LAKIALOITE 42/2012 vp

LA 42/2012 vp - Arja Juvonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki autoverolain 6 §:n ja ajoneuvoverolain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Öljypohjaisia polttoaineita käyttävät autot ovat sekä maailmanlaajuisesti että myös Suomessa merkittävä haitallisten hiilidioksidipäästöjen lähde. Jatkuvasti kasvava autokanta ylläpitää ja saattaa jopa lisätä näitä ongelmapäästöjä, vaikka kehittyvä teknologia onnistuukin vähentämään autokohtaisia päästöjä. Merkittävän avun ongelmapäästöjen vähentämisessä voi tulevaisuudessa tarjota sähköauto, koska sen käyttövoima eli sähkö on päästöistä puhdasta ja ympäristöystävällistä. Sähköautostahan ei aiheudu ajon aikana lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Näin voidaan vaikuttaa tervehdyttävästi suurten kaupunkien huononevaan ilmanlaatuun ja yleisemminkin vähentää liikenteen päästöistä osaltaan johtuvaa maapallon ilmaston lämpenemistä.

Lainsäätäjällä onkin tärkeistä ympäristösyistä täydet perusteet suosia sähköautoa. Samaan suuntaan vaikuttaa myös tietoisuus siitä, että globaalin öljyntuotannon rajojen saavuttaminen lähestyy koko ajan. Valtiovallan vahvasti positiivisesta suhtautumisesta sähköautoihin tarjoaa esimerkin Viro, jossa valtio tukee vahvasti sähköautojen ostajia, maksimissaan jopa 18 000 euron avustuksella ja tuhannen euron arvoisella pikalaturilla.

Yksi lainsäädännön tarjoama keino kuvattuihin ongelmiin vaikuttamiseksi on autoja koskeva verolainsäädäntö. Säätämällä sähköautoa koskevat auto- ja autoiluverot mahdollisimman alhaisiksi tai jopa nollatasoon lainsäätäjä voi tehdä sähköautoista tavallisille kansalaisille ja monille yrityksille kiinnostavan vaihtoehdon polttomoottoriautoille. Sähköautohan on jo nykyisillä, minimissäänkin noin 50 kilometrin latausväleillä hyvin käytännöllinen sellaisessa henkilöauto- ja pakettiautoliikenteessä, jossa päivittäinen työmatka tai muu käyttö jää alle mainitun rajan. Sähköauto soveltuu erinomaisesti esimerkiksi posti-, paketti- ja muuhun sellaiseen pientavaran jakeluun sekä huolto- ja hoitohenkilöstön asiakaskäyntimatkoihin.

Sähköautoa verotuksellisesti suosiessaan lainsäätäjä samalla luo taloudellisen insentiivin sähköautoteknologian keksinnölliselle kehittämiselle niin, että sähköautojen akkuteknologia etenisi nykyistä parempiin ratkaisuihin akkujen koon, latautumisajan, lataamisväliaikojen ja tuotantokustannusten suhteen. Tällöinhän sähköautojen nykyään vielä korkea hintataso laskisi kilpailukykyiseksi. Esimerkkinä teknologian kehityksestä voidaan mainita, että uudemmalla ns. litiumakkutekniikalla saavutetaan noin nelinkertainen tehopainosuhde lyijyakkuihin verrattuna. On myös mainittava, että USA:n autoteollisuuden johtavat toimijat ovat äskettäin muodostaneet sähköautoakkujen energiatiheyden kehittämiseen tähtäävän konsortion.

Autoja ja siis myös sähköautoja koskevia veroja ovat autoverolain (1482/1994) 6 §:n mukainen ensirekisteröinnin jälkeinen autovero sekä ajoneuvoverolain (1281/2003) 10 ja 11 §:n mukaiset vuotuinen perusvero ja päiväkohtainen käyttövoimavero. Määrällisesti näistä merkittävin on autovero, joka tällä hetkellä on 5,0 % auton verotusarvosta. Ajoneuvoverolain 10 §:n mukainen perusvero puolestaan on 1.1.2013 alkaen kaikilla sähköautoilla 43,07 euroa vuodessa, ja sanotun lain 11 §:n mukainen käyttövoimavero on 1,5 senttiä päivää kohden auton kokonaismassan jokaiselta alkavalta sadalta kilogrammalta.

Selostettua sähköautojen nykyverotusta voidaan merkittävimmin keventää poistamalla edellä mainittu ensirekisteröintiin liittyvä 5,0 %:n autovero kokonaisuudessaan Samoin on perusteltua keventää yllä kerrottua 1,5 sentin päiväkohtaista käyttövoimaveroa alimpaan käyttövoimaveron tasoon eli 0,5 senttiin.

Tässä lakialoitteessa esitetyillä verohelpotuksilla ei ole valtiontalouden verokertymän kannalta merkitystä, johtuen sähköautojen häviävän pienestä osuudesta Suomen autokannassa. Trafin antaman tiedon mukaan Suomessa oli 30.11.2011 liikenteessä vain hieman yli toistasataa sähköautoa. Vaikka määrä tästä lähivuosina moninkertaistunee, lähestyttäisiin vasta yhden promillen luokkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:

1.

Laki

autoverolain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan autoverolain (1482/1994) 6 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1316/2011, seuraavasti:

6 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon käyttövoimana on yksinomaan sähkö, autoveroa ei ole suoritettava.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

2.

Laki

ajoneuvoverolain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan ajoneuvoverolain (1281/2003) 11 §:n 1 momentin 2 kohdan a kohta, sellaisena kuin se on laissa 1401/2010, seuraavasti:

11 §

Käyttövoimavero

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2) poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, käyttövoimaveron määrä päivää kohden on jokaiselta kokonaismassan alkavalta sadalta kilogrammalta:

a) 0,5 senttiä, jos ajoneuvon käyttövoima on sähkö;

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2012

  • Arja Juvonen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Markku Mäntymaa /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Markus Mustajärvi /vr
  • Jyrki Yrttiaho /vr
  • Anne Kalmari /kesk
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Harri Jaskari /kok
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Jukka Kärnä /sd
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Hanna Tainio /sd
  • Tuija Brax /vihr
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Eero Lehti /kok
  • Pentti Oinonen /ps
  • Sauli Ahvenjärvi /kd
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Osmo Kokko /ps
  • Kari Tolvanen /kok
  • Markus Lohi /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Pauli Kiuru /kok
  • Elsi Katainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Sinuhe Wallinheimo /kok
  • Merja Kuusisto /sd
  • Tytti Tuppurainen /sd
  • Jari Myllykoski /vas
  • Mikael Jungner /sd
  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Antti Lindtman /sd
  • Mika Kari /sd
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk