Viimeksi julkaistu 10.7.2025 16.45

Lakialoite LA 31/2024 vp 
Jenni Pitko vihr ym. 
 
Lakialoite laiksi metsälain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Tällä lakiehdotuksella lisättäisiin  metsälakiin uusi 10 c §,  jonka mukaan  jokihelmisimpukan elinympäristö pitää rauhoittaa aina siten, että minkäänlaisia metsätaloustoimia tai muita mahdollisesti haittaa aiheuttavia toimia ei voi tehdä 50 metriä lähempänä jokea, jossa jokihelmisimpukoiden tiedetään elävän. 

PERUSTELUT

Elokuussa 2024 tapahtunut jokihelmisimpukan elinympäristön tuhoaminen Suomussalmen Hukkajoella on johtanut tuhansien uhanalaisten simpukoiden kuolemaan. Tapauksen tutkinta on kesken, mutta näyttää siltä, että voimassa olevan lain lisäksi Hukkajoella ei noudatettu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) suositusta raakkua suojaavista suojakaistoista. Maastossa liikkuneet suojeluasiantuntijat ovat aiemminkin havainneet merkkejä vastaavasta toiminnasta, jossa jokihelmisimpukan elinalueella on tehty voimakkaita metsätaloustoimia vastoin suojelutavoitteita ja -ohjeita. 

Hukkajoen tapaus osoittaa selvästi, että nykyinen sääntely, jolla jokihelmisimpukkaa pyritään suojelemaan, ei ole riittävän tiukkaa ja yksiselitteistä. Suojelussa ei voida nojata vain suosituksiin ja hyviin käytänteisiin. On pääosin sattumaa, että Hukkajoen tapaus tuli julkisuuteen. Ilman että asiaa olisi verekseltään havaittu, ei vastuussa olevia tahoja olisi välttämättä saatu koskaan selville tai luonnolle aiheutettua vahinkoa huomattu kuin vasta paljon myöhemmin. 

Kirjaamalla jokihelmisimpukan suojelun lakiin yhteiskunta voi antaa voimakkaan viestin siitä, että suojelu täytyy ottaa erittäin vakavasti. Laissa esitetään vähintään 50 metrin suoja-aluetta kaikille sellaisille joille ja muille vesialueille, joilla jokihelmisimpukkaa esiintyy. Vuonna 2020 valmistuneen jokihelmisimpukkastrategian osana ELY-keskukset vastuullisena viranomaisena ryhtyivät selvittämään luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisia erityisen suojelun lajin elinalueen rajoituspäätöksiä. Hukkajoen tapauksessa ELY-keskus oli suositellut 45 metrin suojavyöhykettä jokihelmisimpukan esiintymien lähellä. Asettamalla suojavyöhyke yksiselitteisesti vähintään 50 metrin levyiseksi voidaan vielä nykyistä paremmin varmistaa, että jokihelmisimpukan elinympäristöt ovat aina suojeltuja ja se on kaikille toimijoille täysin yksiselitteistä. 

 

50 metrin suojaetäisyys ei kaikissa tilanteissa ole riittävä, joten mahdollisuus suoja-alueen kasvattamiselle on oltava olemassa. Tässä keskeinen asia on ELY-keskuksen toiminta. ELY-keskus määrittää tarpeen mukaan 50 metriä leveämmän suojakaistan. 

Suoja-alueella on kiellettyä kaikki sellainen toiminta, joka voi aiheuttaa vaaraa jokihelmisimpukan elinympäristöjen säilymiselle. Tämä kattaa kaikenlaiset metsätaloustoimet, kaivostoiminnan ja muun maanmuokkauksen.  

Jokihelmisimpukan elinympäristöjen suojelulla ja vesistöjen rantojen rauhoittamisella on merkittäviä hyötyjä luonnolle laajemminkin. Monet eläinlajit hyödyntävät rantakasvillisuutta esimerkiksi liikkumisen suojana ja piiloutumiseen. Rantojen monimuotoinen luonto tarjoaa pesäpaikkoja ja ravintoja.  Lisäksi virtavesien rannoilla on hyvät olosuhteet lukuisille kasvilajeille, myös uhanalaisille. 

Näin ollen jokihelmisimpukan suojelun kehittämisellä on laajempia ja monipuolisia vaikutuksia muihinkin lajeihin ja rannikoiden ekosysteemeihin. Rauhoittamalla jokihelmisimpukan elinympäristöt tiukemmin lailla saadaan myös laajempia synergiahyötyjä, jotka edesauttavat luontokadon torjuntaa ja luonnon hyvinvointia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki metsälain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään metsälakiin (1093/1996) uusi 10 c § seuraavasti: 
10 c § 
Jokihelmisimpukan elinympäristöjen suojaaminen 
Jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) elinympäristö tulee aina suojella rauhoittamalla elinympäristönä toimivan vesialueen rannat. Rannat rauhoitetaan suojavyöhykkeellä, jonka leveys on aina vähintään 50 metriä. Suojavyöhykkeellä on kielletty kaikki toiminta, joka voi vaarantaa elinympäristön säilymisen ja heikentää jokihelmisimpukan elinolosuhteita. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2025. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 5.9.2024 
Jenni Pitko vihr 
Mai Kivelä vas 
Atte Harjanne vihr 
Saara Hyrkkö vihr 
Oras Tynkkynen vihr 
Tiina Elo vihr 
Hanna Holopainen vihr 
Hanna Sarkkinen vas 
Sofia Virta vihr 
Laura Meriluoto vas 
Pia Lohikoski vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Minja Koskela vas 
Jessi Jokelainen vas 
Veronika Honkasalo vas 
Timo Furuholm vas 
Krista Mikkonen vihr 
Bella Forsgrén vihr  
Pinja Perholehto sd 
Timo Harakka sd 
Johan Kvarnström sd 
Elisa Gebhard sd 
Pauli Aalto-Setälä kok 
Hanna Kosonen kesk 
Inka Hopsu vihr 
Aki Lindén sd 
Marko Asell sd 
Johannes Yrttiaho vas 
Eva Biaudet 
Helena Marttila sd 
Alviina Alametsä vihr 
Fatim Diarra vihr 
Lotta Hamari sd 
Saku Nikkanen sd 
Anna-Kristiina Mikkonen sd 
Noora Fagerström kok