LAKIALOITE 154/2001
vp
LA 154/2001
vp - Tero Mölsä /kesk ym.
Tarkistettu 2.0
Laki kuntalain 65 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi kuntalain 65 §:n
2 momenttia siten, että kunnilta poistetaan velvoite esittää talousarviossa
ja -suunnitelmassa ne toimenpiteet, joilla edellisen vuoden taseen
osoittama alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna
kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella
katetaan (alijäämän kattamisvelvoite).
PERUSTELUT
Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät
sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön
terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen
ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata
lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lisäksi
on edistettävä jokaisen oikeutta asuntoon. Näiden
perusoikeuksien toteuttamisvastuu on jaettu kuntien ja
valtion kesken.
Viime vuosina kunnille on annettu uusia tehtäviä,
mutta samalla niiden tulopohjaa on kavennettu. Valtio on kuitenkin
jättänyt kuntien taloudellisen tasauksen aikaisempaa
enemmän kun-tien kesken tehtäväksi.
Kunnille lisättiin 1.1.2001 alkaen velvoite kattaa
taloudenpidossa syntyneet alijäämät. Kuntien
on esitettävä myös suunnitelma alijäämän
kattamistoimenpiteistä suunnittelukaudella. Huolimatta
kunnissa aloitetuista talouden tervehdyttämistoimista ja
yhteistyön lisäämisestä seutukunnissa
on Suomessa suuri määrä kuntia, jotka
eivät eivät pysty lakia noudattamaan tai jos noudattavat
kuntalakia tältä osin, niin rikkovat sitä jättämällä osan
peruspalveluja tuottamatta tai tuottavat niitä puutteellisesti.
Kunnallisveroprosentteja on nostettu jo vuodelle 2001, ja 108 kuntaa
ilmoittaa nostavansa veroprosenttiaan ensi vuodelle. Lisäksi
palveluja supistetaan ja maksuja korotetaan sekä omaisuutta
myydään.
Kansalaisten tasavertaisuus peruspalvelujen suhteen on suuressa
vaarassa ja sitä lisää hätiköiden
kuntalakiin 1.1.2001 alkaen tehty muutos. Valtion tulee huolehtia
omasta perustuslain velvoitteestaan säilyttämällä kuntien
tosiasialliset taloudelliset toimintamahdollisuudet niiden pakollisten
ja muiden tehtävien hoitamiseksi. Tämä tulee
ottaa huomioon mm.valtionosuuksia määriteltäessä.
On lisäksi muistettava, että kuntatalous toimii
eri lainalaisuuksien mukaan kuin yritystalous.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kuntalain 65 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mkaisesti
muutetaan 17 päivänä maaliskuuta
1995 annetun kuntalain (365/1995) 65 §:n
2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 353/2000 seuraavasti:
65 §
Talousarvio ja -suunnitelma
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään
kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja
-suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan
tehtävien hoitamiseen turvataan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 22 päivänä marraskuuta
2001
- Tero Mölsä /kesk
- Mauri Salo /kesk
- Pekka Kuosmanen /kok
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Timo E. Korva /kesk
- Kyösti Karjula /kesk
- Liisa Hyssälä /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Seppo Lahtela /kesk
- Juha Rehula /kesk