LAKIALOITE 148/2004
vp
LA 148/2004
vp - Jyrki Katainen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki kotitalousvähennyksen laajentamisesta Kainuun
maakunnan alueella
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteesse esitetään laajemmin kotitalousvähennyksen
kokeilua Kainuun maakunnan alueella. Kokeilu olisi määräaikainen
ja ulottuisi vuoteen 2010.
PERUSTELUT
Verotuksessa tehtävä kotitalousvähennys
on vakiinnuttanut paikkansa. Vähennys on osoittautunut
erinomaiseksi tavaksi luoda uusia palvelualan työpaikkoja.
Sen käyttö on lisääntynyt huomattavasti.
Vuosi 2001 oli ensimmäinen pysyvän, koko maahan
ulotetun verovähennyksen myöntämisvuosi.
Tuolloin kotitalousvähennyksen piirissä oli yhteensä 72 420
henkilöä, ja vuotta myöhemmin vuonna
2002 vähennyksen piirissä oli jo melkein 90 000
henkilöä. Vuonna 2003 kotitalousvähennyksen
suosio kasvoi edelleen ja käyttäjiä oli
142 836.
Kotitalousvähennyksestä saadut kokemukset ovat
kiistatta olleet hyviä. Vähennyksellä tuetaan
suoraan palvelujen ostamista eli alennetaan kyseisten palvelujen
hintaa kuluttajalle. Näin palveluiden kysyntää kasvattamalla
voidaan lisätä palvelualojen työpaikkoja.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää,
että kotitalousvähennyksen osalta aloitettaisiin
kokeilu Kainuun maakunnan alueella. Kokeilussa kotitalousvähennyksellä ei
olisi Kainuun maakunnan alueella enimmäismäärää.
Nykyisin kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on
1 150 euroa.
Laajennetun kotitalousvähennyksen saisivat Kainuussa
maakunnan alueella vakituisesti asuvat henkilöt teettämistään
kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvista töistä.
Kotitalousvähennyksen laajennus olisi voimassa viiden
vuoden ajan ulottuen vuoteen 2010 asti. Kainuu on hyvä alue
kokeilun toteuttamiseen kokonsa ja väestönsä puolesta.
Alueella on suuri työttömyys, väestö on
ikääntynyttä ja alueelta on
voimakas muuttoliike. Kokeilun kautta voidaan lisätä maakunnan
vetovoimaisuutta, ja vähennysoikeus tarjoaisi kainuulaisille
enemmän työtilaisuuksia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kotitalousvähennyksen laajentamisesta Kainuun maakunnan
alueella
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1§
Sen estämättä, mitä säädetään
tuloverolain (1535/1992) 127 a §:ssä kotitalousvähennyksen enimmäismäärästä,
saa Kainuun maakunnan alueella vakituisesti asuva henkilö tehdä tuloverolain
127 a §:n 1 momentissa säädetyn
kotitalousvähennyksen siltä osin kuin
tuloverolain 127 b §:ssä tarkoitettu
vähennettävä osa kustannuksista ylittää 100
euroa.
2 §
Tämän lain mukaiseen kotitalousvähennykseen
on oikeutettu henkilö, jolla on vakituinen kotipaikka jossakin
seuraavista kunnista: Kajaanin ja Kuhmon kaupungit, Hyrynsalmen,
Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen,
Vaalan ja Vuolijoen kunnat.
3 §
Sen lisäksi, mitä tässä laissa
säädetään, noudatetaan soveltuvin
osin tuloverolakia.
4 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta
2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta
2010.
_______________
Helsingissä 17 päivänä joulukuuta
2004
- Jyrki Katainen /kok
- Lyly Rajala /kok
- Timo Seppälä /kok
- Jari Vilén /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Irja Tulonen /kok
- Marja Tiura /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Arto Satonen /kok
- Suvi Lindén /kok
- Ben Zyskowicz /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Maija Perho /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Olli Nepponen /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Petri Salo /kok
- Lasse Virén /kok
- Jere Lahti /kok
- Leena Harkimo /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Anne Holmlund /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Paula Risikko /kok