Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.29

Lakialoite LA 2/2019 vp 
Mia Laiho kok ym. 
 
Lakialoite laiksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa esitetään, että myös alle kolme kuukautta lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustat selvitettäisiin. Aloitteessa ehdotetaan, että lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 2 §:ää muutetaan asian edellyttämällä tavalla. 

PERUSTELUT

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä velvoittaa työnantajan selvittämään lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan ennen työsopimuksen solmimista. Velvollisuuden laiminlyönti on rangaistavaa. Selvitys tapahtuu siten, että tehtävään valittu tai nimitetty henkilö hankkii itseään koskevan rikosrekisteriotteen ja esittää sen työnantajalle nähtäväksi.  

Päiväkodeissa ja muussa lapsille ja nuorille järjestetyssä toiminnassa, kuten iltapäiväkerhoissa ja leireillä, työskentelee nykyisin paljon henkilöitä, joiden taustoja ei ole selvitetty riittävästi huomioiden lasten koskemattomuus ja turvallisuus. Syynä on, että rikostaustan selvitysmenettelyä ei sovelleta päiväkotien työ- ja virkasuhteissa, jotka kestävät yhteensä enintään kolme kuukautta yhden vuoden aikana. On täysin ymmärrettävää, että lyhyitä sijaisjärjestelyitä joudutaan tekemään toisinaan lyhyelläkin aikavälillä. Turvallisuudesta ei ole kuitenkaan varaa joustaa, vaan lain on suojeltava alaikäisten koskemattomuutta ja turvallisuutta kaikissa tapauksissa. Tällä lakialoitteella ehdotetaan lain 2 §:n 3 momentissa olevan soveltamisalarajauksen poistamista. Muutoksen jälkeen rikostaustan selvittämistä koskevaa lakia sovellettaisiin kaikkiin lain soveltamisalan piirissä oleviin tehtäviin työ- tai virkasuhteen kestosta riippumatta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 2 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 2 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 926/2012, seuraavasti: 
2 § 
Soveltamisala 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Siviilipalveluskeskus ei voi määrätä henkilöä tämän lain mukaisiin tehtäviin, jos henkilö ei halua ottaa vastaan tällaisia tehtäviä. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 26.6.2019 
Mia Laiho kok 
Terhi Koulumies kok 
Arto Satonen kok 
Ville Kaunisto kok 
Markku Eestilä kok 
Timo Heinonen kok 
Heikki Vestman kok 
Matias Marttinen kok 
Sari Multala kok 
Kalle Jokinen kok 
Sofia Vikman kok 
Sari Sarkomaa kok 
Mari-Leena Talvitie kok 
Ben Zyskowicz kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Marko Kilpi kok 
Pauli Kiuru kok 
Janne Heikkinen kok 
Ilkka Kanerva kok 
Paula Risikko kok 
Kai Mykkänen kok 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd 
Elina Lepomäki kok 
Päivi Räsänen kd 
Janne Sankelo kok 
Veronica Rehn-Kivi 
Arja Juvonen ps 
Sheikki Laakso ps 
Jouni Kotiaho ps 
Veijo Niemi ps 
Jaana Pelkonen kok