Suomessa kuolee vuosittain noin 400—500 alle 18-vuotiasta lasta, joista kuolleena syntyneitä on alle 200. Lapsensa menettäminen on suurimpia suruja, jonka voi elämässään kokea.
Tällä hetkellä vanhemmat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, sillä suurin osa lapsen menettäneistä vanhemmista eivät ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaisi työstä poissaolon.
Lapsen kuolema on vanhemmille traumaattinen kokemus, joka vaikuttaa hyvinvointiin pitkäkestoisesti. Tuen tarve jatkuu monesti vuosia menetyksen jälkeen. Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tekemän kyselyn (n=334) mukaan kolmannes vastaajista palasi töihin vasta 3—5 kuukauden kuluttua lapsensa kuolemasta. Neljännes palasi töihin vielä tätäkin myöhemmin. Liian varhainen työhön paluu voi lisätä terveydellisiä haasteita ja pitkittää voimavarojen palautumista. Erityisesti yrittäjät ja epätyypillisissä työsuhteissa olevat ihmiset ovat tällä hetkellä hyvin haavoittuvaisessa asemassa näissä tilanteissa.
Akuutille surulle ei ole omaa diagnoosiaan. Lapsensa menettänyt voi saada sairauslomaa esimerkiksi vaihtelevien mielenterveysdiagnoosien turvin. Mielenterveysdiagnoosi voi kuitenkin haitata esimerkiksi vakuutusten saantia, tiettyjen ammattien työnhakua tai adoptioprosessia. Kaikille ei sairauslomaa edes kirjoiteta, eikä pitkä sairausloma ole välttämättä taloudellisesti mahdollista esimerkiksi pienyrittäjille. Sairausloman pituus riippuu sen myöntävästä lääkäristä ja usein sairauslomaa joutuu hakemaan uudestaan ja uudestaan. Tämä on raskasta sureville vanhemmille, mutta myös työnantajalle hankalaa. Se kuormittaa myös sote-palveluita käynteinä, lausuntoina, ajanvarauksina ja kirjauksina.
Tanskassa on käytössä suruvapaa, joka mahdollistaa vanhemmalle enimmillään 26 viikon ansio-sidonnaisen vapaan alaikäisen lapsen kuoleman tai kuolleena syntyneen lapsen syntymän jälkeen. Suruvapaaseen ovat oikeutettuja molemmat vanhemmat. Mallissa on huomioitu myös yrittäjät, epätyypillisissä työsuhteissa olevat, opiskelijat ja työttömät. Suruvapaata voi käyttää joustavasti, jos töihin paluu aiemmin, pätkissä tai osa-aikaisesti onkin mahdollista.
Alustava arvio on, että suruvapaan kustannukset eivät olisi suuret, koska kohderyhmä on vuosittain pieni. Todennäköisesti suruvapaa vähentäisi sekä sote-palveluille että työnantajille koituvia kustannuksia ja kuormitusta, kun tarve toistuvaan sairausloman hakemiseen poistuisi. Alkuvaiheen tuki edistäisi surevien hyvinvointia ja toimintakykyä pitkällä aikajänteellä kustannuksia hilliten. Suruvapaan ohella myös palvelupolkujen kehittäminen ja tuen jatkuvuuden varmistaminen kaikille perheenjäsenille on tärkeää.
Olisi perusteltua tehdä selvitys suruvapaasta ja sen kustannuksista Suomessa.