3.1  Johdanto

Voimassa oleva kansallinen lainsäädäntö ei sääntele pikasiirtoja erikseen, vaan niihin sovelletaan tilisiirtoihin liittyvää sääntelyä. Osa maksupalveluntarjoajista on luonut omia pikamaksamisjärjestelmiään ja tarjonnut pikasiirtoja jo useita vuosia. Osalla toimijoista on tarjonnassaan vain pikasiirtojen vastaanottamisen mahdollistava palvelu. Jotkin maksupalveluntarjoajista taas eivät tarjoa tällä hetkellä lainkaan pikasiirtoja mahdollistavia palveluita.  

Suomen Pankin maksuneuvosto koordinoinut suomalaisen pikamaksuratkaisun kehitystyötä omassa työryhmässään Suomen Pankki, Pikamaksamisen edistäminen Suomessa: https://www.suomenpankki.fi/fi/raha-ja-maksaminen/pikamaksamisen-edistaminen-suomessa/ . Työryhmä on valmistellut eurooppalaisittain yhteensopivaa pikamaksuratkaisun konseptia sekä sääntökirjaa, jossa määritellään ne toimintatavat, käytänteet ja prosessit, joita jokainen pikamaksuratkaisussa mukana oleva toimija sitoutuu itsesääntelynä noudattamaan.  

Nykytilan hahmottamiseksi on tarpeen käydä läpi, miltä osin pikamaksamisasetuksella tehtävät muutokset EU:n asetuksiin ja direktiiveihin edellyttävät kansallisen lainsäädännön muuttamista.  

3.2  SEPA-asetus

Pikamaksamisasetuksen 1 artiklalla muutetaan SEPA-asetusta.  

SEPA-asetuksen 2 artiklaan lisätään pikasiirtoja koskevat määritelmät. Pääosin lisäykset eivät aiheuta muutostarpeita kansalliseen sääntelyyn, mutta pikasiirron määritelmä on syytä lisätä maksupalvelulakiin (290/2010).  

SEPA-asetukseen lisätään uudet 5 a–5 d artiklat, joilla säädetään pikasiirtotapahtumista, tilisiirtoihin liittyvistä palvelumaksuista, maksunsaajan tarkistamisesta ja maksupalvelunkäyttäjien tarkistamisesta kohdennettujen taloudellisten rajoittavien toimenpiteiden varalta. Artiklan 5 a osalta maksupalvelulakiin on tarpeen lisätä informatiivisia viittauksia. Viittauksilla täsmennetään pikasiirtoihin sovellettavaa sääntelyä tilanteissa, joissa maksupalvelulaki on ristiriidassa SEPA-asetuksen 5 a artiklan kanssa. Artiklat 5 b–5 d eivät edellytä kansallisia muutoksia. 

SEPA-asetuksen 11 artiklan 1 a kohtaan lisätään velvoite, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee antaa 5 a–5 d artiklojen rikkomisen seuraamuksia koskevat säännöt. Seuraamusten tulee olla tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Pikamaksamisasetuksen artiklaan 5 d liittyvien seuraamusten osalta jäsenvaltioiden tulee 11 artiklan 1 b kohdan mukaan antaa säännös seuraamusten enimmäismäärästä. Artiklaan tehdyt lisäykset edellyttävät kansallisen lainsäädännön muutoksia. Artiklan 1 c kohdassa täsmennetään, että seuraamuksia ei kuitenkaan seuraisi siitä, mikäli pikasiirtoja varten tarvittavat maksutilit eivät ole käytettävissä tilien suunniteltujen ylläpitotoimien vuoksi. Kohta 1 d sisältää täsmennyksen jäsenvaltioille, joiden oikeusjärjestelmässä ei säädetä hallinnollisista seuraamuksista.  

SEPA-asetuksen 15 artiklan uuteen 2 kohtaan lisätään komissiolle velvoite uudelleenarvioida lainsäädäntöä vuonna 2028. Artiklan 3 kohdassa asetetaan maksupalveluntarjoajille velvoite ilmoittaa erinäisiä tietoja toimivaltaiselle viranomaiselle. Artiklan 4 kohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen tulee toimittaa nämä tiedot edelleen komissiolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle. Artiklan 5 kohdan mukaisesti pankkiviranomainen laatii tarpeelliset tekniset täytäntöönopanostandardit 3 kohtaa varten. Artiklan 6 kohdan perusteella komissio laatii vuonna 2027 kertomuksen pikasiirtojen saatavuuden ja käytön jäljellä olevista esteistä Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Lisäksi SEPA-asetuksen artiklaan 16 lisätään säännös, joka koskee jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö ei ole euro. Näiden artiklojen osalta asetus ei edellytä kansallista sääntelyä.  

3.3  Asetus rajatylittävistä maksuista unionissa

Pikamaksamisasetuksen 2 artiklalla muutetaan asetusta rajatylittävistä maksuista unionissa.  

Rajatylittäviä maksuja koskevaan asetuksen 3 artiklaan lisätään palvelumaksujen suuruuteen liittyvä huomio, joka on seurausta SEPA-asetuksen uudesta 5 b artiklasta. Lisäys koskee maksupalveluntarjoajien veloittamia palvelumaksuja pikasiirroista jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro. Lisäksi asetuksen 6 artiklan 2 kohtaan tehdään kohdan sanamuotoa selkeyttävä muutos. Nämä muutokset eivät edellytä kansallista täydentävää sääntelyä.  

3.4  Selvitysdirektiivi

Pikamaksamisasetuksen 4 artiklalla muutetaan selvitysdirektiiviä. 

Pikamaksamisasetuksen perusteluiden mukaan direktiiviä on tarpeen muuttaa, koska maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset eivät nykyisin sisälly niiden yhteisöjen luetteloon, jotka kuuluvat selvitysdirektiivin mukaisen ”laitoksen” määritelmän piiriin. Tämän vuoksi maksulaitoksia ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksia käytännössä estetään osallistumasta jäsenvaltioiden kyseisen direktiivin mukaisesti nimeämiin järjestelmiin. Se, että maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset eivät pysty tämän johdosta osallistumaan tällaisiin maksujärjestelmiin, voi estää niitä tarjoamasta euromääräisiä pikasiirtoja tehokkaasti ja kilpailukykyisesti. 

Tästä syystä direktiivin 2 artiklan b alakohtaa muutetaan lisäämällä maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset laitoksen määritelmään. Samoin muutetaan direktiivin 2 artiklan f alakohtaa, joka koskee osallistujan määritelmää.  

Selvitysjärjestelmän osapuolista säädetään eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista annetulla lailla (1084/1999, jäljempänä nettoutuslaki ). Lain 2 §:n 4 momentin mukaan selvitysjärjestelmän osapuolella tarkoitetaan selvitysjärjestelmän ylläpitäjää ja yhteisöä, joka osallistuu selvitysjärjestelmän toimintaan, sekä muuta näihin rinnastettavaa osapuolta. Määritelmä nykymuodossaan kattaa laajasti selvitysjärjestelmiin osallistuvat sekä näihin rinnastettavat osapuolet. Kansallisen lainsäädännön perusteella maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijat voidaan lukea laissa tarkoitetuiksi yhteisöiksi, joten lakia ei ole tarpeen muuttaa direktiiviin tehtyjen muutosten takia.  

Direktiivin 2 artiklan f-alakohtaan kuuluu myös jäsenvaltio-optio, joka mahdollistaa epäsuorien osallistujien vastuun rajoittamisen. Option käytölle ei nähdä perusteita, koska toimijat voivat sopia keskenään vastuun jakamisesta ja mahdollisesta rajoittamisesta. Siksi optiota ei esitetä otettavaksi käyttöön.  

3.5  Toinen maksupalveludirektiivi

Pikamaksamisasetuksen 3 artiklalla muutetaan toista maksupalveludirektiiviä.  

Pikamaksamisasetuksen perusteluiden mukaan toista maksupalveludirektiiviä on tarpeen muuttaa niiden maksulaitosten ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitosten osalta, jotka pyytävät osallistua tai osallistuvat selvitysdirektiivin mukaisiin nimettyihin maksujärjestelmiin. Muutettavat säännökset koskevat käyttäjien varojen suojaamista, hallinnointijärjestelmiä ja liiketoiminnan jatkuvuutta koskevia järjestelyjä.  

Toisen maksupalveludirektiivin suojaamista koskevia vaatimuksia sääntelevään 10 artiklan 1 kohtaan lisätään viittaukset sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksiin. Muutos ei edellytä kansallisen sääntelyn muuttamista, sillä maksulaitoslain (297/2010) asiakasvarojen suojaamista koskeva 26 § soveltuu myös sähkörahayhteisöihin.  

Direktiivin 35 artikla koskee pääsyä maksujärjestelmiin. Artiklan 2 kohtaa muutetaan siten, että maksulaitosten ja sähkörahayhteisöiden olisi mahdollista osallistua selvitysdirektiivin mukaisiin selvitysjärjestelmiin. Tältä osin vastaava muutos on tarpeen tehdä maksulaitoslain 41 §:ään. Lisäksi artiklan 3 kohtaan tehtäisiin 2 kohdan muutoksen huomioiva sanamuodon muutos, joka ei edellytä toimenpiteitä.  

Direktiiviin lisätään uusi 35 a artikla, jossa asetetaan edellytyksiä nimettyihin maksujärjestelmiin osallistumista koskeville pyynnöille, kun on kyse maksulaitoksista ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksista. Artiklan 1 kohdassa nimettävät edellytykset liittyvät maksupalvelunkäyttäjien varojen suojaamiseen, hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiin sekä purkamissuunnitelmaan.  

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee määrittää kansallisesti menettely, jolla 1 kohdan noudattamista arvioidaan. Menettely voi olla itsearviointi, toimivaltaisen viranomaisen nimenomaista päätöstä koskeva vaatimus tai mikä tahansa muu menettely, jolla pyritään varmistamaan, että asianomaiset maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset noudattavat 1 kohtaa. Jäsenvaltioille on näin jätetty kansallista liikkumavaraa 2 kohdan mukaisen arviointimenettelyn suhteen, mutta 1 kohdassa nimetyt edellytykset tulee implementoida sellaisenaan lainsäädäntöön. Tämä edellyttää uusien säännösten lisäämistä maksulaitoslain menettelytapoja koskevaan 6 lukuun.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Keskeisin pikamaksamisasetuksen edellyttämä muutos on SEPA-asetuksen 5 a–5 d artiklojen rikkomisesta määrättävistä kansallisista seuraamuksista säätäminen. Seuraamusten ehdotetaan olevan Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 4 luvun mukaisia hallinnollisia seuraamuksia. Jäsenvaltioilla on kansallista liikkumavaraa sen osalta, minkälaiset seuraamukset SEPA-asetuksen 5 a–5 c artiklojen osalta säädetään. Näiden artiklojen osalta seuraamuksen ehdotetaan olevan Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n mukainen rikemaksu.  

Asetuksen 5 d artiklan rikkomisesta määrättävästä seuraamusmaksusta ja sen enimmäismäärästä ehdotetaan sääntelyä Finanssivalvonnasta annetun lain 40 ja 41 a §:ään. Artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä tulee määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu, jonka matalimmat mahdolliset enimmäismäärät on nimetty pikamaksamisasetuksessa. Näin ollen kansallista liikkumavaraa on jätetty vain vähän. Oikeushenkilöiden osalta seuraamusmaksun pienin mahdollinen enimmäismäärä on 10 prosenttia edellisen tilikauden liikevaihdosta. Luonnollisten henkilöiden osalta pienin mahdollinen enimmäismäärä on viisi miljoonaa euroa. Seuraamusmaksun kansallisten enimmäismäärien ehdotetaan olevan näiden asetuksessa mainittujen vähimmäistasojen mukaiset.  

Maksupalvelulakiin ja maksulaitoslakiin ehdotetaan lisättävän tarpeelliset viittaukset pikasiirtoihin. Maksupalvelulakiin lisättävä pikasiirron määritelmä olisi yhdenmukainen pikamaksamisasetuksen vastaavan määritelmän kanssa. Lisäksi maksupalvelulakiin lisätään tarpeelliset informatiiviset viittaukset SEPA-asetuksen 5 a artiklaan.  

Maksulaitosten ja sähkörahayhteisöjen osalta on tarpeen tehdä muutoksia selvitysjärjestelmiin osallistumisesta. Maksulaitoslakiin lisätään muun muassa toisen maksupalveludirektiivin 35 a artiklassa edellytetty menettely, jolla selvitysjärjestelmiin osallistumista koskevia pyyntöjä arvioidaan. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Seuraamussäännökset

Pikamaksamisasetuksella on jätetty vain rajoitetusti kansallista liikkumavaraa. Keskeisin arvioinnin kohde on ollut, millaisina pikamaksamisasetuksessa edellytetyt hallinnolliset seuraamukset säädetään osaksi kansallista lainsäädäntöä. Pikamaksamisasetuksessa edellytetään, että SEPA-asetuksen uusien 5 a–5 d artiklojen rikkomisesta määrättävien seuraamusten tulee olla tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Kuitenkin vain 5 d artiklan osalta on säädetty, että seuraamuksen tulee olla luonteeltaan hallinnollinen enimmäissakko eli käytännössä Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu. Sen sijaan 5 a–5 c artiklojen osalta seuraamusten laatu ja suuruus on jätetty avoimeksi.  

Valmistelussa on harkittu, tulisiko 5 a–5 c artiklojen osalta säätää seuraamukseksi maksupalvelulain 85 a §:n mukainen rikosoikeudellinen sakko vai Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n mukainen hallinnollinen rikemaksu. Hallinnollisen sanktion käyttöönoton edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon sanktioinnin kohteena olevan teon tai laiminlyönnin luonne sekä sanktion suhde muihin hallinnollisiin ja rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Lainsäädäntöön ei tule ottaa säännöksiä voimakkaammista ohjauksen ja valvonnan keinoista kuin rikkomuksen vakavuus ja muut asiaan vaikuttavat seikat kussakin tapauksessa välttämättä edellyttävät.  

SEPA-asetuksen seuraamuksia koskevan 11 artiklan nojalla on annettu maksupalvelulain 85 a §. Pykälässä yksilöidään ne SEPA-asetuksen artiklat, joiden laiminlyömisestä on tuomittava sakkoon maksupalvelurikkomuksesta. Myös SEPA-asetuksen uusista 5 a–5 c artikloista määrättävät seuraamukset olisi mahdollista sisällyttää 85 a §:ään. Maksupalvelulain 85 a §:ssä omaksuttu sääntelymalli kuitenkin muodostaa selkeän poikkeuksen pääsäännöstä, sillä tavallisesti rahoitusmarkkinasääntelyssä tällaisista laiminlyönneistä tai rikkomuksista määrätään hallinnollinen seuraamus.  

Hallinnollisten sanktioiden riittävyyttä suhteessa rikosoikeudellisiin rangaistuksiin on harkittava, jos laiminlyönnin tai rikkomuksen kohteena on merkittävä oikeushyvä, rikkomus on erityisen moitittava ja teon selvittäminen edellyttää rikostutkintaan rinnastuvia tutkintavaltuuksia. Tällaisia erityistä merkittävyyttä korostavia seikkoja ei kuitenkaan liity 5 a–5 c artikloihin. Rikosoikeudellisen rangaistuksen käyttöön tulee ultima ratio -periaatteen mukaisesti turvautua vasta viimesijaisena keinona, joten hallinnollisten sanktioiden katsotaan olevan johdonmukaisempi ja oikeasuhtaisempi seuraamus 5 a–5 c artiklojen rikkomisesta.  

Hallinnollisen rikemaksun määrääminen 5 a–5 c artiklojen rikkomisesta on myös linjassa voimassa olevan sääntelyn kanssa. Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan rikemaksu määrätään sille, joka rikkoo luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 6 a §:ssä tarkoitetut perusmaksutilin ominaisuuksia tai palveluntarjontaa koskevat velvollisuudet. Pikasiirtojen ominaisuuksia sääntelevien 5 a–5 c artiklojen rikkominen muistuttaa luonteeltaan luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 6 a §:n rikkomista. Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 4 momentin mukaan erityisen moitittavasta teosta tai laiminlyönnistä voidaan rikemaksun sijaan määrätä seuraamusmaksu. Näin voidaan varmistaa oikeasuhtainen sanktio vakavammista rikkomuksista myös artiklojen 5 a–5 c osalta.  

5.2  Selvitysjärjestelmään osallistumisen edellytysten arviointi

Kansallista liikkumavaraa on jätetty myös menettelylle, jolla arvioidaan selvitysjärjestelmiin osallistumista koskevia pyyntöjä. Menettely voi asetuksen mukaan olla itsearviointi, toimivaltaisen viranomaisen nimenomaista päätöstä koskeva vaatimus tai mikä tahansa muu menettely, jolla pyritään varmistamaan, että asianomaiset maksulaitokset ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset noudattavat toisen maksupalveludirektiivin artiklan 35 a mukaisia edellytyksiä.  

Menettelyksi ehdotetaan itsearviointia, jonka riittävyyden Finanssivalvonta arvioi. Pelkän itsearvioinnin ei katsota riittävän, koska maksujen lopullisuuteen perustuvat nettoutusjärjestelmät ovat systeemisesti merkittäviä. Etukäteisarviointi on tarpeen, jotta järjestelmässä toimivien luotettavuudesta on mahdollista varmistua.  

5.3  Selvitysjärjestelmän osapuolten vastuu

Valmistelussa on myös harkittu selvitysdirektiiviin liittyvää kansallista optiota. Selvitysdirektiivin 2 artiklan f alakohdan mukaan jäsenvaltio voi päättää, että epäsuoraa osallistujaa voidaan pitää osallistujana, mikäli tämä on perusteltua järjestelmäriskin takia. Tämä ei kuitenkaan rajoittaisi sen osallistujan vastuuta, jonka kautta epäsuora osallistuja välittää siirtomääräyksiä järjestelmään. Tällaista vastuunrajoitusta ei ole nähty tarpeelliseksi ottaa käyttöön, koska toimijat voivat keskinäisillä sopimuksillaan päättää tarkoituksenmukaisimmasta tavasta jakaa vastuu.  

7.1  Maksupalvelulaki

1 §.Soveltamisala. Pykälän 2 momentin 2 kohtaan lisättäisiin maininta pikasiirroista. Maksupalvelulakia sovellettaisiin myös pikasiirtoina toteutettaviin maksutapahtumiin.  

Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti , joka sisältäisi informatiivisen viittauksen EU:n SEPA-asetukseen. Pikamaksuja koskevia säännöksiä sisältyy maksupalvelulain ohella SEPA-asetukseen, joka on sellaisenaan suoraan sovellettavaa oikeutta.  

6 §.Maksun sivullissitovuutta ja oikea-aikaisuutta koskevien säännösten soveltamisala. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin tilisiirtojen ja suoraveloituksen oheen viittaus maksutapahtumiin, jotka toteutetaan pikasiirtoina. Näin säännöksen ja siten myös lain 81 ja 82 §:n soveltamisala laajennettaisiin koskemaan myös pikasiirtoja.  

8 §.Määritelmät. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 6 a kohta pikasiirroista. Pikasiirrot määriteltäisiin samoin kuin pikamaksamisasetuksessa välittömiksi, ympärivuorokautisiksi ja kaikkina kalenteripäivinä toteutettaviksi tilisiirroiksi. Pikasiirrot siis muodostavat uuden tilisiirtojen alakategorian, ja niihin sovellettaisiin näin ollen pitkälti samaa sääntelyä kuin tilisiirtoihin.  

39 §. Maksutoimeksiannon vastaanottohetki. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti , jonka mukaan pikasiirron vastaanottoajankohta määräytyy EU:n SEPA-asetuksen uuden 5 a artiklan 3 kohdan mukaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksupalvelun käyttäjän ja hänen palveluntarjoajansa on mahdollista sopia maksutoimeksiannon toteuttamisesta tiettynä päivänä. Tällöin kyseistä päivää pidetään maksutoimeksiannon vastaanottohetkenä. SEPA-asetuksen 5 a artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan pikasiirtona toteutettavan maksutoimeksiannon vastaanottoajankohta taas on sovittu ajankohta riippumatta kellonajasta tai kalenteripäivästä.  

Pykälän 3 momentin mukaan, jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu ajankohta ei ole maksajan palveluntarjoajan työpäivä, palveluntarjoajan katsotaan vastaanottaneen maksutoimeksiannon seuraavana työpäivänä. SEPA-asetuksen 5 a artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan pikasiirtoa koskevan maksutoimeksiannon vastaanottoajankohta on kuitenkin se ajankohta, jona maksajan maksupalveluntarjoaja on vastaanottanut sen kellonajasta tai kalenteripäivästä riippumatta. 

46 §.Maksutapahtuman toteuttamisesta perittävät kulut . Pykälän 2 momenttiin sisältyvä viittaus EU:n SEPA-asetukseen päivitettäisiin. Koska EU:n SEPA-asetus mainittaisiin 1 §:n uudessa 4 momentissa, ei tässä yhteydessä olisi tarpeen viitata asetuksen koko nimeen.  

47 §. Maksajan palveluntarjoajan noudatettava toteuttamisaika. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti , jonka mukaan maksajan palveluntarjoajan noudatettava toteuttamisaika määräytyy pikasiirtojen tapauksessa EU:n SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti.  

Pykälän 1 momentissa säädetään, että maksajan palveluntarjoajan on maksettava maksutapahtuman rahamäärä maksunsaajan palveluntarjoajan tilille viimeistään maksutoimeksiannon vastaanottamista seuraavana työpäivänä tai, jos maksutapahtuma on käynnistetty paperilla, vastaanottamista seuraavana toisena työpäivänä.  

Pikasiirtojen tapauksessa maksajan maksupalveluntarjoajan on kuitenkin toimittava välittömästi. SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan maksajan maksupalveluntarjoajan on tarkistettava välittömästi pikasiirtoa koskevan maksutoimeksiannon vastaanottoajankohdan jälkeen, täyttyvätkö kaikki tarvittavat maksutapahtuman käsittelemistä koskevat edellytykset ja ovatko tarvittavat varat saatavilla, sekä varattava tai veloitettava maksutapahtuman määrä maksajan tililtä ja lähetettävä maksutapahtuma välittömästi maksunsaajan maksupalveluntarjoajalle.  

49 §. Maksunsaajan palveluntarjoajan noudatettava toteuttamisaika . Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti , jonka mukaan maksunsaajan palvelutarjoajan noudatettava toteuttamisaika määräytyy pikasiirtojen tapauksessa EU:n SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti. SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan maksunsaajan maksupalveluntarjoajan noudatettavan toteuttamisajan tulisi pikasiirtojen yhteydessä olla 10 sekuntia.  

51 §. Arvopäivä . Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti , jonka mukaan maksunsaajan maksutilin hyvityksen arvopäivä määräytyy EU:n SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan d alakohdan mukaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksunsaajan maksutilin hyvityksen arvopäivän on oltava viimeistään se työpäivä, jona maksutapahtuman rahamäärä maksetaan maksunsaajan palveluntarjoajan tilille. Uudessa 3 momentissa viitattaisiin EU:n SEPA-asetuksen 5 a artiklan 4 kohdan d alakohtaan, jossa täsmennetään, että maksunsaajan maksutilille panon arvopäivän tulee olla työpäivistä riippumatta sama päivä, jona maksunsaajan maksupalveluntarjoaja hyvittää maksutapahtuman määrän maksunsaajan maksutilille.  

64 §. Vastuu maksajan käynnistämästä toteuttamatta jääneestä taikka virheellisesti tai myöhässä toteutetusta maksutapahtumasta . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että pikasiirtojen yhteydessä sovellettaisiin EU:n SEPA-asetuksen 5 a artiklan 5 kohtaa.  

Kohdassa 5 täsmennetään, että jos maksajan maksupalveluntarjoaja ei ole saanut maksunsaajan maksupalveluntarjoajalta viestiä, jossa vahvistetaan, että varat on asetettu saataville maksunsaajan maksutilille 10 sekunnin kuluessa vastaanottoajankohdasta, maksajan maksupalveluntarjoajan on välittömästi saatettava maksajan maksutili siihen tilaan, jossa se olisi ilman maksutapahtumaa. Voimassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön nähden uutta olisi velvoite palauttaa tili välittömästi siihen tilaan, jossa se olisi ilman maksutapahtumaa. Voimassa olevan 1 momentin mukaan tili tulee palauttaa aiempaan tilaan ilman aiheetonta viivytystä. Tältä osin pikamaksamisasetuksella asetetaan siis tiukempi aikaraja.  

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin täsmennys siitä, sovelletaanko tilanteessa 47 §:n 1 vai 2 momentin mukaisia määräaikoja. Pikasiirtojen tapauksessa määräajat määräytyvät 47 §:n uuden 2 momentin mukaan. Muiden maksupalveluiden osalta oikeustila säilyisi muuttumattomana, sillä niihin sovellettaisiin 47 §:n 1 momenttia.  

79 §. Maksunpalautuksen edellytykset . Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos. Viittaus SEPA-asetukseen muutettaisiin täsmällisemmäksi viittaukseksi EU:n SEPA-asetukseen.  

7.2  Maksulaitoslaki

1 §. Soveltamisala. Pykälän 2 momentin 2 kohtaan lisättäisiin maininta pikasiirroista. Maksulaitoslakia sovellettaisiin myös maksupalvelulaissa tarkoitettuihin maksutapahtumiin, jotka toteutetaan pikasiirtoina.  

40 a §. Nimettyihin maksujärjestelmiin osallistumista koskevan pyynnön edellytykset . Pykälä olisi uusi ja sillä implementoitaisiin toiseen maksupalveludirektiiviin lisätyn uuden 35 a artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta. Pykälässä kuvattaisiin tarvittavat toimenpiteet, joita maksulaitoksilta ja sähkörahayhteisöiltä vaaditaan selvitysjärjestelmiin osallistumiseksi.  

40 b §. Edellytykset asiakasvarojen suojaamisesta koskevalle kuvaukselle. Pykälä olisi uusi ja sillä implementoitaisiin toiseen maksupalveludirektiiviin lisätyn uuden 35 a artiklan 1 kohdan toinen alakohta.  

40 c §. Edellytykset hallinnointijärjestelmiä koskevalle kuvaukselle. Pykälä olisi uusi ja sillä implementoitaisiin toiseen maksupalveludirektiiviin lisätyn uuden 35 a artiklan 1 kohdan kolmas alakohta.  

40 d §. Edellytykset purkautumissuunnitelmalle. Pykälä olisi uusi ja sillä implementoitaisiin toiseen maksupalveludirektiiviin lisätyn uuden 35 a artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.  

40 e § . Maksujärjestelmiin osallistumista koskevan pyynnön arviointi. Pykälä olisi uusi ja sillä implementoitaisiin toiseen maksupalveludirektiiviin lisätyn uuden 35 a artiklan 2 kohta. Kohdan mukaan jäsenvaltioiden on määriteltävä menettely, jolla 35 a artiklan 1 kohdan noudattamista arvioidaan.  

Tämä kansallinen menettely toteutettaisiin maksulaitoksen tai sähkörahayhteisön laatimana itsearviointina, jonka riittävyyden Finanssivalvonta arvioi. Itsearvioinnissaan toimijan tulisi laatia 40 a §:n mukaiset asiakirjat ja selvittää, miten asiakirjat täyttävät 40 a–40 d §:ssä asetetut edellytykset. Finanssivalvonta arvioisi toimitettujen asiakirjojen ja selvitysten riittävyyden. Toimitettua itsearviointia tulisi pitää riittävänä, mikäli saadut selvitykset täyttäisivät pykälissä 40 a–40 d asetetut edellytykset.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi pyytää lisätietoja, mikäli itsearvioinnissa on puutteita. Mikäli lisätietoja ei toimiteta tai ne eivät korjaisi havaittuja puutteita, Finanssivalvonta voisi kieltää puutteellisen itsearvioinnin perusteella maksulaitosta tai sähkörahayhteisöä osallistumasta maksujärjestelmiin.  

41 §. Poikkeus oikeudesta päästä maksujärjestelmään . Pykälän 1 momenttia muutettaisiin vastaamaan toisen maksupalveludirektiivin 35 artiklan 2 kohtaan tehtyä muutosta. Muutos merkitsee kansallisessa lainsäädännössä sitä, että maksulaitokset ja sähkörahayhteisöt pääsisivät osallistumaan nettoutuslain mukaisiin selvitysjärjestelmiin.  

Pääsyoikeus ei olisi kuitenkaan ehdoton, vaan näiden toimijoiden tulisi joka tapauksessa täyttää maksujärjestelmään osallistumiselle asetetut vaatimukset. Nämä vaatimukset eivät saa maksulaitoslain 40 §:n 1 momentin mukaan kuitenkaan olla perusteettomia, kohtuuttomia tai syrjiviä.  

48 a §. Seuraamusmaksu. Pykälään lisättäisiin uusi4 momentti , joka sisältäisi informatiivisen viittauksen. Viittauksen mukaan SEPA-asetuksen nojalla määrättävistä seuraamusmaksuista säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa.  

7.3  Laki Finanssivalvonnasta

38 §. Rikemaksu . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi13 kohta . Kohdalla annettaisiin SEPA-asetuksen 11 artiklan 1 a kohdan mukaisesti 5 a–5 c artiklojen rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevat säännöt. 12 kohtaan tehtäisiin sen johdosta tekninen muutos.  

Rikemaksua ei kuitenkaan määrättäisi 11 artiklan 1 c kohdan mukaisesti tilanteissa, joissa 5 a artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaista käytettävissä oloa koskevaa vaatimusta rikotaan suunniteltujen ylläpitotoimien takia.  

40 §. Seuraamusmaksu . Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin uusi14 kohta . Kohdalla annettaisiin SEPA-asetuksen 11 artiklan 1 a kohdan mukaisesti 5 d artiklan rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevat säännöt. 13 kohtaan tehtäisiin sen johdosta tekninen muutos.  

41 a §. Seuraamusmaksun enimmäismäärä eräissä tapauksissa. Pykälään lisättäisiin uusi 23 momentti . Momenttiin sisältyisivät SEPA-asetuksen 11 artiklan 1 b kohdan mukaiset säännökset 5 d artiklan rikkomisen seuraamuksista. Tämän johdosta nykyinen 23 momentti siirtyisi 24 momentiksi .  

7.4  Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä

2 §.Soveltamisala. Rahanpesulakia sovelletaan 1 luvun 2 §:n 1 momentin 12 kohdan mukaisesti asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitettuun asianajajaan ja hänen apulaiseensa siltä osin kuin nämä toimivat asiakkaan puolesta tai lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa taikka osallistuvat asiakkaan puolesta laissa tarkemmin määriteltyjen liiketoimien suunnitteluun tai suorittamiseen. Rahanpesulain sanamuoto viittaa asianajajiin vain henkilöinä, mutta tosiasiallisesti valvonnan kohteena ovat käytännön syistä olleet asianajotoimintaa harjoittavat tahot kollektiiveina.  

Rahanpesulain 1 luvun 4 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan laissa tarkoitetaan ilmoitusvelvollisella kuitenkin 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuja yhteisöjä ja elinkeinonharjoittajia. Edellä mainittu on ristiriidassa sen kanssa, että asianajajia koskeva 1 luvun 2 §:n 1 momentin 12 kohta ei mainitse lainkaan asianajoyhtiöitä.  

Rahanpesulain velvoitteet kohdistuvat nimenomaan ilmoitusvelvollisiin. Ilmoitusvelvollisuuteen liittyvien velvoitteiden ja seuraamusten oikean kohdentumisen osalta on tärkeää, että on yksiselitteisesti määritelty, onko ilmoitusvelvollinen asianajaja henkilökohtaisesti vai asianajotoimisto yhtiönä. Osa asianajajista toimii yksityisenä elinkeinonharjoittajana, mutta merkittävä osa asianajajista työskentelee osakeyhtiömuotoisessa asianajotoimistossa, jolloin he eivät ole rahanpesulaissa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia, vaan toimivat työntekijöinä, omistajina tai vastuuhenkilöinä asianajajayhtiössä, joka olisi rahanpesulain tarkoittama ilmoitusvelvollinen. 

Asianajajien asema rahanpesulaissa on erilainen kuin muiden oikeudellisia palveluita tarjoavien, koska niiden osalta rahanpesulain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan lakia sovelletaan muuhun liike- tai ammattitoimintana oikeudellisia palveluita tarjoavaan siltä osin kuin toimitaan asiakkaan puolesta tai lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa taikka osallistutaan asiakkaan puolesta seuraavien liiketoimien suunnitteluun tai suorittamiseen, eli ilmoitusvelvolliseksi katsotaan oikeushenkilö, esimerkiksi lakiasiaintoimisto, ei yksittäinen juristi. Ei ole yhdenmukaista, että asianajajien osalta on päädytty rahanpesulaissa toisenlaiseen ratkaisuun kuin muiden oikeudellisia palveluita tarjoavien osalta.  

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849 rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20.5.2015 (jäljempänä neljäs rahanpesudirektiivi), saatettiin voimaan kansallisesti rahanpesulailla. Neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa määritetään luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt näiden harjoittaessa ammattitoimintaa, joihin kuuluvat b kohdassa notaarit ja muut itsenäiset lakimiesammattien harjoittajat.  

Rahanpesudirektiivin 2 artiklan lakimiesammattien harjoittajien soveltamisala on saatettu voimaan rahanpesulain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 12 ja 13 kohdassa, joista 12 kohta soveltuu asianajajiin. Kohdan 12 mukaan rahanpesulakia sovelletaan asianajajaan ja hänen apulaiseensa ja 13 kohdan mukaan muuhun liike- tai ammattitoimintana oikeudellisia palveluita tarjoavaan.  

Rahanpesulain nykyinen kansallinen implementointi ei tältä osin vastaa neljättä rahanpesudirektiiviä, sillä lain soveltamisalasäännös on asianajajien osalta kirjattu neljännestä rahanpesudirektiivistä poiketen. Rahanpesulaissa lain soveltaminen asianajajiin on kirjattu eri tavalla kuin muiden oikeudellisten palvelujen tarjoajien osalta, kun taas neljännessä rahanpesudirektiivissä nämä on kirjattu samoin. Rahanpesulain nykyinen kansallinen implementointi on asianajajien osalta neljännen rahanpesudirektiivin soveltamisalaa kaventava, sillä asianajaja on ilmoitusvelvollinen vain henkilökohtaisesti.  

Voimassa olevan rahanpesulain esitöissä (HE 228/2016 vp s. 89–90) ei oteta kantaa siihen, miten asianajajan ilmoitusvelvollisuutta olisi tulkittava. Myöskään voimassa olevalla rahanpesulailla kumotun lain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä (503/2008) esitöissä ei ole mainintoja siitä, että asianajajat olisi tarkoituksella määritelty ilmoitusvelvollisiksi henkilökohtaisesti. Muita oikeudellisia palveluita tarjoavia, esimerkiksi lakiasiaintoimistoja, valvotaan nimenomaan elinkeinonharjoittajina, eikä yksittäisinä juristeina.  

Rahanpesulailla täytäntöön pantu neljäs rahanpesudirektiivi siihen viidennellä rahanpesudirektiivillä tehtyine muutoksineen on niin sanottu minimiharmonisointidirektiivi. Minimiharmonisointidirektiivin vähimmäisvaatimukset on alitettu Suomessa, kun asianajajien katsotaan olevan ilmoitusvelvollisia ainoastaan henkilökohtaisesti, kun direktiivissä ilmoitusvelvollisiksi on säädetty oikeushenkilöt tai luonnolliset henkilöt. 

Uudessa EU:n rahanpesusääntelyssä ilmoitusvelvollisuudesta säädetään notaarien, juristien ja muiden itsenäisten juristiammattien harjoittajien osalta neljättä rahanpesudirektiiviä vastaavalla tavalla. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1624, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesun ja terrorismin rahoitukseen (jäljempänä rahanpesuasetus ) 3 artiklan 3 b kohdan mukaan ilmoitusvelvollisia ovat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt näiden harjoittaessa ammattitoimintaa, kuten notaarit, juristit ja muut itsenäiset juristiammattien harjoittajat, jos nämä joko toimivat asiakkaansa puolesta ja lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa taikka osallistuvat asiakkaansa puolesta asetuksessa tarkemmin lueteltujen liiketoimien suunnitteluun tai suorittamiseen. Asetuksen sanamuodon mukaan ilmoitusvelvollisia ovat siis luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt.  

Rahanpesusetuksen johdantokappaleessa 42 todetaan, että ” vastaavasti yksityishenkilöitä, jotka harjoittavat tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa, ei pitäisi katsoa itsessään ilmoitusvelvollisiksi, jos näitä toimia harjoitetaan heidän työskennellessään ilmoitusvelvollisen palveluksessa, esimerkiksi asianajo- tai tilintarkastusyrityksen palveluksessa olevien juristien tai kirjanpitäjien tapauksessa” . Rahanpesuasetus on tullut voimaan 9.7.2024 ja sitä sovelletaan 10.7.2027 lähtien. Uusi rahanpesuasetus ei mahdollista nykytilan kaltaista sääntelyä, jossa asianajajat ovat henkilökohtaisesti ilmoitusvelvollisia.  

Suomen Asianajajaliitto, jonka toiminimi on 1.1.2025 alkaen Suomen Asianajat, valvoo asianajajien osalta rahanpesulain säännösten ja määräysten noudattamista rahanpesulain 7 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. Rahanpesulain 8 luvussa säädetyn nojalla Suomen Asianajajilla on toimivaltaa esittää hallinnollisia seuraamuksia asianajajille tekemällä esitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.  

Helsingin hallinto-oikeus on 21.5.2024 antamassaan päätöksessä 3077/2024 ottanut kantaa rahanpesulain soveltamisalaa koskevan säännöksen tulkintaan. Hallinto-oikeudessa ratkaistussa tapauksessa asianajajalle oli määrätty rikemaksu sen johdosta, että hän oli toimiessaan asianajotoimiston toimitusjohtajana laiminlyönyt rahanpesulain 2 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyn riskiarviota koskevan velvollisuuden, kun asianajotoimiston riskiarvio oli ollut puutteellinen eikä sitä ollut päivitetty, sekä rahanpesulain 9 luvun 1 §:ssä säädetyn henkilöstön kouluttamista koskevan velvollisuuden siltä osin, kun asianajotoimisto ei ollut täyttänyt sille säädettyä kouluttamisvelvollisuutta. 

Hallinto-oikeus on todennut päätöksessään, että rahanpesulain mukainen ilmoitusvelvollinen asianajotoiminnassa on asianajaja ja hänen apulaisensa. Valituksenalaisessa päätöksessä velvoitteita ja niiden rikkomista ei kuitenkaan ollut arvioitu siitä näkökulmasta, onko toimitusjohtaja-asianajaja henkilökohtaisesti omassa toiminnassaan asianajajana laiminlyönyt rahanpesulain mukaisia velvollisuuksiaan. Asiassa oli hallinto-oikeuden mukaan siten ensiksi arvioitava, onko päätös rikemaksun määräämisestä voitu kohdistaa yhtiön toimitusjohtajaan yhtiön toiminnassa havaittujen puutteiden vuoksi. 

Hallinto-oikeus totesi, että asianajotoimiston toimitusjohtajan vastuusta rahanpesulainsäädännön noudattamisesta osakeyhtiömuotoisen asianajotoimiston toiminnassa ei ole säädetty rahanpesulaissa.  

Koska sanktionluonteisen hallinnollisen seuraamusmaksun maksuvelvollisuuden perusteista, mukaan lukien maksuvelvollisuuden määräytymisestä, on säädettävä täsmällisesti laissa, ei asianajajia sinänsä sitoville Asianajajaliiton tapaohjeille voitu rahanpesulain mukaisen rikemaksun määräämistä koskevassa asiassa antaa ratkaisevaa merkitystä. Myöskään rahanpesulain 2 luvun 3 §:n 3 momentti, jossa säädetään johdon vastuusta, kun ilmoitusvelvollinen on oikeushenkilö, ei sovellu nyt kysymyksessä olevaan tilanteeseen, jossa rahanpesulain mukainen seuraamus on kohdistettu luonnolliseen henkilöön ilmoitusvelvollisena. Rikemaksun kohdistamista asianajotoimiston toimitusjohtajaan lain sanamuodosta poikkeavasti ei voitu myöskään perustaa aluehallintoviranomaisen lausunnossaan mainitsemiin tarkoituksenmukaisuussyihin.  

Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoi, että rahanpesulain mukaisen rikemaksun määrääminen toimitusjohtaja-asianajajalle henkilökohtaisesti asianajotoimiston toiminnassa mahdollisesti ilmenneiden puutteiden vuoksi ei perustunut lakiin. Valituksenalainen päätös oli siten kumottava ja toimitusjohtaja-asianajajalle määrätty rikemaksu poistettava. Päätös ei ole lainvoimainen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on hakenut asiassa valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta kesäkuussa 2024. Asian käsittely on kesken. 

Rahanpesulain sanamuodon ja hallinto-oikeuden linjauksen mukaan osakeyhtiömuotoiset asianajotoimistot eivät ole rahanpesulaissa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia, eikä niihin voida soveltaa rahanpesulain velvoitteita tai kohdistaa rahanpesulain 8 luvussa tarkoitettuja sanktioita. On epäselvää, voidaanko yhtiömuotoisessa asianajotoimistossa laatia toimistokohtainen rahanpesulain 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvio sekä toimintaperiaatteet ja menettelytavat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien vähentämiseksi ja tehokkaaksi hallitsemiseksi vai tulisiko jokaisen toimistossa työskentelevän asianajajan laatia oma, henkilökohtainen riskiarvio. Mikäli asianajotoimistossa kuitenkin laaditaan toimiston yhteinen riskiarvio, on epäselvää, mikä sen merkitys olisi arvioitaessa velvoitteiden täyttämistä yksittäisen asianajajan osalta.  

Suomessa on satoja asianajotoimistoja, joissa useampi kuin yksi asianajaja harjoittaa asianajotoimintaa yhtiömuodossa. Tulkinta, jonka mukaan jokainen asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja olisi henkilökohtaisesti ilmoitusvelvollinen ja siten asianajoyhtiössä jokainen yksittäinen asianajaja olisi velvollinen laatimaan oman riskiarvion rahanpesun riskeistä, on kestämätön. Asianajajia on noin 2 300 ja 20 suurimmassa asianajotoimistossa työskentelee 42 % kaikista asianajajista, mikä tarkoittaisi sitä, että 20 yhteisen riskiarvion sijaan asianajajien tulisi toteuttaa 966 riskiarviota.  

Asianajotoimintaa harjoitetaan yhtiömuodossa osakkeita omistavien asianajajaosakkaiden ja heidän valitsemansa toimitusjohtajan johdossa. Yksittäisen asianajajan toiminta asianajoyhtiöissä ei ole yrittäjämuotoista, vaan ei-osakkaana oleva asianajaja on työntekijäasemassa. Yksittäisen työntekijäasianajajan vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi suuren asianajotoimiston liiketoiminnan harjoittamiseen ja riskien hallintaan taikka toimeksiantojen vastaanottamiseen on vähäistä. Yksittäisen asianajajan vaikutusmahdollisuus toimiston yhteiseen riskiarvioon on myös vähäinen. Ei ole käytännössä mahdollista, että asianajotoimistossa jokainen asianajaja laatisi vain omaa toimintaansa koskevan riskiarvion. Suomen Asianajajat ei voi myöskään valvoa suuria asianajotoimistoja siten, että se kävisi läpi jokaisen yksittäisen asianajajan oman riskiarvion ja valvoisi jokaisen omaa toimintaa yhtiössä. Tämän ei voida katsoa olevan myöskään lainsäätäjän tarkoitus.  

Lisäksi on epäselvää, onko asianajotoimistolla velvollisuus järjestää rahanpesulain 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettu valvonta lain velvoitteiden noudattamiseksi ja kenen vastuulla riskiarvion, toimintaperiaatteiden ja menettelyjen laatiminen ja valvonnan järjestäminen osakeyhtiömuotoisessa asianajotoimistossa olisi. 

Edelleen rahanpesulain 2 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan, jos ilmoitusvelvollinen on oikeushenkilö, hallituksen, vastuunalaisen yhtiömiehen tai muun vastaavassa asemassa olevan ylimpään johtoon kuuluvan henkilön on hyväksyttävä 2 momentissa tarkoitetut toimintaperiaatteet, menettelytavat ja valvonta sekä seurattava ja kehitettävä niihin liittyviä toimenpiteitä. Jos katsotaan, että osakeyhtiömuotoinen asianajotoimisto ei ole rahanpesulaissa tarkoitettu ilmoitusvelvollinen, asianajotoimiston hallituksen ei rahanpesulain säännösten mukaan ole mahdollista hyväksyä edellä mainittuja toimintaperiaatteita, menettelytapoja eikä järjestää laissa tarkoitettua valvontaa eikä seurata ja kehittää niihin liittyviä toimenpiteitä, vaan jokaisen asianajajan tulisi omalta osaltaan huolehtia niiden laatimisesta, kehittämisestä ja valvonnasta.  

Asianajotoimistolla ei kirjaimellisen sanamuodon tulkinnan mukaisesti olisi velvollisuutta myöskään laatia rahanpesulain 7 luvun 8 §:ssä tarkoitettua kanavaa rikkomusepäilyistä ilmoittamiseksi eikä huolehtia rahapesulain 9 luvun 1 §:n mukaisesta velvollisuudesta työntekijöiden kouluttamiseksi ja suojelemiseksi.  

Edellä esitetty huomioiden ehdotetaan, että rahanpesulain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 12 kohtaa muutetaan niin, että siihen lisätään viittaus asianajoyhtiöön, niin että mikäli asianajotoimintaa harjoitetaan yhtiömuodossa, ilmoitusvelvollisuus koskee nimenomaan asianajoyhtiötä. Asianajoyhtiöllä tarkoitetaan laissa kaikkia mahdollisia yhtiömuotoja, joissa asianajotoimintaa harjoitetaan. Asianajotoimintaa voidaan harjoittaa Suomen Asianajajien hallituksen luvalla osakeyhtiömuodossa ja osakeyhtiö on yleisin yhtiömuoto asianajotoiminnassa. Asianajotoimintaa voidaan harjoittaa kuitenkin myös avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä sekä yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Lisäksi kohdasta ehdotetaan poistettavaksi maininta asianajajan apulaisesta tarpeettomana.  

Muutoksella korjattaisiin neljännen rahanpesudirektiivin kansallista implementointia ja poistettaisiin nykysääntelyn epäselvyys koskien rahanpesulain ilmoitusvelvollisuuden soveltamista asianajajiin.