1.1  Ehdotus vesiliikennelaiksi

1 luku. Yleiset säännökset 

1 §. Soveltamisala. Pykälä sisältäisi lain soveltamisalan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että lakia sovellettaisiin vesikulkuneuvoihin ja vesikulkuneuvojen käyttämiseen Suomen vesialueella. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 2 §:n 1 momenttia. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin, että lakia sovelletaan myös puutavaralauttoihin sekä hinattaviin ja kelluviin esineisiin siten kuin tässä laissa erikseen säädetään. Näitä esineitä ei pidetä vesikulkuneuvoina, mutta niiden käyttöä on säänneltävä muun muassa kanavaliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden vuoksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lakia sovellettaisiin myös vesiväylien merkitsemiseen, vesiliikenteen ohjaamiseen ja sulku- ja avokanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa noudatettaviin menettelyihin. Kanavalla tarkoitetaan keinotekoista vesiliikennettä varten rakennettua vesiuomaa. Kanava voi olla sulkulaitteella varustettu sulkukanava, joka yhdistää kaksi vesialuetta, joiden vedenpinnat ovat eri korkeudella. Avokanava on puolestaan ilman sulkulaitetta oleva kanava, joka yhdistää kaksi vesialuetta, joiden vedenpinnat ovat samalla korkeudella. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, missä tapauksissa lakia sovellettaisiin kauppamerenkulkuun ja siinä käytettäviin vesikulkuneuvoihin. Kauppamerenkululla tarkoitetaan yleensä tavaroiden ja henkilöiden kuljettamista aluksella paikasta toiseen ansiotarkoituksessa. Kauppamerenkulku on määritelty esimerkiksi väylämaksulain (1122/2005) 2 §:n 6 kohdassa siten, että sillä tarkoitetaan aluksella ansiotarkoituksessa suoritettua toimintaa, kuten lastin ja matkustajien kuljettamista, hinausta, jäänmurtamista, pyyntiä tai pelastus- ja avustustoimintaa. Lakia sovellettaisiin 3 momentin mukaan kauppamerenkulkuun ja siinä käytettäviin vesikulkuneuvoihin siltä osin kuin niistä ei erikseen säädetä merilaissa (674/1994), alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa (370/1995), aluksen teknisestä turvallisuudesta ja käytöstä annetussa laissa (1686/2009, jäljempänä alusturvallisuuslaki), alusliikennepalvelulaissa (623/2005), liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tai muualla laissa. Säännös vastaisi pääosin nykyistä vesiliikennelain 2 §:n 2 momenttia. Lisäksi sovellettavien lakien luetteloon lisättäisiin alusturvallisuuslaki, alusliikennepalvelulaki ja liikenteen palveluista annettu laki. Nämä kauppamerenkulkuun sovellettavat lait on annettu nykyisen vesiliikennelain antamisen jälkeen. Pykälän 3 momentissa oleva luettelo ei olisi tyhjentävä, vaan kauppamerenkulkuun sovellettavista laeista mainittaisiin vain tärkeimmät. Näiden lakien lisäksi kauppamerenkulkuun sovelletaan muun muassa laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annettua lakia (1687/2009), laivavarustelakia (1503/2011), alusrekisterilakia (512/1993), eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annettua lakia (485/2004) ja laivaväen lääkärintarkastuksista annettua lakia (1171/2010). 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, mitä muita lakeja sovellettaisiin sellaisiin vesikulkuneuvoihin ja niiden käyttöön, joita ei käytetä kauppamerenkulkuun vaan esimerkiksi huviveneilyyn. Sen mukaan muuhun kuin kauppamerenkulkuun käytettäviin vesikulkuneuvoihin ja niiden käyttöön sovellettaisiin tämän lain lisäksi myös merilain 10 a lukua, 11 a lukua ja 16 lukua, huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista annettua lakia (1712/2015, jäljempänä huvivenelaki) ja alusliikennepalvelulakia sekä muualla laissa annettuja säännöksiä. Säännöksellä selvennettäisiin erityisesti vesiliikennelain suhdetta merilakiin. Merilaki koskee ensisijaisesti kauppamerenkulkuun käytettäviä vesikulkuneuvoja, mutta tapauskohtaisesti sitä voidaan soveltaa myös muiden vesikulkuneuvojen käyttöön. Merilain 1 luvun 9 §:n mukaan sellaiseen alukseen, jota ei käytetä kauppamerenkulkuun, sovelletaan merilain säännöksiä vain, mikäli ne kulloinkin siihen soveltuvat. Merilain 1 luvun 9 §:n ja sitä edeltäneen, vuoden 1939 merilain 1 luvun 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa ei ole täsmennetty, mitkä merilain säännökset voisivat koskea muuhun kuin kauppamerenkulkuun käytettäviä vesikulkuneuvoja. Merilaista voidaan kuitenkin päätellä, että tällaisiin vesikulkuneuvoihin sovelletaan ainakin merilain 10 a lukua (Vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta), 11 a lukua (Vastuu merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta) ja 16 lukua (Meripelastus). Tässä momentissa oleva luettelo muista sovellettavista laeista ei olisi tyhjentävä. Näiden lakien lisäksi esimerkiksi silloin, kun vesikulkuneuvoja käytetään osana kuluttajapalveluiden tarjoamista eikä palvelun asiakasturvallisuutta koske muu sääntely, voi palveluiden osalta tulla sovellettavaksi kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), jolloin kuluttajapalveluiden tarjoamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Vesikulkuneuvoja voidaan käyttää esimerkiksi vesiskootteriajeluihin tai kulkuneuvoilla voidaan järjestää safariajeluita. Tukesin valvonnan piiriin ei kuitenkaan tällöinkään kuulu esimerkiksi se, täyttääkö palvelussa käytetty vesikulkuneuvo sille säädetyt tekniset ominaisuudet. Myös maastoliikennelaki (1710/1995) voi tulla sovellettavaksi tiettyjen vesikulkuneuvojen osalta. Maastoliikennelakia ei sovelleta sen 2 §:n 2 momentin mukaan ilma-aluksiin, aluksiin eikä veneisiin, mutta sen 2 §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan laki koskee kuitenkin ilmatyynyaluksia, koska ne liikkuessaan tukeutuvat maahan tai jäähän, ja hydrokoptereita. Sulassa vedessä kulkiessa ilmatyynyalus ja hydrokopteri ovat kuitenkin vesikulkuneuvoja, joihin sovelletaan muun muassa vesiliikennelain vaatimuksia. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Saimaan kanavan vuokra-alueella sovellettavista esitetyn lain säännöksistä. Nämä säännökset olisivat voimassa sen lisäksi, mitä Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan ja siihen liittyvän alueen vuokraamisesta Suomen tasavallalle sekä Saimaan kanavan kautta tapahtuvasta alusliikenteestä Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä tehdyssä sopimuksessa (SopS 8/2012, jäljempänä Saimaan kanavaa koskeva sopimus) määrätään ja Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan ja siihen liittyvän alueen vuokraamisesta Suomen tasavallalle sekä Saimaan kanavan kautta tapahtuvasta alusliikenteestä Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain (104/2011) mukaan on noudatettava. 

Saimaan kanavaa koskevan sopimuksen 6 artiklan mukaan kaikilla Venäjän federaation lipun alla purjehtivilla aluksilla on esteetön kulku Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvalla osalla. Muut alukset, jotka tulevat Suomen tasavallan alueelta tai menevät sinne, saavat kulkea Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan kautta sekä Venäjän federaation sisäisillä aluevesillä ja aluemerellä Suomenlahteen johtavilla kanavilla ja väylillä. 

Saimaan kanavaa Venäjän federaation alueelle tuleville tai Venäjän federaation alueelta poistuville henkilöille, ajoneuvoille, tavaroille, rahdeille ja eläimille tehdään raja- ja tullitarkastukset sekä tarvittaessa myös muut tarkastukset rajatarkastuspaikalla Venäjän federaation lainsäädännön mukaisesti. 

Venäjän sopimuspuoli ei vaadi viisumia kauttakulkuun Venäjän federaation alueen kautta Saimaan kanavaa pitkin Suomen tai kolmansien maiden kansalaisilta, jotka tulevat tai menevät Suomen tasavaltaan tai tasavallasta urheiluun tai vapaa-ajan viettoon käytettävillä aluksilla tai jos he tulevat matkustajina matkustaja-aluksilla pysähtymättä matkan aikana, eikä kauttakulkuun Venäjän federaation alueen kautta Saimaan kanavaa pitkin Suomen tai kolmansien maiden kansalaisilta, jotka tulevat tai menevät Suomen tasavaltaan tai tasavallasta aluksilla, joiden pituus on enintään 24 metriä tai uppoama enintään 30 tonnia ja joita käytetään urheiluun tai vapaa-ajanviettoon. 

Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvalla osalla kauttakulussa olevat alukset, joiden pituus on enintään 24 metriä tai uppoama enintään 30 tonnia ja joita käytetään urheiluun tai vapaa-ajanviettoon ja joiden suhteen Venäjän sopimuspuoli on suorittanut raja-, tulli- ja muut Venäjän federaation lainsäädännön maahantulolle Venäjän federaatioon määräämät tarkastukset, saavat pysähtyä öisin tai huonoissa sääolosuhteissa. Jos tällaisilla aluksilla kulkevat Suomen ja kolmansien valtioiden kansalaiset nousevat maihin, heidän oleskelunsa sallitaan vuokra-alueella Venäjän federaation lainsäädännön mukaisesti. Sopimuspuolten kanavavaltuutetut määräävät pysähtymispaikat sovittuaan niistä Venäjän sopimuspuolen rajanviranomaisten kanssa. 

Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvalla osalla sekä Venäjän federaation sisäisillä aluevesillä ja aluemerellä Suomenlahteen johtavilla kanavilla ja väylillä eivät saa kulkea: 

1) Suomen tasavallan tai kolmansien valtioiden lipun alla purjehtivat sota-alukset, 

2) Suomen tasavallan tai kolmansien valtioiden lipun alla purjehtivat alukset, jotka kuljettavat sotilaita, aseita, sotatekniikkaa ja puolustusmateriaalia, 

3) kolmansien valtioiden valtionalukset, jotka eivät harjoita kauppamerenkulkua tai muuta kaupallista alusliikennettä, ellei Venäjän sopimuspuoli ole myöntänyt alukselle kauttakulkulupaa Venäjän federaation lainsäädännön mukaisesti. 

Sopimuspuolten kanavavaltuutetut sopivat vuosittain purjehduskauden pituudesta Saimaan kanavalla. Purjehduskauden aikana Saimaan kanava on avoinna alusliikenteelle ympärivuorokautisesti. 

Sopimuksen 9 artiklan mukaan Venäjän sopimuspuoli vastaa Suomenlahteen johtavien kanavien ja väylien alusliikenteen ohjauksesta, merenkulun turvalaitteiden kunnossapidosta, mukaan lukien niiden uusiminen, sekä Suomenlahteen johtavien kanavien mittojen säilyttämisestä alusliikenteen tarpeita vastaavassa kunnossa. 

Suomen sopimuspuoli vastaa Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan väylien alusliikenteen ohjauksesta, merenkulun turvalaitteiden kunnossapidosta, mukaan lukien niiden uusiminen, sekä väylämittojen säilyttämisestä alusliikenteen tarpeita vastaavassa kunnossa. Artiklassa ei kuitenkaan ole tarkemmin määrätty siitä, millaisia vaatimuksia turvalaitteiden osalta noudatetaan. 

Sopimuksen 15 artiklan 3 kappaleen mukaan Saimaan kanavan Venäjän puoleisella osalla sovelletaan Suomen vesiliikennettä koskevaa lainsäädäntöä. Sopimuksen voimaan tullessa noudatettiin asetusta kanavien ja avattavien siltojen liikennesäännöistä (512/1991; jäljempänä kanava-asetus). 

Saimaan kanavan vuokra-alueella sovellettaisiin Saimaan kanavaa koskevan sopimuksen lisäksi esitettävän lain 1 luvun yleisiä säännöksiä, 2 luvun 14 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja kanavassa ohittamista ja ahtaassa kulkuväylässä väistämistä koskevia säännöksiä, saman luvun 16 ja 17 §:ssä tarkoitettuja ankkurointia ja kiinnittämistä koskevia säännöksiä ja 18 ja 19 §:n säännöksiä vesikulkuneuvon pysäyttämisestä ja asiakirjojen esittämisestä ja matkan estämisestä tai keskeyttämisestä sekä 20 §:ssä tarkoitettua vesikulkuneuvon siirtämistä koskevaa säännöstä. Lisäksi sovellettaisiin saman luvun 21 §:n 1 ja 3-5 momentissa tarkoitettuja säännöksiä vesikulkuneuvon omistajan tai sen, jonka hallinnassa vesikulkuneuvo tai tavara oli, ja päällikön velvollisuuksista uponneen, kiinnijääneen tai ajelehtivan vesikulkuneuvon tai sen osan tai muun tavaran suhteen ja 22 §:n säännöksiä päällikön velvollisuuksista vesikulkuneuvon vahingon osalta. Vuokra-alueella noudatettaisiin myös saman luvun 31 §:n 2 momentin äänimerkkejä koskevia säännöksiä, 33 §:n säännöksiä kanavilla noudatettavista menettelyistä, 34 §:n säännöksiä purjeveneellä Saimaan kanavan vuokra-alueella kulkemisesta, 35 §:n säännöksiä nopeusrajoituksista, 36 §:n säännöksiä ilmoitusvelvollisuudesta ja 37 §:n säännöksiä tupakoinnista ja avotulen käsittelystä sekä 38 §:n säännöksiä liikenteen pysähtymisestä ja hidastumisesta ja 39 §:n 2 momentin säännöksiä lupamaksuista. Kyseiset säännökset vastaavat pääosin edellä mainitun asetuksen säännöksiä. Saimaan kanavan vuokra-alueella noudatettaisiin myös 4 luvun vesiväylien merkitsemistä ja vesiliikenteen ohjaamista koskevia säännöksiä. Kyseiset säännökset vastaavat osittain vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen (846/79) säännöksiä. Lisäksi Saimaan kanavan vuokra-alueella olisi noudatettava 6 luvun säännöksiä vesikulkuneuvoista ja niiden varusteista. 

2 §.Vesikulkuneuvon käyttö vuokraveneenä. Pykälässä säädettäisiin, että silloin kun vesikulkuneuvoa käytetään vuokraveneenä tulonhankkimistarkoituksessa korvausta vastaan, vuokravenetoimintaan sovellettaisiin merilakia. 

Säännöksessä vuokraveneellä tarkoitettaisiin 3 §:ssä olevan vuokraveneen määritelmän mukaisesti miehitettynä urheiluun tai vapaa-ajan viettoon vuokralle tarjottavaa vuokravenettä. 

Pykälä selkeyttäisi rajanvetoa siitä, millaista vuokravenetoimintaa tulisi pitää kauppamerenkulkuna. Nykyisin kaikkea vuokravenetoimintaa mukaan lukien pelkän, määritelmän täyttävän veneen vuokrausta on pidetty lähtökohtaisesti kauppamerenkulkuna. Nyt kauppamerenkulun piiriin kuuluisi selkeästi vain ammattimainen, miehitetty vuokravenetoiminta eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Pykälässä mainittuun vuokravenetoimintaan voitaisiin soveltaa korkeintaan 12 matkustajalle tarkoitetun vesikulkuneuvon käyttöön. Tällaiseen vuokravenetoimintaan voitaisiin soveltaa muun muassa merilain päällikkösääntelyä ja rangaistussäännöksiä. 

Säännöstä sovellettaisiin vuokraveneen käyttöön, jos paitsi veneestä myös veneen ohjailusta tai hallinnasta perittäisiin korvausta ja toiminnan tarkoitus olisi tulon hankkiminen. 

Tulonhankkimistarkoituksesta korvausta vastaan ei sen sijaan lähtökohtaisesti olisi kyse, jos esimerkiksi isompi seurue vuokraisi satunnaisesti itselleen veneen ja yksi seurueen jäsenistä toimii päällikkönä ja kerää muilta osallistujilta vähäisen korvauksen. 

Pykälän 2 momentti sisältäisi poikkeuksen 1 momentin pääsäännöstä. Momentin mukaan merilakia ei sovellettaisi, jos vuokravenettä käytettäisiin kotimaanliikenteeseen vesikulkuneuvon kuten purjeveneen käytön tai sillä liikkumisen koulutukseen tai vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan liittyvään koulutukseen. Näissä tapauksissa vuokravenetoiminta olisi rinnastettavissa huviveneilyyn ja siihen sovellettaisiin tätä lakia mukaan lukien tämän lain päällikköä ja rangaistuksia koskevaa sääntelyä. Ammattimaisena toimintaan voitaisiin silti soveltaa vesiliikennejuopumuksen osalta samaa, alempaa promillerajaa kuin 1 momentissa tarkoitettuun toimintaan ja kauppamerenkulkuun yleensä. 

Pykälällä on yhteys liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitettuun miehitettynä vuokratun vuokraveneen pätevyysvaatimuksiin. Vuokraveneen kuljettajalla tulisi yhä olla kyseisessä laissa tarkoitettu pätevyys silloin kun vuokravenettä käytetään tämän pykälän 1 momentin mukaisesti tulonhankkimistarkoituksessa korvausta vastaan. Jos vuokravenettä käytetään sen sijaan tämän pykälän 2 momentissa mainitussa tarkoituksessa, ei pätevyysvaatimustakaan sovelleta. 

3 §.Määritelmät. Pykälä sisältäisi lain kannalta keskeiset määritelmät. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa määriteltäisiin vesikulkuneuvo. Vesikulkuneuvoja olisivat nykyiseen tapaan muun muassa huviveneet, huvialukset, vesiskootterit ja saunalautat. Määritelmää muutettaisiin verrattuna voimassa olevaan lakiin. Voimassa olevassa laissa vesikulkuneuvolla tarkoitetaan veteen tukeutuvaa ja vesillä liikkumiseen tarkoitettua kulkuvälinettä ja laitetta. Määritelmää muutettaisiin siten, että vesikulkuneuvolla tarkoitettaisiin veteen tukeutuvaa ja vesillä liikkumiseen käytettävää alusta, kulkuneuvoa ja välinettä. Määritelmää muutettaisiin, jotta vesiliikennelakia voitaisiin soveltaa myös sellaisiin kulkuneuvoihin, joita ei ole alun perin lainkaan tarkoitettu vesillä liikkumiseen, kuten esimerkiksi moottorikelkkoihin. Vaikka moottorikelkkoja ei ole tarkoitettu vesillä liikkumiseen, niitä on kuitenkin käytetty siihen ja niillä on yritetty ylittää myös Suomenlahtea. Valvontaviranomaisten olisi voitava puuttua myös tällaisten kulkuneuvojen käyttämiseen vesillä, koska ne voivat vaarantaa turvallisuutta. Määritelmään lisättäisiin myös, että se kattaa alukset, koska vesikulkuneuvon käsite on laajempi kuin useissa muissa säädöksissä mainittu alus. Vaikka esimerkiksi meriteiden säännöissä mainittu aluksen määritelmä on laaja ja kattaa monenlaiset kulkuvälineet soutuveneestä vesilentokoneeseen, ei sekään kata esimerkiksi moottorikelkkoja. Moottorikelkalla jäällä liikuttaessa sovelletaan yleensä maastoliikennelakia. Jos sillä kuitenkin liikutaan virallisella jäätiellä, sovelletaan tieliikennelakia. Kun moottorikelkalla liikutaan veden pinnalla, on mainittujen lakien sijaan sovellettava vesiliikennelakia. Vastaavasti vesilentokoneiden osalta on niillä liikkumiseen veden pinnalla sovellettava lähtökohtaisesti vesiliikennelakia, mutta liikkuessaan ilma-aluksena tulee niihin soveltaa ilmailua koskevaa sääntelyä. Laskeutumisesta avoimelle vesialueelle ja lentoonlähdöstä avoimelta vesialueelta säädetään ilmailulaissa (864/2014). Ilmailulainsäädännön mukaan vesilentokone on lentoonlähtöä ja laskeutumista suorittaessaan ilmailulainsäädännön mukaisesti väistämisvelvollinen kaikkiin muihin aluksiin. Käytännössä vesitasoon on sovellettu ilmailulainsäädäntöä sen pyrkiessä ilmaan tai laskeutuessa veteen. Muuhun liikkumiseen veden pinnalla, kuten siirtymiseen rannalle, sovelletaan vesiliikennelakia. Vesitaso on määritelty alukseksi myös meriteiden säännöissä. Meriteiden säännöt sisältävät ilma-alusten ja alusten väliset väistämissäännöt. Vesiliikennelakia sovelletaan käytännössä esimerkiksi vesitason liikkumiseen vesiliikenteen kielto- tai rajoitusalueilla. On myös huomattava, että sekä vesiliikenteen että ilmailun lainsäädäntö edellyttää aina varovaisuuden noudattamista sekä ilmailussa hyvää etukäteissuunnittelua. Vesiliikenteen osalta vesikulkuneuvon käyttämistä koskevat yleiset velvoitteet sisältyisivät yhä tämän lain 5 §:ään. 

Vesikulkuneuvon käsite olisi siten hyvin laaja, ja se kattaisi myös etäohjattavat vesikulkuneuvot. 

Lisäksi vesikulkuneuvon määritelmässä sana laite korvattaisiin sanalla väline. Väline on laajempi käsite kuin laite ja tämä muutos tukisi erityisesti valvonnan kannalta sitä, että kaikkien vesillä liikkumiseen käytettävien välineiden turvallisuuteen voitaisiin tarvittaessa puuttua. Vesikulkuneuvoihin eivät kuitenkaan kuuluisi esimerkiksi rannan välittömässä läheisyydessä käytettävät välineet, kuten uimapatjat ja vastaavat välineet, joita ei lähtökohtaisesti käytetä vesillä liikkumiseen. Sen sijaan esimerkiksi polkuveneet ja SUP-laudat katsottaisiin vesikulkuneuvoiksi, koska niitä voidaan käyttää muuallakin kuin rannan välittömässä läheisyydessä ja niitä käytetään liikkumiseen vesillä. Vesikulkuneuvoihin eivät kuuluisi myöskään veneen perässä vedettävät vesiurheiluvälineet, kuten vesisukset, eivätkä vesilelut. 

Momentin 2 kohdassa määriteltäisiin huvivene. Sillä tarkoitettaisiin tyypistä ja käyttö- tai työntövoimasta riippumatta urheiluun tai vapaa-ajan viettoon tarkoitettua vesikulkuneuvoa, vesiskootteria lukuun ottamatta, jonka rungon pituus on vähintään 2,5 ja enintään 24 metriä. Määritelmä vastaisi huvivenelaissa olevaa huviveneen määritelmää. 

Momentin 3 kohdassa määriteltäisiin huvialus, jolla tarkoitettaisiin urheiluun tai vapaa-ajan viettoon käytettävää alusta, jonka rungon pituus sovellettavien yhdenmukaistettujen standardien mukaan mitattuna on yli 24 metriä ja jonka bruttovetoisuus on alle 500. Määritelmä vastaisi laivaväkilaissa olevaa huvialuksen määritelmää, mutta siinä viitattaisiin urheiluun tai vapaa-ajan viettoon tarkoitetun aluksen sijasta urheiluun tai vapaa-ajan viettoon käytettävään alukseen, koska joitain aluksia ei ole alun perin tarkoitettu urheiluun tai vapaa-ajan viettoon, mutta niitä käytetään tällaisessa tarkoituksessa. 

Momentin 4 kohdassa määriteltäisiin vuokravene. Vuokraveneellä tarkoitettaisiin urheiluun tai vapaa-ajan viettoon vuokralle miehitettynä tarjottavaa vesikulkuneuvoa, joka kuljettaa muussa kuin säännöllisessä liikenteessä enintään 12 matkustajaa ja jonka rungon pituus on vähintään 2,5 ja enintään 24 metriä; sillä ei kuitenkaan tarkoitettaisi purjevenettä, jonka rungon pituus on valmistajan ilmoituksen mukaan alle 5,5 metriä, moottorilla varustettua vesikulkuneuvoa, jonka moottoriteho on moottorin valmistajan ilmoituksen mukaan alle 15 kilowattia ja jonka rungon pituus on valmistajan ilmoituksen mukaan alle 5,5 metriä, vesiskootteria eikä soutuvenettä. Määritelmä vastaisi pääosin laivaväkilaissa olevaa vuokraveneen määritelmää. Vuokraveneenä pidettäisiin vain miehitettynä vuokrattavaa vuokravenettä. Huvivenelain soveltamisalan mukaiset vähimmäis- ja enimmäispituudet säilytettäisiin vuokraveneiden osalta ennallaan ja ne lisättäisiin määritelmään. Näin ollen yli 24 metrin pituiset kaupallisessa käytössä olevat vesikulkuneuvot jäisivät yhä alusturvallisuuslain soveltamisalaan. Huvialukset, joita käytetään kaupallisesti, katsastetaan joko lasti- tai matkustaja-aluksiksi ja sitä kautta ne tulevat alusturvallisuuslain piiriin. 

Momentin 5 kohdassa määriteltäisiin vesiskootteri, jolla tarkoitettaisiin urheiluun tai vapaa-ajan viettoon tarkoitettua vesikulkuneuvoa, jonka pituus on alle 4 metriä ja jossa on moottori, jonka pääasiallinen työntövoiman lähde on vesisuihkupumppu, ja joka on suunniteltu sillä tavalla, että sitä käyttävät henkilöt istuvat, seisovat tai ovat polvillaan rungon päällä. Määritelmä vastaisi huvivenelaissa olevaa vesiskootterin määritelmää. 

Momentin 6 kohdassa määriteltäisiin alus. Määritelmä vastaisi alusturvallisuuslaissa olevaa aluksen määritelmää. Alus olisi tarpeen määritellä erikseen tässä laissa, koska aluksen määritelmä on suppeampi verrattuna vesikulkuneuvon määritelmään. Aluksen määritelmän mukaan aluksella tarkoitetaan veteen tukeutuvaa ja vesillä liikkumiseen tarkoitettua kulkuvälinettä tai laitetta. Vesikulkuneuvon määritelmä sen sijaan kattaa myös sellaiset kulkuneuvot, joita ei ole tarkoitettu vesillä liikkumiseen, kuten esimerkiksi moottorikelkat. 

Momentin 7 kohdassa määriteltäisiin lossi. Lossilla tarkoitettaisiin ohjausköyden tai sitä korvaavan Liikenne- ja viestintäviraston hyväksymän muun laitteiston ohjaamaa lauttaa. Määritelmä vastaisi liikenteen palveluista annetussa laissa olevaa lossin määritelmää. 

Momentin 8 kohdassa määriteltäisiin yleinen kulkuväylä. Yleinen kulkuväylä olisi vesiväylä, joka on tarpeen pitää avoimena yleistä vesiliikennettä varten ja joka määrätty julkiseksi kulkuväyläksi tai yleiseksi paikallisväyläksi vesilain (587/2011) mukaan. Julkinen kulkuväylä määrätään Liikenneviraston hakemuksesta ja yleinen paikallisväylä muiden tahojen hakemuksesta. Muita tahoja ja siten myös yleisten paikallisväylien ylläpitäjiä ovat yleisimmin kunnat ja teollisuuslaitokset. Yleiseksi kulkuväyläksi määrääminen rajoittaa muiden vesistön käyttömuotojen oikeuksia toimia kulkuväylän vesialueella. Käytännössä kulkuväylä varataan vesilain mukaisessa menettelyssä vesiliikenteen käyttöön. 

Momentin 9 kohdassa määriteltäisiin yleisen kulkuväylän ylläpitäjä. Yleisen kulkuväylän ylläpitäjä olisi se, jolla kulkuväyläksi määräämistä koskevan päätöksen perusteella on oikeus kulkuväylän rakentamiseen tai parantamiseen. 

Momentin 10 kohdassa määriteltäisiin yksityinen kulkuväylä, jolla tarkoitettaisiin muuta kuin vesilain mukaista yleistä kulkuväylää tai valtaväylää. Yksityisellä kulkuväylällä ei näin ollen ole muihin vesistön käyttömuotoihin nähden erityisoikeuksia väyläalueeseen. 

Momentin 11 kohdassa määriteltäisiin ahdas kulkuväylä. Ahtaalla kulkuväylällä tarkoitettaisiin kaikkia Suomen rannikon ja sisäisten kulkuvesien väyliä lukuun ottamatta avoimilla ja syvillä selkävesillä kulkevia väyliä ja väyläosuuksia. Sisäiset kulkuvedet on määritelty lain 2 luvun 10 §:n 2 momentissa. Tämä määritelmä vastaisi oikeuskäytännössä vakiintunutta tulkintaa. Sen mukaan meriteiden säännöissä tarkoitettuja ahtaita kulkuväyliä ovat Suomen aluevesillä olevat merenkulun turvalaittein merkityt väylät niiden leveydestä riippumatta. 

Momentin 12 kohdassa määriteltäisiin meriteiden säännöt. Meriteiden säännöillä tarkoitettaisiin kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä vuonna 1972 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (SopS 30/1977, COLREG-yleissopimus). Määritelmä vastaisi alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain meriteiden sääntöjen määritelmää, mutta siihen lisättäisiin maininta sopimukseen myöhemmin tehdyistä muutoksista. Määritelmä on tarpeen lisätä tähän lakiin, koska lakiin lisätään liikennesääntöjä ja useimmat niistä perustuvat meriteiden sääntöihin. 

Momentin 13 kohdassa määriteltäisiin ankkurointi. Ankkuroinnilla tarkoitettaisiin vesikulkuneuvon kiinnittämistä poijuun tai paaluun tai ankkurilla pohjaan taikka maihin ilman vesikulkuneuvon kiinnitystä laituriin. Määritelmä vastaisi sisällöllisesti sisävesisääntöjen 6 §:n määritelmää. 

Momentin 14 kohdassa määriteltäisiin valot. Valoilla tarkoitettaisiin vesikulkuneuvon kulussa tai ankkuroinnissa käytettäviä, aluksen tunnistamisen kannalta tarpeellisia valoja. 

Momentin 15 kohdassa määriteltäisiin merkkikuviot. Merkkikuvioilla tarkoitettaisiin vesikulkuneuvon käyttämiä merkkejä, jotka ilmaisevat vesikulkuneuvon tehtävää tai rajoittunutta ohjailukykyä. Merkkikuvioiden määritelmä otettaisiin lakiin uutena käsitteenä, koska lakiin tulee merkkikuvioita koskevaa sääntelyä, joka perustuu meriteiden sääntöihin. 

Momentin 16 kohdassa määriteltäisiin vesikulkuneuvon pituus. Sillä tarkoitettaisiin vesikulkuneuvon rungon pituutta, lukuun ottamatta 2 luvun säännöksiä, joissa pituudella tarkoitettaisiin vesikulkuneuvon suurinta pituutta. Tämän lain 2 luvussa säädettäisiin vesiliikenteen säännöistä, jotka perustuvat osittain meriteiden sääntöihin. Meriteiden säännöissä pituudella tarkoitetaan vesikulkuneuvon suurinta pituutta. 

4 §.Oikeus liikkua vesialueella. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta liikkua vesialueella. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 4 §:ää, mutta siinä aukaistaisiin vesilain 2 luvun 3 §:n sisältöä. Säännöksen mukaan jokaisella olisi oikeus kulkea, ankkuroida tilapäisesti, uittaa puutavaraa ja uida vesialueella siten kuin vesilain kyseisessä pykälässä säädetään, jollei vesiliikennelaista tai Saimaan kanavaa koskevasta sopimuksesta muuta johdu. Oikeutta vesillä liikkumiseen voitaisiin siten rajoittaa esimerkiksi tämän lain 5 luvussa tarkoitetulla alueellisella kiellolla tai rajoituksella tai siinä tarkoitetulla vesikulkuneuvotyyppiä koskevalla kiellolla tai rajoituksella. 

5 §.Vesikulkuneuvon käyttämistä koskevat yleiset velvollisuudet. Pykälä sisältäisi yleisen säännöksen vesikulkuneuvolla liikuttaessa ja sitä muuten käytettäessä noudatettavasta huolellisuudesta ja varovaisuudesta. Vesikulkuneuvon käyttäjä ei saisi häiritä tai vaikeuttaa toisten liikkumista vesillä eikä aiheuttaa näille vaaraa tai vahinkoa. Vesikulkuneuvon käyttäjä ei myöskään saisi aiheuttaa vaaraa tai merkittävää tai tarpeetonta haittaa tai häiriötä luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle tai luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle esimerkiksi tyhjäkäyttämällä moottoria tarpeettomasti tai päästämällä veteen käymäläjätevesiä ympäristönsuojelulain vastaisesti. Vesikulkuneuvon käyttäminen kattaisi kaikki vesikulkuneuvon käyttöön liittyvät toimenpiteet, mukaan lukien esimerkiksi vesikulkuneuvon kiinnittäminen. Pykälä vastaisi nykyisen vesiliikennelain 5 §:n 1 momenttia, mutta siinä puhuttaisiin vesikulkuneuvolla liikkujan sijaan vesikulkuneuvon käyttäjästä. Käytännössä vesikulkuneuvolla liikkuvat henkilöt ovat vesikulkuneuvon käyttäjiä. Lisäksi pykälän 2 momentissa viitattaisiin vesikulkuneuvon käyttäjän velvollisuuteen osallistua muissa laeissa tarkoitettuihin pelastustoimenpiteisiin sekä muihin toimiin, joihin onnettomuus- tai vaaratilanne antaa aihetta. Termi pelastustoimenpide viittaisi muiden kuin viranomaisten suorittamiin toimenpiteisiin. 

Vesillä liikkujan velvollisuudesta osallistua pelastustoimiin säädetään meripelastuslaissa (1145/2001). Meripelastuslain 10 §:ssä säädetään velvollisuudesta osallistua meripelastustoimeen. Sen 1 momentin mukaan jokaisen on viipymättä välitettävä vaaratilannetta koskevat ilmoitukset ja tiedonannot sekä ilmoitettava sitä koskevat havainnot ja toimenpiteet asianomaiselle meripelastuksen johtokeskukselle. Sen 2 momentissa säädetään, että se, joka tietää toisen olevan vaarassa merellä, on velvollinen, jos se häntä itseään tai muita kohtuuttomaan vaaraan saattamatta on mahdollista, ryhtymään oma-aloitteisesti tilanteen edellyttämiin tarpeellisiin ja mahdollisiin toimiin vaarassa olevan pelastamiseksi. Sen 3 momentissa säädetään, että meripelastusjohtajan määräyksestä on jokainen työkykyinen henkilö, joka oleskelee vaara- tai onnettomuusalueella taikka sen läheisyydessä, velvollinen, jos se on merellä vaarassa olevien ihmisten etsimiseksi tai pelastamiseksi välttämätöntä, avustamaan meripelastustoimen tehtävässä, jollei pätevä syy ole esteenä. Erityisestä syystä voidaan muuallakin oleskeleva henkilö velvoittaa avustamaan meripelastustoimen tehtävässä. Kyseisessä 3 momentissa säädetään myös kiellosta poistua tehtävästä ennen luvan saamista. 

Vesillä liikkujan velvollisuudesta osallistua pelastustoimiin säädetään myös pelastuslaissa (379/2011). Pelastuslain 3 §:ssä säädetään yleisestä toimintavelvollisuudesta. Sen mukaan jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimenpiteisiin. 

Lisäksi pelastuslain 37 §:ssä säädetään velvollisuudesta osallistua pelastustoimintaan. Sen mukaan pelastustoiminnan johtajalla on oikeus määrätä palo- ja onnettomuuspaikalla tai sen läheisyydessä oleva työkykyinen henkilö, jolla ei ole pätevää syytä esteenä, avustamaan pelastustoiminnassa, jos tämä on ihmisen pelastamiseksi tai onnettomuuden torjumiseksi välttämätöntä. Pelastusviranomaisella on vastaavassa tilanteessa oikeus, jos tilanteen hallitseminen ei muuten ole mahdollista, määrätä onnettomuuskunnassa oleskelevia työkykyisiä henkilöitä viipymättä saapumaan palo- tai onnettomuuspaikalle ja avustamaan pelastustoiminnassa. Tehtävästä on oikeus kieltäytyä vain pätevästä syystä. Sen 3 momentissa säädetään 1 momentissa tarkoitetun määräyksen voimassaolosta ja oikeudesta saada todistus pelastustyöhön osallistumisesta ja sen 4 momentissa säädetään kiellosta lähteä palo- tai onnettomuuspaikalta ennen luvan saamista. 

Rikoslain 21 luvun 15 §:ssä säädetään pelastustoimen laiminlyöntiä koskevasta rangaistuksesta. 

6 §.Vesikulkuneuvon kuljettajaa, päällikköä ja luovuttajaa koskevat yleiset vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä vesikulkuneuvoa saa kuljettaa, ohjailla ja hallita, sekä siitä, kuka on vesikulkuneuvon päällikkö ja millainen on hänen vastuunsa. Lisäksi pykälässä säädettäisiin siitä, kenelle vesikulkuneuvon saa luovuttaa. Lähtökohtaisesti vaatimukset olisivat samat kuin voimassa olevan vesiliikennelain 6 ja 7 §:ssä, mutta niihin tehtäisiin täsmennyksiä. Säännökset vesikulkuneuvon päälliköstä ja hänen vastuustaan ja luovuttajan vastuusta olisivat uusia. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvoa saisi kuljettaa, ohjailla tai hallita vain henkilö, jolla on olosuhteisiin nähden tarvittava ikä, kyky ja taito. Vaatimukset koskisivat kaikkia vesikulkuneuvoja. Ne koskisivat paitsi kuljettajaa myös henkilöä, joka ohjailisi tai hallitsisi vesikulkuneuvoa. Tämä olisi yhdenmukaista pykälän 2 momentissa ehdotetun päällikkösääntelyn periaatteiden kannalta. Pykälässä olisi myös pääasiassa voimassa olevaa vesiliikennelakia vastaava säännös siitä, että rekisteröitävää moottorikäyttöistä vesikulkuneuvoa saa ohjailla tai hallita vain henkilö, joka on täyttänyt 15 vuotta. Moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla tarkoitettaisiin vesikulkuneuvoa, joka kulkisi moottorilla. Yleinen kykyä ja taitoa koskeva vaatimus ei estäisi sitä, että vesikulkuneuvolla liikkumista voitaisiin yhä harjoitella. Rekisteröitävän moottorikäyttöisen vesikulkuneuvon ohjauslaitteita voisi myös käyttää eli sitä voisi kuljettaa myös alle 15-vuotias henkilö, joka opettelee sen käyttämistä. Tällöin jonkun muun olisi kuitenkin vastattava vesikulkuneuvon varsinaisesta ohjailusta eli sen kokonaisvaltaisesta turvallisesta kulusta. Ohjailu on laajempi käsite kuin ohjauslaitteiden käyttäminen. Vesikulkuneuvon ohjauslaitteita (kuten ruoria tai peräsintä) käyttävää henkilöä kutsutaan yleensä kuljettajaksi. Vesikulkuneuvon ohjailusta voi kuitenkin vastata toinen henkilö kuin se, joka käyttää ohjauslaitteita. Ohjailulla tarkoitetaan kokonaisvaltaisempaa vastuuta vesikulkuneuvon turvallisesta kulusta. Ohjailusta vastaava henkilö voi esimerkiksi antaa ohjeita ohjauslaitteita käyttävälle henkilölle ja kertoa hänelle, mihin suuntaan vesikulkuneuvoa kuljetetaan. Vesikulkuneuvon hallinta taas viittaisi paitsi kokonaisvaltaiseen vastuuseen sen kulusta myös muuhun kuin varsinaiseen ohjailuun, kuten vastuuseen veneen kiinnittämisestä. Automatisoitua vesikulkuneuvoa voitaisiin hallita myös ilman, että sitä ohjaillaan vesikulkuneuvossa. 

Pykälän 2 momentin säännös olisi uusi. Sen mukaan vesikulkuneuvon kulusta ja turvallisuudesta vastaisi vesikulkuneuvon päällikkö, jollei merilain 6 luvusta muuta johdu. Voimassa olevassa vesiliikennelaissa ei ole säännöksiä päälliköstä. Pykälän päällikköä koskeva määritelmä koskisi muuta kuin kauppamerenkulkua. Kauppamerenkulun osalta päälliköstä säädetään merilaissa ja liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017), jossa on vaatimukset päällikön pätevyydestä ja iästä. Lakiesityksessä ehdotetaan vapaa-ajan veneilyyn osittain vastaavaa päällikkyyssääntelyä kuin merilaissa, mutta vaatimukset olisivat kevyemmät. Säännöksen mukaan päällikkö olisi henkilö, joka tosiasiallisesti ohjailee tai hallitsee vesikulkuneuvoa eli vastaa tosiasiassa vesikulkuneuvon kulusta. Päällikkö voi olla esimerkiksi kuljettaja tai muu vesikulkuneuvon käyttäjä, joka tosiasiallisesti vastaa vesikulkuneuvon turvallisesta kulusta. Vesikulkuneuvoa voisi ohjailla myös etäohjauksella. Lisäksi säädettäisiin siitä, että jos olisi epäselvää, kuka on päällikkö, päälliköksi katsottaisiin viime sijassa liikenneasioiden rekisteriin merkitty vesikulkuneuvon omistaja tai haltija. Liikenneasioiden rekisteriin merkityn haltijan mainitseminen säännöksessä on tarpeen, koska vesikulkuneuvo voi olla tosiasiassa myös esimerkiksi rahoituslaitoksen omistuksessa, mutta se ei voi käytännössä toimia päällikkönä. Omistajalla tai haltijalla päällikön vastuu voisi kuitenkin olla vain silloin kun hän olisi itse voinut tosiasiallisesti vaikuttaa tekoon tai laiminlyöntiin. Vastuu kattaisi niin tavallisen vahingonkorvausvastuun kuin rikosoikeudellisen vastuun. Omistajalla vastuu voisi olla esimerkiksi silloin kun vesikulkuneuvossa olevien henkilöiden keskuudesta ei pystyttäisi osoittamaan ketään muuta henkilöä, joka olisi vastuussa ohjailusta ja omistajalla itsellään olisi voinut olla tosiasiallinen mahdollisuus puuttua ohjailuun. Omistajalla ja rekisteriin merkityllä haltijalla voisi olla normaali vahingonkorvausvastuu myös esimerkiksi silloin kun vesikulkuneuvo olisi jätetty heitteille ja se olisi aiheuttanut vahinkoa esimerkiksi merenkulun turvalaitteille tai kun vahinkoa olisi aiheutunut vesikulkuneuvon ollessa ankkuroituna tyhjänä väärään paikkaan eikä ketään muuta pystytä osoittamaan vastuulliseksi.Toisin kuin merilaissa, esitettävään lakiin ei sisältyisi mitään normaalia vastuuta ankarampaa vahingonkorvausvastuuta. Jos vene olisi esimerkiksi varastettu, olisi päällikkövastuu ja siten sekä rikosoikeudellinen vastuu että vahingonkorvausvastuu lähtökohtaisesti varkauteen syyllistyneellä henkilöllä. Päällikön vastuusta säädettäisiin tarkemmin 7 §:ssä. 

Pykälän 3 momentin mukaan vesikulkuneuvoa ei saisi luovuttaa sellaisen henkilön kuljetettavaksi, ohjailtavaksi tai hallittavaksi eikä vuokrata sellaiselle henkilölle, jolla ei ole siihen 1 momentissa edellytettyä ikää, kykyä ja taitoa. Säännös vastaisi pääosin nykyistä vesiliikennelain 7 §:ää, mutta siihen lisättäisiin maininta vesikulkuneuvon ohjailemisesta ja hallitsemisesta sekä vesikulkuneuvon vuokraamisesta. 

Pykälän 4 momentti olisi uusi säännös. Sen mukaan kuljetettavaksi, ohjailtavaksi tai hallittavaksi luovutetun tai vuokratun vesikulkuneuvon luovuttaja vastaisi siitä, että vesikulkuneuvo olisi luovutushetkellä kyseiselle vesialueelle ja siihen liittyviin olosuhteisiin nähden rakenteeltaan, varusteiltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen siten kuin 6 luvun 107 §:ssä säädetään. Vesikulkuneuvon luovuttaja ja vuokranantaja vastaisi siis lähtökohtaisesti vesikulkuneuvon turvallisuudesta vain luovutushetkellä ja siihen vesialueeseen nähden, jolla on tarkoitus liikkua. Säännöksellä on tarkoitus selkeyttää eri tahojen vastuita vesikulkuneuvon luovuttamiseen liittyen. Vesikulkuneuvon luovuttaja ei voisi vastata vesikulkuneuvon turvallisuudesta kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja matkoilla, joita vuokraaja päättää myöhemmin tehdä. Momentissa todettaisiin myös, että luovuttajan tulisi antaa vesikulkuneuvon vastaanottajalle riittävä opastus vesikulkuneuvon turvalliseen käyttöön. Säännös on tärkeä kuluttajaturvallisuuden kannalta. Säännös on tärkeä myös tilanteissa, joissa vesikulkuneuvon vastaanottaja ei toimi kuluttajan ominaisuudessa, kuten yrityksen tilatessa työntekijöilleen vesikulkuneuvon käyttöön virkistyspäiväksi. Vuokraustilanteessa vesikulkuneuvon tulevan päällikön vastuu määräytyisi tämän luvun 7 §:n mukaisesti. Vesikulkuneuvon luovuttajana ei pidetä sellaista vesikulkuneuvon välittäjää, joka vain välittää vesikulkuneuvon vuokralleantajalta vuokralleottajalle esimerkiksi sähköisesti ottamatta itse vastuuta vesikulkuneuvon kunnosta tai varusteista ja ilman, että kyseinen välittäjä itse omistaisi vuokrattavaa vesikulkuneuvoa tai olisi sen rekisteriin merkitty haltija. 

7 §.Päällikön yleinen vastuu. Pykälässä säädettäisiin päällikön yleisestä vastuusta. Säännös olisi uusi. Säännökseen on otettu mallia merilain 6 luvun vastaavista säännöksistä, joissa säädetään päällikön velvollisuuksista kauppamerenkulussa. 

Pykälän 1 kohdan mukaan päällikön olisi huolehdittava siitä, että vesikulkuneuvo olisi aiottuun matkaan ja olosuhteisiin nähden rakenteeltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen siten kuin 6 luvun 107 §:ssä säädetään. Vesikulkuneuvo olisi matkaan ja olosuhteisiin nähden turvallinen esimerkiksi silloin, kun se olisi CE-merkitty vesikulkuneuvo ja olosuhteet (tuuli ja merkitsevä aallonkorkeus), joissa sitä käytetään, vastaisivat korkeintaan kyseisen vesikulkuneuvon suunnitteluluokassa määriteltyjä olosuhteita, ja silloin, kun se olisi kuormattu tasaisesti eikä sen maksimikuormaa, maksimihenkilömäärää ja maksimikonetehoa olisi ylitetty. Myös vesikulkuneuvon rakenteet ja kunto olisi otettava huomioon turvallisuutta arvioitaessa. 

Pykälän 2 kohdan mukaan päällikön tulisi myös huolehtia siitä, että vesikulkuneuvossa olevia henkilöitä on ohjeistettu riittävällä tavalla turvallisesta vesikulkuneuvossa toimimisesta. Ohjeistus voisi koskea esimerkiksi pelastusliivien sijoitusta ja käyttöä. Ohjeistuksen riittävyys on arvioitava kussakin tapauksessa erikseen ja se riippuisi muun muassa vesikulkuneuvon tyypistä, matkan pituudesta ja vesikulkuneuvossa olevien henkilöiden iästä tai tottumuksesta liikkua vesillä. Ohjeistamisella voidaan tarkoittaa myös vain huomauttamista silloin, kun esimerkiksi pienessä veneessä oleva henkilö nousee seisomaan kesken matkan. 

Pykälän 3 kohdan mukaan päällikön olisi myös huolehdittava siitä, että vesikulkuneuvossa olisi tarvittavat varusteet, jotka olisivat kunnossa ja helposti saatavilla. Tarvittavista varusteista säädettäisiin jäljempänä lain 6 luvun 108 §:ssä ja niistä voitaisiin määrätä tarvittaessa sen nojalla annettavassa määräyksessä. Päällikön olisi huolehdittava siitä, että varusteet 108 §:ssä tarkoitetussa vesikulkuneuvossa kuten moottoriveneessä moottorin tehosta riippumatta ovat kunnossa, ja tämän varmistamiseksi hänen tulisi säännöllisesti tarkistaa varusteiden kunto. Päällikön tehtävänä olisi myös huolehtia siitä, että varusteet olisivat helposti saatavilla. Tällä tarkoitetaan yleisesti sitä, että varusteet saadaan käyttöön ilman erillisiä apuvälineitä, kuten esimerkiksi avainta tai ruuvitalttaa. Esimerkiksi pelastusliivit eivät saisi olla matkan aikana lukkojen takana laatikossa vaan niiden pitäisi olla sellaisessa paikassa, josta ne ovat nopeasti päälle puettavissa. 

Pykälän 4 kohdan mukaan päällikön tulisi myös huolehtia siitä, että vesikulkuneuvossa olisi käytettävissä asianmukaisia merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja, jos aiottu matka edellyttää reittisuunnittelua matkan pituuden tai muun vastaavan syyn tai olosuhteen johdosta. Säännökseen on otettu mallia SOLAS-yleissopimuksen V-luvusta, jossa säädetään aluksen navigointiturvallisuudesta. Asianmukaisilla merikartoilla tarkoitetaan joko merikarttaviranomaisen julkaisemia tai sen auktorisoimana julkaistuja painettuja tai elektronisia merikarttoja, joiden ajantasaisuudesta on huolehdittu. Merenkulkujulkaisuilla tarkoitetaan viranomaisen julkaisemia, merikarttaa muun muassa karttakorjauksin täydentäviä ja reitin suunnittelua palvelevia julkaisuja. Asiakirjojen tulisi olla käytettävissä aina sellaisilla matkoilla, jotka edellyttävät reitin suunnittelua, kuten pitemmillä matkoilla tai kuljettaessa tuntemattomilla vesillä. Niitä ei tarvitsisi olla vesikulkuneuvossa mukana esimerkiksi jatkuvasti toistuvilla lyhyillä matkoilla mökkisaareen tai kalastuksessa tällaisella lähialueella. 

Päällikön olisi pykälän 5 kohdan mukaan huolehdittava siitä, että vesikulkuneuvossa olevilla henkilöillä olisi jäljempänä 6 luvun 108 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut kelluntavälineet puettuina sään, aallokon, vesikulkuneuvon kunnon tai muiden olosuhteiden niin edellyttäessä. Kelluntavälineillä tarkoitettaisiin 6 luvun 108 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittuja pelastusliivejä, kelluntapukineita ja pelastuspukuja. Koska 108 § koskee liikkeellä olevia moottorilla tai rungoltaan yli viiden metrin pituista purjeella varustettua vesikulkuneuvoa, koskisi 5 kohta näitä kyseisiä vesikulkuneuvoja. Vastuu kelluntavälineiden käytöstä olisi päälliköllä. Olosuhteet, joissa kelluntavälineitä tulisi käyttää, jäisivät päällikön arvioitavaksi, mutta päällikön olisi aina otettava huomioon erityisesti sää, kuten vallitseva tuuli, aallonkorkeus ja vesikulkuneuvon kunto. Muita olosuhteita, joita arvioinnissa olisi otettava huomioon, olisivat esimerkiksi käytettävän vesikulkuneuvon tyyppi ja kulkunopeus. Vesikulkuneuvo voi olla purje- tai moottorikäyttöinen, rakenteeltaan avoin tai katettu tai jotain näiden väliltä, uppouma- tai liukuvarunkoinen tai puoliliukuva. Nämä ja monet muut ominaisuudet vaikuttavat vesikulkuneuvon käyttäytymiseen eri olosuhteissa ja siten myös kelluntavälineiden käytön tarpeeseen. Olosuhteita, joita päällikön tulee ottaa huomioon, voisivat myös olla esimerkiksi huonontunut näkyvyys tai matkustajan huono kunto, ikä, vammaisuus tai muu olosuhde, johon liittyy turvallisuusriski vesikulkuneuvossa oleville henkilöille. Myös vesikulkuneuvon vaurioituminen matkan aikana voi muuttaa olosuhteet sellaisiksi, että vesikulkuneuvossa olevilla henkilöillä tulee olla kelluntavälineet päälle puettuina. Onnettomuustilanteissa, joissa henkilövahinkoja sattuu, päällikön vastuu kelluntavälineiden käytöstä tai käyttämättä jättämisestä arvioitaisiin todennäköisesti joka tapauksessa jälkikäteen. 

Pykälän 6 kohdassa edellytettäisiin, että päällikkö huolehtisi siitä, että vesikulkuneuvossa olisi tarvittavat asiakirjat. Tarvittavilla asiakirjoilla tarkoitettaisiin tämän lain 3 luvun 41 §:ssä säädettyä pätevyyskirjaa, 7 luvun 117 §:n mukaista vesikulkuneuvon rekisteröintitodistusta ja 7 luvun 119 §:n mukaista todistusta koetunnuksesta. 

Päällikön vastuu olisi jakamaton eli se voisi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan. Näin ollen esimerkiksi työpaikan virkistäytymisretkillä, joilla vuokrataan vene miehistöineen ja työntekijöilläkin olisi mahdollisuus osallistua ohjailuun, olisi hyvä etukäteen sopia päällikkövastuusta selkeästi. Päällikön vastuu koskisi myös etäohjausta eli vesikulkuneuvon hallintaa sen ulkopuolelta käsin. Myös etäohjauksessa vastuusta on syytä sopia erikseen. 

8 §.Vesiliikennettä valvovat viranomaiset. Vesiliikennettä valvovia viranomaisia olisivat pykälän 1 momentin mukaan poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli ja Liikenne- ja viestintävirasto. Valvovat viranomaiset olisivat samat kuin nykyisin eikä niiden tehtäviä ole tarkoitus tässä yhteydessä muuttaa. Nykyisen vesiliikennelain 23 §:n mukaan vesiliikennelain yleistä noudattamista valvoo Liikennevirasto ja vesikulkuneuvojen käyttämistä vesialueella valvovat Liikenteen turvallisuusvirasto, poliisi, Rajavartiolaitos ja tullilaitos. Pykälässä olisi kuitenkin päivitetty tiedot uudesta virastosta. Nykyisen vesiliikennelain mukaan ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja torjumisen osalta lain noudattamisen yleinen valvonta kuuluu toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sen toimialueella. Vastaava säännös ELY-keskuksen toimivallasta on ehdotetun lain 132 §:ssä. 

Liikenne- ja viestintävirasto on lisäksi huvivenelain mukaisesti huvivenelain soveltamisalaan kuuluvien vesikulkuneuvojen markkinavalvoja. 

Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että Saimaan kanavan vuokra-alueella sovelletaan Saimaan kanavaa koskevan sopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa ja 15 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuja määräyksiä. Sopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan raja- ja tullitarkastukset sekä tarvittaessa muut tarkastukset tehdään Venäjän federaation lainsäädännön mukaisesti Venäjän alueelle tuleville ja sieltä poistuville. Sopimuksen 15 artiklan mukaan vuokra-alueella toimivat pääsääntöisesti Venäjän viranomaiset. 

9 §.Kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelut. Pykälä koskisi kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen tehtäviä. Pykälän 1- 4 momentti vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 21 a §:ää, jossa säädetään kanavien ohjauspalvelujen järjestämisestä. Koska käyttöpalvelujen tehtäviin kuuluvat myös avattavien siltojen ohjauspalvelujen järjestäminen, lainkohta sisältäisi selvyyden vuoksi myös nämä palvelut. Pykälän 1 momentin sanamuotoa muutettaisiin siten, että siinä ei asetettaisi velvoitetta sopimuksen tekemiseen ja että se mahdollistaisi sopimuksen tekemisen yksityisen palveluntarjoajan lisäksi myös julkisen palveluntarjoajan kanssa. Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että vahingonkorvauksesta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). 

Pykälän 5 momentissa mahdollistettaisiin kanavien ja avattavien siltojen käytön järjestäminen myös itsepalveluna. 

2 luku. Vesiliikenteen säännöt ja vesiliikenteen ohjaamisen periaatteet 

Luku sisältäisi vesiliikenteen säännöt ja vesiliikenteen ohjaamisen periaatteet. Voimassa olevan vesiliikennelain 5 §:n 2 momentissa säädetään siitä, että vesikulkuneuvon kuljettajan on noudatettava vesiliikenteen liikennesääntöjä ja vesiliikennemerkeillä tai valo-opasteilla ilmaistuja määräyksiä, kieltoja ja rajoituksia. Kyseisessä pykälässä ei ole tarkennettu, mitä nämä liikennesäännöt ovat, mutta vesiliikennelain perusteluissa (HE 66/1996 vp) kerrotaan, että liikennesäännöillä tarkoitetaan muun muassa meriteiden sääntöjä, sisävesisääntöjä ja kanavien ja avattavien siltojen liikennesääntöjä. 

Vastuu vesiliikenteen sääntöjen ja sen ohjaamisen periaatteiden noudattamisesta on viime kädessä aina päälliköllä. Koska sääntöjä on noudatettava sekä kauppamerenkulussa että muussa vesiliikenteessä, tarkoitetaan päälliköllä tässä luvussa myös merilaissa tarkoitettua päällikköä. 

Luvussa olisi informatiivinen säännös meriteiden sääntöjen soveltamisesta tietyillä alueilla sellaisenaan ja säännös siitä, miten näitä sääntöjä on noudatettava muilla vesialueilla. Luku sisältäisi myös yleiset vesiliikenteen sääntöjä koskevat periaatteet ja sellaiset erilaiset poikkeukset ja lisäykset meriteiden sääntöihin, joita noudatetaan sisäisillä kulkuvesillä. Se sisältäisi tarkempia viittauksia meriteiden sääntöihin ja tärkeimmät säännökset, jotka nyt sisältyvät sisävesisääntöjä sekä kanavia ja avattavia siltoja koskeviin asetuksiin. Nämä säännökset on nykyisin annettu asetuksilla, mutta koska ne sisältävät yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä, on niistä perustuslain (731/1999) 80 §:n mukaan säädettävä lailla. Sisävesisäännöt ja kanava-asetuksen säännökset sisällytettäisiin vesiliikennelain 2 lukuun ja nämä asetukset kumottaisiin. 

10 §.Meriteiden sääntöjen noudattaminen. Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin yleissäännös siitä, että päällikön olisi avomerellä, kaikilla siihen yhteydessä olevilla kulkuvesillä, joilla merialukset voivat liikennöidä, ja kauppamerenkulun väylillä noudatettava meriteiden sääntöjä. Säännös olisi luonteeltaan informatiivinen. Momentti vastaisi meriteiden sääntöjen 1 säännön a kappaletta, jonka mukaan: ”Nämä säännöt koskevat kaikkia aluksia avomerellä ja kaikilla siihen yhteydessä olevilla kulkuvesillä, joilla merialukset voivat liikennöidä.” Säännöksessä todettaisiin kuitenkin, että meriteiden sääntöjä olisi noudatettava kauppamerenkulun väylillä, koska meriteiden sääntöjä sovelletaan jo nykyisin sellaisenaan myös Saimaan syväväylästöllä. 

Säännöksessä selvennettäisiin myös, mitä kauppamerenkulun väylillä tarkoitetaan. Kauppamerenkulun väylät ovat vesilain nojalla määrättyjä yleisiä kulkuväyliä. Kauppamerenkulkuun tarkoitetut väylät on nykyisin luokiteltu Liikenneviraston vesiväyläluokituksesta antamassa ohjeessa (Dnro 1280/090/2013). Nämä väylät ovat ensisijaisesti kauppamerenkulkua varten rakennettuja väyliä, joista maksetaan väylämaksuja. Kauppamerenkulun väyliä on kaikkiaan noin 60 ja ne johtavat Suomen ulkomaankauppaa välittäviin satamiin tai yhdistävät tällaisia väyliä rannikon suuntaisesti. 

Meriteiden sääntöjen keskeisin sisältö on yhteentörmäyksien välttäminen. Meriteiden sääntöjen osassa B ovat ohjaus- ja kulkusäännöt (I–III osastot), jotka sisältävät yhteentörmäämisen estävät säännöt aluksille kaikissa näkyvyysolosuhteissa. Meriteiden säännöt koskevat tähystystä, turvallista nopeutta, yhteentörmäämisen vaaraa, toimenpiteitä yhteentörmäämisen välttämiseksi, ahtaita kulkuväyliä, ohittamista ja väistämisvelvollisuuksia. Nämä säännöt muodostavat kattavan kokonaisuuden väistämissääntöjä, eikä niitä voida soveltaa osittain. 

Meriteiden sääntöjen 1 säännön b kappaleen mukaan: ”Nämä säännöt eivät estä soveltamasta erityisiä määräyksiä, joita asianomainen viranomainen on antanut noudatettaviksi ankkurointialueilla, satamissa, joissa, järvissä tai sisäisillä kulkuvesillä, jotka ovat yhteydessä avomereen ja joilla merialukset voivat liikennöidä. Tällaisten erityisten määräysten on oltava mahdollisimman yhdenmukaiset näiden sääntöjen kanssa.” Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa todettaisiin, että meriteiden sääntöjä on pääsääntöisesti noudatettava myös sisäisillä kulkuvesillä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että meriteiden sääntöjä olisi noudatettava sisäisillä kulkuvesillä jäljempänä samassa luvussa mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Tässä momentissa määriteltäisiin sisäiset kulkuvedet. Määritelmä vastaisi sisävesisäännöissä olevaa määritelmää, mutta siihen lisättäisiin selkeyden vuoksi ilmaisu ”merelle päin”. 

Sisäisillä kulkuvesillä tarkoitettaisiin järviä, jokia, kanavia ja merialuetta, jonka ulkorajan muodostaa se viiva, jonka jokainen piste on kahden meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä sisäisiä aluevesiä rajaavasta perusviivan pisteestä merelle päin. Sisäisten aluevesien ja sisäisten kulkuvesien rajat on selvitetty kohdassa 1.1.3 olevassa kuvassa. 

Sisäisten kulkuvesien rajan tarkoituksena on sallia edelleen vain rannikkoa pitkin liikkuville vesikulkuneuvojen käyttäjille eräitä poikkeuksia meriteiden sääntöjen noudattamisesta. Tähän rajaan asti, joka laajentaa sisäisiä aluerajoja vielä kaksi meripeninkulmaa avomerelle päin, voitaisiin yhä kulkea noudattamatta kaikkia meriteiden sääntöjen valoja ja merkkikuvioita koskevia määräyksiä. Näin rannikkoa pitkin kulkevilla aluksilla voitaisiin yhä kiertää ulommatkin luodot. Tarkoituksena on myös helpottaa valvontaa. 

11 §.Vesiliikenteen sääntöjen noudattaminen ja vesiliikenteen ohjaaminen. Pykälän 1 momentti vastaisi osittain nykyisen vesiliikennelain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua yleistä velvollisuutta noudattaa liikennesääntöjä ja vesiliikennemerkeillä tai valo-opasteilla ilmoitettuja määräyksiä, kieltoja ja rajoituksia. Siihen lisättäisiin kuitenkin myös velvollisuus noudattaa vesiliikennettä valvovan henkilön antamaa merkkiä, käskyä tai kieltoa ja vesiliikennettä ohjaavan henkilön antamaa merkkiä. Säännökseen on otettu mallia ehdotettua uutta tieliikennelakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 180/2017 vp), jota vastaavan sääntelyn tarkoituksena on paitsi osoittaa vesillä liikkujan velvollisuus, myös määrittää liikennesääntöjen suhde viranomaisten vesillä antamiin merkkeihin, kieltoihin ja käskyihin sekä valo-opasteisiin ja vesiliikennemerkkeihin. Lisäksi säännöksessä lueteltaisiin henkilöt, jotka voivat toimia vesiliikennettä valvovina tai ohjaavina henkilöinä. 

Pykälän 1 momentissa velvoitettaisiin päällikkö noudattamaan tämän luvun vesiliikenteen sääntöjä, vesiliikennettä valvovan henkilön antamaa käskyä, kieltoa tai merkkiä tai vesiliikennettä ohjaavan henkilön antamaa merkkiä ja valo-opasteella tai vesiliikennemerkillä osoitettua velvollisuutta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vesiliikennettä valvovista ja ohjaavista henkilöistä. Vesiliikennettä voisi säännöksen mukaan valvoa poliisin, Rajavartiolaitoksen, Tullin tai Liikenne- ja viestintäviraston viranhaltija, jonka tehtäviin kuuluu vesiliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden varmistaminen tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Valvontatehtävä voisi perustua myös poliisilakiin (872/2011), rajavartiolakiin (578/2005) tai tullilakiin (304/2016), joissa säädetään kyseisten viranomaisten valvonta- ja ohjaamistehtävistä, joita nämä hoitavat myös vesillä. Ehdotetun lain 1 luvun 8 §:ssä on yleissäännös vesiliikennettä valvovista viranomaisista. Tässä momentissa kyse olisi henkilöistä, jotka tosiasiassa valvovat vesiliikennettä. 

Vesiliikennettä voisi säännöksen mukaan ohjata muu henkilö, jonka poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli tai pelastusviranomainen on yksittäistapauksessa tai määräajaksi määrännyt ohjaamaan liikennettä onnettomuuden, yleisötapahtuman, kilpailun tai muun vastaavan syyn vuoksi tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Puolustusvoimien harjoitusten aikana sekä aluevalvonta- ja öljyntorjuntatehtävissä vesiliikenteen ohjaajana voisi toimia myös Puolustusvoimien tehtävään määräämä sotilas. Tilanteet aluevalvonta- ja öljyntorjuntatehtävissä voivat olla nopeita ja muita viranomaisia ei välttämättä ole alkuvaiheessa käytettävissä liikenteen ohjaamiseen. 

Vesiliikennettä ohjaavaksi henkilöksi voitaisiin yksittäistapauksissa määrätä esimerkiksi kanavan käyttöhenkilökuntaan kuuluva henkilö. 

Pykälän 3 momentissa määritettäisiin liikennesääntöjen suhde viranomaisten vesillä antamiin merkkeihin, kieltoihin ja käskyihin sekä valo-opasteisiin ja vesiliikennemerkkeihin. Vesillä liikkujan olisi ensisijaisesti noudatettava vesiliikennettä valvovan henkilön antamaa käskyä, kieltoa tai merkkiä tai vesiliikennettä ohjaavan henkilön antamaa merkkiä ja toissijaisesti vesiliikennemerkillä tai valo-opasteella osoitettua velvollisuutta, vaikka se edellyttäisi poikkeamista vesiliikenteen säännöstä, kuitenkin niin, että valo-opaste on ensisijainen vesiliikennemerkkiin nähden. 

Pykälän 4 momentin mukaan poliisi-, tulli-, rajavartio-, pelastus- ja ensihoitotehtävässä olevan vesikulkuneuvon kuljettaja ja meripelastusyksikön sekä Puolustusvoimien vesikulkuneuvon kuljettaja saisi tehtävän sitä edellyttäessä tarpeellista varovaisuutta noudattaen poiketa vesiliikennemerkillä tai valo-opasteella osoitetuista velvollisuuksista ja muista 2 luvussa mainituista vesiliikenteen säännöistä lukuun ottamatta väistämisvelvollisuutta. Jos olosuhteet sitä edellyttäisivät, tulisi antaa erityisiä ääni- ja valomerkkejä. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 5 §:n 3 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Säännöksestä poistettaisiin viittaus tehtävän kiireellisyyteen ja siinä täsmennettäisiin niitä tahoja, jotka saavat poiketa edellä mainituista vesiliikennemerkillä tai valo-opasteella osoitetuista velvollisuuksista ja muista liikennesäännöistä. 

Pykälän 5 momentin mukaan edellä 4 momentissa tarkoitetut poikkeukset koskisivat myös toisen valtion toimivaltaista viranomaista ja toiseen valtioon rekisteröidyn vesikulkuneuvon kuljettajaa Suomen alueella sen mukaan kuin toimivallasta on erikseen valtioiden välillä sovittu tai erikseen säädetty. Säännös olisi tarpeen, koska EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisissa tehtävissä toimivilla toisen valtion toimivaltaisilla viranomaisilla voi olla tarve poiketa liikennesäännöistä Suomessa. Säännökseen on otettu mallia tieliikennelain (729/2018) 184 §:n 2 momentista. 

12 §.Turvallinen kulku ja nopeus. Laki sisältäisi yleissäännöksen turvallisesta kulusta ja nopeudesta. Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvossa olisi kulussa ollessa oltava asianmukainen näkö- ja kuulotähystys. Säännös perustuisi meriteiden sääntöjen 5 sääntöön, jossa määrätään tähystyksestä. Asianmukaisella tähystyksellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että vesikulkuneuvosta pidettäisiin näkö- ja kuulohavaintojen avulla ja myös muilla käytettävissä olevilla keinoilla tähystystä toimintaympäristössä tapahtuvien merkittävien muutosten varalta. Havaintojen avulla arvioitaisiin kokonaistilanne sekä yhteentörmäysvaara, karilleajovaara ja muut merenkululle aiheutuvat vaarat sekä havaittaisiin hädässä olevat alukset tai lentokoneet, haaksirikkoiset, hylyt ja hylkytavara ja muut turvallista navigointia vaarantavat tekijät. 

Pykälän 2 momentin mukaan vesikulkuneuvoa olisi ohjailtava voimassa olevan nopeusrajoituksen mukaisesti ja olosuhteisiin nähden oikein valitulla nopeudella yhteentörmäämisen ja ympäristölle aiheutettavan vahingon välttämiseksi. Säännös perustuisi osittain meriteiden sääntöjen 6 sääntöön, joka koskee turvallista nopeutta, mutta sitä täydennettäisiin siten, että säännöksessä edellytettäisiin voimassa olevan nopeusrajoituksen noudattamista. 

13 §. Yhteentörmäämisen vaara ja sen välttäminen. Pykälä sisältäisi yleissäännöksen yhteentörmäämisen vaarasta ja sen välttämisestä. Säännöksen mukaan päällikön olisi arvioitava ja estettävä yhteentörmäämisen vaara ja hänen olisi ryhdyttävä ajoissa ja turvallisesti kaikkiin toimenpiteisiin yhteentörmäämisen välttämiseksi. Säännös perustuisi meriteiden sääntöjen 7 ja 8 sääntöön, jotka koskevat yhteentörmäämisen vaaraa ja toimenpiteitä yhteentörmäämisen välttämiseksi. 

14 §.Ohittaminen, kohtaaminen ja väistäminen. Lakiin otettaisiin uusi yleissäännös ohittamisesta, kohtaamisesta ja väistämisestä. 

Pykälän 1 momentin mukaan ohittamis-, kohtaamis- ja väistämistilanteessa olisi noudatettava erityistä varovaisuutta ottaen huomioon meriteiden sääntöjen osan B määräykset. Meriteiden sääntöjen osa B koskee ohjaus- ja kulkusääntöjä eli siinä määritellään vesiliikenteen väistämissäännöt, kuten esimerkiksi se, kuinka eri alukset väistävät toisiaan eri tilanteissa. 

Pykälän 2 momentin mukaan ohittaminen kanavassa olisi sallittu ainoastaan silloin, kun edellä kulkevan vesikulkuneuvon tai puutavaralautan nopeus on huomattavasti takana kulkevan vesikulkuneuvon suurinta sallittua nopeutta pienempi. Säännös vastaisi nykyisen kanava-asetuksen 12 §:n 1 momenttia, mutta siinä puhuttaisiin aluksen sijaan vesikulkuneuvosta. Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin, että ohittaminen kanavassa olisi kielletty sulun odotussataman tai sillan kohdalla. Sulun odotussatamalla tarkoitetaan sulun ylä- ja alapuolella olevia kiinnittymis- ja laituripaikkoja, joissa vesikulkuneuvo voi muiden vesikulkuneuvojen kulkua häiritsemättä odottaa sulutusvuoroaan. Säännös vastaisi pääosin kanava-asetuksen 12 §:n 2 momenttia, mutta sanamuotoa on selkeytetty ja yksinkertaistettu. 

Pykälän 3 momentin mukaan silloin, kun kaksi moottorilla kulkevaa vesikulkuneuvoa kohtaa ahtaassa kulkuväylässä siten, etteivät ne voi vaaratta sivuuttaa toisiaan, olisi paikalle myöhemmin tulleen vesikulkuneuvon odotettava, kunnes toinen vesikulkuneuvo on sen sivuuttanut. Kun moottorilla kulkeva vesikulkuneuvo kohtaa toisen moottorilla kulkevan vesikulkuneuvon vuolaassa, ohjailuun vaikuttavassa virtapaikassa, olisi vastavirtaan kulkevalla kulkuneuvolla liikkuvan väistettävä ja odotettava myötävirtaan kulkevaa vesikulkuneuvoa. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 2 luvun 3 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Säännöksessä puhuttaisiin konealusten sijaan moottorilla kulkevista vesikulkuneuvoista, kuten muissakin uuden vesiliikennelain pykälissä. Ahtaassa kulkuväylässä annettavista äänimerkeistä säädettäisiin 31 §:ssä. 

Lisäksi pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ahtaissa kanavaosissa tai silta-aukoissa, joissa moottorilla kulkevat vesikulkuneuvot eivät voi vaaratta kohdata, kanavaa ylöspäin kulkevan olisi odotettava alaspäin kulkevaa. Säännös vastaisi pääosin kanava-asetuksen 11 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin, siinä viitattaisiin alusten sijasta moottorilla kulkeviin vesikulkuneuvoihin ja siitä poistettaisiin maininta kanavaosista, joissa kohtaaminen on liikennemerkillä kielletty. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että vesikulkuneuvo tai kelluva esine, jolla harjoitetaan sukellustoimintaa, olisi sivuutettava asianmukaista varovaisuutta noudattaen, ja että moottorilla kulkevan vesikulkuneuvon olisi vältettävä aiheuttamasta potkurivirtaa. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 2 luvun 4 §:ää, mutta siitä poistettaisiin maininta sukellustyön harjoittamisen merkitsemisestä ja termi ”sukellustyö” muutettaisiin ”sukellustoiminnaksi”, jolloin termi kattaisi myös harrastusmuotoisen sukeltamisen. 

15 §.Soutuveneiden ja alle seitsemän metrin pituisten vesikulkuneuvojen liikkumista ja kohtaamista koskevat poikkeukset. Pykälässä säädettäisiin soutuveneillä ja alle seitsemän metrin pituisilla vesikulkuneuvoilla liikuttaessa noudatettavista liikkumista ja kohtaamista koskevista poikkeuksista. Säännös olisi poikkeus 14 §:stä. 

Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 2 luvun 5 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Lisäksi säännöstä täsmennettäisiin niin, että sitä sovellettaisiin yleisillä kulkuväylillä. Säännöksessä rinnastettaisiin soutuveneeseen myös soutuveneeseen kooltaan, nopeudeltaan tai muuten rinnastettava vesikulkuneuvo. Tällaisia soutuveneeseen rinnastettavia vesikulkuneuvoja olisivat muun muassa jollat, kanootit ja muut vastaavat pienet välineet, joilla kuljetaan vesillä. Näillä vesikulkuneuvoilla kuljettaessa olisi pysyteltävä poissa yli 12 metriä pituisten vesikulkuneuvojen tieltä yleisillä kulkuväylillä liikuttaessa. 

16 §.Vesikulkuneuvon ja puutavaralautan tai muun kelluvan esineen ankkurointi ja kiinnittäminen. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvojen ja puutavaralauttojen tai muiden kelluvien esineiden ankkuroinnista ja kiinnittämisestä. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvon ja puutavaralautan tai muun kelluvan esineen ankkuroinnin ja kiinnittämisen olisi tapahduttava niin, ettei se vaaranna liikennettä yleisellä väylällä. Säännös vastaisi osittain sisävesisääntöjen 2 luvun 6 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan ankkurointi ja kiinnittäminen olisi kielletty johtoylitysten ja siltojen alla, vedenalaisten kaapelien sekä putkijohtojen ja muiden vastaavien kohdalla, sulkuporttien ja siltojen välittömässä läheisyydessä sekä kohtaamis- tai ohittamiskiellon vaikutusalueella. Säännös vastaisi pääosin kanava-asetuksen 4 luvun 22 §:n 2 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja uusi säännös koskisi kaikkea vesiliikennettä, jolloin siitä poistettaisiin maininta ”käyttöhenkilökunnan niin määrätessä”. 

17 §.Vesikulkuneuvon ankkurointi ja kiinnittäminen kanavilla ja avattavien siltojen alueella. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvojen ankkuroinnista ja kiinnittämisestä kanavilla ja avattavien siltojen alueella, ankkuroinnissa ja kiinnittämisessä noudatettavista menettelyistä sekä vesikulkuneuvon lastin purkamisesta ja ottamisesta sekä matkustajien ottamisesta vesikulkuneuvoon ja heidän jättämisestään siitä. 

Sen 1 momentin mukaan vesikulkuneuvojen ja puutavaralauttojen ankkurointi ja kiinnittäminen rantaan tai laituriin olisi mahdollista vain merkityillä paikoilla ja tilapäisesti muualla, jos siitä ei aiheudu haittaa tai vaaraa liikenteelle tai kanavan rakenteille. 

Pykälän 2 momentin mukaan silloin, kun paikalla on kiinnittymistä varten pollareita, renkaita, paaluja tai muita laitteita, näitä olisi käytettävä. Kiinnittäminen puihin, valaisin- tai liikennemerkkipylväisiin tai muihin kanavan rakenteisiin ja laitteisiin, joita ei ole kiinnittämiseen tarkoitettu, olisi kielletty. 

Pykälän 3 momentin mukaan kanavien ja avattavien siltojen alueella kiinnitetyssä tai ankkuroidussa vesikulkuneuvossa tai puutavaralautassa olisi oltava jatkuvasti vesikulkuneuvon tai puutavaralautan vartiointiin tai mahdolliseen siirtoon tarvittava miehistö, ellei kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen tarjoamiseen osallistuvan henkilön kanssa ole toisin sovittu tai ellei puutavaralautta sijaitse erityisellä puutavaralauttojen käsittelyalueella. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että vesikulkuneuvon lastin saisi purkaa tai ottaa ja vesikulkuneuvoon saisi ottaa tai siitä jättää matkustajia ainoastaan tähän tarkoitukseen osoitetussa paikassa. 

Pykälän säännökset vastaisivat pääosin kanava-asetuksen 4 luvun 22 §:n 1 momenttia, 23 §:n 1 ja 3 momenttia ja 24 §:n 1 momenttia, mutta enää ei säädettäisi kiinnittämisestä ja ankkuroimisesta niin lähelle kanavan reunaa kuin syväys ja paikalliset olosuhteet sallivat ja siten, ettei liikennettä tarpeettomasti häiritä eikä kanavan rakenteita ja laitteita vahingoiteta, ja pykälän 4 momentin säännökseen vesikulkuneuvon lastin purkamisesta ja ottamisesta lisättäisiin maininta myös matkustajien ottamisesta ja jättämisestä. 

18 §.Vesikulkuneuvon pysäyttäminen ja asiakirjojen esittäminen. Pykälän 1 momentissa olisi yleissäännös siitä, että vesiliikennettä valvova tai ohjaava henkilö voi pysäyttää vesikulkuneuvon. Siinä säädettäisiin myös vesiliikennettä valvovan henkilön oikeudesta tarkastaa vesikulkuneuvon rakenne, varusteet, kunto ja asiakirjat, vesikulkuneuvon ja sen moottorin yksilöintitiedot ja vesikulkuneuvon päällikön ja kuljettajan kyky, ikä, taito ja tarvittava pätevyys. Säännös vastaisi asiasisällöltään pääosin nykyisen vesiliikennelain 12 §:n 1 momenttia. Siihen lisättäisiin uutena asiana kuitenkin pätevyyden tarkastaminen, joka on tarpeen, koska lain 3 lukuun ehdotetaan siirrettäväksi kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa koskevia säännöksiä. Vuokraveneen kuljettajan osalta pätevyyskirjan esittämisestä viranomaiselle säädetään liikenteen palveluista annetun lain 113 §:ssä. 

Pykälän 2 momentin ensimmäinen lause vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 11 §:n 1 momenttia. Säännöksessä puhuttaisiin kuitenkin valvontaviranomaisen sijaan vesiliikennettä valvovasta tai ohjaavasta henkilöstä ja sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Pysäytysmerkeistä säädetään tällä hetkellä alukselle annettavista pysähdysmerkeistä annetussa asetuksessa (1976/46). Asetus on annettu vanhan veneliikennelain nojalla, joka on kumottu, mutta asetus on jätetty nykyisessä vesiliikennelaissa voimaan. 

Lisäksi sisäministeriö on antanut asetuksen poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä (245/2015). Sisäministeriön asetuksessa puhutaan pysäytysmerkeistä ja se koskee käytännössä voimakeinojen käyttöä ja kulkuneuvojen pysäyttämistä voimakeinoin. 

Pykälän 2 momentin mukaan pysäytysmerkki olisi annettava 4 luvun 53 §:ssä tarkoitetulla tai muulla sopivalla tavalla. Pysäytysmerkkejä olisivat näkö-, kuulo- ja radioviestintävälineellä annetut kansainväliset pysäytysmerkit sekä erityinen pysäytysmerkkilevy ja punainen vilkkuva valo, jota näytetään samaan aikaan vilkkuvan sinisen hälytysvalon kanssa. Muu sopiva tapa voisi olla esimerkiksi punainen kartiovalo tai valvovan viranomaisen kädellään antama pysäytysmerkki. Pysäytysmerkillä annettavaa pysähdysmääräystä voitaisiin tarvittaessa tehostaa antamalla äänimerkki, valaisemalla valonheittimellä, ampumalla valkoinen valoraketti tai laukaus taikka muulla sopivalla tavalla. Säännös vastaisi pääosin sisällöllisesti alukselle annettavista pysähdysmerkeistä annetun asetuksen 1 ja 3 §:ää. 

Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 13 §:ää. Säännöstä muutettaisiin kuitenkin niin, että siinä puhuttaisiin vesikulkuneuvon päällikköä koskevasta asiakirjasta toisin kuin voimassa olevassa laissa, jossa säädetään vesikulkuneuvon kuljettajaa koskevasta asiakirjasta, ja asiakirjojen mukana pitämisen sijasta asiakirjojen esittämisestä vesiliikennettä valvovalle henkilölle tämän pyynnöstä. Asiakirjoilla tarkoitetaan erityisesti 7 luvun 117 §:ssä mainittua rekisteröintitodistusta ja 119 §:ssä tarkoitettua koetunnusta koskevaa todistusta ja 3 luvussa tarkoitettua pätevyyskirjaa. 

19 §.Vesikulkuneuvon matkan estäminen tai keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvon matkan estämisestä tai keskeyttämisestä. 

Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 12 §:n 2 momenttia. Sen mukaan vesiliikennettä valvova henkilö voisi keskeyttää vesikulkuneuvon matkan tai vesikulkuneuvolla kulkemisen, jos vesikulkuneuvo ei täytä 6 luvun 107 tai 108 §:n vaatimuksia tai 107 §:n tai 108 §:n nojalla annettuja määräyksiä tai jos matkan jatkamiseen liittyy ilmeinen onnettomuuden vaara, yleisen järjestyksen häiriintyminen tai ympäristöhaitan uhka tai jos liikenne on väliaikaisesti keskeytetty tai rajoitettu yleisen kulkuväylän tarpeellisten rakennustöiden, kilpailujen tai muun vastaavan syyn takia tai vesialueella on voimassa Liikenne- ja viestintäviraston päätös alueellisesta tai vesikulkuneuvotyyppiä koskevasta kiellosta tai rajoituksesta. Vesikulkuneuvon päällikkö olisi tällaisessa tapauksessa velvollinen pysäyttämään vesikulkuneuvon. 

Pykälän 2 momentin mukaan silloin, kun vesikulkuneuvon matka keskeytetään, vastuu hinattavasta, ankkuroidusta tai rantaan taikka laituriin jätetystä vesikulkuneuvosta kuuluisi lähtökohtaisesti vesikulkuneuvon päällikölle. Lisäksi päällikön olisi vastattava tällaisesta vesikulkuneuvosta siinäkin tapauksessa, että vesikulkuneuvon matka estettäisiin. Silloin, kun päällikkö ei kykenisi vastaamaan vesikulkuneuvosta tai vesikulkuneuvo olisi otettu käyttöön luvattomasti, vastuu kulkuneuvosta huolehtimisesta kuuluisi mahdollisuuksien mukaan 1 luvun 8 §:ssä tarkoitetulle vesiliikennettä valvovalle viranomaiselle eli poliisille, Rajavartiolaitokselle, Tullille tai Liikenne- ja viestintävirastolle. 

Pykälän 3 momentin mukaan kanavaliikenteen käyttöpalvelujen tarjoamiseen osallistuva henkilö voisi omasta aloitteestaan kiireellisissä tapauksissa tehdä toimialueellaan 1 momentissa tarkoitetun päätöksen. Päätökseltä edellytettäisiin, että se olisi voimassa enintään yhden vuorokauden, ja siitä olisi ilmoitettava välittömästi Liikenne- ja viestintävirastolle, joka tekisi asiassa lopullisen päätöksen ilman aiheetonta viivytystä. 

20 §.Vesikulkuneuvon siirtäminen. Pykälän mukaan yleisen kulkuväylän ylläpitäjä voisi määrätä yleisellä kulkuväylällä olevan vesikulkuneuvon siirrettäväksi, jos vesikulkuneuvo haittaa, estää tai vaarantaa vesiliikennettä tai ympäristöä. Kanavilla ja avattavien siltojen kautta kuljettaessa myös käyttöpalvelujen tarjoamiseen osallistuva henkilö voisi määrätä vesikulkuneuvon siirrettäväksi. Kyse ei olisi julkisen vallan käytöstä. 

21 §.Uponnut, kiinni jäänyt tai ajelehtiva vesikulkuneuvo, sen osa tai muu tavara. Pykälä vastaisi asiasisällöltään pitkälti vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen (846/1979) 9 §:ää sekä kanava-asetuksen 25 §:ää. Säännökset nostettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla lain tasolle. Samalla terminologiaa tarkistettaisiin vastamaan muuten vesiliikennelaissa käytettyä terminologiaa. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vesikulkuneuvon omistajan tai sen, jonka hallinnassa vesikulkuneuvo tai tavara oli, velvollisuudesta poistaa kulkuväylälle tai muulle vesiliikenteen käyttämälle alueelle, mukaan lukien kanava-alueet, uponnut, kiinni jäänyt tai ajelehtinut vesikulkuneuvo, sen osa tai tavara, jos se on vaarallinen tai haitallinen vesiliikenteelle. 

Pykälässä otettaisiin huomioon hylkyjen poistamista koskevan Nairobin yleissopimuksen voimaantulo (SopS 13 ja 14/2017) ja merilain 11 a luku, jolla yleissopimus on täytäntöönpantu Suomessa. Näin ollen pykälää sovellettaisiin ainoastaan, jollei merilain 11 a luvusta ja siten Nairobin yleissopimuksesta muuta johdu. Nairobin yleissopimuksessa ja merilain 11 a luvussa säädetään aluksen omistajan velvollisuudesta poistaa vaarallinen hylky. Yleissopimuksessa velvoitetaan aluksen päällikkö ja laivanisäntä ilmoittamaan välittömästi hylyn sijaintivaltiolle – Suomen kyseessä ollessa Liikenne- ja viestintävirastolle –, jos alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky. Liikenne- ja viestintäviraston tulee ilmoituksen saatuaan merilain mainitun luvun 3 §:n mukaisesti varoittaa merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylystä sekä – jos hylyn voidaan olettaa muodostavan vaaran ja aluksen rekisteröity omistaja ei määritä hylyn sijaintia Liikenne- ja viestintäviraston asettamassa määräajassa – ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimiin vaarallisen hylyn paikantamiseksi ja merkitsemiseksi, jos hylyn katsotaan aiheuttavan vaaran. Ensisijainen vastuu vaarallisen hylyn poistamisesta on aluksen rekisteröidyllä omistajalla ja hän on myös ankarassa vastuussa yleissopimuksessa edellytettyjen toimenpiteiden kustannuksista. Aluksen omistajan on katettava vastuunsa vakuutuksella tai muulla vakuudella, jos aluksen bruttovetoisuutta osoittava luku on vähintään 300. Jos aluksen omistaja ei poista Liikenne- ja viestintäviraston vaaralliseksi arvioimaa hylkyä, voi virasto poistaa merilain 11 a luvun 5 §:n nojalla hylyn aluksen omistajan kustannuksella. 

Nairobin yleissopimus ja merilain 11 a luku kattavat myös muut kuin väylillä tai vesiliikenteen alueilla olevat hylyt, mutta niitä sovelletaan ainoastaan hylkyihin, jotka ovat syntyneet merenkulkuonnettomuuden seurauksena. Hylyn määritelmä yleissopimuksessa on laaja. Se kattaa uponneen ja karille ajaneen aluksen lisäksi muun muassa osan tällaisesta aluksesta, mukaan luettuna aluksella oleva tai ollut esine, samoin kuin esineen, joka on kadonnut merellä aluksesta ja ajautunut karille, uponnut tai on merellä tuuliajolla. 

Ensisijaisesti sovellettaisiin siten merilain 11 a lukua, ja siinä tapauksessa, että se ei sovellu tapaukseen, sovellettaisiin ehdotuksen mukaan kyseessä olevaa pykälää. Pykälä tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kuin uponnut tavara ei lainkaan ole peräisin vesikulkuneuvosta. 

Edellä kuvatun poistamisvelvoitteen lisäksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin vesikulkuneuvon omistajan tai sen, jonka hallinnassa vesikulkuneuvo tai tavara oli, velvollisuudesta tarvittaessa laittaa paikalle tilapäinen varoitusmerkki. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vesikulkuneuvon omistajan tai sen, jonka hallinnassa vesikulkuneuvo tai tavara oli, velvollisuudesta ilmoittaa tapahtuneesta viipymättä pelastuslaissa tarkoitetulle hätäkeskukselle, meripelastuslaissa meripelastuskeskukselle tai alusliikennepalvelulaissa tarkoitetulle VTS-palveluntarjoajalle. Kyseinen taho ilmoittaisi asiasta edelleen väylänpitäjälle ja Liikenne- ja viestintävirastolle. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kanavalla, mukaan lukien Saimaan kanavan vuokra-alueella, uponneen tai kiinni jääneen vesikulkuneuvon tai puutavaralautan päällikön velvollisuudesta ilmoittaa asiasta kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen tarjoajalle, joka ilmoittaisi asiasta edelleen väylänpitäjälle ja Liikenne- ja viestintävirastolle. Sama velvoite koskisi sellaisen vesikulkuneuvon tai puutavaralautan päällikköä, joka ei voi muutoin jatkaa matkaansa kanavalla esimerkiksi polttoaineen loputtua. 

Pykälän 4 momentin mukaan velvollisuus korvata vahinko, joka aiheutuu siitä, että asianomainen henkilö laiminlyö 1-3 momentin mukaisen velvollisuutensa, määräytyisi vahingonkorvauslain mukaisesti. 

Pykälän 5 momentissa valtuutettaisiin lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto ryhtymään laiminlyöjän kustannuksella tarpeellisiin toimenpiteisiin vaaran torjumiseksi tai esteen poistamiseksi. Momentti vastaisi tältä osin sisällöltään vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen 9 §:n 2 momenttia sekä kanava-asetuksen 25 §:n 3 momenttia. Lisäksi momentissa säädettäisiin poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin velvollisuudesta antaa Liikenne- ja viestintävirastolle virka-apua sen momentin mukaisten tehtävien suorittamiseksi. 

22 §.Vesikulkuneuvon tai puutavaralautan aiheuttama vahinko. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvon tai puutavaralautan aiheuttamasta vahingosta kanavan tai avattavan sillan rakenteille, laitteille, valaistukselle tai viitoitukselle. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvon tai puutavaralautan päällikön tulisi ilmoittaa viipymättä kyseisestä vahingosta kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen tarjoajalle, jonka tulisi ilmoittaa asiasta edelleen väylänpitäjälle ja Liikenne- ja viestintävirastolle. Säännös vastaisi pääosin kanava-asetuksen 26 §:n 1 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan velvollisuus korvata vahinko, joka aiheutuu siitä, että asianomainen henkilö laiminlyö 1 momentissa mainitun toimenpiteen suorittamisen, määräytyisi vahingonkorvauslain mukaisesti. 

Valojen, merkkikuvioiden ja ääni- ja valomerkkien käyttö 

23 §.Vesikulkuneuvon valot, merkkikuviot sekä ääni- ja valomerkit. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvon valoista, merkkikuvioista ja ääni- ja valomerkeistä. 

Pykälän 1 momentti sisältäisi yleissäännöksen valojen ja merkkikuvioiden käytöstä. Sen mukaan vesikulkuneuvossa olisi käytettävä meriteiden sääntöjen osan C mukaisia valoja auringonlaskusta auringonnousuun tai näkyvyyden ollessa rajoitettu ja osan C mukaisia merkkikuvioita päivällä. Säännös pohjautuisi meriteiden sääntöjen osaan C, jonka 20 säännössä määrätään siitä, milloin valoja ja merkkikuvioita on käytettävä, ja jonka osan muissa säännöissä määritellään valot ja niiden näkyvyyttä koskevat vaatimukset ja määrätään siitä, millaisia valoja ja merkkikuvioita eri alusten on käytettävä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että vesikulkuneuvossa tai puutavaralautassa, joka on ankkuroituna liikenneturvallisuuden kannalta suojatussa paikassa tai venesatamassa tai muussa vastaavassa paikassa, ei tarvitsisi näyttää meriteiden sääntöjen osassa C tarkoitettuja ankkuroidulle vesikulkuneuvolle määrättyjä valoja tai merkkikuvioita. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 12 §:n 1 momenttia, mutta säännöksessä puhuttaisiin jatkossa venesatamasta pursiseuran sataman sijaan. 

Pykälän 3 momentti sisältäisi yleissäännöksen ääni- ja valomerkkien käytöstä. Siinä edellytettäisiin, että vesikulkuneuvosta annetaan meriteiden sääntöjen osan D mukaisesti ääni- ja valomerkkejä, joilla kiinnitetään muiden vesillä liikkujien huomiota. Ääni- ja valomerkeillä ilmaistaan myös esimerkiksi pimeällä tai näkyvyyden muuten ollessa rajoitettu muille vesillä liikkujille vesikulkuneuvon aikomuksesta muuttaa suuntaa tai ohittaa toinen vesikulkuneuvo. Säännös pohjautuisi meriteiden sääntöjen osaan D, johon sisältyy ääni- ja valomerkkien käyttöön liittyviä sääntöjä, jotka koskevat esimerkiksi eri alusten sumussa antamia äänimerkkejä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin sinisestä ympäri näköpiirin näkyvästä vilkkuvalosta, jota vesiliikennettä valvovien viranomaisten, Puolustusvoimien, pelastustoimen ja meripelastusyksikön virka- tai hälytystehtävää suorittavassa vesikulkuneuvossa voitaisiin näyttää vesikulkuneuvon suorittaessa kiireellistä tehtävää tai silloin, kun tämä on tarpeen muun vesiliikenteen varoittamiseksi. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 7 §:n 2 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Säännöksessä viitattaisiin poliisin, Tullin, Rajavartiolaitoksen ja Merenkulkulaitoksen sijaan vesiliikennettä valvoviin viranomaisiin, joita olisivat 1 luvun 8 §:n mukaan poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos ja Liikenne- ja viestintävirasto. Lisäksi säännöksessä viitattaisiin palokunnan ja meripelastusyksikön sijasta pelastustoimeen ja meripelastusyksikköön. Pelastustoimi kattaisi pelastuslaitoksen lisäksi pelastustoimen järjestelmään kuuluvat sopimuspalokuntien yksiköt. Kyseessä on kansallinen lisäys meriteiden sääntöihin. 

24 §.Alle 12 metrin pituisen vesikulkuneuvon valot ja merkkikuviot. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että alle 12 metrin pituisessa moottorilla kulkevassa, mastottomassa vesikulkuneuvossa olisi pidettävä mastovalo vähintään puoli metriä sivuvalojen tai niiden yhdistelmän yläpuolella. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 7 §:n 1 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Säännöksessä viitattaisiin yhdistetyn lyhdyn sijasta sivuvalojen yhdistelmään. Sivuvalojen yhdistelmällä tarkoitetaan samaa asiaa kuin yhdistetyllä lyhdyllä, eli sillä tarkoitetaan sivuvaloja, jotka ovat samassa valossa eli joilla on sama polttimo. Valot on määritelty meriteiden sääntöjen osan C 21 säännössä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sivuvalojen varjostimia ja merkkikuvioita koskevista poikkeuksista alle 12 metrin pituisten vesikulkuneuvojen osalta. Säännös vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 12 §:n 2 momenttia, jossa säädetään valojen ja merkkikuvioiden pitämistä koskevista poikkeuksista, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Sen mukaan alle 12 metrin pituisen vesikulkuneuvon sivuvaloissa ei tarvitsisi olla varjostimia. Alle 12 metrin pituisesta vesikulkuneuvosta ei tarvitsisi – jos se olisi ohjailukyvytön tai karilla – näyttää meriteiden sääntöjen osassa C ohjailukyvyttömälle tai karilla olevalle vesikulkuneuvolle määrättyjä merkkikuvioita. 

25 §.Puutavaralautan tai muun kelluvan esineen valot ja merkkikuviot. Pykälä vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 8 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. 

Pykälässä säädettäisiin hinattavan tai ankkuroituna olevan puutavaralautan tai muun kelluvan esineen valoista ja merkkikuvioista niiden havaittavuuden varmistamiseksi. Säännös koskisi myös kokonaan tai osittain näkymättömissä vedenpinnan alapuolella olevia hinattavia puutavaralauttoja tai muita kelluvia esineitä. 

26 §.Lossin valot. Pykälä vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 9 §:ää. Kyseessä on poikkeus meriteiden sääntöjen osassa C olevan 27 säännön soveltamisesta. 

27 §.Perä edellä kulkevan vesikulkuneuvon valot. Pykälä vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 10 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin viittausta meriteiden sääntöihin. 

28 §.Sukellustoiminnassa olevan vesikulkuneuvon merkkikuviot. Pykälä vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 11 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin käsittämään myös harrastusmuotoinen sukeltaminen ja siihen lisättäisiin viittaus liitteeseen 2, jossa olisi kuva kansainvälisestä viestilipusta A. Kyseessä on poikkeus meriteiden sääntöjen osassa C olevan 27 säännön soveltamisesta. 

29 §.Alle 20 metrin pituisen vesikulkuneuvon merkkikuviot. Pykälän 1 momentti vastaisi sisävesisääntöjen 3 luvun 13 §:n 1 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siinä tarkennettaisiin viittausta meriteiden sääntöihin. Kyse on lievennyksestä meriteiden sääntöihin, joiden liitteessä I olevassa 6 kohdassa määrätään merkkikuvioiden koosta ja etäisyyksistä. 

Pykälän 2 momentissa annettaisiin Liikenne- ja viestintävirastolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitettujen merkkikuvioiden teknisistä yksityiskohdista. Määräyksiä voitaisiin antaa esimerkiksi merkkikuvioiden koosta ja niiden etäisyyksistä. Tällä hetkellä 1 momentissa tarkoitettujen merkkikuvioiden koosta ja etäisyyksistä säädetään sisävesisääntöjen 13 §:n 2 momentissa, mutta koska kyse on teknisestä ja vähäisiä yksityiskohtia koskevasta sääntelystä, jatkossa asiasta voitaisiin säätää määräyksen tasolla. 

30 §.Alle seitsemän metrin pituisen vesikulkuneuvon valot ja merkkikuviot. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 12 §:n 3 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siinä täsmennettäisiin viittausta meriteiden sääntöihin. 

Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 12 §:n 4 momenttia, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siinäkin täsmennettäisiin viittausta meriteiden sääntöihin. 

31 §.Äänimerkit ahtaassa kulkuväylässä. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 14 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Säännöksessä täsmennettäisiin viittausta meriteiden sääntöihin. Säännöksestä poistettaisiin maininta siitä, että puoli meripeninkulmaa on noin 1 kilometri. 

Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin kanava-asetuksen 14 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siihen lisättäisiin, että äänimerkit annetaan viheltimellä. 

32 §.Ruoppaajan äänimerkit. Pykälä vastaisi pääosin sisävesisääntöjen 3 luvun 15 §:ää, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siinä täsmennettäisiin viittausta meriteiden sääntöihin. 

Pykälässä mainituilla oikeanpuoleisella ja vasemmanpuoleisella viitalla tarkoitetaan viitoitusjärjestelmään kuuluvan lateraalijärjestelmän mukaisia viittoja, jotka osoittavat, kummalla puolella väylää viitat sijaitsevat nimelliskulkusuuntaan nähden. 

Pykälässä mainituilla pohjois-, länsi-, etelä- ja itäviitalla tarkoitetaan viitoitusjärjestelmään kuuluvan kardinaalijärjestelmän mukaisia viittoja, jotka osoittavat, millä ilmansuunnalla väylä sijaitsee tai muuten on kulkukelpoista vettä. 

Vesillä liikkumista kanavilla ja avattavien siltojen kautta koskevat erityiset säännökset 

33 §.Kanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa noudatettavat menettelyt. Pykälässä säädettäisiin kanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa noudatettavista menettelyistä. Lainkohdan pääasiallinen sisältö on, että näillä alueilla vesikulkuneuvolla liikkuvan on oltava huolellinen ja varovainen ja hänen on noudatettava kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen antamia ohjeita kanavalla liikkumisen kulkujärjestyksestä ja sulutuksen aikana noudatettavista menettelyistä. Sulutuksella tarkoitetaan vesikulkuneuvon siirtämistä sulkukanavan läpi kahden eri korkeustasolla olevan vesialueen välillä. Sulutuksen aikana vesi lasketaan tai nostetaan mainittujen vesialueiden vedenpinnan korkeudelta toiselle. 

Pykälän 2 momentin mukaan uiminen olisi kielletty kanavilla ja avattavien siltojen kohdalla. Säännös tarvitaan turvallisuuden varmistamiseksi. Kanava-alueet ja avattavat sillat ovat erittäin kapeita ja suunniteltu ainoastaan vesiliikenteen tarpeita varten. Kanavissa ei ole tilaa väistää uimaria. 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä kanaville ja avattaville silloille saapumisesta ja niillä noudatettavista menettelyistä sekä vesikulkuneuvojen ja niiden varusteiden käyttöä koskevista vaatimuksista. 

34 §.Purjeveneellä kulkeminen Saimaan kanavan vuokra-alueella. Pykälässä säädettäisiin purjeveneellä kulkemisesta Saimaan kanavan vuokra-alueella. Purjeella varustettu vesikulkuneuvo saisi kulkea kanavassa vain konevoimalla tai purjeet koottuna hinauksessa. 

35 §.Nopeusrajoitus kanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa. Pykälän 1-3 momentti vastaisivat pääasiassa kanava-asetuksen 2 luvun 10 §:ää, mutta säännöksen sanamuotoa selkeytettäisiin ja siitä poistettaisiin viittaus siitä, mihin kohtaan nopeusrajoitusmerkki sijoitetaan. 

Pykälän 1 momentin mukaan kanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa pitäisi noudattaa kanavien yleistä nopeusrajoitusta, joka on yhdeksän kilometriä tunnissa. Liikenne- ja viestintävirasto voisi kuitenkin määrätä kanavalle yleisestä nopeusrajoituksesta poikkeavan nopeusrajoituksen. 

Pykälän 2 momentin mukaan nopeusrajoituksen alkamis- ja päättymiskohdat merkittäisiin nopeusrajoitusmerkillä. 

Pykälän 3 momentin mukaan nopeusrajoitus ei koskisi pelastustoimintaan osallistuvan vesikulkuneuvon tai kiireellisessä virkatehtävässä olevaa viranomaisen käytössä olevan vesikulkuneuvon käyttöä, mutta tällaisenkin vesikulkuneuvon päällikön olisi sovitettava nopeutensa niin, että yleiset turvallisuusvaatimukset eivät vaarantuisi. 

36 §.Kauppamerenkulkuun käytettävän vesikulkuneuvon tiedoista ilmoittaminen kanava-alueilla. Pykälässä säädettäisiin kauppamerenkulkuun käytettävän vesikulkuneuvon päällikön velvollisuudesta ilmoittaa pyydettäessä kanavien ja avattavien siltojen käyttöpalvelujen tarjoajalle vesikulkuneuvon liikkuessa kanava-alueilla vesikulkuneuvosta, sen kulkureitistä, lastista ja vesikulkuneuvon päällikön vastuulla olevasta puutavaralautasta. Säännös vastaisi osittain kanava-asetuksen 6 §:n 1 momenttia. 

37 §.Tupakointi ja avotulen käsittely. Pykälän mukaan kanavilla tupakointi ja avotulen käsittely olisi kielletty räjähdysaineita, palavia nesteitä tai muita tulenarkoja aineita kuljettavan vesikulkuneuvon läheisyydessä. Mahdollisen tulipalon leviäminen aluksesta ympäristöön on ahtailla kanava-alueilla ilmeinen riski. Säännös vastaisi pääosin kanava-asetuksen 31 §:ää ja se nostettaisiin lain tasolle. 

38 §. Liikenteen pysähtyminen tai hidastuminen. Pykälän mukaan kanavilla ja avattavien siltojen kautta kulkevilla ei olisi oikeutta saada Suomen valtiolta korvausta, jos liikenne pysähtyy tai hidastuu ruuhkautumisen, onnettomuuden, kanavan tai avattavan sillan vaurioitumisen, välttämättömän korjaustyön, juoksutuksen tai muun vastaavan syyn johdosta. Säännös vastaisi kanava-asetuksen 9 §:ää ja se olisi yhä tarpeen. Säännös olisi omiaan ehkäisemään varsinkin Saimaan kanavan kautta kulkevien, muiden kuin suomalaisten vesillä liikkujien mahdollisia korvausvaatimuksia. 

39 §.Kanavamaksut. Pykälän 1 momentin mukaan kanavien käyttämisestä niiden vahvistettuina aukioloaikoina ei perittäisi maksuja, korvauksia tai palkkioita. Kanavamaksuista säädetään laissa kanavamaksuista (404/1965). Lain mukaan kanavien käyttämisestä ei lähtökohtaisesti suoriteta maksuja, korvauksia tai palkkioita. Normaalin aukioloajan ulkopuolella palkkio kanavan käyttämisestä suoritetuista palveluksista sekä sillan avaamisesta on sen sijaan mahdollinen. Tällaiseen maksuun sovelletaan valtion maksuperustelakia. 

3 luku. Vesillä liikkumista koskevat erityiset pätevyysvaatimukset. 

40 §.Tietyn vesikulkuneuvotyypin päällikölle asetettavat vaatimukset. Pykälä vastaisi pääosin sisällöltään nykyisen vesiliikennelain 6 §:n 3 momenttia, joka erotettaisiin erilliseksi pykäläksi. Samalla säännöksen sanamuotoa täsmennettäisiin. Säännös koskisi vastaisuudessa vain vesikulkuneuvotyyppejä eikä enää yksittäisiä vesikulkuneuvoja. Säännöksessä korostettaisiin, että päälliköltä voitaisiin edellyttää 18 vuoden ikää, siinä tapauksessa, että kyseisen vesikulkuneuvotyypin arvioidaan aiheuttavan vaaraa toisen terveydelle tai ympäristölle. Arvioinnissa otettaisiin huomioon vesikulkuneuvotyyppi, sen koko, käyttötarkoitus ja liikkumisalue. 

Pykälän 2 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitetusta vesikulkuneuvon tyypistä, koosta, käyttötarkoituksesta ja liikkuma-alueesta, ja vesikulkuneuvon päällikölle asetettavista vaatimuksista. 

41 §.Huvialuksen päällikön pätevyysvaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että huvialuksen päällikön olisi oltava täyttänyt 18 vuotta ja hänellä olisi oltava kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja. Huvialuksella tarkoitettaisiin urheiluun tai vapaa-ajan viettoon käytettävää alusta, jonka rungon pituus sovellettavien yhdenmukaistettujen standardien mukaan mitattuna on yli 24 metriä ja jonka bruttovetoisuus on alle 500. Säännös vastaisi asiasisällöltään nykyistä laivaväkilain 15 §:n 1 momenttia, mutta siihen lisättäisiin, että huvialuksen päällikön olisi oltava täyttänyt 18 vuotta. Nykyisin vastaava ikää koskeva edellytys on miehitysasetuksessa.  

Pykälän 2 momentissa olisi edellytykset kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamiseksi. Edellytyksenä olisi säännöksen mukaan vähintään 16 vuoden ikä, vähintään voimassa oleva ajokorttilain (386/2011) mukainen ryhmän 1 ajokortti tai vähintään ryhmän 1 ajoterveysvaatimusten täyttämisen osoittava lääkärintodistus ja Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselmassa nro 40 asetettujen tutkintovaatimusten täyttäminen. Päätöslauselmassa edellytetään muun muassa, että huviveneenkuljettajankirjan hakija osoittaa tuntevansa vesiliikenteen sääntelyn sekä osaa veneen turvallisen navigoinnin ja käsittelyn erilaisissa olosuhteissa sekä teoriassa että käytännössä. Säännös vastaisi miehitysasetuksen säännöstä muilta osin, mutta pätevyyskirjan alaikärajaa laskettaisiin vastaamaan Euroopan talouskomission sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselmassa nro 40 määritettyä ikärajaa. Voimassa oleva ajokortti tai sen saamisen edellytyksenä oleva lääkärintodistus vaaditaan siksi, että edellä mainitussa päätöslauselmassa edellytetään kuljettajankirjan hakijan olevan fyysisesti ja henkisesti kykenevä ohjailemaan huvivenettä ja hänellä on erityisesti riittävä näkö- ja kuulokyky. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miten huviveneenkuljettajankirjaa hakeva voisi osoittaa täyttävänsä 2 momentin 3 kohdan tutkintovaatimukset. Säännös vastaisi pääosin miehitysasetuksen 34 §:n 2 momenttia, mutta säännöstä täsmennettäisiin ja se muutettaisiin luettelon muotoon. Säännöksen 1 kohdan mukaan tutkintovaatimusten täyttäminen olisi osoitettava tietyt edellytykset täyttävän veneilyjärjestön myöntämällä todistuksella. Säännökseen lisättäisiin, että tutkintovaatimusten täyttäminen voitaisiin osoittaa myös merenkulkualan oppilaitoksen todistuksella, koska on olemassa myös merenkulkualan oppilaitoksia, jotka täyttävät tällaiset edellytykset ja myöntävät tällaisia todistuksia. Lisäksi säännöksessä viitattaisiin selkeyden vuoksi pelkän todistuksen sijasta veneilyn teorian osaamisesta annettuun todistukseen. 

Säännöksen 3 momentin 2 kohdan mukaan tutkintovaatimusten täyttäminen voitaisiin osoittaa kuljettajan pätevyyskirjalla tai muulla ylemmällä, ammattimaiseen merenkulkuun tarkoitetulla kansipäällystön pätevyyskirjalla. Säännökseen lisättäisiin viittaus liikenteen palveluista annetun lain 99 §:ään, jossa säädetään kauppamerenkulun pätevyyskirjoista. 

Säännöksen 3 momentin 3 kohdan mukaan tutkintovaatimusten täyttäminen voitaisiin osoittaa myös Liikenne- ja viestintävirastossa suoritettavalla kokeella. 

Saman momentin 4 kohdassa edellytettäisiin lisäksi veneilyjärjestön tai merenkulkualan oppilaitoksen antamaa todistusta käytännön veneilyosaamisesta. Tällainen todistus vaadittaisiin kaikissa 1-3 kohdissa luetelluissa tapauksissa. Todistusta on edellytetty nykyisinkin, koska käytännön veneilyosaamista edellytetään myös aiemmin mainitussa päätöslauselmassa nro 40. Aiemmin todistuksen käytännön veneilyosaamisesta on voinut antaa muukin kuin tämän momentin 1 kohdassa tarkoitettu veneilyjärjestö tai merenkulkualan oppilaitos, mutta jatkossa se ei olisi mahdollista. 

Säännöksestä poistettaisiin se, että hakija voi osoittaa täyttävänsä 2 momentin 3 kohdan tutkintovaatimukset todistuksella koulutuksesta, jonka tutkintovaatimukset vastaavat kyseisiä tutkintovaatimuksia. Jatkossa hyväksyttäisiin vain sellaisten veneilyjärjestöjen ja merenkulkualan oppilaitosten myöntämät veneilyn teorian osaamisen todistukset, joiden koulutustoiminnan ja todistuksenannon Liikenne- ja viestintävirasto on hyväksynyt. 

Ulkomailla myönnetty kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja on Suomessa voimassa sellaisenaan. Sen sijaan Liikenne- ja viestintävirasto ei voi uusia ulkomailla myönnettyä kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa. Kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa ei voida myöskään myöntää sellaisen veneilyn teorian ja käytännön osaamisesta annetun todistuksen perusteella, jonka on antanut jokin muu kuin 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu taho, koska Liikenne- ja viestintävirasto ei voi varmistaa koulutuksen sisältöä. 

Pykälän 4 momentin mukaan kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja olisi pidettävä alkuperäisenä vesikulkuneuvon kulussa mukana. Säännös vastaa nykysääntelyä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä saman pykälän 2 momentin 3 kohdan tutkintovaatimuksista eli Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselmassa nro 40 asetetuista tutkintovaatimuksista. 

42 §.Vesiliikenteen ohjaaja. Pykälässä säädettäisiin vesiliikenteen ohjaajan vaatimuksista. Säännös olisi uusi. Vesiliikenteen ohjaamisesta säädettäisiin yleisesti esityksen 2 luvun 11 §:ssä. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesiliikenteen ohjaajan tulisi olla 18 vuotta täyttänyt ja hänen olisi annettava suostumuksensa tehtävään. Hänelle olisi annettava tehtävän edellyttämä ohjeistus. Säännökseen on otettu mallia ehdotettua uutta tieliikennelakia koskevan hallituksen esityksen (HE 180/2017 vp) 4 luvun 65 §:stä. 

Pykälän 2 momentin mukaan henkilöön, joka on määrätty vesiliikenteen ohjaajaksi, sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen toimiessaan vesiliikenteen ohjaajana. Säännökseen on otettu mallia ehdotettua uutta tieliikennelakia koskevan hallituksen esityksen (HE 180/2017 vp) 4 luvun 65 §:stä. 

43 §.Vesikulkuneuvon radiolähettimen käyttäjä. Pykälä olisi luonteeltaan informatiivinen. Siinä viitattaisiin sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin (917/2014), jossa säädetään meriradioviestintään käytettävän radiolähettimen käyttöön ja hallussapitoon tarvittavasta radioluvasta ja lähettimen käyttöön tarvittavasta pätevyystodistuksesta. Säännös koskee sellaisia vesikulkuneuvoja, joissa on radiolähetin. 

44 §.Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan hakeminen ja myöntäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että Liikenne- ja viestintävirasto myöntäisi hakemuksesta kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan ja tallentaisi sitä koskevat tiedot liikenteen palveluista annetussa laissa tarkoitettuun liikenneasioiden rekisteriin. Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan myöntämisen edellytyksenä olisi se, että hakija täyttää 41 §:ssä asetetut vaatimukset. 

Pykälän 2 momentin mukaan kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa koskevaan hakemukseen olisi liitettävä kaikki sen myöntämistä varten tarpeelliset tiedot ja selvitykset sekä passikuva. Säännökseen on otettu mallia liikenteen palveluista annetun lain II osan 10 luvusta, mutta siinä mainittaisiin erikseen velvollisuus liittää hakemukseen passikuva, koska kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja on kuvallinen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös, että jos hakija hakee kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa ensimmäistä kertaa, hänen on todistettava luotettavasti henkilöllisyytensä. Hakijan henkilöllisyys todennettaisiin pääsääntöisesti hakemuksen mukana toimitettavasta ajokortin tai muun henkilöllisyystodistuksen kopiosta. Näihin säännöksiin on otettu mallia miehitysasetuksesta. 

45 §.Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan voimassaolo ja uusiminen. Pykälän 1 momentin mukaan kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja olisi voimassa toistaiseksi. Säännös vastaisi nykysääntelyä. 

Pykälän 2 momentin mukaan siinä tapauksessa, että huviveneenkuljettajankirja on myönnetty määräaikaisena ja sen haltija haluaa jatkaa sen voimassaoloa, sen haltijan olisi haettava kuljettajankirjaa uudestaan ja toimitettava Liikenne- ja viestintävirastolle kopio 2 §:n 2:n momentissa tarkoitetusta ajokortista tai lääkärintodistuksesta ja kopio aiemmasta huviveneenkuljettajankirjasta. Aikaisemmin huviveneenkuljettajankirjoja on myönnetty määräaikaisina, minkä vuoksi kuljettajankirjan uusimisesta otettaisiin säännös lakiin. 

Pykälän 3 momentin mukaan kadonnut tai tuhoutunut kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja voitaisiin uusia ilman selvitystä terveydentilasta ja tutkintovaatimusten täyttämisestä. Selvityksiä ei tarvittaisi, koska tiedot on tallennettu rekisteriin, kun kuljettajankirjaa on haettu ensimmäisen kerran. 

46 §.Vuokraveneen kuljettajan pätevyysvaatimukset. Pykälä sisältäisi viittauksen liikenteen palveluista annettuun lakiin, jossa säädetään vuokraveneen kuljettajalta edellytettävistä pätevyyskirjoista. Näitä pätevyysvaatimuksia täsmennettäisiin. Miehitettynä vuokratun vuokraveneen kuljettajalla olisi liikenteen palveluista annetun lain 102 §:n mukaan oltava vuokraveneen kuljettajankirja, jos vesikulkuneuvoa käytettäisiin vuokraveneenä tulonhankkimistarkoituksessa korvausta vastaan. Lisäksi edellä mainitun pykälän mukaan vuokraveneen kuljettajalla on oltava kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja, jos vuokraveneellä liikennöidään kansainvälisessä liikenteessä. Muussa vuokravenetoiminnassa kuljettajankirjaa ei enää vaadittaisi. 

4 luku. Vesiväylien merkitseminen ja vesiliikenteen ohjaaminen. 

Merenkulun turvalaitteet 

47 §.Merenkulun turvalaitteet. Pykälässä säädettäisiin merenkulun turvalaitteista ja niiden päätyypeistä. 

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin nykyisen sääntelyn mukainen merenkulun turvalaite. Nykyisessä sääntelyssä merenkulun turvalaitteisiin luetaan myös vesiliikennemerkit ja valo-opasteet. Nämä on tarkoitus erottaa merenkulun turvalaitteista, koska niitä käytetään vesiliikenteen ohjaamiseen. Merenkulun turvalaitteita käytetään vesiväylien merkitsemiseen myös sisävesillä. 

Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin kiinteät turvalaitteet ja 3 momentissa kelluvat turvalaitteet. 

48 §.Turvalaitteita koskevien määräysten antaminen. Pykälässä säädettäisiin turvalaitteita koskevien määräysten antamisesta. Liikenne- ja viestintävirasto valtuutettaisiin antamaan näistä määräyksiä. Valtuutus vastaa pääasiassa nykyisessä vesikulkuväylien merkitsemisestä annetussa asetuksessa olevaa määräyksenantovaltuutta. Valtuutus on tarpeen nostaa lain tasolle. Pykälän mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa määräyksiä kulkuväylän merkitsemisestä ja valaisemisesta, käytettävästä viitoitusjärjestelmästä, turvalaitteiden ja kulkuväylien merkinnässä käytettävien muiden laitteiden nimityksistä, rakenteesta, merkityksestä ja väri- ja valotunnuksista sekä turvalaitteiden rakentamisesta, asettamisesta, muuttamisesta ja poistamisesta sekä siitä, milloin ne ovat toiminnassa. 

49 §.Yleisen kulkuväylän vahvistaminen sekä turvalaitteen asettaminen ja poistaminen. Pykälässä säädettäisiin yleisen kulkuväylän vahvistamisesta ja turvalaitteiden asettamisesta ja poistamisesta. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesilain 10 luvun 2-4 §:n mukaisella menettelyllä määrätään yleinen kulkuväylä vesialueelle ja 10 luvun 5§:n perusteella kulkuväylän ylläpitäjällä on oikeus maa- ja vesialueen omistajaan nähden asettaa turvalaitteita toisen alueelle. Vesilain mukaisen menettelyn lisäksi turvalaitteen asettamiseen tarvittaisiin Liikenne- ja viestintäviraston antama väyläpäätös, jonka yhteydessä varmistetaan, että kulkuväylä ja sen turvalaitteet eivät vaaranna liikenneturvallisuutta ja annetaan rakentamis-, asettamis- ja kunnossapitoehdot. Väyläpäätöksellä vahvistetaan lisäksi kulkuväylää koskevat tiedot, jotka tallennetaan Liikenne- ja viestintäviraston tietojärjestelmiin ja merkitään merikarttoihin. Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä toimitettavan tiedon sisällöstä ja välittämistavasta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kaikkien väylään ja sen turvalaitteisiin tehtävien muutosten edellyttävän uutta väyläpäätösmenettelyä. Yleisen kulkuväylän kunnossapitäjä ei siten saisi tehdä muutoksia väylään ilman Liikenne- ja viestintäviraston vahvistusta. Tällä varmistetaan, että yleisten kulkuväylien merenkulullinen turvallisuus ylläpidetään ja että merikartalla olisi aina ajantasaiset tiedot väylistä ja niiden turvalaitteista. 

Pykälän 3 momentissa Liikenne- ja viestintävirastolle annettaisiin velvollisuus ja oikeus puuttua puutteellisen tai harhaanjohtavan turvalaitteen ylläpitoon kehottamalla ylläpitovelvollista määräajassa korjaamaan laite ja tarvittaessa korjaamaan laite ylläpitovelvollisen kustannuksella. Puuttumisoikeus vastaisi nykyisen vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen mukaista oikeutta, joka on tarpeen nostaa lain tasolle. 

Pykälän 4 momentissa kiellettäisiin käyttämästä yleisen kulkuväylän merkitsemiseen tarkoitettuja turvalaitteita yksityisten kulkuväylien merkitsemiseen. Tällä varmistettaisiin, että yleisen kulkuväylän turvalaitteilla merkityt kulkuväylät on käsitelty tässä laissa ja vesilaissa säädettyjen säännösten mukaisesti. 

50 §.Erehdyttävä valo tai laite. Pykälässä kiellettäisiin sellaisen mainos- tai merkkivalon tai muun laitteen asettaminen kulkuväylän läheisyyteen, joka muistuttaisi erehdyttävästi merenkulun turvalaitetta ja saattaisi näin vaarantaa merenkulun turvallisuuden. 

51 §.Turvalaitteeseen kiinnittyminen. Pykälässä kiellettäisiin turvalaitteen toimivuuden vaarantaminen. Vesikulkuneuvon, pyydyksen tai muun toimivuutta vaarantavan esineen kiinnittäminen yleisen kulkuväylän turvalaitteeseen olisi kielletty. 

52 §.Toimimaton turvalaite. Pykälässä säädettäisiin vesillä liikkujan velvollisuudesta ilmoittaa havaitsemastaan yleisen kulkuväylän toimimattomasta, vahingoittuneesta, paikaltaan siirtyneestä tai kadonneesta turvalaitteesta Liikenne- ja viestintävirastolle. Liikenne- ja viestintävirasto välittäisi tiedon kulkuväylän ylläpitäjälle. 

Vesiliikenteen ohjaamisessa käytettävät pysäytysmerkit, vesiliikennemerkit ja valo-opasteet 

53 §.Vesikulkuneuvolle annettavat pysäytysmerkit. Pykälässä säädettäisiin vesikulkuneuvolle annettavista pysäytysmerkeistä. Näitä ovat näkö-, kuulo- ja radioviestintävälineellä annetut kansainväliset pysähdysmerkit sekä erityinen pysähdysmerkkilevy (kuva 1) ja punainen vilkkuva valo, jota näytetään samanaikaisesti vilkkuvan sinisen hälytysvalon kanssa. Punainen vilkkuva valo yhdessä sinisen hälytysvalon kanssa käytettynä vastaisi tieliikennelain mukaista liikenteenvalvojan antamaa pysäytysmerkkiä. Kansainvälisistä pysäytysmerkeistä ensisijaisesti tulisi käyttää kansainvälistä L-kirjainta, joka on viestilippuna kelta-mustajakoinen (kuva 2) ja morsemerkkinä lyhyt-pitkä-lyhyt-lyhyt. Kuvan 1 pysäytysmerkkilevyssä voisi olla sana STOP ja/tai viranomaista, kuten poliisia, osoittava merkintä. Levyn näkyvissä olevan takasivun olisi oltava harmaa, jollei merkillä anneta kieltoja kumpaankin suuntaan. Levyssä olisi oltava asianomaista väriä heijastava pinta, ja se olisi tarpeen mukaan valaistava. Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä muiden kuin kansainvälisten pysäytysmerkkien sijoituksesta, väreistä, rakenteesta ja mitoituksesta. Määräykset olisivat luonteeltaan teknisiä. Määräyksissä voitaisiin määrätä muun muassa muiden kuin kansainvälisten pysäytysmerkkien vähimmäiskoosta. 

54 §.Vesiliikennemerkin ja valo-opasteen asettaminen. Pykälässä säädettäisiin vesiliikennemerkin ja valo-opasteen asettamisesta. 

Pykälän 1 momentin mukaan merkin ja valo-opasteen asettamisoikeuteen alueen omistajaan nähden noudatettaisiin mitä vesilain 10 luvun 5 §:ssä yleisen kulkuväylän ylläpitäjän oikeudesta turvalaitteen asettamisesta vesistöön tai sen rannalle säädetään. Edellä mainitun vesilain pykälän mukaan lupaviranomainen voi antaa yleisen kulkuväylän ylläpitäjälle luvan merenkulun turvalaitteen asettamiseksi vesistöön tai sen rannalle, jos asiasta ei ole sovittu alueen omistajan kanssa. Ehdotetussa tämän lain 54 §:n 1 momentissa merkin fyysisen asettamisen osalta vesiliikennemerkki ja valo-opaste rinnastettaisiin merenkulun turvalaitteeseen. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 19 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vesiliikennemerkin ja valo-opasteen asettajasta. Yleiselle kulkuväylälle asettaja olisi väylänpitäjä ja kulkuväylän ulkopuolisille alueille kunta lukuun ottamatta alikulkukorkeutta rajoittavan rakenteen, ilmajohdon, kaapelin tai putkijohdon merkitsemistapauksia, joissa merkin asettaa tällaisen rakenteen omistaja. 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirastolle tulisi ilmoittaa merkin ja valo-opasteen asettamisesta ja sen sijainnista. Liikenne- ja viestintävirastolla olisi oikeus poistaa tai siirtää epätarkoituksenmukaisesti asetettu vesiliikennemerkki tai valo-opaste. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että jos edellä 2 momentissa tarkoitettu taho ei ole asettanut vesiliikennemerkkiä tai valo-opastetta tai sen asettama vesiliikennemerkki tai valo-opaste on puutteellinen tai harhaanjohtava, Liikenne- ja viestintäviraston olisi kehotettava sitä määräajassa asettamaan mainittu vesiliikennemerkki tai valo-opaste tai korjaamaan se. Jos vesiliikennemerkkiä tai valo-opastetta ei kehotuksesta huolimatta aseteta tai korjata, voisi Liikenne- ja viestintävirasto asettaa tai korjata sen kyseisen tahon kustannuksella. Säännös olisi samankaltainen kuin vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen 5 §:n 3 momentin säännös ja ehdotettavan lain 49 §:n 3 momentin säännös, jotka koskevat turvalaitteita. Säännös mahdollistaisi samanlaisen menettelyn soveltamisen puutteellisiin tai harhaanjohtaviin vesiliikennemerkkeihin tai valo-opasteisiin ja lisäksi sen, että menettelyä voitaisiin soveltaa myös tilanteeseen, jossa vesiliikennemerkkiä tai valo-opastetta ei ole lainkaan asetettu. 

Pykälän 5 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä toimitettavan tiedon sisällöstä ja välittämistavasta. 

55 §.Valo-opaste. Pykälässä säädettäisiin vesiliikenteen valo-opasteista. Pykälän 1 momentin mukaan vesiliikennettä voitaisiin ohjata valo-opastein kanavilla ja avattavilla silloilla, kapeikoissa, jyrkässä kaarteessa, jäätien ja väylän risteyksessä sekä satama-alueella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valo-opasteen sijoittamisesta. 

Pykälän 3 momentissa selostettaisiin valo-opasteiden merkitykset. 

56 §.Vesiliikennemerkin sijoittaminen ja ulkoasu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vesiliikennemerkin sijoittamisesta yleisesti siten, että ne ovat helposti havaittavissa ja haittaamatta liikennettä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vesiliikennemerkin takasivusta. Sen tulisi olla harmaa, jollei sillä ole tarkoitus antaa kieltoja, määräyksiä tai tiedotuksia kumpaankin suuntaan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vesiliikennemerkin pinnasta ja valaisemisesta. 

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä vesiliikennemerkkien ja valo-opasteiden väreistä, rakenteesta ja mitoituksesta. Määräykset olisivat luonteeltaan teknisiä. Määräyksissä voitaisiin määrätä muun muassa vesiliikennemerkkien vähimmäiskoot eri katseluetäisyyksillä. 

Pykälän 5 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä vesistössä tai sen yli kulkevien ilmajohtojen, kaapelien ja putkijohtojen merkitsemisestä vesiliikennemerkein. 

57 §.Vesiliikennemerkkien vaikutusalue. Pykälässä säädettäisiin vesiliikennemerkin vaikutusalueesta, joka alkaa merkin kohdalta päättyen kiellon, määräyksen tai rajoituksen päättymistä osoittavan merkin kohdalla tai vastakkaista kulkusuuntaa varten asetettuun vastaavaan merkin kohdalla. 

58 §.Vesiliikennemerkkien jaottelu. Pykälän mukaan vesiliikennemerkit jaettaisiin kieltomerkkeihin, määräysmerkkeihin, rajoitusmerkkeihin, varoitusmerkkeihin, tiedotusmerkkeihin, apumerkkeihin, kaapeli- ja johtotauluihin sekä suuntamerkkeihin. 

59 §.Kieltomerkki. Pykälän 1 momentin mukaan kieltomerkillä kiellettäisiin vesillä liikkujalta jokin toiminta. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin merkin muoto ja sisältö. 

60 §.Määräysmerkki. Pykälän 1 momentin mukaan määräysmerkillä määrättäisiin vesillä liikkuja toimimaan merkin osoittamalla tavalla. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin merkin muoto ja sisältö. 

61 §.Rajoitusmerkki. Pykälän 1 momentin mukaan rajoitusmerkillä rajoitettaisiin vesillä liikkujan toimintaa. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin merkin muoto ja sisältö. 

62 §.Varoitusmerkki. Pykälän mukaan 1 momentin varoitusmerkillä osoitettaisiin vesialueella olevaa vesiliikenteelle vaarallista kohtaa. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin merkin muoto ja sisältö. 

63 §.Tiedotusmerkki. Pykälän 1 momentin mukaan tiedotusmerkillä annettaisiin vesillä liikkujalle tarpeellista tietoa. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin merkin muoto ja väritys. 

64 §.Apumerkki. Pykälän mukaan yhdessä kieltoa, määräystä, rajoitusta, varoitusta tai tiedotusta koskevan merkin kanssa voitaisiin käyttää apumerkkinä lisäkilpeä, jolla selvennettäisiin päämerkin tarkoitusta ja kohdetta. Apumerkillä voitaisiin ilmaista muun muassa päämerkin vaikutusalueen pituutta tai suuntaa. 

65 §.Kaapeli- ja johtotaulu sekä suuntamerkki. Pykälän mukaan kaapeli- ja johtotaululla sekä suuntamerkillä osoitettaisiin vesialueella merkin kohdalla kulkevaa kaapelia tai johtoa. Suuntamerkit kohdistettaisiin näyttämään kulkuväylän ja kaapelin tai johdon risteyskohtaa. 

66 §.Ankkurin käyttökielto. Merkillä (kuva 3) kiellettäisiin ankkuroiminen sekä ankkurien ja niiden vaijereiden ja ketjujen laahaaminen alueella, joka alkaa 100 metriä ennen merkkiä ja päättyy 100 metriä merkin jälkeen. Merkillä on tarkoitus suojata vedenalaisia rakenteita ja kaapeleita, jotka voisivat vaurioitua ankkurin käytön vuoksi. Merkki sijoitettaisiin kohdalle, jossa ankkurin käyttö vedenalaisen kaapelin tai rakenteen takia on kielletty, väylän kummallekin puolelle siten, että se näkyisi molempiin suuntiin kuljettaessa. Merkissä olisi ankkuria esittävä kuvio. 

67 §.Pysäköimiskielto. Merkillä (kuva 4) kiellettäisiin ankkuroiminen tai rantaan tai laituriin kiinnittyminen merkin vaikutusalueella, joka ilmoitettaisiin apumerkillä. Merkissä olisi kirjain P. 

68 §.Kiinnittymiskielto. Merkillä (kuva 5) kiellettäisiin vesikulkuneuvon ja puutavaralautan rantaan tai laituriin kiinnittyminen 50 metriä merkin molemmin puolin, jollei vaikutusaluetta olisi apumerkein toisin ilmoitettu. Merkissä olisi pollaria ja köyttä esittävä kuvio. 

69 §.Ohittamiskielto. Merkillä (kuva 6) kiellettäisiin vesikulkuneuvon ja puutavaralautan ohittaminen. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden väylän oikealle puolelle. Merkissä olisi kaksi samansuuntaista nuolta. 

70 §.Kohtaamiskielto. Merkillä (kuva 7) kiellettäisiin sekä vastaan tulevan vesikulkuneuvon kohtaaminen että toisen vesikulkuneuvon ohittaminen merkin ja vastakkaista kulkusuuntaa varten asetetun tai kiellon päättymiseksi asetetun merkin välisellä väylänosalla, jollei kiellon vaikutusaluetta olisi muutoin ilmoitettu. Kieltoa ei tarvitsisi noudattaa kohdattaessa alle 20 metrin pituinen puutavaralautta tai pienvesikulkuneuvo, jos ei olisi estettä vesikulkuneuvojen vapaalle kululle. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden väylän oikealle puolelle. Merkissä olisi kaksi vastakkaisiin suuntiin osoittavaa nuolta. 

71 §.Aallokon aiheuttamisen kielto. Merkin (kuva 8) vaikutusalueella vesikulkuneuvolla liikkujan tulisi nopeuttaan säätämällä välttää sellaisen liiallisen aallokon tai muun veden virtausvaikutuksen aiheuttamista, josta voisi aiheutua vahinkoa paikallaan oleville tai liikkuville vesikulkuneuvoille, rakenteille tai muulle ympäristölle ja vesistön käytölle. Vesikulkuneuvolla tulisi kuitenkin voida käyttää turvallisen ohjailukyvyn edellyttämää nopeutta. Merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi aallokkoa esittävä kuvio. 

72 §.Vesihiihtokielto. Merkillä (kuva 9) kiellettäisiin vesihiihto. Merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi vesihiihtäjää esittävä kuvio. 

73 §.Purjelautailukielto. Merkillä (kuva 10) kiellettäisiin purjelautailu. Merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi purjelautailijaa esittävä kuvio. 

74 §.Vesikulkuneuvon kulku moottorivoimaa käyttäen kielletty. Merkillä (kuva 11) kiellettäisiin vesikulkuneuvolla kulkeminen moottorivoimaa käyttäen. Merkki kattaisi kaikki moottorikäyttöiset vesikulkuneuvot. Liikennöintiä koskevat rajoitukset ja merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi potkurikuvio. 

75 §.Vesiskootterilla ajo kielletty. Merkillä (kuva 12) kiellettäisiin vesiskootterilla tai muulla vastaavan tyyppisellä vesikulkuneuvolla ajaminen. Merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi vesiskootteriajoa osoittava kuvio. 

76 §.Uiminen kielletty. Merkillä (kuva 13) kiellettäisiin uiminen. Merkin vaikutusalue tarkennettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkissä olisi uimaria ja aaltoja esittävä kuvio. 

77 §.Pysähtymismerkki. Merkkiä (kuva 14) käytettäisiin valo-opasteiden yhteydessä ja se osoittaisi kohdan, johon vesikulkuneuvon tai puutavaralautan etuosa on viimeistään pysäytettävä silloin, kun valo-opasteet osoittavat ajokieltoa. Merkin keskellä olisi vaakasuora viiva. Merkki voitaisiin sijoittaa odotuspaikan maaston tai rakenteiden mukaan kulkusuuntaan nähden joko väylän oikealle tai vasemmalle puolelle. 

78 §.Annettava äänimerkki, äänen tunnus. Merkin (kuva 15) kohdalla olisi vesikulkuneuvosta annettava äänimerkki, jonka tunnus ilmoitettaisiin apumerkillä. Merkin keskellä olisi ympyrä. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden väylän oikealle puolelle. 

79 §.Otettava yhteys radiopuhelimella. Merkin (kuva 16) kohdalla olisi vesikulkuneuvosta otettava yhteys radiopuhelimella siten kuin merkillä määrättäisiin. Merkissä olisi radiopuhelintyypin lyhennekirjaimet ja niiden alla kutsukanavan numero. Tarpeelliset lisätiedot yhteydenottoa varten ilmoitettaisiin apumerkillä. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden näkyvään paikkaan. 

80 §.Nopeusrajoitus. Merkillä (kuva 17) ilmoitettaisiin kansainvälisen merkintäjärjestelmän mukaisesti suurin sallittu nopeus kilometreinä tunnissa (km/h). Nopeusrajoituksen vaikutusalueen tarkennukset tai nopeusrajoitus solmuina (knots) ilmoitettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Väylää koskeva nopeusrajoitusmerkki sijoitettaisiin, mikäli mahdollista, kulkusuuntaan nähden väylän oikealle puolelle. 

81 §.Rajoitettu alikulkukorkeus. Merkillä (kuva 18) osoitettaisiin, että vesialueella on tällaisen merkin kohdalla tai tällaisin merkein varustetulla osalla alikulkukorkeus rajoitettu. Merkin keskellä olevat numerot osoittaisivat suurimman alikulkukorkeuden metreissä. Merkin yläreunassa olisi kolmio, jonka kärki olisi alaspäin. Merkki voitaisiin sijoittaa kulkusuuntaan nähden joko väylän oikealle tai sen molemmille puolille lukuun ottamatta siltoja, joissa se sijoitettaisiin siltapalkkiin. Lisäksi merkki voitaisiin ilmajohdoissa kiinnittää alle 300 metrin havaitsemisetäisyydellä suoraan johtoon. Jos merkki olisi varustettu merkin vaikutussuuntaa osoittavalla apumerkillä (kuva 34), se osoittaisi suurimman alikulkukorkeuden apumerkin ilmoittamassa suunnassa. 

82 §.Rajoitettu kulkusyvyys. Merkillä (kuva 19) osoitettaisiin, että väylällä on tällaisen merkin kohdalla tai tällaisin merkein varustetulla osalla kulkusyvyys rajoitettu. Merkin keskellä olevat numerot ilmoittaisivat suurimman kulkusyvyyden metreissä. Merkin alareunassa olisi kolmio, jonka kärki olisi ylöspäin. 

83 §.Rajoitettu kulkuleveys. Merkillä (kuva 20) osoitettaisiin, että väylällä on tällaisen merkin kohdalla tai tällaisin merkein varustetulla osalla kulkuleveys rajoitettu. Merkin keskellä olevat numerot osoittaisivat vesikulkuneuvon suurimman leveyden metreissä. Merkin sivuilla olisi kolmiot, joiden kärkien välissä olisivat alusleveyttä osoittavat numerot. Merkki voitaisiin sijoittaa kulkusuuntaan nähden joko väylän oikealle tai vasemmalle puolelle. 

84 §.Yleinen varoitusmerkki. Merkillä (kuva 21) osoitettaisiin, että sen läheisyydessä tulisi vesiliikenteessä noudattaa erityistä varovaisuutta. Varoituksen syy ja merkin vaikutusalueen tarkennukset ilmoitettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkin keskellä olisi pystysuora viiva. 

85 §.Voimakas virtaus ja virtauksen suunta. Merkillä (kuva 22) varoitettaisiin, että väylällä olisi tällaisen merkin jälkeen vesikulkuneuvon kulkemista häiritsevä virtaus. Virtauksen suunta ilmoitettaisiin tarvittaessa apumerkillä. Merkin keskellä olisi virtausta esittävä kuvio. Merkki voitaisiin sijoittaa kulkusuuntaan nähden joko väylän oikealle tai vasemmalle puolelle. 

86 §.Väylän reuna. Merkillä (kuva 23) varoitettaisiin väylän reunasta ja osoitettaisiin väylän reunan etäisyys merkistä. Merkin keskellä oleva laaja kolmio osoittaisi kohtisuoran suunnan väylän reunaan ja kolmion sisällä olevat numerot ilmoittaisivat väylän reunan etäisyyden merkistä metreissä. 

87 §.Varoitus uimapaikasta. Merkillä (kuva 24) varoitettaisiin uimapaikasta. Merkin osoittaman vesialueella olevan yleisen uimapaikan läheisyydessä olisi noudatettava erityistä varovaisuutta. Merkissä olisi uimarin päätä ja aaltoja esittävä kuvio. 

88 §.Pysäköiminen sallittu. Merkillä (kuva 25) osoitettaisiin pysähtymistä varten varatut laiturit ja muut tähän tarkoitetut kohdat. Vesikulkuneuvon ja puutavaralautan rantaan kiinnittäminen tai, jollei se olisi mahdollista, niiden ankkuroiminen olisi sallittu sillä puolella väylää, jolle merkki olisi sijoitettu. Merkissä olisi kirjain P. Merkki voitaisiin varustaa (kuvan 34 mukaisella) päämerkin vaikutussuuntaa osoittavalla apumerkillä. 

89 §.Kiinnittyminen sallittu. Merkillä (kuva 26) osoitettaisiin, että vesikulkuneuvon ja puutavaralautan kiinnittäminen rantaan tai laituriin olisi sallittu merkin kohdalla ja 50 metriä sen molemmin puolin, ellei vaikutusaluetta olisi apumerkein toisin ilmoitettu. Merkissä olisi pollaria ja köyttä esittävä kuvio. 

90 §.Ilmajohto. Merkki (kuva 27) voitaisiin sijoittaa kulkusuuntaan nähden joko väylän oikealle puolelle tai molemmille puolille väylää kohdalle, jossa johtolinja risteäisi väylän. Merkissä olisi ylhäältä alas iskevää salamaa esittävä kuvio. Merkkiä käytettäisiin yhdessä Rajoitettu alikulkukorkeus -merkin kanssa, joka olisi ylimpänä. Jos useita ilmajohtoja olisi lähekkäin, merkittäisiin äärimmäiset johdot Rajoitettu alikulkukorkeus- ja Ilmajohto-merkkien yhdistelmällä ja lisäksi mahdollisella apukilvellä. Tässä tapauksessa Rajoitettu alikulkukorkeus -merkki osoittaisi alimman ilmajohdon mukaisen turvallisen alituskorkeuden. Ilmajohtoon kiinnitetyn Rajoitettu alikulkukorkeus -merkin yhteydessä ei käytettäisi Ilmajohto-merkkiä. 

91 §.Puhelin. Merkissä (kuva 28) olisi puhelinta osoittava kuvio. Merkki voitaisiin varustaa puhelimen sijaintia tai etäisyyttä ilmoittavalla apukilvellä. 

92 §.Lauttaväylän risteäminen. Merkillä (kuvat 29 ja 30) osoitettaisiin, että vesialuetta ja siinä mahdollisesti olevaa kulkuväylää risteäisi lauttaväylä. Merkissä olisi lauttaa esittävä kuvio. Jos lautta kulkisi köyden varassa, merkissä olisi lisäksi valkoinen vaijeria esittävä viiva (kuva 29). Merkin yhteydessä voitaisiin lisäksi käyttää apukilpeä, jossa olisi teksti "Varo vaijeria". Jos lautta olisi vapaasti kulkeva, merkissä ei olisi vaijeria esittävää viivaa (kuva 30). Jos lauttaväylä risteäisi kauppamerenkulkuun käytettävää väylää, merkin yhteydessä käytettäisiin lisäksi kuvan 15 (annettava äänimerkki) mukaista merkkiä, joka olisi apukilpineen ylimpänä. Merkit sijoitettaisiin hyvin näkyvälle paikalle vesikulkuneuvon mahdollisesti tarvittavan pysäyttämisen kannalta riittävälle etäisyydelle risteävästä lauttaväylästä. Jos lauttaväylä risteäisi matalaväylää tai lauttaväylän poikki ei kulkisi yleistä kulkuväylää, voitaisiin lauttaväylän risteämistä osoittavat merkit sijoittaa vaihtoehtoisesti laitureiden päihin. 

93 §.Mahdollisuus radiopuhelinyhteyteen. Merkillä (kuva 31) osoitettaisiin, että väylältä olisi mahdollisuus ottaa radiopuhelinyhteys merkin osoittamalla kutsukanavalla. Merkissä olisi radiopuhelintyypin lyhennekirjaimet ja niiden alla kutsukanavan numero. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden näkyvään paikkaan. 

94 §. Juomavesipiste. Merkissä (kuva 32) olisi vesihanaa osoittava kuvio. Merkki voitaisiin varustaa lisäksi apumerkillä, jossa olisi tiedot vesipisteen sijainnista. 

95 §.Kiellon, määräyksen tai rajoituksen päättyminen. Merkillä (kuva 33) osoitettaisiin kiellon, määräyksen tai rajoituksen päättyminen. Merkissä olisi diagonaaliviiva. Merkki sijoitettaisiin kulkusuuntaan nähden oikealle puolelle tai vastakkaiselle ajosuunnalle tarkoitetun vastaavan kielto-, määräys- tai rajoitusmerkin kääntöpuolelle. 

96 §.Päämerkin vaikutussuuntaa osoittava apumerkki. Merkki (kuva 34a) olisi suorakulmaisen kolmion muotoinen ja sen suora kulma osoittaisi merkin vaikutussuuntaan. Merkkikolmion kantasivu olisi päämerkin korkuinen, ja se sijoitettaisiin välittömästi päämerkin viereen. Havaittavuuden parantamiseksi voitaisiin vaikutussuuntaa osoittavassa apumerkissä käyttää suorakulmion muotoista pohjaa, jonka väri määräytyisi päämerkin värien mukaan: kielto-, määräys-, rajoitus- ja varoitusmerkeissä punainen, tiedotusmerkeissä sininen (kuva 34b). 

97 §.Apukilpi. Merkillä täsmennettäisiin päämerkin tarkoitusta. Apukilpi (kuvat 35, 15 ja 22) olisi suorakaiteen muotoinen ja sen leveys olisi yhtä suuri kuin päämerkin leveys. Etäisyyttä tai vaikutusaluetta ilmoittavat apukilvet sijoitettaisiin päämerkin yläpuolelle. Muut päämerkin kohdentamista ja tarkentamista koskevat apukilvet sijoitettaisiin päämerkin alapuolelle. 

98 §. Kaapeli- ja johtotaulut. Merkillä (kuva 36) osoitettaisiin, että väylällä tai muulla vesialueella, jota käytetään kulkemiseen, olisi tällaisen merkin kohdalla laskettu vesialueelle kaapeli, vesi-, viemäri- tai muu johto. Kaapeli- ja johtotaulut olisivat suorakaiteen muotoisia, ja niissä olisi krominkeltaisella pohjalla isoilla mustilla kirjaimilla kaapelitaulussa sana KAAPELI (KABEL, CABLE) tai maininta kaapelin laadusta (esimerkiksi VALOKUITUKAAPELI) ja johtotaulussa maininta putkijohdon laadusta (esimerkiksi MAAKAASU tai VESIJOHTO). Kaapeli- ja johtotaulu sijoitettaisiin vesialueen kummallekin rannalle kohtisuoraan kaapelin, vesi-, viemäri- tai muun johdon suuntaa vastaan siten, että tauluja yhdistävä suora osoittaisi kaapelin, vesi, viemäri- tai muun johdon sijainnin. 

99 §.Suuntamerkit. Suuntamerkkejä voitaisiin käyttää tarkentamaan kaapelin tai johdon sijaintia väylän risteämäkohdassa, jos kaapelitauluilla sitä ei voitaisi riittävän selvästi osoittaa. Suuntamerkkien (alempi ja ylempi, kuva 37) kautta kulkeva suora osoittaisi kaapelin tai johdon sijainnin väylän kohdalla. Alempi suuntamerkki olisi ympyrän muotoinen, valkoisen reunuksen ympäröimä punainen merkki. Valkoisen reunuksen leveys olisi 1/8 merkin halkaisijasta. Ylempi suuntamerkki muodostuu kahdesta, päällekkäin asetetusta merkistä, joista ylempänä oleva olisi samanlainen kuin alempi suuntamerkki. Välittömästi sen alapuolella olisi kärjellään oleva neliön muotoinen, punaisen reunuksen ympäröimä valkoinen merkki, jonka reunuksen leveys olisi 1/8 merkin lävistäjästä. Suuntamerkkien korkeudet tulisi mitoittaa siten, että ne olisivat kaapelia risteävältä väylältä selvästi havaittavissa. 

5 luku. Kiellot, rajoitukset ja luvat kilpailuihin ja harjoituksiin. 

100 §.Vesialueen tilapäinen sulkeminen. Liikenteen keskeyttämisestä tai väliaikaisesta rajoittamisesta ei tällä hetkellä kanavia lukuun ottamatta ole säädetty. Säännös olisi tarpeen onnettomuuden tai jonkin muun vastaavan syyn vuoksi. Pysyvästä kulkuväylän sulkemisesta tai rajoittamisesta on säädetty vesilaissa. Esitetyn pykälän mukaan päätöksen väliaikaisesta keskeyttämisestä tekisi Liikenne- ja viestintävirasto. Säännös mahdollistaisi tilapäisen sulkemisen kaikilla vesialueilla, ei vain yleisillä kulkuväylillä. 

101 §.Alueelliset ja vesikulkuneuvotyyppiä koskevat kiellot ja rajoitukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos liikenteen, ympäristön, kalastuksen tai muun elinkeinon suojaamiseksi tai yleisen virkistyskäytön taikka muun yleisen edun vuoksi on tarpeen, määrätyllä vesialueella voitaisiin kieltää vesikulkuneuvolla liikkuminen määräajaksi tai toistaiseksi kokonaan taikka rajoittaa sitä. Pykälässä esitetty mahdollisuus alueellisen kiellon tai rajoituksen määräämiseen saattaa tulla aiheelliseksi esimerkiksi liikenteen, ympäristön tai yleisen virkistyskäytön johdosta. Kalastuksen tai muun elinkeinon suojaamiseksi taikka yleisen edun vuoksi olisi myös mahdollista saada aikaan alueellinen kielto tai rajoitus. Toimenpide voi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi vedessä tai veden alla suoritettavien töiden johdosta tai kalanviljelylaitoksen, paikallisen lomakylän, uiton tai muiden vastaavien elinkeinotoimintojen johdosta. Ympäristön suojaamisella tarkoitettaisiin tässä myös sellaisten rakenteiden suojaamista, joilla tehdään rakentamis- tai ylläpitotöitä vesialueeseen tai kulkuväylään liittyvällä tai sen ylittävällä tai alittavalla alueella. Päätöksen kiellosta tai rajoituksesta tekisi Liikenne- ja viestintävirasto. 

Nykyisen vesiliikennelain 15 §:n mukaan Liikennevirasto on toiminut päätöksentekijänä yleisiä kulkuväyliä koskevien kieltojen ja rajoitusten osalta ja ELY-keskusten ympäristövastuualue on ollut päätöksentekijä muita vesialueita koskevien kieltojen ja rajoitusten osalta. On tarkoituksenmukaista yhdistää päätöksentekijä yhdeksi tahoksi, jotta tiettyä vesialuetta koskevia päätöksiä ei tarvitsisi jakaa kahden eri viranomaisen tekemiksi päätöksiksi. Näin päätökset saadaan yhdenmukaisemmiksi ja päätösten yhteydessä voidaan paremmin arvioida kieltojen ja rajoitusten yhteisvaikutusta. Tämän momentin nojalla määrättäviä alueellisia kieltoja ja rajoituksia olisivat käytännössä yleensä vesikulkuneuvon käyttökielto moottorivoimaa käyttäen, aallokon aiheuttamisen kielto ja nopeusrajoitus. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyisen vesiliikennelain 16 §:n mukaisista vesikulkuneuvotyyppiä koskevista kielloista ja rajoituksista. Liikenne- ja viestintävirasto voisi aluekohtaisesti kieltää tietyntyyppisen vesikulkuneuvon käytön tai rajoittaa tietyn vesikulkuneuvotyypin käyttöä, jos sen käyttämisestä aiheutuisi luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle tai muulle elinkeinolle taikka yleiselle luonnon virkistyskäytölle erityisen huomattavaa haittaa. Erityisen huomattavalla haitalla tarkoitetaan tässä pykälässä muun muassa vesikulkuneuvon aiheuttamaa melua tai sen aiheuttamia ympäristölle vahingollisia päästöjä. Nykyisin kauppamerenkulkuun käytettävien vesikulkuneuvojen kielloista ja rajoituksista päättää Liikenteen turvallisuusvirasto ja muiden vesikulkuneuvojen kielloista ja rajoituksista alueellisen ELY-keskuksen ympäristövastuualue. Päätöksentekoviranomainen on tässäkin perusteltua yhdistää, jotta eri vesikulkuneuvotyyppien kokonaisvaikutus voitaisiin paremmin ottaa kieltoja ja rajoituksia määrättäessä huomioon. Tämän 2 momentin nojalla määrättäviä kieltoja ja rajoituksia olisivat yleensä tietyn vesikulkuneuvotyypin käytön kielto moottorivoimaa käyttäen, vesiskootterilla ajon kielto, vesihiihtokielto sekä vesikulkuneuvokohtainen nopeusrajoitus. 

Kielto tai rajoitus ei edelleenkään koskisi työnteon tai asunnon sijainnin takia tarpeellista vesikulkuneuvon käyttöä taikka vaikeasti liikuntavammaisen henkilön vesikulkuneuvon käyttöä, ellei päätöksessä erityisen painavasta syystä toisin määrätä. Erityisen painavana syynä pidetään yleisen turvallisuuden tai ympäristön kannalta merkityksellisen syyn olemassa oloa. Nopeusrajoitus olisi kuitenkin näissä tapauksissa aina voimassa. 

Myös virka-, ensihoidon- ja pelastustehtävien suorittamista koskeva taikka muusta painavasta syystä välttämätön vesikulkuneuvolla liikkuminen olisi kiellosta tai rajoituksesta huolimatta yhä sallittua. Kielto tai rajoitus ei koskisi myöskään Puolustusvoimien toimintaa. 

102 §.Kielto- ja rajoitusasioiden käsittely. Alueellisen tai vesikulkuneuvotyyppiä koskevan kiellon tai rajoituksen määräämistä koskevan esityksen Liikenne- ja viestintävirastolle voisi tehdä kunta tai kunnan jäsen, Väylävirasto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tai sellainen viranomainen, yhteisö taikka vesialueen omistaja, jota asia koskee. Liikenne- ja viestintävirasto voisi pykälän mukaan itsekin panna vireille kiellon tai rajoituksen määräämisen. Ennen päätöksen antamista on viranomaisen kuultava asianosaisia, joita ovat kunta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja muu sellainen viranomainen, yhteisö tai vesialueen omistaja, jota asia koskee. 

Pykälään esitetään sisällytettäväksi nykyisen vesiliikenneasetuksen 2 luvun kielto- ja rajoitusasioiden käsittelyä koskevat säännökset. Näissä säädetään tarkemmin esityksen tekemisestä, esityksen kuuluttamisesta, muistutusten jättämisestä sekä päätöksestä kuuluttamisesta ja tiedoksi antamisesta. Muistutusten jättämistä koskevaa säännöstä on kuitenkin muutettu niin, ettei muistutusta enää tarvitsisi toimittaa kunnanhallitukselle vaan se olisi toimitettava suoraan Liikenne- ja viestintävirastolle. 

103 §.Kiellon ja rajoituksen voimaantulo. Liikenne- ja viestintäviraston antama kielto- tai rajoituspäätös ei tulisi automaattisesti voimaan muutoksenhausta huolimatta, vaan voimaantulosta tulisi päätöksessä erikseen määrätä. Muutoksenhakuviranomaisella olisi kuitenkin mahdollisuus kieltää päätöksen täytäntöönpano. 

104 §.Kiellon ja rajoituksen merkitseminen. Vesikulkuneuvolla liikkumista koskeva kielto tai rajoitus olisi mahdollisuuksien mukaan merkittävä vesialueelle tai sen läheisyyteen. Kelluvia merkkejä ei tarvitsisi käyttää. Merkitsemisestä vastaisi yleisen kulkuväylän osalta väylänpitäjä ja muualla asianomainen kunta. Merkintävastuu olisi nykyisen vesiliikennelain mukainen. Alueen omistajan kanssa on sovittava, jos merkit asetetaan rannalle tai vesistöön pysyvästi, jollei ole kysymys vähäisistä merkeistä tai laitteista. Pykälässä ehdotettu kiellon ja rajoituksen merkitseminen on soveltuvin osin yhdenmukainen vesilain (587/2011) 10 luvun 5 §:n menettelyn kanssa. 

Nopeusrajoitus olisi merkittävä silloin kuin se olisi mahdollista myös kansallisen merikarttaviranomaisen toimesta tai auktorisoimana julkaistuihin merikarttoihin esim. mittakaavan sen salliessa. 

105 §.Kielto- ja rajoituspäätöksen muuttaminen. Jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet, voidaan kielto- ja rajoituspäätöstä muuttaa. Aiemmin annettua päätöstä muutettaessa esitetään soveltuvin osin noudatettavaksi samoja säännöksiä kuin päätöstä annettaessakin. 

106 §.Lupa kilpailuihin, harjoituksiin ja muihin tapahtumiin. Pykälä vastaisi pääosin nykyistä vesiliikennelain sääntelyä, mutta siinä viitattaisiin kilpailujen ja harjoitusten lisäksi muihin tapahtumiin. Pykälän 1 momentin mukaan moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuvaa tai pysyvää, samalla vesialueella tapahtuvaa kilpailua, harjoitusta tai muuta tapahtumaa varten olisi haettava, sen lisäksi, mitä luvanvaraisuudesta muualla säädetään, kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Toistuvalla tapahtumalla tarkoitetaan kilpailua, harjoitusta tai muuta tapahtumaa, joka järjestetään kerran tai useammin saman kesän aikana. Toistuvaksi katsottaisiin myös puheena olevat tapahtumat, jos ne järjestetään vuosittain säännöllisesti. 

Jos tapahtuma-alue on perustettu siten, että se on tarkoitukseensa osoitettu asema- tai rakennuskaavassa tai alueelle on annettu ympäristönsuojelulaissa (527/2014) tarkoitettu ympäristölupa, ei 1 momentissa tarkoitettua lupaa tarvittaisi. 

Pykälän 2 momentin mukaan vastaava lupa olisi haettava myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi, jos tapahtumasta arvellaan todennäköisesti aiheutuvan merkityksellisiä ympäristöhaittoja, joita ovat muun muassa melu sekä ilmaan ja vesistöön aiheutuvat päästöt. Kunta voisi periä maksun 1 momentissa ja 2 momentissa tarkoitetuista luvista. Tämä maksu voisi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrättäisiin tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa. 

Jos tapahtuma-alue ulottuu usean kunnan alueelle, pykälän 3 momentin mukaan luvan antajana olisi toimivaltainen ELY-keskus eli joko lähtö- tai määräpaikan ELY-keskus. Usean ELY-keskuksen alueella pidettävään tapahtumaan luvan antaisi se ELY-keskus, jonka alueella tapahtuma pääosin pidetään. 

Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä tarkoitetun luvan myöntämisen edellytyksenä on, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleisen luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle. Myös alueen omistajan suostumus tarvitaan. 

Pykälän 5 momentin mukaan lupaa ei kuitenkaan tarvittaisi pelastus- tai meripelastustoimen, vesiliikennettä valvovien viranomaisten eikä Puolustusvoimien harjoituksiin. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 21 §:n 5 momenttia, mutta se ulotettaisiin koskemaan myös poliisin, Tullin ja Liikenne- ja viestintäviraston harjoituksia. Siinä viitattaisiin palo- ja meripelastustoimen sijasta pelastus- ja meripelastustoimeen. Pelastustoimi kattaisi pelastuslaitoksen lisäksi pelastustoimen järjestelmään kuuluvat sopimuspalokuntien yksiköt. 

Pykälän 6 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirastolta olisi mahdollista hakea väliaikaista poikkeusta alueellisesta kiellosta tai rajoituksesta tai väliaikaista vesiliikenteen keskeyttämistä tai rajoittamista, jos tapahtuma sitä edellyttäisi. Tämä on uusi säännös, joka on tarpeen kilpailujen, harjoitusten ja muiden tapahtumien toteuttamiseksi ja vesiliikenteen ohjaamiseksi näiden tapahtumien aikana. 

6 luku. Vesikulkuneuvoja ja niiden varusteita koskevat vaatimukset. 

107 §.Vesikulkuneuvon rakenne, varusteet ja kunto. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat pääosin nykyisen vesiliikennelain 8 §:ää. Pykälän 2 momentin sanamuotoa selkeytettäisiin ja sitä muutettaisiin siten, että se kattaisi myös vesikulkuneuvon käytöstä aiheutuvan merkittävän tai tarpeettoman häiriön, jotta myös muun muassa ympäristölle ja yleiselle tai yksityiselle edulle aiheutuva ei-aineellinen häiriö tulisi huomioitua paremmin. Nykyisessä vesiliikennelaissa säännös kattaa merkityksellisen tai tarpeettoman haitan luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Haitan aiheuttaminen ympäristölle voisi tarkoittaa myös esimerkiksi kanavan laitteiden vaurioittamista. 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä vuokraveneiden ja vuokralle tarjottavien vesikulkuneuvojen rakenteesta ja ominaisuuksista sekä vuokraveneiltä ja vuokralle tarjottavilta vesikulkuneuvoilta vaadittavista laitteista, varusteista ja tarvikkeista ja niiden ominaisuuksista, rakenteesta, laadusta, määrästä, kunnosta ja käytöstä. Tällä hetkellä Liikenteen turvallisuusvirastolla on valtuus antaa määräyksiä miehitettynä ja miehittämättöminä vuokrattavilta vuokraveneiltä vaadittavista laitteista ja varusteista alusturvallisuuslain 23 §:n nojalla. Liikenteen turvallisuusvirasto on antanut sen nojalla määräyksen vuokraveneiden laitteista ja varusteista, ja määräys olisi tarkoitus kumota samalla kun katsastusvaatimus poistuu. Laissa kuitenkin säilytettäisiin määräyksenantovaltuus, joka mahdollistaisi nopean puuttumisen, jos vuokrattavien vesikulkuneuvojen tai niiden varusteiden osalta tarvittaisiin täydennyksiä. Vaikka miehitettynä vuokrattavien vuokraveneiden varusteista voisikin jatkossa antaa määräyksiä, vuokraveneitä ei tarvitsisi enää jatkossa katsastaa, eikä niiltä edellytettäisi nykyään katsastuksen yhteydessä vaadittavaa CE-merkintää. Vuokralle tarjottavilta vesikulkuneuvoilta tarkoitettaisiin sellaisia vesikulkuneuvoja, joita vuokrattaisiin ilman miehistöä. 

Sellaisella vesikulkuneuvolla, joka ei ole alusturvallisuuslain 2 §:n 15-25 kohdassa tarkoitettu alus, voi harjoittaa kaupallista toimintaa. Tämä on jo nykyisin mahdollista. 

108 §.Vesikulkuneuvon varusteet. Pykälään koottaisiin vesikulkuneuvolta edellytettävät varusteet, joista säädetään nykyisessä vesiliikenneasetuksen (124/1997) 2 §:ssä. 

Pykälän 1 momentissa olisi varustevaatimukset, joita edellytetään kaikilta liikkeellä olevilta moottorilla varustetuilta sekä rungoltaan yli viiden metrin pituisilta purjeella varustetuilta vesikulkuneuvoilta. Momentti vastaisi pääosin nykyistä vesiliikenneasetuksen luetteloa varusteista, mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin ja tietyiltä osin täydennettäisiin. 

Koska säännös koskee liikkeellä olevia moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja, säännöksen piiriin kuuluisivat myös esimerkiksi moottorilla varustetut saunalautat, joita käytetään vesillä liikkumiseen. 

Säännöksen mukaan varusteiden tulisi olla käyttökuntoiset. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että pelastusliivien tulee olla ehjät ja tarvittaessa valmistajan ohjeiden mukaisesti huolletut. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että säännöksen piiriin kuuluvissa vesikulkuneuvoissa olisi oltava hyväksytty pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku kaikille vesikulkuneuvossa oleville henkilöille ja niiden tulisi vastata kooltaan ja kantavuudeltaan henkilön kokoa ja painoa, kuten nykyäänkin. Siitä, mitkä pelastusliivit, kelluntapukineet ja pelastuspuvut hyväksyttäisiin, voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä pykälän viimeisen momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston määräyksellä. Hyväksyttävistä pelastusliiveistä, kelluntapukineista ja kelluntapuvuista määrätään nykyisin Merenkulkuhallituksen vesikulkuneuvojen varusteista antamassa päätöksessä (Dnro 44/00/97). 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa vaadittaisiin tyhjennyspumppua tai muuta välinettä veden poistamiseen, kuten nykyäänkin. Pumpun korvaava väline voi olla esimerkiksi äyskäri, jos se soveltuu kyseessä olevassa vesikulkuneuvossa veden poistamiseen. 

Pykälän 1 momentin 3 kohtaa täydennettäisiin nykyiseen verrattuna siten, että valitun välineen, eli airojen, melan tai ankkurin köysineen, olisi oltava asianmukainen vesikulkuneuvon kokoon ja ominaisuuksiin nähden. Airot tai mela eivät olisi riittäviä täyttämään tätä vaatimusta esimerkiksi suurissa huvialuksissa, vaan ankkuri köysineen olisi näissä ensisijainen vaihtoehto. Ankkurissa voisi olla köyden sijaan tai lisäksi myös ketju. Varusteen tulisi olla sellainen, että sillä pystytään vaikuttamaan vesikulkuneuvon liikkumiseen esimerkiksi jouduttaessa tuuliajolle. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa vaadittaisiin asianmukaisesti tarkastettua käsisammutinta sellaisiin vesikulkuneuvoihin, joissa on liekillä toimiva polttolaite, kuten esimerkiksi polttoainekäyttöinen grilli, retkikeittiö tai lämmitin, sisä- tai sisäperämoottori tai yli 25 kilowatin tehoinen perämoottori. Kohdassa edellytettäisiin käsisammuttimen tarkastusta vähintään vuoden välein. Käsisammuttimien tarkastuksesta ja huollosta säädetään tällä hetkellä käsisammuttimien tarkastuksesta ja huollosta annetussa sisäasiainministeriön asetuksessa (917/2005). Siinä edellytetään, että käsisammuttimen tarkastus on tehtävä vuoden välein, jos käsisammutinta säilytetään paikassa, jossa se on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle, lämpötilojen vaihtelulle tai pakkaselle. Vesikulkuneuvossa säilytettävän sammuttimen voidaan katsoa altistuvan näille tekijöille. Kemikaali- ja turvallisuusvirasto Tukes valvoo Suomessa markkinoilla olevien käsisammuttimien vaatimustenmukaisuutta. Vesiskootterissa ei kuitenkaan tarvitsisi olla käsisammutinta. Tällä hetkellä vastaava säännös on Merenkulkuhallituksen päätöksessä (Dnro 4/00/97), mutta sääntely nostettaisiin lain tasolle. Vesiliikenneasetuksessa edellytetään tällä hetkellä, että käsisammutin on standardin EN3 mukainen ja teholuokaltaan 8A 68B. Käsisammuttimen teknisistä ominaisuuksista voitaisiin jatkossa määrätä Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Näin voitaisiin jatkossa reagoida nopeammin mahdollisiin muutoksiin, jotka johtuvat käsisammuttimien tuotekehityksestä. 

Pykälän 2 momentin mukaan vesikulkuneuvossa olisi oltava meriteiden sääntöjen osan D mukaiset merkinantolaitteet. Säännös perustuisi meriteiden sääntöihin. Osan D säännössä 33 edellytetään, että vähintään 12 metrin pituisessa vesikulkuneuvossa on oltava vihellin, yli 20 metrin pituisessa vesikulkuneuvossa lisäksi laivakello ja yli 100 metrin pituisessa vesikulkuneuvossa tämän lisäksi kumistin. Laivakello tai kumistin voidaan tietyin edellytyksin korvata myös muulla laitteella. Alle 12 metrin pituisessa vesikulkuneuvossa on oltava jokin laite, jolla voidaan antaa voimakas äänimerkki. Säännös olisi uusi. 

Pykälän 3 momentissa olisi informatiivinen säännös siitä, että valoista eli merkkilyhdyistä ja nestekaasulaitteista säädetään erikseen. Säännös vastaisi nykyistä vesiliikenneasetuksen 2 §:n 4 momenttia. Säännöksen viittauksella tarkoitetaan nestekaasulaitosten turvallisuusvaatimuksista annettua valtioneuvoston asetusta (858/2012). Asetuksen 5 § ja asetuksen liite koskevat vesikulkuneuvoja. Valojen sijoituksesta ja teknisistä yksityiskohdista määrätään meriteiden sääntöjen liitteessä I. 

Lisäksi 3 momentissa säädettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston valtuudesta hyväksyä vesikulkuneuvoissa käytettäviä merkkilyhtyjä. Merenkulkuhallitus on antanut vuonna 1981 päätöksen merkkilyhtyjen hyväksymisestä (Dnro 1466/81/301) ja se on uudistettu vuonna 1995 (Dnro 3/00/95, annettu Merenkulkuhallituksen tiedostuslehdessä nro 15/15.8.1995). Säännös olisi uusi ja se perustuisi meriteiden sääntöjen liitteen I kohtaan 13. Kyseisessä kohdassa edellytetään, että sen valtion asianomaisen viranomaisen, jossa alus on rekisteröity, on hyväksyttävä lyhtyjen ja merkkikuvioiden rakenne sekä lyhtyjen asennus alukseen. Merkkilyhdyt voitaisiin jatkossakin hyväksyä, jos siihen on tarvetta. Osa merkkilyhtyjen hyväksynnöistä on laivavarusteista ja neuvoston direktiivin 96/98/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/90/EU piirissä. 

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirastolla olisi valtuus antaa tarkempia määräyksiä vesikulkuneuvojen ja niiden moottoreiden sekä varusteiden ja tarvikkeiden ominaisuuksista, rakenteesta, laadusta, määrästä, kunnosta ja käytöstä. Tämä valtuutus koskisi myös merkkilyhtyjä. Määräyksenantovaltuuden nojalla voitaisiin myös tarvittaessa kieltää tiettyjen varusteiden käyttö. Esimerkiksi kanavissa voisi olla tarpeen kieltää lepuuttajien käyttö, koska irrotessaan ne voivat joutua kanavan sulkukoneistoon ja aiheuttaa siten 107 §:n 2 momentin vastaista haittaa ympäristölle. 

109 §.Vesikulkuneuvoja ja niiden varusteita koskevat poikkeukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto voisi erityisestä syystä yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksia vesikulkuneuvon rakennetta, moottoria, varusteita ja tarvikkeita koskevista säännöksistä ja määräyksistä. Poikkeusten myöntämisen ehtona olisi se, että tästä ei aiheudu vaaraa vesiliikenteen tai henkilöiden turvallisuudelle tai ympäristölle ja että säännösten tai määräysten soveltaminen olisi ilmeisen tarkoituksetonta tai kohtuuttoman hankalaa. 

Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 9 §:n 3 momenttia. Säännöksessä olisi uutta se, että poikkeamisesta ei saisi aiheutua vaaraa myöskään ympäristölle. Säännöksessä korostettaisiin myös erikseen sitä, ettei henkilöiden turvallisuutta saisi vaarantaa, millä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, ettei vesikulkuneuvon rakenteesta saisi aiheutua vaaraa siinä kuljetettaville henkilöille. 

Säännöksessä yksittäistapauksella tarkoitettaisiin esimerkiksi tiettyä tapahtumaa, jota varten tapahtuman järjestäjä tarvitsisi poikkeusta liittyen tapahtumassa käytettävien vesikulkuneuvojen ominaisuuksiin. Yksittäistapauksella tarkoitettaisiin myös esimerkiksi huvikäytössä olevien vesikulkuneuvojen automaatiota edistävää kokeilua, jonka toteuttamista varten olisi tarpeen poiketa yleisistä vesikulkuneuvon rakennetta, varusteita tai tarvikkeita koskevista säännöksistä ja määräyksistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Liikenne- ja viestintävirasto voisi myöntää veneurheilutapahtuman järjestäjän pyynnöstä tapahtumaan osallistuvien vesikulkuneuvojen osalta poikkeuksia rakennetta ja varusteita koskevista säännöksistä ja määräyksistä sillä ehdolla, että poikkeukset eivät heikennä vesikulkuneuvojen turvallisuutta. Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 9 §:n 3 momenttia. 

7 luku. Vesikulkuneuvon rekisteröinti. 

Lukuun koottaisiin ja päivitettäisiin ne vesikulkuneuvon rekisteröintiä koskevat säännökset, jotka eivät koske yleistä liikenneasioiden rekisteriä. Velvollisuudesta rekisteröidä vesikulkuneuvo, rekisteröintitodistuksesta ja koetunnuksesta säädetään nykyisin vesikulkuneuvojen rekisteröinnistä annetussa laissa. Liikenteen palveluista annetussa laissa säädetään liikenneasioiden rekisteristä. 

110 §.Velvollisuus rekisteröidä vesikulkuneuvo. Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröintivelvollisuus koskisi lähes kaikkia huvikäytössä olevia moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja, joiden moottoriteho on vähintään 15 kilowattia sekä purjeella tai moottorilla varustettuja vähintään 5,5 metriä pitkiä huviveneitä, vaikka moottorin teho olisi alle 15 kilowattia. Rekisteröintivelvollisuus koskisi lähtökohtaisesti muun muassa huviveneitä, huvialuksia ja vesi-skoottereita, jos ne täyttävät tämän momentin edellytykset. Huvikäytössä olevien purjeveneiden rekisteröintivelvollisuus alkaisi 5,5 metristä. Rekisteröitävien vesikulkuneuvojen raja 5,5 metriä on eri kuin varustevaatimusten pituusraja (5 metriä). Rekisteröitävien vesikulkuneuvojen pituusraja on ollut sama vuodesta 2006 lähtien. Pituusrajoja on vaikea yhtenäistää, koska jos vesikulkuneuvojen rekisteröintirajaa lasketaan 5 metriin, rekisteröinnin piiriin tulisi arviolta tuhansia vesikulkuneuvoja ja sääntely näin ollen kiristyisi. Jos varustevaatimusten pituusrajaa nostettaisiin 5,5 metriin, varustevaatimusten ulkopuolelle jäisi tuhansia vesikulkuneuvoja ja turvallisuus voisi heiketä. Muita vesikulkuneuvoja, joita rekisteröintivelvollisuus koskisi, ovat muun muassa ammattiveneet, joita käytetään öljyntorjuntaan tai vesirakennustyömailla ja muita yksityisten henkilöiden muussa kuin huvikäytössä olevia vesikulkuneuvoja sekä poliisin, palokunnan tai Tullin käytössä olevia vesikulkuneuvoja. Rekisteröitäviin vesikulkuneuvoihin kuuluisivat myös saunalautat ja vastaavat vesikulkuneuvot, jos ne täyttävät tämän momentin edellytykset. 

Pykälän 2 momentissa olisi viittaus liikenteen palveluista annettuun lakiin ja siinä säädettävään liikenneasioiden rekisteriin. Rekisterinpitäjänä toimii kyseisen lain mukaan Liikenne- ja viestintävirasto. 

Pykälän 3 momentin mukaan rekisteriin voitaisiin merkitä myös sellainen vesikulkuneuvo, jonka rekisteröintiin ei ole tämän lain perusteella velvollisuutta. Tällaisia vesikulkuneuvoja voivat olla esimerkiksi sisävesien kalastusalusrekisteriin merkityt alukset, vesikulkuneuvot, jotka kuuluvat alukseen, joka on merkitty sisävesien kalastusalusrekisteriin tai merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain nojalla kalastusalusrekisteriin (eli niin sanotut apuveneet), tai kooltaan tai moottoriteholtaan rekisteröintirajoja pienemmät vesikulkuneuvot. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että liikenneasioiden rekisteriin rekisteröity vesikulkuneuvo ei voisi olla rekisteröitynä samanaikaisesti myös alusrekisterilain mukaisessa Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämässä alusrekisterissä tai merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain mukaisessa kalastusalusrekisterissä. Säännös koskisi käytännössä yli 10 metrin pituisia vesikulkuneuvoja, joita voidaan käyttää sekä vapaa-aikana että elinkeinotoiminnassa. Vesikulkuneuvon käyttötarkoituksen määrittely ja sen rekisteröinti asianmukaiseen rekisteriin olisi rekisteri-ilmoituksen tekijän vastuulla. Vesikulkuneuvon rekisteriin ilmoittava henkilö on aluksen omistaja, ja hänellä on paras tieto siitä, mikä on sen käyttötarkoitus. 

Pykälän 5 momentin mukaan sellaista vesikulkuneuvoa, jolla ei ole yhteyttä Suomeen omistajuuden, haltijuuden tai pääasiallisen käyttöpaikan kautta, ei voisi rekisteröidä liikenneasioiden rekisteriin. Tällä säännöksellä pyrittäisiin välttämään Liikenne- ja viestintäviraston ylläpitämän rekisterin käyttö ulkomailla käytössä olevien ulkomaalaisomisteisten veneiden rekisteröintiin. Näissä tapauksissa on pyritty välttämään kyseisen käyttöalueen tai maan kansallisia turvallisuuteen (katsastukset ym.) tai taloudellisiin asioihin (verotus, käyttömaksut) liittyviä vaatimuksia. Suomessa pysyvästi esimerkiksi kesämökeillä käytössä olevat ulkomaalaisten omistamat veneet pitäisi rekisteröidä liikenneasioiden rekisteriin. Säännös olisi uusi. 

Pykälän 6 momentin mukaan vesikulkuneuvon kansallisuuteen ja oikeuteen käyttää Suomen lippua sovellettaisiin merilain 1 luvun 1 §:ää. Merilain 1 luvun 1 §:n 1 momentin säännös, joka koskee aluksen kansallisuutta ja siihen liittyvää Suomen lipun käyttöoikeutta, on keskeinen osa merioikeutta ja sen soveltuu siten myös vesikulkuneuvoihin. Ulkomaalaisen vesikulkuneuvon oikeudesta saada Suomen lipun käyttöoikeus säädetään merilain 1 luvun 1 §:n 2 ja 3 momentissa. 

111 §.Poikkeukset rekisteröintivelvollisuudesta. Pykälässä lueteltaisiin vesikulkuneuvot, jotka voidaan rekisteröidä, mutta joihin ei kohdistuisi rekisteröintivelvollisuutta. Rekisteröintivelvollisuus ei koskisi vesikulkuneuvoa, jonka omistaja tai haltija on Puolustusvoimat tai Rajavartiolaitos. Tiedot näistä vesikulkuneuvoista on tarvittaessa saatavissa suoraan asianomaisilta viranomaisilta. Rekisteröintivelvollisuus ei myöskään koskisi alusrekisterilain nojalla rekisteröityä alusta tai merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain nojalla kalastusalusrekisteriin merkittyyn alukseen kuuluvaa vesikulkuneuvoa, esimerkiksi pelastus- tai muuta apuvenettä. Näitä veneitä ei pääsääntöisesti käytetä vapaa-ajan vietossa. 

Maa- ja metsätalousministeriö ylläpitää 110 §:ssä mainitun merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisterin lisäksi sisävesillä käytettävien alusten kalastusalusrekisteriä Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain (1048/2016) 38 §:n nojalla. Rekisteröintivelvollisuus ei koskisi sisävesillä käytettävien alusten kalastusalusrekisteriin merkittyä alusta tai tällaiseen alukseen kuuluvaa vesikulkuneuvoa. Kaksinkertaisten rekisteröintien välttämiseksi ei olisi tarkoituksenmukaista vaatia näiden alusten rekisteröimistä myös liikenneasioiden rekisteriin. 

Pelkästään kilpailukäytössä oleva vesikulkuneuvo ei myöskään olisi rekisteröintivelvollisuuden alainen. Tällaisia vesikulkuneuvoja ei käytetä muutoin kuin kilpailtaessa, joten rekisteröinnin tarkoitus ei edellytä tällaisten vesikulkuneuvojen ottamista rekisteriin. Sen sijaan vesikulkuneuvot, joita käytetään sekä kilpailuissa että vapaa-ajan vietossa, tulisi rekisteröidä. Kilpailukäyttönä pidetään myös harjoittelua kilpailua varten. 

112 §.Rekisteröitävän vesikulkuneuvon käyttäminen. Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröitävän vesikulkuneuvon käyttäminen vesiliikenteessä ei olisi sallittua ennen kuin vesikulkuneuvo on merkitty rekisteriin, jos ehdotetussa laissa ei toisin säädetä. 

Pykälän 2 momentin mukaan sellaista tilapäisesti Suomessa olevaa vesikulkuneuvoa, jonka omistajalla tai haltijalla ei ole kotikuntaa eikä kotipaikkaa Suomessa, saisi kuitenkin käyttää Suomessa rekisteriin ilmoittamatta. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tapauksia, joissa vesikulkuneuvon omistaja tai haltija on ulkomaalainen luonnollinen henkilö, jolla ei ole kotikuntaa tai kotipaikkaa Suomessa, tai oikeushenkilö, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa. Tilapäisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä tilannetta, jossa vesikulkuneuvo on Suomessa lyhytaikaisesti esimerkiksi lomailun tai vierailun yhteydessä. Tilapäisellä käytöllä tarkoitettaisiin korkeintaan yhtä veneilykautta. 

Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin, että Suomessa saisi tilapäisesti käyttää myös sellaista vesikulkuneuvoa, joka on asianmukaisesti rekisteröity muualla. Säännös olisi uusi. Tällä mahdollistettaisiin se, että henkilö, jolla on kotipaikka Suomessa, mutta jolla on esimerkiksi talviasunto toisessa maassa ja huvivene tai huvialus on rekisteröity siinä maassa, voisi tulla kesällä vesikulkuneuvollaan käymään Suomessa. Tällä hetkellä ei voi tilapäisestikään käydä Suomen vesillä rekisteröimättä vesikulkuneuvoa Suomeen. Asianmukaisella rekisteröinnillä muualle tarkoitettaisiin jonkin muun valtion viranomaisen ylläpitämää rekisteriä, ei epävirallisia harrasteyhdistysten, veneseurojen, järjestöjen tai yksityisten yritysten rekistereitä. Myös vesikulkuneuvon omistaja tai haltija, jolla on kotikunta tai kotipaikka Ahvenanmaan maakunnassa, saisi tilapäisesti käyttää vesikulkuneuvoaan muualla Suomessa rekisteriin ilmoittamatta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos vesikulkuneuvo tuodaan ulkomailta Suomeen, se olisi rekisteröitävä 7 päivän sisällä. Myös tämä säännös olisi uusi. Veneitä ostetaan paljon muun muassa Ruotsista ja Iso-Britanniasta, mutta nykyinen säännös ei mahdollista siirtopurjehdusta ulkomailta ostetulla veneellä. Säännöksellä mahdollistettaisiin se, että ulkomailta omaan käyttöön tuotavalla vesikulkuneuvolla voisi purjehtia Suomeen, mutta vesikulkuneuvo olisi rekisteröitävä seitsemän päivän sisällä. 

113 §.Ennakkoilmoittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan ennen uuden vesikulkuneuvon ja vesikulkuneuvon moottorin ensimmäistä rekisteröintiä Suomessa vesikulkuneuvon ja siihen soveltuvan moottorin yksilöinti- ja tekniset tiedot voitaisiin ilmoittaa Liikenne- ja viestintävirastolle. Vesikulkuneuvon ja moottorin tiedot voitaisiin ilmoittaa ennakkoon myös erillisinä toisistaan. Ennakkoilmoitettavan vesikulkuneuvon ja moottorin tulisi täyttää Suomessa voimassa olevat vaatimukset. Niitä seikkoja, jotka olisi ilmoitettu ennakkoon, ei tarvitsisi ilmoittaa 114 §:ssä tarkoitetun ensirekisteröinnin yhteydessä. 

Pykälän 2 momentin mukaan ennakkoilmoituksen voisi tehdä vesikulkuneuvon tai moottorin valmistaja, valmistajan edustaja tai maahantuoja, joka olisi Suomessa kaupparekisteriin rekisteröity, vakavarainen ja asiantunteva oikeushenkilö, jolla olisi tai joka saisi valmistajalta käyttöönsä vesikulkuneuvon tai moottorin rakenteeseen ja varusteisiin liittyvät tekniset tiedot sekä tiedot vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta ja joka olisi tehnyt tietojen toimittamisesta sopimuksen Liikenne- ja viestintäviraston kanssa. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennen 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetun sopimuksen tekemistä hakijan olisi osoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle, että se täyttää 2 momentin 1–3 kohdassa asetetut vaatimukset. Vaatimusten täyttämisestä olisi esitettävä tarvittavat selvitykset Liikenne- ja viestintävirastolle. Jos hakija täyttäisi edellä mainitut vaatimukset, Liikenne- ja viestintävirasto voisi tehdä hakijan kanssa sopimuksen ennakkoilmoitustietojen toimittamisesta. Liikenne- ja viestintävirasto päättäisi, täyttääkö hakija lain edellytykset. Ennakkoilmoittamisen yhtenä tarkoituksena olisi turvata rekisteritietojen oikeellisuus. Valmistajan, valmistajan edustajan tai maahantuojan ilmoittamia tietoja voitaisiin pitää luotettavina. Ennakkoilmoittaminen, jonka kautta todennäköisesti suurin osa uusien vesikulkuneuvojen ja moottoreiden tiedoista tulisi rekisteriin, turvaisi pitkälle rekisteriin merkittävien tietojen oikeellisuuden ja luotettavuuden. 

Pykälän 4 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä ennakkoilmoituksen tekemisestä sekä ennakkoilmoituksessa vaadittavista vesikulkuneuvon yksilöinti- ja teknisistä tiedoista sekä moottoritiedoista. 

114 §.Ensirekisteröinti. Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvon omistajan olisi tehtävä Liikenne- ja viestintävirastolle kirjallinen rekisteri-ilmoitus ennen vesikulkuneuvon ottamista ensimmäistä kertaa vesiliikennekäyttöön Suomessa. Ensirekisteröinnissä olisi kyse vesikulkuneuvon ensimmäisestä rekisteröinnistä Suomessa. Vesikulkuneuvo voitaisiin ensirekisteröidä Suomeen vain yhden kerran. Muutoin kyse olisi vesikulkuneuvon muutosrekisteröinnistä. Rekisteröitävän vesikulkuneuvon omistaja olisi velvollinen ilmoittamaan Liikenne- ja viestintävirastolle rekisteröitävän vesikulkuneuvon ja sen moottorin ensirekisteröintiin tarvittavat tiedot. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ensirekisteröinnin edellytyksistä. Ensirekisteröinnissä tulisi Liikenne- ja viestintävirastolle esittää selvitys vesikulkuneuvon ja sen moottorin omistusoikeudesta. Vesikulkuneuvon ja sen moottorin omistusoikeus osoitettaisiin saantokirjalla. Useimmiten saantokirja olisi myyjän ja ostajan välinen kauppakirja. Omistusoikeusselvitystä koskeva asiakirja olisi mahdollista esittää valokopiona. 

Ulkomailta tuodun vesikulkuneuvon omistusoikeus todistettaisiin esittämällä katkeamaton luovutusketju viimeisestä ulkomaisesta omistajasta alkaen. Riittävänä selvityksenä voitaisiin pitää esimerkiksi yksilöityä kauppakirjaa, kauppalaskua tai muuta omistusoikeuden selvittävää asiakirjaa. Asiakirjat olisi esitettävä suomen tai ruotsin kielellä. 

Vesikulkuneuvon omistaja tekisi myös ilmoituksen vesikulkuneuvoa käyttävästä haltijasta, jos vesikulkuneuvon omistaja ei ole sen haltija. Haltijalla tarkoitettaisiin muuta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kuin omistajaa, jolle vesikulkuneuvon pääasiallinen käyttö on siirtynyt tai jonka käyttöön vesikulkuneuvo luovutetaan yli 30 päivän ajaksi sopimuksen perusteella. Jos vesikulkuneuvolla olisi useampia omistajia tai haltijoita, olisi rekisteriin merkittävä yksi heistä pääasialliseksi yhteyshenkilöksi. Ensirekisteröinnin edellytyksenä olisi myös, että omistaja esittäisi todistukset rekisteriin merkittävän vesikulkuneuvon ja sen moottorin yksilöivistä valmistenumeroista, jos ne on valmistettu tai vesikulkuneuvo on otettu huvivenekäyttöön 16.6.1998 jälkeen, jolloin huviveneitä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/25/EY tuli voimaan. 

Ensirekisteröinnin edellytyksenä olisi myös vesikulkuneuvon ja sen moottorin vaatimustenmukaisuuden todentavien asiakirjojen tai niiden jäljennösten esittäminen, jos vesikulkuneuvo tai moottori on otettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/25/EY, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/44/EY, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1882/2003 tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/53/EU (huvivenedirektiivin) mukaiseen käyttöön 16.6.1998 jälkeen. Vaatimustenmukaisuuden toteaminen tehtäisiin esittämällä vaatimustenmukaisuusvakuutus eli asiakirja, jossa vesikulkuneuvon valmistaja vakuuttaa vesikulkuneuvon täyttävän sitä koskevat vaatimukset ja jonka tiedot vastaisivat vesikulkuneuvoa ja siihen fyysisesti kiinnitettävää CE-merkintää. 

Ensirekisteröitävän vesikulkuneuvon olisi täytettävä huvivenedirektiivin liitteen I mukaiset ihmisten turvallisuutta ja terveyttä sekä ympäristönsuojelua ja kuluttajansuojaa koskevat olennaiset vaatimukset. Valmistajan tai tämän valtuutetun edustajan on ennen tuotteen markkinoille saattamista tai käyttöön ottamista huolehdittava siitä, että tuotteelle suoritetaan vaatimustenmukaisuuden arviointi sen varmistamiseksi, että tuote täyttää sille huvivenelaissa tai sen nojalla säädetyt tai määrätyt vaatimukset. Huvivenelain 3 §:n mukaisilta vesikulkuneuvoilta ei vaadittaisi CE-merkintää. 

Ensirekisteröinnissä tulisi ilmoittaa myös vesikulkuneuvon käyttötarkoitus ja sen pääasiallinen käyttökunta. Vesikulkuneuvon ensirekisteröinnin edellytyksenä ei olisi pakollista rekisteröintikatsastusta. 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä ensirekisteröinnissä ilmoitettavista vesikulkuneuvon ja sen moottorin teknisistä tiedoista. 

115 §.Muutosrekisteröinti. Muutosrekisteröinnissä olisi kyse rekisteröidyn vesikulkuneuvon ja sen moottorin tietojen muutoksista. Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröidyn vesikulkuneuvon omistaja olisi velvollinen ilmoittamaan 114 §:n 2 momentissa tarkoitettujen, rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista 30 päivässä muutoksen tapahtumisesta kirjallisesti Liikenne- ja viestintävirastolle. Säännös olisi tarpeen rekisterin tietosisällön oikeellisuuden ja paikkansapitävyyden sekä luotettavuuden varmistamiseksi. Sellaisen omistajan tai haltijan, jolla on henkilötunnus, ei tarvitse ilmoittaa nimen, henkilötunnuksen, osoitteen tai kotikunnan muutoksista, tai kuolemasta. Sellaisen oikeushenkilön yhteystietojen muutoksista, jonka yritys- ja yhteisötunnus on merkitty rekisteriin, ei myöskään tarvitse tehdä ilmoitusta. Edellä mainitut tiedot ovat saatavissa väestötietojärjestelmästä tai yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä, eikä ole perusteltua syytä velvoittaa ilmoittamaan muutoksista, jotka ovat saatavissa suoraan viranomaisjärjestelmästä. 

Pykälän 2 momentin mukaan vesikulkuneuvon haltija olisi velvollinen ilmoittamaan vesikulkuneuvoa ja sen moottoria koskevat teknisten tietojen muutokset sekä vesikulkuneuvon käyttötarkoitusta ja pääasiallista käyttökuntaa koskevien tietojen muutokset kirjallisesti Liikenne- ja viestintävirastolle 30 päivässä muutoksen tapahtumisesta. 

Pykälän 3 momentin mukaan muutosrekisteröinnin yleisenä edellytyksenä olisi, että vesikulkuneuvon omistajaa tai haltijaa, vesikulkuneuvon tai sen moottorin teknisiä tietoja tai vesikulkuneuvon käyttötarkoitusta tai sen pääasiallista käyttökuntaa koskevista muutoksista olisi esitetty tarpeellinen selvitys. Tieto pääasiallisesta käyttökunnasta kerätään, jotta saadaan tietoa vesikulkuneuvojen käyttöalueesta Suomessa. Säännökseen lisättäisiin uutena kohtana, että Liikenne- ja viestintävirastolle tulisi esittää selvitykset myös muutoksista, jotka koskevat vesikulkuneuvon ja sen moottorin vaatimustenmukaisuutta ja väliaikaista rekisteristä poistoa. Ehdotetulla muutoksella, joka liittyy vaatimustenmukaisuutta koskeviin selvityksiin, selkiytettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston roolia markkinavalvontaviranomaisena. Sääntely on linjassa huvivenelain kanssa, jossa edellytetään vesikulkuneuvon käyttäjältä toimenpiteitä vesikulkuneuvon tai moottorin merkittävän muutoksen yhteydessä. 

Vesikulkuneuvon ja moottorin merkittävä muutos on määritelty huvivenelaissa. Vesikulkuneuvon merkittävällä muutoksella tarkoitetaan olemassa olevan vesikulkuneuvon muutosta, jolla muutetaan vesikulkuneuvon työntövoima, johon liittyy moottorin merkittävä muutos tai joka muuttaa vesikulkuneuvoa siinä määrin, että se ei mahdollisesti täytä huvivenelaissa tai sen nojalla säädettyjä olennaisia turvallisuus- ja ympäristövaatimuksia. Moottorin merkittävällä muutoksella tarkoitetaan moottorin muutosta, josta voi aiheutua se, että moottori ylittää huvivenelain nojalla säädetyt pakokaasupäästörajat tai joka lisää moottorin nimellistehoa yli 15 prosenttia. 

Sellaiselle vesikulkuneuvolle tai moottorille, jolle on tehty merkittävä muutos, tulee huvivenelain mukaan suorittaa rakentamisen jälkeinen vaatimustenmukaisuuden arviointi. 

Selvitystä vesikulkuneuvon ja sen moottorin vaatimustenmukaisuudesta on edellytetty jo nykyisin, joten säännös ei muuttaisi nykytilaa. Muutosrekisteröinti pitäisi sisällään myös rekisteristä poistamisen. Vesikulkuneuvo voitaisiin poistaa rekisteristä väliaikaisesti, kun sitä ei enää pääasiallisesti käytettäisi Suomessa tai jos vesikulkuneuvoa muutettaisiin siten, että se ei enää kuuluisi rekisteröintivelvollisuuden piiriin. Tämä eroaisi vesikulkuneuvon lopullisesta poistamisesta siinä, että rekisteristä poistettu vesikulkuneuvo voitaisiin rekisteröidä uudelleen liikenneasioiden rekisteriin. Se, että Liikenne- ja viestintävirastolle esitetään selvitys väliaikaisen poiston syystä, toisi lisätietoa rekisterin kehityksestä. Tällöin voitaisiin arvioida tarkemmin syitä sille, mistä tilapäiset rekisteristä poistamisten määrät johtuisivat sekä esimerkiksi vesikulkuneuvojen myyntiä ulkomaille tai muuta pysyvämpää siirtymistä Suomen rajojen ulkopuolelle. Jos kyseessä on purjevene, jonka pääasiallinen työntövoiman lähde on purjeet, rekisteriin merkittävä suurin sallittu moottoriteho katsotaan tapauskohtaisesti. 

116 §.Lopullinen poisto. Pykälä vastaisi muilta osin nykyistä sääntelyä, mutta siitä poistettaisiin maininta moottorista, koska moottoreita ei yksistään poisteta rekisteristä. Lopullisella poistolla tarkoitettaisiin rekisteröidyn vesikulkuneuvon lopullista poistamista vesiliikennekäytöstä Suomessa ja tämän tiedon merkitsemistä rekisteriin. Rekisteröidyn vesikulkuneuvon omistaja olisi rekisterin ajantasaisuuden vuoksi velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti 30 päivässä Liikenne- ja viestintävirastolle vesikulkuneuvon tuhoutumisesta, romuttamisesta tai purkamisesta. 

Pykälän 2 momentin mukaan lopullista poistoa koskeva merkintä tehtäisiin rekisteriin vain, jos Liikenne- ja viestintävirastolle esitettäisiin luotettava selvitys vesikulkuneuvon tuhoutumisesta, romuttamisesta tai purkamisesta. Tällaisena selvityksenä voitaisiin pitää poliisin tai muun viranomaisen lausuntoa vesikulkuneuvon tai moottorin tuhoutumisesta. Myös ympäristöluvan saanut virallinen vastaanottopiste tai vesikulkuneuvon purkanut taho voisi antaa todistuksen vesikulkuneuvon lopullista poistamista varten. Liikenne- ja viestintävirasto voisi hyväksyä myös omistajan tai haltijan tekemän selvityksen vesikulkuneuvon tuhoutumisesta. Selvityksestä olisi käytävä selkeästi ilmi, että vesikulkuneuvo on tuhoutunut korjauskelvottomaksi. Myös vakuutusyhtiöt voisivat tehdä ilmoituksen lopullisesta poistosta lunastettuaan vesikulkuneuvon korjauskelvottomana tai tuhoutuneena. Vesikulkuneuvon omistaja tekisi päätöksen siitä, milloin vesikulkuneuvo on poistettavissa lopullisesti. Esimerkiksi uponnut vesikulkuneuvoneuvo ei välttämättä ole tuhoutunut, jos se on nostettavissa pinnalle ja korjattavissa. Lopullisesti poistettua vesikulkuneuvoa ei voisi rekisteröidä uudelleen. 

117 §.Rekisteröintitodistus. Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröintitodistukseen merkittäisiin liikenneasioiden rekisterissä olevien henkilötietojen osalta vesikulkuneuvon omistajan ja haltijan nimi. Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitkä rekisterissä olevat vesikulkuneuvoon ja sen moottoriin liittyvät tekniset tiedot merkittäisiin rekisteröintitodistukseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröintitodistus toimisi suomalaisen vesikulkuneuvon kansallisuustodistuksena. Rekisteröintitodistukseen merkittäisiin tieto vesikulkuneuvon Suomen kansallisuudesta, jos merilain 1 luvun 1 §:n edellytykset kansallisuuden myöntämiseksi ovat täyttyneet rekisteröinnin yhteydessä. Tässä tapauksessa rekisteröintitodistuksessa olisi maininta vesikulkuneuvon Suomen kansallisuudesta, FI-merkintä sekä kuva Suomen lipusta. Jos vesikulkuneuvolla ei olisi Suomen lipun käyttöoikeutta, olisi tästä maininta rekisteröintitodistuksessa. 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto myöntäisi uuden rekisteröintitodistuksen silloin, kun rekisteröintitodistukseen merkittyä tietoa muutettaisiin. Uutena asiana säännökseen lisättäisiin, että uusi rekisteröintitodistus myönnettäisiin myös siinä tapauksessa, että rekisteröintitodistus on kadonnut. Ensirekisteröinnin yhteydessä asiakkaalle tilattaisiin automaattisesti aina rekisteröintitodistus. Omistajan tai haltijan nimenmuutoksen yhteydessä uutta korttia ei kuitenkaan tarvitsisi tilata, sillä tiedot uudesta nimestä päivittyisivät järjestelmään automaattisesti ja seuraavien teknisten tai omistajatietojen muutoksen yhteydessä päivitettäisiin myös muuttunut nimitieto. 

Pykälän 4 momentin mukaan voimassa oleva rekisteröintitodistus tulisi olla mukana vesikulkuneuvoa käytettäessä, jos liikenneasioiden rekisteriin merkityt vesikulkuneuvoa koskevat tiedot eivät olisi muutoin todennettavissa. Rekisteröintitodistus voi olla muutoin todennettavissa esimerkiksi silloin, kun valvovalla viranomaisella on suoraan pääsy lupaviranomaisen rekisteriin. Poikkeuksena olisivat ne ensirekisteröintitilanteet ja rekisteritietojen muutostilanteet, joissa omistaja tai haltija ei ole vielä saanut ensirekisteröinnistä annettavaa rekisteröintitodistusta tai muutosrekisteröinnistä annettavaa uutta rekisteröintitodistusta, vaikka rekisteri-ilmoitus on tehty. Omistaja tai haltija saisi kuitenkin käyttää vesikulkuneuvoa 30 päivän ajan ensirekisteröinnin jälkeen ilman rekisteröintitodistusta, koska rekisteröintitodistus toimitetaan vesikulkuneuvon omistajalle tai haltijalle jälkikäteen eikä sitä saa samassa yhteydessä rekisteri-ilmoituksen tekemisen kanssa. Vesikulkuneuvon rekisteritunnus olisi kuitenkin jo tiedossa ja merkitty vesikulkuneuvoon ja vesikulkuneuvo olisi merkitty liikenneasioiden rekisteriin. Muutosrekisteröintitilanteissa ennen uuden rekisteröintitodistuksen saapumista vesikulkuneuvoa saisi käyttää pitämällä mukana viimeisintä voimassa olevaa rekisteröintitodistusta. Suositeltavaa kuitenkin olisi, että käytettäessä vesikulkuneuvoa muutosrekisteröinnin jälkeen ennen uuden rekisteröintitodistuksen saamista mukana pidettäisiin myös kopio vesikulkuneuvon tietojen muutokseen liittyvästä asiakirjasta. Vesiliikenteen valvonnan kannalta rekisteröintitodistuksen mukana pitäminen on perusteltua. 

Pykälän 5 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaisi voimassa olevan lain mukaisesti rekisteröintitodistuksen mallin. 

Pykälän 6 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi rekisteröintitodistuksen valmistamisesta ja toimittamisesta asiakkaille. Liikenne- ja viestintävirasto voisi hankkia rekisteröintitodistuksen valmistuksen ja toimittamisen yksityiseltä tai julkiselta palvelun tuottajalta. Tehtävän järjestämisessä noudatettaisiin mitä liikenteen palveluista annetussa laissa säädetään. Kyse ei olisi uudesta sääntelystä, vaan näin toimitaan jo nykyisin. 

118 §.Rekisteritunnus. Pykälän 1 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto antaisi ensirekisteröinnin yhteydessä vesikulkuneuvolle sen yksilöivän rekisteritunnuksen, joka koostuisi kirjain- ja numerosarjasta. Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä rekisteritunnuksen teknisistä ominaisuuksista ja sen merkitsemisestä. Liikenne- ja viestintäviraston antama rekisteritunnus olisi vesikulkuneuvon valmistenumeron lisäksi sen ainoa tunnistetieto. Liikenne- ja viestintäviraston tietojärjestelmä muodostaisi automaattisesti yksilöllisen rekisteritunnuksen ensirekisteröinnin yhteydessä. Rekisteritunnus koostuisi kirjain- ja numerosarjasta. Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä rekisteritunnuksen teknisistä ominaisuuksista ja sen merkitsemisestä. 

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröitävää vesikulkuneuvoa ei saisi käyttää, ellei sitä ole varustettu rekisteritunnuksella. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että 111 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun sisävesillä käytettävien alusten kalastusalusrekisteriin rekisteröity vesikulkuneuvo voitaisiin jättää varustamatta rekisteritunnuksella. Sisävesillä käytettävien alusten kalastusalusrekisteriin merkitty vesikulkuneuvo on yksilöitävissä esimerkiksi valvontatilanteissa siinä jo ennestään olevan tunnusmerkinnän perusteella, ja tiedot kyseessä olevasta vesikulkuneuvosta olisivat saatavissa myös edellä mainitusta rekisteristä. 

119 §.Koetunnus. Vesikulkuneuvoihin liittyvässä elinkeinotoiminnassa on vakiintuneesti käytetty koetunnuksia, jolloin koetunnuksen haltija on voinut käyttää vesiliikenteessä myös rekisteröimätöntä vesikulkuneuvoa. Koetunnusten käytössä ei ole havaittu epäkohtia, joiden vuoksi siitä olisi tarpeen luopua. Elinkeinotoiminnan kannalta olisi hankalaa, jos vesikulkuneuvo olisi rekisteröitävä esimerkiksi lyhyitä koeajojaksoja tai moottorien testauksia varten. Koetunnuksen antaminen merkitsisi poikkeusta vesikulkuneuvon yleiseen rekisteröimisvelvollisuuteen ja rekisteröimättömän vesikulkuneuvon käyttökieltoon. 

Pykälän 1 momentin mukaan vesikulkuneuvon tai moottorin valmistajalle, maahantuojalle, myyjälle, korjaajalle tai muulle vastaavalle elinkeinonharjoittajalle voitaisiin antaa koetunnus, jota voitaisiin käyttää koeajossa, myynninedistämistoiminnassa ja muussa vastaavassa tämän tyyppisessä elinkeinonharjoittamiseen välittömästi liittyvässä toiminnassa. Koetunnuksen haltija olisi siis oikeutettu käyttämään rekisteröimätöntä vesikulkuneuvoa, mikä muutoin olisi kielletty 112 §:n 1 momentin nojalla. Tämä ei toisaalta estäisi sitä, että elinkeinonharjoittaja rekisteröisi vesikulkuneuvon esimerkiksi myyntitapahtuman nopeuttamiseksi. Koetunnus voitaisiin antaa elinkeinonharjoittajan Liikenne- ja viestintävirastolle tekemästä kirjallisesta hakemuksesta. 

Koetunnus voitaisiin tarvittaessa vaihtaa vesikulkuneuvosta toiseen. Jos elinkeinonharjoittaja kuitenkin käyttäisi useampaa vesikulkuneuvoa samanaikaisesti koekäytössä, tulisi jokainen vesikulkuneuvo varustaa yksilöidyllä toisistaan eroavalla koetunnuksella, sillä vesiliikennekäytössä olevat vesikulkuneuvot olisi turvallisuus- ja valvontasyistä kyettävä tunnistamaan kaikissa olosuhteissa. Elinkeinonharjoittajalle myönnettäisiin tarvittava määrä koetunnuksia elinkeinonharjoittajan esittämän tarpeen mukaan. Säännöksellä koetunnuksen käyttö rajattaisiin nykyiseen tapaan välittömästi edellä tarkoitettuun elinkeinotoimintaan. Hyväksyttävänä ei voitaisi esimerkiksi pitää koetunnuksellisen vesikulkuneuvon käyttöä vapaa-ajan käyttötarkoituksiin tai elinkeinonharjoittajan muuhun elinkeinotoimintaan. Käytännössä tätä seurattaisiin muun valvontatoimen yhteydessä. 

Pykälän 2 momentin mukaan koetunnus olisi voimassa toistaiseksi. Koetunnus voitaisiin peruuttaa, jos elinkeinonharjoittaja ilmoittaisi luopuvansa koetunnuksesta. Lisäksi koetunnus voitaisiin peruuttaa, jos elinkeinonharjoittaja olisi käyttänyt koetunnusta ehdotetun lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastaisesti tai jos koetunnuksen peruuttamiseen olisi muita erityisiä syitä. Tällaisena syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että elinkeinonharjoittajan elinkeinotoiminta on joko kokonaan tai kyseessä olevan toimialan osalta loppunut. Liikenne- ja viestintävirasto voisi saada tätä koskevan tiedon muun muassa yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä tai kaupparekisteristä. Koetunnusta peruuttaessaan Liikenne- ja viestintävirasto noudattaisi kuulemisen ja muun hallintomenettelyn osalta hallintolakia (434/2003). 

Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto antaisi koetunnuksesta elinkeinonharjoittajalle todistuksen. Todistuksessa olisi huomattavasti suppeampi tietosisältö kuin varsinaisessa rekisteritodistuksessa. Siitä puuttuisivat muun muassa vesikulkuneuvoa ja moottoria koskevat tiedot. Todistus olisi pidettävä mukana vesikulkuneuvoa käytettäessä. Rekisteröimätön vesikulkuneuvo olisi varustettava koetunnuksella, jos sitä käytetään 1 momentin mukaisesti. 

Pykälän 4 momentin mukaan koetunnusta koskevan todistukseen sovellettaisiin, mitä 117 §:n 5 ja 6 momentissa säädetään rekisteröintitodistuksesta. 

Pykälän 5 momentissa annettaisiin Liikenne- ja viestintävirastolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä koetunnuksen teknisistä ominaisuuksista ja sen merkitsemisestä vesikulkuneuvoon sekä siitä, mitä rekisteriin talletettuja elinkeinonharjoittajaa koskevia tietoja merkittäisiin todistukseen. 

8 luku. Vesiliikennerikos ja vesiliikennerikkomukset 

120 §.Vesiliikennerikos. Vesiliikennerikoksesta voidaan tuomita, jos teko on tehty tahallisesti tai huolimattomuudesta, mutta se ei ole omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, hengelle tai terveydelle. Vesiliikennelain tai sen nojalla annettujen määräysten tai meriteiden sääntöjen sellaisesta tahallisesta tai huolimattomasta rikkomisesta, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, tuomitaan rikoslain 23 luvun 1 §:n nojalla rangaistus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Niiden sellaisesta tahallisesta tai törkeän huolimattomasta rikkomisesta, joka on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, tuomitaan puolestaan rikoslain 23 luvun 2 §:n nojalla rangaistus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikoslain 48 luvun 3 §:n 4 momentissa tarkoitetusta ympäristörikkomuksesta tuomittaisiin se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoisi esitettävän lain 1 luvun 5 §:n 1 momenttia, 2 lukua tai 5 luvun 101 §:n nojalla annettuja kieltoja tai rajoituksia siten, että teko olisi omiaan aiheuttamaan vaaraa ympäristölle. 

Pykälä sisältää rikokset, joiden osalta pelkkää liikennevirhemaksua seurauksena ei voisi pitää riittävänä tai tarkoituksenmukaisena, koska teon arviointi vaatii enemmän harkintaa tai teko voi olla tehty ennen kuin se valvonnassa tai muuten on havaittu. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaa pääosin nykyisen vesiliikennelain 5 §:n vesillä liikkujaa koskevien yleisten velvoitteiden rikkomista, josta voidaan tuomita nykyisen vesiliikennelain 24 §:n nojalla sakkoon. Näitä yleisiä velvoitteita ovat muun muassa olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattaminen ja haitan tai häiriön aiheuttamisen välttäminen luonnolle, muulle ympäristölle tai kalastukselle. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tuomittaisiin se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä vesikulkuneuvon luovuttajan vastuusta. Vesikulkuneuvon luovuttaja voitaisiin tuomita, jos vesikulkuneuvo ei olisi luovutushetkellä turvallinen kyseiselle vesialueelle ja siihen liittyviin olosuhteisiin nähden siten kuin 6 luvun 107 §:ssä säädetään tai jos vesikulkuneuvon käytöstä ei olisi annettu riittävää opastusta. Luovutuksena pidetään myös vesikulkuneuvon luovuttamista vuokralle. 

Pykälän saman momentin 3 kohdan mukaan tuomittaisiin se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettuja muun kuin kauppamerenkulkuun käytettävän vesikulkuneuvon päällikön yleistä vastuuta koskevia säännöksiä lukuun ottamatta 1 luvun 7 §:n 3 kohdan säännöstä muiden varusteiden kuin 6 luvun 108 §:n 1 momentin 1 kohdassa vaadittujen pelastusliivien, kelluntapukineiden tai pelastuspukujen osalta. Vaikka päällikön määritelmä kattaa 1 luvun 6 §:n mukaan paitsi henkilön, joka tosiasiallisesti kuljettaa, ohjailee tai hallitsee vesikulkuneuvoa, myös viime sijassa liikenneasioiden rekisteriin merkityn vesikulkuneuvon omistajan tai haltijan, voi rikosoikeudellinen vastuu olla vain sellaisella henkilöllä, joka olisi tosiasiallisesti voinut huolehtia 7 §:ssä tai 2 luvussa tarkoitetuista päällikön velvoitteista. Päälliköllä on yleinen vastuu muun muassa siitä, että vesikulkuneuvo on matkaan ja olosuhteisiin nähden rakenteeltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen siten kuin 6 luvun 107 §:ssä säädetään. Säännös kattaa kaikki vesikulkuneuvot saunalautat mukaan lukien. Jos vesikulkuneuvo olisi niin huonossa kunnossa, että siitä voisi aiheutua vaaraa matkustajan tai jonkun muun henkilön kuin päällikön itsensä turvallisuudelle, sovellettaisiin kuitenkin rikoslain liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevaa lainkohtaa. Päällikkö on myös vastuussa siitä, että kaikkia vesikulkuneuvossa olevia henkilöitä on ohjeistettu riittävällä tavalla vesikulkuneuvossa toimimisesta. Päällikön tulisi siis mahdollisuuksiensa puitteissa puuttua esimerkiksi pienessä vesikulkuneuvossa seisomiseen matkan aikana ja ohjeistaa tarvittaessa matkustajia pelastusliivien käytöstä välttyäkseen rikkomasta tätä säännöstä. Päällikkö vastaa myös siitä, että vesikulkuneuvossa on käytettävissä asianmukaisia merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja, jos aiottu matka vaatii reitinsuunnittelua esimerkiksi matkan pituuden, päällikölle aiemmin tuntemattomilla vesialueilla liikkumisen tai muun vastaavan syyn tai olosuhteen vuoksi. Siitä, että karttaa ei olisi matkalla esimerkiksi jatkuvasti toistuvilla mökkimatkoilla, ei voisi rangaista. 

Päällikkö vastaisi myös siitä, että vesikulkuneuvossa olevilla henkilöillä on 6 luvun 108 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut kelluntavälineet, kuten pelastusliivit, puettuina, jos sää, aallokko, vesikulkuneuvon kunto tai muut olosuhteet niin vaativat. Päällikköä ei siten voisi rangaista siitä, ettei hän esimerkiksi tyynellä säällä tehdyllä hyvin lyhyellä, itselleen tutulla matkalla velvoittaisi muita matkalla olevia henkilöitä käyttämään pelastusliivejä. Päällikköä voitaisiin kuitenkin edelleen rangaista siitä, että vesikulkuneuvossa ei olisi saatavilla käyttökuntoisia, 108:n 1 momentissa tarkoitettuja pelastusliivejä, kelluntapukineita tai pelastuspukuja kullekin vesikulkuneuvossa olevalle henkilölle. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan tuomitaan myös se, joka ei noudata meriteiden sääntöjen määräyksiä sellaisella alueella, jolla niitä on sellaisenaan noudatettava. Meriteiden sääntöjä on 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan noudatettava muun muassa avomerellä ja kauppamerenkulun väylillä. Kyseinen säännös koskee vesikulkuneuvon päällikköä hänen liikkuessaan kyseisellä alueella, mutta se voi soveltua myös kauppamerenkulkuun, jolloin vastuut määräytyvät merilain mukaan. Jos teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, sovellettaisiin tämänkin teon osalta rikoslain säännöksiä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Pykälän saman momentin 5 kohdan mukaan tuomitaan se, joka muuttaa tai poistaa turvalaitteen tai käyttää yksityisen kulkuväylän merkitsemisessä yleisen kulkuväylän merkitsemiseen tarkoitettuja turvalaitteita 4 luvun 49 §:n kiellon vastaisesti. 

Saman momentin 6 kohdan mukaan tuomitaan se, joka saman luvun 50 §:n kiellon vastaisesti asettaa tai on asettanut erehdyttävän valon tai laitteen. 

Kyseisen momentin 7 kohdan mukaan tuomitaan se, joka 4 luvun 51 - 52 §:ssä tarkoitettuja kieltoja rikkoen on vaarantanut turvalaitteen toimintaa tai jättänyt ilmoittamatta toimimattomasta turvalaitteesta. 

Pykälän 2 momentin mukaan tuomitaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta vastoin 1 luvun 6 §:n 1 momenttia kuljettaa, ohjailee tai hallitsee vesikulkuneuvoa tai vastoin 3 luvun 41 §:ää ohjailee vesikulkuneuvoa. Kyseisen 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vesikulkuneuvoa saa kuljettaa, ohjailla tai hallita vain sellainen henkilö, jolla on olosuhteisiin nähden tarvittava ikä, kyky ja taito vesikulkuneuvon hallitsemiseksi, ja rekisteröitävää moottorikäyttöistä vesikulkuneuvoa saa ohjailla tai hallita vain vähintään 15-vuotias henkilö. Kyseisen 3 luvun 41 §:n mukaan huvialuksen päälliköllä on oltava kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja. Lisäksi 2 momentin mukaan tuomitaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta ylittää suurimman sallitun vesiliikennemerkillä osoitetun nopeuden tai vesikulkuneuvokohtaisen nopeuden, jos nopeuden ylitys on suurempi kuin sallitun nopeuden määrä. 

Pykälän 3-5 momentit sisältävät viittaukset törkeämpiä tekoja koskeviin rangaistussäännöksiin mukaan lukien liikenteen palveluista annetussa laissa oleva rangaistussäännös vuokraveneen kuljettajan pätevyysvaatimusten laiminlyönnistä ja merilaissa tarkoitetun päällikön laiminlyöntejä koskevat rangaistussäännökset. Merilain säännöksiä sovelletaan kauppamerenkulkuun ja siten myös siihen verrattavaan, ehdotetun lain 1 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun, miehitettyyn vuokravenetoimintaan. 

121 §.Toimenpiteistä luopuminen ja huomautus. Pykälän 1 momentin mukaan 120 §:n mukaisesta teosta voitaisiin jättää ilmoitus tekemättä, syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekoa voidaan pitää olosuhteisiin nähden vähäisenä. 

Pykälän 2 momentin mukaan vesiliikennettä valvova viranomainen voisi antaa muihin toimenpiteisiin ryhtymättä rikkomukseen syyllistyneelle huomautuksen, jos rikkomus ilmeisesti on sellainen kuin 1 momentissa säädetään. 

122 §.Vesiliikenteen liikennevirhemaksun määrääminen. Vesiliikenteen liikennevirhemaksujärjestelmä olisi pääpiirteissään samanlainen kuin tieliikenteeseen esitetty liikennevirhemaksujärjestelmä. Pykälän 1 momentin mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin esitettävässä laissa säädettyjen vesiliikennerikkomusten seuraamuksena. Virhemaksun määräisi poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli ja sen saisi valtio. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että virhemaksu korotettaisiin 40 eurolla siitä rikkomuksesta, josta on säädetty ankarin seuraamus, jos samalla kertaa olisi määrättävä virhemaksu kahdesta tai useammasta vesiliikennerikkomuksesta. Sääntely vastaisi rikesakon korottamista rikoslain 7 luvun 3 b §:ssä säädetyllä tavalla. 

Pykälän 3 momentin mukaan vähäisestä vesiliikennerikkomuksesta annettaisiin suullinen tai kirjallinen huomautus. 

Tavoitteena on vesiliikenteen rikkomustekoja koskevien seuraamusten määrääminen hallinnollista menettelyä vastaavassa menettelyssä aina kun liikennevirhemaksu voidaan harkita riittäväksi seuraamukseksi eikä teossa ole kyse tämän luvun 120 §:ssä tarkoitetuista teoista. 

Pykälän 4 momentin 1 kohdan mukaan maksua ei saisi määrätä, jos vesikulkuneuvon päällikköä, kuljettajaa, omistajaa tai haltijaa epäiltäisiin samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa. Maksua ei myöskään 2 kohdan perusteella saisi määrä, jos samassa asiassa olisi olemassa lainvoimainen tuomio tai samassa asiassa olisi jo määrätty rangaistus. 

Näistä niin sanotuista ne bis in idem -säännöistä säädetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklassa. Artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Vastaava säännös on myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kohdassa ja EU:n perusoikeuskirjan 50 artiklassa. Kiellon katsotaan sisältyvän Suomen perustuslain yksilön oikeusturvaa koskevan 21 §:n 2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista, jotka on turvattava lailla (HE 309/1993 vp). 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu vain varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan se ulottuu myös rangaistusluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin. 

Pykälä 4 momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että liikennevirhemaksua ei saisi määrätä, jos vesikulkuneuvon päällikköä, omistajaa tai haltijaa epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta. Kyse on niin sanotusta konkurrenssi-tilanteesta, jossa esimerkiksi samassa (yhdessä) suorituksessa syyllistytään vesiliikennejuopumukseen ja lievään ylinopeuteen. Säännöksen mukaan liikennevirhemaksua ei tällöin määrättäisi lainkaan lievästä ylinopeudesta. 

Pykälän 4 momentin 4 kohdassa säädettäisiin lisäksi, että liikennevirhemaksua ei saisi määrätä, jos vesiliikennerikkomuksen tekijä ei tekohetkellä olisi täyttänyt viittätoista vuotta. 

Pykälän 5 momentin mukaan virhemaksu jätettäisiin kokonaan määräämättä, jos vesiliikennerikkomus on ilmeisesti johtunut anteeksi annettavasta huomaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta taikka jos seuraamuksen määrääminen muusta syystä olisi ilmeisen kohtuutonta. 

Lähtökohtana on se, että vesillä liikkujan on tunnettava vesiliikenteen säännökset. Esimerkiksi vesikulkuneuvon päällikön tulee tarvittavissa määrin ottaa selkoa asianomaista aluetta koskevista vesiliikennemerkeistä. Joissain tapauksissa on mahdollista, että esimerkiksi liikennemerkki on kasvillisuuden peittämä. Tällaisessa tapauksessa voisi toimenpiteistä luopuminen tulla kysymykseen. Säännöksen soveltamista arvioitaessa voitaisiin kiinnittää myös huomiota kuljettajan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten ikään, terveydentilaan ja kehitystasoon. 

Toimenpiteistä luopuminen tulisi kyseeseen myös silloin, kun teko olisi niin vähäinen, että jopa huomautusta voitaisiin pitää kohtuuttomana. Toisaalta jopa tarkoituksellinen teko voisi joissain poikkeustapauksissa jäädä vaille seuraamusta. 

123 §.Vesikulkuneuvon päällikön yleiset rikkomukset. Pykälässä säädettäisiin liikennevirhemaksusta, joka määrättäisiin vesikulkuneuvon päällikölle. Liikennevirhemaksu olisi vesikulkuneuvon päällikölle 70 euroa. 

Pykälän 1 kohdan mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin määrätä siitä, että päällikkö rikkoo esitettävän lain 6 luvun 108 §:ssä säädettyjä velvollisuuksia pitää vesikulkuneuvossa tyhjennyspumppua tai muita välineitä veden poistamiseen, kuten äyskäriä, tai velvollisuutta pitää vesikulkuneuvossa joko airoja tai melaa taikka ankkuria köysineen. Myös asianmukaisesti tarkastetun käsisammuttimen puutteesta ja meriteiden sääntöjen osan D:n mukaisten merkinantolaitteiden puutteesta voitaisiin määrätä liikennevirhemaksu tämän lainkohdan nojalla. Merkinantolaitteita koskevia vaatimuksia on selitetty tarkemmin edellä 6 luvun 108 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Pelastusliivien, kelluntapukineiden tai pelastuspuvun puutteesta liikennevirhemaksua ei voisi määrätä vaan teosta tuomittaisiin 120 §:n nojalla. 

Pykälän 2 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin päällikölle esitettävän lain 2 luvun 11 §:n rikkomisesta tahallaan tai huolimattomuudesta kuten vesiliikennettä valvovan henkilön merkin, käskyn tai kiellon noudattamatta jättämisestä ja vesiliikennettä ohjaavan henkilön antaman merkin noudattamatta jättämisestä. Rikkomus kattaisi myös valo-opasteen tai muun kuin nopeusrajoitusta osoittavan vesiliikennemerkin noudattamatta jättämisen ja se vastaisi uuden tieliikennelain 162 §:ssä mainittua rikkomusta, josta voidaan määrätä liikennevirhemaksu, mutta maksu olisi vesiliikenteessä alempi. 

Pykälän 3 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin myös siitä, että päällikkö rikkoisi tahallaan tai huolimattomuudesta 2 luvun 16 - 17 §:n ankkurointia ja kiinnittämistä koskevien säännösten noudattamista.  

Pykälän 4 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin, jos päällikkö tahallaan tai huolimattomuudesta jättää noudattamatta 2 luvun 18 §:n velvollisuuden esittää vesiliikennettä valvovalle henkilölle, kuten poliisimiehelle tai merivartioston edustajalle, tämän pyytämät erikseen säädetyt asiakirjat lukuun ottamatta rekisteröintiä koskevia asiakirjoja. 

Vesikulkuneuvon päällikkö vastaa esitettävän lain 1 luvun 7 §:n 6 kohdan mukaan siitä, että vesikulkuneuvossa on tarvittavat asiakirjat. Lain 3 luku sisältää pätevyysvaatimuksia koskevat asiakirjat. Lain 7 luku sisältää rekisteröintiä koskevat asiakirjat, mutta luku ei sisällä päällikköä vaan omistajaa, haltijaa tai elinkeinonharjoittajaa velvoittavia säännöksiä. Asiakirjojen mukana pitämisen ja niiden esittämisen laiminlyönnistä on nykyisin säädetty yleisesti rikesakkorikkomuslain 12 §:n 1 momentin 3 kohdassa. Nykyinen rikesakkorikkomuslain mukainen asiakirjojen esittämisen laiminlyöntiä koskeva teko on yleinen ja kattaa myös rekisteröintitodistuksen. Määrältään rikesakko on nykyisin 40 euroa. 

Varusteiden esittämisen osalta rikesakkorikkomuslain 12 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan vesikulkuneuvon muiden turvavarusteiden kuin pelastusliivien puutteesta voidaan määrätä 70 euron rikesakko. 

Pykälän 5 kohdan mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin määrätä, jos päällikkö ei tahallaan tai huolimattomuudesta noudata esitettävän lain 2 luvun 19 §:ssä säädettyä velvollisuutta pysäyttää vesikulkuneuvo tai keskeyttää matka vesiliikennettä valvovan henkilön määräyksestä esimerkiksi silloin, kun alueella on voimassa alueellinen kielto tai liikenne on väliaikaisesti keskeytetty. 

Pykälän 6 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin, jos päällikkö tahallaan tai huolimattomuudesta jättäisi noudattamatta ehdotetun lain 2 luvun 23 – 32 §:ssä säädettyjä valojen, merkkikuvioiden tai ääni- ja valomerkkien käyttöä koskevia velvollisuuksia. 

Pykälän 7 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin, jos päällikkö tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 2 luvun 33 §:ssä säädettyjä määräyksiä kanavilla ja avattavien siltojen kautta liikuttaessa noudatettavista menettelyistä. 

Pykälän 8 kohdan mukaan liikennevirhemaksu määrättäisiin, jos päällikkö tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo esitettävän lain 2 luvun 34-37 §:n säännöksiä muun muassa kanavilla kulkemisesta, kuten purjeveneellä kulkemisesta Saimaan kanavalla tai kanavilla noudatettavista nopeusrajoituksista, ja tupakointikiellosta ja ilmoitusvelvollisuudesta. Nykyisin kanavaliikennerikkomuksesta säädetään kanava-asetuksessa ja teosta on tuomittava sakkoon. 

Pykälän 2 momentin mukaan Saimaan kanavan osalta liikennevirhemaksu voitaisiin määrätä vain kanavan Suomen puoleisella osalla. 

124 §.Nopeusrajoituksen rikkominen vesikulkuneuvolla. Pykälä vastaisi voimassa olevan rikesakkorikkomuksista annetun lain 12 §:n 2 kohdassa mainittua rikkomusta ja siitä säädettyä rikesakon määrää, mutta pykälässä viitattaisiin kuljettajan sijasta päällikköön. Maksu olisi 120 euroa. 

125 §.Vesikulkuneuvon omistajan tai haltijan rekisteröintirikkomukset. Pykälän perustana olisi rikesakkorikkomuksista annetun lain 12 §:n 2 momentin 1-2 kohdan määräykset lukuun ottamatta elinkeinonharjoittajaa koskevaa rikkomusta, josta olisi säädetty erikseen 127 §:ssä. Myös liikennevirhemaksun määrä, 70 euroa, vastaisi nykyistä rikesakon määrää. Rikesakkorikkomuksista annetusta laista poiketen ehdotetun pykälän 2 momentin 3 kohta sisältäisi kuitenkin myös rikkomuksen rekisteröintitodistuksen vesikulkuneuvossa pitämisen laiminlyönnistä. 

126 §.Vesikulkuneuvoa käyttävän elinkeinonharjoittajan rekisteröintirikkomus. Pykälä sisältäisi vesikulkuneuvon tai moottorin valmistajan, maahantuojan, myyjän, korjaajan tai muun vastaavaa toimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan rikkomuksen ja teosta säädettävän maksun käytettäessä rekisteröimätöntä vesikulkuneuvoa ilman Liikenne- ja viestintäviraston koetunnusta. Maksu olisi 70 euroa. 

127 §.Liikennevirhemaksua koskevan päätöksen sisältö. Pykälässä säädettäisiin liikennevirhemaksusta annettavalta päätökseltä vaadittavasta sisällöstä, ja se vastaisi ehdotetussa, uudessa tieliikennelaissa esitettyjä vaatimuksia päätöksen sisällöstä. 

Pykälän 2 momentin mukaan liikennevirhemaksua ja ehdollista liikennevirhemaksua koskevaan päätökseen olisi liitettävä oikaisuvaatimusohjeet. Oikaisuvaatimusohjeisiin tulisi muun muassa sisällyttää, missä vesiliikenteen valvojan yksikössä oikaisua tulee vaatia ja määräajasta oikaisuvaatimuksen tekemiselle. Oikaisuvaatimusohje voisi sisältää tiedustelukirjeen, jossa muun ohella tiedustellaan vesikulkuneuvoa ohjailleen henkilön yhteystietoja. Vastaava menettely on käytössä voimassa olevassa ehdollisessa rikesakkomenettelyssä. 

128 §.Liikennevirhemaksua koskevan päätöksen tiedoksianto. Pykälän mukaan liikennevirhemaksua koskeva päätös annettaisiin tiedoksi rikkomukseen syyllistyneelle henkilökohtaisesti tai muutoin todisteellisesti siten kuin hallintolaissa säädetään todisteellisesta tiedoksiannosta. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin antaa myös tavallisena tiedoksiantona, jos kyseessä olisi vesikulkuneuvolla tehty vesiliikennerikkomus, johon syyllistyneen henkilön henkilöllisyys on välittömästi todettu. Säännös mahdollistaa sen, että vesikulkuneuvo pysäytetään ja sen kuljettaja tai päällikkö tunnistetaan ja häntä kuullaan, mutta päätös lähetettäisiin hänelle postitse jälkikäteen. Päätös voitaisiin lähettää yleislainsäädännön mukaisesti myös sähköisesti. 

Pykälän 3 momentin mukaan asia raukeaisi, jos päätöstä ei ole annettu tiedoksi kuuden kuukauden kuluessa rikkomuksen tekopäivästä. 

Säännös vastaisi ehdotetun tieliikennelain vastaavaa säännöstä. 

129 §.Liikennevirhemaksun maksuaika. Pykälän 1 momentin mukaan liikennevirhemaksu olisi suoritettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Säännös vastaisi lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 9/2018 vp.) esitettyä kantaa tieliikenteessä ehdotettuun vastaavaan pykälään. 

130 §.Liikennevirhemaksun täytäntöönpano. Pykälän 1 momentissa olisi viittaus sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin (672/2002), jossa säädettäisiin liikennevirhemaksun täytäntöönpanosta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin virhemaksun vanhentumisesta. Maksu vanhentuisi viiden vuoden kuluttua lainvoiman saaneen ratkaisun antamisesta. Säännös vastaisi julkisen saatavan yleistä vanhentumisaikaa ja säännöstä olisi tarkennettu edellä mainitun lakivaliokunnan lausunnon (LaVL 9/2018 vp.) mukaisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Oikeusrekisterikeskukselle tehtävä huolehtia liikennevirhemaksua koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Saman momentin nojalla poliisin, Rajavartiolaitoksen, Tullin ja tuomioistuimen olisi ilmoitettava päätöksestään Oikeusrekisterikeskukselle. 

Pykälän 4 momentin mukaan Oikeusrekisterikeskukselle olisi ilmoitettava myös päätöksestä, jolla liikennevirhemaksua olisi alennettu tai maksu olisi poistettu. 

Pykälä vastaisi ehdotetun tieliikennelain samaa asiaa koskevaa pykälää. 

131 §.Tarkemmat säännökset. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä liikennevirhemaksun määräämisessä käytettävistä asiakirjoista sekä niihin tehtävistä merkinnöistä ja niiden säilyttämisestä ja esitettävän lain nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanoon liittyvistä ja muista viranomaisten välisistä ilmoituksista. 

Myös tämä säännös vastaisi ehdotetun tieliikennelain vastaavaa asiaa koskevaa säännöstä. 

9 luku. Erinäiset säännökset. 

132 §.Ympäristöhaittojen ehkäisemiseen ja niiden torjumiseen liittyvä valvonta. Pykälän mukaan ehdotetun lain noudattamisen valvonta kuuluisi ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja niiden torjumisen osalta toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sen toimialueella. 

Säännös vastaisi pääosin nykyisen vesiliikennelain 23 §:n toista lausetta. 

133 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan lain nojalla annettuun päätökseen voisi vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädettään. Viittauksella hallintolakiin varmistettaisiin hyvän hallinnon mukaisten menettelytapojen ja määräaikojen noudattaminen. 

Pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös myös hallintolainkäyttölakiin. Oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen haettaisiin muutosta hallinto-oikeudesta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntäisi valitusluvan. Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. 

Pykälän 2 momentin nojalla päätöksessä voitaisiin määrätä, että päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää. 

134 §.Siirtymäsäännös. Pykälän 1 momentin mukaan Merenkulkulaitoksen, Liikenneviraston, alueellisen ympäristökeskuksen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen nykyisen vesiliikennelain nojalla sekä lääninhallituksen ja alueellisen ympäristökeskuksen veneliikennelain (151/1969) nojalla määräämä kielto tai rajoitus olisi voimassa sitä koskevassa päätöksessä mainitun ajan, jollei päätöstä tämän lain nojalla muuteta tai kumota. 

Tämän lain 134 §:ssä kumotaan nykyinen vesiliikennelaki (463/1996). Kumottavan lain nojalla vesiliikennettä koskevia kieltoja ja rajoituksia ovat määränneet Merenkulkulaitos, Liikennevirasto, alueelliset ympäristökeskukset sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Kumottavassa vesiliikennelaissa on kumottu veneliikennelaki (151/1969), jonka nojalla kieltoja ja rajoituksia ovat määränneet lääninhallitukset ja alueelliset ympäristökeskukset. Kaikki nämä kiellot ja rajoitukset on tarkoitus pitää voimassa, ellei päätöstä tämän lain nojalla muuteta tai kumota. 

Pykälän 2 momentin mukana kaikki vireillä olevat alueellisia tai vesikulkuneuvotyyppejä koskevat kielto- ja rajoitusasiat, joiden hakemus on jätetty ennen tämän lain voimaantuloa, käsiteltäisiin tämän lain nojalla. Eri viranomaisissa olevat vireillä olevat kielto- ja rajoitusasiat tulisi tällöin siirtää Liikenne- ja viestintävirastoon, joka vastaa kielto- ja rajoitusasioita koskevista päätöksistä tämän lain nojalla. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että kansainväliset huviveneenkuljettajankirjat katsottaisiin tämän lain mukaisiksi kansainvälisiksi huviveneenkuljettajankirjoiksi ja niihin sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin vesiliikennerikkomuksiin sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita rikesakkorikkomuksista annetun lain (986/2016) 12 §:n säännöksiä sekä kumotun vesiliikennelain (463/1996) ja kumotun vesikulkuneuvojen rekisteröinnistä annetun lain (424/2014) rangaistusvastuuta koskevia säännöksiä. Jos tämän lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen, olisi tämä otettava huomioon rangaistusta määrättäessä. 

135 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan laki olisi tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 20. Koska liikennevirhemaksuun siirtyminen edellyttää muutoksia viranomaisten tietojärjestelmiin, laki voisi tulla voimaan aikaisintaan samaan aikaan kuin uusi tieliikennelaki. 

Pykälän 2 momentin mukaan lailla kumottaisiin voimassa oleva vesiliikennelaki ja laki vesikulkuneuvojen rekisteröinnistä. 

Pykälän 3 momentin mukaan lailla kumottaisiin alukselle annettavista pysähdysmerkeistä annettu asetus, sisävesisäännöt, vesikulkuväylien merkitsemisestä annettu asetus ja kanava-asetus. Kyseiset asetukset on annettu ennen nykyisen perustuslain voimaantuloa. Asetusten kumoaminen uuden vesiliikennelain voimaantulosäännöksessä on tarpeen oikeustilan selkeänä pitämiseksi, koska asetuksia ei ole annettu suoraan nykyisen vesiliikennelain nojalla. Asetus alukselle annettavista pysähdysmerkeistä on annettu muun muassa nykyistä vesiliikennelakia edeltäneen veneliikennelain (151/1969) nojalla ja se on jätetty nykyisen vesiliikennelain 27 §:ssä voimaan. Sisävesisäännöt ja vesikulkuväylien merkitsemisestä annettu asetus on annettu kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä ja kanava-asetus on annettu liikenneministerin esittelystä. 

Pykälän 4 momentin mukaan viittaukset kumottuihin lakeihin tai asetuksiin tarkoittaisivat jatkossa viittausta tämän lain vastaavaan säännökseen. 

1.2  Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä

2 §.Määritelmät. Pykälän 17 kohdassa muutettaisiin huviveneen määritelmä vastaamaan vesiliikennelakiin ehdotettua uutta huviveneen määritelmää. Määritelmästä jätettäisiin kuitenkin pois viittaus vesiskootteriin, koska lakia ei ole tarkoitus soveltaa vesiskootteriin. 

Pykälän 24 kohta päivitettäisiin vastaamaan vesiliikennelakiin ehdotettua uutta vuokraveneen määritelmää. 

3 §.Lain soveltamisalaan kuuluvat alukset. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin, että lakia ei sovelleta vuokraveneeseen, koska katsastusvaatimuksesta luovuttaisiin. Vuokravene voitaisiin näin ollen poistaa kokonaan lain soveltamisalasta. 

4 §. Viittaukset muuhun lainsäädäntöön. Pykälän käsite ”huvivene” korvattaisiin käsitteellä ”urheiluun tai vapaa-ajan viettoon käytettävä vesikulkuneuvo”, koska vesiliikennelaissa säädetään muistakin vesikulkuneuvoista kuin huviveneistä. Lisäksi päivitettäisiin viittaus uuteen vesiliikennelakiin ja lisättäisiin huvivenelain numero, koska huvivenelain nimi ja numero poistettaisiin 4 §:ää edeltävästä 2 §:n 24 kohdasta. 

51 §.Erikoisaluksen, perinnealuksen ja ammattiveneen katsastus. Pykälän otsikosta sekä 1 ja 2 momentista poistettaisiin vuokraveneet, koska vuokraveneiden katsastuksesta luovuttaisiin. Liikenteen turvallisuusvirasto on antanut alusturvallisuuslain 23 §:n nojalla määräyksen vuokraveneiden laitteista ja varusteista, joka kumottaisiin. Tämä ei kuitenkaan edellytä alusturvallisuuslain muuttamista. Lainmuutoksen jälkeen vuokraveneiden tulisi täyttää vesiliikennelaissa asetetut varustevaatimukset, ja nämä varustevaatimukset olisivat yhteneviä muiden vesikulkuneuvojen varustevaatimusten kanssa. Ehdotettuun vesiliikennelakiin otettaisiin kuitenkin säännös siitä, että miehitettynä vuokrattavien vuokraveneiden varusteista voitaisiin tarvittaessa antaa määräyksiä. 

1.3  Laivavarustelaki

3 §. Muu lainsäädäntö. Pykälän 5 momentissa päivitettäisiin viittaus uuteen vesiliikennelakiin. 

1.4  Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta

2 §.Määritelmät. Pykälän 13 kohdassa muutettaisiin huviveneen määritelmä vastaamaan vesiliikennelakiin ehdotettua uutta huviveneen määritelmää. Määritelmästä jätettäisiin kuitenkin pois viittaus vesiskootteriin, koska lakia ei ole tarkoitus soveltaa vesiskootteriin. 

Pykälän 14 kohdassa muutettaisiin huvialuksen määritelmä vastaamaan vesiliikennelakiin ehdotettua uutta huvialuksen määritelmää. 

Pykälän 16 kohdassa muutettaisiin vuokraveneen määritelmä vastaamaan vesiliikennelakiin ehdotettua uutta vuokraveneen määritelmää. 

15 §. Huvialuksen päällikön pätevyys. Pykälä kumottaisiin, koska huvialuksen päällikön pätevyydestä säädettäisiin uuden vesiliikennelain 3 luvussa. 

1.5  Laki liikenteen palveluista

10 luku 

97 §.Laivaväen pätevyyksiä koskevat määritelmät. Pykälän 8, 9 ja 11 kohdassa olevat huviveneen, huvialuksen ja vuokraveneen määritelmät päivitettäisiin vastaamaan uuteen vesiliikennelakiin ehdotettuja uusia huviveneen, huvialuksen ja vuokraveneen määritelmiä. Huviveneen määritelmästä jätettäisiin kuitenkin pois viittaus vesiskootteriin, koska lakia ei ole tarkoitus soveltaa vesiskootteriin. 

102 §. Miehitettynä vuokratun vuokraveneen kuljettajan pätevyysvaatimukset. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin, että vuokraveneen kuljettajankirjaa edellytettäisiin siinä tapauksessa, että vesikulkuneuvoa käytetään tulonhankkimistarkoituksessa korvausta vastaan. Tulonhankkimistarkoitusta korvausta vastaan ja poikkeusta pääsäännöstä on selitetty tarkemmin uuden vesiliikennelain 1 luvun 2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Lisäksi 1 momentissa olevaa viittausta kansainväliseen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjaan selkeytettäisiin. 

1.6  Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä

6 §.Maantielautat. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus sisävesisääntöihin korvattaisiin viittauksella uuden vesiliikennelain 2 lukuun, koska sisävesisäännöt on sisällytetty siihen. Kyseisen 2 momentin mukaan lossin kuljettajan ei tarvitsisi kuitenkaan tuntea 2 lukuun sisältyviä kanavia ja avattavia siltoja koskevia säännöksiä, joiden tuntemista lossin kuljettajalta ei nykyisinkään edellytetä.  

Lisäksi 2 momenttiin lisättäisiin perussäännös siitä, että lossi on miehitettävä siten, ettei lossia, sen henkilökuntaa, matkustajia, lastia, muuta omaisuutta tai ympäristöä saateta vaaralle alttiiksi. Säännös vastaisi pääosin laivaväkilain 5 §:n 1 momentin säännöstä, mutta siinä viitattaisiin laivaväen sijasta lossin henkilökuntaan ja siitä poistettaisiin sana ”tarpeettomasti”. Pykälässä jo olevaan säännökseen, joka koskee ELY-keskuksen tehtäviä lossin miehityksen osalta, lisättäisiin sana ”tarvittaessa”, mikä vastaa nykykäytäntöä. Miehitystä koskevat säännökset siirrettäisiin momentissa katsastusta koskevien säännösten edelle. 

Momenttiin lisättäisiin myös perussäännös lossin katsastuksesta. Siinä säädettäisiin, että lossi on peruskatsastettava ennen kuin se asetetaan liikenteeseen suomalaisena aluksena ja että lossille on peruskatsastuksen lisäksi tehtävä tarvittaessa uusintakatsastus, vuosikatsastus, välikatsastus ja määräaikainen katsastus. Säännös vastaisi pääosin alusturvallisuuslain 6 luvussa olevaa 51 §:n 1 ja 2 momenttia. Lisäksi säädettäisiin, että muilta osin lossin katsastuksessa noudatetaan, mitä alusturvallisuuslain 6 luvussa säädetään, mikä vastaa nykykäytäntöä. 

Kyseiset perussäännökset olisivat tarpeen, koska momenttiin sisältyy määräyksenantovaltuus lossin katsastuksesta ja siinä säädetään ELY-keskuksen tehtävistä lossin miehityksen osalta. 

Momentista poistettaisiin määräyksenantovaltuus lossin varusteista, koska lossin varusteista annetaan määräyksiä alusturvallisuuslain 23 §:n nojalla. 

1.7  Laki rikesakkorikkomuksista

Rikesakkorikkomuksista annetusta laista kumottaisiin 12 §, jossa säädetään vesiliikennettä koskevista rikkomuksista. Näistä rikkomuksista säädettäisiin uuden vesiliikennelain 8 luvussa. 

1.8  Rikoslaki

23 luku 

1 §.Liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Pykälän 2 momentin 1 kohtaan lisättäisiin ilmaisu ”muu vesikulkuneuvo”. Kohdasta poistettaisiin viittaus vesiliikennelain nojalla annettuihin säännöksiin, sisävesisääntöihin ja kanavista annettuihin säännöksiin ja määräyksiin, koska uuden vesiliikennelain nojalla ei ole tarkoitus antaa asetusta, ja sisävesisäännöt ja kanavia koskevat säännökset on sisällytetty uuteen vesiliikennelakiin. Kohdassa olevaa viittausta meriteiden sääntöihin täsmennettäisiin niin, että kohdassa viitattaisiin tarkemmin yleissopimukseen. Vesiliikennelain rikkomista olisi lähinnä vesiliikennelain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettujen, vesikulkuneuvon käyttämistä koskevien yleisten velvollisuuksien, kuten huolellisuuden ja varovaisuuden, noudattamatta jättäminen, 1 luvun 6 §:n 1 tai 3-4 momentin kuljettajaa tai luovuttajaa koskevien säännösten rikkominen ja lain 2 luvun vesiliikenteen sääntöjä ja vesiliikenteen ohjaamista koskevien, päällikön vastuulla olevien velvollisuuksien laiminlyönti. Lisäksi edellytettäisiin edelleen, että teko olisi omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Pykälän yhtenäisyyden vuoksi momentissa olisi yhä yhtä yleisluontoinen viittaus lakiin kuin muissa, eri liikennemuotoja koskevissa pykälän momenteissa, joita tässä yhteydessä ei ole tarkoitus muuttaa. 

2 §.Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Nykyisen pykälän 2 momentin 1 kohtaan lisättäisiin ilmaisu ”muu vesikulkuneuvo”. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa viitataan asianmukaisen tähystyksen laiminlyöntiin, olosuhteisiin nähden turvallisen nopeuden noudattamatta jättämiseen ja väistövelvollisuuden noudattamatta jättämiseen yhteentörmäämisen vaarassa. Kohdassa viitattaisiin tästä lähtien näiden sijasta uuden vesiliikennelain 2 luvun 12 §:n turvallista kulkua ja nopeutta, 13 §:n yhteentörmäämisen vaaraa ja sen välttämistä ja 14 §:n ohittamista, kohtaamista ja väistämistä koskeviin säännöksiin. Kyseisessä 2 luvussa velvoitetaan vesiliikennelaissa ja merilaissa tarkoitettu päällikkö noudattamaan vesiliikenteen sääntöjä. Mainitun 12 §:ssä tarkoitetun asianmukaisen tähystyksen laiminlyönti tarkoittaisi muun muassa sitä, että vesikulkuneuvosta ei pidettäisi näkö- ja kuulohavaintojen avulla tai muilla käytettävissä olevilla keinoilla tähystystä toimintaympäristössä tapahtuvien merkittävien muutosten kuten yhteentörmäysvaaran, karilleajovaaran tai muun merenkululle aiheutuvan vaaran vuoksi. Tähystyksen laiminlyöntiä olisi myös jättää huomiotta turvallista navigointia vaarantavia tekijöitä kuten hädässä olevat aluksia, lentokoneita, haaksirikkoisia, hylkyjä tai hylkytavaroita. Saman pykälän 2 momentin laiminlyöntiä olisi vesikulkuneuvon ohjailu voimassa olevan nopeusrajoituksen vastaisesti tai olosuhteisiin nähden väärin valitulla nopeudella niin, että yhteentörmäämisen vaaraa ei estettäisi tai ympäristölle aiheutettavaa vahinkoa ei vältettäisi. 

Mainitun vesiliikennelain 13 §:n laiminlyöntiä olisi yleinen yhteentörmäämisen vaaran arvioinnin laiminlyönti ajoissa tai yhteentörmäämisen riittävän estämisen laiminlyönti. 

Mainitun vesiliikennelain 14 §:n laiminlyöntiä osoittaisi erityisen varovaisuuden noudattamatta jättäminen ohittamis-, kohtaamis- ja väistämistilanteessa kuten meriteiden sääntöjen pykälässä mainitun osan B eri alusten väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen eri tilanteissa. Kyseisen pykälän velvoitteiden laiminlyöntiä olisi myös muun muassa ohittaminen kanavassa muun muassa sulun odotussataman tai sillan kohdalla ja sukellustoimintaa harjoittavan sivuuttaminen noudattamatta asianmukaista varovaisuutta. Kyseisessä pykälässä tarkoitettuja päällikön velvoitteita on selitetty tarkemmin edellä ehdotetun lain 2 luvun 14 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Kohdassa olevaa viittausta meriteiden sääntöihin muutettaisiin niin, että kohdassa viitattaisiin tarkemmin kyseiseen yleissopimukseen. Yleissopimuksen ohjaus- ja kulkusäännöt sisältävät muun muassa turvallisen nopeuden arvioinnissa huomioon otettavat tekijät, alusten keskinäiset velvollisuudet väistämistilanteissa ja sen, miten alusten on toimittava näkyvyyden ollessa rajoitettu. Yleissopimuksen valoja ja merkkikuvioita koskevat säännöt sisältävät muun muassa valojen näkyvyyttä koskevat säännöt ja ääni- ja valomerkkejä koskevat säännöt muun muassa ohjailu- ja varoitusmerkkien käyttösäännöt. Pykälän soveltaminen edellyttäisi yhä sitä, että rikos olisi omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. 

48 luku 

3 §. Ympäristörikkomus. Pykälän 4 momentissa muutettaisiin viittauksia vesiliikennelakiin. Siinä viitattaisiin nykyisen vesiliikennelain 5 §:n sijasta uuden vesiliikennelain 1 luvun 5 §:n 1 momenttiin ja 2 lukuun ja nykyisen vesiliikennelain 15 ja 16 §:n sijasta uuden vesiliikennelain 5 luvun 101 §:ään. Uuden vesiliikennelain 1 luvun 5 §:ssä säädetään vesikulkuneuvolla käyttämistä koskevista yleisistä velvollisuuksista, 2 luvussa vesiliikenteen säännöistä ja vesiliikenteen ohjaamisen periaatteista ja 5 luvun 101 §:ään on yhdistetty muutettuina nykyisen vesiliikennelain 15 ja 16 §:ssä säädetyt alueelliset ja vesikulkuneuvotyyppiä koskevat kiellot ja rajoitukset. 

1.9  Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa

4 §. Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi kuuluvat rikokset. Pykälän 8 kohdassa päivitettäisiin viittaus uuteen vesiliikennelakiin. 

1.10  Laki sakon ja rikesakon määräämisestä

3 §.Toimivaltaiset virkamiehet ja sakkomääräyksen soveltamisala. Pykälästä poistettaisiin viittaus vesiliikennelain nojalla annettuihin säännöksiin, koska uuden vesiliikennelain nojalla ei ole tarkoitus antaa säännöksiä. Viittaus määräyksiin jätettäisiin. 

Pykälän 2 momentin 11 kohdasta poistettaisiin viittaus vesikulkuneuvorekisteristä annettuun lakiin, koska kyseinen laki kumotaan.