Perustelut
Kuntatalouden yleiskuva
Kehysselonteon mukaan kuntien valtionavut kasvavat nimellisesti
kehyskaudella 2013—2015 nettomääräisesti
noin 1,4 mrd. eurolla vuoden 2012 10,5 mrd. eurosta.
Valtionapujen euromääräinen lisäys
ei kuitenkaan sisällä kuntien kannalta juurikaan
aitoa lisärahaa. Korotukset ovat niin sanottuja automaattikorotuksia
johtuen kustannusten jaon nelivuotistarkistuksista, veronalennuksista
johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta kunnille sekä indeksitarkistuksista.
Hallituksen päätökset heikentävät
kuntataloutta ensi vuonna 448 milj. euroa. Jo vuonna 2014
kuntien yhteenlaskettu vuosikate alittaa poistot. Tästä johtuen
kuntien velkaantuminen varsinkin kasvukunnissa tulee kiihtymään
entisestään.
Hallituksen toimenpiteistä johtuvaa näin jyrkkää syöksyä kuntataloudessa
ei ole tapahtunut sitten vuoden 1998.
Vaikutukset kuntien kannalta
Hallintovaliokunnan keskustalaisten jäsenten mielestä valtionosuuksien
leikkausten, kunnille tuloutettavien yhteisöveron jako-osuuden
korotuksen sekä kiinteistöveron poistamisen verotulojen
tasausjärjestelmästä yhteisvaikutus on
monen kunnan kannalta kohtuuton ja kuntien välisiä suhteita
eriarvoistava.
Hallitusohjelmaan kirjattu valtionosuuksien 631 milj. euron
leikkaus vuoden 2015 tasossa toteutetaan täysimääräisesti
jo ensi vuonna. Leikkaus toteutetaan alentamalla peruspalveluiden valtionosuusprosenttia
2,70 prosenttiyksikköä. Käytännössä kuntien
omarahoitusosuus peruspalveluiden järjestämisestä ja
tuottamisesta nousee.
Valtionosuuksien leikkaus toteutetaan tasasuuruisena, 118 euroa
asukasta kohti laskettuna. Vajetta joudutaan paikkaamaan monissa
kunnissa kunnallisveroa korottamalla ja palveluita karsimalla. Vuoden
2010 tilinpäätöstietojen nojalla yhden
prosenttiyksikön korotuksen vaikutus kunnallisveroon vaihtelee
88—315 euroa asukasta kohti laskettuna. Valtionosuusleikkauksen vaikuttavuus
kuntakohtaisesti arvioituna on hyvin erilainen.
Kunnille maksettavan yhteisöveron jako-osuuden 5 prosentin
korotus vuosina 2012—2013 on kuntien kannalta leikkaus,
koska korotus toteutettiin 10 prosenttiyksikön suuruisena vuonna
2009—2011.
Korotus maksaa valtiolle ensi vuonna 260 milj. euroa. Summa
ei jakaudu tasaisesti kuntien kesken, vaan vaikuttavuus on kunnasta
riippuen 8—136 euroa asukasta kohti laskettuna.
Kehysselonteosta ei käy ilmi, mihin yhteisöveron
jako-osuuden korotuksen jatkuminen perustuu. Se on tuottanut kunnille
enemmän kuin vuonna 2009 arvioitiin, jolloin korotuksesta edellisen
kerran päätettiin. Hallituksen talousarvioesityksen
mukaan kehitys jatkuisi suotuisana myös ensi vuonna.
Kuntien tulolähteenä yhteisöveron
jako-osuus on suhdanneherkkä ja siten altis voimakkaille vaihteluille.
Perustellumpaa olisi tässä taloudellisessa tilanteessa
pitää valtionosuusmomentti mahdollisimman vahvana.
Kuntien kannalta se on vakaampi rahoitusmuoto.
Kiinteistöveron poistaminen verotulojen tasausjärjestelmästä on
valtiontalouden kannalta kustannusneutraali, mutta se muuttaa jyrkästi kuntien
välisiä suhteita.
Vaikutukset ovat kuntakohtaisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen
suuret. Muutoksesta hyötyvät sellaiset kunnat,
joilla on kiinteistömassaa, arvokasta maapohjaa, rantaviivaa
kesämökkeineen tai voimalaitoksia.
Suurimpia menettäjiä ovat maaseutukunnat, joilta
edellä mainitut puuttuvat. On kuntia, jotka menettäisivät
jopa enemmän kuin koko kiinteistöveron tuottonsa.
Verotulojärjestelmään tehtävällä muutoksella
on tarkoitus ohjata kuntia käyttämään
enemmän kiinteistöverotuksen tarjoamaa potentiaalia.
Ohjausvaikutus tässä on mitätön.
Uudistuksessa hyötyvät sellaiset kunnat, joissa
on kiinteistömassaa, mutta kiinteistöverokannat
ovat alhaisella tasolla. Tällaisissa kunnissa ei ole tarvetta
korotuksille.
Alueellinen eriarvoisuus kasvaa merkittävästi
Kuntien rahoitusta koskevat päätökset
leikkaavat useimmilta kunnilta rahoitusta. Vähimmällä pääsevät
pääkaupunkiseudun kunnat, suuret keskuskaupungit
sekä muutamat kesämökkikunnat. Suurimpia
menettäjiä ovat maaseutukunnat, joissa entuudestaan
on jo korkea kunnallisveroprosentti.
Koko vaalikauden mittapuussa miljardiluokan leikkaukset kuntien
valtionosuuksiin vastaavat mittakaavaltaan noin 25 000
opettajan, sairaanhoitajan ja lähihoitajan palkkauskustannuksia.
Näin suuri leikkaus tappaa vääjäämättä mota koulua,
terveysasemaa ja päiväkotia.
Käytännössä vaihtoehtona
ovat veronkiristykset, mikäli palvelut halutaan turvata.
Tämäkin johtaa eriarvoistumiseen. Kunnallisveron nostaminen
on aivan eri asia hyvätuloisilla alueilla kuin
heikosti toimeentulevilla alueilla. Kunnallisveron prosenttiyksikön
nosto tuottaa hyvätuloisten asuttamalle kunnalle lähes
neljä kertaa enemmän verotuloja kuin sama nosto
pienipalkkaisille kunnille.
Kunnallisveroprosentti vaihtelee 16,50 prosentin ja 21,50 prosentin
välillä. On kuntia, joissa asukkaat käytännössä maksavat
ylimääräisen kunnallisveron joka neljäs
vuosi verrattuna kuntiin, joissa on alhainen kunnallisvero. Kuntapolitiikallaan
hallitus syventää tätä kuilua.
Valtionosuusmomenttia on vahvistettava
Kuntien yhdenvertaisen kohtelun kannalta on perustellumpaa perua
hallituksen esittämät valtionosuusleikkaus,
kiinteistöveron poistaminen verotulojen tasausjärjestelmästä sekä yhteisöveron
jako-osuuden määräaikainen korotus. Esitys lisäisi
valtion menoja 365 milj. euroa, mutta parantaisi kuntien rahoitusasemaa.
Kuntien rahoitusta on uudistettava kokonaisuutena. Hallituksen
linjaamia muutoksia ja niiden vaikutuksia kunnille on perustellumpaa
tutkia hallitusohjelmaan kirjatun valtionosuusjärjestelmän
uudistamisen yhteydessä.
Kuntauudistus
Hallituksen kuntauudistuslinja on yksioikoinen. Se perustuu
keskittämisen ideologialle ja mielikuville. Sen toimivuudelle
ei löydy tukea tilastoista, tieteellisistä tutkimuksista
eikä ulkomailta saaduista kokemuksista.
Hallituksen kuntauudistuslinja on paluuta menneeseen aikaan,
jolloin kuntaliitokset nähtiin ainoana uudistuskeinona.
Esimerkiksi 1970-luvulla toteutetuista kuntaliitoksista, joihin
sisältyi myös kuntien pakkoliitoksia, on olemassa huonoja
kokemuksia. Joiltakin osin ne eivät tuoneet säästöjä lainkaan
tai parantaneet palveluja vaan aiheuttivat pysyviä toimintamenojen
kasvuja vertailukuntiin nähden.
Kunnat ovat olosuhteiltaan erilaisia. Siksi kuntien työkalupakissa
tulee olla monipuolisia työkaluja. Hallitus kuitenkin on
purkamassa Paras-hankkeen aikana muodostetut yhteistoiminta-alueet,
kieltämässä kuntayhtymät sekä alistamassa
työssäkäyntialueiden ulkopuolella sijaitsevat
kunnat niin sanotulla vastuukuntamallilla isäntäkuntien
palveluista riippuvaisiksi. Pääkaupunkiseudun
metropolialueen kuntauudistukseen hallitus ei saa otetta, vaan työ on
siirretty erilliselle työryhmälle ilman tavoiteaikataulua.
Hallitus ei ole kertonut, millä tavalla kuntauudistus
pannaan täytäntöön. Todennäköisesti
keinoina joudutaan käyttämään
kuntien pakkoliitoksia ja tietyntyyppisten kuntien rahoituksen heikentämistä.
Hallituksen uudistuksesta puuttuu onnistumisen, tuottavuuden paranemisen
ja säästöjen kannalta olennainen elementti,
kuntapäättäjien sitouttaminen uudistustyöhön.
Hanketta leimaa myös kova kiire. Kuntalaki ja valtionosuusjärjestelmä on
uudistettava samaan aikaan, kun kuntarakenne muuttuu.
Hallituksen toimintatapa hylätä parlamentaarinen
valmistelutapa ylipolitisoi kuntauudistushankkeen. Ylhäältä alaspäin
sanelu ei istu kansanvaltaan perustuvaan suomalaiseen hallintokulttuuriin.
Kuntaliitokset aiheuttavat liitoskunnissa poikkeuksetta toimintamenojen
kasvua useiksi vuosiksi ennen ja jälkeen kuntaliitoksen.
Se, kuinka nopeasti toimintamenojen kasvu saadaan kuriin, riippuu
siitä, kuinka tehokkaasti kunnat onnistuvat yhdistämään
erilaiset toimintakulttuurit sekä uudistamaan palvelurakenteet.
Kuntakenttä on tänä päivänä erilainen
eri puolilla maata. Siksi kuntauudistusta tulisi jatkaa Paras-hankkeen
linjoilla, jolloin kunnat voivat päättää uudistusten
sisällöstä paikalliset olosuhteet huomioiden
erilaisten vaihtoehtojen pohjalta.
Kuntauudistuksen sisältöä on monipuolistettava
ja valmistelu on tehtävä parlamentaarisella komiteapohjalla.
Uudistuksen toimeenpano on jaksotettava riittävän
pitkälle, jotta kunnilla on tosiasialliset mahdollisuudet
suoriutua uudistuksista. Kuntaliitokset onnistuvat parhaiten, jos
ne jatkossakin tapahtuvat kuntien omilla päätöksillä.