LAKIALOITE 117/2001
vp
LA 117/2001
vp - Jari Leppä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnalle
Kaikkiaan yli 300 000 säännöllisesti
apua tarvitsevaa henkilöä on omaisten hoidettavana.
Vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden avohoito
ei olisi mahdollista tämän päivän
Suomessa ilman omaisten tekemää hoitotyötä.
Laitoskuntoisia, pääasiassa iäkkäitä henkilöitä on omaishoidossa
noin 60 000. Omaishoidon tuen piirissä on vain
noin 20 000 omaishoitajaa, joista 13 000 hoitaa
vanhuksia. Saadun selvityksen mukaan pelkästään
omaishoidon tuella läheisiään
hoitavien avulla kunnat säästävät
vuosittain 1,3 miljardia markkaa. Jos nykyisin laitoskuntoisia kotona
hoitavat eivät enää jaksa, välittömän
laitoshoidon lisätarpeeksi on arvioitu 33 600
laitospaikkaa. Kunnan kannalta omaishoitaja on taloudellinen tapa
hoidon järjestämiseksi erityisesti silloin, jos
vaihtoehtona on laitoshoito. Omaishoito on myös hoidettavan kannalta
laitoshoitoa halutumpi vaihtoehto.
Omaishoitajan asemaan liittyy kuitenkin epäkohtia.
Hoitajien saamat palkkiot vaihtelevat kunnittain ja kuntien osoittamat
määrärahat eivät ole aina riittäneet
koko vuodeksi, jolloin tuki on loppunut kesken vuotta. Kaikki omaishoitajat
eivät ole virallisen kuntakohtaisen omaishoidon tuen piirissä.
Omaishoitajilla on oikeus vain yhteen vapaapäivään
kuukaudessa, vaikka työ on usein erittäin vaativaa
ja raskasta. Omaishoitajista joka kymmenes on itse yli 75-vuotias.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on todennut, että omaishoidon
asemaa lainsäädännössä tulee kehittää,
jolloin on kiinnitettävä huomiota myös omaishoitajien
palkkioiden verotukseen sekä kunnallisten palvelujen ja
omaishoidon yhteensovittamiseen liittyviin ongelmiin. Usein omaishoitaja
on eläkkeellä oleva puoliso. Eläkeläisellä verotus
syö suuren osan korvauksesta nousevan progression takia.
Omaishoidon tuen tekeminen verottomaksi tukisi omaishoitajien tekemää arvokasta
työtä. Verottomuus ei ole valtiontalouden kannalta
merkittävä kysymys, mutta omaishoitajille sillä on
suuri merkitys.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 30 päivänä joulukuuta
1992 annettuun tuloverolakiin (1535/1992)
uusi 92 b § seuraavasti:
4 luku
Ansiotulon veronalaisuus
92 b §
Omaishoidon tuki
Veronalaista tuloa ei ole sosiaalihuoltolain (710/1982)
27 a §:n 1 momentissa tarkoitettu omaishoidon
tuki. Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan
henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi
annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään
hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2001
- Jari Leppä /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Liisa Hyssälä /kesk
- Markku Laukkanen /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Matti Vanhanen /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Marja-Leena Kemppainen /kd