7.1
Rehulaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Tavoite. Ehdotetun lain yleisenä tavoitteena on varmistaa, että eläinten ruokintaan käytettävät rehut eivät aiheuta vaaraa eläinten tai ihmisen terveydelle eikä ympäristölle. Rehujen turvallisuudesta säädetään myös yleisessä elintarvikeasetuksessa. Rehua ei asetuksen mukaan pidetä turvallisena, jos katsotaan, että sillä on haitallinen vaikutus ihmisen tai eläimen terveydelle. Välillisesti säännöksillä pyritään turvaamaan myös, että eläimistä saatavat elintarvikkeet eivät rehusta johtuvista syistä aiheuta vaaraa kuluttajien terveydelle. Eläinperäisten tuotteiden laatu ja tuotannon tehokkuus riippuvat ratkaisevasti ruokintaan käytettyjen rehujen laadusta ja turvallisuudesta. Jäljitettävyys on keskeinen rehujen turvallisuutta takaava tekijä. Sen avulla voidaan määräyksenvastaiset rehut poistaa markkinoilta ja eläintiloilta. Lisäksi jäljitettävyys on tärkeää rehuista annettavien tietojen oikeellisuutta tai totuudenmukaisuutta selvitettäessä. Rehusta annettavien tietojen totuudenmukaisuudella ja riittävyydellä on keskeinen merkitys rehujen oikean ja turvallisen käytön edellytysten takaamisessa. Myös kuluttajan taloudellisten etujen suojaamiseksi rehuista annettavien tietojen on oltava totuudenmukaisia ja riittäviä eivätkä ne saa johtaa kuluttajaa harhaan.
Lain tavoitteena on rehujen turvallisuuden lisäksi edistää lain soveltamisalan osalta rehualan toimijoiden toimintaedellytyksiä. Selkeät ja johdonmukaiset vaatimukset parantavat toimijoiden oikeusvarmuutta. Toimimalla laissa ja sen nojalla säädettyjen vaatimusten mukaisesti toimijat varmistavat toimintansa lainmukaisuuden ja turvaavat omalta osaltaan lain tarkoituksen toteutumisen. Tämä parantaa toimijoiden toimintaedellytyksiä ja menestymismahdollisuuksia markkinoilla ja pienentää taloudellisia riskejä muun muassa takaisinvedoista.
2 §.Soveltamisala. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi rehuihin ja niiden käsittelyyn, rehualan toimijoihin, laboratorioihin sekä valvontaan kaikissa rehujen tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheissa alkutuotannosta markkinoille saattamiseen ja rehun käyttöön. Lain soveltamisalaan kuuluisi kaikkien eläinten rehut, myös pikkulintujen ja ihmisravinnoksi metsästettävän luonnonvaraisen riistan rehut. Rehujen turvallisuuden, koostumuksen, alkuperän ja muiden niitä koskevien vaatimustenmukaisuuden varmistamisen kannalta on tärkeää, että laki kattaa rehuketjun kokonaisuudessaan. Laki koskisi rehun vastikkeellisen luovutuksen lisäksi myös vastikkeetonta luovutusta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin soveltamisalan rajauksesta.
Lakia ei sovellettaisi rehuun tai sen käsittelyyn, jota käytetään tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten ruokintaan. Lain 23 ja 24 §:ää sovellettaisiin kuitenkin tieteellisessä kokeessa elintarviketuotantoeläimen ja turkiseläimen rehun lisäaineena käytettävään aineeseen, jota ei ole hyväksytty kyseiseen tarkoitukseen. Rehuhygienia-asetuksen mukaisesti kansallisesti voidaan sallia ei-hyväksyttyjen lisäaineiden käyttö tieteellisessä kokeessa, kun tällaisen käytön valvonta on järjestetty.
3 §.Euroopan unionin rehulainsäädäntö. Pykälässä säädetään lain soveltamisalaan kuuluvan Euroopan unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta ja valvonnasta. EU-lainsäädännössä on paljon rehuja, rehualan toimijoita ja rehuvalvontaa koskevia säädöksiä. Valtaosa luetelluista säädöksistä on EU-asetuksia, jotka ovat yleisesti sitovia ja kaikilta osin velvoittavia. Asetuksia sovelletaan sellaisinaan kaikissa jäsenvaltioissa, mutta asetusten soveltaminen voi edellyttää kansallisia täytäntöönpanotoimia. Asetuksissa asetetaan rehualan toimijoille velvoitteita, joiden noudattamista viranomaisten tulee valvoa. Lain säännöksiä, joissa viitataan Euroopan unionin jäsenvaltioihin, sovelletaan myös Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen edellyttämässä laajuudessa Euroopan talousalueeseen ja sen jäsenvaltioihin.
4 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Rehujen turvallisuuden varmistamiseksi noudatetaan ehdotetun rehulain sekä sen nojalla annettavien alemmanasteisten säädösten lisäksi, mitä muissa laeissa tai niiden nojalla säädetään. Pykälässä selvennettäisiin lain suhdetta muuhun kansalliseen lainsäädäntöön, jossa säännellään rehuista tai rehualan toiminnanharjoittamiseen liittyvistä asioista.
5 §.Määritelmät. Pykälään on koottu laissa esiintyvien käsitteiden määritelmät. EU-lainsäädännössä oleviin määritelmät on kuvattu viittaamalla kyseessä olevan EU-säädöksen säännöksiin, joissa määritelmät ovat. Suuri osa keskeisistä määritelmistä on EU-säädöksissä. Tämän lisäksi on joitain kansallisia määritelmiä:
Kohdan 7 lääkerehulla tarkoitettaisiin kaikkia eläinlääkkeen tai -lääkkeiden ja rehun sekoituksia, jotka on valmistettu markkinoille saattamista varten valmiiksi ja tarkoitettu sellaisenaan eläimille syötettäväksi sairautta parantavien tai ehkäisevien tai muiden lääkkeellisten ominaisuuksiensa vuoksi. Tilalla tai muussa eläintenpitoyksikössä tapahtuva lääkkeen ja rehun sekoittaminen ei ole lääkerehun valmistusta vaan lääkkeen annostelua ja antamista eläimille silloin kuin kyseinen lopputuote käytetään ainoastaan kyseisen tilan tai eläintenpitoyksikön eläimille eikä sitä myydä tai muutoin luovuteta tilalta tai eläintenpitoyksiköstä. Lääkerehun määritelmä vastaisi lääkkeitä sisältävien rehujen valmistusta, markkinoille saattamista ja käyttöä koskevista vaatimuksista yhteisössä annetun neuvoston direktiivin 90/167/ETY määritelmää.
Kohdan 9 haitallisella aineella tarkoitettaisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston haitallisten aineiden direktiivin (2002/32/EY) artiklan 2 kohdan l mukaisia aineita tai tuotteita, taudinaiheuttajia lukuun ottamatta, joita on eläinten rehuksi tarkoitetussa tuotteessa ja/tai tuotteen yhteydessä ja joka aiheuttaa mahdollisen vaaran eläinten tai ihmisten terveydelle taikka ympäristölle tai voi vaikuttaa kielteisesti kotieläintuotantoon. Haitallisella eliöllä tarkoitettaisiin rehun hygieenistä laatua huonontavia tai tautia aiheuttavia mikro-organismeja.
Kohdan 11 rehualan toimijalla tarkoitettaisiin toimijaa, joka harjoittaa mitä tahansa vaihetta rehun tuotantoon, käsittelyyn, jalostukseen, varastointiin, kuljetukseen tai jakeluun liittyen. Rehualan toimijalla tarkoitettaisiin myös yleisen elintarvikeasetuksen mukaisesti viljelijää ja kotieläintuottajaa, joka tuottaa, jalostaa tai varastoi rehuja omistamiensa elintarviketuotantoon käytettävien eläinten ruokkimiseksi. Elintarviketuotantoeläimellä tarkoitettaisiin rehualan toimija määritelmän yhteydessä eläintä, jota ruokitaan, kasvatetaan tai pidetään ihmisravinnoksi tarkoitetun elintarvikkeen tuotantoa varten sekä eläintä, jota voidaan käyttää elintarvikkeena. Se voisi olla myös eläin, jota ei käytetä ravinnoksi, mutta joka kuuluu sellaiseen eläinlajiin, jota yleensä käytetään unionissa ihmisravinnoksi. Elintarviketuotantoeläimiä olisivat esimerkiksi vesiviljelyeläimet, hevoset, tarhatut ja ihmisravinnoksi metsästettävät luonnonvaraiset riistaeläimet, lihantuotantokanit sekä mehiläiset ja muut hyönteiset. Vastaavasti lemmikkieläimellä tarkoitettaisiin sellaiseen eläinlajiin kuuluvaa muuta kuin elintarviketuotantoeläintä, jota ruokitaan, kasvatetaan tai pidetään mutta ei tavallisesti käytetä ihmisravinnoksi unionissa. Lemmikkieläinten ohella muita kuin elintarviketuotantoeläimiä olisivat esimerkiksi turkiseläimet, talviruokittavat pikkulinnut, kenneleiden koirat sekä eläintarhoissa ja sirkuksissa pidettävät eläimet.
Rehualan toimija määritelmästä seuraa, ettei rehualan toimija olisi toimija, joka tuottaa, jalostaa tai varastoi rehuja omistamiensa muiden kuin elintarviketuotantoon käytettävien eläinten ruokkimiseen. Rehualan toimija ei olisi myöskään toimija, jonka harjoittama alkutuotannon toiminta kohdistuisi muun kuin toimijan omistaman tai hallitseman elintarviketuotantoon käytettävän eläimen ruokkimiseen. Tällainen eläin olisi esimerkiksi ihmisravinnoksi metsästettävä luonnonvarainen riistaeläin. Mehiläistarhaajilla ei olisi ilmoitusvelvollisuutta rehualan toimijaksi rekisteröitymistä varten, ellei mehiläistarhaaja tuota, valmista tai varastoi rehuja mehiläisten ruokintaan. Yksinomaan rehuja käyttävä kotieläintuottaja ei määritelmän mukaan olisi myöskään rehualan toimija. Käytännössä tällä ei kuitenkaan olisi merkitystä rehun käyttöön sisältyvän rehun varastoinnin johdosta.
Koska rehualan toimija käsite on laaja, on siitä tarpeen rajata pois tiettyjä vähäriskisiä toimintoja sekä alkutuotannon että muun kuin alkutuotannon osalta. Rehuhygienia-asetusta ei sovelleta sellaisiin toimijoihin, jotka tuottavat rehua yksityiseen kotikäyttöön tarkoitetun elintarviketuotantoeläimen ruokintaan. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa rehua viljellään lampaalle, kanalle tai sialle, joka myöhemmin itse syödään. Kyseistä asetusta ei myöskään sovelleta lemmikkieläinten ruoan vähittäiskauppaan. Lemmikkieläinten ruoan vähittäiskaupan osalta ei olisi merkitystä, tapahtuuko myynti kiinteässä myyntipisteessä vai verkkokaupassa internetissä. Ilmoitusvelvollisuutta rehualan toimijaksi rekisteröitymistä varten ei olisi myöskään sellaisella lemmikkieläinten ruoan sisämarkkinakauppaa harjoittavalla toimijalla, joka hankkisi lemmikkieläinten ruokaa yksinomaan omassa vähittäiskaupassaan tapahtuvaa myyntiä varten. Ilmoitusvelvollisuutta rehualan toimijaksi rekisteröitymistä varten ei olisi myöskään toimijalla, joka harjoittaisi paikallisella tasolla tapahtuvaa rehun alkutuotannon pienten määrien suoria toimituksia paikallisille maatiloille käytettäviksi näillä maatiloilla tai vastaavilla alkutuotantopaikoilla. Poikkeuksesta on jo aiemmin säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa rehualan toiminnanharjoittamista siten, ettei ilmoitusvelvollisuutta rehualan toimijaksi rekisteröitymiseen ole toimijalla, joka yksinomaan toimittaa korkeintaan kolmen hehtaarin pinta-alalla vuosittain tuottamiansa alkutuotannon tuotteita suoraan paikalliselle maatilalle tai vastaavalle toimijalle siellä käytettäväksi (MMMa 548/2012). Kansallisesti on myös jo aiemmin säädetty, ettei rehualan toimijana pidetä hoito- tai vapaa-ajankalastusta harjoittavaa. Hoitokalastuksella tarkoitetaan vesistön kunnostusmuotoa, jossa rehevöityneestä vesistöstä poistetaan pääsääntöisesti särkikaloja.
Kohdan 14 tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheilla tarkoitettaisiin mitä tahansa vaihetta, rehun alkutuotannosta sen varastointiin, kuljetukseen, jakeluun, myyntiin tai toimittamiseen asti edellä mainitut vaiheet mukaan luettuna. Määritelmään tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaihe sisältyy myös sisämarkkinakauppa, tuonti ja vienti. Rehun valmistus kattaa myös rehun jalostuksen, kuten rypsin puristamisen.
Voimassaolevan lain kohdan 22 maahantuonti ja kohdan 23 maastavienti määritelmät poistettaisiin tarpeettomina. Jatkossa viennillä tarkoitettaisiin vientiä muuhun kuin Euroopan unionin jäsenvaltioon ja tuonnilla tuontia muusta kuin Euroopan unionin jäsenvaltiosta.
Kohdan 25 erityisen riskialttiilla rehulla tarkoitettaisiin rehua, johon yleisen elintarvikeasetuksen 50 artiklassa tarkoitetun elintarvikkeiden ja rehujen nopean hälytysjärjestelmän (RASFF) mukaisten ilmoitusten tai tieteellisten riskinarviointien perusteella sisältyy muita rehuja suurempi salmonellariski. Määritelmä kattaisi kaikki salmonellaserotyypit.
Yleisen periaatteen mukaan mitä tässä laissa säädetään Euroopan unionista tai Euroopan unionin jäsenvaltioista, koskee myös Euroopan talousaluetta ja siihen kuuluvia valtioita eli Islantia, Norjaa ja Liechtensteinia.
2 luku Rehuja koskevat vaatimukset
6 §.Rehujen yleiset laatuvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin yleisistä rehujen laatua koskevista vaatimuksista, joiden mukaan rehujen tulee olla lainsäädännön vaatimusten mukaisia, aitoja, hyvälaatuisia ja turvallisia, sekä eläinten ravitsemukseen sopivia. Rehujen aitoudella tarkoitettaisiin sitä, että rehuaineesta käytettävän nimen tulee vastata rehuaineesta annettua kuvausta, ja että rehuaineen kasvitieteellisen puhtauden on oltava vähintään 95 prosenttia. Rehujen yleisistä laatuvaatimuksista säädetään myös Euroopan unionin lainsäädännössä, jota sovelletaan yhdessä tämän lain kanssa. Euroopan unioniin tuotavien rehujen tulee täyttää yleisen elintarvikeasetuksen 11 artiklassa ja sieltä vietävien rehujen 12 artiklassa asetetut vaatimukset. Tuotavien ja vietävien rehujen on oltava unionin rehulainsäädännön mukaisia, elleivät tuojamaan viranomaiset muuta vaadi tai ellei tuojamaan lainsäädännöstä muuta johdu. Rehuja, jotka eivät täytä unionin rehulainsäädännön mukaisia määräyksiä, saa viedä ainoastaan edellyttäen, että kohdemaan toimivaltaiset viranomaiset ovat nimenomaisesti siihen suostuneet. Sellaisia rehuja, jotka eivät ole turvallisia ei saa viedä edes kohdemaan suostumuksella.
Pykälän 2 momentin mukaan rehu ei saisi sisältää sellaisia määriä haitallisia aineita, tuotteita tai eliöitä, että sen käytöstä voisi aiheutua varaa ihmisten tai eläinten terveydelle tai turvallisuudelle taikka ympäristölle. Edelleen rehuihin sovelletaan torjunta-ainejäämien enimmäismääristä kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja rehuissa tai niiden pinnalla sekä neuvoston direktiivin 91/414/ETY muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 396/2005. Salmonellan osalta pykälään on otettu erityismaininta, jonka mukaan rehussa ei saa esiintyä salmonellabakteeria.
Haitallisten aineiden ja tuotteiden sallituista enimmäispitoisuuksista rehuissa säädetään komission asetuksilla haitallisista aineista eläinten rehuissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/32/EY liitteen I muuttamisesta.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
7 §.Rehuaineet. Pykälän 1 momentin mukaan rehuaineiden tulee olla laadultaan, koostumukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuvat eläinten ruokintaan. Rehuaineiden pitää täyttää niille asetetut kemiallista, fyysistä ja mikrobiologista sekä terveydellistä laatua koskevat vaatimukset. Rehuaineista säädetään markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa asetuksessa.
Yhteisön rehuaineluettelo on julkaistu ja sitä päivitetään markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen 24 ja 26 artiklan mukaisesti. Kyseisessä rehuaineluettelossa luetellaan ja luonnehditaan tavallisimmat unionissa markkinoilla olevat rehuaineet. Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä ja sen käyttö on rehualan toimijoille vapaaehtoista lukuun ottamatta rehuaineen nimen käyttöä.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
8 §.Erityisravinnoksi tarkoitetut rehut. Erityisravinnoksi tarkoitetun rehun markkinoille saattamisen ehdoista ja käyttötarkoitusluettelon päivittämisestä säädetään markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa asetuksessa. Pykälän 1 momentin mukaan erityisravinnoksi tarkoitettujen rehujen tulisi olla laadultaan, koostumukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan eläinten erityisiin ravitsemuksellisiin tarpeisiin soveltuvia.
Pykälän 2 momentin mukaan vain sellaisia erityisravinnoksi tarkoitettuja rehuja saisi saattaa markkinoille, joiden käyttötarkoitukset ja tärkeimmät ravitsemukselliset ominaisuudet vastaavat erityisravinnoksi tarkoitetun rehun käyttötarkoitusluettelossa tarkoitettua tarkoitusta. Erityisravintoasetuksessa annetaan erityisravinnoksi tarkoitettuja rehuja koskevat yleiset määräykset ja käyttötarkoitusluettelo, jossa määritellään tärkeimmät ravitsemukselliset ominaisuudet. Komissio päivittää luetteloa hakemusten perusteella. Komissio voi tarvittaessa pyytää hakemuksesta EFSA:n riskinarvioinnin. Liitteen päivitystä koskeva käsittely tapahtuu keskitetysti unionitasolla sääntelykomiteamenettelyssä.
Pykälän 3 momentin mukaan erityisravinnoksi tarkoitetun rehun käyttötarkoitusluettelosta ja näitä rehuja koskevista yleisistä määräyksistä säädettäisiin markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen 10 artiklassa ja erityisravintoasetuksessa. Erityisravinnoksi tarkoitettujen rehujen käyttötarkoitusluettelosta on aiemmin säädetty komission direktiivillä 2008/38/EY erityisravinnoksi tarkoitettujen rehujen käyttötarkoitusten luettelosta. Kyseisen direktiivin on kumonnut erityisravintoasetus, jonka soveltaminen alkaa 25.12.2020. Jatkossa dieettirehu -termin sijaan käytettäisiin termiä erityisravinnoksi tarkoitettu rehu.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
9 §.Rehun lisäaineet. Lisäaineasetuksella säädetään rehun lisäaineiden turvallisuusarvioinnista, hyväksymisestä ja merkinnöistä. Riskinarvioinnista vastaa EFSA. Hyväksynnän myöntämistä koskeva käsittely tapahtuu keskitetysti unionitasolla sääntelykomiteamenettelyssä. Vain sellaisia rehun lisäaineita saa saattaa markkinoille, käyttää rehujen valmistukseen ja eläinten ruokintaan sekä tuoda, jotka ovat hyväksytty lisäaineasetuksen mukaisesti.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
10 §.Muuntogeeniset rehut. Gm-elintarvike- ja rehuasetuksella säädetään muuntogeenisten rehujen turvallisuusarvioinnista, hyväksymisestä ja merkinnöistä. Riskinarvioinnista vastaa EFSA. Hyväksynnän myöntämistä koskeva käsittely tapahtuu keskitetysti unionitasolla sääntelykomiteamenettelyssä. Vain sellaisia muuntogeenisiä rehuja saa saattaa markkinoille, käyttää rehujen valmistukseen ja eläinten ruokintaan sekä tuoda, jotka ovat hyväksytty Gm-elintarvike- ja rehuasetuksen mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia säännöksiä gm-elintarvike- ja rehuasetuksen edellyttämistä kansallisesta yhteysviranomaisesta, muuntogeenisten rehujen turvallisuusarvioinnista sekä muuntogeenisten rehujen hyväksymistä koskevan kansallisen kannan muodostamisesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
11 §.Rehuseokset. Rehuseosten tulee olla laadultaan, koostumukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuvat eläinten ruokintaan. Rehuseos saisi sisältää vain 7-10 §:ssä tarkoitettuja, niille säädetyt vaatimukset täyttäviä rehuja. Rehuseoksista säädetään markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa asetuksessa.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
12 §.Lääkerehut. Lääkerehuista säädetään neuvoston direktiivillä 90/167/ETY lääkkeitä sisältävien rehujen valmistusta, markkinoille saattamista ja käyttöä koskevista vaatimuksista yhteisössä. Pykälän 1 momentin mukaan lääkerehun valmistuksessa saisi käyttää vain lääkettä, joka on hyväksytty Euroopan yhteisön keskitetyllä menettelyllä tai jolle Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus on lääkelain nojalla myöntänyt myyntiluvan tai muun kulutukseen luovuttamisluvan.
Voimassa olevan lain nojalla lääkerehuista on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Pykälän 5 momentin mukaan tarkempia säännöksiä lääkerehun valmistusta koskevista vaatimuksista, valmistusta ja luovutusta koskevasta kirjanpidosta, toiminnan järjestämisestä, lääkerehun määräämisestä ja luovutuksesta, sekä tuonnista annettaisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
13 §.Rehusta annettavia tietoja koskevat yleiset vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin yleisistä vaatimuksista koskien rehusta annettavia tietoja. Säännös koskee rehuista eri tavoin markkinoinnin yhteydessä, kuten pakkauksessa, esitteessä, mainoksessa tai sähköisesti, esimerkiksi internetissä, annettavia tietoja. Rehusta annettavien tietojen tulee olla totuudenmukaisia. Rehusta annettavat tiedot eivät myöskään saa olla harhaanjohtavia. Harhaanjohtavien tietojen antaminen on kiellettyä myös yleisen elintarvikeasetuksen 16 artiklan mukaan. Myös sinänsä totuudenmukaisten tietojen antaminen voi olla harhaanjohtavaa, jos esimerkiksi jokin olennainen seikka jätetään mainitsematta. Silloin kun rehun myynnissä on kyse kuluttajankaupasta, kuten lemmikkieläinruoan myynnistä kuluttajalle, tiedonantovelvoitteista säädetään myös muualla kuin tässä laissa.
Rehusta annettavia tietoja koskevista yleisistä vaatimuksista säädetään markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa asetuksessa.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
14 §.Rehujen merkintävaatimukset. Rehuaineiden ja rehuseosten pakollisista merkinnöistä ja niiden esittämisestä säädetään Euroopan unionin rehulainsäädännössä ja rehun lisäaineiden ja esiseosten merkinnöistä lisäaineasetuksessa. Rehuaineista ja rehuseoksista voitaisiin antaa pakollisten merkintöjen ohella myös muita tietoja, jos ne ovat yksiselitteisiä sekä mitattavissa ja perusteltavissa olevia ja markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen yleisten periaatteiden mukaisia.
Pykälän 2 momentin mukaan lemmikkieläinten rehuseoksiin voitaisiin yksittäisen rehuaineen erityisnimen sijaan merkitä sen ryhmän nimi, johon rehuaine kuuluu markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen yleisten periaatteiden mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa viitattaisiin markkinoille saattamista ja käyttöä koskevaan asetukseen säännösten vastaisen rehuaineen ja rehuseoksen merkintöjen osalta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin rehuaineiden, rehuseosten ja rehun lisäaineiden pakkauksissa, saateasiakirjoissa ja etämyynnin yhteydessä käytettävästä kielestä. Pääsäännön mukaisesti kaikissa loppukäyttäjille suoraan tai välillisesti tarkoitetuissa rehuissa (rehuaineet, rehuseokset, lisäaineet) tulisi olla sekä suomen- että ruotsinkieliset merkinnät riippumatta siitä, missä maassa rehu on valmistettu. Loppukäyttäjällä tarkoitettaisiin kotieläintuottajaa tai kuluttajaa, joka käyttää rehun omistamansa tai hallitsemansa eläimen, mukaan lukien turkis- ja lemmikkieläimen, ruokintaan. Pääsääntöön olisi kuitenkin kolme poikkeusta. Ensimmäisen mukaisesti rehuissa, joita myydään vain yksikielisissä kunnissa, voitaisiin käyttää näiden kuntien kielellä olevia yksikielisiä merkintöjä. Edelleen kaksikielisissä kunnissakin myyntipaikalla pakattuun rehuun (esimerkiksi lemmikkieläinkaupan irtona myymiin linnunsiemeniin) voisi liittää vain joko suomen - tai ruotsinkieliset merkinnät. Toimijalla tulisi kuitenkin olla käytössään sekä suomen- että ruotsinkielisiä etikettejä ja/ tai saateasiakirjoja kunkin asiakkaan tarpeen mukaisesti. Kaksi edellä mainittua poikkeusta noudattaisivat kielilain 423/2003 34 §:n säännöksiä. Kolmannen poikkeuksen mukaisesti irtorehun saateasiakirjaan voitaisiin tehdä merkinnät kyseisen loppukäyttäjän äidinkielellä tilanteessa, missä rehun valmistaja toimittaa irtorehun suoraan loppukäyttäjälle. Vastaava menettely olisi mahdollista myös tilanteessa, missä rehualan alkutuotannon toimija toimittaa rehua toiselle rehualan alkutuotannon toimijalla. Äidinkielellä tarkoitettaisiin suomen tai ruotsin kieltä. Kotieläintuottajien hankkima rehu on pääsääntöisesti irtorehua, joka toimitetaan rehutehtaalta suoraan tilalle. Asiakkuussuhteet rehun valmistajan (myyjän) ja ostajan (kotieläintuottajan) välillä ovat yleensä vakiintuneita, jolloin asiakkaan äidinkieli on rehun myyjän tiedossa. Myös rehun alkutuotannon toimijoiden välinen rehukauppa on yleistä. Myös tällöin toisen osapuolen äidinkieli on pääsääntöisesti rehun toimittajan tiedossa. Edellä mainituista syistä johtuen olisi tarpeen poiketa kielilaissa säädetystä yleisestä kaksikielisyysvaatimuksesta. Muissa kuin edellä tarkoitetuissa rehualan toimijoiden välisissä liiketoiminnoissa rehujen merkinnät olisi tehtävä suomen tai ruotsin kielellä. Säännös vastaisi markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen 14 artiklan 1 kohtaa. Elinkeinonharjoittajien välisessä liiketoiminnassa rehua ei pidetä kielilain 34 §:n tarkoittamana kulutushyödykkeenä. Rehualan alkutuotannon toimijan osalta on huomattava, että toimijalla on mahdollinen kaksoisrooli sekä rehun toimittajana (esimerkiksi viljan myynti) että hankkijana (esimerkiksi täysrehun osto). Rehualan alkutuotannon toimijan toimittaessa esimerkiksi viljaa rehutehtaalle, häntä koskisi yleiseen elinkeinonharjoittajien väliseen liiketoimintaan liittyvä säännös.
Pykälän 5 momentin mukaan rehuaineista ja rehuseoksista ilmoitettavien energia- ja valkuaisarvojen tulee perustua Luonnonvarakeskuksen julkaisemiin laskentaperusteisiin, ellei Euroopan unionin lainsäädännössä muuta säädetä. Luonnonvarakeskus on julkaissut laskentaperusteet märehtijöiden, sikojen, hevosten ja turkiseläinten rehuille.
Pykälän 6 momentin mukaan tarkempia säännöksiä rehuaineiden ja rehuseosten energia- ja valkuaisarvon määrittämisestä, ilmoittamisesta ja merkitsemisestä sekä lemmikkieläinten rehuseosten rehuaineryhmistä annettaisiin maa - ja metsätalousministeriön asetuksella.
Pykälä vastaisia asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
15 §.Rehujen pakkausvaatimukset. Rehujen on oltava turvallisesti ja tuotteen ominaisuudet huomioon ottaen asianmukaisesti pakattuja.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin Euroopan unionin rehujen pakkausvaatimuksia koskevaan lainsäädäntöön.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
16 §.Tilapäiset rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin Ruokaviraston oikeudesta tilapäisesti kieltää rehun valmistus, markkinoille saattaminen, käyttö, tuonti ja vienti taikka rajoittaa niitä sekä määrätä kielletyt rehut poistettaviksi markkinoilta sekä alkutuotantopaikkojen tai muiden hallussapitäjien varastoista, jos on perusteltua syytä olettaa, että rehu voi aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle tai ympäristölle.
Pykälän tarkoituksena olisi, toisin kuin yksittäistapauksia koskevissa 50 ja 52 §:ssä, toimia yleisluonteisempana lausekkeena. Pykälän mukainen rajoitus voisi koskea esimerkiksi tiettyä rehutyyppiä tai rehuainetta yksittäisen rehuerän sijaan. Rehun tai toiminnan määräyksenvastaisuutta ei vaadittaisi. Kriteerinä olisi sen sijaan epäilty vaarallisuus. Tilapäinen rajoitus voitaisiin antaa esimerkiksi tilanteessa, jossa tietyn rehuaineen epäilty vaarallisuus halutaan selvittää ja kyseistä rehuainetta sisältävät rehut asetetaan käyttökieltoon tutkimusten ajaksi.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto voisi myöntää yksittäisiä lupia 1 momentissa kuvatusta rajoituksesta poikkeamiselle, jos voidaan varmistua siitä, että vaaraa ihmisen tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle ei aiheudu.
3 luku Toiminnan harjoittamisesta koskevat vaatimukset
17 §.Toiminnan järjestäminen. Pykälässä säädettäisiin rehualan toimijoiden yleisestä velvollisuudesta järjestää toimintansa siten, että toiminnalle ja rehuille Euroopan unionin lainsäädännössä, ehdotetussa laissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä asetetut vaatimukset täyttyvät. Säännöksellä halutaan korostaa sitä, että ensisijainen vastuu rehujen turvallisuudesta ja muusta määräysten mukaisuudesta olisi rehualan toimijalla. Rehualan toimijoiden vastuusta rehujen turvallisuudesta sekä vaatimusten vastaisten rehujen markkinoilta poistamisesta säädetään yleisessä elintarvikeasetuksessa siltä osin kuin kyseessä on elintarviketuotantoeläimille tarkoitetut rehut. Yleisen elintarvikeasetuksen turvallisuusvaatimuksia sovelletaan tässä laissa ja sen nojalla annettavissa alemman asteisissa säädöksissä myös muiden kuin elintarviketuotantoeläinten rehuihin. Yleisen elintarvikeasetuksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuotannon, jalostuksen ja jakelun vaiheissa toimivien rehualan toimijoiden on vastuullaan olevissa toiminnoissa huolehdittava siitä, että rehut täyttävät niiden toiminnan kannalta asiaankuuluvat lainsäädännön vaatimukset ja varmistettava, että kyseiset vaatimukset täyttyvät. Rehualan toimijan velvollisuudesta järjestää toimintansa omavalvonta säädetään rehuhygienia-asetuksen 5—7 artiklassa. Asetuksen 5 artiklan mukaan erityiset vaatimukset mikrobiologisten kriteereiden noudattamiseksi vahvistetaan komitologiamenettelyllä. Asetuksen 6 artiklan mukaan toimijoiden, lukuun ottamatta tiettyjä alkutuotantoon liittyviä toimia, olisi laadittava ja toteutettava HACCP-periaatteisiin perustuva yksi tai useampi kirjallinen menettely ja pidettävä niitä yllä. HACCP -järjestelmällä tarkoitetaan vaara-analyysin ja kriittisten valvontapisteiden (Hazard Analysis and Critical Control Points) järjestelmää, jossa kriittisten valvontapisteiden avulla tunnistetaan kaikki mahdolliset vaarat, jotka liittyvät rehuntuotannon kaikkiin vaiheisiin, kuten rehun raaka-aineisiin, tuotantoon, valmistukseen, jakeluun ja käyttöön. HACCP-periaatteet perustuvat Codex Alimentarius -järjestön hyväksymään kansainväliseen ohjeeseen. Asetuksen 7 artiklan mukaan toimijoiden on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tämän vaatimassa muodossa näyttöä siitä, että ne noudattavat 6 artiklan säännöksiä sekä varmistettava, että kaikki 6 artiklan mukaisesti kehitettyjä menettelyjä kuvaavat asiakirjat ovat ajan tasalla.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin ne olosuhteet, kuten tilat, laitteet ja kalusto, joissa rehut olisi valmistettava, varastoitava ja kuljettava. Samoin momentissa annettaisiin ne yleisperiaatteet, joiden mukaan rehuja olisi käsiteltävä, käytettävä, kuljetettava ja varastoitava, jotta ne eivät aiheuttaisi terveys-, turvallisuus- tai ympäristöhaittaa.
Pykälän 3 momentin mukaan vastuu vastaanottajavaltion viranomaisten asettamien rehujen tuontivaatimusten ja mahdollisten kauttakuljetukseen liittyvien vaatimusten selvittämisestä ja täyttämisestä olisi rehualan toimijalla.
Pykälän 4 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset rehujen käsittely-, käyttö-, kuljetus- ja varastointivaatimuksista sekä toimijoiden omavalvonnasta ja laadunvarmistuksessa tehtävistä tutkimuksista. Nämä säännökset koskisivat esimerkiksi rehuhygieniaa, kuten salmonellan saastuttaman rehun käsittelyä. Toimijoiden laadunvarmistuksen osalta säädökset voisivat koskea esimerkiksi laadunvarmistuksessa käytettävien laboratorioiden vaatimuksia ja salmonellatutkimuksia.
Pykälä vastaisi pääsääntöisesti voimassa olevan lain säännöksiä.
18 §.Rehualan toimijan luotettavuus. Pykälässä säädettäisiin rehualan toimijan luotettavuudesta. Valvontaviranomaisilla ei voimassaolevan lain nojalla ole ollut valvontaa tehdessään laillista perustetta selvittää, onko rehualan toimija toimintansa aikana pitänyt huolta julkisoikeudellisten velvoitteittensa hoitamisesta. Julkisten velvoitteiden hoidon laiminlyönti ei myöskään ole vaikuttanut mahdollisuuteen toimia rehualalla. Ongelmat julkisten velvoitteiden hoidossa voivat kuitenkin ilmentää harmaan talouden riskiä. On myös mahdollista, että julkisoikeudellisia velvoitteita laiminlyövä taho saattaa laiminlyödä myös muita toimintaa koskevia säännöksiä, kuten rehujen turvallisuuden varmistamiseksi säädettyjä vaatimuksia. Harmaata taloutta torjumalla edistettäisiin ja tuettaisiin oikeudenmukaisia käytäntöjä rehualalla ja ehkäistäisiin vilpillisiä menettelyjä. Samalla parannettaisiin oikein toimivien ja velvoitteensa täyttävien toimijoiden toimintaedellytyksiä ja edistettäisiin rehellistä kilpailua.
Rehualan tasapuolisen kilpailun sekä harmaan talouden torjunnan kannalta on tärkeää, että alalla toimivat yritykset hoitavat sekä velvoitteensa kuluttajia ja muita toimijoita kohtaan, että myös lakisääteiset velvoitteensa. Veroihin, sosiaalivakuutusmaksuihin sekä Tullin perimiin maksuihin liittyvät laissa säädetyt velvollisuudet ovat erilaisia rekisteröintiä, ilmoittamista sekä suoritteiden maksamista koskevia velvoitteita. Näiden hoitamattomuus voi kuvastaa toimijan taloudellista epäluotettavuutta. Velvoitteitaan laiminlyövä toimija saa muihin verrattuna perusteettomasti etua välttämällä julkisoikeudellisia maksuja ja haittaa toiminnallaan tasapuolista kilpailua esimerkiksi myymällä tuotteitaan muita halvemmalla. Toimijan maksukyvyttömyys lisää myös riskiä väärinkäytöksiin ja velvollisuuksien laiminlyönteihin ja on näin ollen taloudelliseen luotettavuuteen ratkaisevasti vaikuttava seikka.
Toimijan luotettavuutta arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota laiminlyönnin toistuvuuteen ja euromääräiseen suuruuteen, mikäli tämä on mitattavissa. Esimerkiksi yksittäiset, unohdukseen tai huolimattomuuteen rinnastuvat ilmoituslaiminlyönnit tai rahamäärältään pienet maksulaiminlyönnit eivät yleensä osoittaisi rehualan toimijaa epäluotettavaksi. Toimijaa ei tulisi pitää epäluotettavana myöskään, jos esimerkiksi verovelasta on tehty maksusuunnitelma ja sen ehtoja noudatetaan.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että rehualan toimijan tulee olla luotettava. Pykälän 1 momentin mukaan toimijaa ei pidettäisi luotettavana, jos hän on kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana toistuvasti osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta rehujen turvallisuuden varmistamista tai kuluttajien turvallisuutta kohtaan tai jos hän on kolmen arviota edeltävän vuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisen tai jos hän on ulosmittauksen tai muun selvityksen mukaan kykenemätön vastaamaan veloistaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, keitä 1 momentissa tarkoitettu vaatimus luotettavuudesta koskee silloin, kun ilmoituksen tekijänä on oikeushenkilö. Jotta vaatimus luotettavuudesta oikeushenkilön kohdalla täyttyisi, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia. Ehdotuksen mukaan vaatimus luotettavuudesta koskee toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsentä ja varajäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa. Vaatimus luotettavuudesta koskee myös henkilöä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta tai vastaava omistus- tai määräämisvalta, jos kyseessä on muu yhteisö kuin osakeyhtiö.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta ottaa luotettavuuden arvioinnissa huomioon myös toimijaan ja sen vastuuhenkilöihin välittömästi tai välillisesti kytköksissä olevien yritysten ja yhteisöjen velvoitteidenhoito. Momentti sisältää viittauksen yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ään, jossa luetellaan kyseisen lain mukaisesti rekisteröitävät yritykset ja yhteisöt. Yritykseen ja yhteisöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen tai yhteisön osittain tai kokonaan omistavaa osakeyhtiötä tai avoimen yhtiön yhtiömiehenä olevaa osakeyhtiötä. Yritykseen tai yhteisöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi yritykseen tai yhteisöön sen vastuuhenkilön taikka toisen yrityksen tai yhteisön kautta kytkeytyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Osakeyhtiöön välillisesti kytkeytyvä yritys tai yhteisö on esimerkiksi sen hallituksen jäsenen yksin omistama toinen osakeyhtiö tai emoyhtiön omistama sisaryhtiö. Luonnolliseen henkilöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan yritystä tai yhteisöä, jossa hän toimii tai on toiminut vastuuhenkilönä. Luonnolliseen henkilöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin henkilön välittömään yritys- tai yhteisökytkentään välittömästi tai välillisesti kytkeytyviä yrityksiä tai yhteisöjä, kuten emoyhtiötä, jonka tytäryhtiön hallitukseen henkilö kuuluu. Tältä osin valvontaviranomainen voisi tehdä luotettavuuden arviointia edeltävältä kolmelta vuodelta. Tätä vanhempien kytkösten selvittäminen ei siis olisi tarpeen.
Luotettavuuden selvittäminen toimijan tai toimijana olevan oikeushenkilön vastuuhenkilöiden muun yritystoiminnan osalta olisi harkinnanvaraista, mutta ei edellyttäisi sitä, että toimijan luotettavuutta on syytä epäillä. Selvittäminen olisi tarpeen erityisesti silloin, kun pelkästään toimijan taikka tämän vastuuhenkilöiden tietojen perusteella ei olisi mahdollista muodostaa riittävää kuvaa luotettavuuden arvioimiseksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toimija on vasta perustettu osakeyhtiö tai yrityksen vastuuhenkilöissä on tapahtunut huomattavia muutoksia, voisi luotettavuuden arvioimiseksi olla tarpeen selvittää sen vastuuhenkilöiden ja omistajien muu tai aikaisempi yritystoiminta. Mikäli toimijan taikka tämän vastuuhenkilön muussa tai aikaisemmassa yritystoiminnassa on toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyöty 1 momentissa tarkoitettuja velvoitteita, toimijaa tai tämän vastuuhenkilöä ei voitaisi pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla luotettavana. Luotettavuuden selvittäminen 3 momentissa kuvatulla tavalla ei yleensä olisi tarpeen, jos rehualan toimijan ja sen vastuuhenkilöiden toiminta on ollut usean vuoden ajan vakiintunutta eikä ole muutoinkaan herännyt syytä epäillä näiden luotettavuutta.
Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikön toiminnasta säädetään Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetulla lailla (1207/2010). Pykälän 4 momentin mukaan Ruokavirasto voisi toimijan luotettavuuden selvittämiseksi pyytää Harmaan talouden selvitysyksiköltä mainitun lain 5 §:ssä tarkoitettuja velvoitteidenhoitoselvityksiä toimijoista.
Pykälä olisi uusi.
19 §.Rehualan toimijan ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rehualan toimijoiden ilmoitusvelvollisuudesta rehualan toimijaksi rekisteröintiä varten. Rehualan toimijoiden tulisi ilmoittaa toiminnastaan ja sen merkittävistä muutoksista Ruokavirastolle kirjallisesti siten kuin rehuhygienia-asetuksen 9 artiklassa säädetään. Rehuhygienia-asetuksen mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee myös TSE-asetuksen liitteen IV ja sivutuoteasetuksen 11, 13, 17 ja 18 artiklan mukaista toimintaa. Rehuhygienia-asetuksen 9 artiklan mukaan rehualan toimijoiden on tehtävä asianomaiselle viranomaiselle tämän vaatimassa muodossa rekisteröintiä varten ilmoitus valvonnassaan olevista laitoksista, joissa harjoitetaan jotain rehun tuotanto- jalostus- tai jakeluvaiheeseen kuuluvaa toimintaa sekä annettava ajantasaisia tietoja valvonnassaan olevista laitoksista ja ilmoitettava merkittävistä toiminnan muutoksista tai olemassa olevan laitoksen sulkemisesta. Valvonnan järjestämiseksi on välttämätöntä, että viranomainen saa tiedon valvottavista toimijoista ja heidän sijainnistaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että rehualan toimijan olisi ilmoitettava tarvittavat yhteystiedot laitoskohtaisesti. Rehualan toimijan tulisi ilmoittaa yritys- ja yhteisötunnus tai sen puuttuessa henkilötunnus taikka tilatunnus sekä tiedot toiminnan luonteesta tai sen olennaisesta muuttamisesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, mitä tietoja rehualan toimijan tulee vuosittain Ruokavirastolle ilmoittaa valvontaa ja tilastointia varten Ruokaviraston pyytämällä tavalla. Ilmoitusvelvollisuus koskisi sekä valmistukseen käytettäviä että valmistettuja rehuja tuodut ja viedyt rehut eriteltyinä ja sen tulisi sisältää edellä mainittujen määrät sekä tiedot tuotujen rehujen alkuperästä, jolla tarkoitettaisiin maata, josta rehu on Suomeen tuotu ja tarpeen mukaan myös alkuperämaata.
Pykälän 4 momentin mukaan maa ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä rekisteröintiä varten tehtävän ilmoituksen sisällöstä toiminnan luonteeseen liittyen sekä ilmoitusmenettelystä.
Pykälä vastaisi pääsääntöisesti voimassa olevan lain säännöksiä.
20 §.Rehualan toimijan hyväksyminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiettyjen rehuhygienia-asetuksessa, TSE -asetuksessa tai markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa asetuksessa säädettyjä toimintoja harjoittavien sekä lääkerehua valmistavien ja markkinoille saattavien rehualan toimijoiden olisi oltava valvontaviranomaisen hyväksymiä ennen toiminnan aloittamista tai toimintojen olennaista muuttamista. Hyväksyntää tulisi hakea myös kullekin uudelle toiminnalle.
Rehuhygienia-asetuksen 10 artiklassa luetellaan ne toiminnot, joiden harjoittamiseen vaaditaan valvovan viranomaisen hyväksyminen. Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tiettyjen, asetuksen liitteessä IV olevassa 1 luvussa tarkoitettujen rehun lisäaineiden valmistaminen, markkinoille saattaminen tai valmistaminen ja markkinoille saattaminen edellyttää toimivaltaisen viranomaisen hyväksymistä. Tällaisia lisäaineita ovat kokkidiostaatit ja histomomonostaatit, ravitsemukselliset lisäaineet, eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet, sellaiset teknologiset lisäaineet, joille on vahvistettu enimmäispitoisuus, karotenoidit ja ksantofyllit sekä tietyt valkuaislähteenä käytettävät tuotteet. Alakohdan b mukaan toimijan on hankittava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyminen, jos tarkoituksena on valmistaa, saattaa markkinoille tai valmistaa ja saattaa markkinoille esiseoksia käyttäen asetuksen liitteessä IV olevassa 2 luvussa tarkoitettuja rehun lisäaineita. Mainitussa luvussa 2 tarkoitettuja lisäaineita ovat kokkidiostaatit ja histomomonostaatit, tietyt eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet sekä tietyt ravitsemukselliset lisäaineet. Hyväksyminen olisi hankittava c alakohdan mukaan, jos toimija käyttää liitteessä IV olevassa 3 luvussa olevia lisäaineita rehuseosten valmistamiseen markkinoille saatettavaksi tai yksinomaan oman tilan tarpeisiin. Liitteen IV luvussa olevia lisäaineita ovat kokkidiostaatit ja histomonostaatit sekä tietyt eläintuotantoon vaikuttavat lisäaineet. Rehuhygienia-asetuksen liitteen II kohdan "toimitilat ja laitteisto” 10 alakohdassa mainittua toimintaa harjoittavan toimijan tulee olla hyväksytty, mikäli toimija saattaa seuraavia rehuksi käytettäviä tuotteita markkinoille: raaka-kasviöljyjen jalostus lukuun ottamatta toimijoita, jotka kuuluvat asetuksen (EY) 852/2004 soveltamisalaan, rasvahappojen öljykemiallinen valmistus, biodieselin valmistus sekä rasvojen sekoittaminen.
TSE-asetuksen liitteen IV mukaan edellytetään rehualan toimijan hyväksyntää, jos rehunvalmistaja käyttää kalajauhoa tai sitä sisältävää rehua rehunvalmistuksessa. Hyväksynnän edellytyksenä on, että laitoksessa ei valmisteta märehtijöiden rehuja. Edellä mainitusta vaatimuksesta voidaan kuitenkin poiketa, jos kalajauhoa sisältävien rehujen valmistus, pakkaus, varastointi ja kuljetus eriytetään täydellisesti märehtijöiden rehujen valmistuksesta. Jos rehualan toimija valmistaa rehua yksinomaan omaa käyttöä varten ja rehunvalmistus tapahtuu maatilalla, jossa ei pidetä märehtijöitä ja rehunvalmistuksessa ei käytetä kalajauhoa sellaisenaan, edellytetään rehualan toimijalta hyväksynnän asemasta rekisteröintiä. Luista erotettujen fosfaattien käyttöön ja muista kuin märehtijöistä saatujen verituotteiden käyttöön rehunvalmistuksessa sovelletaan vastaavia säännöksiä kuin kalajauhon käyttöön.
Markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti käytettäessä tiettyjä rehun lisäaineita, kuten A- ja D -vitamiinia, kuparia tai seleeniä korkeina pitoisuuksina erityisravinnoksi tarkoitetun rehun valmistukseen, tulee kyseisen rehun valmistajan olla rehuhygienia-asetuksen 10 artiklan mukaisesti hyväksytty. Edelleen markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan asetuksen liitteen VIII kohdan 1 mukaisesti sellaista ainetta (rehua), jossa haitallisten aineiden pitoisuus ylittyy, voidaan käyttää rehuna ainoastaan hyväksytyssä puhdistuslaitoksessa suoritetun käsittelyn jälkeen. Haitallisella aineella tarkoitettaisiin direktiivin 2002/32/EY mukaisia haitallisia aineita, eikä velvoite täten koskisi esimerkiksi salmonellabakteerin saastuttamaa rehua.
Ruokavirastolle toimitettavaan hyväksymistä koskevaan hakemukseen tulisi liittää pykälän 2 momentissa tarkoitetut tiedot.
Pykälän 3 momentin mukaan myös jo hyväksytyn laitoksen harjoittaman toiminnan olennaisen muutoksen olisi oltava hyväksytty ennen muutetun toiminnan aloittamista. Edelleen edellytettäisiin, että rehuja valmistava toimija varaa toimivaltaiselle viranomaiselle tilaisuuden tarkastaa toimijan tilat, laitteet ja kalusto tai tuotantoyksikkö ennen toiminnan aloittamista. Tällöin valvontaviranomainen tarkastaisi valmistusta ja toimijan omavalvonnan toimivuutta sekä sitä, onko toiminta järjestetty unionin ja kansallisen rehulainsäädännön vaatimalla tavalla.
Rehualan toimijan hyväksymisen edellytyksistä säädettäisiin pykälän 4 momentissa. Rehuhygienia-asetuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaan valvontaviranomainen antaa hyväksytylle rehualan toimijalle tunnistenumeron. Hyväksymistä haettaessa toimijan olisi toimitettava valvontaviranomaiselle kirjallinen kuvaus yrityksen toiminnasta ja prosesseista. Rehuhygienia-asetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan rehualan toimija, pois lukien jälleenmyyjät tietyin ehdoin, voidaan hyväksyä vain sillä edellytyksellä, että ennen toiminnan aloittamista paikalla tehty tarkastuskäynti on osoittanut laitoksen täyttävän asetuksen asiaankuuluvat vaatimukset. TSE-asetuksen liitteen IV mukaiset vaatimukset koskevat muun muassa eläimistä saatujen proteiinien erillään pitoa ja prosessoitua eläinproteiinia sisältävän irtorehun kuljetuksen, varastoinnin ja pakkaamisen edellytyksiä. Lääkerehun valmistajien osalta hyväksyntä edellyttäisi, että valmistajalla on käytössään lääkerehujen valmistukseen sopivat tilat ja laitteistot sekä tilat ja välineet lääkerehujen laadun tarkastusta ja lääkerehujen valmistusprosessin seurantaa varten. Lisäksi edellytettäisiin sekoitustekniikkaan koulutettua henkilöstöä.
Pykälän 5 momentin mukaan tarkemmat säännökset hyväksymistä koskevassa hakemuksessa ilmoitettavista tiedoista ja hakemusmenettelystä annettaisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
21 §.Tietojen kirjaamista ja jäljitettävyyttä koskevat vaatimukset. Pykälän 1 momentti velvoittaisi rehualan toimijan pitämään ehdotetussa laissa tarkoitetusta toimintaan liittyvistä tiedoista kirjaa valvontaa ja rehujen jäljittämistä varten. Tiedoista tulisi ilmetä eräkohtaisesti kaikki rehujen hankinnat, valmistukset ja luovutukset sekä niiden käyttö. Jos toimija yksinomaan toisi maahan rehuja, olisi hänen pidettävä kirjaa tuotujen rehujen määrästä ja alkuperästä. Kyseiset tiedot eivät välttämättä ole selvitettävissä kirjanpitolain (1336/1997) mukaisesta kirjanpidosta.
Pykälän 1 momentin mukaan toimijalla olisi oltava elintarviketuotantoon tarkoitettujen eläinten osalta yleisen elintarvikeasetuksen 18 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot rehuista. Rehuhygienia-asetuksen liitteiden I ja II tietojen kirjaamisvelvollisuudet koskevat myös muiden kuin elintarviketuotantoon tarkoitettujen eläinten rehujen tuotanto-, valmistus ja jakeluvaiheita. Rehuhygienia-asetuksen liitteiden I ja II kohdassa "tietojen kirjaaminen" annetaan vaatimuksia niistä tiedoista, joita rehuista tulee kirjata. Eläimistä saatavia sivutuotteita lähettävien, kuljettavien tai vastaanottavien toimijoiden velvoitteesta tietojen kirjaamiseen säädetään lisäksi sivutuoteasetuksen 22 artiklassa. Yleisessä elintarvikeasetuksessa ja rehuhygienia-asetuksessa annetaan jäljitettävyyttä koskevia määräyksiä. Yleisen elintarvikeasetuksen 18 artiklan mukaan kaikissa tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa on huolehdittava siitä, että rehut, jotka on tarkoitettu tai joiden voidaan olettaa tulevan lisätyksi elintarviketuotantoeläinten rehuun, on mahdollista jäljittää. Rehualan toimijoiden on voitava tunnistaa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on toimittanut niille rehuun lisättäväksi tarkoitetun rehun tai rehun, jonka voidaan olettaa tulevan lisättäväksi rehuun. Tätä varten toimijoilla on oltava käytössään järjestelmät ja menettely, joiden avulla toimivaltaiset viranomaiset saavat nämä tiedot pyynnöstä käyttöönsä. Rehualan toimijoilla on oltava käytössään myös sellaiset järjestelmät ja menettelyt, joiden avulla ne voivat tunnistaa muut yritykset, joille niiden tuotteita on toimitettu. Nämä tiedot on annettava pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle. Yleisen elintarvikeasetuksen 18 artiklan 4 kohdan mukaan markkinoille saatetuissa tai todennäköisesti saatettavissa rehuissa on niiden jäljitettävyyden helpottamiseksi oltava riittävät ja asianmukaiset pakkausmerkinnät tai tunnistetiedot tarkempiin säännöksiin sisältyvien asiaa koskevien vaatimusten mukaisesti. Yleisen elintarvikeasetuksen 18 artiklan mukaisia jäljitettävyysmääräyksiä sovelletaan myös muihin kuin elintarviketuotantoeläinten rehujen tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset tiedoston sisällöstä ja järjestämisestä.
Pykälä vastaisi pääsääntöisesti voimassa olevan lain säännöksiä.
22 §.Rehualan toimijan tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin rehualan toimijan velvollisuudesta välittömästi ilmoittaa Ruokavirastolle, jos toimija katsoo tai sillä on syytä epäillä, että sen markkinoille saattama tai käyttämä rehu ei täytä turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Tiedonantovelvollisuus koskisi myös rehun vastaanotossa, valmistuksessa, varastoinnissa, lastauksessa tai muussa vastaavassa toiminnassa omavalvonnan yhteydessä havaittua haitallisten aineiden, tuotteiden tai eliöiden enimmäispitoisuuksien ylittymisestä. Ilmoitusvelvollisuus koskisi täten myös esimerkiksi tehtaan piha-alueella sijaitsevasta varastosta tehtyä salmonellabak-teerilöydöstä. Turvallisuutta koskevista vaatimuksista säädetään myös yleisen elintarvikeasetuksen 20 artiklassa. Artiklan mukaan rehualan toimijan on ilmoitettava välittömästi toimivaltaiselle viranomaiselle, jos toimija katsoo tai sillä on syytä epäillä, että sen markkinoille saattama rehu ei täytä rehujen turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Vaatimus ilmoittamisesta koskee myös muiden kuin elintarviketuotantoon tarkoitettujen eläinten rehujen markkinoille saattavaa toimijaa. Toimijan on ilmoitettava viranomaisille toimista, jotka on toteutettu kyseisen rehun käytöstä aiheutuvan riskin ehkäisemiseksi, eikä se saa estää tai yrittää rajoittaa ketään tekemästä yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa kansallista lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä noudattaen, jos tällä yhteistyöllä voidaan ehkäistä tai poistaa rehusta johtuva riski tai vähentää sitä. Rehualan toimijoiden on tehtävä yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa toteutettaessa toimia niiden toimittaman rehun aiheuttamien riskien välttämiseksi.
Rehun markkinoille saattanut toimija olisi myös ilmoitusvelvollinen rehun hankkineelle toimijalle tilanteessa, missä markkinoille saatetussa rehussa havaitaan salmonellabakteeri. Vastaavasti rehua käyttävän toimijan olisi välittömästi ilmoitettava rehun valmistajalle, jos tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (”eläinterveyssäännöstö”) 4 artiklan 27 kohdassa tarkoitettuun pitopaikkaan on salmonellaepäilyn tai todetun salmonellatartunnan vuoksi kohdistettu taudin leviämisen estämistä koskeva päätös. Rehuketjun salmonellatorjunnan kannalta on tärkeää, että tieto tartunnasta välittyy rehua valmistavalle toimijalle. Näin voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi rehukuljetusten mukana mahdollisesti leviävät tartunnat tilalta rehutehtaalle.
Pykälän 2 momentin mukaan rehualan toimijan olisi viivytyksettä ilmoitettava Ruokavirastolle säännösten vastaiseen rehuun viittaavista tutkimustuloksista, jos tutkimuksen on tehnyt 37 §:ssä tarkoitettu laboratorio, sekä annettava laboratoriolle ohjeet 35 §:ssä tarkoitettujen ilmoitusten, kuten zoonoosien seurantaan ja valvontaan liittyvien, ja yhteenvetojen lähettämiseen.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä ilmoitusten tekemisestä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
Määräysten vastaisen rehun markkinoilta poistamisesta säädetään yleisen elintarvikeasetuksen 20 artiklassa.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
23 §.Lupa käyttää hyväksymätöntä rehun lisäainetta. Pykälässä säädettäisiin ei-hyväksyttyjen rehun lisäaineiden käytön edellytyksistä tuotantoeläimille tehtävissä tieteellisissä kokeissa. Rehun lisäaineiden hyväksyntä edellyttää niiden tehokkuuden osoittamista kohde-eläimillä. Tämä puolestaan edellyttää, että aineita, joita ei ole hyväksytty kyseiseen tarkoitukseen käytetään lisäaineena tieteellisissä kokeissa eläinten rehuissa. Lisäaineasetuksen mukaan jäsenvaltiot voivat sallia tällaiset kokeet, kun ne suoritetaan lisäainehakemusohjeiden mukaisesti ja kun kokeiden riittävä valvonta on varmistettu. Hakemusohjeet on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1831/2003 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä hakemusten laadinnan ja esittämisen sekä rehun lisäaineiden arvioinnin ja hyväksymisen osalta annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 429/2008.
Pykälän 1 momentissa velvoitettaisiin kokeesta vastaava toimija hakemaan Ruokavirastolta lupaa ei-hyväksytyn lisäaineen käytölle tuotantoeläinten ruokinnassa tieteellisessä kokeessa. Lupa voisi koskea lisäaineasetuksen mukaisesti kemiallisia aineita, mikro-organismeja ja valmisteita, kuten entsyymejä. Kokeesta vastaava toimija voisi olla esimerkiksi tutkittavan aineen valmistaja, markkinoille saattaja tai kokeen järjestämisestä ja eläinten ruokinnasta vastaava tutkimuslaitos. Ruokavirasto voisi myöntää luvan käyttää ainetta, jonka hyväksyntähakemukseen vaaditaan tehokkuuden osoittamista kyseisellä eläinlajilla. Kokeesta ei tulisi aiheutua haitallisia vaikutuksia eläimille, ihmisille tai ympäristölle.
Pykälän 2 momentin mukaan nimetyn luvan hakijan olisi hakemuksessa annettava yksityiskohtaiset tiedot käytettävästä aineesta, sen käyttötarkoituksesta, kokeessa käytettävistä eläimistä, koeasetelmasta ja kokeen kestosta.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä lupahakemus menettelystä ja lupahakemuksen sisällöstä annettaisiin maa - ja metsätalousministeriön asetuksella. Luvan myöntämisen edellytyksiä olisivat yksityiskohtaiset tiedot tutkittavasta aineesta, kuten sen turvallisuuteen liittyvät aiemmat tutkimukset ja mahdolliset hyväksynnät muille kuin kokeessa käytettävälle eläimille. Hakemuksessa tulisi olla koesuunnitelma, josta ilmenee myös aineen käyttömäärä, kokeessa käytettävien eläinten määrä, sovellettava tilastollinen malli ja tulosten julkaisusuunnitelma, joiden perusteella luvan myöntämisestä voidaan päättää.
Pykälä vastaisi pääsääntöisesti voimassa olevaa lakia. Vaatimus siitä, että luvan hakijan tulee olla rehualan toimija, ehdotetaan kuitenkin poistettavaksi.
24 §.Tieteellisen kokeen keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin 23 §:ssä tarkoitetun kokeen keskeyttämisestä. Kokeesta vastaava velvoitettaisiin keskeyttämään kokeen suorittaminen, jos siinä ilmenee, että tutkittavalla aineella on haitallisia vaikutuksia ihmisten tai eläinten terveyteen tai ympäristöön. Kokeesta vastaava velvoitettaisiin myös ilmoittamaan asiasta Ruokavirastolle.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
4 luku Viranomaiset ja niiden tehtävät
25 §.Maa- ja metsätalousministeriö. Pykälän 1 momentin mukaan rehulain ja Euroopan unionin rehuja koskevan lainsäädännön täytäntöönpanon yleisen ohjauksen ja seurannan tehtävät kuuluisivat maa- ja metsätalousministeriölle.
Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö nimeäisi kansalliset vertailulaboratoriot.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
26 §.Ruokavirasto. Pykälässä lueteltaisiin Ruokaviraston tehtävät. Ruokavirasto toimisi päävastuullisena valvontaviranomaisena ja vastaisi kohdan 1 mukaan valtakunnallisen rehuvalvonnan suunnittelusta, ohjaamisesta ja kehittämisestä sekä kohdan 2 mukaan rehulainsäädännön täytäntöönpanon ja noudattamisen valtakunnallisesta valvonnasta.
Kohdan 3 mukaisesti Ruokavirasto vastaisi tiedottamisesta ja rehuvalvontatulosten julkaisusta. Virasto julkaisisi jatkossakin rehuvalvonnan kannalta olennaiset tulokset rehualan toimijakohtaisesti internetsivuillaan vuosittain. Tulokset julkaistaisiin sellaisenaan.
Kohdan 4 mukaan Ruokavirasto laatisi valvonta-asetuksen mukaisen rehujen valtakunnallisen valvontasuunnitelman osana monivuotista kansallista valvontasuunnitelmaa sekä vuosittaisen valvontasuunnitelman rehuvalvonnan järjestämiseksi. Valvontasuunnitelmien laatimisesta säädetään tarkemmin 40 §:ssä. Ruokavirasto laatisi myös vuosittain raportit valvonnan toteutumisesta.
Kohdan 5 mukaan Ruokavirasto nimeäisi viralliset laboratoriot ja toisessa Euroopan unionin maassa sijaitsevat salmonellan varalta otettuja lainsäädännön edellyttämiä omavalvontanäytteitä tutkivat laboratoriot ja hyväksyisi Suomessa sijaitsevat omavalvontalaboratoriot. Nimeäminen tapahtuisi laboratorioiden hakemuksesta.
Kohdan 6 mukaan Ruokavirasto valvoisi, että 32 ja 34 §:ssä tarkoitetut laboratoriot noudattavat lain 5 luvussa laboratorioille asetettuja vaatimuksia. Jos laboratorio ei noudattaisi asetettuja vaatimuksia, Ruokavirasto voisi antaa tarpeellisia määräyksiä toiminnan korjaamiseksi. Määräykseen olisi asetettava määräaika, jonka aikana korjaukset olisi tehtävä. Omavalvontalaboratorion hyväksymisen peruuttamisesta säädettäisiin 55 §:ssä ja laboratorion nimeämisen peruuttamisesta 56 §:ssä.
Kohdan 7 mukaan Ruokavirasto antaisi rehualan toimijoille pyynnöstä todistuksia vientiin liittyen. Kokonaisuudesta säädettäisiin tarkemmin 31 §:ssä.
Kohdan 8 mukaan Ruokavirasto myöntäisi luvan tuotantoeläinten ruokinnassa tieteellisessä kokeessa lisäaineena käytettävälle ei-hyväksytylle aineelle. Asiasta säädettäisiin tarkemmin 23 §:ssä.
Kohdan 9 mukaan Ruokavirasto toimisi yleisen elintarvikeasetuksen mukaisena nopean hälytysjärjestelmän (RASFF) kansallisena yhteyspisteenä rehujen osalta.
Kohdan 10 mukaan Ruokavirasto arvioisi rehuhygienia-asetuksessa tarkoitetut kansalliset hyvän käytännön ohjeet. Ohjeet koskevat esimerkiksi hyviä hygieniakäytäntöjä sekä rehupakkauksiin tehtäviä merkintöjä.
Kohdan 11 mukaan Ruokavirasto pitäisi yllä luettelo rehuhygienia-asetuksen 24 artiklassa tarkoitetuista kolmansien maiden tuotantolaitoksista, joista rehun tuonti on sallittu.
Kohdan 12 perusteella Ruokavirasto vastaisi virallista valvontaa suorittavien henkilöiden, kuten valtuutettujen tarkastajien, koulutuksesta.
Kohdan 13 mukaan Ruokavirasto vastaisi valvonta-asetuksessa säädetystä koordinaatiosta ja yhteydenpidosta komission ja muiden jäsenvaltioiden kanssa. Valvonta-asetuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on nimettävä yksi vastuuviranomainen, mikäli vastuuta virallisen valvonnan tai muiden virallisten toimien järjestämisestä tai suorittamisesta on siirretty useammalle kuin yhdelle toimivaltaiselle viranomaiselle.
Kohdan 14 mukaan Ruokavirasto nimeäisi luonnolliset henkilöt, joille on siirretty valvonta-asetuksen 28 artiklan perusteella viralliseen valvontaan kuuluvia tehtäviä. Käytännössä nimeäminen koskisi valtuutettuja tarkastajia. Tehtävästä säädettäisiin tarkemmin 30 §:ssä.
Kohdan 15 mukaan Ruokavirasto toimisi valvonta-asetuksessa tarkoitettuna yhteyselimenä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä. Valvonta-asetuksen 103 artiklan mukaan jäsenvaltion on nimettävä yksi tai useampi yhteyspisteenä toimiva yhteyselin, joka vastaa valvonta-asetuksen 104—107 artiklan mukaisen tietojenvaihdon helpottamisesta toimivaltaisten viranomaisten välillä.
Kohdan 16 mukaan Ruokavirasto vastaisi valvonta-asetuksen 115 artiklassa tarkoitetun valmiussuunnitelman laatimisesta rehujen osalta. Valmiussuunnitelmissa mainitaan viipymättä toteutettavat toimenpiteet tilanteessa, missä rehujen on todettu aiheuttavan suoraan tai ympäristön välityksellä vakavan riskin ihmisten tai eläinten terveydelle. Valmiussuunnitelmat vastaavat nykyisiä varosuunnitelmia ja niiden laatimisesta säädetään nykyisin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Ruokaviraston on toimitettava valmiussuunnitelmat ja niihin tehdyt muutokset maa-ja metsätalousministeriölle.
Lisäksi Ruokavirasto vastaisi Euroopan unionin rehulainsäädännössä toimivaltaiselle viranomaiselle säädetyistä tehtävistä, siltä osin, kuin niitä ei ole tässä laissa säädetty toisen viranomaisen tehtäväksi.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
27 §.Elinkeino-liikenne- ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvoisivat Ruokaviraston ohella rehuja omalla toimialueellaan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten suorittavat rehujen alkutuotanto- ja markkinavalvontaa.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
28 §.Aluehallintovirasto. Aluehallintovirastot valvoisivat Ruokaviraston ohella lääkerehuja omalla toimialueellaan.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
29 §.Tulli. Tullin rehulain mukaisena tehtävänä olisi valvoa Ruokaviraston ohella muiden kuin eläinperäisten rehujen vientiä. Tullin tehtävistä eläinperäisten rehujen viennin osalta on valmisteilla säännöksiä eläinterveyttä koskevassa säädöshankkeessa.
Tullin rehulain mukaiset tehtävät rehujen tuonnin yhteydessä liittyisivät kansalliseen rehusalmonellavalvontaan. Tullin tehtävänä olisi varmistaa, että salmonellan suhteen erityisen riskialttiit rehut saatetaan markkinoille vasta sen jälkeen, kun erä on todettu vapaaksi salmonellabakteerista, tai erän tuonnista on saatu Ruokaviraston kannanotto. Tullin tehtävistä valvonta-asetuksen mukaiseen rehujen tuontivalvontaan liittyen säädetään laissa eläinten sekä eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta (1277/2019).
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
30 §.Valtuutetut tarkastajat. Pykälän mukaan Ruokavirasto voisi kirjallisesti nimetä tarkastajia avustamaan valvonnassa. Tarkastajat toimisivat virkavastuulla Ruokaviraston valvonnassa. Valtuutetut tarkastajat toimisivat viranomaisvalvonnan apuna tarkastus- ja näytteenottotehtävissä. Valtuutetulla tarkastajalla tarkoitettaisiin vain viranomaisorganisaation ulkopuolisia henkilöitä.
Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa viranomaiskoneiston ulkopuolelle vain, jos tehtävä annetaan lain nojalla, tehtävän antaminen on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä tehtävän antaminen vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Pykälässä ehdotettu toiminta on edelleen tarkoituksenmukaista siirtää viranomaiskoneiston ulkopuolelle, sillä valtuutettujen tarkastajien käyttäminen tarkastus- ja näytteenottotehtävissä on käytännössä välttämätöntä tarkastus- ja valvontatoiminnan joustavuuden ja tehokkuuden vuoksi. Toiminta saattaa edellyttää ennalta arvaamattomia kiireellisiä toimenpiteitä, toimialueena saattaa olla koko maa ja toiminta voi olla tiukasti aikatauluun sidottua. Viranomaisorganisaation laajentamista kattamaan koko kyseistä toimintaa ei ole pidettävä tarkoituksenmukaisena.
Rikoslain (39/1889) 40 luvun 11 §:n 5 kohdan b alakohdan mukaan julkista valtaa käyttävänä henkilönä pidetään myös sitä henkilöä, joka osallistuu julkista valtaa koskevan päätöksen valmisteluun muun muassa ottamalla näytteitä tai suorittamalla tarkastuksia. Selkeyden vuoksi ehdotettuun 2 momenttiin sisällytettäisiin viittaus, jonka mukaan valtuutettuihin tarkastajiin sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta.
Pykälän 3 momentin mukaan valtuutettuun tarkastajaan sovellettaisiin hallintolain (434/2003), kielilain (423/2003) ja saamen kielilain (1086/2003) sekä julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) ja digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain (306/2019) säännöksiä. Samoin valtuutettuihin tarkastajien toimintaan sovellettaisiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999, julkisuuslaki). Näin ollen pykälässä pyritään turvaamaan perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten asianmukainen toteutuminen.
Pykälän 4 momentin mukaan valtuutetun tarkastajan tulisi esittää tarvittaessa kirjallinen selvitys tarkastusvaltuudestaan. Kirjallisella selvityksellä tarkoitettaisiin ensisijaisesti tarkastajakorttia ja toissijaisesti Ruokaviraston myöntämää valtuutuspäätöstä. Ruokavirasto vastaisi valtuutettujen tarkastajien pätevyydestä tehtäviinsä. Käytännössä valtuutusten sisältö sekä tarkastajien pätevyysvaatimukset ja muut ehdot voivat vaihdella näytteenoton tai muun siihen verrattavan tehtävän, tarkastajan toimialueen tai sijaintipaikan ja muiden vastaavien tekijöiden mukaan.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
31 §.Rehujen vienti. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto antaisi rehualan toimijan pyynnöstä vientitodistuksia edellyttäen, että todistettavaksi vaadittujen asioiden paikkansapitävyydestä, kuten rehun valmistuksesta Suomessa, voidaan varmistua. Ruokaviraston antama vientitodistus voisi koskea myös todistusta siitä, ettei kyseinen rehu sisällä muuntogeenisiä organismeja. Eläinperäisten rehujen vientitodistuksista säädetään eläintautilain (441/2013) 71 §:ssä. Toimivaltaisia viranomaisia eläinlääkintötodistusten antamiseen ovat kunnaneläinlääkärit. Myös vastaanottajavaltion asettamien vaatimusten todistuksen saamiselle tulee täyttyä. Ruokavirasto osallistuisi myös tarvittaessa 17 §:n 3 momentissa mainittujen viranomaisvaatimusten selvittämiseen, jollei vaatimuksista voida muulla tavalla varmistua. Ruokavirasto osallistuisi myös tarvittaessa markkinoillepääsyn ja markkinoilla pysymisen edellytyksenä olevien asiakirjojen laatimiseen ja muuhun selvitystyöhön. Ruokavirasto tekisi päätöksen osallistumisesta momentissa mainittujen viranomaisvaatimusten selvittämiseen ottamalla huomioon muun muassa viennin toteutumisen todennäköisyyden, viennin odotettavissa olevan arvon, rehualan toimijan mahdollisuuden osallistua viennin edistämiseen, hankkeesta hyötyvien toimijoiden määrän sekä selvitys- ja raportointiprosessien nopeuden ja ennustettavuuden.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto voisi keskeyttää osallistumisen 1 momentissa mainittujen tehtävien hoitamiseen, jos edellytykset selvitystyön jatkamiselle eivät enää täyty.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
5 luku Laboratoriot
32 §.Viralliset laboratoriot ja viranomaisnäytteiden tutkiminen. Viranomaisnäytteet tulisi tutkia Ruokavirastossa tai viraston valvonta-asetuksen mukaisesti nimeämässä laboratoriossa. Ruokavirasto nimeäisi laboratoriot hakemuksesta. Laboratorio voisi sijaita Suomessa, toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa sekä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
33 §.Omavalvontanäytteiden tutkiminen. Pykälän 1 momentin mukaan salmonellan varalta otetut, lainsäädännön velvoittamat, omavalvontanäytteet tulisi tutkia Ruokaviraston hyväksymässä omavalvontalaboratoriossa, Ruokavirastossa tai viraston valvonta-asetuksen mukaisesti nimeämässä virallisessa laboratoriossa. Laboratoriolla voi olla myös liikkuva toimintayksikkö.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin omavalvontanäytteiden tutkimisesta dioksiinin osalta rehuhygienia-asetukseen.
Pykälä vastaisi voimassaa olevan lain säännöksiä.
34 §.Omavalvontalaboratorion hyväksyminen. Pykälän 1 momentissa kuvattaisiin, millä edellytyksillä omavalvontanäytteitä tutkivat laboratoriot voitaisiin hyväksyä. Hyväksynnän edellytysten täyttyminen olisi osoitettava Mittatekniikan keskuksen akkreditointiyksikön (FINAS) tekemän akkreditoinnin tai pätevyydestä antaman lausunnon perusteella sen mukaan kuin vaatimustenmukaisuuden arviointipalvelujen pätevyyden toteamisesta annetussa laissa (920/2005) säädetään. Kyseisen lain 6 §:n 2 momentin mukaisesti akreditoinnin edellytyksenä on, että arviointielimen organisaatio, henkilöstö, johtamis- ja laatujärjestelmä, sisäinen valvonta sekä vaatimustenmukaisuuden arviointipalvelu ovat asianmukaisia ottaen huomioon kyseisen lain 6 §:n 1 momentin nojalla käyttöön otetut arviointiperusteet. Laboratorio voitaisiin hyväksyä, kun se täyttää tietyt standardit. Tällä hetkellä laboratorio hyväksytään ISO/ IE C 17025 standardin vaatimusten perusteella. Arvioidun laboratorion tulisi pyytää toimielimeltä pätevyyden arviointia kolmen vuoden välein tai, jos Ruokavirasto pitää tarpeellisena, aikaisemmin.
Pykälän 2 momentin mukaisesti Ruokavirastolle jäisi päätäntävalta laboratorion hyväksymisestä siinäkin tapauksessa, etteivät standardin ISO/ IEC 17025 kaikki vaatimukset täyttyisi. Mahdollisuus koskisi kuitenkin vain sellaisia tapauksia, joissa laboratorion tutkimustulosten luotettavuus ei vaarannu ja standardin vaatimukset täyttyvät Ruokavirasto antaman määräajan kuluessa. Laboratorion tulisi hakea lopullista hyväksyntää puutteiden korjaamisen jälkeen.
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokavirasto voisi asettaa hyväksytylle laboratoriolle ihmisten tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle aiheutuvien vaarojen ennaltaehkäisemiseksi toimintaa koskevia vaatimuksia, rajoituksia ja muita ehtoja.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset laboratorioita kuvaavista standardeista, omavalvontalaboratorioiden laatujärjestelmille asetettavista vaatimuksista ja muista laboratorioiden hyväksymisen edellyttämistä vaatimuksista.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
35 §.Virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 1 momentin mukaan virallisten laboratorioiden ja hyväksyttyjen omavalvontalaboratorioiden olisi ilmoitettava määräysten vastaiseen rehuun liittyvistä tutkimustuloksista viivytyksettä näytteen määrityksen toimeksiantajalle ja eläimen ja ihmisten välillä mahdollisesti suoraan tai välillisesti siirtyvien tautien tai tartuntojen (zoonoosien) seurantaan ja valvontaan liittyvistä tutkimuksista ja niiden tuloksista Ruokavirastolle.
Pykälän 2 momentin mukaan virallisten laboratorioiden ja hyväksyttyjen omavalvontalaboratorioiden olisi toimitettava tutkimuksessa eristetyt mikrobikannat kansalliseen vertailulaboratorioon. Käytännössä toimitusvelvollisuus koskisi salmonellakantoja. Lisäksi virallisten laboratorioiden ja hyväksyttyjen omavalvontalaboratorioiden olisi Ruokaviraston pyynnöstä toimitettava sille yhteenveto 32 ja 33 §:ssä tarkoitetuista tutkimuksista ja niiden tuloksista. 33 §:ssä tarkoitettujen omavalvontalaboratorioiden tutkimukset ja niiden tulokset eivät saisi sisältää henkilötietoja eivätkä valvontakohteen tunnistetietoja.
Pykälän 3 momentin mukaan virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion olisi ilmoitettava viipymättä Ruokavirastolle toiminnan olennaisesta muuttamisesta, toiminnan keskeyttämisestä ja toiminnan lopettamisesta.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset virallisten laboratorioiden ja omavalvontalaboratorioiden ilmoitusten ja yhteenvetojen sisällöstä ja toimittamisesta sekä mikrobikantojen lähettämisestä.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
36 §.Kansallisen vertailulaboratorion ilmoitusvelvollisuus. Kansallisen vertailulaboratorion olisi pyydettäessä ilmoitettava Ruokavirastolle ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sairauksien esiintymisten seurantaa varten tarvittavat tiedot. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle toimitettavat tiedot eivät saisi sisältää valvontakohteiden tunnistetietoja. Lisäksi kansallisella vertailulaboratoriolla olisi velvollisuus toimittaa Ruokavirastolle tiedot 35 §:n 2 momentissa tarkoitetuista mikrobikannoista.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä ilmoitusten sisällöstä ja toimittamisesta.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
37 §.Nimetyt laboratoriot. Pykälän mukaan rehualan toimija voisi käyttää 33 §:ssä tarkoitettujen lainsäädännön edellyttämien salmonellaomavalvontanäytteiden tutkimiseen myös Ruokaviraston nimeämää ulkomaalaista laboratoriota.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto nimeäisi edellä 1 momentissa tarkoitetun laboratorion rehualan toimijan hakemuksesta. Ruokavirasto voisi nimetä laboratorion, mikäli se täyttää salmonellan ja muiden tiettyjen elintarvikkeiden kautta tarttuvien tiettyjen zoonoosien aiheuttajien valvonnasta annetun asetuksen (EY) N:o 2160/2003 12 artiklan 1 kohdan vaatimukset EN/ISO -standardin täyttävästä laadunvarmistusjärjestelmästä.
Pykälän 3 momentin mukaan erillistä nimeämismenettelyä ei vaadittaisi, mikäli laboratorio on valvonta-asetuksen mukainen kyseisen maan viranomaislaboratorio, tai laboratorio täyttää valvonta-asetuksen 37 artiklan 4 kohdassa säädetyt vaatimukset. Kyseisten laboratorioiden katsottaisiin automaattisesti täyttävän tässä pykälässä säädetyt vaatimukset.
Pykälän 4 momentin mukaan maa - ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säädöksiä laboratorion nimeämistä koskevasta hakemusmenettelystä ja laboratorioiden nimeämisestä.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
6 luku Valvonta
38 §.Virallisen valvonnan järjestäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valvonnan järjestämisen yleisistä periaatteista, kuten tasapuolisuudesta, säännöllisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta sekä valvonnan toteuttamistavoista ja -vaiheista.
Pykälän toisessa momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan tarkempia säännöksiä valvonnan järjestämisestä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
39 §.Ennakkoilmoitus ja näytteenotto erityisen riskialttiista rehusta. Pykälässä säädettäisiin rehualan toimijan velvollisuudesta ilmoittaa valvontaviranomaiselle Euroopan unionin ulkopuolelta tuotavasta rehusta, johon liittyy erityinen riski. Pykälän 1 momentin mukaan rehualan toimijan olisi ilmoitettava erityisen riskialttiista rehusta ennen rehuerän vastaanottamista Ruokavirastolle, jotta tällä on mahdollisuus tarvittavaan näytteenottoon.
Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin ennakkoilmoituksessa vaadittavat tiedot: tiedot tuojan yksilöimiseksi, rehun nimi, luonne ja määrä, lähtömaa, Suomeen saapumisen ajankohta ja –paikka sekä tuontitapa.
Pykälän 3 momentti koskisi tuotavan rehun säilyttämistä Tullin valvonnassa Ruokaviraston hyväksymässä paikassa, kunnes Ruokavirasto saa riittävän selvityksen siitä, että rehu täyttää lainsäädännön vaatimukset. Säännöksellä halutaan varmistaa, että Suomessa markkinoille saatettava rehu ei aiheuta vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valtuudesta, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset siitä, milloin ja miten ennakkoilmoitus tehdään ja miten näytteenotto ja muu maahantuontitarkastus suoritetaan.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
40 §.Ruokaviraston valvontasuunnitelma ja raportointi. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokaviraston olisi laadittava valvonta-asetuksen mukainen monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma. Monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman tarkoituksena on kuvata elintarvikevalvontaketjuun liittyvien viranomaisjärjestelmien rakenteet ja organisaatiot sekä valvonnan strategiset tavoitteet ja keskeiset toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Ruokaviraston olisi laadittava monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman lisäksi vuosittainen rehuvalvontasuunnitelma.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin tarkemmin yksivuotisen valvontasuunnitelman sisältöä suunniteltujen tarkastusten ja valvontakohteiden osalta. Yksivuotisessa valvontasuunnitelmassa tarkennettaisiin, mihin riskiperusteisesta valvontaa kunakin vuonna kohdennetaan. Tarkastukset tulisi määrittää siten, että niistä tiedetään, mitä toimenpiteitä ne käytännössä sisältävät, esimerkiksi näytteenoton ja näytteiden tutkimisen osalta. Valvontakohteiden riskiluokituksen perusteella tulisi suunnitelmasta käydä ilmi tarvittaessa valvontakohteiden tarkastustiheydet. Valvontasuunnitelmassa tulisi esittää myös rehuvalvonnan laadun arviointiperusteet, esimerkiksi valvontakohteisiin kohdistuneiden tarkastusten määrän, tarkastusten kattavuuden ja riskin perusteella. Valvontasuunnitelman ensisijaisena tavoitteena on ohjata rehuvalvontaa ja edistää valvonnan pitkäjänteisyyttä sekä suunnitelmallisuutta.
Pykälän 3 momentin mukaan vuosiraportoinnin tulisi sisältää rehunäytteiden analyysitulokset toimijakohtaisesti sekä koottuina rehuvalvonnan kannalta olennaiset muut tulokset, merkittävät muutokset, todettujen rikkomusten lukumäärä ja luonne sekä rikkomusten johdosta määrätyt toimenpiteet. Raportoinnin tulisi sisältää myös tiedot rehujen alkuperästä sekä tilastot Suomessa valmistukseen käytetyistä ja valmistetuista rehuista tuodut ja viedyt rehut eriteltyinä sekä edellä mainittujen määristä. Rehun alkuperällä tarkoitettaisiin sitä maata, jossa rehu on tuotettu tai valmistettu. Mikäli rehun alkuperämaata ei ole tiedossa tai niitä on useita, rehun alkuperällä tarkoitettaisiin sitä Euroopan unionin maata tai Euroopan unionin ulkopuolista maata, josta rehu Suomen tuodaan.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Ruokaviraston velvollisuudesta toimittaa vuosittain raportit edeltävän vuoden valvonnasta sekä kuluvan vuoden valvontasuunnitelma maa-ja metsätalousministeriölle.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
41 §.Viranomaisen tarkastusoikeus. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen tai valtuutetun tarkastajan oikeudesta tehdä virallisen valvonnan edellyttämiä tarkastuksia.
Pykälän 1 momentin mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus valvontaa varten toteuttaa valvontatoimenpiteitä, joista säädetään kansallisessa laissa tai Euroopan unionin lainsäädännössä. Valvontaa varten viranomaisen tulisi päästä paikkoihin, joissa rehuja tai niitä koskevia asiakirjoja käsitellään, käytetään tai säilytetään, tarkastaa kuljetusvälineitä, toimijan kirjanpitoa ja toimijan 19 §:n nojalla toimintaansa liittyvistä tiedoista pitämää tiedostoa, sekä ottaa tarpeelliset näytteet maksutta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa tehtävästä tarkastuksesta. Voimassa olevan lain säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että valvontakohteessa, joka sijaitsee pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa, voitaisiin tehdä tarkastus valvonta-asetuksen 9, 10 ja 14 artiklassa viralliselle valvonnalle asetettujen vaatimusten toteuttamiseksi, jos tarkastuksen tekeminen on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Tarkastuksen saisi tehdä ainoastaan valvontaviranomainen.
Valvonta-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan h alakohdassa säädetään, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava käytössään oikeudelliset menettelyt, joilla varmistetaan, että henkilöstöllä on pääsy toimijan tiloihin ja mahdollisuus tutustua näiden hallussaan pitämiin asiakirjoihin, jotta se voi suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti. Suomessa kotirauha on vahvasti perustuslailla suojattu. Asunto ja muu vastaava, pitkäaikaiseen asumiseen käytettävä tila, esimerkiksi asuntovaunu, kuuluu perustuslailla suojatun kotirauhan piiriin. Perusoikeuksien rajaamisen edellytyksenä on, että asiasta säädetään lailla ja säännös on tarkkarajainen eikä viranomaisen toimivaltaa voi delegoida. Perusoikeuksien rajaamisen edellytyksiä ovat lisäksi välttämättömyys, hyväksyttävyys ja painava yhteiskunnallinen tarve. Pykälän 2 momentissa toimivalta rajataan valvonta-asetuksen 9, 10 ja 14 artiklassa viralliselle valvonnalle asetettujen vaatimusten toteuttamiseen. Tämä perustelee myös säännöksen välttämättömyyttä. Hyväksyttävyyden ja painavan yhteiskunnallisen tarpeellisuuden perusteena on rehuturvallisuuden varmistaminen silloin, kun tarkastuksen tekeminen kotirauhan piiriin kuuluvassa tilassa on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Delegointikielto sisältyy ehdotettuun säännökseen, ja kotirauhan piirissä tarkastuksia voisi tehdä ainoastaan valvontaviranomainen. Vastaavan kaltainen säännös on muun muassa luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta annetun lain (294/2015) 13 §:ssä sekä elintarvikelain (23/2006) 49 §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen näytteenotosta etäviestintävälineiden välityksellä käytävässä kaupassa. Momentin mukaan valvontaviranomainen voisi tunnistautumatta tilata toimijoilta näytteitä etäviestintävälineiden välityksellä myytäväksi tarjottavista rehuista. Tällaisia näytteitä voitaisiin käyttää virallisessa valvonnassa. Kun näyte on saatu, toimijalle olisi annettava tieto siitä, että näyte on tilattu virallista valvontaa varten. Säännöstä vastaava säännös on valvonta-asetuksen 36 artiklassa. Artiklan 2 kohdassa säädetään, että kun toimivaltaisella viranomaisella on näytteet hallussaan, viranomaisen on varmistettava, että toimija, jolta kyseiset näytteet on tilattu, saa tiedot siitä, että näytteet on otettu virallisen valvonnan yhteydessä ja tarpeen mukaan analysoidaan tai testataan virallisen valvonnan tarkoitusta varten ja että toimijalla on oikeus saada omalla kustannuksellaan valvonta-asetuksen 35 artiklan tarkoittama toinen lausunto.
Tunnistamattomuus on tärkeää, jotta internetsivustoilta voidaan nähdä samat tiedot kuin mitkä kuluttaja näkee. Sivustolla tarjottava tieto voi olla viranomaisen tietokoneella asioitaessa erilaista kuin asioitaessa esimerkiksi henkilökohtaisella koneella. On myös mahdollista, että verkko-ostokset eivät onnistu viraston koneella, mutta yksityistä tietokonetta käytettäessä ostamisessa ei ole ongelmia. Käytettäessä viranomaisverkon ulkopuolista valvontakonetta yhteyttä ei otettaisi Ruokaviraston verkon kautta vaan esimerkiksi matkapuhelimen kautta. Tällöin valvontakoneen internetin protokollaosoite ei olisi yhdistettävissä ja jäljitettävissä Ruokavirastoon. Valvontakoneella voitaisiin etsiä tietoa tuotteista ja vastuullisesta tahosta sekä dokumentoida todisteita. Kaikki muu valvontaan liittyvä työ tehtäisiin varsinaisella viranomaiskoneella. Valvontakoneessa olisi erityisiä ohjelmia verkkosivujen tallentamiseen. Etämyynnin valvonta on haastavaa ja aikaa vievää. Kun vastuullinen taho on tunnistettu, valvonta voisi tapahtua kuten muulla tavoin myyntiä harjoittavien toimijoiden valvonta. Valvontaviranomaisen oikeus hankkia näytteitä tunnistautumatta rajoittuisi rehuihin, joiden hankkiminen ei ole missään tilanteessa rikosoikeudellisesti sanktioitu myöskään viranomaisen tekemänä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tarkastajien tarkastusoikeudesta. Momentin mukaan pykälässä säädetyt oikeudet koskisivat myös Euroopan unionin sekä Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitettuja tarkastajia. Kansallisen valvontaviranomaisen olisi tarkastuksissa toimittava yhteistyössä tarkastajien kanssa.
Pykälän 5 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä näytteiden ottamisesta ja tutkimisesta, mukaan lukien tutkimusmenetelmistä sekä muusta tarkastus- ja valvontamenettelystä.
42 §.Viranomaisen tiedonsaantioikeus. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen ja Euroopan unionin tarkastajan oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä valvontaa varten välttämättömiä tietoja valtion ja kunnan viranomaisilta, julkista tehtävää hoitavalta sekä lain mukaisilta toimijoilta ja muilta, joita lain velvoitteet koskevat. Oikeus saada tietoja toimijoilta ja 5 §:n 11 kohdassa tarkoitetulta toimijalta, jota ei pidetä rehualan toimijana, koskisi myös valtuutettua tarkastajaa. Valvontaa varten välttämättömät salassapidettävät tiedot voisivat liittyä esimerkiksi yrityksen liikesalaisuuden piiriin kuuluviin tietoihin. Valvontaviranomaisella olisi myös seuraamusmaksun määräämisen yhteydessä oikeus saada sakkorekisteristä tarvittavat tiedot sen valmistamiseksi, ettei henkilöä ole samasta rikoksesta jo tuomittu sakkorangaistukseen tuomioistuimessa.
Pykälän 2 momentin mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus saada luotettavuuden arvioimiseksi salassapitosäännösten estämättä viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tietoja rehualan toimijan veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työkyvyttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisesta, toiminnasta, taloudesta sekä kytkennöistä, jotka ovat välttämättömiä rehualan toimijan 18 §:ssä tarkoitetun luotettavuuden selvittämiseksi tai 54 §:ssä tarkoitettua hyväksymisen keskeyttämistä tai peruuttamista tai varten.
Ehdotettu säännös olisi osittain uusi ja vastaa muun muassa voimassa olevassa elintarvikelaissa säädettyä.
43 §.Virka-apu. Pykälässä säädettäisiin poliisin ja tullin velvollisuudesta antaa virka-apua. Pykälässä olisi viittaukset poliisilain ja tullilain säännöksiin, joissa virka-avusta säädetään.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
44 §.Viranomaisen oikeus oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja. Ehdotuksen mukaan valvontaviranomaisilla olisi salassapitovelvoitteen estämättä oikeus oma-aloitteisesti antaa toiminnassaan saamiaan tietoja viranomaisille tai julkista tehtävää hoitavalle, jolla on tehtävänsä vuoksi tarve saada näitä tietoja. Säännös mahdollistaisi tehokkaan tietojenvaihdon ja yhteistyön harmaan talouden torjuntaan osallistuvien eri tahojen kanssa tilanteissa, jossa valvontaviranomainen on havainnut esimerkiksi pimeää palkanmaksua tai muita työsuhteisiin liittyviä ongelmia.
Ehdotettu säännös olisi uusi ja vastaa muun muassa voimassa olevassa elintarvikelaissa säädettyä.
45 §.Valvontarekisteri. Pykälässä säädettäisiin Ruokaviraston valvontaa varten pitämästä rekisteristä. Rekisteriin merkittäisiin rehualan toiminta toimijoiden 19 §:n mukaan tehtyjen ilmoitusten perusteella sekä toiminnassa tapahtuneet olennaiset muutokset ja toiminnan lopettaminen. Rekisteriin merkittäisiin myös Ruokaviraston 32 §:n nojalla nimeämä virallinen laboratorio, 34 §:n nojalla hyväksymä omavalvontalaboratorio sekä 37 §:n nojalla nimeämä laboratorio.
Pykälän 2 momentin mukaan valvontarekisteri olisi osa maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008) tarkoitettua maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmää.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
46 §.Valvontarekisteriin merkittävät tiedot. Pykälässä säädettäisiin niistä tiedoista, joita Ruokaviraston on rehualan toimijoista ja laboratorioista merkittävä valvontarekisteriin.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
47 §.Valvontaviranomaisen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen ja valtuutetun tarkastajan velvollisuudesta tiedottaa rehun mahdollisesta ihmiselle, eläinten terveydelle tai ympäristölle aiheuttavasta vaarasta toimivaltaiselle ympäristö-, elintarvike-, eläinlääkintä-, geenitekniikka- tai terveydensuojeluviranomaiselle vaaran luonteesta riippuen. Ilmoitus tulisi tehdä aina myös Ruokavirastolle. Ruokavirasto ilmoittaisi asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, mikäli ihmisen terveydelle voi aiheutua vaaraa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen tai valtuutetun tarkastajan velvollisuudesta ilmoittaa Ruokavirastolle sellaiset tiedot, joita tarvitaan 45 §:ssä tarkoitetun valvontarekisterin ylläpitämiseen. Tämän lisäksi Ruokaviraston pyynnöstä olisi ilmoitettava tarkastuksia, valvontatoimenpiteitä, valvontahenkilöstöä, maksuja ja valvontaa koskevia muita tietoja, joita Ruokavirasto tarvitsee valvonnan seurantaa varten. Tällaisia tietoja ovat muun muassa viranomaisen ja valtuutetun tarkastajan tekemiä valvontakäyntejä ja –toimenpiteitä koskevat tiedot.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tietojen toimittamistavasta, joka on Ruokaviraston määrättävissä.
Tarkempia säännöksiä valvontaviranomaisten ja valtuutettujen tarkastajien ilmoitusvelvollisuudesta annettaisiin tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
48 §.Valvonnan tulosten julkaiseminen. Pykälän mukaan Ruokavirasto julkaisisi internetsivuillaan vuosittain 40 §:ssä tarkoitetut raportit rehuvalvonnan toteutumisesta. Rehujen tuotevalvonnan analyysitulokset julkaistaisiin sellaisenaan toimijakohtaisesti. Henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja ei kuitenkaan saa julkaista. Virallisen valvonnan luottamuksellisuusvelvoitteista tietojen julkaisemiseen liittyen sekä avoimuudesta säädetään valvonta-asetuksen 8 ja 11 artiklassa.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia säännöksiä valvonnan tulosten julkaisemisesta voitaisiin antaa maa-ja metsätalousministeriön asetuksella.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
49 §.Koneellinen allekirjoitus. Pykälässä ehdotetaan, että automaattisen tietojenkäsittelyn avulla tehty päätös sekä asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 20 §:n 2 momentin mukaan hallintoviranomaisen toiminnassa syntyneiden asiakirjojen koneellisesta allekirjoittamisesta säädetään erikseen. Koneellisen allekirjoituksen käyttäminen on yksinkertaisempi menettely kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 16 §:ssä tarkoitettu asiakirjan sähköinen allekirjoittaminen.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
7 luku Hallinnolliset pakkokeinot ja seuraamukset
50 §.Määräys. Valvonta-asetuksen 138 artiklan mukaan toimivaltaisen viranomaisen on ryhdyttävä johonkin artiklassa tarkoitettuun toimenpiteeseen, jos tämä toteaa, että säännöksiä ei noudateta. Tällöin on otettava huomioon säännöksen noudattamatta jättämisen luonne sekä se, missä määrin kyseinen toimija on aiemmin jättänyt noudattamatta säännöksiä. Toimenpiteet vastaavat sisällöllisesti luvussa 7 ehdotettuja pakkokeinoja. Pykälässä säädettäisiin lievimmästä viranomaisen käytössä olevasta pakkokeinosta, joka tulee käytettäväksi silloin kun määräystenvastaisuutta ei viranomaisen kehotuksilla ole saatu poistetuksi tai kehotuksen antamista ei laiminlyönnin toistuvuuden tai muun syyn vuoksi voida pitää riittävänä. Säännös vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa 40 §:n säännöstä.
Valvontaviranomainen voisi määrätä epäkohdan poistettavaksi, jos rehu tai siitä annetut tiedot, rehun tuotanto-, valmistus- tai jakeluvaihe taikka tuotantotilat, alkutuotantopaikka tai niissä harjoitettava toimintavoivat aiheuttaa terveysvaaraa, vaarantaa rehusta annettujen tietojen oikeellisuuden tai riittävyyden taikka johtaa kuluttajaa harhaan tai eivät muutoin vastaa rehulainsäädännön vaatimuksia. Epäkohdan poistaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi harhaanjohtavien, puutteellisten tai muuten määräystenvastaisten pakkausmerkintöjen korjaamista, rehun koostumuksen muuttamista taikka tuotantotilojen tai toimijan prosessien epäkohtien korjaamista.
Valvontaviranomaisen päätöksestä tulisi tarvittaessa ilmetä, miten esimerkiksi rehun kanssa menetellään tai miten toimintaa jatketaan ennen kuin määräysten vastaisuus on poistettu. Jos viranomainen varmistuu siitä, että epäkohta voidaan poistaa muulla tavoin kuin määräyksiä antamalla, ei määräystä olisi välttämätöntä antaa. Viranomaisen olisi päätöksessään määrättävä, onko epäkohta korjattava välittömästi vai viranomaisen asettamassa määräajassa.
51 §.Rehuvalvonnan seuraamusmaksu. Valvonta-asetuksen 139 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvonta-asetuksen ja sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen rikkomisiin, joita tehdään petollisten tai vilpillisten käytäntöjen avulla, sovellettavissa taloudellisissa seuraamuksissa otetaan huomioon kansallisen lainsäädännön mukaisesti vähintään joko toimijalle koituva taloudellinen hyöty tai tapauksen mukaan prosenttiosuus toimijan liikevaihdosta.
Pykälän 1 momentissa yksilöitäisiin ne velvollisuudet, joiden rikkomisesta seuraamusmaksu voitaisiin määrätä. Ehdotetun maksun soveltamisen piiriin tulisi laiminlyöntejä, joiden toteen näyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimia. Toimivaltainen viranomainen voisi määrätä seuraamusmaksun esimerkiksi, kun lain 50 §:ssä säädettyä määräystä pidetään riittämättöminä. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä silloin, jos toimijan tuottamus on ollut vähäisempää kuin 60 §:ssä säädetyn rehulakirikkomuksen edellyttämä tahallisuus tai törkeä tuottamus. Seuraamusmaksun suuruudeksi ehdotetaan vähintään 300 ja enintään 5 000 euroa, mikä on jonkin verran korkeampi kuin esimerkiksi kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa annetun lain (658/2013) mukainen laiminlyöntimaksu (300 – 1 000 euroa). Maksun suuruudella pyritään erityisesti seuraamuksen ennalta ehkäisevään vaikutukseen.
Toimivaltainen valvontaviranomainen voisi pykälän 1 momentin nojalla määrätä seuraamusmaksun, jos toimija laiminlyö 14 ja 15 §:ssä säädettyjä velvollisuuksia rehujen merkintöjä ja pakkaamista koskien, harjoittaa rehualan toimintaa ilman 19 §:ssä säädettyä ilmoitusvelvollisuutta, laiminlyö velvoitteen hakea toiminnalleen 20 §:ssä säädetyn hyväksymisen, laiminlyö 21 §:ssä säädetyn tietojen kirjaamisvelvollisuuden, laiminlyö 22 §:ssä tarkoitetut tiedonantovelvollisuudet tai rikkoo 24 §:ssä säädettyä velvoitetta kokeen keskeyttämisestä ja keskeyttämisen ilmoittamisesta,.
Seuraamusmaksuilla pystyttäisiin puuttumaan yleisimpiin puutteisiin tai menettelyihin, joita valvonnassa havaitaan. Kaikkien puutteiden osalta ei seuraamusmaksua kuitenkaan määrättäisi vaan hallinnollisen seuraamuksen käyttöön vaikuttaisi käytännössä toimijan menettelyn vakavuus, tahallisuus ja toistuvuus. Tarkoitus on, että hallinnollisen seuraamusmaksun piiriin kuuluisi vain sellaisia laiminlyöntejä, joiden toteennäyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimenpiteitä. Kyse olisi vähäisinä pidettävistä rikkomuksista tai laiminlyönneistä. Hyvän hallinnon asettamien suhteellisuus- ja muiden vaatimusten sekä oikeusturvan vaatimusten olisi täytyttävä maksun määräämisessä. Seuraamusmaksua koskevasta päätöksestä olisi oikeus valittaa ja asianosaisella olisi oikeus tulla kuulluksi ennen sen maksun määräämistä. Valvontaviranomaisen määräämä seuraamusmaksu olisi täytäntöönpanokelpoinen vain lainvoimaisena.
Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksun suuruutta arvioitaessa oli otettava huomioon menettelyn laatu, vahingollisuus ja toistuvuus. Maksu voitaisiin jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä, jos tekoa voidaan pitää vähäisenä ja maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen vähimmäismäärää pienempänä on kohtuullista laiminlyönnin laatu, toistuvuus, suunnitelmallisuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen. Seuraamusmaksua ei myöskään olisi välttämätöntä määrätä tapauksissa, joissa rehu määrätään hävitettäväksi, mistä jo aiheutuu tuojalle merkittävää taloudellista tappiota. Koska kyseessä on hallinnollinen seuraamusmaksu, tulee maksun suuruuden määrittämisessä huomioida seuraamuksen rangaistusluonteisuus ja ennaltaehkäisevä vaikutus. Seuraamusmaksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle.
Pykälän 3 momentti sisältäisi kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskevan säännöksen, jonka mukaan samasta teosta ei voisi määrätä useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Kielto kattaisi myös samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset. Seuraamusmaksua ei saisi määrätä luonnolliselle henkilölle, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. Jos seuraamusmaksu on määrätty luonnolliselle henkilölle, samasta teosta ei saa tuomita tuomioistuimessa rangaistusta. Lakiin ehdotetun viranomaisten tiedonsaantioikeutta koskevan säännöksen nojalla valvontaviranomaisella olisi oikeus saada sakkorekisteristä tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, ettei henkilöä ole samasta rikoksesta jo tuomittu sakkorangaistukseen tuomioistuimessa. Tiedonsaantioikeus on tarpeen kaksoisrangaistavuuden kiellon noudattamisen varmistamiseksi ennen hallinnollisen sakon määräämistä. Sakkorekisteritietojen varmistaminen ennen sakon määräämistä olisi myös sen toimijan etu, jolle seuraamusmaksua ollaan määräämässä.
Pykälän 4 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos teosta on kulunut yli vuosi. Monessa valvontakohteessa tarkastus toimitetaan kerran vuodessa, joten vuotta lyhyempi aika johtaisi monessa tapauksessa siihen, että laiminlyönti huomataan liian myöhään, eikä seuraamusmaksua enää voisi määrätä. Seuraamusmaksu vanhenee viiden vuoden kuluttua seuraamusmaksua koskevan lainvoimaisen ratkaisun antamispäivästä. Maksuvelvollisen luonnollisen henkilön kuollessa seuraamusmaksu raukeaisi. Maksuvelvollisuus kohdistuisi näin vain maksuvelvolliseen, jonka laiminlyöntiin seuraamus kohdistuu, eikä velvollisuus siirry hänen oikeudenomistajilleen.
Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002). Tämän vuoksi kyseistä lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen 1 §:n soveltamisalaan lisättäisiin rehuvalvonnan seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus, jolla on vastaavia täytäntöönpanotehtäviä. Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuden osalta noudatettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) säännöksiä. Seuraamusmaksusta ei perittäisi korkoa.
Ehdotettu säännös olisi uusi.
52 §.Kielto. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisen antamasta kiellosta. Kielto voisi koskea rehun tuotantoa tai valmistusta, käsittelyä, markkinoille saattamista, käyttöä kuljetusta, varastointia taikka sisämarkkinakauppaa, maahantuontia tai maastavientiä. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin kiellon edellytykset.
Pykälän 2 momentin mukaan kielto voitaisiin antaa vain, jos kyseessä on vaara ihmisten tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle, tai jos epäkohta jatkuu tai toistuu taikka kyseessä on tahallinen teko.
Pykälän 3 momentin mukaan kielto olisi määrättävä väliaikaisena, jos sen perusteena oleva epäkohta on mahdollista poistaa. Väliaikainen kielto olisi voimassa siihen saakka, kun valvontaviranomainen antaa asiassa lopullisen ratkaisunsa. Kielto tulisi peruuttaa, jos sen perusteena oleva epäkohta on poistettu tai jos sillä ei enää kiellon määräämisen kannalta ole merkitystä.
Pykälän 4 momentin mukaan kieltoa olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen kiellä valvontaviranomaisen päätöksen täytäntöönpanoa tai määrää sitä keskeytettäväksi.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
53 §.Rehun uudelleenkäsittely, hävittäminen ja palauttaminen. Pykälässä säädettäisiin tilanteesta, jossa viranomainen on 52 §:n nojalla määrännyt rehun tuotantoa, valmistusta, käsittelyä, markkinoille saattamista, käyttöä, sisämarkkinakauppaa, tuontia tai vientiä koskevan kiellon, voisi Ruokavirasto määrätä rehun käsiteltäväksi uudelleen, hävitettäväksi, käytettäväksi muuhun tarkoitukseen tai palautettavaksi lähtömaahan. Ruokaviraston tulisi toimia rehun hävittämisessä yhteistyössä ympäristöviranomaisten kanssa. Toimija vastaisi rehun käsittely- hävittämis- tai palauttamismääräyksestä aiheutuneista kustannuksista. Ruokavirasto voisi liittää päätökseen määräyksiä sen täytäntöönpanossa noudatettavasta menettelystä.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
54 §.Rehualan toimijan rekisteröinnin ja hyväksymisen keskeyttäminen, muuttaminen ja peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin rehualan toimijan rekisteröinnin ja hyväksymisen keskeyttämisen, muuttamisen ja peruuttamisen edellytyksistä. Edellytyksistä säädettäisiin rehuhygienia-asetuksen 14 – 16 artiklassa ja TSE-asetuksen liitteessä IV. Rehuhygienia-aseuksen mukaan rekisteröinti tai hyväksyntä on keskeytettävä, jos käy ilmi, ettei laitos enää täytä sen toimintoihin sovellettavia vaatimuksia. Rekisteröinti tai hyväksyntä on peruutettava, jos laitos lopettaa toimintojaan, on jättänyt täyttämättä toimintaansa koskevia vaatimuksia vähintään yhden vuoden ajan tai valvontaviranomainen havaitsee vakavia puutteita taikka joutuu pysäyttämään laitoksen toiminnan eikä toimija pysty antamaan riittäviä takeita tuotannon jatkamisen osalta. Laitoksen on lisäksi pyynnöstä muutettava rekisteröintiä tai hyväksyntää, jos laitos on pystynyt osoittamaan kykenevänsä harjoittamaan muuta toimintaa sen lisäksi, mihin se on alun perin rekisteröity tai mihin sille on myönnetty hyväksyntä, tai toimintaa, joka korvaa tämän aiemman toiminnan. Pykälän 2 momentin mukaan hyväksymisen voisi peruuttaa myös siinä tapauksessa, että toimija ei ole enää 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla luotettava. Koska hyväksymisen peruuttaminen puuttuu voimakkaasti elinkeinonharjoittajan oikeusasemaan, velvoitteidenhoidon laiminlyöntien tulisi olla toiminnan kannalta vakavia tai olennaisia. Toimijalle tulisi antaa mahdollisuus korjata laiminlyönti ja hyväksymisen peruuttamisen edellytyksenä olisi, että toimija ei ole viranomaisen määräyksestä huolimatta korjannut laiminlyöntejä.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
55 §.Omavalvontalaboratorion hyväksymisen peruuttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokaviraston tulisi peruuttaa hyväksytyn omavalvontalaboratorion hyväksyminen, jos laboratorio lopettaa toiminnan, jonka perusteella se on hyväksytty.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto voisi peruuttaa laboratorion hyväksymisen, jos laboratorio rikkoo olennaisesti tai laboratoriossa harjoitettavassa toiminnassa rikotaan olennaisesti sille säädettyjä velvollisuuksia. Lisäksi peruuttamisen edellytyksenä on, että laboratorio ei ole korjannut puutteita Ruokaviraston määräyksestä huolimatta. kohtuullisessa määräajassa. Jos laboratorion toiminnassa havaittu puute tai velvollisuuksien rikkominen on sellainen, että se voi aiheuttaa kohtuutonta vahinkoa ihmisten tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle, voidaan hyväksyminen peruuttaa välittömästi.
Lisäksi pykälän 3 momentin mukaan, jos toiminnassa havaittu puute on sellainen, että se voi vaarantaa tutkimustulosten luotettavuuden, Ruokavirasto voisi peruuttaa hyväksymisen jo asian käsittelyn vaatimaksi ajaksi. Tällainen puute olisi esimerkiksi arviointielimen edellyttämien korjaustoimenpiteiden räikeä laiminlyöminen.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
56 §.Laboratorion nimeämisen peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin laboratorioiden nimeämisen peruuttamisesta. Pykälän 1 momentti koskisi kansallista vertailulaboratoriota. Momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi peruttaa 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun kansallisen vertailulaboratorion nimeämisen, mikäli vertailulaboratorio tai siellä harjoitettu toiminta ei täytä 36 §:ssä säädettyjä vaatimuksia tai valvonta-asetuksen 100 ja 101 artiklassa säädettyjä vaatimuksia. Lisäedellytyksenä peruuttamiselle on, että epäkohta on olennainen ja että vertailulaboratorio ei Maa- ja metsätalousministeriön määräyksestä huolimatta korjaa puutetta asetetun määräajan puitteissa.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto voisi peruuttaa 32 §:ssä tarkoitetun virallisen laboratorion nimeämisen, jos laboratorio rikkoo tai laboratoriossa harjoitettavassa toiminnassa rikotaan tässä laissa säädettyjä vaatimuksia.
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokaviraston tulisi peruuttaa 37 §:ssä tarkoitetun nimetyn laboratorion nimeämistä koskeva päätös nimeämistä hakeneen toimijan pyynnöstä tai jos laboratorio lopettaa toimintansa.
Maa- ja metsätalousministeriö ja Ruokavirasto voisivat peruuttaa laboratorion nimeämistä koskevan päätöksensä myös väliaikaisesti asian käsittelyn vaatimaksi ajaksi, jos se on ihmisten tai eläinten terveydelle taikka ympäristölle toiminnasta aiheutuvan kohtuuttoman vahingon vuoksi välttämätöntä taikka jos laboratorion toiminnassa havaittu puute on sellainen, että se voi vaarantaa tutkimustulosten luotettavuuden. Tällainen puute olisi esimerkiksi akkreditoinnin laiminlyöminen.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
57 §.Lisäaineen käyttöluvan peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin 23 §:ssä tarkoitetun luvan peruuttamisesta. Ruokavirasto voisi perua luvan käyttää tuotantoeläinten rehun lisäaineena ainetta, jota kyseiseen tarkoitukseen ei ole hyväksytty, jos ilmenee, että luvanhaltija rikkoo olennaisella tavalla laissa säädettyjä lupaehtoja. Tällaisia rikkomuksia voisivat olla harhaanjohtavat tiedot tutkittavasta aineesta tai merkittävä poikkeaminen hakemuksessa olleesta koesuunnitelmasta, kuten aineen syöttäminen muille kuin hakemuksessa mainituille eläimille.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
58 §.Internetsivuston sulkeminen. Pykälässä säädettäisiin Ruokaviraston mahdollisuudesta määrätä internetsivusto tai sen osa suljettavaksi, jos sen välityksellä myytäväksi tarjottava rehu tai siitä annetut tiedot ovat sellaiset, että ne aiheuttavat tai niiden voidaan perustellusta syystä epäillä aiheuttavan vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle, johtavat rehun ostajaa olennaisesti harhaan tai ovat muulla tavalla olennaisesti rehumääräysten vastaisia. Internetsivuston sulkeminen toteutettaisiin suhteellisuusperiaatetta noudattaen pyrkimällä rajoituksen oikeasuhtaisuuteen soveltamalla pakkokeinoa porrastetusti, eli määräämällä suljettavaksi ensisijaisesti vain haitallista tuotetta tai virheellistä tietoa tarjoava sivuston osa tai alasivu. Ruokavirasto voisi saada tarvittavia tietoja internetsivuston kautta myytäväksi tarjottavista rehuista esimerkiksi 41 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tunnistautumattomalla näytteenotolla. Ruokavirasto voisi määrätä internetsivuston tai sen osan suljettavaksi esimerkiksi silloin, kun myytävä rehu sisältää hyväksymättömiä rehun lisäaineita tai muuten kiellettyjä aineksia, kuten eläinperäistä ainesta märehtijöille, hyväksymättömiä muuntogeenisiä aineksia tai luomurehussa ainesosia, joita ei ole luonnonmukaisessa tuotannossa käytettäväksi hyväksytty. Sivusto voitaisiin määrätä suljettavaksi myös silloin, kun sivu sisältää lääkinnällisiä tai muita terveyteen liittyviä väittämiä tai muutoin harhaanjohtavia väittämiä. Määräys sivuston tai sen osan sulkemiseksi annettaisiin vasta, jos viranomaisen määräystä korjata epäkohta ei ole noudatettu.
Määräys internetsivuston sulkemisesta voitaisiin antaa väliaikaisena asian selvittämisen tai epäkohdan korjaamisen ajaksi. Väliaikainen sulkeminen olisi voimassa, kunnes Ruokavirasto antaa asiassa lopullisen ratkaisunsa.
Valvonta-asetuksen 138 artiklassa säädetään todettuun säädösten noudattamatta jättämiseen liittyvistä toimista. Toimivaltaisen viranomaisen on ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin, joista mainitaan esimerkkejä 138 artiklan 2 kohdassa. Yksi mainittu toimenpide on määräyksen antaminen toimijan hallinnoimien tai käyttämien internetsivustojen sulkemisesta tarvittavan pituiseksi ajaksi.
Ehdotus olisi uusi ja vastaisi muun muassa voimassa olevassa elintarvikelaissa säädettyä.
59 §.Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka. Pykälän mukaan valvontaviranomainen voisi tehostaa tämän lain nojalla annettua määräystä tai kieltoa uhkasakolla taikka teettämis- tai keskeyttämisuhalla. Uhkasakosta sekä teettämis- ja keskeyttämisuhasta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
60 §.Rehulakirikkomus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltaviksi ne teot, joista voi ehdotettavan lain mukaisesti tuomita rehulakirikkomuksesta sakkoon, jos rikkomus ei ole jonkin muun lainsäädännön mukaan ankarammin tuomittava. Tällainen muualla säädetty ankarammin rangaistava teko voi olla esimerkiksi rikoslain 48 luvun 1 §:n mukainen ympäristörikos. Teosta voitaisiin jättää tuomitsematta myös, jos laiminlyöntiä tai siitä aiheutunutta vaaraa voidaan pitää vähäisenä tai jos samasta teosta on tuomittu maksettavaksi uhkasakko.
Tekijänä rikkomuksessa voisi olla rehualan toimija tai rehun käyttäjä ja tunnusmerkistön mukainen teko voitaisiin tehdä joko tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Teon huolimattomuusarvioinnissa tulisi ottaa huomioon erityisesti arvioitavana olevan toiminnan laatu. Esimerkiksi rehun valmistajalta tai markkinoille saattajalta edellytetään huomattavasti suurempaa huolellisuutta kuin rehun käyttäjältä, koska ensiksi mainittujen mahdollisesti aiheuttama vahinko koskisi suurempaa käyttäjäkuntaa.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
61 §.Rikosilmoituksen tekeminen. Pykälän mukaan rikosilmoituksen pykälässä tarkoitetusta tässä tai muussa laissa rangaistavaksi säädetystä teosta tekisi 25–29 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten ja 30 §:ssä tarkoitettujen valtuutettujen tarkastajien puolesta Ruokavirasto. Ilmoitus voitaisiin jättää tekemättä rikkomuksesta, jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä. Näissä tapauksissa rehualan toimijan olisi käytännössä todettu syyllistyneen rehulakirikkomukseen, joka kuitenkin vähäisenä jätettäisiin ilmoittamatta esitutkintaviranomaisille. Tällöin Ruokavirasto ryhtyisi kuitenkin tarvittaessa lain 7 luvussa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Ruokaviraston asiantuntija-asemasta rikosprosessin aikana vastaavalla tavalla kuin on esimerkiksi työsuojeluviranomaisella. Rikoslaissa (39/1889) tai 59 §:n rangaistavaksi säädettyä rehulain soveltamisalaan kuuluvaa tekoa koskevassa esitutkinnassa Ruokavirastolle olisi varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Syyttäjän olisi varattava Ruokavirastolle tilaisuus lausunnon antamiseen ennen syyteharkinnan päättymistä. Asiaa tuomioistuimessa suullisesti käsiteltäessä Ruokavirastolla olisi läsnäolo- ja puheoikeus. Ruokaviraston asiantuntijalausunnolla ja osallistumisella rikosprosessiin varmistettaisiin elintarvikeketjun toimintaan ja rehumääräysten soveltamiseen liittyvä asiantuntemus esitutkinnassa, syyteharkinnan aikana sekä tuomioistuinkäsittelyssä. Tämä helpottaisi poliisin ja syyttäjän päätöksen tekemistä ja antaisi tukea mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Rehuihin liittyvät rikokset voivat täyttää rikoslain 48 luvun 1 :n tarkoittaman ympäristön turmelemisen ja 60 §:n rehulakirikkomuksen lisäksi usean muun rikoksen, kuten harmaaseen talouteen liittyvän rikoksen tunnusmerkistöön. Tästä syystä Ruokaviraston asiantuntija-asemaa ei ole rajattu ympäristö turmelemiseen ja rehulakirikkomukseen, vaan se koskisi myös muuta rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä tekoa.
8 luku Erinäiset säännökset
62 §.Vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin, että rehujen valmistajaa, mukaan lukien rahtisekoittajat, valmistuttajaa sekä sitä, joka tuo rehua Euroopan unionin jäsenvaltiosta tai muista valtioista koskee ankara vahingonkorvausvastuu. Tuottamuksesta riippumaton vastuu selkeyttää rehujen tuotantoketjussa olevia vastuusuhteita. Ehdotetussa säännöksessä ankara vastuu on rajattu niihin toimijoihin, jotka kykenevät parhaiten vaikuttamaan rehujen laatuun ja niistä tuoteselosteessa annettaviin tietoihin. Ankara vahingonkorvausvastuu ei sen sijaan ulotu esimerkiksi paikallisiin kyläkauppoihin tai alkutuotannon toimijoihin, jotka eivät valmista rehuja markkinoille saattamista varten. Tällaisten toimijoiden asema ehdotetaan edelleen jätettäväksi elinkeinonharjoittajien välisessä kaupassa kauppalain (355/1987) ja kuluttajakaupassa kuluttajansuojalain (38/1978) säännösten varaan. Lisäksi vastuu on rajattu rehujen ammattikäytössä, esimerkiksi teuraseläinten kasvatuksessa, syntyneisiin vahinkoihin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei korvausvelvollisuutta ole, jos se, jolta korvausta vaaditaan, saattaa todennäköiseksi, ettei rehussa ollut vahingon aiheuttanutta virhettä silloin, kun hän saattoi rehun markkinoille. Vastuuta ei siis syntyisi, jos esimerkiksi sisämarkkinakauppaa harjoittava toimija tai maahantuoja voisi saattaa todennäköiseksi, että virhe on syntynyt kaupan varastossa.
Pykälän 3 momentissa on selvyyden vuoksi säännös, että rehusta henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahingonkärsijän pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta säädetään tuotevastuulaissa (694/1990).
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain säännöksiä.
63 §.Valtion viranomaisen suoritteista perittävät maksut. Ehdotetun 1 momentin mukaan virallisesta valvonnasta perittäisiin pääsääntöisesti maksu. Valvonta-asetuksen 79 artiklassa säädetään maksujen perusteista rajatarkastusasemilla ja muissa tuonnin valvontapisteissä. Eläinperäisten rehujen osalta maksuja voitaisiin periä kustannusvastaavasti tai asetuksen IV luvussa säädetyn mukaisesti. Tämän lisäksi maksuja tulisi periä kustannusvastaavasti asetuksen 47 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdissa tarkoitettujen rehujen virallisesta valvonnasta tuonnin yhteydessä. Kyseiset kohdat koskevat tehostetussa valvonnassa olevia rehuja, suojapäätösten alaisia rehuja sekä luonnonmukaisesti tuotettuja rehuja. Lisäksi 79 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan maksuja on perittävä rehualan toimijan hyväksymisestä ja c alakohdan mukaan virallisesta valvonnasta, jota ei alun perin suunniteltu ja joka i) kohdan mukaan on ollut tarpeen valvonta-asetuksen mukaisesti suoritetun virallisen valvonnan yhteydessä havaitun saman toimijan säännösten noudattamatta jättämistä koskevan tapauksen vuoksi; ja ii) kohdan mukaan on suoritettu säännösten noudattamatta jättämistä koskeva tapauksen laajuuden ja vaikutusten arvioimiseksi tai sen todentamiseksi, että tällainen todettu säännösten noudattamatta jättäminen on korjattu.
Valvonta-asetuksen 80 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat periä muitakin kuin 79 artiklassa tarkoitettuja maksuja kattaakseen virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista aiheutuvat kustannukset, paitsi jos se on kielletty 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen kattamilla aloilla sovellettavien säännösten nojalla. Valvonta-asetuksen 82 artiklassa säädetään maksujen laskentaperusteista. Artikla koskee vain pakollisia maksuja. Tämän vuoksi 80 artiklan mukaisten muiden maksujen laskentaperuste menisi valtion maksuperustelain (150/1992) mukaan. Maksuperustelain 8 §:n 2 momentissa säädetään perusteet viranomaismaksuille. Valvonnasta perittävän maksun suuruuden tulee vastata valvontakohteen tarkastamisesta valtiolle aiheutuvaa kokonaiskustannusta eli omakustannusarvoa.
Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valvonta-asetuksen 79—82 artiklassa tarkoitetuista järjestelyistä ja maksujen suuruuden määräämisestä. Valvonta-asetuksen mainituissa artikloissa on kansallisesti mahdollisuuksia päättää periä tietyin edellytyksin pienempiä määriä maksuja ja päättää muistakin kuin pakollisista maksuista.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
64 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta rehulain nojalla tehtyihin päätöksiin. Valtion viranomaisen tekemän päätöksen ensisijaisena muutoksen hakukeinona olisi oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksesta on säädetty hallintolaissa (434/2003). Poikkeuksen oikaisuvaatimukseen pykälässä lueteltuihin viranomaisen päätöksiin ei kuitenkaan vaadittaisi oikaisua, vaan 20 ja 50–58 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin voisi hakea muutosta valittamalla suoraan hallintotuomioistuimeen. Kaksivaiheisesta muutoksenhausta on katsottu parhaaksi poiketa, koska liian pitkä muutoksenhakuaika voisi aiheuttaa päätöksen kohteena olevan rehun pilaantumista tai arvon alentumista. Hallintovalituksesta säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta valtion viranomaisen määräämään maksuun, jonka osalta viitattaisiin valtion maksuperustelakiin (150/1992).
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta Tullin tekemään päätökseen, jonka osalta viitattaisiin tullilakiin (304/2016).
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta uhkasakkoon, jonka osalta viitattaisiin uhkasakkolakiin.
Pykälä vastaisi voimassa olevan lain säännöksiä.
65 §.Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin valvonta-asetuksen 140 artiklassa tarkoitetusta säännösten rikkomisesta ilmoittajien suojelusta. Vastaavaa säännöstä ei sisälly voimassaolevaan lakiin. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään vaikuttavat järjestelyt, joilla voidaan ilmoittaa asetuksen todellisista ja mahdollisista rikkomisista. Järjestelyihin on artiklan 2 kohdan mukaan sisällyttävä ainakin menettelyt ilmoitusten vastaanottamista ja niihin liittyviä jatkotoimia varten (a alakohta), rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden asianmukainen suojelu kostotoimilta, syrjinnältä tai muun tyyppiseltä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta (b alakohta) sekä rikkomisesta ilmoittavan henkilön henkilötietojen suoja unionin ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti (c alakohta).
Valvonta-asetuksen johdantokappaleen 91 mukaan kenen tahansa henkilön olisi voitava tuoda toimivaltaisten viranomaisten tietoon uusia tietoja, jotka auttavat näitä säännösten rikkomisten havaitsemisessa ja seuraamusten määräämisessä tapauksissa, joissa on rikottu kyseistä asetusta ja sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä. Johdantokappaleessa todetaan edelleen, että ilmiannot voivat jäädä tekemättä selkeiden menettelyjen puuttumisen vuoksi tai vastatoimien pelossa.
Säännösten rikkomisesta ilmoittajien henkilöllisyyden suojaamiseen liittyvät myös eräät julkisuuslain säännökset. Lain 24 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat kanteluasiakirjat ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle. Lisäksi mainitun pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tarkastus- ja valvontaviranomaisille tehdyt ilmoitukset rikoksesta ovat salassa pidettäviä, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa taikka kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on jätetty sikseen, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna rikoksen selvittämistä tai ilman painavaa syytä aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä tai estä tuomioistuinta käyttämästä oikeuttaan määrätä asiakirjojen salassapidosta oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) mukaan.
Ehdotettu säännös olisi henkilöllisyyden suojaamisen osalta mainittuja säännöksiä kattavampi, sillä se koskisi ilmoituksia sellaisistakin säännöstenvastaisuuksista, jota ei vielä ilmoituksen tekovaiheessa voida yhdistää tiettyyn rikosoikeudelliseen kriminalisointisäännökseen tai jota ei ole lainkaan kriminalisoitu. Valvonta-asetuksen 140 artiklan tarkoituksen toteuttamisen voidaan katsoa perustelevan ehdotettua kattavampaa henkilötietojen suojelua.
Ehdotetun säännöksen mukaan ilmoittajan henkilöllisyyden salaamisen edellytyksenä olisi, että henkilöllisyyden paljastumisen arvioitaisiin aiheuttavan haittaa ilmoittajalle. Haitta voisi liittyä esimerkiksi siihen, että ilmoittaja on erityisessä suhteessa ilmoituksen kohteena olevaan tahoon. Ilmoittajan oma käsitys haitan aiheutumisesta ei yksinään riittäisi säännöksessä tarkoitetun salassapitoperusteen soveltamiseen. Nyt ehdotettu säännös ei kuitenkaan suojaisi ilmoituksen tekijää mahdollisessa oikeudenkäynnissä esimerkiksi todistajana.
Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaamisesta säädetään tällä hetkellä myös esimerkiksi tietosuojalain 36 §:ssä, Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 71 a §:ssä sekä elintarvikelain 23/2006 80 a §:ssä. Lisäksi ilmoituskanavista, joiden kautta voidaan raportoida lain rikkomisista (engl. whistleblowing) säädetään esimerkiksi luottolaitoksille luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 7 luvun 6 §:n nojalla, vakuutusyhtiöille vakuutusyhtiölain (521/2008) 6 luvun 17 a §:n nojalla sekä arvopaperimarkkinalain muuttamisesta annetun lain (519/2016) 3 §:n nojalla.
Rikkomuksen ilmoittajan henkilöllisyyden salaaminen on luonteeltaan tarkkaan rajattuihin tilanteisiin kohdistuvaa sääntelyä. Kyse ei siten ole yleisesti sovellettavaksi tulevasta salassapitoperusteesta, vaan tiukasti valvonta-asetukseen rajoittuvasta salassapitoperusteesta. Kyseisestä salassapitoperusteesta on näin ollen tarkoituksenmukaista säätää rehulaissa, vaikka salassapitoperusteita koskevan sääntelyn pääsääntönä onkin säännösten keskittäminen julkisuuslakiin. Tämä on myös yhdenmukaista muun niin sanotun whistleblowing-sääntelyn kanssa.
Pykälä vastaisi asiasisällöltään voimassaolevaa säännöksiä.
9 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
66 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta.
67 §.Siirtymäsäännökset. Toimijan luotettavuutta koskevaa 18 §:ää sovellettaisiin vasta 1 päivästä kesäkuuta 2021. Tällä turvattaisiin luotettavuuden selvittämiseen liittyvälle tietojärjestelmätyölle tarvittava aika.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin ennen lain voimaantuloa hyväksyttyjen tai ilmoitettujen rehualan toimijoiden toiminnan jatkamisesta ja ilmoituksiin ja hyväksymishakemuksiin sovellettavista säännöksistä.