2.1  Nykytila

2.2  Nykytilan arviointi

4.1  Laki työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä. Se korvaisi työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain. Lisäksi ehdotetaan muutosta valvontalain 47 §:ään. 

Esityksen myötä työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä annettaisiin lailla työmarkkinakeskusjärjestöjen yhdistykselle Työturvallisuuskeskukselle perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä. 

Ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain tavoitteena on työsuojelun edistäminen. Se kävisi ilmi lain soveltamisalaa koskevasta 1 §:stä. Lain soveltamisalan kannalta olisi merkityksellistä, miten työsuojelun yhteistoimintaa koskevien valvontalain 5 ja 5 a lukujen soveltamisala rajataan, eli millaisia työnteon tilanteita 5 ja 5 a luvun työsuojelun yhteistoimintasääntely koskee (ks. ehdotettavan lain 1 §:n perustelut). Ehdotettavan lain säännöksistä kävisi muutenkin ilmi lain yhteys valvontalakiin ja myös työturvallisuuslakiin. 

Ehdotettavan lain keskeisimpänä sisältönä olisi työnantajan velvollisuus ilmoittaa työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevia tietoja Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin ja toisaalta ilmoitettujen tietojen luovuttaminen työsuojelua edistäviin tarkoituksiin. Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koskisi muun muassa pienten työpaikkojen työnantajia, mutta heilläkin olisi vapaaehtoinen mahdollisuus tehdä ilmoitus. 

4.2  Panostajalain soveltamisalan rajausten ja muutoksenhakusääntelyn muuttaminen

Esityksessä ehdotetaan, että panostajalain 1 §:ssä säädettäviä panostajalain soveltamisalan rajauksia muutettaisiin. Panostajalain soveltamisalasta poistettaisiin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtävät. Lisäksi panostajalain soveltamisalan rajauksiin lisättäisiin maininta henkilöstä, joka osallistuu Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen järjestämään vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitettuun vapaaehtoiseen harjoitukseen. Muutokset vastaisivat Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tarpeita sekä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtävien osalta myös aiempaa oikeustilaa. 

Esityksessä ehdotetaan myös, että panostajalain muutoksenhakua koskevaa 24 §:ää muutettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain vuoksi siten, että 24 § sopisi yhteen kyseisen lain kanssa. Panostajalakiin esitetään myös teknisiä, selkeyttäviä muutoksia. 

4.3  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisterin lakkauttaminen

Esityksen valmistelun varhaisessa vaiheessa oli esillä työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisterin lakkauttaminen. Lakkauttamisesta kuitenkin luovuttiin. Perusteena oli se, työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän voidaan katsoa kuuluvan osaksi työsuojeluhallinnon tehtäviä (ks. luku 2.2.1.1 Työsuojeluhallinnon tehtävistä yleisesti). Perusteena oli myös tehtävän yhteiskunnallinen merkitys (ks. luku 2.2.1.2). 

5.2  Aluehallintovirastot tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän vastuutahona

Esitettävässä työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavassa laissa tarkoitetuksi rekisterinpitäjäksi, eli tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän vastuutahoksi, harkittiin esityksen valmistelun aikana aluehallintovirastoja. Aluehallintovirastot ovat työsuojeluhallinnon operatiivisia toimijoita. 

Aluehallintovirastot saavat työpaikkojen ja työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden tietoja jo työsuojeluvalvontansa yhteydessä. Kuitenkin työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa (ja ehdotettavassa laissa) tarkoitetun työnantajan ilmoitusvelvollisuuden perusteella muodostuu valvontatietoja kattavampi ja ajantasaisempi erillinen tietoaineisto. 

Aluehallintovirastot voivat käyttää tietoaineistoa joidenkin valvonnassa tarvittavien perustietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden varmistamiseen. Lisäksi aluehallintovirastot voivat hyödyntää tietoaineistoa välittäessään työpaikoille työsuojelua edistävää tietoa ja järjestäessään info- ja koulutustilaisuuksia. 

Aluehallintovirastoista tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän vastuutahona luovuttiin valmistelun varhaisessa vaiheessa. Tehtävän antaminen aluehallintovirastoille ei olisi tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Aluehallintovirastoilla ei ole valmiina tehtävään rahoitusta, henkilöstöä eikä tietojärjestelmää, koska tehtävää on hoidettu 1970-luvulta saakka käytännössä Työturvallisuuskeskuksessa. Lisäksi tehtävän hoitajan valinta eri aluehallintovirastojen välillä aiheuttaisi lisää hallinnollista työtä. Valmisteilla tosin on jo valtion aluehallinnon uudistus. 

5.3  Kaikkien työnantajien ilmoitusvelvollisuus

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain 2 §:ssä ei rajata ilmoitusvelvollisia työnantajia. Lakia on kuitenkin tulkittu perinteisesti vuosikymmenten ajan ainakin Työturvallisuuskeskuksessa siten, että ilmoitusvelvollisuus koskee vain niitä työnantajia, joiden työpaikalla työskentelee vähintään kymmenen työntekijää. Vapaaehtoinen ilmoittaminen on silti ollut mahdollista muillekin työnantajille. 

Esityksen valmistelun aikana harkittiin, että ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain 4 §:ssä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus olisi koskenut jatkossa kaikkia työnantajia työpaikan henkilöstön määrästä riippumatta. Tällä tavalla olisi saatu rekisteriin myös pieniltä työpaikoilta vähintään työsuojelupäälliköt ja heille olisi voitu lähettää työsuojelua edistävää tietoa. Pienet työpaikat hyötyvät usein eniten etenkin käytännöllisiin tarpeisiin räätälöidystä työsuojelutiedosta. Tätä kautta olisi voitu kehittää työsuojelun tasoa työpaikoilla merkittävästi tätä esitystä laajemmin. (Ks. tilastot luvusta 4.3.1.2 Vaikutukset yrityksiin.) Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin. 

Työturvallisuuskeskus katsoi tarvitsevansa huomattavasti lisää resursseja tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävään, jos ilmoitusvelvollisuus olisi laajennettu koskemaan myös työnantajia, joiden työpaikan henkilöstöön kuuluu alle kymmenen henkilöä. Työturvallisuuskeskus arvioi, että jos tällä ryhmällä olisi sama ilmoitusaktiivisuus kuin nykyään on työnantajilla, joiden työpaikan henkilöstöön kuuluu vähintään kymmenen henkilöä, kasvaisi Työturvallisuuskeskuksen hallinnollinen työmäärä arviolta 10-12 htv:n verran. Tästä aiheutuisi arviolta 1 miljoonan euron lisäkustannus. Jos taas ilmoitusaktiivisuus olisi vain puolet nykyisten ilmoittajien ilmoitusaktiivisuudesta, kasvaisi hallinnollinen työmäärä arviolta 5-6 htv:n verran. Tästä aiheutuisi arviolta 500 000 euron lisäkustannus. Työturvallisuuskeskuksen organisaation koko on kokonaisuudessaan 36 htv. Hallinnollisen työn ennakoidaan olevan etenkin työnantajien neuvontaa. Neuvonnan tarvetta toisaalta hillitsisi yleisessä tietoverkossa Työturvallisuuskeskuksen sivuilla ja Työturvallisuuskeskuksen tietojärjestelmässä olevat työnantajille suunnatut neuvot. 

Työturvallisuuskeskus saa rahoitusta yleishyödylliseen toimintaansa Työsuojelurahastosta, mutta tästä rahoituksesta ei katsottu mahdolliseksi suunnata näin paljoa lisää rahaa ehdotettavassa laissa tarkoitetun tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän hoitamiseen. Ilmoitusvelvollisuuden laajentamista on mahdollista harkita tulevaisuudessa uudelleen, jos resurssitilanteessa tapahtuisi muutoksia. 

5.4  Eräiden tahojen vapaaehtoinen ilmoitusmahdollisuus

Esityksen valmistelun aikana harkittiin, että myös eräät muut tahot kuin työnantaja olisivat voineet tehdä ilmoituksen Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin. 

Vapaaehtoinen ilmoitusmahdollisuus olisi koskenut henkilöä, jonka työnantaja olisi nimennyt tai määrännyt taikka henkilöstö olisi valinnut hoitamaan tiettyä, työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellistä tehtävää työpaikalla, yhteisellä työpaikalla tai torjuttaessa työpaikkojen yhteisiä vaaroja. Edellytyksenä ilmoituksen tekemiselle olisi ollut, että kyseisen henkilön tietoja ei olisi ilmoitettu Työturvallisuuskeskukselle jo työnantajan ilmoitusvelvollisuuden eikä vapaaehtoisen ilmoitusmahdollisuuden nojalla eikä myöskään yhteistä työpaikkaa ja työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnan tilanteita koskevien säännösten nojalla. 

Osa työnantajista voi käytännössä jäädä passiivisiksi ehdotettavassa laissa tarkoitetun ilmoittamisen suhteen, koska työnantajien tietoisuus lainsäädännöstä, resurssit ja motivaatio vaihtelevat. Henkilön vapaaehtoinen ilmoitusmahdollisuus olisi ollut näissä tapauksissa merkityksellinen sellaisille henkilöille, jotka ovat itse aktiivisia ja haluaisivat saada rekisterin avulla työsuojelua edistävää tietoa. 

Vapaaehtoinen ilmoitusmahdollisuus olisi koskenut myös itsenäistä työnsuorittajaa. Kun hekin olisivat päässeet rekisteriin, myös heille olisi voitu lähettää työsuojelua edistävää tietoa. Työsuojelua edistävä tieto ja sitä kautta korkeatasoinen työsuojeluosaaminen vaikuttaa myönteisesti ennaltaehkäisevin toimin myös itsenäisten työnsuorittajien työtapaturmiin, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen. 

Mainituista ilmoitusmahdollisuuksista kuitenkin luovuttiin esityksen jatkovalmistelun vaiheessa, koska osa sidosryhmistä vastusti niitä. Perusteeksi esitettiin ainakin Työturvallisuuskeskuksen rajalliset resurssit ja tietojärjestelmään liittyvät syyt sekä se, että vastuu ilmoittamisesta haluttiin pitää työnantajalla. Katsottiin myös, että työsuojelua edistävää tietoa on mahdollista saada ilman rekisteriäkin esimerkiksi Työturvallisuuskeskukselta. 

7.1  Laki työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä

1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain soveltamisalasta. Ehdotettavan pykälän mukaan ehdotettavassa laissa säädettäisiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006), jäljempänä valvontalaki , ja mainitun lain nojalla tehdyissä työsuojelun yhteistoimintasopimuksissa tarkoitettuja työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä ja eräitä muita työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinnistä ja luovutuksesta työsuojelun edistämiseksi.  

Työpaikkojen työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään yleisellä tasolla työturvallisuuslain 17 §:ssä ja tarkemmin valvontalain 5 ja 5 a luvussa. Valvontalain 5 luvussa säädetään ”työpaikan” työsuojelun yhteistoiminnasta. Valvontalain 5 a luvussa säädetään työsuojelun yhteistoiminnasta ”yhteisellä työpaikalla” ja toisaalta ”työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnassa”. Luvussa 2.2.1.2 Tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän yhteiskunnallinen merkitys käydään läpi tämän esityksen kannalta keskeisintä valvontalain 5 ja 5 a luvun sääntelyä. 

Luvussa 2.2.1.2 todetaan muun muassa, että valvontalain 5 luvussa on säännöksiä työsuojelupäälliköstä, työsuojeluvaltuutetusta ja varatyösuojeluvaltuutetuista sekä työsuojelutoimikunnasta. Lisäksi luvussa käydään läpi valvontalain 5 a luvun säännöksiä ja mainitaan henkilöitä, jotka osallistuvat työsuojelun yhteistoimintaan yhteisellä työpaikalla ja työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnassa. Luvussa 2.2.1.2 tuodaan myös esiin, että valvontalaissa mahdollistetaan se, että työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä voidaan sopia toisin kuin valvontalaissa säädetään. 

Työmarkkinajärjestöjen työsuojelua koskevissa sopimuksissa voi olla sovittu esimerkiksi valvontalaissa säädettyjen henkilöiden lisäksi muistakin työsuojelun yhteistoimintaan osallistuvista henkilöistä. Esimerkkinä henkilöstön edustajana oleva työsuojeluasiamies tai työsuojeluyhdyshenkilö. Lisäksi työpaikoilla voi olla muita henkilöitä, joilla on työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellinen tehtävä. Työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain hallituksen esityksessä HE 106/2001 vp. (s. 6) mainitaan päätoimisina työsuojeluhenkilöinä työsuojeluinsinöörit, -teknikot, -tarkastajat ja -suunnittelijat sekä työnantajan palveluksessa oleva työterveyshenkilöstö, kuten työterveyslääkärit, työpsykologit, työterveyshoitajat ja työterveysfysioterapeutit. Ehdotettavassa laissa säädettäisiin yllä mainittuja työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinnistä ja luovutuksesta. 

Tietoja rekisteröitäisiin ja luovutettaisiin työsuojelun edistämiseksi. Ehdotettavassa laissa säädettävä velvoite ja mahdollisuudet ilmoittaa työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevia tietoja rekisteriin kannustaisivat työnantajia ja työntekijöitä nimeämään ja valitsemaan henkilöitä työsuojelun yhteistoimintaa varten ja toimimaan yhteistoiminnassa. Tietojen luovutus rekisteristä puolestaan mahdollistaisi sen, että tietojensaaja voisi välittää työsuojelun yhteistoimintahenkilöille tietoa, joka lisää heidän työsuojeluosaamistaan. Tätä kautta voitaisiin kehittää työsuojelun tasoa työpaikoilla ja edistää työsuojelua. 

Ehdotettavassa laissa säädettävä tietojen rekisteröinti ei koskisi aivan kaikenlaisia tilanteita, joissa sinänsä tehdään työtä ja joissa voidaan tai tulee tehdä työsuojelun yhteistoimintaa. Ehdotettavan lain soveltamisalan kannalta olisi merkityksellistä, miten työsuojelun yhteistoimintaa koskevien valvontalain 5 ja 5 a luvun soveltamisala rajataan, eli millaisia työnteon tilanteita 5 ja 5 a luvun työsuojelun yhteistoimintasääntely koskee. 

Valvontalakia koskevan hallituksen esityksen HE 94/2005 vp. (s. 30) mukaan (valvontalain 5 luvun) säännökset koskevat vain työ- ja virkasuhteessa ja julkisoikeudellisessa palvelusuhteessa tehtävää työtä. Näin ollen myös ehdotettavassa laissa säädettävä tietojen rekisteröinti koskisi vain tilanteita, joissa tehdään työtä työsuhteessa tai virkasuhteessa taikka siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa. 

Valvontalakia koskevan hallituksen esityksen HE 94/2005 vp. (s. 30) mukaan työturvallisuuslain 4 §:ssä tarkoitettu oppilaan ja opiskelijan työ koulutuksen yhteydessä, työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvan työ, kuntoutuksessa ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevan työ, rangaistusta suorittavan työ, hoitolaitoksessa pidettävän työ, ase- ja siviilipalveluksessa olevan työ ja sopimuspalokunnan pelastustoimintaan vapaaehtoisesti osallistuvan työ jäävät tässä (valvonta)lain soveltamisen ulkopuolelle 5 luvun osalta. Hallituksen esityksessä HE 94/2005 vp. tuodaan esille myös (kumoutunut) virka- tai työsopimussuhdetta vailla olevien työsuojelun valvonnasta annettu asetus (324/1978), jonka perusteella ministeriö aikanaan määritteli yhteistoiminnan menettelytapoja ja toimivaltuuksia. Valvontalain hallituksen esityksessä todetaan, että asetus oli menettänyt merkityksensä yhteistoiminnan perustana (valvontalakia säädettäessä). Hallituksen esityksen mukaan (valvontalain 5) luvun säännöksiä ei sovellettaisi virka- tai työsopimussuhdetta vailla olevien työnsuorittajien ja työn teettäjän väliseen yhteistoimintaan. Heidän osaltaan riittävät säännökset ovat työturvallisuuslain 17 §:ssä. Mitä työturvallisuuslain 17 §:ssä säädetään työnantajasta ja työntekijästä, sovelletaan vastaavasti edellä mainittuihin osapuoliin. 

Vastuu vuokratyöntekijöiden työturvallisuudesta jakautuu vuokrausyritykselle (työnantajalle) ja käyttäjäyritykselle (ks. työturvallisuuslain 3 §). Valvontalain hallituksen esityksestä HE 94/2005 vp. ei käy nimenomaisesti ilmi, kuuluvatko vuokratyöntekijät käyttäjäyrityksessä työskennellessään valvontalain 5 luvun yhteistoimintasääntelyn soveltamisalaan vai jäävätkö he vain työturvallisuuslain 17 §:n piiriin, kuten esimerkiksi opiskelijat jäävät ollessaan työssä koulutuksen yhteydessä. Vuokratyöntekijä tekee työsuhteessa tehtävää työtä, mikä on valvontalain 5 luvun soveltamisen edellytys, mutta työsuhde on vuokratyöntekijän ja vuokrausyrityksen välillä. On mahdollista, että asiasta on mainintoja oikeuskirjallisuudessa. 

Valvontalain 5 a luvun soveltaminen on puolestaan yhteydessä valvontalain 5 luvun soveltamiseen, koska 5 a lukua sovellettaessa myös 5 luvun säännökset tulevat usein sovellettavaksi valvontalaissa käytetyn viittaustekniikan vuoksi. 

2 §.Määritelmät . Pykälässä määriteltäisiin ehdotettavassa laissa käytettäviä käsitteitä. Ehdotettavalla lailla olisi suora yhteys työsuojelun yhteistoimintaan. Sen vuoksi käsitteet määriteltäisiin samaan tapaan kuin ne määritellään työsuojelun yhteistoiminnan tarkoituksiin.  

Ehdotettavan 2 pykälän 1 kohdan mukaan ehdotettavassa laissa tarkoitettaisiin työpaikalla valvontalain 25 §:ssä tai 23 §:n nojalla tehdyssä työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa tarkoitettua työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukaista kokonaisuutta.  

Valvontalain 5 luvussa säädetään ”työpaikan” työsuojelun yhteistoiminnasta. Valvontalain 5 lukuun sijoittuvassa lain 25 §:ssä määritellään ”työpaikka”. Valvontalain 25 §:n mukaan 5 luvussa työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipisteiden tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostamaa kokonaisuutta. Ytimekkäämmin ilmaistuna valvontalain 5 luvussa tarkoitettu ”työpaikka” on siten työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukainen yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostama kokonaisuus. 

Valvontalain 5 lukuun sijoittuvassa valvontalain 23 §:ssä mahdollistetaan se, että valvontalain 5 luvussa tarkoitetusta työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä voidaan sopia toisin työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten kesken, mutta myös paikallisesti työpaikalla. Valvontalain hallituksen esityksessä HE 94/2005 vp. viitataan siihenkin vaihtoehtoon, että valvontalain 23 §:n nojalla tehdyssä työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa voidaan määritellä myös työpaikan käsite jollakin muulla tavalla kuin valvontalain 25 §:ssä. 

Hallituksen esityksessä HE 94/2005 vp. (s. 9) todetaan käsiteltäessä valvontalakia edeltänyttä nykytilaa, että työnantaja ja työntekijät voivat sopia yhteistoimintatyöpaikasta paikallisesti tai (kumotun) valvontalain 8 §:n mukaisissa sopimuksissa. Lisäksi hallituksen esityksessä HE 94/2005 vp. (s. 31 ja 32) työpaikan käsitettä koskevissa 25 §:n perusteluissa todetaan, että pykälässä määriteltäisiin työpaikkakäsite yhteistoiminnan kannalta. Pykälässä mainittaisiin sekä toimintayksikkö että toimipiste yksityisellä ja julkisella sektorilla käytettävien nimitysten mukaisesti. Tarkoitus on, että määritelmä kattaisi laajasti toiminnan luonteeseen liittyviä seikkoja ja että yhteistoiminta voitaisiin järjestää työnantajan ja työntekijöiden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Määritelmän pohjalta tehtäisiin kokonaisarvio siitä, miten yhteistoiminnan edellytykset voidaan parhaiten turvata. Tavoitteena on, että lakia sovellettaessa työpaikkakäsite määriteltäisiin siten, että yhteistoiminnan osapuolilla on tosiasialliset mahdollisuudet hoitaa tehtäviään. Määritelmä vaikuttaisi suoraan niihin työpaikkoihin, joissa ei ole tehty ehdotuksen 23 §:n tarkoittamaa sopimusta. 

Käytännössä työnantajalle jää määräysvaltaa sen suhteen, kuinka ”työpaikka” (työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus) kulloinkin määritellään valvontalain 25 §:n tai valvontalain 23 §:n nojalla tehdyn työsuojelun yhteistoimintasopimuksen puitteissa. Oikeuskirjallisuudesta käy ilmi, että myös saman työnantajan eri paikkakunnilla sijaitsevat toimiyksiköt tai toimipisteet voivat kuulua samaan ”työpaikkaan” (Siiki, Pertti: Uusi työsuojelun yhteistoiminta ja työturvallisuus. Edita. Helsinki 2006. S. 6). 

Työsuojelun yhteistoiminnan näkökulmasta yksi yritys tai organisaatio ei välttämättä ole yksi työpaikka, vaikka useissa tapauksissa näin on. Yhdellä yrityksellä tai organisaatiolla voi olla useampikin työpaikka työsuojelun yhteistoiminnan tarkoituksiin. Etenkin suurissa yrityksissä tai organisaatioissa, kuten kunnissa, tilanne on usein tämä. Näin kukin työsuojelun yhteistoiminnan kokonaisuus on helpommin hallittavissa yhteistoimintaan osallistuvien henkilöiden kannalta. 

Oikeuskirjallisuudessa on myös esitetty, että vaikka lähtökohtaisesti työpaikalla tarkoitetaan yhden työnantajan työntekijöiden työpaikkaa, silti yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus voi muodostua myös usean työnantajan toimipisteistä tai toimintayksiköistä (Työterveyslaitoksen julkaisu. Useita kirjoittajia: Työsuojelun valvonta – ohjeita ja neuvoja työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 44/2006 soveltamisesta. 13., korjattu painos. Grano Oy. Kuopio 2016. S. 58). Tämä laaja tulkinta on omaksuttu käytännössä joissakin konserneissa. (Konsernissa on useita oikeushenkilöitä, jotka ovat työnantajina toisistaan erillisiä.) 

Oikeuskirjallisuudessa kuitenkin huomautetaan, että yhteistoimintatyöpaikkaa ei pidä muodostaa niin, että esimerkiksi pitkät etäisyydet eri toimipisteiden välillä, työntekijöiden suuri lukumäärä tai hyvin erilaiset työolosuhteet eri toimipisteissä rajoittaisivat työsuojeluvaltuutetun mahdollisuuksia hoitaa tehtäväänsä. Keskeistä on se, että yhteistoiminnan perustana oleva työpaikka määritellään ja rajataan siten, että yhteistoimintaa voidaan työnantajan ja työntekijöiden kannalta toteuttaa tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. (Siiki, Pertti: Uusi työsuojelun yhteistoiminta ja työturvallisuus. Edita. Helsinki 2006. Sivu 6.) 

Ehdotettavan 2 pykälän 2 kohdan mukaan ehdotettavassa laissa tarkoitettaisiin yhteisellä työpaikalla työturvallisuuslain (738/2002) 49 §:ssä tarkoitettua yhteistä työpaikkaa.  

Ehdotettavan 2 pykälän 3 kohdan mukaan ehdotettavassa laissa tarkoitettaisiin työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnalla työturvallisuuslain 54 §:ssä tarkoitettua teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien tekemää yhteisten vaarojen torjuntaa.  

Valvontalain 5 a luvussa säädetään työsuojelun yhteistoiminnasta ”yhteisellä työpaikalla” ja toisaalta ”työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnassa”. Valvontalain 5 a luvussa ei ole omaa yhteisen työpaikan määritelmää eikä määritelmää siitä, milloin on kyseessä tapaus, jossa on tehtävä työpaikkojen yhteisten vaarojen torjuntaa. 

”Yhteisen työpaikan” määritelmän osalta valvontalain 5 a lukuun sijoittuvassa 43 a §:ssä viitataan työturvallisuuslain 49 §:ään. Työturvallisuuslain 49 §:n mukaan yhteinen työpaikka on työpaikka, jolla yksi työnantaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa ja jolla samanaikaisesti tai peräkkäin toimii useampi kuin yksi työnantaja tai korvausta vastaan työskentelevä itsenäinen työnsuorittaja siten, että työ voi vaikuttaa toisten työntekijöiden turvallisuuteen tai terveyteen. 

Kun rakennustyömaa on yhteinen työpaikka, tällaisesta rakennustyömaasta käytetään yleensä käsitettä yhteinen rakennustyömaa. Yhteisen rakennustyömaan käsite esiintyy ainakin valvontalain 5 a luvussa olevassa 43 e §:n 2 momentissa sekä työturvallisuuslaissa. 

Toisin kuin valvontalain 25 §:ssä tarkoitettua työpaikan käsitettä, yhteisen työpaikan käsitettä ei voida määritellä eri tavalla valvontalain nojalla tehdyissä työsuojelun yhteistoimintasopimuksissa. Asiasta säädetään valvontalain 5 a lukuun sijoittuvan 43 b §:n 3 momentissa. 

Valvontalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen HE 43/2006 vp. (s. 11) mukaan (5 a lukuun sijoittuvan, sopimisoikeutta koskevan 43 b) pykälän 3 momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi säännöstä siitä, ettei sopimuksella voitaisi poiketa yhteisen työpaikan työturvallisuuslaissa säädetyistä määritelmistä. Yhteinen työpaikka on määritelty työturvallisuuslain 49 §:ssä. Silloin kun kysymyksessä on rakennusalan yhteinen työpaikka, tätä kutsutaan kuitenkin yhteiseksi rakennustyömaaksi. Työturvallisuuslain 52 §:ssä säädetään eri toimijoiden velvollisuuksista ja niiden jakautumisesta yhteisellä rakennustyömaalla. Säännöksellä pyritään varmistamaan säännösten yhdenmukainen soveltaminen samantyyppisillä yhteisillä työpaikoilla. 

”Yhteisten työpaikkojen” lisäksi on tapauksia, joissa työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien on tehtävä ”työpaikkojen yhteisten vaarojen torjuntaa”. ”Työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnan” osalta valvontalain 43 h §:ssä viitataan työturvallisuuslain 54 §:ään. 

Työturvallisuuslain 54 §:n mukaan, milloin teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa toimivien yhden tai useamman työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan työ tai näiden yhteiset toiminnot muulloin kuin 49 §:ssä tarkoitetussa (yhteisen työpaikan) tilanteessa aiheuttavat haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle, työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien on riittävällä keskinäisellä yhteistoiminnalla pyrittävä tiedottamaan toisilleen havaitsemistaan haitta- ja vaaratekijöistä ja niiden poistamiseen tähtäävistä toimenpiteistä sekä tarpeellisesta toimintojen yhteensovittamisesta. 

Teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa voi siten sijaita eri työnantajien työpaikkoja ja itsenäisten työnsuorittajien työtiloja ja työnantajat ja itsenäiset työnsuorittajat voivat torjua yhteisiä vaaroja ja työsuojelun yhteistoimintaa tehdään tämän vuoksi. 

3 §.Työturvallisuuskeskuksen tehtävä . Pykälässä säädettäisiin Työturvallisuuskeskuksen julkisesta hallintotehtävästä. Julkisen hallintotehtävän käsite saa sisältönsä perustuslaista, minkä vuoksi tavallisen lain tasolla on pyritty välttämään suoraan määrittelemästä eri tehtäviä julkiseksi hallintotehtäväksi. Ehdotettavassa pykälässä säädettäisiin siten vain siitä, että Työturvallisuuskeskus hoitaisi työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävää.  

Luvussa 10.1.1 Julkisesta hallintotehtävästä käydään läpi, mitä perustuslain 124 §:ssä tarkoitetaan julkisella hallintotehtävällä ja todetaan, että työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä on julkinen hallintotehtävä. Tarkemmat perustelut ovat luvussa 4.1.1.2 Tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä julkisena hallintotehtävänä. 

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaan tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä kuuluu työsuojeluhallinnossa ministeriölle. Luvussa 2.2.2.1 Rekisterinpitäjä perustellaan, miksi tehtävän ei katsota sopivan ministeriölle. Luvussa 5.2 Aluehallintovirastot tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän vastuutahona esitetään puolestaan perusteet, miksi tehtävän antaminen aluehallintovirastoille ei olisi tarkoituksenmukainen vaihtoehto. Näin ollen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä ehdotetaan annettavaksi Työturvallisuuskeskukselle perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä. 

Luvussa 4.1.1.3 Julkisen hallintotehtävän antamisen edellytysten ja rajoitusten noudattamisesta perustellaan, miksi katsotaan, että tehtävä voitaisiin antaa Työturvallisuuskeskukselle perustuslain 124 §:ssä säädettyjen oikeudellisten edellytysten ja rajoitusten puitteissa. Luvussa 4.1.1.4 todetaan puolestaan Työturvallisuuskeskuksen valtakunnallinen alueellinen toimivalta. 

Ehdotettavassa 3 pykälässä säädettäisiin myös, että Työturvallisuuskeskus pitäisi työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteriä, eli Työturvallisuuskeskus olisi mainitun rekisterin rekisterinpitäjä. Tämä olisi sinänsä selvää jo julkista hallintotehtävää koskevan tehtävänannon ja yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella, joten kyseessä olisi vain selventävä säännös. 

4 §.Työnantajan velvollisuus ilmoittaa tietoja työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä . Pykälässä säädettäisiin työnantajalle velvollisuus ilmoittaa tietoja työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä. Ehdotettavan 4 pykälän 1 momentinjohdantokappaleen mukaan työnantajan olisi ilmoitettava Työturvallisuuskeskukselle 3 momentissa tarkoitetut tiedot työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä, jos työpaikalla täyttyisi kolme edellytystä.  

Ilmoitusvelvollisuus rajattaisiin siten koskemaan vain osaa työnantajista ja suuri joukko työnantajia jäisi ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. (Työpaikan, eli työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden, määritelmä olisi ehdotetussa 2 §:ssä.) 

Ehdotettavan 4 pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan ilmoitusvelvollisuuden ensimmäisenä edellytyksenä olisi, että työpaikalla olisi valittu työsuojeluvaltuutettu valvontalain 29 tai 42 §:n nojalla taikka 23 §:n 1 tai 2 momentin nojalla tehdyn työsuojelun yhteistoimintasopimuksen perusteella. Kun työsuojeluvaltuutettu olisi valittu, rekisteriin päätyisi kerralla tiedot useammasta henkilöstä. Kuitenkin osa työnantajista voisi rajautua kokonaan ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, jos työntekijät eivät olisi päättäneet valita työsuojeluvaltuutettua.  

Valvontalain 5 luvussa olevassa lain 29 §:ssä säädetään työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen valinnasta. Lisäksi valvontalain 42 §:ssä säädetään työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen valinnasta suomalaisella aluksella. Oikeuskirjallisuudessa on selitetty valvontalain 29 §:n sanamuotoa. Lain mukaan työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työntekijää. Tämä sanamuoto ”on valittava” on suoraan laista ja se on sama kuin aikaisemmassa laissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita oikeudellista velvollisuutta valita työsuojeluvaltuutettua, kyse on työntekijöiden oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu. Työpaikan toimihenkilöasemassa olevilla työntekijöillä on myös oikeus valita keskuudestaan heitä edustava työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutettujen valinta on työntekijöiden oikeus kaikilla työpaikoilla työntekijämäärästä riippumatta. (Siiki, Pertti: Uusi työsuojelun yhteistoiminta ja työturvallisuus. Edita. Helsinki 2006. S. 15.) 

Valvontalain 24 § mahdollistaa myös sen, että valvontalain 23 §:n 1 tai 2 momentin nojalla tehdyssä, eli valtakunnallisen tason osapuolten välisessä, työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa sovitaan toisin oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu ja varatyösuojeluvaltuutetut. Valvontalain hallituksen esityksessä HE 94/2005 vp. (s. 31) todetaan, että (valvontalain 24) pykälän 2 momentissa luetellaan ne oikeudet, joita ei voi rajoittaa 23 §:n 3 momentissa tarkoitetulla työpaikkatason sopimuksella. Hallituksen esityksen mukaan tällainen oikeus on muun muassa 29 §:ssä tarkoitettu työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut. Käänteisesti on siis mahdollista, että valvontalain 29 §:ssä tarkoitetusta oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu voisi sopia toisin sellaisella sopimuksella, jonka osapuolena ovat 23 §:n 1 momentissa tarkoitetut työnantajien ja työntekijöiden valtakunnalliset yhdistykset tai 23 §:n 2 momentissa tarkoitetut vastaavat tahot. 

Ehdotettavan 4 pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan ilmoitusvelvollisuuden toisena edellytyksenä olisi, että työnantaja teettäisi henkilöstöllä työtä työpaikalla yli 50 kalenteripäivänä. Osa työnantajista voisi rajautua kokonaan ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle myös tämän edellytyksen perusteella. Näin kävisi, jos yli 50 kalenteripäivän edellytys ei täyttyisi työnantajan ainoalla työpaikalla tai millään työnantajan eri työpaikoista. Työnantajalla voisi kuitenkin olla ilmoitusvelvollisuus siltä osin, jos jokin tai jotkut työnantajan eri työpaikoista täyttäisivät yli 50 kalenteripäivän edellytyksen.  

Yli 50 kalenteripäivän laskennassa olennaista olisi, kuinka työnantaja on käytännössä määritellyt kunkin ”työpaikan” (työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden), eli miten ”työpaikka” on rajattu (esimerkiksi konkreettinen työmaa/toimipiste tai tietyistä henkilöistä koostuva ryhmä/toimintayksikkö). 

”Työpaikan” rajojen ollessa tiedossa voidaan todeta, minä kalenteripäivänä työnantaja/ yrittäjä ei enää ole ollut yksin ”työpaikalla” (laskenta alkaa) tai milloin työnantaja/ yrittäjä on jälleen yksin (laskenta päättyy). Valvontalain 22 §:n mukaan yhteistoiminnan tavoitteena on nimittäin edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä vuorovaikutusta ja tehdä mahdolliseksi työntekijöiden osallistuminen ja vaikuttaminen työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevien asioiden käsittelyyn. Tällainen yhteistoiminta ei ole tarpeen eikä mahdollista, jos ”työpaikalla” on vain työnantaja/ yrittäjä (ei työntekijöitä). 

Ehdotettavan 4 pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuihin yli 50 kalenteripäivään laskettaisiin selkeyden vuoksi jokainen kalenteripäivä, jolloin edes joku työpaikan henkilöstöön kuuluvista henkilöistä olisi tehnyt työpaikalla työtä edes vähän aikaa. (Laskenta tapahtuisi esimerkiksi työvuoroluettelon tai työaikakirjanpidon avulla.) Työsuorituksia ei siis välttämättä kertyisi jokaisena kalenteripäivänä (huomaa esimerkiksi pyhäpäivät ja toisaalta vain osa-aikaisesti tehtävä työ). Työtä tehneiden henkilöiden määrää tai tehtyjen työtuntien määrää per kalenteripäivä ei seurattaisi. 

Työpaikan henkilöstöön kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin ehdotettavan lain soveltamisalan taustalla vaikuttavan valvontalain 5 luvun soveltamisalan mukaisesti työsuhteessa sekä virkasuhteessa ja siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa olevia henkilöitä (ks. 1 §:n perustelut). Esimerkiksi osa-aikainen työntekijä ja työntekijä, jolla on niin sanottu nollatuntisopimus, ovat työnantajan palveluksessa ja kuuluvat ”työpaikan” henkilöstöön. Samoin alustataloudessa työtä tekevä henkilö on työnantajan palveluksessa ja kuuluu ”työpaikan” henkilöstöön, jos hänet tulkitaan työntekijäksi eikä yrittäjäksi. (Esimerkiksi alustan taustalla oleva yritys tai organisaatio taikka alustan avulla palveluita ostava yritys, organisaatio tai luonnollinen henkilö voidaan katsoa alustan avulla palveluja toteuttavan henkilön työnantajaksi – tapauskohtaisista erityispiirteistä riippuen.) Käyttäjäyrityksessä työskentelevistä vuokratyöntekijöistä ks. 1 §:n perustelut. 

Projektityyppisessä tai maantieteellisesti liikkuvassa työssä henkilöt voivat olla työnantajan palveluksessa ja voivat kuulua ”työpaikan” henkilöstöön. Kun tarkastellaan, täyttyykö yli 50 kalenteripäivän edellytys ”työpaikalla” työnantajan teettämässä projektityössä tai liikkuvassa työssä, olennaista olisi se, kuinka työnantaja on muodostanut työsuojelun yhteistoiminnan tarkoituksiin ”työpaikan”. Valvontalain 25 §:n määritelmän mukaisesti työpaikka voidaan muodostaa esimerkiksi yhdestä toimintayksiköstä. Kyse voi olla vaikkapa toistaiseksi voimassa olevassa ja määräaikaisessa työsuhteessa olevista työntekijöistä, jotka tekevät työtä aina lyhyen aikaa kerrallaan maantieteellisesti vaihtelevissa kohteissa, mutta jotka silti kuuluvat samaan aikaan työnantajansa yhteen ja samaan toimintayksikköön, eli ”työpaikkaan”. (Tällaisessa työpaikassa voidaan tehdä jatkuvaa työpaikan työsuojelun yhteistoimintaa.) Esimerkin tapauksessa yli 50 kalenteripäivän edellytys täyttyisi helposti. 

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa ei ole ilmoitusvelvollisuutta rajaavaa yli 50 kalenteripäivän edellytystä. Edellytyksen tarkoituksena olisi estää nopeasti vanhenevien työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen päätyminen rekisteriin ja vähentää Työturvallisuuskeskuksen ja työnantajan hallinnollista taakkaa. 

Ehdotettavan 4 pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan ilmoitusvelvollisuuden kolmantena edellytyksenä olisi, että työpaikan henkilöstöön kuuluisi vähintään kymmenen henkilöä. Käytännössä suuri osa työnantajista rajautuisi kokonaan ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle tämän edellytyksen perusteella. Työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa ei ole ilmoitusvelvollisuutta rajaavaa työpaikan henkilöstön määrää koskevaa edellytystä. Lakia on silti tulkittu perinteisesti ainakin Työturvallisuuskeskuksessa siten, että ilmoitusvelvollisuuden on katsottu koskevan vain työnantajia, joiden työpaikalla työskentelee vähintään kymmenen työntekijää. Ehdotettavaan 4 pykälään esitettävän henkilöstön määrää koskevan edellytyksen tarkoituksena olisi hillitä jatkossakin Turvallisuuskeskuksen hallinnollisen työn ja lisäkustannusten määrää (ks. luku 5.3 Kaikkien työnantajien ilmoitusvelvollisuus), mutta myös työnantajan hallinnollista taakkaa. Edellytys perustuu siten Työturvallisuuskeskuksen resurssien rajallisuuteen.  

Ehdotettavan 4 pykälän 2 momentin mukaan, jos työnantajalla olisi useita työpaikkoja, työnantajan olisi ilmoitettava 3 momentissa tarkoitetut tiedot työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä jokaiselta työpaikalta, jolla 1 momentissa säädetyt ilmoitusvelvollisuuden edellytykset täyttyvät. Yksi yritys tai organisaatio ei välttämättä ole vain yksi työpaikka, vaikka useissa tapauksissa näin on. Työpaikkakohtaiset tiedot olisivat tarpeellisia, koska työnantajan eri ”työpaikoilla” on yleensä ainakin osittain eri henkilöt työsuojelun yhteistoiminnan tehtävissä.  

Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentissa lueteltaisiin tiedot, jotka työnantajan tulisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle. Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan ilmoituksen tekevän työnantajan tulisi ilmoittaa:  

- nimensä (a alakohta) ,  

- yritys- ja yhteisötunnuksensa tai sitä vastaava ulkomainen organisaatiotunnisteensa tai niiden puuttuessa syntymäaikansa ( b alakohta ),  

- työsähköpostiosoitteensa ja työpostiosoitteensa (c alakohta) .  

Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina ilmoitettaisiin yleensä työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot, esimerkiksi Matti Meikäläinen Oy:stä. On kuitenkin myös mahdollista, että työnantaja ei ole oikeushenkilö vaan luonnollinen henkilö. Ison työnantajan kohdalla työpostiosoite tarkoittaisi oikeushenkilön pääasiallista postiosoitetta, esimerkiksi kunnassa se voisi olla kirjaamon postiosoite. Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 1 kohdan tiedot olisivat merkityksellisiä etenkin työsuojeluviranomaisen työsuojeluvalvonnalle. Työsuojeluviranomainen valvoisi, että työnantaja noudattaisi ehdotettavassa 4 pykälässä säädettävää ilmoitusvelvollisuutta (ks. ehdotettava 17 §). 

Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 2 kohdassa säädettäisiin tiedoista, jotka tulisi ilmoittaa työpaikasta, eli työsuojelun yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisesta kokonaisuudesta. Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan työnantajan olisi ilmoitettava työpaikan:  

- sijaintikunta tai -kunnat (a alakohta) ,  

- toimialaluokka tai -luokat (b alakohta) ,  

- työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrä ilmoitushetkellä Työturvallisuuskeskuksen määrittelemän suuruusluokan tarkkuudella (c alakohta) ,  

- työsuojelupäällikön tehtävät hoitavan henkilön nimi, tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoite (d alakohta) ,  

- työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet (e alakohta) .  

Työpaikan sijaintikunnan tai sijaintikuntien ilmoittaminen (tarkemman osoitetiedon sijasta) olisi riittävää työsuojelua edistävän tiedon lähettämisen ja etenkin suurten työnantajien hallinnollisen taakan näkökulmasta. Kun työsuojeluviranomainen valvoisi (erillisenä valvontatehtävänään) valvontalain 5 luvussa säädetyn työsuojelun yhteistoiminnan toteuttamista, työsuojeluviranomainen selvittäisi erikseen suoraan työnantajalta työpaikan tarkemman osoitteen. 

Työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin työpaikan henkilöstöä (ks. 4 pykälän 1 momentin perustelut). Tiedot ilmoittaessaan työnantaja valitsisi oikean henkilöiden määrän suuruusluokan Työturvallisuuskeskuksen rekisteristä (tietojärjestelmästä). 

Työnantaja ilmoittaisi osana työpaikan tietoja myös työsuojelupäällikön tehtävät hoitavan henkilön nimen, tehtävän työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteen. Valvontalain 5 lukuun sijoittuvan lain 28 §:n mukaan työnantajan on nimettävä edustajansa ( työsuojelupäällikkö ) 5 luvussa tarkoitettua yhteistoimintaa varten, jollei hän itse hoida tätä tehtävää. Työpaikalla on siten aina joku henkilö työsuojelupäällikön tehtävässä.  

Jos työnantaja hoitaisi itse työsuojelupäällikön tehtävää, ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina työsuojelupäällikön tietoina ilmoitettaisiin tiedot työnantajasta luonnollisena henkilönä. Esimerkiksi Matti Meikäläinen, työsuojelupäällikkö, matti.meikalainen@tyosahkoposti.fi. Ehdotetun 4 pykälän 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina olisi puolestaan ilmoitettu yleensä työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot. 

Työnantaja ilmoittaisi osana työpaikan tietoja myös työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet. (Oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu ks. 4 pykälän 1 momentin perustelut.) 

Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan, jos työpaikalla olisi nimetty työsuojelutoimikunta, työnantajan olisi ilmoitettava työsuojelutoimikunnan jäsenten nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet taikka, jos muu toimielin hoitaisi työsuojelutoimikunnan tehtäviä, työnantajan olisi ilmoitettava samat tiedot kyseisen toimielimen sellaisista jäsenistä, joilla on tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa.  

Valvontalain 5 lukuun sijoittuvan lain 38 §:n mukaan työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään 20 työntekijää, on perustettava kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan työsuojelutoimikunta. Työsuojelutoimikunnassa ovat edustettuina työnantaja sekä työpaikan työntekijät. Valvontalain 39 §:ssä säädetään työsuojelutoimikunnan valitsemisesta ja kokoonpanosta. Valvontalain 39 §:ssä säädetään muun muassa siitä, että työsuojelupäällikkö osallistuu toimikunnan kokouksiin silloinkin, kun hän ei ole sen jäsen, ja että työsuojeluvaltuutetut ovat työsuojelutoimikunnan jäseniä. Ehdotettavan 4 pykälän 3 momentin 3 kohta liittyisi myös valvontalain 5 lukuun sijoittuvaan lain 42 §:ään. Sen mukaan alukselle, jolla työskentelee vähintään viisi laivaväkeen kuuluvaa, on perustettava työsuojelutoimikunta. 

Työsuojelun yhteistoimintaan osallistuvilla eri henkilöillä, kuten työsuojeluvaltuutetulla, ei aina ole työtehtävissään omaa työsähköpostiosoitetta. Tällöin työnantaja voisi ilmoittaa sähköpostiosoitteen, johon lähetettäviä työsuojelua koskevia sähköposteja kyseinen henkilökin pääsisi lukemaan, tai johon lähetettävistä sähköposteista henkilö saisi tiedon esimerkiksi työnantajalta. 

Ehdotettavassa 4 pykälässä tarkoitetut tiedot työpaikasta ja työsuojelun yhteistoimintaan osallistuvista henkilöistä olisivat merkityksellisiä etenkin Työturvallisuuskeskukselle sekä työsuojeluviranomaiselle ja muille tahoille, jotka pyytäisivät ilmoitettuja tietoja työsuojelua edistäviin tarkoituksiin. 

Tehdessään tietopyynnön tietojenpyytäjä valitsisi itse hakukriteerit. Hakukriteerinä käytettäisiin useimmiten etenkin työpaikkojen tietoja. Tietojenpyytäjä voisi haluta lähettää esimerkiksi Lapin maakunnassa sijaitseville, tiettyjen toimialojen työpaikoille kylmätyössä tarvittavaa, työsuojelua edistävää tietoa. 

Esimerkissä käytettäisiin hakukriteerinä työpaikan osalta: 

- Sijaintikunnat: ”Kaikki Lapin maakunnassa sijaitsevat kunnat.” (Lista kunnista.) 

- Toimialaluokat: ”Toimialat, joissa työtä tehdään myös kylmissä olosuhteissa.” (Lista toimialaluokista tarpeellisella toimialaluokituksen tarkkuudella, esimerkissä 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu.) 

- Työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrä ilmoitushetkellä Työturvallisuuskeskuksen määrittelemän suuruusluokan tarkkuudella: ”Ilmoitusvelvollisten työnantajien kaikki työpaikat (eli vähintään kymmenen henkilön työpaikat) halutaan mukaan hakutuloksiin.” (Tietojenpyytäjä valitsisi haluamansa henkilöiden määrien suuruusluokat sen perusteella, mitä suuruusluokkia Työturvallisuuskeskuksen rekisterissä (tietojärjestelmässä) olisi.) 

Esimerkissä hakutuloksena saataisiin lista Lapin maakunnan kunnissa sijaitsevista, toimialojen 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu eri kokoisista (vähintään kymmenen henkilön) työpaikoista. Hakutuloksissa olisi mukana jokaisesta työpaikasta vähintään työpaikan työsuojelupäällikön sekä työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet. Mukana voisi olla myös työpaikan työsuojelutoimikunnan jäsenten tai muun toimielimen tiettyjen jäsenten nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet. 

Jos tietojenpyytäjä olisi pyytänyt 4 pykälän nojalla ilmoitettujen tietojen lisäksi jäljempänä ehdotettavan 5 §:n nojalla työpaikalta ilmoitetut tiedot, tällöin hakutuloksissa voisi olla mukana myös työpaikan muiden sellaisten henkilöiden nimet ja työsähköpostiosoitteet, jotka työnantaja olisi nimennyt tai määrännyt taikka henkilöstö olisi valinnut hoitamaan tiettyä, työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellistä tehtävää (ks. 5 §:n perustelut). 

Tiedot saatuaan tietojenpyytäjä voisi lähettää näiden työpaikkojen työsuojelun yhteistoimintaan osallistuville henkilöille erityisesti toimialojen 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu kylmätyössä tarvittavaa, työsuojelua edistävää tietoa. Mitä suuremmille työpaikoille tietoa lähetettäisiin, sen vaikuttavampaa kertaluonteinen tiedonlähetys voisi olla. 

Ehdotettavan 4 pykälän ja jäljempänä ehdotettavan 5 §:n nojalla ilmoitettujen tietojen perusteella voitaisiin laatia myös tilastoja. Niistä kävisi ilmi esimerkiksi eri toimialojen (vähintään kymmenen henkilön) työpaikkojen työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrä suuruusluokittain. Tilastoista kävisi ilmi myös se, onko yleistä, että esimerkiksi reilun kymmenen henkilön työpaikoilla on työsuojelupäällikön sekä työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen lisäksi muitakin henkilöitä mukana työsuojelun yhteistoiminnassa. Tilastoista olisi hyötyä esimerkiksi Työturvallisuuskeskukselle, joka edistää ja tehostaa työpaikkojen työsuojeluyhteistyötä yleishyödyllisten tehtäviensä mukaisesti. Tilastoista voisi olla hyötyä myös työsuojeluvalvonnassa, kun pohditaan sitä, millainen työpaikan henkilöstön määrä on jo niin suuri, että se ei enää mahdollista sitä, että työpaikalla yhteistoiminnan osapuolilla on tosiasialliset mahdollisuudet hoitaa työsuojelun yhteistoiminnan tehtäviään. 

5 §.Eräitä työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulle ilmoitusvelvolliselle työnantajalle vapaaehtoinen mahdollisuus ilmoittaa eräitä työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevia tietoja. Ehdotettavan 5 pykälän avulla myös 5 pykälässä tarkoitetut henkilöt voisivat päästä rekisteriin ja heillekin voitaisiin lähettää työsuojelua edistävää tietoa.  

Ehdotettavan 5 pykälän 1 momentin mukaan edellä 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu työnantaja voisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitettujen tietojen lisäksi muiden sellaisten henkilöiden nimet ja työsähköpostiosoitteet, jotka työnantaja on nimennyt tai määrännyt tai henkilöstö on valinnut hoitamaan tiettyä, työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellistä tehtävää, jos nämä antaisivat siihen suostumuksensa.  

Edellä ehdotetussa 4 §:ssä tarkoitettujen henkilöiden lisäksi työpaikalla voi olla muitakin, joilla on työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellinen tehtävä. Esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen valvontalain 23 §:n nojalla tekemissä työsuojelun yhteistoimintasopimuksissa voi olla sovittu muistakin työsuojelun yhteistoimintaan osallistuvista henkilöistä. Esimerkkinä työsuojeluasiamies tai työsuojeluyhdyshenkilö, joka edustaa tiettyä rajattua henkilöstöryhmää, kuten toimipistettä, osastoa tai ammattiryhmää. Lisäksi joidenkin työnantajien palveluksessa voi olla päätoimisia työsuojeluhenkilöitä tai työterveyshenkilöstöä, jonka on tarpeellista osallistua työsuojelun yhteistoimintaan. (Ks. esimerkkejä näistä henkilöistä 1 §:n perusteluista.) (Ks. esimerkki 5 pykälän nojalla ilmoitettujen tietojen hyödyntämisestä 4 §:n perusteluista.) 

Ehdotettavan 5 pykälän 1 momentin mukaan työnantajan ei tulisi ilmoittaa henkilön tehtävää. Työsuojelun edistämiseksi olisi riittävää ilmoittaa nimi ja työsähköpostiosoite. Tehtävä jäisi pois, koska se voisi välillisesti paljastaa henkilön ammattiliiton jäsenyyden. Ainakin tehtävä työsuojeluasiamiehenä tai työsuojeluyhdyshenkilönä olisi mahdollisesti tällainen tieto. Tieto ammattiliiton jäsenyydestä on yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettu erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluva henkilötieto ja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan nojalla salassa pidettävä tieto. Kun ehdotettavan 5 pykälän 1 momentin nojalla Työturvallisuuskeskukselle voitaisiin ilmoittaa erilaisten, työnantajan nimeämien tai määräämien taikka henkilöstön valitsemien, työpaikan työsuojelun yhteistoiminnan kannalta merkityksellistä tehtävää hoitavien henkilöiden tiedot, ammattiliittojen jäsenet jäisivät osaksi suurempaa joukkoa eikä jäsenyys ammattiliitossa tulisi esille. 

Ehdotettavan 5 pykälän 1 momentin mukaan työnantaja voisi ilmoittaa tietoja vain, jos henkilö antaisi siihen suostumuksensa. Koska henkilö ei olisi työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu, varatyösuojeluvaltuutettu eikä työsuojelutoimikunnan tai muun vastaavan toimielimen jäsen, henkilölle voisi tällaisessa tapauksessa tulla yllätyksenä, että hänenkin tietonsa ilmoitetaan rekisteriin. Ehdotettava laki siis mahdollistaisi työnantajalle henkilön henkilötietojen käsittelyn eli ilmoittamisen, mutta suostumuksen edellyttäminen olisi kansalliseen lainsäädäntöön perustuva suojatoimi rekisteröitävän henkilön tietosuojan kannalta. 

Ehdotettavan 5 pykälän 2 ja 3 momentissa olisi suostumuksen antamiseen ja peruuttamiseen liittyvää sääntelyä. Sääntelyn taustalla on perustuslakivaliokunnan kannanotto (PeVL 20/2020 vp), jossa edellytettiin, että suojatoimena käytettävästä suostumuksesta säädetään täsmällisesti. (Ks. suostumuksesta suojatoimena myös esimerkiksi HE 160/2022 vp. s. 18-19 ja 40.) Käytännössä suostumus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi kirjallisesti sähköpostilla ja asiakirjan voisi mahdollisuuksien mukaan tallentaa Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin.  

Ehdotettavan 5 pykälän 2 momentin mukaan suostumuksesta tulisi käydä ilmi, että suostumus on annettu vapaaehtoisesti ja nimenomaisesti työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröintiä ja luovutusta varten (1 kohta) . Suostumuksesta tulisi myös käydä ilmi, että henkilö tietää jäljempänä ehdotettavassa 10 §:ssä tarkoitetun tietojen säilytysajan määrittämisen perusteen sekä jäljempänä ehdotettavassa 12 §:ssä tarkoitetut tarkoitukset, joihin tietoja luovutetaan (2 kohta) .  

Ehdotettavan 5 pykälän 3 momentin mukaan henkilö voisi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä Työturvallisuuskeskukselle. Henkilön peruutettua suostumuksensa Työturvallisuuskeskuksen kyseistä henkilöä koskeville tiedoille (10 §:n mukaisesti) määrittelemä säilytysaika päättyisi välittömästi ja tiedot olisi tuhottava viipymättä 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. 

6 §.Työnantajan mahdollisuus ilmoittaa tietoja työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä. Pykälässä säädettäisiin eräille työnantajille vapaaehtoinen mahdollisuus ilmoittaa tietoja työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä. Pykälän tarkoituksena olisi mahdollistaa rekisteriin pääsy ja työsuojelua edistävän tiedon saanti sellaisillekin henkilöille, jotka eivät pääse rekisteriin jo 4 ja 5 §:n nojalla.  

Ehdotettavan 6 pykälän 1 momentin mukaan muu kuin 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu työnantaja voisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetut tiedot.  

Ehdotettavan 6 pykälän 2 momentin mukaan muu kuin 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu työnantaja voisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle myös 5 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot, jos henkilöt, joita tiedot koskevat, antaisivat siihen suostumuksensa. Suostumukseen ja sen peruuttamiseen sovellettaisiin, mitä 5 §:n 2 ja 3 momentissa säädettäisiin.  

Ehdotettavassa 6 pykälässä annettaisiin siten työnantajalle mahdollisuus ilmoittaa tietoja rekisteriin myös sellaiselta työpaikalta, joka ei täytä 4 §:ssä säädettäviä ilmoitusvelvollisuuden edellytyksiä. Käytännössä kyse olisi siitä, että tiedot voisi ilmoittaa myös työpaikalta, jonka henkilöstöön kuuluu alle kymmenen henkilöä. Ilmoituksen voisi tehdä myös, vaikka työntekijät eivät olisi päättäneet valita työsuojeluvaltuutettua. Ilmoituksen motiivina voisi tällöin olla, että työsuojelupäällikkö haluaisi itselleen työsuojelua edistävää tietoa. 

Suurin osa työnantajista työllistää vain 0<-9 työntekijää (ks. luku 4.3.1.2 Vaikutukset yrityksiin). Ehdotettava 6 pykälä voisi lisätä selvästi tiedot ilmoittavien työnantajien määrää ja rekisteristä tietoja saavien tahojen työsuojelun yhteistoimintahenkilöille lähettämä työsuojelutieto voisi siten edistää yhä laajemman joukon työsuojelua. Tosin jo nykyään osa pienten työpaikkojen työnantajista on jo ilmoittanut tietoja vapaaehtoisesti rekisteriin. (Ehdotettavan 6 pykälän vapaaehtoisen ilmoittamisen taustasta ks. luku 5.3 Kaikkien työnantajien ilmoitusvelvollisuus.) 

Ehdotettavassa 6 pykälässä tarkoitetut tiedot olisivat merkityksellisiä etenkin Työturvallisuuskeskukselle sekä työsuojeluviranomaiselle ja muille tahoille, jotka pyytäisivät ilmoitettuja tietoja työsuojelua edistäviin tarkoituksiin. 

Ehdotetun 4 §:n perusteluissa on esimerkki 4 ja 5 §:n nojalla ilmoitettujen tietojen hyödyntämisestä. Esimerkissä tietojenpyytäjä haluaisi lähettää Lapin maakunnassa sijaitseville, toimialojen 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu työpaikoille kylmätyössä tarvittavaa, työsuojelua edistävää tietoa. Esimerkin tietojenpyytäjä voisi pyytää 4 ja 5 §:n nojalla ilmoitettujen tietojen lisäksi 6 pykälän nojalla ilmoitettuja tietoja. Esimerkissä käytettäisiin samoja hakukriteerejä kuin 4 ja 5 §:n nojalla ilmoitettujen tietojen saamiseksi käytettiin. Haun voisi kuitenkin kohdistaa nyt myös niiden (6 pykälän nojalla ilmoitettujen) työpaikkojen tietoihin, joiden henkilöstöön kuuluu alle kymmenen henkilöä tai joilla työntekijät eivät olisi päättäneet valita työsuojeluvaltuutettua. 

Esimerkissä hakutuloksena saataisiin lista Lapin maakunnan kunnissa sijaitsevista, toimialojen 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu eri kokoisista (pienistäkin) työpaikoista. Lain 4 §:n nojalla ilmoitetuista työpaikoista olisi hakutuloksissa mukana kattavimmat tiedot ja tiedoissa voisi olla mukana myös 5 §:n nojalla ilmoitettuja tietoja. Ehdotettavan 6 pykälän nojalla ilmoitetuista työpaikoista olisi hakutuloksissa mukana vähintään työpaikan työsuojelupäällikön tiedot. Kun esimerkin tietojenpyytäjä olisi saanut esimerkissä mainitut tiedot, tietojenpyytäjä voisi lähettää työpaikkojen työsuojelun yhteistoimintaan osallistuville henkilöille erityisesti toimialojen 021 Metsänhoito ja 022 Puunkorjuu kylmätyössä tarvittavaa, työsuojelua edistävää tietoa. 

7 §.Mahdollisuus ilmoittaa tietoja yhteisen työpaikan yhteisistä työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä. Pykälässä säädettäisiin vapaaehtoisesta mahdollisuudesta ilmoittaa tietoja yhteisen työpaikan yhteisistä työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä (ks. yhteisestä työpaikasta ehdotetun 2 §:n perustelut).  

Ehdotettavan 7 pykälän johdantokappaleen mukaan yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja voisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle tiedot yhteisen työpaikan yhteisistä työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä.  

Ehdotettavan 7 pykälän 1 kohdan mukaan ilmoituksen tekevä, pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja voisi ilmoittaa:  

- nimensä ( a alakohta ),  

- yritys- ja yhteisötunnuksensa tai sitä vastaavan ulkomaisen organisaatiotunnisteensa tai niiden puuttuessa syntymäaikansa ( b alakohta ),  

- työsähköpostiosoitteensa ( c alakohta ).  

Ehdotettavan 7 pykälän 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina ilmoitettaisiin yleensä pääasiallista määräysvaltaa käyttävää työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot. On kuitenkin myös mahdollista, että pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja ei ole oikeushenkilö vaan luonnollinen henkilö. 

Ehdotettavan 7 pykälän 2 ja 3 kohdassa säädettäisiin tiedoista, jotka voitaisiin ilmoittaa yhteisestä työpaikasta (työsuojelun yhteistoiminnan kokonaisuudesta). Ehdotettavan 7 pykälän 2 kohdassa säädettäisiin tiedot, jotka ilmoitettaisiin yhteisestä rakennustyömaasta, ja 3 kohdassa säädettäisiin tiedot, jotka ilmoitettaisiin muusta yhteisestä työpaikasta.  

Ehdotettavan 7 pykälän 2 kohdan nojalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja voisi ilmoittaa seuraavat yhteistä rakennustyömaata koskevat tiedot: 

- sijaintikunta ( a alakohta ),  

- työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien keskeisimmät toimialaluokat ( b alakohta ),  

- työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrä ilmoitushetkellä Työturvallisuuskeskuksen määrittelemän suuruusluokan tarkkuudella ( c alakohta ),  

- valvontalain 43 d §:ssä tarkoitetun yhteisen työsuojelupäällikön tehtävät hoitavan henkilön nimi, tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoite ( d alakohta ),  

- valvontalain 43 c §:ssä tarkoitetun yhteisen työmaakohtaisen työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet ( e alakohta ).  

Ehdotettavan 7 pykälän 3 kohdan nojalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja voisi ilmoittaa seuraavat muuta yhteistä työpaikkaa koskevat tiedot: 

- sijaintikunta tai -kunnat ( a alakohta ),  

- työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien keskeisimmät toimialaluokat ( b alakohta ),  

- työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrä ilmoitushetkellä Työturvallisuuskeskuksen määrittelemän suuruusluokan tarkkuudella ( c alakohta ),  

- valvontalain 43 d §:ssä tarkoitetun yhteisen työsuojelupäällikön tehtävät hoitavan henkilön nimi, tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoite ( d alakohta ).  

Yhteisen rakennustyömaan sijaintikunnan taikka muun yhteisen työpaikan sijaintikunnan tai sijaintikuntien ilmoittaminen (tarkemman osoitetiedon sijasta) olisi riittävää työsuojelua edistävän tiedon lähettämisen ja pääasiallista määräysvaltaa käyttävien työnantajien hallinnollisen taakan näkökulmasta. Kun työsuojeluviranomainen valvoisi (erillisenä valvontatehtävänään) valvontalain 5 a luvussa säädetyn työsuojelun yhteistoiminnan toteuttamista, työsuojeluviranomainen selvittäisi erikseen suoraan pääasiallista määräysvaltaa käyttävältä työnantajalta yhteisen rakennustyömaan tai muun yhteisen työpaikan tarkemman osoitteen tai osoitteet. 

Työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin yhteisellä rakennustyömaalla tai muulla yhteisellä työpaikalla työskentelevää, eri työnantajien henkilöstöä sekä itsenäisiä työnsuorittajia. Tiedot ilmoittaessaan pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja valitsisi oikean henkilöiden määrän suuruusluokan Työturvallisuuskeskuksen rekisteristä (tietojärjestelmästä). 

Ehdotettavan 7 pykälän 2 ja 3 kohdan nojalla ilmoitettaisiin osana yhteisen rakennustyömaan tai muun yhteisen työpaikan tietoja myös valvontalain 43 d §:ssä tarkoitetun yhteisen työsuojelupäällikön tehtävät hoitavan henkilön nimi, tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoite. Valvontalain 5 a lukuun sijoittuvan lain 43 d §:n mukaan, jos työnantajat eivät ole nimenneet yhteistä työsuojelupäällikköä, yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä tai pääurakoitsijan asemassa oleva työnantaja huolehtii 28 §:n mukaisista työsuojelupäällikön tehtävistä. 

Jos esimerkiksi pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja hoitaisi itse yhteisen työsuojelupäällikön tehtävät, ehdotettavan 7 pykälän 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuina tietoina ilmoitettaisiin tiedot pääasiallista määräysvaltaa käyttävästä työnantajasta luonnollisena henkilönä. Esimerkiksi Matti Meikäläinen, (valvontalain 43 d §:ssä tarkoitettu) yhteinen työsuojelupäällikkö, matti.meikalainen@tyosahkoposti.fi. Ehdotettavan 7 pykälän 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina olisi puolestaan ilmoitettu yleensä pääasiallista määräysvaltaa käyttävää työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot. 

Ehdotettavan 7 pykälän 2 kohdan nojalla ilmoitettaisiin osana yhteisen rakennustyömaan tietoja lisäksi valvontalain 43 c §:ssä tarkoitetun yhteisen työmaakohtaisen työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutettujen nimet, tehtävät työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteet. Valvontalain 5 a lukuun sijoittuvan lain 43 c §:n 2 momentin mukaan, jos yhteinen työpaikka on rakennustyömaa, siellä työskentelevillä, eri työnantajien palveluksessa olevilla työntekijöillä on oikeus valita yhteinen työmaakohtainen työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustamaan heitä työsuojelun yhteistoiminnassa kyseisen työmaan kaikkien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien kanssa sekä suhteessa työsuojeluviranomaisiin. Jos yhteistä työmaakohtaista työsuojeluvaltuutettua ja varatyösuojeluvaltuutettuja ei olisi valittu, mitään ilmoitettavaa rekisteriin ei tältä osin olisi. 

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa ei ole ehdotettavaa 7 pykälää vastaavaa säännöstä. Ehdotettavassa 7 pykälässä tarkoitetut tiedot yhteisistä työpaikoista ja yhteisistä työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä olisivat merkityksellisiä etenkin Työturvallisuuskeskukselle sekä työsuojeluviranomaiselle ja muille tahoille, jotka pyytäisivät ilmoitettuja tietoja työsuojelua edistäviin tarkoituksiin. 

On mahdollista, että yhteisellä työpaikalla yhteisen työsuojelupäällikön taikka yhteisen työmaakohtaisen työsuojeluvaltuutetun tai varatyösuojeluvaltuutettujen tehtävissä toimii henkilöitä, joilla ei ole jo roolia ”tavallisen” (vähintään kymmenen henkilön) työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilönä. Ehdotettavan 7 pykälän avulla hekin voisivat päästä rekisteriin ja heillekin voitaisiin lähettää työsuojelua edistävää tietoa. Lisäksi yhteisen työpaikan yhteisille työsuojelun yhteistoimintahenkilöille voitaisiin lähettää nimenomaan yhteiselle työpaikalle räätälöityä ja tiettyjen toimialojen kannalta merkityksellistä tietoa. Ehdotettavan 7 pykälän tietojen perusteella olisi mahdollista laatia myös tilastoja, mutta vapaaehtoisuus vähentäisi niiden kattavuutta. 

8 §.Mahdollisuus ilmoittaa tietoja työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnan tilanteissa. Pykälässä säädettäisiin vapaaehtoisesta mahdollisuudesta ilmoittaa tietoja sellaisissa tilanteissa, joissa tehdään työsuojelun yhteistoimintaa työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnan vuoksi (ks. työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta ehdotetun 2 §:n perustelut).  

Ehdotettavan 8 pykälän johdantokappaleen mukaan, jos työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta johtuvaa työsuojelun yhteistoimintaa varten olisi nimetty valvontalain 43 h §:ssä tarkoitettu yhteinen työsuojelupäällikkö, tämän työnantaja voisi ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle tietoja.  

Ehdotettavan 8 pykälän 1 kohdan mukaan ilmoituksen tekevä työnantaja voisi ilmoittaa:  

- nimensä ( a alakohta ),  

- yritys- ja yhteisötunnuksensa tai sitä vastaavan ulkomaisen organisaatiotunnisteensa tai niiden puuttuessa syntymäaikansa ( b alakohta ),  

- työsähköpostiosoitteensa ( c alakohta ).  

Ehdotettavan 8 pykälän 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina ilmoitettaisiin yleensä yhteisen työsuojelupäällikön työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot. On kuitenkin myös mahdollista, että kyseinen työnantaja ei ole oikeushenkilö vaan luonnollinen henkilö. 

Ehdotettavan 8 pykälän 2 kohdassa säädettäisiin tiedoista, jotka voitaisiin ilmoittaa teollisuus- tai liikehallista taikka vastaavasta yhtenäisestä tilasta (työsuojelun yhteistoiminnan kokonaisuudesta). Yhteisen työsuojelupäällikön työnantaja voisi ilmoittaa yhtenäisen tilan:  

- sijaintikunnan ( a alakohta ),  

- työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien keskeisimmät toimialaluokat ( b alakohta ),  

- työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta johtuvan työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvien henkilöiden määrän ilmoitushetkellä Työturvallisuuskeskuksen määrittelemän suuruusluokan tarkkuudella ( c alakohta ),  

- valvontalain 43 h §:ssä tarkoitetun yhteisen työsuojelupäällikön nimen, tehtävän työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoitteen ( d alakohta ).  

Teollisuus- tai liikehallin taikka vastaavan yhtenäisen tilan sijaintikunnan ilmoittaminen (tarkemman osoitetiedon sijasta) olisi riittävää työsuojelua edistävän tiedon lähettämisen ja työnantajien hallinnollisen taakan näkökulmasta. Kun työsuojeluviranomainen valvoisi (erillisenä valvontatehtävänään) valvontalain 5 a luvussa säädetyn työsuojelun yhteistoiminnan toteuttamista, työsuojeluviranomainen selvittäisi erikseen suoraan työnantajilta teollisuus- tai liikehallin taikka vastaavan yhtenäisen tilan tarkemman osoitteen. 

Työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta johtuvan työsuojelun yhteistoiminnan piiriin kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa työskentelevää, eri työnantajien henkilöstöä sekä itsenäisiä työnsuorittajia. Tiedot ilmoittaessaan työnantaja valitsisi oikean henkilöiden määrän suuruusluokan Työturvallisuuskeskuksen rekisteristä (tietojärjestelmästä). 

Ehdotettavan 8 pykälän 2 kohdan nojalla ilmoitettaisiin osana teollisuus- tai liikehallin taikka vastaavan yhtenäisen tilan tietoja valvontalain 43 h §:ssä tarkoitetun yhteisen työsuojelupäällikön nimi, tehtävä työsuojelun yhteistoiminnassa ja työsähköpostiosoite. Valvontalain 5 a lukuun sijoittuvan lain 43 h §:n 2 momentin mukaan työturvallisuuslain 54 §:ssä tarkoitetulla työpaikalla toimivilla työnantajilla on oikeus sopia yhteisen työsuojelupäällikön nimeämisestä. 

Jos tiedot ilmoittava työnantaja itse olisi nimetty valvontalain 43 h §:ssä tarkoitetuksi yhteiseksi työsuojelupäälliköksi, ehdotettavan 8 pykälän 2 kohdassa tarkoitettuina tietoina ilmoitettaisiin tiedot työnantajasta luonnollisena henkilönä, esimerkiksi Matti Meikäläinen, (valvontalain 43 h §:ssä tarkoitettu) yhteinen työsuojelupäällikkö, matti.meikalainen@tyosahkoposti.fi. Ehdotettavan 8 pykälän 1 kohdassa tarkoitettuina tietoina olisi puolestaan ilmoitettu yleensä kyseistä työnantajaa oikeushenkilönä koskevat tiedot. 

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa ei ole ehdotettavaa 8 pykälää vastaavaa säännöstä. Ehdotettavassa 8 pykälässä tarkoitetut tiedot teollisuus- ja liikehalleista sekä vastaavista yhtenäisistä tiloista ja yhteisestä työsuojelupäälliköstä olisivat merkityksellisiä etenkin Työturvallisuuskeskukselle sekä työsuojeluviranomaiselle ja muille tahoille, jotka pyytäisivät ilmoitettuja tietoja työsuojelua edistäviin tarkoituksiin. 

On mahdollista, että teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa yhteisen työsuojelupäällikön tehtävässä toimii henkilö, jolla ei ole jo roolia ”tavallisen” (vähintään kymmenen henkilön) työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilönä. Ehdotettavan 8 pykälän avulla hänkin voisi päästä rekisteriin ja hänellekin voitaisiin lähettää työsuojelua edistävää tietoa. Lisäksi teollisuus- tai liikehallin taikka vastaavan yhtenäisen tilan yhteiselle työsuojelupäällikölle voitaisiin lähettää nimenomaan yhteisten vaarojen torjuntaan räätälöityä tietoa – siltä osin kuin sitä on olemassa – ja tiettyjen toimialojen kannalta merkityksellistä tietoa. Ehdotettavan 8 pykälän tietojen perusteella olisi mahdollista laatia myös tilastoja, mutta vapaaehtoisuus vähentäisi niiden kattavuutta. 

9 §.Ilmoitusajankohta . Pykälässä säädettäisiin tietojen ilmoittamisen ajankohdasta. Ehdotettavan 9 pykälän 1 momentin mukaan edellä 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot olisi ilmoitettava Työturvallisuuskeskuksen työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteriin työsuojelun yhteistoiminnan toimikauden alkaessa. Kun työsuojelun yhteistoiminnan toimikausi alkaa, tässä vaiheessa 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot ovat tiedossa. Ehdotetun 5–8 §:n nojalla vapaaehtoisesti ilmoitettavien tietojen ilmoitusaikaa ei säädettäisi, mutta nekin olisi tarkoituksenmukaisinta ilmoittaa työsuojelun yhteistoiminnan toimikauden alkaessa.  

Ehdotettavan 9 pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin ilmoitetut 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot olisi ilmoitettava kokonaisuudessaan uudestaan vähintään kahdeksan vuoden välein. Yksittäisissä tiedoissa tapahtuvat muutokset olisi kuitenkin ilmoitettava rekisteriin välittömästi niiden tapahduttua. Ehdotetun 2 momentin pitkä kahdeksan vuoden aika hillitsisi ilmoitusvelvollisten hallinnollista taakkaa. Työsuojelun edistämiseksi ja etenkin henkilötietojen tietosuojan vuoksi olisi kuitenkin hyvin tärkeää, että rekisterissä ei olisi vanhentuneita henkilötietoja.  

Samasta syystä olisi tärkeää, että myös vapaaehtoisesti rekisteriin ilmoitettavat tiedot ilmoitettaisiin uudestaan säännöllisin väliajoin. Vapaaehtoisuuden vuoksi asiasta ei säädettäisi. Viime kädessä Työturvallisuuskeskus poistaisi myös vapaaehtoisesti ilmoitetut tiedot rekisteristä ja tuhoaisi ne, kun Työturvallisuuskeskuksen kyseisille tiedoille määrittelemä säilytysaika päättyisi. Säilytysajat voitaisiin ilmoittaa Työturvallisuuskeskuksen tietojärjestelmässä ja yleisessä tietoverkossa Työturvallisuuskeskuksen sivuilla. 

10 §.Tietojen säilytysajan määrittäminen . Pykälässä säädettäisiin Työturvallisuuskeskuksen julkisessa hallintotehtävässä käsiteltävien tietojen säilytysajan määrittämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan Työturvallisuuskeskuksen 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävässä käsiteltävien tietojen säilytysajan määrittämiseen sovellettaisiin, mitä julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 21 §:ssä säädetään. Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta on yksi hallinnon yleislaeista. Sen 21 §:ssä säädetään tietoaineistojen säilytystarpeen määrittämisestä.  

Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain soveltamisalaa koskevan 3 §:n mukaan laki ei tule kokonaisuutena sovellettavaksi, kun yksityinen yhteisö hoitaa julkista hallintotehtävää. Lain 21 § on yksi niistä säännöksistä, joita ei tarvitse soveltaa. Ehdotettavan 10 pykälän 1 momentti olisi siten tarpeellinen säännös, jotta Työturvallisuuskeskus soveltaisi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain 21 §:ää julkisessa hallintotehtävässä käsiteltävien tietojen säilytysajan määrittelyyn. 10 pykälän 1 momentti olisi merkityksellinen henkilötietojen suojan lisäksi perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan sekä perustuslain 118 §:ssä säädetyn virkavastuun toteuttamisen kannalta. 

Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain hallituksen esityksen HE 284/2018 vp. (s. 102) mukaan lain 21 § sisältää säännökset siitä, millä perusteilla tietoaineistojen säilytystarve määritetään niille tietoaineistoille tai asiakirjoille, joiden säilytysajasta ei ole säädetty laissa. Lain 21 §:n tarkoituksena on yhdenmukaistaa perusteet, joilla asiakirjojen ja muiden tietoaineistojen säilytysaikoja määritetään. Hallituksen esityksen (s. 102) mukaan jatkossa tietoaineistojen ja asiakirjojen, mukaan luettuna henkilötietojen, säilytysajoista olisi tarpeen säätää erikseen laissa vain, jos säilytysajan määrittelyssä poiketaan 21 §:ssä säädetyistä perusteista taikka säilytysaikojen määrittely laintasolla on tarpeen esimerkiksi Euroopan unionin lainsäädäntöön liittyvien syiden vuoksi taikka jos kysymys olisi erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen taikka muiden arkaluonteisten tietojen säilytysajoista. Ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain osalta ei olisi tarvetta poiketa yleislaista. 

Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain 21 §:n taustalla on yleinen tietosuoja-asetus. Lain hallituksen esityksen HE 284/2018 vp. (s. 103) mukaan (lain 21) pykälä koskisi kaikenlaisia tietoja, joten se täydentäisi sitä, mitä Euroopan unionin yleisessä tietosuoja-asetuksessa on säädetty säilytysaikojen määräytymisestä. Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan henkilötietoja on säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten. Tietosuoja-asetuksen 25 artiklassa kuvatun sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan toteuttamiseen kuuluu muun muassa, että rekisterinpitäjä määrittelee käsiteltävien henkilötietojen säilytysajat ja rekisterinpitäjän on huolehdittava, että niitä noudatetaan. Säilytysaikoja määriteltäessä rekisterinpitäjän tulee ottaa huomioon käsittelyyn liittyvä tarpeellisuusvaatimus. 

Hallituksen esityksessä HE 284/2018 vp. (s. 102) selvennetään, että lain 21 §:ssä ei ole säädetty niistä perusteista, joilla tietoaineistot arkistoidaan, vaan se (arkistointi) perustuu muuhun sääntelyyn. Siten säilytysaika ei tarkoita sitä, miten kauan tietoaineistoa hallitaan tiedonhallintayksikössä, vaan miten kauan sitä säilytetään siihen käyttötarkoitukseen, johon asiakirjat ja muut vastaavat tiedot on kerätty. Lain 21 §:n 2 momentissa säädetäänkin, että säilytysajan päättymisen jälkeen tietoaineistot on arkistoitava tai tuhottava viipymättä tietoturvallisella tavalla. Tuhoamisen toteuttamista kuvataan hallituksen esityksessä HE 284/2018 vp. (s. 104) 

Ehdotettavan 10 pykälän 2 momentti liittyisi edellä mainittuihin vaihtoehtoihin, eli joko arkistointiin tai tuhoamiseen. Ehdotettavan 10 pykälän 2 momentin mukaan säilytysajan päättymisen jälkeen Työturvallisuuskeskuksen olisi tuhottava tiedot viipymättä tietoturvallisella tavalla. Siten esityksessä esitetään, että Työturvallisuuskeskuksen julkisessa hallintotehtävässään käsittelemiä tietoja ei arkistoitaisi lainkaan. Kun esimerkiksi joku Työturvallisuuskeskuksen rekisteröimistä työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä lopettaisi tehtävänsä hoitamisen, hänen tiedoillaan ei olisi kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen liittyvää arkistointitarvetta.  

Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain hallituksen esitys HE 284/2018 vp. olisi keskeinen tietolähde, kun Työturvallisuuskeskus määrittelisi käsittelemiensä tietojen säilytysajat. Hallituksen esityksessä (s. 104) todetaan muun muassa, että (lain 21) pykälän 1 momentin luettelosta ilmenevät ne huomioitavat perusteet, joilla säilytysajat määriteltäisiin. Luettelossa olevat kriteerit eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä eikä luettelo olisi tyhjentävä, vaan siinä olisi mainittu ne näkökulmat, jotka tulisi ottaa huomioon säilytysaikaa määriteltäessä. Hallituksen esityksessä annetaan myös esimerkki, jonka yhteydessä todetaan, että pisin säilytysajan määräytymisperuste olisi ratkaiseva säilytysaikaa määriteltäessä. Hallituksen esityksessä (s. 104) todetaan, että luettelon 1 kohdan mukaan säilytysajan määrittelyssä on tehtävä tietoaineistojen säilytyksen tarpeellisuuden arviointi sen suhteen, mitä tehtävää tai palvelua varten tietoja on kerätty. Luettelon 1 kohta on ensin arvioitava, jonka jälkeen säilytysajan määrittäminen tapahtuisi luettelon 2–5 kohtien perusteella. Hallituksen esityksen (s. 104) mukaan tiedonhallintayksiköissä on tehtävä 1–5 kohtien perusteella kokonaisarvio kunkin tietoaineiston osalta, mitkä seikat vaikuttavat tietoaineiston säilyttämiseen. Erityisesti oikeusturvaan liittyvät seikat ovat painavassa asemassa säilytysajan määrittämisessä. 

Ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain yhteiskunnallisen merkityksen näkökulmasta tarpeellinen tietojen säilytysaika olisi lähtökohtaisesti se aikajakso, jolloin työsuojelun yhteistoimintahenkilö on tehtävässään. Tämä säilytystarve lakkaa, kun henkilö lopettaa tehtävän hoitamisen. Tietojen ilmoittajien olisikin tärkeää pitää tiedot ajan tasalla. Toisaalta säilytystarve saattaisi olla myös pidempi, esimerkiksi työsuojelutarkastuksen tilanteessa ehdotetussa 4 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisen oikeusturvaan liittyen. Siksi ainakin osa ”vanhoista” tiedoista olisikin säilytettävä jonkin aikaa Työturvallisuuskeskuksessa – ajantasaisista tiedoista erillään. Rekisteröityjen tietojen lisäksi Työturvallisuuskeskuksella voisi olla muitakin tietoja ja asiakirjoja, ainakin hallintopäätöksiä, joiden säilytysajat tulisi määrittää. Ehdotetussa 9 §:ssä myös säädettäisiin nimenomaisesti, että rekisteriin ilmoitusvelvollisuuden johdosta ilmoitetut 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot olisi ilmoitettava kokonaisuudessaan uudestaan vähintään kahdeksan vuoden välein. Tämä säännös vaikuttaisi näiden tietojen säilytysajan määrittelyyn. Erilaisten tietojen säilytysajat voitaisiin ilmoittaa Työturvallisuuskeskuksen tietojärjestelmässä ja yleisessä tietoverkossa Työturvallisuuskeskuksen sivuilla. 

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdantokappaleessa 39 tuodaan esiin myös mahdollisuus henkilötietojen säilyttämisen tarpeellisuuden määräaikaistarkasteluun. Lisäksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain hallituksen esityksessä HE 284/2018 vp. (s. 103) todetaan, että tiedonhallintayksiköissä on määriteltävä, miten säilytysajat lasketaan. 

11 §.Työturvallisuuskeskuksen toiminnanjulkisuus . Pykälässä säädettäisiin julkisuuslain soveltamisesta Työturvallisuuskeskuksen toimintaan siltä osin kuin Työturvallisuuskeskus hoitaisi julkista hallintotehtäväänsä. Pykälän tarkoituksena olisi turvata perustuslain 12 §:ssä säädetyn julkisuuden toteutuminen Työturvallisuuskeskuksen julkisessa hallintotehtävässä.  

Pykälän mukaan Työturvallisuuskeskukseen sovellettaisiin sen hoitaessa 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävää, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki , säädetään.  

Luvussa 2.2.1.3 Tosiasiallista hallintotoimintaa ja julkisen vallan käyttöä todetaan, että työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä on luonteeltaan pääasiallisesti tosiasiallista hallintotoimintaa, mutta tehtävän hoitamiseen voi kuulua myös yksittäisiä julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä ja julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. 

Viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta säädetään julkisuuslaissa. Julkisuuslain 4 §:n 2 momentin perusteella julkisuuslaki ei tule sovellettavaksi Työturvallisuuskeskuksen julkiseen hallintotehtävään sisältyvissä kaikissa tehtävänosissa. Julkisuuslain soveltamisen edellytyksenä on nimittäin se, että lain perusteella julkista tehtävää hoitava yhteisö käyttää julkista valtaa. Näin ollen on tarpeen laajentaa Työturvallisuuskeskuksen toiminnan julkisuutta. Ehdotettavassa 11 pykälässä säädettäisiin siitä, että julkisuuslakia sovellettaisiin Työturvallisuuskeskuksen julkiseen hallintotehtävään sisältyvissä kaikissa tehtävänosissa. 

Ehdotettavalla 11 pykälällä olisi yhteys myös Työturvallisuuskeskukseen kohdistuvaan valvontaan. Julkisuuslain soveltaminen mahdollistaisi jokaiselle oikeuden valvoa Työturvallisuuskeskusta julkisen hallintotehtävän hoitamisessa. 

12 §. Tietojen luovuttaminen rekisteristä. Pykälässä säädettäisiin tietojen luovuttamisesta työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteristä. Kyse olisi samalla julkisuuslaissa tarkoitetun jokaisen tiedonsaantioikeuden rajoittamisesta rekisterin osalta.  

Työturvallisuuskeskuksen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävässä käsiteltävät tiedot olisivat luonteeltaan julkisia ja Työturvallisuuskeskuksen rekisteri rinnastuisi viranomaisen (henkilö)rekisteriin. Siksi rekisterissä olevia tietoja tulisi luovuttaa lähtökohtaisesti melko laajasti julkisuuslain 9 ja 16 §:n ja erityisesti 16 §:n 3 momentin nojalla. Kuitenkin ehdotettavassa laissa säädettävän tietojen rekisteröinnin ja luovutuksen tavoitteena olisi vain työsuojelun edistäminen (ks. ehdotettu 1 §). Rekisteri olisi siis olemassa vain tätä tavoitetta varten. Näin ollen julkisuuslakiin perustuvaa jokaisen tiedonsaantioikeutta olisi perusteltua rajoittaa Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin tallennettujen tietojen osalta. Muu henkilötietojen käsittely olisi tarpeetonta. 

Ehdotettavan 12 pykälän 1 momentin johdantokappaleen mukaan, poiketen siitä, mitä julkisuuslain 9 ja 16 §:ssä säädetään tiedonsaannista ja asiakirjan antamistavoista, Työturvallisuuskeskuksen työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteristä luovutettaisiin tietoja vain, jos tietojensaajan tarkoituksena olisi käyttää tietoja johonkin 12 pykälän 1 momentissa tarkemmin luetelluista työsuojelua edistävistä tarkoituksista.  

Rekisteristä luovutettaisiin tietoja, jos tarkoituksena olisi: 

- käyttää tietoja työsuojelua edistävän organisaation lakisääteisten tehtävien hoitamiseen (1 kohta), 

- käyttää tietoja työsuojelua koskevien tieteellisten tutkimusten, muiden tutkimusten tai selvitysten tukena (2 kohta), 

- välittää tietoa työsuojelusta (3 kohta), 

- välittää tietoa maksuttomista työsuojelua edistävistä koulutuksista, tuotteista tai palveluista (4 kohta), taikka  

- suoramarkkinoida maksullisia työsuojelua edistäviä koulutuksia, tuotteita tai palveluita (5 kohta) .  

Ehdotettava 12 pykälä koskisi tietojen luovuttamista Työturvallisuuskeskukselle itselleen, kun Työturvallisuuskeskus haluaisi käyttää rekisterin tietoja 12 pykälässä säädettäviin tarkoituksiin, eli muuhun tarkoitukseen kuin julkiseen hallintotehtäväänsä. Lisäksi ehdotettava 12 pykälä koskisi muita tietojenpyytäjiä. 

Esimerkkejä työsuojelua edistävistä organisaatioista olisivat työsuojeluviranomainen, Valtiokonttori, Tapaturmavakuutuskeskus ja Työterveyslaitos. Esimerkiksi työsuojeluviranomainen voisi käyttää rekisteristä saamiaan tietoja lakisääteisen työsuojeluvalvontansa hoitamiseen, tarvittaessa myös valvontakohteiden valinnan vaiheeseen. Tietoja saisi ehdotettavan 12 pykälän nojalla myös, jos tietojenpyytäjä käyttäisi tietoja työsuojelua koskevien tieteellisten tutkimusten, muiden tutkimusten tai selvitysten tukena. Näin esimerkiksi työsuojelupäälliköitä ja -valtuutettuja voitaisiin pyytää osallistumaan työsuojelua koskeviin tutkimuksiin tai tutkimuksen tulokset voitaisiin lähettää heille kohdennetusti. 

Ehdotettavassa 12 pykälässä poikettaisiin vain julkisuuslain 9 ja 16 §:stä. Rekisteristä voisi kuitenkin saada tietoja, jos tietojenpyytäjä vetoaisi julkisuuslain 11 §:ssä tarkoitettuun asianosaisen tiedonsaantioikeuteen tai 12 §:ssä tarkoitettuun jokaisen oikeuteen saada itseään koskevat tiedot. On myös huomattava, että tiedonsaantioikeutta rajoittava 12 pykälä olisi rajattu vain rekisterissä oleviin tietoihin. Sen sijaan julkisen hallintotehtävän hoitamisen vuoksi Työturvallisuuskeskuksessa muuten mahdollisesti laadittaviin tai Työturvallisuuskeskukselle muutoin mahdollisesti saapuviin asiakirjoihin sovellettaisiin julkisuuslain 9 §:ää jokaisen tiedonsaantioikeudesta. 

Julkisuuslain 13 §:n 2 momentin mukaan pyydettäessä saada tieto viranomaisen henkilörekisteristä, tiedon pyytäjän on, jollei erikseen toisin säädetä, ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset seikat sekä tarvittaessa tiedot siitä, miten tietojen suojaus on tarkoitus järjestää. 

Ehdotettavan 12 pykälän 2 momentin mukaan tietojen luovuttamisen edellytyksenä olisi lisäksi, että tietojensaajalla olisi henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus käsitellä työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteristä pyytämiään henkilötietoja. Tietojensaajalla olisi oikeus saada tiedot sähköisesti.  

Tietojenpyytäjän tulisi itse varmistua siitä, että sillä on oikeusperuste rekisteristä saatavien tietojen käsittelyyn. Työturvallisuuskeskuksen tulisi kuitenkin myös arvioida, onko tietojenpyytäjän käsittelylle olemassa oikeusperustetta. 

Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta sekä käsittelyn oikeusperusteista säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa. Henkilötietojen käsittelylle tulee olla joku kyseisessä kohdassa säädetty käsittelyn oikeusperuste. (Ks. muun muassa oikeusperusteista sekä henkilötietojen keräämisen alkuperäisestä ja myöhemmästä käyttötarkoituksesta luku 4.1.2.5 Ehdotettavan lain sääntely julkisen hallintotehtävän hoitamisen edellyttämästä henkilötietojen käsittelystä ja rekisterin julkisuuden rajoittamisesta.) 

Työturvallisuuskeskukselle osoitetut tietopyynnöt tulisi tehdä julkisuuslain menettelysäännösten mukaisesti ja vastaavasti Työturvallisuuskeskus käsittelisi tietopyynnöt julkisuuslain menettelysäännösten mukaisesti. (Ehdotettavassa laissa olisi kuitenkin erityissääntelyä maksuihin liittyen.) 

Ehdotettavan 12 pykälän nojalla tietojenpyytäjä voisi saada kerralla itse valitsemiensa hakukriteerien mukaisen laajan tietojoukon, eli tietoja olisi mahdollista saada ”massamuotoisesti” tai ”laajamittaisesti”. Silti tietojenpyytäjän tulisi rajoittaa pyytämänsä tiedot vain oman käyttötarkoituksensa kannalta tarpeellisiin tietoihin. (Ks. luku 4.1.2.6 Ehdotettavan lain nojalla luovutettavien tietojen määrä.) Hakukriteerinä käytettäisiin useimmiten etenkin työpaikkojen tietoja. Hakutuloksena saataisiin tällöin tietoja työpaikoista ja työpaikkojen työsuojelun yhteistoimintahenkilöistä, keskeisimpinä tietoina henkilöiden työsähköpostiosoitteita. (Ks. esimerkkejä ehdotettujen 4–8 §:n perusteluista.) 

Ehdotettavan 12 pykälän 2 momentin mukaan tietoja olisi oikeus saada sähköisesti. Sähköinen luovuttaminen tarkoittaisi esimerkiksi sähköpostia, joka on suojattu riittävällä teknisellä suojauksella. Työsuojeluviranomainen saisi kuitenkin tiedot rajapinnan avulla. Tietojen luovuttamisesta teknisen rajapinnan avulla säädetään julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain 22 §:ssä. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain soveltamisalaa koskevan 3 §:n mukaan laki ei tule kokonaisuutena sovellettavaksi, kun yksityinen yhteisö hoitaa julkista hallintotehtävää. Kuitenkin lain 22 § on yksi niistä säännöksistä, joita sovelletaan. Julkisuuslain 16 §:n mukaan asiakirjoja annetaan myös perinteisemmillä tavoilla, kuten suullisesti tai kopiona. Ehdotettavan 12 §:n ei olisi tarkoitus estää näitäkään tiedonsaantitapoja. 

Ehdotettavan 12 pykälän mukaan rekisteristä luovutettaisiin tietoja myös, jos tietojensaajan tarkoituksena olisi suoramarkkinoida maksullisia työsuojelua edistäviä koulutuksia, tuotteita tai palveluita. Myös elinkeinotoiminnan tarkoituksessa suoramarkkinoitavat työsuojelua edistävät koulutukset, tuotteet ja palvelut voivat osaltaan vaikuttaa myönteisesti työvoiman suojelun tasoon Suomessa. Esimerkki tuotteista ovat henkilönsuojaimet. Esimerkki palvelusta on lakisääteistä laajempi työterveyshuollon palvelukokonaisuus tai työpaikan työturvallisuuskulttuurin kehittämiseen tähtäävä asiantuntijapalvelu. 

Ehdotettavassa laissa haluttaisiin kuitenkin mahdollistaa se, että rekisteröity voisi halutessaan estää henkilötietojensa päätymisen suoramarkkinointitarkoitukseen. Näin ollen ehdotettavassa 12 pykälässä säädettäisiin rekisteröidyn oikeudesta kieltää henkilötietojen luovutus suoramarkkinointitarkoituksiin. Kielto-oikeus olisi henkilötietoja suojaava suojatoimi. (Kyse ei olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 21 artiklassa tarkoitetusta vastustamisoikeudesta.) 

Ehdotettavan 12 pykälän 3 momentin mukaan henkilöllä, jonka henkilötietoja ilmoitettaisiin työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteriin, olisi oikeus kieltää henkilötietojensa luovuttaminen maksullisia työsuojelua edistäviä koulutuksia, tuotteita ja palveluita koskevaan suoramarkkinointiin ilmoittamalla kiellosta Työturvallisuuskeskukselle.  

Mahdollisuuksien mukaan Työturvallisuuskeskuksen tietojärjestelmään voitaisiin tallentaa joko henkilön itsensä tai työnantajan henkilön puolesta Työturvallisuuskeskukselle toimittama kiellon ilmaiseva asiakirja. Joka tapauksessa henkilön tietojen kohdalle tulisi tehdä merkintä kiellosta. Henkilö voisi myöhemminkin kuin tietojensa ilmoittamisen yhteydessä ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle, että hän kieltää tietojensa luovuttamisen suoramarkkinointiin. 

Henkilön ilmoittama kielto vaikuttaisi käytännössä siten, että ennen kuin Työturvallisuuskeskus ottaisi ehdotettavan 12 pykälän nojalla tietoja omaan käyttöönsä tai luovuttaisi niitä muille, Työturvallisuuskeskuksen tulisi tarkistaa, onko rekisteriin merkitty tieto siitä, että jotkut rekisteröidyt ovat kieltäneet tietojensa luovuttamisen suoramarkkinointiin. Kun tieto henkilön kiellosta olisi rekisterissä, tällöin Työturvallisuuskeskus ei ottaisi tietoja omaan käyttöönsä suoramarkkinointitarkoitukseen eikä luovuttaisi tietoja muillekaan tahoille suoramarkkinointitarkoitukseen. 

Ehdotettavan 12 pykälän 4 momentissa olisi informatiivinen viittaussäännös, jonka mukaan suoramarkkinoinnin sallittavuuden edellytyksistä säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa (917/2014).  

Sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa (917/2014) säädetään erikseen siitä, täytyykö suoramarkkinoijan pyytää suoramarkkinoinnin kohteelta ennakkosuostumus suoramarkkinoinnin suorittamiseen vai ei. Eli suoramarkkinoinnin suorittaminen saattaisi estyä vielä senkin jälkeen, kun esimerkiksi Työturvallisuuskeskus olisi saanut tiedot rekisteristä itselleen suoramarkkinointia varten. Tietojen haku rekisteristä voisi siis lopulta jäädä turhaksi työksi. 

Sähköisen viestinnän palveluista annetulla lailla on pantu täytäntöön niin sanottu sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi 2002/58/EY (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla). Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 200 §:ssä säädetään suoramarkkinoinnista luonnolliselle henkilölle ja 202 §:ssä yhteisölle. Muun muassa sähköpostiviestillä toteutettu suoramarkkinointi luonnolliselle henkilölle edellyttää pääsäännön mukaan henkilön ennakkosuostumusta. Yhteisölle saa kuitenkin kohdistaa suoramarkkinointia, jos yhteisö ei ole sitä nimenomaisesti kieltänyt. 

Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain hallituksen esityksen HE 221/2013 vp. (s. 169 ja 170) mukaan 200 ja 202 § vastaavat aiemman sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 26 ja 27 §:ää. Sähköisen viestinnän tietosuojalain hallituksen esityksessä HE 125/2003 vp. (s. 80) kuvataan luonnolliselle henkilölle ja yhteisölle suunnatun suoramarkkinoinnin välistä rajanvetoa: ”Jos esimerkiksi työnantaja on osoittanut työntekijälleen henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen muodossa etunimi.sukunimi@yritys.fi, on lähtökohtaisesti osoitetta pidettävä luonnollisen henkilön osoitteena ja etukäteinen suostumus suoramarkkinointiin on saatava. Henkilön asemavaltuuden perusteella voidaan katsoa, että hän toimii yhteisössä tietyissä tehtävissä, joihin suoramarkkinoinnilla tarjottavat hyödykkeet ja palvelut olennaisesti liittyvät, ja tällöin osoitteen voidaan katsoa kuuluvan ehdotetun pykälän mukaisesti yritykselle tai muulle yhteisölle. Tällöin etukäteissuostumusta ei tarvita, vaan kyseisellä henkilöllä on ehdotetun 27 §:n mukainen kielto -oikeus.” 

Ehdotettavan lain näkökulmasta voisikin olla mahdollista, että maksullisten työsuojelua edistävien koulutusten, tuotteiden tai palveluiden suoramarkkinointi ainakaan keskeisimmille työsuojelun yhteistoimintaan osallistuville henkilöille ei edellyttäisikään henkilön ennakkosuostumusta. Tällöin työsuojelun yhteistoimintahenkilön saamien sähköpostien suuren määrän vuoksi olisi tarkoituksenmukaista, että henkilö voisi halutessaan kieltää jo omien tietojensa luovuttamisen suoramarkkinoijalle ehdotettavan 12 pykälän nojalla. (Euroopan unionissa on jo vuosia valmisteltu niin sanottua sähköisen viestinnän tietosuoja-asetusta, joka korvaisi sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin. Vielä ei voida ennakoida, millaista sääntelyä asetus tulee sisältämään suoramarkkinoinnista.) 

13 §.Maksu tietojen luovutuksesta . Pykälässä säädettäisiin pääsääntönä rekisterin tietoluovutusten maksullisuudesta, maksun perusteesta sekä Työturvallisuuskeskuksen toimivallasta määrätä maksu. Ehdotettavan 13 pykälän 1 momentin mukaan, poiketen siitä, mitä julkisuuslain 34 §:ssä säädetään maksuista, tietojensaajan käyttöönsä saamista 4–8 §:ssä tarkoitetuista tiedoista perittäisiin Työturvallisuuskeskuksen määräämä tietojen rekisteröinnistä ja esille hakemisesta aiheutuneita kokonaiskustannuksia eli omakustannusarvoa vastaava maksu.  

Ehdotettavan 13 pykälän 2 momentin mukaan maksua ei kuitenkaan perittäisi, jos tietoja luovutettaisiin Työturvallisuuskeskukselle muuhun tarkoitukseen kuin 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän hoitamiseen taikka työnantajien, muiden yrittäjien tai työntekijöiden yhdistykselle tai viranomaiselle. Maksua ei perittäisi myöskään, jos tietoja luovutettaisiin Tapaturmavakuutuskeskukselle tai Työterveyslaitokselle niiden lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Erilainen maksukohtelu perustellaan luvussa 4.1.3 Ehdotettavan lain sääntely tietoluovutuksen maksusta.  

Ehdotettavan 13 pykälän 3 momentin mukaan, jos tietojensaaja käyttäisi julkisuuslain 11 §:ssä tarkoitettua asianosaisen tiedonsaantioikeutta tai 12 §:ssä tarkoitettua jokaisen oikeutta saada itseään koskevat tiedot, sovellettaisiin kuitenkin, mitä mainitun lain 34 §:ssä säädetään maksuista.  

Esityksessä ehdotettaisiin julkisuuslain 34 §:stä poikkeavaa, rekisterin tietoja koskevaa omaa maksusäännöstä, koska julkisuuslain 34 §:n tietoluovutusten maksuja koskeva sääntely on monipolvista eikä siten ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto ehdotettavan lain kannalta. Julkisuuslain 34 §:ssä säädetään eräät tietojen luovutukset maksuttomiksi ja eräät toiset maksullisiksi. Maksuttomuus tai maksullisuus perustuu lähtökohtaisesti tapaan, jolla tietoja luovutetaan. Merkityksellistä on myös muun muassa se, onko tieto julkinen. Ehdotetussa laissa tavoitteena on, että maksuvelvollisuus ei riipu siitä, millä tavalla tietoja on annettu rekisteristä (sähköisesti, suullisesti jne.). 

Julkisuuslain 34 §:n 1 momentissa säädetään esimerkiksi, että asiakirjan antamisesta (muun muassa) julkisuuslain 9 §:n nojalla (tiedonsaanti julkisesta asiakirjasta) ei peritä maksua, kun julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse. Julkisuuslain 34 §:n 2 momentti mahdollistaa kuitenkin eräissä tapauksissa ”tiedon esille hakemisesta aiheutuneita kustannuksia vastaavan maksun”. Julkisuuslain 34 §:n 3 momentissa säädetään puolestaan siitä, että tiedon antamisesta (muun muassa) julkisuuslain 9 §:n nojalla kopiona tai tulosteena peritään pääsääntöisesti ”maksu, joka vastaa tiedon antamisesta viranomaiselle aiheutuvien kustannusten määrää”. 

Julkisuuslain muutoksen (495/2005) hallituksen esityksestä HE 20/2005 vp. (s. 16) käy ilmi, että julkisuuslain 34 §:ssä olisi julkisuusperiaatteen mukaisen julkisuuslain 9 §:ssä säädetyn yleisen tiedonsaantioikeuden sekä asianosaiselle 11 §:ssä säädetyn tiedonsaantioikeuden toteuttamisessa perittäviä maksuja koskevat erityissäännökset. Julkisuuslain 34 §:n säännökset merkitsevät, että tiedon antamisesta muissa kuin julkisuuslain 9 ja 11 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa perittävät maksut määräytyisivät edelleenkin muun lainsäädännön mukaan. Hallituksen esityksen HE 20/2005 vp (s. 20) mukaan julkisuuslain 34 §:n 6 momentissa olisi säännökset niitä tilanteita varten, joissa viranomaisen asiakirja annetaan julkisuuslain nojalla muissa kuin julkisuuslain 9 ja 11 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. 

Julkisuuslain 34 §:n 6 momentin mukaan tietojen antamisesta asiakirjasta julkisuuslain nojalla muissa kuin julkisuuslain 9 ja 11 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa peritään maksu noudattaen, mitä (muun muassa) valtion maksuperustelaissa säädetään. Sellaiset julkisuuslain 4 §:ssä tarkoitetut viranomaiset, joita (muun muassa) valtion maksuperustelaki ei koske, voivat maksuja määritellessään soveltaa valtion maksuperustelaissa säädettyjä maksuperusteita, jollei laissa toisin säädetä. Esimerkki muusta tapauksesta on julkisuuslain 21 § (tietoaineistojen tuottaminen pyynnöstä). Hallituksen esityksestä HE 20/2005 vp. (s. 20) käy ilmi, että julkisuuslain 34 §:n 6 momentti ja valtion maksuperustelaki johtavat siihen, että pyynnöstä tuotetusta tietoaineistosta voidaan periä liiketaloudellisin perustein määritelty maksu. 

Valtion maksuperustelaissa säädetään valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuuden ja maksujen suuruuden yleisistä perusteista. Valtion maksuperustelain sijasta myös muulla lailla voidaan säätää maksuista, kuten julkisuuslaissa on tehty. Valtion maksuperustelain soveltamisalaa koskevan 1 §:n sanamuodon perusteella ei ole täysin selvää, sovelletaanko valtion maksuperustelakia, kun yksityinen saa julkisen hallintotehtävän. Lain hallituksen esityksen HE 176/1991 vp. (s. 14) perusteella voitaneen päätellä, että lakia ei olisi tarkoitettu sovellettavaksi näissä tapauksissa. Julkisuuslain muutosta (495/2005) säädettäessä on tehty samansuuntainen tulkinta (julkisuuslain 34.6 §:n teksti huomioon ottaen). 

Valtion maksuperustelaissa säädetään eräät suoritteet lähtökohtaisesti maksuttomiksi (5 §) ja eräät suoritteet lähtökohtaisesti maksullisiksi (4 §). Maksullisia ovat esimerkiksi palvelut, jotka on tuotettu tilauksesta. Valtion maksuperustelain 4 §:ssä säädetään myös siitä, että suoritteen tulee olla maksullinen (muun muassa) etenkin silloin, kun suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudelliseen toimintaan. 

Lisäksi valtion maksuperustelaissa jaetaan maksullisia suoritteita eri ”ryhmiin”. Valtion maksuperustelain 3 §:n mukaan ”julkisoikeudellisella suoritteella” tarkoitetaan valtion viranomaisen suoritetta, jonka kysyntä perustuu lakiin tai asetukseen ja jonka tuottamiseen viranomaisella on tosiasiallinen yksinoikeus. Lain 6 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellisesta suoritteesta valtiolle perittävän maksun suuruuden tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää (omakustannusarvo) . Lain 6 §:n 4 momentin mukaan, silloin kun suoritteesta määrätään perittäväksi maksu, peritään vastaava maksu myös valtion viranomaiselta, jollei muuhun menettelyyn ole erityistä syytä.  

Valtion maksuperustelain 7 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan viranomaisen muiden kuin 6 §:ssä tarkoitettujen suoritteiden hinnoista päätetään liiketaloudellisin perustein. Kuitenkin lain 7 §:n 2 momentin poikkeussäännön mukaan, jos viranomaisella on tosiasiallinen yksinoikeus 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun suoritteen tuottamiseen, saadaan suoritteesta perittävä hinta määrätä myös niin, että se vastaa suoritteen omakustannusarvoa. (”Monopolisuoritteet”.) 

Kaiken kaikkiaan julkisuuslain ja valtion maksuperustelain maksusääntely on monipolvista. Jos Työturvallisuuskeskus perisi rekisteristään luovuttamista tiedoista maksun julkisuuslain 34 §:n perusteella, tämä johtaisi siihen, että tiedot tulisi antaa tietojenpyytäjälle todennäköisesti maksuttomasti julkisuuslain 34 §:n 1 momentin mukaisesti. Kyse olisi julkisuuslaissa tarkoitetun jokaisen tiedonsaantioikeuden käyttämisestä (ellei tietojenpyytäjä olisi asianosainen tai ellei tietojenpyytäjä pyytäisi itseään koskevia tietoja). Kyse ei todennäköisesti olisi julkisuuslain 21 §:ssä tarkoitetusta tietoaineiston tuottamisesta pyynnöstä, josta voisi periä liiketaloudellisin perustein määräytyvän maksun. Julkisuuslain 21 § koskee tapauksia, joissa viranomaisella on erilaisia käyttötarkoituksia varten talletettuja tietoja ja tietojenpyytäjä pyytää yhdistelemään näistä uuden asiakirjan. Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin ilmoitettaisiin tietoja vain yhtä käyttötarkoitusta varten, eli työsuojelun edistämiseen. Rekisteristä voitaisiin hakea tietojoukkoja tavanomaisilla hauilla, ilman suurempaa räätälöintiä. 

Yleislainsäädännön maksusääntelyn monipolvisuuden vuoksi esitetään, että ehdotettavassa 13 pykälässä säädettäisiin oma maksusäännös. Tavoitteena olisi maksusääntelyn selkeys, neutraalius tietojen luovutustavan suhteen, pääsääntöinen maksullisuus ja kohtuullinen maksun taso. 

Tietoluovutuksen maksu rinnastettaisiin luonteeltaan valtion maksuperustelain 3 §:ssä tarkoitetusta ”julkisoikeudellisesta suoritteesta” perittävään maksuun. Näin ollen tietojensaajan olisi maksettava käyttöönsä saamista tiedoista tietojen rekisteröinnistä ja esille hakemisesta aiheutuneita kokonaiskustannuksia eli omakustannusarvoa vastaava maksu. Maksun määrä siis laskettaisiin näiden kustannusten perusteella. Jäljempänä ehdotettavan 14 §:n perusteluissa viitataan myös valtion maksuperusteasetukseen (211/1992), jonka 1 §:ssä säädetään omakustannusarvon laskemisesta. Kuitenkin, jos henkilö käyttäisi asianosaisen tiedonsaantioikeutta tai jokaisen oikeutta saada itseään koskevat tiedot, sovellettaisiin ehdotettavan 13 pykälän 3 momentin mukaisesti poikkeuksellisesti julkisuuslain 34 §:n maksusääntelyä. 

14 §.Valtion maksuperustelain soveltaminen maksuun. Ehdotettavassa 14 pykälässä säädettäisiin Työturvallisuuskeskuksen ehdotettavan lain nojalla määräämää maksua koskevia täydentäviä säännöksiä. Pykälän tarkoituksena olisi turvata osaltaan perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua oikeutta oikeusturvaan ja muihin hyvän hallinnon vaatimuksiin.  

Ehdotettavan 14 pykälän 1 momentin mukaan Työturvallisuuskeskuksen ehdotettavan lain nojalla määräämän maksun suuruuden perusteena olevan omakustannusarvon laskemiseen, maksun perusteena olevan säännöksen ilmoittamiseen, maksun viivästyskorkoon, maksupäätöstä koskevaan oikaisuvaatimukseen ja muutoksenhakuun, maksupäätöksen täytäntöönpanoon sekä muuhun mahdolliseen maksua koskevaan asiaan sovellettaisiin, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään julkisoikeudellisesta suoritteesta valtiolle perittävästä maksusta.  

Ehdotettavan 14 pykälän 1 momentti merkitsisi sitä, että Työturvallisuuskeskuksen tietoluovutuksesta määräämä maksu rinnastettaisiin luonteeltaan valtion maksuperustelain 3 §:ssä tarkoitetusta ”julkisoikeudellisesta suoritteesta” perittävään maksuun. Maksua koskevassa asiassa noudatettaisiin valtion maksuperustelain säännöksiä. Käytännössä kyse olisi valtion maksuperustelain 4 luvun säännöksistä. Lain 4 luvussa 12 §:ssä on asetuksenantovaltuus, jonka nojalla on annettu valtion maksuperusteasetus. Myös kyseisen asetuksen säännökset tulisivat sovellettaviksi. 

Ehdotettavan 14 pykälän 1 momentissa luetelluista seikoista säädetään seuraavissa valtion maksuperustelain ja valtion maksuperusteasetuksen säännöksissä: maksun suuruuden perusteena olevan omakustannusarvon laskemisesta säädetään asetuksen 1 §:ssä, maksun perusteena olevan säännöksen ilmoittamisesta lain 11 a §:ssä, maksun viivästyskorosta asetuksen 3 §:ssä, maksupäätöstä koskevasta oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta lain 11 b §:ssä ja maksupäätöksen täytäntöönpanosta (suorasta ulosottokelpoisuudesta) lain 11 §:ssä. 

Ehdotettavan 14 pykälän 2 momentin mukaan maksupäätöstä koskeva oikaisuvaatimus olisi kuitenkin tehtävä Työturvallisuuskeskukselle 30 päivän kuluessa maksun määräämisestä. Ehdotettavan 14 pykälän 2 momentti merkitsisi poikkeamista valtion maksuperustelain 11 b §:stä, jonka mukaan aikaa oikaisuvaatimuksen tekemiseen on kuusi kuukautta maksun määräämisestä.  

Kuuden kuukauden määräaika säädettiin valtion maksuperustelakiin lakimuutoksella (961/1998), mutta lakimuutoksen hallituksen esityksessä HE 203/1998 vp. ei perustella kuuden kuukauden määräaikaa. Hallituksen esityksessä (s. 4) todetaan, että maksuvelvollinen, joka katsoo, että maksun määräämisessä on tapahtunut virhe, voisi vaatia siihen oikaisua maksun määränneeltä viranomaiselta. Oikaisuvaatimus olisi tehtävä kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä. Tämän jälkeen hallituksen esityksessä HE 203/1998 vp. käsitellään valituksen tekemistä. Valitus tehtiin tuolloin lääninoikeuteen. Lääninoikeuden ratkaisuun ei saanut valittamalla hakea muutosta. Hallituksen esityksen mukaan mahdollisuus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 8 §:n mukaisen perustevalituksen käyttämiseen säilyisi edelleen voimassa. Nykyään perustevalitusta koskeva sääntely on laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007). 

Yleislaeista myös julkisuuslain 33 §:ssä säädetään kuuden kuukauden määräaika maksua koskevalle oikaisuvaatimukselle. Kuuden kuukauden määräaika säädettiin julkisuuslakiin lakimuutoksella (495/2005), mutta tämänkään muutoksen hallituksen esityksessä HE 20/2005 vp. ei perustella, miksi kuusi kuukautta on tarpeellinen määräajan pituus. 

Valtion maksuperustelain 11 b §:n ja julkisuuslain 33 §:n sääntely maksua koskevan oikaisuvaatimuksen määräajasta ovat erityissääntelyä hallintolakiin nähden. Hallintolain perusteella oikaisuvaatimuksen määräaika on Suomessa lyhyempi. Hallintolain 49 c §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ehdotettavan 14 pykälän 2 momentissa mukailtaisiin hallintolain 49 c §:n lyhyempää oikaisuvaatimuksen määräaikaa. Säännöksellä pyrittäisiin siihen, että tyytymättömyys maksuun tulisi nopeasti Työturvallisuuskeskuksen tietoon. 

Vaikka Työturvallisuuskeskus soveltaisi julkisessa hallintotehtävässään lähtökohtaisesti julkisuuslakia ja julkisuuslain 33 §:ssä säädetään maksun oikaisuvaatimuksesta, julkisuuslain 33 §:n sääntelyä maksun oikaisuvaatimuksesta ei kuitenkaan sovellettaisi, kun vaadittaisiin oikaisua Työturvallisuuskeskuksen ehdotettavan lain nojalla määräämään maksuun. Tästä ei olisi myöskään erikseen mainittu ehdotettavassa 14 pykälässä. Tekninen syy tälle olisi se, että julkisuuslain 33 § koskee julkisuuslain 34 §:än nojalla määrättyjen maksujen oikaisua. Julkisuuslain 34 §:n maksusääntely olisi puolestaan pääsääntöisesti jätetty soveltamatta jo ehdotettavan lain 13 §:n perusteella. 

Perustuslain 124 § ei tulisi esteeksi säätää Työturvallisuuskeskuksen tehtäväksi käsitellä maksua koskevia oikaisuvaatimuksia. Oikeuskirjallisuudessa julkisen hallintotehtävän hoitamiseen liittyvää muutoksenhakuoikeutta on käsitellyt ainakin Marietta Keravuori-Rusanen. (Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä – Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Yliopistollinen väitöskirja. Edita. Helsinki 2008). Keravuori-Rusasen väitöskirjassa todetaan, että monissa tapauksissa varsinaisen muutoksenhaun esiasteeksi on säädetty oikaisuvaatimuksen tekeminen (muun muassa) päätöksen tehneelle viranomaiskoneiston ulkopuoliselle. Oikaisuvaatimusasian käsittelyssä ei siihen liittyvistä muutoksenhakupiirteistä huolimatta ole kyse perustuslain 124 §:n soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä ”lainkäyttötehtävästä”, vaan hallintolaissa tarkoitetusta hallintoasian käsittelystä. (S. 364.) 

Ehdotettavan 14 pykälän maksua koskevat säännökset johtaisivat siihen, että sovellettaisiin myös valtion maksuperustelain 11 b §:ssä olevaa muutoksenhakukieltoa hallinto-oikeuden päätöksestä maksuasiassa. Muutoksenhakukielto rajoittaisi perustuslain 21 §:ssä säädettyä oikeutta oikeusturvaan. Tämä ei kuitenkaan olisi suhteeton tai perusoikeuden ytimeen käyvä rajoitus. (Ks. luku 10.1.2 Julkisen hallintotehtävän antamisen edellytyksistä ja rajoituksista.) 

Ehdotettavan 14 pykälän erityissääntely koskisi vain maksuasiaa. Kun Työturvallisuuskeskus käsittelisi tietopyyntöjä muuten, Työturvallisuuskeskus noudattaisi julkisuuslain menettelysäännöksiä. Työturvallisuuskeskus saattaisi toisinaan kieltäytyä tietojen luovuttamisesta. Julkisuuslain 14.3 §:ssä on menettelysäännökset tilanteisiin, joissa esimerkiksi virkamies kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa. Tietojenpyytäjällä on tällöin mahdollisuus saada asia viranomaisen ratkaistavaksi, eli hallintopäätös asiasta. Jos tiedon luovuttamisesta olisi tehty kielteinen hallintopäätös, muutoksenhakuun sovellettaisiin julkisuuslain 33.2 §:ää. Sen mukaan sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. 

Ehdotettavassa laissa tarkoitettu tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä on luonteeltaan pääasiallisesti tosiasiallista hallintotoimintaa, jossa ei tehdä hallintopäätöksiä. Tosiasiallisen hallintotoiminnan osalta perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua oikeutta oikeusturvaan ja muihin hyvän hallinnon vaatimuksiin turvattaisiin hallinnon yleislakien soveltamisella, ehdotettavan lain 10, 11, 15 ja 16 §:llä, mahdollisuudella tehdä hallintokantelu ja rekisteröidyn oikeudella saattaa asia tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. 

15 §.Virkavastuu. Pykälässä säädettäisiin Työturvallisuuskeskuksen palveluksessa olevan henkilön, toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen virkavastuusta heidän hoitaessa Työturvallisuuskeskuksen julkiseen hallintotehtävään kuuluvia tehtäviä. Pykälän tarkoituksena olisi turvata osaltaan perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua oikeutta oikeusturvaan ja muihin hyvän hallinnon vaatimuksiin. Pykälän mukaan Työturvallisuuskeskuksen palveluksessa olevaan henkilöön, toimitusjohtajaan ja hallituksen jäseneen sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä heidän hoitaessa Työturvallisuuskeskuksen 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävää. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).  

Ehdotettavan 15 pykälän taustalla vaikuttaa oikeusvaltioperiaatetta ilmentävä perustuslain 2 §:n 3 momentti. Sen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Taustalla vaikuttaa myös virkamieshallintoperiaatetta ilmentävä perustuslain 118 §. 118 §:n 1 momentin mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. 118 §:n 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. 

Oikeuskirjallisuudessa virkamieshallintoperiaatetta on käsitellyt ainakin Marietta Keravuori-Rusanen. (Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä – Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Yliopistollinen väitöskirja. Edita. Helsinki 2008). Keravuori-Rusasen väitöskirjassa todetaan muun muassa, että virkatoimiin liittyvä oikeudellinen vastuu toteutuu käytännössä rikosoikeudellisena, vahingonkorvausoikeudellisena ja hallinto-oikeudellisena virkavastuuna (s. 375). Hallinto-oikeudellinen virkavastuu ei palvelussuhteen laatuun perustuvista syistä voi toteutua julkishallinnon työsopimussuhteisten työntekijöiden eikä myöskään julkisia hallintotehtäviä hoitavien yksityisten kohdalla (s. 390). 

Perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä HE 1/1998 vp todetaan perustuslain 124 §:n perusteluissa (s. 178), että perustuslakivaliokunta on voimassa olevan hallitusmuodon 1, 2 ja 84 §:ään sekä hallinnon lainalaisuuden vaatimukseen ja virkavastuuseen liittyviin näkökohtiin tukeutumalla johtanut niin sanotun valtiosääntöoikeudellisen virkamieshallintoperiaatteen, jonka mukaan julkista valtaa voivat Suomessa käyttää vain viranomaiset ja viranomaisten nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet (PeVL 4/1989 vp, 37/1992 vp, 1, 7 ja 15/1994 vp). Toisaalta valiokunta on lähtenyt siitä, ettei virkamieshallintoperiaate merkitse ehdotonta estettä antaa julkista valtaa ja julkisia tehtäviä rajoitetusti muille kuin viranomaisille kuten valtion liikelaitoksille ja yksityisoikeudellisille yhteisöille. Tällöin valiokunta on kuitenkin edellyttänyt, että tehtävien hoitamisesta ja siinä noudatettavasta menettelystä annetaan riittävän yksityiskohtaiset säännökset, että oikeusturvanäkökohdat otetaan huomioon ja että julkisia tehtäviä hoitavat henkilöt kuuluvat rikosoikeudellisen virkavastuun piiriin. 

Rikosoikeudellisesta virkavastuusta säädetään rikoslain (39/1889) 40 luvussa. 40 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan 40 luvun virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista valtaa käyttävään henkilöön. Julkista valtaa käyttävä henkilö määritellään 40 luvun 11 §:ssä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä rikosoikeudellinen virkavastuu on ulotettu myös sellaisiin julkisiin hallintotehtäviin, joissa ei käytetä julkista valtaa. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on lausunnossa PeVL 3/2009 vp. (Ks. lisäksi PeVL 11/2006 vp ja PeVL 30/2012 vp.) 

Luvussa 2.2.1.3 Tosiasiallista hallintotoimintaa ja julkisen vallan käyttöä todetaan, että työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä on luonteeltaan pääasiallisesti tosiasiallista hallintotoimintaa, mutta tehtävän hoitamiseen voi kuulua myös yksittäisiä julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä ja julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. Jo selkeydenkin vuoksi ehdotettavassa 15 pykälässä rikosoikeudellinen virkavastuu ulotettaisiin ehdotettavassa laissa tarkoitetun julkisen hallintotehtävän kaikkiin tehtävänosiin riippumatta siitä, käytetäänkö niissä julkista valtaa. 

Vahingonkorvausoikeudellisen virkavastuun osalta ehdotettavaan 15 pykälään otettaisiin informatiivinen viittaus vahingonkorvauslakiin. Vahingonkorvauslain 4 luvussa säädetään työntekijän ja virkamiehen korvausvastuusta. Isännänvastuuperiaatteen johdosta on kuitenkin huomattava vahingonkorvauslain 3 luvussa säädetty työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuu. 

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, joka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää. Pykälässä säädetty vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 § voisi soveltua esimerkiksi tilanteeseen, jossa Työturvallisuuskeskuksen julkisen hallintotehtävän hoitamisessa, julkista valtaa käytettäessä, aiheutettaisiin vahinkoa. 

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä säädetään siitä, että työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Säännös voisi soveltua esimerkiksi tilanteeseen, jossa Työturvallisuuskeskuksen julkisen hallintotehtävän hoitamisessa aiheutettaisiin vahinkoa muuten kuin julkista valtaa käyttämällä. (Lisäksi on huomattava vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §, joka voisi mahdollisesti soveltua tilanteeseen, jossa vahinko ei ole aiheutunut yksittäisen työntekijän tuottamuksesta.) 

Ehdotettavassa laissa tarkoitetun henkilötietojen käsittelyn ja vahinkojen näkökulmasta on huomattava erityissäädöksenä myös yleinen tietosuoja-asetus. Yleisen tietosuoja-asetuksen 82 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos henkilölle aiheutuu yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta aineellista tai aineetonta vahinkoa, hänellä on oikeus saada rekisterinpitäjältä tai henkilötietojen käsittelijältä korvaus aiheutuneesta vahingosta. Lisäksi yhdistyslaissa, yhdistyksen hallintoa koskevassa 6 luvussa, on 39 § vahingonkorvausvelvollisuudesta. 

16 §.Ohjaus ja valvonta. Pykälässä säädettäisiin Työturvallisuuskeskukseen kohdistuvasta ohjauksesta ja valvonnasta Työturvallisuuskeskuksen hoitaessa julkista hallintotehtäväänsä. Pykälän tarkoituksena olisi turvata osaltaan perustuslain 21 §:ssä tarkoitettua oikeutta oikeusturvaan ja muihin hyvän hallinnon vaatimuksiin.  

Pykälän 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö ohjaisi ja valvoisi Työturvallisuuskeskusta sen hoitaessa 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävää. Pykälän 2 momentin mukaan Työturvallisuuskeskuksen olisi annettava ministeriölle selvitys 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän hoitamisesta ja rahoituksesta vuosittain toukokuun loppuun mennessä.  

Pykälän 3 momentin mukaan ministeriöllä olisi oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta Työturvallisuuskeskukselta 4–8 §:ssä tarkoitettujen tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän hoitamisen valvonnan kannalta välttämättömät tiedot. Ministeriöllä olisi oikeus saada tiedot sähköisesti.  

Perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä HE 1/1998 vp todetaan (s. 179), että säännöksen (perustuslain 124 §:n) mukaan julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle ei saa vaarantaa perusoikeuksia, oikeusturvaa eikä muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Säännös korostaa julkisia hallintotehtäviä hoitavien henkilöiden koulutuksen ja asiantuntemuksen merkitystä sekä sitä, että näiden henkilöiden julkisen valvonnan on oltava asianmukaista. Perustuslakivaliokunta on lausunut valvonnasta esimerkiksi lausunnossaan PeVL 22/2013 vp. 

Oikeuskirjallisuudessa julkista hallintotehtävää hoitavaan tahoon kohdistuvaa ohjausta ja valvontaa on käsitellyt ainakin Marietta Keravuori-Rusanen. (Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä – Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Yliopistollinen väitöskirja. Edita. Helsinki 2008). Keravuori-Rusasen väitöskirjassa todetaan, että hyvään hallintoon kuuluu olennaisena osana, että julkisten tehtävien hoitamista valvotaan ja että esille tulleisiin epäasianmukaisuuksiin on tarvittaessa toimivaltuudet puuttua. Valtioneuvoston alaiset viranomaiset ja virkamiehet kuuluvat perustuslain 68 §:n mukaan ministeriöhallinnollisen kontrollin alaisuuteen. Säännöksen mukaan kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Säännöksen perustelujen mukaan hallinnon asianmukaisesta toiminnasta vastaaminen kattaa myös ministeriön alaistaan hallintoa koskevan ohjauksen ja valvonnan, jota kautta ministeriöhallinnolle tyypillinen parlamentaarinen luonne ulottuu myös alemmille hallinnon tasoille. Hallinnon järjestämisessä on pidetty lähtökohtana, että myös viranomaiskoneistoon kuulumattomat tulee vastaavasti saattaa julkisen valvonnan piiriin siltä osin kuin ne hoitavat lainsäädännön nojalla viranomaisille kuuluvia tehtäviä. (S. 397 ja 398.) 

Ehdotettavan 16 pykälän mukaan ministeriö suorittaisi Työturvallisuuskeskuksen julkisen hallintotehtävän ohjausta ja valvontaa Työturvallisuuskeskuksen antaman selvityksen avulla. Selvitys sisältäisi toimintakertomuksen kaltaisesti kuvauksen tehtävän hoitamisesta sekä siihen saaduista ja käytetyistä resursseista. Koska julkinen hallintotehtävä annettaisiin Työturvallisuuskeskukselle ilman valtion talousarvion määrärahaa, ministeriö seuraisi, että tehtävään on saatu rahoitusta Työsuojelurahaston kautta ja tietoluovutusten maksuista. (Työturvallisuuskeskuksen on vuosittain erikseen haettava Työsuojelurahastolta rahoitusta yleishyödylliseen toimintaansa.) Selvitys sisältäisi myös tietoa tehtävän hoidossa mahdollisesti ilmenneistä poikkeamista. Esimerkki voisi olla se, että rekisteröidyt henkilöt olisivat saattaneet tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi mahdollisia henkilötietojen käsittelyn epäkohtia ja kyseiset asiat olisivat tulleet myös Työturvallisuuskeskuksen tietoon. Ministeriö ja Työturvallisuuskeskus voisivat käsitellä annettua selvitystä myös yhteisesti sopimissaan tapaamisissa. 

Julkisuuslain 29 §:n mukaan viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta muun muassa, jos asiakirja on tarpeen toimenpiteestä tehdyn kantelun käsittelemiseksi, ja jos tieto on tarpeen viranomaiseen kohdistuvan yksittäisen valvontatehtävän suorittamiseksi. Jo julkisuuslain 29 § voisi siten käytännössä riittää ministeriön tarpeisiin saada tarvittaessa salassa pidettävääkin tietoa Työturvallisuuskeskukselta. Mutta koska 29 § on vain mahdollistava säännös (”voi antaa”), ehdotettavan 16 pykälän 3 momentissa säädettäisiin ministeriön tiedonsaantioikeudesta. 

Ministeriöllä olisi oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta Työturvallisuuskeskukselta valvonnan kannalta välttämättömät tiedot. Oikeuskirjallisuudessa ainakin Olli Mäenpää on selittänyt, mitä tarkoitetaan ”muilla tiedonsaantia koskevilla rajoituksilla” (Mäenpää, Olli: Julkisuusperiaate. Verkkokirja. Alma Talent. Helsinki 2020). Mäenpään teoksessa todetaan, että asiakirjan julkisuutta oikeudellisesti rajoittavista tekijöistä merkitystä on myös asiakirjojen ja tietojen luovutusrajoituksilla. Ne koskevat vain joitakin tiedon luovutusmenetelmiä, mutta eivät sinänsä poista oikeutta saada tieto asiakirjasta. Luovutusrajoitukset eivät siten sisällä salassapitovelvoitetta. Tällaisia voivat olla etenkin henkilötietojen luovutusta koskevat rajoitukset. (Teoksessa viitataan julkisuuslain 16.3 §:ssä tarkoitettuun kopiota, tulostetta ja sähköistä muotoa koskevaan luovutusrajoitukseen.) (S. 162.) 

Ministeriön tiedonsaantioikeus olisi tarkoitettu poikkeustilanteisiin, joissa tarvittaisiin selvityksen lisäksi muita tietoja Työturvallisuuskeskukselta esimerkiksi henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä poikkeamista tai vaikkapa hallintokantelun käsittelyn vuoksi. Ministeriöllä olisi oikeus saada kaikki valvonnan kannalta välttämättömät tiedot salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä. Ehdotettavan lain mukaan Työturvallisuuskeskus ei käsittelisi salassa pidettäviä tietoja eikä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja tai muita valtiosääntöisesti arvioiden arkaluonteisia henkilötietoja. Asiakkaat saattavat silti itse tuoda epähuomiossa näitä esiin eri viranomaisille oman asiansa yhteydessä. Tällainen tieto voisi olla ainakin ammattiliiton jäsenyystieto. Ministeriöllä olisi oikeus saada tiedot sähköisesti. Sähköisyys tarkoittaisi esimerkiksi sähköpostia, joka on suojattu riittävällä teknisellä suojauksella. 

Luvussa 4.1.1.3 Julkisen hallintotehtävän antamisen edellytysten ja rajoitusten noudattamisesta on valvontaan liittyen käsitelty myös ehdotettua 11 pykälää julkisuuslain soveltamisesta. Lisäksi luvussa viitataan yleislainsäädäntöön, jonka nojalla voi tehdä hallintokantelun. Keskeinen merkitys on myös rekisteröidyn oikeudella saattaa asia tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. 

Koska tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä on melko rajallinen, esityksessä ei esitetä ministeriölle ohjauskeinoksi tulosohjausta tulossopimuksineen eikä muita valvonnan keinoja kuin selvitys, tiedonsaantioikeus ja hallintokantelujen käsittely. Ministeriön edustaja ei esimerkiksi osallistuisi Työturvallisuuskeskuksen hallintoon. Ministeriöllä ei myöskään olisi toimivaltaa ryhtyä valvonnan johdosta erityisiin toimenpiteisiin. Tarvittaessa ministeriö voisi kuitenkin valmistella lakimuutoksen, jolla julkinen hallintotehtävä esimerkiksi palautettaisiin työsuojeluhallinnolle. 

17 §.Ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvonta. Pykälässä säädettäisiin työnantajan ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta. Pykälän mukaan työsuojeluviranomainen valvoisi 4 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden noudattamista. Ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä työsuojelutarkastaja voisi antaa ilmoitusvelvolliselle työnantajalle kirjallisen toimintaohjeen. Tämä on mahdollista nykyäänkin, työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain aikana. Muun valvontalaissa tarkoitetun toimivallan käyttö ei olisi mahdollista.  

18 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin ehdotettavan lain voimaantulosta. Pykälän 1 momentin mukaan ehdotettava laki tulisi voimaan 2 päivänä huhtikuuta 2026. Tähän mennessä Työturvallisuuskeskus olisi ehtinyt muuttaa työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteriä (tietojärjestelmäänsä) riittävällä tavalla. Pykälän 2 momentin mukaan ehdotettavalla lailla kumottaisiin työsuojeluhenkilörekisteristä annettu laki (1039/2001).  

19 §.Siirtymäsäännökset. Pykälässä säädettäisiin ehdotettavan lain voimaantullessa tarvittavista siirtymäsäännöksistä. Pykälän 1 momentin mukaan, työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti ilmoitettuihin tietoihin ja niitä koskeviin asioihin sovellettaisiin ehdotettavan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Ministeriön olisi kuitenkin hävitettävä työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti ilmoitetut tiedot ja lomakkeet, kun neljä vuotta olisi kulunut ehdotettavan lain voimaantulosta.  

Toisin sanoen aiemmin työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti ilmoitettuihin tietoihin ja niitä koskeviin asioihin sovellettaisiin työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain säännöksiä. Ministeriö olisi aiemmin ilmoitettujen tietojen rekisterinpitäjä ja Työturvallisuuskeskus ylläpitäjä. Aiemmin ilmoitettuihin tietoihin sovellettaisiin vastaavasti muun muassa työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain tietojen luovuttamista ja ilmoitusvelvollisuuden valvontaa koskevia säännöksiä. Kuitenkin ehdotettavan pykälän 1 momentissa säädettäisiin tietojen säilytysaikaa koskevaan työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain 4 §:ään nähden erityissäännös aiemmin ilmoitettujen tietojen hävittämisestä. 

Ehdotettavan lain tultua voimaan aiemmin työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti ilmoitetut tiedot siirrettäisiin todennäköisesti talteen ehdotettavan lain mukaiseksi muutettuun työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteriin (tietojärjestelmään) – siltä osin kuin aiemmin ilmoitetut tiedot vastaisivat ehdotettavan lain mukaisia tietoja. Muut aiemmin ilmoitetut tiedot säilyisivät tallessa rekisterin (tietojärjestelmän) säilytysosiossa. Vaihtoehtoisesti kaikki aiemmin ilmoitetut tiedot säilytettäisiin tallessa rekisterin (tietojärjestelmän) säilytysosiossa, jos tämän toteutus olisi Työturvallisuuskeskukselle teknisesti helpompaa. 

Työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain 4 §:n mukaan rekisterinpitäjän on säilytettävä työsuojeluhenkilörekisteritiedot niin kauan, kun rekisteröity henkilö toimii rekisteröidyssä tehtävässä. Ehdotettavan pykälän 1 momentin erityissäännös aiemmin ilmoitettujen tietojen hävittämisestä olisi tarpeellinen, jotta edellä mainittu säilytysaika voitaisiin katkaista ja ministeriö voisi irtautua rekisterinpitovastuustaan jonakin selkeästi määriteltynä ajankohtana. Jos ehdotettava laki tulisi voimaan 2.4.2026, ministeriön olisi hävitettävä työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti ilmoitetut tiedot ja lomakkeet 2.4.2030. 

Ehdotettavan pykälän 2 momentilla olisi yhteys 1 momentin hävittämistä koskevaan säännökseen ja ministeriön irtaantumiseen rekisterinpitovastuustaan. Pykälän 2 momentin mukaan ehdotettavan lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun työnantajan olisi ilmoitettava mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetut tiedot Työturvallisuuskeskukselle ennen kuin neljä vuotta olisi kulunut ehdotettavan lain voimaantulosta, vaikka työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain mukaisesti aiemmin ilmoitetuissa tiedoissa ei olisi tapahtunut muutoksia. Jos ehdotettava laki tulisi voimaan 2.4.2026, ehdotettavassa laissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisen työnantajan olisi noudatettava ehdotettavassa laissa säädettävää ilmoitusvelvollisuutta viimeistään 1.4.2030. Ehdotettavasta 2 momentista ilmoitusvelvolliselle aiheutuva hallinnollinen taakka olisi maltillinen, sillä työsuojelun yhteistoiminnan toimikausi vaihtuu useimmiten kerran kahdessa vuodessa.  

7.2  Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta

47 §.Yhteistoimintahenkilöistä ilmoittaminen. Valvontalain 47 pykälässä viitataan työsuojeluhenkilörekisteristä annettuun lakiin. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun uuteen lakiin, eli työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavaan lakiin.  

7.3  Panostajalaki

1 §.Lain soveltamisala . Panostajalain 1 pykälän 2 momentissa säädetään panostajalain soveltamisalan rajauksista (ks. luku 2.1.2 Panostajalain soveltamisalan rajaukset ja muutoksenhakusääntely). Panostajalain soveltamisalan ulkopuolella ovat muun muassa poliisin ja pelastuslaitoksen virkatehtävät. Panostajalain soveltamisalan rajaukset eroavat vuonna 2016 kumotun panostajalain soveltamisalan rajauksista. Voimassa olevaa panostajalakia säädettäessä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtävät ovat todennäköisesti epähuomiossa jääneet pois lain soveltamisalan rajauksista. Tällä esityksellä oikeustila palautettaisiin ennalleen, eli Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtävät poistettaisiin panostajalain soveltamisalasta.  

Voimassa olevaa panostajalakia ei sovelleta myöskään (panostajalain 1 pykälän 2 momentissa tarkemmin lueteltuihin) toimintoihin, joiden pääasiallinen tarkoitus on sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten valmiuksien harjoittaminen. Säännösteksti vastaa tältä osin työturvallisuuslain 6 §:n 1 momenttia. Säännösteksti on melko vaikeaselkoinen. Säännöksessä esiintyvä käsite asevelvollinen tulee myös ymmärtää asevelvollisuuslain avulla. 

Panostajalain 1 pykälän selkeyden vuoksi ehdotetaan, että 1 pykälän 2 momentti muutettaisiin siten, että se koskisi jatkossa vain Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, poliisin ja pelastuslaitoksen virkatehtäviä. Ehdotettavan 1 pykälän 2 momentin mukaan panostajalakia ei sovellettaisi Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, poliisin eikä pelastuslaitoksen virkatehtävien hoitamiseen.  

Lisäksi ehdotetaan, että panostajalain 1 pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa rajattaisiin panostajalain soveltamisalan ulkopuolelle toiminnat, joiden pääasiallinen tarkoitus on sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten valmiuksien harjoittaminen. Panostajalain 1 pykälän 3 momentin sanamuoto olisi osin erilainen verrattuna voimassa olevan panostajalain 1 pykälän 2 momentin sekä työturvallisuuslain 6 §:n 1 momentin vastaavaan sanamuotoon. Kyse olisi vain teknisistä muutoksista, joiden tarkoituksena olisi selkeyttää säännöstä panostajalain osalta. 

Ehdotettavan 1 pykälän 3 momentin mukaan panostajalakia ei sovellettaisi Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen palveluksessa olevan henkilön eikä asevelvollisen tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavan henkilön Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen palveluksessa tai määräyksestä suorittamaan palvelusohjelmaan merkittyyn tai muuhun erikseen määrättyyn koulutussuunnitelman mukaiseen sotilaalliseen harjoitukseen tai sotilaalliseen koulutukseen eikä niihin välittömästi liittyvään työhön, jos pääasiallisena tarkoituksena olisi sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten valmiuksien harjoittaminen.  

Työturvallisuuslain 6 §:n 2 momentin mukaan työturvallisuuslakia ei sovelleta henkilöön, joka vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) nojalla osallistuu Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen vapaaehtoisiin harjoituksiin. Esityksessä ehdotetaan, että vastaava soveltamisalan rajaus lisättäisiin panostajalakiin. Mainittuun harjoitukseen osallistuvan henkilön kohdalla on myös kyse sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten valmiuksien harjoittamisesta. Panostajalain 1 pykälään lisättäisiin asiasta uusi 4 momentti. Panostajalain 1 pykälän 4 momentin sanamuoto olisi osin erilainen verrattuna työturvallisuuslain 6 §:n 2 momentin vastaavaan sanamuotoon. Kyse olisi vain teknisistä eroista. 

Ehdotettavan 1 pykälän 4 momentin mukaan panostajalakia ei myöskään sovellettaisi henkilöön, joka osallistuu Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen järjestämään vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa (556/2007) tarkoitettuun vapaaehtoiseen harjoitukseen.  

Panostajalaissa säädetään panostajan pätevyyskirjoista viime kädessä, koska julkisen vallan tulee huolehtia työvoiman suojelusta ja koska jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Vaikka yllä mainitut Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtävät ja henkilöt poistettaisiin panostajalain soveltamisalasta, työvoiman suojelusta ja oikeudesta henkilökohtaiseen turvallisuuteen voidaan silti huolehtia seuraavaksi kuvatulla tavalla. 

Puolustusvoimien räjähteisiin ja niiden käyttöön liittyvä sääntely on panostajalakiin verrattuna tarkempaa ja myös Rajavartiolaitoksessa noudatetaan sitä. Puolustusvoimien määräykset ovat siviilipuolen määräyksiä tarkemmat, koska sotilasräjähteet voidaan luokitella siviiliräjähteitä vaarallisemmiksi räjähdysaineiksi. 

Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 2 §:ssä säädetty ensimmäinen Puolustusvoimien tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävä on panostajalain näkökulmasta Puolustusvoimien virkatehtävä. Lisäksi virkatehtäviin kuuluu muun muassa Puolustusvoimien muille viranomaisille antama virka-apu, johon voi kuulua muun muassa räjähteiden raivaamista. Keskeiset asiaa koskevat säännökset ovat puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä sekä Puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain (342/2022) 2 §:ssä, jonka mukaan Puolustusvoimien on annettava poliisille virka-apua muun muassa räjähteen tunnistamiseksi tai siviiliräjähteen raivaamiseksi. 

Rajavartiolaitoksessa räjähteitä käsitellään puolestaan pääasiassa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä, joissa käsitellään pääsääntöisesti sotilasräjähteitä. Räjähteitä käsitellään jonkin verran myös rajaturvallisuustehtävissä, muun muassa räjäytettäessä partiourilla tai veden alla väylillä olevia kiviä, koulutettaessa palveluskoiria sekä valmiusjoukkuetoiminnassa esteiden poistamiseen ja murtoräjäytyksiin. 

Vaikka Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtäviä hoitavat henkilöt suljettaisiin panostajalain soveltamisalan ulkopuolelle, he saavat koulutuksen ja pätevyyden räjähteisiin liittyviin tehtäviin sekä räjähteisiin liittyvään turvallisuussääntelyyn Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtäviä hoitavat kuuluvat myös työturvallisuuslain ja sen nojalla annetun alemmanasteisen sääntelyn soveltamisalaan. 

Puolustusvoimien räjähteitä ja niiden raivaamista koskeva koulutusjärjestelmä on kattava. Maavoimat kouluttaa räjähteiden raivaamiseen erikoistuneita henkilöitä varusmiespalveluksesta lähtien. 

Puolustusvoimat raivaa siviili- ja sotilasräjähteitä siviilialueilla ja Puolustusvoimien hallinnoimilla alueilla noudattaen raivaamista koskevaa turvallisuussääntelyä. Räjähteiden raivaaminen Puolustusvoimissa on myös työturvallisuuslain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa. Lisäksi noudatetaan Puolustusvoimien omia varomääräyksiä soveltuvin osin raivaamistehtävän antajan käskeminä työn turvallisuusohjeina. Varomääräyksien, eli sotilaskäskyinä annettujen palvelusturvallisuusmääräyksien, yleinen tarkoitus on määrätä turvallisuusjärjestelyt sellaiselle toiminnalle, välineille ja menetelmille, jotka aiheuttavat tavanomaista suurempia vaaroja sotilaalliseen toimintaan osallistuville Puolustusvoimien henkilöstöön kuuluville tai toiminnan vaikutusalueella muuten oleville henkilöille tai omaisuudelle. Varomääräyksissä määrätään ne vastuut, tehtävät, raja- tai ohjearvot ja toimintamallit, joilla mahdollistetaan ja samalla varmistetaan sotilaskoulutuksen turvallisuus. 

Virka-aputehtävänä räjähteitä raivaavat Puolustusvoimissa vain palkattuun henkilökuntaan kuuluvat henkilöt. Asevelvollisuuslain 78 §:n mukaan palveluksessa olevat asevelvolliset voidaan palvelustehtävänään määrätä virka-aputehtävään, mutta he eivät saa osallistua muun muassa räjähteiden raivaamiseen tai sitä vastaavaan vaaralliseen tehtävään. Sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävään ei liity vastaavaa rajoitetta. 

Rajavartiolaitoksen upseerit saavat puolestaan osin jo peruskoulutuksensa mukana Puolustusvoimien koulutuksen, jonka perusteella heille annetaan pätevyydet toimia esimerkiksi räjäyttäjänä, raivaajana tai räjäytysharjoituksen johtajana. Näitä Puolustusvoimien pätevyyksiä koulutetaan myös rajavartijoille. Rajavartiolaitos soveltaa jo nyt käytännössä pääsääntöisesti kaikessa räjähdysaineisiin liittyvässä toiminnassa Puolustusvoimien määräyksiä. 

Rajavartiolaitoksen sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä käsiteltäessä sotilasräjähteitä noudatetaan Puolustusvoimien asiaa koskevaa normistoa, kuten sotilasräjähteistä annettua valtioneuvoston asetusta (819/2015) ja Pääesikunnan antamaa sotilasräjähdemääräystä, sekä Rajavartiolaitoksen sotilasräjähteitä koskevaa pysyväismääräystä. Rajavartiolaitoksen kaikissa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä, joissa käsitellään sotilasräjähteitä tai Puolustusvoimien asemateriaalia, noudatetaan sotilasräjähdemääräystä ja muita Puolustusvoimien antamia varomääräyksiä. 

Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluu myös toimintoja, joiden pääasiallinen tarkoitus on sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten valmiuksien harjoittaminen. Sotilaallisiin harjoituksiin osallistuvat eivät kuulu panostajalain eivätkä työturvallisuuslain soveltamisalaan ja tällä esityksellä näitä henkilöryhmiä edelleen täsmennettäisiin panostajalain osalta. Sotilaallisiin harjoituksiin osallistuvat henkilöt saavat kuitenkin koulutuksen ja pätevyyden räjähteisiin liittyviin tehtäviin sekä räjähteisiin liittyvään, yllä kuvattuun, turvallisuussääntelyyn Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. 

24 §.Muutoksenhaku . Pykälässä säädetään muutoksenhausta (ks. luku 2.1.2 Panostajalain soveltamisalan rajaukset ja muutoksenhakusääntely). Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaan (ks. muutoksen perusteet luvusta 2.2.5 Huomioita panostajalain soveltamisalan rajauksista ja muutoksenhakusääntelystä).  

Ehdotettavan 24 pykälän 1 momentin mukaan panostajan kuulustelun hylkäävään päätökseen saisi vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). Panostajan kuulustelun hylkäävään päätökseen saa vaatia oikaisua nykyäänkin. Viittaus hallintolakiin muutettaisiin selkeästi informatiiviseksi viittaukseksi.  

Ehdotettavan 24 pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). Ehdotettava 2 momentti olisi informatiivinen viittaus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin.  

Ehdotettavan 24 pykälän 2 momentti merkitsisi muutosta oikeustilaan voimassa olevan panostajalain 24 §:n 3 momenttiin verrattuna. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 107 §:n mukaan hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Tämä koskisi jatkossa myös muutoksenhakua hallinto-oikeuden päätökseen pätevyyskirjan peruuttamista, väliaikaista peruuttamista ja huomautusta koskevassa asiassa. (Ks. myös asiaa koskeva siirtymäsäännös.) 

28 §.Valvonta . Pykälän mukaan panostajalain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista valvoo aluehallintovirasto siten kuin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006) säädetään. Pykälään ehdotetaan teknistä muutosta. Siten kuin -viittausta tulee välttää säädöstekstissä. Aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 §:n mukaan aluehallintovirastot hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä, mukaan lukien työsuojelulainsäädännön noudattamisen valvonta työsuojeluviranomaisena. Panostajalain 28 pykälässä säädetään aluehallintovirastolle yllä mainittu valvontatehtävä. Valvontalain 1 §:n mukaan kyseisessä laissa säädetään muun muassa menettelystä työsuojeluviranomaisen valvoessa työsuojelua koskevien säännösten noudattamista. Näin ollen valvontalaki tulee sovellettavaksi panostajalain noudattamisen valvonnassa jo valvontalain 1 §:n nojalla.  

10.1  Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle

Esityksessä ehdotettavalla työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavalla lailla annettaisiin työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevien tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävä Työturvallisuuskeskukselle, joka on yhdistyslaissa tarkoitettu yhdistys. Siksi on tarpeen tarkastella ehdotettavaa lakia perustuslain 124 §:n näkökulmasta. 

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. 

10.2  Tietosuojasta ja julkisuudesta

Esityksessä ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain nojalla käsiteltävistä tiedoista muodostuisi tietoaineisto, jossa olisi luonnollisten henkilöiden henkilötietoja, oikeushenkilöiden tietoja ja muita tietoja. Osa luonnollisten henkilöiden henkilötiedoista olisi työntekijöiden henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelyn vuoksi ehdotettavaa lakia on arvioitava perustuslain 10 §:n kannalta. Laki sisältäisi myös rekisterin tietojen luovutusta koskevaa sääntelyä, joten lakia on arvioitava myös perustuslain 12 §:n kannalta. 

Yksityiselämän suojasta ja henkilötietojen suojasta

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslain 10 §:n mukaista suojaa täydentävät ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklan mukainen yksityiselämän suoja sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa turvattu henkilötietojen suoja. Perusoikeuskirjan 52 artiklassa säädetään myös perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien rajoittamisesta ja kattavuudesta. 

Perustuslakivaliokunta on todennut esimerkiksi lausunnossaan PeVL 14/2018 vp, että perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkumavaraa rajoittaa perustuslain 10 §:n 1 momentin henkilötietojen suojaa koskevan säännöksen lisäksi se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Kysymys on kaiken kaikkiaan siitä, että lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa. Valiokunta on käytännössään pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa. Näiden seikkojen sääntelyn lain tasolla tulee lisäksi olla kattavaa ja yksityiskohtaista (ks. PeVL 14/1998 vp, s. 2 ja esimerkiksi PeVL 1/2018 vp, s. 2). 

Euroopan unionissa on alettu soveltaa 25.5.2018 alkaen henkilötietojen käsittelyyn (yleensä) yleistä tietosuoja-asetusta. Suomessa tuli voimaan 1.1.2019 myös tietosuoja-asetusta täydentävä tietosuojalaki. Uudistuneen tietosuojalainsäädännön johdosta perustuslakivaliokunta on tarkistanut lausuntokäytäntöään. Esimerkiksi lausunnoissa PeVL 101/2022 vp ja PeVL 96/2022 vp todetaan, että perustuslakivaliokunnan mukaan on lähtökohtaisesti riittävää perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Valiokunnan mukaan henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee siten suhtautua pidättyvästi ja rajata sellainen vain välttämättömään tietosuoja-asetuksen salliman kansallisen liikkumavaran puitteissa (ks. PeVL 14/2018 vp, s. 4–5). 

Lausunnoissa PeVL 101/2022 vp ja PeVL 96/2022 vp todetaan myös, että perustuslakivaliokunnan mukaan on kuitenkin selvää, että kansallisen erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös tietosuoja-asetuksenkin edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Mitä suurempi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Tällä seikalla on erityistä merkitystä arkaluonteisten tietojen käsittelyn osalta (ks. PeVL 14/2018 vp, s. 5). Perustuslakivaliokunta on lausunut myös arkaluonteisten henkilötietojen säilyttämisestä esimerkiksi lausunnossa PeVL 4/2021 vp. Perustuslakivaliokunnan mukaan arkaluonteisiin henkilötietoihin kohdistuva lailla säätämisen vaatimus kohdistuu myös säilytysaikoihin (PeVL 14/2018 vp, s. 2 ja 6). 

Yksityisyyden suojan ja henkilötietojen suojan osalta on huomattava, että työntekijät kuuluvat luonnollisina henkilöinä perustuslain 10 §:n 1 momentin soveltamisalaan. Suomessa on yleisen tietosuoja-asetuksen 88 artiklan mahdollistamaa kansallista sääntelyä työntekijöiden henkilötietojen käsittelystä. Tietosuojalain 30 §:n mukaan työntekijää koskevien henkilötietojen käsittelystä säädetään yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa (759/2004). 

Yksityisyyden suojan ja henkilötietojen suojan osalta on huomattava myös, että oikeushenkilöt eivät kuulu perustuslain 10 §:n 1 momentin soveltamisalaan. Myös yleisen tietosuoja-asetuksen johdantokappaleen 14 mukaan yleinen tietosuoja-asetus ei koske oikeushenkilöiden ja erityisesti oikeushenkilön muodossa perustettujen yritysten henkilötietojen käsittelyä, kuten oikeushenkilön nimeä, oikeudellista muotoa ja yhteystietoja. Eli oikeushenkilöiden (henkilö)tiedoilla ei ole samanlaista tietosuojaa kuin luonnollisten henkilöiden henkilötiedoilla. Toisaalta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai suoraan tai epäsuorasti tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja. Esimerkiksi, jos luonnollinen henkilö on tunnistettavissa oikeushenkilöstä, luonnollisen henkilön henkilötietoja suojataan (Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio C-92/09 ja C-93/09 ja myös tietosuojavaltuutetun päätös 21.10.2021 Dnro 3592/152/2019). Oikeushenkilöistä on myös erotettava yksityiset elinkeinonharjoittajat, jotka ovat juridiselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä. 

Julkisuudesta

Perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Kansainvälisellä tasolla viranomaisten toiminnan julkisuutta säännellään viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa (Council of Europe Convention on Access to Official Documents CETS No. 205, niin sanottu Tromssan sopimus). 

Suomessa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään tarkemmin julkisuuslaissa. Julkisuuslain 1 §:n mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei julkisuuslaissa tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Julkisuuslain 4 §:n 2 momentin mukaan, mitä viranomaisesta säädetään, koskee myös lain perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä niiden käyttäessä julkista valtaa. 

Julkisuutta koskevalla perusoikeudella ja yksityisyyden suojaa ja henkilötietojen suojaa koskevalla perusoikeudella suojataan eri intressejä. 

Perusoikeuksien yhteensovittamisesta

Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 101/2022 vp mukaan perustuslakivaliokunta on painottanut, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden (PeVL 73/2018 vp, s. 3, PeVL 14/2018 vp, s. 8). Valiokunta on käytännössään kiinnittänyt erityistä huomiota perustuslain 12 §:n 2 momentissa turvatun asiakirjajulkisuuden suhteeseen yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan (ks. esim. PeVL 43/1998 vp, s. 2/II ja PeVL 60/2017 vp, s. 3) ja korostanut niiden välistä tasapainoa (PeVL 22/2008 vp, s. 4). 

Myös lausunnossa PeVL 84/2022 vp todetaan, että perustuslakivaliokunnan mukaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden. Kyse on sen sijaan kahden tai useamman perusoikeussäännöksen yhteensovittamisesta ja punninnasta (PeVL 14/2018 vp, s. 8, ks. myös PeVL 10/2014 vp, s. 4/II, PeVL 54/2014 vp, s. 2/II ja PeVL 14/2018 vp, s. 8). Valiokunta on todennut, että lainsäätäjän tulee turvata yksityiselämän ja henkilötietojen suoja tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (PeVL 14/2018 vp, s. 8). 

Tietojen julkisuutta ja henkilötietojen suojaa on käsitelty myös esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 43/2022 vp. Lausunnossa todetaan julkisen tietopalvelun osalta, että valiokunnan mukaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta on olennaista, että tietoverkkoon sijoitettavasta henkilörekisteristä tietoja ei voida hakea erilaisina massahakuina, vaan esimerkiksi ainoastaan yksittäisinä hakuina (PeVL 2/2017 vp, PeVL 32/2008 vp). 

Henkilötietojen suojan ja julkisuuden yhteensovittamisesta säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 86 artiklassa ja tietosuojalain 28 §:ssä. Tietosuojalain 28 §:n mukaan oikeuteen saada tieto ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen viranomaisen henkilörekisteristä sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään. 

Ehdotettava työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettava laki

Esityksessä ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain nojalla käsiteltävistä tiedoista muodostuisi tietoaineisto, jossa olisi luonnollisten henkilöiden henkilötietoja, oikeushenkilöiden tietoja ja muita tietoja. Osa luonnollisten henkilöiden henkilötiedoista olisi työntekijöiden henkilötietoja. Kyseisten henkilötietojen käsittely kuuluisi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta tiedot muodostaisivat Työturvallisuuskeskuksessa työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisterin. 

Tietoihin ei sisältyisi yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja eikä muita valtiosääntöisesti arvioiden arkaluonteisia henkilötietoja. Tietoihin ei sisältyisi myöskään julkisuuslain tai muun lain nojalla salassa pidettäviä tietoja. 

Luvussa 4.1.2 käsitellään ehdotettavaa lakia tietosuojan ja julkisuuden kannalta. Luvussa todetaan, että ehdotettava laki olisi laadittu yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain puitteissa. Lain valmistelussa huomioitiin myös laki yksityisyyden suojasta työelämässä ja julkisuuslaki. Ehdotettava laki sisältäisi kuitenkin joitakin julkisuuslaista eroavia tai poikkeavia säännöksiä. 

Luvussa 4.1.2 käydään aluksi läpi muun muassa yleisen tietosuoja-asetuksen 6 ja 88 artiklan mahdollistama kansallinen sääntelyliikkumavara. 

Ehdotettavassa laissa olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 88 artiklan mahdollistaman sääntelyliikkumavaran puitteissa annettua kansallista sääntelyä, joka oikeuttaisi työnantajan käsittelemään työntekijöiden henkilötietoja (4–8 § ja ilmoitusajankohtaa koskeva 9 §. Ks. myös 19 § siirtymäsäännökset). Ehdotettava laki olisi työsuojelun edistämisen vuoksi tarpeellinen erityislaki, jossa olisi yksityisyyden suojasta työelämässä annetusta laista poikkeavaa, tarkempaa sääntelyä. 

Ehdotettavan lain 4 §:n mukaan työnantajalla olisi tietyin edellytyksin velvollisuus ilmoittaa työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöitä koskevia tietoja Työturvallisuuskeskuksen rekisteriin. Ehdotettavan 4 §:n voi rinnastaa säännöksiin, joissa yksityinen velvoitetaan antamaan tietoa viranomaiselle. Lain 4 §:ssä olisi siten selkeästi säädetty tällaisesta yksityisen ilmoitusvelvollisuudesta. 

Lain 5 ja 6 §:ssä säädettäisiin puolestaan siitä, että eräiden henkilöiden tulisi antaa suostumus ennen kuin työnantaja voisi ilmoittaa heidän tietonsa rekisteriin. Suostumus olisi henkilötietoja suojaava suojatoimi. Suostumusta koskevaa sääntelyä laadittaessa on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 20/2020 vp. 

Luvussa 4.1.2 käsitellään myös ehdotettavan lain sääntelyä julkisen hallintotehtävän hoitamisen edellyttämästä henkilötietojen käsittelystä ja rekisterin julkisuuden rajoittamisesta. Luvussa todetaan, että henkilötietojen käsittely on oikeutettua, jos käsittely perustuu yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan (rekisterinpitäjän lakisääteinen velvoite) ja 6 artiklan sääntelyliikkumavaran puitteissa annettuun kansalliseen sääntelyyn. 

Ehdotettavalla lailla Työturvallisuuskeskukselle annettaisiin tietojen rekisteröinti- ja luovutus-tehtävä (ks. lain 3 §). Työturvallisuuskeskuksen oikeusperuste julkisen hallintotehtävän hoitamisen edellyttämälle henkilötietojen rekisteröinnille ja luovuttamiselle olisi 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. 

Ehdotettavassa laissa olisi 6 artiklassa (3 kohdassa) tarkoitetun sääntelyliikkumavaran puitteissa annettua kansallista sääntelyä, joka velvoittaisi Työturvallisuuskeskuksen käsittelemään henkilötietoja julkisessa hallintotehtävässään (3 ja 10–12 §. Ks. myös 19 § siirtymäsäännökset). 

Luvussa 4.1.2 käydään läpi henkilötietojen käsittelyn tarkoitus, käsiteltävät tiedot, käsiteltävien tietojen minimointi ja säilytysajan määrittämistä koskeva sääntely. 

Luvussa 4.1.2 todetaan myös, että julkisuuslain 4 §:n 2 momentin perusteella julkisuuslaki ei tulisi sovellettavaksi Työturvallisuuskeskuksen julkiseen hallintotehtävään sisältyvissä kaikissa tehtävänosissa. Julkisuuden turvaamiseksi ehdotettavan lain 11 §:ssä laajennettaisiin Työturvallisuuskeskuksen toiminnan julkisuutta. Tämä mahdollistaisi jokaiselle oikeuden valvoa julkisen hallintotehtävän hoitamista. 

Luvussa 4.1.2 kuvataan myös sääntelyä, jolla rajoitettaisiin tiedonsaantioikeutta rekisteristä. Ehdotettavan lain tavoitteen kannalta olisi riittävää, että rekisteristä luovutettaisiin tietoja vain työsuojelun edistämisen kannalta tarpeellisiin tarkoituksiin. Lisäksi luvussa käsitellään henkilön oikeutta kieltää henkilötietojensa luovuttaminen työsuojelua edistävään suoramarkkinointiin (henkilötietoja suojaava suojatoimi) sekä luovutettavien tietojen määrää. Tietoja saisi rekisteristä ”massamuotoisesti” tai ”laajamittaisesti”, mutta samalla tiedot tulisi minimoida ottaen huomioon tietojenpyytäjän käyttötarkoitus. Ehdotetussa laissa ei olisi kyse yleiseen tietoverkkoon sijoitetusta rekisteristä eikä julkisesta tietopalvelusta. 

Ehdotettavan lain lähtökohtana olisi turvata perustuslain 12 §:ssä tarkoitetun julkisuuden toteutuminen Työturvallisuuskeskuksen julkisessa hallintotehtävässä, mutta laissa painotettaisiin silti enemmän perustuslain 18 §:ssä tarkoitettua työvoiman suojelua ja 10 §:ssä tarkoitettua henkilötietojen suojaa, kun tiedonsaantioikeutta rekisterin tietoihin rajoitettaisiin. Esitys olisi tästä huolimatta tarkoituksenmukainen, kun otetaan huomioon ehdotettavan lain tavoite työsuojelun edistämisestä. 

Koska ehdotettavan lain nojalla luovutettaisiin vain tavallisia henkilötietoja ja julkisia tietoja, ehdotettavan lain tietojen luovutussäännöstä ei ole muotoiltu salassa pidettävien tietojen ja toisaalta arkaluonteisten tietojen luovutusta koskevan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan, jossa edellytetään luovutettavien tietojen tarpeellisuutta tai välttämättömyyttä. (Lausuntokäytäntö käy ilmi esimerkiksi lausunnoista PeVL 7/2019 vp ja PeVL 15/2018 vp.) Lausuntokäytäntö on kuitenkin otettu huomioon säännöksessä, joka koskee ministeriön valvontatehtävässään tarvitsemaa tiedonsaantioikeutta Työturvallisuuskeskukselta. Ministeriön tiedonsaantioikeus on sidottu välttämättömyyteen. 

Ehdotettava kansallinen erityissääntely olisi edellä sekä luvussa 4.1.2 esitetyn arvioinnin perusteella tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla yleisen edun mukaista ja oikeasuhteista sekä perustuslakivaliokunnan (muun muassa PeVL 101/2022 vp, PeVL 96/2022 vp ja PeVL 2/2018 vp) edellyttämällä tavalla välttämätöntä. Kaiken kaikkiaan ehdotettava työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettava laki olisi hyväksyttävä perustuslain 10 ja 12 §:n kannalta. 

10.3  Tietoluovutuksen maksua koskevasta sääntelystä

Esityksen mukaan Työturvallisuuskeskuksen rekisteristä luovutettaisiin tietoja vain työsuojelua edistäviin tarkoituksiin Työturvallisuuskeskukselle ja muille tietojenpyytäjille. Lisäksi julkisuuslaki turvaisi asianosaisen tiedonsaantioikeuden ja jokaisen oikeuden saada itseään koskevat tiedot rekisteristä. Tietoluovutuksesta perittäisiin pääsääntöisesti maksu. Maksua ei kuitenkaan perittäisi, jos tietoja luovutettaisiin Työturvallisuuskeskukselle muuhun tarkoitukseen kuin tietojen rekisteröinti- ja luovutustehtävän hoitamiseen taikka työnantajien, muiden yrittäjien tai työntekijöiden yhdistykselle tai viranomaiselle. Maksua ei perittäisi myöskään, jos tietoja luovutettaisiin Tapaturmavakuutuskeskukselle tai Työterveyslaitokselle niiden lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Lisäksi, jos henkilö käyttäisi julkisuuslaissa tarkoitettua asianosaisen tiedonsaantioikeutta tai jokaisen oikeutta saada itseään koskevat tiedot, sovellettaisiin julkisuuslain 34 §:n maksusääntelyä. Ehdotettavaa maksusääntelyä on tarpeen arvioida perustuslain 21, 6, 12, 18 ja 81 §:n näkökulmasta. 

Perustuslain 21 §:n mukaan hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Hallintolain 6 §:ssä tarkoitettuihin hallinnon oikeusperiaatteisiin kuuluu se, että viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti. Lisäksi perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Kaikkien tiedonsaajien oikeus saada tiedot maksutta tai kaikkien maksuvelvollisuus olisi tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukainen ratkaisu. Perustuslain 12 §:ssä säädetty viranomaisten asiakirjojen julkisuus ja perustuslain 18 §:ssä säädetty julkisen vallan velvoite huolehtia työvoiman suojelusta (työsuojelun edistäminen) puoltaisivat tietoluovutusten täyttä maksuttomuutta. Esityksessä ei kuitenkaan esitetä täyttä maksuttomuutta eikä myöskään kaikkien tiedonsaajien maksuvelvollisuutta. (Ks. perustelut luvusta 4.1.3 Ehdotettavan lain sääntely tietoluovutuksen maksusta.) 

Ehdotettava maksusääntely ei kuitenkaan olisi perustuslain vastainen, sillä ehdotettavassa laissa tarkoitettu maksuvelvollinen olisi todennäköisesti lähes poikkeuksetta oikeushenkilö. Oikeushenkilöiden erilainen kohtelu on ollut esillä perustuslakivaliokunnassa ainakin perustuslain 6 §:n näkökulmasta muun muassa sähkön tuotantotukia koskevassa lausunnossa PeVL 37/2010 vp. Lausunnossa perustuslakivaliokunta huomautti, että yhdenvertaisuussäännös koskee vain ihmisiä. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että vaikka sähkön tuottajana voi olla myös luonnollinen henkilö, on todennäköistä, että suurin osa lain soveltamisalaan kuuluvasta sähkön tuotannosta tapahtuu oikeushenkilöiden omistamissa laitoksissa. Näin ollen yhdenvertaisuusnäkökulmalla on tällaisessa sääntelyssä suhteellisen vähäinen merkitys. Oikeushenkilöt olivat esillä myös lausunnossa PeVL 11/2012 vp. Lausunnon mukaan perustuslain yhdenvertaisuussäännös koskee lähtökohtaisesti vain ihmisiä. Yhdenvertaisuusperiaatteella voi valiokunnan mielestä kuitenkin olla merkitystä myös oikeushenkilöitä koskevan sääntelyn arvioinnissa etenkin silloin, kun sääntely voi vaikuttaa välillisesti luonnollisten henkilöiden oikeusasemaan. Näkökulman merkitys on sitä vähäisempää, mitä etäisempi tämä yhteys on (vrt. PeVL 37/2010 vp, s. 3/I). 

Lausunnoista PeVL 37/2010 vp ja PeVL 11/2012 vp käy myös ilmi, että perustuslakivaliokunta on perusoikeusuudistuksen esitöihin (HE 309/1993 vp, s. 42–43) samoin kuin omaan vakiintuneeseen tulkintakäytäntöönsä viitaten todennut, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (ks. esim. PeVL 18/2010 vp, s. 3/II ja PeVM 11/2009 vp, s. 2/I). Valiokunta on eri yhteyksissä johtanut perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen, etteivät erottelut saa olla mielivaltaisia eivätkä erot saa muodostua kohtuuttomiksi (ks. esim. PeVM 11/2009 vp, s. 2 ja PeVL 18/2006 vp, s. 2/II). 

Ehdotettavassa työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavassa laissa tarkoitetun maksun suuruus määräytyisi tietojen rekisteröinnistä ja esille hakemisesta aiheutuneiden kokonaiskustannusten eli omakustannusarvon mukaan. Maksun taso olisi siis kohtuullinen. 

Perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt maksuja ainakin lausunnossaan PeVL 33/2021 vp. Lausunnossa todetaan, että valtion maksuja koskeva 81 §:n 2 momentti koskee sanamuotonsa mukaan valtion viranomaisten virkatoimia, palveluja ja muuta toimintaa. Näiden maksullisuudesta ja maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin pitänyt asianmukaisena tarkastella perustuslain 81 §:n 2 momentin sisältämien periaatteiden kannalta myös sääntelyä yksityisen hoitaman julkisen hallintotehtävän maksullisuudesta (PeVL 2/2001 vp, s. 2/II). Valiokunnan mukaan maksujen suuruuden sääntelystä ei ole ollut huomautettavaa ainakaan silloin, kun yleisenä maksuperusteena noudatetaan toiminnasta aiheutuneiden kustannusten kattamista (PeVL 2/2001 vp, s. 3/I). 

Kaiken kaikkiaan ehdotettavan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavan lain maksusääntely olisi hyväksyttävä perustuslain 21, 6, 12, 18 ja 81 §:n kannalta. 

10.4  Panostajalain soveltamisalan rajausten ja muutoksenhakusääntelyn muutoksista

Esityksessä ehdotetaan, että panostajalain 1 §:ssä säädettäviä panostajalain soveltamisalan rajauksia muutettaisiin. Lisäksi muutettaisiin panostajalain muutoksenhakua koskevaa 24 §:ää. Esitystä on tarpeen arvioida perustuslain 18, 7 ja 21 §:n näkökulmasta. 

Panostajalain 1 §:n 1 momentin mukaan panostajalaissa säädetään muun muassa panostajan oikeuksista ja velvollisuuksista, panostajan pätevyyskirjan myöntämisen, uusimisen ja peruuttamisen edellytyksistä sekä pätevyyskirjan voimassaolosta. Esityksessä ehdotetaan, että panostajalain soveltamisalasta poistettaisiin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkatehtävät. Lisäksi panostajalain soveltamisalasta poistettaisiin henkilöt, jotka osallistuvat Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen järjestämään vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitettuun vapaaehtoiseen harjoitukseen. 

Panostajalain taustalla vaikuttaa perustuslain 18 §:ssä säädettävä julkisen vallan velvoite huolehtia työvoiman suojelusta sekä perustuslain 7 §:ssä säädettävä jokaisen oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Taustalla on myös perustuslain 22 §:ssä säädettävä julkisen vallan velvoite turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Nämä perusoikeudet ovat merkityksellisiä myös niiden tehtävien ja henkilöiden kannalta, jotka poistettaisiin panostajalain soveltamisalasta. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen HE 309/1993 vp. (s. 25) mukaan perusoikeusuudistuksen lähtökohtiin kuuluu, ettei mitään henkilöryhmää tule jättää perusoikeussuojan ulkopuolelle. Siten esimerkiksi sotilaat kuuluvat perusoikeussuojan piiriin. Tästä syystä tässä esityksessä kuvataan myös sitä, kuinka työvoiman suojelusta ja jokaisen oikeudesta henkilökohtaiseen turvallisuuteen huolehditaan Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa etenkin räjähteisiin liittyvissä tehtävissä (ks. ehdotetun panostajalain 1 §:n perustelut). 

Esityksessä ehdotetaan myös, että panostajalain muutoksenhakua koskevaa 24 §:ää muutettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain vuoksi siten, että 24 § sopisi yhteen kyseisen lain kanssa. Ehdotettava 24 § merkitsisi, että jatkossa myös muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen pätevyyskirjan peruuttamista, väliaikaista peruuttamista ja huomautusta koskevassa asiassa edellyttäisi, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutoksen voi nähdä kaventavan panostajan oikeutta oikeusturvaan voimassa olevaan panostajalain 24 §:ään verrattuna. 

Perustuslakivaliokunta on lausunut valituslupajärjestelmästä viime vuosina ainakin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säätämisen yhteydessä lausunnossaan PeVL 50/2018 vp. Lausunnosta käy aluksi ilmi perustuslakivaliokunnan varhaisempi, pidättyväisempi käytäntö valituslupajärjestelmään sekä se, että valiokunta tarkisti kantaansa lausunnossaan PeVL 32/2012 vp (ks. tarkemmin PeVL 50/2018 vp ja PeVL 32/2012 vp). 

Lausunnossa PeVL 50/2018 vp mainitaan myös muita myöhempiä valituslupajärjestelmää koskevia perustuslakivaliokunnan lausuntoja, kuten PeVL 55/2014 vp, jossa käsiteltiin hallituksen esitystä HE 230/2014 vp. Kyseisessä esityksessä ehdotettiin muun muassa, että valituslupasääntelyn soveltamisalaa laajennetaan uusiin asiaryhmiin muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituslupaa ei kuitenkaan ehdotettu asiaryhmiin, joihin valitusvaiheessa useimmiten liittyy vaativia oikeuskysymyksiä tai jotka ovat yleensä asianosaisen tai yhteiskunnan kannalta erityisen merkittäviä tai laaja-alaisia. Tällaisia asioita olivat muun muassa elinkeinoluvan peruuttamista koskevat asiat. Perustuslakivaliokunta katsoi kuitenkin, että asian laatu tai merkittävyys eivät välttämättä edellytä kaikissa näissäkään asiaryhmissä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa. 

Lausunnossa PeVL 50/2018 vp käsitellään lopuksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa tarkoitettua valituslupajärjestelmää. Lausunnossa PeVL 50/2018 vp todetaan muun muassa, että korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösroolia korostavaa tavoitetta voidaan perustuslakivaliokunnan mielestä pitää oikeusturvan toteutumisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta tärkeänä ja siten perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävänä perusteena ehdotetulle muutoksenhakuoikeuden kavennukselle. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösroolin vahvistamisen voidaan katsoa osaltaan lisäävän hallinto-oikeudellisen oikeusturvajärjestelmän toimivuutta, vaikka samalla yksittäisten valitusten tutkimiselle korkeimmassa hallinto-oikeudessa asetettu kynnys jossakin määrin korottuu. 

Lausunnossa PeVL 50/2018 vp todetaan myös, että arvioitaessa valituslupajärjestelmän perustuslainmukaisuutta on perustuslakivaliokunnan mielestä otettava huomioon, että valitusluvan asettamisessa valituksen edellytykseksi on kyse siitä, missä laajuudessa korkein hallinto-oikeus tutkii valituksen. Se ei merkitse niin pitkälle menevää rajoitusta muutoksenhakuoikeuteen kuin varsinaiset valituskiellot. Toiseksi on otettava huomioon, että valitusluvan ehtojen täyttyessä korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa. Valitusluvan myöntämisen perusteet eivät rajoitu ennakkopäätösperusteeseen, vaan lupa on myönnettävä myös asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Tämä sääntely merkitsee sitä, että oikeusturvaelementti on vahvasti mukana myös ehdotetussa hallinto-oikeudellisessa valituslupajärjestelmässä. 

Lausunnossa PeVL 50/2018 vp todetaan lisäksi, että perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotetulle kattavalle valituslupajärjestelmälle hallinto-oikeuden ratkaisuista korkeimpaan hallinto-oikeuteen oli painavia hallintolainkäytön tehostamiseen ja korkeimman oikeuden ennakkopäätösroolin vahvistamiseen liittyviä perusteita. Valituslupajärjestelmässä ei ole kyse uudentyyppisestä sääntelystä, vaan pikemminkin jo toteutuneen kehityksen tunnustamisesta myös periaatteellisesti ja eri asiaryhmien valitusten yhdenmukaisesta kohtelusta. Perustuslakivaliokunnan uudempaa, vuodesta 2012 noudattamaa tulkintalinjaa edelleen kehittäen valitusluvan asettamista pääsäännöksi voitiin perustuslain 21 §:n estämättä pitää mahdollisena ja perusteltuna. 

Kaiken kaikkiaan esitys panostajalain soveltamisalan rajausten muuttamisesta sekä muutoksenhakusääntelyn muuttamisesta yleislaissa valitun sääntelyratkaisun mukaiseksi olisi siten hyväksyttävä perustuslain 18, 7 ja 21 §:n kannalta. 

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.