Viimeksi julkaistu 24.10.2022 13.54

Lakialoite LA 51/2022 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Lakialoite laiksi toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Tässä lakialoitteessa ehdotetaan, etteivät alaikäisen lapsen ansiotulot vaikuta jatkossa hänen vanhempansa tekemässä perustoimeentulohakemuksessa huomioon otettaviin tuloihin. 

PERUSTELUT

Alle 18-vuotiaiden lasten tulot vaikuttavat perustoimeentulotukeen silloin, kun ne ovat vähäistä suurempia. Esimerkiksi alle kolme kuukautta kestävän kesätyön ansiot eivät vaikuta. Lapsen tulot huomioidaan enintään hänen perusosansa ja hänen muiden perusmenojensa suuruisina.  

Perustoimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki. Se on tarkoitettu vain tilanteeseen, jossa muut varat ja tulot eivät riitä välttämättömiin menoihin, kuten ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin. Näin ollen ennen perustoimeentulotuen myöntämistä käydään läpi kaikki hakijan tulot ja varat. Jos hakijalla on varallisuutta, se on lähtökohtaisesti aina muutettava rahaksi ja käytettävä ennen kuin saa toimeentulotukea. Muista Kelan myöntämistä tuista poiketen toimeentulotuki on tuki, johon liittyy omaisuuden realisointivelvollisuus. 

Katsomme, ettei alle 18-vuotiaan ansiotuloja tulisi missään tilanteessa huomioida vanhemman perustoimeentulotukea laskettaessa. Alle 18-vuotiaan lapsen ansiotulo on kuitenkin lapsen omaa tuloa, ja sen huomioiminen vanhemman hakemassa toimeentulohakemuksessa viestittää lapselle jo varhaisessa vaiheessa, ettei työnteko kannata.  

Aloite sisältyy kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2023.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 11 §:n 2 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1218/2005, seuraavasti: 
11 § 
Huomioon otettavat tulot 
Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
2) alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 ja 7 c §:n nojalla huomioon otettavat menot, pois lukien alle 18-vuotiaan ansiotulot, joita ei oteta huomioon; 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 18.10.2022 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd