7.1
Laki kiinnitysluottopankeista ja katetuista joukkolainoista
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyisen kiinnitysluottopankkilain 1 §:ää. Puolestaan 2 momentti olisi kokonaan uusi. Sillä täsmennetään kiinnitysluottopankkilain soveltamisalaa katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 1 artiklan mukaisesti. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden säätävän myös katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun, vakuuksiin ja tiedonantovelvollisuuksiin liittyvistä seikoista. Täsmentämällä lain soveltamisalaa ehdotetun 2 momentin mukaisesti olisi jatkossa selkeämpää, että lakiin liittyvät säännökset koskevat myös katettuja joukkolainoja, eivätkä ainoastaan liikkeeseenlaskijan toimintaedellytyksiä. Ehdotettavan lain säännöksillä ei poikettaisi arvopaperimarkkinalainsäädännön soveltamisesta katettuihin joukkolainoihin. Ehdotettavassa 36 §:ssä kuitenkin säädettäisiin katettuja joukkolainoja koskevasta säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta, joka olisi luonteeltaan erillinen velvoite arvopaperimarkkinalainsäädännön mukaisiin tiedonantovelvollisuuksiin nähden. Liikkeeseenlaskijan tulisi huomioida myös arvopaperimarkkinalainsäädännön mukaisia tiedonantovelvollisuuksia täyttäessään ehdotetun 37 §:n mukainen, direktiivin 27 artiklaan pohjautuva katetun joukkolainan nimikkeitä koskevat edellytykset.
2 §. Määritelmät. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 2 §:ää. Pykälän 1 momentin1 kohdan mukainen määritelmä kiinnitysluottopankkitoiminnasta poikkeaisi voimassa olevasta laista siten, että kiinnitysluottopankkitoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, jossa lasketaan liikkeelle tässä laissa tarkoitettuja katettuja joukkolainoja. Voimassa olevan lain mukainen sanamuoto on ”vakuudellisia joukkovelkakirjalainoja”. Määritelmän muuttaminen ei tältä osin muuta lain asiasisältöä. Momentin 2 ja 3 kohtiin sisältyvät kiinteistövakuudellisen luoton ja julkisyhteisöluoton määritelmien osalta viitattaisiin jäljempänä 11 §:n mukaisesti määriteltäviin luottosaataviin.
Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukainen määritelmä katetusta joukkolainasta poikkeaisi voimassa olevan lain mukaisesta määritelmästä siten, että siitä ilmenisi nimenomaisesti, että katetun joukkolainan velallisena tulee olla liikkeeseenlaskija. Täsmennyksellä pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohta. Katettuna joukkolainana ei siten olisi pidettävä sellaista joukkovelkakirjalainaa, jossa velkavastuu lainan ehtojen mukaan rajoittuu ainoastaan sen vakuuteen ja siitä saatavaan kassavirtaan. Siten katetun joukkolainan liikkeeseenlaskija on vastuussa katetusta joukkolainasta aiheutuvista velvoitteista sen ohella, että joukkolainan takaisinmaksun varmistamiseksi on perustettu luottoportfoliopohjainen vakuusjärjestely tämän lain edellyttämällä tavalla. Katetun joukkolainan velkoja voi siten vaatia saatavaansa paitsi liikkeeseenlaskijalta, mutta sillä olisi käytössään myös tämän lain mukaiset keinot saatavansa perimiseksi katetun joukkolainan vakuudesta. Joukkolainanhaltijoilla olisi vielä etusijaltaan velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettua etuoikeudetonta saatavaa siltä osin kuin joukkolainalle ei ole saatu suoritusta siihen annetusta vakuudesta. Täsmennyksellä osaltaan varmistetaan, että direktiivin 4 artiklan mukaiset edellytykset rinnakkaisesta vaadeoikeudesta (dual recourse), erityisesti mainitun artiklan 1 kohdan c alakohta, täyttyvät kansallisessa lainsäädännössä. Katetun joukkolainan vakuutena oleva katepooli kattaisi katetun joukkolainan ohella siihen keskeisesti liittyvät velvoitteet, kuten tässä laissa säädettävien edellytysten täyttävät johdannaissopimukset sekä hallinnointi- ja alasajokustannukset, mistä säädettäisiin tarkemmin jäljempänä 20 §:ssä.
Pykälän 1 momentin 10 kohta olisi voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Siinä määriteltäisiin joukkolainan vakuuksista muodostuva katepooli direktiivin 3 artiklan ensimmäisen kohdan 3 alakohdan mukaisesti. Momentin 11 ja 12 kohtiin sisältyisivät kriisinratkaisuviranomaisen ja kriisinratkaisun määritelmät.
2 luku Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevat edellytykset ja toiminnan valvonta
3 §.Luvanvaraisuus. Pykälässä säädettäisiin siitä, että kiinnitysluottopankkitoimintaa – eli katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua – ei saisi harjoittaa muu kuin tässä laissa säädetyn kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevan luvan saanut erillinen kiinnitysluottopankki tai muu luottolaitos. Katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskeva luvanvaraisuus poikkeaisi voimassa olevasta sääntelystä siten, että katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskeva lupa, eli lupa kiinnitysluottopankkitoimintaan, erotettaisiin luottolaitosten toimiluvista. Muutos johtuu siitä, että katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 19 artikla edellyttää jäsenvaltioiden säätävän erillisestä katettuja joukkolainojen liikkeeseenlaskuun oikeuttavasta luvasta, jonka lupaviranomaiseksi on nimettävä kansallinen viranomainen. Euroopan keskuspankki luottolaitosten toimilupaviranomaisena ei toisin sanoen voi enää toimia katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin perusteella toimivaltaisena viranomaisena katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun liittyvien lupien suhteen.
Lakiehdotuksen 2 lukuun sisällytetyillä luvanvaraisuutta koskevilla säännöksillä ei tosiasiallisesti perusteta katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun kokonaan uutta elinkeino-oikeudellista edellytystä siitä, että katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku tarvitsisi finanssimarkkinaviranomaisen myöntämän erillisluvan. Voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 5 ja 10 §:ien mukaan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku on sallittua ainoastaan erillisille kiinnitysluottopankeille tai sellaisille muille luottolaitoksille, joille on myönnetty luottolaitoksen toimiluvan laajennus.
4 §. Kiinnitysluottopankille myönnettävä luottoyhteisön toimilupa. Pykälässä säädettäisiin kiinnitysluottopankille myönnettävästä luottoyhteisön toimiluvasta. Voimassa olevaan lakiin verrattuna kiinnitysluottopankin toimilupa ei olisi jatkossa kokonaan uusi toimilupa, vaan tyypiltään osakeyhtiömuotoisen luottoyhteisön rajoitettu toimilupa, joka oikeuttaisi ainoastaan 5 §:n mukaiseen kiinnitysluottopankille sallittuun liiketoimintaan, eli katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun sekä tähän läheisesti liittyvään toimintaan. Säännös olisi luonteeltaan luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin nähden erityissäännös. Koska kyse on luottolaitoksen toimiluvasta, lupaviranomaisena toimii luottolaitostoiminnasta annetun lain perusteella Euroopan keskuspankki. Säännöksen perusteella Euroopan keskuspankki voisi siten hakijan hakemuksesta myöntää osakeyhtiömuotoisen luottoyhteisön toimiluvan rajoitettuna, poiketen muista luottolaitostoiminnasta annetun lain perusteella myönnettävistä toimiluvista, jotka oikeuttavat luottolaitostoiminnan harjoittamiseen laajemmin. Kiinnitysluottopankin toimiluvan, kuten muidenkin luottoyhteisön toimilupien, hakemiseen ja myöntämiseen sovellettaisiin luottolaitostoiminnasta annetun lain 4 luvun säännöksiä luottolaitostoimintaa koskevana yleislakina, jolloin näistä seikoista ei ole enää tarpeen säätää tässä laissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kiinnitysluottopankin on lisäksi haettava ehdotetun 8 §;n mukaista lupaa kiinnitysluottopankkitoimintaan. Momentti on tarpeen lisätä säännökseen sen vuoksi, jottei 1 momenttia lukemalla synny lain soveltajalle virheellistä käsitystä, että kiinnitysluottopankilla oleva luottolaitostoimilupa sellaisenaan oikeuttaisi katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun.
Ehdotetut säännökset eivät nykyiseen kiinnitysluottopankkilakiin verrattuna merkitse kavennuksia siihen, minkä tyyppistä liiketoimintaa erillinen kiinnitysluottopankki saisi harjoittaa. Kiinnitysluottopankkitoiminnan luvanvaraisuuden tai kiinnitysluottopankille sallitun liiketoiminnan näkökulmasta muutos on siten lähinnä lakitekninen. Ehdotettu muutos on kuitenkin tarpeen toteuttaa sen vuoksi, että luottolaitoksen toimilupamenettelyt olisivat selkeämmin erotettuna katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin edellyttämistä luvista, joista säädettäisiin nyt puheena olevassa laissa, ja että katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin mukaiset edellytykset katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskien on mahdollista panna täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä asianmukaisesti.
5 §. Kiinnitysluottopankille sallittu liiketoiminta. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 7 §:ää vastaavasti kiinnitysluottopankille sallittu liiketoiminta tyhjentävästi. Kyseessä olisi luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 lukuun nähden erityissäännös. Kiinnitysluottopankki ei siten saisi harjoittaa kaikkea sellaista toimintaa, joka olisi mahdollista luottolaitokselle luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan, vaan sallittu liiketoiminta määräytyisi yksinomaan 5 §:n perusteella. Säännös on siten luonteeltaan rajoittava: siinä määritellään, mitä erillinen kiinnitysluottopankki saisi luottolaitoksen toimiluvan perusteella harjoittaa.
Voimassa olevasta laista poiketen pelkkä kiinnitysluottopankin toimilupa ei sellaisenaan oikeuttaisi katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun, vaan tätä varten olisi haettava erillinen lupa, josta säädettäisiin ehdotetussa 8 §:ssä. Kiinnitysluottopankin toimilupa olisi siten jatkossa luonteeltaan rajoitettuun luottolaitostoimintaan oikeuttava lupa. Muut muutokset voimassa olevaan lakiin nähden ovat luonteeltaan säännöksen kieliasua selkeyttäviä.
6 §. Johdon ja henkilöstön erityiset ammattitaitovaatimukset. Voimassa olevaan lakiin nähden säännös olisi uusi. Pykälässä asetetaan kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevat erityiset ammattitaitovaatimukset. Säännöksellä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 19 artiklan 2 kohdan c alakohta, joka edellyttää jäsenvaltioiden säätävän katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuohjelmaan liittyvän henkilöstön ja johdon riittävän koulutuksen ja osaamisen katettuihin joukkolainoihin liittyvän luvan edellytykseksi. Koska kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupa on Finanssivalvonnasta annettuun lakiin sisältyvien valvontavaltuuksien nojalla peruutettavissa lupaedellytysten puuttumisen johdosta, kyseessä on tosiasiallisesti edellytyksestä, jonka on jatkuvasti täytyttävä. Siten ehdotettava säännös on perusteltu.
Koska ehdotettavien säännösten mukaisesti kiinnitysluottopankkitoiminta ylipäänsä olisi luvanvaraista, on tarkoituksenmukaista ulottaa ammattitaitovaatimukset koskemaan lähtökohtaisesti koko kiinnitysluottopankkitoimintaan liittyvään johtoon ja henkilöstöön. Säännöksen mukaan erityisesti edellytetään velkainstrumenttien markkinoita, luotonantoa sekä tietojärjestelmiä koskevaa osaamista, jotka ovat keskeisiä kiinnitysluottopankkitoiminnan ja sen riskienhallinnan kannalta keskeisiä osaamisosa-alueita. Pykälässä mainitut osaamisosa-alueet olisivat luonteeltaan direktiiviin sisältyvää yleisluontoista vaatimusta tarkentavia vähimmäisvaatimuksia, eikä määritelty tyhjentävästi. Direktiiviä tarkempien vaatimusten erittely säännöstasolla katsotaan perustelluksi myös siitä syystä, että koulutus- ja osaamisvaatimusten luonne olisi sekä valvonnan kohteena oleville tahoille että valvontaviranomaisille mahdollisimman selkeä.
Ottaen huomioon, että kiinnitysluottopankkitoiminta on tyypillisesti sidoksissa muuhun luottolaitostoimintaan, säännös ei edellytä sitä, että kaikkien kiinnitysluottopankkitehtävissä toimivien tulee olla muodollisesti kiinnitysluottopankin palveluksessa tai sijoitettuna organisatorisesti kiinteästi kiinnitysluottopankkiliiketoimintaan. Kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittavan olisi kuitenkin pystyttävä osoittamaan, millä järjestelyillä riittävä ammattitaito kiinnitysluottopankkitoiminnan käyttöön pystytään varmistamaan.
Säännös edellyttää, että ammattitaitovaatimusten on täytyttävä kokonaisuutena. Säännöksessä ei aseteta ammattitaitovaatimuksia jokaiselle kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevissa tehtävissä toimiville, vaan ammattitaitovaatimuksia on tarkasteltava aina kollektiivisella tasolla.
Kiinnitysluottopankkiin ja kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittavaan muuhun luottolaitokseen lisäksi sovellettaisiin luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvusta ilmeneviä johdon luotettavuus- ja sopivuusvaatimuksia.
7 §. Kiinnitysluottopankin toiminimi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 6 §:ää. Pykälään lisättäisiin ainoastaan kiinnitysluottopankeille sallituksi toiminimeksi kiinnitysluottopankki -sanan ohella sana hypoteekkipankki. Säännös ei kuitenkaan estäisi hypoteekkiyhdistystä käyttämään toiminimessään sanaa hypoteekkiyhdistys. Säännös olisi luottolaitostoiminnasta annetun lain 2 luvun 4 §:ään nähden erityissäännös, sillä kiinnitysluottopankki saisi käyttää sanaa pankki osana toiminimeään, jos kyse on kiinnitysluottopankin toiminimestä, vaikka kiinnitysluottopankki ei saa vastaanottaa talletuksia yleisöltä.
8 §. Kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttava lupa. Pykälässä säädettäisiin katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskevasta luvasta, eli kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttavasta luvasta. Luottolaitoksen olisi haettava säännöksessä tarkoitettua lupaa ennen kuin se aloittaa tässä laissa määriteltyjen katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun. Säännös poikkeaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 10 §:stä ensinnäkin siten, että kyseessä ei ole luottolaitoksen toimiluvan laajennuksesta, vaan erillisestä lupamenettelystä, ja toisekseen siten, että myös erillinen kiinnitysluottopankki olisi velvollinen hakemaan lupaa ennen katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua. Lisäksi ehdotetun 8 §:n mukaisen luvan toimivaltaisena viranomaisena toimisi Finanssivalvonta, kun taas luottolaitosten toimilupien viranomaisena toimii Euroopan keskuspankki. Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 19 artiklan 1 kohdan johdantokappale. Lupamenettelyt Euroopan keskuspankissa ja Finanssivalvonnassa voisivat olla vireillä samanaikaisesti.
Pykälän 1 momentin viimeisessä virkkeessä todettaisiin selvyyden vuoksi, että kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttava lupa oikeuttaisi tässä laissa edellytykset täyttävien katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun. Jokaista katettua joukkolainaa varten lupaa ei olisi haettava, vaan lupa kattaisi kaikki tässä laissa säädetyt edellytykset täyttävät liikkeeseenlaskut. Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 19 artiklassa säädetään katettuja joukkolainaohjelmia koskevasta lupavaatimuksesta. Direktiivissä ei kuitenkaan säädetä siitä, miten katettu joukkolainaohjelma tulee kansallisessa lainsäädännössä määritellä. Tämä onkin direktiivissä jäänyt kansallisesti määriteltäväksi kysymykseksi, jossa on mahdollista ottaa huomioon katettujen joukkolainamarkkinoiden kansalliset ominaispiirteet. Lakiehdotus pohjautuukin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain mukaista sääntelyä vastaavasti siihen, että katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskeva lupa on luonteeltaan yleislupa. Direktiivin täytäntöönpanoratkaisuna tältä osin on se, että liikkeeseenlaskijalle myönnettäisiin ainoastaan yksi direktiivin tarkoittama lupa, jonka puitteissa kaikki liikkeeseenlaskut tapahtuisivat. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että liikkeeseenlaskija muodostaisi useamman eri katepoolin tai että liikkeeseenlaskija perustaisi arvopaperikaupankäynnin näkökulmasta useamman kuin yhden liikkeeseenlaskuohjelman ja laatisi niihin liittyvät ohjelmaesitteet tai laskisi liikkeeseen useita yksittäisiä katettuja joukkolainoja ohjelmien ulkopuolella. Kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttava lupa oikeuttaisi sellaisenaan näiden järjestelyiden toteuttamiseen ilman uuden luvan hakemista. Toimintaa valvottaisiin Finanssivalvonnan toimesta osana liikkeeseenlaskijoiden jatkuvaa valvontaa.
Pykälän 2 momentin mukaan luvan myöntävänä viranomaisena olisi Finanssivalvonta. Toimivaltaisen viranomaisen asettamisella pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 19 artiklan 1 kohdan mukainen edellytys siitä, että jäsenvaltioiden on nimettävä katettujen joukkolainaohjelmien toimivaltainen lupaviranomainen, jonka tulee olla sama kuin katettuja joukkolainojen valvonnasta vastuullinen kansallinen viranomainen.
Pykälän 2 momentin 1—6 kohdissa säädettäisiin kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevan luvan myöntämisen edellytyksistä. Finanssivalvonnan olisi myönnettävä lupa, jos saadun selvityksen perusteella voidaan varmistua, että luvan hakijana oleva luottolaitos täyttää tässä momentissa säädetyt edellytykset. Luvan myöntäminen perustuisi siten sidottuun viranomaisharkintaan.
Pykälän 2 momentin 1—6 kohdilla pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 19 artiklan 2 kohdasta ilmenevä edellytys siitä, että jäsenvaltioiden on säädettävä katettujen joukkolainaohjelmien lupaedellytykset, sekä mainitun artiklan 2 kohdan a—d alakohdista ilmenevät lupien myöntämisen vähimmäisedellytykset. Direktiivin 19 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että lupaedellytysten on liityttävä sijoittajansuojan varmistamiseen. Momentin 1—4 kohdilla pannaan täytäntöön direktiivin 19 artiklan 2 kohdan a—d alakohtien mukaiset vähimmäisvaatimukset.
Momentin 1 kohdan mukaisesti Finanssivalvonnan olisi kyettävä varmistumaan siitä, että lupaa hakevan luottolaitoksen esittämä liiketoimintasuunnitelma on ensinnäkin riittävän kattava. Riittävän kattavuuden näkökulmasta liiketoimintasuunnitelmassa mainittavia olennaisia seikkoja ovat tyypillisesti esimerkiksi katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskujen suunnitellut määrät ja volyymit, katetuin joukkolainoin tapahtuvan varainhankinnan suunniteltu osuus kokonaisvarainhankinnasta, aiotut markkinapaikat, suunniteltujen johdannaissuojausten käyttämisen periaatteet, selvitys katettujen joukkolainojen vakuuksiksi suunnitelluista luottosaatavista sekä se, millä tavalla vakuuksien riittävyys varmistetaan katettujen joukkolainojen elinkaaren aikana. Liiketoimintasuunnitelmassa tulisi olla mainittuna erityisesti, suunnitteleeko lupaa hakeva kiinnitysluottopankki mahdollisesti harjoittaa katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua väliluottotoimintamallilla ja mahdollinen väliluottotoimintamalliin liittyvä tarkempi kuvaus. Esitetyn liiketoimintasuunnitelman pohjalta Finanssivalvonnan olisi arvioitava, kykeneekö luottolaitos harjoittamaan kiinnitysluottopankkitoimintaa suunnitellussa laajuudessa.
Momentin 2 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi arvioitava nimenomaan katepooleihin sisällytettäviin luottosaataviin, eli asunto- ja liikekiinteistöluottoihin sekä julkisyhteisöluottoihin, liittyviä menettelytapoja sijoittajansuojan kannalta arvioituna. Tämän kohdan mukaisen lupaedellytyksen ei ole tarkoitus sellaisenaan asettaa tätä lakia pidemmälle menevää harkintavaltaa sen suhteen, minkä tyyppisiä luottosaatavia luottolaitos saa käyttää katetun joukkolainan vakuutena. Tarkoituksena on, että Finanssivalvonta arvioi luottolaitoksen kykyä ottaa huomioon vakuudeksi aiottuihin luottosaataviin liittyvät ominaisuudet, jotta katepoolien muodostaminen olisi mahdollisimman luotettavaa ja toimintavarmaa.
Momentin 3 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi arvioitava, täyttääkö hakija katepoolien hallinnointia ja arvonseurantaa koskevat vaatimukset. Tällä tarkoitetaan arviota erityisesti siitä, kykenisikö luvan hakija täyttämään tämän lain 4 ja 5 luvussa säädetyt yksityiskohtaisemmat vaatimukset.
Momentin 4 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi arvioitava, täyttääkö hakija kiinnitysluottopankkitoimintaan osallistuvaa henkilöstöä koskevat 6 §:ssä säädetyt vaatimukset.
Momentin 5 kohdan mukaisessa lupakriteerissä viitattaisiin ehdotettuun luottolaitostoiminnasta annetun lain 9 luvun 17 §:n 5 momenttiin, jossa on säädetty luottolaitoksen velvollisuudesta suunnitella luottolaitoksen varainhankintaa siten, että taseen sitoutuneisuus ei johda varainhankinnan hankaloitumiseen. Finanssivalvonta ei saisi myöntää lupaa, jos taseen sitoutuneisuutta koskeva arviointi on puutteellinen tai arvioitu taseen sitoutuneisuuden osuus johtaisi luottolaitoksen varainhankinnan vaarantumiseen. Kyseessä olisi direktiivin vähimmäistason ylittävä vaatimus, joka on perusteltua sisällyttää lupakriteereihin markkinavarainhankintaan liittyvien riskien hallinnan ja valvonnan vuoksi. Korkea suhteellinen markkinavarainhankinnan osuus suomalaisten luottolaitosten yhtenä tyypillisenä ominaispiirteenä puoltaa direktiiviä pidemmälle meneviä lupavaatimuksia. Kiinnitysluottopankkitoiminta on luonteeltaan pitkän aikavälin liiketoimintaa. Taseen sitoutuneisuuden arvioinnilla on merkitystä kiinnitysluottopankkitoiminnan pitkän aikavälin menestymismahdollisuuksien kannalta, mistä syystä taseen sitoutuneisuuteen liittyvät riskit eivät ole yksinomaan pankkivalvonnallinen, vaan myös sijoittajansuojan turvaamisen kannalta olennainen seikka. Ehdotettavalla lupavaatimuksella ei kuitenkaan vähennettäisi tai kavennettaisi EKP:n tai Finanssivalvonnan pankkivalvonnallisia toimivaltuuksia.
Momentin 6 kohta olisi niin ikään direktiivin minimitason ylittävä vaatimus ja siinä säädettäisiin siitä, että kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupa voitaisiin myöntää, jos Finanssivalvonnalla ei ole tiedossaan seikkaa, jonka perusteella liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisena olevan luottolaitoksen maksuvalmius, vakavaraisuus, taloudellinen asema muutoin tai riskienhallinta olisi vaarantumassa. Säännös on perusteltu sen vuoksi, että vaikka Euroopan keskuspankki toimisi luottolaitoksen suorana valvontaviranomaisena, Finanssivalvonta kuitenkin kansallisena viranomaisena osallistuu luottolaitoksen valvontaan ja siten Finanssivalvonnalla voi käytännössä olla tiedossaan luottolaitoksen jatkuvan valvonnan pohjalta sellaista tietoa, jonka perusteella lupaa ei tule myöntää. Voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain mukainen lupamenettely luottolaitoksen toimiluvan laajennuksesta tai erityisestä kiinnitysluottopankin toimiluvasta jo tällä hetkellä käytännössä huomioi myös tämän näkökulman luottolaitoksen toimiluvan myöntämisedellytysten luonteesta johtuen. Direktiivin mukaiset vähimmäisedellytykset koskevat korostetusti katetun joukkolainan vakuuksia, eivätkä sellaisenaan huomioi liikkeeseenlaskijan yleisempää taloudellisesta asemaa tai riskienhallintaa.
Momentin 6 kohta ehdotetaan lisättäväksi lupaedellytyksiin, jotta voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain tasoiset katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun liittyvät edellytykset voidaan säilyttää vähintään nykyisen kaltaisella tasolla. Sijoittajansuojan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että liikkeeseenlaskija itse kykenee täyttämään joukkolainoista aiheutuvat velvoitteet, eikä takaisinmaksu ole korostetusti lähinnä joukkolainojen vakuuksien riittävyydestä riippuvainen. Suomalaiset luottolaitokset ovat tyypillisesti eurooppalaisiin verrokkeihinsa nähden hyvin riippuvaisia markkinavarainhankinnasta, mistä syystä katettujen joukkolainojen markkinoita kohtaan koettavan luottamuksen säilyttäminen toiminnalle asetettavien edellytysten muodossa on tärkeää. Nämä seikat eivät puolla sitä, että laissa säädettäisiin ainoastaan direktiivin mukaisesta minimitasosta. On myös perusteltua asettaa Finanssivalvonnalle mahdollisuus puuttua luottolaitoksen liiketoiminnan laajennuksiin taloudellisen aseman tai riskienhallinnan vaarantumiseen liittyvillä syillä jo ennen katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun aloittamista jättämällä myöntämättä kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupa, eikä puuttumalla tähän vasta jälkikäteisvalvonnallisilla luottolaitoksen jatkuvaan valvontaan liittyvillä toimivaltuuksilla. Finanssivalvonnalla ja Euroopan keskuspankilla on muun muassa luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 10 §:n ja Finanssivalvonnasta annettuun lakiin sisältyvien säännösten perusteella valvonnallinen toimivalta puuttua luottolaitoksen toimintaan sen taloudelliseen asemaan tai riskienhallintaan liittyvien toimintaedellytysten vaarantumistilanteissa.
Ehdotettuun 3 momenttiin sisältyisi asetuksenantovaltuus valtiovarainministeriölle lupamenettelyä ja lupahakemukseen liitettäviä selvityksiä koskevien tarkempien säännösten antamiseksi. Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevan lupamenettelyn tarkemmat säännökset ilmenevät voimassa olevasta kiinnitysluottopankkilaista, mutta säännösten tekninen luonne huomioiden näistä seikoista ehdotetaan uuden lain myötä säädettäväksi jatkossa valtiovarainministeriön asetuksella. Ehdotettu säädöstaso tältä osin on samanlainen kuin luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaisten luottolaitosten toimilupien ja omistusyhteisötoimintaa koskevien lupien suhteen.
9 §. Valvonta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kiinnitysluottopankkitoimintaa valvoo Finanssivalvonta. Kyseessä olisi erillinen, kiinnitysluottopankkitoimintaan kohdistuva valvontatehtävä suhteessa luottolaitosten jatkuvaan valvontaan. Säännöksellä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 18 artiklan 1 ja 2 kohtien mukainen velvoite säätää katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun julkisesta valvonnasta. Koska luottolaitokset ovat Finanssivalvonnan valvottavia Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n perusteella, Finanssivalvonnan valvonnalliset toimivaltuuksiin sovelletaan Finanssivalvonnasta annettua lakia. Näin ollen direktiivin 22 artiklan 1 kohta ei edellytä muutoksia lainsäädäntöön.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan valvontatehtävistä direktiivin 18 artiklan 3 kohdan edellyttämällä tavalla. Direktiivin 18 artiklan 5 kohdan mukainen vaatimus valvontaviranomaisen tarpeellisista tiedonsaantioikeuksista sisältyy jo nykyisellään Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ään.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin katettujen joukkolainojen valvontaan liittyvästä viranomaisyhteistyöstä liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisena toimivan luottolaitoksen kriisinratkaisumenettelyiden aikana. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 20 artiklan 1 kohta ja osaltaan 25 artiklan 1 kohta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta julkaista katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 26 artiklan mukaiset tiedot Finanssivalvonnan internetsivuilla.
3 luku Katetun joukkolainan vakuudet
10 §. Katetun joukkolainan sallitut vakuudet. Pykälässä määriteltäisiin tyhjentävästi katetun joukkolainan sallitut vakuudet. Vakuuksilla tarkoitettaisiin katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 3 artiklan ensimmäisen kohdan 4 alakohdan mukaisia katevaroja (cover assets). Sallittujen vakuuksien piiri vastaisi pääosin voimassa olevaa lakia siten, että sallittuja katetun joukkolainan vakuuksia olisivat ainoastaan asuntoluotot, liikekiinteistöluotot ja julkisyhteisöluotot. Nämä luottosaatavakategoriat määriteltäisiin tarkemmin ehdotetussa 11 §:ssä. Sallitut täytevakuudet määriteltäisiin tarkemmin ehdotetussa 18 §:ssä. Katetun joukkolainan vakuudet olisi merkittävä joukkolainarekisteriin ehdotetun 5 luvun mukaisesti.
Pykälän 1 momentissa mainittaisiin ne vakuustyypit, joita liikkeeseenlaskija saisi käyttää katetun joukkolainan vakuutena. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 4 kohdan a, b ja c alakohdat. Koska maksuvalmiusvaatimus katettaisiin täytevakuuksilla, maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseen käytettäviä varoja ei olisi tarpeen luetella erikseen, vaan tämä sisältyisi täytevakuuden määritelmään.
Pykälän 2 momentin mukaan joukkolainan vakuuksiin kuuluisivat myös johdannaissopimuksiin perustuvat saatavat ja vakuutuskorvauksiin perustuvat saatavat. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 6 artiklan 6 kohta, 11 artiklan 1 kohdan c alakohta, 15 artiklan 4 kohdan d alakohta sekä 16 artiklan 3 kohta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ainoastaan liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallisena oleva luottolaitos saa asettaa katetulle joukkolainalle vakuuden. Säännös olisi uusi, mutta vastaa nykyistä markkinakäytäntöä.
Liikkeeseenlaskijan olisi osana asianmukaisen toimintansa järjestämistä huolehdittava siitä, että katetun joukkolainan vakuudeksi tulevat luottosaatavien ja muiden varojen vakuuskelpoisuus varmistetaan asianmukaisesti sekä se, että käytetyt luotonantokriteerit vastaavat tässä laissa säädettyjä edellytyksiä. Tämä velvollisuus asiasisällöllisesti sisältyy luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 1 §:ään, joka edellyttää luottolaitoksen sisäisten valvontajärjestelmien olevan luotettavia. Lisäksi katetun joukkolainan vakuudeksi tulevista eristä on merkittävä kattavat tiedot ehdotetun 5 luvun mukaiseen joukkolainarekisteriin. Direktiivin 6 artiklan 7 kohdan mukainen vaatimus siten täyttyy ilman nimenomaista säännöstä.
11 §. Luottosaatavat. Pykälässä säädettäisiin niistä luottosaatavista, joita on sallittua käyttää katetun joukkolainan vakuutena. Vakuutena käyttämisen yleisenä edellytyksenä olisi, että pykälässä tarkoitetut luottosaatavat täyttävät EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa säädetyt vaatimukset.
Pykälän 1 momenttiin sisältyvien asuntoluoton ja liikekiinteistöluoton määritelmät vastaisivat pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 2 §:n 1 momentin 3 kohtaan sisältyviä määritelmiä. Asuntoluoton määritelmä poikkeaisi edelleenkin kuluttajansuojalain (38/1978) 7 a luvun mukaisista määritelmistä muun muassa siten, että luoton velallisena voi olla myös muu kuin kuluttaja, kuten asunto-osakeyhtiö. Jos asunto-osakeyhtiölle myönnettävän luoton vakuutena on pääasiassa asumiskäyttöön tarkoitettu kiinteistö tai tähän liittyvä maanvuokraoikeus, tällaista niin kutsuttua taloyhtiölainaa pidettäisiin 1 momentin 1 kohdan mukaan asuntoluottokategoriaan kuuluvana luottosaatavana. Liikekiinteistöluoton määritelmää on kuitenkin tarkennettu siten, että keskinäisellä kiinteistöosakeyhtiöllä tarkoitetaan asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 28 luvun 2 §:n mukaisia keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä. Julkisyhteisöluoton määritelmää on kiinnitysluottopankkilain 2 §:n 1 momentin 2 kohtaan verrattuna täsmennetty siten, että siinä viitataan suoraan EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaiseen julkisyhteisöluoton määritelmään.
Jäsenvaltiot voivat säätää katepooliin sallituista luottosaatavista katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 6 artiklan mukaisissa puitteissa. Pykälän 1 momentissa säädettävät luottosaatavat, jotka vastaavat voimassa olevaa kiinnitysluottopankkilakia vähäisin muutoksin, ovat direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisia luottosaatavia, jotka täyttävät EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan mukaiset edellytykset. Momentin 1 kohdassa tarkoitetut asuntoluotot ovat asetuksen 129 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisia asuntoihin liittyviä luottosaatavia, momentin 2 kohdassa tarkoitetut liikekiinteistöluotot ovat asetuksen 129 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisia liikekiinteistöihin liittyviä luottosaatavia ja momentin 3 kohdassa tarkoitetut julkisyhteisöluotot ovat asetuksen 129 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdan mukaisia luottosaatavia. Siten sallittujen luottosaatavien joukko olisi kansallisessa lainsäädännössä sellainen, että kaikki suomalaisten liikkeeseenlaskijoiden liikkeeseen laskemat katetut joukkolainat olisivat Eurooppalainen katettu joukkolaina (premium) -luokkaa.
12 §.Kiinteistövakuudellisen luoton vakuuden arvo. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 14 §:n 1 momentin sanamuodosta poiketen siten, että kiinteistövakuudellinen luotto ei saa ylittää vakuutena olevan omaisuuden käypää arvoa nimenomaan joukkolainarekisteriin merkitsemisen hetkellä. Siten esimerkiksi vakuuden myöhemmän arvonkehityksen johdosta liikkeeseenlaskijalla ei olisi enää velvoitetta poistaa kiinteistövakuudellista luottoa joukkolainan katepoolista. Jos liikkeeseenlaskija teknisesti toteuttaa koko katepoolin määrittämisen (eli poolituksen) säännöllisesti, ajankohtana pidettäisiin sitä ajankohtaa, jolloin vakuus on ensimmäisen kerran teknisesti lisätty katepooliin.
Katettuja joukkolainoja koskeva direktiivi tai EU:n vakavaraisuusasetus ei sisällä luototussuhteeseen perustuvia luottosaatavavakuuksien poissulkukriteereitä. Säännös olisi siten kansallinen lisäedellytys.
13 §.Luottosaatavan valuutta. Pykälä vastaisi asiasisällöllisesti voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 13 §:ää. Ellei katetun joukkolainan vakuutena oleva luottosaatava ole katetun joukkolainan kanssa saman valuutan määräinen, valuuttakurssiriski olisi suojattava johdannaissopimuksella.
14 §. Luottosaatavaan liittyvät sopimusmuutokset. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa kiinnitysluottopankkilain 23 §:ää vastaavasti siitä, että luottosaatavan asettaminen katetun joukkolainan vakuudeksi ei estäisi luotonantajaa sopimasta luoton velallisen kanssa luottoon tehtävistä muutoksista.
15 §. Kiinteistövakuudellisen luoton vakuuden arviointi. Pykälässä säädetyt kiinteistövakuudellisen luoton vakuuden arvioinnille asetettavat edellytykset vastaisivat pääosin voimassa olevan lain 14 §:n 1 momenttia. Pykälällä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 6 artiklan 5 kohta.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin voimassa olevasta laista poiketen EU:n vakavaraisuusasetukseen, luottolaitostoiminnasta annetun lain 9 luvun 10 §:ään sekä Finanssivalvonnan luottolaitostoiminnasta annetun lain 9 luvun 24 §:n perusteella antamiin määräyksiin. Säännöksestä siten ilmenisi selkeämmin luottoriskien hallintaan liittyvien määräysten säädöspohja. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että liikkeeseenlaskija saa hyödyntää vakuuden käyvän arvon määrittämiseen myös kyseisen reaalivakuuden toteutunutta, luotettavaa kauppahintaa ja arvon seurantaan luotettavaa tilastollista menetelmää. Käyvän arvon määrittämisessä on kuitenkin noudatettava luottolaitosten luottoriskien hallintaa koskevaa sääntelyä, kuten luottoriskien ja vakuuksien hallintaan liittyviä riippumattomuusvaatimuksia, joiden perusteella käypää arvoa on tarvittaessa tarkistettava toteutuneeseen kauppahintaan tai tilastolliseen markkinakehitykseen nähden. Tilastollista menetelmää ei saisi kuitenkaan hyödyntää ainoana arviointimenetelmänä vakuusarvoa määriteltäessä ensimmäisen kerran.
Pykälän 3 momentti vastaisi asiasisällöllisesti voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 14 §:n 1 momentin viimeistä virkettä.
Ehdotettuun 4 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle luoton reaalivakuuden arvioinnissa käytettävistä menetelmistä.
16 §. Vakuuksiin kohdistuvien vahinkoriskien vakuuttaminen. Pykälällä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 6 artiklan 6 kohdan edellyttämä vaatimus kiinteistövakuudellisten luottojen vakuuksien vakuutusturvan valvomisesta ja että tällaisen vakuuden perusteella saatu korvaus on eriytettynä liikkeeseenlaskijan varallisuudesta katetun joukkolainan haltijoiden hyväksi. Kyseessä olisi voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden uusi velvoite.
Liikkeeseenlaskijan velvollisuus vakuutusturvasta huolehtimiseen sisältyisi pykälän 1 momenttiin. Tässä tarkoitettu vakuutusturvasta huolehtimisvelvollisuus kohdistuu katepooliin sisältyviin kiinteistövakuudellisiin luottoihin portfoliotasolla kokonaisuutena. Säännös ei siten suoranaisesti velvoita liikkeeseenlaskijaa huolehtimaan jokaisen yksittäisen kiinteistövakuudellisen luoton vakuutusturvasta erikseen. Säännöksen tarkoituksena ei ole myöskään asettaa liikkeeseenlaskijalle tai luoton myöntäjälle luottosopimuksen sopimusosapuolen tai pantinhaltijan lojaliteettivelvoitteisiin rinnastettavia velvollisuuksia huolehtia pantinomistajan eduista vakuutuksen ottamiseksi tai vakuutusturvan ylläpitämiseksi.
Momentissa ei säädettäisi tarkemmin siitä, millä tavalla vakuutusturvasta tulisi huolehtia, vaan liikkeeseenlaskija voi toteuttaa tämän velvollisuuden eri tavoin tilanteesta riippuen. Kiinteistövakuudellisten luottojen luotonanto- ja luotonvalvontaprosesseissa voidaan esimerkiksi valvoa vakuutustodistuksin, että vakuuskiinteistöille on voimassa olevat asianmukaiset vahinkovakuutukset.
Lähtökohtaisesti asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön omistaman kiinteistön kunnossapitovastuu on keskeisiltä osin yhtiöllä. Käytettäessä luoton vakuutena asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeita, osakkeenomistaja ei näin ollen lähtökohtaisesti vastaa yhtiön omistaman omaisuuden, kuten kiinteistön ja sillä sijaitsevien rakennusten, vakuuttamisesta. Yhtiön omistaman kiinteistön vakuuttaminen on asunto-osakeyhtiöissä vakiintunut käytäntö. Yhtiön omistaman omaisuuden vakuuttamista koskevat tiedot on ilmoitettava isännöitsijäntodistuksessa ja tilinpäätöksessä. Kiinteistön vakuutusturva on myös asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön tilintarkastukseen liittyvien tarkastustoimien kohteena.
Ehdotettavan säännöksen ei asunto-osakeyhtiökäytäntö ja asunto-osakeyhtiön johdon huolellisuusvelvoitteet huomioiden ole tarkoitus lähtökohtaisesti aiheuttaa liikkeeseenlaskijalle tarkempaa selonottovelvollisuutta asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön ottamista kiinteistövakuutuksista kuin mitä selvityksiä luotonantaja normaalissa huolellisessa luotonannossa hankkii ja on luottoriskien hallintaa koskevien säännösten perusteella velvollinen arvioimaan. Asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön vakuutusturvaan liittyvien erillisten selvitysten vaatiminen ei sen lähtökohtaisesti ole tarpeen. Asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön vakuutusturvaan liittyvät erillisselvitykset voivat kuitenkin olla tarpeen joukkolainanhaltijoiden etujen turvaamiseksi, jos vakuutena käytetään verrattain pienen asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön osakkeita tai yhtiöjärjestyksessä on vastuunjaosta asunto-osakeyhtiölakiin sisältyvistä olettamasäännöksistä olennaisesti poikkeavia määräyksiä.
Liikkeeseenlaskijalla tai väliluoton velallisella olevalla luotonantajalla voi olla tässä pykälässä mainitun velvoitteen täyttämiseksi myös luottojen vakuuksiin kohdistuvia vahinkoriskejä varten erityinen luottokantavakuutus, jossa luottokanta on vakuutettu kokonaisuutena portfoliotasolla.
Jos liikkeeseenlaskijan harjoittama kiinnitysluottopankkitoiminta pohjautuu väliluottotoimintamallille, liikkeeseenlaskija voi säännöksen estämättä sopimuksin ulkoistaa riittävästä vakuutusturvasta huolehtimista koskevan velvollisuuden myös luotonantajana tai luoton hallinnoijana toimivalle väliluoton velallisena olevalle luottolaitokselle. Ulkoistamisesta riippumatta liikkeeseenlaskija kuitenkin säilyy viimekätisessä vastuussa vakuutusturvasta huolehtimiseen liittyen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että vakuutena olevaan omaisuuteen liittyvä vakuutuskorvaus on voimassa joukkolainanhaltijoiden eduksi. Direktiivin 6 artiklan 6 kohta edellyttää, että vakuusomaisuuteen liittyvät vakuutuskorvaussaatavat on eriytettävä liikkeeseenlaskijan muusta varallisuudesta katettujen joukkolainanhaltijoiden eduksi. Pantin sijaan tai sen perusteella saatavana omaisuutena vakuutuskorvaukset kuuluisivat kiinteistövakuudellisen luoton kanssa samaan katepooliin kuin itse kiinteistövakuudellinen luottokin. Ehdotettu momentti koskisi sellaisia vakuutuskorvauksia, jotka liikkeeseenlaskija tai katetun joukkolainan vakuutena olevan kiinteistövakuudellisen luoton luotonantaja saa pantinhaltija-asemassaan esimerkiksi maakaaren 17 luvun 8 §:n tai panttaussitoumuksen ehtojen perusteella.
Ehdotettavaan 3 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle tarkempien määräysten antamiseksi vakuutusturvaan ja vakuutusturvan seurantaan liittyen.
17 §. Luottosaatavan hankkiminen katetun joukkolainan vakuustarkoituksiin. Säännös olisi uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 9 artikla. Säännöksellä asetettaisiin liikkeeseenlaskijalle velvollisuus varmistua siitä, että katetun joukkolainan vakuudeksi tulevat luottosaatavat täyttävät tässä laissa säädetyt vaatimukset niissä tapauksissa, kun luottosaatavat hankitaan liikkeeseenlaskijan omistukseen luottoportfoliokaupalla tai vakuuden asettajana toimii väliluoton velallisena oleva luottolaitos. Säännöksen tarkoituksena on varmistua luottosaatavien korkeasta laadusta, kun luoton myöntäjänä ei ole liikkeeseenlaskija itse. Voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden pykälässä säädetyt velvoitteet olisivat uuden tyyppisiä.
Pykälän 1 momentin mukaan liikkeeseenlaskijan hankkiessa katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua varten tarvittavia kiinteistövakuudellisia luottoja tai julkisyhteisöluottoja olisi varmistettava asianmukaisesti, että luotot ja niiden vakuudet täyttävät tässä laissa katettujen joukkolainojen vakuuksille asetetut vaatimukset. Tyypillisesti luottoportfolioiden kauppoja katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua varten toteutetaan erityisesti konsolidointiryhmän tai talletuspankkien yhteenliittymän sisällä. Asianmukaiseksi varmistustoimenpiteeksi tämän kaltaisissa tilanteissa yleensä riittää se, että liikkeeseenlaskija arvioi käytettyjä luotonantokriteerejä ja luottokelpoisuuden arviointimenetelmiä sekä tietojärjestelmien sisältävien tietojen riittävyyttä yleisemmällä tasolla. Muissa tapauksissa voi olla tarpeen lisäksi toteuttaa erillisiä tarkastustoimenpiteitä.
Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 1 kohta. Se edellyttää jäsenvaltioiden säätävän lainsäädäntötoimista, joilla direktiivin 6 ja 12 artiklassa mainittujen edellytysten täyttyminen voidaan varmistaa. Direktiivin 6 artiklassa säädetään katetun joukkolainan vakuuksia koskevista edellytyksistä ja 12 artiklassa joukkolainan vakuuksien merkitsemistä ja eriyttämistä koskevista vaatimuksista. Arviointi tulee siten tehdä kattavasti sen varmistamiseksi, että vakuudeksi tulevat luottosaatavat täyttävät kokonaisuudessaan tässä laissa säädetyt edellytykset.
Pykälän 2 momentin mukaan muun kuin luottolaitoksen alun perin myöntämistä luotoista koostuvien luottojen osalta olisi tarkemmin arvioitava luoton myöntäneen tahon käytössä olleita luottokelpoisuuden arviointimenetelmiä. Katettujen joukkolainojen vakuudeksi tulevan luottokannan lähtökohtana on, että kyseessä on nimenomaan luottolaitoksen myöntämä luotto, joka on myönnetty luottolaitoksiin sovellettavien luottoriskien hallintaa koskevien säännösten mukaisella tavalla. Ellei käytetty luottokelpoisuuden arviointimenetelmä vastaa sitä, mitä vastaavassa tilanteessa luottolaitokselta luottoa myöntäessä edellytetään, tulisi luottoja hankittaessa aina arvioida luotonsaajien luottokelpoisuus. Direktiivin 9 artiklan 3 kohta antaa jäsenvaltioille option mahdollistaa myös muiden luotonantajien kuin luottolaitosten myöntämien luottojen vakuuskäytön katettujen joukkolainojen vakuutena. Puheena olevalla 2 momentilla pannaan täytäntöön sanottu artiklakohta siinä mainituin reunaehdoin. Myöskään voimassa oleva kiinnitysluottopankkilaki ei rajoita muiden kuin luottolaitosten alun perin myöntämien luottosaatavien käyttöä katetun joukkolainan vakuutena.
Pykälän 3 momentin mukaan luoton hankkimista koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös niihin tilanteisiin, kun kiinteistövakuudelliset luotot ja julkisyhteisöluotot eivät siirry katetussa joukkolainajärjestelyssä liikkeeseenlaskijan omistukseen, vaan väliluoton velallisena oleva luottolaitos asettaa luottokantaansa katetun joukkolainan vakuudeksi. Tällöin liikkeeseenlaskijalla tulee olla riittävät menetelmät sen varmistamiseksi, että tällä tavoin katetun joukkolainan vakuudeksi tulevat luotot niin ikään täyttävät samat edellytykset kuin mitä luottojen myynnissä edellytetään. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 2 kohta.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle luottojen ja niiden vakuuksien laadun arvioinnissa sovellettavista tarkemmista säännöksistä.
18 §. Täytevakuudet. Pykälässä säädettäisiin täytevakuuksista, joita liikkeeseenlaskijan olisi sallittua käyttää maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseksi tai väliaikaisesti katetun joukkolainan täydentävänä vakuutena. Ehdotettavassa säännöksessä määriteltäisiin tarkemmin ne instrumentit, joita saa käyttää täytevakuuksina, sekä edellytykset täytevakuuksien väliaikaiselle käyttämiselle. Täytevakuuksia koskevasta enimmäisrajoituksesta säädettäisiin jäljempänä katepoolin koostumusta koskevassa 22 §:ssä. Ehdotetun 31 §:n mukaisesti katepoolin maksuvalmiusvaatimus katettaisiin tässä pykälässä tarkoitetuilla täytevakuuksilla.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, minkä tyyppisiä instrumentteja voisi käyttää täytevakuuksina. Instrumenttien tulisi ensinnäkin täyttää EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa säädetyt edellytykset sekä yksilötasolla että kokonaisuutena, mukaan lukien katettujen joukkolainojen yhteenlaskettuun määrään suhteutetut rajoitukset julkissektori- ja luottolaitosvastapuoliriskeistä. Mainittuun artiklaan viittaaminen perustuu siihen lähtökohtaan, että kaikki ehdotettavan lain mukaisesti liikkeeseen lasketut katetut joukkolainat olisivat eurooppalainen katettu joukkolaina (premium) -luokkaa, jolloin niiden vakuuksien on täytettävä EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa säädetyt vaatimukset niin luottosaatavien kuin muidenkin vakuutena käytettävien erien suhteen. Vastaavaa edellytystä ei sellaisenaan ole voimassa olevassa kiinnitysluottopankkilaissa, mutta liikkeeseenlaskijat ovat tyypillisesti sanottua vaatimusta noudattaneet.
Koska voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 15 §:n mukaan täytevakuuksiksi kelpoiset instrumentit ovat hyvin samankaltaisia kuin katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 16 artiklan mukaiset maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseksi kelpoiset instrumentit, ehdotetaan selkeyssyistä näiden kriteerien yhdenmukaistamista. Ehdotuksen mukaan saman kriteeristön täyttäviä instrumentteja olisi mahdollista käyttää sekä täytevakuuksina että maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseen. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdassa sekä 2 momentissa säädettäisiin täytevakuuksia koskevista tarkemmista kriteereistä, jotka perustuvat katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 16 artiklan 3 kohtaan, joka asettaa puitteet maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseksi kelpoisiksi instrumenteiksi.
Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 16 artiklan 3 kohdan toinen alakohta sisältää jäsenvaltio-option siitä, että maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseksi kelpoisia varoja voidaan kansallisessa lainsäädännössä supistaa direktiivin mukaisista lähtökohtaisista vaatimuksista. Tätä optiota ehdotetaan käytettäväksi siten, että täytevakuuksien ja maksuvalmiusvaatimuksen tulee täyttää aina EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa mainitut edellytykset. Tämä sisältyisi 1 momentin johdantokappaleeseen, mitä on tarkemmin selostettu edellä.
Pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin sitä, millaisissa väliaikaisissa tilanteissa täytevakuuksia olisi sallittua käyttää, kun kyse ei ole täytevakuuksien käyttämisestä maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseen. Momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 15 §:n 2 momenttia. Momentin 1 kohdan mukaan täytevakuuksia voisi käyttää, jos katepooliin kelpoisia luottosaatavia ei ole ehditty myöntämään tai rekisteröidä katepooliin. Täytevakuuksien sallittu käyttö olisi siten mahdollista, jos liikkeeseenlaskijalla tai väliluoton velallisella ei ole asettaa katepooliin kelpoisia luottosaatavia, tai luottosaatavien rekisteröinti katepooliin syystä tai toisesta keskeytyy. Myös muut vakuusvajetilanteet olisivat sallittuja. Liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallinen ei siten saisi vapaasti hyödyntää täytevakuuksia harkintansa mukaisesti, vaan tämän tulee liittyä vakuusvajetilanteisiin. Täytevakuuksien olisi kuitenkin oltava katepoolin koostumusta koskevien tarkempien rajoitusten puitteissa, joista säädettäisiin ehdotetussa 22 §:ssä.
4 luku Katepooli
19 §. Katepooli. Katepoolia koskevat säännökset ehdotetaan sisällytettäväksi lakiin kokonaan omaan lukuunsa sekä käytettäväksi uutta termiä katepooli. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että liikkeeseenlaskijalla on velvollisuus perustaa katettuja joukkolainoja koskien vähintään yksi katepooli. Voimassa olevasta laista poiketen yksittäiseen katettuun joukkolainaan ei olisi mahdollista enää merkitä suoraan vakuuksia, vaan vakuusjärjestely tulee toteuttaa aina katepoolin kautta. Katettu joukkolaina voisi kuulua samanaikaisesti ainoastaan yhden katepoolin piiriin, mutta sama katepooli voisi kattaa useita katettuja joukkolainoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi erikseen niistä eristä, jotka luetaan katepooliin. Ehdotetun momentin mukaan katepooliin luettaisiin varat, jotka voivat olla ehdotetun 10 §:n mukaisesti joukkolainan vakuutena ja jotka on merkitty joukkolainarekisteriin vakuudeksi 31 §:n mukaisesti. Säännös olisi luonteeltaan informatiivinen.
20 §.Katepooliin sisältyvien vakuuksien tuottama etuoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että katepooliin sisältyvät vakuudet ovat yhtäläisesti kaikkien sen kattamien joukkolainojen, niihin liittyvien johdannaissopimuksiin perustuvien velvoitteiden sekä joukkolainaohjelmaan liittyvien hallinnointi- ja selvityskulujen vakuutena. Johdannaisiin liittyvät velvoitteet, kun ne täyttävät tässä laissa asetetut edellytykset, kuuluvat katepoolin kattavuuden piiriin riippumatta siitä, onko tällainen johdannaissuojaus perustettu konkurssissa tai selvitystilassa vai ei. Katepoolin kattamat velvoitteet olisi määritelty tyhjentävästi, jolloin joukkolainanhaltijoiden ja muiden etuoikeutettujen velkojien oikeus katepooliin rajoittuu ainoastaan momentissa määriteltyihin saataviin. Jos katepoolin arvo realisointitilanteessa ylittää joukkolainanhaltijoiden ja muiden etuoikeutettujen velkojien saatavan määrän, on tältä ylittävältä osalta katepooliin sisältyvät varat tai niiden sijaan tullut omaisuus tilitettävä takaisin vakuuden antaneelle luottolaitokselle tai sen konkurssipesälle, eikä mahdollinen yli jäävä osuus jää joukkolainanhaltijoiden tai muiden etuoikeutettujen velkojien hyödyksi. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukainen edellytys täyttyy ilman tähän artiklakohtaan liittyvää nimenomaista säännöstä. Johdannaissopimusvelvoitteiden kuuluminen katepooliin sisältyvien vakuuksien tuottaman etuoikeuden piiriin perustuu direktiivin 4 artiklan 1 kohtaan ja 15 artiklan 3 kohdan c alakohtaan.
Pykälän 1 momentin mukaan etuoikeus kohdistuisi katepooliin kuuluviin eriin kokonaisuudessaan. Ehdotus poikkeaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 25 §:n 2 momentista siten, että luottosaatavat kuuluisivat vakuuden tuottaman etuoikeuden piiriin kokonaisuudessaan, eikä ainoastaan enimmäisvakuusarvonsa osalta. Muutos perustuu siihen, että katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan katepooliin sisällytetty erä ei saa kuulua osittainkaan luottolaitoksen konkurssipesään, kunnes katettuun joukkolainaan liittyvät velvoitteet on suoritettu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vakuuden tuottamasta etuoikeudesta. Edellä 1 momentissa tarkoitetuilla velkojilla olisi oikeus saada maksu katepooliin sisältyvistä vakuuksista ennen liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisen muita velkojia. Momentissa mainittaisiin selvyyden vuoksi myös se, että etuoikeuden piiriin kuuluvat myös vakuuksille kertyvä korko, tuotto sekä niiden sijaan tullut omaisuus. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkia luottosaatavien korko- ja lyhennyskassavirtoja, johdannaisista saatavia kassavirtoja sekä vakuuksien realisointituottoja. Myös katepooliin sisältyvän johdannaissopimuksen täyttämiseksi annettu vakuus kuuluisi etuoikeuden piiriin, seuraten päävelvoitteena olevaan johdannaissopimukseen liittyvää etuoikeutta. Säännös olisi luonteeltaan pakottava, eikä etuoikeudesta olisi mahdollista sopia katetun joukkolainan ehdoissa toisin. Momentissa säädetty etuoikeus olisi voimassa riippumatta siitä onko liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallisena oleva luottolaitos maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisumenettelyiden kohteena. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohta sekä osaltaan 12 artiklan 2 kohta. Etuoikeus ei kuitenkaan estäisi sitä, että liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallinen tekevät muutoksia katepoolin vakuuksissa siten, että katepoolin kokonaisarvo säilyy vähintään lain ja sopimusehtojen edellyttämällä tasolla.
Pykälän 3 momentin mukaan vakuusoikeudesta tulee kolmansia sitova, kun vakuus merkitään joukkolainarekisteriin. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin informatiivisesti siitä, että katepoolin maksuvalmiusluoton etuoikeusasemasta säädetään tarkemmin jäljempänä.
21 §. Vakuudeksi asettamisen muut oikeusvaikutukset. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 12 §:n 1 momenttia. Säännöstä kuitenkin tarkennettaisiin siten, että siinä viitataan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 14 §:n sijasta koko takaisinsaantilakiin, kattaen myös muun muassa mainitun lain 5 §:ssä säädetyn yleisen takaisinsaantiperusteen. Säännöstä on lisäksi tarkennettu siten, että takaisinsaanti ei sovellu ainoastaan siltä osin kuin kyse on joko lain tai sopimusehtojen velvoittamana asetetusta vakuudesta. Näin ollen lain ja sopimusehtojen ylittäviltä osin vakuus voisi peräytyä takaisinsaantina. Takaisinsaantiperusteiden kannalta on huomioitava yleinen markkinakäytäntö ylivakuudelle, samoin kuin se, että katetun joukkolainan vakuusjärjestelyissä yksittäisten vakuuksien sijasta arvioidaan katepoolin arvoa kokonaisuutena.
Pykälän 2 momenttiin sisältyvä ulosmittausta ja turvaamistointa koskeva kielto vastaisi pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 24 §:n 1 momenttia. Säännöstä kuitenkin tarkennettaisiin siten, että ulosmittaus- ja turvaamistoimikielto ulottaisi vaikutuksensa ainoastaan luoton myöntäneeseen luottolaitokseen, väliluoton velallisena olevaan luottolaitokseen sekä liikkeeseenlaskijaan.
Pykälän 3 momentin mukainen kuittauskielto vastaisi voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilain 24 §:n 2 momenttia. Kun vakuus asetetaan osana 7 luvun mukaista väliluottojärjestelyä, kuittauskielto perustuu myös rahoitusvakuusdirektiivin 3 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan i alakohdan mukaiseen edellytykseen.
22 §. Katepoolin koostumukseen liittyvät rajoitteet. Pykälään sisältyvillä säännöksillä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 10 artikla, jossa säädetään katepoolin koostumukselle asetetuista edellytyksistä. Mainitun artiklan mukaan jäsenvaltioiden on direktiivin täytäntöönpanoa koskevassa lainsäädännössä säädettävä, minkä tyyppisistä vakuuksista katepoolin tulee pääasiallisesti muodostua. Direktiivi ei aseta tässä suhteessa tarkempia vaatimuksia, vaan jäsenvaltioilla on laaja liikkumavara.
Ehdotettava pykälä sisältäisi ainoastaan rajoitukset tiettyjen vakuuslajien käyttämiselle. Liikkeeseenlaskija saisi käyttää katepoolissa kaikkia 10 §:n mukaisia vakuuksia, ellei tässä pykälässä vakuuksien käyttöä erikseen rajoiteta.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan katepooliin saisi sisällyttää liikekiinteistöluottoja enintään 10 prosenttia katepoolin nimellisarvoisesta kokonaisarvosta, ellei katetun joukkolainan ehdoissa ole toisin sovittu. Voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 16 §:n 5 momentin mukaan vähintään 90 prosenttia katepoolin arvosta on oltava asunto- tai julkisyhteisöluottoja, ellei joukkolainan ehdoissa ole nimenomaisesti toisin sovittu. Siten myös voimassa oleva kiinnitysluottopankkilaki sisältää liikekiinteistöluottoja koskevan 10 prosentin määrällisen rajoituksen. Liikkeeseenlaskija voisi edelleenkin poiketa katetun joukkolainan sopimusehdoissa tästä olettamasäännöstä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan täytevakuuksia saisi olla katepoolissa enintään 20 prosenttia katepoolin nimellisarvoisesta kokonaisarvosta. Prosentuaalinen rajoite vastaa voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 15 §:n 3 momentissa säädettyä. Säännös olisi luonteeltaan pakottava, eikä liikkeeseenlaskija saisi sopimusehdoissa sallia tätä korkeampaa täytevakuuksien osuutta. Kyseessä olisi voimassa olevasta laista poiketen katepoolikohtainen vaatimus. Koska sekä ehdotettava laki että katettuja joukkolainoja koskeva direktiivi pohjautuvat katepoolikohtaiselle sääntelylle, on tarkoituksenmukaista asettaa vaatimukset vastaavasti katepoolikohtaisina.
Täytevakuuksia koskeva rajoitus ehdotetaan sisällytettäväksi lakiin riippumatta siitä, että EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa säädetään luottolaitos- ja julkisyhteisövastapuolten vastapuoliriskien enimmäismääristä. Asetus antaa erilliset enimmäisvaatimukset luottolaitosvastapuoliriskille ja julkisyhteisövastapuoliriskille. Vaatimukset ovat suoraan sovellettavaa oikeutta. Täytevakuuksia koskevista kansallisista rajoituksista ei ole katsottu perustelluksi luopua täysin, sillä EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisilla kriteereillä liikkeeseenlaskijoiden olisi sallittua käyttää huomattavasti enemmän täytevakuustyyppisiä instrumentteja vakuutena katepooleissa. Täytevakuuksien ollessa luonteeltaan luottolaitos- ja julkissektorivastapuoliriskejä kansallisten rajoitusten poistaminen kokonaan merkitsisi, että katettujen joukkolainojen kautta pankkisektorin keskinäinen kytkeytyneisyys sekä kytkeytyneisyys valtioihin ja muihin julkissektorin yhteisöihin voisi syvetä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseen käytettävät täytevakuudet voitaisiin aina sisällyttää katepooliin. Näitä ei laskettaisi edellä 2 kohdassa säädetyn rajoituksen piiriin.
Ehdotettavan säännöksen mukaan liikekiinteistöluottojen ja täytevakuuksien määrälliset rajoitukset laskettaisiin vakuuksien nimellisarvojen mukaisesti lasketusta katepoolin kokonaisarvosta, mikä olisi tarkennus voimassa olevaan lakiin nähden. Voimassa olevassa kiinnitysluottopankkilaissa ei ole säädetty, millä menetelmällä lasketusta kokonaisarvosta rajoitukset määritellään.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi liikkeeseenlaskijan hakemuksesta erityisestä syystä myöntää luvan määräajaksi poiketa 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta 20 prosentin täytevakuuksien rajoituksesta. Erityisisä syitä olisivat esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden häiriötilanteet ja katepoolien muodostamiseen ja valvontaan liittyvät tietojärjestelmätekniset häiriöt. Erityisenä syynä olisi pidettävä myös sitä, että luottolaitoksen tai väliluoton velallisen ollessa konkurssissa tai selvitystilassa katetun joukkolainan vakuuksia realisoidaan ja niistä saatavat varat sijoitetaan väliaikaisesti täytevakuuksiksi kelpoisiin instrumentteihin odottamaan katetun joukkolainan erääntymistä.
23 §. Katepoolin vakuusarvostus. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat asiasisällöllisesti voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 16 §:n 1 momenttia, kuitenkin sillä poikkeuksella, että asuntoluottojen enimmäisvakuusarvostus katepoolissa olisi 70 prosentin sijasta 80 prosenttia. Vakuusarvostuksessa on huomioitava myös kiinteistökiinnityksiin perustuva tai muu vastaava panttioikeuden enimmäismäärä.
Pykälän 2 momenttiin sisältyvä vaatimus vakuuksien neljännesvuosittaisesta arvonseurannasta perustuu voimassa oleviin Finanssivalvonnan kiinnitysluottopankkilain nojalla antamiin määräyksiin, mutta tämä ehdotetaan sisällytettäväksi lain tasoiseksi velvoitteeksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että sellaiselle vakuudettomalle saatavalle, jonka vastapuoli on katsottava maksukyvyttömäksi EU:n vakavaraisuusasetuksen 178 artiklassa säädetyllä tavalla, ei saa laskea vakuusarvoa. Momentilla pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 15 artiklan 4 kohdan toinen alakohta. Saatavalla tarkoitettaisiin tätä momenttia sovellettaessa lähinnä julkisyhteisöluottoihin, johdannaisiin ja täytevakuuksiin perustuvia saatavia, koska vakuudeksi sallitut muut luottosaatavat (asunto- ja liikekiinteistöluotot) ovat luonteeltaan vakuudellisia, eivätkä siten tämän momentin soveltamisalan piirissä.
24 §. Katepoolin kokonaisarvoa koskevat vaatimukset.
Pykälässä säädettäisiin katepoolin kokonaisarvon laskennasta ja ylivakuudesta, eli osuudesta, jolla katepoolin on jatkuvasti ylitettävä katettuihin joukkolainoihin liittyvät velvoitteet. Ylivakuus olisi laskettava aina katepoolikohtaisesti, jolloin huomioon otetaan katetuista joukkolainoista ainoastaan kyseisen katepoolin kattamat joukkolainat.
Pykälän 1 momentin mukaan ylivakuuden tulee olla arvoltaan lähtökohtaisesti vähintään kaksi prosenttia, mikä vastaa voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 16 §:n 4 momentissa, samoin kuin EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 a kohdassa säädettyä ylivakuuden prosentuaalista vähimmäisarvoa. Voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden uusi vaatimus puolestaan olisi, että jos EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 a kohdan kolmannessa alakohdassa mainitut vaatimukset eivät täyty, ylivakuuden on oltava arvoltaan vähintään viisi prosenttia. Viimeksi mainittu vaatimus perustuu EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan muutokseen, joka tulee voimaan 8.7.2022. Ylivakuuden olisi katettava säädetyn prosenttiosuuden lisäksi katettuihin joukkolainoihin liittyvät arvioidut alasajokustannukset.
Pykälän 2 ja 3 momenteissa säädettäisiin siitä, millä arvostusmenetelmällä 1 momentissa tarkoitettu ylivakuus tulee määrittää. Pykälän 2 momentin mukaan liikkeeseenlaskijan olisi käytettävä nykyarvoperusteista laskentatapaa. Maksusuoritukset olisi nykyarvoperusteisessa laskentatavassa otettava huomioon edellä 23 §:ssä mainittujen vakuusarvojen mukaisessa suhteessa. Ehdotettu nykyarvoperusteinen laskentatapa vastaa voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 16 §:n 4 momentissa säädettyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että nykyarvoperusteisella laskentatavalla ei kuitenkaan voida alittaa vastaavaa nimellisarvoperusteista ylivakuusvaatimusta. Mikäli nykyarvoperusteinen laskentatapa tuottaisi nimellisarvoperusteista laskentatapaa matalamman lopputuloksen, ylivakuus määräytyisi nimellisarvoperusteisesti laskettuna. Käytännössä liikkeeseenlaskijan olisi seurattava koko ajan sekä nykyarvo- että nimellisarvoperusteista ylivakuusvaatimusta, joista korkeamman lopputuloksen antama on liikkeeseenlaskijaa sitova, tai vaihtoehtoisesti nykyarvoperusteisen laskentatavan tulee olla olettamiltaan sellainen, että se ei missään tilanteessa tuota matalampaa ylivakuusvaatimusta kuin nimellisarvoperusteinen laskentatapa.
Pykälän 3 momentissa ehdotettava nimellisarvoon perustuva lattiasääntö pohjautuu EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 a kohtaan, jossa määritellään sallittu ylivakuuden vähimmäistaso nimellisarvoperusteisesti. Tämä ei kuitenkaan estä käyttämästä ylivakuuden laskennassa muita laskentamenetelmiä, kuten nykyarvoperusteista menetelmää, jos ylivakuuden vähimmäistaso nimellisarvoperusteisesti määriteltynä voidaan taata asetuksen edellyttämällä tavalla. Lisäksi katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 15 artiklan 6 kohdasta käy ilmi vastaava periaate siitä, että muulla kuin nimellisarvolla määritettävä katepoolin kokonaisarvoa koskeva vaatimus ei saa tuottaa matalampaa ylivakuusvaatimusta kuin nimellisarvoperusteinen laskentatapa. Ehdotettu nimellisarvoon perustuva lattiasääntö on muutoinkin perusteltua säätää lain tasolla sen vuoksi, että nykyarvoperusteinen laskentatapa voi poiketa paljonkin nimellisarvoperusteisesta laskentatavasta, riippuen nykyarvon laskennassa käytettävistä olettamista. Voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 16 §:n 4 momentin mukaan liikkeeseenlaskijan edellytetään ylläpitävän koko ajan nykyarvoltaan kahden prosentin suuruista ylivakuutta, mutta pykälän 3 momentin mukaan katepoolin arvon on nimellisarvoltaan oltava vähintään yhtä suuri kuin katettujen joukkolainojen nimellisarvo. Ehdotettu säännös siten merkitsee ylivakuusvaatimuksen korottamista nollasta prosentista kahteen prosenttiin nimellisarvoperusteisesti laskettuna.
Pykälän 4 momentin mukaan katepooliin sisältyvän vakuudellisen saatavan kohonnut luottoriski olisi otettava tarkoituksenmukaisella tavalla huomioon sekä nimellisarvon että nykyarvon laskennassa ainakin niissä tilanteissa, kun saatava on luokiteltava järjestämättömäksi. Ehdotus pohjautuu EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 a kohdan neljänteen alakohtaan sisältyviin edellytyksiin, jonka mukaan vähintään kahden prosentin suuruisen ylivakuusvaatimuksen edellytyksenä on muun muassa, että vakuutena oleviin varoihin liittyvä riski on huomioitu katepoolin arvostuksessa. Ehdotettavaa vaatimusta perustellaan myös sillä, että vakuudellisten saatavien – käytännössä kiinteistövakuudellisten luottojen – kategorinen arvostaminen nolla-arvoon ehdotetaan purettavaksi. Ehdotettavan muutoksen myötä saataviin liittyvä luottoriski tulisi ottaa huomioon katepoolin arvon laskennassa. Momentissa tarkoitettuna luottoriskin tarkoituksenmukaisena huomioon ottamisena olisi pidettävä vähintään sitä, että katepoolin arvosta vähennetään ainakin katepooliin sisältyviin järjestämättömiin luottosaataviin kirjanpidossa kohdistetut luottotappiot. Ehdotetun 23 §:n 3 momentin mukaan järjestämättömälle vakuudettomalle saatavalle ei kuitenkaan koskaan saisi laskea vakuusarvoa.
Ehdotetussa 4 momentissa asetetut edellytykset luottotappioriskin huomioinnista sekä katepooliin sisältyvien luottosaatavien määrittäminen säännöllisesti päivitettävän markkina-arvon perusteella olisivat lähtökohtaisesti sellaisia EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 a kohdan neljännessä alakohdassa tarkoitettuja vakuuksien arvoihin liittyvät riskit huomioivia tekijöitä, joiden perusteella liikkeeseenlaskijoiden olisi sallittua hyödyntää mainitussa alakohdassa säädettyä kahden prosentin suuruista ylivakuuden vähimmäistasoa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin johdannaisten arvon laskennasta nykyarvo- ja nimellisarvoperusteisesti. Johdannaisiin liittyvien tarkempien laskentamenetelmien määrittäminen perustuu katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 15 artiklan 5 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä johdannaisten arvon laskentaan liittyvistä menetelmistä.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että sekä katepoolin kokonaisarvo että katetuista joukkolainoista aiheutuvat velvoitteet on määritettävä samalla menetelmällä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 8 kohta ilman siihen liittyvää jäsenvaltio-optiota.
Pykälän 7 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä katepoolin kokonaisarvon laskennasta. Määräyksenantovaltuus kattaisi myös alasajokustannusten laskentaperiaatteet direktiivin 15 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tarkoittamalla tavalla siten, että nämä kustannukset voitaisiin laskea Finanssivalvonnan määrittelemänä kokonaissummana.
25 §. Vakuudeksi asettamista koskevan tiedon merkitseminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 12 §:n 2 momentin kolmatta virkettä.
26 §. Johdannaissopimukset kiinnitysluottopankkitoiminnassa. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 18 §:ää. Voimassa olevan lain mukainen pääsääntö siitä, että kiinnitysluottopankkitoiminnassa johdannaisia saa käyttää ainoastaan riskeiltä suojautumiseksi, täyttää myös katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 11 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisen vaatimuksen. Johdannaisten sääntelyä on kuitenkin tarkennettava, jotta kansallinen sääntely täyttää direktiivin mukaiset edellytykset.
Pykälän 1 momentista ilmenisi katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 11 artiklan 1 kohdan c alakohtaa vastaavasti, että johdannaissopimukset tulee olla eriytettynä liikkeeseenlaskijan muista varoista. Eriyttäminen toteutettaisiin siten, että johdannaissopimukset sisällytetään katepooliin ja ne merkitään joukkolainarekisteriin ja katepooliin sisällytettyjen johdannaissopimusten vakuuksien on oltava yksilöitävissä. Katepooliin sisällytettyjen ja joukkolainarekisteriin merkittyjen johdannaissopimusten vakuuksia ei kuitenkaan ole välttämätöntä merkitä joukkolainarekisteriin erikseen sen vuoksi, että johdannaissopimusten vakuudet jo luonteensa puolesta seuraavat päävelvoitteena olevien johdannaissopimusten etuoikeutta, eikä katepooliin sisältyvien johdannaissopimusten vakuuksista kertyvä kassavirta voi siten tulla liikkeeseenlaskijan konkurssipesän tai yleisen velkojatahon hyödyksi. Vakuudet tulee kuitenkin olla yksilöitävissä, jotta ne voidaan käytännössä yksilöidä liikkeeseenlaskijan muista varoista. Tältä osin ehdotuksella pannaan täytäntöön direktiivin 12 artiklan 1 kohdan toinen alakohta. Mainitun artiklakohdan a alakohta lisäksi edellyttää, että johdannaissuojauksen tasoa on säännöllisesti tarkistettava suhteessa niillä suojattaviin riskeihin, mikä vaatimus niin ikään sisällytettäisiin 1 momenttiin. Momentin viimeisen virkkeen mukaan johdannaissopimukset on säilytettävä kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, mikä vastaa direktiivin 11 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sisältyvää vaatimusta johdannaisten riittävästä dokumentoinnista.
Pykälän 2 momenttiin sisältyvä vaatimus siitä, että konkurssin, selvitystilan tai kriisinratkaisumenettelyn estämättä johdannaissopimusten on pysyttävä voimassa, olisi voimassa olevaan lainsäädäntöön nähden uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön direktiivin 11 artiklan 1 kohdan d alakohta.
Pykälän 3 momentin mukaan johdannaisten ja niihin liittyvän vastapuoliriskin on täytettävä EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa säädetyt edellytykset. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 11 artiklan 2 kohdan a alakohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä hyväksyttäville johdannaisvastapuolille asetettavista edellytyksistä. Koska lakiehdotus rakentuu kokonaisuudessaan sille, että ainoastaan premium-luokan eurooppalaiset katetut joukkolainat sallittaisiin kansallisessa lainsäädännössä, on siten perusteltua asettaa johdannaisten käytön edellytykset EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaisiksi, jossa säädettyjen vaatimusten täyttäminen on keskeisenä edellytyksenä premium-luokan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskulle. Kiinnitysluottopankkitoiminnassa käytettävä jokainen johdannaissopimus olisi hankittava ainoastaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaan hyväksyttäviltä vastapuolilta ja lisäksi liikkeeseenlaskijan olisi rajoitettava vastapuoliriskejä mainitussa artiklassa säädetyllä tavalla.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle tarkempien määräysten antamiseksi hyväksyttävistä johdannaisvastapuoliriskeistä ja johdannaisten dokumentoinnista. Voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilain 18 §:n 3 momenttiin jo sisältyy vastaavan tyyppinen määräyksenantovaltuus johdannaisten käyttöä koskevista tarkemmista edellytyksistä. Ehdotettu määräyksenantovaltuus koskisi muun muassa hyväksyttävien johdannaisvastapuoliriskien mahdollista laajentamista EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa tarkoitettuihin luottoluokkaan 3 lukeutuviin luottolaitosvastapuoliriskeihin. Finanssivalvonta voisi antaa tarkentavia määräyksiä myös johdannaisten dokumentoinnista.
5 luku Joukkolainarekisteri
27 §. Joukkolainarekisteri. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 20 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentti olisi uusi, ja siinä tarkennettaisiin joukkolainarekisterin tarkoitusta ja toimintaa. Liikkeeseenlaskija voisi käyttää eri joukkolainoille eri katepooleja, mistä johtuen joukkolainarekisteristä on käytävä ilmi myös se, mitkä katepoolit ovat minkäkin joukkolainojen vakuutena.
Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 12 artiklassa säädetään katetun joukkolainan vakuuksien eriyttämisestä liikkeeseenlaskijan tai vakuuden asettajan muusta varallisuudesta. Ehdotetun 5 luvun säännöksillä varmistetaan, että katetun joukkolainan vakuudet ovat jatkuvasti ajan tasalla ja että ne ovat joukkolainarekisteriin merkittyinä eroteltavissa liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisena olevan luottolaitoksen muusta varallisuudesta. Ehdotetun 5 luvun säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen katetun joukkolainan vakuuksien yksilöitävyysvaatimus. Joukkolainarekisterin ylläpitovelvollisuuteen ei olisi poikkeuksia liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisen maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisumenettelyissä, jolloin direktiivin 12 artiklan 2 kohdan edellyttämän vaatimuksen täytäntöönpano ei edellytä nimenomaisia säännöksiä. Joukkolainarekisterin ylläpitovelvoitteella pannaan osaltaan täytäntöön myös direktiivin 18 artiklan 4 kohdan mukainen edellytys katettuihin joukkolainoihin liittyvien transaktioiden kirjaamisesta sekä tähän liittyvistä asianmukaisista dokumentoinneista ja prosesseista.
28 §. Joukkolainarekisteriin merkittävät tiedot katetuista joukkolainoista. Pykälä vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 20 §:n 2 momenttia vähäisin muutoksin.
29 §. Joukkolainarekisteriin merkittävät tiedot vakuuksista. Pykälä vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 20 §:n 3 momenttia vähäisin muutoksin. Pykälän 4 momentti olisi uusi, ja siinä säädettäisiin, että katepoolin asettaneen liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisen konkurssin tai selvitystilan alkamisen jälkeen vakuuksista kertyvät varat on vastaavalla tavalla merkittävä joukkolainarekisteriin. Asiasisällöllisesti momentti vastaa voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 25 §:n 1 momentin toista virkettä ja 3 momenttia tarkentaen kuitenkin, että tämä koskee nimenomaan tilannetta, jossa katepoolin asettanut taho joutuu konkurssiin tai selvitystilaan. Ellei katepoolin asettanut luottolaitos ole konkurssissa tai selvitystilassa, momenttia ei sovellettaisi.
30 §. Joukkolainarekisteriin merkittävät tiedot johdannaisista. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 21 §:ää. Sillä osaltaan pantaisiin täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 11 artiklan 1 kohdan c alakohta, joka edellyttää johdannaissopimusten eriyttämistä liikkeeseenlaskijan muista varoista. Johdannaissopimusten merkitseminen joukkolainarekisteriin mahdollistaa sen, että kiinnitysluottopankkitoimintaan liittyvät johdannaissopimukset voidaan yksilöidä ja eriyttää muista varoista. Pykälän 2 momentti olisi uusi, ja siinä säädettäisiin, että liikkeeseenlaskijan konkurssin tai selvitystilan alkamisen jälkeen johdannaisista kertyvät varat on vastaavalla tavalla merkittävä joukkolainarekisteriin.
6 luku Maksuvalmiusvaatimukset
31 §. Katepoolin maksuvalmiusvaatimus. Säännöksellä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 16 artiklan mukainen maksuvalmiusvaatimus. Kyseessä olisi voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden uuden tyyppinen vaatimus.
Direktiivin 16 artikla edellyttää, että jäsenvaltioiden on säädettävä erityisestä maksuvalmiusvaatimuksesta, jonka mukaan katepooliin tulee jatkuvasti sisällyttää likvidejä varoja määrä, joka kattaa katettuihin joukkolainoihin liittyvän nettoulosvirtauksen tulevalla 180 päivän aikajaksolla. Kyseessä on EU:n vakavaraisuusasetukseen perustuvaan yleiseen maksuvalmiusvaatimukseen (liquidity coverage ratio) nähden lisävaatimus. Mainittu yleinen maksuvalmiusvaatimus edellyttää, että luottolaitoksella on likvidejä varoja kattaakseen arvioidussa stressitilanteessa tulevat likviditeetin ulosvirtaukset tulevan 30 päivän ajanjaksona.
Pykälässä tarkoitettuna nettoulosvirtauksena pidettäisiin direktiivin 3 artiklan 16 kohdassa tarkoitettua nettoulosvirtausta, jossa on huomioitava sekä katettuun joukkolainaan että riskien suojaamiseksi kelpoisten johdannaisten pääomiin ja korkoihin liittyvät ulosvirtaukset sekä katepooliin liittyvät kassavirtojen sisäänvirtaukset.
Ehdotettu säännös poikkeaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 17 §:ssä säädetystä maksuvalmiusvaatimuksesta siten, että katettujen joukkolainojen keskimääräistä juoksuaikaa ei enää rajoitettaisi suhteessa katepooliin kuuluvien luottosaatavien keskimääräisen laina-ajan mukaisesti. Voimassa oleva maksuvalmiusvaatimus edellyttää ainoastaan korkokassavirtojen vastaavuutta ja että korkokassavirtoihin voidaan sisällyttää myös väliluottojen kassavirta siten, että tarkastelujakso on 12 kuukautta. Ehdotettava, direktiivin perustuva maksuvalmiussäännös kattaisi kaikki katettuihin joukkolainoihin, mukaan lukien johdannaissopimuksiin, liittyvät ulosvirtaukset ja se voitaisiin kattaa ainoastaan sellaisista eristä saatavilla kassavirroilla, jotka kertyvät direktiivin mukaisesti katepooliin sallituista eristä. Näin ollen voimassa olevaan lakiin nähden väliluotoista kertyvää kassavirtaa ei voisi huomioida maksuvalmiusvaatimusta laskettaessa. Tästä näkökulmasta direktiivin edellyttävää maksuvalmiusvaatimusta voidaan pitää huomattavasti kattavampana. Toisaalta direktiivissä säädetyssä maksuvalmiusvaatimuksessa tarkastelujakso on 180 päivää voimassa olevan 12 kuukauden asemesta.
Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 16 artiklan 1 ja 2 kohdat. Maksuvalmiusvaatimus tulisi täyttää siten, että katepooleissa on jatkuvasti täytevakuuksia se määrä, jotta tällä voidaan kattaa tulevien 180 päivän aikana tapahtuva kassavarojen nettoulosvirtaus. Säännös velvoittaa liikkeeseenlaskijaa huolehtimaan, että maksuvalmiusvaatimus täyttyy niin kaikkien liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen osalta kokonaisuutena kuin katepoolikohtaisesti. Momentin mukaan maksuvalmiusvaatimus täytettäisiin käyttämällä 18 §:ssä tarkoitettuja täytevakuuksia. Mainitulla täytevakuuksia koskevalla säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 16 artiklan 3 kohdassa säädetyt vaatimukset maksuvalmiusvaatimuksen kattamiseksi kelpoisista instrumenteista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että nettoulosvirtauksen määrittelemisessä liikkeeseenlaskija saisi käyttää joukkolainan viimeistä ehdotonta eräpäivää, jos katettu joukkolaina sisältää erääntymisajankohdan lykkäystä koskevan ehdon. Momentilla otettaisiin käyttöön direktiivin 16 artiklan 5 kohtaan sisältyvä jäsenvaltio-optio.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle maksuvalmiusvaatimuksen laskentaa koskevien tarkempien säännösten antamiseksi.
Direktiivin 16 artiklan 6 kohtaan sisältyvää rahoituksen vastaavuutta (match funding) koskevaa optiota ei ehdoteta otettavaksi käyttöön, koska Suomessa ei ole ollut käytössä tällaisia rakenteita.
32 §. Katetun joukkolainan erääntymisen lykkääminen. Voimassa olevaan lakiin nähden säännös olisi uusi, ja sillä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 17 artiklan mukainen jäsenvaltio-optio jatkettavien maturiteettirakenteiden sallimisesta.
Ehdotettu säännös olisi luonteeltaan pakottava: ainoastaan säännöksessä mainitut kriteerit täyttävä ehto erääntymisen lykkäämisestä olisi velkojiin nähden tehokas. Pakottavuus ilmenisi ehdotetusta 4 momentista.
Säännöksen soveltamista ei ehdoteta rajattavaksi ainoastaan liikkeeseenlaskijan kriisinratkaisumenettelyissä, konkurssissa tai selvitystilassa, vaan on käytettävissä riippumatta siitä, onko liikkeeseenlaskija näiden menettelyiden piirissä vai ei. Pesänhoitajan, selvitysmiehen ja asiamiehen tehtävistä erääntymisen lykkäämiseen liittyen säädettäisiin ehdotettavassa 43 §:ssä. Eräpäivän lykkääminen ei vaikuttaisi liikkeeseenlaskijan velkavastuuseen joukkolainanhaltijoihin nähden eikä katepooliin liittyviin vakuusoikeuksiin. Direktiivin 17 artiklan 1 kohdan f alakohta ei siten edellytä nimenomaista säännöstä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että erääntymisen lykkääminen olisi sallittua ainoastaan tämän sallivan sopimusehdon mukaisesti. Kyse ei siten olisi suoraan lain nojalla katettuihin joukkolainoihin liittyvästä ominaisuudesta, vaan asiasta olisi sovittava nimenomaisesti katetun joukkolainan sopimusehdoissa. Erääntymisajankohdan lykkääminen ei olisi liikkeeseenlaskijan omassa harkintavallassa, vaan liikkeeseenlaskijalla voisi lykätä eräpäivää vasta, kun Finanssivalvonta on antanut toimenpiteelle luvan. Sopimusehdossa olisi mainittava tässä pykälässä säädetyt edellytykset sekä määriteltävä ehdoton takaraja, jolloin katettu joukkolaina erääntyy viimeistään maksettavaksi ja jota ei ole mahdollista siirtää Finanssivalvonnan luvallakaan. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdat.
Erääntymisajankohdan lykkäämisen edellytyksistä säädettäisiin 2 momentissa. Momentin kaikissa kohdissa olevien edellytysten tulee täyttyä. Momentin 1 ja 2 kohdilla pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan a alakohta, joka edellyttää, että jäsenvaltioiden on kansallisessa lainsäädännössään määriteltävä objektiiviset kriteerit erääntymisajankohdan lykkäämiselle. Koska erääntymisajankohdan lykkääminen on luonteeltaan liikkeeseenlaskijan maksuvalmiutta turvaava toimenpide, on tarkoituksenmukaista asettaa kansallisesti määriteltävät edellytykset nimenomaan maksuvalmiuteen liittyviksi. Siksi ehdotettavat erääntymisajankohdan lykkäämisen edellytykset liittyvät yhtäältä jälleenrahoitusongelmiin ja toisaalta maksuvalmiusvaatimuksen alittumiseen. Erääntymisajankohdan lykkääminen siten mahdollistaa liikkeeseenlaskijan sopeutumisen esimerkiksi jälleenrahoitusmarkkinoiden häiriötilanteisiin ja väliaikaisesta likviditeettivajeesta johtuvan maksukyvyttömyyden torjumisen.
Edellytyksenä olisi 1 kohdan mukaan, että liikkeeseenlaskija ei kykene hankkimaan rahoitusta tavanomaisista pitkäaikaisen rahoituksen lähteistä. Tavanomaisina pitkäaikaisen rahoituksen lähteinä pidettäisiin esimerkiksi uusien katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua tai muuta pidempiaikaista, juoksuajaltaan yli vuoden kestoista rahoitusta luottolaitosten hyödyntämiltä tyypillisiltä markkinoilta. Kohdan mukainen edellytys tulisi sovellettavaksi liikkeeseenlaskijan osoittaessa, että se ei kykene laskemaan liikkeeseen uusia katettuja joukkolainoja erääntyvän joukkolainan jälleenrahoittamiseksi, eikä korvaavaa pidempiaikaistakaan rahoitusta ole liikkeeseenlaskijan saatavilla.
Momentin 2 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että liikkeeseenlaskija ei voisi maksaa erääntyvän katetun joukkolainan pääomaa ja korkoja ilman liikkeeseenlaskijan tai yhteenliittymän maksuvalmiusvaatimuksen alittumista. Maksuvalmiusvaatimuksella tarkoitettaisiin tässä EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaista maksuvalmiusvaatimusta (LCR).
Momentin 3 kohdassa säädettäisiin siitä, että erääntymisajankohdan lykkääminen ei saa vaikuttaa katettujen joukkolainojen alkuperäisten erääntymisajankohtien mukaiseen erääntymisjärjestykseen. Tällä edellytyksellä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan e alakohta. Tämä edellytys ohjaa erityisesti sitä, mihin saakka Finanssivalvonta voi myöntää luvan katetun joukkolainan erääntymisajankohdan jatkamiseen. Lupaa ei voisi myöntää, jos katettujen joukkolainojen alkuperäisten erääntymisajankohtien mukainen erääntymisjärjestys muuttuu. Tarkoituksena on turvata se, että erääntymisajankohdaltaan aikaisemmin erääntyvät katetut joukkolainat saavat maksun katepooliin sisältyvistä vakuuksista ennen myöhemmin erääntyviä katettuja joukkolainoja.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lupamenettelystä. Liikkeeseenlaskijan olisi haettava Finanssivalvonnalta lupa erääntymisajankohdan lykkäämiseen viimeistään viittä pankkipäivää ennen katetun joukkolainan erääntymistä. Määräajan tarkoituksena on, että Finanssivalvonnalle jää riittävä aika reagoida lupahakemukseen ennen katetun joukkolainan erääntymistä. Liikkeeseenlaskijan olisi käytännössä ilmoitettava hakemuksessaan haettava uusi eräpäivä sekä selvitys erääntymisen lykkäämistä koskevien edellytysten täyttymisestä. Jos katetun joukkolainan erääntymistä on Finanssivalvonnan antamalla luvalla jo siirretty, momentti ei estäisi jo lykätyn erääntymisen jatkamista uudella luvalla, jos tämä on sopimusehtojen mukaisen takarajan puitteissa, eikä vaikuta katettujen joukkolainojen alkuperäisten erääntymisajankohtien mukaiseen erääntymisjärjestykseen. Momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi myönnettävä lupa, jos erääntymisajankohdan lykkäämistä koskevat edellytykset täyttyvät. Tällöin on arvioitava paitsi sitä, täyttyvätkö 2 momentissa säädetyt aineelliset edellytykset samoin kuin sitä, sisältääkö katettu joukkolaina tässä pykälässä säädetyn ehdon. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen edellytys siitä, että katetun joukkolainan erääntymisajankohdan lykkääminen ei saa olla liikkeeseenlaskijan harkinnasta riippuvaista. Momentin viimeisen virkkeen mukaisesti Finanssivalvonnan myöntämään lupaan on sisällytettävä myös uusi eräpäivä. Finanssivalvonnan olisi mahdollista myöntää lupa siten, että liikkeeseenlaskija saa maksaa katetun joukkolainan takaisin ennen luvan mukaista määräpäivääkin.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin niistä seikoista, joista on mainittava katetun joukkolainan esitteessä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukainen vaatimus siitä, että sijoittajille tarjotaan riittävä tieto jatkettavista maturiteettirakenteista niihin liittyvien riskien arvioimiseksi.
7 luku Väliluotto
33 §. Väliluottojen myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin väliluottotoimintamallin yleisistä edellytyksistä. Voimassa olevasta kiinnitysluottopankkilaista poiketen, väliluottotoimintamalli ehdotetaan rajoitettavaksi ainoastaan konsolidointiryhmän tai talletuspankkien yhteenliittymän sisäiseksi rahoitusjärjestelyksi. Pykälässä säädettäisiin yleisestä vastavuoroisuusperiaatteesta: väliluottoja voitaisiin myöntää sitä vastaan, että väliluoton velallinen asettaisi omasta taseestaan luottosaatavia katetun joukkolainan vakuudeksi. Erityisesti vakuuksien vierasvelkapanttausluonne huomioiden väliluottoa vastaan annettavien vakuuksien määrä tulee olla oikeasuhtainen verrattuna väliluottoon. Vakuuksien määrän oikeasuhtaisuutta arvioitaessa olisi huomioitava lain ja sopimusehtojen mukaiset vakuusvaatimukset, mutta myös yleinen markkinakäytäntö. Jäljempänä 34 §:n mukaiseen väliluottosopimukseen olisi kuitenkin sisällytettävä ne menettelytavat sen varmistamiseksi, että katepooli täyttää laissa ja sopimusehdoissa asetetut vaatimukset.
Vakuuden asettamiseen ja vakuuden tuottamiin oikeusvaikutuksiin sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin liikkeeseenlaskijan toimesta asetettuihin vakuuksiin. Myös väliluoton velallisen asettamat vakuudet olisi merkittävä joukkolainarekisteriin ehdotettavan 5 luvun mukaisella tavalla.
Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 9 artiklan 2 kohta mahdollistaa muun kuin liikkeeseenlaskijan taseessa olevan vakuusmateriaalin hyödyntämisen rahoitusvakuusdirektiivin mukaiset edellytykset täyttävällä rahoitusvakuusjärjestelyllä. Ehdotettavat säännökset täyttävät rahoitusvakuusdirektiivissä asetetut edellytykset. Rahoitusvakuusdirektiivin 1 artiklan näkökulmasta väliluoton velallisena oleva luottolaitos olisi vakuuden antajana, ja vakuuden saajana puolestaan liikkeeseenlaskija, joka ylläpitää katepoolia joukkolainanhaltijoiden hyväksi. Vakuuksien merkitseminen joukkolainarekisteriin puolestaan täyttäisi rahoitusvakuusdirektiivin 1 artiklan 5 kohdan mukaisen todistettavuusvaatimuksen, sillä joukkolainarekisteriä olisi pidettävä mainitun artiklakohdan mukaisena lainasaamisia koskevana luettelona.
34 §. Väliluottoja koskevat vakuusjärjestelyt. Pykälä olisi voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden uusi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että kiinnitysluottopankki vastaa siitä, että katepooli täyttää laissa ja sopimusehdoissa asetetut vaatimukset. Kiinnitysluottopankki ei voisi siirtää tätä velvoitettaan esimerkiksi sopimusehdoin yksinomaan väliluottojen velallisena oleville luottolaitoksille esimerkiksi väliluottosopimuksilla, vaan suhteessa joukkolainasijoittajiin vastuu liikkeeseenlaskijana olevalla kiinnitysluottopankilla. Se käytännössä velvoittaa siihen, että kiinnitysluottopankin on toteutettava riittävät toimenpiteet sen varmistamiseksi, että katetulla joukkolainalla on vakuuksia riittävästi ja että vakuuksien kattavuutta arvioidaan jatkuvasti. Yksi osa näitä toimenpiteitä on väliluottosopimuksiin sisällytettävät sopimusehdot, joista säädettäisiin nimenomaisesti 2 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan väliluottoa koskevassa sopimuksessa on määriteltävä menettelytavat sen varmistamiseksi, että katepooli täyttää sille laissa ja sopimusehdoissa asetetut vaatimukset. Väliluottosopimuksessa olisi erityisesti sovittava poolitusmenettelystä eli siitä, millä tavalla katepooli muodostetaan, kuten onko liikkeeseenlaskijalla oikeus toteuttaa poolitus poimimalla vakuudeksi tulevat asunto- ja liikekiinteistöluotot väliluoton velallisen taseesta vai huolehtiiko väliluoton velallisena oleva luottolaitos poolituksesta omalta osaltaan itse. Tarkoituksena on, että väliluottosopimuksissa varaudutaan nimenomaisesti esimerkiksi siihen, että väliluoton velallisena olevan luottolaitoksen taseesta on mahdollista asettaa vakuudeksi lisää katepooliin kelpoisia luottosaatavia, kun luottosaatavien pääoma pienenee takaisinmaksujen myötä tai jos niiden vakuutena olevan reaalivakuuden arvo alenee. Nimenomainen säännös on tarpeen, koska väliluottotoimintamallia hyödyntävällä kiinnitysluottopankilla ei välttämättä ole joukkolainan vakuudeksi kelpoisia kiinteistövakuudellisia luottoja tai julkisyhteisöluottoja omassa taseessaan lainkaan. Puheena olevan 2 momentin mukaiset järjestelyt eivät kuitenkaan olisi yksinomaan riittäviä 1 momentissa säädetyn yleisen vaatimustenmukaisuuden varmistamiseen tähtäävien velvoitteiden osalta, vaan kiinnitysluottopankki voi olla 1 momentin perusteella velvollinen toteuttamaan muitakin toimenpiteitä, esimerkiksi hankkimaan 18 §:n edellytykset täyttäviä täytevakuuksia katepoolin täydentämiseksi.
Pykälän 3 momentilla pantaisiin osaltaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdat, jotka edellyttävät katepooliin sisällytettävien vakuuksien vaatimustenmukaisuuden varmistamisesta, kun luottoja hankitaan katetun joukkolainan vakuudeksi riippumatta siitä, toteutetaanko toimenpide luottojen myyntinä vai rahoitusvakuusjärjestelynä.
35 §. Takautumisoikeus ja kuittaus. Pykälä vastaisi asiasisällöllisesti voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 8 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtia. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti siitä, mitä takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (361/1999) säännöksiä väliluottojärjestelyyn sovelletaan. Momentin mukaan väliluoton velallisena olevalle luottolaitokselle syntyvä takautumissaatava tämän vakuudeksi asettamien luottosaatavien realisoinnin johdosta kuitattaisiin väliluottoa vastaan. Pykälän 2 momentin mukaan väliluottoon perustuvia suorituksia saisi käyttää ainoastaan katetuista joukkolainoista aiheutuvien velvoitteiden maksuun. Pykälän 3 momentissa puolestaan säädettäisiin niistä tilanteista, kun väliluoton velallisena olevalla luottolaitoksella on takautumissaatavaa liikkeeseenlaskijalta yli sen, mitä sillä on kuittauskelpoisia väliluottoon perustuvia velvoitteita. Tällöin takautumissaatavaa ei saisi suorittaa väliluoton velalliselle ennen kuin vakuuksien kattamat kaikki joukkolainat on kokonaisuudessaan maksettu takaisin.
8 luku Tiedonantovelvollisuudet
36 §. Katettuja joukkolainoja koskeva säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Säännös olisi voimassa olevaan kiinnitysluottopankkilakiin nähden uusi. Tähän saakka katettuihin joukkolainoihin liittyvät tietojen julkistamiset ovat perustuneet EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklaan ja tätä täydentävään markkinakäytäntöön ja itsesääntelyyn, kuten European Covered Bond Label -merkinnän käyttämisen edellytyksiin. Säännöksellä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 14 artiklan mukaiset vähimmäisedellytykset ja tarpeelliset kansalliset lisäedellytykset katettuihin joukkolainoihin liittyvistä jatkuvista tiedonantovelvollisuuksista.
Pykälän 1 momentin mukainen edellytys tietojen julkistamisesta vähintään neljännesvuosittain internetsivuilla perustuu katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 14 artiklan 2 ja 3 kohtiin. Direktiivin 14 artiklan 3 kohta nimenomaisesti kieltää, että jäsenvaltiot eivät saa edellyttää tietojen julkistamista paperimuodossa. Momentin 1—8 kohdat perustuvat direktiivin 14 artiklan 1 kohdan a—g alakohtiin. Direktiivin mukaisia vähimmäisedellytyksiä tarkempi säännös olisi momentin 3 kohta, jossa säädettäisiin siitä, että katetun joukkolainan vakuutena olevien asuntoluottojen osalta tiedot on eriteltävä luonnollisille henkilöille myönnettyihin luottoihin, asunto-osakeyhtiöille myönnettyihin luottoihin ja muihin asuntoyhteisöluottoihin. Asunto-osakeyhtiöt ja niihin liittyvät taloyhtiölainat ovat Suomen luottomarkkinoille ominainen piirre. Taloyhtiölainojen kautta tapahtuva velkaantuminen on muodostunut keskeiseksi tekijäksi kotitalouksien kokonaisvelkaantumisessa. Ottaen huomioon, että luotto- ja kiinteistömarkkinoiden kokonaiskuvalla on olennaista merkitystä luottoluokittajien ja sijoittajien arvioidessa katepooleja ja katetun joukkolainan vakuuksiin liittyviä riskejä, on mainittu kriteeri perusteltua lisätä kansalliseen sääntelyyn.
Pykälän 1 momentin 6 kohdalla pannaan täytäntöön osaltaan myös direktiivin 17 artiklan 1 kohdan c alakohdan edellyttämät tiedonantovelvollisuudet katetun joukkolainan eräpäivän siirtoa koskevista yksityiskohtaisista lisätiedoista.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedot olisi eriteltävä katepoolikohtaisesti tai joukkolainakohtaisesti, jotta vakuuksien kattavuus eri joukkolainoille ilmenee julkistettavista tiedoista selkeästi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että liikkeeseenlaskijan olisi pidettävä nähtävillä internetsivuillaan myös aiemmin julkaistut tiedot vähintään kuluvalta ja viideltä edelliseltä kalenterivuodelta. Kyseessä olisi lisävaatimus direktiivin asettamaan vähimmäistasoon nähden. Katettujen joukkolainojen markkinakäytännössä on kuitenkin tyypillistä, että myös aiemmin julkistetut katepooleihin liittyvät tiedot ovat saatavilla liikkeeseenlaskijan internetsivuilla. Momentissa asetettu tietojen nähtävilläpitovelvollisuus koskisi ainoastaan lain voimaantulon jälkeen julkistettavia tietoja.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnalle annettavasta määräyksenantovaltuudesta koskien 1 momentin mukaisten tietojen erittelemisestä ja esittämistavasta. Määräyksenantovaltuuden nojalla Finanssivalvonta voisi siten antaa tarkempia määräyksiä siitä, millä tavalla 1 momentissa säädettyjä tietoja olisi tarkemmin eriteltävä internetsivuilla julkistettavassa informaatiossa.
37 §. Katetun joukkolainan nimike. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 27 artiklan 2 kohdan mukainen edellytys siitä, että eurooppalainen katettu joukkolaina (premium) -nimikettä saadaan käyttää ainoastaan niissä joukkolainoissa, jotka on liikkeeseenlaskettu direktiiviä koskevan täytäntöönpanosääntelyn mukaisesti ja jotka täyttävät EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaiset kriteerit. Kansallisessa sääntelyssä katetun joukkolainan vakuudet rajoitettaisiin ainoastaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaisesti sallittuihin vakuuksiin, jolloin kaikki kansallisen lainsäädännön mukaisesti liikkeeseen lasketut joukkolainat ovat niin sanottua premium-luokkaa. Tästä syystä ei ole tarvetta panna täytäntöön direktiivin 19 artiklan 1 kohdan mukaista nimikettä eurooppalainen katettu joukkolaina.
38 §. Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva raportointi. Pykälässä säädettäisiin katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 21 artiklan edellyttämistä liikkeeseenlaskijan raportointivelvollisuuksista valvontaviranomaiselle. Mainitun artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on edellytettävä, että liikkeeseenlaskijat raportoivat valvontaviranomaiselle säännöllisesti katettuihin joukkolainoihin liittyviä tietoja. Raportointitiheydestä, sekä siitä, että valvontaviranomaisella on oltava oikeus saada tiedot myös pyydettäessä, on säädettävä kansallisessa lainsäädännössä. Artiklan 2 kohdassa puolestaan säädetään yksityiskohtaisemmin siitä, minkä tyyppisiä tietoja raportointivelvollisuuden tulee vähintään kattaa. Pykälällä on tarkoitus panna täytäntöön direktiivin edellyttämät vähimmäisvaatimukset sekä säätää lain tasolla tietyistä direktiivin mukaista vähimmäistasoa tarkemmista raportointivelvoitteista sen varmistamiseksi, että kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva raportointi säilyisi vähintään nykyisen kaltaisella tasolla.
Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevien tietojen raportointivelvollisuudessa ei ole tosiasiallisesti kyse uudesta velvoitteesta, eikä pykälän 3 momentissa ehdotettava määräyksenantovaltuus eroa Finanssivalvonnalla jo olemassa olevista toimivaltuuksista. Finanssivalvonnalla on Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n perusteella laajat tiedonsaantioikeudet valvottavalta sekä mainitun pykälän 2 momentin perusteella antaa määräyksiä valvottaville Finanssivalvonnan tehtävien hoitamiseksi tarpeellisten tietojen säännöllisestä toimittamisesta ja toimittamistavasta. Mainitun säännöksen nojalla Finanssivalvonta on antanut kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevaan raportointiin liittyviä määräyksiä ja ohjeita (Määräykset ja ohjeet 7/2012: Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva raportointi). Sanotussa määräys- ja ohjekokoelmassa liikkeeseenlaskijat ovat velvoitettuja raportoimaan katettuihin joukkolainoihin, vakuuksiin, väliluottoihin ja maksuvalmiuteen koskevia tietoja. Raportoitavia tietoja ovat muun muassa liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen kokonaismäärätiedot, ylivakuuden määrä, vakuutena olevien luottosaatavien kassavirtaa kuvaavat tiedot, maksuvelvoitteiden nykyarvoa koskevat tiedot, asuntoluottojen ja liikekiinteistöluottojen luoton suhde vakuuteen (LTV), vakuutena olevien luottosaatavien kappalemäärätiedot ja keskilainamäärätiedot, täytevakuuksia kuvaavat tarkemmat tiedot, vakuusmassan arvonmuutokset, väliluottojen pääomatiedot ja niitä vastaan annetut vakuudet sekä riittävän maksuvalmiuden arvioimiseksi tarvittavat kassavirtatiedot.
Ehdotettu 38 § olisi Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ää täsmentävä säännös sikäli, että siinä määriteltäisiin tarkemmin, mikä olisi valvontaviranomaiselle raportoitavien tietojen vähimmäissisältö. Ehdotetun pykälän estämättä Finanssivalvonnalla olisi edelleen oikeus pyytää valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n perusteella.
Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa säädettäisiin direktiivin 21 artiklan 1 kohdan edellyttämänä säännöllisestä raportoinnista sekä siitä, että pykälässä säädetyt tiedot on annettava säännöllisen raportoinnin ohella Finanssivalvonnan vaatimuksesta. Direktiivin edellyttämä raportointitiheys pantaisiin kansallisesti täytäntöön siten, että säännöllinen raportointi olisi toteutettava neljännesvuosittain. Tämä vastaa sitä raportointitiheyttä, mitä liikkeeseenlaskijoiden on jo voimassa olevien Finanssivalvonnan määräysten perusteella noudatettava.
Mainitun momentin 1—7 kohdissa määriteltäisiin tarkemmin raportointivelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen vähimmäissisällöstä. Momentin 1 kohdan mukaisesti raportoinnin piiriin kuuluisivat liikkeeseen laskettuja katettuja joukkolainoja koskevat tiedot. Tämä edellytys ei sanamuotonsa mukaan tule suoraan direktiivistä, mutta direktiivissä asetettujen velvoitteiden tosiasialliseksi täyttämiseksi sanotut tiedot on raportoitava valvontaviranomaiselle. Lisäksi tähän kategoriaan sisältyviä tietoja kuuluu raportoitavaksi jo Finanssivalvonnan antaman nykyisen määräyksen mukaisesti. Näistä syistä tätä ehdotetaan sisällytettäväksi raportointivelvoitteen piiriin lain tasolla.
Momentin 2 kohdan mukaan raportoinnin piiriin kuuluisivat katepoolia koskevat tiedot sen arvioimiseksi, että katepooli täyttää tässä laissa säädetyt edellytykset. Raportoinnin piiriin kuuluisi siten kaikki tarpeellinen katepoolien sisältöön liittyvä tieto koskien etenkin luottosaatavia sekä niiden sijaan tullutta omaisuutta, täytevakuuksia ja johdannaisia. Finanssivalvonta voisi edellyttää esimerkiksi näiden pääoma- ja volyymitietojen toimittamista. Vastaavia tietoja sisältyy jo voimassa olevien raportointivelvoitteiden piiriin.
Momentin 3 kohdan mukaan raportoinnin piiriin kuuluisivat luottosaatavien vakuuksien arvioimista koskevat tiedot. Tällä tarkoitettaisiin lähinnä asunto- ja liikekiinteistövakuuksien arvostamiseen liittyviä tietoja. Koska katepoolin arvo määräytyisi pitkälti asunto- ja liikekiinteistövakuuksien markkina-arvoon mukaisesti sen sijaan, että arvo laskettaisiin luotonantohetken mukaista vakuusarvon perusteella, myös vakuuksien arvoon liittyvät seikat ehdotetaan sisällytettäväksi raportoinnin piiriin, jotta direktiivin 21 artiklan 2 kohdan a ja d alakohdat voidaan panna tosiasiallisesti täytäntöön. Vastaava raportointivelvoite sisältyy jo voimassa olevaan Finanssivalvonnan määräykseen.
Momentin 4 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan olisi raportoitava tarpeelliset tiedot sen arvioimiseksi, että katetun joukkolainan vakuudet ja vakuuksiksi rinnastetut erät on merkitty joukkolainarekisteriin 5 luvussa säädetyllä tavalla. Tällä kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 21 artiklan 2 kohdan b alakohta.
Momentin 5 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan olisi raportoitava vakuusvaatimuksia ja vakuuksien kokonaismäärää koskevat tiedot. Tällä kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 21 artiklan 2 kohdan d alakohta.
Momentin 6 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan olisi raportoitava tiedot maksuvalmiusvaatimuksen täyttämisestä. Tällä kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 21 artiklan 2 kohdan e alakohta.
Momentin 7 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan olisi raportoitava tiedot katetun joukkolainan erääntymisajankohdan lykkäämiseen liittyvistä sopimusehdoista. Tällä kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 21 artiklan 2 kohdan f alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnalle annettavasta määräyksenantovaltuudesta raportoinnin tarkemman tietosisällön ja raportoinnin toteuttamistavan suhteen. Ottaen huomioon, että luottolaitosraportoinnissa on kyse teknisesti monimutkaisesta ja erityisasiantuntemusta vaativasta aihealueesta, on tarkoituksenmukaista delegoida tarkempien määräysten antaminen asianomaiselle valvontaviranomaiselle.
Ehdotetussa pykälässä säädetyt raportointivelvollisuudet niin säännöllisen kuin vaadittaessa tapahtuvan raportoinnin suhteen koskisivat liikkeeseenlaskijaa riippumatta mahdollisesta konkurssimenettelystä, selvitystilasta tai kriisinratkaisumenettelystä. Näiden suhteen ei säädettäisi poikkeuksista. Näin ollen direktiivin 21 artiklan 3 kohdassa säädetty edellytys täyttyy kansallisessa lainsäädännössä ilman tätä koskevaa nimenomaista erityissäännöstäkin.
9 luku Konkurssi, selvitystila ja kriisinratkaisu
39 §. Katetun joukkolainan ja johdannaisten asema konkurssissa. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöllisesti voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 25 §:n 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvää periaatetta siitä, että konkurssista ei automaattisesti seuraa katettuun joukkolainaan perustuvan saatavan erääntyminen, vaan joukkolaina erääntyy siihen sovellettavien sopimusehtojen mukaisesti konkurssista riippumatta. Kyseessä olisi poikkeus konkurssilain 3 luvun 8 §:ään sisältyvästä pääsäännöstä saatavien katsomisesta erääntyneeksi konkurssiin asettamisen hetkellä. Mainittu konkurssilakiin (120/2004) sisältyvä pääsääntö ei tule sovellettavaksi, jos muussa laissa toisin säädetään (HE 26/2003 vp, s. 57). Momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että vastaava periaate koskee myös katetun joukkolainan riskien suojaamiseksi tarvittavia johdannaissopimuksia, joihin liittyviin sopimuksiin on 26 §:n 2 momentin mukaisesti sisällytettävä tätä koskeva ehto. Katetut joukkolainat ja johdannaiset eivät eräänny automaattisesti liikkeeseenlaskijaan tai väliluoton velalliseen kohdistuvien kriisinratkaisumenettelyiden alkamishetkellä, koska tällaisesta erääntymisestä ei ole muualla lainsäädännössä säädetty. Näin ollen kriisinratkaisumenettelyn alkamisesta seuraavan automaattisen erääntymisen kiellosta ei ole tarpeen säätää erikseen. Pykälällä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 5 artikla ja johdannaisiin liittyen 11 artiklan 1 kohdan d alakohta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 25 §:n 1 momentin viimeistä virkettä vastaavalla tavalla, että katettuun joukkolainaan perustuvan saatavan valvontaan sovelletaan konkurssilain 12 luvun 17 §:ää. Vaikka katettuun joukkolainaan tai siihen liittyvään johdannaiseen perustuvaa saatavaa ei katsottaisikaan erääntyneeksi konkurssin johdosta edellä 1 momentin perusteella, saatavat on tästä huolimatta valvottava konkurssilaissa säädetyllä tavalla.
40 §. Asiamiehen asettaminen. Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 20 artiklan 2—4 kohdassa säädetään jäsenvaltiokohtaisesta optiosta erityisen hallinnonhoitajan asettamisesta joukkolainanhaltijoiden etujen turvaamiseksi. Tämä jäsenvaltiokohtainen optio ehdotetaan otettavaksi käyttöön siten, että asiamiestä koskevat säännökset vastaisivat pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 6 lukuun sisältyviä säännöksiä asiamiehestä. Direktiivin tarkoittamasta erityisestä hallinnonhoitajasta käytettäisiin termiä asiamies voimassa olevaa kiinnitysluottopankkilakia vastaavalla tavalla. Asiamiestä koskevat säännökset eriytettäisiin säännösten uudessa laissa omaksi kokonaisuudekseen säännösten selkeyttämiseksi, kun ne voimassa olevassa kiinnitysluottopankkilaissa on sisällytetty muihin konkurssia ja selvitystilaa koskeviin säännöksiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa kiinnitysluottopankkilain 26 §:n 1 momenttia ja 28 §:n 1 momenttia vastaavasti, että Finanssivalvonnan tulee asettaa asiamies viipymättä sen jälkeen, kun liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallisena oleva luottolaitos on asetettu konkurssiin tai selvitystilaan. Direktiivin 20 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat lainsäädännössään edellyttää, että valvontaviranomainen hyväksyy asiamiehen nimittämisen tai erottamisen. Säännöksen mukaan Finanssivalvonnan tulee aina ryhtyä toimiin asiamiehen asettamiseksi, kun liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallinen on asetettu selvitystilaan tai konkurssiin. Sanamuotonsa mukaisesti asiamiehen määrääminen ei edellyttäisi liikkeeseenlaskijan tai joukkolainanhaltijoiden hakemusta tietyn henkilön määräämistä asiamieheksi, mutta toisaalta säännös ei estäisi sitä, että joku näistä tahoista ehdottaisi asiamieheksi tiettyä henkilöä. Päätösvalta asiamiehen valintaan liittyen olisi aina Finanssivalvonnalla.
Pykälän 1 momentin mukaan asiamies valvoisi joukkolainanhaltijoiden ja niihin rinnastettavien velkojatahojen, kuten johdannaisvelkojien, etua ja käyttäisi puhevaltaa näiden puolesta. Vaatimus perustuu myös direktiivin 20 artiklan 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että asiamiehen palkkiota, toimivaltuuksia, vastuuta ja kelpoisuutta koskevat Finanssivalvonnasta annetun lain 29 §:n 2—4 momentin säännöksiä asiamiehestä. Asiasisällöllisesti momentti vastaa voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 26 §:n 1 momentin säännöksiä asiamieheen sovellettavista säännöksistä. Voimassa olevasta laista poiketen, ehdotettavassa säännöksessä ei enää säädettäisi asiamiehen kelpoisuusvaatimuksista, vaan viitattaisiin mainittuun Finanssivalvonnasta annetun lain säännökseen, koska asiasisältö on näissä molemmissa säännöksissä sama. Asiamiehellä olisi siten laajat tiedonsaantioikeudet paitsi katepoolin sisällöstä, mutta myös liikkeeseenlaskijasta ja väliluoton velallisesta. Laajat oikeudet ovat perusteltuja siitä syystä, että katettujen joukkolainojen vakuutena olevat katepoolit kytkeytyvät kiinteästi liikkeeseenlaskijan muuhun toimintaan. Asiamiehen palkkiosta päättäisi Finanssivalvonta Finanssivalvonnasta annetun lain 29 §:n 2 momentin perusteella, ja palkkion maksamisvelvollinen olisi liikkeeseenlaskija. Ehdotettavan 20 §:n 1 momentin mukaan palkkioon perustuvan saatavan velkojalla olisi oikeus saada maksu myös katepooliin sisältyvistä vakuuksista. Mikäli Finanssivalvonta maksaisi palkkion liikkeeseenlaskijan puolesta, siirtyisi palkkiosaatava Finanssivalvonnan perittäväksi säilyttäen vastaavan etuoikeuden.
41 §. Asiamiehen tehtävät. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 26 §:n 1 momenttiin sisältyvää säännöstä vastaavasti asiamiehen yleisestä tehtävästä, joka olisi katettujen joukkolainojen vakuutena olevien varojen hoitamisen ja realisoinnin sekä suoritusten maksun valvonta.
Pykälän 2 momentin mukaan asiamies lisäksi hoitaisi vakuuksien hallinnointia ja realisointia yhdessä luottolaitoksen selvitysmiehen tai konkurssipesän pesänhoitajan kanssa. Näistä tehtävistä säädettäisiin tämän luvun jäljemmissä pykälissä. Säännöksillä pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 20 artiklan 3 kohta alakohtineen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti asiamiehen yhteistyövelvoitteesta katettujen joukkolainojen valvontaviranomaisen ja kriisinratkaisuviranomaisen kanssa, samoin kuin tietojen vaihdosta asiamiehen ja viranomaisten välillä.
42 §. Katetun joukkolainan vakuuksien rahaksimuutto. Pykälässä säädettäisiin katetun joukkolainan vakuuksien rahaksimuuttomenettelystä. Ehdotettu 1 momentti koskisi liikkeeseenlaskijan konkurssia tai selvitystilaa ja 2 momentti puolestaan väliluoton velallisena olevan luottolaitoksen konkurssia tai selvitystilaa.
43 §. Katetun joukkolainan ennenaikainen eräännyttäminen ja erääntymisajankohdan lykkääminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 26 §:n 5 momentin ja 28 §:n 2 momentin mukaisesti niistä edellytyksistä, jolloin pesänhoitajalla on asiamiehen vaatimuksesta tai tämän suostumuksella oikeus eräännyttää katettu joukkolaina ja myydä joukkolainan vakuutena olevat omaisuuserät. Pykälää kuitenkin laajennettaisiin siten, että oikeus joukkolainan ennenaikaiseen eräännyttämiseen ja vakuuksien realisointiin koskisi liikkeeseenlaskijan konkurssin tai selvitystilan ohella myös väliluoton velallisen selvitystilaa ja konkurssia sekä siten, että tämä oikeus koskisi myös katettuun joukkolainaan liittyviä väliluottoja. Muutos siten laajentaisi oikeutta katetun joukkolainan ennenaikaiseen eräännyttämiseen väliluoton velallisen konkurssissa ja selvitystilassa. Laajennus on perusteltua sen vuoksi, että katetun joukkolainan takaisinmaksu ja katepoolia koskevien vaatimusten täyttäminen voi olla väliluottotoimintamallissa hyvin riippuvainen jopa yksittäisen väliluoton velallisena olevan luottolaitoksen toiminnasta. Väliluoton eräännyttämisoikeus on tarpeen sisällyttää mukaan lakiin, koska katetun joukkolainan takaisinmaksu on käytännössä riippuvainen väliluottojen takaisinmaksusta. Säännöksen soveltamisen kannalta on korostettava, että oikeus eräännyttää katettu joukkolaina ennenaikaisesti koskee vain ja ainoastaan sellaisia tilanteita, joissa vakuuksien kokonaismäärää koskevia vaatimuksia ei voida täyttää. Mikäli katetun joukkolainan vakuutena oleva katepooli täyttää nämä vaatimukset konkurssista tai selvitystilasta huolimatta, oikeutta ennenaikaiseen eräännyttämiseen ei ole.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pesänhoitajan, selvitysmiehen ja asiamiehen tehtävistä katetun joukkolainan erääntymisajankohdan lykkäämisen osalta. Erääntymisajankohdan lykkääminen selvitystilassa tai konkurssissa voisi tulla kyseeseen erityisesti, jos katepooliin sisältyviä vakuuksia on muutettava rahaksi ennen kuin katettu joukkolaina voidaan maksaa takaisin joukkolainanhaltijoille.
44 §. Sopimusjärjestelyt ja maksuvalmiusluotto. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 26 §:n 4 momenttia vastaavasta oikeudesta tehdä johdannaisiin liittyviä sopimusjärjestelyjä.
Pykälän 3 momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 26 §:n 4 momentin toista virkettä maksuvalmiusluoton ottamisesta. Mainitun momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin, että maksuvalmiusluoton velkojalla olisi oikeus saada maksu katepooliin sisällytetyistä vakuuksista. Säännös poikkeaisi voimassa olevasta laista siten, että maksuvalmiusluotto ei olisi enää katettujen joukkolainojen ja johdannaisten kanssa yhtäläisellä etuoikeudella katepooliin sisältyvistä vakuuksista, vaan maksuetuoikeus olisi vasta näiden saatavien jälkeen. Muutos perustuu katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, joka edellyttää, että joukkolainanhaltijoiden ja johdannaisvelkojien saatavien tulee olla katepooliin sisältyvistä vakuuksista parhaalla etuoikeudella.
45 §. Vakuuksien luovuttaminen konkurssissa ja selvitystilassa. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 27 §:n 1 momenttia. Sanamuotonsa mukaisesti pykälä koskee kaikkia konkurssitilanteita, mistä syystä laissa ei ole tarpeen nimenomaisesti mainita voimassa olevan lain 27 §:n 3 momenttia vastaavasti siitä, että pykälää sovelletaan myös väliluoton velallisen konkurssiin, koska tämä asiasisällöllisesti sisältyy jo pykälätekstiin.
Säännös eroaisi voimassa olevasta laista myös siten, että se koskisi konkurssin ohella selvitystilaa. Soveltamisalaa on perusteltua laajentaa selvitystilamenettelyihin sen vuoksi, että selvitystila liittyy luottolaitoksen toiminnan alasajoon. Tähän tyypillisesti liittyy se, että selvitystilassa oleva luottolaitos ei enää harjoita luotonantotoimintaa samassa laajuudessa kuin ennen selvitystilaa, mikä vähentää luottolaitoksen mahdollisuuksia täydentää katepoolia selvitystilan aikana. Tästä syystä liikkeeseenlaskijan tai väliluoton velallisen selvitystilan aikana tapahtuvan vakuuksien vapauttamisen edellytyksenä olisi, että katepoolin arvo merkittävästi ylittää vähimmäisarvon ja on ilmeistä, että luovutettava vakuus ei ole tarpeen katettuihin joukkolainoihin liittyvien velvoitteiden täyttämiseksi. Vakuuksien vapauttamista koskeva kynnys olisi siten korkeammalla kuin luottolaitoksen normaalin toiminnan aikana tapahtuvassa poolituksessa.
10 luku Seuraamukset
46 §. Seuraamusmaksu. Pykälässä säädettäisiin kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevien säännösten rikkomiseen liittyvästä seuraamusmaksusta. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei säädetä kiinnitysluottopankkitoimintaan liittyvistä hallinnollisista sanktioista. Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 22 ja 23 artiklojen mukaan jäsenvaltioiden on sisällytettävä lainsäädäntöönsä direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon edellyttämät hallinnolliset sanktiot – mukaan lukien rahalliset sanktiot – siten, että 23 artiklassa tarkemmin sanktioiduksi määritellyt tilanteet tulevat asianmukaisten sanktiosäännösten soveltamisen piiriin. Ehdotettu seuraamusmaksua koskeva säännös perustuu direktiivin edellyttämään tehokkaaseen täytäntöönpanoon. Seuraamusmaksusta säätäminen on perusteltua myös kiinnitysluottopankkitoiminnan keskeisen ja mittavan taloudellisen merkityksen vuoksi. Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevien säännösten rikkominen tai laiminlyönti voivat aiheuttaa mittavaakin vahinkoa.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan c alakohta edellyttää, että jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista sen varalta, että direktiivissä tarkoitettuja katettuja joukkolainoja laskettaisiin liikkeeseen ilman direktiivin tarkoittamaa lupaa. Tässä esityksessä ehdotetaan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku sisällytettäväksi talletuspankeille ja luottoyhteisöille sallituksi liiketoiminnaksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:n muutoksella. Muutoksen myötä katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku olisi sallittua ehdotetussa laissa kiinnitysluottopankeista ja katetuista joukkolainoista säädettynä kiinnitysluottopankkitoimintana ja erillisen kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttavan luvan puitteissa. Ehdotetun muutoksen johdosta katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku ilman direktiivin mukaista lupaa olisi luonteeltaan luottolaitokselle sallitun liiketoiminnan rikkomista. Tähän liittyvinä seuraamuksina tulisivat kyseeseen joko seuraamusmaksu luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 luvun 1 §:n perusteella tai luottolaitosrikos mainitun lain 21 luvun 2 §:n perusteella. Luottolaitostoiminnasta annetussa laissa säädettyjen seuraamusmaksun ja luottolaitosrikoksen välistä suhdetta on tarkemmin selostettu luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 luvun 1 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 39/2014 vp, s. 84–85). Mainittu direktiivin kohta tulee siten saatetuksi kansallisesti voimaan tässä kappaleessa selostetulla tavalla.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksun määräämisen perusteena olisi sanojen ”kiinnitysluottopankki” tai ”hypoteekkipankki” käyttäminen ehdotetun 7 §:n vastaisesti joko toiminimenä tai muutoin toiminnassa. Kyseessä olisi kansalliseen sääntelyyn perustuva sanktioperuste. Ehdotettua säännöstä voi kuitenkin pitää perusteltuna luottolaitossääntelyn yhdenmukaisuuden vuoksi siksi, että myös ”pankki”-sanan oikeudenvastainen käyttö on säädetty seuraamusmaksun perusteeksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan.
Momentin 2 kohdan mukaan 10 §:ssä asetettujen vakuuskriteerien rikkominen tai laiminlyönti voisi olla seuraamusmaksun perusteena. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos katetun joukkolainan vakuutena käytettäisiin muita kuin tässä laissa säädettyjä vakuuksia tai vakuuden asettaa muu kuin liikkeeseenlaskija tai väliluoton velallisena oleva luottolaitos. Tällä kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan f alakohdan edellyttämä peruste hallinnolliselle seuraamukselle.
Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksun perusteena voisi olla 22 §:ssä säädettyjen katepoolin koostumusta koskevien edellytysten rikkominen tai laiminlyönti. Seuraamusmaksu voitaisiin esimerkiksi, kun liikkeeseenlaskija sisällyttää katepooliin enemmän liikekiinteistöluottoja kuin se on mainitun säännöksen tai katetun joukkolainan sopimusehtojen mukaan siihen oikeutettu. Seuraamusmaksun perusteena voisi olla myös, että täytevakuuksien määrä ylittyy 24 §:ssä säädetystä enimmäisosuudesta. Ehdotetulla kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan j alakohdan edellyttämä peruste hallinnolliselle seuraamukselle.
Momentin 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä sallittuja johdannaissopimuksia koskevan 26 §:n säännöksen tai sen nojalla annetun Finanssivalvonnan määräyksen rikkomisesta. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä esimerkiksi, jos kiinnitysluottopankkitoiminnassa käytetään johdannaista muuhun tarkoitukseen kuin riskeiltä suojautumiseen. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan k alakohta.
Momentin 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos liikkeeseenlaskija laiminlyö 5 luvussa säädetyn velvollisuuden merkitä katetun joukkolainan vakuudet joukkolainarekisteriin tai luvun muita säännöksiä joukkolainarekisterin ylläpidosta. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan l alakohta.
Momentin 6 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos liikkeeseenlaskija laiminlyö 17 §:ssä säädetyn velvollisuuden luottosaatavien vakuuskelpoisuuden varmistamisesta, kun tämä hankkii luottosaatavan katetun joukkolainan vakuustarkoituksiin joko luottoportfoliokaupalla tai siten, että väliluoton velallisena oleva luottolaitos asettaa vakuuden liikkeeseenlaskijan puolesta. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan i alakohta.
Momentin 7 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä katepoolin maksuvalmiusvaatimusta koskevan 31 §:n rikkomisesta. Kohtaa sovellettaessa on erityisesti huomioitava, että jos katettu joukkolaina sisältää 32 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävän sopimusehdon joukkolainan erääntymisajankohdan lykkäämisestä, maksuvalmiusvaatimus lasketaan vasta joukkolainan erääntymisen takarajasta, joka on oltava mainittuna katetun joukkolainan sopimusehdoissa. Ellei ehto täytä 32 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, 31 §:n mukainen 180 päivän maksuvalmiusvaatimus on laskettava joukkolainan normaalista eräpäivästä. Ehdotetulla kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan n alakohta.
Momentin 8 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos liikkeeseenlaskija rikkoo 32 §:n mukaista säännöstä katetun joukkolainan erääntymisajankohdan lykkäämisestä. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä huolimatta siitä, että 32 §:n vastainen sopimusehto on tehoton. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohdan o alakohta.
Momentin 9 kohdan mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä ehdotetun 37 §:n mukaisen nimikkeen käytöstä säännöksen vastaisella tavalla. Katettuja joukkolainoja koskeva direktiivi ei sisällä velvoitetta sanktioida mainitusta asiasta, vaan ehdotettu kohta olisi kansallinen lisäys. Tätä voidaan kuitenkin kokonaisuutena pitää tarkoituksenmukaisena direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon näkökulmasta. Ehdotusta puoltaa myös se, että ”talletus”-sanan oikeudenvastainen käyttö markkinoinnissa on luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 luvun 1 §:n mukaan säädetty seuraamusmaksun määräämisen perusteeksi. Katetun joukkolainan nimikkeen oikeudenvastaisen käytön voidaan katsoa rinnastuvan saman tyyppiseksi toiminnaksi, jolloin sen asettaminen seuraamusmaksun perusteeksi on sääntelyn yhdenmukaisuuden kannalta perusteltua.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan d alakohta sisältyisi asiasisällöllisesti pykälän 1 momentin 5 kohtaan. Mainittu d alakohta edellyttää hallinnollisia seuraamuksia, jos direktiivissä tarkemmin kuvattua rinnakkaista vaadeoikeutta (dual recourse) koskevat edellytykset eivät täyty. Nämä sisältyisivät asiasisällöllisesti ehdotettuun 5 kohtaan, jossa seuraamusmaksun perusteeksi asetetaan joukkolainarekisterin ylläpitoa ja vakuuksien sinne merkitsemistä koskevat laiminlyönnit. Perustettaessa vakuusoikeus katepooliin joukkolainarekisterimerkinnöin syntyy vastaavasti myös direktiivin edellyttämä rinnakkainen vaadeoikeus. Ellei tätä toimenpidettä toteuteta, jää myös rinnakkainen vaadeoikeus syntymättä.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan e alakohta konkurssioikeudellisen erillisyyden laiminlyönnistä ei edellyttäisi myöskään nimenomaista säännöstä. Katettuun joukkolainaan tai riskien suojaamiseksi tehtyihin johdannaissopimuksiin ei ehdotetun 39 §:n mukaan sovelleta konkurssilain mukaista automaattista erääntymistä, jolloin konkurssioikeudellisen erillisyyden varmistaminen ei ole liikkeeseenlaskijan toimenpiteistä riippuvainen, vaan tämä syntyy suoraan lain nojalla.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat olla säätämättä hallinnollisista seuraamuksista siltä osin kuin niistä on säädetty rikosoikeudellinen seuraamus. Osa ehdotettavista seuraamusmaksun määräämisen perusteena olevista teoista on kriminalisoitu kiinnitysluottopankkirikoksena myös voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain mukaan. Koska kiinnitysluottopankkirikosta koskevaa säännöstä voidaan soveltaa ainoastaan luonnolliseen henkilöön eikä oikeushenkilöön, mainitun jäsenvaltio-option käyttäminen olisi perusteltua vain, jos kiinnitysluottopankkirikosta koskevaa säännöstä laajennettaisiin siten, että rangaistavaksi säädetyistä teoista voitaisiin tuomita myös oikeushenkilö. Tässä esityksessä ei ehdoteta kiinnitysluottopankkirikokseen liittyvän rangaistavuuden laajentamista oikeushenkilöön. Vastaavasti kiinnitysluottopankkirikoksena rangaistavien tekojen dekriminalisointia ei ehdoteta 48 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin mainituista syistä.
47 §. Hallinnollisten seuraamusten määrääminen, julkistaminen ja täytäntöönpano. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annetun lain 4 lukuun, jossa säädettäisiin hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa.
Viittaussäännöksellä myös pannaan täytäntöön katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 23 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 24 artiklan mukaiset velvoitteet rikkomusten julkistamisesta. Seuraamusmaksun sijasta voitaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 42 §:n 2 momentin perusteella antaa julkinen varoitus, jos virheellistä menettelyä on pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä on muutoin pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Seuraamusten julkistamiseen sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 43 §:ää.
48 §. Kiinnitysluottopankkirikos. Pykälä vastaisi keskeisiltä osin voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 32 §:n säännöstä kiinnitysluottopankkirikoksesta. Rikosoikeudellisen rangaistussäännöksen sisällyttäminen myös ehdotettavaan lakiin perustuu siihen, että kiinnitysluottopankkirikoksena kriminalisoidut teot voivat aiheuttaa laajamittaista taloudellista vahinkoa rahoitusmarkkinoiden muille toimijoille ja huomattavasti heikentää luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan kokonaisuudessaan. Rahoitusmarkkinoiden toimintaa kohtaan koettava luottamus on erityisen tärkeää katettujen joukkolainojen kannalta, sillä ne ovat keskeinen varainhankintaväline suomalaisille luottolaitoksille ja suomalaiset luottolaitokset ovat verrattain riippuvaisia markkinavarainhankinnasta verrattuna tyypillisiin eurooppalaisiin luottolaitoksiin. Siten kriminalisoidut teot eivät ainoastaan ole omiaan aiheuttamaan vahinkoa katettuihin joukkolainoihin sijoittaneille, vaan yleisen luottamuksen mahdollisen heikentymisen johdosta myös muille katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoille. Luottamuksen heikentyminen voi näkyä varainhankintakustannusten nousuna tai instrumenttien kysynnän heikentymisenä taikka tyrehtymisenä.
Ehdotuksessa on edelleen poikettu rikosoikeuden kokonaisuudistuksen yhteydessä noudatetusta keskittämisperiaatteesta, joka edellyttää vankeusuhkaisten rikosten siirtämistä rikoslakiin. Kiinnitysluottopankkirikosta koskevan säännöksen sisällyttämistä ehdotettuun kiinnitysluottopankeista ja katetuista joukkolainoista annettuun lakiin on säännösten luonteen ja varsin rajatun kohderyhmän vuoksi pidetty tarkoituksenmukaisempana.
Sekä voimassa olevaan lakiin sisältyvä että ehdotettava säännös edellyttäisivät syyksiluettavuudelta tahallisuutta. Ainoastaan tahallisten tekojen kriminalisointi on perusteltua siitä syystä, että puheena olevassa lakiehdotuksessa ehdotetaan voimassa olevaan lakiin nähden uusia ja kattavampia hallinnollisia seuraamuksia, joiden käyttöönotto on osaltansa myös edellytys katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin tehokkaaksi täytäntöönpanoksi.
Ehdotettavassa kiinnitysluottopankkirikosta koskevassa säännöksessä ei enää voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 32 §:n 1 momentin 1 kohdan tavoin säädettäisi kriminalisoiduksi kiinnitysluottopankkitoiminnan harjoittamista ilman lupaa. Koska tässä esityksessä ehdotetaan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku sisällytettäväksi talletuspankille ja luottoyhteisölle sallituksi liiketoiminnaksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 2 §:ään ehdotettavalla muutoksella, kiinnitysluottopankkitoiminnan harjoittaminen luvatta olisi jatkossa kriminalisoitu luottolaitosrikoksena luottolaitostoiminnasta annetun lain 21 luvun 2 §:n perusteella. Siten luottolaitosten liiketoiminnan sallittuisuutta koskevien säännösten muutosten johdosta luvattoman kiinnitysluottopankkitoiminnan harjoittamisen kriminalisointi kiinnitysluottopankkirikoksena ei ole enää tarkoituksenmukaista.
Pykälän 1 momentin1 kohdan mukaan kriminalisoitaisiin sanojen ”kiinnitysluottopankki” tai ”hypoteekkipankki” käyttäminen joko toiminimenä tai muutoin toimintaa osoittavana sanana. Kohta vastaa nykyisen kiinnitysluottopankkilain 32 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä, kuitenkin sillä poikkeuksella, että myös sanan ”hypoteekkipankki” oikeudenvastainen käyttäminen täyttäisi kiinnitysluottopankkirikoksen tunnusmerkistön. Muutos perustuu siihen, että ehdotetussa 7 §:ssä rajoitettaisiin myös sanan ”hypoteekkipankki” käyttämistä toiminimenä tai toimintaa kuvaavana nimenä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan nimitysten eurooppalainen katettu joukkolaina tai eurooppalainen katettu joukkolaina (premium) -nimitysten, näiden käännösten tai näihin sekoitettavissa olevien nimikkeiden oikeudenvastainen käyttö olisi niin ikään kriminalisoitu.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan kriminalisoitaisiin katetun joukkolainan liikkeeseenlasku tahallaan noudattamatta keskeisiä katetun joukkolainan vakuuksien asettamiseen, arviointiin ja koostumukseen liittyviä säännöksiä. Voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 32 §:n 1 momentin 3 kohdasta ehdotettava säännös eroaisi siten, että myös katepoolin koostumukselle ja koko katepoolin arvon laskennalle asetettujen edellytysten tahallinen rikkominen kriminalisoitaisiin. Kiinnitysluottopankkirikoksen tunnusmerkistön täyttäisi esimerkiksi, jos liikkeeseenlaskija laskee liikkeelle katetun joukkolainan ilman, että tällä on menetelmiä luottosaatavien reaalivakuuksien arvonseurannalle tai liikkeeseenlaskija toteuttaa liikkeeseenlaskun tietäen vakuudet arvostetun lain vastaisesti. Rikoksen tunnusmerkistö täyttyisi myös, jos liikkeeseenlaskija sisällyttää katepooliin liikekiinteistöluottoja laissa sallitun tai joukkolainan sopimusehtojen mukaisen enimmäismäärän yli, taikka jos liikkeeseenlaskija laskee liikkeelle katetun joukkolainan asettamatta sille lain mukaista katepoolia.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan kriminalisoitaisiin väärän merkinnän tekeminen joukkolainarekisteriin, tai merkinnän tekemisen tai poistamisen laiminlyönti. Kohta vastaisi voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 32 §:n 1 momentin 4 kohtaa kuitenkin sillä poikkeuksella, että myös merkinnän poistamisen tahallinen laiminlyönti olisi nimenomaisesti kriminalisoitu. Joukkolainarekisterin ylläpitoon liittyvät tahalliset puutteellisuudet ja virheellisyydet on perusteltua kriminalisoida edelleenkin siitä syystä, että joukkolainarekisteriin merkitsemisellä perustetaan vakuusoikeus joukkolainanhaltijoiden hyväksi sekä seurataan vakuuksien riittävyyttä ja vakuuksien laatua. Ehdotetun kohdan mukaisesti kiinnitysluottopankkirikoksen tunnusmerkistön täyttäisi esimerkiksi luottosaatavia tai täytevakuuksia koskevan merkinnän tekeminen, kun liikkeeseenlaskijalla ei ole tällaisia saatavia tai instrumentteja lainkaan asettaa vakuudeksi, tai että luottosaatavasta tai täytevakuudesta tehdään kyseisen instrumentin ominaisuuksiin nähden virheellinen merkintä. Merkinnän tekemisen laiminlyönnillä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että vakuutena olevan luottosaatavan alentunutta pääomaa tai vakuusarvon muutosta ei merkittäisi rekisteriin. Merkinnän poistamisen laiminlyönti olisi kyseessä, kun luottosaatavaa, täytevakuutta tai vakuuteen rinnastettavaa instrumenttia ei poistettaisi joukkolainarekisteristä siinä tapauksessa, kun instrumentti ei enää tämän lain säännösten mukaisesti olisi kelpoinen joukkolainan vakuudeksi. Kyseessä ei olisi päällekkäinen rangaistussäännös rikoslain 16 luvun 7 §:n mukaisen rekisterimerkintärikoksen kanssa, koska sanottu rikoslain säännös koskee väärän merkinnän tekemistä viranomaisrekisteriin, kun taas joukkolainarekisterissä on kyse luottolaitoksen, eli yksityisen tahon, ylläpitämästä rekisteristä.
Kyseessä ei olisi päällekkäinen säännös ehdotetussa 46 §:ssä säädettävään seuraamusmaksusäännökseen nähden. Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §, jota sovelletaan seuraamusmaksun määräämiseen, sisältää oikeusohjeet kaksoisrangaistavuuden poistamiseksi niissä tilanteissa, kun samoista teoista on säädetty sekä hallinnollinen sanktio että rikosoikeudellinen seuraamus.
11 luku Erinäiset säännökset
49 §. Sulautuminen, jakautuminen ja liiketoiminnan luovutus. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevan kiinnitysluottopankkilain 9 §:ää, jossa säädetään erillistä kiinnitysluottopankkia koskevista yritysjärjestelyistä. Yritysjärjestelyjä koskevaa sääntelyä ehdotetaan kuitenkin voimassa olevaan lakiin nähden tarkennettavaksi siten, että säännös huomioisi paremmin erilaiset yritysjärjestelymahdollisuudet ja uudistuvan kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevan lupasääntelyn. Säännöstä ehdotetaan myös laajennettavaksi koskevaksi sellaisia yritysjärjestelyitä, joissa osallisena on kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittava muu luottolaitos.
Ehdotetussa 1 momentissa tarkennettaisiin, että puheena oleva säännös olisi luottolaitostoiminnan eri yritysmuotoja koskevaan lainsäädäntöön nähden erityissäännös. Ehdotettuja kiinnitysluottopankkitoimintaan liittyviä erityissäännöksiä sovellettaisiin momentin mukaan ainoastaan silloin, kun yritysjärjestely koskee kiinnitysluottopankkitoiminnan siirtämistä toiseen luottolaitokseen. Jos kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittava luottolaitos toteuttaa esimerkiksi osittaisjakautumisen tai liiketoiminnan luovutuksen, jossa jakautumisen tai liiketoimintasiirron kohteena ei ole kiinnitysluottopankkitoiminta, ehdotettu säännös ei soveltuisi.
Ehdotetun 2 momentin mukaan kiinnitysluottopankkitoiminnan vastaanottavan yhteisön olisi oltava kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttavan luvan saanut luottolaitos tai sellainen ETA-luottolaitos, jolla olisi oikeus katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin täytäntöönpanosääntelyn nojalla. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että jo liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen viranomaisvalvonta ja toimintaa koskevan sääntelyn taso, ja sitä kautta sijoittajansuoja, ei heikkenisi toteutettavan yritysjärjestelyn myötä. Jos yritysjärjestelyssä siirretään varoja ja velkoja useammalle eri yhteisölle, momenttia sovellettaisiin ainoastaan siihen vastaanottavaan yhteisöön, jonne kiinnitysluottopankkitoimintaa on määrä siirtää.
Ehdotettujen 3 ja 4 momentin mukaan yritysjärjestely voitaisiin toteuttaa myös huolimatta siitä, että vastaanottavalla tai yritysjärjestelyn yhteydessä perustettavalla luottolaitoksella ei ole kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttavaa lupaa. Tällöin sulautumis-, jakautumis- tai luovutussuunnitelmaan olisi liitettävä kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupahakemus. Yritysjärjestelyä ei kuitenkaan saisi rekisteröidä ennen kuin kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttava lupa on myönnetty.
12 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
50 §. Voimaantulo. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan 8.7.2022, joka on katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin täytäntöönpanolainsäädännön soveltamisen takaraja. Direktiivi kuitenkin sallisi tätä aikaisemmankin voimaantulon tai soveltamisen, mutta tämä ratkaisu ei käytännössä ole perusteltua ottaen huomioon, että katettuja joukkolainoja koskevaan sääntelykokonaisuuteen liittyvät EU:n vakavaraisuusasetuksen muutokset tulevat voimaan vasta 8.7.2022.
51 §. Säännösten soveltaminen ennen tämän lain voimaantuloa liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkovelkakirjalainoihin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että ennen lain voimaantuloa liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin sovelletaan liikkeeseenlaskuhetkellä voimassa olleita säännöksiä, erityisesti ehdotettavalla lailla kumottavan kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetun lain säännöksiä. Katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin 30 artikla edellyttää, että tarkemmin kyseisessä artiklassa viitattuja artikloja ei sovelleta ennen 8.7.2022 liikkeeseen laskettuihin, kansalliseen lainsäädäntöön perustuviin katettuihin joukkolainoihin. Tarkoituksena on, että katettuja joukkolainoja koskevan direktiivin täytäntöönpanon ja kansallisen täytäntöönpanosääntelyn voimaantulon jälkeiset katetut joukkolainat selkeästi erottuisivat ennen lain voimaantuloa liikkeeseen lasketuista katetuista joukkolainoista, sillä näihin ei sovelleta harmonisoidussa lainsäädännöllisessä viitekehyksessä asetettuja säännöksiä takautuvasti. Ehdotettu momentti ei kuitenkaan estäisi sitä, että ehdotettavaa lakia sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin, jos katetun joukkolainan sopimusehdot mahdollistavat lainaehtojen mukauttamisen lainmuutoksia vastaavalla tavalla. Lainsäädäntömuutosten vaikutus jo liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin riippuu käytettyjen sopimusehtojen sisällöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä että katettujen joukkolainojen valvontaa koskevan 9 §:n 1—3 momenttia, säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskevaa 36 §:ää ja viranomaisraportointia koskevaa 38 §:ää sovellettaisiin myös ennen ehdotettavan lain voimaantuloa liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi direktiivin 30 artiklan 2 kohdan mukainen jäsenvaltio-optio jättää ennen lain voimaan tuloa liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen pääomamäärien korotukset uuden lain soveltamisalan ulkopuolelle.
52 §. Lupamenettelyn soveltaminen ennen tämän lain voimaantuloa kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittaneisiin luottolaitoksiin. Pykälässä säädettäisiin kevennetystä lupamenettelystä ennen lain voimaantuloa kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittaneille luottolaitoksille. Koska Finanssivalvonnalla on kiinnitysluottopankkitoiminnan jatkuvan valvonnan vuoksi kattavasti tietoa liikkeeseenlaskijoista, ei näihin toimijoihin ole tarkoituksenmukaista soveltaa luvan myöntämiseen samaa menettelyä kuin täysin uusien hakijoiden kohdalla. Tarkoituksena on, että ehdotettavan uuden lain mukaiset lupaedellytykset tulevat asianmukaisesti arvioiduksi, mutta tarpeetonta hallinnollista taakkaa välttäen niin Finanssivalvonnan kuin luottolaitosten näkökulmasta.
Pykälän 1 momentin mukaan kevennettyä menettelyä sovellettaisiin hakemuksiin, jotka jätetään Finanssivalvonnalle viimeistään 31.3.2022. Ehdotettavan määräajan tarkoituksena on, että Finanssivalvonta ehtii käsitellä lupahakemukset ennen lain voimaantuloa.
Pykälän 2 momentin mukaan hakijan olisi aina toimitettava uusi liiketoimintasuunnitelma. Jo voimassa olevassa valvontakäytännössä Finanssivalvonta on edellyttänyt kiinnitysluottopankkitoimintaa harjoittavia tahoja toimittamaan Finanssivalvonnalle vuosittain liiketoimintasuunnitelman, jonka sisällöstä Finanssivalvonta on antanut ohjeen (Määräykset ja ohjeet 6/2012 Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta, kohta 5.3). Liiketoimintasuunnitelman tulisi kattaa myös ne tiedot, jotka ovat olennaisia nyt ehdotettavan lain soveltamisen kannalta. Lisäksi Finanssivalvonta voisi edellyttää muita tietoja joko siten, että se pyytää liikkeeseenlaskijoita toimittamaan tarkemmat tiedot yksilöllisesti tai sitten antaen ehdotettavan 4 momentin perusteella yleisemmän määräyksen hakemukseen liitettävistä tiedoista ja muista lupamenettelyyn liittyvistä seikoista.
Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan tulisi lähtökohtaisesti myöntää lupa ennen tämän lain voimaantuloa. Ellei Finanssivalvonta kuitenkaan katso hakemusta ja Finanssivalvonnalla jo valmiiksi olevia liikkeeseenlaskijaa koskevia tietoja riittäväksi 8 §:n 2 momentissa säädettyjen lupakriteerien varmentamiseksi, lupaa ei kuitenkaan saa myöntää. Tarkoituksena on, että Finanssivalvonta voisi hyödyntää sillä jo valmiiksi olevaa tietoa kiinnitysluottopankkitoimintaa koskien ja siten joustavoittaa lupamenettelyä.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi määräyksenantovaltuus Finanssivalvonnalle.
53 §. Säännösten soveltaminen ennen tämän lain voimaantuloa toimiluvan saaneisiin kiinnitysluottopankkeihin. Pykälässä säädettäisiin siitä, että aiemmin myönnetty kiinnitysluottopankin toimilupa rinnastuisi tämän lain mukaiseen kiinnitysluottopankin toimilupaan tätä lakia sovellettaessa. Pykälän tarkoituksena on varmistaa, että voimassa olevan kiinnitysluottopankin toimiluvan haltijat eivät tarvitse uutta, tässä laissa säädettyä kiinnitysluottopankin toimilupaa jatkaakseen katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua rajoitettuna luottolaitostoimintana. Näiden on haettava ainoastaan 8 §:ssä tarkoitettu kiinnitysluottopankkitoimintaan oikeuttava lupa.