Lakialoitteessa esitetään yritysten
investointivarausjärjestelmän käyttöön
ottamisesta Itä-Suomen läänin ja Kainuun
maakunnan alueella. Investointivarausjärjestelmällä halutaan
parantaa Itä-Suomen läänin ja Kainuun
maakunnan alueella toimivien yritysten toimintaedellytyksiä.
Tällä hetkellä investointivarausjärjestelmä on
voimassa maataloudessa ja kunnallistaloudessa.
Investointivarausjärjestelmän tavoitteena
on investointien suhdannevaihteluiden tasoittaminen. Yritykset voisivat
purkaa esimerkiksi matalasuhdanteissa tekemiään
investointeja parempina vuosina syntyneistä voitoistaan.
Investointivarausjärjestelmä lisää yritysten
tuloksentasausmahdollisuuksia sekä parantaa siten niiden
suhdannekestävyyttä.
Yritysten toimintaedellytysten ohella investointivarausjärjestelmän
käyttöönotto on perusteltu aluepoliittisista
lähtökohdista. Aluepolitiikan kohdentaminen edellyttää täsmällisiä toimenpiteitä.
Yritysten investointi- yms. suorien tukien ohella investointivarausjärjestelmän käyttöönotto
on juuri tällainen toimenpide.
Nykyisillä varsin kilpailullisilla markkinoilla yli-investointien
vaara on pieni sekä nyt esitetyillä alueilla että koko
maassa. Kilpailun jatkuva kiristyminen pitäisi yritysten
tuotannon ja tuottavuuden ajantasalla sekä tasapainottaisi koko
maassa eräillä toimialoilla yhä vallitsevia yritysten
välisiä kilpailueroja.
Päätös investoinnista tehtäisiin
yrityksissä, mikä tietysti tehostaisi niitä ja
kohdentaisi ne markkinoiden toiminnan kannalta parhaalla mahdollisella
tavalla.
Alueelliset erot ovat 1990-luvun laman jälkeen joko
kasvaneet tai aivan viime vuosina vain vähän kaventuneet.
Voimistunut muuttoliike on suuntautunut harvoihin suuriin keskuksiin. Muuttajat
ovat nuoria ja koulutettuja. Tuloksena on ollut lähtökuntien
huoltotaseen ja väestörakenteen epäedullinen
kehitys. Kasvavissa keskuksissa on kamppailtu nousevien asumiskustannusten
ja ruuhkautuneiden peruspalveluiden kanssa. Työttömyys
on kiihdyttänyt poismuuttoa. Vaikea työllisyystilanne
on lisännyt koulutetun työvoiman muuttoa. Viimeisimpien
työllisyystilastojen mukaan työttömyysaste
on Itä- ja Pohjois-Suomen alueen kunnissa yhä useita
prosenttiyksiköitä suurempi kuin maan keskimääräinen
työttömyysaste.
Investointivarausjärjestelmä lievittäisi
työttömyyttä ja elvyttäisi Itä-Suomen
ja Kainuun aluetalouksia lähinnä yritys- ja investointitoiminnan kautta.
Näiden laajat heijastusvaikutukset ulottuisivat nopeasti
yrityssektorin ulkopuolelle, mikä vahvistaisi ja nopeuttaisi
myönteisen kierteen aikaansaamista kyseisillä alueilla.
Verovelvollinen voi tehdä kirjanpidossaan investointivarauksen,
jonka suuruus on enintään 50 prosenttia tilikauden
voitosta ennen varauksen tekemistä ja välittömien
verojen vähentämistä. Varausta ei saa
tehdä 5 000 euroa pienempänä.
Varauksen tekeminen on siten mahdollista vain, jos verovelvollisen
voitto ennen varausta ja välittömiä veroja
on vähintään 25 000 euroa.
Investointivarausta saadaan käyttää verovelvollisen
elinkeinotoiminnassa käytettävän rakennuksen,
rakennelman, tien, rautatien, sillan, laiturin, padon, altaan ja
viemärin rakentamiseen, perusparannuksiin ja suurehkoihin
korjauksiin sekä elinkeinotoiminnassa käytettävän osakehuoneiston
ja vuokrahuoneiston perusparannuksiin, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnasta,
työvoiman koulutuksesta, työsuojelutoimenpiteistä,
verovelvollisen tuotteiden viennin edistämisestä tai
ympäristön suojelemisesta aiheutuviin menoihin.
Investointivarausta ei kuitenkaan saa käyttää henkilöauton
hankintaan eikä pienehköihin hankintoihin tai
perusparannuksiin. Investointivarauksia voi tehdä vain
Itä-Suomen läänin ja Kainuun maakunnan
alueella toimiva yritys, yhtymä tai yhteisö.