2.1.1  2.1.1 Seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön kehitys

Seksuaalirikoksista säädetään rikoslain 20 luvussa. Luvussa säädetään rangaistaviksi raiskaus, törkeä raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen ahdistelu, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta, lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen, paritus ja törkeä paritus. Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät myös rikoslain 17 luvussa rangaistaviksi säädetyt lapsipornografiarikokset. 

Rangaistussäännösten tarkoituksena on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen. Tämän lisäksi säännöksillä suojataan muun muassa ruumiillista koskemattomuutta ja terveyttä. Moraalikäsityksistä riippumaton yksilönsuojan periaate kiteytettiin seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten lähtökohdaksi jo vuonna 1971 voimaan tulleessa rikoslain 20 luvun uudistuksessa (HE 52/1970 vp), ja vuonna 1999 toteutetun kokonaisuudistuksen nimenomaisena tarkoituksena oli säätää rangaistussäännökset, joiden tavoitteena on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen (HE 6/1997 vp s. 2/I, laki 536/1998). 

Viimeksi mainitun uudistuksen esitöissä (HE 6/1997 vp, s. 161/II) esitettiin nykyisen sääntelyn tavoitteet ja lähtökohdat, jotka ovat edelleen ajankohtaisia. Esitöiden mukaan jokaisella tulee muun muassa lähtökohtaisesti olla oikeus itse päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, ettei hän loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Sääntelyllä ei ole perusteltua tavoitella esimerkiksi siveellisyyden tai yhdenmukaisen sukupuolikäyttäytymisen ylläpitämistä tai aikaansaamista. On myös hyväksyttävä se, että seksuaalielämä voi eri ihmisillä olla hyvinkin erilaista. Lasten ja nuorten osalta tarvitaan säännöksiä, jotka suojaavat lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä, mutta toisaalta antavat mahdollisuuden arvioida joustavasti nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita. (Ks. HE 6/1997 vp. s, 161/II.) 

Vuoden 1999 kokonaisuudistuksen jälkeen luvun pykäliä on muutettu useaan otteeseen niin, ettei mikään niistä ole enää alkuperäisessä muodossaan. Lukuun on myös lisätty säännöksiä ja osa säännöksistä on kumottu. Nämä lainsäädäntömuutokset, joista merkittävä osa on koskenut lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, ovat liittyneet erityisesti kansainvälisten velvoitteiden voimaan saattamiseen Suomessa, mutta muutoksia on tehty myös havaittujen kansallisten muutostarpeiden vuoksi.  

Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia lainsäädäntömuutoksia toteutettiin erityisesti vuonna 2011 Suomen valmistellessa liittymistä Euroopan neuvoston yleissopimukseen lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan (ns. Lanzaroten sopimus, SopS 87—88/2011). Tuolloinkin tehdyistä muutoksista osa oli kansalliseen harkintaan perustuvia. 

Kesäkuun 2011 alussa voimaan tulleella rikoslain muuttamisesta annetulla lailla 540/2011 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus korotettiin 14 vuorokaudesta 4 kuukauteen vankeutta (rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentti) ja muutettiin rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momenttia niin, että sukupuoliyhteys lapsen kanssa on lähtökohtaisesti törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Viimeksi mainittu merkitsi, että sukupuoliyhteyden sisältävän teon vähimmäisrangaistus käytännössä nousi kerralla 14 vuorokaudesta yhteen vuoteen. Lainsäädäntömuutosten pohjana oli huhtikuussa 2009 julkaistu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytännöstä (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 92; jäljempänä ”Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2009”). Lainvalmistelutöihin sisältyy näiden muutosten osalta laaja arviointijakso (HE 282/2010 vp, s. 9─15). 

Raiskausrikoksia koskevia säännöksiä on muutettu tällä vuosikymmenellä kaksi kertaa. Kesäkuun 2011 alussa voimaan tulleella rikoslain 20 luvun muuttamisesta annetulla lailla 495/2011 säännöksiä muutettiin niin, että sukupuoliyhteys sellaisen henkilön kanssa, joka on avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, tuli rangaistavaksi raiskausrikoksena riippumatta siitä, mikä on tekijän osuus sellaisen tilan syntymisessä. Aikaisemmin tekijä tuomittiin rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos hän ei ollut aiheuttanut uhrin avutonta tilaa. 

Laajemmin raiskausrikosten lainsäädännölliset muutostarpeet arvioitiin vuonna 2014 nojautuen rangaistuskäytännön osalta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimukseen ”Selvityksiä raiskausrikoksista” (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 13/2012; jäljempänä ”Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen tutkimus 2012”). Arviointi johti myös lainsäädäntömuutoksiin. Syyskuun alussa 2014 voimaan tulleella rikoslain 20 luvun muuttamisesta annetulla lailla (509/2014) sääntelyä muutettiin niin, että rikoslain 20 luvun 3 § pakottamisesta sukupuoliyhteyteen kumottiin. Pykälän mukaiset teot ovat nykyään rangaistavia raiskauksina. Samalla vähiten vakavan tekomuodon vähimmäisrangaistus nousi 14 vuorokaudesta neljään kuukauteen vankeutta ja enimmäisrangaistus kolmesta vuodesta neljään vuoteen vankeutta. Raiskaus-säännösten soveltamisala laajeni myös rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentissa olevan sukupuoliyhteyden määritelmän laajentamisen kautta. Törkeää raiskausta koskevaan rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momenttiin lisättiin rikoksen törkeäksi tekevien kvalifiointiperusteiden joukkoon se, että teon kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi (kohta 3). 

Suomi liittyi 1.8.2015 naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehtyyn Euroopan neuvoston yleissopimukseen (Istanbulin sopimus). Liittymistä valmisteltaessa arvioitiin, vastaako Suomen lainsäädäntö vastaa yleissopimuksen määräyksiä (HE 155/2014 vp). Seksuaalista väkivaltaa ja seksuaalista häirintää koskevat yleissopimuksen määräykset eivät edellyttäneet lainsäädäntömuutoksia.  

2.1.2  2.1.2 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Seksuaalisen kanssakäymisen yleinen suojaikäraja on Suomessa 16 vuotta. Tätä nuorempien ei katsota voivan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen tai muuhunkaan seksuaaliseen tekoon aikuisen kanssa. 

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 6 §:ssä. Säännöksen mukaan tuomitaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistusasteikko on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. 

Jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa, säännöstä sovelletaan myös 16- ja 17-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneisiin tekoihin (2 mom.).  

Seksuaalinen teko. Lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten kannalta merkittävä on rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momenttiin sisältyvä seksuaalisen teon määritelmä. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan rikoslaissa sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. 

Säännöksen soveltamisalaan kuuluvien tekojen piiri on laaja, ja se on täsmentynyt lainvalmistelutöiden ja oikeuskäytännön perusteella. Esitöissä on esimerkkeinä seksuaalisesta teosta mainittu seuraavat teot (HE 282/2010 vp, s. 11/I): 

− lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia, yhdyntää tai pornografisia elokuvia 

− seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertominen lapselle 

− seksuaalisväritteisten tekstiviestien, sähköpostien ja kirjeiden lähettäminen lapselle 

− lapsen saaminen toimimaan seksuaalisväritteisellä tavalla vastaajan seuratessa lapsen toimintaa (esimerkiksi seurataan alusvaatteita sovittavaa lasta, pakotetaan lapsi pukemaan paljastavat vaatteet, saadaan lapsi masturboimaan tai virtsaamaan tekijän päälle, pyydetään lasta piirtämään sukupuolielimiä esittäviä kuvia, saadaan lapsi riisuutumaan alastomaksi, valokuvataan alastonta lasta ja pyydetään lasta esiintymään pornografisessa kuvassa) 

− vastaajan sukupuolielinten näyttäminen lapselle 

− pornografisten kuvien näyttäminen lapselle 

− itsetyydytystä kuvaavien eleiden esittäminen 

− lapsen suuteleminen. 

Lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä fyysistä kontaktia rikoksentekijän ja asianomistajan välillä. Hyväksikäyttörikoksia voidaan tehdä myös sellaisia teknisiä välineitä hyödyntäen, joiden avulla muodostuu kuvayhteys rikoksentekijän ja lapsen välille.  

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:50 katsonut, että lapsen kehitystä on rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla omiaan vahingoittamaan myös sellainen teko, jossa rikoksentekijä oli kuvannut puhelimella videokuvaa ja seitsemän valokuvaa 7-vuotiaan lapsen alastomasta alaruumiista ja sukupuolielimestä tämän nukkuessa, vaikka lapsi ei ollut tullut tietoiseksi teosta. 

Konkurrenssi. Rikoslain 20 luvun 6 §:n yksityiskohtaisista perusteluista (HE 6/1997 vp, s. 182/II) ilmenee, että jos hyväksikäyttörikoksen tekemisen yhteydessä täyttyy myös toisen seksuaalirikoksen tunnusmerkistö, rikoksentekijä on tuomittava rangaistukseen molemmista rikoksista. Jos rikoksentekijän teko täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ohella raiskauksen tunnusmerkistön, hänet on tuomittava sekä raiskauksesta että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, käytännössä mainittujen rikosten törkeistä tekomuodoista. Tekijä voi syyllistyä samalla kertaa myös esimerkiksi hyväksikäyttörikokseen ja lapsipornografian valmistamisrikokseen taikka hyväksikäyttörikokseen ja seksuaalipalvelujen ostamiseen nuorelta.  

Tuomittaessa yhteinen vankeusrangaistus useasta rikoksesta ankarin enimmäisrangaistus saadaan ylittää rikoslain 7 luvun 2 §:ssä säädetyllä tavalla. Ankarinta enimmäisrangaistusta ei saa ylittää enempää kuin kolmella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta määräajaksi vähintään neljä vuotta.  

Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa rikoskokonaisuuden vakavin rikos on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen käsittävästä teosta voidaan tuomita 1—9 vuotta vankeutta. 

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen yritys säädetään rangaistaviksi rikoslain 20 luvun 7 §:ssä seuraavasti: 

”Jos 

1) tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa taikka 

2) lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä 

a) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, 

b) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai 

c) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, 

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. 

Yritys on rangaistava.” 

Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohta tarkoittaa, että sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan ja eräissä tilanteissa 16- tai 17-vuotiaan lapsen kanssa on lähtökohtaisesti törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Momentin 2 kohta koskee kaikkia lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekotapoja, muitakin kuin sukupuoliyhteyttä. 

Momentin lopussa mainittu kokonaisarvostelu mahdollistaa sen, että joissakin tilanteissa sukupuoliyhteys katsotaan lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Tältä osin lain esitöissä (HE 282/2010 vp, s. 105/II) todetaan, että kokonaisarviointiin voivat vaikuttaa esimerkiksi tekijän ja lapsen välinen suhde, heidän ikäeronsa sekä lapsen ikä ja kehitystaso. Teko voidaan pykälän perustelujen mukaan katsoa törkeän tekomuodon asemesta perustunnusmerkistön mukaiseksi hyväksikäytöksi, jos tekijän ja lapsen välillä on seurustelusuhde, jonka osalta 7 a §:n rajoitussäännöksessä säädetyt edellytykset eivät kuitenkaan täyty. Viimeksi mainitun pykälän mukaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. 

Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan a alakohdassa mainitusta kvalifiointiperusteesta lain esitöissä todetaan, että ei voida sanoa tiettyä ikää, jossa teon vahingollisuus lapselle olennaisesti lisääntyisi (HE 6/1997 vp, s. 184/I). Oikeuskäytännöstä tehtyjen havaintojen (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2009, s. 37) perusteella teko otsikoidaan törkeäksi lapsen iän perusteella lähinnä silloin, kun uhrina on ollut alle 10-vuotias lapsi. Korkein oikeus on katsonut perusteen täyttyvän tapauksessa, jossa tekijä oli viidellä eri kerralla kosketellut pojantyttärensä rintoja sekä sukuelintä vaatteiden alta ja päältä niin, että ensimmäisen koskettelun aikana lapsi oli ollut lähes 7-vuotias ja viimeisen koskettelukerran aikana noin 13-vuotias (KKO 2011:102). 

Lain esitöiden mukaan rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tekotavan nöyryyttävyyttä on arvosteltava teko-olosuhteita kokonaisuutena arvioiden (HE 6/1997 vp, s. 184/II). Oikeuskäytännöstä tehtyjen havaintojen (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2009, s. 39 ja 40) mukaan rikoksen tekeminen erityisen nöyryyttävällä tavalla liittyy tilanteisiin, joissa samalla sovelletaan muita rangaistussäännöksiä eli tekijä tuomitaan samalla muusta rikoksesta. Alakohdassa tarkoitettua kvalifiointiperustetta on sovellettu esimerkiksi kun rikoksen tekemiseen on osallistunut useita, muut henkilöt ovat nähneet rikoksen taikka tekotapaan on liittynyt sitomista tai muuta väkivaltaa. 

Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan hyväksikäyttörikoksen törkeäksi tekevä peruste on se, että rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi. Tämä liittyy siihen, että lapselle erityisen vahingollista on yleensä joutua läheisen ihmisen hyväksikäyttämäksi (HE 6/1997 vp, s. 184/II). Esitöiden mukaan lapsen vanhemmat tai muut hänen kasvatuksestaan huolehtivat henkilöt ovat yleensä säännöksessä tarkoitetussa asemassa, mutta erityisen riippuvainen asema voi perustua myös henkiseen sitoutumiseen, jollainen voi liittyä esimerkiksi uskonnolliseen tai muuhun vakaumukseen. Oikeuskäytännöstä tehtyjen havaintojen (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2009, s. 39) perusteella alakohdassa tarkoitettuun rikokseen syyllistyneitä henkilöitä ovat erityisesti vanhemmat, mutta myös vanhemman puolisot ja seurustelukumppanit, sijaisvanhemmat ja isovanhemmat. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä voidaan mainita jo edellä todettu KKO 2011:102, jonka mukaan alakohdan peruste täyttyi tapauksessa, kun koskettelutekoihin syyllistyi tiiviissä suhteessa lapsenlapsen kanssa ollut isoisä. 

2.1.3  2.1.3 Raiskaus

Raiskaus säädetään rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 1 §:ssä seuraavasti: 

”Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. 

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. 

Jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Samoin tuomitaan se, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa. 

Yritys on rangaistava.” 

Sukupuoliyhteys. Raiskausrikoksissa toteutettava seksuaalinen teko on sukupuoliyhteys. Sillä tarkoitetaan rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin määritelmäsäännöksen mukaan sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon taikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon. Määritelmää laajennettiin vuonna 2014, jolloin tunkeutuminen peräaukkoon tuli sen piiriin. Tuossa yhteydessä korostettiin, että merkitystä ei ole sillä, onko kysymys eri sukupuolta vai samaa sukupuolta olevien välisestä sukupuoliyhteydestä (HE 216/2013 vp, s. 12/I). Määritelmä kattaa sukupuolielimen lisäksi myös esineellä ja sormilla tapahtuvan tunkeutumisen. Koska tunkeutumisen on oltava seksuaalista, määritelmäsäännöksen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi gynekologiset tai lääketieteelliset toimenpiteet. 

Väkivalta ja uhkaus. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun väkivallan tai sen uhan kohteena ei tarvitse olla se henkilö, johon pakottaminen kohdistuu. Väkivallalle tai sen uhalle ei myöskään aseteta nimenomaisia vaatimuksia. Väkivallan uhan ei tarvitse olla välitön, vaan uhkaus tehdä väkivaltaa vastaisuudessa sisältyy raiskauksen tunnusmerkistöön. Lisäksi teon kohteeksi joutuneelta henkilöltä ei vaadita itsensä vaarantamista. Käytetyn väkivallan tai väkivallan uhan on kuitenkin oltava sellainen, että se riittää murtamaan toisen tahdon. Teko-olosuhteista riippuu, millaisella väkivallan käytöllä tai käytön uhkaamisella on merkitystä rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun raiskausrikoksen kannalta. (HE 6/1997 vp, s. 172/II ja 173/I sekä HE 216/2013 vp, s. 5/I.) 

Kun raiskauksessa käytetään väkivaltaa, täyttyy myös pahoinpitelyn tunnusmerkistö. Jos pahoinpitely liittyy yksinomaan raiskauksen tekemiseen, tekijä on tuomittava ainoastaan raiskauksesta. Jos tekijä raiskauksen yhteydessä syyllistyy myös muuhun kuin raiskauksen tekemiseksi käytettyyn pahoinpitelyyn, voidaan raiskaussäännöksen lisäksi soveltaa pahoinpitelyä koskevaa rangaistussäännöstä. Raiskausrikosten rangaistusasteikossa on asteikon ankaruuden kautta otettu huomioon tilanteet, joissa raiskauksen katsotaan sisältävän sen tekemisessä käytetyn pahoinpitelyn. (HE 6/1997 vp, s. 173/I ja HE 216/2013 vp, s. 5/I.) 

Avuton tila. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua avuttomasta tilasta johtuvaa puolustuskyvyttömyyttä ja kyvyttömyyttä muodostaa tai ilmaista tahtoaan on käsitelty lain esitöissä (HE 6/1997 vp, s. 173 ja 180/I, HE 283/2010 vp, s. 11 ja HE 216/2013 vp, s. 5/II ja 6/I). Esitöistä ilmenee ensinnäkin, että puolustuskyvyttömyydellä tarkoitetaan, että asianomainen henkisen tai ruumiillisen esteen vuoksi ei pysty joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä. Tahdottomuutta kuvataan toisen kyvyttömyydellä muodostaa ja ilmaista tahtoaan. 

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu tiedottomuus voi olla tajuttomuutta, mutta se voi ilmetä myös muuten. Tiedottomuus voi johtua unilääkkeistä, alkoholista tai muista huumaavista aineista. Puolustuskyvyttömyydellä säännöksessä tarkoitetaan myös esimerkiksi lääkkeistä tai huumaavista aineista johtuvaa tahdottomuutta, vaikka uhri ei ole tiedoton. Pelkästään huumaavan aineen vaikutuksen alaisena oleminen ei riitä, jos henkilöä ei sen johdosta voida katsoa kyvyttömäksi puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Nukkuva henkilö on puolustuskyvytön, vaikka hän ei ole alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. 

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua puolustuskyvyttömyyttä saattavat aiheuttaa pysyväisluonteisina säännöksessä mainitut sairaus ja vammaisuus. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä tilan pysyväisluonteisuutta, joten esimerkiksi lyhytaikaisestakin sairaudesta aiheutuva heikkous tai vastaava puolustuskyvytön tila voi johtaa säännöksen soveltamiseen. Henkilö voi esimerkiksi puhekykyyn liittyvien ongelmien, henkisen toiminnan heikentymisen tai mielentilan häiriintymisen vuoksi olla kyvytön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan säännöksessä tarkoitetulla tavalla. 

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa mainitulla pelkotilalla tarkoitetaan sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa puolustuskyvyn sen vuoksi, että uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena tai että hän ei pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti. Säännöksessä käytetty käsite ”muu avuton tila” viittaa esimerkiksi niihin edellä jo mainittuihin tilanteisiin, joissa henkilö ei ole tiedoton, mutta on huumaavan aineen käytön vuoksi tahdoton. 

Vähemmän vakava raiskaus. Vuonna 2014 raiskausrikoksia koskevia säännöksiä muutettiin niin, että pakottamista sukupuoliyhteyteen koskenut rikoslain 20 luvun 3 § kumottiin ja raiskausta koskevan 1 §:n 3 momentti muutettiin koskemaan raiskausta, joka on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava. 

Kuten jo säännöksen sanamuodosta ilmenee, rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentti ei sovellu väkivaltaa käyttäen tehtyihin tekoihin, vaan niihin sovelletaan tapauksesta riippuen pykälän 1 momenttia tai törkeää raiskausta koskevia säännöksiä (2 §). Muuten rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin soveltamisalaa on rajattu lain esitöissä (LaVM 4/2014 vp, s. 4/II ja 5/I sekä HE 216/2013 vp, s. 57). 

Esitöiden mukaan pakottamalla tehdyistä raiskauksista rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin alaisuuteen kuuluvat vain uhkaamalla, ei sen sijaan väkivalloin toteutetut teot. Lisäksi momentti koskee tilanteita, joissa joku muunlaisella uhkauksella kuin väkivallalla uhkaamalla pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Uhkauksen täytyy olla siinä määrin todellinen, että se on saanut kohteena olevan henkilön taipumaan uhkaukseen, mutta sen ei tarvitse olla oikeudenvastainen. Rangaistavaa on esimerkiksi toisen pakottaminen uhkaamalla paljastaa hänestä jokin haitallinen tieto. Näitä momentin toisen virkkeen mukaisia tilanteita ei koske edellytys teon vähäisemmästä kokonaisvakavuudesta. 

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuja ”muita rikokseen liittyviä seikkoja” voivat olla rikokseen, joko 1 tai 2 momentin mukaiseen, liittyvät poikkeukselliset olosuhteet. Niitä arvioitaessa on otettava huomioon ainakin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen laatu ja suuruus. Sukupuoliyhteyden laajan määritelmän vuoksi joitakin tekotapoja voitaneen poikkeuksellisesti pitää joissain tilanteissa vähemmän vakavina kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut. Avioliitto, parisuhde tai seurustelu ei vähennä seksuaalista itsemääräämisoikeutta eikä puhu lievemmän tekomuodon soveltamisen puolesta. 

Törkeä raiskaus säädetään rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 2 §:ssä seuraavasti: 

”Jos raiskauksessa 

1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 

2) rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä, 

3) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, 

4) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai 

5) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla 

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. 

Yritys on rangaistava.” 

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainitaan ankaroittamisperusteena törkeää pahoinpitelyä koskevan rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan tavoin vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus ja hengenvaarallinen tila. Kohdan soveltamisen edellytyksenä on siinä mainitun vakavan seurauksen aiheutuminen. Tekijän tahallisuuden tulee ulottua myös tällaisen seurauksen aiheutumiseen. Teon täyttäessä sekä törkeän raiskauksen että törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön sovelletaan vain törkeää raiskausta koskevaa säännöstä, jos väkivalta on liittynyt välittömästi raiskaukseen. Jos taas väkivaltaa on käytetty pitempään kuin välittömästi raiskauksen tekemiseen tai se on ollut vakavampaa kuin välittömästi raiskaukseen liittyvä väkivalta, saattaa kysymykseen lisäksi tulla pahoinpitelyä koskevien säännösten soveltaminen. Myös törkeän raiskauksen kohdalla rangaistusasteikko kymmenen vuoden enimmäisvankeusrangaistuksineen mahdollistaa sen, että väkivalta voidaan ottaa huomioon. (HE 6/1997 vp, s. 174/II ja 175/I ja HE 216/2013 vp, s. 7.) 

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohta voi useiden henkilöiden tekemien rikosten lisäksi tulla sovellettavaksi tilanteissa, joissa rikos tehdään poikkeuksellisen pelottavassa tekoympäristössä tai joissa tekoa seuraa useita ihmisiä, vaikka he eivät ole tekoon osallisia. Erityisen tuntuvaa ruumiillista kärsimystä voi olla rikoksen aiheuttama erityinen kipu. Raiskausrikoksen tekijäksi voidaan katsoa myös sellainen henkilö, joka on osallistunut väkivallan käyttöön, mutta ei ole ollut sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Tämänkaltaisen tilanteen osalta on todettu voivan esiintyä tapauksia, joissa muiden kuin sukupuoliyhteyteen syyllistyvien tekijäkumppanien osuus on niin vähäinen, että tekoa ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (HE 6/1997 vp, s. 174/II ja HE 216/2013 vp, s. 7/II.) 

Syyskuun 2014 alussa voimaan tulleella rikoslain 20 luvun muuttamisesta annetulla lailla (509/2014) törkeää raiskausta koskevaan rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momenttiin lisättiin rikoksen törkeäksi tekevien kvalifiointiperusteiden joukkoon se, että teon kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi (3 kohta). Lainsäädäntömuutoksen yhteydessä painotettiin sitä, että myös uhrin ollessa alle 18-vuotias edellytetään, että raiskaus on kokonaisuutena arvostellen törkeä (HE 216/2013 vp, s. 58/II). Samassa yhteydessä muistutettiin siitä, että jos raiskausrikos kohdistuu alle 16-vuotiaaseen uhriin (eräissä tapauksissa 16- tai 17-vuotiaaseen uhriin), rikoksentekijä syyllistyy samalla rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai 7 §:n mukaiseen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (s. 6/II). Tämä tarkoittaa, että rikoksentekijä on samalla tuomittava sekä raiskaus- että hyväksikäyttörikoksesta. Törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vankeutta 2—13 vuotta. 

Mitä tulee rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohtaan (rikoksen tekeminen erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla), raakuudella ja julmuudella on pykälän perustelujen mukaan vivahde-ero. Raakuudessa painopiste on väkivallan fyysisessä karkeudessa, kun taas julmuus voi ilmetä esimerkiksi puolustuskyvyttömään kohdistuvana väkivaltana. Erityisen nöyryyttävää on esimerkiksi se, että raiskaus tehdään uhrille läheisten henkilöiden nähden. (HE 216/2013 vp, s. 7/II ja 8/I.) 

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisena välineenä tulee kysymykseen mikä tahansa hengenvaarallinen väline. Kohdassa mainitaan esimerkkeinä ampuma-ase ja teräase. Kohdassa mainittu muu vakavalla väkivallalla uhkaaminen on oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaan kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun uhataan surmaamisella tai vakavan ruumiinvamman tuottamisella, joskin tällöinkin uhkauksen toteutumisen on oltava olosuhteet huomioon ottaen riittävän todennäköistä (Rautio, Rikosoikeus, 2009, s. 431). (HE 216/2013 vp, s. 8/II.) 

2.2.1  2.2.1 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Rikollisuustilanne. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön yleisyyttä on selvitetty vuosina 2008 ja 2013 toteutetuissa lapsiuhritutkimuksissa ja vuonna 1988 toteutetussa erillistutkimuksessa. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on vähentynyt tytöillä 14 prosentista (1988) 4 prosenttiin (2013) ja pojilla 5 prosentista yhteen prosenttiin (elinaikainen esiintyvyys 15-vuotiailla; Fagerlund ym. 2014 s. 82—83). Väestötasolla tulokset merkitsevät, että rikoksia tehtäisiin vuosittain noin 1 500. 

Kyselytutkimusten mukaan suurin osa teoista tehdään koskettelemalla, vähintään yhden kerran yhdynnässä aikuisen kanssa oli ollut noin yksi prosentti 9-luokkalaisista (Fagerlund ym. 2014 s. 77). Kaikista aikuisen kanssa koetuista seksuaalikokemuksista suurin osa oli alkanut 14—15 vuoden iässä, alle 10-vuotiaana oli alkanut noin 10 prosenttia tapauksista (mt. s. 78). 

Kokonaisrikollisuutta koskevat tiedot viittaavat siihen, että kiinnijäämisriski on nykyään hyvin korkea. Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 1200 lapsen seksuaalista hyväksikäyttörikosta, mikä merkitsee että kiinnijäämisprosentti olisi jopa 80 %. Vuonna 2017 kirjattiin 817 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, 55 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritystä, 290 törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja 6 lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön yritystä. 

Rangaistuskäytäntöä koskevia yksityiskohtaisia tietoja ajalta ennen vuoden 2011 lainmuutoksia (lapsen seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistuksen korottaminen ja sukupuoliyhteyden lisääminen lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kvalifiointiperusteisiin) on esitetty Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa 2009. 

Seuraavaan on koottu Tilastokeskuksen tietoja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 6 §) ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 7 §) rangaistuksista. Tarkasteltavaksi on valittu vuodet 2010—2011 ja 2015—2016, koska ne kuvaavat parhaiten viime vuosina tapahtuneita muutoksia. 

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin vuosina 2010, 2011, 2015 ja 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 246, 232, 178 ja 158 rangaistusta. Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin mainittuina vuosina 43, 34, 118 ja 96 rangaistusta. Myös näissä luvuissa ovat mukana tuomitsematta jättämiset, mutta mukaan ei ole otettu yrityksistä tuomittuja rangaistuksia. 

Taulukko 1. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitut rangaistukset 2010—2011 ja 2015—2016 (päärikoksen mukaan; Tilastokeskus) 

Taulukko 2. Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitut rangaistukset 2010—2011 ja 2015—2016 (päärikoksen mukaan; Tilastokeskus) 

Koska myöskään lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytännöstä ei ole viime vuosilta tarkempia tutkimustietoja, pelkästään Tilastokeskuksen tietojen perusteella on tehtävissä vain varovaisia johtopäätöksiä. 

Tilastokeskuksen tiedot vuosilta 2010—2011 ja 2015—2016 osoittavat tuomittujen rangaistusten lukumäärien perusteella siirtymää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön puolelle. Samalla törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistusten lukumäärä on merkittävästi kasvanut. Siirtymää rikosnimikkeiden välillä ilmeisesti selittää se, että vuonna 2011 tehtyjen lainsäädäntömuutosten erään tavoitteen mukaisesti sukupuoliyhteyden sisältäviä tekoja on aikaisempaa enemmän katsottu nimenomaan törkeiksi hyväksikäyttörikoksiksi. Siirtymää saattaa osittain selittää myös vuonna 2014 tapahtunut sukupuoliyhteyden määritelmän laajentuminen.  

Rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan harvoin ehdoton vankeusrangaistus. Vuonna 2016 rangaistuksista noin 8 prosenttia oli ehdottomia. Osuus on jonkin verran pienentynyt vuosikymmenen alkuun verrattuna johtuen vakavimpien tekojen siirtymisestä törkeän tekomuodon puolelle. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittavan ehdottoman vankeusrangaistuksen keskipituus on nykyisin noin puolitoista vuotta. Pääosin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan pelkkä ehdollinen vankeusrangaistus. Vuonna 2016 tuomituista rangaistuksista niiden osuus oli kolme neljäsosaa rangaistuksen keskipituuden ollessa jonkin verran yli 8 kuukautta.  

Merkittävä osa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittavista rangaistuksista on ehdottomia vankeusrangaistuksia, joiden keskipituus on noin kolme vuotta. Ehdottomien vankeusrangaistusten lukumäärä on huomattavasti kasvanut, mutta vuosittaisten vaihteluiden vuoksi on vaikeata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä vuoden 2011 lainsäädäntömuutosten vaikutuksista ehdottomien vankeusrangaistusten osuuteen kaikista tuomituista rangaistuksista. Mahdollista kuitenkin on, että juttujen siirtymä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön puolelta lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön puolelle on jossakin määrin vähentänyt ehdottoman vankeusrangaistuksen osuutta viimeksi mainitusta rikoksesta tuomittavista rangaistuksista. Kun vuosina 2010 ja 2011 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituista rangaistuksista ehdottomia vankeusrangaistuksia oli 56 prosenttia ja 79 prosenttia, vuosina 2015 ja 2016 osuudet olivat 69 prosenttia ja 60 prosenttia.  

Ilman tarkempaa tutkimustietoakin on aihetta olettaa, että ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomitaan erityisesti tapauksissa, joissa rikoksen sisältämä seksuaalinen teko on sukupuoliyhteys ja että sellaiset teot arvioidaan oikeuskäytännössä pääosin törkeiksi lapsen seksuaalisiksi hyväksikäytöiksi. 

Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee myös, että törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rangaistuskäytäntö on ankaroitunut sillä tavoin, että ehdollisia vankeusrangaistuksia aikaisempaa enemmän tehostetaan yhdyskuntapalvelulla. Vuonna 2016 tuomituista ehdollisista vankeusrangaistuksista kahteen kolmasosaan liittyi oheisseuraamuksena yhdyskuntapalvelu. Muutos edeltäviin vuosiin on olennainen, joskin vertailussa on myös tältä osin otettava huomioon merkittävät muutokset rangaistusten määrissä lainsäädäntömuutoksia edeltävän ajan ja viime vuosien välillä. 

Oikeuskäytännön osalta voidaan vielä mainita, että korkein oikeus on törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa ratkaisussaan KKO 2018:35 tuominnut 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen miehen, joka oli ollut sukupuoliyhteydessä noin 13 vuoden 10 kuukauden ikäisen tytön kanssa tietoisena tämän iästä. Tapahtumat olivat sijoittuneet yksityisasuntoon, mihin toisilleen entuudestaan tuntemattomat mies ja tyttö olivat menneet viettämään aikaa. Tyttö oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. Yhdyntä, johon tyttöä ei ollut pakotettu, oli tapahtunut asunnon makuuhuoneessa.  

Käräjäoikeus oli katsonut miehen syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuominnut hänet 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus oli pitänyt hyväksikäyttörikosta törkeänä ja tuominnut miehen 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Korkein oikeus korotti hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen 2 vuodeksi ja määräsi vankeuden ehdottomaksi. 

Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut (kohta 11), että miehen syyksi luettu menettely oli luonteeltaan sellainen, että sitä voitiin pitää varsin usein toistuvana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön muotona. Tilastojen valossa tyypillisintä oli, että tekijänä oli 20—25-vuotias mies, uhrina 13—14-vuotias tyttö ja seksuaalitekona kertaluontoinen sukupuoliyhteys tai ainakin yhden päivän aikana tapahtuneet sukupuoliyhteydet. 

Korkeimman oikeuden ratkaisussa (kohta 13) on myös nimenomaisesti todettu, että sillä, onko asianomistaja mahdollisesti itse ollut aloitteellinen tai muutoin aktiivinen, ei ole vaikutusta tuomittavaan rangaistukseen. 

Korkein oikeus on ratkaisussaan (kohdat 13—17) pitänyt miehen syyksi luettua rikosta lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollisena ja vaarallisena ja katsonut, ettei miehen tekoon ole liittynyt rangaistusta lieventäviä eikä sitä ankaroittavia seikkoja ja että miehelle mitatun 2 vuoden vankeusrangaistuksen tuomitseminen ehdollisena olisi edellyttänyt poikkeuksellisen painavia perusteita. Kun tällaisia erityisiä seikkoja ei ole asiassa ollut, vankeusrangaistus on tuomittu ehdottomana.  

2.2.2  2.2.2 Raiskausrikokset

Rikollisuustilanne. Lapsiin kohdistuvien raiskausrikosten esiintyvyyttä on selvitetty lapsiuhritutkimuksissa kysymyksillä "Pakottiko, uhkailiko tai kiristikö toinen saadakseen sinut mukaan?" ja "Käyttikö toinen väkivaltaa saadakseen sinut mukaan?". Kyselyiden tiedot eivät täysin vastaa tekojen oikeudellista jaottelua. Kyselyissä tarkoitetut teot voivat käsittää sukupuoliyhteyksien lisäksi myös muita seksuaalisia tekoja, joihin pakottaminen on rangaistavaa pakottamisena seksuaaliseen tekoon. Lisäksi kiristäminen ei itsessään ole rangaistavaa raiskausrikoksena, vaan voi esimerkiksi vaikuttaa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistuksen mittaamiseen tai tulla rangaistavaksi muuna rikoksena. 

Pakottamista, uhkailua tai kiristämistä on raportoinut kyselyissä noin yksi prosentti kaikista vastanneista 9-luokkalaisista, väkivaltaa alle yksi prosentti. Osuudet ovat pysyneet 1988, 2008 ja 2013 suurin piirtein samoina (ks. tarkemmin Fagerlund ym. 2014, s. 78 ja liitetaulukko 33 s. 163). 

Jos oletetaan, että rikoslain 20 luvussa tarkoitettujen raiskaus- ja pakottamisrikosten esiintyvyys 9-luokkalaisten piirissä olisi kyselyä mukaillen yhteensä noin yksi prosentti ja että erilaisten tekojen jakauma vastaa aikuisten kanssa koettujen seksuaalikokemusten eri muotojen esiintyvyyttä tyttöjen keskuudessa (ehdotus 2 %, kosketus 3 %, yhdyntä 1 %, ks. Fagerholm ym. 2014 liitetaulukko 31 s. 161), voidaan arvioida, että yksi kuudesosa teoista olisi rikoslain 20 luvussa tarkoitettuja raiskauksia ja viisi kuudesosaa pakottamisia seksuaalisiin tekoihin. 

Väestötasolla tiedot viittaavat siihen, että 15-vuotiaisiin tai sitä nuorempiin kohdistuvia raiskausrikoksia tehtäisiin vuosittain noin 100 ja seksuaaliseen tekoon pakottamisia noin 500. 

Poliisin tietoon vuonna 2017 tuli 135 alle 15-vuotiaisiin kohdistunutta epäiltyä raiskausrikosta. 15—17-vuotiaisiin kohdistuneita tekoja oli 271. Alle 15-vuotiaisiin kohdistuneista teoista törkeitä raiskauksia oli 40 ja 15—17-vuotiaisiin kohdistuneista 52. Lapsiin kohdistuneet teot muodostavat kaikista raiskausrikoksista noin kolmanneksen, yhteensä epäiltyjä raiskausrikoksia tuli poliisin tietoon 1133. 

Lapsiin kohdistuneiden raiskausrikosten rangaistuskäytännöstä ei ole käytettävissä ajantasaisia tietoja. Yleisesti voidaan todeta, että rikoslain 20 lukuun tehdyt muutokset ovat osaltaan johtaneet siihen, että raiskauksesta tuomittujen rangaistusten lukumäärä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2010 vuoteen 2016 (51—>129 rangaistusta). Törkeästä raiskauksesta tuomittujen rangaistusten lukumäärä on viisinkertaistunut (9─>46). 

Aikaisemmin seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistaviksi säädetyt rikokset muuttuivat vuonna 2011 rangaistaviksi raiskausrikoksina. Törkeiden raiskausten kasvua on selitetty (Rikollisuustilanne 2016) vuonna 2014 voimaan tulleella lainmuutoksella, jonka mukaan alle 18-vuotiaaseen kohdistuneita tekoja pidetään törkeänä raiskauksena edellyttäen, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

Vähemmän vakavaa raiskausta koskevaa vuonna 2014 säädettyä rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momenttia on Tilastokeskuksen tietojen mukaan sovellettu vuosina 2015 ja 2016 vain yksittäisissä tapauksissa.  

Raiskauksesta tuomittujen rangaistusten pituuksiin lainmuutokset eivät näytä merkittävästi vaikuttaneen. Ehdotonta vankeutta tuomitaan noin kaksi vuotta, ehdollista vankeutta noin puolitoista vuotta. Ehdollisen vankeuden kestoon ei myöskään huomattavasti vaikuta se, tuomitaanko ehdollinen vankeus ainoana rangaistuksena vai tuomitaanko sen ohessa myös yhdyskuntapalvelua tai oheissakko. Ehdottoman vankeuden osuus on ollut noin 40 prosenttia.  

Törkeistä raiskauksista tuomitaan lähes yksinomaan ankaria ehdottomia vankeusrangaistuksia, mitä edellyttää jo rikoksen kahden vuoden minimirangaistuskin. Vuosittaisissa ehdottomien vankeusrangaistuksien keskipituuksissa on vaihtelua. Neljän vuoden tarkastelujaksossa lyhin keskipituus oli vuonna 2010 (3 vuotta 5 kuukautta vankeutta) ja pisin vuonna 2015 (5 vuotta 8 kuukautta vankeutta).  

Lapsiin kohdistuvista raiskausrikoksista ei ole viimeaikaista tutkimustietoa, mutta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen 2009 mukaan (s. 45) tuomittiin keskimäärin 5 vuoden 11 kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus, jos törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos. Tämä tieto on ajalta ennen ankarampaan oikeuskäytäntöön johtaneita lainsäädäntömuutoksia (sukupuoliyhteyden sisältävän teon lisääminen lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön ja teon kohdistumisen alle 18-vuotiaaseen lisääminen törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön). 

2.3.1  2.3.1 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Ruotsissa rikoskaaren (brottsbalk) 6 luvun 4 §:n 1 ja 2 kappaleessa säädetään lapsen raiskauksena (våldtäkt mot barn) rangaistavaksi se, että tekijä on sukupuoliyhteydessä alle 15-vuotiaan lapsen kanssa ja eräissä tilanteissa 15─17-vuotiaan lapsen kanssa taikka tekee muun lapseen kohdistuvan sukupuoliyhteyteen rinnastuvan teon. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kuusi vuotta. Jos teko katsotaan törkeäksi (esimerkiksi väkivallan käyttö, grov våldtäkt mot barn), tekijä tuomitaan pykälän 3 kappaleen mukaan vankeuteen vähintään viideksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Luvun 5 §:n mukaan jos 4 §:n 1 tai 2 kappaleessa tarkoitettu teko on vähemmän törkeä, tekijä on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (sexuellt utnyttjande av barn) vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Rikoskaaren 26 luvun 1 §:n 2 kappaleen mukaisesti vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on 14 päivää. 

Jos kysymyksessä oleva seksuaalinen teko on muu kuin rikoskaaren 6 luvun 4 tai 5 §:ssä tarkoitettu, tekijä on luvun 6 §:n mukaan tuomittava lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta loukkauksesta (sexuellt övergrepp mot barn) vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, tai jos teko on törkeä (grovt sexuellt övergrepp mot barn), vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Ruotsin rikoskaaren 6 luvun säännösten mukaan Ruotsissa esimerkiksi väkivaltaa käyttäen toteutettu sukupuoliyhteys alle 15-vuotiaan lapsen kanssa tulee rangaistavaksi vain yhtenä rikoksena (6 luvun 4 §:n 3 kappale), kun Suomessa tekijä syyllistyy alle 16-vuotiaan lapsen kohdalla kahteen rikokseen, käytännössä törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

Norjan rikoslain (straffeloven) 299 §:ssä säädetään rangaistavaksi seksuaalinen kanssakäyminen (seksuell omgang) alle 14-vuotiaan lapsen kanssa (alle 14-vuotiaan lapsen raiskaus). Enimmäisrangaistus on 10 vuotta vankeutta. Norjassa vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on 14 päivää. Jos seksuaalinen kanssakäyminen on sukupuoliyhteydeksi tai siihen rinnastettavaksi teoksi katsottava teko, vähimmäisrangaistus on kolme vuotta vankeutta ja enimmäisrangaistus 15 vuotta vankeutta (rikoslaki 300 §). Eräissä törkeimmissä tapauksissa enimmäisrangaistus on rikoslain 301 §:n mukaan 21 vuotta vankeutta (esimerkiksi usean tekijän tekemä rikos tai erityistä kipua aiheuttavalla tai erityisen loukkaavalla tavalla tehty rikos). Sama koskee tilanteita, joissa syyllistä on aikaisemmin rangaistu 291, 294 tai 299 §:n nojalla. 

Norjan rikoslain 302 §:n mukaan seksuaalisesta kanssakäymisestä 14- tai 15-vuotiaan kanssa tuomitaan vankeutta enintään kuusi vuotta. Rikoslain 303 §:n mukaan enimmäisrangaistus on 15 vuotta vankeutta eräissä törkeimmissä tapauksissa, joihin kuuluu esimerkiksi se, että useat ovat tehneet teon, tai että teko on tehty erityistä kipua aiheuttavalla tai erityisen loukkaavalla tavalla. Sama säännös koskee myös tilanteita, joissa syyllistä on aikaisemmin rangaistu 291, 299 tai 302 §:n nojalla. 

Norjan rikoslain 304 §:ssä säädetään rangaistavaksi seksuaalinen teko alle 16-vuotiaan lapsen kanssa (enimmäisrangaistus kolme vuotta vankeutta) ja 305 §:ssä seksuaalisesti loukkaava käyttäytyminen alle 16-vuotiasta lasta kohtaan (sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi). 

Tanskan rikoslain (straffelov) 222 §:n mukaan enintään kahdeksan vuoden vankeudella rangaistaan sitä, joka on sukupuoliyhteydessä alle 15-vuotiaan lapsen kanssa. Tanskassa vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on seitsemän päivää. Lain 225 §:n mukaan mainittua pykälää sovelletaan myös muuhun seksuaaliseen tekoon kuin sukupuoliyhteyteen. 

Saksan rikoslain (Strafgesetzbuch) 176 §:ssä säädetään rangaistavaksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Pykälän 1 momentin mukaan jos seksuaalinen teko kohdistuu alle 14-vuotiaaseen lapseen, vankeutta tuomitaan vähintään kuusi kuukautta ja enintään kymmenen vuotta. Erityisen vakavissa tapauksissa vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta ja lievemmäksi arvioitavissa tapauksissa rangaistusasteikko on kolmesta kuukaudesta viiteen vuoteen vankeutta. 

Vakava lasten seksuaalinen hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi Saksan rikoslain 176 a §:ssä. Sen mukaan vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta rikoksen uusimistilanteessa ja kaksi vuotta vankeutta, jos esimerkiksi tekijöitä on useita tai teolla aiheutetaan vakavaa terveyden vahingoittumista. Toisaalta tähänkin pykälään sisältyy vähemmän vakavan teon rangaistusasteikko (vankeutta vähintään kolme kuukautta ja enintään viisi vuotta). Viiden vuoden vähimmäisrangaistus koskee tapauksia, joissa lasta on teon yhteydessä vakavasti pahoinpidelty tai joissa hänelle on aiheutettu kuoleman vaara. 

2.3.2  2.3.2 Raiskaus

Ruotsissa raiskausrikoksia koskevat säännökset sisältyvät rikoskaaren 6 luvun 1 ja 1 a §:än. Sukupuoliyhteyden käsittävät raiskausrikokset on porrastettu neljään tekomuotoon. Luvun 1 §:n 1 kappaleen mukaan se, joka on sukupuoliyhteydessä toisen henkilön kanssa, joka ei osallistu tekoon vapaaehtoisesti, on tuomittava raiskauksesta (våldtäkt) vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Sukupuoliyhteyden lisäksi säännöstä sovelletaan muihin seksuaalisiin tekoihin, jotka huomioon ottaen loukkauksen vakavuus ovat verrattavissa sukupuoliyhteyteen. 

Pykälän 1—3 kohdassa luetellaan olosuhteita, joissa henkilön ei voida koskaan katsoa osallistuneen sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Näin on esimerkiksi silloin, jos teossa on käytetty väkivaltaa (misshandel [eller] annat våld), rikollisen teon uhkaa (hot om brottslig gärning), tekijä on uhannut tehdä toista henkilöä koskevan haitallisen ilmoituksen kuten rikosilmoituksen (hot om att åtala eller ange någon annan för brott eller hot om att lämna ett menligt meddelande om någon annan) taikka jos teossa on kohtuuttomasti hyväksikäytetty uhrin erityisen haavoittuvaa asemaa (otillbörligt utnyttjar — — särskild utsatt situation) tai väärinkäytetty vakavasti uhrin riippuvaista asemaa (allvarligt missbruka att personen står i beroendeställning). Erityisen haavoittuva asema voi aiheutua esimerkiksi tiedottomuudesta, unesta, vakavasta pelosta, päihtymyksestä tai muun huumaavan aineen vaikutuksesta, sairaudesta, ruumiinvammasta, psyykkisestä häiriöstä tai muista olosuhteista. 

Rikoskaaren 6 luvun 1 §:n 2 kappaleessa todetaan, että jos 1 kappaleessa tarkoitettu rikos on olosuhteet huomioon ottaen vähemmän törkeä (mindre grovt), tekijä tuomitaan raiskauksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Rikoskaaren 26 luvun 1 §:n 2 kappaleen mukaisesti vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on näissä tapauksissa 14 päivää.  

Rikoskaaren 6 luvun 1 §:n 3 kappaleen mukaan jos 1 kappaleessa tarkoitettu teko on törkeä, tekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta (grov våldtäkt) vankeuteen vähintään viideksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Teon törkeyttä arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon, onko tekijä käyttänyt erityisen vakavaa väkivaltaa tai uhkaa, onko tekijöitä ollut useampi kuin yksi taikka onko tekijä tekotavalla, huomioon ottaen uhrin nuori ikä tai muuten osoittanut erityistä häikäilemättömyyttä tai raakuutta. 

Rikoskaaren 6 luvun 1 a §:ssä säädetään tuottamuksellisesta raiskauksesta (oaktsam våldtäkt), jonka enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Tuottamuksellinen teko on rangaistava, jos tekijä on törkeän huolimaton niiden olosuhteiden osalta, joihin toisen henkilön vapaaehtoisuus perustuu. Jos tuottamuksellinen raiskaus on olosuhteet huomioon ottaen vähemmän vakava (mindre allvarlig), ei teko ole rangaistava (2 kappale). 

Norjan rikoslain 26 luku koskee seksuaalirikoksia. Raiskauksesta (voldtekt) säädetään rikoslain 291 §:ssä. Perussäännöksen mukaan rangaistaan sitä, joka hankkii seksuaalisen kanssakäymisen (seksuell omgang) väkivallalla tai uhkaavalla käytöksellä, on seksuaalisessa kanssakäymisessä tiedottoman tai muun toimintaa vastustamaan kykenemättömän kanssa taikka väkivallalla tai uhkaavalla käytöksellä saa uhrin harjoittamaan seksuaalista kanssakäymistä jonkun toisen henkilön kanssa tai tekemään vastaavan teon itselleen. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta enintään kymmenen vuotta. Norjassa vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on rikoslain 31 §:n mukaisesti 14 päivää. 

Raiskauksesta tuomittava vähimmäisrangaistus on rikoslain 292 §:n mukaan kolme vuotta vankeutta ja enimmäisrangaistus 15 vuotta, jos seksuaalinen kanssakäyminen on säännöksessä tarkemmin kuvattu sukupuoliyhteydeksi tai siihen rinnastettavaksi teoksi katsottava teko. 

Törkeästä raiskauksesta vankeutta tuomitaan rikoslain 293 §:n mukaan enintään 21 vuotta. Sama koskee tilanteita, joissa syyllistä on aikaisemmin rangaistu 291, 294 tai 299 §:n nojalla raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teko voidaan katsoa törkeäksi esimerkiksi, jos useat ovat yhdessä raiskanneet uhrin tai raiskaus on tehty erityistä kipua aiheuttavalla tai erityisen loukkaavalla tavalla. 

Myös törkeästä huolimattomuudesta tehdyt raiskaukset ovat rikoslain 294 §:n mukaan rangaistavia. Niistä tuomitaan enintään kuuden vuoden vankeusrangaistus ja 293 §:ssä tarkoitetuissa olosuhteissa tehtyinä enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistus. 

Tanskan rikoslain 216 §:n 1 kappaleen 1 kohdan mukaan raiskauksesta (voldtaegt) tuomitaan se, joka hankkii itselleen (tiltvinger sig) sukupuoliyhteyden (samleje) käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla väkivallalla. Kappaleen 2 kohdan mukaan samoin rangaistaan sitä, joka hankkii itselleen sukupuoliyhteyden käyttämällä muuta laitonta pakkoa taikka sellaisen henkilön kanssa, joka on kykenemätön vastustamaan tekoa. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta enintään kahdeksan vuotta. Tanskassa vankeusrangaistuksen vähimmäiskesto on rikoslain 33 §:n 1 momentin mukaan seitsemän päivää. Enimmäisrangaistus on 2 kappaleen mukaan 12 vuotta vankeutta, jos uhri on alle 12-vuotias lapsi. Jos raiskaus on ollut luonteeltaan erityisen vaarallinen tai olosuhteet muutoin ovat erityisen raskauttavia, enimmäisrangaistus on 3 kappaleen mukaan samoin 12 vuotta vankeutta. 

Tanskan rikoslain 218 §:ssä säädetään rangaistus sille, joka on sukupuoliyhteydessä käyttämällä hyväksi toisen mielisairautta tai henkistä kehitysvammaisuutta (mentale retardering). Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta enintään neljä vuotta. 

Saksassa seksuaalisesta väkivallasta, pakottamisesta ja raiskauksesta säädetään rikoslain 177 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan esimerkiksi se, joka vastoin toisen henkilön ilmeistä tahtoa tekee tälle seksuaalisia tekoja, on tuomittava vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja enintään viideksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan samoin rangaistaan esimerkiksi sitä, joka tekee toiselle seksuaalisia tekoja käyttäen hyväkseen sitä, ettei toinen pysty muodostamaan tai ilmaisemaan päinvastaista tahtoaan. Pykälän 4 momentin mukaan teosta on esimerkiksi tuomittava vankeutta vähintään yksi vuosi, mikäli uhrin kyvyttömyys tahdonmuodostukseen perustuu uhrin sairauteen tai vammaisuuteen. 

Saksan rikoslain 177 §:n 5 momentin mukaan teosta on tuomittava vankeutta vähintään yksi vuosi, jos tekijä esimerkiksi käyttää väkivaltaa uhria kohtaan. Pykälän 6 momentin mukaan erityisen vakavissa tapauksissa rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Erityisen vakava tapaus on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun teossa tunkeudutaan kehoon (raiskaus) tai kun teon tekee yhdessä useampi henkilö. Pykälän 7 momentin mukaan vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistus on tuomittava, jos rikoksentekijä pitää mukanaan asetta tai muuta vaarallista välinettä, muuten pitää mukanaan välinettä tarkoituksessa estää väkivallalla tai sillä uhkaamisella toisen henkilön vastarinta tai asettaa uhrin vakavaan terveydelle aiheutuvan vahingon vaaraan. Rikoslain 177 §:n 8 momentissa todetaan, että vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus on tuomittava, jos rikoksentekijä käyttää asetta tai muuta vaarallista välinettä teon aikana taikka rikoksentekijä vakavasti pahoinpitelee uhria tai asettaa teollaan uhrin kuoleman vaaraan. 

Saksan rikoslain 177 §:n 9 momentin mukaan vähemmän vakavissa 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa on tuomittava vankeutta vähintään kolme kuukautta ja enintään kolme vuotta, vähemmän vakavissa 4 ja 5 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa vankeutta on tuomittava vähintään kuusi kuukautta ja enintään kymmenen vuotta ja vähemmän vakavissa 7 ja 8 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa vankeutta on tuomittava vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta. 

2.4.1  2.4.1 Seksuaalirikosten rangaistuksista yleisesti

Tietopohja. Seksuaalirikoksista tuomittavat rangaistukset nousevat säännöllisin ajoin keskustelun kohteeksi. Usein tämä liittyy johonkin uutisoituun rikostuomioon, jonka rangaistuksen ei katsota ankaruudeltaan vastaavan ns. yleistä oikeustajua. Yksittäiset tuomiot eivät kuitenkaan kerro rangaistuskäytännön suurista linjoista. Lisäksi julkisuudessa käsiteltyjä juttuja koskevassa uutisoinnissa ei useinkaan kerrota tekotavasta ja olosuhteista, joissa rikos on tehty. Tämä johtuu usein asiakirjojen (mukaan lukien tuomio) salassapitoa koskevista määräyksistä, jotka on annettu uhrien suojelemiseksi. Syyksi luetun rikoksen nimike ei vielä kerro teon yksityiskohdista. Samankin rikosnimikkeen sisällä rikokset saattavat vaihdella merkittävästi tekotavoiltaan ja rangaistavuudeltaan. Tuomioistuimet ovat rangaistusta määrätessään sidottuja rikoslain 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat moninaiset tekoon, tekijään ja uhriin liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet. Määrätyt rangaistukset perustuvat riippumattomien tuomioistuinten lain säännösten puitteissa suorittamaan harkintaan. 

Koska yksittäisiä tapauksia koskevista rangaistuksista ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja koska Tilastokeskuksen tilastoista ei ole saatavissa rikosten tekotapoja koskevia tietoja, merkittävimpien viime vuosina toteutettujen seksuaalirikosten rangaistuskäytäntöön vaikuttavien lainsäädäntömuutosten taustalla on ollut perusteellinen rangaistuskäytäntöä koskeva tutkimustieto. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2009 vaikutti osaltaan siihen, että vuonna 2011 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus korotettiin neljään kuukauteen vankeutta ja sukupuoliyhteyden sisältävä teko sisällytettiin lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus 2012 oli tärkeä taustamateriaali vuonna 2014 toteutetussa raiskausrikoksia koskevassa lainsäädäntöuudistuksessa. Tutkimuksissa perehdyttiin muun ohessa siihen, millaisia rangaistuksia tuomitaan erilaisia tekotapoja käsittävistä hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksista. Tutkimusten laatijoilla oli pääsy myös salassa pidettäviin tietoihin. Vastaavaa kattavaa tutkimustietoa ei ole nyt käytettävissä lainsäädäntömuutosten tekemisen jälkeiseltä ajalta, mikä jossakin määrin vaikeuttaa johtopäätösten tekemistä rangaistuskäytännöstä. 

Oikeusvertailu. Muiden valtioiden rangaistussäännöksistä ei ole tehtävissä pitkälle meneviä päätelmiä. Oikeusvertailun perusteella voidaan tehdä lähinnä se johtopäätös, että asteikkojen tulee mahdollistaa rangaistuksen määrääminen hyvin laajalta asteikolta. 

Suomen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö vaikuttavat olevan ankarampia kuin Ruotsissa. Suomessa sukupuoliyhteydelle lapsen kanssa on säädetty sekä ankarampi enimmäisrangaistus että ankarampi vähimmäisrangaistus kuin Ruotsissa. Ruotsissa sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa tuomitaan vähintään 14 päivää (sexuellt utnyttjande av barn) ja enintään 10 vuotta vankeutta (grov våldtäkt mot barn). Suomessa saman tyyppisistä teoista tuomitaan vähintään 4 kuukautta (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) ja enintään 13 vuotta vankeutta (törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä raiskaus). Myös suojaikärajaa koskeva säännös on Suomessa tiukempi. Ero heijastuu myös rangaistuskäytäntöön: väkilukuun suhteutettuna Suomessa tuomittiin vuonna 2016 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä enemmän vankeusrangaistuksia kuin Ruotsissa ja rangaistusten yhteenlaskettu pituus oli suurempi. 

Rikollisuustilanne. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta kontrollijärjestelmä on merkittävästi tehostunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Rikosprosessiin päätyvien asioiden määrä on moninkertaistunut. Esimerkiksi poliisin tietoon tulleiden lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten määrä on kuusinkertaistunut vuosina 1980─2016. Tästä ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että rikosten tosiasiallinen kokonaismäärä olisi lisääntynyt. Tietoisuus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten luonteesta (rikosten vahingolliset vaikutukset sekä piiloon jäämisen ja myöhäisen ilmitulon riski) on lisääntynyt, mikä on ilmennyt paitsi ilmoittamisalttiuden lisääntymisenä (mukaan lukien tietyille viranomaisille asetettu ilmoitusvelvollisuus) myös näiden rikosten selvittämistapojen tehostumisena. 

Rikollisuustilanne ei viittaa tarpeeseen ankaroittaa rangaistuskäytäntöä yleisesti. Sitä vastoin myös uhritutkimusten tuloksissa korostuu tekojen erilaisuus. Tämä viittaa rangaistusasteikkojen osalta siihen, että asteikkojen tulee olla riittävän laajoja. 

2.4.2  2.4.2 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Saman luvun 7 §:n 1 momentin mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittava vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta. 

Selvänä lähtökohtana voidaan pitää, että rangaistuskäytäntö on ankaroitunut vuoden 2011 lainsäädäntömuutosten seurauksena. Tuolloin tehtyjen lainsäädäntömuutosten vaikutus on jo näkynyt oikeuskäytännössä niin, että törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen rangaistusten ja ehdottomien vankeusrangaistusten lukumäärä on kaksin- tai kolminkertaistunut siitäkin huolimatta, että muutosten vaikutukset eivät vielä välttämättä näy täysimääräisesti viime vuosien rangaistustilastoissa asioiden käsittelyaikataulun vuoksi. Lähtökohtaisesti voidaan kuitenkin olettaa, että tapauksissa, joissa rikoksen sisältämä seksuaalinen teko on sukupuoliyhteys, teot katsotaan oikeuskäytännössä pääsääntöisesti törkeiksi lapsen seksuaalisiksi hyväksikäytöiksi ja niistä tuomitaan ehdotonta vankeutta, jonka keskipituus on noin kolme vuotta vankeutta. Jos samalla täyttyy raiskauksen tunnusmerkistö, tekijä tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta, käytännössä niiden törkeistä tekomuodoista. 

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus korotettiin vuonna 2011 neljään kuukauteen vankeutta. Vähimmäisrangaistuksen korottaminen edelleen ei vaikuta perustellulta, koska rangaistavuuden piiriin kuuluu hyvinkin erilaisia tekoja, muun ohessa puhtaasti sanallisia tekoja. Tämän vuoksi jo toteutettua vähimmäisrangaistuksen korotustakin sen tekemisen yhteydessä jossakin määrin arvosteltiin. Rangaistuskäytännöstä olevista tiedoista ei myöskään ilmene perustetta puuttua lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistukseen. Ruotsissa vähimmäisrangaistus on 14 päivää eikä sitä ole vastikään käsitellyssä hallituksen esityksessä ehdotettu korotettavaksi.  

Arvioitaessa mahdollisia säädösmuutostarpeita on syytä kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tekotapojen kirjo on laaja, mikä puhuu laajan rangaistusasteikon puolesta. Tekotapojen piiriin kuuluu lukuisasti muitakin seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteys, jonka määritelmä on lisäksi aikaisemmin todetun mukaisesti laaja. Näiden rikosten piiriin kuuluvat myös teot, joihin ei liity tekijän ja uhrin välistä fyysistä kontaktia tai joissa rikoksentekijä ja uhri eivät ole edes samassa paikassa. 

Rikosoikeudellinen suhteellisuusperiaate edellyttää, että rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja moitittavuuteen. Periaate edellyttää niin ikään sitä, että eri rikoksia koskevien rangaistusasteikkojen on oltava oikeudenmukaisessa ja loogisessa suhteessa toisiinsa. (Ks. esim. HE 141/2012 vp.) Suhteellisuusperiaatteesta seuraa muun muassa, että rikosten rangaistusasteikkoja ei voida perustella esimerkiksi käytettävissä olevilla pakkokeinoilla. Mitä tärkeämmästä suojattavasta edusta on kyse ja mitä enemmän teko tai laiminlyönti sitä loukkaa, sitä ankarampi rangaistusuhka on perusteltu. Rikosoikeudella suojattavien oikeushyvien keskinäisen suhteellisuuden arvioimiseksi ei kuitenkaan ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta. Perusoikeusjärjestelmäkään ei itsessään sisällä perusoikeuksien keskinäistä arvojärjestystä.  

Moitittavuutta koskeva arvio liittyy ennen kaikkea syyllisyysperiaatteeseen. Rangaistusuhat on tarkoitettu teoistaan moraalisesti ja oikeudellisesti vastuunalaisille syyntakeisille rikoksentekijöille. On arvioitava, kuinka paheksuttavana menettelyä voidaan pitää ja kuinka paljon tekijää voidaan tästä moittia.Rikokseen liitettävää rangaistusasteikkoa ei siten voida perustaa pelkästään vahinkoseurauksen vakavuuteen, vaan myös syyksilukemisen aste on otettava huomioon. 

Lakivaliokunta on näiden vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti katsonut, että rikosten rangaistusasteikot on määritettävä tekojen haitallisuuden ja paheksuttavuuden eli niiden rangaistusarvon mukaan (esim. LaVM 3/1998 vp).  

Seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja tai rangaistusten oikeasuhtaisuutta ei siten voida tarkastella erillisenä muiden rikosten rangaistuksista. Rikosten rangaistusasteikkojen täytyy olla niin yleisemmin rikoslain sisällä kuin seksuaalirikoksia koskevan 20 luvun sisällä sellaisia, että eri tekojen asteikot ovat keskenään asianmukaisessa suhteessa.  

Kuten vuoden 2011 lainsäädäntömuutosten yhteydessä korostettiin, lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten osalta lähtökohtaisesti vakavimpia ovat sukupuoliyhteyden sisältävät teot. Tämä ei kuitenkaan koske pelkästään tuolloin tarkastelun kohteena olleita hyväksikäyttörikoksia, vaan myös lapsiin kohdistuvia raiskausrikoksia. On pidettävä erityisesti huolta siitä, että sukupuoliyhteyden sisältävistä teoista tuomitaan niiden vakavuutta vastaava rangaistus, mihin liittyy tarve varmistaa se, että rangaistusasteikot ovat riittävän laajoja. Tarve muutenkin huolehtia rangaistusasteikkojen riittävästä laajuudesta liittyy siihen, että lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttörikoksia voidaan tehdä useilla ja vakavuudeltaan toisistaan poikkeavilla tavoilla. 

2.4.3  2.4.3 Raiskausrikokset

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan raiskauksesta on tuomittava vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan törkeästä raiskauksesta on tuomittava vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. 

Raiskausrikoksia koskevaan lainsäädäntöön on tehty tällä vuosikymmenellä kahteen otteeseen muutoksia (2011 ja 2014). Lainsäädäntö on siis varsin tuoretta. Jälkimmäisellä kerralla raiskausrikoksia koskevien säännösten muutostarpeet arvioitiin laajasti hyödyntäen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusta raiskausrikosten rangaistuskäytännöstä (Selvityksiä raiskausrikoksista. OM, Selvityksiä ja ohjeita 13/2012). 

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Saman luvun 7 §:n 1 momentin mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittava vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta. Nykyisin tilanteissa, joissa samalla teolla syyllistytään sekä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön että raiskaukseen, raiskaus- ja hyväksikäyttörikos yhtyvät eli säännöksiä sovelletaan samanaikaisesti ja tekijä tuomitaan rangaistukseen sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä että raiskauksesta. 

Ruotsissa rikoskaaren 6 luvun 4 §:n 1 ja 2 kappaleessa säädetään lapsen raiskauksena rangaistavaksi se, että tekijä on sukupuoliyhteydessä alle 15-vuotiaan lapsen kanssa ja eräissä tilanteissa 15─17-vuotiaan lapsen kanssa taikka tekee muun lapseen kohdistuvan sukupuoliyhteyteen rinnastuvan teon. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kuusi vuotta. Jos teko katsotaan törkeäksi (esimerkiksi väkivallan käyttö), tekijä tuomitaan pykälän 3 kappaleen mukaan vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.  

Näin ollen Ruotsin rikoskaaren 6 luvun säännösten mukaan Ruotsissa esimerkiksi väkivaltaa käyttäen toteutettu sukupuoliyhteys alle 15-vuotiaan lapsen kanssa tulee rangaistavaksi vain yhtenä rikoksena (6 luvun 4 §:n 3 kappale), kun Suomessa tekijä syyllistyy alle 16-vuotiaan lapsen kohdalla kahteen rikokseen, käytännössä törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

Kuten edellä on todettu, lapsiin kohdistuvista raiskausrikoksista ei ole viimeaikaista tutkimustietoa, mutta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen 2009 mukaan (s. 45) tuomittiin keskimäärin 5 vuoden 11 kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus, jos törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos. Tämä tieto on ajalta ennen ankarampaan oikeuskäytäntöön johtaneita lainsäädäntömuutoksia (sukupuoliyhteyden sisältävän teon lisääminen lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön ja teon kohdistumisen alle 18-vuotiaaseen lisääminen törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön). 

Arvioitaessa mahdollisia säädösmuutostarpeita on syytä kiinnittää huomiota siihen, että edellä todetun mukaisesti tilanteessa, jossa raiskaus- ja hyväksikäyttörikos yhtyvät, tuomitaan nykyisin kahdesta eri rikoksesta. Yhden yksittäisen säännöksen malli, joka kattaisi sekä 2 §:ssä tarkoitetun törkeän raiskauksen ja samalla 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön saattaisi näissä tilanteissa helpottaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne tilanteet, joissa samassa teossa on kyse sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä että raiskausrikoksesta ja varmistaa sen, että teosta tuomitaan oikeuskäytännön mukainen ja pituudeltaan teon vakavuuden nähden oikeasuhtainen vankeusrangaistus. Muutos saattaisi myös selkeyttää oikeuskäytäntöä ja yhtenäistää rangaistuskäytäntöä. Yhden rikosnimikkeen käyttö näitä tilanteita koskien saattaisi myös yksinkertaistaa syyttämistä seksuaalirikoksissa. 

2.4.4  2.4.4 Lapsen suostumus, avuton tila ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten nimike

Suomen rikoslainsäädännössä on valittu seksuaalirikosten lainsäädäntötekniikassa se malli, että lapsiin kohdistuvista teoista säädetään erikseen ja lapsiin kohdistuvien tekojen rangaistusasteikko on ankarampi kuin aikuisiin kohdistuvissa teoissa. Raiskausrikoksia ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia säännöksiä sovelletaan rinnakkain. 

Sukupuoliyhteydestä aikuisen kanssa ilman tämän suostumusta tuomitaan raiskauksen perustunnusmerkistön mukaan enintään 6 vuotta vankeutta (raiskaus) ja sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa enintään 10 vuotta vankeutta (törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö). 

Lainsäädännön lähtökohtana on, että alle 16-vuotias lapsi ei voi antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen tai muuhunkaan seksuaaliseen tekoon aikuisen kanssa. Sukupuoliyhteyksiin lapsen kanssa sovelletaan törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä riippumatta siitä, onko teko tapahtunut yhteisymmärryksessä lapsen kanssa vai ei. 

Rangaistusta voidaan edelleen ankaroittaa, jos lapseen kohdistuva teko täyttää lisäksi jonkin raiskausta koskevassa säännöksessä mainitun tunnusmerkin. Raiskausta koskevassa säännöksessä ei ole ikärajoja. Suostumus sinänsä ei ole arvioitavana, koska lapsi ei voi missään olosuhteissa antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen lapsen aikuisen kanssa. 

Sitä vastoin merkityksellistä on, onko lapsi ylipäätään kykenevä esimerkiksi muodostamaan tahtoaan. Raiskausta koskevia säännöksiä sovelletaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien säännösten ohella, jos lapsi on muun muassa pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Tämä ankaroittaa rangaistusta edelleen, jolloin enimmäisrangaistukseksi muodostuu voimassa olevan lainsäädännön mukaan 13 vuotta vankeutta (törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö). 

Sääntely siis ankaroituu johdonmukaisesti, eikä voimassa olevan lainsäädäntöteknisen perusratkaisun muuttamiseen ole rangaistustasoon tai rangaistuksen määräämiseen liittyviä syitä. 

Oikeusministeriö arvioi vuonna 2018 raiskausrikosten tunnusmerkistöjä suostumukseen liittyvien kysymysten osalta. Esimerkiksi kysymys siitä, tulisiko kaikista nuorimpiin lapsiin kohdistuvat sukupuoliyhteydet säätää rangaistaviksi raiskausrikoksina, kytkeytyy laajemmin seksuaalirikoksia koskevaan sääntelytekniikkaan. Koska nyt käsillä oleva esitys koskee vain törkeimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistustasoa, ei kysymystä arvioida tämän esityksen yhteydessä tarkemmin.