Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.59

Lakialoite LA 5/2019 vp 
Mari Rantanen ps 
 
Lakialoite laiksi rikoslain 24 luvun muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi säännös onnettomuuspaikalla kuvaamisesta.  

PERUSTELUT

Kamerakännyköiden yleistymisen myötä onnettomuuspaikkojen kuvaaminen on ollut lisääntyvä ongelma tieliikenteessä. Hirvensalmen kaksi kuolonuhria vaatineessa liikenneonnettomuudessa vuonna 2017 kymmenet autoilijat pysähtyivät onnettomuuspaikalle kuvaamaan tilannetta. Tämän johdosta Liikenneturva aloitti vuonna 2018 Älä kuvaa -kampanjan. Suomen Punainen Risti aloitti vuonna 2019 Ethän kuvaa onnettomuuspaikalla -kampanjan. Myös poliisi ja ensihoitajat ovat ilmaisseet huolensa ilmiöstä. 

Onnettomuuspaikalla kuvaaminen aiheuttaa sivullisten läsnäolon kautta haittaa poliisin ja pelastusyksiköiden toiminnalle. Sivullisten toiminta saattaa sotkea onnettomuuspaikkaa, ja ajoneuvojen jättäminen kuvaamista varten heikentää liikenneturvallisuutta ja aiheuttaa vaaratilanteita. Poliisilla ei ole valtuuksia tai mahdollisuutta lopettaa kuvaamista, ja sivullisten ohjaaminen aiheuttaa ylimääräistä työtä. Onnettomuuspaikalla kuvaamisen rangaistavaksi tekeminen ennaltaehkäisisi siitä aiheutuvia haittoja. Esimerkiksi Saksa on tehnyt onnettomuuspaikalla kuvaamisesta rikoksen vuonna 2016. Myös Ruotsissa onnettomuuspaikalla kuvaamisesta on mahdollista saada rangaistus vuonna 2018 muuttuneen lainsäädännön myötä. 

Huolta herättää myös onnettomuuteen joutuneen henkilön yksityisyyden suoja. On tärkeää, että uhrin henkilöllisyys suojataan ja että uhrin omaiset saavat tiedon tapahtuneesta viranomaisilta eivätkä erilaisia epävirallisia reittejä pitkin. Lisäksi kuvat ovat usein sellaisia, että uhri tai omaiset eivät toivo niiden ottamista, näyttämistä tai leviämistä julkisuuteen. Onnettomuuspaikalla kuvaamisen kiellosta ei voi nähdä koituvan haittaa. Esimerkiksi Suomessa media ei ole tähänkään asti näyttänyt kuvia onnettomuuspaikkojen uhreista. 

Tässä lakiesityksessä rikospaikka ja sen uhrit rinnastuvat samoin perustein onnettomuuspaikkaan ja sen uhreihin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki rikoslain 24 luvun muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään rikoslain (39/1889) 24 lukuun uusi 6 a § seuraavasti: 
24 luku 
Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta 
6 a § 
Onnettomuuspaikalla kuvaaminen 
Joka onnettomuus- tai rikospaikalla teknisellä laitteella kuvaa onnettomuuteen tai rikoksen kohteeksi joutunutta henkilöä tai ruumista, on tuomittava onnettomuuspaikalla kuvaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 5.9.2019 
Mari Rantanen ps 
Sanna Antikainen ps 
Ritva Elomaa ps 
Kaisa Juuso ps 
Lulu Ranne ps 
Kim Berg sd 
Veijo Niemi ps 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Werning sd 
Riikka Purra ps 
Petri Huru ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Ari Koponen ps 
Jari Koskela ps 
Pihla Keto-Huovinen kok 
Marko Asell sd 
Jouni Kotiaho ps 
Pirkka-Pekka Petelius vihr 
Sheikki Laakso ps 
Rami Lehto ps 
Mikko Lundén ps 
Jukka Mäkynen ps 
Riikka Slunga-Poutsalo ps 
Ano Turtiainen ps 
Sebastian Tynkkynen ps 
Veikko Vallin ps 
Ville Tavio ps 
Marko Kilpi kok 
Terhi Koulumies kok 
Mia Laiho kok 
Hussein al-Taee sd 
Aki Lindén sd 
Hanna-Leena Mattila kesk 
Pauli Kiuru kok 
Jaana Pelkonen kok 
Markku Eestilä kok 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Pia Lohikoski vas 
Matti Semi vas 
Raimo Piirainen sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Minna Reijonen ps 
Antero Laukkanen kd 
Jari Ronkainen ps 
Vilhelm Junnila ps 
Sari Tanus kd 
Paula Risikko kok 
Kari Tolvanen kok 
Päivi Räsänen kd