Viimeksi julkaistu 7.10.2025 18.24

Kirjallinen kysymys KK 313/2025 vp 
Olga Oinas-Panuma kesk ym. 
 
Kirjallinen kysymys akateemisesta vapaudesta

Eduskunnan puhemiehelle

Suomi on tunnettu akateemisesta vapaudesta, laadukkaasta koulutuksesta, tutkimuksesta, kehityksestä ja innovaatioista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.  

Suomi on tyypillisesti sijoittunut korkealle akateemisen vapauden indekseissä. Vuonna 2023 Suomi oli yhdeksäs Academic Freedom Indexin selvityksessä. Tänä vuonna 2025 Suomi on tippunut maiden välisessä vertailussa sijalle 47. Kahden vuoden aikana Suomi tippuu 38 sijaa alaspäin. Se on kammottavaa. 

Viestinnän emeritusprofessori Esa Väliverronen uskoo, että syyt löytyvät tutkimusrahoituksen epävarmuudesta, hierarkisesta johtamisesta sekä tutkijoiden uhkailusta ja häirinnästä.  

Uhkailu, häirintä ja vapaan tutkimuksen ideologinen arvostelu erityisesti sosiaalisessa mediassa eivät kuulu sivistyneen maan hyviin toimintatapoihin. 

Kun maailmalla myllertää, akateemisen vapauden Suomi voi houkutella korkeakoulutettuja tutkijoita maahamme. Nyt suunta sijoituksissa on tässäkin suhteessa väärä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus tekee, jotta Suomi nousee takaisin akateemisen vapauden kärkimaihin? 
Helsingissä 1.10.2025 
Olga Oinas-Panuma kesk 
 
Vesa Kallio kesk 
 
Petri Honkonen kesk 
 
Mika Riipi kesk 
 
Anne Kalmari kesk 
 
Antti Kurvinen kesk 
 
Fatim Diarra vihr 
 
Inka Hopsu vihr 
 
Oras Tynkkynen vihr 
 
Timo Suhonen sd 
 
Helena Marttila sd 
 
Timo Harakka sd 
 
Jani Kokko sd 
 
Johan Kvarnström sd