LAKIALOITE 127/2006 vp

LA 127/2006 vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki tupakkaverosta annetun lain liitteenä olevan verotaulukon muuttamisesta

Eduskunnalle

Tupakointi on Suomessa sekä yleistä että vaarallista. Vuosittain noin 5 000 ihmistä kuolee tupakoinnista johtuviin sairauksiin. Tupakoinnista seuraa ennenaikaisten kuolemien lisäksi monenlaisia terveysongelmia ja yleiskunnon heikkenemistä.

Inhimillisellä kärsimyksellä on myös taloudellinen ulottuvuus. Tupakoinnin vuoksi käytetään vuosittain 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja käydään 600 000 kertaa lääkärissä. Tupakkasairauksien hoito vaatii yli 220 000 sairaalahoitopäivää. Maailmanpankki on laskenut, että rikkaissa maissa kaikista terveydenhuollon kustannuksista 6—15 % johtuu tupakoinnista.

Tupakan verotuksen kiristämiseen on hyvät perustelut. Savukkeiden hinta suhteessa suomalaisten ostovoimaan on laskenut viidessä vuodessa 16 prosenttia. Tupakka on siis ihmisten näkökulmasta aiempaa halvempaa. Tätä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Tupakkaveron tavoitteena on vähentää tupakointia, ja verotuksen taso vaikuttaa suoraan kulutukseen. Maailmanpankin laskelman mukaan kymmenen prosentin hinnankorotus vähentäisi tupakan kulutusta neljällä prosentilla.

Suomi on ainoa EU-maa, joka ei ole muuttanut tupakkaverotustaan kymmeneen vuoteen. Esitämme, että tupakkaverolle tehdään seitsemän prosentin yleiskorotus. Tuoton lisäys perustuu arvioon, jossa korotuksen seurauksena tupakan kulutus alenee Maailmanpankin arvioiden mukaisessa mittakaavassa.

Aloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tupakkaverosta annetun lain liitteenä olevan verotaulukon muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tupakkaverosta 29 päivänä marraskuuta 1994 annetun lain (1470/1994) liitteenä oleva verotaulukko, sellaisena kuin se on laissa 922/2001, seuraavasti:

VEROTAULUKKO

Tuote Tuoteryhmä Euroa/yksikkö Prosenttia vähittäismyyntihinnasta
Savukkeet 1 15,13/1 000 kpl 53,5
Sikarit ja pikkusikarit 2 - 23,54
Piippu- ja savuketupakka 3 3,62/kg 51,36
Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka 4 3,62/kg 53,5
Savukepaperi 5 - 64,2
Muu tupakkaa sisältävä tuote 6 - 64,2

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

_______________

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2006

  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr