LAKIALOITE 35/2004
vp
LA 35/2004
vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
lomituspalvelulakia niin, että karjatalousyrittäjän
oikeus saada lomituspalveluja vuosiloman ajaksi lisääntyy
kahdella päivällä nykyisestä 24
päivästä 26 päivään
kalenterivuodessa. Lisäksi ehdotetaan kumottavaksi saman lain
17 §:n 1 momentti, jolla rajoitetaan sunnuntaiden ja juhlapäivien
käyttöä lomanviettoon.
PERUSTELUT
Karjataloutta harjoittavat maatalousyrittäjät
tekevät erittäin raskasta ja sitovaa työtä.
Kysymyksessä ovat lähes poikkeuksetta perheviljelmät,
joiden tukemista yhä ahtaammiksi muuttuvissa EU-oloissa
tulee kaikin tavoin lisätä. Nämä maatalousyrittäjät
ovat myös sekä fyysisesti että henkisesti
kaikkein suurimman rasituksen alaisia. Uupuminen uhkaa lisääntyä.
Lomaoikeuden lisääminen edistää työterveyttä ja
merkitsee näin ollen kansantaloudellistakin säästöä. Tasavertaisuusperiaate
myös puoltaa tämän ammattiryhmän
lomaoikeuden pidentämistä. Perusteet vuosiloma-ajan
pidentämiseen ovat siis vahvat.
Maatalousyrittäjien vuosilomaoikeuden tulisi olla yksi
päivä viikossa, kun se nyt on yksi päivä kahdessa
viikossa. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi
tulee edetä nykyistä nopeammin. Tässä lakialoitteessa
lomaoikeutta ehdotetaan jatkettavaksi kahdella päivällä.
Oikeuden lisääminen yhdellä päivällä lisää kustannuksia
neljällä miljoonalla eurolla vuodessa. Maksullisen
lomittaja-avun ja sijaisavun käyttö kuitenkin
jossakin määrin vähenee. Pidennys lisää lomittajatyöpaikkoja.
Lain 17 §:n 1 momentin mukaan maatalousyrittäjien
vuosilomaan saa sisältyä enintään
kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää,
jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle
maksetaan työehtosopimuksen mukainen ylityökorvaus. Käytännössä tästä rajoituksesta
on ilmennyt ongelmia. Viikonvaihteen lomatarve voi tulla yllättäen
mm. erilaisten henkilökohtaisten tai perhetapahtumien,
matkojen ja myös työssä uupumisen vuoksi.
Jos kolmen sunnuntain varaus on jo käytetty, ei laki anna
mahdollisuutta viikonvaihteen lomaan. Tämä rajaus
on käytännössä kohtuuton ja
epäinhimillinen, joten se on syytä poistaa. Poistamisen
taloudelliset vaikutukset ovat vähäiset.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 20 päivänä joulukuuta
1996 annetun maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996)
17 §:n 1 momentti ja
muutetaan 6 §, sellaisena kuin se on laissa 1141/2002,
seuraavasti:
6 §
Oikeus vuosilomaan
Edellä 4 §:ssä tarkoitetulla
maatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta
saada lomituspalveluja kalenterivuoden aikana vuosilomaa varten
26 päivän ajaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta
2004
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Leena Rauhala /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Sari Essayah /kd
- Lauri Oinonen /kesk
- Petri Salo /kok
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Timo Soini /ps