Lapsiperheiden varhaisen tuen ja tilanteiden kriisiytymisen ennaltaehkäisemiseksi kotitalousvähennys tulee laajentaa koskemaan myös kotona tehtäviä palveluita, joilla tuetaan lapsen tai perheen tavanomaista arjen toimintakykyä sekä vanhempien jaksamista. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi perheen arjen tukemiseen hankittava kotiapu, perhetyö, tukihenkilötoiminta, arjen selviytymistä tukeva valmennus sekä läksyissä avustaminen.
Kunnissa tarjotaan lapsiperheille sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä ja lapsiperheiden kotipalvelua, mutta sen saamisen kriteerit ovat usein tiukat ja sen määrä voi olla riittämätöntä lapsiperheiden tarpeisiin nähden. Perheet tarvitsevat monenlaista tukea ja apua perheen arkisissa askareissa selvitäkseen haasteellisen lapsen, perhearjen ja työn keskellä.
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten lastensuojeluasiakkuuksien määrä on kasvanut merkittävästi. Noin puolella kotiin tarjottavien lastensuojelupalvelujen taustalla on lapsen neuropsykiatrinen oireilu. Esimerkiksi perhe, jonka lapsella on ADHD, tarvitsee usein kotona erilaista tukea. Neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyy usein myös unen, oppimisen, kielenkehityksen ja motoriikan haasteita, mielialavaihteluita sekä aistiherkkyyttä. Neuropsykiatrisia häiriöitä ovat mm. ADHD, autismikirjon häiriö ja nykimishäiriöt.
Lapsen tuen tarve voi liittyä lapsen ikätasoisen arjen toimintakyvyn ylläpitämiseen tai esim. koululäksyjen tekoon. Kotien tuen tarpeen todellisuudesta kertoo myös HuosTa-tutkimus, jonka mukaan 70 prosenttia lapsista ei ole saanut tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta. Kotitalousvähennyksen laajentaminen kotiin tarjottavaan tukeen vahvistaisi tukea tarvitsevien perheiden jaksamista lapsen eri ikä- ja kehitysvaiheissa: pikkulapsivaiheessa ja myös sen jälkeen. Perheeseen kohdistuva tuki auttaa vanhempia jaksamaan myös työssä ja työn ja perheen yhteensovittamisessa.
Lakialoitteessa ehdotetaan, että kotitalousvähennyksen määritelmää laajennetaan siten, että se kattaa jatkossa myös verovelvollisen lapsen tai perheen tavanomaista arjen toimintakykyä tukevan työn. Lapsen tai perheen tavanomaista arjen toimintakykyä tukevaksi työksi katsottaisiin muun muassa perheen arjen tukemiseen hankittava kotiapu, perhetyö, tukihenkilötoiminta, arjen selviytymistä tukeva valmennus, läksyissä avustaminen sekä muu vastaava verovelvollisen käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tehtävä verovelvollisen lapsen tai perheen tavanomaista arjen toimintakykyä tukeva työ. Vähennyksen piiriin ei kuuluisi verovelvollisen käyttämän asunnon tai vapaa-ajan asunnon ulkopuolella tapahtuva työ. Tarkempia ohjeita vähennykseen oikeuttavasta työstä antaisi Verohallinto.