LAKIALOITE 113/2003
vp
LA 113/2003
vp - Lyly Rajala /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki rikoslain 48 a luvun muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan lisättäväksi
uuteen luonnonvararikoksia koskevaan rikoslain 48 a lukuun uusi
3 a §, jonka 1 momentin mukaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
asiattomasti
oleskelemalla metsässä estää tai häiritsee
siellä tehtäviä laillisia töitä,
tuomittaisiin metsätyön häiritsemisestä sakkoon
tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Uuden 3 a §:n 2 momentin mukaan puolestaan se, joka tekee
edellä tarkoitetun teon kiellosta huolimatta, tuomittaisiin
metsätyön estämisestä sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
PERUSTELUT
Viime vuosien aikana on yhä enenevässä määrin ilmennyt
tapauksia, joissa joku ulkopuolinen taho on toiminnallaan häirinnyt
ja pahimmissa tapauksissa jopa estänyt metsälainsäädännön sallimissa
puitteissa tapahtuvaa normaalia, laillista metsätalouden
harjoittamista. Metsälainsäädännön
mukaisten laillisten töiden tekemistä on pyritty
hankaloittamaan muun muassa asiattomalla oleskelulla ja muulla häiritsevällä toiminnalla.
Metsästys- ja kalastuslaissa sekä rikoslain ympäristörikoksia
koskevassa luvussa on nimenomaiset edellä mainittua toimintaa
koskevat rangaistussäännökset. Metsätalouden
osalta vastaavaa säännöstä ei
lainsäädännössämme
kuitenkaan ole. Tämän lainsäädännön
puutteen korjaamiseksi rikoslakiin tulisi sisällyttää myös
metsälain mukaista metsän käsittelyn
häirintää koskeva rangaistussäännös.
Rikoslain nykyisiä voimassa olevia säännöksiä on
syytä täydentää elinkeinon harjoittamisoikeutta
suojaavalla erityissäännöksellä.
Lakiteknisesti se tapahtuu parhaiten siten, että rikoslakiin
lisätään itsenäinen, elinkeinon
harjoittamisoikeuden loukkaamista koskeva säännös.
Rikoslain nykyiset säännökset eivät
kata riittävän hyvin sellaista laitonta toimintaa,
jonka kriminalisointia tässä lakialoitteessa ehdotetaan.
Tarvetta suojata laillisen elinkeinon harjoittamista oikeudettomilta
loukkauksilta ei ole riittävästi otettu huomioon
esimerkiksi uudistetussa yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista
koskevassa rikoslain 24 luvussa.
Lakialoitteessa ehdotettu uusi 3 a § sopii sisältönsä puolesta
rikoslain 48 a luvun oikeushyviä suojaavien säännösten
joukkoon. Ehdotettu rangaistussäännös
on myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteeen mukaisesti
riittävän täsmällinen sisältönsä osalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 48 a luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 19 päivänä joulukuuta
1889 annetun rikoslain (39/1889) 48
a lukuun uusi 3 a § seuraavasti:
48 a luku
Luonnonvararikoksista
3 a §
Metsätyön haittaaminen
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
asiattomasti oleskelemalla metsässä estää tai
häiritsee siellä tehtäviä laillisia
töitä, on tuomittava metsätyön
häiritsemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
Joka tekee edellä 1 momentissa tarkoitetun teon kiellosta
huolimatta, on tuomittava metsätyön estämisestä sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 30 päivänä syyskuuta
2003
- Lyly Rajala /kd
- Petri Salo /kok
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Kari Kärkkäinen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Pertti Hemmilä /kok
- Mikko Alatalo /kesk
- Tero Rönni /sd
- Matti Kangas /vas