LAKIALOITE 28/2007
vp
LA 28/2007
vp - Bjarne Kallis /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa ehdotetaan lakia vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista (380/1987) muutettavaksi
siten, että vaikeavammaiselle henkilölle annetaan
subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.
PERUSTELUT
Vaikeavammaiset tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa
selvitäkseen arkipäivän haasteista. Henkilökohtainen
avustaja turvaa useimmissa tapauksissa parhaiten vaikeavammaisen
ihmisen perusoikeudet asumisen ja muun osallistumisen, itsemääräämisoikeuden
ja yhdenvertaisuuden vaatimusten mukaisesti. Nyt vallitseva tilanne
on perustuslain vastainen. Professori Kaarlo Tuori on antamassaan
lausunnossa todennut, että henkilökohtainen avustaja
on osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat
perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman ihmisarvoisen
elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi
huolenpidoksi. Perustuslain 19 §:n 1 momentin
säännös asettaa Tuorin perusteluiden
mukaan lainsäätäjän harkintavallalle
rajat, joita lainsäädäntötyössä tulee
noudattaa. Perusoikeusjärjestelmämme edellyttää, että henkilökohtainen
avustaja on vaikeavammaiselle subjektiivinen oikeus.
Henkilökohtaisten avustajien saaminen subjektiiviseksi
oikeudeksi vaikeavammaisille on yksi vammaisjärjestöjen
keskeisiä tavoitteita. Avun puuttuminen aiheuttaa tilanteita,
jotka ovat lähellä heitteillejättöä.
Uudistuksen kustannukset ovat noin 40 miljoonaa euroa. Tämä summa
tulisi jakaa kunnille korvamerkittynä määrärahana
käytettäväksi vaikeavammaisten henkilökohtainen
avustaja -toimintaan siltä osin kuin vaikeavammaiselle myönnettävän
henkilökohtaisen avustajan tuntimäärä ylittää 20
viikkotuntia. Näin panostus ohjautuu nimenomaisesti vaikeavammaisille
henkilöille. Vastaava rahoitusjärjestelmä on
käytössä Ruotsissa. Ehdotusta voi osin
rahoittaa siirtämällä vaikeavammaisten
päivätoimintaan suunnitellut rahat tähän
tarkoitukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista 3 päivänä huhtikuuta
1987 annetun lain (380/1987) 9 §:n
2 momentti seuraavasti:
9§
Taloudelliset tukitoimet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vaikeavammaiselle henkilölle on korvattava hänen
vammansa tai sairautensa edellyttämän tarpeen
mukaisesti kokonaan kustannukset, jotka hänelle aiheutuvat
henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta. Kunnan on korvattava
vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon
kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle
aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, jos hän vammansa
tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee
näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista
elämän toiminnoista eikä hän
ole jatkuvan laitoshuollon tarpeessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 9 päivänä toukokuuta
2007
- Bjarne Kallis /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Leena Rauhala /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Sari Palm /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Päivi Räsänen /kd