Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteossa linjataan ansiokkaasti kehityksen tarve viranomaisten kyvyssä torjua ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Erityisen myönteistä on selonteossa esitetty tavoite ottaa käyttöön uusi rikostiedustelusääntely, joka mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman ja uhkaperusteisen puuttumisen kaikkein vakavimpiin rikosuhkiin. Tämä on oikea ja välttämätön vastaus muuttuneeseen turvallisuusympäristöön, jossa rikollisuus on yhä ammattimaisempaa, kansainvälisempää ja verkottuneempaa. 

Jatkuvasti vahvistuva järjestäytynyt rikollisuus pyrkii aktiivisesti soluttautumaan yhteiskunnan laillisiin rakenteisiin, jolloin sen torjuminen muuttuu poikkeuksellisen vaikeaksi. Sen vuoksi viranomaisten on kyettävä puuttumaan tähän kehitykseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Uudet toimivaltuudet ja nykyistä suurempi taloudellinen resursointi ovat välttämättömiä, jotta poliisi voi siirtyä reaktiivisesta toiminnasta entistä enemmän proaktiiviseen ja ennakoivaan rikosten estämiseen. Rikostiedustelulainsäädännön kehittäminen on siis sinänsä erittäin kannatettava askel oikeaan suuntaan. 

Lainsäädäntö yksin ei kuitenkaan riitä, sillä uudet, entistä vaativammat tehtävät ja toimivaltuudet edellyttävät väistämättä myös merkittäviä panostuksia mm. viranomaisten taloudellisiin ja henkilöstön resursseihin. Teknologian kehitys, rikosten monimutkaistuminen ja kansainvälistyminen lisäävät tutkinnan sekä tiedustelun työmäärää ja vaativat uudenlaista erityisosaamista mm. kansainvälisen yhteistyön alueella. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun huumausainetilanne kertoo karusti siitä, että kansainvälisen yhteistyön ja viranomaisorganisaatioiden resursointi on puutteellista. Tehokas rikostiedustelu vaatii riittävästi henkilöstöä, ajanmukaista teknologiaa sekä esimerkiksi jatkuvaa kykyä analysoida suuria tietomassoja. Suurin osa Suomessa olevista huumausaineista on tullut maahamme ulkomailta. Huumausaineiden maahantuloa olisi tehokkainta ehkäistä puuttumalla siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mm. edellä mainitun rikostiedustelun ja kansainvälisen viranomaisyhteistyön keinoin.  

On tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että hallitus on itsekin tunnustanut tarpeen vahvistaa turvallisuusviranomaisten resursseja muuttuneessa toimintaympäristössä. Nyt on kuitenkin varmistettava, että nämä sanat muuttuvat myös teoiksi. Kunnianhimoiset ja tarpeelliset lainsäädäntöhankkeet uhkaavat jäädä vaille todellista vaikutusta, jos niiden toimeenpanoon vaadittavaa henkilöstöä, teknologiaa ja koulutusta ei turvata pysyvällä ja nykyistä huomattavasti suuremmalla rahoituksella. Jotta selonteon tavoitteet eivät jäisi vain paperille, lainsäädäntötyön rinnalla on välttämätöntä tehdä myös sitovat päätökset riittävästä ja pysyvästä resursoinnista.