LAKIALOITE 134/2005 vp

LA 134/2005 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki työsopimuslain 7 luvun 10 §:n ja 12 luvun 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Viimeaikaiset pääluottamusmiesten, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen työsuhteiden purkamiset ja irtisanomiset ovat esimerkki koventuneesta ilmapiiristä työpaikoilla. Irtisanomisilla ja työsuhteiden purkamisilla pyritään heikentämään työntekijöiden järjestäytymisastetta ja lamauttamaan työntekijöiden laillinen edunvalvonta työpaikoilla. Tilanne uhkaa johtaa jo sopimusyhteiskunnan alasajoon, millä olisi kielteisiä vaikutuksia koko kansantalouteen. Työnantajat vaativat jatkuvasti paikallisen sopimisen lisäämistä, joka edellyttää toimivan luottamusmiesjärjestelmän vahvistamista eikä sen perusteiden murentamista, jota nyt työnantajien toimesta tapahtuu.

Joidenkin työnantajien laiton toiminta luottamusmiesten irtisanomisissa osoittaa, että nykyinen lainsäädäntö ei takaa riittävää suojaa luottamusmiehille. Siksi on perusteltua muuttaa lainsäädäntöä niin, että luottamusmiehen irtisanomiseen tai työsuhteen purkamiseen tarvitaan ammattiosaston ja tuomioistuimen suostumus. Myös sanktioita laittomista irtisanomisista ja työsuhteiden purkamisista on korotettava ja sanktiot kaksinkertaistettava, jos työnantaja jättää noudattamatta päätöstä, kun asia on ratkaistu lainvoimaisesti tuomioistuimessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työsopimuslain 7 luvun 10 §:n ja 12 luvun 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 26 päivänä tammikuuta 2001 annetun työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 10 § ja 12 luvun 2 §:n 1 momentti seuraavasti:

7 luku

Työsopimuksen irtisanomisperusteet

10 §

Luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun irtisanomissuoja

Työnantaja saa irtisanoa tai purkaa työehtosopimuksen perusteella valitun luottamusmiehen työsopimuksen tämän luvun 2 §:n tai 8 luvun 1 §:n perusteella vain, jos luottamusmiehen asettanut ammattiosasto tai vastaava työntekijöiden yhdistys antaa siihen suostumuksensa. Vastaavasti saa 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetun luottamusvaltuutetun työsopimuksen irtisanoa tai purkaa vain, jos niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusvaltuutettu edustaa, antaa siihen suostumuksensa.

Työnantaja saa irtisanoa luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun työsopimuksen tämän luvun 3 ja 7 §:ssä taikka 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla vain, jos heidän edustamiensa työntekijöiden työ päättyy kokonaan. Mikäli luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun kanssa todetaan yhteisesti työn päättyminen tai se, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan työsopimus irtisanoa.

Työsopimuksen päättäminen katsotaan toimitetuksi vasta, kun 1 momentissa tarkoitettu suostumus on annettu tai 2 momentin mukainen yhteinen toteaminen on tapahtunut taikka kun päättämisperuste on vahvistettu lainvoimaisessa tuomioistuimessa. Kun luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun työsopimuken päättämistä koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa, voi tuomioistuin antaa väliaikaisen määräyksen siitä, onko työsuhteen jatkuttava siihen asti, kunnes asia lopullisesti päätetään. Väliaikaiseen päätökseen ei saa hakea muutosta.

12 luku

Vahingonkorvausvelvollisuus

2 §

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Työnantaja, joka on tässä laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Jos työntekijä on purkanut työsopimuksen 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä perusteella, joka on johtunut työnantajan tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä, työnantaja on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Työehtosopimuksen perusteella valitulle luottamusmiehelle ja jäljempänä 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetulle luottamusvaltuutetulle suoritettavan korvauksen vähimmäismäärä on kuitenkin 10 kuukauden palkka ja enimmäismäärä 30 kuukauden palkka. Jos työnantaja vastoin tuomioistuimen päätöstä ei jatka luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun työsuhdetta, vahingonkorvaus voidaan korottaa kaksinkertaiseksi, kun asia on ratkaistu lainvoimaisesti tuomioistuimessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2005

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Reijo Laitinen /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Veijo Puhjo /vas