Viimeksi julkaistu 19.4.2021 20.05

Lakialoite LA 30/2020 vp 
Sari Multala kok ym. 
 
Lakialoite laiksi alkoholilain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa esitetään lisättäväksi alkoholilakiin (1102/2017) väliaikaisesti uusi 17 a § siten, että oikeus alkoholijuomien ulosmyyntiin on automaattisesti kaikilla, joilla on joko valmistus- tai anniskelulupa, kunhan ulosmyynnin aloittamisesta ilmoittaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. Ulosmyytävien tuotteiden vahvuusraja nostetaan samalla 16 prosenttiin. Ulosmyyntioikeus ulotetaan koskemaan myös verkkokauppaa ja mahdollistetaan kotiin toimitukset. Ikärajakontrolli säädetään sen vastuulle, joka luovuttaa juomat kuluttajalle (toimija itse tai kolmas taho). Muutokset olisivat voimassa 30.4.2021 saakka. 

PERUSTELUT

Koronaviruksen levittyä Suomeen monet rajoitustoimet ja suositukset vähensivät ihmisten liikkumista ja asioimista. Tämän seurauksena monet alat, erityisesti ravintola-ala ja sen myyntikanavaan merkittävästi tukeutuva pienpanimoala, joutuivat nopeasti pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Ravintolat määrättiin lailla suljettaviksi asiakkailta 3.4. alkaen, ja määräys kestää tällä erää 30.5. asti. Ravintolat pystyvät jossain määrin sopeutumaan tilanteeseen take away -myynnillä ja kotiin toimituksilla. Kotiin toimitukset eivät kuitenkaan ole mahdollisia alkoholijuomien osalta, eikä ulosmyyntioikeuskaan koske käytännössä lainkaan esimerkiksi monelle ruokaravintolalle tärkeitä viinejä.  

Työvoimavaltaisella ravintola-alalla asiakasvirtojen tyrehtyminen on valtava isku. Äskettäisessä EK:n kyselyssä 82 prosenttia matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä ilmoittaa, että niiden liikevaihto on huhtikuussa 2020 vähintään puolet normaalia huhtikuuta pienempi. 68 prosenttia ilmoittaa, että liikevaihto on vähintään 75 prosenttia normaalia huhtikuuta pienempi.  

Perustuslakivaliokunta piti välttämättömänä, että lailla säädettäisiin sekä kiellon aiheuttamien menetysten kohtuullisesta kompensoimisesta että vaikutuksia lieventävistä järjestelyistä elinkeinonharjoittajille. Yksi vaikutuksia lieventävä järjestely voisi hyvin olla liiketoimintaan suoraan kohdistuvien rajoitusten väliaikainen helpottaminen. Ravintoloiden ja panimoiden laajempi mahdollisuus myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille antaisi niille hiukan lisäedellytyksiä omalla toiminnallaan edesauttaa kriisiajan yli selviytymistä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki alkoholilain väliaikaisesta muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään alkoholilakiin (1102/2017) väliaikaisesti uusi 17 a § seuraavasti: 
17 a § 
Alkoholijuomien nouto- ja toimitusmyynti poikkeusoloissa 
Sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, saa enintään 16 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävää alkoholijuomaa täysi-ikäiselle kuluttaja-asiakkaalle myydä se, jolla on tämän lain 14 §:ssä tarkoitettu valmistuslupa tai 18 §:ssä tarkoitettu anniskelulupa. 
Edellä 1 momentissa tarkoitettu myynti voi tapahtua joko siten, että: 
1) asiakas noutaa itse juomat anniskelu- tai valmistuspaikalta (noutomyynti) tai 
2) luvanhaltija tai tämän valtuuttama taho toimittaa juomat asiakkaalle tämän kanssa etukäteen sovittuun paikkaan (toimitusmyynti). 
Edellä 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tapahtuvassa juomien luovutuksessa pätee, mitä tämän lain 37 §:ssä säädetään vähittäismyynti- ja anniskelukielloista. Vastuu kieltojen valvonnasta on sillä, joka luovuttaa juomat asiakkaalle. 
Sen, joka ryhtyy harjoittamaan edellä 2 momentissa tarkoitettua noutomyyntiä tai toimitusmyyntiä, on tehtävä toiminnan aloittamisesta ilmoitus sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20ja on voimassa 30 päivään huhtikuuta 2021. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 17.6.2020 
Sari Multala kok 
Janne Sankelo kok 
Ilkka Kanerva kok 
Juhana Vartiainen kok 
Paula Risikko kok 
Pauli Kiuru kok 
Mia Laiho kok 
Markku Eestilä kok 
Timo Heinonen kok 
Kalle Jokinen kok 
Wille Rydman kok 
Heikki Vestman kok 
Anne-Mari Virolainen kok 
Jaana Pelkonen kok 
Mari-Leena Talvitie kok 
Elina Lepomäki kok 
Jukka Kopra kok 
Sinuhe Wallinheimo kok 
Mikko Kärnä kesk 
Ville Kaunisto kok 
Heikki Autto kok 
Sari Sarkomaa kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Marko Kilpi kok 
Atte Harjanne vihr 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
Kai Mykkänen kok 
Pia Kauma kok 
Sebastian Tynkkynen ps 
Kaisa Juuso ps 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Piritta Rantanen sd 
Ruut Sjöblom kok 
Arto Satonen kok 
Ben Zyskowicz kok 
Janne Heikkinen kok 
Matias Marttinen kok 
Terhi Koulumies kok 
Pihla Keto-Huovinen kok 
Kari Tolvanen kok 
Sofia Vikman kok 
Antti Häkkänen kok 
Petteri Orpo kok