pätevyystodistukset. Ulkomaisia hakijoita voi olla sekä EU-maista että muualta. 

Pykälän 1 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitoksen tulisi pätevyystodistuksia myöntäessään ottaa huomioon ulkomailla saatu koulutus ja ulkomailla hankittu työkokemus. Pätevyydenarviointilaitos voisi tarvittaessa pyytää yliopistolta, korkeakoululta tai muulta oppilaitokselta päätöksenteon tueksi lausunnon siten kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1384/2015) 4 §:ssä säädetään. Tähän asti vastaavuuslausunto on pyydetty Opetushallitukselta.  

Pykälän 2 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitos voisi myös myöntää suomalaisen pätevyystodistuksen ulkomaisen pätevyystodistuksen perusteella, jos katsoo sen vastaavan riittävässä määrin kotimaisia vaatimuksia. Vastaavuusarviointiin liittyen on huomattava, että täsmälleen suomalaisen järjestelmän kaltaista erillistä sähköturvallisuustutkintoa ei ole monessa maassa, mutta turvallisuusmääräysten vaatimusten hallinta hankitaan niissä maissa muilla tavoin. Tarkoitus on, että pätevyydenarviointilaitos voisi myöntää pätevyystodistuksen muusta maasta tulevalle henkilölle, vaikkei hänen lähtömaastaan hankitun pätevyystodistuksensa ehdoissa olisikaan mainintaa erillisestä turvallisuustutkinnosta. 

Pykälän 3 momentissa mahdollistettaisiin henkilön siirtyminen toisesta EU/ETA-alueen maasta Suomeen ammattipätevyysdirektiivin mukaisesti. Pätevyydenarviointilaitoksen tulisi ottaa huomioon direktiivin vaatimukset ja myöntää pätevyystodistus, jos direktiivi oikeuttaa henkilön siirtymään maasta toiseen ammattia harjoittamaan, ja henkilö täyttää kyseiset vaatimukset. Ammattipätevyysdirektiivi sisältää useita vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmiä. Jos pätevyystodistusta haetaan direktiivin mukaisesti hankitun ammattikokemuksen perusteella (harjoittanut kyseistä ammattia lähtömaassaan riittävän kauan), on pätevyydenarviointilaitoksen tarvittaessa rajoitettava pätevyystodistuksen laajuutta sähkötöissä hankitun kokemuksen mukaisesti. 

Ammattipätevyysdirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön muun muassa säätämällä yleislaki ammattipätevyyden tunnustamisesta (1093/2007), jossa säädetään ammattipätevyyden tunnustamista koskevista menettelyistä. Uusi ammattipätevyyden tunnustamisesta annettu laki on annettu 4 päivänä joulukuuta 2015, ja se tuli voimaan vuoden 2016 alusta. Uuteen lakiin on sisällytetty ammattipätevyysdirektiiviä muuttaneen direktiivin (2013/55/EU) säännökset, jotka liittyvät eurooppalaiseen ammattikorttiin ja osittaiseen ammatinharjoittamisoikeuteen.  

Eurooppalainen ammattikortti on ammattipätevyyden tunnustamista koskeva päätös, jonka muoto poikkeaa nykyisestä eli joka tehdään komission sähköisen tiedonvaihtojärjestelmän IMI:n avulla. Eurooppalaista ammattikorttia koskevat yksityiskohdat määrittyvät komission täytäntöönpanosäädöksissä (EU) 2015/983. Mainitun täytäntöönpanoasetuksen mukaan ammattikortti voidaan käytännössä myöntää sairaanhoitajan, proviisorin, fysioterapeutin, kiinteistönvälittäjän ja vuoristo-oppaan ammatin harjoittajalle. Sähkö- ja hissialan työt eivät ole olleet komission ja jäsenvaltioiden välillä käydyissä keskusteluissa esillä ammatteina, joille ammattikortin käyttöönottoa oltaisiin harkitsemassa. 

Uusi ammattipätevyyslaki sisältää myös säännöksen osittaisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen edellytyksistä. Säännös perustuu muutosdirektiiviin sisältyvään 4 f artiklaan, jonka 6 kohdan mukaan artiklaa ei sovelleta ammattihenkilöihin, joiden ammattipätevyys tunnustetaan automaattisesti III osaston II, III ja III a luvun nojalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osittaista ammatinharjoittamisoikeutta koskeva säännös koskee vain yleiseen tunnustamisjärjestelmään kuuluvia ammatteja, eikä esimerkiksi sähköalan töitä, jos tunnustamispäätökset tehdään ammattikokemuksen tunnustamisen perusteella. Jos pätevyystodistuksen myöntäminen sen sijaan perustuu toisessa EU-/ETA-alueen maassa suoritettuun koulutukseen, pätevyydenarviointilaitos tekee päätöksen yleisen tunnustamisjärjestelmän säännösten mukaisesti ja tällöin tulee myös arvioitavaksi mahdollisuudet myöntää ammatinharjoittamisoikeus osittaisena, jos yleislaissa säädetyt edellytykset täyttyvät. 

72 §. Sähköturvallisuustutkinnot. Pätevyystodistuksen yhtenä edellytyksenä olisi suoritettu sähköturvallisuustutkinto. Pykälän 1 momentin mukaan esitetyn lain 66—69 §:n mukaisella sähköturvallisuustutkinnolla tarkoitettaisiin tutkintoa, jolla osoitettaisiin sähkötöiden turvallisuuteen liittyvien säännösten, standardien ja ohjeiden tuntemusta. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomainen vahvistaisi tutkintovaatimukset sekä tutkintotodistuksen sisällön ja muodon. Lisäksi sähköturvallisuusviranomainen huolehtisi tutkintojen järjestämisestä sekä valvoisi tutkintojen tasoa ja arvostelua.  

Käytännössä järjestelmä on toiminut niin, että sähköturvallisuusviranomainen laatii tutkintokysymykset ja arvosteluperiaatteet, mutta itse tutkintotilaisuus, vastausten arvostelu ja tutkintotodistusten kirjoittaminen tapahtuu niissä oppilaitoksissa ja vastaavissa muissa laitoksissa, joille viranomainen on myöntänyt tällaisen oikeuden. Järjestelmä on toiminut tarkoitetulla tavalla eikä sitä ja siihen liittyviä säädösvaatimuksia ehdoteta muutettavaksi. Vaatimukset on kuitenkin kirjoitettu joustavasti niin, että tarvittaessa sähköturvallisuusviranomainen voi itsekin järjestää tutkintotilaisuuksia. 

Pykälän 3 momentin mukaan tutkinnosta annettavan todistuksen voimassaoloajaksi ehdotetaan viittä vuotta nykysäädösten mukaisesti. Pätevyystodistusta haettaessa määräysten osoitettu tuntemus ei siis saisi olla sitä vanhempi, jotta taataan hakijan tietojen ajantasaisuus. Nykyisissä säädöksissä voimassaoloaika lyhennettiin kymmenestä viiteen vuoteen vuonna 2010, ja siksi esitetyn lain 122 §:n 6 momentissa olisi siirtymäsäännös tätä vanhempiin tutkintotodistuksiin kirjoitettujen voimassaoloaikojen takaamiseksi.  

Pykälän sisältö vastaisi sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 20 ja 21 §:ää. 

73 §. Sähköalan ammattihenkilö. Pykälässä säädettäisiin tarkemmat vaatimukset sähkötyötä itsenäisesti tekevälle henkilölle asetetuista ammattitaitovaatimuksista. Tällainen henkilö voisi sähkötöiden johtajan alaisuudessa tehdä sähkötyöt yksin tai huolehtia työryhmässä sähköturvallisuusasioiden täyttymisestä. Muodollista todistusta tai muuta vastaavaa osoittamismenettelyä ei tällaiselle henkilölle asetettaisi, vaan sähkötöiden johtajan tehtävänä olisi arvioida henkilön soveltuvuus kulloisiinkin työtehtäviinsä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yksityiskohtaisesti sähkötyötä itsenäisesti tekevälle henkilölle asetetuista koulutus ja työkokemusvaatimuksista. Pelkän koulutuksen ei katsota vielä antavan riittävää valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Ensin tulisi voida työskennellä käytännön työkohteissa ja -tehtävissä kokeneen henkilön ohjauksessa ja valvonnassa, jotta riittävä käytännön perehtyneisyys varmistuu; ikään kuin kisälli-mestari -tyyppisesti. Vaadittavan työkokemuksen pituus riippuisi koulutuksesta. Vähemmän koulutetulta vaadittaisiin enemmän työkokemusta kuin korkeammin koulutetulta.  

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetun työkokemuksen tulisi olla kyseisiin sähkö- ja käyttötöihin perehdyttävää. 

Pykälän 3 momentin mukaan sen, joka antaisi 1 momentissa tarkoitetun opastuksen, tulee täyttää 1 ja 2 momentissa mainitut pätevyysvaatimukset. 

Pykälän 4 momentin mukaan, jos kyse olisi samankaltaisiin sähkölaitteisiin tai sähkölaitteeseen rinnastettaviin sähkölaitteistoihin kohdistuvasta sähkö- ja käyttötyöstä, riittävän ammattitaitoiseksi tekemään itsenäisesti kyseisiä töitä katsottaisiin 1 momentissa säädetyn estämättä myös se, jolla olisi kahden vuoden työkokemus kyseisestä sähkötyöstä ja riittävät alan perustiedot tai soveltuva sähköalan koulutus ja vuoden työkokemus kyseisestä sähkötyöstä. Tällaisia töitä voisivat olla moottorin irrottaminen ja liittäminen, ilmastointikonetyöt, ilmalämpöpumpputyöt, öljypoltinasennukset, maakaapelin maahan laskeminen sekä muut vastaavat suhteellisen suppeaan laitteistokokonaisuuteen liittyvät työt. Tällaisia töitä eivät olisi kokonaisen omakotitalon tai kesämökin sähköistystyöt. 

Pykälässä säädettäviin koulutus- ja työkokemusvaatimuksiin ei ehdoteta muutoksia nykysäädöksiin nähden. Voimassa olevien säädösten vaatimuksia tarkennettiin vuonna 2010. Nykysäädöksissä tällaista henkilöä on toisinaan kutsuttu ”11 §:n mukaiseksi henkilöksi” viitaten sähköalan töistä annettuun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 11 §:ään.  

74 §. Tarkemmat säännökset ammattitutkintojen oppisisällöstä ja työkokemuksesta. Ammattitutkinnon nimikkeestä ei nykyisessä koulutusjärjestelmässä voi aina suoraan päätellä, onko koulutus sisältänyt riittävässä määrin sähkövoimatekniikkaan liittyvää opetusta. Esimerkiksi talotekniikan insinööri tai automaatioinsinööri on saattanut valita koulutuksessa itselleen hyvin vähän sähkötöihin perehdyttäviä kursseja, kun taas toisella saman nimikkeen omaavalla näitä aineita voi olla aivan riittävästi. Tämän johdosta vuonna 2010 sähköalan töistä annettuun kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen lisättiin liite 1 ”Soveltuvan tutkinnon oppisisältö ja laajuus”. Liitteen sisältöä on pidetty melko yksityiskohtaisena, ja sitä ehdotetaankin yksinkertaistettavaksi tässä kokonaisuudistuksessa, mutta perusperiaatteet ja edellytetyt oppiainemäärät ehdotettaisiin kuitenkin pidettäväksi ennallaan. Asiasta ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla pääperiaate, ja yksityiskohtaiset opintopistekohtaiset vaatimukset voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksella. Pykälän 1 momentin mukaan vaatimukset koskisivat 66—70 §:ssä ja 73 §:ssä tarkoitetun soveltuvan ammatillisen tutkinnon tai siihen liittyvän koulutuksen tarkempaa oppisisältöä.  

Pykälän 2 momentin mukaan voitaisiin valtioneuvoston asetuksella säätää 66—68 §:ssä edellytetyn laaja-alaisen työkokemuksen tarkemmasta määrittämisestä. Nykyisessä lainsäädännössä ei ole säännöksiä työkokemuksen tarkemmasta määrittelystä.  

75 §.Valtuutettu tarkastaja ja valtuutettu laitos. Vuonna 1996 säädösuudistuksessa luovuttiin viranomaisen tekemistä teknisistä sähkötarkastuksista ja siirryttiin järjestelmään, jossa lakisääteiset tarkastukset tekee kaupallisin periaattein toimiva riippumaton tarkastaja, jolle viranomainen antaa toimintaoikeuden. Sähköturvallisuusalalla määriteltiin kaksi toimijatyyppiä: valtuutettu laitos, joka on tarkastusorganisaatio, sekä valtuutettu tarkastaja, joka on henkilötarkastaja. Nämä ovat tehneet laissa määriteltyjä varmennustarkastuksia ja määräaikaistarkastuksia. Järjestelmä on toiminut hyvin, ja taannut tarkastuspalvelujen saamisen kohtuulliseen hintaan ja kattavasti Suomessa, eikä siihen ehdoteta periaatteellisia muutoksia. Valtuutetut laitokset ja valtuutetut tarkastajat tekisivät edelleen sähköturvallisuuslain määrittelemiä varmennustarkastuksia ja määräaikaistarkastuksia. 

76 §.Pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan hyväksyminen ja rekisteri-ilmoitus. Pykälän 1 momentissa esitetään, että sähköturvallisuusviranomainen hyväksyisi pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan, kun hyväksymisen edellytykset täyttyvät. Hyväksymistä koskeva hakemus olisi toimitettava sähköturvallisuusviranomaiselle. Sähköturvallisuusviranomainen valvoisi myös niiden toimintaa. Pätevyydenarviointilaitoksen ja valtuutetun laitoksen hyväksymisen edellytyksistä säädettäisiin 77 §:ssä ja valtuutetun tarkastajan hyväksymisen edellytyksistä 78 §:ssä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hyväksymispäätöksen määrittelystä. Hyväksymispäätöksessä määriteltäisiin laitoksen ja valtuutetun tarkastajan pätevyysalue, tehtävät ja toimiala sekä vahvistettaisiin laitoksen ja valtuutetun tarkastajan valvontaan liittyvät järjestelyt ja asetettaisiin tarvittaessa muitakin laitoksen tai valtuutetun tarkastajan toimintaa koskevia vaatimuksia, rajoituksia ja ehtoja, joilla varmistettaisiin tehtävien asianmukainen suorittaminen. Arvioinnin jatkuvuuden varmistamiseksi valtuutettujen tarkastajien hyväksynnät on annettu viiden vuoden mittaisina. Laitoksen päätös voitaisiin antaa määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevana.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan olisi tehtävä sähköturvallisuusviranomaiselle ilmoitus 86 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin merkitsemistä varten. Pätevyydenarviointilaitoksen ja valtuutetun laitoksen olisi ilmoituksessa mainittava 86 §:n 4 momentissa tarkoitetut tiedot ja valtuutetun tarkastajan olisi ilmoituksessa mainittava 86 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot. Pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan olisi tehtävä sähköturvallisuusviranomaiselle ilmoitus edellä mainittujen tietojen oleellisista muutoksista kuukauden kuluessa muutoksesta. 

Pykälän 4 momentissa annettaisiin valtuutus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan hyväksymistä koskevan hakemuksen sekä rekisteri-ilmoituksen sisällöstä. Asetuksella voi olla tarpeen säätää tarkemmin rekisterimerkinnän sisällöstä, koska hyväksymismenettelyä koskevassa hakemuksessa ei välttämättä tule ilmi kaikkia niitä tietoja, jotka 86 §:n mukaisesti olisi merkittävä rekisteriin. 

77 §.Pätevyydenarviointilaitoksen ja valtuutetun laitoksen hyväksymisen edellytykset. Vaatimuksiin ei ehdoteta oleellisia muutoksia nykyiseen lakiin nähden. Vaatimukset nähdään perustelluiksi ja riittäviksi ja vastaavat vaatimukset koskevat muidenkin alojen tarkastuslaitoksia ja vastaavia.  

Pykälän 1 momentin mukaan laitoksen tulisi olla riippumaton esimerkiksi taloudellisista seikoista, jotka voivat vaikuttaa tarkastukseen. Laitoksen tulisi olla puolueeton toiminnassaan ja kohdella tasapuolisesti kaikkia asiakkaitaan. Laitoksen henkilökunnan tulisi olla riittävän ammattitaitoista ja sillä tulisi olla hyvä tekninen ja ammatillinen koulutus sekä riittävän laaja-alainen kokemus toimintaan perehdyttävissä tehtävissä. Laitoksen tarkastuksista vastaavalla henkilöllä olisi oltava pätevyystodistus, joka oikeuttaisi toimimaan tarkastettavan sähkölaitteiston rakentajan sähkötöiden johtajana. Laitoksen tarkastajan olisi täytettävät 73 §:ssä tarkoitetut itsenäisen työskentelyn edellytykset. Laitoksella tulisi olla toiminnan edellyttämät laitteet, välineet ja järjestelmät sekä laatujärjestelmä ja vastuuvakuutus.  

Pykälän 2 momentin mukaan laitoksen olisi oltava akkreditointielimen (esimerkiksi FINAS-akkreditointipalvelu) arviointitoiminnan kohteena ja siten osoitettava täyttävänsä 1 momentin vaatimukset. Hyväksymistä hakiessaan laitoksen olisi liitettävä hakemukseensa tästä selvitys. 

Pykälän 3 momentin mukaan laitos voisi käyttää ulkopuolisia testaus-, tarkastus- ja arviointipalveluja, mutta silloin laitoksen olisi huolehdittava, että alihankkija täyttää vastaavasti pykälän 1 momentissa asetetut vaatimukset. Laitos vastaisi alihankkijalla teettämästään työstä. Laitoksen olisi pidettävä sähköturvallisuusviranomaisen saatavilla asiakirjat, jotka koskevat alihankkijan pätevyyden arviointia. Laitoksen olisi viipymättä tehtävä ilmoitus käyttämästään alihankkijasta sähköturvallisuusviranomaiselle rekisteriin merkitsemistä varten. Rekisteri-ilmoituksessa olisi mainittava 86 §:n 4 momentin 5 kohdassa tarkoitetut tiedot. Sähköturvallisuusviranomaisen valvonta edellyttää tietojen saatavuutta laitoksen toiminnalle asetettujen vaatimusten täyttämisestä. 

78 §. Valtuutetun tarkastajan hyväksymisen edellytykset. Pykälän vaatimuksiin ei ehdoteta oleellisia muutoksia nykyiseen lakiin nähden. Nykyiset vaatimukset nähdään perustelluiksi ja riittäviksi.  

Valtuutetun tarkastajan vaatimukset ovat lähes samat kuin valtuutetulla laitoksella. Valtuutetulta tarkastajalta ei kuitenkaan edellytetä FINASin arviointia laatujärjestelmälleen, koska se on katsottu henkilötarkastajan osalta liian raskaaksi menettelyksi. Tarkastajan laatuohjeistuksen voisi arvioida joko sähköturvallisuusviranomainen itse, kuten tähän asti, tai viranomainen voisi harkintansa mukaan edellyttää riippumattoman henkilösertifiointilaitoksen arviointia. Valtuutetun tarkastajan hyväksymiset ovat olleet määräaikaisia.  

Toinen, pienempi käytännön ero on ollut riippumattomuusvaatimuksessa. Kansainvälisten tarkastuslaitosstandardien mukaisesti tarkastuslaitos ei saa osallistua tarkastamiensa kohteiden kannalta kilpailevaan toimintaan, kuten tuotteen tai laitteiston suunnitteluun, valmistamiseen, rakentamiseen taikka korjaamiseen. Jos olisi olemassa esimerkiksi vain kaksi tietyn tuotteen valmistajaa, ja vain toisella olisi tarkastusoikeus kilpailijansa tuotteisiin, voisi tilanne olla ongelmallinen. Valtuutettujen tarkastajien osalta riippumattomuusvaatimusta ei ole nähty tarpeelliseksi viedä näin pitkälle. Useimmat valtuutetut tarkastajat eivät ole päätoimisia tarkastajia, vaan tekevät muina töinään esimerkiksi sähkösuunnittelua, sähköurakointia tai erilaisia konsulttitöitä. Edellä mainitun kaltaista ongelmallista tilannetta ei kuitenkaan synny, koska sähkösuunnittelijoiden ja -urakoitsijoiden lukumäärät ovat varsin suuret, tuhansia Suomessa. Tarkoitus onkin, että valtuutetut tarkastajat voisivat edelleen toimia myös sähkösuunnittelijoina tai -urakoitsijoina, kunhan eivät tarkastaisi omia töitään. Tarkastajalla tulisi olla riittävä ammattitaito ja työkokemusta sekä pätevyystodistus, joka oikeuttaisi toimimaan tarkastettavan sähkölaitteiston rakentajan sähkötöiden johtajana. Tarkastajalla tulisi olla käytössään toiminnan edellyttämät laitteet, välineet ja järjestelmät, tarkastajan tulisi varmistaa toimintansa laatu ja tarkastajalla tulisi olla riittävä vastuuvakuutus. 

79 §. Laitoksen ja valtuutetun tarkastajan velvollisuudet. Pykälän 1 momentin mukaan pysyäkseen toimialan kehityksessä mukana pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan tulisi seurata toimialan säännösten ja standardien kehittymistä. Laitosten toimintatapojen, muun muassa arviointikriteerien osalta, tulisi olla yhdenmukaisia. Sen varmistamiseksi laitoksen ja valtuutetun tarkastajan olisi harjoitettava yhteistyötä toimialan muiden laitosten ja valtuutettujen tarkastajien kanssa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valvontaa varten pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan olisi annettava sähköturvallisuusviranomaiselle vuosittain kertomus toiminnastaan. Kertomuksen tulisi sisältää ainakin yleiskuvaus toiminnasta, selvitykset tehtyjen tarkastusten tai arvioitujen pätevyyksien määristä, asiakkailta saaduista valituksista, laadun ylläpitämistä koskevista toimenpiteistä ja ulkopuolisten tarkastus- tai arviointipalvelujen käytöstä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan olisi ilmoitettava sähköturvallisuusviranomaiselle kaikista muutoksista, joilla voi olla vaikutusta hyväksymisen edellytysten täyttymiseen.  

80 §. Virkavastuu ja hyvän hallinnon periaatteet. Pykälän 1 momentin mukaan pätevyydenarviointilaitoksen ja valtuutetun laitoksen henkilökunnan ja valtuutetun tarkastajan katsottaisiin toimivan virkavastuulla hoitaessaan esitetyssä laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä. 

Pykälän 2 momentissa listattaisiin keskeisiä muita säädöksiä, joita valtuutetun laitoksen, pätevyydenarviointilaitoksen ja valtuutetun tarkastajan tulisi noudattaa esitetyssä laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan. Valtuutetun laitoksen, valtuutetun tarkastajan ja pätevyydenarviointilaitoksen olisi ehdotetussa laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan noudatettava, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999), hallintolaissa (434/2003), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) ja kielilaissa (423/2003) säädetään. Vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa. Näillä lakiviittauksilla valtuutetut laitokset, valtuutetut tarkastajat ja pätevyydenarviointilaitokset velvoitettaisiin noudattamaan niin sanottuja hallinnon yleislakeja. 

81 §. Laitoksen ja valtuutetun tarkastajan hyväksymisen peruuttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan,josvaltuutettu laitos, valtuutettu tarkastaja tai pätevyydenarviointilaitos taikka laitoksen 77 §:n 3 momentissa tarkoitettu alihankkija toimisi säännösten tai määräysten vastaisesti taikka ei täyttäisi säädettyjä vaatimuksia tai noudattaisi asetettuja ehtoja ja rajoituksia, sähköturvallisuusviranomaisen olisi asetettava laitokselle tai valtuutetulle tarkastajalle riittävä määräaika asian korjaamiseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomaisen olisi peruutettava antamansa hyväksyminen, jos laitos tai valtuutettu tarkastaja ei olisi korjannut puutteita, rikkomuksia tai laiminlyöntejä asetetussa määräajassa taikka se ei enää täyttäisi hyväksymisen edellytyksiä. 

82 §. Sähkötyöturvallisuuden vaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä erityisvaatimuksista, jotka sähkötyön turvallisen suorittamisen osalta olisivat tarpeen yleisen työturvallisuuslain lisäksi. Pykälässä annettaisiin yleistasoiset vaatimukset. Pykälässä olisi informatiivinen viittaus työturvallisuuslakiin. Lisäksi säädettäisiin, että sähkötyössä, käyttötyössä ja sähkölaitteiston lähellä tehtävässä työssä, jossa voi aiheutua sähköiskun tai valokaaren vaara, olisi noudatettava olennaisia turvallisuusvaatimuksia, jotka koskevat työkohteen turvallisuudesta huolehtivan henkilön nimeämistä, ohjeita ja opastusta, työssä käytettäviä välineitä, työmenettelyjä, varoitusmerkintöjen käyttöä sekä työntekijöiden ja sivullisten vaaralliselle alueelle joutumisen estämistä. 

Pykälän 2 momentin perusteella maallikkotyöt rajattaisiin erityisvaatimusten ulkopuolelle siten, että niihin vaatimuksia sovellettaisiin vain soveltuvin osin siten, että voitaisiin riittävästi varmistua sähkötyöturvallisuudesta.  

Pykälän 3 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin 1 momentissa tarkoitetuista olennaisista turvallisuusvaatimuksista.  

Tämän pykälän ja olennaisten turvallisuusvaatimusten vaatimuksia ei muutettaisi voimassa oleviin säädöksiin nähden, mutta eräitä yksityiskohtia on tarkennettu, ja lisäksi korostettaisiin, että yleinen työturvallisuuslaki koskee myös sähkötöitä. 

83 §. Turvallisuusvaatimusten täyttäminen. Uuden lainsäädäntökehyksen periaatteisiin kuuluu, että laissa säädetään olennaisista vaatimuksista ja standardeilla määriteltäisiin teknisistä yksityiskohdista. Valtioneuvoston asetuksella annettavissa olennaisissa turvallisuusvaatimuksissakin pitäydyttäisiin perusperiaatteissa.  

Pykälän 1 momentin mukaan työn katsottaisiin täyttävän 82 §:ssä tarkoitetut olennaiset turvallisuusvaatimukset, jos se tehtäisiin soveltaen standardeja tai julkaisuja, joiden vastaavuus turvallisuusvaatimuksiin on vahvistettu 84 §:n mukaisesti. Olennaisten turvallisuusvaatimusten yksityiskohdat annettaisiin alan standardeissa, jollaisena tällä hetkellä on voimassa SFS 6002 Sähkötyöturvallisuus. Vaatimusten täyttyminen olisi helpointa saavuttaa noudattamalla standardia, mutta standardista voitaisiin tarvittaessa poiketakin.  

Pykälän 2 momentin mukaan turvallisuusvaatimusten täyttyminen olisi tarvittaessa 1 momentista poiketen mahdollista osoittaa noudattaen mitä 85 §:ssä säädetään. 

Tällainen säätelytapa vastaa EU-tuotedirektiiveissä paljon käytettyä menettelytapaa. Menettely on myös samankaltainen kuin mitä tämän lain nojalla säädetään sähkölaitteistojen rakenteellisista vaatimuksista. Menettely on voimassa olevan säädöksen mukainen. 

84 §. Sovellettavat standardit ja julkaisut. Pykälän 1 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomaisella olisi velvoite julkaista luettelo niistä standardeista, joita noudattaen katsotaan sähkötyöturvallisuuden täyttävän esitetyn lain erityisvaatimukset.  

Pykälän 2 momentin mukaan, jos standardeja ei tiettyjen työmenetelmien tai sähkölaitteistojen osalta olisi laadittu, voitaisiin soveltaa standardeihin verrattavia julkaisuja, joiden vastaavuus olennaisiin turvallisuusvaatimuksiin olisi vahvistettu 1 momentin mukaisesti. 

Menettely olisi sama kuin sähkölaitteistojen rakenteellisten vaatimusten osalta. Voimassa olevan säädöksen mukaisesti sähköturvallisuusviranomainen pyytää lausuntoa luettelosta sähköturvallisuuden neuvottelukunnalta ennen luettelon julkaisemista. Lausuntomenettelystä olisi nyt tarkoitus luopua tarpeettomana, mutta muilta osin menettely on sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 29 j §:n 1 ja 3 momenttia vastaava.  

85 §.Standardeista poikkeaminen. Pykälässä säädettäisiin menettelytavoista, jos luetteloiduista standardeista poiketaan. Pykälän 1 momentin mukaan standardien noudattamista ei säädettäisi esitetyssä laissa pakolliseksi. Muukin tekninen ratkaisu olisi hyväksyttävä, jos poikkeamisen tekijä pystyisi osoittamaan, että ratkaisu täyttää vastaavan turvallisuustason.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelytavoista, jos luetteloiduista standardeista poiketaan. Lähtökohtana standardeista poikkeavan ratkaisun käyttämiselle on se, että poikkeava ratkaisu suunnitellaan etukäteen. Poikkeamasta tulee laatia kirjallinen selvitys ennen työn aloittamista ja sähkötöiden johtajan tai käytön johtajan on kirjallisesti vahvistettava poikkeavan työmenettelyn käyttöönotto.  

Pykälän 3 momentin mukaan standardista poikkeamismenettelyn yksityiskohdista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.  

Pykälän sisältö vastaa sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen 29 k §:n 1 momenttia.  

86 §. Sähköturvallisuusviranomaisen rekisteri ja julkinen tietopalvelu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi toiminnanharjoittajista, valtuutetuista tarkastajista, valtuutetuista laitoksista ja pätevyydenarviointilaitoksista pidettävästä rekisteristä. Pykälässä säädettäisiin rekisterinpitäjästä, rekisterin käyttötarkoituksesta tietojen luovutus mukaan lukien, rekisteriin merkittävistä tiedoista ja tietojen säilytysajasta. Tarkoituksena on saattaa sähköturvallisuusviranomaisen tätä koskeva sähköinen tietopalvelu vastaamaan voimassa olevan lainsäädännön vaatimuksia. 

Pykälän 1 momentin mukaan rekisterin pitäjä olisi sähköturvallisuusviranomainen. Sähköturvallisuusviranomainen pitäisi valvontatehtävien takia yllä rekisteriä sekä sen varmistamiseksi, että sähkötyöpalveluja tarvitsevat voisivat varmistua toiminnan asianmukaisuudesta.  

Rekisteriin merkittyjä tietoja voisi säilyttää sen aikaa kun ne olisivat tarpeen valvonnan kannalta. Tämä on perusteltua siksi, että tiedot toiminnanharjoittajista, valtuutetuista tarkastajista, valtuutetuista laitoksista ja pätevyydenarviointilaitoksista tulee olla jälkikäteen tarkistettavissa. Tietojen säilyttäminen on perusteltua myös laissa säädetyn seuraamusjärjestelmän kannalta. Rekisteriin merkittäisiin esimerkiksi tieto 95 §:n nojalla annetuista varoituksista ja kielloista toiminnanharjoittajalle tai sähkötöiden johtajalle. Jos varoituksen saaja on annetusta varoituksesta huolimatta toistuvasti rikkonut velvollisuuksiaan, hänen toimintansa voidaan 95 §:n mukaan kieltää. Rekisteristä voidaan tarvita jälkikäteen tietoja myös toiminnan kieltämisen ajankohdasta. Rekisteriin tallennettaisiin tietoja myös valtuutetuille tarkastajille, valtuutetuille laitoksille ja pätevyydenarviointilaitoksille annetuista 81 §:n mukaisista valvontatoimenpiteistä. Tiedot olisi poistettava rekisteristä viipymättä, kun ne eivät ole tarpeen enää toiminnan valvontaa varten. 

Pykälän 2—4 momentissa säänneltäisiin, mitä tietoja rekisteriin tallennettaisiin eri toimijoiden kohdalla. Sähköturvallisuusviranomainen pitäisi valvontatehtävien takia yllä 55 §:n mukaan ilmoitetuista tiedoista rekisteriä, johon kirjattaisiin toimintailmoituksen tehneet toiminnanharjoittajat sekä toiminnanharjoittajan nimeämät sähkötöiden johtajat.  

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin merkittäisiin toiminnanharjoittajista seuraavat tiedot: luonnollisen henkilön nimi, henkilötunnus, toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus, toimipaikan osoite, jossa toimintaa harjoitetaan ja muut yhteystiedot (kohta 1), oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus ja sen toimipaikan osoite, jossa toimintaa harjoitetaan ja muut yhteystiedot (kohta 2), sähkötöiden johtajan nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot (kohta 3), rekisteröintitunnus (kohta 4) ja toiminnanharjoittajalle ja sähkötöiden johtajalle 95 §:n nojalla määrätyt seuraamukset (kohta 5). 

Pykälän 3 momentin mukaan rekisteriin merkittäisiin valtuutetusta tarkastajasta seuraavat tiedot: luonnollisen henkilön nimi, henkilötunnus, toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus, toimipaikan osoite, jossa toimintaa harjoitetaan ja muut yhteystiedot (kohta 1), valtuutuksen laajuus (kohta 2), rekisteröintitunnus (kohta 3) ja valtuutetun tarkastajan hyväksymisen peruuttaminen (kohta 4). 

Pykälän 4 momentin mukaan rekisteriin merkittäisiin valtuutetuista laitoksista ja pätevyydenarviointilaitoksista seuraavat tiedot: toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus ja sen toimipaikan osoite, jossa toimintaa harjoitetaan ja muut yhteystiedot (kohta 1), valtuutuksen laajuus (kohta 2), rekisteröintitunnus (kohta 3), laitoksen hyväksymisen peruuttaminen (kohta 4) ja laitoksen alihankkijan nimi, henkilötunnus, toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus, pätevyysalue, sen toimipaikan osoite, jossa toimintaa harjoitetaan ja muut yhteystiedot (kohta 5).  

Ehdotettavassa 5 momentissa määriteltäisiin tarkemmin ne tiedot, joita sähköisen tietoverkon kautta voitaisiin luovuttaa julkisesti (julkinen tietopalvelu). Rekisterin tietoja voitaisiin luovuttaa sähköisen tietoverkon kautta siinä määrin, että kansalaisten olisi mahdollista varmistaa sähkötöihin käyttämiensä toiminnanharjoittajien, valtuutettujen tarkastajien, valtuutettujen laitosten ja pätevyydenarviointilaitoksen toiminnan luvallisuus.  

Sähköturvallisuusviranomaisen rekisteri olisi henkilörekisteri, koska siihen tallennetaan myös luonnollisia henkilöitä koskevia henkilötietoja, kuten nimi ja henkilötunnus. Viranomaisen henkilörekisterissä olevien henkilötietojen luovuttamiseen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentin säännöksiä, joiden mukaan sähköinen tietojen luovutus viranomaisen henkilötietorekisteristä on sallittua, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää kyseisiä tietoja. Koska internetin kautta luovutettavien tietojen vastaanottajia tai tietojen käyttötarkoitusta ei ole mahdollista varmistaa, on henkilötietojen luovuttaminen internet-verkon kautta mahdollista vain joko säätämällä asiasta erikseen laissa, tai henkilötietolain (523/1999) 8 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla asianomaisten henkilöiden antaman suostumuksen perusteella. Rajoituksen toteuttaminen ei ole tarpeen yksityisyyden suojan vuoksi, jos sähköisen tietoverkon kautta ei luovuteta rekisteröityjen henkilötunnuksia ja kotiosoitetta.  

Sähköisen tietopalvelun avulla jokainen voisi tarkastaa ilmoituksen tehneen toiminnanharjoittajan, saada selville tämän nimen ja toimipaikan osoitteen, yritys- ja yhteisötunnuksen, rekisteröintitunnuksen ja sähkötöiden johtajan nimen sekä tarkistaa valtuutetun tarkastajan nimen, toiminimen, valtuutetun laitoksen ja pätevyydenarviointilaitoksen toiminimen, toimipaikan osoitteen, yritys- ja yhteisötunnuksen, rekisteröintitunnuksen ja valtuutuksen laajuuden. Muita rekisteriin 2—4 momentissa tallennettavia tietoja ei voisi saada internetverkon kautta. Tietosuojaan liittyvien vaatimusten mukaisesti julkisen tietopalvelun tietoja voisi hakea vain yksittäisinä hakuina käyttäen hakuperusteena rekisteröidyn toiminnanharjoittajan nimeä tai toiminnanharjoittajan toimintaoikeutta tai sähkötöiden johtajan nimeä tai kuntaa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin lisäksi tietojen poistamisesta sähköturvallisuusviranomaisen internet-sivustolta. Sähköturvallisuusviranomaisen olisi poistettava toiminnanharjoittaja, valtuutettu tarkastaja, valtuutettu laitos ja pätevyydenarviointilaitos julkisesta tietopalvelusta, jos rekisteröity on lopettanut toimintansa tai toiminnanharjoittajalla ei ole sähkötöiden johtajaa, joka täyttää 58 ja 66—69 §:ssä säädetyt edellytykset eikä toiminnanharjoittaja ole sähköturvallisuusviranomaisen kehotuksessa asetetussa määräajassa ilmoittanut uutta sähkötöiden johtajaa. Valtuutettua tarkastajaa, valtuutettua laitosta ja pätevyydenarviointilaitosta koskevat tiedot olisi poistettava sähköturvallisuusviranomaisen sähköisestä tietoverkosta, kun hyväksyminen on peruutettu lainvoiman saaneella päätöksellä tai toiminta on lopetettu.  

5 luku Valvonta

87 §. Valvonnan ohjaus. Pykälän mukaan ehdotetaan, että lain valvonnan ohjaus kuuluisi työ- ja elinkeinoministeriölle.  

88 §. Valvontaviranomainen. Pykälän mukaan lain noudattamista valvoisi sähköturvallisuusviranomainen, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on nykyisinkin sähköturvallisuuslain mukainen valvontaviranomainen. 

Horisontaalisessa eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisesta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto toimisi markkinavalvontaviranomaisena. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimivalta markkinavalvontaviranomaisena määräytyisi NLF-asetuksessa säädetyn ja horisontaalisen markkinavalvontalain mukaisesti. Markkinavalvontalaissa säädettäisiin Tullin tehtävästä toimia NLF-asetuksen 27—29 artiklassa tarkoitettuna ulkorajatarkastuksista vastaavana viranomaisena. NLF-asetuksen 27—29 artiklassa käsitellään yhteisön markkinoille tulevien tuotteiden tarkastuksia. NLF-asetuksessa 27—29 artiklan lähtökohta on, että valvontaa kohdennetaan tuotteisiin ennen niiden markkinoille saattamista.  

Säteilyturvakeskus valvoo sähkölaitteiden säteilyturvallisuutta säteilylain (592/1991) 21 §:n nojalla.  

89 §. Sähköturvallisuusviranomaisen oikeus saada tietoja. Pykälässä säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisen oikeudesta saada valvontaa varten välttämättömät tiedot. Tiedonsaantioikeudella on keskeinen merkitys sähköturvallisuusviranomaisen toiminnassa. Tehokas valvonta edellyttää laissa turvattua oikeutta saada valvontaa varten välttämättömiä tietoja.  

Pykälän 1 momentin mukaansähköturvallisuusviranomaisella on oikeus saada valvontaa varten välttämättömät tiedot talouden toimijalta, toiminnanharjoittajalta, sähkötöiden johtajalta, sähkölaitteiston haltijalta ja käytön johtajalta. Pykälässä säädettäisiin lisäksi selkeyden, täsmentämisen ja informatiivisuuden takia, että sähköturvallisuusviranomaisen tiedonsaantioikeus koskisi myös sellaisia valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja, jotka yksityistä liike- tai ammattitoimintaa, yksityisen taloudellista asemaa tai terveydentilaa koskevina taikka muutoin ovat viranomaisen hallussa ollessaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla salassa pidettäviä. Kyseisen lain 24 §:n 1 momentissa säädetään asiakirjojen salassapitoperusteista, jotka velvoittavat sähköturvallisuusviranomaista. Luettelo oli ehdotetun pykälän soveltamisen kannalta tässä vain ohjeellisena luettelona kuvaamassa, mitä kaikkia tietoja sähköturvallisuusviranomainen voi saada. Usein näissä on kyse liike- ja ammattisalaisuuksista tai esimerkiksi onnettomuustiedoista. Erityisesti markkinavalvonnan ja sähkötöiden valvonnan yhteydessä voi myös tulla esiin tarve saada valvontaa varten sellaisia tietoja, joiden toimittamiseen ei ole normaalisti velvollisuutta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisen oikeudesta saada valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten estämättä myös valtuutetulta laitokselta, valtuutetulta tarkastajalta ja pätevyydenarviointilaitokselta. Säännös on tarpeellinen, koska Suomessa edellä mainitut tahot hoitavat yksityisinä julkista hallintotehtävää ja niitä velvoittaa julkisuuslainsäädäntö.  

Voimassa olevan sähköturvallisuuslain 31 §:n 1 momentissa on säännelty sähköturvallisuusviranomaisen oikeudesta saada tietoja. 

Horisontaalisessa eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin oikeudesta saada valvontaa varten välttämättömät tiedot talouden toimijalta.  

90 §. Tiedonsaanti viranomaiselta ja salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Pykälässä säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisten oikeudesta saada tietoja toisilta viranomaisilta ja luovuttaa tietoja toisille viranomaisille. Tiedon saaminen on olennaisen tärkeää sähköturvallisuusviranomaisen toiminnassa ja valvonta sekä sähkötapaturmien syiden selvittäminen edellyttää laissa turvattua oikeutta saada tarpeellisia tietoja.  

Pykälän 1 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomaisella olisi oikeus viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saada esitetyn lain mukaista valvontaa ja sähkötapaturmien syiden selvittämistä varten välttämättömiä tietoja toisilta viranomaisilta. Viranomaisten keskinäinen tiedonsaanti tulee turvata silloinkin, kun kyse on salassa pidettävistä tiedoista. Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ei ole säännöksiä siitä, että salassa pidettäviä tietoja voisi luovuttaa toiselle viranomaiselle tietyn tehtävän suorittamiseksi. Asiasta täytyy säätää erikseen erityislainsäädännössä. Sähköturvallisuusviranomaisen ja muiden viranomaisten keskinäinen tiedonsaanti tulee turvata silloinkin, kun kyse on salassa pidettävistä tiedoista.  

Pykälän 2 momentin mukaan salassapitosäännökset eivät estäisi tietojen luovuttamista syyttäjälle ja poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille rikoksen ehkäisemiseksi tai selvittämiseksi, pelastusviranomaiselle, työsuojelu-, ympäristönsuojelu- ja kuluttajansuojaviranomaiselle, jos tiedon luovuttaminen olisi viranomaisen tehtävien suorittamisen kannalta välttämätöntä tai toimivaltaiselle toisen valtion viranomaiselle ja kansainväliselle toimielimelle Euroopan unionin säädökseen tai Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen perustuvan velvoitteen täyttämiseksi. 

91 §.Oikeus tehdä tarkastuksia. Pykälän 1 momentissa varmistettaisiin sähköturvallisuusviranomaisen oikeus tehdä tarkastuksia sekä päästä paikkoihin, joihin pääsy on ehdotetun lain valvonnan kannalta tarpeen. Jotta viranomainen pystyisi varmistumaan siitä, että laissa säädettyjä velvollisuuksia noudatetaan, sen on voitava päästä paikoille, joissa sähkölaite tai laitteisto valmistetaan, rakennetaan, korjataan, huolletaan, varastoidaan tai jossa sähkölaitetta tai -laitteistoa käytetään. Tarkastuksissa noudatettaisiin, mitä hallintolain 39 §:ssä säädetään. Sääntely vastaisi sähköturvallisuuslain 32 §:ää. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valvontatoimenpiteiden ulottamisesta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin. Perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lainkohdassa valvontatoimenpiteet pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin rajattaisiin vain tilanteisiin, joissa tarkastus tiloissa on välttämätöntä sähkölaitteen tai -laitteiston sähkömagneettisesta yhteensopimattomuudesta epäillyn ongelman selvittämiseksi. Tarkastusta ei voisi tehdä, jos häiriön selvittäminen olisi muulla tavoin mahdollista. Häiriön selvittäminen vaatii usein kuitenkin mittauksia tiloissa, joissa häiriintyvä laite sijaitsee ja joissa häiriön lähteen epäillään sijaitsevan. Tarkastuksen tulisi olla välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Lisäksi edellytettäisiin, että olisi syytä epäillä kyseessä olevan 117 §:n 1 momentin 1—3, 8, 18, 21 tai 22 kohdassa tarkoitettu sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen. Viitattu rangaistussäännös on sakonuhkainen. Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta perustuslakivaliokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi (PeVL 32/2010 vp). Nyt ehdotettua säännöstä ei kuitenkaan annettaisi rikosten selvittämiseksi, vaan perusoikeuksien turvaamiseksi. Sähköturvallisuusrikkomusepäily olisi yksi lainkohdassa tarkoitetun tarkastuksen tekemisen edellytys, jonka tarkoituksena olisi osaltaan rajata viranomaisen tarkastusoikeutta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. Säännös täyttäisi perusoikeusrajoituksen tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden vaatimukset, ja näin tarkastukset olisivat oikeassa suhteessa niillä suojeltaviin perusoikeuksiin nähden. 

Säännös annettaisiin perusoikeuksien turvaamiseksi. Vaatimusten vastainen sähkölaite tai laitteisto voi aiheuttaa sähkömagneettista häiriötä erityisesti sähköiseen viestintään käytettäville laitteille. Sähkömagneettiset häiriöt voivat vaikeuttaa tai estää kokonaan esimerkiksi yleisradiolähetysten seuraamisen tai radioamatööriviestinnän. Niin ikään internetyhteydet ja puhelinliikenne voivat häiriintyä tai pahimmassa tapauksessa estyä kokonaan. Tämä saattaisi merkitä paitsi yksityisten henkilöiden viestiliikenteen vaikeutumista myös kokonaisten yritysten toimintaedellytysten heikkenemistä. Sääntelyn tavoitteena olisi turvata häiriötön viestintä erilaisia viestintäpalveluita käyttäville ja näin ollen turvata perustuslain 12 §:n mukainen sananvapauden toteutuminen. 

Sääntelyn tavoitteena olisi myös turvata perustuslain 7 §:n mukainen oikeus elämään ja turvallisuuteen. Sähkömagneettiset häiriöt voivat aiheuttaa virhetoimintoja sellaiseen laitteeseen, jonka tarkoitus on varmistaa käyttäjänsä turvallisuus, kuten esimerkiksi uniapnealaitteet tai turvarannekkeet. Nykyisin suuntauksena on ollut, että vanhusten- ja sairaanhoidossa yhä enemmän ihmisiä hoidetaan kotona. Esimerkiksi dialyysihoidon voi suorittaa jo omatoimisesti tai avustetusti kotona. Sähkömagneettisten häiriöiden aiheuttamat virhetoiminnot hoitolaitteessa voivat aiheuttaa tällöin erittäin suuren vaaran potilaalle. Sähkömagneettiset häiriöt voivat häiritä tai estää myös viranomaisten VIRVE-verkon käytön ja aiheuttaa näin ongelmia muun muassa pelastustoimen, poliisin, sosiaali- ja terveyssektorin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen, Tullin, Finavian ja hätäkeskuslaitoksen viestinnän toimintaan. 

Tarkastusvaltuuksista säädettäisiin ehdotetussa laissa, ja ne olisivat yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia, koska ne liittyisivät sananvapauden sekä elämän ja turvallisuuden takaamiseen. Tarkastusvaltuus olisi perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaisesti välttämätön. 

Sääntely olisi yhdensuuntainen tietoyhteiskuntakaaren sääntelyn kanssa, mutta ehdotetussa laissa häiriön aiheuttajaksi epäillään lain soveltamisalan mukaisesti sähkölaitetta tai laitteistoa, kun tietoyhteiskuntakaaren mukaisen mahdollisen tarkastuksen kohteena on radiolaite. 

92 §.Vaatimusten vastaisen sähkölaitteiston tarkastaminen. Pykälän 1 momentissa annettaisiin sähköturvallisuusviranomaiselle oikeus teettää sähkölaitteiston tarkastus tai määrätä sähkölaitteiston haltija tarkastuttamaan sähkölaitteisto, jos olisi perusteltua syytä epäillä sähkölaitteiston olevan vaatimustenvastainen siten, että siitä aiheutuisi vaaraa tai kohtuuttomia ongelmia sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentin mukaisen tarkastuksen kustannuksista. Jos sähkölaitteisto osoittautuisi tarkastuksessa vaaraa tai häiriötä aiheuttavaksi, sähköturvallisuusviranomainen voisi velvoittaa sähkölaitteiston haltijan korvaamaan tarkastuksesta tai tutkimuksesta aiheutuneet kustannukset. Jos vaara tai häiriö olisi aiheutunut sähkölaitteiston rakentajan toimenpiteistä, sähköturvallisuusviranomainen voisi velvoittaa sähkölaitteiston rakentajan korvaamaan tarkastuksesta tai tutkimuksesta aiheutuneet kustannukset. Sääntely vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuuslain 33 a §:n sääntelyä.  

93 §.Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö. Pykälässä säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisen oikeudesta käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita vaatimustenmukaisuuden tutkinnassa, testauksessa tai arvioinnissa. Ehdotetun 1 momentin mukaan ulkopuoliset asiantuntijat voisivat sähköturvallisuusviranomaisen apuna osallistua tarkastuksiin sekä tutkia ja testata sähkölaitteita ja -laitteistoja. Näin ollen ulkopuolinen asiantuntija ei käyttäisi itsenäisesti perustuslain 124 §:ssä säädettyä julkista valtaa, vaan asiantuntijan rooli olisi avustava ja täydentävä. 

Pykälän 2 momentin mukaan ulkopuolisella asiantuntijalla tulisi olla tehtävien edellyttämä asiantuntemus ja pätevyys.  

Pykälän 3 momentin mukaan ulkopuoliseen asiantuntijaan sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä, kun hän hoitaisi pykälässä tarkoitettuja tehtäviä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa. 

Pykälän 4 momentin mukaan ulkopuoliselle asiantuntijalle ei voisi antaa 91 §:n 2 momentin mukaista oikeutta päästä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin.  

94 §.Vaatimusten vastaista sähkölaitetta tai -laitteistoa sekä sen huoltoa ja käyttöä koskevat sähköturvallisuusviranomaisen toimenpiteet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisen toimenpiteistä, jos havaitaan, että sähkölaite- tai -laitteisto ei ole ehdotetun lain mukainen taikka sen huolto tai käyttö ei olisi ehdotetun lain mukainen. Sähköturvallisuusviranomaisen olisi annettava korjauskehotus sähkölaitteen tai -laitteiston haltijalle puutteen korjaamiseksi määräajassa tai kiellettävä sähkölaitteen tai -laitteiston käyttö ja tarvittaessa sähköturvallisuusviranomainen voisi vaatia sähkölaitteen tai -laitteiston erottamista sähköverkosta. Sähköturvallisuusviranomainen ei kuitenkaan voisi kieltää jakeluverkonhaltijan sähkölaitteiston käyttöä, jos kiellosta aiheutuisi kohtuutonta haittaa sähkön käyttäjille. Momentti vastaisi sähköturvallisuuslain 29 §:ää. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos sähkölaitteiston verkosta erottaminen olisi teknisesti tarkoituksenmukaista tehdä laitteistoa syöttävän verkkoyhtiön sähkölaitteistossa, olisi verkkoyhtiön tehtävä erottamistoimenpide sähköturvallisuusviranomaisen sitä pyytäessä. Ehdotettu momentti olisi uusi.  

95 §.Pakkokeinot. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sähköturvallisuusviranomaisen toimenpiteistä, jos valvonnassa todetaan, että toiminnanharjoittaja, sähkötöiden johtaja tai käytön johtaja ei noudata esitettyä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Sähköturvallisuusviranomaisen olisi ensin kehotettava toiminnanharjoittajaa korjaamaan puutteen määräajassa. Sähköturvallisuusviranomainen voisi kohdistaa toimenpiteitä sähkötöiden johtajaan tai käytön johtajaan, jos sähkötöiden johtajan tai käytön johtajan todettaisiin hoitavan tehtäviään puutteellisesti tai virheellisesti. Sähköturvallisuusviranomainen voisi antaa varoituksen sähkötöiden johtajalle tai käytön johtajalle, jos hän ei tehtäväänsä hoitaessaan noudattaisi esitettyä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Jos puutteet tai laiminlyönnit olisivat vakavia tai olennaisia tai jos annetusta kehotuksesta tai varoituksesta huolimatta puutteita tai laiminlyöntejä ei olisi korjattu, sähköturvallisuusviranomainen voisi kieltää osaksi tai kokonaan toiminnanharjoittajan, sähkötöiden johtajan tai käytön johtajan toiminnan määräajaksi tai toistaiseksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että sähköturvallisuusviranomaisen olisi välittömästi ilmoitettava toiminnanharjoittajalle sähkötöiden johtajalle antamastaan varoituksesta tai toimintakiellosta. Sähköturvallisuusviranomaisen olisi ilmoitettava välittömästi myös sähkölaitteiston haltijalle käytön johtajalle antamastaan varoituksesta tai toimintakiellosta. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa olisi kyse vakavista puutteista, sähköturvallisuusviranomainen voisi määrätä toiminnanharjoittajan kaikki vähäistä suuremmat sähkölaitteistot määräajassa varmennustarkastettavaksi.  

Voimassa olevan sähköturvallisuuslain 26 §:ssä sekä kauppa- ja teollisuusministeriön sähköalan töistä annetun päätöksen 8 §:ssä on säädetty valvontakeinoista. Voimassa olevasta laista poiketen pykälässä olevat toimenpiteet kohdistuisivat vain käytön aikaiseen valvontaan. Asiasta on tarpeen säätää ehdotetussa laissa, sillä laki eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta ei koske tuotteiden käytön aikaista valvontaa. 

96. Uhkasakko ja teettämisuhka. Pykälässä säädetään uhkasakosta ja teettämisuhasta. Sähköturvallisuuteen liittyvät puutteet voivat aiheuttaa välitöntä hengen, terveyden tai omaisuuden vaaraa, minkä vuoksi puutteiden korjaus nopeasti on tärkeää. Tästä syystä sähköturvallisuusviranomaisen antamien kieltojen ja määräysten tehostamiseksi on tarpeen olla mahdollisuus uhkasakon tai teettämisuhan asettamiseen. Näiden hallinnollisten pakkokeinojen käyttämisestä säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Teettäen suoritetun toimenpiteen kustannukset maksettaisiin ennakkoon valtion varoista, mutta ne voitaisiin periä laiminlyöjältä ilman tuomiota tai päätöstä. Toimenpiteen teettämisestä on aina tehtävä erillinen päätös, mutta teettämisestä aiheutuvien kustannusten perimisestä päätöstä ei tarvitse tehdä. 

97 §.Vaatimusten vastaista toimintaa koskevat valtuutetun tarkastajan tai valtuutetun laitoksen toimenpiteet. Pykälän 1 momentin mukaan, jos valtuutettu tarkastaja tai valtuutettu laitos tarkastuksen yhteydessä havaitsisi, että sähkölaitteen tai -laitteiston käyttö aiheuttaisi välittömän vaaran, sen olisi ilmoitettava tästä kirjallisesti sähkölaitteen tai -laitteiston haltijalle sekä kehotettava lopettamaan sähkölaitteen tai -laitteiston käyttö ja erottamaan se sähköverkosta. Tarkastuksen tehneen olisi lähetettävä ilmoituksesta viipymättä jäljennös sähköturvallisuusviranomaiselle, jonka olisi ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin. 

Pykälän 2 momentin mukaan valtuutetun tarkastajan tai valtuutetun laitoksen olisi määrättävä uusintatarkastus, jos varmennustarkastuksessa tai määräaikaistarkastuksessa havaittaisiin vakavia puutteita. Uusintatarkastus tulisi tehdä kolmen kuukauden kuluessa. Vain hyvin perustellusta syystä tarkastuksen voisi tilata muulta kuin alkuperäiseltä tarkastuksen suorittajalta. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan tulisi ilmoittaa vuosittain sähköturvallisuusviranomaiselle toimintakertomuksessaan uusintatarkastukseen joutuneiden varmennustarkastettujen kohteiden rakentajat ja yhteenveto uusintatarkastetuista sähkölaitteistoista. Vakavien puutteiden uusintatarkastusmenettely on käytössä eräillä muillakin teknisen tarkastamisen toimialueilla. 

Pykälän 4 momentin mukaan, jos tarkastuksessa havaittaisiin sähkölaitteessa tai -laitteistossa olevan vikoja tai puutteita, jotka vähentäisivät sen käytön turvallisuutta, valtuutetun tarkastajan tai valtuutetun laitoksen olisi ilmoitettava tästä sähkölaitteen tai -laitteiston haltijalle. 

98 §.Poliisin virka-apu. Pykälässä ehdotetaan säädettävän poliisille toimivaltuudet virka-avun antamiseen. Pykälässä säädettäisiin poliisille velvollisuus antaa sähköturvallisuusviranomaiselle virka-apua tämän lain valvonnassa ja täytäntöön panemiseksi. Poliisin antamasta virka-avusta säädetään poliisilaissa (872/2011). Poliisilain 9 luvun 1 §:n mukaan poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Poliisin on annettava virka-apua muulle viranomaiselle myös laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi, jos virka-apua pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään. Sähköturvallisuusviranomainen voisi saada virka-apua poliisilta muun muassa vaatimusten vastaisten tai vaarallisten sähkölaitteistojen erottamisessa.  

6 luku Vahinko ja haitta

99 §.Tuottamuksesta riippumaton vastuu. Pykälän mukaan sähkölaitteen tai -laitteiston haltija olisi esitetyssä laissa säädetyin poikkeuksin vastuussa sähkövahingosta tuottamuksesta riippumatta eli niin sanotussa ankarassa vastuussa. Ankaran vastuun tilanteessa riskin aiheuttaminen on pääsääntöisesti korvausvelvollisuuteen johtava pääasiallinen syy. Esitetyn lain 4 §:n 28 kohdan mukaan sähkövahingolla tarkoitettaisiin sähkölaitteesta tai -laitteistosta sähkövirran tai magneettikentän välityksellä aiheutunutta vahinkoa. 

Tuotteiksi katsottavista sähkölaitteista ja -laitteistosta sekä sähköstä henkilölle ja yksityiseen käyttöön tarkoitetulle ja käytetylle omaisuudelle aiheutuneet vahingot voidaan korvata myös tuotevastuulain (694/1990) mukaan. Sähkölaitteista ja -laitteistosta sekä sähköstä aiheutuneista vahingoista vastaavat tuotevastuulain mukaan pääsääntöisesti valmistajat ja maahantuojat tai tuotetta omanaan markkinoineet. Korvausvelvollisuudesta voi vapautua, jos se, jolta korvausta haetaan, saattaa todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sitä liikkeelle laskettaessa. 

Tuotevastuulain 1 §:n 3 momentin mukaan ”Tuotetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sähköön”. Voimassa olevan sähköturvallisuuslain ja ehdotetun sähköturvallisuuslain säännösten mukaan korvattavien vahinkojen piiri on laajempi kuin tuotevastuulain mukaan. Ehdotettujen pykälien mukaan korvataan kaikki henkilö- ja esinevahingot ja eräissä vahingonkorvauslaissa mainituissa tapauksissa taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä esine- tai henkilövahinkoon. Tuotevastuulain mukaan korvataan henkilövahingot ja yksityiseen käyttöön tarkoitetulle ja pääasiassa käytetylle omaisuudelle aiheutuneet vahingot vain säädetyn euromäärän ylittävältä osalta. 

Edellä mainituista syistä ehdotetaan sähköturvallisuuslaissa säilytettäväksi voimassa olevan sähköturvallisuuslain korvausjärjestelmä tuotevastuulain korvausjärjestelmän lisäksi. 

Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 38 §:ää. Ankaralle vastuulle perustuvaa järjestelmää ei yleensä pureta sellaisen toiminnan osalta, johon sitä on alettu soveltaa. 

100 §.Vahingonkorvausvastuun rajoitukset. Sähköturvallisuuslain ankaran vastuun piiristä rajattaisiin pois samat sähkövahingot kuin voimassa olevassa sähköturvallisuuslaissa. Pykälän mukaan vastuu olisi vahingonkorvauslain mukaista, kun sähkövahinko olisi aiheutunut toiselle sähkölaitteelle tai -laitteistolle, jonka nimellisjännite olisi yli 400 volttia; taikka sähkövahingon olisi aiheuttanut sellainen kiinteistön sisäiseen sähköhuoltoon kuuluva sähkölaite tai laitteisto taikka siihen liitetty sähkölaite tai -laitteisto, jonka nimellisjännite olisi enintään 400 volttia. Toisiin sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin kohdistuvat sähkövahingot ovat sen luonteisia, että niiden välttäminen yleensä edellyttää aktiivisia suojelutoimenpiteitä kummankin laitteen ja laitteiston haltijalta. Siksi korvausvastuun määräytymiseen ei sovellettaisi 99 §:ssä säädettyä ankaraa vastuuta. Kiinteistöjen sisäisten pienjännitteisten sähköasennusten ja sähkökäyttöisten kojeiden haltijalla, esimerkiksi asuinkiinteistön haltijalla tai omistajalla, ei ole mahdollisuuksia ja pätevyyttä kyseisten laitteistojen jatkuvaan valvontaan. Haltijalle asetettu ankara vastuu olisi tässä tapauksessa kohtuuton. 

Korvausta pykälässä tarkoitetuista vahingoista voi hakea muiden lakien kuten vahingonkorvauslain tai tuotevastuulain nojalla taikka sopimuksen perusteella. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 39 §:ää. 

101 §.Sähkövahingon sovittelu. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n periaate vahingonkorvauksen sovittelusta silloin, kun vahingon kärsinyt on myötävaikuttanut vahinkoon tai muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä. 

Pykälän 2 momentissa on erityissäännös henkilövahingon kärsineen myötävaikutuksesta. Sen mukaan henkilövahingosta tulevaa korvausta saadaan alentaa vain, jos vahingon kärsinyt on myötävaikuttanut vahinkoon muuten kuin lievällä tuottamuksella. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 40 §:ää. 

102 §.Vahingonkorvauslain soveltaminen. Korvattava vahinko määräytyisi vahingonkorvauslain 5 luvun mukaisesti. Vahingonkorvaus käsittäisi siten yleensä hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta. Eräissä tapauksissa olisi korvattava sellainenkin taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Vahingonkorvauslain säännöksiä sovellettaisiin myös korvausvastuun jakautumiseen sekä kuolinpesän oikeuteen vaatia korvausta aineettomasta vahingosta. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 41 §:ää. 

103 §. Sähkölaitteen tai -laitteiston omistajan vastuu. Jos sähkölaite tai -laitteisto on luovutettu toisen käytettäväksi, vastaisi omistaja ankaran vastuun periaatteen mukaan sähkövahingosta luovuttamansa laitteen tai laitteiston arvolla. Tällöinkin olisi laitteen tai laitteiston haltija velvollinen pääsääntöisesti korvaamaan omistajalle tämän vahingon kärsineelle suorittaman hyvityksen. Sähkölaiteen tai -laitteiston omistaja ja se jolle sähkölaiteen omistaja olisi luovuttanut sähkölaiteen tai -sähkölaitteiston, olisivat tuottamuksettomassa yhteisvastuussa sähkölaiteen tai -laitteiston arvon määrään asti. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 42 §:ää. 

104 §.Korvauksen vanhentumisaika. Pykälän mukaan korvauksen vanhentuminen ehdotetaan laskettavaksi vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta. Vanhentumisaika olisi kaksi vuotta. Ehdotettua kahden vuoden vanhentumisaikaa sovellettaisiin vain sähköturvallisuuslain mukaiseen ankaraan vastuuseen. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 43 §:ää. 

105 §.Vahingonkorvaus muun lain nojalla. Pykälässä on selvyyden vuoksi ilmaistu, että vahingonkärsijä voisi hakea korvausta sähkövahingosta myös muulla perusteella. Sopimuksen perusteella voidaan yleensä vaatia korvattavaksi muitakin vahinkoja kuin ehdotetun sähköturvallisuuslain nojalla, jolloin vahingon kärsijän kannalta sopimukseen perustuva korvausvaatimus saattaa johtaa parempaan lopputulokseen.  

Tuotevastuulain 1 §:n 3 momentin mukaan ”tuotetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sähköön”. 

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annettu laki (737/1994) on toissijainen eikä sitä siten sovelleta sähköturvallisuuslaissa tarkoitetun vahingon korvaamiseen, vaikka vahinko kuuluisi ympäristövahingon käsitteen piiriin. Jos sen sijaan esimerkiksi voimalaitoksen tai sähköaseman toiminnasta aiheutuu ympäristövahingoksi katsottavaa vahinkoa, jota ei voida pitää sähköturvallisuuslaissa tarkoitettuna sähkövahinkona, vahingon korvaamisessa sovellettaisiin ympäristövahinkojen korvaamisesta annettua lakia. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 44 §:ää. 

106 §.Mitättömät sopimusehdot. Pykälän 1 momentin mukaanpienjännitteellä jakeluverkkoyhtiön verkkoon liitettyjen sähkönkäyttäjien aseman turvaamiseksi ehdotetaan sopimusvapautta rajoitettavaksi siten, ettei jakeluverkkoyhtiön ankaraan vastuuseen perustuvaa korvausvastuuta voitaisi liittymissopimuksessa rajoittaa. Sen sijaan esimerkiksi sähköalan elinkeinonharjoittajien välisin sopimuksin voitaisiin sähköturvallisuuslakiin perustuva korvausvastuu sulkea pois sopimuskumppanille aiheutuvista vahingoista. 

Sopimuksentekovapautta ehdotetaan 2 momentissa rajoitettavaksi myös henkilövahinkojen ja yksityiseen käyttöön tarkoitetulle ja käytetylle omaisuudelle aiheutuneiden vahinkojen osalta. Sähköturvallisuuslain säännöksistä poiketen voitaisiin sopia elinkeinotoimintaan käytetylle omaisuudelle aiheutuvista vahingoista. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 45 §:ää. 

107 §.Takautumisoikeus vahingon aiheuttajalta. Sähkölaitteen tai -laitteiston haltijalla olisi oikeus vaatia vahingonkärsijälle suorittamansa määrä vahingon aiheuttajalta. Vahingon aiheuttajan korvausvastuu määräytyisi tämän korvausvastuuta koskevien perusteiden mukaan. Siten esimerkiksi työntekijän asemassa olevan vahingon aiheuttajan korvausvastuu määräytyisi vahingonkorvauslain ja työsopimuslain (55/2001) mukaan. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 46 §:ää. 

108 §.Sähkölaitteiston aiheuttama häiriö ja vaara. Sähkölaitteistot ovat usein teknisesti monimutkaisia laitteistoja. Niiden toiminnasta voi joskus aiheutua ennalta arvaamattomia vaikutuksia. Sellaisia tilanteita varten, joissa täysin määräysten ja hyvän teknisen tavan mukainen sähkölaitteisto aiheuttaa häiriötä tai vaaraa toiselle määräysten ja hyvän teknisen tavan mukaiselle sähkölaitteistolle, sen käytölle tai sen välityksellä ulkopuoliselle, olisi tarpeen olla säännös menettelystä, jonka mukaisesti häiriö tai vaara poistetaan. Sama periaate koskisi myös sähkölaiteita. 

Pykälän 1 momentin mukaan häiriö- tai vaaratilanteissa olisi pääsääntöisesti myöhemmin rakennetun laitteiston omistaja velvollinen tekemään tarvittavat toimenpiteet häiriön tai vaaran poistamiseksi. Jos kuitenkin häiriö tai vaara voitaisiin poistaa huomattavasti pienemmin kustannuksin muuttamalla tai täydentämällä aikaisemmin rakennettua laitteistoa aiheuttamatta sen toiminnalle kohtuutonta haittaa, olisi 2 momentin mukaan tämän laitteiston omistajan tehtävä tarvittavat toimenpiteet. Kustannusten korvaamisesta viimeksi mainitussa tapauksessa säädettäisiin 109 §:ssä.  

Pykälä koskisi myös tilanteita, joissa sähkölaitteisto aiheuttaa vaaraa tai häiriötä viestintäverkolle tai radiolaitteelle. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 47 §:ää. 

109 §.Sähkölaitteiston omistajan korvausvelvollisuus. Myöhemmin rakennetun laitteiston omistajan olisi korvattava muutostoimenpiteistä aiheutuneet kustannukset, kun kyse on 108 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tapauksista. Korvauksen suuruutta määrättäessä otettaisiin huomioon muutetun laitteiston omistajalle muutoksesta mahdollisesti koitunut suorituskykyyn tai käyttökustannuksiin liittyvä hyöty tai haitta. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 48 §:ää. 

110 §. Sähkölaitteiston rakentamisajankohta. Esitetyn lain108 §:n mukaisen muutoksentekovelvollisuuden ja 109 §:n mukaisen korvausvelvollisuuden kohdentumisen selventämiseksi pykälässä määriteltäisiin, mitä myöhemmin rakennetulla laitteistolla tarkoitetaan. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 49 §:ää. 

111 §.Erimielisyyden ratkaiseminen häiriön ja vaaran poistamistilanteessa. Niissä tapauksissa, joissa sähkölaitteistojen omistajille syntyisi erimielisyyttä tarpeellisista 108—110 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä, ratkaisisi asian sähköturvallisuusviranomainen. Menettely olisi sama kuin sähkölain 51 §:ssä säädetty kustannusten jakoa lukuun ottamatta. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 50 §:ää. 

112 §.Sähkölaitteen aiheuttama vaara tai häiriö. Tietyt sähkölaitteet voivat aiheuttaa häiriötä tai vaaraa sähkölaitteistolle tai toiselle sähkölaitteelle. Tällaisissa tilanteissa sovellettaisiin 108—111 §:n säännöksiä. Häiriöalttiuden tai vaaratilanteen alkamishetkeksi olisi yksittäistä sähkölaitetta koskevassa tapauksessa yleensä katsottava se ajankohta, jolloin sähkölaite on asennettu käyttöpaikalleen tai otettu käyttöön. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 51 §:ää. 

113 §.Rakennetun sähkölaitteiston siirtäminen tai muuttaminen. Sähkölaitteistot vaativat yleensä tietyn suoja-alueen. Maankäytön tai muiden syiden takia voi olla tarkoituksenmukaista siirtää tai muuttaa jo rakennettua sähkölaitteistoa, kun sen läheisyyteen rakennetaan tie, väylä, lentokenttä, johto, rakennus tai rakennelma. Tällaisissa tilanteissa sähkölaitteiston haltija olisi velvollinen siirtämään tai muuttamaan laitteistoa, silloin kun se on mahdollista. Kustannukset korvaisi sen rakennelman tai rakennuksen omistaja, jonka takia muutostyö tehtäisiin. Pykälässä ei estettäisi osapuolia sopimasta muunlaisesta korvausmenettelystä esimerkiksi sähkölaitteiston rakentamisen yhteydessä. Tyypillinen tapaus pykälän soveltamiselle on tilanne, jossa ilmajohdon alle haluttaisiin rakentaa esimerkiksi rakennus tai tie. Pykälää sovellettaisiin myös tilanteessa, jossa ilmajohdon alle läjitettäisiin maata siten, etteivät ilmajohdon korkeusvaatimukset enää toteudu, tai johdon alle varastoitaisiin puutavaraa siten, että sen käsittelyyn tarvitaan nosturia. Säännös vastaa voimassa olevan sähköturvallisuuslain 52 §:ää. 

114 §.Onnettomuudesta ilmoittaminen ja onnettomuuden tutkinta. Tärkeä osa sähköturvallisuusviranomaisen toimintaa on onnettomuuksien tutkiminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tutkimisen mahdollistamiseksi poliisille, pelastus- ja työsuojeluviranomaisille sekä jakelualueen jakeluverkonhaltijalle velvollisuus ilmoittaa sähköturvallisuusviranomaiselle vakavasta vaaratilanteesta ja vakavasta henkilö-, omaisuus- tai ympäristövahingosta, jossa sähkölaite tai -laitteisto on ollut osallisena.  

Pykälän 2 momentin mukaanhenkilövahinkoa olisi pidettävä vakavana, jos sen seurauksena on kuolema tai vakava vahinko terveydelle. Vakavana omaisuus- tai ympäristövahinkona olisi pidettävä muuta kuin vähäistä omaisuus- tai ympäristövahinkoa. Vaaratilannetta olisi pidettävä vakavana, jos siitä aiheutuisi ilmeinen vakavan henkilö-, omaisuus- tai ympäristövahingon vaara. 

Pykälän 3 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomaisen olisi tutkittava 2 momentissa tarkoitettu vakavia vahinkoja aiheuttanut vahinkotapahtuma, jos sähköturvallisuusviranomainen arvioisi sen vahinkotapahtuman syyn selvittämisen tai vahinkotapahtumien ehkäisyn kannalta tarpeelliseksi. Sähköturvallisuusviranomaisella olisi oikeus tutkia myös muut sähkön aiheuttamat vahinkotapahtumat ja vakavat vaaratilanteet, jos se olisi vahinkotapahtuman syyn selvittämisen tai vahinkotapahtumien ehkäisemisen kannalta tarpeellista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ylläpitää tilastoja sattuneista onnettomuuksista ja julkaisee niitä koskevia yhteenvetoja. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin informatiivisesti turvallisuustutkintalain (525/2011) 16 §:n mukaisesta velvollisuudesta ilmoittaa onnettomuudesta tai vaaratilanteesta Onnettomuustutkintakeskukselle. 

7 luku Erinäiset säännökset

115 §.Ilmoitetun laitoksen todistukset vaatimustenmukaisuudesta. Lain 5 §:n 5 momentin mukaan eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetussa laissa säädetään ilmoitetuille laitoksille asetetuista vaatimuksista, ilmoitettujen laitosten valvonnasta ja muutoksenhausta. Ilmoitettujen laitosten yleislaki sisältäisi säännökset, jolla laitos saisi ”ilmoitetun laitoksen statuksen” ja lisäksi yleislaissa säädettäisiin statuksen saamisen ja säilyttämisen edellytyksistä. Sähköturvallisuuslain 7 luvussa säädettäisiin EMC-direktiivin mukaisten ilmoitetun laitoksen toiminnan aikaisista asioista. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ilmoitetun laitoksen velvollisuudesta antaa valmistajalle EU-tyyppitarkastustodistus tai vaatimustenmukaisuustodistus, jos sähkölaite tai -laitteisto täyttää lain vaatimukset. 

Pykälän 2 momentin mukaan ilmoitetun laitoksen olisi säilytettävä jäljennökset 1 momentissa tarkoitetuista todistuksista ja niiden lisäyksistä sekä teknisistä asiakirjoista, sähkölaiteen tai laitteiston valmistajan toimittamat asiakirjat mukaan luettuina, kyseisen todistuksen voimassaolon päättymiseen saakka. 

Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin EU-tyyppitarkastustodistuksesta ja vaatimustenmukaisuustodistuksesta sekä niiden sisällöstä. 

Esitetyssä laissa ilmoitettujen laitosten pykälät koskisivat EMC-direktiivin mukaisesti nimettyjä ilmoitettuja laitoksia. 

116 §. Ilmoitetun laitoksen todistuksen antamatta jättäminen tai sen peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin ilmoitetun laitoksen velvollisuudesta jättää todistus antamatta tai peruuttaa todistus. Pykälän 1 momentin mukaan, jos ilmoitettu laitos havaitsisi, että sähkölaite tai -laitteisto ei täytä sitä koskevia olennaisia turvallisuusvaatimuksia, sen olisi vaadittava sähkölaitteen tai laitteiston valmistajaa korjaamaan puute, eikä se saisi antaa sähkölaitteen tai -laitteiston valmistajalle todistusta vaatimustenmukaisuudesta.  

Pykälän 2 momentin mukaan, jos ilmoitettu laitos katsoisi todistuksen antamisen jälkeen, ettei sähkölaite tai -laitteisto enää ole vaatimusten mukainen, sen olisi vaadittava sähkölaitteen tai laitteiston valmistajaa korjaamaan puute ja tarvittaessa peruutettava todistus väliaikaisesti tai pysyvästi.  

Pykälän 3 momentin mukaan, jos puutetta ei korjattaisi tai toimenpiteillä ei olisi vaadittua vaikutusta, ilmoitetun laitoksen olisi tarpeen mukaan peruutettava todistus väliaikaisesti tai pysyvästi tai myönnettävä se rajoitettuna. 

117 §. Rangaistussäännökset. Pykälässä säädettäisiin sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkomisesta, josta voisi seurata sakkorangaistus, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Esitetyt rangaistussäännökset koskisivat sekä direktiiveistä johtuvia että kansallisten säännösten rangaistustapauksia. 

Voimassa olevan sähköturvallisuuslain 54 §:ssä ei ole mainintaa syyksiluettavuuden asteesta. Tästä syystä syyksiluettavuudesta on saattanut olla käytännössä epätietoisuutta. Rikoslain (39/1889) 3 luvun 5 §:ssä säädetään syyksiluettavuudesta. Mainitun säännöksen 2 momentin mukaan rikoslaissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava, jollei toisin säädetä. Mainitun säännöksen 3 momentin mukaan 2 momentti koskee myös muualla laissa tarkoitettua tekoa, josta ankarimmaksi rangaistukseksi on säädetty enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta tai jota koskeva rangaistussäännös on annettu kyseisen säännöksen voimaantulon (2003) jälkeen. Voimassa oleva sähköturvallisuuslaki on annettu ennen vuotta 2003 ja sen enimmäisrangaistus on sakko, joten edellä mainittu 3 momentti ei siihen sovellu. 

Rikoslain 3 luvun 7 §:ssä säädetään tuottamuksesta. Sen mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Pykälän 2 momentissa on säädetty siitä, millä perusteella tekoa pidetään tehtynä törkeän huolimattomalla tavalla. Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet. 

Ehdotetussa laissa sanktioiduksi ehdotetut velvollisuuksien laiminlyönnit koskevat pääosin valmistajaa, maahantuojaa, jakelijaa, toiminnanharjoittajaa, sähkölaitteiston rakentajaa, sähkötöiden johtajaa ja käytön johtajaa. Näiltä toimijoilta vaaditaan erikoisosaamista ja erikoisammattipätevyyttä, jossa korostuu huolellisuusvelvoite. Esitetyn lain vaatimukset kohdistuvat turvallisuuteen ja vaaran aiheuttamiseen. Huolimattoman menettelyn seuraukset voivat olla hyvin vakavia ja tästä syystä voidaan vaatia erityistä huolellisuutta tehtävien hoidossa. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen olisi rangaistavaa paitsi tahallisesti myös tuottamuksellisesti tehtynä. Koska myös tuottamuksellinen teko on tarkoitus säätää rangaistavaksi, on siitä nimenomaisesti säädettävä. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. 

Sähköturvallisuuden varmistamiseksi tiettyjen ehdotetun lain säännösten laiminlyönti olisi tarpeellista säätää rangaistavaksi. Velvollisuudet koskisivat sähkölaitteen tai -laitteiston markkinoille saattamiseen liittyvää vaatimustenmukaisuuden varmistamista ja tähän liittyviä sähkölaiteen tai -laitteiston valmistajan, maahantuojan ja jakelijan velvollisuuksia sekä lisäksi toiminnanharjoittajan, sähkötöiden johtajan, käytön johtajan, sähkölaitteiston haltijan, sähkölaitteiston rakentajan velvollisuuksia, jotka koskevat käytönaikaista sähköturvallisuutta. Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvat markkinoille saattamista koskevat velvollisuudet sisältävät runsaasti teknisiä yksityiskohtia, joista on perusteltua säätää tarkemmin alemmanasteisissa säännöksissä. Blankorangaistussäännöksiä on pidetty mahdollisina, jos niihin sisältyvät valtuusketjut ovat täsmällisiä, rangaistavuuden edellytykset ilmaisevat aineelliset säännökset on kirjoitettu rangaistussäännöksiltä vaaditulla tarkkuudella ja nämä säännökset käsittävästä normistosta käy ilmi niiden rikkomisen rangaistavuus. Kriminalisoinnin sisältävässä lain säännöksessä tulee myös olla asiallinen luonnehdinta kriminalisoitavaksi tarkoitetusta teosta. Lisäksi aineellisissa säännöksissä tulee olla selkeä velvoite, jonka rikkominen on rangaistavaa. 

Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin rikkomukset, jotka olisivat rangaistavia tahallisina tai tuottamuksellisina tekoina. Momenttiin olisi koottuna keskeiset sähköturvallisuuslaissa säädetyt velvollisuudet sekä lain nojalla annetut kiellot ja määräykset, joiden rikkomisesta olisi seurauksena sakkoa. Ehdotetussa pykälässä rangaistussääntelyä on tarkennettu yksilöimällä nykyistä tarkemmin ne teot, joista voidaan tuomita. Pelkän pykäläviittauksen sijaan säännöksessä lyhyesti kuvattaisiin, mistä asiasta pykälässä säädetään. Pykälän rangaistavuuden ala vastaisi ehdotettujen säännösten mukaisia velvollisuuksia, kieltoja ja rajoituksia. Voimassa olevan sähköturvallisuuslain rangaistussäännös (54 §) on blankkorangaistussäännös. Koska rangaistavat teot määräytyvät blankkorangaistussäännöksen perusteella, rangaistavuuden osalta ei ole viitattu yksittäisiin lainkohtiin. Tästä johtuen voimassa olevan lain rangaistussäännös on osin tulkinnanvarainen sen osalta, mitkä lain pykälät on kriminalisoitu. 

Momentin 3—7 sekä 13 ja 15 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi valmistajan velvollisuuksien laiminlyönti. Momentin 3 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi valmistajan velvollisuus, varmistaa, että sähkölaite on suunniteltu ja valmistettu olennaisten turvallisuusvaatimusten ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien olennaisten vaatimusten mukaisesti. Momentin 4 ja 5 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi laiminlyönti, joka koskee valmistajan velvollisuutta suorittaa vaatimustenmukaisuuden arviointi ja laatia tekniset asiakirjat, suorittaa EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutus ja kiinnittää sähkölaitteeseen CE-merkintä. Momentin 6 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi valmistajan velvollisuus varmistaa sarjatuotannossa valmistetun sähkölaiteen vaatimustenmukaisuus. Velvollisuuden laiminlyönnin rangaistavuus olisi tarpeen, jotta sähkölaitteen vaatimustenmukaisuutta noudatettaisiin komponenttien valmistuksessa myös sen jälkeen kun se on ensimmäisen kerran saatettu markkinoille. Momentin 7 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi valmistajan velvollisuuden laiminlyönti varmistaa, että sähkölaitteen mukana on ohjeet ja turvallisuustiedot. Käytännössä tämän velvollisuuden noudattaminen pyritään varmistamaan valmistajalle asetettavien uhkasakkojen avulla, mutta laiminlyöntien rangaistavuus on tarpeen toistuvien laiminlyöntien välttämiseksi. Sähköturvallisuuden kannalta on tärkeää, että pystytään osoittamaan, että markkinoille saatettava sähkölaite on vaatimustenmukainen ja kuinka sähkölaite on rakennettu sekä kuinka sitä käytetään ja huolletaan. Kyseiset tiedot ovat tarpeen myös sähkölaitteisiin kohdistuvien markkinavalvontatoimenpiteiden toteuttamiseksi.  

Momentin 8—10 sekä 13 ja 15 kohdassa säädettäisiin sanktioitavaksi maahantuojan velvollisuuksien laiminlyönti. Momentin 8—10 kohdassa säädettäisiin sanktioitavaksi maahantuojan velvollisuus varmistaa ennen sähkölaiteen markkinoille saattamista, että sähkölaite olisi vaatimustenmukainen ja sen mukana olisivat edellytetyt tekniset asiakirjat, siihen on kiinnitetty CE-merkintä ja, että siinä on vaaditut merkinnät ja yhteystiedot sekä siihen on liitetty vaaditut asiakirjat turvallisuustiedot ja ohjeet. Sanktioitua olisi 10 kohdan mukaan myös se, jos maahantuoja ei ilmoittaisi valmistajalle tai sähköturvallisuusviranomaiselle sähkölaitteeseen liittyvästä vaarasta. Maahantuojan velvoitteiden laiminlyönnin rangaistavuus on tarpeen esimerkiksi Euroopan unionin ulkopuolelta tulevien laitteiden vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. Sanktioitua olisi kohdan 13 mukaan myös maahantuojan laiminlyönti olla ryhtymättä tarvittaviin toimenpiteisiin sähkölaitteen saattamiseksi esitetyn lain mukaiseksi. Sanktioitavaksi ehdotetaan lisäksi tähän liittyvä 15 kohdan ilmoitusvelvollisuus EU-jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille viranomaisille. 

Momentin 11, 12 ja 14 sekä 15 kohdassa säädettäisiin sanktioitavaksi jakelijan velvollisuuksien laiminlyönti. Momentin 11 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi jakelijan laiminlyönti varmistaa ennen sähkölaitteen markkinoille saattamista, että sähkölaite olisi vaatimustenmukainen ja siihen olisi kiinnitetty CE-merkintä ja sen mukana on vaaditut asiakirjat, merkinnät, yhteystiedot sekä turvallisuustiedot ja ohjeet. Sanktioitua olisi 12 kohdan mukaan myös se, jos jakelija ei ilmoittaisi valmistajalle tai maahantuojalle ja sähköturvallisuusviranomaiselle sähkölaitteeseen liittyvästä vaarasta. Kohdassa 14 säädettäisiin rangaistavaksi laiminlyönti, joka koskee jakelijan velvollisuutta ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Rangaistavaksi ehdotetaan 15 kohdassa myös tähän liittyvä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti. Myös näiden velvoitteiden laiminlyönti olisi tarpeen säätää rangaistavaksi sähköturvallisuuden vuoksi. 

Momentin 13 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi laiminlyönti, joka koskee valmistajan tai maahantuojan velvollisuutta ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Momentin 15 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi laiminlyönti, joka koskee talouden toimijan velvollisuutta ilmoittaa vaarasta. Sähkölaiteen korjaustoimenpiteisiin ryhtymisen ja sen aiheuttamasta vaarasta ilmoittamisen laiminlyönti olisi tarpeen säätää rangaistavaksi sähköturvallisuuden vuoksi.  

Momentin 16, 20—24 ja 27 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi sähkölaitteiston haltijalle, 25 kohdassa toiminnanharjoittajalle, 18—20 kohdassa sähkölaitteiston rakentajalle, 26 kohdassa sähkötöiden johtajalle ja 28 kohdassa käytön johtajalle säädettyjen velvollisuuksien laiminlyönti, joilla pyritään varmistamaan käytön aikainen sähköturvallisuus. 

Momentin 1, 2, 17 ja 29 kohdassa olevien velvoitteiden laiminlyönti olisi säädetty tekijän osalta avoimena sanktioitavaksi. Kuka tahansa, joka laiminlyö edellä mainittujen kohtien velvoitteen, voisi siten tulla sanktioiduksi. Sähköturvallisuuden takaamiseksi on tarpeen säätää, että nämä velvoitteet koskevat ketä tahansa ja kuka tahansa voi tästä syystä tulla tuomituksi, jos syyllistyy edellä mainittujen kohtien velvollisuuksien laiminlyönteihin.  

Momentin 30 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi sähkölaitteiden tai -laitteistojen valvonnan perusteella annettujen kieltojen tai määräysten noudattamatta jättäminen. Rangaistavuus on tarpeen sähköturvallisuusviranomaisen valvontakeinojen tehokkaaksi toteutumiseksi ja sähköturvallisuuden varmistamiseksi. 

Jos kyseessä olisi sähköturvallisuussäännösten rikkominen, sähköturvallisuusviranomainen harvoin tekisi ensimmäiseksi ilmoitusta poliisille ja vaatisi rangaistusta. Ilmoitus poliisille olisi ankarimmasta päästä oleva reaktiokeino ja hallinnon suhteellisuusperiaatteen mukaan sitä ei käytetä, kun kyseessä olisi lievä puute. Ensisijaisesti sähköturvallisuusviranomainen turvautuisi hallinnollisiin pakkokeinoihin. Tavoitteena olisi, että sähköturvallisuuslain rikkomustapauksissa käytettäisiin ensisijaisesti hallinnollisia pakkokeinoja ja sakkorangaistuksiin turvauduttaisiin vain vakavammissa rikkomustapauksissa. Sähköturvallisuuslain velvoitteiden noudattamisen kannalta olisi tärkeää, että vakavissa sähköturvallisuuslain rikkomustapauksissa esimerkiksi, jos sähköturvallisuuslain säännöksiä rikotaan toistuvasti, voitaisiin tuomita sakkorangaistus. Käytännössä sähköturvallisuussäännösten rikkomisesta tuomittava sakko olisi useissa tapauksissa tarkoituksenmukaisin sanktio, koska esimerkiksi uhkasakolla ei kaikissa tilanteissa enää voida saavuttaa haluttua tarkoitusta. 

Esitetyssä pykälässä olisi toissijaisuuslause kuten voimassa olevassa sähköturvallisuuslain 54 §:ssä. Rikoslain 21 luvun henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia koskevat säännökset saattaisivat tulla sovellettaviksi, jos tiettyjä esitetyn sähköturvallisuuslain mukaisia velvoitteita laiminlyötäisiin tahallaan tai huolimattomuudesta, ja tästä aiheutuisi toisen henkilön kuolema tai vammautuminen taikka vaara sellaisesta. Kyseeseen voisi tällöin tulla esimerkiksi kuolemantuottamus tai törkeä kuolemantuottamus (8 ja 9 §), vammantuottamus tai törkeä vammantuottamus (10 ja 11 §) taikka vaaran aiheuttaminen (13 §). Ehdotetun lain 59 §:n sisältämän sähkötöiden johtajan velvoitteiden laiminlyöntiin tai lain 62 §:n käytön johtajan velvoitteiden laiminlyöntiin saattaisi soveltua myös rikoslain 47 luvun 1 §:n rangaistus työturvallisuusrikoksesta. 

Pykälän 2 momentin nojalla rangaistukseen ei voitaisi tuomita samasta teosta sitä, joka rikkoo uhkasakolla tehostettua kieltoa tai velvoitetta. Momentti vastaisi voimassa olevan sähköturvallisuuslain 54 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa viitattaisiin CE-merkintärikkomuksen osalta lakiin CE-merkintärikkomuksesta (187/2010). Mainitussa laissa säädetään NLF-asetuksessa tarkoitetun CE-merkinnän vastaisen käytön seuraamuksista. Mainittua lakia sovelletaan CE-merkintärikkomuksiin, jollei muualla laissa toisin säädetä. Kyseisellä lailla osaltaan varmistetaan EMC-direktiivin 17 artiklan 3 kohdan ja pienjännitedirektiiviin 17 artiklan 3 kohdan mukaisesti CE-merkintää koskevan järjestelmän moitteeton toiminta silloin, kun CE-merkintää käytetään sääntöjen vastaisesti. CE-merkintärikkomuslaissa ei kriminalisoida tuotteen markkinoille saattamista ilman CE-merkintää, vaan sen on jätetty sektorikohtaisen sääntelyn varaan. 

Nämä esitetyt seuraamussäännökset pohjautuvat myös EMC-direktiivin 42 artiklaan ja pienjännitedirektiivin 24 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista, joita sovelletaan talouden toimijoiden rikkoessa EMC-direktiivin tai pienjännitedirektiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä, ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta varmistetaan näiden seuraamusten täytäntöönpanon valvonta. Seuraamuksiin voi sisältyä vakavia rikkomistapauksia koskevia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

118 §. Muutoksenhaku sähköturvallisuusviranomaisen päätökseen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan sähköturvallisuusviranomaisen hallintopäätökseen saisi hakea muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus antaisi valitusluvan. Voimassa olevassa laissa ei ole säännöksiä valitusluvasta.  

Voimassa olevassa sähköturvallisuuslaissa ei säädetä oikaisuvaatimuksesta sähköturvallisuusviranomaisen päätökseen eikä oikaisuvaatimusta esitetä otettavaksi käyttöön. Oikaisuvaatimusmenettelyä ei esitetä otettavaksi käyttöön, koska se saattaisi tarpeettomasti hidastaa oikeusturvan antamista asioissa, jotka on perusteltua voida saattaa nopeasti tuomioistuimen ratkaistavaksi. 

Sähköturvallisuuden toteutuminen edellyttää, että tarkastuksessa säännösten vastaiseksi tai sähköturvallisuutta muutoin vaarantavaksi todetun laitteen käyttö voidaan estää tai sen käyttöä rajoittaa. Siten 2 momenttiin esitetään otettavaksi säännös siitä, että sähköturvallisuusviranomaisen antamaa päätöstä olisi kuitenkin muutoksenhausta huolimatta noudatettava, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemista sekä teettämis- ja keskeyttämisuhan asettamista ja täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevaan päätökseen saisi kuitenkin hakea muutosta siten kuin uhkasakkolaissa säädetään.  

Esitetyn lain nojalla ei säädettäisi enää ministeriölle mitään päätöksentekoa, joten tästä syystä ei säädettäisi muutoksenhausta ministeriön päätökseen.  

119 §. Muutoksenhaku ilmoitetun laitoksen, pätevyyden arviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan päätökseen. Pykälässä säädettäisiin ilmoitetun laitoksen, pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan päätöksiä koskevasta oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta.  

Ehdotuksen mukaan 1 momentin oikaisuvaatimussäännöksessä viitattaisiin hallintolakiin. Yleiset säännökset oikaisuvaatimusmenettelystä ovat hallintolain 7 a luvussa. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ilmoitetun laitoksen, pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan ehdotetun lain nojalla tekemään päätökseen saisi vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisuvaatimus tehtäisiin samalle julkista valtaa käyttävälle yksityiselle taholle, joka on tehnyt hallintopäätöksen. Oikaisuvaatimuksen tekemistä viranomaiselle ei esitetä, koska kyseessä olisi varsin teknisluonteiset asiat ja paras asiantuntemus niissä olisi päätöksen tekijällä itsellään, joten oikaisuvaatimuksen tekeminen päätöksen tekijälle on perusteltua. Säännös vastaa tältä osin voimassa olevan sähköturvallisuuslain 53 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus olisi se, jonka tuomiopiirissä päätöksen kohteena oleva sähkölaite tai -laitteisto sijaitsee, tai jos kyse on pätevyyden arvioinnista, missä päätöksen kohteella on kotipaikka. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Pykälän 3 momentin mukaan ilmoitetun laitoksen, pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen tai valtuutetun tarkastajan ehdotetun lain nojalla tekemää päätöstä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määräisi. 

120 §. Sähkö- ja hissiturvallisuuden neuvottelukunta. Pykälän 1 momentin mukaan sähkö- ja hissiturvallisuusasioiden kehittämistä ja seurantaa varten olisi työ- ja elinkeinoministeriön ja sähköturvallisuusviranomaisen apuna valtioneuvoston asettama Sähkö- ja hissiturvallisuuden neuvottelukunta. Neuvottelukunta käsittelisi sähköturvallisuusasioiden lisäksi tarvittaessa myös hissiturvallisuuteen liittyviä asioita ja kutsuisi silloin kokoukseen hissialan viranomaisten, järjestöjen ja eri toimijoiden edustajia.  

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin neuvottelukunnan kokoonpanosta ja tehtävistä.  

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan sähköturvallisuuden neuvottelukunnan asettaa työ- ja elinkeinoministeriö. Ehdotetussa laissa esitetään, että neuvottelukunnan nimittäisi valtioneuvosto, koska valtioneuvosto nimittää nykyisin myös muut vastaavat neuvottelukunnat. Neuvottelukunnan nimi ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuden neuvottelukunnasta Sähkö- ja hissiturvallisuuden neuvottelukunnaksi, koska on ehdotettu, että hissiturvallisuussäädökset erotetaan sähköturvallisuuslaista omaksi erilliseksi laiksi. Olisi tarkoituksenmukaista ja selkeää, että esitetyn lainsäädännön kahtiajako näkyisi myös neuvottelukunnan nimessä. Säännös vastaisi muuten voimassa olevan sähköturvallisuuslain 57 §:ää. 

121 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian. EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin soveltaminen alkoi 20 päivänä huhtikuuta 2016. 

Pykälän 2 momentin mukaan esitetyllä lailla kumottaisiin sähköturvallisuuslaki (410/1996). Samalla kumoutuisivat kaikki sähköturvallisuuslain nojalla annetut alemmanasteiset seuraavat säädökset: sähköturvallisuusasetus (498/1996); kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähköturvallisuuslain soveltamisesta (657/1996); kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähköalan töistä (516/1996); kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähkölaitteistojen turvallisuudesta (1193/1999); kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähkölaitteistojen käyttöönotosta ja käytöstä (517/1996); valtioneuvoston asetus sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta (1466/1996); kauppa- ja teollisuusministeriön päätös hissien turvallisuudesta (564/1997) ja kauppa- ja teollisuusministeriön asetus hissien käytöstä (663/1996). 

Lisäksi kumoutuisi sähköturvallisuuslain, sähköturvallisuusasetuksen ja räjähdysvaarallisiin ilmaseoksiin tarkoitetuista laitteista ja suojausjärjestelmistä annetun asetuksen (917/1996) nojalla annettu kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdysvaarallisiin ilmaseoksiin tarkoitetuista laitteista ja suojausjärjestelmistä (918/1996). 

Sähköturvallisuuslain siirtymäsäännöksessä on jätetty voimaan sähkölain nojalla annettu kauppa- ja teollisuusministeriön päätös eläinlääketieteessä käytettävien sähkökäyttöisten lääkintälaitteiden sähköturvallisuusvaatimuksista (1697/1993) ja kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähkölaitteiden turvallisuudesta (1694/1993). Edellä mainitut säännökset kumoutuisivat myös sähköturvallisuuslain kumoutumisen myötä.  

122 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että ennen esitetyn lain voimaantuloa markkinoille saatetut sähkölaitteet ja -laitteistot, joiden vaatimustenmukaisuus on varmistettu esitetyn lain voimaan tullessa voimassa olleiden säädösten mukaisesti, saisivat olla markkinoilla lain voimaan tullessa. Lisäksi säädettäisiin, että sähkölaitteisiin ja sähkölaitteistoihin liittyvät todistukset vaatimustenmukaisuudesta jäisivät edelleen voimaan. Säännös perustuisi EMC-direktiivin 43 artiklaan ja pienjännitedirektiivin 25 artiklaan. 

Pykälän 2 momentin mukaan ennen esitetyn lain voimaantuloa rakennettuja sähkölaitteistoja ei tarvitsisi muuttaa esitetyn lain mukaisiksi, jos niistä ei aiheutuisi kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa. Rakennetut sähkölaitteistot voisivat olla rakentamisajankohdan vaatimusten mukaisia.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ennen ehdotetun lain voimaantuloa myönnetyt pätevyystodistukset, erivapaudet ja poikkeusluvat jäisivät voimaan annetussa laajuudessa.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että toiminnanharjoittaja, jolla on ehdotetun lain voimaantullessa oikeus tehdä sähkötöitä, saisi jatkaa toimintaansa aiemmin antamansa toimintailmoituksen tai saamansa luvan mukaisessa laajuudessa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että kumottavan lain nojalla myönnetyt sähköurakoitsijan varmennusoikeudet jäisivät voimaan myöntämispäätöksen voimassaolopäivämäärään asti, mutta kuitenkin enintään viiden vuoden ajaksi esitetyn lain voimaantulosta. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siirtymäsäännöksestä, jonka mukaan ennen 31 päivää toukokuuta 2010 myönnetyt sähköturvallisuustutkinnosta annetut todistukset olisivat voimassa 72 §:n 3 momentista poiketen kymmenen vuotta. 

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin, että ennen esitetyn lain voimaantuloa hyväksytty valtuutettu laitos, pätevyydenarviointilaitos ja valtuutettu tarkastaja voisivat ilman erillistä hyväksyntää jatkaa tässä laissa tarkoitettuna valtuutettuna laitoksena, pätevyydenarviointilaitoksena tai valtuutettuna tarkastajana nimeämispäätöksessä mainituilla ehdoilla. Ennen lain voimaantuloa hyväksytyn valtuutetun tarkastajan katsottaisiin täyttävän myös 78 §:n 2 kohdan vaatimuksen pätevyystodistuksesta, jos hänen kelpoisuutensa on edellisen lain mukaisessa valtuutetun tarkastajan hyväksymispäätöksessä katsottu riittäväksi.  

Pykälän 8 momentin mukaan, jos sähkölaitteiston määräaikaistarkastusten väli tällä lailla tehtyjen muutosten vuoksi lyhenee, voidaan laitteiston seuraava määräaikaistarkastus kuitenkin tehdä noudattaen aikaisemmin voimassa ollutta tarkastusväliä. 

Pykälän 9 momentin mukaan muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Pykälän 10 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriön 22 päivänä lokakuuta 2014 nimeämä sähköturvallisuuden neuvottelukunta jatkaisi toimintaansa toimikautensa loppuun saakka. Esitetyn lain voimaantulon jälkeen sähköturvallisuudenneuvottelukunnalla tarkoitettaisiin ehdotetun lain mukaista Sähkö- ja hissiturvallisuuden neuvottelukuntaa. 

Pykälän 11 momentissa säädettäisiin kumottavan lain ja esitetyn sähköturvallisuuslain sekä eduskunnan käsiteltävänä olevan hissiturvallisuuslain siirtymäsäännöksistä. Esitetyllä lailla kumotaan voimassa oleva sähköturvallisuuslaki (410/1996), joka olisi tarkoitus korvata uudella sähköturvallisuuslailla ja uudella hissiturvallisuuslailla. Momentin mukaan, jos muussa laissa tai sen nojalla annetussa säännöksessä taikka kumottavan lain nojalla annetussa päätöksessä viitataan kumottavaan lakiin, esitetyn lain soveltamisalan mukaisen viittauksen on katsottava tarkoittavan esitetyn lain vastaavaa säännöstä ja hissiturvallisuuslain soveltamisalan mukaisen viittauksen on katsottava tarkoittavan hissiturvallisuuslain vastaavaa säännöstä.  

1.2  Laki eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta

1 §.Soveltamisala. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakia sovellettaisiin myös hissiturvallisuuslain, painelaitelain, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetun lain, räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain ja sähköturvallisuuslain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksiin. Sääntely vastaisi nykytilaa ja huomioisi tuotelainsäädännön uudistamisen. 

2 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisätään seuraava lause: lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden markkinavalvonnasta säädetään eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa. Lisäys on tarpeen, koska muuten 2 momentti viittaisi vain tietoyhteiskuntakaareen, joka koskee vain radiolaitteita. Muiden edellä 1 §:ssä mainittujen tuoteryhmien kuin radiolaitteiden markkinavalvonnasta säädettäisiin eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa. 

5 §.Toimivaltainen viranomainen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinoministeriö olisi toimivaltainen viranomainen asioissa, joissa hakemus koskisi hissiturvallisuuslain, painelaitelain, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetun lain, räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain ja sähköturvallisuuslain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten hyväksymisestä ja nimeämistä ilmoitetuksi laitokseksi. Toimivaltainen viranomainen määräytyisi siten samoin kuin nykyisissä säännöksissä. Sääntelyssä huomioitaisiin tuotelainsäädännön uudistaminen. 

3.1  Sähköturvallisuuslaki

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian, sillä EMC- ja pienjännitedirektiivin soveltaminen alkoi 20 päivänä huhtikuuta 2016.  

3.2  Laki eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta

Tämän lain säännöksiä sovelletaan hissiturvallisuuslain, painelaitelain, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetun lain, räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain ja sähköturvallisuuslain soveltamisalaan kuuluviin tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten hyväksymiseen ilmoitetuiksi laitoksiksi ja näiden laitosten toimintaa koskeviin velvollisuuksiin samasta ajankohdasta alkaen kun edellä mainitut lait tulevat voimaan. 

4.1  Asetuksen antaminen ja lainsäädäntövallan siirtäminen

Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. 

Laissa oleva perussäännös sitoo ja rajaa asetuksenantajan toimivaltaa. Laissa on säädettävä perusasioista ja laista tulee käydä selkeästi ilmi, mistä on tarkoitus säätää asetuksella. Valtuuden tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Myös perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan asetuksen antamiseen ja lainsäädäntövallan delegoimiseen liittyvien valtuutusten tulee olla riittävän täsmällisiä ja tarkkarajaisia (PeVL 16/2002 vp, s. 2, PeVL 19/2002 vp, s. 5, PeVL 1/2004 vp, s. 2 ja PeVL 17/2010 vp, s. 2). Esimerkiksi lausunnossa PeVL 10/2014 vp painotetaan tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden vaatimuksia. Samassa lausunnossa perustuslakivaliokunta toteaa ympäristölainsäädännön osalta tyypilliseksi sen, että huomattava osa yksityiskohtaisesta sääntelystä jää lakia alemmanasteisiin säädöksiin. Tämä johtuu valiokunnan mukaan pitkälti siitä, että sääntelyn on tarpeen olla varsin yksityiskohtaista ja teknisluonteista. Lisäksi perustuslakivaliokunta toteaa vielä, että valtuudet ovat usein tarpeellisia Euroopan unionin runsaan ja yksityiskohtaisen lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi. Kaikki samat argumentit soveltuvat myös ehdotettuun sähköturvallisuuslakiin. Valtuuden tulee perustuslain 80 §:n 2 momentin säännöksen mukaan olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu (PeVL 46/2001 vp, s. 3/I ja PeVL 16/2002 vp, s. 2/I). 

Sähköturvallisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yksi keskeisimmistä syistä oli se, ettei voimassa oleva lainsäädäntö täytä perustuslain vaatimuksia. Voimassa olevassa sähköturvallisuuslainsäädännössä ei ole riittävän kattavasti yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista säädetty lain tasolla. Nykyinen pienjännitedirektiivi on toimeenpantu lähes kokonaan kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä.  

Lakiehdotukseen sisältyy useita valtuuksia antaa alemmanasteisia säännöksiä. Asetuksenantovaltuuksista kaikki ehdotetaan annettavaksi valtioneuvostolle. Ehdotetussa laissa lähes kaikki valtuutussäännökset on sijoitettu ja asiallisesti kytketty säänneltävää asiaa koskevaan pykälään (ehdotuksen 8, 12, 13, 16, 28, 31, 34, 37, 39, 43, 45, 46, 51, 56, 70, 74, 76, 82, 85, 115 ja 120 §). Ehdotettuun lakiin sisältyy asetuksenantovaltuuksia muun muassa 12 §:ssä tarkoitettujen sähkölaitteen olennaisista turvallisuusvaatimuksista sekä sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista olennaisista vaatimuksista sekä 13 §:ssä näiden vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä. Viimeksi mainitun valtuutuksen nojalla olisi tarkoitus viitata valtioneuvoston asetuksessa staattista viittaustekniikkaa käyttäen pienjännitedirektiivin liitteisiin III ja IV sekä EMC-direktiivin II—IV. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 5/2013 vp) katsonut, että dynaamiseen viittaukseen liittyy ongelmia. Dynaamisen viittaustekniikan ongelmaksi valiokunta on nähnyt sen, että sen tarkoituksena on myös tulevan EU-sääntelyn täytäntöönpano ikään kuin etukäteen. Valiokunta korosti, että lain tasolla tehtävää dynaamista viittausta huomattavasti selkeämpää olisi sisällyttää tekninen sääntely tavanomaisen valtuutussäännöksen nojalla annettavaan asetukseen. Pienjännitedirektiivin liite ”tietyllä jännitteellä toimivien sähkölaitteiden turvallisuustavoitteiden pääkohdat” (pienjännitedirektiivi liite I) ja liite ”laitteet ja ilmiöt, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan” (pienjännitedirektiivin liite II) sekä EMC-direktiivin liite ”olennaiset vaatimukset” (EMC-direktiivin liite I) olisi tarkoitus sisällyttää eli inkorporoida tavanomaisen valtuutussäännöksen nojalla valtioneuvoston asetukseen. Edellä mainittuja liitteitä voidaan lain käyttäjien kannalta pitää teknisestä sisällöstä huolimatta sen verran keskeisinä, että ne voidaan katsoa olevan tarpeen tuoda kansalliseen lainsäädäntöön. Menettelytapaa voidaan perustella myös sillä, että olisi systemaattista säätää kaikista olennaisista vaatimuksista (sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset, tietyllä jännitealueella toimivien sähkölaitteiden olennaiset turvallisuusvaatimukset, sähkölaitteistojen olennaiset turvallisuusvaatimukset ja sähkötyön turvallisen suorittamisen olennaiset turvallisuusvaatimukset) valtioneuvoston asetusten liitteissä. Sillä sähkötyön olennaiset vaatimukset ovat kansallista sääntelyä ja niissä ei voi käyttää viittaustekniikkaa direktiiviin.  

Muut pienjännitedirektiivin ja EMC-direktiivin liitteet (EMC-direktiivin liite II, III ja IV sekä pienjännitedirektiivin liite III ja IV) koskevat teknisiä yksityiskohtia ja niitä käyttää hyvin rajattu joukko. Kyseisissä direktiivin liitteissä ei ole säännelty jäsenvaltioille aineellisen sisällön osalta kansallista liikkumavaraa. Näin ollen olisi tarkoituksenmukaista saattaa nämä vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen sisältöä koskevat direktiivin liitteet voimaan käyttämällä valtioneuvoston asetuksessa staattista viittaustekniikkaa direktiivin edellä mainittuihin liitteisiin. Nämä viittaukset olisivat staattisia viittauksia eli tarkoituksena ei olisi toimeenpanna tulevaa EU-sääntelyä ikään kuin etukäteen. Näissäkin tapauksissa valtuuden kattamat asiat olisi määritelty laissa tarkasti ja valtuuden soveltamisala olisi rajattu.  

Ehdotetussa laissa säädettäisiin yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Valtuutukset on laadittu tarkkarajaisiksi ja täsmällisiksi. Lakiehdotuksen valtuutussäännökset eivät ole ristiriidassa perustuslain kanssa.  

EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin täytäntöönpano muodostuisi seuraavasta seitsemän säädöksen kokonaisuudesta: sähköturvallisuuslaista, sähkölaitteiden ja -laitteistojen sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta annetusta valtioneuvoston asetuksesta, sähkölaitteiden turvallisuudesta annetusta valtioneuvoston asetuksesta, EMC-direktiivistä, pienjännitedirektiivistä, eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetusta laista ja eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetusta laista. Sähköturvallisuuslain sisällöstä merkittävä osa olisi kuitenkin muuta kansallista säätelyä kuin EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin toimeenpanoa. EMC-direktiivin ja pienjännitedirektiivin toimeenpano ja muu kansallinen sähköturvallisuussääntely muodostavat yhdessä tiiviin sähköturvallisuussäännösten kokonaisuuden. 

4.2  Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. 

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa eikä muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Hallintotehtävien uskominen viranomaiskoneiston ulkopuolelle on poikkeus pääsäännöstä. Julkisen hallintotehtävän hoitamisen tulee kuulua ensisijaisesti viranomaiseksi organisoidulle toimielimelle. Perustuslain 124 § kuitenkin sallii julkisen hallintotehtävän yksityistämisen, mutta asettaa sille reunaehdot. Säännös mahdollistaa julkisen hallintotehtävän joustavan kehittämisen viranomaiskoneiston ulkopuolisia toimijoita hyödyntämällä. Julkinen hallintotehtävä voidaan kuitenkin vain rajoitetusti antaa muulle kuin viranomaiselle. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle esimerkiksi lausunnoissa PeVL 23/2000 vp (arpajaislaki) ja PeVL 28/2001 vp (laki yksityisistä turvallisuuspalveluista). Perustuslakivaliokunta on todennut tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen olevan oikeudellinen edellytys, jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesti arvioitavaksi (PeVL 11/2006 vp). Tällöin on otettava huomioon muun muassa hallintotehtävän luonne PeVL 48/2010 vp (laki Suomen metsäkeskuksesta). 

Perustuslakivaliokunnan kannanottojen nojalla hyvän hallinnon vaatimusten turvaaminen edellyttää, että julkista hallintotehtävää muulle kuin viranomaiselle annettaessa varmistetaan hallintotehtäviä hoitavien pätevyys ja sopivuus, hallintotehtävän hoitamiseen kohdistuva valvonta ja ohjaus sekä sääntelyn täsmällisyys ja muu asianmukaisuus. Muille kuin viranomaisille annettavien tehtävien hoitamisesta ja siinä noudatettavasta menettelystä tulee säätää lain tasolla riittävän yksityiskohtaisesti, tarkkarajaisesti ja kattavasti. Tehtävien ja mahdollisten itsenäisten toimivaltuuksien määrittelyn tulee olla täsmällistä. Ehdotetussa laissa on säädetty 4 luvussa täsmällisesti valtuutetun laitoksen, valtuutetun tarkastajan ja pätevyydenarviointilaitoksen tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja toiminnan valvonnasta. Sähköturvallisuusviranomainen valvoisi pätevyydenarviointilaitoksen, valtuutetun laitoksen ja valtuutetun tarkastajan toimintaa. 

Lakiehdotuksen 65 §:n mukaan pätevyydenarviointilaitos arvioi henkilön kelpoisuuden ja antaa pätevyystodistuksen. Pätevyydenarviointilaitos arvioi ehdotetun lain 71 §:n mukaan myös ulkomailla suoritettujen tutkintojen tai ulkomailla hankitun ammattikokemuksen riittävyyttä ammattipätevyysdirektiivin mukaisesti. 

Lakiehdotuksen 76 §:n mukaan sähköturvallisuusviranomainen hyväksyy pätevyydenarviointilaitoksen. Hyväksymisen edellytyksenä on, että pätevyydenarviointilaitos täyttää esitetyn lain 77 §:ssä säädetyt pätevyys- ja riippumattomuusvaatimukset sekä muut 77 §:ssä tarkoitetut edellytykset. 

Tarkoituksenmukaisuusvaatimus julkisen hallintotehtävän siirtämisessä muulle kuin viran-omaiselle on perustuslain esitöiden ja perustuslakivaliokunnan mukaan oikeudellinen edellytys, jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesti arvioitavaksi. Tällöin on otettava huomioon muun muassa hallintotehtävän luonne (PeVL 48/2010 vp ja PeVL 53/2010 vp). Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tehtävänannon tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava kunkin viranomaisorganisaation ulkopuolelle annettavaksi ehdotetun julkisen hallintotehtävän kohdalla erikseen. (Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä. Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Helsinki 2008, s. 321). 

Sähköturvallisuusviranomainen valvoo pätevyydenarviointilaitoksen toimintaa ja hyväksymisen edellytetyksi säädettyjen vaatimusten täyttymistä. Lain 79 §:ssä velvoitetaan pätevyydenarviointilaitos toimittamaan sähköturvallisuusviranomaiselle säännöllisesti pykälässä säädetyt tiedot ja asiakirjat julkisten hallintotehtävien hoitamisesta. Lain 89 §:n 2 momentin nojalla sähköturvallisuusviranomaisella on oikeus saada pätevyydenarviointilaitokselta lain noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot. Lain 81 §:ssä mahdollistetaan tarvittaessa sähköturvallisuusviranomaisen nopean ja tiukankin puuttumisen esiintyviin epäkohtiin. Lisäksi on huomattava, ettei pätevyydenarviointilaitoksen pätevyystodistus vielä suoraan anna ammatinharjoittamisoikeutta, vaan myös muidenkin esitetyssä laissa ehdotettujen edellytysten tulee täyttyä. 

Pätevyydenarviointilaitoksen harkintavaltaa päätöksenteossa kaventaa olennaisesti se, että säännöksissä soveltuvan tutkinnon sisältö ja laajuus on määritelty täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. Pätevyystodistuksen edellytyksenä oleviin eri osatekijöihin: koulutukseen, työkokemukseen ja turvallisuustutkintoon sisältyy vähän harkintaan. Pätevyydenarviointilaitos ei myönnä oikeutta sähkötöiden aloittamiseen eikä se myöskään valvo toiminnanharjoittajia. Vasta kun sähköturvallisuusviranomainen on saanut lain 55 §:n mukaisen ilmoituksen, toiminnanharjoittaja saisi oikeuden sähkötöiden aloittamiseen. Ilmoituksessa tulee käydä ilmi nimetty sähkötöiden johtaja, jolla on pätevyystodistus. Pätevyystodistus ei siis oikeuta tekemään sähkötöitä vaan lisäksi vaaditaan, että sähköturvallisuusviranomaiselle tulee tehdä ilmoitus. Toisaalta pätevyystodistuksen puute ei myöskään ole este ammatinharjoittamiselle, sillä aina on mahdollista palkata pätevä sähkötöiden johtaja, jonka valvonnassa voi itsekin tehdä sähkötöitä. 

Pätevyydenarviointilaitokselle annettu pätevyydenarviointiarviointitehtävä on osoittautunut perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarkoituksenmukaiseksi hallinnolliseksi ratkaisuksi. Arvioitaessa ehdotettujen julkisten hallintotehtävien hoitamista pätevyydenarviointilaitoksessa on aiheellista ottaa huomioon se tosiseikka, että pätevyydenarviointilaitoksella on jo vuodesta 1996 saakka ollut oikeus antaa pätevyystodistus henkilöille, jotka täyttävät laissa säädetyt vaatimukset, joten kyse on hyvin vakiintuneesta hallinnollisesta ratkaisusta (PeVL 53/2010 vp). Pätevyydenarviointilaitos on hoitanut hyvin julkista hallintotehtäväänsä eikä tehtävien hoidossa ole vaarannettu perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Pätevyydenarviointilaitoksen tehtävät säilyisivät ennallaan eikä laitokselle ehdoteta uusia tehtäviä. 

Esitetyllä lailla ei olisi tarkoitus muuttaa pätevyydenarviointilaitoksen tehtävää, asemaa eikä sitä julkisen hallintotehtävän luonnetta, joka pätevyydenarviointilaitokselle on kertaalleen jo annettu vuonna 1996 ja vuoden 2004 lakimuutoksella. Sääntely ei pätevyydenarviointilaitoksen osalta muodostu valtiosääntöoikeudellisesti ongelmalliseksi. 

Lakiehdotuksessa tarkoitettuihin valtuutettujen laitosten, valtuutettujen tarkastajien ja pätevyydenarviointilaitosten toimintaan sovelletaan nimenomaisen lain 80 §:n 2 momenttiin ehdotetun viittauksen mukaisesti hallinnon yleislakeja. Lakiehdotukseen ehdotetaan otettavaksi informatiivisesti viittaus hallinnon yleislakeihin, vaikka perustuslakivaliokunnan uudemman käytännön mukaan tällaista viittausta ei enää ole tarpeen sisällyttää lakiin, koska hallinnon yleislakeja sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisen määritelmää tai yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä (esim. PeVL 15/2012 vp, PeVL 13/2010 vp ja PeVL 42/2005 vp). Kuitenkin perustuslakivaliokunta on katsonut, että hallinnon yleislakeihin voidaan viitata säännöksissä, kunhan pykälässä luetellaan kattavasti sovellettavat hallinnon yleislait (PeVL 37/2010 vp).  

Valtuutetun laitoksen ja pätevyydenarviointilaitoksen henkilökunta sekä valtuutettu tarkastaja toimivat ehdotetun lain 80 §:n 1 momentin mukaan julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan rikosoikeudellisella virkavastuulla. 

Valtuutettu laitos tai pätevyydenarviointilaitos voi lakiehdotuksen 77 §:n 3 momentin mukaan käyttää ulkopuolisia testaus-, tarkastus- tai muita palveluja arviointitehtävien osatoimenpiteiden tekemiseksi. Tällöin niiden on huolehdittava, että kyseinen alihankkija täyttää lain asettamat vaatimukset ja ne vastaavat muutenkin alihankkijalla teettämästään työstä. Valtuutetulla laitoksella ja pätevyydenarviointilaitoksella on aina kokonaisvastuu asiakkaaseen nähden, eikä se voi siirtää alihankkijalle kokonaisarviointia. Näin alihankkija voidaan ymmärtää laitoksen epäitsenäiseksi tarkastajaksi (PeVL 16/2002 vp). 

Lakiehdotuksen 93 §:ssä säädetään sähköturvallisuusviranomaisen mahdollisuudesta käyttää asiantuntija-apua tutkinnassa, testaamisessa ja arvioimisessa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkopuoliselle asiantuntijalle asetettavista vaatimuksista. Tarkoitetunlaisessa valvonnassa on kyse julkisesta hallintotehtävästä, jossa sähköturvallisuusviranomainen voi säännöksen mukaan käyttää apunaan ulkopuolista asiantuntijaa. Suomen perustuslain mukaan annettaessa julkinen hallintotehtävä muulle kuin viranomaiselle tulee oikeusturva ja hyvän hallinnon vaatimukset taata. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan (PeVL 18/2007 vp, PeVL 20/2006 vp ja PeVL 33/2004 vp) julkisen hallintotehtävän hoitaminen edellyttää, että henkilöt toimivat virkavastuulla. 

4.3  Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään pitänyt elinkeinovapautta pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraistamisen olevan poikkeuksellisesti mahdollista. Elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Niiden olennaisen sisällön, kuten rajoitusten laajuuden ja edellytysten, tulee ilmetä laista (PeVL 13/2014 vp ja siinä viitatut).  

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt toimiluvan ja elinkeinovapauden suhdetta muun muassa lausunnoissa PeVL 24/2010 vp, PeVL 33/2005 vp, PeVL 23/2000 vp ja PeVL 35/1998 vp. Rekisteröitymisvelvollisuus on valtiosääntöoikeudellisesti rinnastettu luvanvaraisuuteen (PeVL 15/2008 vp, PeVL 24/2000 vp). 

Perustuslakivaliokunnan mukaan elinkeinon luvanvaraisuudesta on säädettävä lailla, jonka tulee täyttää perusoikeuden rajoittamiselta vaadittavat yleiset edellytykset. Elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Niiden olennaisen sisällön, kuten rajoitusten laajuuden ja edellytysten, tulee ilmetä laista. Sääntelyn sisällön kannalta on myös tärkeää, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoiminnasta. Tältä kannalta merkitystä on muun muassa sillä, missä määrin viranomaisten toimivaltuudet määräytyvät niin sanotun sidotun harkinnan tai tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti (esimerkiksi PeVL 32/2010 vp, PeVL 15/2008 vp, PeVL 33/2005 vp ja 66/2002 vp). 

Vaikkei ehdotetussa sääntelyssä olekaan kysymys perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden rajoittamisesta lupamenettelyllä, voidaan arvioida, että lain 55 §:n mukaisella ilmoitusvelvollisuudella on tosiasiallisia vaikutuksia elinkeinon harjoittamiseen toiminnanharjoittajan ja sähkötöiden johtajan osalta. Sääntelyn tulee näin ollen täyttää perusoikeutta rajoittavalta lailta vaaditut yleiset edellytykset mukaan lukien vaatimus elinkeinovapauden rajoitusten täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta samoin kuin viranomaistoiminnan riittävästä ennustettavuudesta. Sähköturvallisuusviranomaiselle tehtävän ilmoituksen taustalla voidaan katsoa olevan sellaisia tärkeitä turvallisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia intressejä, jotka puoltavat lakiehdotuksen mukaista sääntelyä. 

Lakiehdotuksen 66—69 § vastaa asiallisesti edellä kuvattuja perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä asetettuja vaatimuksia. Pätevyydenarviointilaitoksen harkintavalta on sidottu lain 65 §:ssä eli sen tulee myöntää sähköpätevyys ja antaa pätevyystodistus henkilölle, joka täyttää lain vaatimukset. 

Perustuslakivaliokunta on elinkeinotoiminnan sääntelyn yhteydessä vakiintuneesti pitänyt luvan peruuttamista yksilön oikeusasemaan puuttuvana viranomaistoimena vaikutuksiltaan jyrkempänä kuin haetun luvan epäämistä (PeVL 19/2002 vp, PeVL 28/2001 vp). Sen vuoksi valiokunta on katsonut sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta välttämättömäksi sitoa luvan peruuttamismahdollisuus vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (esim. PeVL 32/2010 vp, PeVL 31/2006 vp, PeVL 8/2006 vp, PeVL 48/2005 vp ja PeVL 40/2002 vp). Luvanhaltijalle on lisäksi ennen toimiluvan peruuttamista varattava mahdollisuus korjata lupaedellytyksissä ilmennyt puute (PeVL 66/2002 vp). 

Sähköpätevyys olisi elinikäinen, eikä sitä voisi peruuttaa. Sähköturvallisuusviranomaisella olisi kuitenkin mahdollisuus puuttua toiminnanharjoittajan, sähkötöiden johtajan ja käytön johtajan toimintaan. Lakiehdotuksen 95 §:n mukaan, jos toiminnanharjoittaja, sähkötöiden johtaja tai käytön johtaja ei noudata esitettyä lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä, sähköturvallisuusviranomainen voi käyttää pakkokeinoja. Ennen kuin sähköturvallisuusviranomainen kieltää toiminnan, on hänen kehotettava toiminnanharjoittajaa korjaamaan puute määräajassa tai annettava sähkötöiden johtajalle tai käytön johtajalle varoitus. Vasta sen jälkeen, jos puutteet tai laiminlyönnit ovat vakavia tai olennaisia tai, jos ne annetusta kehotuksesta tai varoituksesta huolimatta eivät ole johtaneet puutteiden tai laiminlyöntien korjaamiseen, sähköturvallisuusviranomainen voi kieltää osaksi tai kokonaan toiminnanharjoittajan tai sähkötöiden johtajan toiminnan määräajaksi tai toistaiseksi. Sen sijaan sähköturvallisuusviranomaisen valtuutettua tarkastajaa, valtuutettua laitosta tai pätevyydenarviointilaitosta koskevan hyväksymispäätöksen voisi ehdotuksen 81 §:n nojalla peruuttaa. Tällöin hyväksymispäätöstä ei voi kuitenkaan heti peruuttaa, vaan ensin on annettava määräaika asian korjaamiseksi. Ehdotus sisältää täsmälliset ja tarkkarajaiset pätevyysvaatimukset sähkötyön johtajalle ja käytön johtajalle sekä ammatilliset perusvaatimukset sähkötyötä itsenäisesti tekevälle.  

Ehdotus sisältää EU:n tuotesääntelyyn perustuvia useita uusia tarkentavia velvoitteita talouden toimijoille korostaen entisestään sähkölaitteiden ja -laitteistojen valmistajan, sekä tuotteita EU-alueelle maahantuovien vastuuta ja tarkentaen myös sähkölaitteita ja -laitteistoja jakelevien ja valtuutettujen edustajien velvoitteita. Muutokset liittyvät erityisesti sähkölaitteiden ja laitteistojen jäljitettävyyttä parantaviin tuotteiden merkitsemistä koskeviin velvoitteisiin toimitusketjun nimeämistä ja asiakirjojen säilyttämisvelvoitteita koskien sekä talouden toimijoiden vastuunjakoa selkeyttäen. Ehdotus on sisällöllisesti pitkälti lakitekninen, eikä esitetty tuo merkittävää muutosta nykytilaan eli sähkölaitteiden ja -laitteistojen valmistajan rooliin varmistua sähkölaitteen ja -laitteiston vaatimustenmukaisuudesta riittävällä huolellisuudella ennen tuotteiden markkinoille saattamista. Ehdotuksessa ei ole merkittäviä muutoksia sähkölaitteiden ja -laitteistojen teknisiin ja turvallisuutta koskeviin vaatimuksiin. Sähkölaitteet ja -laitteistot voivat virheellisesti toimiessaan johtaa kuolemaan tai aiheuttaa merkittäviä henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Tästä näkökulmasta ehdotettuja elinkeinovapautta rajoittavia säännöksiä voidaan pitää perusteltuina. 

Ehdotettua sääntelyä ei siten voida pitää ongelmallisena perustuslain 18 §:n 1 momentin kannalta. 

4.4  Yksityiselämän suoja, sananvapaus ja oikeus turvallisuuteen

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. 

Perustuslakivaliokunta on viranomaisen tietojen saamista ja luovuttamista koskevaa sääntelyä yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttamismahdollisuus ovat valiokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta ”tarpeellisiin tietoihin”, jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus ”tietojen välttämättömyydestä” jonkin tarkoituksen kannalta (PeVL 10/2014 vp). 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkuma-alaa rajoittaa kuitenkin se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa turvattuun yksityiselämän piiriin. Lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa (PeVL 27/2006 vp, PeVL 35/2004 vp ja PeVL 51/2002 vp). Lailla säätämisen vaatimus ulottuu myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (PeVL 54/2010 vp). 

Henkilötietojen keräämiseen liittyvä säännös on 55 ja 60 §:n ilmoituksia koskevassa säännöksessä sekä henkilötietojen luovuttamista koskeva säännös 86 §:ssä. Ehdotetuista säännöksistä ilmenevät rekisteröinnin tavoite, rekisteröitävien henkilötietojen sisältö, niiden sallitut käyttötarkoitukset sekä tietojen säilytysaika. Säännösten voidaan siten katsoa täyttävän perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössään asettamat edellytykset. 

Esitetty sääntely olisi merkityksellinen myös perustuslain 10 §:n 3 momentin kannalta, jonka mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä.  

Valvontatoimenpiteiden ulottamisesta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin säädettäisiin esitetyn lain 91 §:n 2 momentissa. Esitetyssä lainkohdassa valvontatoimenpiteet pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin rajattaisiin vain tilanteisiin, joissa tarkastus olisi tiloissa välttämätöntä sähkölaitteen tai -laitteiston sähkömagneettisesta yhteensopimattomuudesta epäillyn ongelman selvittämiseksi. Tarkastusta ei voisi tehdä, jos häiriön selvittäminen olisi muulla tavoin mahdollista. Häiriön selvittäminen vaatii usein kuitenkin mittauksia tiloissa, joissa häiriintyvä laite sijaitsee ja joissa häiriön lähteen epäillään sijaitsevan. Tarkastuksen tulisi olla välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Lisäksi edellytettäisiin, että sähköturvallisuusviranomaisella olisi syytä epäillä kyseessä olevan esitetyn lain 117 §:n 1 momentin 1—3, 8, 18, 21 tai 22 kohdassa tarkoitettu sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen.  

Perustuslakivaliokunta on katsonut kotirauhan piiriin ulottuvan toimen olevan hyväksyttävä rikosten selvittämiseksi, jos toimi sidotaan siihen, että on olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia rikotun tai rikottavan. Epäilyn tulee kohdistua rikoksena rangaistavaan tekoon eli siihen, onko esimerkiksi jotakin toimintaa koskevia säännöksiä syytä epäillä rikotun tai rikottavan laissa rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Perustuslakivaliokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi. Valiokunta on aikaisemmassa käytännössään katsonut, ettei perusoikeusrajoitusten oikeasuhtaisuusvaatimus täyttynyt toimitettaessa kotirauhan piiriin kuuluvissa liiketiloissa tarkastus sellaista rikkomusta koskevan epäilyn perusteella, josta voi seurata enimmillään sakkorangaistus (PeVL 40/2002 vp, s. 2). Toisaalta julkisista varoista myönnettyjen tukien ja avustusten käytön valvomiseksi tehtävien tarkastusten sallittavuutta arvioidessaan valiokunta on pitänyt tarkastuksen toimittamista hyväksyttävänä myös sellaisia rangaistaviksi säädettyjä rikkomuksia koskevien perusteltujen epäilyjen johdosta, joista voi enimmillään seurata sakkorangaistus (PeVL 69/2002 vp, s. 2—3). Tarkastusoikeus on tavallisella lailla voitu kytkeä myös rangaistusluonteisella maksulla sanktioituun käyttäytymiseen (PeVL 7/2004 vp, s. 2/II) (PeVL 40/2010 vp, s. 3, PeVL 37/2010 vp, s. 5). 

Ehdotetussa säännöksessä sähköturvallisuusrikkomusepäily ei olisi kuitenkaan kotirauhan piiriin ulottuvan tarkastuksen tarkoitus, vaan yksi edellytys, jonka tarkoituksena on osaltaan rajata viranomaisen tarkastusoikeutta tällaisiin tiloihin. Tarkastusvaltuutta ei olekaan ehdotetussa säännöksessä sidottu epäilyyn sähköturvallisuussäännösten rikkomisesta, eikä säännös ehdotetussa muodossaan oikeuta viranomaista tarkastamaan kotirauhan piiriin kuuluvia tiloja "rikoksen selvittämiseksi", vaan tarkastusoikeus annettaisiin perustuslain 10 §:n 3 momentin tarkoittamassa mielessä, kun tarkastus on välttämätön "perusoikeuksien turvaamiseksi" (katso myös PeVL 18/2010 vp, s. 7). 

Vaatimusten vastainen sähkölaite tai -laitteisto voi aiheuttaa sähkömagneettista häiriötä erityisesti sähköiseen viestintään käytettäville laitteille. Sääntelyn tavoitteena on turvata häiriötön viestintä erilaisia viestintäpalveluita käyttäville ja näin ollen turvata perustuslain 12 §:n mukaisen sananvapauden toteutuminen. Sääntelyn tavoitteena on myös turvata perustuslain 7 §:n mukainen oikeus elämään ja turvallisuuteen. Sähkömagneettiset häiriöt voivat aiheuttaa virhetoimintoja sellaiseen laitteeseen, jonka tarkoitus on varmistaa käyttäjänsä turvallisuus, kuten esimerkiksi uniapnealaitteet tai turvarannekkeet. Sähkömagneettiset häiriöt voivat häiritä tai estää myös viranomaisverkon käytön. 

Ehdotuksen mukaan tarkastuksen kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin voisi suorittaa vain viranomainen. Ehdotuksen 93 §:n 4 momentin mukaan ulkopuoliselle asiantuntijalle ei voisi antaa tarkastusoikeutta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että kotirauhan piiriin kohdistuvat tarkastusvaltuudet merkitsevät oikeutta puuttua merkittävällä tavalla perustuslaissa jokaiselle turvattuun kotirauhan suojaan eikä tällaista valtuutta voida näin ollen antaa yksityiselle tavallisella lailla. Valiokunta on ulkopuolisen suorittamat tarkastukset mahdollistavan lainsäädännön yhteydessä vakiintuneesti edellyttänyt erikseen säädettäväksi siitä, että pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan kohdistuvan tarkastuksen voi toimittaa vain viranomainen (katso esimerkiksi PeVL 62/2010 vp, s. 6, PeVL 46/2001 vp, s. 4—5). 

Ehdotettu tarkastusvaltuus kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin on tarpeen myös sen johdosta, että tarkastuksen tekemistä ei voida perustaa tarkastuksen kohteena olevan henkilön suostumuksen varaan. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tällaista suostumukseen perustuvaa sääntelytapaa ongelmallisena. Suostumukseen perustuva tarkastusoikeuden ongelmallisuus korostuu erityisesti tilanteissa, joissa tarkastuksessa puututtaisiin useamman samassa asunnossa asuvan henkilön kotirauhaan. Tällaisesta tilanteesta voi olla useimmiten kyse, koska tarkastus voi olla tarpeen juuri asuntona käytettäviin tiloihin. Valiokunta on korostanut suurta pidättyväisyyttä suostumuksen käyttöön perusoikeuksiin puuttumisen oikeutusperusteena. Pidättyväisyyden vaatimus korostuu valiokunnan mielestä vielä entisestään, jos perusoikeussäännökseen liittyy niin sanottu kvalifioitu lakivaraus, jollaisesta nyt on kysymys. Valiokunnan mielestä suostumukseen perustuva sääntelytapa ei ole helposti sovitettavissa yhteen sen perustuslain 2 §:n 3 momentissa vahvistettuun oikeusvaltioperiaatteeseen sisältyvän vaatimuksen kanssa, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Toimivallasta puuttua yksilön perusoikeuksiin on aina säädettävä riittävän tarkkarajaisella ja soveltamisalaltaan täsmällisellä lailla. (PeVL 30/2010 vp, s. 6‒7/I, PeVL 30/2014 vp, s. 3). 

Ehdotetun säännöksen voidaan katsoa täyttävän perustuslain 10 §:n 3 momentissa tavallisen lain säätämiselle asetetut kriteerit (PeVM 25/1994 vp, s. 5/II). Ehdotettu tarkastusoikeus on tarkkarajainen ja täsmällisesti määritelty. Tarkastus voitaisiin tehdä kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin vain, jos olisi syytä epäillä, että tiloissa oleva sähkölaite tai -laitteisto aiheuttaa kohtuutonta häiriötä radioviestinnälle, sähkönjakelu- tai viestintäverkoille taikka niihin kytketylle sähkölaitteelle tai -laitteistolle. Lisäedellytyksenä olisi, että sähköturvallisuusviranomainen epäilisi kyseessä olevan esitetyn lain 117 §:n 1 momentin 1—3, 8, 18, 21 tai 22 kohdassa tarkoitettu sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen. Tarkastuksen tulisi myös olla välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Häiriön selvittäminen vaatii usein mittauksia tiloissa, joissa häiriintyvä laite sijaitsee ja joissa häiriön lähteen epäillään sijaitsevan.  

Ehdotettu yksityiselämän suojaa koskeva rajoitusperuste on hyväksyttävä, ja rajoittaminen on painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima (häiriötön viestintä, henkilökohtainen turvallisuus). Rajoitus ei myöskään ulotu rajoitetun perusoikeuden ytimeen. Ehdotettu säännös täyttää myös suhteellisuusvaatimuksen: kotirauhan piiriin ulottuva tarkastusoikeus on välttämätön hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Tarkastus olisi sallittu ainoastaan, jos tarkastuksen kohteena olevan sähkömagneettisen häiriön aiheuttajaa ei olisi mahdollista selvittää kotirauhaan vähemmin puuttuvin keinoin. Välttämättömyyden maininta säännöksessä korostaa asuntoon ulottuvan tarkastuksen poikkeuksellisuutta. Ehdotetulle tarkastusvaltuudelle on perusoikeuksien turvaamiseen liittyvät perusteet.  

4.5  Yhteenveto

Hallituksen käsityksen mukaan esitykseen sisältyvä laki voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Vaikka esitykseen liittyy useita erilaisia perustuslakinäkökulmia, niitä on voitu valmistelussa arvioida perustuslakivaliokunnan aikaisemman käytännön valossa ja ehdotetut säännökset on laadittu tavalla, jonka ei katsota aiheuttavan perustuslakiongelmia. Hallitus ei siksi pidä perustuslakivaliokunnan lausuntoa välttämättömänä.