LAKIALOITE 51/2007
vp
LA 51/2007
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Maassamme hukkuu vuosittain noin 200 ihmistä.
Puolet kaikista näistä onnettomuuksista tapahtuu
alkoholin vaikutuksen alaisena. Noin kahdessa kolmasosassa kuolemaan
johtaneista veneilyonnettomuuksista alkoholilla on ollut osuutta
onnettomuuteen. Hukkumisonnettomuus on useimmiten monen tekijän
summa. Lieväkin humalatila lisää onnettomuusriskiä,
koska arviointikyky, reaktionopeus ja liikkeiden hallinta heikkenevät.
Onnettomuusriski on kaksinkertainen kahden keskioluen ja kymmenkertainen
5—6 oluen jälkeen. Myös erilaisten huumaavien
ja väsyttävien lääkkeiden käyttö moninkertaistaa
onnettomuusriskiä. Sama alkoholimäärä,
joka seurustelutilanteessa ravintolassa on harmiton, voi tilanteessa,
jossa on toimittava, aiheuttaa onnettomuuden. Esimerkiksi venettä kuljetettaessa
tai uidessa vähäinenkin alkoholimäärä on
riski. Alkoholia nauttineena ei useinkaan huomaa suorituskyvyn heikentymistä.
Arvostelukyvyn heikentyminen aiheuttaa turhien riskien ottamista,
ja humalassa usein tehdään asioita, joita ei tehtäisi
selvänä.
Todellisuus on vielä tilastotietojakin synkempi. Alkoholin
osuus tapaturman syntyyn kirjataan tilastoihin vasta, jos onnettomuuden
uhrin veren alkoholipitoisuus on ollut yli 1 promillea, joka on
vesiliikennejuopumuksen alaraja. Henkilö, jonka verestä mitataan
1 promille alkoholia tai vastaavasti uloshengitysilmasta 0,5 milligrammaa
alkoholia litrasta, on jo kohtalaisen voimakkaasti päihtynyt.
Ei ole mitään perustetta sille, että vesiliikennejuopumuksen
promilleraja on kaksi kertaa korkeampi kuin tieliikenteen ja näin
ollen lähentelee jo tieliikenteessä määriteltyä törkeän
rattijuopumuksen raja-arvoa. Poliisijohtaja Kimmo Hakosen mukaan
olisi vakavasti harkittava veneilijöiden promillerajan
laskemista: "Yksi promille alkoholia veressä on liikaa
nopean tai suuren vapaa-ajan aluksen kipparille. Tieliikenteen
promillerajoja olisi harkittava myös vesiliikenteessä."
Aiemmin saman lakialoitteen hylkäämistä on
perusteltu sillä, että suuri yleisö vastustaisi
veneilyn promillerajan laskemista. Kesäkuussa julkaistun
tutkimuksen mukaan kuitenkin lähes kolme neljästä suomalaisesta
laskisi nykyistä yhden promillen rajaa. Puolet kannattaa
promillerajan laskemista samalle tasolle kuin autoilijoille, neljännes
on nollarajan kannalla.
Myös vesiskoottereilla ja muilla niihin rinnastettavilla
moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla
liikkuminen tulee liittää vesiliikennejuopumusta
säätelevän lainsäädännön
piiriin. Vesiliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ja kuolemaan
johtavien onnettomuuksien vähentämiseksi
on vesiliikennejuopumuksen promilleraja muutettava yhdenmukaiseksi
tieliikenteessä voimassa olevan 0,5 promillen rajan kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta
1889 annetun rikoslain (39/1889) 23
luvun 5 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on
laissa 1198/2002, seuraavasti:
23 luku
Liikennerikoksista
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai muuta moottorikäyttöistä vesikulkuneuvoa
tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että hänen
verensä alkoholipitoisuus tehtävän aikana
tai sen jälkeen on vähintään
0,5 promillea tai että hänellä tällöin
on vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia
litrassa uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa ainetta
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin
on heikentynyt,
ja jos olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan
aiheuttamaan vaaraa kuljettajan tai toisen henkilön turvallisuudelle,
on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen
enintään kahdeksi vuodeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 20 päivänä kesäkuuta
2007