2.1
Voimassa olevat valtuudet ja menettelyt
Valtion lainanotto toteutetaan Suomen perustuslain (731/1999) 82 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunnan suostumuksella. Vuoden 2023 talousarviossa ja sen ensimmäisessä lisätalousarviossa 1.3.2023 myöntämän lainanottovaltuuden nojalla Eduskunta on oikeuttanut valtioneuvoston ottamaan lainaa valtiolle siten, että valtiolainojen nimellisarvo saa toistaiseksi olla yhteensä enintään 170 miljardia euroa, johon saa sisältyä enintään 29 miljardia euroa lyhytaikaista lainaa. Lyhytaikaisen lainan laina-aika on sitä otettaessa enintään 12 kuukautta.
Voimassa oleva valtuus oikeuttaa lisäksi käyttämään lyhytaikaista lainaa harkinnan mukaan valtioneuvoston määräämissä rajoissa kattamaan valtion maksuvalmiuden turvaamisen sekä valtion kausiluonteisten menohuippujen ja valtion kassasijoitusten tarkoituksenmukaisen hoidon vaatima rahoitustarve. Edelleen nykyinen valtuus mahdollistaa velanhallintaan liittyvässä riskienhallinnassa tarvittavien koron- ja valuutanvaihtosopimusten sekä muiden johdannaissopimusten hyödyntämisen. Näihin valtuuksiin ei esitetä muutoksia.
Valtiokonttori hoitaa valtion lainanoton ja velanhallinnan operatiivisia tehtäviä valtioneuvoston päätöksen mukaisesti siten kuin valtiovarainministeriö tarkemmin määrää. Eduskunnan valtioneuvostolle antamaan valtuuteen perustuen valtiovarainministeriö antaa Valtiokonttorille valtion talousarviotalouden velanhallintaa koskevan määräyksen. Siinä määritellään velanhallinnan tavoitteet ja velanhallinnassa noudatettavat yleiset periaatteet, riskirajat, käytettävät instrumentit sekä raportoinnin sisältö. Valtiovarainministeriö valvoo velanhallinnan määräyksen noudattamista.
2.2
Nykytilan arviointi
Valtionvelka oli laskevalla uralla ennen vuoden 2008 finanssikriisin puhkeamista, minkä jälkeen se lähti kasvuun kriisiä seuranneina heikon talouskasvun vuosina (kuvio 1). Finanssikriisin kynnyksellä vuonna 2008 valtionvelka oli noin 54 miljardia euroa. Vuosikymmen myöhemmin velkaa oli jo yli 105 miljardia euroa.
Viime vuosien kriisit ovat osaltaan kiihdyttäneet valtion velkaantumiskehitystä. Ensin koronapandemia ja sen jälkeen Venäjän hyökkäyssota ja sen seurannaisvaikutukset kasvattivat merkittävästi valtion lainanoton tarpeita. Valtiovarainministeriön ennusteiden valossa valtion velkaantuminen tulee jatkumaan myös lähivuosina. Tämän hetken ennusteen mukaan velan määrä saattaa tilapäisesti ylittää nykyisen lainanottovaltuuden jo syksyn 2024 aikana. Ennustejakson lopussa vuonna 2028 valtionvelan arvioidaan olevan lähes 217 miljardia euroa.
Talousennusteisiin liittyy epävarmuutta. Nykyisessä tilanteessa, jossa toimintaympäristön näkyvyyttä hämärtävät monet tekijät, epävarmuus on vielä tavanomaista suurempaa. On esimerkiksi mahdollista, että Venäjän hyökkäyssota saa sellaisia uusia käänteitä, joilla on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia talouteen ja joita ei ole otettu huomioon ennusteen perusskenaariossa. Tällaisessa kehityskulussa valtion velkaantuminen olisi esitettyä arviota voimakkaampaa.
Kuvio 1. Valtionvelan kehitys
Lähde: Valtiovarainministeriö
Valtionvelan kehitykseen oman epävarmuutensa muodostavat valtion takaus- ja takuuvastuut. Mikäli näitä vastuita koituisi valtion maksettavaksi, lisäisi tämä mahdollisesti osaltaan tarvetta valtion velanottoon.
Vienninrahoituksen osalta takaus- ja takuuvastuiden realisoitumisiin on varauduttu Finnvera Oyj:n vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahastolla ja valtiontakuurahastolla. Näiden rahastojen varat olivat yhteensä noin 1,4 miljardia euroa kesäkuussa 2023. Valtiontakuurahaston varoja ei kuitenkaan ole varsinaisesti sijoitettu erikseen, vaan ne ovat rahaston yhdystilillä Valtiokonttorissa. Valtiontakuurahastoon turvautuminen lisäisi näin ollen käytännössä hyvin todennäköisesti myös valtion varainhankinnan tarvetta, koska rahaston varat eivät valtion yhteisessä kassassa muodosta korvamerkittyä erillisvarallisuutta.
Valtion takaus- ja takuuvastuut ovat kasvaneet merkittävästi (kuvio 2). Vastuiden määrä oli vielä vuonna 2010 noin 23 miljardia euroa. Vastaava luku vuoden 2023 lopussa oli 67 miljardia euroa.
Valtiolla on lisäksi merkittäviä pääomavastuita kansainvälisille rahoituslaitoksille. Näistä sitoumuksista voi tulla valtiolle nopeasti hoidettavia maksuvelvoitteita. Valtiolla oli vuoden 2022 lopulla pääomavastuita 19 miljardia euroa, josta suurimman osan muodostaa Euroopan vakausmekanismin (EVM) vaadittaessa maksettava pääoma. Suomen osuus tästä on 11,12 miljardia euroa.
Valtion velanhallinnan operatiiviseen toimintaan liittyy näkökohtia, jotka tulisi huomioida lainanottovaltuuden suuruutta arvioitaessa. Valtion pitkäaikainen lainanotto nojautuu suuriin yksittäisiin valtion viitelainaeriin. Tällä toimintatavalla ylläpidetään lainojen likviditeettiä, turvataan rahoituksen saatavuutta ja sen kustannustehokkuutta. Liikkeeseenlaskujen ajoitus määräytyy valtion maksuvalmiustilanteen ja lainojen markkinakysynnän mukaan. Lainanottoa tehdään tyypillisesti etupainotteisesti ennen suuria velan erääntymisiä. Näin turvataan lainan takaisinmaksu lainasopimusten ehtojen mukaisesti ja samalla valtion lainanottokykyä pitkällä aikavälillä.
Velan riskienhallinnassa harjoitettavassa johdannaistoiminnassa sopimusvastapuoliin liittyvää luottoriskiä hallitaan ISDA-puitesopimukseen kuuluvalla vakuussopimuksella (CSA, Credit Support Annex), ja vastaanottamalla sopimusten arvoa turvaavaa vakuutta vastapuolilta ja antamalla niille vastavuoroisesti vakuutta tilanteen niin vaatiessa. Myös lyhytaikaista lainaa voidaan joutua ottamaan merkittäviä määriä budjettivuoden sisällä tasaamaan valtion kassavaihtelua. Näistä tekijöistä johtuen valtion velan määrä voi vaihdella merkittävästi, useilla miljardeilla euroilla, lyhyenkin ajan sisällä.
Kuvio 2. Valtion takaus- ja takuukannan kehitys, mrd. euroa
Lähde: Valtiokonttori