LAKIALOITE 119/2002
vp
LA 119/2002
vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki hovioikeuslain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan uuden Jyväskylän hovioikeuden
perustamista hovioikeuksien toimintaedellytysten ja tehokkuuden
lisäämiseksi, kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi
ja kustannusten säästämiseksi.
PERUSTELUT
Suomessa on kuusi hovioikeutta. Ne ovat Turun, Vaasan, Itä-Suomen
(Kuopion), Helsingin, Kouvolan ja Rovaniemen hovioikeudet. Suurin osa
hovioikeuksien käsittelemistä asioista on valituksia
käräjäoikeuksien ratkaisuista. Hovioikeudet
käsittelevät lisäksi ensimmäisenä asteena
valtio- ja maanpetosasioita sekä eräitä virkasyyteasioita.
Niiden tehtäviin kuuluu myös valvoa yleisellä tasolla
piirinsä käräjäoikeuksien
toimintaa.
Vuonna 1998 tuli voimaan uusi hovioikeusmenettely, joka lisäsi
ratkaisevasti suullisten käsittelyjen määrää.
Vuonna 2001 hovioikeudet järjestivät pääkäsittelyjä noin
3 100 asiassa ja määrä on kasvussa.
Hovioikeudet ovat ruuhkautuneet yhä pahemmin. Keskimääräinen
käsittelyaika oli vuonna 2001 jo 7,8 kuukautta. Tätä on pidettävä liian
pitkänä oikeusturvan näkökulmasta,
ja se aiheuttaa monenlaisia vaikeuksia ja menetyksiä oikeusturvaa
hakeville. Pitkiin käsittelyaikoihin ovat syynä laajentuneet
ja vaikeutuneet asiat. Suurin syy on kuitenkin suullisten käsittelyjen
määrän kasvu ja alueellisesti liian
laajat hovioikeuspiirit.
Hovioikeuksien ruuhka- ja kustannustennousuongelmien ratkaisemiseksi
on esillä muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen ja menettelyn keventäminen.
Nämä ovat arveluttavia keinoja, koska ne vaarantavat
kansalaisten oikeusturvaa ja luottamusta tuomioistuinlaitokseen.
Nämä puolestaan ovat erittäin vakavia
asioita.
Koska hovioikeuksien tuomiopiirit ovat varsin suuria, hovioikeudet
järjestävät hovioikeuspaikkakuntien ulkopuolisilla
matkakäräjillä suullisia pääkäsittelyjä yhä enemmän.
Vuonna 2001 näitä asioita oli noin 400 ja määrä on
kasvussa. Suuri osa näistä oli Vaasan hovioikeuspiirin
alueella ja varsinkin Jyväskylässä.
Hovioikeudelle tulee erittäin paljon matkapäiviä.
Liikenne- ja tieyhteydet Vaasan ja Jyväskylän välillä ovat
huonot. Matkakäräjistä aiheutuu kasvava
määrä kustannuksia. Tuomarien työaikaa
kuluu kohtuuttomasti autossa istumiseen. Toisaalta mm. oikeuskansleri
on lausunnossaan edellyttänyt hovioikeuksien pitävän
istuntoja eri paikkakunnilla.
Hovioikeuksien asiaruuhkien purkamisen, kansalaisten oikeusturvan
ja tuomioistuinlaitoksen kokonaiskustannusten hillitsemiseksi on
perusteltua perustaa uusi, seitsemäs hovioikeuspiiri.
Luontevinta on sijoittaa uusi hovioikeus Jyväskylään.
Jyväskylässä pidetään
jo nyt käytännössä joka viikko
usean päivän mittaiset Vaasan hovioikeuden matkakäräjät.
Vuonna 2000 Vaasan hovioikeuden 424 suullisen pääkäsittelyn asiasta
147 käsiteltiin Jyväskylässä.
Seuraavana vuonna vastaavasti 476 asiasta 181 käsiteltiin Jyväskylässä.
Nopeasti kasvavan ja kehittyvän Jyväskylän
ja sitä ympäröivän maakunnan alueella
hovioikeudessa käsiteltävien asioiden määrä ja
sen kasvu on niin mittava, että etäisyydet huomioon
ottaen Jyväskylän hovioikeuden perustaminen on
järkevä ratkaisu. Jyväskylästä on
järjestettävissä asianmukaiset tilat
hovioikeudelle.
Jyväskylän hovioikeuspiiriin tulisi määrätä koko
Keski-Suomen maakunta ja lisäksi ainakin Itä-Suomen
hovioikeuspiiristä Pieksämäen käräjäpiiri,
johon mm. Hankasalmen ja Kangasniemen kunnat kuuluvat. Myös
Oriveden, Mäntän ja Virtain seutukuntien kunnat
olisi perusteltua siirtää Turun hovioikeuspiiristä uuteen
Jyväskylän hovioikeuspiiriin, koska näiltä alueilta
etäisyydet Turkuun ovat kohtuuttoman pitkät. Näin toteutettuna
myös mm. Turun hovioikeuden työmäärä keventyisi
ja ruuhkat vähenisivät. Viimeksi mainittujen
seutukuntien liittäminen uuteen hovioikeuspiiriin edellyttää tarkistuksia käräjäoikeuspiirien
rajoihin.
Hovioikeuden tuomiopiirin perustaminen Jyväskylään
muodostaa kohtuullisen kokoisen, yhtenäisen ja toimivan
kokonaisuuden. Samalla saavutetaan kustannussäästöjä sekä valtiolle
että asiakkaille melko pian hovioikeuden perustamisen jälkeen.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.10.2003.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
hovioikeuslain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä tammikuuta
1994 annetun hovioikeuslain (56/1994)
1 §:n 1 momentti seuraavasti:
1 §
Hovioikeudet
Yleisiä ylioikeuksia ovat Turun, Vaasan, Itä-Suomen,
Helsingin, Kouvolan, Rovaniemen ja Jyväskylän
hovioikeudet.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 3 päivänä lokakuuta
2002
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Juha Karpio /kok
- Reijo Laitinen /sd