2.1.1  Suomalainen tutkintojärjestelmä

Suomen koulutusjärjestelmä voidaan jakaa kolmeen koulutusasteeseen: yleissivistävään perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen, johon kuuluvat lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus, sekä korkea-asteen koulutukseen, jota annetaan ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Alemman asteen opinnot ovat edellytyksenä opiskelulle ylemmän asteen koulutuksessa. Kutakin koulutusmuotoa koskevassa lainsäädännössä on säädetty koulutuksen tavoitteista ja tutkinnoista. 

2.1.2  Perusopetus

Yhdeksänvuotisesta perusopetuksesta ja oppivelvollisuudesta säädetään perusopetuslaissa (628/1998) ja -asetuksessa (852/1998). Perusopetuslain 25 §:n mukaan jokainen Suomessa vakinaisesti asuva lapsi on oppivelvollinen. Oppivelvollisuus suoritetaan joko perusopetukseen osallistumalla tai hankkimalla muulla tavoin vastaavat tiedot. Vuosiluokilla 1—6 opetus on pääosin luokanopetusta ja vuosiluokilla 7—9 pääosin aineenopetusta. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna annetaan esiopetusta. 

Perusopetuksen tavoitteena on perusopetuslain 2 §:n mukaan tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Esiopetuksen tavoitteena on parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Tarkemmin opetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aine-ryhmien opetukseen ja oppilaanohjaukseen säädetään perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (422/2012). Opetushallitus päättää perusopetuslain 14 §:n 2 momentin mukaan perusopetuksen eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien, oppilaanohjauksen ja muun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä (opetussuunnitelman perusteet). 

Peruskoulun suorittamisesta ei saa tutkintoa, mutta oppilaitos myöntää perusopetuksen koko oppimäärän suorittaneelle päättötodistuksen. 

Perusopetuslain mukaan järjestetään lisäksi perusopetuksen lisäopetusta. Opetushallitus päättää lisäopetusta koskevat opetussuunnitelman perusteet. Lisäopetus kestää yhden vuoden ja siihen voidaan ottaa opiskelijaksi nuori, joka on saanut perusopetuksen päättötodistuksen samana tai edellisenä vuonna. Lisäopetuksen erityisenä tavoitteena on kehittää nuoren valmiuksia uranvalintaan, parantaa edellytyksiä jatko-opintoihin sekä edistää elämänhallintataitoja. Todistus lisäopetuksen suorittamisesta annetaan opiskelijalle, joka on suorittanut kaikki opinnot hyväksytysti. 

2.1.3  Lukiokoulutus ja ylioppilastutkinto

Lukiolaissa (629/1998) ja -asetuksessa (810/1998) säädetään perusopetuksen oppimäärään perustuvasta lukiokoulutuksesta. Lukiokoulutus on yleissivistävää ja valmistaa ylioppilastutkintoon. 

Lukiokoulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen (942/2014) 3 §:n mukaan koulutus kehittää laaja-alaisesti opiskelijan valmiuksia omaksua, yhdistää ja käyttää tietojaan ja taitojaan sekä soveltaa oppimaansa monipuolisesti myös oppiainerajat ylittävästi. 

Koulutuksen tulee ohjata, innostaa ja luoda edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen sekä parantaa opiskelijan tulevaisuuden hallinta- ja valintataitoja sekä valmiuksia ura- ja elämänsuunnitteluun. 

Lukion oppimäärä on lukiolain 7 §:n mukaan laajuudeltaan kolmivuotinen. Lukion koko oppimäärän suorittaneelle opiskelijalle annetaan päättötodistus. Opetushallitus päättää lukiolain 10 §:n 2 momentin mukaan eri aineiden, aineryhmien ja aihekokonaisuuksien sekä muun lukiolaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä (opetussuunnitelman perusteet). 

Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan valtakunnallinen ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkinnon avulla selvitetään, ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä saavuttaneet riittävän kypsyyden. Ylioppilastutkinnosta säädetään ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005). Ylioppilastutkintolautakunta antaa ylioppilastutkintotodistuksen kokelaalle, joka on laissa säädetyllä tavalla suorittanut ylioppilastutkinnon ja jolle annetaan lukion päättötodistus tai todistus ammatillisen perustutkinnon suorittamisesta, sekä henkilölle, joka on aiemmin suorittanut lukion oppimäärän tai ammatillisen perustutkinnon sekä on laissa säädetyllä tavalla suorittanut ylioppilastutkinnon. 

Lukiokoulutus ei anna opiskelijalle ammatillista pätevyyttä. Lukio tuottaa kuitenkin opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 

2.1.4  Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavat ammatilliset perustutkinnot

Ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista tutkinnoista säädetään laissa ammatillisesta peruskoulutuksesta (630/1998). Lain 5 §:n mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä valmiuksia yrittäjyyteen. Koulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lain 6 §:n mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa tulee ottaa erityisesti huomioon työelämän tarpeet. Koulutusta järjestettäessä tulee olla yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. 

Ammatillisen perustutkinnon suorittaneella on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 4 §:n mukaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osa-alueella. Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. 

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 4 a § 2 momentin nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään ammatillisista perustutkinnoista ja niihin sisältyvistä osaamisaloista (tutkintorakenne). 

Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava ammatillinen perustutkinto sisältää ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 b §:n mukaan ammatillisia tutkinnon osia, yhteisiä tutkinnon osia sekä vapaasti valittavia tutkinnon osia. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin tutkinnon muodostumisesta edellä mainituista tutkinnon osista sekä yhteisten tutkinnon osien laajuudesta ja niihin kuuluvista osa-alueista. 

Ammatillisen perustutkinnon laajuus on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaan 180 osaamispistettä. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voidaan säätää tutkinnon laajuudeksi yli 180 osaamispistettä, jos ammattialaa koskeva säätely sitä edellyttää. Lain 12 §:n 3 momentin mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa vuoden aikana keskimäärin saavutettu osaaminen vastaa 60 osaamispistettä. 

Opetushallitus määrää ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 13 §:n nojalla tutkinnon perusteet kullekin tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle. Tutkinnon perusteissa määrätään tutkintonimikkeet, tutkinnon muodostuminen pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista, tutkinnon osien ja yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden laajuus osaamispisteinä sekä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ja osaamisen arviointi. Tutkinnon perusteissa on määritelty myös elinikäisen oppimisen avaintaidot, joilla tarkoitetaan muun muassa oppimis- ja ongelmanratkaisutaitoja, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä ammattieettistä ja esteettistä osaamista. 

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 e §:n mukaisesti koulutuksen järjestäjä antaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneelle tutkintotodistuksen, kun opiskelija on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Jos opiskelija eroaa kesken tutkinnon suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista tutkinnon osista. Todistus suoritetuista tutkinnon osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 

2.1.5  Näyttötutkintona suoritettavat ammatilliset tutkinnot

Näyttötutkintoina suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista ja niihin valmistavasta koulutuksesta säädetään laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998), jäljempänä aikuiskoulutuslaki. 

Aikuiskoulutuslain 2 §:n mukaan ammatillisen aikuiskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa väestön ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia yrittäjyyteen, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin sekä edistää työllisyyttä ja tukea elinikäistä oppimista. Ammatillisen aikuiskoulutuksen tarkoituksena on lisäksi antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta sekä edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista. Lain 3 §:n mukaan tutkinnoissa ja koulutuksessa tulee ottaa erityisesti huomioon työelämän tarpeet. Näyttötutkintoja tulee suunnitella ja järjestää yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. 

Aikuiskoulutuslain 12 a §:n mukaan näyttötutkintona suoritettavassa ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osa-alueella. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon voi suorittaa ainoastaan näyttötutkintona. Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on perustutkintoa syvempää tai kohdistuu rajatumpiin työtehtäviin. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on syvällistä ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittaminen ilman valmistavaa koulutusta edellyttää työelämässä tai muualla hankittua osaamista. 

Aikuiskoulutuslain 12 b §:n nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään ammatillisista perustutkinnoista ja niiden osaamisaloista sekä ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista (tutkintorakenne). Näyttötutkinnot muodostuvat lain 12 c §:n mukaisesti ammatillisista tutkinnon osista. 

Näyttötutkintojen laajuutta ei määritellä säädöksissä. Säädöksissä ei myöskään määritellä tutkinnon suorittamisen tai valmistavan koulutuksen kestoa, sillä näyttötutkintojen suorittaminen on ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta. 

Opetushallitus määrää aikuiskoulutuslain 13 §:n nojalla kullekin tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle perusteet. Tutkinnon perusteissa määrätään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen osaamisalat, tutkintonimikkeet, tutkinnon muodostuminen pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista sekä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi. 

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopivat, näyttötutkintojärjestelmän laatua valvovat ja näyttötutkintojärjestelmää ja näyttötutkintoja kehittävät aikuiskoulutuslain 7 §:n mukaisesti Opetushallituksen yhteydessä toimivat Opetushallituksen asettamat tutkintotoimikunnat. Lain 7 a §:n mukaan tutkintotoimikunta antaa tutkinnon suorittajalle tutkintotodistuksen, kun tämä on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Lisäksi tutkintotoimikunnan tulee antaa todistus suoritetuista tutkinnon osista pyydettäessä. 

2.1.6  Ammattikorkeakouluissa suoritettavat tutkinnot

Ammattikorkeakoululain (932/2014) 11 §:n 1 momentin mukaan ammattikorkeakoulussa voidaan suorittaa ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulututkinnot ovat korkeakoulututkintoja ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot ylempiä korkeakoulutukintoja. Ammattikorkeakoulussa suoritettavista tutkinnoista, tutkintotavoitteista ja opintojen rakenteesta sekä muista opintojen perusteista säädetään valtioneuvoston asetuksella. 

Ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014) 1 §:n 1 momentin mukaan ammattikorkeakoulututkinnot ovat ammattikorkeakoulun perustutkintoja. Asetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu perus- ja ammattiopintoja, vapaasti valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. Asetuksen 3 §:n ja asetuksen liitteen mukaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen laajuus on tutkinnosta riippuen 180, 210, 240 tai 270 opintopistettä. Yhden lukuvuoden opintojen suorittamiseen keskimäärin vaadittava 1 600 tunnin työpanos vastaa 60 opintopistettä. Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluvan ammattitaitoa edistävän harjoittelun osuus on vähintään 30 opintopistettä. 

Asetuksen 4 §:n mukaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on: 1) laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja -taidot sekä teoreettiset perusteet toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä, 2) valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä, 3) edellytykset oman ammattitaidon kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä 4) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. 

Ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 2 momentin mukaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin kuuluu syventäviä ammattiopintoja, vapaasti valittavia opintoja ja opinnäytetyö. Asetuksen 3 §:n ja asetuksen liitteen mukaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen laajuus on tutkinnosta riippuen 60 tai 90 opintopistettä. 

Asetuksen 5 §:n mukaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on laajat ja syvälliset tiedot sekä tarvittavat teoreettiset tiedot toimia työelämän kehittäjänä vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä, syvällinen kuva omasta ammattialasta, sen asemasta työelämässä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä valmiudet seurata ja eritellä alan tutkimustiedon ja ammattikäytännön kehitystä, valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja jatkuvaan oman ammattitaidon kehittämiseen sekä hyvä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. 

Ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n mukaan ammattikorkeakoulu antaa opiskelijalle hänen suorittamastaan tutkinnosta tutkintotodistuksen. Ammattikorkeakoulu antaa henkilölle, joka on suorittanut ammattikorkeakoulussa tutkinnon tai opintoja, tutkintotodistukseen tai todistukseen erityisesti kansainväliseen käyttöön tarkoitetun liitteen. Liitteessä annetaan riittävät tiedot ammattikorkeakoulusta samoin kuin tutkintotodistuksessa tai todistuksessa tarkoitetuista opinnoista ja opintosuorituksista sekä niiden tasosta ja asemasta koulutusjärjestelmässä. Ammattikorkeakoulu antaa pyynnöstä opiskelijalle todistuksen hänen suorittamistaan opinnoista myös opiskelun kestäessä. 

2.1.7  Yliopistoissa suoritettavat tutkinnot

Yliopistolain (558/2009) 7 §:n mukaan yliopistoissa voidaan suorittaa alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä, taiteellisia ja ammatillisia jatkotutkintoja. Ylempi korkeakoulututkinto suoritetaan alemman korkeakoulututkinnon tai sitä vastaavan koulutuksen jälkeen. Ylempään korkeakoulututkintoon johtava koulutus voidaan järjestää valtioneuvoston asetuksella säädettävillä aloilla myös siten, että koulutukseen ei kuulu alempaa korkeakoulututkintoa, jos se on tarkoituksenmukaista koulutusalaan liittyvien ammatillisten vaatimusten kannalta. Tieteellinen, taiteellinen ja ammatillinen jatkotutkinto suoritetaan ylemmän korkeakoulututkinnon tai sitä tasoltaan vastaavan koulutuksen jälkeen. Yliopistoissa suoritettavista tutkinnoista, tutkintojen tavoitteista, opintojen rakenteesta ja muista opintojen perusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvissa yliopistoissa suoritettavista tutkinnoista säädetään yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004). 

Asetuksen 7 §:n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on: 1) tutkintoon kuuluvien pää- ja sivuaineiden tai niihin rinnastettavien kokonaisuuksien taikka koulutusohjelmaan kuuluvien opintojen perusteiden tuntemus sekä edellytykset alan kehityksen seuraamiseen; 2) valmiudet tieteelliseen ajatteluun ja tieteellisiin työskentelytapoihin tai taiteellisen työn edellyttämät tiedolliset ja taidolliset valmiudet; 3) edellytykset ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen; 4) edellytykset soveltaa hankkimaansa tietoa työelämässä oman alansa tehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä; 5) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Koulutus perustuu tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan sekä alan ammatillisiin käytäntöihin. 

Asetuksen 8 §:n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 180 opintopistettä lukuun ottamatta kuvataiteen kandidaatin tutkintoa, jonka laajuus on 210 opintopistettä. Asetuksen 5 §:n mukaan yhden lukuvuoden opintojen suorittamiseen keskimäärin vaadittava 1 600 tunnin työpanos vastaa 60 opintopistettä. 

Alempaan korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voi kuulua perus- ja aineopintoja, viestintä- ja kieliopintoja, monitieteisiä opintokokonaisuuksia, muita opintoja sekä asiantuntijuutta kehittävää harjoittelua. Farmaseutin tutkinnossa opintoihin kuuluu pakollinen harjoittelu. Tutkintoon sisältyy vähintään kuuden ja enintään kymmenen opinto-pisteen laajuinen opinnäyte. 

Asetuksen 12 §:n mukaan ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on: 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden hyvä tuntemus ja sivuaineiden perusteiden tuntemus taikka koulutusohjelmaan kuuluvien syventävien opintojen hyvä tuntemus; 2) valmiudet tieteellisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen tai edellytykset itsenäiseen ja vaativaan taiteelliseen työhön; 3) valmiudet toimia työelämässä oman alansa vaativissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä; 4) valmiudet tieteelliseen tai taiteelliseen jatkokoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen; 5) hyvä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Koulutus perustuu tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan sekä alan ammatillisiin käytäntöihin. 

Asetuksen 13 §:n mukaan ylempään korkeakoulututkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 120 opintopistettä. Psykologian maisterin, musiikin maisterin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 150 opintopistettä. Eläinlääketieteen lisensiaatin ja lääketieteen lisensiaatin tutkintoihin vaadittavien opintojen laajuus on 180 opintopistettä. Asetuksen 14 §:n mukaan lääketieteellisellä alalla ja hammaslääketieteellisellä alalla yliopisto voi järjestää ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen siten, että koulutukseen ei kuulu erillistä alempaa korkeakoulututkintoa. Tällöin lääketieteen lisensiaatin tutkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 360 opintopistettä ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 330 opintopistettä. 

Ylempään korkeakoulututkintoon voi kuulua perus- ja aineopintoja sekä syventäviä opintoja, viestintä- ja kieliopintoja, monitieteisiä opintokokonaisuuksia, muita opintoja sekä asiantuntijuutta syventävää harjoittelua. Lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnoissa, yhteiskuntatieteellisen alan tutkintoon kuuluvassa sosiaalityön koulutuksessa, proviisorin tutkinnossa sekä psykologian maisterin tutkinnoissa opintoihin kuuluu pakollinen harjoittelu. Ylempään korkeakoulututkintoon sisältyy vähintään 20 ja enintään 40 opintopisteen laajuinen opinnäyte. 

Asetuksen 21 §:n mukaan tieteellisen ja taiteellisen jatkokoulutuksen tavoitteena on että sen suorittanut on: 1) perehtynyt syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen; 2) hankkinut valmiudet soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa; 3) perehtynyt hyvin oman tutkimusalansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin; 4) saavuttanut sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen; 5) saavuttanut riittävän viestintä- ja kielitaidon ja muut valmiudet toimia työelämässä laajoissa ja vaativissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä. 

Taiteiden tohtorin tutkintoon johtavan jatkokoulutuksen tavoitteena voi olla edellä tarkoitettujen tavoitteiden lisäksi, että opiskelija saavuttaa valmiudet luoda itsenäisesti taiteellisen toteuttamisen menetelmiä tai korkeat taiteelliset vaatimukset täyttäviä tuotteita tai suoritteita. 

Taiteiden koulutusalalla muihin kuin taiteiden tohtorin tutkintoon johtavan jatkokoulutuksen tavoitteena voi olla 1 momentissa tarkoitettujen tavoitteiden ohella tai sijasta, että opiskelija saavuttaa valmiudet luoda itsenäisesti taiteellisen toteuttamisen menetelmiä tai korkeat taiteelliset vaatimukset täyttäviä tuotteita tai suoritteita. 

Lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot ovat yliopistojen tieteellisiä ja taiteellisia jatkotutkintoja. Asetuksen 22 §:n mukaan tohtorin tutkinnon suorittamiseksi jatkokoulutukseen otetun opiskelijan tulee suorittaa jatkokoulutuksen opinnot, osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua sekä laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti tai antaa yliopiston määräämät julkiset opin- ja taidonnäytteet. 

Jatkokoulutukseen otettu opiskelija voi suorittaa lisensiaatin tutkinnon, kun hän on suorittanut yliopiston määräämän osan jatkokoulutukseen kuuluvista opinnoista ja tutkintoon mahdollisesti sisältyvän erikoistumiskoulutuksen. Lisensiaatin tutkintoon kuuluu osana lisensiaatintutkimus, jossa opiskelija osoittaa hyvää perehtyneisyyttä tutkimusalaansa sekä valmiutta itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä. Musiikin alalla sekä teatteri- ja tanssialalla lisensiaatin tutkintoon voi kuulua lisensiaatin tutkimuksen sijasta myös julkiset opin- ja taidonnäytteet. 

Erikoiseläinlääkärin tutkinnosta ja oikeudesta toimia erikoiseläinlääkärinä annetun valtioneuvoston asetuksen (275/2000) mukaan henkilö, jolla on oikeus toimia laillistettuna eläinlääkärinä, voi suorittaa erikoiseläinlääkärin tutkinnon. Asetuksen 3 §:n mukaan erikoiseläinlääkärin koulutuksen tavoitteena on perehdyttää eläinlääkäri erikoisalansa tieteelliseen tietoon ja antaa hänelle valmiudet alansa erikoiseläinlääkärin tehtäviin, ammattitaidon ylläpitämiseen ja erikoisalansa kehittämiseen sekä toimimiseen erikoiseläinlääkärinä eläinlääkintähuollossa ja muissa alan erityisosaamista edellyttävissä tehtävissä. Asetuksen 5 §:n mukaan koulutus kestää neljä vuotta. Koulutuksen laajuutta ei ole määritelty opintopisteinä. 

Erikoiseläinlääkärin koulutuksesta poiketen erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin koulutus ei ole tutkintoon johtavaa koulutusta vaan lääketieteen lisensiaatin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeistä ammatillista jatkokoulutusta. Koulutuksesta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön toimialalla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 a §:ssä (1355/2014) ja erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (56/2015). 

Yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 26 §:n mukaan yliopisto antaa opiskelijalle hänen suorittamastaan alemmasta ja ylemmästä korkeakoulututkinnosta sekä jatkokoulutuksena suorittamastaan tutkinnosta tutkintotodistuksen. Yliopisto antaa henkilölle, joka on suorittanut yliopistossa tutkinnon tai opintoja, tutkintotodistukseen tai todistukseen erityisesti kansainväliseen käyttöön tarkoitetun liitteen. Liitteessä annetaan riittävät tiedot yliopistosta samoin kuin tutkintotodistuksessa tai todistuksessa tarkoitetuista opinnoista ja opintosuorituksista sekä niiden tasosta ja asemasta koulutusjärjestelmässä. Yliopisto antaa pyynnöstä opiskelijalle todistuksen tämän suorittamista opinnoista myös opiskelun kestäessä. 

2.1.8  Puolustushallinnon ja Rajavartiolaitoksen tutkinnot

Sotatieteellisiä tutkintoja ovat Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain (1121/2008) 6 §:n mukaan sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot sekä yleisesikuntaupseerin tutkinto ja sotatieteiden tohtorin tutkinto, jotka ovat jatkotutkintoja. Sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot ovat korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) mukaan alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja ja siten rinnastettavissa yliopistoissa suoritettuihin tutkintoihin. Sotatieteellisten tutkintojen tavoitteista ja laajuuksista sekä opintojen rakenteesta ja muista opintojen perusteista säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1124/2008). 

Puolustushallinnon alalla järjestetään runsaasti tutkintojärjestelmän ulkopuolista koulutusta. Puolustusvoimien koulutusjärjestelmä muodostuu palkatun henkilöstön ja asevelvollisten koulutusjärjestelmästä. Puolustusvoimilla ja Rajavartiolaitoksella ei ole ammatillisten tutkintojen anto-oikeutta, minkä vuoksi ammatilliset opinnot luokitellaan täydennyskoulutukseksi. Maanpuolustuskorkeakoulussa järjestetään yliopistollisen tason toimialakohtaista täydennyskoulutusta. Siihen kuuluvat muun muassa ylemmän johdon kurssi, esiupseerikurssi, ylemmän päällystön kurssi ja Maanpuolustuksen opintokokonaisuudet 1 ja 2. 

Aliupseerien sotilasammatillisesta koulutuksesta vastaavat puolustushaarakoulut. Sotilasammatilliset opinnot muodostuvat neljästä opintokokonaisuudesta; perustason opintokokonaisuudesta, yleistason opintokokonaisuudet 1 ja 2 sekä mestaritason opintokokonaisuus. 

Perustasolla toimitaan puolustusvoimien työympäristön vaatimusten ja työyhteisön normien sekä ohjeiden edellyttämällä tavalla tehden tavoitteiden saavuttamiseen liittyviä valintoja omien taitojen ja työnantajan kanssa yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Perustasolla syntyy ymmärrys yksilön toiminnasta osana Puolustusvoimia velvoitteineen, vastuineen ja oikeuksineen. 

Yleistasolla 1 ja 2 käytetään itsenäisesti ja laajasti syntynyttä kokemustietoa ja hyödynnetään asiantuntijatietoa omassa työssä sekä muita koulutettaessa ja ohjatessa. Lisäksi toteutetaan itsenäisesti päivittäistä tehtävää kehityskeskusteluissa määritetyn tavoitteen mukaisesti sekä arvioidaan ja dokumentoidaan tavoitteen mukaista toimintaa jatkuvan arvioinnin periaatteiden mukaisesti. Yleistasolla toimitaan yleistason ammattitehtävissä ja/tai vaativissa ammattitehtävissä ja syvennetään osaamista itsensä kehittämisessä ja sovelletaan osaamista ja kehitetään oman työyhteisön toimintaa. Yleistasolla 2 toimitaan yleistason työnjohto- ja/tai asiantuntijatehtävissä ja kehitetään itseään työtehtävissä. Yleistasolla 2 toteutetaan asiantuntijana, esimiehenä ja eri henkilöstöryhmien kouluttajana kehittymisen periaatteita. Lisäksi sovelletaan osaamista erilaisissa toimintaympäristöissä ja työyksiköissä. 

Mestaritasolla hallitaan oma johtamis- ja kouluttamistapa halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi sekä asetetaan joukon suorituskyvyn mukaisia tavoitteita ja ohjataan joukkoa aktiivisesti tavoitteiden suuntaan toimimalla esimerkillisesti puolustushaaran, aselajin tai toimialan mestaritehtävissä. Lisäksi suunnitellaan ja arvioidaan työyhteisön toimintaa ja sovelletaan esimies- ja kouluttajataitoja mestaritason tehtävissä samalla analysoiden ja suunnitellen oman erikoisalan toimintaa ja esitetään kehittämistoimenpiteitä omaan alaan liittyen. Mestaritasolla vastataan ihmisten, asioiden ja voimavarojen ohjaamisesta, koordinoinnista ja johtamisesta. 

Raja- ja merivartiokoulussa voidaan rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain (577/2005) 25 §:n 1 momentin mukaan antaa Rajavartiolaitoksen virkaan kelpoisuusvaatimukseksi säädettyä koulutusta sekä täydennys- ja erikoiskoulutusta Rajavartiolaitoksen henkilökunnalle ja muille henkilöille. Saman pykälän kolmannen momentin mukaan Vartiolentolaivueessa voidaan järjestää Rajavartiolaitoksen ilmailussa tarpeellista koulutusta yhteistoiminnassa Raja- ja merivartiokoulun sekä muiden oppilaitosten kanssa. 

Raja- ja merivartiokoulussa järjestetään rajavartijan perus-, jatko- ja mestarikursseja sekä Rajavartiolaitoksessa tarpeellista täydennyskoulutusta. Rajavartijan perus-, jatko- ja mestarikurssin osaamistavoitteista säädetään Rajavartiolaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (651/2005) 42 §:n toisessa momentissa. Rajavartiolaitoksen ammatilliset opinnot luokitellaan ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi, koska Rajavartiolaitoksella ei ole ammatillisten tutkintojen anto-oikeutta. 

Rajavartijan peruskurssin päämääränä on kouluttaa toimivaltaisia, perusoikeuksia kunnioittavia sekä hyvät perustiedot ja -taidot omaavia Rajavartiolaitoksen arvoihin sitoutuneita rajavartijoita. Peruskurssi antaa opintosuunnan mukaiset valmiudet ammattiosaamista vaativiin kenttätason tehtäviin rajatarkastusasemalla, rajavartioasemalla, rajatarkastusosastossa tai vastaavassa, merivartioasemalla, vartiolaivalla tai ilma-alushuollossa. 

Rajavartijan jatkokurssin tavoitteena on antaa valmiudet vartioaseman työvuorojohtamiseen, pienryhmän johtajan tehtäviin, esitutkinnan suorittamiseen, sekä antaa perusteet operatiivisen kenttätoiminnan johtamiseen sekä valvomoiden ja johtokeskusten päivystystehtäviin. 

Rajavartijan mestarikurssin tavoitteena on, että opiskelija saa valmiudet työyksikön esimiestehtäviin. Koulutuksen jälkeen opiskelija on saavuttanut työyksikön johtamiseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä työyksiköissä tapahtuvaan kasvattamiseen ja kouluttamiseen liittyvät tiedot, taidot ja asenteet. 

Upseerikoulutuksessa Rajavartiolaitos tukeutuu Maanpuolustuskorkeakouluun. 

Raja- ja merivartiokoulussa voidaan Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain 25 §:n 2 momentin mukaan järjestää Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa laissa (1121/2008) tarkoitettua upseerin koulutusohjelmaan, jatko-opintoihin tai täydennyskoulutukseen kuuluvaa opetusta, sen mukaan kuin Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa erikseen sovitaan. Sotatieteellisten tutkintojen osalta Raja- ja merivartiokoulussa annetaan kandidaatin ja maisterin sekä yleisesikuntaupseerin tutkintoihin kuuluvaa rajaturvallisuusalan opetusta. 

Raja- ja merivartiokoulun järjestämän koulutuksen opetussuunnitelmat on kuvattu osaamisperustaisesti. Opetettavat kokonaisuudet on rakennettu oppiainejaottelun sijaan työelämälähtöisiin osaamiskokonaisuuksiin. Osaamiskokonaisuudet on jaoteltu opintojaksoihin, joiden osaamistavoitteet pyritään määrittämään EQF- vaatimusten ja -ajattelutavan mukaisesti kolmeen ryhmään: tiedot, taidot ja pätevyys. Upseerikoulutukseen liittyvät opetussuunnitelmat on tehty Maanpuolustuskorkeakoulun ohjauksen mukaisesti. 

2.1.9  Rikosseuraamusalan tutkinnot

Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetun lain (1316/2006) 6 §:n 1 momentin mukaan koulutuskeskus antaa rikosseuraamusalan ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta. 

Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1448/2006) 6 §:n mukaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa järjestettävä ammatillinen tutkinto on rikosseuraamusalan tutkinto. Rikosseuraamusalan tutkinto valmistaa rikosseuraamusalan ohjaus- ja valvontatehtäviin. Tutkinnon tavoitteena on antaa valmiudet rangaistusten tavoitteelliseen, turvalliseen, vaikuttavaan sekä yksilön ihmisarvoa ja -oikeuksia kunnioittavaan täytäntöönpanoon. Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä. 

Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetun lain 9 §:ssä säädetään pääsyvaatimuksista rikosseuraamusalan ammatilliseen tutkintokoulutukseen. Opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on muun muassa, että henkilö on suorittanut vähintään toisen asteen ammatillisen tutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto), lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa HYPERLINK "http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050672" \o "Ajantasainen säädös" (672/2005) tarkoitetun tutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon taikka edellä tarkoitettuja tutkintoja vastaavat ulkomaiset opinnot. 

Ammattikorkeakoulututkintoon johtavan rikosseuraamusalan koulutuksen järjestää Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetun lain 28 §:n 1 momentin mukaan Laurea-ammattikorkeakoulu yhteistyössä koulutuskeskuksen kanssa. Tässä koulutuksessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä ammattikorkeakoululaissa ja sen nojalla säädetään. 

2.1.10  Poliisialan tutkinnot

Sisäisen turvallisuusalan ammattikorkeakoulututkintoja ovat Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain (1164/2013) 14 §:n mukaan oppilaitoksessa suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Poliisiammattikorkeakoulussa suoritettujen tutkintojen asemasta korkeakoulututkintojen järjestelmässä säädetään valtioneuvoston asetuksella. 

Valtioneuvoston asetus Poliisiammattikorkeakoulusta (282/2014) määrittää 1 §:ssä oppilaitoksen koulutustehtävän ja suoritettavat tutkinnot. Oppilaitoksessa suoritettava sisäisen turvallisuuden alan ammattikorkeakoulututkinto on poliisialan ammattikorkeakoulututkinto, johon liitetään koulutusalan mukaan tutkintonimike poliisi (AMK) ja oppilaitoksessa suoritettava sisäisen turvallisuusalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto on poliisin ylempi ammattikorkeakoulututkinto, johon liitetään koulutusalan mukaan tutkintonimike poliisi (ylempi AMK). 

Poliisihallinnossa järjestetään runsaasti tutkintojärjestelmän ulkopuolista koulutusta, jonka pääasiallisena kohderyhmänä ovat poliisihallinnon työntekijät. Poliisiammattikorkeako lulla ei ole ammatillisten tutkintojen anto-oikeutta, minkä vuoksi ammatilliset opinnot luokitellaan täydennyskoulutukseksi. 

Poliisialan tutkinnonuudistus toteutettiin 1.1.2014 voimaan tulleella Poliisiammattikorkeakoulusta annetulla lailla (1164/2013). Lain siirtymäsäännöksen mukaan aikaisempia tutkintoja on mahdollisuus suorittaa niin, että lain tullessa voimaan poliisin perustutkintoa opiskelevat saavat jatkaa opintojaan ja suorittaa poliisin perustutkinnon tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten ja määräysten mukaisesti 31 päivään joulukuuta 2016 ja vastaavasti poliisipäällystön tutkintoa suorittavat saavat jatkaa opintojaan ja suorittaa poliisipäällystön tutkinnon tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten ja määräysten mukaisesti 31 päivään joulukuuta 2017. 

Poliisin alipäällystötehtäviin valmentava koulutus järjestetään 1.1.2014 toteutetun tutkinnonuudistuksen jälkeen 45 opintopisteen laajuisina poliisialipäällystön erikoistumisopintoina. 

2.1.11  Pelastusalan ja hätäkeskustoiminnan tutkinnot

Pelastusalan ja hätäkeskustoiminnan tutkinnoista säädetään Pelastusopistosta annetussa laissa (607/2006) ja Pelastusopistosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (658/2006). Pelastusopiston koulutuksellisena tehtävänä on antaa pelastusalan ja hätäkeskustoiminnan ammatillista peruskoulutusta ja pelastustoimen päällystön ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta sekä pelastusalan ja hätäkeskustoiminnan täydennys- ja jatkokoulutusta. 

Pelastusalan ja hätäkeskustoiminnan tutkintoja ovat pelastajatutkinto (90 op.), alipäällystötutkinto (60 op.) ja hätäkeskuspäivystäjän tutkinto (90 op.), joista vastaa Pelastusopisto, sekä pelastustoimen päällystötutkinto insinööri (AMK) (240 op.), josta vastaa Savonia ammattikorkeakoulu ja jonka toteuttaa Pelastusopisto. Insinööri (AMK) -koulutuksessa noudatetaan, mitä ammattikorkeakoululaissa ja sen nojalla säädetään. Pelastusalan tutkinnot muodostavat jatkumon, jolla varmistetaan pelastusalan eri ammateissa toimivien asiantuntijoiden oikea osaaminen pelastus- ja turvallisuusalan erilaisissa työtehtävissä. 

Pelastusopisto hyväksyy Pelastusopistosta annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaan ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta varten opetussuunnitelman, jossa määritellään opintojen enimmäisaika ja laajuus opintopisteinä, opetuksen tavoitteet ja ydinsisällöt, opetuksen ja opiskelun yleiset järjestelyt sekä opiskelijoiden arvioinnin perusteet. Ammatilliseen tutkintoon johtavaan koulutukseen sisältyy Pelastusopistosta annetun lain 14 §:n 2 momentin mukaan ammatillisia opintoja ja harjoittelua sekä ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yleisiä opintoja. Ammattikorkeakoulututkintoon liittyvän opetussuunnitelman hyväksyy Savonia-ammattikorkeakoulu Pelastusopiston esityksestä. Ammattikorkeakoulututkintoon sisältyy ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti perus- ja aineopintoja, vapaasti valittavia opintoja, ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä opinnäytetyö. 

Hätäkeskuspäivystäjätutkinnon tavoitteena on antaa opiskelijalle tiedot, taidot ja pätevyys hätäkeskuspäivystäjän työhön, jossa korostuvat laaja-alaisen teoriatiedon lisäksi käytännön osaaminen hätäkeskuspäivystäjän ydintehtävässä, hätäpuhelun käsittelyssä ja valmius kohdata kriisissä oleva ihminen. Tutkinnon suorittanut hallitsee hätäkeskuksen, pelastustoimen, poliisin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten toimintaa velvoittavat ja ohjaavat säädökset, viranomaisten toimintaperiaatteet, tehtävien ominaispiirteet ja niihin liittyvät riskinarviot sekä kykenee toimimaan vastuullisesti ja tekemään päätöksiä näiden mukaisesti. Tutkinnon suorittanut ymmärtää ammattinsa eettiset lähtökohdat ja osaa hyvällä vuorovaikutuksella antaa tilanteeseen sopivat ohjeet ja huomioida myös ilmoittajan kyvyn toteuttaa niitä turvallisesti. Tutkinnon suorittaneella on valmius kehittää työtään sekä omaa ammattitaitoaan muuttuvassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. 

Pelastajatutkinnon tavoitteena on antaa opiskelijalle tiedot, taidot ja pätevyys pelastajan työhön, jossa korostuu laaja-alaisen teoriatiedon soveltamisen lisäksi käytännön taitojen osaaminen. Tutkinnon suorittanut on sisäistänyt pelastustoimen ja terveydenhuollon arvomaailman ja eettiset periaatteet. Hän on valmis toimimaan pelastajan ammatissa ja kehittämään työtään ja omaa ammattitaitoaan muuttuvassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. Hän kykenee toimimaan pelastusryhmän jäsenenä onnettomuustilanteissa ja perustason ensihoitajana sekä tuntee pelastusryhmän johtamisen periaatteet. Hän ymmärtää onnettomuuksien ehkäisytyön pelastuslaitoksen turvallisuustyössä, tuntee omatoimisen varautumisen, yleisen väestönsuojelun sekä vapaaehtoisen palokuntatoiminnan perusteet ja on valmis hyvään yhteistoimintaan vapaaehtoisen ja sivutoimisen henkilöstön sekä muiden sidosryhmien kanssa. 

Alipäällystötutkinto on pelastustoimen lähiesimiestutkinto. Sen painopistealueet ovat henkilöstöjohtaminen, pelastustoiminnan johtaminen ja onnettomuuksien ehkäisy. Osaaminen perustuu ammatilliseen sisältöosaamiseen, hyvään johtamistaitoon ja koulutusosaamiseen. Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella ja johtaa pelastusryhmän ja pelastusjoukkueen toimintaa onnettomuustilanteessa. Hän ymmärtää tavoitteellisen onnettomuuksien ehkäisytyön yhteiskunnallisen merkityksen sekä tietää ja hallitsee alipäällystöltä edellytettävät onnettomuuksien ehkäisyn erilaiset toimintatavat. Tutkinnon suorittanut kykenee toimimaan pelastustoimen vastuullisissa tehtävissä sekä pelastustoimen, riskienhallinnan ja pelastustoimen varautumisen erityistehtävissä ja on valmis kehittämään omaa osaamistaan ja työtään muuttuvassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. 

Pelastustoimen päällystötutkinto insinööri (AMK) antaa valmiudet pelastus- ja turvallisuusalalla toimivan organisaation esimies- ja johtotehtäviin sekä vahvaa ja soveltavaa ammattiosaamista edellyttäviin vaativiin asiantuntijatehtäviin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämän lisäksi tutkinto antaa valmiudet hyvään hallintoon ja henkilöstöjohtamiseen. tutkinnon suorittanut osaa tunnistaa ja arvioida erilaisia toimintoihin liittyviä riskejä ja valita oikeat riskienhallintakeinot sekä toimia koordinoivana viranomaisena. Tutkinnon suorittanut osa suunnitella ja johtaa pelastustoimintaa ja hän hallitsee pelastusviranomaiselle kuuluvia hallinnollisia tehtäviä huomioiden keskeiset normit ja hyvän hallinnon perusteet. Tutkinnon suorittanut osaa viestiä tavoitteellisesti ja on aktiivinen toimija sidosryhmäyhteistyössä. Hänellä on hyvät valmiudet elinikäiseen oppimiseen. 

Valtioneuvosto on 22.9.2016 antanut eduskunnalle hallituksen esityksen, jossa ehdotetaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavan pelastustoimen päällystökoulutuksen koulutusvastuun siirtämistä Savonia-ammattikorkeakoululta Poliisiammattikorkeakoululle vuoden 2017 alusta lukien (HE 157/2016 vp). Esityksen mukaan pelastusalan ammattikorkeakoulutus siirtyisi hallinnollisesti osaksi sisäministeriön hallinnonalaa, mikä mahdollistaisi sisäasiainhallinnon alaan liittyvän koulutuksen kehittämisen, suunnittelun ja taloudenpidon tehostamisen eheämpänä kokonaisuutena. 

2.1.12  Tutkintojärjestelmää täydentävät osaamiskokonaisuudet

Tutkintojärjestelmää täydentävät monet osaamiskokonaisuudet, joista on säädetty erikseen. Erilliseen säätelyyn perustuvat koulutukset ovat useimmiten luonteeltaan joko tutkinnon suorittamista edeltäviä, tutkinnon suorittamista tukevia taikka jo tutkinnon suorittaneille suunnattuja laajoja osaamiskokonaisuuksia. 

Työelämässä oleva aikuisväestö täydentää osaamistaan ja parantaa ammattitaitoaan myös muilla osaamiskokonaisuuksilla, joista ei ole erikseen säädetty. Osa niistä liittyy kelpoisuus- ja pätevyysvaatimuksiin. Osalla voi olla vakiintunut asema työmarkkinoilla, vaikka koulutusta tai sen tuottamaa pätevyyttä ei säädellä. 

Tutkinnon suorittamista edeltävät valmistavat ja valmentavat koulutukset 

Maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavasta opetuksesta säädetään perusopetuslaissa. Perusopetuslain 5 §:n mukaan kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta. Opetushallitus päättää valmistavaa koulutusta koskevat opetussuunnitelman perusteet. Maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen laajuus vastaa yhden vuoden oppimäärää. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle tarvittavat valmiudet suomen tai ruotsin kielessä ja tarpeelliset muut valmiudet esiopetukseen tai perusopetukseen siirtymistä varten sekä edistää oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetuksen tavoitteena on lisäksi tukea ja edistää oppilaiden oman äidinkielen hallintaa ja oman kulttuurin tuntemusta. Opetuksen päätteeksi oppilaalle annetaan todistus perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistumisesta. 

Maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävästä lukiokoulutukseen valmistavasta koulutuksesta säädetään lukiolaissa ja -asetuksessa. Lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen voidaan ottaa opiskelijaksi perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavat tiedot ja taidot suorittanut maahanmuuttaja tai vieraskielinen, jolla ei ole riittäviä kielellisiä valmiuksia suoriutua lukio-opinnoista suomen tai ruotsin kielellä. Lukiolain 2 §:n mukaan maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle kielelliset ja muut tarvittavat valmiudet lukiokoulutukseen siirtymistä varten. Lisäksi tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiuksia toimia aktiivisena kansalaisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulutuksen tavoitteena on myös mahdollisuuksien mukaan tukea ja edistää opiskelijoiden oman äidinkielen hallintaa. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen suoritetuista opinnoista annetaan todistus. Todistukseen merkitään opiskelijan opiskelemat oppiaineet, niissä suoritettujen kurssien määrä tai merkintä aineryhmän tai oppiaineen hyväksytystä suorittamisesta. 

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 3 §:n mukaan tutkintoon johtamattomana valmentavana koulutuksena voidaan järjestää ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Lain 5 §:n mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiuksia ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutumiseksi sekä vahvistaa opiskelijoiden edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tavoitteena on puolestaan antaa sairauden tai vamman vuoksi erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Myös valmentavien koulutusten tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. 

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 c §:n mukaan valmentavat koulutukset sisältävät koulutuksen osia. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin valmentavaan koulutukseen kuuluvista koulutuksen osista. 

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen laajuus on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaan 60 osaamispistettä. 

Opetushallitus määrää lain 13 b §:n nojalla koulutuksen perusteet valmentaville koulutuksille. Koulutuksen perusteissa määrätään koulutuksen osien pakollisuus ja valinnaisuus sekä laajuus osaamispisteinä sekä lisäksi koulutuksen osien osaamistavoitteet ja osaamisen arviointi. 

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 e §:n mukaisesti koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetusta valmentavasta koulutuksesta, kun opiskelija on suorittanut ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen. Jos opiskelija eroaa kesken valmentavan koulutuksen suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista koulutuksen osista, Todistus suoritetuista koulutuksen osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 

Ammattikorkeakoululain 10 §:n 3 momentin mukaan ammattikorkeakoulu voi järjestää maahanmuuttajille maksutonta koulutusta, jonka tavoitteena on antaa kielelliset ja muuta tarvittavat valmiudet ammattikorkeakouluopintoja varten. 

2.1.13  Tutkinnon suorittamista tukevat opiskeluvalmiuksia parantavat opinnot

Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 b §:n mukaan osana näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta voidaan järjestää opintoja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa näyttötutkinnon tai sen osan suorittaminen ja näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuminen niissä tapauksissa, joissa opiskelijalla ei ole riittäviä opiskeluvalmiuksia. Opiskeluvalmiuksia parantavat opinnot voivat päätoimisina kestää enintään kuuden kuukauden ajan. Koulutuksen järjestäjä päättää opiskeluvalmiuksia parantavien opintojen järjestämisestä ja sisällöstä. 

2.1.14  Tutkinnon suorittaneille suunnatut osaamiskokonaisuudet

Tutkinnon jälkeen suoritettavat koulutukset liittyvät useimmiten alan kelpoisuuden saavuttamiseen ja niitä säädellään eri hallinnonaloilla. Tutkinnon suorittaneille suunnattuja osaamiskokonaisuuksia ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukset sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan korkeakoulujen erikoistumiskoulutukset. 

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutus on lääketieteen lisensiaatin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeistä ammatillista jatkokoulutusta, josta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön toimialalla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) ja erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (56/2015). Vielä vuoden 2014 loppuun saakka koulutukset johtivat erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkintoihin, jotka olivat yliopistojen ammatillisia jatkotutkintoja. 

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 4 a §:n mukaan erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen tavoitteena on syventää lääkärin tai hammaslääkärin osaamista ja asiantuntijuutta tietyllä erikoisalalla sekä varmistaa erikoisalan osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. 

Yliopistolaissa tarkoitettu yliopisto voi ottaa erikoislääkärikoulutusta suorittamaan henkilön, joka on saanut oikeuden harjoittaa Suomessa lääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja erikoishammaslääkärikoulutusta suorittamaan henkilön, joka on saanut oikeuden harjoittaa Suomessa hammaslääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja joka on työskennellyt päätoimisesti hammaslääkärin kliinisissä tehtävissä vähintään kaksi vuotta. 

Erikoislääkärikoulutus järjestetään koulutusohjelmana, jonka vähimmäispituus täysipäiväisenä ohjattuna opiskeluna on viisi vuotta. Erikoishammaslääkärikoulutus järjestetään koulutusohjelmana, jonka vähimmäispituus täysipäiväisenä ohjattuna opiskeluna on kolme vuotta. 

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta ja yleislääketieteen erityiskoulutuksesta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 2 §:n mukaan erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen tavoitteena on perehdyttää lääkäri tai hammaslääkäri erikoisalansa tieteelliseen tietoon ja tiedonhankintaan ja antaa hänelle valmiudet alansa erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin tehtäviin, ammattitaidon ylläpitämiseen ja erikoisalansa kehittämiseen sekä toimimiseen erikoislääkärinä tai erikoishammaslääkärinä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä. Koulutuksen tulee antaa erikoislääkärille tai erikoishammaslääkärille valmiudet hallita vaativia diagnostisia menetelmiä sekä suunnitella ja toteuttaa erikoisalansa vaativa sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito yksilö- ja väestötasolla. Koulutuksen tavoitteena on lisäksi, että lääkäri tai hammaslääkäri perehtyy terveydenhuollon johtamiseen, hallintoon, suunnitteluun ja moniammatilliseen yhteistyöhön. 

Asetuksen 6 ja 7 §:n mukaan yliopisto antaa todistuksen suoritetusta erikoislääkäri- tai erikoishammaslääkärikoulutuksesta. 

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä henkilölle, joka on suorittanut 4 a §:ssä tarkoitetun erikoislääkäri- tai erikoishammaslääkärikoulutuksen. 

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksista säädetään ammattikorkeakoululaissa ja yliopistolaissa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutukset ovat jo työelämässä toimineille suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä koulutuksia, joita yliopistot ja ammattikorkeakoulut järjestävät korkeakoulututkinnon suorittaneille ja niille, joilla korkeakoulu toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. 

Erikoistumiskoulutuksen vähimmäislaajuudesta ja yhteisistä tavoitteista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Yliopistojen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä yliopistolain 7 a §:n 3 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osa-alueella; hallitsee asiantuntijaroolin edellyttämän tieteellisammatillisen erikoisosaamisen ja sen yhteydet toimintaympäristöön; pystyy tieteellistä tutkimustietoa tai taiteellisen toiminnan menetelmiä hyödyntäen analysoimaan, arvioimaan ja kehittämään erikoistumisalansa ammatillisia käytäntöjä ja kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erikoistumisalansa asiantuntijana. 

Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä ammattikorkeakoululain 11 a §:n 3 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osa-alueella; saavuttaa asiantuntijuuden edellyttämän syvällisen erityisosaamisen tai monialaisen kokonaisuuden hallinnan; osaa arvioida ja kehittää erityisalansa ammatillisia käytäntöjä perustuen tutkimukseen tai taiteellisen toiminnan menetelmiin ja kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erityisalansa asiantuntijana. 

Erikoistumiskoulutukset ovat vähintään 30 opintopisteen laajuisia. Korkeakoulu antaa opiskelijalle hänen suorittamastaan erikoistumiskoulutuksesta todistuksen. Todistuksesta tulee käydä ilmi erikoistumiskoulutuksen nimi ja koulutuksen keskeinen sisältö. 

2.1.15  Muut osaamiskokonaisuudet

Tiettyjen osaamis- ja opintokokonaisuuksien tavoitteista, sisällöstä ja laajuudesta ei ole erikseen säädetty, vaikka ne voivat olla kelpoisuus- ja pätevyysvaatimuksina tietyssä ammatissa tai tehtävässä toimimiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset sosiaali- ja terveysalan pätevyydet. Osaamiskokonaisuuksien laajuus vaihtelee osaamistarpeen mukaan. 

Lisäksi työmarkkinoilla on osaamisen kehittämiseen ja ammattitaidon parantamiseen tähtääviä osaamiskokonaisuuksia, jotka eivät ole kelpoisuus- ja pätevyysvaatimuksena tiettyihin tehtäviin, mutta jotka ovat vakiintuneita ja yleisesti tunnettuja. Niiden kautta täydennetään, päivitetään tai laajennetaan jo aiemmin hankittua osaamista. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset täydennyskoulutusohjelmat. 

Yleiset kielitutkinnot ovat pääasiassa aikuisille suunnattuja kielitaitotutkintoja. Ne ovat kielitaidon hankkimistavasta riippumattomia toiminnallisen kielitaidon osoittamiseksi järjestettyjä tutkintoja, joista säädetään laissa yleisistä kielitutkinnoista (964/2004). Yleisiä kielitutkintoja järjestetään perus-, keski- ja ylimmällä tasolla. 

Kansanopistot järjestävät opiskelijoiden työelämäosaamista ja ammatillista pätevyyttä parantavaa pitkäkestoista koulutusta. Kansanopistot laativat itse vapaan sivistystyön koulutusohjelmien tavoitteet ja sisällöt ja luokittelevat tämän koulutuksensa ammatillissivistäväksi omaehtoiseksi aikuiskoulutukseksi. Osa kansanopistoista järjestää koulutustehtävänsä mukaisesti koulutusta vaikeasti vammaisille. 

Varusmiespalveluksen aikana suoritetaan sotilaan tutkinto. Varusmiespalveluksen aikana on mahdollista suorittaa myös aliupseerikurssi, reserviupseerikurssi sekä johtaja- ja kouluttajakoulutus. Varusmiespalveluksen aikana järjestetään myös erilaisia kursseja, joiden kautta osa varusmiehistä saa muun muassa sotilaskuljettajan, räjäyttäjän tai sukeltajan pätevyyden. 

2.2.1  Tutkintojen kansainväliset luokitukset

Tutkintojen kansainvälisten luokittelujen tarkoituksena on muun muassa palvella tilastointia, koulutusviranomaisia ja työvälitystä sekä helpottaa ammatillista ja akateemista liikkuvuutta ja tutkintojen tunnustamista. Tutkintojen luokittelujärjestelmät voivat olla koulutustaso-, koulutusaste-, koulutusala-, ammatti- tai esimerkiksi pätevyystasokohtaisia. 

2.2.2  ISCED

ISCED (International Standard Classification of Education) on UNESCOn kansainvälinen koulutusluokitus, joka on kehitetty ensisijassa kansainvälisesti vertailukelpoista koulutustilastointia varten. UNESCO on tehnyt päätöksen voimassaolevasta koulutusasteluokituksesta vuonna 2011. ISCED luokittelee tutkintotavoitteisia koulutuksia sekä koulutusasteen että alan mukaan. 

ISCED:in koulutusaste 0 kuvaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. ISCED:in koulutusaste 1 on alempaa perusastetta, johon Suomessa katsotaan kuuluvan perusopetuksen vuosiluokat 1—6. Koulutusaste 2 kuva ylempää perusastetta, johon kuuluvat perusopetuksen vuosiluokat 7—9. Keskiastetta kuvaavalle koulutusasteelle 3 sijoittuvat lukio ja ylioppilastutkinnot, ammatilliset perustutkinnot ja ammattitutkinnot. Erikoisammattitutkinnot sijoittuvat koulutusasteelle 4. Korkea-asteen koulutus on ISCED-luokituksessa jaettu neljään asteeseen, koulutusaste 5 käsittää alimman korkea-asteen tutkinnot (Suomessa aiemmin myönnetyt opistoasteen tutkinnot), koulutusaste 6 käsittää alemman korkeakouluasteen (yliopistojen alemmat korkeakoulututkinnot ja ammattikorkeakoulututkinnot), koulutusaste 7 käsittää ylemmän korkeakouluasteen (yliopistojen ylemmät korkeakoulututkinnot ja lääkärien erikoistumiskoulutuksen sekä ammattikorkeakoulujen ylemmät amk-tutkinnot) sekä koulutusaste 8 käsittää tutkijakoulutuksen (lisensiaatintutkinnot ja tohtorintutkinnot). 

Luokittelun perustana on koulutusohjelman sisältö. Koulutusten luokittaminen pelkästään oppisisältöjen avulla on vaikeata, koska oppisisältöjen kansainvälistä vertailua varten ei ole olemassa selviä standardeja. Siksi koulutusasteen määrittelyssä käytetään oppisisältöjen sijasta muita vaativuuteen liittyviä kriteereitä. Näitä ovat mm. ohjeelliset koulutuspituudet, pohjakoulutusvaatimukset ja jatko-opintokelpoisuudet. 

2.2.3  Eurooppalainen tutkintojen viitekehys (EQF)

Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (EQF) kehittäminen alkoi vuonna 2004, kun jäsenvaltiot, työmarkkinaosapuolet ja muut sidosryhmät halusivat saada käyttöön yhteiset puitteet tutkintojen vertailun helpottamiseksi. Komission ehdotus kahdeksantasoisesta, oppimistuloksiin perustuvasta viitekehyksestä valmistui syyskuussa 2006 (KOM(2006) 479 lopullinen). Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perustamisesta elinikäisen oppimisen edistämiseksi (2008/C 111/01) annettiin 23 päivänä huhtikuuta 2008 (ns. EQF-suositus). 

EQF on yhteinen eurooppalainen viitejärjestelmä, jonka avulla Euroopan eri maiden kansallisia tutkintojärjestelmiä ja tutkintojen viitekehyksiä kytketään toisiinsa ja helpotetaan eri maissa suoritettavien tutkintojen vertailua ja ymmärtämistä. Viitekehyksellä on kaksi päätavoitetta: edistää kansalaisten liikkuvuutta maiden välillä ja helpottaa elinikäistä oppimista. EQF:n avulla parannetaan tutkintojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta. Viitekehyksen avulla edistetään myös elinikäisen oppimisen tavoitteita sekä lisätään työntekijöiden ja opiskelijoiden työllistettävyyttä, liikkuvuutta ja yhteiskuntaan integroitumista. 

EQF:ssä on kahdeksan vaativuustasoa, jotka kattavat kaikki tutkinnot. EQF sisältää siis kaikki yleissivistävän, ammatillisen ja akateemisen koulutuksen tutkintotasot. Kunkin tason pitäisi olla saavutettavissa erilaisten koulutus- ja uravalintojen kautta. 

EQF:n viitetasot perustuvat oppimistuloksiin, jotka kuvataan tietoina, taitoina ja pätevyytenä. Kukin kahdeksasta tasosta on määritelty kuvailemalla oppimistulokset, jotka olennaisesti liittyvät kyseisen tason tutkintoihin missä tahansa tutkintojärjestelmässä. EQF:ssä keskitytään siihen, mitä tietyn tutkinnon suorittanut henkilö tietää, ymmärtää ja pystyy tekemään. 

EQF on yhdenmukainen Bolognan prosessin yhteydessä kehitetyn korkeakoulututkintojen viitekehyksen kanssa. EQF:n tasojen 5—8 kuvauksissa viitataan Bolognan prosessin osana sovittuihin korkeakoulutustasojen kuvauksiin. EQF:n tasokuvaukset eroavat kuitenkin sanamuodoltaan Bolognan tasokuvauksista. Tämä johtuu siitä, että elinikäisen oppimisen viitekehyksenä EQF käsittää myös ammatillisen koulutuksen ja työympäristöt korkeinta tasoa myöten. 

EQF ei korvaa eikä siinä määritellä kansallisia tutkintojärjestelmiä tai tutkintoja. Siinä ei kuvata yksittäisiä tutkintoja tai yksittäisen henkilön pätevyyksiä. Yksittäiset tutkinnot tulisi sijoittaa soveltuvalle eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen tasolle kansallisten tutkintojärjestelmien tai kansallisten viitekehysten kautta. 

Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen kansallinen toimeenpano on vapaaehtoista, mutta suosituksena on, että jäsenmaat kuvailevat vuoteen 2010 mennessä vastaavuudet kansallisten tutkintojärjestelmiensä ja EQF:n välillä joko viittaamalla kansallisissa tutkintotasoissa EQF:n tasoihin tai kehittämällä tarvittaessa kansallisia tutkintojen viitekehyksiä kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Jäsenmaiden on ollut tarkoitus vuoteen 2012 mennessä varmistaa, että jokainen uusi tutkintotodistus, todistus ja Europass-asiakirja sisältää maininnan kyseisen tutkinnon EQF-tasosta. 

EQF-suosituksessa suositellaan, että jäsenvaltiot noudattavat osaamiseen perustuvaa lähestymistapaa tutkintojen määrittelyssä ja kuvauksessa sekä edistävät epävirallisen ja arkioppimisen tunnustamista. Tutkintoja ja koulutusta koskevan luottamuksen lisäämiseksi suosituksessa suositellaan, että EQF:n mukaisten kansallisten tutkintojen kuvauksissa jäsenmaat edistävät ja soveltavat suosituksen liitteessä selostettuja koulutuksen laadunvarmistuksen periaatteita. Jäsenmaita kehotetaan myös nimeämään kansallinen koordinaatiopiste tukemaan ja yhdessä muiden kansallisten viranomaisten kanssa ohjaamaan kansallisen tutkintojärjestelmän ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen välisiä suhteita. 

EU-tasolla on EQF:n toimeenpanoa ohjaavan neuvoa-antavan ryhmän puitteissa sovittu menettelystä ja kriteereistä, joiden tuella muut jäsenmaat voivat kommentoida tutkintojen sijoittelun ymmärrettävyyttä. Kun tutkintojen sijoittelusta kansalliseen viitekehykseen ja EQF:ään on kansallisesti sovittu, jäsenmaat laativat asiasta kansainväliseen käyttöön raportin. Raportissa vastataan kymmeneen kysymykseen ja siitä keskustellaan ko. ryhmässä. Lopuksi raportti julkaistaan komission verkkosivuilla. Raportin laatimisvaiheessa voidaan hyödyntää kansainvälisiä asiantuntijoita, Menettelyn tarkoituksena on vahvistaa tutkintojen sijoittelun läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä muissa maissa. 

Komissio on antanut aloitteen eurooppalaiseksi osaamisen ohjelmaksi 10.6.2016 (A New Skills Agenda for Europe KOM (2016) 381 lopullinen). Aloite sisältää ehdotuksia osaamista koskevan yhteistyön kehittämiseksi Euroopan unionissa, koulutus- ja työllisyyspolitiikkojen yhteistyön tiivistämiseksi sekä työntekijöiden osaamistason parantamiseksi esimerkiksi osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen järjestelmiä kehittämällä. Aloite sisältää myös ehdotuksen eurooppalaisen tutkintojen viitekehystä koskevan suosituksen päivittämiseksi. Myöhemmässä vaiheessa komission odotetaan antavan ehdotuksen yhteisön yhteisistä puitteista tutkintojen ja pätevyyksien selkeyttämistä (Europass) koskevan päätöksen päivittämiseksi. Komissio on perustellut muutostarvetta osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen joustavoittamisen tarpeella sekä esimerkiksi digitaalisesti hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen tarpeilla. Jäsenmaat aloittivat komission viitekehystä koskevan ehdotuksen käsittelyn syksyllä 2016. Komission ehdotusten voimaantulo on mahdollista aikaisintaan 2017, jonka jälkeen jäsenvaltiot arvioivat kansallisia toimeenpanotarpeita. 

2.2.4  Kansallinen tutkintojen viitekehys muissa maissa

Kaikki EU- ja ETA- maat sekä EU-jäsenyyttä hakeneet maat ovat päättäneet laatia tai edelleen kehittää kansallisia tutkintojen viitekehyksiä, joiden tasojen yhteensopivuus EQF:n tasojen kanssa voidaan varmistaa. Jäsenmaat tekevät keskenään tiivistä yhteistyötä. Yhteensä 26 maata on jo laatinut kansallisen tutkintojen viitekehyksen ja ilmaissut kansallisten ja EQF:n tasojen vastaavuuden. Perusratkaisut vaikuttavat samanlaisilta: valmistellaan yksi viitekehys, joka kattaa koko tutkintojärjestelmän. Joissakin maissa on laadittu koulutustasokohtaisia viitekehyksiä, jotka on myöhemmässä vaiheessa tarkoitus yhdistää yhdeksi viitekehykseksi. Suurimmassa osassa jäsenmaista kansallinen tutkintojen viitekehys on kahdeksantasoinen. 

Kaikissa Pohjoismaissa on valmisteltu kansallinen tutkintojen viitekehys. Tanskan vuonna 2009 hyväksytyssä kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä on kahdeksan tasoa, joille kaikille on kuvattu osaamistulokset kolmen ulottuvuuden kautta (tiedot, taidot/valmiudet ja kompetenssit). Tanskan korkeakoulututkinnot sijoittuvat tasoille 5—8, mutta muilta osin tutkintojen sijoittelu on viitteellinen: yleissivistävät tutkinnot sijoittuvat tasoille 1—4 ja ammatilliset tutkinnot/koulutukset tasoille 2—5. Tutkintojen sijoittelussa tasoille 6—8 käytetään täydellisen yhdenmukaisuuden periaatetta eli oppimistulosten tulee vastata täysin ko. tason kuvausta (full fit). Muiden tasojen osalta käytössä on niin sanottu best fit -periaate eli tutkinto sijoitetaan sille tasolle, jolle se kokonaisuutena parhaiten sopii. Tanskan viitekehys ei toistaiseksi sisällä epävirallista ja arkioppimista. Niiden osalta viitekehyksen valmistelutyö jatkuu. 

Islannissa opetusministeriö valmisteli yhteistyössä oppilaitosten, opettajien ja työelämän kanssa viitekehystä osana koulutusjärjestelmän ja -lainsäädännön uudistamista. Kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä on seitsemän tasoa. Ensimmäinen taso vastaa EQF:n tasoja 1—2. Tästä eteenpäin kansallisen viitekehyksen taso vastaa EQF:n tasoa kolme jne. Viitekehyksestä ei säädetä erillislailla, vaan eri koulutustasoja koskevassa lainsäädännössä. 

Norjassa korkeakoulututkintojen viitekehys vahvistettiin maaliskuussa 2009 ja oppimistulosten kuvaukset otettiin käyttöön kaikissa tutkinnoissa vuoden 2012 loppuun mennessä. Yhtenäinen koko tutkintojärjestelmän kattava kansallinen viitekehys otettiin käyttöön vuonna 2011. Viitekehyksessä on seitsemän tasoa. Tasot numeroidaan numeroilla 2—8, jotta ne rinnastuisivat selkeästi EQF:ään. Taso 1 on jätetty avoimeksi eikä sitä ole kuvattu. Kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä kolme ylintä tasoa pohjautuvat eurooppalaiseen korkeakoulututkintojen viitekehykseen (EHEA) sekä EQF:ään ja loput tasot EQF:ään. Viitekehyksen laajentamista epäviralliseen ja arkioppimiseen selvitetään. 

Ruotsissa hallitus päätti kansallisesta tutkintojen viitekehyksestä elokuussa 2015 ja viitekehys astui voimaan lokakuussa 2015. Kansallinen viitekehys kytkeytyy EQF:ään. Siinä on kahdeksan tasoa ja osaaminen on jaoteltu tietoihin, valmiuksiin ja kompetensseihin. Tutkintojen sijoittelussa viitekehystasoille käytetään best fit -periaatetta. Viralliseen tutkintojärjestelmään kuuluvien tutkintojen sijoittelusta päätetään asetuksella ja tutkintojärjestelmän ulkopuolisten osaamiskokonaisuuksien liittämiseksi viitekehykseen on luotu erillinen hakujärjestelmä, joka on otettu käyttöön maaliskuussa 2016. 

Iso-Britanniassa ja Irlannissa tutkintojen viitekehykset ovat olleet käytössä jo vuosia, minkä vuoksi niiden lähtökohta on ollut eri kuin Pohjoismaissa ja monissa muissa jäsenmaissa laadittujen EQF:ään perustuvien viitekehysten. 

Englannissa on kolme tutkintojen viitekehystä: Qualifications and Credit Framework (QCF) on erityisesti ammatillisia tutkintoja varten, National Qualifications Framework (NQF) yleissivistävää ja ammatillista koulutusta varten sekä Framework for Higher Education Qualifications (FHEQ) erityisesti korkea-asteen koulutusta varten. Viitekehykset ovat ensisijaisesti koulutusten ja niiden tuottaman osaamisen vertailua varten, mutta niiden kautta säännellään pitkälti myös tutkintojen myöntämistä. Skotlannin koko koulutusjärjestelmän kattavassa tutkintojen viitekehyksessä on 12 vaativuustasoa. Myös Walesin kahdeksantasoinen Credit ja Qualifications Framework kattaa koko koulutusjärjestelmän. 

Irlannin vuonna 2003 käyttöönotetussa kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä on kymmenen tasoa. Kunkin viitekehyksen tason perustana on kansallisesti päätetty tietojen, taitojen ja kompetenssien taso. Vuonna 2012 viitekehyksestä tuli säädöspohjainen. Maan viitekehys on avoin myös muille kuin kansallisille tutkinnoille. 

Kansallisia viitekehyksiä kehitetään laajasti myös Euroopan ulkopuolisissa maissa. ETF:n (European Training Foundation) selvityksen mukaan noin 120 maata on joko kehittämässä tai on kehittänyt kansallisen viitekehyksen.