Kiinteistövero on kunnallistaloudessa muodostunut nykyisin fiskaaliseksi veroksi, jolla kartutetaan kunnallistalouksien tulopohjaa. Kiinteistöveron varsinaisena lähtökohtana on ollut katumaksu, jolla oli tavoitteena kattaa kuntien menoja ensisijaisesti taajamien katu- ja tieverkostosta. Katujen ja teiden merkittävyyden ja kunnon mukaan määritettiin eri katumaksuluokat, joiden perusteella katumaksut kiinteistöjen arvon mukaan määräytyivät.

Kun katumaksusta siirryttiin kiinteistöveroon, se laajeni koskemaan kokonaan myös taajamien ulkopuolisia kiinteistöjä ja korotusten myötä sen merkitys kuntien tulopohjassa kasvoi. Kiinteistöveron maksut ovat viime aikoina nousseet kahdestakin syystä. Ensinnäkin kunnat ovat lähes kaikkialla nostaneet kannettavat kiinteistöverot lain sallimiin maksimiprosentteihin, ja toiseksi kiinteistöjen verotusarvoja on korotettu. Veronmaksajien keskuudessa on näitä molempia arvosteltu. Pienituloisten, työttömien ja eläkeläisten kohdalla kiinteistövero onkin rasite omasta kodista ja siinä asumisesta.

Toinen ongelma on siinä, että kiinteistöveroarvoa määriteltäessä ei tehdä vähennyksiä kiinteistöön kohdistuvista veloista. Jos velat voitaisiin ottaa huomioon verotusarvoa vähentävänä tekijänä, tämä olisi kannustamassa uusien rakennusten ja tuotantotilojen rakentamiseen ja investointeihin. Erityisesti Suomen noustessa taloudellisesta taantumasta ja vielä siitä taloudellisesta rasituksesta, jota Kreikan avustaminen kansantaloudellemme merkitsee, tulisi kotimaista työllisyyttä ja tuotantoa edistää. Yritysten investoinnit erityisesti pienessä ja keskisuuressa yritystoiminnassa sekä yksityistaloudet kaipaavat juuri kannustavia toimia. Tämä osaltaan olisi verohelpotus nykyiseen kiinteistöveroon siten, että kiinteistöveron arvonmäärityksessä vähennettäisiin verotettavaan kiinteistöön kohdistuvat velat.