1.1  Maksupalvelulaki

1 §.Soveltamisala. Pykälän 2 momentin, jossa luetellaan lain soveltamisalaan kuuluvat maksupalvelut, 1—3 kohta ja 5 kohta vastaisivat voimassa olevaa lakia.  

Maksutapahtumien vastaanottamista maksunsaajan puolesta (acquiring) koskevaa momentin 4 kohtaa muutettaisiin sanamuodoltaan vastaamaan kyseisen maksupalvelun uutta määritelmää direktiivin 4 artiklan 44 alakohdassa. Lain soveltamisalaan kuuluisi siten maksunsaajan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva maksutapahtuman hyväksyminen tai käsitteleminen, joka johtaa varojen siirtämiseen maksunsaajalle. Lain soveltaminen tällaiseen palveluun ei riippuisi siitä, toteutetaanko maksutapahtuma maksuvälineellä vai muulla tavoin, vaan määritelmä olisi neutraali direktiivin johdanto-osan 10 kappaleen mukaisesti.  

Momentin 6 ja 7 kohdassa säädettäisiin, että lain soveltamisalaan kuuluvia maksupalveluja olisivat direktiivin mukaisesti myös maksutoimeksiantopalvelu ja tilitietopalvelu, jotka määritellään 8 §:n 9 ja 10 kohdassa.  

Nykyisestä 6 kohdasta poiketen laissa ei enää erikseen säädettäisi maksutapahtumien toteuttamisesta siten, että maksajan suostumus annetaan matkapuhelimella tai tietokoneella taikka muulla telepäätelaitteella tai tietoteknisellä laitteella ja maksu suoritetaan sellaiselle televiestintä- tai tietotekniikkajärjestelmää tai -verkkoa hoitavalle yritykselle, joka toimii ainoastaan maksutapahtuman välittäjänä maksupalvelun käyttäjän ja hyödykkeen toimittajan välillä. Lähtökohtana olisi jatkossa, että teleyritysten tarjoamat palvelut kuuluisivat lain soveltamisalaan, jos niissä on kyse jostain momentin luettelossa tarkoitetusta maksupalvelusta. Näin olisi riippumatta siitä, toimiiko teleyritys maksupalvelua tarjotessaan ainoastaan maksutapahtuman välittäjänä vai tuottaako se lisäarvoa palvelukokonaisuudessa. Muutos vastaa sitä, miten soveltamisalaan kuuluvat maksupalvelut on määritelty uuden maksupalveludirektiivin liitteessä 1 ja direktiivin 3 artiklan l alakohdassa. 

Maksupalveluna ei toisaalta edelleenkään pidettäisi maksupalveluiden tarjoamista tukevaa palvelua, jonka toteuttava tekninen palveluntarjoaja ei saa siirrettäviä varoja haltuunsa, ellei kysymys ole maksutoimeksiantopalvelusta tai tilitietopalvelusta. Tästä säädetään nimenomaisesti direktiivin 3 artiklan j alakohdassa, jossa esimerkkeinä teknisistä tukipalveluista mainitaan tietojen käsittely ja tallentaminen, luottamusta ja yksityisyyttä suojaavat palvelut, tietojen ja henkilöllisyyden varmentaminen, tietotekniikan ja viestintäverkkojen tarjoaminen sekä maksupalveluissa käytettävien päätteiden ja laitteiden tarjoaminen ja ylläpitäminen. Esimerkiksi verkkoyritys, joka tarjoaa ainoastaan tietoverkon muiden teleyritysten käyttöön eikä itse tarjoa maksupalvelua, harjoittaisi maksupalvelun tarjoamista tukevaa palvelua.  

Lisäksi eräät teleyritysten viestintäpalvelua koskevan laskutuksensa yhteydessä palvelun käyttäjältä perimät vähäiset maksutapahtumat jäävät soveltamisalan ulkopuolelle, mistä säädetään 3 §:n 6 kohdassa.  

2 §.Soveltamisalaan kuulumattomat palvelut. Pykälän 1 ja 2 kohta vastaisivat voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 3 kohtaa, joka koskee rajatussa verkossa tai muulla rajatulla tavalla käytettäviin välineisiin perustuvien maksupalvelujen jättämistä lain soveltamisalan ulkopuolelle, muutettaisiin vastaamaan uuden maksupalveludirektiivin 3 artiklan k alakohdan säännöksiä. Direktiivin johdanto-osan mukaan vanhan direktiivin 3 artiklan k alakohdan rajattuja verkkoja koskevaa soveltamisalapoikkeusta on tulkittu liian laveasti, mikä ei ole vastannut direktiivin tarkoitusta. Uuden direktiivin 3 artiklan k(i) ja k(ii) alakohdan vastaavia poikkeuksia onkin jossain määrin kavennettu aikaisempaan verrattuna. Toisaalta direktiivin 3 artiklan k(iii) alakohta sisältää kokonaan uuden soveltamisalarajauksen. Pykälän 3 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi viimeksi mainittua vastaavalla säännöksellä. 

Lakia ei ehdotuksen mukaan sovellettaisi sellaisiin tarkemmin määriteltyihin erityisiin maksuvälineisiin perustuvaan palveluun, joita voidaan käyttää vain rajoitetusti. Kohdan a alakohdan mukaan tällainen olisi ensinnäkin palvelu, jossa maksuvälineitä voidaan käyttää hyödykkeen hankkimiseksi ainoastaan välineen liikkeeseenlaskijan käyttämissä tiloissa taikka liikkeeseenlaskijan kanssa suoraan tehdyn sopimuksen nojalla hyödykkeen tarjoajien rajatussa verkossa. Alakohdan säännös vastaisi voimassa olevaa lakia muuten, mutta rajatulta verkolta edellytettäisiin uuden direktiivin 3 artiklan k(i) alakohdan mukaisesti, että se perustuu maksuvälineiden liikkeeseenlaskijan ja hyödykkeiden tarjoajien välisiin suoriin sopimuksiin. Direktiivin johdanto-osassa mainitaan tällaisena tapauksena vähittäismyyntiketju, jossa asianomaiset yhteisöt ovat suoraan kytköksissä kaupallisella sopimuksella ja joka esimerkiksi käyttää myyntipaikoissaan yhtä, tavallisesti myös maksuvälineessä esiintyvää tuotemerkkiä. Johdanto-osassa myös nimenomaisesti todetaan, ettei samaa maksuvälinettä tule voida käyttää useammassa kuin yhdessä rajatussa verkossa.  

Edelleen kohdan b alakohdan mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisi sellaisiin erityisiin maksuvälineisiin perustuva palvelu, joita voidaan käyttää vain valikoimaltaan erittäin rajattujen hyödykkeiden hankkimiseksi, vaikka kyse ei olisikaan a alakohdassa tarkoitetusta hyödykkeiden tarjoajien rajatusta verkosta. Säännös vastaa uuden direktiivin 3 artiklan k(ii) alakohtaa ja poikkeaa voimassa olevasta laista, jossa muun muassa jossain määrin väljemmin säädetään ”määrättyjen hyödykkeiden” hankkimiseen käytettävissä olevista maksuvälineistä. Direktiivissä tai sen johdannossa ei ole tarkemmin määritelty, milloin sellaisten hyödykkeiden valikoima, joita maksuvälineillä voidaan hankkia, on erittäin rajattu. Johdanto-osassa mainitaan vain esimerkkinä tapaus, jossa maksuvälineen käyttö rajataan tiettyyn määrään toiminnallisesti yhteen liittyviä tavaroita tai palveluja myyntipaikan maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Tyypillisesti alakohdan soveltamisalaan kuuluvina maksuvälineinä voidaan kuitenkin mainita muun muassa maksuvälineet, joita käytetään pelkästään ravintolapalveluiden maksamiseen, samoin kuin maksuvälineet, joilla maksetaan vain liikuntapalveluja. Vastaava koskee esimerkiksi pelkästään terveydenhoitopalvelujen maksamiseen käytettäviä maksuvälineitä, samoin kuin matkakortteja ja muita ainoastaan liikenteen palvelujen maksamiseen käytettäviä maksuvälineitä. Tällaiset maksuvälineet voivat siis jäädä lain soveltamisalan ulkopuolelle, vaikka hyödykkeiden tarjoajien verkko olisi laajakin. 

Direktiivin johdanto-osassa todetaan yleisesti, että direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle voivat jäädä muun muassa kauppojen omat kortit, polttoainekortit, jäsenkortit, julkisen liikenteen matkakortit, pysäköintiliput ja ateriasetelit. Paperimuotoisten maksukuponkien kaltaisten maksuvälineiden — esimerkiksi lounassetelien sekä liikunta- ja kulttuuripalveluiden ostamiseen tarkoitettujen setelien — osalta on lisäksi syytä huomata, että ne jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle 3 §:n 2 kohdan perusteella (ks. myös HE 169/2009 vp s. 30). Toisaalta direktiivin johdanto-osassa todetaan, että jos erityiseen käyttötarkoitukseen osoitetusta maksuvälineestä kehittyy yleisväline, se ei enää jää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Rajatussa verkossa käytettävästä maksuvälineestä ei johdanto-osan mukaan olisi kyse yksin sillä perusteella, että välinettä voidaan käyttää hankintoihin lueteltujen eri kauppiaiden liikkeissä, koska sellaiset välineet on tyypillisesti suunniteltu jatkuvasti kasvavia palvelutarjoajien verkostoja varten.  

Viime kädessä tuomioistuimen tai valvontaviranomaisen arvioitavaksi kussakin yksittäistapauksessa jää, onko kysymys sellaisesta rajatusta verkosta tai erittäin rajatusta hyödykevalikoimasta, että palvelu jää lain soveltamisalan ulkopuolelle.  

Kohdan c alakohdan uuden säännöksen mukaan lakia ei myöskään sovellettaisi erityisiin rajoitetusti käytettäviin maksuvälineisiin perustuvaan palveluun, jos maksuvälineitä, jotka tarjotaan yrityksen taikka julkisoikeudellisen yhteisön tai laitoksen pyynnöstä ja jotka ovat voimassa vain yhdessä Euroopan talousalueen valtiossa, säännellään erityisistä sosiaalisista tai verotuksellisista syistä tiettyjen hyödykkeiden hankkimiseksi liikkeeseenlaskijan kanssa sopimuksen tehneiltä hyödykkeen tarjoajilta. Säännös vastaa direktiivin 3 artiklan k(iii) alakohtaa. Säännöksessä tarkoitettu erityisiin sosiaalisiin tai verotuksellisiin syihin perustuva sääntely voi direktiivin mukaisesti olla kansallisen tai alueellisen viranomaisen antamaa sääntelyä.  

Alakohdan säännös voi koskea muun muassa sellaisia henkilökuntaetujen tarjoamisessa käytettäviä maksuvälineitä, joita säännellään erityisistä verotuksellisista syistä. Säännöksellä voi olla merkitystä myös esimerkiksi, jos sosiaali- ja terveyspalveluja järjestettäessä otetaan käyttöön erityisesti säänneltyjä maksuvälineitä palveluiden hankkimiseksi yksityisiltä palveluntarjoajilta. Kulloisestakin maksuvälinettä koskevasta erityissääntelystä ja sopimuksista riippuu, jääkö palvelu lain soveltamisalan ulkopuolelle alakohdan nojalla. Tämäkin jää viime kädessä tuomioistuimen tai valvontaviranomaisen arvioitavaksi. 

3 §.Soveltamisalaan kuulumattomat maksutapahtumat. Pykälän 1 kohtaa muutettaisiin siten, että soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät vain tilanteet, joissa kauppaedustaja tai muu vastaava edustaja toimii ainoastaan maksajan tai maksunsaajan puolesta. Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät jatkossakin esimerkiksi erilaisten viranomaisten edellyttämien lupien myynti siten, että luvan myy asiamies, joka tilittää varat viranomaiselle (ks. myös HE 169/2009 vp s. 30). Sen sijaan tilanteet, joissa maksun välittävä asiamies toimii sekä maksajan että maksunsaajan puolesta, tulisivat lain soveltamisalaan. Tällaisia asiamiehiä ovat esimerkiksi sähköiset kauppapaikat, jotka saattavat yhteen ostajan ja myyjän sekä samalla välittävät maksun hyödykkeestä ostajalta myyjälle. Sanottu vastaa uuden maksupalveludirektiivin 3 artiklan b alakohdan sääntelyä. 

Pykälän 5 kohtaa täydennettäisiin siten, että soveltamisalan ulkopuolelle jätettäisiin paitsi konserniin kuuluvien yritysten väliset maksutapahtumat, jos maksupalvelun välittäjä kuuluu näiden kanssa samaan ryhmään, myös tällaisiin maksutapahtumiin liittyvät palvelut. Tämä vastaa uuden maksupalveludirektiivin 3 artiklan n alakohtaa. Ryhmän määritelmän osalta viitattaisiin maksulaitoslain (297/2010) 5 §:n 8 kohtaan. 

Pykälän 6 kohdassa rajattaisiin eräät pienehköt maksutapahtumat, joissa teleyritys toimii maksun välittäjänä, lain soveltamisalan ulkopuolelle. Rajaus vastaa uuden maksupalveludirektiivin 3 artiklan l alakohtaa, joka koskee sähköisten viestintäverkkojen ja viestintäpalvelujen tarjoajien välittämiä maksutapahtumia. Teleyrityksellä tarkoitetaan tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) mukaan yritystä, joka tarjoaa verkkopalvelua tai viestintäpalvelua. Tietoyhteiskuntakaaren viestintäverkon määritelmä vastaa uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 41 alakohdan määritelmää ja viestintäpalvelun määritelmä puolestaan uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 42 alakohdan määritelmää. 

Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät eräät tarkemmin määritellyt maksutapahtumat, jotka teleyritys perii viestintäpalvelun käyttöön perustuvan laskutuksensa yhteydessä käyttäjältä ja joiden määrä on enintään 50 euroa. Kohdan a alakohdan mukaan tällaisia kyseisen rajan puitteissa lain soveltamisalan ulkopuolelle jääviä maksutapahtumia olisivat maksut digitaalisen sisällön tai ääniperusteisten palvelujen ostamista varten. Digitaalisella sisällöllä tarkoitetaan uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 43 alakohdan mukaisesti digitaalisessa muodossa tuotettavia ja tarjottavia hyödykkeitä, joiden käyttö tai kulutus on rajoitettu tekniseen laitteeseen ja joihin ei sisälly minkäänlaista fyysisen tavaran tai palvelun käyttöä tai kulutusta.  

Kohdan b alakohdan mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle kyseisen 50 euron rajan puitteissa jääviä maksutapahtumia olisivat myös maksutapahtumat, jotka toteutetaan sähköisestä laitteesta tai sen välityksellä siten, että suoritus tehdään hyväntekeväisyyteen taikka maksuksi matka-, pysäköinti- tai pääsylipuista taikka muista sen kaltaisista lipuista. Viimeksi mainittu vastaa direktiivin johdanto-osan kappaletta 16, jossa esimerkkeinä direktiivissä tarkoitettujen lippujen käyttötarkoituksista mainitaan matkaliput, viihde, autojen paikoitus ja tapahtumiin pääsy. Poikkeuksen piiriin eivät sen sijaan kuuluisi tilanteet, joissa kyse on fyysisten tavaroiden maksamisesta.  

Pykälän 6 kohdassa tarkoitettujen maksutapahtumien jääminen lain soveltamisalan ulkopuolelle edellyttäisi lisäksi, että niiden kaikkien yhteenlaskettu määrä kuukaudessa pysyisi laissa säädetyn kuukausikohtaisen enimmäismäärän puitteissa eli olisi enintään 300 euroa kuukaudessa käyttäjää kohden. Mainittua rajaa sovellettaisiin riippumatta siitä, laskutetaanko maksutapahtumat jälkikäteen vai maksetaanko ne teleyritykselle etukäteen, kuten direktiivin 3 artiklan l alakohdan ensimmäisestä ja toisesta luetelmakohdasta käy nimenomaisesti ilmi.  

Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. 

4 §.Palveluntarjoajan sijainnista ja maksutapahtumassa käytettävästä valuutasta johtuvat poikkeukset tiedonantovelvollisuudesta. Pykälässä ja jäljempänä 5 §:ssä säädetään eräistä maksupalvelulain soveltamista koskevista rajoituksista sellaisten maksutapahtumien osalta, joilla on Euroopan talousalueen ulkopuolinen kytkentä. Näillä rajoituksilla on merkitystä vain, kun Suomen laki ylipäätään tulee sovellettavaksi. Viimeksi mainittu lainvalintakysymys ratkaistaan sovellettavien yleisten kansainvälisyksityisoikeudellisten sääntöjen mukaisesti. 

Käsillä olevan pykälän nykyisen 1 momentin mukaan mitä 12 §:n 5 ja 7 kohdassa sekä 18 §:ssä säädetään toteuttamisaikaa ja perittäviä kuluja koskevien tietojen antamisesta ei sovelleta maksutapahtumaan, 1) jonka toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja, tai 2) joka on muun valuutan kuin euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräinen. Vastaava koskee pykälän 3 momentin mukaan 16, 17 ja 22 §:ää siltä osin kuin niissä säädetään 12 §:n 5 ja 7 kohdassa tarkoitettujen tietojen antamisesta. Koska 12 §:ään on lailla 1057/2016 lisätty uusi 2 momentti, sen edellä tarkoitetut tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset ovat nykyisin 12 §:n 1 momentin 5 ja 7 kohdassa. 

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdasta johtuvana lähtökohtana on, että direktiiviä sovelletaan Euroopan talousalueella tarjottaviin maksupalveluihin. Direktiivin 2 artiklan 2—4 kohdan III ja IV osaston soveltamista koskevista tarkemmista säännöksistä seuraa, että direktiivin tiedonantovelvollisuutta sekä maksupalvelujen tarjoamiseen ja käyttöön liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä sovelletaan kokonaisuudessaan Euroopan talousalueen valtion valuutassa toteutettaviin maksutapahtumiin, jos sekä maksajan että maksunsaajan palveluntarjoaja tai maksutapahtuman yksinään toteuttava palveluntarjoaja sijaitsee Euroopan talousalueella (2 kohta). Palveluntarjoajalla on tässä yhteydessä ymmärrettävä maksutapahtuman varsinaisesta toteuttamisesta vastuussa olevaa maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajaa eikä esimerkiksi pelkkään maksutapahtuman käynnistämiseen käytettävää maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa. Lisäksi silloinkin, kun maksutapahtuma toteutetaan muussa kuin Euroopan talousalueen valtion valuutassa tai kun vain yksi palveluntarjoajista sijaitsee Euroopan talousalueella, direktiivin III ja IV osastoa sovelletaan Euroopan talousalueella toteutettavien maksutapahtuman osien osalta, lukuun ottamatta eräitä erikseen lueteltuja säännöksiä (3 ja 4 kohta).  

Myös nyt kysymyksessä olevan pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetaan tilannetta, jossa maksutapahtuman varsinaiseen toteuttamiseen osallistuva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella, eikä esimerkiksi maksutapahtuman pelkkään käynnistämiseen käytettävän maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan sijainnilla ole kohtaa sovellettaessa merkitystä. Näin ollen pykälä täyttää direktiivin 2 artiklan 2 kohdasta johtuvan vaatimuksen siitä, että kummankin maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuvan palveluntarjoajan sijaitessa Euroopan talousalueella ja maksutapahtuman ollessa Euroopan talousalueen valtion valuutan määräinen direktiivin tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä sovelletaan kokonaisuudessaan.  

Direktiivin 2 artiklan 3 ja 4 kohdasta seuraa, että tilanteissa, joissa maksutapahtuma toteutetaan muussa kuin Euroopan talousalueen valtion valuutassa tai joissa vain yksi maksupalveluntarjoajista sijaitsee Euroopan talousalueella, ei sovelleta direktiivin 45 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, 52 artiklan 2 kohdan e alakohtaa eikä 56 artiklan a alakohtaa. Käsillä olevassa pykälässä lain soveltamisen ulkopuolelle suljetut edellä selostetut säännökset vastaavat direktiivin kyseisiä säännöksiä siltä osin kuin niissä säädetään maksupalvelun toteuttamisaikaa koskevien tietojen antamisesta. Sanottujen säännösten soveltaminen voidaan jatkossakin sulkea pois pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan valuuttaan ja maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuvan palveluntarjoajan sijaintiin liittyvillä perusteilla. Sen sijaan direktiivin 3 ja 4 kohdassa ei mainita säännöksiä, jotka koskevat perittäviä kuluja koskevien tietojen antamista, joten näiden soveltamista ei voida enää jatkossa sulkea pois nykyistä vastaavalla tavalla. Esitetyillä perusteilla ehdotetaan, että pykälän 1 momentista poistetaan viittaukset ja maininnat, jotka liittyvät perittäviä kuluja koskevien tietojen antamiseen.  

Pykälän 2 momentti, jossa on nykyään kuluihin liittyvää tiedonantovelvollisuutta koskevia täydentäviä säännöksiä, korvattaisiin direktiivin 2 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisella rajoituksella, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa kuluja koskeva tiedonantovelvollisuus ei ulotu sellaisiin maksutapahtuman osiin, jotka toteutetaan Euroopan talousalueen ulkopuolella. Vaikka kyseisen direktiivin mukaisen rajoituksen tarkempi sisältö on jossain määrin tulkinnanvarainen, säännöstä on pidetty tarpeellisena sen turvaamiseksi, että maksupalveluja, joilla on kytkentä Euroopan talousalueen ulkopuolisiin valtioihin, voidaan jatkossakin tarjota nykyisessä laajuudessa. Kulujen suhteen noudatettava lainsäädäntö ja sovellettavat käytännöt Euroopan talousalueen ulkopuolella voivat poiketa merkittävästi täkäläisestä, minkä vaikeuttaa täällä toimivien palveluntarjoajien toimintaa, jos käyttäjältä perittäviä kuluja koskeva tiedonantovelvollisuus ulotetaan myös Euroopan talousalueen ulkopuolella toteutettaviin maksutapahtuman osiin.  

Nykyisen momentin jälkimmäistä virkettä vastaavalla tavalla palveluntarjoajan olisi kuitenkin kysymyksessä olevassa tilanteessa — sen lisäksi, että palveluntarjoajan on aina annettava tiedot perittävistä kuluista Euroopan talousalueella toteutettavien maksatapahtuman osien osalta — ilmoitettava maksupalvelun käyttäjälle, että tältä saatetaan periä muitakin kuluja kuin ne, joista palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus koskee. 

5 §.Muut palveluntarjoajan sijainnista ja maksutapahtumassa käytettävästä valuutasta johtuvat rajoitukset. Pykälän 1 momentissa on nykyisin suljettu pois lain 39, 45—48, 64, 65, 67, 70, 79, 80 ja 88 §:n soveltaminen maksutapahtumaan, 1) jonka toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja, tai 2) joka on muun valuutan kuin euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräinen. Poissuljennan perusteet vastaavat 4 §:n 1 momentin mukaisia perusteita, ja niiden suhdetta direktiivin 2 artiklan 2—4 kohtaan on käsitelty 4 §:n perusteluissa. 

Momentissa nykyisin mainituista maksupalvelulain säännöksistä vain maksutapahtuman täysimääräisyyttä koskevan 45 §:n ja maksajan palveluntarjoajan noudatettavaa toteuttamisaikaa koskevan 47 §:n soveltaminen voidaan jatkossa sulkea nykyiseen tapaan pois sekä momentin 1 että 2 kohdan mukaisilla vaihtoehtoisilla perusteilla. Kyseiset säännökset vastaavat direktiivin 81 artiklaa ja 83 artiklan 3 kohtaa, jotka jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sekä direktiivin 2 artiklan 3 että 4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi tämän mukaiseksi. 

Osa käsillä olevan pykälän 1 momentissa nykyisin mainituista maksupalvelulain säännöksistä tai niitä vastaavista ehdotettavista säännöksistä voidaan kuitenkin jatkossa sulkea lain soveltamisen ulkopuolelle sillä perusteella, että maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja, mutta ei maksutapahtuman valuutan perusteella. Tällaisia ovat maksutapahtuman toteuttamisesta perittäviä kuluja koskeva 46 §, palveluntarjoajan vastuuta koskevat 64 §:n 1, 3 ja 4 momentti, 65 ja 67 § sekä 74 §:n 1 momentti sekä maksupalautusta koskevat 79 ja 80 § sikäli kuin ne vastaavat direktiivin 62 artiklan 2 ja 4 kohtaa sekä 76, 77, 89 ja 92 artiklaa, jotka jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa mutta eivät 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa. Sanotusta ehdotetaan säädettäväksi pykälän 2 momentissa. Poikkeuksena olisi 74 §:n 1 momentti sikäli kuin kun kysymys on 64 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta eli maksutoimeksiantopalvelun käyttöön liittyvistä vastuukysymyksistä. Näistä säädetään direktiivin 90 artiklassa, jota ei ole suljettu direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle edellä esitetyllä tavalla. Käytännössä viimeksi sanottu tarkoittaa, että kun maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja ja maksajan tiliä pitävä palveluntarjoaja sijaitsevat Euroopan talousalueella, sovelletaan näiden väliseen vastuunjakoon 64 §:n 2 momenttia ja 74 §:ää, vaikka maksunsaajan palveluntarjoaja sijaitsisi Euroopan talousalueen ulkopuolella.  

Edelleen pykälän 1 momentissa nykyisin mainittu maksunsaajan palveluntarjoajan noudatettavaa toimittamisaikaa koskeva maksupalvelulain 48 § voidaan jatkossa sulkea lain soveltamisen ulkopuolelle sillä perusteella, että maksutapahtuma on muun valuutan kuin euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräinen, mutta ei palveluntarjoajan sijaintiin liittyvällä perusteella. Sama koskee 52 §:ää, jossa säädetään maksutilille tehtävästä käteispanosta ja joka on jo käsillä olevan pykälän nykyisen 2 momentin mukaan suljettu kyseisissä tilanteissa lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseiset säännökset vastaavat direktiivin 83 artiklan 3 kohtaa ja 85 artiklaa, jotka jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa mutta eivät 4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa. Sen sijaan käsillä olevan pykälän nykyisessä 2 momentissa maksutapahtuman valuuttaan liittyvällä perusteella soveltamisen ulkopuolelle jätetyt maksunsaajan palveluntarjoajan noudatettavaa toteuttamisaikaa koskeva 49 § ja arvopäivää koskeva 51 § tulisivat jatkossa sovellettaviksi maksutapahtuman valuutasta riippumatta. Nämä vastaavat direktiivin 87 artiklan säännöksiä, joita ei ole suljettu direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa. Toisaalta 49 §:ään ehdotettava uusi 2 momentti oikeuttaisi sopimaan pidemmästä toteuttamisajasta direktiivin 87 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa Euroopan talousalueen ulkopuolisiin valuuttoihin liittyvissä valuutanmuuntotilanteissa.  

Käsillä olevan pykälän uuteen 3 momenttiin ehdotetaan näillä perusteilla maksutapahtuman valuuttaan perustuvia soveltamisalan rajauksia, jotka osittain vastaavat nykyistä 2 momenttia. 

8 §.Määritelmät. Pykälän 6 kohtaan tehtäisiin sanamuodollinen täsmennys, jotta tilisiirron määritelmä vastaisi täsmällisemmin uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 24 alakohdan määritelmää. Asiallisesti tilisiirron määritelmä ei muuttuisi. 

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin lain 1 §:n 1 momentin 6 kohdan mukainen maksupalvelu eli maksutoimeksiantopalvelu. Tällä tarkoitettaisiin palvelua, jossa palveluntarjoaja käynnistää toisen palveluntarjoajan pitämää maksutiliä koskevan maksutoimeksiannon maksupalvelun käyttäjän pyynnöstä. Määritelmä vastaa uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 15 alakohtaa. Kuten direktiivin johdanto-osassa (kappale 27) on selostettu, tällaisia palveluja voidaan käyttää esimerkiksi sähköisen kaupankäynnin yhteydessä, jolloin maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja käynnistää tilisiirtoa koskevan maksutoimeksiannon käyttäen ostajan maksutiliä tämän puolesta ja voi heti sen jälkeen välittää myyjälle tiedon käynnistämisestä, jolloin myyjä voi puolestaan tehdä oman suorituksensa kuten toimittaa tavaran ostajalle. Maksajan oikeudesta käynnistää maksutapahtuma maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä säädettäisiin uudessa 38 a §:ssä, minkä lisäksi lakiin ehdotetaan useita uusia maksutoimeksiantopalvelua koskevia säännöksiä muun muassa tiedonantovelvollisuudesta, palveluntarjoajan vastuusta ja erinäisistä muista kysymyksistä.  

Pykälän 10 kohdassa määriteltäisiin puolestaan lain 1 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettu tilitietopalvelu palveluksi, jossa palveluntarjoaja antaa tietoverkon välityksellä koottua tietoa toisen palveluntarjoajan tai useamman palveluntarjoajan pitämistä maksupalvelun käyttäjän maksutileistä. Toisen palveluntarjoajan pitämiä maksutilejä voi olla yksi tai useampia. Mahdollista olisi myös, että tilejä pitävä palveluntarjoaja tarjoaa tilitietopalvelun muodossa koottua tietoa yhtäältä itse pitämistään ja yhden tai useamman toisen palveluntarjoajan pitämistä maksutileistä. Määritelmä vastaa uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 16 alakohtaa. Tilitietopalvelua koskevat aineelliset säännökset olivat 8 a luvussa.  

Pykälän 11—23 kohta vastaisivat asiallisesti voimassa olevan pykälän 9—21 kohtaa.  

Pykälän 24 kohdassa määriteltäisiin vahva tunnistaminen uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 30 kohdan mukaisesti. Vahvalla tunnistamisella tarkoitetaan maksupalvelun käyttäjän sähköistä tunnistamista, jossa suojataan tunnistamistiedon luottamuksellisuutta ja käytetään menettelyä, joka perustuu vähintään kahteen kohdan mukaisista kolmesta toisistaan riippumattomasta vaihtoehdosta. Nämä vaihtoehdot ovat tieto eli jokin, mitä vain maksupalvelun käyttäjä tietää (a alakohta), hallussapito eli jokin, mitä vain maksupalvelun käyttäjällä on hallussaan (b alakohta) sekä maksupalvelun käyttäjän yksilöivä ominaisuus (c alakohta).  

Kohdan a alakohdassa tarkoitetaan esimerkiksi salasanaa, jonka käyttäjä joutuu antamaan käyttäjätunnuksensa yhteydessä. Kohdan b alakohdassa puolestaan tarkoitetaan tunnistusvälinettä, jonka sisältämän tiedon perusteella käyttäjäidentiteetti pystytään määrittämään. Esimerkkejä tällaisesta ovat sirukortti, tietyllä SIM-kortilla varustettu matkapuhelin tai käyttäjän mobiililaitteelle asennettu tunnistussovellus. Kohdan c alakohdassa tarkoitetaan käytännössä jotain käyttäjän biometristä ominaisuutta, kuten sormenjälkeä, kasvojen muotoa tai silmän iiristä.  

Palveluntarjoajan velvollisuudesta käyttää vahvaa tunnistamista säädetään ehdotetussa 85 b §:ssä, jonka 4 momentin mukaan vahvan tunnistamisen on täytettävä direktiivin 98 artiklan nojalla annettavissa komission teknisissä sääntelystandardeissa asetetut tarkemmat vaatimukset. Koska lakiin ehdotettava direktiivin mukainen vahvan tunnistamisen määritelmä on suhteellisen yleisluontoinen, tarkoittaa sanottu käytännössä, että laissa edellytetyn vahvan tunnistamisen tarkempi sisältö määräytyy olennaisesti mainittujen tulevaisuudessa annettavien komission teknisten sääntelystandardien perusteella. 

Maksupalvelulain ja maksupalveludirektiivin ”vahvan tunnistamisen” määritelmä on itsenäinen suhteessa ”vahvan sähköisen tunnistamisen” määritelmään, joka on vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa. Maksupalveludirektiivin ”vahvan tunnistamisen” käsite on myös itsenäinen suhteessa sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla ja direktiivin 1999/93/EY kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 910/2014 (eIDAS-asetus). Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan vahvan sähköisen tunnistamisen määritelmässä viitataan eIDAS-asetuksen 8 artiklassa tarkoitettuihin korotetun tai korkean varmuustason vaatimuksiin.  

Se, missä määrin yhden lain mukainen vahva tunnistaminen voi täyttää myös toisen lain mukaisen vahvan tunnistamisen vaatimukset, riippuu muun muassa edellä mainituista komission teknisistä sääntelystandardeista. Vaikka lakia vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista ei sovelleta yhteisöön, joka käyttää omaa tunnistamismenetelmäänsä omien asiakkaidensa tunnistamiseen omissa palveluissaan, ja lakien soveltamisalat ovat siten erilaiset, sanotulla on merkitystä muun muassa sen takia, että pankkien verkkopankkitunnuksia on Suomessa laajasti käytetty paitsi pankin omien asiakkaiden tunnistamiseen myös vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa tarkoitettuina tunnistusvälineinä, joilla on tunnistauduttu muihin palveluihin.  

Pykälän 25 kohdassa määriteltäisiin henkilökohtaiset turvatunnukset uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 31 alakohdan mukaisesti henkilökohtaisiksi toiminnoiksi, jotka maksupalveluntarjoaja antaa maksupalvelun käyttäjälle tunnistamistarkoituksiin. Kysymys on tyypillisesti edellä tarkoitettuun vahvaan tunnistamiseen käytettävistä tunnistusvälineistä, mutta käsite on yleisempi, millä voi olla merkitystä esimerkiksi silloin, kun vahvaa tunnistamista ei edellytetä.  

Direktiivin mukainen sanamuoto ”maksupalveluntarjoaja antaa” on ymmärrettävä laajasti niin, että henkilökohtaisten turvatunnusten määritelmän piiriin kuuluvat esimerkiksi maksupalvelun käyttäjän biometriset ominaisuudet, jos niiden käyttämisestä tunnistamistarkoituksiin on sovittu palveluntarjoajan ja maksupalvelun käyttäjän välillä.  

Henkilökohtaisissa turvatunnuksissa voi samalla olla kysymys pykälän 11 kohdassa tarkoitetusta maksuvälineestä, jos niitä on sovittu käytettävän maksutoimeksiantoihin. 

Pykälän 26 kohdassa puolestaan määriteltäisiin arkaluonteiset maksutiedot uuden maksupalveludirektiivin 4 artiklan 32 alakohdan mukaisesti. Näitä olisivat henkilökohtaisten turvatunnusten lisäksi muutkin maksutiedot, joita voidaan väärinkäyttää petollisiin tarkoituksiin. Tällaisina ei kuitenkaan pidettäisi tilinhaltijan nimeä ja tilinumeroa. Määritelmää käytetään lain 38 a §:ssä, jonka mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja ei saa tallentaa maksupalvelun käyttäjän arkaluonteisia maksutietoja, ja 82 b §:ssä, jonka mukaan tilitietopalvelun tarjoaja ei saa pyytää maksutileihin liittyviä arkaluonteisia maksutietoja. Direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajien ja tilitietopalvelun tarjoajien toimintojen osalta tilinhaltijan nimi ja tilinumero eivät ole arkaluonteisia maksutietoja.  

Muilta osin pykälä säilyisi ennallaan. 

9 §.Yleissäännös annettavista tiedoista ja ilmoituksista. Pykälän 1 momentin sanamuotoa selvennettäisiin käytettävän kielen osalta. Sanamuoto vastaisi tältä osin ehdotettavan 86 a §:n 1 momentin sanamuotoa. Asiallisesti momentti pysyisi ennallaan. 

12 §.Maksupalvelusta ja maksutilistä annettavat tiedot. Pykälän, joka koskee puitesopimuksesta ja jäljempänä luvussa olevien viittaussäännösten johdosta eräiltä osin myös erillistä maksutapahtumaa koskevasta sopimuksesta annettavia ennakkotietoja, 1 momenttiin tehtäisiin eräitä uudesta direktiivistä johtuvia muutoksia.  

Momentin 2 ja 3 kohtaa täydennettäisiin siten, että yksilöivää tunnistetta ja muita vastaavia tietoja sekä suostumuksen antamista ja peruuttamista koskevat tiedonantovelvollisuudet soveltuisivat myös tilanteisiin, joissa maksaja käyttää maksutoimeksiantopalvelua. Muutokset perustuvat uuden maksupalveludirektiivin 45 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sekä 52 artiklan 2 kohdan b ja c alakohtaan. 

Momentin 11 kohtaan ehdotetaan uutta säännöstä, joka koskee maksutuotemerkkien yhdistelmäkäyttöön (co-badging) korttipohjaisissa maksuvälineissä liittyvää velvollisuutta ennakkotietojen antamiseen. Selvyyden vuoksi kohdassa säädettäisiin direktiivin 52 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaisesti, että palveluntarjoajan on tällaisissa tilanteissa annettava tieto lain 1 §:n 2 momentissa mainitun korttimaksujen siirtohintoja koskevan asetuksen 8 artiklan mukaisista oikeuksista. Asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa palveluntarjoajan on annettava kuluttajalle selkeät ja objektiiviset tiedot saatavana olevista maksutuotemerkeistä ja niiden ominaisuuksista, kuten toimivuudesta, kustannuksista ja turvallisuudesta. Maksutuotemerkillä tarkoitetaan asetuksen 2 artiklan 30 alakohdan mukaan mitä tahansa materiaalista tai digitaalista nimeä, nimitystä, merkkiä, tunnusta tai niiden yhdistelmää, jolla voidaan osoittaa, minkä maksukorttijärjestelyn puitteissa korttipohjaiset maksutapahtumat toteutetaan. Maksutuotemerkkien yhdistelmäkäytöllä puolestaan tarkoitetaan asetuksen 2 artiklan 31 alakohdan mukaan kahden tai useamman maksutuotemerkin tai samalle tuotemerkille kuuluvan kahden tai useamman maksusovelluksen sisällyttämistä samalle korttipohjaiselle maksuvälineelle. Direktiivin 4 artiklan 47 ja 48 alakohta sisältävät asiallisesti vastaavat määritelmät. 

Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

14 §.Varotoimista, vastuukysymyksistä ja oikeussuojakeinoista annettavat tiedot. Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin uuden maksupalveludirektiivin 52 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti, että puitesopimuksesta on ennakkotietona annettava myös selvitys turvallisesta menettelystä, jolla palveluntarjoaja ilmoittaa maksupalvelun käyttäjälle petolliseen toimintaan tai turvallisuuteen liittyvistä uhkista. Kysymys on käyttäjän varoittamisesta muun muassa tilanteissa, jossa petollisilla viestillä — usein palveluntarjoajan nimissä esiintyen — koetetaan saada maksupalvelun käyttäjä luovuttamaan henkilökohtaiset turvatunnuksensa viestin lähettäjälle. Direktiivin mukaisesti kohta koskee ilmoittamista sekä epäillystä että todetusta petollisesta toiminnasta. Muilta osin pykälä vastaisi asiallisesti nykyistä ja vain kohtien numerointi osittain muuttuisi.  

15 §.Puitesopimuksen muuttamista ja irtisanomista koskevista ehdoista annettavat tiedot. Pykälän 1 kohtaan ehdotetaan vastaavaa kielellistä selvennystä kuin siinä tarkoitettua sopimusehtoa koskevaan aineelliseen säännökseen 30 §:n 2 momentissa. Muutoksen syitä on käsitelty jäljempänä 30 §:n perusteluissa.  

17 a §.Palvelumaksuja koskeva tietoasiakirja ja sanasto. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin vain lakiteknisiä tarkistuksia.  

17 b §.Palvelumaksuerittely. Pykälän 1 momentin sanamuotoa muutettaisiin vastaamaan nykyistä paremmin maksutileihin liittyvien maksujen vertailukelpoisuudesta, maksutilien siirtämisestä ja mahdollisuudesta käyttää perusmaksutilejä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/92/EU 5 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan palvelumaksuerittely on annettava kuluttajan pyynnöstä paperilla. Samalla momentin sanamuotoa muutettaisiin vastaamaan maksupalvelulain käsitteistöä 8 §:n 22 kohdassa tarkoitetun pysyvän tavan osalta. Momenttiin ja pykälän 2 momenttiin tehtäisiin myös lakiteknisiä tarkistuksia. 

19 §.Toteutetusta maksutapahtumasta maksajalle annettavat tiedot. Pykälän 3 momenttia täydennettäisiin säännöksellä, jonka mukaan maksaja voi vaatia, että 1 momentissa tarkoitetut tiedot annetaan määräajoin sovitulla tavalla noudattaen, mitä 2 momentissa säädetään. Puitesopimuksessa on mainittava tästä oikeudesta. Lain 26 §:stä seuraa, että tiedot on annettava maksutta. 

Viittaus 2 momenttiin tarkoittaa, että tietoja ei voida maksajan 3 momentissa tarkoitetusta vaatimuksestakaan antaa harvemmin kuin kuukausittain. Edelleen viittaus tarkoittaa, että tietojen antamistavasta voidaan sopia vastaavassa laajuudessa kuin siitä voidaan ylipäätään 2 momentin mukaan sopia puitesopimuksessa. Jos antamistavasta ei sovita, tiedot on toimitettava kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. 

Maksajan nyt kysymyksessä oleva oikeus ei koske tilannetta, jossa on jo 2 momentin mukaisesti sovittu tietojen antamisesta tietyin tavoin ja tietyin määräajoin. Tämä voi perustua esimerkiksi puitesopimuksen alkuperäiseen ehtoon tai maksajan aikaisemmin esittämään 3 momentin mukaiseen vaatimukseen.  

Muutoksella pannaan täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 57 artiklan 2 kohta.  

22 §.Ennakkotiedot erillistä maksutapahtumaa koskevasta sopimuksesta. Pykälän 1 momentin viittaus 12 §:n 2, 5 ja 7 kohtaan oikaistaisiin koskemaan 12 §:n 1 momentin 2, 5 ja 7 kohtaa, koska 12 §:ään on lailla 1057/2016 lisätty uusi 2 momentti. 

25 a §.Ennakkotiedot erillisestä maksutoimeksiannon käynnistämistä koskevasta sopimuksesta. Pykälään ehdotetaan uuden maksupalveludirektiivin 44 ja 45 artiklan mukaisia säännöksiä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta. 

Pykälän säännökset koskevat maksajan ja maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välistä erillistä sopimusta maksutoimeksiannon käynnistämisestä. Sen sijaan pykälän säännösten soveltumiseen ei vaikuta se, onko itse maksutapahtuma puitesopimuksesta erillinen vai kuuluuko se — kuten yleensä — maksajan ja tiliä pitävän palveluntarjoajan välisen puitesopimuksen piiriin. Tämä vastaa direktiivin tarkoitusta, vaikka asiaa koskevat säännökset ovat direktiivin III osaston 2 luvussa, joka direktiivin 43 artiklan mukaan koskee puitesopimuksesta erillisiä maksutapahtumia. 

Maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuuteen sovellettaisiin 1 momentin mukaan ensinnäkin, mitä 22 §:ssä säädetään erillistä maksutapahtumaa koskevasta sopimuksesta annettavista ennakkotiedoista. Yleensä olisi siis annettava ainakin tiedot maksutoimeksiannon käynnistämiseen tarvittavasta yksilöivästä tunnisteesta tai vastaavista tiedoista, maksutoimeksiantopalvelun toteuttamisen enimmäisajasta sekä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalle suoritettavista palvelumaksuista. Mahdollisesti olisi annettava muitakin tietoja siten kuin 22 §:ssä säädetään. Myös tietojen antamisen tavan ja ajankohdan osalta olisi noudatettava 22 §:n säännöksiä. Momentin säännökset vastaavat direktiivin 44 artiklan sekä 45 artiklan 1 ja 3 kohdan säännöksiä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajien osalta.  

Lain lähtökohtana on, että kunkin palveluntarjoajan on yleensä annettava tiedonantovelvollisuutensa piiriin kuuluvat tiedot omien palvelujensa osalta. Tämä vastaa direktiiviä, jonka eräissä artikloissa (44 artiklan 1 kohta sekä 48 ja 49 artikla) asiasta on nimenomaisesti mainittu. Maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuus ei siten yleensä koske esimerkiksi sellaisia palvelumaksuja, jotka tiliä pitävä palveluntarjoaja perii maksajalta, vaan näitä koskeva tiedonantovelvollisuus on tiliä pitävällä palveluntarjoajalla. Maksutiliä pitävän palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus ei puolestaan tavallisesti koske maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan ja maksajan väliseen sopimussuhteeseen liittyviä seikkoja. Toisaalta maksupalvelulain säännösten lisäksi huomioon on otettava muun muassa kuluttajansuojalain 2 luvun säännökset, jotka kieltävät harhaanjohtavien tietojen antamisen. Harhaanjohtavuudesta voi olla kysymys esimerkiksi, jos palveluntarjoaja antaa tiedot omista palvelumaksuistaan sellaisella tavalla, että kuluttajalle syntyy käsitys, jonka mukaan kyse on kaikkien maksutapahtumasta perittävien kulujen kokonaismäärästä, vaikka kuluttajan on tämän lisäksi maksettava muiden palveluntarjoajien perimiä kuluja. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on lisäksi annettava maksajalle ennen maksutoimeksiannon käynnistämistä 11 §:n 1—3 ja 5 kohdassa tarkoitetut tiedot itsestään ja toimintaansa valvovasta viranomaisesta. Nämä tiedot olisi, samoin kuin 12 §:n 2, 5 ja 7 kohdassa tarkoitetut tiedot, annettava aina riippumatta esimerkiksi sellaisista erityisistä edellytyksistä, jotka 22 §:n mukaan koskevat velvollisuutta muiden 11—15 §:ssä tarkoitettujen tietojen antamiseen. Tietojen antamisen tapaan ja ajankohtaan sovellettaisiin 22 §:n säännöksiä. Momentin säännökset vastaavat direktiivin 44 artiklaa maksutoimeksiantopalvelun tarjoajien osalta sekä 45 artiklan 2 kohtaa.  

25 b §.Maksutoimeksiannon käynnistämisen jälkeen annettavat tiedot. Pykälään ehdotetaan uuden maksupalveludirektiivin 46 ja 47 artiklan mukaisia säännöksiä siitä, mitä tietoja maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on annettava maksutoimeksiannon käynnistämisen jälkeen. Vaikka nämäkin direktiivin säännökset ovat puitesopimuksen piiriin kuulumattomia erillisiä maksutapahtumia koskevassa direktiivin III osaston 2 luvussa, ehdotetaan direktiivin ilmeisen tarkoituksen mukaisesti, että pykälän säännökset koskevat kaikkia tilanteita, joissa maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja on käynnistänyt maksutoimeksiannon. Sen sijaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaan, joka vain käynnistää maksutapahtuman antamalla maksutoimeksiannon maksajan pyynnöstä toiselle palveluntarjoajalle, ei sovelleta esimerkiksi maksutoimeksiannon vastaanottamisen jälkeen annettavia tietoja tai toteutetusta maksutapahtumasta annettavia tietoja koskevia säännöksiä. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan olisi välittömästi toimeksiannon käynnistämisen jälkeen toimitettava maksajalle tai asetettava tämän saataville tieto maksutoimeksiannon käynnistämisestä. Momentin 2 kohdan mukaan olisi myös annettava tieto, jonka avulla maksutapahtuma voidaan tunnistaa ja 3 kohdan mukaan maksutapahtuman yhteydessä siirrettävät tiedot. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan samoja tietoja kuin lain 20 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 24 §:n 1 momentin 2 kohdassa. Edelleen 4 kohdan mukaan maksajalle olisi annettava tieto maksutapahtuman määrästä. Vielä 5 kohdan mukaan olisi annettava tieto maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan maksajalta perimien kulujen määrästä sekä, jos mahdollista, kulujen erittely.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksunsaajalle olisi vastaavasti annettava 1 momentissa tarkoitetut tiedot tämän osalta sekä, jos mahdollista, lisäksi tieto, jonka avulla maksunsaaja voi tunnistaa maksajan. Tavallisesti tiedonantovelvollisuus maksunsaajaa kohtaan koskisi maksajan tunnistamiseksi annettavien tietojen lisäksi 1 momentin 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja. Sen sijaan 1 momentin 5 kohdan kuluja koskeva tiedonantovelvollisuus ei tavallisesti soveltuisi, koska maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja perii kulut maksajalta eikä maksunsaajalta.  

Pykälän 1 ja 2 momentin säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 46 artikla.  

Pykälän 3 momentin mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan olisi asetettava maksutiliä pitävän palveluntarjoajan saataville tiedot, joiden avulla maksutapahtuma voidaan tunnistaa. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 47 artikla, jonka mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on asetettava maksutapahtuman viitetiedot maksajan tiliä ylläpitävän palveluntarjoajan saataville.  

26 §.Tietojen antamisesta sekä oikaisu- ja varotoimista perittävät kulut. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin lain 68 §:ään ehdotettavista muutoksista johtuva lakitekninen muutos.  

28 §.Valuutan muuntaminen. Pykälää täydennettäisiin uuden direktiivin 59 artiklan 2 kohdan edellyttämällä tavalla niin, että myös silloin, kun valuutan muuntopalvelua tarjotaan ennen maksutapahtuman käynnistämistä pankkiautomaatissa, maksajalle on ennen käynnistämistä ilmoitettava valuutan muuntamisesta aiheutuvat kulut ja käytettävä vaihtokurssi. Pankkiautomaatilla tarkoitetaan yleiskielen mukaisesti muunkin palveluntarjoajan kuin pankin ylläpitämää automaattia. Kyse voi olla käteisautomaatista tai esimerkiksi tilisiirtojen tekemiseen tarkoitetusta automaatista. Muuten pykälä säilyisi ennallaan. 

Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että pankkiautomaateissa tarjottaviin maksupalveluihin sovelletaan myös maksupalvelulain yleisiä tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä riippumatta siitä, millainen automaatti on kysymyksessä. Maksupalvelulain soveltamisala on tässä suhteessa laajempi kuin direktiivin, jonka 3 artiklan o alakohta edellyttää niin sanotuista itsenäisistä käteisautomaateista tehtävien käteisnostojen osalta vain, että asiakkaalle annetaan tiedot nostosta veloitettavista direktiivin 45, 48, 49 ja 59 artiklassa tarkoitetuista palvelumaksuista ennen maksutapahtumaa ja sen jälkeen.  

29 §.Maksuvälineen käyttämisestä johtuvat lisäkulut ja alennukset. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan maksajan ei tarvitse maksaa sellaisia palvelumaksuja, joista hänelle ei ole ilmoitettu ennen maksutapahtuman käynnistämistä. Säännöksellä pannaan täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 60 artiklan 3 kohta. Vaikka direktiivissä edellytetään, että palvelumaksujen koko määrä on annettu tiedoksi, jotta ne voisivat velvoittaa maksajaa, direktiiviä on tulkittava niin, että palvelumaksujen osittaisella ilmoittamatta jättämisellä on merkitystä vain ilmoittamatta jätettyjen palvelumaksujen osalta. Toisaalta sopimusoikeuden säännöistä riippuu, onko maksaja velvollinen suorittamaan sellaisiakaan palvelumaksuja, jotka on ilmoitettu maksajalle ennen maksutapahtuman käynnistämistä. 

Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. 

30 §.Puitesopimuksen muuttaminen palveluntarjoajan aloitteesta. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 54 artiklan 1 kohta, ja se vastaa pääosin nykyistä 30 §:ää. Pykälässä ei säännellä tyhjentävästi puitesopimuksen muuttamiseen liittyviä kysymyksiä, vaan pykälän erityissäännösten ohella muun muassa yleiset sopimusoikeudelliset säännöt ja periaatteet tulevat normaaliin tapaan sovellettaviksi.  

Direktiivin asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi 1 momenttia täydennetään siten, että palveluntarjoajan ehdottaessa muutoksia puitesopimukseen maksupalvelun käyttäjä voi joko hyväksyä muutokset tai vastustaa niitä ennen muutosten ehdotettua voimaantulopäivää. Asiallisesti lisäys ei merkitse muutosta nykytilaan. Nykyisinkin lähtökohtana on, että sopimus sitoo osapuolia, ja jos maksupalvelun käyttäjä vastustaa palveluntarjoajan ehdottamia muutoksia, puitesopimus pysyy voimassa aiemmin sovitun mukaisena, paitsi jos palveluntarjoaja käyttää 35 §:n mukaista irtisanomisoikeuttaan tai jos maksupalvelun käyttäjä haluaa irtisanoa sopimuksen 34 §:ssä säädetyn mukaisesti.  

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa tarkoitetuissa tilanteissa muutokset tulevat voimaan, jollei maksupalvelun käyttäjä vastusta muutoksia ennen niiden ehdotettua voimaantulopäivää. Asiasisällöltään säännös ei merkitse muutosta nykytilaan, mutta nykyinen muotoilu, jonka mukaan muutokset tulevat voimaan, jollei maksupalvelun käyttäjä vastusta niitä ehdotettuun voimaantulopäivään mennessä, on kielellisesti tulkinnanvarainen. Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että muutostilanteissa maksupalvelun käyttäjällä on oikeus irtisanoa puitesopimus päättyväksi joko heti tai myöhemmästä ehdotettua voimaantulopäivää edeltävästä ajankohdasta lukien. Irtisanomisen on oltava maksupalvelun käyttäjälle maksutonta, kuten muissakin irtisanomistilanteissa. 

38 a §.Maksutoimeksiantopalvelun käyttö. Pykälään ehdotetaan maksutoimeksiantopalvelua koskevia perussäännöksiä, joilla pantaisiin pääosin täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 66 artikla ja osittain 97 artiklan 5 kohta. Pykälässä säädettäisiin maksajan oikeudesta käynnistää maksutapahtuma maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä ja tähän liittyvistä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan sekä maksutiliä pitävän palveluntarjoajan keskeisistä velvollisuuksista.  

Pykälän mukaiset oikeudet ja velvollisuudet perustuisivat suoraan lakiin eivätkä riippuisi siitä, onko maksutoimeksiantopalvelun käytöstä sovittu maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan ja maksutiliä pitävän palveluntarjoajan välillä. Tämä ilmenee nimenomaisesti direktiivin 66 artiklan 5 kohdasta. Maksutiliä pitävä palveluntarjoaja ei osapuolten välisen sopimuksen puuttuessa voi myöskään veloittaa maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalta kuluja kyseisten suoraan lakiin perustuvien velvoitteidensa täyttämisestä. Toisaalta selvää on, että direktiivissä ja käsillä olevassa pykälässä tarkoitettu maksutiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuus sallia maksutapahtuman käynnistäminen maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä koskee vain sellaisia maksutoimeksiantopalvelun tarjoajia, joilla on direktiivin mukainen oikeus maksutoimeksiantopalvelun tarjoamiseen Euroopan talousalueella.  

Pykälän 1 momentin mukaan maksajan oikeus maksutapahtuman käynnistämiseen maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä koskee tilanteita, joissa maksutiliä voidaan käyttää tietoverkon välityksellä. Säännös vastaa direktiivin 66 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan oikeutta ei sovelleta, jos maksutilille ei ole pääsyä verkon kautta (englanniksi ”is not accessible online”).  

Lisäksi momentissa säädettäisiin direktiivin 97 artiklan 5 kohdan mukaisesti maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan oikeudesta hyödyntää vahvan tunnistamisen menettelyjä, jotka maksutiliä pitävä palveluntarjoaja tarjoaa maksupalvelun käyttäjälle. Velvollisuudesta vahvan tunnistamisen käyttöön säädettäisiin lain 85 b §:ssä direktiivin 97 artiklan 1—4 kohdan mukaisesti. Maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalla on oikeus hyödyntää maksutiliä pitävän palveluntarjoajan maksupalvelun käyttäjälle tarjoamaa tunnistamismenettelyä riippumatta siitä, onko kyse maksutiliä pitävän palveluntarjoajan omasta tunnistamismenettelystä vai esimerkiksi sellaisesta tunnistamismenettelystä, jonka tämä hankkii vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa tarkoitetulta tunnistuspalvelun tarjoajalta.  

Selvyyden vuoksi on syytä korostaa, että momentin mukaisessa maksutapahtuman käynnistämisessä sellaisen maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä, joka lakiin perustuen hyödyntää maksutiliä pitävän palveluntarjoajan maksupalvelun käyttäjälle tarjoamaa vahvan tunnistamisen menettelyä, ei koskaan ole kysymys maksupalvelulain 62 §:n 1 momentissa tarkoitetusta maksuvälineen luovuttamisesta sen käyttöön oikeudettomalle tai muustakaan kyseisessä momentissa tarkoitetusta menettelystä. Maksupalvelulain mukaisessa maksutoimeksiantopalvelun käytössä, johon jäljempänä esitetyin tavoin liittyy maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan velvollisuus suojata maksupalvelun käyttäjän henkilökohtaisia turvatunnuksia ja pidättäytyä tallentamasta niitä, ei ole kysymys myöskään sellaisesta tunnistusvälineen toiselle luovuttamisesta tai muusta menettelystä, jota tarkoitetaan vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain 27 §:n 1 momentissa. Sanotulla on merkitystä, jos maksutiliä pitävän palveluntarjoajan asiakkaalleen tarjoamaa tunnistamismenetelmää käytetään myös viimeksi mainitun lain mukaisena tunnistusvälineenä muihin palveluihin. 

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan keskeisistä velvollisuuksista, jotka liittyvät muun muassa tunnistautumiseen ja maksutoimeksiantopalvelun saamien tietojen käsittelemiseen. Säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohta lukuun ottamatta d alakohdan yhteydenpidon tapaa koskevia velvollisuuksia, joista säädettäisiin 85 c §:ssä. 

Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan olisi tunnistauduttava maksutiliä pitävälle palveluntarjoajalle aina, kun maksutapahtuma käynnistetään sen välityksellä. Säännöksellä pannaan osittain täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan d alakohta. Maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan velvollisuudesta antaa maksajalle tietoa itsestään säädettäisiin 25 a §:ssä. 

Momentin 2 kohdan mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan olisi huolehdittava siitä, että maksupalvelun käyttäjän henkilökohtaiset turvatunnukset eivät ole muiden kuin maksupalvelun käyttäjän ja tunnusten myöntäjän saatavilla. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan b alakohta. Kyseinen huolenpitovelvollisuus sisältää sen direktiivissä erikseen mainitun vaatimuksen, että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on käytettävä henkilökohtaisten turvatunnusten välittämiseen turvallisia kanavia. Direktiivissä myös mainittu edellytys välittämiseen käytettävien kanavien toimivuudesta seuraa jo palveluntarjoajan sopimusvelvoitteista maksupalvelun käyttäjää kohtaan. Henkilökohtaiset turvatunnukset määritellään 8 §:n 25 kohdassa.  

Momentin 3 kohdan mukaan maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä, että muut maksutoimeksiantopalvelun tarjoamisen yhteydessä saadut maksupalvelun käyttäjää koskevat tiedot annetaan ainoastaan maksunsaajalle ja ainoastaan maksupalvelun käyttäjän nimenomaiseen suostumukseen perustuen. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan c alakohta. 

Pykälän 3 momentin 1 kohdassa kiellettäisiin direktiivin 66 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa pitämästä hallussa maksajan varoja kyseisen palvelun tarjoamisen yhteydessä. Jos maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja tarjoaa sellaista muuta maksupalvelua, johon liittyy maksupalvelun käyttäjän varojen hallussapitoa, tulevat kyseistä muuta maksupalvelua koskevat säännökset sovellettaviksi.  

Momentin 2 kohdassa kiellettäisiin maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa tallentamasta maksupalvelun käyttäjän arkaluonteisia maksutietoja. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan e alakohta. Arkaluonteisten maksutietojen määritelmästä säädettäisiin 8 §:n 26 kohdassa. 

Momentin 3 kohdassa kiellettäisiin maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa käyttämästä, hankkimasta tai säilyttämästä mitään tietoa muuten kuin maksutoimeksiantopalvelun suorittamiseksi siten kuin maksaja on nimenomaisesti pyytänyt. Maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja ei saisi esimerkiksi maksutiliä maksajan puolesta käyttäessään hankkia tietoja muussa tarkoituksessa kuin maksajan nimenomaisesti pyytämän maksutoimeksiantopalvelun suorittamiseksi, eikä pyytää maksupalvelun käyttäjältä muita kuin maksutoimeksiantopalvelua varten tarvittavia tietoja. Tarpeellinen tieto on esimerkiksi se, onko maksajan osoittamalla maksutilillä riittävä kate maksutapahtuman toteuttamiseksi, kun taas tilin tarkempi saldotieto tai maksajan mahdollisia muita maksutilejä koskevat tiedot eivät olisi sellaisia tietoja, joita maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja saa käyttää, hankkia tai säilyttää. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan f ja g alakohdat. 

Momentin 4 kohdassa kiellettäisiin maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa muuttamasta maksutapahtuman määrää tai muita ominaisuuksia, esimerkiksi maksunsaajaa. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 3 kohdan h alakohta. Säännöksellä voi eräissä tapauksissa olla itsenäistä merkitystä, vaikka lain 45 §:ssä säädetään yleisesti palveluntarjoajien velvollisuudesta toteuttaa maksutapahtuma täysimääräisenä ja vaikka kiellon voidaan muutenkin katsoa yleensä johtuvan jo maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan sopimusvelvoitteista.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin maksutiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuuksista, kun maksaja, joka käyttää maksutoimeksiantopalvelua maksutapahtuman käynnistämiseen, on antanut nimenomaisen suostumuksensa maksutapahtuman toteuttamiseen 38 §:n mukaisesti. Momentin säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 2 ja 4 kohta lukuun ottamatta a alakohdan säännöstä velvollisuudesta turvalliseen yhteydenpitoon. Viimeksi mainitusta säädettäisiin 85 c §:ssä. 

Momentin 1 kohdan mukaan maksutiliä pitävän palveluntarjoajan olisi välittömästi maksutoimeksiannon vastaanottamisen jälkeen toimitettava maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalle tai asetettava tämän saataville kaikki tiedot maksutapahtuman käynnistämisestä. Lisäksi maksutapahtuman toteuttamisesta olisi annettava kaikki sellaiset tiedot, jotka ovat tiliä pitävän palveluntarjoajan saatavilla. Kohta vastaa direktiivin 66 artiklan 4 kohdan b alakohtaa.  

Momentin 2 kohdassa puolestaan säädettäisiin maksutiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuudesta käsitellä tasapuolisesti yhtäältä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä annettuja ja toisaalta maksajan suoraan antamia maksutoimeksiantoja. Tasapuolisen kohtelun vaatimus koskisi lain nimenomaisen säännöksen mukaan erityisesti maksutoimeksiantojen toteuttamisaikaa, toteuttamisjärjestystä ja palvelumaksuja. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 66 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukainen velvollisuus kohdella maksutoimeksiantoja syrjimättömästi, paitsi jos objektiivisista syistä on toimittava toisin. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa tiliä pitävä palveluntarjoaja voi evätä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalta pääsyn maksutilille. Tähän on voitava osoittaa eli direktiivissä käytetyn ilmaisun mukaan asianmukaisesti todentaa perusteltu syy, joka liittyy maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan oikeudettomaan tai petolliseen maksutilin käyttöön. Direktiivissä mainitaan nimenomaisina esimerkkeinä oikeudeton tai petollinen maksutapahtuman käynnistäminen. Epäämisestä olisi ilmoitettava maksajalle siten kuin tiliä pitävän palveluntarjoajan ja maksajan välillä on sovittu, jollei ilmoittamatta jättämiselle ole perusteltuja turvallisuussyitä tai ilmoittamista ole muualla laissa kielletty. Ilmoitus olisi mahdollisuuksien mukaan tehtävä jo ennen pääsyn epäämistä ja viimeistään välittömästi epäämisen jälkeen. Pääsy olisi sallittava, kun epäämiselle ei enää ole perustetta. Säännöksillä pantaisiin täytäntöön direktiivin 68 artiklan 5 kohta maksutoimeksiantopalvelujen osalta. 

39 §.Maksutoimeksiannon vastaanottohetki. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uuden maksupalveludirektiivin 78 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan mukainen säännös siitä, että maksajan tiliä ei saa veloittaa ennen maksutoimeksiannon vastaanottamista.  

Muilta osin pykälän säännöksiä siitä, mikä eri tilanteissa on katsottava toimeksiannon vastaanottoajankohdaksi, ei muutettaisi. Kuten edeltä ilmenee, maksaja voisi eräin edellytyksin käynnistää maksutapahtuman maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä. Tällöin maksajan palveluntarjoajalla tarkoitetaan käsillä olevassa pykälässä jatkossakin maksajan maksutiliä pitävää palveluntarjoajaa, joka osallistuu maksutapahtuman varsinaiseen toteuttamiseen, eikä pelkkään maksutapahtuman käynnistämiseen käytettävää maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa. Vastaava koskee muitakin sellaisia lain säännöksiä, joissa — direktiivin asianomaisten säännösten kirjoitustapaa noudattaen — säädetään pelkästään maksajan palveluntarjoajasta mutta joiden tarkoituksesta on pääteltävissä tällä edelleen tarkoitettavan maksutapahtuman varsinaiseen toteuttamiseen osallistuvaa palveluntarjoajaa eikä maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa.  

40 §.Maksutoimeksiannon peruuttaminen. Pykälän 3 momenttia täydennettäisiin säännöksillä, jotka koskevat maksutoimeksiannon peruuttamista, kun maksaja käyttää maksutoimeksiantopalvelua. Toimeksiannon peruuttaminen ei tässä tapauksessa olisi mahdollista enää sen jälkeen, kun suostumus maksutapahtuman käynnistämiseen on annettu maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalle. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 80 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 4 momenttia puolestaan muutettaisiin siten, että maksutoimeksiannon peruuttaminen 1—3 momentissa tarkoitetun ajankohdan jälkeen olisi mahdollista vain, jos maksupalvelun käyttäjä ja asianomaiset palveluntarjoajat niin sopivat. Maksutoimeksiantopalvelua käytettäessä peruuttamisesta voitaisiin suostumuksen antamisen jälkeenkin sopia maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan kanssa, jos tiliä pitävä palveluntarjoaja ei ole vielä vastaanottanut maksutoimeksiantoa. Jos tiliä pitävä palveluntarjoaja on vastaanottanut toimeksiannon, olisi peruuttamisesta sovittava myös tämän kanssa. Pykälän 3 momenttiin ehdotetuista muutoksista johtuu lisäksi, että peruuttamiseen on kummassakin tapauksessa saatava maksunsaajan suostumus. Momentilla pannaan täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 80 artiklan 5 kohta siltä osin kuin se poikkeaa vanhan direktiivin säännöksistä. 

42 §.Ilmoitus maksutoimeksiannon toteuttamisesta tai maksutapahtuman käynnistämisestä kieltäytymisestä. Pykälän otsikkoa sekä 1 ja 3 momenttia muutettaisiin siten, että pykälän säännökset koskevat myös tilannetta, jossa maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja kieltäytyy käynnistämästä maksutapahtumaa. Näin pykälän säännökset saatettaisiin vastaamaan uuden maksupalveludirektiivin 79 artiklan 1 kohtaa. Muuten pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. 

46 §.Maksutapahtuman toteuttamisesta perittävät kulut. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi nykyisen pykälän pääsääntö, jonka mukaan maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman palveluntarjoajansa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä kuluista. Säännös vastaa uuden maksupalveludirektiivin 62 artiklan 2 kohtaa. Nykyisestä pykälästä ja vanhasta direktiivistä poiketen uusi direktiivi ei salli kuluvastuun kyseisestä jaosta poikettavan sillä perusteella, että maksutapahtumassa suoritetaan valuutanmuunto. Toisaalta 5 §:stä johtuu, ettei nyt kysymyksessä olevaa pykälää sovelleta, jos maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja. Tämä rajaus perustuu direktiivin 2 artiklan 4 kohtaan ja 62 artiklan 2 kohtaan.  

Pykälän uudessa 2 momentissa kiellettäisiin maksunsaajaa perimästä maksua sellaisten maksuvälineiden käytöstä, joihin liittyvistä palveluntarjoajien välisistä siirtohinnoista säädetään korttimaksujen siirtohintoja koskevan asetuksen II luvussa. Kielto koskee asetuksessa tarkoitettujen neljän osapuolen maksukorttijärjestelyjen puitteissa tapahtuvaa maksuvälineiden käyttöä eli tällä hetkellä käytössä olevien korttijärjestelyjen kannalta sitä, että maksunsaaja ei saa periä maksua kuluttajien yleisimpien maksukorttien (esimerkiksi Visa ja MasterCard) käytöstä. Maksunsaaja ei saisi periä maksua myöskään silloin, kun maksu tapahtuu SEPA-tilisiirtona tai -suoraveloituksena. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 62 artiklan 4 kohta. 

46 a §.Rahamäärältään avoin maksutapahtuma. Lakiin lisättäväksi ehdotettaviin 46 a ja 46 b §:ään otettaisiin uuden direktiivin edellyttämiä maksutapahtuman katetta koskevia erityisäännöksiä. Kyseiset säännökset erotettaisiin niiden edelle lisättävällä väliotsikolla luvun maksutapahtuman käynnistämistä ja toteuttamista koskevista yleisistä säännöksistä. Tähän liittyen myös luvun alkuun 38 §:n edelle lisättäisiin uusi väliotsikko.  

Ehdotettavalla 46 a §:llä pannaan täytäntöön direktiivin 75 artikla. Pykälässä säädetään maksunsaajan käynnistämistä tai maksunsaajan välityksellä käynnistetyistä korttipohjaisista maksutapahtumista, joiden tarkka rahamäärä ei ole tiedossa sillä hetkellä, kun maksaja antaa suostumuksensa maksutapahtuman toteuttamiseen. Nykyisin tällaisia on käytetty esimerkiksi polttoainejakelun automaattiasemilla, autonvuokrauksessa ja hotelleissa. Maksajan palveluntarjoaja voisi pykälän 1 momentin mukaan tehdä katevarauksen tällaisissa tapauksissa maksajan maksutilille vain, jos maksaja on antanut suostumuksen, jossa on yksilöity katevarauksen tarkka rahamäärä.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksajan palveluntarjoajan olisi vapautettava katevaraus maksajan maksutililtä ilman aiheetonta viivytystä maksutapahtuman tarkasta rahamäärästä tiedon saatuaan siltä osin kuin katevaraus ylittää maksutapahtuman tarkan rahamäärän. Kokonaisuudessaan katevaraus tulisi vapauttaa viimeistään välittömästi maksutoimeksiannon vastaanottamisen jälkeen. Direktiivin sanamuodon mukaan katevaraus tulisi vapauttaa kokonaisuudessaan jo ennen maksutoimeksiannon vastaanottamista, jos tieto tarkasta rahamäärästä on tiedossa, mutta tämän ei voida katsoa olleen direktiivin tarkoituksena, koska katevarauksen tarkoitus saattaisi tällöin vesittyä kokonaan. 

46 b §.Korttipohjaisen maksutapahtuman toteuttamiseen tarvittavien varojen käytettävissä olon vahvistaminen. Pykälään ehdotetaan varojen käytettävissä olon vahvistamista koskevia säännöksiä, joilla pantaisiin täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 65 artikla. Pykälässä säädettäisiin korttipohjaisia maksuvälineitä liikkeeseen laskevan palveluntarjoajan oikeudesta pyytää maksutiliä pitävältä palveluntarjoajalta vahvistusta siitä, onko maksajan maksutilillä tarvittava määrä varoja korttipohjaisen maksutapahtuman toteuttamiseen. Kyse on tilanteista, joissa maksuvälineen liikkeeseenlaskija on muu kuin maksajan maksutiliä pitävä palveluntarjoaja. Pykälä ei koske esimerkiksi katevarauksia, joita tehdään silloin, kun kysymys on maksuvälineen liikkeeseenlaskijan itsensä ylläpitämästä maksutilistä. 

Maksupalveludirektiivi ei sisällä korttipohjaisen maksutapahtuman tai korttipohjaisen maksuvälineen määritelmää, mutta johtoa voidaan saada korttimaksujen siirtohintoja koskevan asetuksen 2 artiklan määritelmistä. Kyseisen asetuksen 2 artiklan 7 kohdassa korttipohjainen maksutapahtuma on määritely maksukorttijärjestelyn infrastruktuuriin ja liiketoimintasääntöihin perustuvaksi palveluksi maksutapahtuman suorittamiseksi millä tahansa kortti- tai televiestintälaitteella, digitaalisella tai tietoteknisellä laitteella taikka ohjelmistolla, jos tuloksena on pankkikortti- tai luottokorttitapahtuma. Edelleen määritelmän mukaan korttipohjaiset maksutapahtumat eivät kata muunlaisiin maksupalveluihin perustuvia tapahtumia. Asetuksen 2 artiklan 20 kohdan mukaan korttipohjaisella maksuvälineellä tarkoitetaan puolestaan mitä tahansa maksuvälinettä, mukaan lukien kortit, matkapuhelimet, tietokoneet tai mitkä tahansa muut tekniset laitteet, jotka sisältävät asianmukaisen maksusovelluksen, jonka avulla maksaja voi käynnistää korttipohjaisen maksutapahtuman, joka ei ole SEPA-asetuksen 2 artiklassa määritelty tilisiirto tai suoraveloitus. Selvää on, kuten korttimaksujen siirtohintoja koskevan asetuksen 2 artiklan 2 kohdastakin ilmenee, että maksuvälineen liikkeeseenlaskijana pidetään maksupalveluntarjoajaa, joka tekee maksajan kanssa sopimuksen maksuvälineestä korttipohjaisten maksutapahtumien käynnistamistä ja käsittelyä varten, eikä esimerkiksi pelkkää matkapuhelimen tai muun teknisen laitteen valmistajaa.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä korttipohjaisia maksuvälineitä liikkeeseen laskeva palveluntarjoaja voi pyytää maksutiliä pitävältä palveluntarjoajalta vahvistusta siitä, onko korttipohjaisen maksutapahtuman toteuttamiseen tarvittava määrä käytettävissä maksajan maksutilillä. Momentin 1 kohdan mukaan vahvistuksen pyytämisen edellytyksenä olisi ensinnäkin, että maksaja on antanut palveluntarjoajalle nimenomaisen suostumuksen vahvistuksen pyytämiseen. Momentin 2 kohdan mukaan vahvistusta voisi pyytää, kun maksaja on käynnistänyt maksutapahtuman palveluntarjoajan liikkeeseen laskemalla korttipohjaisella maksuvälineellä. Lisäksi momentin 3 kohdassa edellytettäisiin, että palveluntarjoaja tunnistautuu kyseistä maksutiliä pitävälle palveluntarjoajalle ennen kutakin vahvistuspyyntöä. Säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 65 artiklan 2 kohta lukuun ottamatta c alakohdan palveluntarjoajien yhteydenpidon tapaa koskevia velvollisuuksia, joista säädettäisiin 85 c §:ssä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksutiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuudesta antaa vahvistus välittömästi, mikäli momentin mukaiset edellytykset täyttyvät. Momentin 1 kohdan mukaan maksajan maksutiliä tulee voida käyttää tietoverkon välityksellä pyynnön esittämisajankohtana. Lisäksi momentin 2 kohdan mukaan maksajan on täytynyt antaa maksutiliä pitävälle palveluntarjoajalle etukäteen nimenomainen suostumus vastata tietyn palveluntarjoajan pyyntöön saada vahvistus varojen käytettävissä olosta maksajan maksutilillä. Maksajan on annettava hyväksyntä maksutiliä pitävälle palveluntarjoajalle ennen ensimmäisen vahvistamista koskevan pyynnön esittämistä. Vahvistamisella tarkoitetaan, että maksutiliä pitävän palveluntarjoajan on annettava vastaus korttipohjaisia maksuvälineitä liikkeeseen laskevan palveluntarjoajan esittämään pyyntöön muodossa ”kyllä” tai ”ei”, eikä se saa ilmoittaa tälle maksutilin katetta. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 65 artiklan 1 kohta ja osittain 3 kohta. 

Pykälän 3 momentissa kiellettäisiin maksutiliä pitävää palveluntarjoajaa tekemästä katevarausta maksajan maksutilille vahvistuksen antamisen yhteydessä. Lisäksi maksutiliä pitävän palveluntarjoajan olisi momentin mukaan maksajan pyynnöstä ilmoitettava tälle korttipohjaisia maksuvälineitä liikkeeseen laskevan palveluntarjoajan yksilöintitiedot ja varojen käytettävissä oloa koskevaan pyyntöön annettu vahvistus. Säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 65 artiklan 4 ja 5 kohta.  

Pykälän 4 momentissa kiellettäisiin vahvistuksen säilyttäminen ja käyttö muuhun tarkoitukseen kuin kyseisen korttipohjaisen maksutapahtuman toteuttamiseen. Säännöksellä pannaan osittain täytäntöön direktiivin 65 artiklan 3 kohta. 

Direktiivin 65 artiklan 6 kohdan mukaisesti artiklaa ei sovelleta maksutapahtumiin, jotka käynnistetään sellaisten korttipohjaisten maksuvälineiden välityksellä, joille on talletettu niin sanotun sähkörahadirektiivin (2009/110/EY) 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä sähköistä rahaa. Maksupalvelulain 8 §:stä ilmenevällä tavalla lain säännöksiä varoista sovelletaan yleensä myös sähköiseen rahaan, joka on määritelty edellä mainittua direktiiviä vastaavalla tavalla maksulaitoslain 5 §:n 6 a kohdassa. Nyt kysymyksessä olevan sääntelyn soveltumattomuutta sähköiseen rahaan on kuitenkin pidetty siinä määrin itsestään selvänä, ettei asiasta ehdoteta nimenomaista säännöstä. 

49 §.Maksunsaajan palveluntarjoajan noudatettava toteuttamisaika. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyistä pykälää.  

Pykälän 2 momentin uuden säännöksen mukaan 1 momentin maksunsaajan palveluntarjoajaa velvoittavia säännöksiä toteuttamisajasta ei kuitenkaan sovellettaisi, jos maksunsaajan palveluntarjoaja suorittaa maksutapahtumassa sellaisen valuutanmuunnon, jossa ainakin yhtenä valuuttana on muu kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutta. Poikkeus soveltamisesta koskisi siten esimerkiksi maksutapahtumia, joissa maksunsaajan palveluntarjoaja suorittaa valuutanmuunnon Yhdysvaltain dollarista euroon tai eurosta Yhdysvaltain dollariin taikka muunnon kahden Euroopan ulkopuolisen valtion valuutan välillä. Sen sijaan 1 momentin säännöksiä sovelletaan normaalisti esimerkiksi silloin, kun maksunsaajan palveluntarjoaja suorittaa valuutanmuunnon vain euron ja Ruotsin kruunun välillä taikka Ruotsin kruunun ja Tanskan kruunun välillä. Jos maksunsaajan palveluntarjoaja ei suorita maksutapahtumassa lainkaan valuutanmuuntoa, 1 momentin säännökset soveltuvat riippumatta maksajan palveluntarjoajan maksutapahtumassa mahdollisesti suorittamista valuutanmuunnoista. 

Poikkeus, joka liittyy pykälän soveltamisalan laajentumiseen 5 §:ään ehdotettavien muutosten mukaisesti muihinkin kuin pelkästään euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräisiin maksuihin, perustuu uuden maksupalveludirektiivin 87 artiklan 2 kohtaan. Kuten direktiivissä nimenomaisesti todetaan, pykälän säännöksiä sovelletaan myös silloin kun sama palveluntarjoaja toimii sekä maksajan että maksunsaajan palveluntarjoajana.  

53 §.Maksuvälineestä huolehtiminen. Pykälän 1 momentin säännöstä, joka koskee maksuvälineen haltijan velvollisuutta huolehtia maksuvälineestä ja siihen liittyvistä tunnistetiedoista, täsmennettäisiin uuden maksupalveludirektiivin 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti siten, että maksuvälineeseen liittyvien tunnistetietojen sijaan momentissa säädettäisiin henkilökohtaisista turvatunnuksista huolehtimisesta. Henkilökohtaiset turvatunnukset määritellään 8 §:n 25 kohdassa. 

Lisäksi momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevat ehdot eivät saa olla perusteettomia, kohtuuttomia tai syrjiviä. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 69 artiklan 1 kohdan a alakohta. Jo nykyisin esimerkiksi kohtuuttomat sopimusehdot ovat kiellettyjä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 36 §:n, kuluttajansuojalain (38/1978) 3 ja 4 luvun säännösten, luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 15 luvun 3 §:n ja maksulaitoslain 33 §:n mukaisesti.  

Direktiivin johdanto-osan 69 kappaleen mukaan henkilökohtaisten turvatunnusten suojaamiseen liittyviä, palveluntarjoajien maksupalvelun käyttäjille asettamia ehtoja ja muita velvollisuuksia ei saa laatia tavalla, joka estää maksupalvelun käyttäjiä hyödyntämästä muiden maksupalveluntarjoajien tarjoamia palveluja. Tällaisia palveluita voivat olla muun muassa maksutoimeksiantopalvelut ja tilitietopalvelut. Turvatunnusten suojaamiseen liittyvät ehdot eivät kyseisen johdanto-osan kappaleen mukaan saa myöskään sisältää määräyksiä, jotka vaikeuttaisivat muiden direktiivin nojalla toimiluvan saaneiden tai rekisteröityjen maksupalveluntarjoajien maksupalvelujen käyttöä. Lisäksi maksuvälineen tarjoamiseen ja käyttöön liittyvät sopimusehdot, joiden vaikutuksesta kuluttajan todistustaakka kasvaisi tai liikkeeseenlaskijan todistustaakka kevenisi, olisi katsottava mitättömiksi direktiivin johdanto-osan 72 kappaleen mukaisesti. 

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat muuten voimassa olevan pykälän 1 momentin viimeistä virkettä ja 2 momenttia, mutta niihinkin tehtäisiin 69 artiklan 2 kohdan mukaiset muutokset, eli maksuvälineeseen liittyvien tunnistetietojen sijaan niissä säädettäisiin henkilökohtaisista turvatunnuksista.  

55 §.Keinot ilmoittaa maksuvälineen katoamisesta. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että maksuvälineen haltijalla on oltava mahdollisuus tehdä ilmoitus maksuvälineen katoamisesta maksutta. Voimassa olevan lain 26 §:n mukaan palveluntarjoaja ei saa periä maksua oikaisu- ja varotoimista, esimerkiksi katoamisilmoituksesta. Ehdotuksen mukaan katoamisilmoitus pitää voida tehdä muutenkin maksutta. Jos momentissa tarkoitettu mahdollisuus esimerkiksi tarjotaan puhelinpalvelun muodossa, puhelun tulee siis olla maksuvälineen haltijalle maksuton. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevaa 55 §:ää.  

Pykälän uudessa 2 momentissa säädettäisiin kadonneen maksuvälineen korvaamisesta perittävistä kustannuksista. Säännöksen mukaan palveluntarjoaja saa periä maksuvälineen haltijalta ainoastaan maksuvälineen uudella korvaamisesta välittömästi johtuvat kustannukset.  

Muutokset perustuvat uuden maksupalveludirektiivin 70 artiklan 1 kohdan d alakohtaan.  

60 §.Maksu tai alennus maksuvälineen käyttämisestä. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin siten, että sen lisäksi, että palveluntarjoaja ei saa estää maksunsaajaa pyytämästä maksajalta maksua maksuvälineen käyttämisestä eikä tarjoamasta alennusta maksuvälineen käyttämisen vuoksi, tämä ei saa muillakaan tavoin estää maksunsaajaa ohjaamasta maksajaa tietyn maksuvälineen käyttöön. Sanottu merkitsee esimerkiksi, että palveluntarjoajat eivät saa rajoittaa maksunsaajien oikeutta asettaa euromääräisiä alarajoja tiettyjen maksuvälineiden hyväksymiselle. Muutos perustuu uuden maksupalveludirektiivin 62 artiklan 3 kohtaan.  

Pykälän 2 momentissa jo nykyisin oleva säännös siitä, että maksuvälineen käyttämisestä perittävän maksun on oltava asianmukainen eikä se saa ylittää maksunsaajalle aiheutuvia tosiasiallisia kustannuksia, vastaa asiallisesti direktiivin 62 artiklan 3 kohdan jälkimmäisen virkkeen uutta säännöstä veloitettavan palvelumaksun enimmäismäärästä. Tältä osin momentti jäisi ennalleen. Lisäksi momenttia täydennettäisiin viittauksella 46 §:n 2 momenttiin, jossa edellä esitetyin tavoin kielletään maksunsaajaa veloittamasta palvelumaksua muun muassa korttimaksujen siirtohintoja koskevan asetuksen II luvun soveltamisalaan kuuluvien maksuvälineiden käytöstä. Nykyisten maksukäytäntöjen kannalta tämä tarkoittaa kuluttajien tavallisimpia maksukortteja, kuten Visa- ja MasterCard-korttijärjestelyjen piiriin kuuluvia maksukortteja. 

62 §.Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin, jotta lain sanamuodosta kävisi nimenomaisesti ilmi, että maksuvälinettä koskevan sopimuksen tehnyt maksupalvelun käyttäjä vastaa kadonneen tai oikeudettomasti toisen haltuun joutuneen maksuvälineen käytöstä tai muusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän tai muu maksuvälineen haltija on menetellyt momentissa säädetyllä tavalla. Momenttiin ehdotetut muutokset yhdenmukaistaisivat kirjoitustapaa suhteessa direktiivin ja osoittaisivat selkeämmin, että vastuuperusteen ja oikeudettoman maksutapahtuman välillä pitää olla riittävä syy-yhteys.  

Esimerkiksi momentin 1 kohdassa tarkoitettu maksuvälineen luovuttaminen sen käyttöön oikeudettomalle ei näin ollen tarkoittaisi, että maksupalvelun käyttäjä rajattomasti vastaa kaikesta tämän jälkeen tapahtuneesta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä. Vaikka maksupalvelun käyttäjän on tällöin katsottava olevan vastuussa sen henkilön toimista ja huolellisuudesta, jolle maksuväline on luovutettu, syy-yhteyden riittävyys esimerkiksi tilanteessa, jossa kolmas henkilö anastaa maksuvälineen viimeksi mainitulta ja käyttää maksuvälinettä oikeudettomasti, on arvioitava tapauskohtaisesti. Toisena esimerkkinä voidaan mainita, että viivyttely momentin 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tekemisessä ei perusta maksupalvelun käyttäjälle vastuuta sellaisesta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, joka olisi joka tapauksessa ehtinyt tapahtua, vaikka ilmoitus olisi tehty lain edellyttämässä ajassa. 

Pykälän 2 momentissa säädettyä maksupalvelun käyttäjän vastuun euromääräistä enimmäismäärää maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa alennettaisiin 50 euroon. Muutos perustuu uuden maksupalveludirektiivin 74 artiklan 1 kohtaan. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 3 momentin uudessa 4 kohdassa säädettäisiin, että maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos palveluntarjoaja ei ole edellyttänyt maksajan vahvaa tunnistamista. Palveluntarjoajalla kohdassa tarkoitetaan, kuten 1 momentista ilmenevällä tavalla pykälässä muutenkin, sitä palveluntarjoajaa, jonka kanssa maksupalvelun käyttäjä on tehnyt maksuvälinettä koskevan sopimuksen. Säännös perustuu uuden maksupalveludirektiivin 74 artiklan 2 kohdan 1 virkkeeseen, jonka mukaan maksaja ei ole vastuussa, jos maksajan palveluntarjoaja ei edellytä asiakkaan vahvaa tunnistamista.  

Palveluntarjoajan velvollisuudesta käyttää vahvaa tunnistamista säädettäisiin 85 b §:ssä, jonka on tarkoitus tulla voimaan myöhemmin valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Kysymyksessä olevaa säännöstä vastuunjaosta sovellettaisiin, jos maksajan palveluntarjoaja ei ennen 85 b §:n voimaantuloa edellytä 8 §:n 24 kohdan mukaista vahvaa tunnistamista. Ehdotetun 85 b §:n tultua voimaan nyt kysymyksessä olevan säännöksen soveltamisalaan kuuluisivat puolestaan esimerkiksi tilanteet, joissa maksajan palveluntarjoaja ei edellytä vahvaa tunnistamista silloin, kun velvollisuudesta vahvaan tunnistamiseen voidaan poiketa lain 85 b §:n 5 momentissa tarkoitetulla perusteella. Sen sijaan säännös ei koskisi tilanteita, joissa muu taho, jonka velvollisuutena on huolehtia tunnistamisesta — esimerkiksi maksunsaaja tai tämän palveluntarjoaja, kun maksutapahtuma käynnistetään maksunsaajan välityksellä — laiminlyö velvollisuutensa vahvaan tunnistamiseen, ellei maksajan palveluntarjoaja ole hyväksynyt menettelyä. Jos maksajan palveluntarjoaja on 63 §:n nojalla vastuussa tällaisesta oikeudettomasta maksutapahtumasta siksi, että maksupalvelun käyttäjä ei vastaa siitä 62 §:n muiden säännösten perusteella, maksajan palveluntarjoajalla on 74 §:n mukainen takautumisoikeus vahvan tunnistamisen velvollisuutensa laiminlyönyttä maksunsaajaa tai tämän palveluntarjoajaa kohtaan. Vahvan tunnistamisen laiminlyönti voi aiheuttaa palveluntarjoajalle myös lain 69 §:n mukaisen vahingonkorvausvastuun. 

Nyt kysymyksessä olevan kohdan säännöstä sovellettaisiin täkäläisen palveluntarjoajan ja maksupalvelun käyttäjän väliseen vastuunjakoon myös, kun kyse on sellaisista maksunsaajan välityksellä käynnistyistä maksutapahtumista, kuten korttimaksuista, joissa Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevaan maksunsaajaan ja tämän palveluntarjoajaan ei sovelleta maksupalveludirektiiviin perustuvia vahvaa tunnistamista koskevia velvoitteita.  

Muilta osin momentti vastaisi voimassaolevaa lakia. Direktiivin 74 artiklan 1 kohdan 2(a) alakohdan mukaan maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö ei ollut maksajan todettavissa ennen oikeudetonta maksutapahtumaa, jollei maksaja ole toiminut petollisesti. Tällaisissa tilanteissa, joissa esimerkiksi maksukortin tiedot kopioidaan (ns. skimmaus), eivät pykälän 1 momentin mukaiset perusteet maksupalvelun käyttäjän vastuulle täyty, koska kyse ei ole maksuvälineen luovuttamisesta, maksuvälineen haltijan huolimattomuudesta taikka siitä, että oikeudeton käyttö johtuu viivyttelystä sulkuilmoituksen tekemisessä. Sen vuoksi säännöksen erillinen täytäntöönpano ei ole tarpeen.  

Tarpeen ei ole myöskään panna erikseen täytäntöön direktiivin 74 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan säännöstä siitä, että maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos oikeudettomasta käytöstä aiheutunut vahinko on johtunut palveluntarjoajan itsensä tai tähän samaistettavan tahon toiminnasta, koska maksupalvelun käyttäjän vastuu voi maksupalvelulain mukaan ylipäätään perustua vain maksupalvelun käyttäjän tai maksuvälineen muun haltijan omaan tekoon tai laiminlyöntiin.  

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

63 §.Palveluntarjoajan vastuu oikeudettomasta maksutapahtumasta. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin uuden maksupalveludirektiivin 73 artiklan 1 kohdan mukaisesti siten, että palveluntarjoajan on täytettävä momentin mukainen velvollisuutensa viimeistään seuraavana työpäivänä siitä, kun se havaitsi maksutapahtuman tai sille ilmoitettiin maksutapahtumasta.  

Palveluntarjoajalla olisi, kuten voimassa olevan lainkin mukaan, palautusvelvollisuus vain, jos maksutapahtuma on oikeudeton ja maksupalvelun käyttäjän vastuuta koskevasta 62 §:stä ei muuta johdu. Palveluntarjoaja voi luonnollisesti ennen palautuksen tekemistä pyrkiä selvittämään, onko maksupalvelun käyttäjä vastuussa oikeudettomasta maksutapahtumasta, mutta tällöin palveluntarjoaja kantaa yleensä — 2 momenttiin ehdotettavaa poikkeusta lukuun ottamatta — riskin siitä, että palautuksen tekemisen katsotaan viivästyneen selvittelytyöhön käytettynä aikana, jos palveluntarjoaja ei loppujen lopuksi kykene osoittamaan, että sillä ei ole palautusvelvollisuutta. Viivästymisestä voi seurata muun muassa velvollisuus maksaa palautettavalle määrälle viivästyskorkoa korkolain (633/1982) mukaisesti.  

Toisaalta palauttaminen ei automaattisesti tarkoita, että vastuun jakautuminen palveluntarjoajan ja maksupalvelun käyttäjän välillä olisi ratkaistu maksupalvelun käyttäjän hyväksi palveluntarjoajaa sitovasti. Tältä osin palveluntarjoajan menettelyn sitovuutta on arvioitava yleisten sääntöjen mukaisesti. Epäselvyyksien välttämiseksi palveluntarjoaja voi esimerkiksi välittömän palautuksen tehdessään ilmaista selkeän varauman, jolla osoitetaan, että selvitystyötä jatketaan ja että palauttaminen ei vielä sisällä palveluntarjoajan sitovaa lopullista kannanottoa osapuolten vastuunjakoon.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta palveluntarjoajalle 1 momentissa asetettuun määräaikaan palauttaa maksutapahtuman rahamäärä asiakkaalleen tai palauttaa maksutili siihen tilaan, jossa se olisi ollut ilman veloitusta. Säännöksen mukaan 1 momentissa säädettyä ei sovelleta tapauksissa, joissa palveluntarjoajalla on perusteltu syy epäillä esimerkiksi maksupalvelun käyttäjän tahallista väärää ilmoitusta tai muuta vastaavaa petollista menettelyä ja se ilmoittaa epäilystään sekä sen syistä kirjallisesti Finanssivalvonnalle. Ilmoituksen tekemisessä olisi noudatettava samaa määräaikaa kuin 1 momentissa säädetyissä tilanteissa. Näiden poikkeuksellisten edellytysten vallitessa palveluntarjoajan ei siis katsota viivästyneen palautuksen suorittamisessa, vaikka epäily sittemmin osoittautuisi perusteettomaksi. Viimeksi mainitussa tapauksessa palautus on kuitenkin suoritettava välittömästi epäilyn perusteettomaksi osoittautumisen jälkeen. Säännöksellä pannaan osittain täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 73 artiklan 1 kohta.  

Finanssivalvonnalle tehtävällä ilmoituksella on merkitystä lähinnä maksupalveluntarjoajien menettelyn asianmukaisuuden yleisen valvonnan näkökulmasta, eikä se korvaa esimerkiksi poliisille tehtävää rikosilmoitusta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maksutilin hyvityksen arvopäivästä. Momentin mukaan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona oikeudettoman maksutapahtuman rahamäärä veloitettiin. Säännös perustuu uuden maksupalveludirektiivin 73 artiklan 1 kohtaan.  

Pykälän 4 momentin mukaan asianomaista maksutiliä pitävällä palveluntarjoajalla on pykälän mukainen palautusvelvollisuus myös silloin, kun maksutapahtuma on käynnistetty maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä. Säännös perustuu uuden maksupalveludirektiivin 73 artiklan 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Selvyyden vuoksi momentissa säädettäisiin myös, että maksutiliä pitävän palveluntarjoajan takautumisoikeudesta maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa kohtaan säädetään 74 §:ssä. Tämä täyttää direktiivin 73 artiklan 2 kohdan 2 alakohdan vaatimuksen siitä, että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan, joka on vastuussa oikeudettomasta maksutapahtumasta, on korvattava tiliä pitävälle palveluntarjoajalle palautuksesta aiheutuneet menetykset ja suoritetut määrät. 

64 §.Vastuu maksajan käynnistämästä toteuttamatta jääneestä taikka virheellisesti tai myöhässä toteutetusta maksutapahtumasta. Pykälän otsikkoa täydennettäisiin siten, että se koskee myös myöhässä toteutettua maksutapahtumaa. 

Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin direktiivin 89 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan mukaisesti siten, että maksajan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona maksutapahtuman rahamäärä veloitettiin. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentin mukaan maksajan maksutiliä pitävällä palveluntarjoajalla on pykälän mukainen palautusvelvollisuus myös silloin, kun maksutapahtuma on käynnistetty maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 90 artiklan 1 kohdan 1 alakohta. Lisäksi momentissa viitattaisiin selvyyden vuoksi 74 §:n takautumisoikeutta koskevaan säännökseen, joka täyttää direktiivin 90 artiklan 2 kohdan vaatimuksen siitä, että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan ollessa virheestä vastuussa sen on korvattava tiliä pitävälle palveluntarjoajalle palautuksesta aiheutuneet menetykset tai suoritetut määrät. Sääntely, jonka mukaan maksutiliä pitävä palveluntarjoaja on ensisijaisesti vastuussa maksajaa kohtaan, vastaa 63 §:n 4 momenttiin oikeudettomien maksutapahtumien osalta ehdotettua sääntelyä.  

Pykälän 3 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevan pykälän 2 momenttia, mutta siihen lisättäisiin direktiivin 89 artiklan 1 kohdan 5 alakohdan mukainen säännös arvopäivästä. Säännöksen mukaan maksunsaajan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, joka arvopäivä olisi ollut, jos maksutapahtuma olisi toteutettu oikein. 

Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin myöhässä toteutetun maksutapahtuman asianmukaisen arvopäivän varmistamisesta. Momentin mukaan maksunsaajan palveluntarjoajan olisi, jos maksajan palveluntarjoaja sitä maksajan puolesta pyytää, varmistettava, että maksunsaajan maksutilin hyvityksen arvopäivä on viimeistään se päivä, joka arvopäivä olisi ollut, jos maksutapahtuma olisi toteutettu oikein. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön direktiivin 89 artiklan 1 kohdan 6 alakohta. 

65 §.Vastuu maksunsaajan käynnistämästä tai hänen välityksellään käynnistetystä toteuttamatta jääneestä taikka virheellisesti tai myöhässä toteutetusta maksutapahtumasta. Myös tämän pykälän otsikkoa täydennettäisiin siten, että se koskee myös myöhässä toteutettua maksutapahtumaa. 

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin direktiivin 89 artiklan 2 kohdan 4 alakohdan mukainen säännös siitä, että maksajan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona maksutapahtuman rahamäärä veloitettiin. Muilta osin momentti säilyisi ennallaan. 

Pykälän 2 momentin 1 kohta vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että palautusvelvollisuutta ei ole, jos maksajan palveluntarjoaja voi osoittaa maksunsaajan palveluntarjoajan vastaanottaneen maksutapahtuman rahamäärän, vaikka maksajan palveluntarjoajan suoritus olisi viivästynyt. Kohdalla pantaisiin osittain täytäntöön 89 artiklan 2 kohdan 5 alakohta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos maksutapahtuma toteutetaan myöhässä, maksunsaajan palveluntarjoajan maksunsaajan maksutilille suorittaman maksun arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, joka arvopäivä olisi ollut, jos maksutapahtuma olisi toteutettu oikein. Säännös soveltuisi riippumatta siitä, minkä maksutapahtumaan osallistuvan maksupalveluntarjoajan viivästyksestä maksutapahtuman myöhässä toteuttaminen johtuu. Syynä voi olla maksunsaajan palveluntarjoajan viivästys maksutoimeksiannon toimittamisessa, maksajan palveluntarjoajan suorituksen viivästyminen tai maksunsaajan palveluntarjoajan toimien viivästyminen sen jälkeen, kun tämä on vastaanottanut maksutapahtuman rahamäärän. Sen sijaan maksutapahtuman myöhässä toteuttamisesta ei olisi kysymys, jos viivästys johtuu maksunsaajan omasta maksutapahtuman käynnistämiseen liittyvästä virheestä tai laiminlyönnistä. Momentilla pantaisiin osittain täytäntöön 89 artiklan 2 kohdan 2, 3 ja 5 alakohta.  

67 §.Velvollisuus palauttaa kulut ja korvata korko. Pykälää täydennettäisiin direktiivin 89 artiklan 3 kohdan mukaisesti siten, että palveluntarjoajalla olisi velvollisuus palauttaa kulut ja korvata maksupalvelun käyttäjän suorittama korko myös silloin, kun maksutapahtuma on toteutettu myöhässä. Samalla pykälästä poistettaisiin lain 7 luvun muun vastuusääntelyn kanssa päällekkäinen säännös maksupalvelun käyttäjältä saamatta jääneen koron korvaamisesta. 

68 §.Virheellinen yksilöivä tunniste. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin direktiivin 88 artiklan 3 kohdan 1 alakohdan mukaisesti siten, että maksunsaajan palveluntarjoajan on annettava maksajan palveluntarjoajalle kaikki varojen takaisin saamisen kannalta merkitykselliset tiedot ja muutenkin toimittava yhteistyössä tämän kanssa varojen takaisin saamiseksi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos varojen takaisin saaminen ei ole mahdollista, maksajan palveluntarjoajan on maksajan kirjallisesta pyynnöstä toimitettava tälle kaikki saatavillaan olevat maksajalle merkitykselliset tiedot. Maksajalle merkityksellisiä ovat tiedot, joita tämä tarvitsee oikeudellisen vaateen esittämiseksi maksunsaajaa kohtaan varojen takaisin saamiseksi. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 88 artiklan 3 kohdan 2 alakohta.  

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momentin toista ja kolmatta virkettä. 

70 §.Ilmoitus oikeudettomasta, toteuttamatta jääneestä taikka virheellisesti tai myöhässä toteutetusta maksutapahtumasta. Pykälää otsikkoineen muutettaisiin siten, että se koskisi nimenomaisesti myös myöhässä toteutettuja maksutapahtumia. Tämän on katsottu vastaavan uuden maksupalveludirektiivin 71 artiklan tarkoitusta, vaikka myöhässä toteutettuja maksutapahtumia ei erikseen mainita artiklassa. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. 

72 §.Todistustaakka. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos maksutapahtuma on käynnistetty maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä, tällä on oman suorituksensa osalta todistustaakka 1 momentissa tarkoitetuista seikoista ja siitä, että maksajan maksutiliä pitävä palveluntarjoaja on vastaanottanut maksutoimeksiannon. Momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 72 artiklan 1 kohdan 2 alakohta ja 90 artiklan 1 kohdan 2 alakohta. Maksutiliä pitävä palveluntarjoaja ei luonnollisestikaan voi vapautua 63 §:n 4 momentin tai 64 §:n 4 momentin mukaisesta vastuustaan vetoamalla siihen, että todistustaakka vastuuseen vaikuttavista seikoista on maksutoimeksiantopalvelun tarjoajalla, vaan momentin todistustaakkasäännöksillä olisi merkitystä lähinnä palveluntarjoajien keskinäisiä vastuusuhteita selvitettäessä. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia. Momentti koskisi direktiivin 72 artiklan 2 kohdan mukaisesti sekä maksutiliä pitävää palveluntarjoajaa että maksutoimeksiantopalvelun tarjoajaa. Yleisistä todistustaakan jakoa koskevista periaatteista seuraa, että mikäli maksutiliä pitävä palveluntarjoaja tai maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja väittää maksupalvelun käyttäjän toimineen petollisesti tai törkeän huolimattomasti, tämän on esitettävä kyseistä toimintaa tai huolimattomuutta tukevaa näyttöä. Näin ollen direktiivin 72 artiklan 2 kohdan näytön esittämistä koskeva säännös ei edellyttäisi täytäntöönpanoa. 

74 §.Palveluntarjoajan takautumisoikeus. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin siten, että se koskisi myös 63 §:ssä tarkoitettuja oikeudettomia maksutapahtumia. Muutos perustuu direktiivin 92 artiklan 1 kohtaan. Kuten viimeksi mainitusta nimenomaisesti ilmenee, takautumisvastuu voi perustua muun muassa palveluntarjoajan laiminlyöntiin huolehtia asiakkaan vahvasta tunnistamisesta. Tästä ei ole pidetty tarpeellisena ottaa momenttiin nimenomaista mainintaa, varsinkin kun kyseisiin tilanteisiin käytännössä yleensä sovellettaneen ehdotettavaa 2 momenttia. 

Muilta osin momentti säilyisi ennallaan. Momentin mukainen vastuu virheestä tarkoittaa kaikkia 64, 65 ja 67 §:n mukaisia virhetilanteita, eli toteutumatta jääneitä, virheellisesti toteutettuja ja myöhässä toteutettuja maksutapahtumia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos maksunsaaja tai tämän palveluntarjoaja laiminlyö velvollisuutensa huolehtia maksajan vahvasta tunnistamisesta, sen on korvattava maksajan palveluntarjoajalle oikeudettomasta maksutapahtumasta aiheutunut vahinko. Maksunsaajan palveluntarjoajan velvollisuus vahvaan tunnistamiseen voi perustua lain 85 b §:ään mutta — esimerkiksi viimeksi mainitun pykälän 5 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa — myös sopimusvelvoitteeseen, jolloin käsillä oleva momentin korvaussäännös voidaan nähdä ilmauksena yleisistä sopimusoikeudellisista periaatteista. Maksunsaajan velvollisuus huolehtia vahvasta tunnistamisesta voi vastaavasti perustua tätä velvoittaviin sopimusmääräyksiin. Sen sijaan lain 85 b §:n mukainen velvollisuus käyttää vahvaa tunnistamista koskee vain maksupalveluntarjoajia. Momentin säännöksellä pantaisiin osittain täytäntöön direktiivin 74 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 3 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevan pykälän 2 momenttia, mutta siihen lisättäisiin viittaus uuteen 2 momenttiin.  

77 §.Vastuusta sopiminen käytettäessä pienmaksuvälinettä. Pykälän 2 momentissa viitattaisiin 62 §:n 3 momentin 1—3 kohtaan eikä ainoastaan 3 kohtaan, kuten voimassa olevassa laissa. Tämä merkitsee, että kun kyse on anonyymisti käytettävästä tai muuten ominaisuuksiltaan sellaisesta pienmaksuvälineestä, jota momentissa tarkoitetaan, palveluntarjoajan vastuu voidaan sulkea sopimuksella pois myös siltä osin kuin palveluntarjoaja muuten olisi vastuussa siksi, että maksuvälinettä käytetään katoamisilmoituksen jälkeen tai palveluntarjoaja ei ole huolehtinut maksupalvelun käyttäjän mahdollisuudesta katoamisilmoituksen tekemiseen. Muutos perustuu uuden maksupalveludirektiivin 63 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, jossa viitataan muun ohessa 74 artiklan 3 kohdan vastuusäännöksiin. 

79 §.Maksupalautuksen edellytykset. Pykälää, jossa säädetään maksunsaajan käynnistämiin tai maksunsaajan välityksellä käynnistettyihin maksutapahtumiin liittyvien maksupalautusten edellytyksistä, muutettaisiin siltä osin kuin uuden maksupalveludirektiivin 76 artiklan asiaa koskevat säännökset poikkeavat vanhasta direktiivistä. 

Pykälän 1 momentti vastaa nykyistä 1 momenttia. Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan maksajan on palveluntarjoajan pyynnöstä esitettävä näyttö siitä, että momentin mukaiset ehdot ovat täyttyneet. Säännöksen erillinen täytäntöönpano ei ole tarpeen, koska maksajalla on katsottava olevan näyttövelvollisuus tällaisessa tapauksessa jo yleisten Suomessa noudatettavien todistustaakkanormien perusteella. Myöskään artiklan 2 kohdan erillinen täytäntöönpano ei ole tarpeen, koska selvää on, ettei maksaja voi vedota 2 kohdassa tarkoitetun edellytyksen tueksi valuutan muuntoon, jos valuutan muunnossa on käytetty viitekurssia, josta osapuolet ovat sopineet 12 §:n 9 kohdan tai 22 §:n 1 momentin mukaisesti. 

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin uusi säännös, jonka mukaan maksajan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona kyseinen määrä veloitettiin.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin SEPA-asetuksen 1 artiklassa tarkoitettuja suoraveloituksia koskevasta poikkeuksesta. Niissä maksajalla olisi oikeus maksunpalautukseen silloinkin, kun 1 momentin mukaiset palauttamisen edellytykset eivät täyty.  

Pykälän 4 momentti vastaa muilta osin nykyistä 2 momenttia, mutta momenttiin ehdotetaan tehtäväksi selventävä lisäys, jonka mukaan momenttia voidaan soveltaa 1 ja 3 momentin estämättä. Säännöksessä mainituilla suoraveloituksilla tarkoitetaan siis nykyiseen tapaan sekä SEPA-asetuksen 1 artiklassa tarkoitettuja että muita suoraveloituksia. 

8 a luku Tilitietopalvelut

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi tilitietopalveluja koskeva luku, jonka säännöksillä (82 a, 82 b ja 82 c §) pannaan pääosin täytäntöön uuden maksupalveludirektiivin 67 artikla ja osittain 97 artiklan 5 kohta. Tilitietopalvelu määritellään ehdotuksen 8 §:n 10 kohdassa.  

Direktiivin 67 artiklan 4 kohdasta ilmenevin tavoin luvun mukaiset oikeudet ja velvollisuudet perustuisivat suoraan lakiin eivätkä riippuisi siitä, onko tilitietopalvelun tarjoajan ja tiliä pitävien maksupalveluntarjoajien välillä sopimussuhdetta. Vastaavasti kuin 38 a §:n perusteluissa on todettu, tiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuus sallia tilitietoihin pääsy tilitietopalvelun tarjoajan välityksellä koskee kuitenkin vain sellaisia tilitietopalvelun tarjoajia, joilla on direktiivin mukainen oikeus kyseisen palvelun tarjoamiseen.  

82 a §.Oikeus käyttää tilitietopalveluja. Pykälässä 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi maksupalvelun käyttäjän oikeudesta käyttää tilitietopalveluja, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 67 artiklan 1 kohta. Maksupalvelun käyttäjällä on oikeus käyttää tilitietopalveluja eli oikeus saada tietoja tileistään myös tilitietopalvelun kautta, jos maksutiliä voidaan käyttää tietoverkon välityksellä. Tilitietopalvelujen tarjoamisen on tarkoitus palvella maksupalvelun käyttäjää (johdanto-osan kappale 28), ja näin ollen oikeus käyttää tilitietopalveluja koskee nimenomaisesti maksupalvelun käyttäjää eikä muita tahoja.  

Edelleen momentissa säädettäisiin direktiivin 97 artiklan 5 kohdan mukaisesti tiliä pitävän palveluntarjoajan velvollisuudesta sallia tilitietopalvelun tarjoajan hyödyntää vahvan tunnistamisen menettelyjä, jotka tiliä pitävä palveluntarjoaja tarjoaa maksupalvelun käyttäjälle laissa edellytetyllä tavalla. Tämä vastaa 38 a §:n 1 momenttiin maksutoimeksiantopalvelujen osalta ehdotettavaa säännöstä.  

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan maksutiliä pitävän maksupalveluntarjoajan on käsiteltävä tilitietopalvelun tarjoajan palvelujen kautta välitetyt tietopyynnöt tasapuolisesti suhteessa muihin tietopyyntöihin. Säännöksellä, joka on osittain vastaava kuin maksutoimeksiantopalveluja koskeva 38 a §:n 4 momentin 2 kohta, on tarkoitus ennen kaikkea varmistaa tilitietopalvelun tarjoajan välityksellä ja suoraan tehtyjen tietopyyntöjen tasapuolinen kohtelu. Momentilla pannaan täytäntöön 67 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukainen velvollisuus käsitellä tilitietopalvelun tarjoajan palvelujen kautta välitetyt tietopyynnöt syrjimättömästi, paitsi jos objektiivisista syistä on toimittava toisin. 

82 b §.Tilitietopalvelun tarjoajan velvollisuudet. Pykälässä säädetään tilitietopalvelun tarjoajan velvollisuuksista. Pykälällä pannaan osittain täytäntöön direktiivin 67 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 1 momentin mukaan tilitietopalvelun tarjoaja saa tarjota vain palveluja, joihin maksupalvelun käyttäjä on nimenomaisesti suostunut. Jotta suostumusta voidaan pitää nimenomaisena, tulee tarjottavien palvelujen ilmetä selkeästi ja ymmärrettävästi ennakkotiedoista tai sopimusehdoista. Nimenomaista suostumusta ei esimerkiksi merkitsisi se, että tilitietopalvelun tarjoaja on käyttänyt oletusvalintaa, joka maksupalvelun käyttäjän olisi hylättävä välttääkseen jonkin tietyn palvelun tarjoamisen. Momentti vastaa 67 artiklan 2 kohdan a alakohtaa. 

Pykälän 2 momentissa säädetään, ettei tilitietopalvelun tarjoajalla ole oikeutta kuin nimettyjen maksutilien ja niihin liittyvien maksutapahtumien tietoihin. Vaikka siis maksutilin tietojen noutamisen yhteydessä saatavilla olisi esimerkiksi tietoja muista tileistä tai maksutapahtumista, tilitietopalvelun tarjoajalla ei ole oikeutta näihin tietoihin. Erikseen säädettäisiin, ettei tilitietopalvelun tarjoaja saa myöskään käyttää, hankkia tai säilyttää mitään tietoja muussa tarkoituksessa kuin tilitietopalvelun suorittamiseksi maksupalvelun käyttäjän nimenomaisen pyynnön mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, ettei tilitietopalvelun tarjoaja saisi esimerkiksi tilitietoja maksupalvelun käyttäjän puolesta käyttäessään hankkia tietoja muussa tarkoituksessa kuin maksupalvelun käyttäjän nimenomaisesti pyytämän tilitietopalvelun suorittamiseksi, eikä pyytää maksupalvelun käyttäjältä muita kuin tilitietopalvelua varten tarvittavia tietoja. Lisäksi momentissa säädetään nimenomaisesta kiellosta pyytää maksutileihin liittyviä arkaluonteisia maksutietoja. Arkaluonteisten maksutietojen määritelmä sisältyy 8 §:n 26 kohtaan. Momentti vastaa 67 artiklan 2 kohdan d—f alakohtaa.  

Pykälän 3 momentissa säädetään eräistä tilitietopalvelun tarjoajan tunnistautumiseen ja maksupalvelun käyttäjän henkilökohtaisista turvatunnuksista huolehtimiseen liittyvistä velvollisuuksista. Momentin 1 kohdan mukaan tilitietopalvelun tarjoajan on tunnistauduttava kunkin viestintätapahtuman yhteydessä kullekin maksupalvelun käyttäjän tilejä pitävälle maksupalveluntarjoajalle. Selvää on, että näitä voi olla yksi tai useampi. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 67 artiklan 2 kohdan c alakohta lukuun ottamatta yhteydenpidon tapaa, josta säädettäisiin 85 c §:ssä.  

Momentin 2 kohdan mukaan tilitietopalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä, että maksupalvelun käyttäjän henkilökohtaiset turvatunnukset eivät ole muiden kuin käyttäjän ja tunnusten myöntäjän saatavilla. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 67 artiklan 2 kohdan b alakohta. Mainittu huolenpitovelvollisuus sisältää direktiivissä erikseen mainitun velvollisuuden huolehtia henkilökohtaisten turvatunnusten välittämiseen käytettyjen kanavien turvallisuudesta. Direktiivissä myös mainittu vaatimus kanavien toimivuudesta seuraa jo palveluntarjoajan sopimusvelvoitteista. Henkilökohtaisten turvatunnusten määritelmä sisältyy 8 §:n 25 kohtaan. 

82 c §.Maksutilille pääsyn epääminen. Pykälään ehdotetaan 38 a §:n 5 momenttia vastaavia säännöksiä maksutiliä pitävän palveluntarjoajan mahdollisuudesta evätä tilitietopalvelun tarjoajan pääsy maksutilille. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 68 artiklan 5 kohta tilitietopalvelujen osalta.  

83 §.Valvontaviranomaiset ja tietojen antaminen. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin siten, että Finanssivalvonta valvoisi lain noudattamista, kun palveluntarjoaja on Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 4 §:n 2—5 momentissa tarkoitettu valvottava taho tai saman lain 5 §:ssä tarkoitettu muu finanssimarkkinoilla toimiva, kuten mainitun lain 5 §:n 23 kohdassa tarkoitettu rekisteröity maksulaitos. 

85 b §.Tunnistaminen. Lain 10 lukuun (erinäiset säännökset ja voimaantulo) lisättävässä uudessa pykälässä säädettäisiin maksupalveluntarjoajan velvollisuudesta käyttää vahvaa tunnistamista direktiivin 97 ja 98 artiklan mukaisesti. Vahva tunnistaminen määritellään lain 8 §:n 24 kohdassa. 

Pykälän 1 momentin mukaan palveluntarjoajan on käytettävä vahvaa tunnistamista tapauksissa, jotka määritellään direktiivin 97 artiklan 1 kohdassa. Kyseessä ovat pääsäännöt, joita koskevat poikkeukset määritellään 5 momentista ilmenevällä tavalla direktiivin nojalla annetussa alemmanasteisessa sääntelyssä.  

Momentin 1 kohdan mukaan palveluntarjoajan on käytettävä vahvaa tunnistamista aina, kun maksaja käyttää maksutiliään tietoverkon välityksellä. Maksutiliä pitävällä palveluntarjoajalla on säännöksen mukaisesti velvollisuus maksupalvelun käyttäjän tunnistamiseen vahvaa tunnistamista käyttäen silloinkin, kun kyse ei ole maksutapahtuman käynnistämisestä vaan muusta tietoverkon välityksellä tapahtuvasta maksutilin käyttämisestä, joka 1 §:n mukaan kuuluu lain soveltamisalaan.  

Palveluntarjoajan velvollisuudesta käyttää vahvaa tunnistamista silloin, kun maksaja käynnistää sähköisen maksutapahtuman, säädettäisiin momentin 2 kohdassa. Velvollisuus käyttää vahvaa tunnistamista koskee muitakin kuin maksajan tietoverkon välityksellä käynnistämiä sähköisiä maksutapahtumia. Tällaisia ovat esimerkiksi korttipohjaiset sähköiset maksutapahtumat, jotka maksaja käynnistää maksunsaajan välityksellä. Toisaalta maksajan etäviestimellä käynnistämiä sähköisiä maksutapahtumia, kuten verkkopankissa tehtyjä tilisiirtoja, koskevat erityiset vaatimukset, joista säädetään jäljempänä 2 momentissa.  

Sähköisellä maksutapahtumalla ei tarkoiteta paperilla käynnistettäviä maksutapahtumia, kuten allekirjoitetulla pankkisiirtolomakkeella käynnistettäviä tilisiirtoja tai sellaisia korttitapahtumia, joissa kortin tiedot jäljennetään paperiselle tositteelle ja kortinhaltija allekirjoittaa tositteen. Tällaisissa tilanteissa maksupalvelun käyttäjän henkilöllisyys todennetaan käytännössä muuten kuin sähköisesti.  

Kohta ei koske maksunsaajan käynnistämiä maksutapahtumia, kuten suoraveloituksia. Palveluntarjoajalla voi kuitenkin olla velvollisuus käyttää vahvaa tunnistamista maksajan antaessa suostumuksensa tällaiselle maksutapahtumalle, jos suostumus annetaan palveluntarjoajan välityksellä tavalla, josta säädetään momentin 3 kohdassa. Sen mukaan palveluntarjoajan on käytettävä asiakkaan vahvaa tunnistamista aina, kun maksaja toteuttaa etäkanavan kautta toimen, johon voi liittyä väärinkäytöksen riski. Kohta vastaa direktiivin 97 artiklan 1 kohdan c alakohtaa. Etäkanavan käsitettä ei ole määritelty direktiivissä, mutta osittaista johtoa voidaan saada 8 §:n 17 kohdan etäviestimen määritelmästä, joka vastaa direktiivin 4 artiklan 34 alakohtaa. Kun otetaan huomioon yhtäältä kyseinen määritelmä ja toisaalta se, että direktiivin 97 artiklassa on kysymys velvollisuudesta sähköiseen tunnistamiseen, voidaan päätellä, että toimen toteuttamisella etäkanavan kautta tarkoitetaan direktiivin 97 artiklan 1 kohdan c alakohdassa minkä tahansa sähköisten etäviestinten — esimerkiksi tietoverkon tai puhelimen — käyttöä. Sen sijaan muuten kuin sähköisesti, esimerkiksi postitse, tapahtuvaa yhteydenpitoa ei voida mielekkäästi katsoa säännöksessä tarkoitetuksi etäkanavan käyttämiseksi. 

Pykälän 2 momentissa asetettaisiin vahvalle tunnistamiselle direktiivin 97 artiklan 2 kohdan mukaisesti erityisiä vaatimuksia silloin, kun maksaja käynnistää sähköisen maksutapahtuman etäviestimen välityksellä. Direktiivin 97 artiklan 2 kohdassa puhutaan sähköisten etämaksutapahtumien käynnistämisestä. Etämaksutapahtumalla tarkoitetaan puolestaan direktiivin 4 artiklan 6 alakohdan määritelmän mukaan maksutapahtumaa, joka käynnistetään internetin kautta tai laitteella, jota voidaan käyttää etäviestintään. Momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi ja turhien määritelmien välttämiseksi sähköisen maksutapahtuman käynnistämisestä etäviestimellä, joka siis asiallisesti vastaa direktiivissä tarkoitettua sähköisen etämaksutapahtuman käynnistämistä. 

Kyseisissä tapauksissa on käytettävä vahvaa tunnistamista, johon yhdistetään maksutapahtuman määrä ja maksunsaaja direktiivin 97 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Direktiivin mainitun säännöksen sanamuodon mukaan sähköisten etämaksutapahtumien osalta on käytettävä vahvaa tunnistamista, joilla maksutapahtuma kytketään dynaamisesti määriteltyyn määrään ja tiettyyn maksunsaajaan. Tällä erityisellä vaatimuksella pyritään varmistamaan, että maksutapahtuma toteutuu maksun määrän ja maksunsaajan osalta muuttumattomana. Vaatimuksen tarkempi sisältö määräytyy komission teknisten sääntelystandardien perusteella siten kuin pykälän 4 momentissa säädetään. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä palveluntarjoajan velvollisuudesta riittävin turvatoimenpitein huolehtia vahvassa tunnistamisessa käytettävien henkilökohtaisten turvatunnusten luottamuksellisuuden ja eheyden suojaamisesta. Henkilökohtaiset turvatunnukset määritellään 8 §:n 25 kohdassa. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 97 artiklan 3 kohta.  

Direktiivin 97 artiklan 4 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että artiklan 2 ja 3 kohtaa sovelletaan myös käynnistettäessä maksutapahtuma maksutoimeksiantopalvelun välityksellä sekä 1 ja 3 kohtaa pyydettäessä tilitietoja tilitietopalvelun tarjoajan välityksellä. Vastaavia nimenomaisia säännöksiä ei ehdoteta lakiin, koska pykälän 1—3 momentin asianomaisten säännösten soveltuminen kyseisissä tilanteissa on itsestään selvää. Direktiivin 97 artiklan 5 kohta, joka koskee maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan ja tilitietopalvelun tarjoajan oikeutta käyttää palveluntarjoajan maksupalvelun käyttäjälle tarjoamia tunnistamismenettelyjä, pantaisiin täytäntöön 38 a ja 82 a §:ssä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 1 ja 2 momentissa tarkoitetun vahvan tunnistamisen ja 3 momentissa tarkoitettujen turvatoimenpiteiden on täytettävä maksupalveludirektiivin 98 artiklassa tarkoitetuissa komission teknisissä sääntelystandardeissa asetetut tarkemmat vaatimukset. Direktiivin 98 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan mukaan Euroopan pankkiviranomainen laatii kyseisiä standardeja koskevat luonnokset, jotka toimitetaan komission hyväksyttäväksi artiklan 4 kohdan mukaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan kyseiset standardit laaditaan seuraavia tarkoituksia varten: varmistetaan maksupalvelun käyttäjälle ja palveluntarjoajalle asianmukainen turvallisuustaso hyväksymällä tehokkaita ja riskiperusteisia vaatimuksia (a alakohta), varmistetaan maksupalvelun käyttäjien varojen ja henkilötietojen turvallisuus (b alakohta), turvataan ja pidetään yllä kaikkien maksupalveluntarjoajien välistä tervettä kilpailua (c alakohta), varmistetaan teknologianeutraalius ja liiketoimintamallia koskeva neutraalius (d alakohta) sekä mahdollistetaan sellaisten käyttäjäystävällisten ja innovatiivisten maksutapojen kehittäminen, jotka ovat helposti saatavilla (e alakohta). Jotta standardit uudistuisivat teknologian ja liiketoimintamallien kehittyessä, artiklan 5 kohdan mukaan Euroopan pankkiviranomainen tarkastelee niitä uudelleen säännöllisesti ja päivittää niitä tarvittaessa. 

Direktiivin 98 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan komission teknisissä sääntelystandardeissa täsmennetään myös direktiivin 97 artiklan 1—3 kohdan soveltamista koskevat poikkeukset eli poikkeukset velvollisuudesta vahvaan tunnistamiseen sekä henkilökohtaisten turvatunnusten luottamuksellisuuden ja eheyden suojaamiseen. Tästä ehdotetaan säädettäväksi pykälän 5 momentissa, jonka mukaan pykälän 1—3 momentin mukaisista velvollisuuksista voidaan poiketa, jos komission teknisissä sääntelystandardeissa niin säädetään. Direktiivin 98 artiklan 3 kohdan mukaan poikkeusten on perustuttava tarjottuun palveluun liittyvän riskin tasoon (a alakohta), maksutapahtumien määrään, toistuvuuteen tai molempiin (b alakohta) sekä maksutapahtuman toteuttamiseen käytettyyn maksukanavaan (c alakohta). Tarkoituksena on, etteivät kohtuuttoman raskaat tunnistamisvaatimukset estäisi esimerkiksi lähimaksamisen kehittymistä. Myös tässä tarkoitettuja poikkeuksia koskee se, mitä edellä on lausuttu standardien yleisestä valmistelusta ja tarkoituksesta, hyväksymisestä sekä uudelleentarkastelusta. 

Momentissa tarkoitettu poikkeus pykälän mukaisesta velvollisuudesta vahvaan tunnistamiseen ei estä palveluntarjoajaa käyttämästä vahvaa tunnistamista myös poikkeuksen piiriin kuuluvissa tilanteissa. Lain 62—63 §:n ja 74 §:n mukaan sillä, onko vahvaa tunnistamista edellytetty ja käytetty, on tällöinkin merkitystä arvioitaessa palveluntarjoajan vastuuta oikeudettomasta maksutapahtumasta.  

85 c §.Viestintästandardit. Pykälässä säädettäisiin maksupalveluntarjoajan velvollisuudesta noudattaa tunnistamista, todentamista, ilmoittamista, tietojen antamista ja turvatoimenpiteiden toteuttamista koskevissa yhteyksissään toisten maksupalveluntarjoajien, maksajien ja maksunsaajien kanssa yhteisiä ja turvallisia avoimia viestintästandardeja, joita koskevista vaatimuksista säädetään direktiivin 98 artiklan nojalla annetuissa komission teknisissä sääntelystandardeissa (1 kohdan d alakohta). Standardien valmistelua ja tarkoitusta, hyväksymistä sekä uudelleentarkastelua koskee, mitä edellä 85 b §:n yhteydessä on direktiivin 98 artiklan 2, 4 ja 5 kohdasta esitetty. Pykälällä pannaan samalla täytäntöön direktiivin 65 artiklan 2 kohdan c alakohdan, 66 artiklan 3 kohdan d alakohdan ja 4 kohdan a alakohdan sekä 67 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan a alakohdan yksittäiset yhteydenpidon turvallisuutta koskevat vaatimukset, joissa viitataan 98 artiklan 1 kohdan d alakohtaan.  

86 §.Henkilötietojen käsittely. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että palveluntarjoaja saa vain maksupalvelun käyttäjän nimenomaisella suostumuksella käsitellä sellaisia henkilötietoja, jotka ovat tarpeen maksupalvelujen tarjoamiseksi. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön direktiivin 94 artiklan 2 kohta. 

Momentin erityissäännös nimenomaisesta suostumuksesta koskee vain maksupalvelujen tarjoamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, ja tässä tarkoituksessa annettu suostumus koskee vain tietojen käsittelemistä kyseiseen tarkoitukseen. Palveluntarjoajan oikeutta käsitellä muita maksupalvelun käyttäjän henkilötietoja tai maksupalvelujen tarjoamiseksi tarpeellisia tietoja muihin tarkoituksiin arvioidaan muun henkilötietojen suojaa koskevan lainsäädännön mukaisesti. 

Lähtökohtana on, että suostumuksen nimenomaisuudella tarkoitetaan momentissa samaa kuin muualla maksupalvelulaissa ja yleensä yksityisoikeudessa. Säännöstä tulkittaessa on lisäksi otettava huomioon, että kysymys on sopimuksen täyttämiseksi tarpeellisesta henkilötietojen käsittelystä. Momentissa ei näin ollen tarkoiteta esimerkiksi sellaista korostettua yksilöintivaatimusta, jota nimenomaisuusvaatimuksen on henkilötietolain (523/1999) 12 §:ää tulkittaessa saatettu katsoa tarkoittavan. Momentissa tarkoitettu nimenomainen suostumus voidaan antaa esimerkiksi hyväksymällä suostumuksen sisältävät vakioehdot. Koska direktiivi edellyttää suostumukselta nimenomaisuutta, ei pelkkää hiljaista — esimerkiksi sopimuksen tarkoituksesta pääteltyä — suostumusta kuitenkaan voida katsoa riittäväksi. 

Maksupalvelun käyttäjä voi antaa nimenomaisen suostumuksen henkilötietojensa käsittelyyn puitesopimuksessa, jos kyse on henkilötietojen käsittelemisestä esimerkiksi puitesopimuksen piiriin kuuluvien maksutapahtumien toteuttamiseksi. Jos kyse on sen sijaan esimerkiksi puitesopimuksen piiriin kuulumattoman maksutapahtuman toteuttamisesta tai maksutoimeksiantopalvelun tarjoamisesta ilman puitesopimusta, on nimenomainen suostumus tarpeelliseen henkilötietojen käsittelemiseen annettava muulla tavoin.  

Nykyisessä 1 momentissa viitataan yleisesti henkilötietolain soveltamiseen. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) tuli voimaan 24 päivänä toukokuuta 2016. Asetuksen soveltaminen alkaa 25 päivänä toukokuuta 2018, jolloin tietosuojadirektiivi (95/46/EY) kumoutuu. Tietosuoja-asetus tulee korvaamaan henkilötietolain yleisen sääntelyn, ja kansallisessa laissa tulee jatkossa olemaan vain asetusta täydentävää sääntelyä. Toisaalta ilman viittaustakin on selvää, että yleinen tietosuojalainsäädäntö tulee sovellettavaksi henkilötietojen käsittelyyn maksupalvelutoiminnassa sikäli kuin maksupalvelulain 86 §:stä ei johdu muuta. Näistä syistä momenttiin ei ehdoteta otettavaksi nykyisen kaltaista viittaussäännöstä.  

Pykälän 2 momenttia, joka perustuu maksupalveludirektiivin 94 artiklan 1 kohtaan, ei muutettaisi. Myöskään pykälän 3 ja 4 momenttia, joissa on eräitä tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetuista tilanteista, ei muutettaisi. Näiden säännösten suhdetta EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen arvioidaan myöhemmin erikseen asetuksen edellyttämien lainsäädäntötoimien valmistelun yhteydessä. 

86 a §.Asiakasvalitusten käsittely. Pykälän säännökset ovat uusia ja perustuvat direktiivin 101 artiklan 1 ja 2 kohtaan. Pykälää sovelletaan riippumatta siitä, onko maksupalvelun käyttäjä kuluttaja vai elinkeinonharjoittaja.  

Pykälän 1 momentissa säädetään maksupalveluntarjoajien velvollisuudesta järjestää tehokas asiakasvalitusten käsittelymenettely. Momentissa säädetään myös menettelyssä käytettävästä kielestä. 

Pykälän 2 momentti koskee käsittelyyn liittyviä muotovaatimuksia sekä valituksen käsittelyaikaa. Lähtökohtana on, että valitukseen on vastattava paperilla, mutta jos maksupalveluntarjoaja ja maksupalvelun käyttäjä ovat niin sopineet, vastaus voidaan antaa myös muulla pysyvällä tavalla. Vastauksessa on otettava kantaa kaikkiin valituksessa esille tuotuihin seikkoihin, ja se tulee antaa pääsäännön mukaan 15 työpäivän kuluessa. Työpäivä on määritelty 8 §:n 20 kohdassa. Poikkeuksellisesti vastaus voidaan antaa myöhemmin, jos viivästys johtuu syistä, joihin maksupalveluntarjoaja ei voi vaikuttaa. Tällöin maksupalvelun käyttäjälle on annettava väliaikainen vastaus, jossa ilmoitetaan selkeästi syyt valitukseen annettavan vastauksen viivästymiseen sekä määräaika, johon mennessä maksupalvelun käyttäjä saa lopullisen vastauksen. Lisämääräaika on kuitenkin asetettava siten, ettei valituksen saapumisen ja lopullisen vastauksen antamisen välinen aika ylitä 35 työpäivää. 

Voimassa olevan 86 a §:n säännökset siirrettäisiin 86 c §:ksi. 

86 b §.Velvollisuus antaa tietoja tuomioistuimen ulkopuolisista riidanratkaisuelimistä. Pykälässä säädetään palveluntarjoajan velvollisuudesta antaa tietoja vaihtoehtoisista riidanratkaisuelimistä, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 101 artiklan 3 ja 4 kohta sekä 102 artiklan 1 kohta. Siinä käytettäisiin myös hyväksi direktiivin 61 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että 102 artiklaa ei sovelleta, jos maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja. Koska 101 artiklan 3 ja 4 kohta ovat sidoksissa 102 artiklaan, optiota on tulkittava niin, että se kattaa myös 101 artiklan 3 ja 4 kohdan. 

Sääntely on valtaosaltaan päällekkäistä kuluttajansuojalain 2 luvun 8 b §:n kanssa, mutta kyseisestä säännöksestä ei seuraa palveluntarjoajalle direktiivin 101 artiklan 4 kohdan mukaista velvoitetta ilmoittaa riidanratkaisuelimistä konttorissa. Tämän vuoksi erillinen säännös on tarpeen. Laissa käytettäisiin termiä liiketila. Säännös ei luonnollisesti — kuten ei myöskään ehdotettava 86 d §:n vastaava säännös — tule sovellettavaksi silloin, kun palveluntarjoajalla ei ole asiakaspalveluun käytettäviä liiketiloja.  

86 c §.Korttimaksujen siirtohintoja koskevaan asetukseen liittyvien riitojen ratkaisu. Pykälän, joka vastaa voimassa olevaa 86 a §:ää, otsikkoa täsmennetään sen johdosta, että lukuun lisätään muita riitaisuuksien ratkaisemiseen liittyviä säännöksiä. 

86 d §.Komission esite maksupalveluja koskevista kuluttajan oikeuksista. Uuden maksupalveludirektiivin 106 artiklassa säädetään komission velvollisuudesta laatia sähköinen esite oikeuksista, jotka kuluttajalla on maksupalveludirektiivin ja muun asiaan liittyvän unionin lainsäädännön mukaan. Pykälällä pantaisiin täytäntöön esitteen saataville asettamista koskevat palveluntarjoajan ja valvontaviranomaisten velvoitteet. Artiklan 2 kohdan 2 alakohdassa säädetään viranomaisten velvollisuudesta varmistaa, että esite asetetaan helposti saataville niiden verkkosivustoilla. Artiklan 3 kohdassa säädetään palveluntarjoajien velvollisuudesta asettaa esite saataville mahdollisella verkkosivustollaan ja paperilla liiketiloissaan, sekä 5 kohdassa puolestaan asianmukaisten vaihtoehtoisten välineiden käytöstä vammaisten henkilöiden osalta artiklan säännöksiä sovellettaessa. Palveluntarjoajan liiketiloilla tarkoitetaan pykälässä direktiivin mukaisesti muun muassa palveluntarjoajan mahdollisia sivukonttoreita, asiamiesten toimistoja ja yksiköitä, joille toimintoja on ulkoistettu. Artiklan 4 kohtaa, jossa kielletään palveluntarjoajaa perimästä tietojen antamisesta palvelumaksuja, ei pantaisi täytäntöön erillisellä säännöksellä, koska asia seuraa maksupalvelulain 26 §:n 1 momentin yleissäännöksestä. 

1.2  Kuluttajansuojalaki

7 luku Kuluttajaluotot

1 §.Soveltamisala. Pykälän 4 momenttiin tehtäisiin muutos, joka liittyy luvun 40 §:n soveltamisalan laajentamiseen myös kertaluoton käyttöön oikeuttavia tunnisteita koskevaksi. Tällaisiin tunnisteisiin rinnastettaisiin siten kertaluonteisesti käytettävät muun rahoituspalvelun tai rahoitusvälineen käyttöön oikeuttavat tunnisteet. 

15 §.Luotonhakijan henkilöllisyyden todentaminen. Pykälän 1 momenttiin sisältyvä viittaus vahvasta tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (617/2009) 8 §:ään muutettaisiin lain nimen muuttumisen johdosta viittaukseksi vahvasta tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain 8 §:ään. 

40 §.Kuluttajan vastuu luottokortin tai muun luoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin vastaavalla tavalla kuin 1. lakiehdotukseen sisältyvää 62 §:n 1 momenttia. Kyseisen säännöksen sisältöä ja eroa nykyisin voimassa olevaan säännökseen on selostettu 1. lakiehdotuksen 62 §:n perusteluissa. Tämän lisäksi muutosta nykyiseen merkitsisi se, että pykälää sovellettaisiin 1 momentin mukaan myös kertaluottoon, jota voidaan käyttää luoton käyttöön oikeuttavalla tunnisteella. Vaikka kertaluottoja ei tyypillisesti käytetä luottokortilla tai muilla tunnisteilla, ei ole syytä rajata tällaisia luottoja kokonaan vastuusääntelyn ulkopuolelle. 

Pykälän 2 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta kuluttajan vastuun euromääräistä enimmäismäärää tunnisteen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa alennettaisiin 50 euroon. Näin sääntely olisi yhdenmukaista 1. lakiehdotuksen 62 §:n 2 momentin kanssa. 

Pykälän 3 momentin 1—3 kohta vastaisivat voimassa olevaa lakia. Momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta, jonka mukaan kuluttaja ei vastaa tunnisteen oikeudettomasta käytöstä, jos luotonantaja ei ole edellyttänyt, että kuluttajan henkilöllisyys todennetaan tunnistetta käytettäessä kuluttajansuojalain 7 luvun 15 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Tällä tarkoitetaan kuluttajan henkilöllisyyden todentamista huolellisesti. Jos henkilöllisyys todennetaan sähköisesti, tunnistusmenetelmän tulisi täyttää vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain 8 §:ssä säädetyt vaatimukset. Vastaavantyyppinen lisäys on ehdotettu tehtäväksi 1. lakiehdotuksen 62 §:n 3 momentin 4 kohtaan, ja sitä pidetään tarpeellisena lisäyksenä myös kuluttajansuojalain vastaavan pykälän soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa. Säännöksen sisältöä on selostettu 1. lakiehdotuksen 62 §:n perusteluissa. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, ettei kohta merkitse velvollisuutta edellyttää esimerkiksi vahvaa sähköistä tunnistamista luottoa käytettäessä, mutta jos luotonantaja ei tätä edellytä, luotonantaja kantaa riskin luoton oikeudettomasta käytöstä. 

Pykälän 4 momentti vastaisi muilta osin nykyistä säännöstä, mutta sitä täydennettäisiin niin, että vastuu tunnisteen oikeudettomasta käytöstä on 3 momentin estämättä kuluttajalla myös silloin, jos muu tunnisteen haltija kuin hän itse on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti. Maininta on jäänyt epähuomiossa lisäämättä siinä yhteydessä, kun pykälään on tehty eräitä terminologisia muutoksia. 

51 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin 1. lakiehdotuksen 83 §:n 1 momenttia vastaavalla tavalla. Samalla momenttiin tehtäisiin eräitä lakiteknisiä tarkistuksia. 

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot

33 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 1 momenttia on tarpeen muuttaa sen johdosta, että siinä viitataan virheellisesti Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:n 28 kohtaan, kun viittauksen pitäisi koskea mainitun pykälän 30 kohtaa. Viittaus muutettaisiin 7 luvun 51 §:n 1 momenttia ja 1. lakiehdotuksen 83 §:n 1 momenttia vastaavaan yleisempään muotoon.  

1.3  Tietoyhteiskuntakaari

125 §.Viestintäpalvelun oikeudeton käyttö. Pykälän 4 momentin säännös, joka koskee maksupalvelulain oikeudetonta käyttöä koskevien säännösten soveltamista maksupalvelulain 1 §:n 2 momentin alkuperäisessä 6 kohdassa tarkoitettuihin maksutapahtumiin, korvattaisiin yleisemmällä maksupalvelulain säännösten ensisijaisuuden osoittavalla säännöksellä. Muutos liittyy maksupalvelulain entistä yleisempään soveltamisalan määrittelyyn, jota on käsitelty 1. lakiehdotuksen 1 §:n perusteluissa. Viestintäpalvelun oikeudettomaan käyttöön, jossa on kysymys maksupalvelulain ehdotetun 3 §:n 6 kohdan perusteella maksupalvelulain soveltamisalaan kuulumattomista maksutapahtumista, sovellettaisiin tietoyhteiskuntakaaren oikeudetonta käyttöä koskevia säännöksiä. 

134 §.Laskun erittely ja yhteyskohtainen erittely. Pykälän 2 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lakiteknistä muutosta, joka johtuu edellä mainitusta maksupalvelulain aikaisempaa yleisemmästä soveltamisalasta. Kohdasta ehdotetaan lisäksi poistettavaksi tulkinnanvarainen maininta säännöksen soveltamisesta, jollei maksupalvelulaista muuta johdu. Selvää on, että maksupalvelulain soveltamisalaan kuuluvien maksutapahtumien osalta teleyrityksen on noudatettava maksupalvelulain tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä. Sen ohella on noudatettava, mitä tietoyhteiskuntakaaressa säädetään. Sikäli kuin tietoyhteiskuntakaaren mukainen erittely täyttää sisältönsä ja antamistapansa puolesta maksupalvelulain mukaisen tiedonantovelvollisuuden, ei samoja tietoja luonnollisesti tarvitse antaa kahteen kertaan.  

Momentin 2 kohtaan tehtäisiin kielellinen korjaus. Momentin 3 kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.