Yleistä
Ihmiskauppa on vakavaa ja moniulotteista kansainvälistä rikollisuutta, jota tapahtuu Suomessakin aiempaa enemmän tai ainakin sitä tunnistetaan muun muassa viranomaisille annetun koulutuksen johdosta yhä paremmin. Valiokunta toteaa, että ihmiskaupan vastainen toiminta on Suomessa kehittynyt viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen ja uhrien ohjaaminen avun piiriin ovat nykyisin osa esimerkiksi Maahanmuuttoviraston, poliisin ja työsuojeluviranomaisten toimintaa.
Suomessa on toiminut vuodesta 2006 alkaen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, jonka toimintaa ylläpitää Joutsenon vastaanottokeskus. Auttamisjärjestelmästä säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain (746/2011, vastaanottolaki) 4 luvussa. Voimassa olevassa sääntelyssä on otettu huomioon Suomea sitovat kansainväliset ja EU-velvoitteet, kuten Euroopan neuvoston yleissopimus ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta (SopS 43—44/2012) ja EU:n ihmiskauppadirektiivi (2011/36/EU).
Valtioneuvosto on hyväksynyt ihmiskaupan vastaisen toimintaohjelman vuosille 2021—2023, jonka tavoitteena on edistää ihmiskaupan ilmituloa, tehostaa rikosvastuun toteutumista ja parantaa ihmiskaupan uhrien asemaa. Ihmiskaupan vastainen työ on poikkihallinnollista ja edellyttää toimenpiteitä usean ministeriön hallinnonalalla sekä eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä. Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää kehitetään. Samalla valiokunta tähdentää, että rikosvastuun tulee toteutua ihmiskaupparikoksissa nykyistä tehokkaammin.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön laajempaa uudistamista on valmisteltu kuluvalla vaalikaudella sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa poikkihallinnollisessa työryhmässä. Työryhmän yhtenä tehtävänä on ollut valmistella ehdotus uudeksi laiksi ihmiskaupan uhrien auttamisesta. Valmistelun kuluessa on kuitenkin päädytty siihen, että erillislain valmistelua ei jatketa, vaan nykyinen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää koskeva sääntely jää pääosin voimaan ja myös ihmiskaupan uhrien auttamistoiminnan keskeiset periaatteet jäävät ennalleen.
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kautta saatava apu kytkeytyy nykyisessä sääntelyssä rikosprosessiin ja sen lopputulokseen, mitä ei saadun selvityksen mukaan voida pitää kaikilta osin perusteltuna. Osa ihmiskaupan uhreista voi tämän vuoksi jäädä ilman vastaanottolain mukaisia auttamistoimia, vaikka niille olisi tarvetta. Ehdotettujen vastaanottolain muutosten pääasiallisena tarkoituksena on heikentää hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ihmiskaupan uhrien auttamisen ja rikosprosessin välistä yhteyttä. Tavoitteena on, että ihmiskaupan uhrien auttamistoiminta on jatkossa itsenäinen ja erillinen kokonaisuus suhteessa rikosprosessiin. Keskeisenä tavoitteena on parantaa ihmiskaupan uhrin asemaa. Muutoksilla pyritään edistämään ihmiskaupan ilmituloa, uhrien ohjautumista avun piiriin ja siten osaltaan myös rikosvastuun toteutumista.
Valiokunta pitää hallituksen esityksen tavoitteita kannatettavina. Rikosprosessin ensisijaisena tavoitteena on rikosvastuun toteutuminen, kun taas ihmiskaupan uhrien auttamisen tulee perustua uhrin tilanteeseen ja auttamistoimien tarpeeseen. Auttamisen kytkeminen rikosprosessiin tai etenkään ihmiskauppaa koskevaan rikosnimikkeeseen ei ole perusteltua myöskään rikosten selvittämisen tai rikosvastuun toteutumisen näkökulmasta, sillä kyse voi olla myös ihmiskaupan lähirikoksesta, kuten kiskonnasta, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai parituksesta.
Edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia vastaanottolain ihmiskaupan uhrin tunnistamista, uhrille annettavaa toipumisaikaa ja sen oikeusvaikutuksia sekä auttamisjärjestelmästä poistamista koskevaan sääntelyyn. Vastaanottolakiin ja henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annettuun lakiin (615/2020) ehdotetaan tehtäviksi myös muutokset, jotka johtuvat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtymisestä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Samalla ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tiedonsaantioikeuksia täsmennetään. Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 11 §:n muutoksella pyritään tehostamaan ihmiskaupan uhrien auttamista hyvinvointialueilla.
Hallintovaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutoksia ihmiskaupan uhrien auttamisen järjestämistä tai auttamisjärjestelmän toimintaa koskevaan sääntelyyn eikä säännösten soveltamisalaan. Myöskään ihmiskaupan uhreille myönnettäviä oleskelulupia koskevaan sääntelyyn ei ehdoteta tässä yhteydessä muutoksia.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina tässä mietinnössä esitetyin huomioin.
Auttamisjärjestelmän asiakasmäärä ja rikosvastuun toteutuminen
Valiokunta on viimeaikaisissa kannanotoissaan (esim. HaVL 20/2022 vp — K 7/2022 vp) kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakasmäärä on viime vuosina jatkuvasti kasvanut, mutta ihmiskaupparikoksista kirjattujen rikosilmoitusten, rikostutkintojen ja tuomioiden määrät ovat pysyneet melko pieninä. Auttamisjärjestelmässä on hallituksen esityksen perustelujen mukaan 31.5.2022 ollut yhteensä 1 179 asiakasta, joista 909 ihmiskaupan uhreja ja 270 uhrien lapsia.
Auttamisjärjestelmän asiakkaaksi voidaan esittää ja ottaa henkilöitä kansalaisuudesta riippumatta. Näin ollen auttamisjärjestelmässä voi olla sekä Suomen että ulkomaan kansalaisia. Henkilö voi olla joutunut ihmiskaupan uhriksi Suomessa tai ulkomailla. Auttamisjärjestelmän asiakkaiksi viime vuosina otetuista henkilöistä suurin osa (66—70 %) on joutunut ihmiskaupan uhriksi ulkomailla. Vuonna 2020 asiakkaiksi otetuista kuitenkin 51 prosenttia oli joutunut hyväksikäytön kohteeksi Suomessa. Auttamisjärjestelmään on kuluvana vuonna kesäkuun loppuun mennessä otettu yhteensä 139 uutta asiakasta, joista 66 on joutunut uhriksi Suomessa ja 73 ulkomailla. Vastaanottolain säännöksiä sovelletaan myös sellaisiin auttamisjärjestelmän asiakkaisiin, joilla ei ole laillista oleskeluoikeutta Suomessa. Vuonna 2022 auttamisjärjestelmään otetuista uusista asiakkaista tällaisia on ollut 11.
Valiokunta korostaa sitä, että Suomen on toimittava unionitasolla aktiivisesti sen puolesta, että ihmiskaupan uhreja autetaan riittävällä tavalla kaikissa EU-maissa. Valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena nykyistä tilannetta, jossa yli puolet Suomen auttamisjärjestelmän piiriin tulevista uhreista on joutunut ihmiskaupan uhriksi jossain muualla kuin Suomessa.
Valiokunta tähdentää, että auttamisjärjestelmään ottaminen on jatkossakin sidottu auttamistoimien tarpeeseen. Esimerkiksi muualla kuin Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutunutta henkilöä ei aina ole perusteltua ottaa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, jos hänellä ei enää Suomessa katsota olevan auttamistoimien tarvetta. Auttamisjärjestelmä on vuonna 2021 tehnyt yhteensä 243 myönteistä ja 113 kielteistä päätöstä auttamisjärjestelmään ottamisesta. Henkilö voidaan myös poistaa auttamisjärjestelmästä esimerkiksi, jos hän ei ole hänen kokonaisvaltaisesta tilanteestaan tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella enää auttamistoimien tarpeessa tai hänet poistetaan maasta.
Hallituksen esityksen perusteluista käy ilmi, että ihmiskaupan uhrien auttaminen on järjestetty Pohjoismaissa ja EU:n jäsenvaltioissa hyvin eri tavoin. Joutsenon vastaanottokeskuksen hallinnoiman auttamisjärjestelmän kaltaista toimijaa ei kuitenkaan muissa maissa ole. Valiokunta pitää erityisesti rikostorjunnan näkökulmasta tärkeänä, ettei Suomen muista maista eroava järjestelmä johda siihen, että Suomi näyttäytyy muita houkuttelevampana ihmiskaupparikollisuuden kohdemaana. Valiokunta korostaa tästäkin syystä sen merkitystä, että ihmiskauppaan puututaan tehokkaasti EU-tasolla.
Ihmiskaupparikollisuus on tyypillisesti piilorikollisuutta. Viranomaisten tietoon tulleen ihmiskaupparikollisuuden arvioidaan edustavan näin ollen vain pientä osaa tapahtuneista rikoksista. Saadun selvityksen mukaan ihmiskaupasta ja törkeästä ihmiskaupasta on kirjattu vuonna 2020 yhteensä 114 ja vuonna 2021 yhteensä 132 rikosilmoitusta. Rikosilmoitusten määrä on viimeisten vuosien aikana noussut, mutta ei samassa suhteessa kuin auttamisjärjestelmän asiakkaiden määrä. Ihmiskauppaan kytkeytyvien rikosten tutkinta on usein pitkäkestoista, ja vain pieni osa esitutkintaviranomaisten tietoon tulleista tapauksista on johtanut syytteen nostamiseen, eikä tuomioita ihmiskaupparikosasioissa ole juurikaan annettu.
Poliisi on sille myönnetyn määräaikaisen lisärahoituksen turvin voinut perustaa valtakunnallisen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmän Helsingin poliisilaitokselle. Vuoden 2021 alussa toimintansa aloittanut ryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä keskusrikospoliisin, poliisilaitosten nimettyjen ihmiskaupparikostorjunnan asiantuntijoiden sekä muiden viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa. Valiokunta on jo aiemmin todennut, että ihmiskaupparikosten tutkintaan erikoistunut ryhmä on osoittautunut tarpeelliseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että toiminnan pysyvä rahoitus turvataan. Valiokunta kuitenkin samalla toteaa, että jokaisella poliisilaitoksella tulee olla riittävät valmiudet estää, paljastaa ja tutkia ihmiskaupparikoksia. Tämä edellyttää poliisin riittävän kokonaisrahoituksen turvaamista pitkäjänteisesti. Myös koulutuksia ihmiskaupan tunnistamiseksi jo tutkinnan alkuvaiheessa ja muita toimenpiteitä toiminnan kehittämiseksi on perusteltua jatkaa.
Esitutkintaviranomainen tai syyttäjä tunnistaa voimassa olevan lain mukaan ihmiskaupan uhrin käynnistäessään epäiltyä ihmiskaupparikosta koskevan esitutkinnan. Maahanmuuttovirasto tunnistaa ihmiskaupan uhrin myöntäessään tälle oleskeluluvan. Ihmiskaupan uhrin tunnistamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi niin, että tunnistaminen tapahtuu vastaanottolain tarkoituksessa ainoastaan siinä tilanteessa, kun henkilö otetaan auttamisjärjestelmään ja tunnistamisen tekee Joutsenon vastaanottokeskus. Poliisi ja Maahanmuuttovirasto tunnistavat perustelujen mukaan edelleen uhreja oman toimivaltansa ja soveltamansa lainsäädännön pohjalta omassa toiminnassaan. Valiokunta pitää tärkeänä huolehtia siitä, ettei varsinaista tunnistamista koskevan säännöksen kumoamisella ole vaikutuksia kansainväliseen poliisiyhteistyöhön.
Viranomaisten tiedonsaantioikeudet
Voimassa olevassa vastaanottolain 36 §:ssä säädetään ihmiskaupan uhrille annettavasta toipumisajasta ja sen oikeusvaikutuksista. Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajalla on 36 §:n 2 momentin mukaan toipumisajan päätyttyä velvollisuus ilmoittaa salassapitosäännösten estämättä poliisille ihmiskaupan uhrista ja päätöksestä, jolla uhri on otettu auttamisjärjestelmään, sekä lain 37 §:ssä tarkoitetut välttämättömät tiedot. Pykälä ehdotetaan hallituksen esityksessä kumottavaksi.
Toipumisaikaan liittyvän ilmoitusvelvollisuuden katsotaan hallituksen esityksen perusteluissa vaikuttavan kielteisesti ihmiskaupan ilmituloon ja uhrien ohjautumiseen avun piiriin. Ilmoitusvelvollisuuden ei myöskään arvioida tosiasiallisesti edistävän rikosten selvittämistä. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, ettei 36 §:n 2 momentin mukaisella ilmoitusvelvollisuudella ole ollut merkittävää vaikutusta poliisitoimintaan. Rikosten tutkinnan ja torjunnan näkökulmasta nykyisen toipumisajan ja siihen liittyvän ilmoitusvelvollisuuden kautta on saatu vain vähäisessä määrin merkittävää tietoa. Toisaalta säännöksen kumoamisen arvioidaan lisäävän uhrin luottamusta viranomaistoimintaan ja siten myös halukkuutta saattaa mahdollinen ihmiskaupparikos viranomaisten tietoon.
Valiokunta pitää tärkeänä, että auttamisjärjestelmän ja poliisin välinen käytännön tiedonvaihto on jatkossakin toimivaa. Esimerkiksi vihjetiedoilla voi olla keskeinen merkitys rajat ylittävän ihmiskaupparikollisuuden torjunnassa. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu sääntely ei aiheuta muutoksia nykyiseen käytäntöön. Vastaanottolain sääntely ei kuitenkaan jatkossa enää velvoita auttamisjärjestelmää ilmoittamaan poliisille kaikista auttamisjärjestelmään otetuista henkilöistä. Valiokunta katsoo, että esimerkiksi rikostiedustelua koskevaa lainsäädäntöä kehitettäessä on varmistettava, että esitutkintaviranomaiset pystyvät tehokkaasti ja vaikuttavasti paljastamaan ja torjumaan ihmiskaupparikollisuutta. Tarvittaessa myös tiedonsaatioikeuksia ja ilmoittamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä on täsmennettävä.
Valiokunta korostaa, että hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutoksia poliisin tiedonsaantioikeuksiin. Henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetun lain mukaisen Joutsenon vastaanottokeskuksen tiedonsaantioikeuden täsmentämisellä ei ole vaikutusta poliisin tiedonsaantioikeuteen. Poliisilla on edelleen henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019) 16 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan oikeus saada ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä ja kansallisesta viisumitietojärjestelmästä tietoja rikosten estämistä ja paljastamista, esitutkintaa ja muuta tutkintaa sekä poliisille säädettyjen tehtävien hoitamista varten. Lisäksi vastaanottolain 58 §:ssä säädetään esitutkintaviranomaisen oikeudesta saada vastaanottokeskukselta välttämättömät tiedot vastaanottolain 3 ja 4 luvun mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi.
Valiokunta toteaa myös, että Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajalla on vastaanottolain 37 §:n mukaan oikeus salassapitosäännösten estämättä ilmoittaa poliisille henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot, jos keskus on ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmään ottamisen yhteydessä tai sen jälkeen saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella on syytä epäillä ihmiskaupan uhrin tai hänen läheisensä, muun ihmiskaupparikoksen kohteena olevan uhrin taikka auttamisjärjestelmää hoitavan henkilökunnan henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaa vakavaa uhkaa. Tietyissä tilanteissa vastaanottokeskukselle voi syntyä ilmoitusvelvollisuus myös rikoslain 15 luvun 10 §:n perusteella.
Vastaanottolain suhde sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön
Joutsenon vastaanottokeskus vastaa auttamistoimien järjestämisestä niille ihmiskaupan uhreille, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa, ja kunnat niiden uhrien auttamisen järjestämisestä, joilla on kotikunta. Järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Joutsenon vastaanottokeskuksen asiakkaaksi voidaan vastaanottolain nojalla ottaa myös kotikunnan omaavia henkilöitä kansalaisuudesta riippumatta. Auttamisjärjestelmän perusrakenteisiin ei hallituksen esityksessä ehdoteta muutoksia.
Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen yhteydessä hyvinvointialueille rakennetaan toimivat menettelyt ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi ja avun pariin ohjaamiseksi. Lisäksi valiokunta toteaa, että vaikka järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta siirtyy, on kunnilla jatkossakin tärkeä rooli. Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen voi tapahtua kunnan palveluissa, ja ihmiskaupan uhri voi tarvita esimerkiksi työllisyys- ja maahanmuuttopalveluja. Toimenpiteitä viranomaisten osaamisen kehittämiseksi ihmiskauppa-asioissa on myös syytä jatkaa.
Vastaanottolakia sovelletaan niiden ihmiskaupan uhrien auttamiseen, jotka on otettu auttamisjärjestelmän asiakkaiksi. Lisäksi kunnissa ja jatkossa hyvinvointialueilla autetaan sosiaali- ja terveydenhuollon yleislainsäädännön nojalla sellaisia ihmiskaupan uhreja, jotka eivät ole auttamisjärjestelmän asiakkaita. Toimivalta lakisääteisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön perusteella.
Vastaanottolain 4 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen sellaiselle ihmiskaupan uhrille, jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa, sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä. Tällä pyritään selkeyttämään vastaanottolain suhdetta sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön. Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuun (EOAK/3489/2017), jossa katsotaan, että vastaanottolaki ja sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö ovat nykyiselläänkin yhteensovitettavissa. Ehdotetulla muutoksella on nimenomaan tarkoitus selkeyttää lainsäädäntöä, mutta ei varsinaisesti muuttaa vallitsevaa oikeustilaa.
Valiokunnan huomiota on asiantuntijakuulemisessa kiinnitetty siihen, että vastaanottolain soveltaminen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen uhrille, jolla on kotikunta Suomessa, ei laajenna uhrin oikeutta palveluihin. Valiokunta korostaa, että auttamisjärjestelmässä olevaa henkilöä ei voida asettaa etusijalle sosiaali- ja terveyspalvelujen saajana, vaan auttamisjärjestelmään otetulla ihmiskaupan uhrin hoidon- ja palveluntarve arvioidaan samoilla perusteilla kuin muidenkin haavoittuvassa asemassa olevien. Ihmiskaupan uhreilla voi kuitenkin olla erityistarpeita, jotka huomioidaan palvelutarpeita arvioitaessa. Erityistarpeiden tunnistaminen edellyttää viranomaisten sujuvaa yhteistyötä sekä toimeenpanoa tukevaa ohjeistusta ja ihmiskaupan uhreja työssään kohtaavien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kouluttamista.
Hallituksen esityksen perusteluissa kuvataan laajasti ihmiskaupan uhrien auttamiseen liittyvää kokonaisuutta ja tähän liittyen todetaan, että ihmiskaupan uhrilla voidaan katsoa olevan tietynlainen erityisasema perustuen ihmiskaupan uhrin asemaa säänteleviin kansainvälisiin velvoitteisiin ja erityiseen kansalliseen auttamisjärjestelmään. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa perustelujen on todettu tältä osin aiheuttavan epäselvyyttä.
Valiokunta painottaa, että lainsäädännössä ei ole nimenomaista säännöstä ihmiskaupan uhrin erityisasemasta, eikä hallituksen esityksessä sellaista myöskään ehdoteta. Valiokunta toteaa selvyyden vuoksi, että vastaanottolain sääntely ei aseta ihmiskaupan uhreja muita kotikunnan omaavia parempaan asemaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä sovellettaessa. Vastaanottolaissa sen sijaan säädetään, että auttamistoimet järjestetään ihmiskaupan uhrin yksilöllisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella. Palvelutarpeen arvioinnin tekee sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilö.
Nykyisin kunnalle ja jatkossa myös hyvinvointialueelle korvataan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 53 §:n mukaan ihmiskaupan uhrille tämän asemasta johtuvien erityistarpeiden vuoksi järjestettävästä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelusta, tulkitsemisesta, henkilön turvallisuuden takaamisesta sekä muusta uhriasemaan liittyvän erityistarpeen vuoksi järjestettävästä toimenpiteestä ja palvelusta aiheutuneet kulut. Korvausten maksaminen edellyttää auttamisjärjestelmän asiakkuutta. Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on pyydettävä ihmiskaupan uhrien auttamisesta huolehtivan vastaanottokeskuksen johtajan lausunto siitä, ovatko korvattaviksi haetut kustannukset aiheutuneet ihmiskaupan uhrin asemasta johtuvien toimenpiteiden ja palvelujen järjestämisestä.
Saadun selvityksen mukaan kuntien viranomaisilla ei aina ole tietoa mahdollisuudesta hakea korvauksia valtiolta. Yhtenä syynä tähän arvioidaan olevan se, että ihmiskaupan uhrien tukemisesta säädetään vastaanottolaissa ja sosiaalihuoltolaissa sekä korvauksista kotoutumislaissa. Valiokunta pitää tarpeellisena arvioida, tuleeko sääntelyä tältä osin jatkossa selkeyttää.
Muita huomioita
Sosiaalihuoltolain 11 §:ssä säädetään tuen tarpeista, joita varten sosiaalipalveluja on järjestettävä. Pykälän 5 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi niin, että siinä mainitaan lähisuhde- ja perheväkivallan sekä muun väkivallan ja kaltoinkohtelun lisäksi muu hyväksikäyttö. Valiokunta pitää perusteltuna, ettei tuen tarpeita mainitussa säännöksessä kytketä pelkästään ihmiskaupparikoksiin. Ehdotettu säännös kattaa myös esimerkiksi työperäisen hyväksikäytön. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että työperäisen maahanmuuton lisääntyessä myös ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö saattaa lisääntyä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotetun lainsäädännön vaikutuksia erityisesti ihmiskaupan ilmituloon, ihmiskaupan uhrien asemaan ja rikosvastuun toteutumiseen seurataan. Lisäksi asiakokonaisuuteen liittyviä lainsäädännön kehittämistarpeita tulee arvioida huolellisesti, jotta ihmiskaupan vastaiselle toiminnalle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa.