LAKIALOITE 48/2007
vp
LA 48/2007
vp - Kyösti Karjula /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Laki rikoslain 23 luvun 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tässä lakialoitteessa ehdotetaan
muutettavaksi rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohta
siten, että rattijuopumuksen promilleraja lasketaan 0,5:stä 0,2 promilleen
ja uloshengitysilman mittausperuste 0,25:stä 0,10 milligrammaan
alkoholia litraa kohti.
Vuonna 2004 toteutetun alkoholiveron laskemisen seurauksena
alkoholin kulutus ja samalla myös poliisin tietoonsa saamien
rattijuopumustapausten määrä nousi viidellätoista
prosentilla. Vuonna 2005 henkilövahinkoon johtaneiden alkoholionnettomuuksien
määrä oli 886 tapausta, kun vuosien 2002—2004
keskiarvo oli 839 onnettomuutta.
Noin joka kolmannessa kuolemaan johtavassa liikenneonnettomuudessa
kuljettaja on päihtynyt. Erityisen huolestuttavaa kehitys
on ollut alle 25-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamissa kuolonkolareissa.
Alkoholi heikentääkin liikennesuoritusta erityisen
paljon vähäisen ajokokemuksen omaavilla nuorilla.
Myös alhaiset alkoholipitoisuudet vaikuttavat kyseisen
ryhmän ajamiseen voimakkaasti. Liikenneraittiuden kyseenalaistuminen
nuoren mielessä ilmenee usein myös myöhemmällä iällä rattijuoppousriskinä.
Alkoholionnettomuuksien osuuden laskeminen on ollut vaikeampaa
kuin muiden liikenneonnettomuustyyppien. Liikenteen 0,5:n promillen
raja ei ole viestinyt alkoholin ja ajamisen ehdotonta yhteensopimattomuutta.
Osa kuljettajista on omaksunut promillerajan mahdollisuutena ajaa
autoa, kun vain veren alkoholipitoisuus on alle säädetyn
rajan. Samalla erityisesti nuorten suhtautuminen on muuttunut sallivampaan
suuntaan. Päihteiden sekakäyttäjien kohdalla
0,5:n promillen raja tarkoittaa myös huomattavaa ajokyvyn
heikkenemistä.
Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta esitti promillerajan
laskemista 0,2 promilleen. Muutos lisäisi liikenteen turvallisuutta
poistamalla mahdollisuuden laskelmoida sallitun ja kielletyn alkoholimäärän
välisellä alueella. Alkoholionnettomuuksien yleistyminen
sekä erityisesti nuorten liikenneraittiuden heikkeneminen
osoittavat 0,2 promillen rajan tarpeellisuuden. Ruotsissa ja Norjassa
promillerajan laskeminen 0,2:een on raitistanut liikennettä.
Kyseisellä promillerajan muutoksella on myös kansan enemmistön
tuki tehtyjen kyselyjen mukaan. Liikenneturvallisuuden parantaminen
edellyttääkin vahvaa arvoviestiä lainsäätäjältä alkoholin
vaikutuksen alaisena ajamisen sopimattomuudesta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 23 luvun 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta
1889 annetun rikoslain (39/1889) 23
luvun 3 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on
laissa 1198/2002, seuraavasti:
23 luku
Liikennerikoksista
3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai
raitiovaunua nautittuaan alkoholia niin, että hänen
verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen
on vähintään 0,2 promillea tai että hänellä tällöin
on vähintään 0,10 milligrammaa alkoholia
litrassa uloshengitysilmaa, on tuomittava rattijuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta
2007