LAKIALOITE 51/2004
vp
LA 51/2004
vp - Anne Holmlund /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain
9 ja 17 §:n sekä sosiaalihuoltolain 17 §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
Perheväkivalta on Suomessa valitettavan yleistä.
Keskimäärin joka viidennessä parisuhteessa esiintyy
fyysistä väkivaltaa, ja puolet parisuhteista päättyy
väkivallan tai sen uhan takia. Suurin osa perheväkivallasta
tapahtuu perheissä, joissa on lapsia. Lapset ovat suoraan
tai epäsuorasti väkivallan uhreja, ja heitä käytetään
aseina vanhempien välienselvittelyissä. Jopa joka
viides lapsi eli 200 000 lasta Suomessa kärsii
vuosittain perheväkivallasta. Seuraukset voivat olla hyvinkin
traumaattisia, sillä lukuisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden
mukaan väkivallan kokeminen ja todistaminen vaurioittavat
pahasti lapsen perusturvallisuutta. Jatkuva väkivalta,
vihanpito ja päihteiden väärinkäyttö perheissä ovat
lapsen kehityksen ja kasvun kannalta erittäin tuhoisia.
Lapsenhuoltolakia ja lapsenhuoltolain täytäntöönpanolakia
sovellettaessa vanhemman väkivaltaisuus, päihderiippuvuus
tai muu ongelmaisuus jäävät nykyisellään
joko kokonaan tai suurelta osin ottamatta huomioon liian useissa
tapauksissa. Lapsia tuomitaan väkivaltaisen huoltoon,
jopa asumaan väkivaltaisen vanhemman kanssa, eikä edes
lapseen kohdistuva väkivalta ole riittävä näyttö tapaamisten
toteuttamiseksi valvotuissa olosuhteissa. Tämän
epäkohdan vuoksi väkivaltaiset vanhemmat saavat
tavata lapsiaan ilman valvontaa huolimatta siitä, että jo pelkästään
väkivallan todistaminen on lapselle yhtä traagista
kuin joutuminen itse pahoinpitelyn uhriksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2002 kaksi
selvitystyöntekijää selvittämään huoltoriitaan
liittyneitä olosuhteita ja taustoja, jotka johtivat pikkutytön
kuolemaan Helsingissä syksyllä 2002. Selvitystyöntekijöiden
loppuraportin mukaan lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi
lapsen ja väkivaltaisen tai muulla tavoin ongelmaisen vanhemman
tapaamiset tulisi määrätä tapahtuvaksi
valvotuissa olosuhteissa. Tämä edellyttää sitä,
että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin
otetaan säännös tuomioistuimen mahdollisuudesta
määrätä tapaamisoikeus toteutettavaksi
valvottuna. Säännös sellaisenaan nostaisi
valvontamahdollisuuden eroavien vanhempien, perheneuvontaa ja erosovittelua
hoitavien ammattilaisten, sosiaalitoimen, asianajajien ja tuomioistuinten
tietoon käytettävissä olevana turvakeinona
ja mahdollisena sopimisteemana.
Ongelmallista kuitenkin on, ettei laissa ole säännöksiä siitä,
kenen järjestettäviksi valvotut tapaamiset kuuluvat.
Valvottujen tapaamisten järjestäminen tulisikin
lisätä sosiaalihuoltolakiin yhdeksi kunnan vastuulla
olevaksi sosiaalipalveluksi. Sosiaalihuoltolain säännöksen
(SHL 13.1 §) mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia
sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen.
Lapsen turvallisuuden vuoksi tarpeellisten valvottujen tapaamisten
järjestämisen tulisi kuulua näihin palveluihin.
Tämä tarkoittaisi kunnan velvollisuutta joko tuottaa
tai muutoin järjestää valvottujen tapaamisten
saatavuus.
Kun lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa,
tuomioistuin voi antaa väliaikaisen määräyksen
siitä, kenen luona lapsen tulee asua ja tapaamisoikeudesta
sekä tapaamisen tai luonapidon ehdoista. Tämä lapsenhuoltolain
säännös jättää sekä väliaikaismääräyksen
sisältöä että oikeudenkäyntimenettelyä koskevia
kysymyksiä avoimiksi. Lapsen turvallisuuden takaamiseksi
tuomioistuimen tulee voida tarpeellisiksi katsomissaan tapauksissa
varata sosiaalitoimelle tilaisuus antaa sille lyhyessä ajassa
selvitys lapsen tilannetta vaarantavista tai uhkaavista tekijöistä vanhempien
luona. Lapsenhuoltolakiin olisi siten tarpeen lisätä säännös,
jonka perusteella tuomioistuin voi pyytää sosiaalitoimelta
niin sanotun pikaselvityksen ennen väliaikaisen määräyk-sen
ratkaisua. Vastaavasti lainsäädäntöön
tulisi lisätä sosiaalitoimelle velvollisuus tarvittaessa antaa
tuomioistuimen pyynnöstä suppea ns. "pikaselvitys"
lapsenhuoltolain mukaisen väliaikaisen määräyksen
antamista varten.
Lapsen turvallisuuden takaaminen kaikissa tilanteissa on ensiarvoisen
tärkeää, ja siksi tarvittavat lakimuutokset
tulisi tehdä pikaisesti. On vain ajan kysymys, koska nykytilanteessa
päädytään traagisiin seurauksiin
lasten joutuessa tapaamaan väkivaltaisia, päihderiippuvaisia
tai muulla tavoin ongelmaisia vanhempiaan ilman valvontaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 9 ja 17 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään lapsen huollosta
ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä huhtikuuta
1983 annetun lain (361/1983) 9 §:ään
uusi 5 momentti ja 17 §:ään uusi 2 momentti,
jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi,
seuraavasti:
9 §
Tuomioistuimen päätös lapsen huollosta
ja tapaamisoikeudesta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuomioistuimella on tarvittaessa mahdollisuus määrätä tapaamisoikeus
toteutettavaksi valvottuna, mikäli lapsen turvallisuus
sitä vanhemman väkivaltaisuuden, päihde-
tai muun ongelmaisuuden vuoksi edellyttää. Valvottujen
tapaamisten järjestäminen kuuluu kuntien vastuulla
oleviin sosiaalipalveluihin.
17 §
Väliaikaiset määräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuomioistuin voi tarpeelliseksi katsomissaan tapauksissa ennen
väliaikaisen määräyksen ratkaisua
varata sosiaalitoimelle tilaisuuden antaa sille lyhyessä ajassa
selvitys lapsen tilannetta vaarantavista tai uhkaavista tekijöistä vanhempien
luona.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2004.
_______________
2.
Laki
sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä syyskuuta
1982 annetun sosiaalihuoltolain (710/1982)
17 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 190/2001,
seuraavasti:
17 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan on myös huolehdittava lapsen tapaamisoikeuden
toteuttamisesta valvottuna, lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon,
kehitysvammaisten erityishuollon, vammaisuuden perusteella järjestettävien
palvelujen ja tukitoimien sekä päihdyttävien
aineiden väärinkäyttäjien
huoltoon kuuluvien palveluiden, lastenvalvojalle säädettyjen
tehtävien ja muiden isyyden selvittämiseen ja
vahvistamiseen, elatusavun turvaamiseen, ottolapsineuvontaan, perheasioiden
sovitteluun sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan
päätöksen täytäntöönpanossa toimitettavaan
sovitteluun kuuluvien toimenpiteiden ja muiden sosiaalipalveluiden
järjestämisestä sekä kuntouttavasta
työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001)
säädetyistä tehtävistä sen mukaan
kuin niistä lisäksi erikseen säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2004.
_______________
Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta
2004