HNS-pöytäkirja hyväksyttiin 30 päivänä huhtikuuta 2010 IMOssa järjestetyssä diplomaattikonferenssissa. Pöytäkirja on diplomaattikonferenssin hyväksymä virallinen asiakirja. IOPC-rahaston sihteeristö on kuitenkin laatinut vuoden 1996 HNS-yleissopimuksesta ja HNS-pöytäkirjasta konsolidoidun yleissopimuksen, jonka IMOn oikeudellinen komitea hyväksyi huhtikuussa 2011. Konsolidoidun yleissopimuksen tarkoituksena on auttaa valtioita HNS-pöytäkirjan hyväksymisessä ja täytäntöönpanossa. Konsolidoitu yleissopimus perustuu pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan vuoden 1996 HNS-yleissopimusta ja HNS-pöytäkirjaa luetaan ja tulkitaan yhtenä asiakirjana.
Alla perustellaan HNS-pöytäkirja sekä konsolidoitu yleissopimus siltä osin kuin artiklaa tai artiklan määräyksiä ei ole perusteltu pöytäkirjan kohdalla. Konsolidoidun yleissopimuksen perusteleminen on tarpeen, jotta HNS-yleissopimusjärjestelmästä muodostuu johdonmukainen ja kattava kuva. Eduskunnan hyväksyntää pyydetään kuitenkin ainoastaan pöytäkirjalle.
1.1
Vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä vuonna 1996 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen vuoden 2010 pöytäkirja
Määritelmät
1 artikla. Artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytetyt käsitteet. Sopimuksella tarkoitetaan pöytäkirjassa vuoden 1996 HNS-yleissopimusta ja järjestöllä Kansainvälistä merenkulkujärjestö IMOa. Pääsihteerillä tarkoitetaan järjestön pääsihteeriä.
Yleiset velvollisuudet
2 artikla. Artiklan mukaan pöytäkirjan osapuolet soveltavat pöytäkirjan ja vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen määräyksiä, sellaisina kuin niitä on muutettu pöytäkirjalla. Näin ollen hyväksymällä pöytäkirjan osapuolen sovellettavaksi tulee koko HNS-yleissopimusjärjestelmä. Vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen määräyksiä perustellaan konsolidoidun vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen yhteydessä.
3 artikla. Artiklalla muutetaan vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen vaarallisen ja haitallisen aineen sekä maksuvelvollisuuden alaisen lastin määritelmää.
Vaaralliset ja haitalliset aineet määritellään HNS-yleissopimusjärjestelmässä pääosin viittaamalla vaarallisia ja haitallisia aineita koskeviin IMOssa laadittuihin yleissopimuksiin ja säännöstöihin. Pöytäkirjan 3 artiklalla päivitetään vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 1 artiklan 5 kohdan mukaista vaarallisen ja haitallisen aineen määritelmää vastaamaan paremmin alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvää vuoden 1978 pöytäkirjaa (SopS 51/1983, jäljempänä MARPOL 73/78 –yleissopimus) sekä MARPOL 73/78 -yleissopimukseen ja IMOn säännöstöihin tehtyjä muutoksia.
Vaarallisen ja haitallisen aineen määritelmän kattamat aineet ovat hyvin moninaisia ja HNS-yleissopimusjärjestelmää sovelletaan noin 6 500 eri aineeseen. Vaarallisilla ja haitallisilla aineilla tarkoitetaan pöytäkirjan mukaan aluksen lastina kuljetettuja seuraavia aineita, tarvikkeita ja tavaroita:
i) MARPOL 73/78-yleissopimuksen I liitteen 1 säännössä määriteltyjä irtolastina kuljetettavia öljyjä;
ii) MARPOL 73/78-yleissopimuksen II liitteen 1.10 säännössä määriteltyjä irtolastina kuljetettavia haitallisia nestemäisiä aineita sekä sellaisia aineita, jotka väliaikaisesti luokitellaan luokkaan X, Y tai Z kyseisen II liitteen 6.3 säännön mukaisesti;
iii) irtolastina kuljetettavia vaarallisia nestemäisiä aineita, joita tarkoitetaan IBC-säännöstön (vaarallisia kemikaaleja irtolastina kuljettavien alusten rakentamista ja varustamista koskeva IMOn kansainvälinen säännöstö) 17 luvussa sekä sellaisia vaarallisia tuotteita, joita varten lippuvaltion viranomainen ja satamaviranomaiset ovat antaneet alustavat lastinkuljetusehdot kyseisen säännöstön 1.1.6 kohdan mukaisesti;
iv) vaarallisia ja haitallisia pakattuja aineita, tarvikkeita ja tavaroita, joihin sovelletaan IMDG-säännöstöä (vaarallisten aineiden kuljetuksia kappaletavarana aluksessa koskeva IMOn kansainvälinen säännöstö);
v) nesteytettyjä kaasuja, joita tarkoitetaan IGC-säännöstön (nesteytettyjä kaasuja irtolastina kuljettavien alusten rakentamista ja varustamista koskeva IMOn kansainvälinen säännöstö) 19 luvussa sekä sellaisia tuotteita, joita varten lippuvaltion viranomainen ja satamaviranomaiset ovat antaneet alustavat lastinkuljetusehdot kyseisen säännöstön 1.1.6 kohdan mukaisesti;
vi) irtolastina kuljetettavia nestemäisiä aineita, joiden leimahduspiste on enintään 60 ℃ (mitattuna suljetun kupin menetelmällä) ja
vii) irtolastina kuljetettavia kiinteitä aineita, joilla on sellaisia haitallisia kemiallisia ominaisuuksia, joista määrätään IMSBC-säännöstössä (kiinteiden irtolastien aluskuljetuksia koskeva IMOn kansainvälinen säännöstö) siinä määrin kuin vuoden 1996 IMDG-säännöstön määräykset koskevat myös näitä aineita, kun ne kuljetetaan pakattuna.
Edellä luetellut kohdat menevät joidenkin aineiden kohdalla päällekkäin ja sama aine voi näin ollen luokittua vaaralliseksi tai haitalliseksi useamman kohdan nojalla.
Lisäksi vaarallisella ja haitallisella aineella tarkoitetaan 5 kohdan b alakohdan mukaan edellä lueteltujen irtolastina kuljetettujen aineiden lastijäämiä. Edellä mainituista säännöstöistä ja MARPOL 73/78- yleissopimuksesta sovelletaan aina viimeisintä versiota, jolloin kemianteollisuudessa tapahtuneet muutokset tulevat huomioon otetuiksi myös HNS-yleissopimuksessa. Poikkeuksen tästä muodostaa irtolastina kuljetettuja kiinteitä aineita koskeva a alakohdan vii alakohta, jonka osalta ratkaisevaa on IMDG-säännöstön vuonna 1996 voimassa ollut versio.
Lisäksi pöytäkirjan 3 artiklalla lisätään määritelmiin uudet irtolastina kuljetettavien vaarallisten ja haitallisten aineiden sekä pakattujen vaarallisten ja haitallisten aineiden määritelmät. Tämä erottelu on tarpeen, koska pöytäkirjalla vuoden 1996 HNS-yleissopimusta muutettiin siten, että maksuvelvollisuus HNS-rahastoon sekä maksuvelvollisuuden alaisen lastin raportointivelvollisuus eivät koske enää pakattuja vaarallisia ja haitallisia aineita. Uuden 5bis kohdan mukaan irtolastina kuljetettavilla vaarallisilla ja haitallisilla aineilla tarkoitetaan edellä kuvattuja 5 kohdan mukaisia aineita lukuun ottamatta iv alakohtaa, joka koskee IMDG-säännöstöön sisältyviä vaarallisia ja haitallisia pakattuja aineita. Pakatuilla vaarallisilla ja haitallisilla aineilla tarkoitetaan pöytäkirjassa puolestaan niitä vaarallisia ja haitallisia aineita, joita tarkoitetaan iv alakohdassa.
Pöytäkirjan 3 artiklalla muutetaan myös 10 kohdan maksuvelvollisuuden alaisen lastin määritelmää siten, että pakatut vaaralliset ja haitalliset aineet eivät ole enää maksuvelvollisuuden alaista lastia. Pöytäkirjan 3 artiklan mukaan maksuvelvollisuuden alaisella lastilla tarkoitetaan irtolastina kuljetettavia vaarallisia ja haitallisia aineita, jotka kuljetetaan meritse lastina sopimusvaltion alueella olevaan satamaan tai terminaaliin ja jotka puretaan kyseisessä valtiossa. Kauttakulussa olevaa lastia, joka siirrettään aluksesta suoraan tai sataman tai terminaalin kautta toiseen alukseen, joko kokonaan tai osittain, kuljetuksen aikana alkuperäisestä lastaussatamasta tai terminaalista päätesatamaan tai terminaaliin, pidetään maksuvelvollisuuden alaisena lastina ainoastaan, kun se vastaanotetaan lopullisessa päätesatamassa. HNS-yleissopimuksen tultua voimaan yleissopimuksen yleiskokous selventänee kauttakulun määritelmää eri sopimusvaltioiden yhdenmukaisen tulkinnan varmistamiseksi vastaavasti kun IOPC-rahaston kohdalla on tehty.
4 artikla. Artiklalla täsmennetään vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 3 artiklan 4 kohtaa, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan vahingon torjuntatoimenpiteisiin, riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin ryhdytään. Täsmennyksen mukaan yleissopimus koskee ainoastaan sellaisia torjuntatoimenpiteitä, joilla yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa vahinkoa estetään tai rajoitetaan.
5 ja 6 artikla. Artikloilla tehdään teknisiä muutoksia vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 4 ja 5 artiklaan.
7 artikla. Artiklalla muutetaan aluksen omistajan vastuunrajoitusoikeutta koskevan 9 artiklan 1 kohtaa vastuurajojen osalta.
Kohdan mukaan aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa vastuunsa yksittäisen vahinkotapahtuman osalta tiettyyn kokonaissummaan. Pöytäkirjalla kohtaa muutetaan siten, että kokonaissumman suuruus riippuu aluksen bruttovetoisuuden lisäksi siitä, onko vahinko aiheutunut irtolastina vai pakattuina kuljetettavista vaarallisista aineista. Pakattuina kuljettavien vaarallisten aineiden osalta vastuun enimmäismäärät ovat 15 prosenttia suuremmat kuin irtolastina kuljetettavien vaarallisten aineiden osalta. Tämä johtuu siitä, että pakatut vaaralliset aineet jäivät pöytäkirjalla HNS-yleissopimukseen tehtyjen muutosten myötä HNS-rahaston maksuvelvollisuuden ulkopuolelle. Näin ollen omistajan vastuurajoja pakattuina kuljetettavien vaarallisten aineiden osalta vastaavasti nostettiin pöytäkirjalla. HNS-yleissopimuksen mukaista vastuun enimmäismäärää voidaan käyttää ainoastaan yleissopimukseen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten korvaamiseen.
Jos vahinko on aiheutunut irtolastina kuljetettavista vaarallisista aineista, kokonaissumma on pöytäkirjalla muutetun 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan 10 miljoonaa laskentayksikköä eli noin 12.4 miljoonaa euroa (kurssi 23.8.2019) aluksesta, jonka bruttovetoisuutta osoittava luku on korkeintaan 2 000. Aluksesta, jonka bruttovetoisuus on tätä suurempi, kokonaissumman on edellä mainitun summan lisäksi 1 500 laskentayksikköä (1 860 euroa) jokaista vetoisuuden yksikköä kohden niiltä osin kuin ylittävä osuus on 2001 yksiköstä 50 000 yksikköön ja 360 laskentayksikköä (noin 446 euroa) jokaista vetoisuuden yksikköä kohden jokaisen 50 000 vetoisuuden yksikköä ylittävän yksikön osalta. Kokonaismäärä ei kuitenkaan missään tapauksessa saa ylittää 100 miljoonaa laskentayksikköä (124 miljoonaa euroa).
Jos vahinko on aiheutunut pakattuina kuljetettavista vaarallisista aineista, vastaava kokonaissumma ovat artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan 11,5 miljoonaa laskentayksikköä (noin 14,3 miljoonaa euroa) aluksesta, jonka bruttovetoisuus on enintään 2 000. Jos aluksen bruttovetoisuus on tätä suurempi, tähän kokonaissummaan lisätään 1 725 laskentayksikköä (2 139 euroa) jokaista vetoisuuden yksikköä kohden niiltä osin kuin ylittävä osuus on 2001 yksiköstä 50 000 yksikköön ja 414 laskentayksikköä (noin 513 euroa) jokaista vetoisuuden yksikköä kohden jokaisen 50 000 vetoisuuden yksikköä ylittävän yksikön osalta. Pakattujen vaarallisten aineiden aiheuttaman vahingon osalta kokonaismäärä ei kuitenkaan missään tapauksessa saa ylittää 115 miljoonaa laskentayksikköä (noin 143 miljoonaa euroa). Pakattuja vaarallisia aineita koskevia kokonaissummia sovelletaan myös silloin, kun vahinko on aiheutunut sekä pakattuina että irtolastina kuljetettavista vaarallisista aineista sekä silloin, kun ei ole mahdollista määrittää, onko vahinko aiheutunut irtolastina vai pakattuina kuljetettavista vaarallisista aineista.
8-10 artikla. Artikloilla tehdään teknisiä muutoksia vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 16–18 artiklaan.
11 artikla. Artiklalla vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 19 artiklaan lisätään uusi 1bis kohta, jossa määrätään siitä, kuka on velvollinen maksamaan vuosimaksuja LNG-tilille.
Kohdan mukaan LNG-tilille maksuvelvollisia ovat pääsääntöisesti jokaisen sopimusvaltion osalta kaikki henkilöt, jotka ovat edeltävän kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana ottaneet vastaan kyseisessä sopimusvaltiossa nesteytettyä maakaasua (LNG). Tietyissä tapauksissa maksuvelvollinen ei ole kuitenkaan vastaanottaja vaan henkilö, jolla on ollut omistusoikeus sopimusvaltion satamassa tai terminaalissa purettavaan LNG-lastiin välittömästi ennen sen purkamista (omistaja). Jos LNG:n vastaanottaja on nimittäin sopinut omistajan kanssa siitä, että omistaja suorittaa vuosimaksut ja vastaanottaja on ilmoittanut sopimusvaltiolle kyseisestä sopimuksesta, omistaja on velvollinen suorittamaan vuosimaksut. Kuitenkin tässäkin tapauksessa, jos omistaja ei suorita maksuja tai niiden osia, vastaanottaja on viime kädessä velvollinen suorittamaan jäljelle jääneet maksut.
Lisäksi pöytäkirjalla tehdään 19 artiklaan teknisiä muutoksia.
12 ja 13 artikla. Artikloilla tehdään teknisiä muutoksia vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 20 ja 21 artiklaan.
14 artikla. Artiklalla lisätään vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen uusi 21bis artikla, jossa määrätään seuraamuksista siinä tapauksessa, että sopimusvaltio ei ilmoita HNS-rahaston johtajalle maksuvelvollisuuden alaista lastia koskevia tietoja. Artiklan lisääminen yleissopimukseen katsottiin tarpeelliseksi muun muassa sen vuoksi, että kaikki vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen sopimuspuolet eivät toimittaneet yleissopimuksessa vaadittuja tietoja.
Artiklan 1 kohdan mukaan jos sopimusvaltio ei toimita HNS-rahaston johtajalle maksuvelvollisten nimiä ja osoitteita sekä tietoja maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrästä ja tästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä HNS-rahastolle, sopimusvaltio on velvollinen korvaamaan menetykset HNS-rahastolle. Yleiskokous päättää sopimusvaltion korvausvelvollisuudesta rahaston johtajan suosituksesta. HNS-rahasto ei myöskään maksa korvausta vahingosta kyseisen sopimusvaltion alueella tai kyseisessä sopimusvaltiossa rekisteröidyn aluksen aiheuttamasta vahingosta 3 artiklan c kohdan mukaisesti, eikä torjuntatoimenpiteistä ennen kuin kyseinen sopimusvaltio on täyttänyt raportointivelvoitteet vuosilta, jotka edeltävät vahinkotapahtumaa, josta haetaan korvausta. Yleiskokouksen tulee määrittää HNS-rahaston ohjesäännöissä olosuhteet, joissa sopimusvaltion katsotaan jättäneen täyttämättä nämä velvoitteet.
Jos korvaus on väliaikaisesti evätty edellä kuvatun mukaisesti, korvaus evätään pysyvästi, jos raportointivelvoitteita ei ole täytetty vuoden kuluessa siitä, kun rahaston johtaja on ilmoittanut sopimusvaltiolle näiden velvoitteiden täyttämättä jättämisestä. Korvauksen epäämistä väliaikaisesti tai pysyvästi ei kuitenkaan sovelleta kuolemantapauksia ja henkilövahinkoja koskeviin vaatimuksiin.
15-16 artikla. Artikloilla tehdään vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen 23, 43 ja 44 artiklaan teknisiä muutoksia.
17 artikla. Artiklalla korvataan vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen liitteenä I oleva todistusmalli pöytäkirjan liitteenä olevalla mallilla. Liite I sisältää mallin HNS-yleissopimuksen 12 artiklan nojalla annettavasta todistuksesta vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta.
Tulkinta ja soveltaminen
18 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan vuoden 1996 HNS-yleissopimusta ja HNS-pöytäkirjaa luetaan ja tulkitaan sopimuspuolten välillä yhtenä asiakirjana. Artiklan 2 kohdan mukaan vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen ja 1-44 artiklat ja I ja II liite, sellaisina kuin niitä muutettu pöytäkirjalla ja sen liitteellä, sekä pöytäkirjan 20-29 artiklaan sisältyvät loppumääräykset muodostavat vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen.
19 artikla. Artiklalla lisätään vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen uusi 44bis artikla, jonka mukaan pöytäkirjan loppumääräykset ovat vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen loppumääräykset.
Loppumääräykset
Allekirjoittaminen, ratifioiminen, hyväksyminen ja liittyminen
20 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset pöytäkirjan allekirjoittamisesta, ratifioimisesta, hyväksymisestä ja siihen liittymisestä. Lisäksi artiklan 4 kohdassa edellytetään, että pääsihteerille toimitetun ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan liitteenä ovat tiedot yleistilin ja kunkin erillistilin osalta maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrästä, joka on vastaanotettu sopimusvaltiossa edeltävän kalenterivuoden aikana. Jos ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjaan ei ole liitetty näitä tietoja, pääsihteeri ei 5 kohdan mukaan hyväksy sitä. Sopimusvaltion on myös suostumuksen ilmaisemisen jälkeen toimitettava aina vuosittain viimeistään 31 päivänä toukokuuta pääsihteerille kyseiset tiedot siihen asti kunnes pöytäkirja tulee sopimusvaltion osalta voimaan. Sopimusvaltion, joka on ilmaissut suostumuksensa noudattaa pöytäkirjaa, mutta ei ole toimittanut edellä mainittuja tietoja vuosittain, osapuoliasema lakkaa väliaikaisesti ennen kuin pöytäkirja tulee voimaan kyseisen valtion osalta siihen saakka, kunnes se on toimittanut edellytetyt tiedot. Edellä kuvatut määräykset maksuvelvollisuuden alaista lastia koskevien tietojen toimittamatta jättämisen seurauksista lisättiin pöytäkirjalla yleissopimukseen, koska vuoden 1996 HNS-yleissopimuksen osalta ongelmalliseksi osoittautui, että kaikki yleissopimuksen sopimusvaltiot eivät toimittaneet tarvittavia tietoja. Tällöin on esimerkiksi hyvin vaikea arvioida sitä, milloin yleissopimuksen maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrää koskevat voimaantuloehdot täyttyvät.
Voimaantulo
21 artikla. Artikla sisältää pöytäkirjan voimaantulomääräykset. Pöytäkirja tulee voimaan 18 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona pöytäkirjan voimaantuloehdot täyttyvät. Ehtona voimaantulolle on, että vähintään 12 sopimusvaltiota, joista neljän valtion alusten bruttovetoisuutta osoittava luku on vähintään 2 miljoonaa, ovat ilmaisseet suostumuksena tulla pöytäkirjan sitomiksi. Lisäksi edellytetään, että pääsihteeri on saanut tiedot siitä, että edellä tarkoitetuissa valtioissa olevat henkilöt, jotka ovat yleissopimuksen 18 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan mukaisesti velvollisia suorittamaan maksuja rahastolle, ovat vastaanottaneet edeltävän kalenterivuoden aikana yhteismäärältään vähintään 40 miljoonaa tonnia yleistilin maksuvelvollisuuden alaista lastia. Voimaantuloehdot vastaavat vuoden 1996 HNS-yleissopimuksessa olleita voimaantuloehtoja. Sellaisen sopimusvaltion osalta, joka ilmaisee suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomaksi sen jälkeen kun sen voimaantulon ehdot ovat täyttyneet, suostumus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua suostumuksen ilmaisemispäivästä tai sinä päivänä, jona tämä pöytäkirja tulee voimaan 1 kohdan mukaisesti, riippuen siitä, kumpi päivistä on myöhempi.
Tarkistaminen ja muuttaminen
22 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset HNS-yleissopimuksen tarkistamisesta ja muuttamisesta.
Vastuunrajojen muuttaminen
23 artikla. Artikla sisältää erityismääräykset siitä, kuinka HNS-yleissopimuksen mukaisia aluksen omistajan ja HNS-rahaston vastuurajoja muutetaan. Artiklan 2 kohdan mukaan IMOn pääsihteeri antaa tiedoksi vastuurajojen muuttamista koskevan ehdotuksen kaikille IMOn jäsenille ja sopimusvaltioille, jos puolet sopimusvaltioista, kuitenkin vähintään kuusi valtiota on sitä pyytänyt. Kaikki tällaiset muutokset saatetaan IMOn oikeudellisen komitean käsiteltäväksi vähintään kuuden kuukauden kuluttua niiden tiedoksiantopäivästä. Kaikilla sopimusvaltioilla, riippumatta siitä, ovatko ne IMOn jäseniä, on oikeus osallistua muutosten käsittelyyn ja hyväksymiseen oikeudellisessa komiteassa.
Muutokset vastuurajoihin hyväksytään oikeudellisessa komiteassa läsnä olevien ja äänestävien sopimusvaltioiden kahden kolmasosan äänten enemmistöllä, edellyttäen kuitenkin, että vähintään puolet sopimusvaltioista on läsnä äänestyksen aikana. Käsitellessään vastuunrajojen muutosehdotusta oikeudellinen komitea ottaa huomioon kokemukset vahinkotapahtumista, erityisesti niistä aiheutuneiden vahinkojen laajuudesta, valuuttojen arvon muutokset sekä vaikutukset, joita esitetyllä muutoksella olisi vakuutusmaksuun. Se ottaa myös huomioon yleissopimuksen mukaisen aluksen omistajan ja HNS-rahaston vastuun rajojen välisen suhteen. Artiklan 7 kohta sisältää määräykset siitä, kuinka suuri vastuurajojen korotus voi korkeintaan olla.
IMO ilmoittaa kaikille sopimusvaltioille hyväksytystä muutoksesta. Muutos katsotaan hyväksytyksi 18 kuukauden kuluttua ilmoituksen päivämäärästä, jollei tämän ajanjakson kuluessa vähintään yksi neljäsosa valtioista, jotka olivat sopimusvaltioita muutoksen hyväksymisen aikaan, ole toimittanut pääsihteerille tiedonantoa, jonka mukaan ne eivät hyväksy muutosta, jolloin muutos hylätään eikä sillä ole vaikutusta. Muutos, joka katsotaan näin hyväksytyksi, tulee voimaan 18 kuukauden kuluttua sen hyväksymisestä.
Irtisanominen
24 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset pöytäkirjan irtisanomisesta. Kuitenkin siitä huolimatta, että sopimusvaltio on irtisanonut pöytäkirjan, se on edelleen sovellettava niitä pöytäkirjan määräyksiä, jotka koskevat HNS-yleissopimuksen 18 artiklan, 19 artiklan tai 21 artiklan 5 kohdan mukaista maksuvelvollisuutta HNS-rahastoon sellaisten ennen irtisanomisen voimaantuloa ilmenneiden vahinkotapahtumien aiheuttaminen vahingonkorvausten osalta, joista yleiskokous päättää.
Yleiskokouksen ylimääräiset istunnot
25 artikla. Artikla sisältää määräykset yleiskokouksen ylimääräisten istuntojen koolle kutsumisesta.
Voimassaolon päättyminen
26 artikla. Artikla sisältää määräykset pöytäkirjan voimassaolon päättymisestä. Pöytäkirjan voimassaolo päättyy sinä päivänä, jona sopimusvaltioiden lukumäärä laskee alle kuuden. Pöytäkirjan voimassaolo päättyy myös 12 kuukauden kuluttua päivästä, jona edeltävää kalenterivuotta koskevat tiedot on tullut toimittaa johtajalle yleissopimuksen 21 artiklan mukaisesti, jos nämä tiedot osoittavat, että yleistilin kattaman maksuvelvollisuuden alaisen lastin kokonaismäärä, joka on vastaanotettu sopimusvaltioissa edeltävän kalenterivuoden aikana yleissopimuksen pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan mukaisesti, on ollut alle 30 miljoonaa tonnia. Jälkimmäisessä tapauksessa yleiskokous voi kuitenkin eräin edellytyksin päättää ennen yllämainitun kahdentoista kuukauden määräajan päättymistä, että pöytäkirja on edelleen voimassa, jos vastaanotetun lastin kokonaismäärä on kuitenkin ollut yli 25 miljoonaa tonnia.
HNS-rahaston toiminnan lopettaminen
27 artikla. Artikla sisältää määräykset HNS-rahaston toiminnan lopettamisesta pöytäkirjan voimassaolon päättyessä.
Tallettaja
28 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset pöytäkirjan ja sen muutosten tallettamisesta sekä tallettajan tehtävistä.
Kielet
29 artikla. Artikla sisältää määräykset pöytäkirjan todistusvoimaisista kielistä.
1.2
Konsolidoitu vuoden 2010 kansainvälinen yleissopimus vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä
I luku
Yleiset määräykset
Määritelmät
1 artikla. Artikla sisältää yleissopimuksessa käytetyt keskeiset määritelmät.
Aluksella tarkoitetaan artiklan 1 kohdan mukaan mitä tahansa mertakulkevaa alusta tyypistä riippumatta.
Artiklan 2 kohdan mukaan henkilöllä tarkoitetaan yksilöä, yhteisöä tai julkista tai yksityistä laitosta, yhteisön muodosta riippumatta, sekä valtiota tai sen osaa.
Artiklan 3 kohdan mukaan omistajalla tarkoitetaan aluksen omistajaksi rekisteröityä henkilöä tai henkilöitä taikka, rekisteröinnin puuttuessa, aluksen omistavaa henkilöä tai henkilöitä. Jos aluksen kuitenkin omistaa valtio ja sitä käyttää yhtiö, joka kyseisessä valtiossa on rekisteröity aluksen käyttäjäksi, omistaja tarkoittaa tällaista yhtiötä.
Artiklan 4 kohta sisältää keskeisen vastaanottajan määritelmän. Artiklassa annetaan määritelmälle kaksi vaihtoehtoa, joista sopimusvaltion on valittava toinen. Ensimmäisen vaihtoehdon eli a) alakohdan mukaan vastaanottajalla tarkoitetaan henkilöä, joka tosiasiallisesti ottaa vastaan sopimusvaltion satamassa tai terminaalissa purettavan maksuvelvollisuuden alaisen lastin. Mikäli kuitenkin lastin vastaanottamisen aikaan sen tosiasiallisesti vastaanottava henkilö toimii jonkin sopimusvaltion toimivaltaan kuuluvan henkilön edustajana, toimeksiantaja katsotaan lastin vastaanottajaksi, jos edustaja ilmoittaa toimeksiantajan HNS-rahastolle. Toisen vaihtoehdon mukaan vastaanottajalla tarkoitetaan sopimusvaltiossa olevaa henkilöä, jota kyseisen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan pidetään sopimusvaltion satamassa tai terminaalissa purettavan maksuvelvollisuuden alaisen lastin vastaanottajana. Tämän vaihtoehdon soveltaminen edellyttää kuitenkin, että vastaanotetun maksuvelvollisuuden alaisen lastin kokonaismäärä on kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön perusteella oleellisesti sama kuin se lastin määrä, joka olisi vastaanotettu ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti.
Sopimusvaltiolla on vapaus valita kumpi tahansa määritelmä. Ensimmäinen vaihtoehto on jo itsessään riittävä määritelmä. Sen sijaan toinen vaihtoehto edellyttää, että sopimusvaltio määrittelee vastaanottajan omassa lainsäädännössään. Artiklassa edellytetään, että valitseepa sopimusvaltio kumman tahansa määritelmän, vastaanotetun vaikuttavan lastin kokonaismäärän tulee olla oleellisesti sama. Yleissopimuksen ja määritelmän kannalta selkeämpi vaihtoehto on soveltaa ensin mainittua määritelmää. Ensimmäisen vaihtoehdon valitsemisesta on olemassa myös kansainvälisesti laaja poliittinen yhteisymmärrys. Sen vuoksi esityksessä ehdotetaan, että Suomi valitsee a alakohdan mukaisen määritelmän.
Artiklan 5 kohta sisältää keskeisen vaarallisten ja haitallisten aineiden määritelmän, joka on perusteltu edellä pöytäkirjan 3 artiklan yhteydessä.
Artiklan 6 kohdassa määritellään HNS-yleissopimuksen mukainen vahinko. Vahingolla tarkoitetaan ensinnäkin vaarallisia ja haitallisia aineita kuljettavalla aluksella tai sen ulkopuolella ilmennyttä ihmishengen menetystä tai henkilövahinkoa. Vahingolla tarkoitetaan myös tällaisen aluksen ulkopuolella ilmennyttä omaisuuden menetystä tai omaisuusvahinkoa, jonka vaaralliset ja haitalliset aineet ovat aiheuttaneet. HNS-yleissopimuksen mukaisesti korvataan näin ollen ainoastaan aluksen ulkopuolella syntyneet omaisuusvahingot. Vahingolla tarkoitetaan myös ympäristön pilaantumisesta johtuvaa menetystä tai vahinkoa, jonka vaaralliset tai haitalliset aineet ovat aiheuttaneet. Ympäristövahinkojen osalta edellytetään kuitenkin, että muu ympäristön pilaantumisesta suoritettava korvaus kuin ympäristön pilaantumisen aiheuttama ansion menetys rajoitetaan kohtuullisten ja todellisuudessa tehtyjen tai tehtävien ennallistamistoimien kustannuksiin. Vahingolla tarkoitetaan lisäksi torjuntatoimenpiteiden kustannuksia ja torjuntatoimenpiteiden aiheuttamia lisämenetyksiä tai -vahinkoja. Vahingon määritelmä on näin ollen HNS-yleissopimuksessa paljon laajempi kuin vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksessa, joka kattaa ainoastaan pilaantumisvahingot.
Kohdan 2 alakohdan mukaan jollei vaarallisten tai haitallisten aineiden aiheuttamaa vahinkoa ole kohtuudella mahdollista erottaa muiden tekijöiden aiheuttamista vahingoista, kaikkia tällaisia vahinkoja pidetään vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamina. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin yleissopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tyyppiä olevat vahingot eli pilaantumisvahingot, jotka perustuvat vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimukseen sekä vahingot, jotka tietyt luokkaan 7 kuuluvat radioaktiiviset aineet ovat aiheuttaneet. Nämä vahingot eivät kuulu HNS-yleissopimuksen soveltamisalaan.
Kyseessä olevassa kohdassa ”jonka nämä aineet ovat aiheuttaneet” tarkoittaa aineiden vaarallisen tai haitallisen ominaisuuden aiheuttamia vahinkoja.
Artiklan 7 kohdassa määritellään yleissopimuksessa tarkoitetut torjuntatoimenpiteet. Torjuntatoimenpiteillä tarkoitetaan sellaisia kohtuullisia toimenpiteitä, joihin kuka tahansa henkilö ryhtyy vahinkotapahtuman ilmenemisen jälkeen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi.
Artiklan 8 kohdan mukaan vahinkotapahtumalla tarkoitetaan sellaista tapahtumaan tai samaa alkuperää olevaa tapahtumasarjaa, joka aiheuttaa vahinkoa tai muodostaa vakavan ja välittömän vahingon uhan.
Artiklan 9 kohdassa määritellään merikuljetus. Sillä tarkoitetaan aikaa vaarallisten ja haitallisten aineiden lastaamisen alkamista jollakin aluksen laitteella siihen saakka, kun niiden purkaminen aluksen laitteella päättyy. Ellei aluksen laitteita käytetä, aika alkaa siitä ja päättyy vastaavasti siihen, kun vaaralliset ja haitalliset aineet ylittävät aluksen laidan.
Artiklan 10 kohta sisältää maksuvelvollisuuden alaisen lastin määritelmän, jota on perusteltu pöytäkirjan 3 artiklan yhteydessä.
HNS-rahastolla tarkoitetaan artiklan 11 kohdan mukaan kansainvälistä vaarallisia ja haitallisia aineita koskevaa rahastoa (International Hazardous and Noxious Substances Fund), joka perustetaan HNS-yleissopimuksen 13 artiklan mukaisesti.
Artiklan 12 kohdassa määritellään laskentayksikkö. Sillä tarkoitetaan Kansainvälisen valuuttarahaston määrittämää erityisnosto-oikeutta (SDR).
Artiklan 13 kohdan mukaan aluksen rekisteröintivaltiolla tarkoitetaan rekisteröidyn aluksen osalta aluksen rekisteröintivaltiota ja rekisteröimättömän aluksen osalta valtiota, jonka lipun alla alus purjehtii.
Artiklan 14 kohdan mukaan terminaalilla tarkoitetaan paikkaa, johon varastoidaan merikuljetuksen jälkeen vastaanotettuja vaarallisia ja haitallisia aineita, mukaan luettuna sellaiset avomerilaitokset, jotka on putkilla tai muulla tavalla liitetty sellaiseen paikkaan.
Liitteet
2 artikla. Artiklan mukaan yleissopimuksen liitteet ovat yleissopimuksen erottamaton osa.
Soveltamisala
Yleissopimuksen 3-5 artiklassa määrätään soveltamisalasta.
3 artikla. Artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan vahinkoon, joka on aiheutunut sopimusvaltion alueella, mukaan luettuna sen aluemeri sekä ympäristön pilaantumisesta aiheutuvaan vahinkoon kansainvälisen oikeuden mukaisesti perustetulla sopimusvaltion talousvyöhykkeellä. Jos sopimusvaltio ei ole perustanut talousvyöhykettä sovelletaan yleissopimusta ympäristön pilaantumisesta aiheutuvaan vahinkoon välittömästi asianomaisen sopimusvalion aluemeren ulkopuolella olevalla ja siihen rajoittuvalla alueella, jonka kyseinen valtio on määrännyt kansainvälisen oikeuden mukaisesti ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan. Yleissopimusta sovelletaan myös muuhun kuin ympäristön pilaantumisesta aiheutuneeseen vahinkoon minkä tahansa valtion ulkopuolella mukaan luettuna sen aluemeri, jos vahinko on aiheutunut aineesta, joka on kuljetettu sopimusvaltiossa rekisteröidyllä aluksella tai, jos alusta ei ole rekisteröity, sopimusvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella. Torjuntatoimenpiteiden osalta asiaa on perusteltu pöytäkirjan 4 artiklan yhteydessä.
Yleissopimuksen soveltamisala on näin ollen maantieteellisesti määritelty ja määräytyy sen mukaan, missä vahinko on aiheutunut, ei sen mukaan, missä vahinko-tapahtuma on sattunut.
4 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan yleissopimusta sovelletaan vaatimuksiin, jotka johtuvat vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten aiheuttamasta vahingosta. Vaatimukset, jotka perustuvat sopimuksiin matkustajien ja tavaroiden kuljettamisesta, yleissopimusta ei kuitenkaan sovellettaisi. Artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimusta ei sovelleta niiltä osin kuin sen määräykset ovat ristiriidassa sovellettavan työntekijöille maksettavia korvauksia ja sosiaaliturvamääräyksiä koskevan lainsäädännön kanssa.
Yleissopimusta ei 3 kohdan mukaan sovelleta pilaantumisvahinkoon, joka on määritelty vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksessa riippumatta siitä, onko vahingosta maksettava korvauksia kyseisen yleissopimuksen mukaisesti. Näin ollen pysyvän öljyn aiheuttamat pilaantumisvahingot jäävät aina HNS-yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sen sijaan muut öljyn merikuljetuksesta aiheutuvat vahingot kuten tulipalosta tai räjähdyksestä aiheutuvat vahingot kuuluvat HNS-yleissopimuksen soveltamisalaan.
Yleissopimusta ei 3 kohdan b alakohdan mukaan myöskään sovelleta vahinkoon, jonka on aiheuttanut luokkaan 7 kuuluva radioaktiivinen aine, joka mainitaan joko IMDG-säännöstössä tai IMSBC-säännöstössä.
Artiklan 4 kohdan mukaan yleissopimusta ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, joita valtio omistaa tai käyttää, ja joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Sopimusvaltio voi kuitenkin päättää soveltaa yleissopimusta tällaisiin aluksiin. Tällöin sen on ilmoitettava siitä IMOn pääsihteerille ja täsmennettävä samalla soveltamista koskevat ehdot.
Artiklan 6 kohdan mukaan sopimusvaltion omistamien, kaupalliseen tarkoitukseen käytettävien alusten osalta kutakin valtiota vastaan voidaan esittää vahingonkorvausvaatimus yleissopimuksen 38 artiklan mukaisesti toimivaltaisessa tuomioistuimessa eikä valtio voi puolustuksenaan vedota suvereniteettiinsa.
5 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan valtio voi ratifioidessaan tai hyväksyessään yleissopimuksen tai siihen liittyessään, taikka milloin tahansa sen jälkeen antaa selityksen, jonka mukaan yleissopimusta ei sovelleta kyseisen valtion satamien tai avomerilaitosten välisiin matkoihin käytettäviin aluksiin, joiden bruttovetoisuus on korkeintaan 200 ja jotka kuljettavat vaarallisia ja haitallisia aineita ainoastaan pakattuna. Myös kaksi naapurivaltiota voi yhdessä antaa selityksen, jonka mukaan edellä mainittu poikkeus sopimuksen soveltamisesta koskee vastaavia aluksia myös silloin, kun niitä käytetään kyseisten valtioiden satamien tai avomerilaitosten välisiin matkoihin. Valtio, joka on antanut edellä kuvatun selityksen, voi perua sen milloin tahansa. Selitykset sekä niiden peruutukset talletetaan pääsihteerin huostaan, joka välittää ne rahaston johtajalle yleissopimuksen voimaantulon jälkeen.
Sopimuksen soveltamisalasta edellä kuvatulla tavalla poissuljetuilla aluksilla kuljettavat vaaralliset aineet eivät ole maksuvelvollisuuden alaista lastia. HNS-rahasto ei ole myöskään artiklan 5 kohdan mukaisesti velvollinen maksamaan korvausta vahingoista, jotka ovat aiheutuneet tällaisten alusten kuljettamista aineista niiltä osin kuin vahinko on syntynyt selityksen antaneen valtion tai valtioiden alueella, mukaan luettuna aluemeri tai kyseisen valtion tai valtioiden talousvyöhykkeellä. HNS-rahasto ei ole velvollinen maksamaan korvausta myöskään niiltä osin kuin tällaiseen vahinkoon liittyy toimenpiteitä, joihin on ryhdytty vahingon torjumiseksi tai minimoimiseksi.
Esityksessä ehdotetaan, että Suomi antaisi artiklan 1 kohdan mukaisen selityksen tallettaessaan liittymiskirjansa. Tämä mahdollistaisi sen, että muun muassa pienempien kotimaan saaristokuljetusten osalta voidaan poiketa yleissopimuksen soveltamisesta. Yleissopimuksen soveltaminen näihin aluksiin olisi ongelmallista erityisesti vakuuttamisvelvollisuuden aiheuttaman hallinnollisen taakan vuoksi. Toisaalta tämän kokoluokan alukset kuljettavat niin pieniä määriä pakattuja vaarallisia aineita, että niiden aiheuttamia riskejä voidaan pitää suhteellisen vähäisinä. Myös muun muassa Kanada ja Ruotsi ovat käyttäneet artiklan suomaa poikkeusmahdollisuutta.
Sopimusvaltioiden velvollisuudet
6 artikla. Artiklan mukaan jokaisen sopimusvaltio on varmistettava, että yleissopimukseen perustuvat velvoitteet täytetään sekä ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin oman lainsäädäntönsä mukaisesti, mukaan lukien sopimusvaltion tarpeelliseksi katsomat seuraamukset, tavoitteenaan näiden velvoitteiden tehokas täytäntöönpano. Suomessa aluksen omistajan vastuuta ja vakuuttamisvelvollisuutta koskevat säännökset mukaan lukien seuraamukset vakuuttamisvelvollisuuden ja vakuutustodistuksen mukana pitovelvollisuuden laiminlyönnistä ehdotetaan lisättäviksi merilain 11 ja 20 lukuun. HNS-rahaston osalta tarpeelliset määräykset annettaisiin sekamuotoisella voimaansaattamislailla. Lisäksi maksuvelvollisten vastaanottajien velvollisuudesta antaa tietoa vastaanotetuista maksuvelvollisuuden alaisen lastin määristä säädettäisiin erillisellä lailla.
II luku
Vastuu
Omistajan vastuu
7 artikla. Artiklassa määrätään aluksen omistajan ankarasta vastuusta HNS-yleissopimuksen mukaisesta vahingosta. Artiklan 1 kohdan mukaan vahinkotapahtuman aikainen omistaja on vastuussa aluksella kuljetettavien vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamasta vahingosta. Jos vahinkotapahtuma muodostuu samaa alkuperää olevasta tapahtumasarjasta, ensimmäisen tapahtuman aikainen omistaja on vastuussa vahingosta.
Artiklan 2 kohdassa määrätään tapauksista, joissa aluksen omistaja ei kuitenkaan pääsäännöstä poiketen ole vastuussa vahingosta. Omistaja ei ole vastuussa vahingosta, jos hän osoittaa, että vahinko on aiheutunut sotaan, vihollisuuksiin, sisällissotaan tai kapinaan liittyneestä teosta tai poikkeuksellisesta, väistämättömästä ja ylivoimaisesta luonnonilmiöstä tai että vahinko on kokonaan aiheutunut kolmannen osapuolen vahingontekotarkoituksessa suorittamasta teosta tai laiminlyönnistä taikka merkkivalojen tai muiden merenkulun opasteiden hoidosta vastaavan valtion tai muun viranomaisen tämän tehtävänsä suorittamisessa tekemästä laiminlyönnistä tai muusta virheestä. Omistaja ei myöskään ole vastuussa, jos hän osoittaa, että laivaajan tai muun henkilön laiminlyönti sellaisten tietojen toimittamisessa, jotka koskevat laivattujen aineiden vaarallista tai haitallista ominaisuutta, on joko kokonaan tai osittain aiheuttanut vahingon tai johtanut siihen, että omistaja ei ole ottanut vakuutusta. Viimeksi mainitussa tapauksessa vastuusta vapautuminen edellyttää kuitenkin, että omistaja ja hänen palveluksessaan oleva tai asiamiehensä eivät tienneet eikä heidän voinut kohtuudella edellyttää tietävän laivattujen aineiden vaarallisesta ja haitallisesta ominaisuudesta.
Artiklan 3 kohdan mukaan omistajan osoittaessa, että vahinko on kokonaan tai osittain aiheutunut vahinkoa kärsineen henkilön vahinkotarkoituksessa suorittamasta teosta tai laiminlyönnistä tai hänen huolimattomuudestaan, omistaja voidaan kokonaan tai osittain vapautua vastuusta kyseistä henkilöä kohtaan. Hänen vastuuseensa muista vahingonkärsijöitä kohtaan tämä ei vaikuta.
Artiklan 4 kohdan mukaan omistajaa vastaan saa esittää korvausvaatimuksen vahingon vuoksi ainoastaan HNS-yleissopimuksen mukaisesti. Artiklan 5 kohdassa määrätään vastuun kanavoitumisesta aluksen omistajaan. Artikla sisältää nimenomaisen luettelon henkilöistä, joihin ei saa kohdistaa korvausvaatimuksia, elleivät he ole aiheuttaneet vahinkoa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Korvausta vaarallisen tai haitallisen aineen aiheuttamasta vahingosta ei siten voida vaatia omistajan palveluskunnan jäseniltä tai asiamiehiltä tai miehistön jäseniltä, eikä luotsilta tai muulta henkilöltä, joka kuulumatta aluksen miehistöön työskentelee aluksen lukuun. Korvausta ei myöskään voida vaatia rahdinantajalta, aluksen laivanisännältä tai henkilöltä, joka laivanisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä, henkilöltä, joka aluksen omistajan suostumuksella tai toimivaltaisen julkisen viranomaisen käskystä suorittaa pelastustoimia, torjuntatoimiin ryhtyneeltä henkilöltä eikä näiden tahojen palveluskunnan jäseniltä tai asiamiehiltä. Jos vahinko kuitenkin johtuu kyseisen henkilön teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen, tai hänen piittaamattomuudestaan, ja kyseinen henkilö oli tietoinen vahingon todennäköisyydestä, edellä mainittua kieltoa vaatia korvausta ei sovelleta.
Artiklan 6 kohdan mukaan yleissopimuksen määräykset eivät heikennä omistajan olemassa olevaa takautumisoikeutta kolmatta osapuolta kohtaan, mukaan luettuna, mutta ei kuitenkaan yksinomaan vahingon aiheuttaneiden aineiden laivaaja tai vastaanottaja sekä 5 kohdassa mainitut henkilöt.
Vahinkotapahtumat, joissa on osallisena kaksi tai useampia aluksia
8 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan, jos vahinko on aiheutunut vahinkotapahtumasta, jossa on osallisina kaksi tai useampia aluksia, joista kukin kuljettaa vaarallisia ja haitallisia aineita, kunkin aluksen omistaja on vastuussa vahingosta, jollei häntä ole vapautettu vastuusta 7 artiklan nojalla. Omistajat ovat yhteisesti vastuussa kaikista sellaisista vahingoista, joita ei voida kohtuudella erottaa toisistaan. Jokaisella omistajalla on kuitenkin 2 kohdan mukaan oikeus rajoittaa vastuutaan yleissopimuksen 9 artiklan mukaisesti. Kyseessä olevan artiklan määräykset eivät myöskään vaikuta omistajan takautumisoikeuteen toista omistajaa kohtaan.
Vastuun rajoittaminen
Yleissopimuksen 9 ja 10 artiklassa määrätään aluksen omistajan oikeudesta rajoittaa yleissopimuksen mukainen vastuunsa tiettyyn enimmäismäärään.
9 artikla. Artiklan 1 kohtaa, joka sisältää aluksen omistajan vastuun enimmäismäärät, on perusteltu HNS-pöytäkirjan 7 artiklan yhteydessä.
Artiklan 2 kohdan mukaan omistajalla ei ole oikeutta rajoittaa yleissopimukseen perustuvaa vastuutaan, jos näytetään toteen, että vahinko on aiheutunut omistajan teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen, tai omistajan piittaamattomuudesta, ja omistaja oli tietoinen vahingon todennäköisyydestä.
Jotta aluksen omistaja voi hyötyä artiklan mukaisesta vastuun rajoituksesta, sen on 3 kohdan mukaan perustettava rahasto, joka vastaa hänen vastuunsa rajan koko määrää. Rahasto on perustettava tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen viranomaisen huostaan sellaisessa sopimusvaltiossa, jossa vahingonkorvausvaatimus on esitetty yleissopimuksen 38 artiklan mukaisesti tai jos vahingonkorvausvaatimusta ei ole esitetty, tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen viranomaisen huostaan sellaisessa sopimusvaltiossa, jossa se voidaan esittää. Rahasto voidaan perustaa joko tallettamalla mainittu rahamäärä tai esittämällä pankki- tai muu vakuus, joka on asianomaisen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan hyväksyttävissä ja jonka tuomioistuin tai muu toimivaltainen viranomainen katsoo riittäväksi.
Rahasto jaetaan 4 kohdan mukaan kantajien kesken pääsääntöisesti heidän vahvistettujen vaatimustensa mukaisessa suhteessa. Tästä poiketen 11 artiklan nojalla kuolemantapausta ja henkilövahinkoa koskevat vaatimukset ovat kuitenkin tietyin edellytyksin ensisijaisia muihin vaatimuksiin nähden.
Artiklan 5 kohdan mukaan omistaja tai omistajan palvelusväkeen kuuluva henkilö tai asiamies taikka omistajan vakuutuksen tai muun rahavakuuden antaja, joka on ennen rahaston jakamista maksanut vahingonkorvausta kyseisen vahinkotapahtuman seurauksena, saa maksamansa määrän mukaisesti korvauksen saaneen henkilön sijaan ne oikeudet, jotka tällä olisi ollut yleissopimuksen perusteella.
Artiklan 6 kohdan mukaan sijaantulo-oikeus voi kuulua myös muille kuin 5 kohdassa tarkoitetuille henkilöille sellaisen vahingonkorvauksen osalta, jonka tällainen henkilö on maksanut, mutta vain siltä osin kuin sijaantulo on sallittu sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
Artiklan 7 kohdan mukaan omistajan tai muut henkilön osoittaessa, että heidät voidaan myöhemmin velvoittaa maksamaan kokonaan tai osittain sellainen korvaus, jonka osalta sijaantulo-oikeutta olisi käytetty 5 tai 6 kohdan mukaisesti siinä tapauksessa, että korvaus olisi maksettu ennen rahaston jakamista, rahaston perustamisvaltion tuomioistuin tai muu toimivaltainen viranomainen voi määrätä, että riittävä summa siirretään väliaikaisesti syrjään sen varmistamiseksi, että kyseinen henkilö voi myöhemmin periä saatavansa rahastolta.
Artiklan 8 kohdan nojalla omistajalle vahingon estämiseksi tai minimoimiseksi aiheutuneita kuluja ja hänen tekemiään kohtuullisia uhrauksia koskevat korvausvaatimukset ovat samanarvoisia muiden rahastolle esitettyjen vaatimusten kanssa.
Artiklan 9 kohta sisältää määräykset siitä, kuinka artiklan mukaiset määrät muunnetaan kansalliseksi valuutaksi.
Vakuutuksenantajalla tai muulla vakuuden antavalla henkilöllä on oikeus perustaa rahasto artiklan 11 kohdan mukaan samoin ehdoin ja vaikutuksin kuin sellaisessa tapauksessa, että omistaja perustaisi sen. Rahasto voidaan perustaa, vaikka omistajalla ei olisi oikeuttaa rajoittaa vastuutaan 2 kohdan määräyksistä johtuen, mutta tällaisessa tapauksessa rahaston perustaminen ei vaikuta kantajien oikeuksiin omistajaa kohtaan.
10 artikla. Jos omistaja, jolla on oikeus rajoittaa vastuutaan, on perustanut 9 artiklan mukaisesti rahaston, henkilöllä, jolla on esitettävänään vahingonkorvausvaatimus, ei ole oikeutta esittää vaatimusta omistajan muuhun varallisuuteen. Lisäksi sopimusvaltion tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen viranomaisen on määrättävä vapautettavaksi alus tai muu omistajalle kuuluva omaisuus, joka on takavarikoitu kyseisestä vahinkotapahtumasta aiheutuvan vahingonkorvausvaatimuksen johdosta, ja vapautettava tällaisen takavarikon välttämiseksi annettu pantti tai muu vakuus. Artiklan 2 kohdan mukaan näitä määräyksiä sovelletaan kuitenkin vain, jos kantajalla on pääsy rahastoa hoitavaan tuomioistuimeen tai rahasto on käytettävissä vaatimusta varten.
Kuolemantapaus ja henkilövahinko
11 artikla. Artiklan mukaan kuolemantapausta ja henkilövahinkoa koskevat vaatimukset ovat ensisijaisia muihin vaatimuksiin nähden. Ensisijaisuus koskee vaatimuksia kuitenkin ainoastaan siltä osin kuin vaatimusten kokonaismäärä on enintään kaksi kolmasosaa aluksen omistajan vastuun kokonaismäärästä.
Omistajan pakollinen vakuutus
12 artikla. Artiklassa määrätään aluksen omistajan velvollisuudesta ottaa vakuutus tai muu vakuus HNS-yleissopimuksen mukaisten vastuidensa kattamiseksi. Sopimusvaltiossa rekisteröidyn, vaarallisia ja haitallisia aineita kuljettavan aluksen omistajalla on oltava vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa yleissopimukseen perustuvan vahingonkorvausvastuun enimmäismäärään saakka. Muu rahavakuus voi olla esimerkiksi pankin tai vastaavan rahoituslaitoksen takaus.
Artiklan 2 kohdan mukaan jokaiselle alukselle myönnetään pakollinen vakuutustodistus, jolla osoitetaan, että vakuutus tai muu rahavakuus on voimassa yleissopimuksen määräysten mukaisesti, sen jälkeen, kun sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen on todennut, että 1 kohdan vaatimuksia on noudatettu. Sopimusvaltiossa rekisteröidylle alukselle tällaisen pakollisen vakuutustodistuksen myöntää tai vahvistaa rekisterivaltion toimivaltainen viranomainen. Alukselle, jota ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, vakuutustodistuksen voi myöntää tai vahvistaa minkä tahansa sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen. Yleissopimuksen I liite sisältää vakuutustodistuksen mallin. Pakollisen vakuutustodistuksen on oltava kyseisen mallin mukainen. Todistusta on artiklan 4 kohdan mukaan säilytettävä aluksella ja jäljennös talletetaan viranomaisen huostaan. Merilain 10 luvun mukaisessa öljyvastuujärjestelmässä, 10 a luvun mukaisessa aluksen polttoaineen aiheuttamia pilaantumisvahinkoja koskevassa järjestelmässä sekä 11 a luvun hylkyjen poistamista koskevassa järjestelmässä Liikenne-ja viestintävirasto antaa vastaavat todistukset. Tämän vuoksi merilain 11 lukuun ehdotetaan sisällytettäväksi vastaava säännös, jonka mukaan myös HNS-yleissopimuksen mukaiset vakuutustodistukset myöntää Liikenne- ja viestintävirasto.
Artiklan 5 kohdan mukaan vakuutus tai vakuus voi lakata olemasta voimassa aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona se päättymisestä ilmoitetaan artiklan 4 kohdassa tarkoitetulle viranomaiselle, ellei todistusta ole toimitettu kyseiselle viranomaiselle tai ellei uutta todistusta ole myönnetty kyseisen ajanjakson kuluessa.
Artiklan 7 kohta sisältää määräykset vakuutustodistusten vastavuoroisesta hyväksymisestä sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kesken.
Artiklan 8 kohdan nojalla vahingonkorvausvaatimukset voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajalle tai muulle henkilölle, joka on antanut rahavakuuden omistajan vahingonkorvausvastuusta. Tällaisessa tapauksessa vastaajalla on oikeus vedota niihin seikkoihin, joihin myös aluksen omistaja olisi voinut vedota. Lisäksi hänellä on oikeus rajoittaa vastuutaan 1 kohdan mukaisesti, vaikka omistajalla ei olisi oikeutta vastuun rajoitukseen. Vastaaja voi myös vedota siihen, että aluksen omistaja on aiheuttanut vahingon tahallisesti. Vastaavaa suoraa kanneoikeutta koskeva säännös on myös öljyvastuujärjestelmässä, bunkkerivahinkoja koskevassa järjestelmässä sekä Nairobin hylkyjen poistamista koskevassa yleissopimuksessa.
Artiklan 9 kohdan mukaisesti vakuutukset tai muun rahavakuuden takaamat summat ovat käytettävissä yksinomaan HNS-yleissopimukseen perustuvien korvausvaatimusten täyttämiseen. Vastaavaa periaatetta sovelletaan myös kansainvälisessä öljyvastuuyleissopimusjärjestelmässä.
Sopimusvaltio ei saa sallia artiklan 10 kohdan mukaan sen lipun alla purjehtivan aluksen liikennöintiä, jollei sillä ole artiklan mukaista todistusta. Sopimusvaltion on myös varmistettava, että 1 kohdan mukainen vakuutus tai muu vakuus on voimassa sellaisilla aluksilla, jotka tulevat sen alueella olevaan satamaan tai lähtevät sieltä, riippumatta siitä missä alukset on rekisteröity. Merilain 11 luvun 11 §:ään on tarkoitus ottaa asiaa koskeva säännös.
Kyseessä olevan artiklan määräyksiä ei sovelleta sopimusvaltion omistamaan alukseen, jonka osalta ei ole voimassa vakuutusta tai rahavakuutta. Tällaisellakin aluksella on kuitenkin oltava pakollinen vakuutustodistus, jonka aluksen rekisterivaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat myöntäneet ja jonka mukaan aluksen omistaa kyseinen valtio ja aluksen vastuu on katettu enimmäismäärään saakka.
III luku
Kansainvälisen vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan rahaston (HNS-rahasto) maksamat korvaukset
HNS-rahaston perustaminen
13 artikla. Yleissopimuksella perustetaan HNS-rahasto, jonka tavoitteena on korvata vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetuksista aiheutuneet vahingot niiltä osin kuin aluksen omistajan vastuu ei ole riittävä tai käytettävissä. Rahasto tunnustetaan jokaisessa sopimusvaltiossa oikeushenkilöksi. HNS-rahaston on tarkoitus toimia pitkälti samalla tavalla kuin IOPC-rahaston. Sen ylin päättävä elin on yleiskokous, jossa kullakin sopimusvaltiolla on edustaja. Yleiskokous perustaa korvausvaatimuskomitean käsittelemään rahastolle esitettyjä korvausvaatimuksia. Merkittävä ero suhteessa IOPC-rahastoon on kuitenkin se, että IOPC-rahasto käsittelee ainoastaan pilaantumisvahinkoja, kun taas HNS-rahaston käsiteltäväksi tulevat kaikki HNS-yleissopimuksen mukaiset vahingot mukaan lukien kuolemantapausta ja henkilövahinkoa koskevat vaatimukset.
Korvaukset
14 artikla. Artikla sisältää määräykset siitä, milloin HNS-rahasto on velvollinen maksamaan korvausta. Rahaston on maksettava korvausta vahinkoa kärsineille henkilöille, jos he eivät ole saaneet täyttä ja riittävää korvausta vahingosta aluksen omistajalta tai hänen vakuutuksenantajaltaan, koska omistajalle ei ole syntynyt vahingonkorvausvastuuta tai koska omistaja ei taloudellisesti pysty täyttämään HNS-yleissopimuksen mukaisia velvoitteitaan kokonaan eikä rahavakuus kata vahingonkorvausvaatimuksia tai on riittämätön. Rahaston on maksettava korvauksia myös silloin, kun vahingon suuruus ylittää omistajan HNS-yleissopimuksen mukaisen vastuun. Artiklan tarkoittamana vahinkona pidetään myös omistajan kohtuullisia kuluja ja vapaaehtoisia uhrauksia vahingon torjumiseksi tai minimoimiseksi.
Artiklan 3 kohdassa määrätään poikkeuksista HNS-rahaston korvausvastuuseen. Poikkeukset HNS-rahaston korvausvastuuseen ovat rajoitetumpia kuin aluksen omistajan korvausvastuun tapauksessa. HNS-rahastolle ei synny korvausvelvollisuutta, jos se osoittaa, että vahinko johtuu sotatoimesta, vihollisuuksista, sisällissodasta tai kapinasta. Korvausvelvollisuutta ei synny myöskään, jos vahinko johtuu sellaisista vaarallisista tai haitallisista aineista, jotka ovat päässeet tai on päästetty sota-aluksesta tai muusta valtion omistamasta tai käyttämästä aluksesta, jota vahinkotapahtuman ajankohtana on käytetty yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Näin ollen toisin kuin aluksen omistaja HNS-rahasto on vastuussa esimerkiksi silloin kun vahinko on aiheutunut ylivoimaisesta luonnonilmiöstä tai kolmannen osapuolen teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen.
HNS-rahasto ei ole tämän lisäksi vastuussa myöskään niissä tapauksissa, joissa korvausvaatimuksen esittäjä ei pysty osoittamaan, että vahinko on kohtuullisella todennäköisyydellä aiheutunut vahinkotapahtumasta, johon on osallisena yksi tai useampia aluksia. Lisäksi jos HNS-rahasto osoittaa, että vahinko on aiheutunut kokonaan tai osittain vahinkoa kärsineen henkilön teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen, tai hänen huolimattomuudestaan, HNS-rahasto voidaan vapauttaa kokonaan tai osittain velvollisuudesta maksaa korvausta tällaiselle henkilölle. Toisin kuin aluksen omistaja HNS-rahasto ei kuitenkaan voi tässä tapauksessa vapautua velvoitteistaan torjuntatoimenpiteiden osalta.
Artiklan 5 kohdassa määrätään HNS-rahaston korvausvelvollisuuden maksimimäärästä. Rahaston maksaman korvauksen enimmäismäärä on 250 miljoonaa laskentayksikköä eli noin 310 miljoonaa euroa (kurssi 23.8.2019). Kyseinen summa on koko HNS-yleissopimusjärjestelmän perusteella maksettava enimmäismäärä. Näin ollen jos korvausta on saatu myös omistajan vastuun perusteella, rahastosta maksettavan korvauksen kokonaismäärä on yksittäisen vahinkotapahtuman osalta rajoitettu siten, että vahingosta maksettava kokonaiskorvaus ei saa ylittää 250 miljoonaa laskentayksikköä. Korkoa, joka on mahdollisesti kertynyt omistajan vastuunsa kattamiseksi perustamalle rahastolle, ei oteta huomioon laskettaessa korvauksen enimmäismäärää.
Jos HNS-rahastolle esitettyjen vahvistettujen vaatimusten määrä ylittää korvauksen kokonaismäärän, käytettävissä oleva summa jaetaan 6 kohdan nojalla siten, että jokaisen vahvistetun vaatimuksen ja vaatimuksen esittäjän saaman summan välinen suhde on sama kaikkien vaatimuksen esittäjien osalta. Vastaavasti kuin omistajan vastuun osalta myös rahastoa koskevien korvausvaatimusta tapauksessa kuolemantapausta ja henkilövahinkoa koskevat vaatimukset ovat kuitenkin ensisijaisia muihin vaatimuksiin nähden niiltä osin kuin niiden kokonaismäärä on enintään kaksi kolmasosaa rahaston enimmäisvastuumäärästä.
Korvausten maksamiseen liittyvät HNS-rahaston tehtävät
15 artikla. Artikla sisältää määräykset HNS-rahaston tehtävistä. HNS-rahasto käsittelee muun muassa sille esitettyjä korvausvaatimuksia, laatii talousarvion menoista ja tuloista jokaisena kalenterivuonna sekä antaa tarvittaessa sopimusvaltion pyynnöstä palveluitaan, jotta valtio voi ryhtyä toimenpiteisiin torjuakseen tai lieventääkseen vahinkotapahtumasta aiheutuvaa vahinkoa.
Maksuja koskevat yleiset määräykset
16 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan HNS-rahastolla on yleistili, joka on jaettu sektoreihin. Tiettyjen jäljempänä tarkemmin selostettavien maksuvelvollisuuden alaisen lastin kynnysarvojen ylittyessä HNS-rahastolla on myös seuraavat erillistilit: a) öljytili, b) nesteytettyä maakaasua koskeva tili (LNG-tili) ja c) nestekaasua koskeva tili (LPG-tili).
Artiklan 3 kohdan mukaan HNS-rahastolle suoritetaan kahdenlaisia maksuja: perusmaksuja ja vuosimaksuja. Perusmaksun maksuvelvolliset maksavat ainoastaan kerran HNS-yleissopimuksen tultua voimaan kyseisen valtion osalta. Vuosimaksuja suoritetaan rahaston yleiskokouksen niin päättäessä.
Artiklan 4 kohdan mukaan yleistiliä käytetään sen kattamien vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen, ja erillistiliä käytetään sen kattamien vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen. Kukin tili vastaa näin ollen pääsääntöisesti vain sen alle kuuluvien aineiden aiheuttamista vahingoista, eikä tilien välillä ole ristiinsubventointia.
Artiklan 5-6 kohta sisältää määräykset maksuvelvollisen henkilön liitännäishenkilön vastaanottaman maksuvelvollisuuden alaisen lastin huomioon ottamisesta maksuvelvollisuutta määritettäessä. Maksuvelvollisuuden alaista lastia vastaanottanut henkilö on velvollinen suorittamaan maksun tosiasiallisesti vastaanottamansa määrän perusteella, vaikka tämä määrä ei olisi ylittänyt maksuvelvollisuuden kynnysarvoja, jos kyseisen henkilön sopimusvaltion alueella kalenterivuoden aikana vastaanottama tietyn tyyppisen maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrä sekä yhden tai useamman liitännäishenkilön samassa sopimusvaltiossa kyseisen vuoden aikana vastaanottaman samantyyppisen lastin määrä yhteenlaskettuna ylittävät kynnysarvon. Liitännäishenkilö tarkoittaa HNS-yleissopimuksen 6 kohdan mukaan mitä tahansa tytäryhtiötä tai yhteisomistuksessa olevaa yhteisöä. Säännöksen tarkoituksena on estää se, että maksuvelvollisuutta voitaisiin kiertää jakamalla yritys pienempiin yksiköihin. HNS-yleissopimuksen mukaan se, kuuluko yksittäinen henkilö liitännäishenkilön määritelmän piiriin, määräytyy kansallisen lainsäädännön perusteella. Esityksessä ehdotetaan, että Suomessa liitännäishenkilöinä pidettäisiin vastaanottajan kanssa samaan konserniin kuuluvia yhtiöitä.
Vuosimaksuja koskevat yleiset määräykset
17 artikla. HNS-rahaston rahoitus perustuu vasta vahingon sattumisen jälkeen kerättäviin maksuihin vastaavasti kuin IOPC-rahaston rahoitus. Näin ollen artiklan 1 kohdan mukaan vuosimaksut yleistilille ja kullekin erillistilille peritään vain tarvittaessa maksujen suorittamiseksi tililtä. Yleiskokous määrittelee sekä yleistilille että erillistileille maksettavat vuosimaksut. Vuosimaksut lasketaan sellaisen maksuvelvollisuuden alaisten lastin yksikköjen perusteella, joka on vastaanotettu edellisen kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana. On hyvin todennäköistä, että suuren vahingon sattuessa, vuosimaksut tultaisiin jakamaan usean vuoden ajalle vastaavasti kun IOPC-rahastossa on menetelty.
Artiklan 3 kohdan mukaan yleiskokous päättää yleistilille ja erillistileille perittävien maksujen kokonaismäärän ja rahaston johtaja laskee yleiskokouksen päätöksen mukaisesti jokaisen maksuvelvollisen tilikohtaiset vuosimaksut. Yleiskokous voi periä vuosimaksuja myös hallinnollisia kuluja varten ja päättää sellaisten kulujen jakamisesta yleistilin sektorien ja erillistilien kesken.
Yleistilille suoritettavat vuosimaksut
18 artikla. Artikla sisältää säännökset yleistilille vuosimaksuja suorittavista henkilöistä. Vuosimaksuja yleistilille suorittavat jokaisen sopimusvaltion osalta kaikki henkilöt, jotka ovat vastaanottaneet tässä valtiossa edellisen kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana kokonaismäärältään yli 20 000 tonnia lastia, joka sisältää tiettyjä artiklan 1 kohdassa tarkemmin määriteltyjä aineita. Tällaisia aineita ovat käytännössä kaikki muut HNS-yleissopimuksen mukaiset vaaralliset ja haitalliset aineet kuin öljytilin, LNG-tilin ja LPG-tilin alaiset aineet, kuten muun muassa HNS-yleissopimuksessa tarkoitetut kiinteät irtolastit.
Erillistileille suoritettavat vuosimaksut
19 artikla. Artikla sisältää säännökset erillistileille vuosimaksuja suorittavista henkilöistä. Öljytilille suorittavat vuosimaksuja kaikki sellaiset henkilöt, jotka ovat kyseisessä valtiossa vastaanottaneet edeltävän kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana yhteensä yli 150 000 tonnia maksuvelvollista öljyä, joka määritellään vuoden 1992 öljyrahastoyleissopimuksen 1 artiklan 3 kohdassa. Lisäksi maksuvelvollisuus edellyttää, että he ovat tai olisivat velvollisia suorittamaan maksuja IOPC-rahastolle kyseisen yleissopimuksen 10 artiklan mukaisesti. Maksuvelvollisia öljyjä ovat öljyrahastoyleissopimuksen mukaan raakaöljy ja polttoöljy. Yleissopimuksen 10 artiklan mukaan maksuvelvollisia ovat kunkin sopimusvaltion osalta henkilöt, jotka ovat kalenterivuoden aikana vastaanottaneet yhteensä yli 150 000 tonnia maksuvelvollista öljyä meritse kyseisen sopimusvaltion satamiin tai terminaaleihin ja sopimusvaltion alueella sijaitseviin laitoksiin, mikäli öljy on purettu ei-sopimusvaltion satamaan tai terminaaliin. Jälkimmäisessä tapauksessa, jossa öljy on vastaanotettu sopimusvaltion alueella sijaitsevassa laitoksessa, maksuvelvollinen öljy otetaan huomioon kuitenkin ainoastaan siinä vaiheessa, kun se puheena olevassa ei-sopimusvaltiossa tapahtuneen purkamisensa jälkeen otetaan ensimmäisen kerran vastaan jossakin sopimusvaltiossa. Pysyvien öljyjen osalta maksuvelvollisuus määräytyy siten vastaavasti kuin maksuvelvollisuus öljyrahastoyleissopimuksen mukaan.
Lisäksi HNS-yleissopimuksen 19 artiklan mukaan öljytilille suorittavat vuosimaksuja myös kaikki sellaiset henkilöt, jotka ovat kyseisessä valtiossa vastaanottaneet edellä mainittuna vuonna yhteensä yli 20 000 tonnia muita irtolastina kuljetettuja öljyjä, jotka on lueteltu MARPOL 73/78- yleissopimuksen liitteen I lisäyksessä I.
LPG-tilille vuosimaksuja suorittavat puolestaan kaikki sellaiset henkilöt, jotka ovat edeltävän kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana ottaneet vastaan kyseisessä sopimusvaltiossa yhteensä yli 20 000 tonnia nestekaasua (LPG).
Maksuvelvollisuutta LNG-tilin osalta on perusteltu HNS-pöytäkirjan 11 artiklan yhteydessä.
Artiklan 2-5 kohta sisältää määräykset erillistilien voimaantulosta ja niiden käyttöönoton lykkäämisestä ja käytön keskeyttämisestä.
Erillistilit tulevat pääsääntöisesti voimaan samaan aikaan kuin yleistili. Erillistilin käyttöönottoa kuitenkin lykätään, jos tilin maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrä edeltävän kalenterivuoden aikana tai muun yleiskokouksen määräämän vuoden aikana ei ylitä tiettyjä rajoja. Tämä raja on öljytilin osalta 350 miljoonaa tonnia, LNG-tilin osalta 20 miljoonaa tonnia ja LPG-tilin osalta 15 miljoonaa tonnia maksuvelvollisuuden alaista lastia. Määräysten tarkoituksena on varmistaa, että erillistilit eivät tule voimaan ennen kuin ne ovat tosiasiassa toimintakykyisiä. Vastaavasti yleiskokous voi keskeyttää jo käyttöönotetun erillistilin käytön, jos maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrä kyseisen erillistilin osalta edellisen kalenteri vuoden aikana putoaa alle edellä mainittujen rajojen. Erillistilin käyttö voidaan keskeyttää myös, jos tilille maksamatta jätettyjen maksujen kokonaismäärä on kuuden kuukauden kuluttua maksujen eräpäivästä enemmän kuin 10 prosenttia viimeisimmästä kyseiselle tilille peritystä maksusta. Yleiskokous voi ottaa uudelleen käyttöön tilin, jonka käyttö on keskeytetty.
Artiklan 6 kohdan mukaan henkilö, joka olisi velvollinen suorittamaan maksuja sellaiselle erillistilille, jonka käyttöä on lykätty tai jonka käyttö on keskeytetty, suorittaa yleistilille ne maksut, jotka hän olisi ollut velvollinen maksamaan kyseiselle erillistilille. Tulevien maksujen laskemiseksi lykätty tai keskeytetty erillistili muodostaa yleistilin erillisen sektorin. On oletettavaa, että HNS-yleissopimuksen tullessa voimaan kaikki erillistilit eivät tule heti voimaan, vaan niille kuuluvat maksut suoritetaan aluksi yleistilille.
Perusmaksut
20 artikla. Artikla sisältää määräykset perusmaksuista, jotka suoritetaan sopimusvaltiossa vastaanotetun maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrään perusteella sen kalenterivuoden aikana, joka edeltää vuotta, jolloin HNS-yleissopimus on tullut kyseisen valtion osalta voimaan.
Raportit
21 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan kukin sopimusvaltio on velvollinen varmistamaan, että henkilö, joka on HNS-yleissopimuksen mukaisesti velvollinen maksamaan vuosimaksuja, on mukana rahaston johtajan kyseessä olevan artiklan määräysten mukaisesti laatimalla ja päivittämällä listalla. Varmistaakseen tämän, kukin sopimusvaltio toimittaa johtajalle HNS-rahaston ohjesäännössä määrättynä aikana ja siinä määrätyllä tavalla sellaisten henkilöiden nimet ja osoitteet, jotka ovat kyseisen valtion osalta velvollisia suorittamaan vuosimaksuja sekä tiedot maksuvelvollisuuden alaisen lastin määrästä edelliseltä kalenterivuodelta. Jos sopimusvaltiossa kukaan ei ole maksuvelvollinen, myös tästä on ilmoitettava johtajalle artiklan 4 kohdan mukaisesti.
Artiklan 5 kohdan mukaan sopimusvaltiolla on mahdollisuus toimittaa HNS-rahastolle koontiraportti sellaisen maksuvelvollisuuden alaisen lastin osalta, joka kuljetetaan sopimusvaltion satamasta tai terminaalista saman valtion toiseen satamaan tai terminaaliin ja puretaan siellä. Koontiraportti sisältäisi vuosittaisen kaikkien vastaanotettujen maksuvelvollisuuden alaisten lastien kokonaismäärän kullekin tilille. Koontiraportin jättämisen yhteydessä valtio joko ilmoittaa HNS-rahastolle, että se maksaa kokonaismäärän kullekin tilille asianomaisen vuoden osalta kertamaksuna HNS-rahastolle tai pyytää HNS-rahastoa perimään kokonaismäärän kullekin tilille laskuttamalla yksittäisiä vastaanottajia tai nesteytetyn maakaasun osalta tietyin edellytyksin omistajaa. Esityksessä ehdotetaan, että Suomi ei käyttäisi artiklan mahdollisuutta koontiraportin käyttöön kotimaanliikenteen osalta.
Ilmoittamatta jättäminen
21 bis artikla. Kyseinen artikla on perusteltu pöytäkirjan yhteydessä.
Maksujen laiminlyönti
22 artikla. Artikla sisältää maksujen laiminlyöntitapauksia koskevat määräykset. Ensinnäkin jokainen rahastoon maksettavaksi erääntynyt maksu kasvaa korkoa. Korosta tullaan määräämään tarkemmin HNS-rahaston ohjesäännöissä HNS-yleissopimuksen tultua voimaan. Lisäksi jos maksuvelvollinen henkilö ei täytä velvoitteitaan tiettyjen maksujen tai niiden osien suhteen ja maksut ovat viivästyneet, johtajan tulee ryhtyä HNS-rahaston puolesta kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin sellaista henkilöä vastaan, mukaan luettuna oikeustoimet, tarkoituksenaan periä erääntyneet maksut. Yleiskokous voi kuitenkin johtajan suosituksesta päättää, että toimenpiteisiin ei ryhdytä tai niitä ei jatketa maksuvelvollista vastaan, jos maksuvelvollisuuden laiminlyönyt henkilö on selvästi maksukyvytön tai jos se on olosuhteista johtuen muutoin perusteltua.
Sopimusvaltioiden vapaaehtoinen maksuvelvollisuus
23 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltio voi tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa tai milloin tahansa sen jälkeen antaa selityksen, jonka mukaan se ottaa vastuun yksittäisen henkilön HNS-yleissopimukseen perustuvista velvoitteista suorittaa maksuja tämän valtion alueella vastaanotettujen vaarallisten ja haitallisten aineiden osalta. Tällainen selitys on annettava kirjallisesti ja siinä on yksilöitävä ne velvoitteet, joihin valtio sitoutuu. Artiklan 4 kohdan mukaan sopimusvaltion voi peruuttaa selityksen ilmoittamalla siitä kirjallisesti rahaston johtajalle. Esityksessä ei ehdoteta, että Suomi antaisi artiklan mukaisen selityksen.
Toimielimet ja hallinto
24 artikla. HNS-rahastolla on artiklan mukaan yleiskokous ja johtajan alainen sihteeristö.
Yleiskokous
25-28 artikla. Artiklat sisältävät yleiskokousta koskevat määräykset. Yleiskokouksen muodostavat kaikki HNS-yleissopimuksen sopimusvaltiot. Yleiskokouksen tehtävänä on muun muassa päättää omista menettelytapasäännöistään, nimittää rahaston johtaja ja antaa ohjeet muiden tarvittavien toimihenkilöiden nimittämisestä, hyväksyä vuosittainen talousarvio, perustaa korvausvaatimuskomitea ja valvoa yleissopimuksen ja omien päätöstensä asianmukaista täytäntöönpanoa. Johtaja kutsuu yleiskokouksen sääntömääräisen istunnon koolle kerran vuodessa.
Sihteeristö
29–31 artikla. Artiklat sisältää sihteeristöä koskevat määräykset. HNS-rahastolla ja IOPC-rahastolla tulee todennäköisesti olemaan yhteinen sihteeristö. Tästä on jo kansainvälisesti olemassa poliittinen yhteisymmärrys, mutta lopullisesti asiasta päättää HNS-yleissopimuksen yleiskokous yleissopimuksen tultua voimaan. Yhteisellä sihteeristöllä olisi toteutuessaan monia käytännön etuja. Tällaisia etuja olisivat muun muassa se, että IOPC-rahaston sihteeristöllä on jo vuosien kokemus korvausvaatimusten käsittelystä ja se, että rahastot voisivat tarvittaessa käyttää samoja asiantuntijoita vaateiden arvioinnissa. Yhteisen sihteeristön arvioidaan myös tuovan mukanaan kustannussäästöjä.
Sihteeristö muodostuu 29 artiklan mukaan johtajasta ja HNS-rahaston hallintoa varten tarvittavasta henkilökunnasta. Johtaja on HNS-rahaston laillinen edustaja. Yleissopimuksen 30 artikla sisältää määräykset johtajan tehtävistä. Johtaja muun muassa kerää yleissopimukseen perustuvat maksettavaksi erääntyneen maksut, ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin HNS-rahastolle esitettyjen vaatimusten käsittelemiseksi sekä valmistelee ja antaa yleiskokoukselle kunkin kalenterivuoden osalta tilinpäätöksen ja talousarvion.
Johtaja ja hänen nimeämänsä toimihenkilöt ja asiantuntijat eivät saa tehtäviään suorittaessaan pyytää eivätkä vastaanottaa ohjeita hallituksilta tai rahaston ulkopuolisilta viranomaisilta. Heidän on pidättäydyttävä toimenpiteistä, jotka saattaisivat vaikuttaa heidän asemaansa kansainvälisinä virkamiehinä.
Varainhoito
32 artikla. Artiklan mukaan jokainen sopimusvaltio vastaa yleiskokouksen valtuuskunnan jäsentensä sekä apuelimissä olevien edustajiensa palkka-, matka- ja muista kuluista. Muista HNS-rahaston toiminnasta aiheutuvista kuluista vastaa HNS-rahasto.
Äänestys
33 ja 34 artikla. Artiklat sisältävät yleiskokouksessa toimitettavia äänestyksiä koskevia määräyksiä sekä määräykset siitä, mitkä päätökset edellyttävät kahden kolmasosan määräenemmistöä.
Verovapaudet ja valuuttamääräykset
35 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan HNS-rahasto, sen varat ja tulot, jäsenten suorittamat maksut mukaan luettuna, sekä sen muu omaisuus, joka on tarpeen rahaston tavoitteen saavuttamiseksi, on vapautettu kaikissa sopimusvaltioissa välittömistä veroista.
Artiklan 2 kohdan mukaisesti kun HNS-rahasto hankkii merkittäviä määriä irtainta tai kiinteää omaisuutta tai palveluja, jotka ovat tarpeen sen virallisten tehtävien hoitamiseksi ja joiden hintaan sisältyy välillisiä veroja tai liikevaihtoveroja, sopimusvaltioiden hallitukset ryhtyvät mahdollisuuksien mukaan tarvittaviin toimenpiteisiin mainittujen verojen poistamiseksi tai niiden palauttamiseksi. Näin hankittuja hyödykkeitä ei saa myydä eikä lahjoittaa muutoin kuin sen sopimusvaltion hallituksen hyväksymien ehtojen mukaisesti, joka on myöntänyt verojen poistamisen tai palauttamisen tai tukenut sitä. Verovapautta ei kuitenkaan 3 kohdan mukaan myönnetä sellaisten tullimaksujen, verojen tai erääntyneiden maksujen osalta, jotka ovat pelkästään julkisia palvelumaksuja.
Artiklan 4 kohdan mukaan HNS-rahasto on vapautettu kaikista tullimaksuista ja -veroista sekä muista vastaavista veroista sellaisten tavaroiden osalta, jotka sen toimesta tai puolesta tuodaan tai viedään sen viralliseen käyttöön. Näin tuotuja hyödykkeitä ei saa kohdevaltion alueella korvauksesta eikä korvauksetta siirtää toiselle muutoin kuin kyseisen valtion hallituksen hyväksymien ehtojen mukaisesti.
Artiklan 5 kohdan mukaan HNS-rahastoon maksuja suorittavat henkilöt sekä rahastosta korvauksia saavat, vahinkoa kärsineet henkilöt tai alusten omistajat ovat sen valtion verolainsäädännön alaisia, jossa he ovat verovelvollisia, eikä heille myönnetä tässä suhteessa mitään erityistä vapautusta tai muuta etuutta.
Tietojen salassapito
36 artikla. Yksittäisiin maksuvelvollisiin liittyviä tietoja, jotka on annettu HNS-yleissopimuksen soveltamistarkoituksessa, ei saa luovuttaa HNS-rahaston ulkopuolisille tahoille. Tästä poiketen tietoja saa luovuttaa, jos se on ehdottomasti tarpeen HNS-rahaston tehtävien hoitamiseksi, mukaan luettuna oikeudenkäynnin vireille paneminen ja oikeudenkäynnin kohteena olevassa asiassa vastaaminen.
IV luku
Vahingonkorvausvaatimukset
Vahingonkorvausvaatimuksen esittämiseen liittyvät rajoitukset
37 artikla. Oikeus aluksen omistajan maksamiin korvauksiin lakkaa, ellei vahingonkorvausvaatimusta esitetä kolmen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona vahinkoa kärsinyt henkilö tiesi tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää vahingosta ja aluksen omistajan henkilöllisyydestä. Oikeus HNS-rahaston maksamiin korvauksiin puolestaan lakkaa, ellei vahingonkorvausvaatimusta tai 39 artiklan 7 kohdan mukaista ilmoitusta esitetä kolmen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona vahinkoa kärsinyt henkilö tiesi tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää vahingosta. Missään tapauksessa vahingonkorvausvaatimusta ei kuitenkaan saa enää esittää sen jälkeen kuin kymmenen vuotta on kulunut vahingon aiheuttaneen vahinkotapahtuman ajankohdasta. Jos vahinkotapahtuma muodostuu tapahtumasarjasta, kymmenen vuoden aika lasketaan viimeisen tapahtumasarjaan liittyvän tapahtuman päivästä.
Tuomioistuinten toimivalta omistajaa vastaan esitetyissä vahingonkorvausvaatimuksissa
38 artikla. Artiklassa määrätään tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta yleissopimuksen mukaisessa vahingonkorvausasiassa silloin, kun vaatimus esitetään aluksen omistajaa tai omistajan vastuun takaavaa henkilöä vastaan.
Artiklassa määrätään niistä perusteista, joiden mukaan sopimusvaltion tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta määräytyy HNS-yleissopimuksen mukaisissa vahingonkorvausasioissa, silloin kuin vahingonkorvausvaatimus on esitetty aluksen omistajaa tai omistajan vastuun takaavaa henkilöä vastaan. Artiklan 1 kohdassa määrätään toimivaltaisesta tuomioistuimesta tapauksissa, joissa vahinkotapahtuma on aiheuttanut vahinkoa yhden tai useamman sopimusvaltion alueella tai talousvyöhykkeellä tai on ryhdytty torjuntatoimenpiteiseen tällaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi. Tällöin vahingonkorvausvaatimus omistajaa tai omistajan vastuun takaavaa henkilöä vastaan voidaan esittää kyseisten sopimusvaltioiden tuomioistuimissa.
Artiklan 2 kohdassa määrätään sopimusvaltion tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta tapauksissa, jossa vahinkotapahtuma on aiheuttanut vahinkoa yksinomaan minkä tahansa valtion alueen ulkopuolella. Tällöin yleissopimusta sovelletaan muuhun vahinkoon kuin ympäristövahinkoon, joka on aiheutunut aineesta, jota on kuljetettu sopimusvaltiossa rekisteröidyllä aluksella tai sopimusvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella tai torjuntatoimenpiteistä, joihin on ryhdytty tällaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi. Kohta sisältää luettelon niistä perusteista, joiden mukaan sopimusvaltion tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta määräytyy näissä tapauksissa. Toimivaltaisia tuomioistuimia ovat seuraavat: sen sopimusvaltion tuomioistuin, jossa alus on rekisteröity, tai rekisteröimättömän aluksen osalta sen sopimusvaltion tuomioistuin, jonka lipun alla alus purjehtii; sen valtion tuomioistuin, jossa omistajalla on kotipaikka tai päätoimipaikka; taikka sen valtion tuomioistuin, jossa rahasto on perustettu 9 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Sen jälkeen kun 9 artiklan mukainen rahasto on perustettu, rahaston perustamisvaltion tuomioistuimella on kuitenkin yksinomainen toimivalta kaikissa rahaston jakamiseen liittyvissä asioissa.
Yleissopimuksen 38 artiklan 1 ja 2 kohdan sovellettavaksi tuleminen edellyttää, että tuomioistuin sijaitsee yleissopimuksen sopimusvaltiossa.
Artiklassa ei määrätä siitä, miten sopimusvaltion tuomioistuimen alueellinen toimivalta määräytyy tilanteessa, jossa sopimusvaltiossa on useita toimivaltaisia tuomioistuimia. Tämä on jätetty kansallisen lainsäädännön varaan.
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla säädetään Bryssel I asetuksessa. Asetusta sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisissä suhteissa.
Myös Luganossa vuonna 2007 tehty yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (jäljempänä Luganon vuoden 2007 yleissopimus) sisältää määräyksiä tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta. Luganon vuoden 2007 yleissopimusta sovelletaan suhteessa Islantiin, Norjaan ja Sveitsiin (jäljempänä Luganovaltiot).
HNS-yleissopimuksen mukaiset vahingonkorvausasiat aluksen omistajaa tai hänen vastuunsa takaavaa henkilöä vastaan kuuluvat Bryssel I asetuksen ja Luganon vuoden 2007 yleissopimuksen soveltamisalaan. Bryssel I asetuksen 71 artiklan 1 kohdan mukaan asetus ei vaikuta tuomioistuinten toimivaltaa erityisillä oikeudenaloilla säänteleviin sopimuksiin, joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Vastaavan sisältöinen määräys on otettu Luganon vuoden 2007 yleissopimuksen 67 artiklan 1 kohtaan. Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta HNS-yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa määräytyy siten sanotun yleissopimuksen määräysten mukaan. Tuomioistuimen toimivallan määräytymisen osalta HNS-yleissopimus menee Bryssel I asetuksen ja Luganon vuoden 2007 yleissopimuksen edelle.
Tuomioistuinten toimivalta HNS-rahastoa vastaan esitetyissä tai HNS-rahaston esittämissä vahingonkorvausvaatimuksissa
39 artikla. Artiklassa määrätään toimivaltaisesta tuomioistuimesta yleissopimuksen mukaisessa vahingonkorvausasiassa, silloin kuin vahingonkorvausvaatimus on esitetty HNS-rahastoa vastaan tai rahasto on esittänyt vahingonkorvausvaatimuksen. Lähtökohtaisesti toimivaltainen on se tuomioistuin, joka 38 artiklan nojalla toimivaltainen käsittelemään aluksen omistajaa vastaan esitettyjä vahingonkorvausvaatimuksia.
HNS-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi asiaa koskeva määräys.
Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano
40 artikla. Artiklassa määrätään yleissopimuksen määräysten nojalla annettujen tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta muissa sopimusvaltioissa. Artiklan 1 kohdan mukaan yleissopimuksen 38 artiklan perusteella toimivaltaisen tuomioistuimen antama tuomio, joka on täytäntöönpanokelpoinen alkuperävaltiossa ja johon ei enää voi hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin, on tunnustettava HNS-yleissopimuksen sopimusvaltioissa. Tuomiota ei kuitenkaan tunnusteta, jos se on saatu petollisin keinoin tai vastaajalle ei ole annettu kohtuullista aikaa ja oikeudenmukaista mahdollisuutta valmistautua vastaamaan asiassa.
Tuomio, joka tunnustetaan artiklan 1 kohdan mukaan, on saman artiklan 2 kohdan mukaan täytäntöönpanokelpoinen jokaisessa sopimusvaltiossa heti, kun sopimusvaltion vaatimat muodollisuudet on täytetty. Muodollisuuksiin ei kuulu asian aineellisen ratkaisun uusi tutkiminen.
Artiklan 3 kohdan mukaan vastaavasti HNS-rahastoa vastaan annettu tuomio, joka on 39 artiklan mukaisesti toimivaltaisen tuomioistuimen antama ja täytäntöönpanokelpoinen alkuperämaassa, jossa siihen ei enää voida hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin, on tunnustettava ja täytäntöönpanokelpoinen jokaisessa sopimusvaltiossa, jollei mahdollisesta 14 artiklan 6 kohdassa tarkoitetusta korvauksen jakamista koskevasta päätöksestä muuta johdu.
Tehdessään päätöksen jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan unionin puolesta vuoden 2010 HNS-pöytäkirja neuvosto edellytti, että jäsenvaltiot ratifioinnin yhteydessä antaisivat lausuman, jonka mukaan HNS-yleissopimuksen alaan kuuluvia asioita koskevat tuomiot, jotka on annettu unionin jäsenvaltion tuomioistuimessa, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön asiaa koskevien unionin sisäisten säännösten mukaisesti. Unionin sisällä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta määrätään Bryssel I asetuksessa. Neuvoston päätöksessä edellytetään myös, että jäsenvaltiot antavat lausuman, jonka mukaan tuomiot, jotka on antanut jokin sellaisen kolmannen maan tuomioistuin, joka on Luganon vuoden 2007 yleissopimuksen sopimusvaltio, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön kyseisen yleissopimuksen mukaisesti.
Edellä todetusta seuraa, että Euroopan unionin jäsenvaltion tuomioistuimessa annetun tuomion tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon sovellettaisiin Bryssel I –asetusta ja suhteessa Luganovaltioihin sovellettaisiin puolestaan Luganon vuoden 2007 yleissopimusta. Bryssel I asetuksen 71 artiklan 1 kohdan mukaan asetus ei kuitenkaan vaikuta tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa erityisillä oikeudenaloilla säänteleviin sopimuksiin, joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Luganon vuoden 2007 yleissopimus sisältää vastaavan säännöksen (67 artiklan 1 kohta). Bryssel I asetuksesta tai Luganon vuoden 2007 yleissopimuksesta ei siten suoraan seuraa, että niitä on sovellettava, kun on kyse HNS-yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan tuomion tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. HNS-yleissopimuksen sopimusvaltioiden välisissä suhteissa yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluva tuomio voidaan siten tunnustaa ja panna täytäntöön HNS-yleissopimuksessa määrätyllä tavalla. HNS-yleissopimus ei kuitenkaan estä tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa Bryssel I asetuksen mukaisessa järjestyksessä. Bryssel I asetuksen 71 artiklan 2 kohdan mukaan asetuksen soveltamisalaan kuuluva tuomio, joka on annettu jäsenvaltiossa, voidaan näet aina tunnustaa ja panna täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa asetuksen mukaisessa järjestyksessä. Vastaava tilanne on Luganon yleissopimuksen osalta yleissopimuksen 67 artiklan 5 kohdan nojalla. Näin ollen asianosaisen päätettäväksi jää, hakeeko hän tuomion täytäntöönpanoa HNS-yleissopimuksen vai tuomioistuinmaasta riippuen asetuksen tai Luganon yleissopimuksen mukaisesti. Suomessa annetun HNS-yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan tuomion täytäntöönpanoa voitaisiin esimerkiksi Ruotsissa hakea joko yleissopimuksen tai Bryssel I asetuksen mukaista menettelyä noudattaen.
Määräyksiä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta on myös muissa merenkulun vastuuyleissopimuksissa. HNS-yleissopimuksen tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan artiklan tavoitteena on helpottaa vahingonkorvauksen saajan mahdollisuuksia saada korvausrahansa myös toisessa sopimusvaltiossa.
Sijaantulo-oikeus ja takautumisoikeus
41 artikla. Artiklan 1 kohdan nojalla HNS-rahasto saa sijaantulijana maksamiensa korvausten osalta ne oikeudet, joita vahingonkorvauksen saaneella henkilöllä on omistajaa tai omistajan takaajaa vastaan ottaen tietenkin samalla huomioon omistajan vastuun enimmäismäärän. Artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta HNS-rahaston takautumisoikeuteen tai sijaantulo-oikeuteen muita kuin omistajaa tai omistajan takaajaa kohtaan, mukaan luettuna 7 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetut henkilöt, mikäli nämä voivat rajoittaa vastuutaan. Missään tapauksessa HNS-rahaston sijaantulo-oikeus sellaisia henkilöitä kohtaan ei saa olla heikompi kuin vahingonkorvauksen saaneen henkilön vakuutuksenantajan oikeus. Sopimusvaltio tai sen edustaja, joka on maksanut vahingonkorvausta kansallisen lainsäädännön määräysten mukaisesti, saa 3 kohdan mukaan sijaantulijana ne oikeudet, jotka vahingonkorvauksen saaneella henkilöllä olisi ollut yleissopimuksen mukaisesti, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta muihin mahdollisesti olemassa oleviin sijaantulo- tai takautumisoikeuksiin HNS-rahastoa kohtaan.
Korvaamista koskeva lauseke
42 artikla. Artiklan nojalla yleissopimus korvaa voimassa olevat tai allekirjoittamista varten avoinna olevat yleissopimukset sinä päivänä, jona tämä yleissopimus avataan allekirjoittamista varten. Artiklan määräykset eivät kuitenkaan vaikuta sopimusvaltioiden ulkopuolisia valtioita kohtaan oleviin muihin yleissopimuksiin perustuviin velvoitteisiin.
V luku
Siirtymämääräykset
Yleiskokouksen ensimmäinen istunto
43 artikla. Artiklan mukaan pääsihteeri kutsuu koolle yleiskokouksen ensimmäisen istunnon, joka pidetään mahdollisimman pian yleissopimuksen voimaantulon jälkeen, kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluttua voimaantulosta.
VI luku
Loppumääräykset
HNS-pöytäkirjan loppumääräykset on numeroitu pöytäkirjan määräysten mukaisesti HNS-yleissopimuksen 45-54 artiklaksi. Niitä on perusteltu pöytäkirjan yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Liitteet
HNS-yleissopimus sisältää lisäksi kaksi liitettä. Liite I sisältää mallin yleissopimuksen 12 artiklan nojalla annettavasta todistuksesta vakuutuksesta tai muusta rahavakuudesta. Liite II sisältää puolestaan yleistilille maksettavien vuosimaksujen laskemista koskevat säännöt.