LAKIALOITE 37/2008
vp
LA 37/2008
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki arvonlisäverolain 85 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Julkisen liikenteen käyttöä tulisi
lisätä monista syistä. Ensinnäkin
julkinen liikenne on käyttäjilleen tärkeä ja
useassa tapauksessa välttämätön jokapäiväisen
elämän kannalta. Kaikilla ihmisillä ei
ole taloudellisista tai terveydellisistä syistä koskaan
mahdollisuutta omaan henkilöautoon. Julkista liikennettä tulisi
kehittää myös ympäristöllisistä syistä ilmaston-
ja ympäristönsuojelun perusteella. Tämä tukee
myös niitä sitoumuksia, joita Suomella on kansainvälisesti
koskien ympäristönsuojelua. Julkisen liikenteen
palvelut ovat myös osa yhteiskunnan toiminnallista infrastruktuuria.
Julkisen liikenteen piiriin tulee katsoa taksi- ja palveluautoliikenne,
vaikka ne palvelevatkin yksilöitä. Kyse on tällöinkin
asianomaisilla yhteiskunnan antamilla luvilla tapahtuvasta liikenteestä,
joka on osaltaan myös osa laajempaa julkisen liikenteen
kokonaisuutta.
Erityisesti maaseudulla tarvitaan julkisen liikenteen palveluita.
Vielä jäljellä olevat linja-autovuorot
kaipaavat mahdollisuuksia saada rinnalleen uusia linja-autovuoroja
tai taksibusseilla hoidettavaa liikennettä. Samalla tarvitaan maakuntien
välisille matkoille toimivia julkisen liikenteen juna-
ja linja-autoyhteyksiä. Junaliikenne on sidottu rataverkostoon,
jota tulisi hyödyntää nykyistä enemmän
myös ns. vähäliikenteisillä radoilla,
koska niille tehdyt investoinnit ovat vajaakäytössä.
Rautatieliikennettä varten tulisi kehittää linja-autoilla,
taksibusseilla ja takseilla tapahtuvaa julkista liikennettä syöttöliikenteenä rautatieasemille.
Linja-autoliikenteen suuri vahvuus on junia huomattavasti runsaammat
reittivaihtoehdot. Jotta näitä voitaisiin hyödyntää,
tulisi linja-autoliikenteelle luoda myös mahdollisimman
hyvät taloudelliset toimintaedellytykset.
Suomessa linja-autoliikenne hoidetaan ainutlaatuisen hyvin yksityiseen,
pääosin perheyrittäjyyteen perustuen.
Linja-autoyrittäjät ovat merkittäviä työllistäjiä toimialueillaan.
Julkinen liikenne on kaikille kansalaisille tärkeä.
Erityisesti sen merkitys korostuu opiskelijoiden, varusmiesten ja
eläkeläisten kohdalla, joilla on mahdollisuus
käyttää alennuslippuja. Täten
julkisella liikenteellä on vahvaa sosiaali- ja yhteiskuntapoliittista
merkitystä. Tämä menettäisi
merkitystään, jos joukkoliikenne vähentyisi.
Vastaavasti julkisella liikenteellä on vahva alue- ja yhdyskuntapoliittinen
merkitys, jonka säilymistä tulisi edistää määrätietoisesti.
Suomi on voitava pitää kauttaaltaan asuttuna,
ja kansalaisten on voitava tulla toimeen vähintäänkin kohtuullisesti
myös ilman omaa autoa. Kaikilla kansalaisilla ei ole esimerkiksi
ajokorttia tai taloudessa ei ole perheenjäsentä,
joka pystyisi tarjoamaan kohtuullisesti autokyytejä. Silloin
tarvitaan erityisesti kohtuuhintaisia taksipalveluja, joiden tarjoajana
suomalaiset taksiyrittäjät edustavat luotettavaa
palvelujen tarjontaa. Siksi taksiyrittäjät tulee
nähdä osana julkisen liikenteen palveluja toimivan
kokonaisuuden kannalta.
Julkisen liikenteen liikennepalvelujen tarjoajien
kustannukset ovat olleet voimakkaasti nousussa, ja edellytykset
julkisen liikenteen palvelujen säilymiselle ovat vaikeutumassa
erityisesti maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Linja-autoliikenteen
matkalippujen hintoja on tarkoitus nostaa lähiaikoina.
Tämä kohdistuu erityisesti säännöllistä työmatkaa
tekeviin kansalaisiin, kuten muihinkin matkustajiin. Vastaavasti
myös muiden liikennemuotojen matkalippujen hinnat ovat
nousussa.
Jotta matkalippujen hintojen nousun kielteisiä vaikutuksia
voitaisiin eliminoida, julkisen liikenteen palvelujen säilyminen
ja kehittyminen turvata sekä vastata Suomen tekemiin ilmasto-
ja ympäristöpoliittisiin sitoumuksiin, tulisi julkisen
liikenteen arvonlisävero poistaa. Tähän tulisi
myös lisätä taksiliikenne. Näin
voitaisiin turvata lisäksi myös julkisen liikenteen
tarjoamia työpaikkoja koko maassa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
arvonlisäverolain 85 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1993 annetun arvonlisäverolain (1501/1993)
85 a §:n 1 momentin 1 kohta, sellaisena
kuin se on laissa 1265/1997, seuraavasti:
85 a §
Seuraavien palvelujen myynnistä sekä seuraavien
tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta
varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava
vero on 8 prosenttia veron perusteesta:
1) henkilökuljetus; jos henkilökuljetus
tehdään aikataulun mukaisena reittiliikenteenä tai taksiliikenteenä,
ei arvonlisäveroa peritä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 20 päivänä lokakuuta
2008.
_______________
Helsingissä 23 päivänä toukokuuta
2008