Perustelut

Hallituksen esitys liittyy kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, jota koskeva laki on tullut voimaan helmikuussa 2007 (169/2007). Tämä puitelain luonteinen sääntely muodostuu monentyyppisistä normeista. Sanottu laki sisältää lainsäädäntötoimeksiantoja, suunnitteluvelvoitteita ja suunnittelun tavoitteita sekä suoraan sovellettavia säännöksiä (HaVM 31/2006 vp). Nyt käsiteltävänä olevien lakiehdotusten tarkoituksena on siirtää kuluttajaneuvontapalvelujen tuottaminen kunnilta valtion tehtäväksi antamalla varsinainen kuluttajaneuvonta maistraattien tehtäväksi ensi vuoden alusta. Maistraatteja on 24, ja niiden palveluverkosto on koostunut kuluvan vuoden alusta 56 toimipisteestä.

Täytettäessä kuluttajaneuvojan ja avustavan henkilökunnan virkoja ensimmäistä kertaa virat voidaan hallituksen esityksen mukaan täyttää haettavaksi julistamatta. Päätoiminen vakinainen viranhaltija, jonka kuluttajaneuvontaan käytetyn työajan osuus on ollut vähintään 70 prosenttia, nimitetään suostumuksellaan samalla työssäkäyntialueella perustettavan maistraatin virkaan kelpoisuusvaatimusten estämättä. Suostumuksellaan henkilö voidaan nimittää myös toiselle työssäkäyntialueelle. Vastaavasti voidaan menetellä työsopimussuhteisen henkilökunnan kanssa.

Valiokunta tähdentää, että kuluttajaneuvonnan tehtävät ovat laaja-alaisia tietotaitovaatimuksiltaan. Tämän lisäksi työssä korostuvat henkilökohtaiset ominaisuudet asiakastyö- ja neuvottelutaitoineen sekä yhteistyökykyineen. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että kuluttajaneuvonnan tehtävissä pitkään toimineet henkilöt voivat jatkaa tehtävissään myös vastaisuudessa.

Esitykseen sisältyvä pääperiaate on, että kuluttajaneuvojat sijoitetaan tehtäviinsä nykyisen työssäkäyntialueensa sisällä. Valiokunta katsoo, että sijoituspaikkoja suunniteltaessa on tärkeää kuulla ja ottaa huomioon myös siirtyvän henkilöstön omia toiveita mahdollisista työssäkäyntialueiden vaihdoista. Sijoituspaikkoja suunniteltaessa on syytä hyödyntää myös neuvojien paikallistuntemus.

Valiokunta kiinnittää huomiota kuluttajaneuvonnan riittävään resursointiin. Esityksessä on varauduttu 82 henkilötyövuoden siirtymiseen maistraatteihin.Tämä vastaa saadun selvityksen mukaan toukokuussa 2007 käytettävissä olleita voimavaroja. Kuluttajaneuvonnan tehtävät ovat kuitenkin viime vuosina jatkuvasti lisääntyneet, ja kuluttajaneuvonta on kunnissa ruuhkautunut. Vaikka tiukat kunnalliset neuvonta-alueet häviävät, kuluttajaneuvojien mahdollisuus erikoistua ja sähköisten palvelujen hyödynnettävyys lisääntyvät, nämä seikat eivät yksin pysty vastaamaan lisääntyneeseen kuluttajaneuvonnan tarpeeseen.

Nykyiset sähköiset järjestelmät mahdollistavat neuvottavien ja neuvojien toimimisen välimatkojen päästä. Valiokunta muistuttaa kuitenkin, että osa kuluttajaneuvojien työstä on tehtävä vastaisuudessakin henkilökohtaisesti. Palveluiden sijoituspaikkoja suunniteltaessa on huolehdittava siitä, ettei asiakkaille tule kohtuuttomia asioimismatkoja kuluttajaneuvojien luo. Osalla väestöä — esimerkiksi ikääntyneillä tai syrjäytyneillä — ei ole välttämättä mahdollisuuksia käyttää sähköisiä palveluita, ja heidän mahdollisuutensa kuluttajaneuvonnan tavoittamiseen voivat olla muutoinkin rajallisia. Kuitenkin tällaisilla henkilöillä saattaa olla korostunut tarve kuluttajaneuvonnan palveluihin. Valiokunta toteaa, että uudistuksen tavoitteena on kuluttajaneuvonnan toteuttaminen tehokkaasti sekä tarjota neuvontapalveluja tasapuolisesti koko maassa. Neuvonta-alueiden laajenemisella maassa, jossa on pitkiä etäisyyksiä ja harvaa asutusta, ei ole yksinomaan myönteisiä vaikutuksia. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että toimipisteiden määrä kyetään pitämään riittävän laajana esimerkiksi yhteispalvelun ja tiettynä aikana avoimina olevien palveluyksikköjen avulla.

Valiokunta korostaa, että siirtyvän henkilökunnan palkkataso on turvattava myös siirtymähetken jälkeen. Nyt lakiehdotus turvaa vain siirtymähetkellä euromääräisen palkan eikä lain sanamuodosta käy ilmi siirtymävaiheen jälkeisen palkkatason turvaaminen. Tältä osin lakiehdotusta on välttämättä täsmennettävä.

Valiokunta tähdentää, että kuluttajaneuvonta tulee säilyttää valtion vastuulle kuuluvana palveluna, jotta voidaan turvata asiantunteva, nykytekniikalla varustettu sekä tasapuolinen palvelumuoto. Hallituksen esitys mahdollistaa toissijaisesti myös palvelujen ostamisen sellaiselta palveluntuottajalta, joka kykenee hoitamaan kuluttajaneuvonnan tehtävät. Mikäli tällainen palvelutuotanto sisältyy säädettävään lakiin, tulee ensimmäisen lakiehdotuksen 2 §:n 3 momenttiin sisällyttää velvoite noudattaa hyvän hallinnon takeiden turvaamiseksi hallintolain (434/2003) säännösten lisäksi muuta yleishallintolainsäädäntöä. Tämä merkitsee, että ostopalveluja koskeviksi on tarpeen säätää myös laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999), kielilaki (423/2003) ja saamen kielilaki (1086/2003). Lisäksi ostopalveluneuvojan tulee täyttää ensimmäisen lakiehdotuksen 5 §:ssä säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Edellä lausuttu perustuu siihen, että kuluttajaneuvontaan sisältyy muun muassa oikeudellista neuvontaa ja sovittelua, joita voidaan sisällöllisin perustein pitää perustuslain 124 §:n tarkoittamana julkisena hallintotehtävänä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rikosvastuu- ja vahingonkorvauskysymykset on järjestettävä tässä yhteydessä.

Valiokunta ei pidä perusteltuna, että kunta tai kuntayhtymä on velvollinen korvauksetta luovuttamaan omistamansa kalusteet, laitteet, atk-ohjelmat ja muun viranomaisen toiminnan kannalta tarpeellisen irtiamiston maistraatille, jos sitä on käytetty yksinomaan kuluttajaneuvontapalvelujen tuottamiseen. Valiokunta ei puolla myöskään esitystä siltä osin kuin on kysymys velvoitteesta määräajaksi korvausta vastaan luovuttaa maistraatille käyttöoikeus toimistotiloihin ja tietoliikenneyhteyksiin, joita on käytetty yksinomaan kuluttajaneuvontapalveluiden tuottamiseen. Säädösehdotusta ei voida hyväksyttävästi perustella kunnille maksetulla laskennallisella yleisellä valtionosuudella, johon on sisällytetty osuus kuntakentälle kuluttajaneuvonnasta aiheutuneista kustannuksista. Esityksessä ehdotetaan yleistä valtionosuutta leikattavaksi kuluttajaneuvonnan tehtäviä vastaavasti. Samalla on huomattava, että laskennallisessa valtionosuusjärjestelmässä valtionosuudet eivät ole tähänkään mennessä vastanneet todellisia kustannuksia.